Ilmajoen kunnan toimintakertomus vuodelta 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilmajoen kunnan toimintakertomus vuodelta 2015"

Transkriptio

1 Ilmajoen kunnan toimintakertomus vuodelta 2015 Kunnanhallitus

2 S I S Ä L T Ö sivu Kunnanjohtajan katsaus vuoden 2015 toimintaan ja talouteen 1 Kunnan hallinto 2 Luottamushenkilöorganisaatio 2 Henkilöstöorganisaatio 3 Taloudellinen kehitys 4 Yleinen taloudellinen tilanne 4 Ilmajoen kunnan toiminnan ja talouden kehitys 6 Arvio merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä sekä muista toiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista 9 Ympäristötekijät 9 Selonteko kunnan sisäisen valvonnan järjestämisestä 9 Selonteko konsernin valvonnan järjestämisestä 11 Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 12 Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut 13 Tase ja sen tunnusluvut 14 Kunnan kokonaistulot ja menot 15 Konsernin toiminnan ohjaus sekä olennaiset konsernia koskevat tapahtumat 16 Yhdistelmä konsernitilinpäätökseen sisältyvistä yhteisöistä 17 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 18 Konsernin rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut 19 Konsernitase ja sen tunnusluvut 20 Hallituksen esitys tilikauden tuloksen käsittelystä 21 Talousarvion toteutuminen 21 Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 21 Keskusvaalilautakunta 21 Tarkastuslautakunta 22 Kunnanvaltuusto 23 Kunnanhallitus/yleishallinto 24 Kunnanhallitus 24 Yleishallinto 25 Hallintotoimisto 25 Taloustoimisto 27 Henkilöstötoimisto 27 2

3 Asuntotoimi ja isännöinti 30 Ruoka- ja puhtauspalvelut 31 Elinkeinot ja maaseutu 34 Tekninen lautakunta 36 Tekninen hallinto 36 Kaavoitus- ja mittaustoimi 38 Liikenneväylät ja muut yleiset alueet 41 Kiinteistötoimi 43 Tekniset palvelut 44 Palo- ja pelastustoimi 45 Vesihuolto 46 Ympäristölautakunta 49 Rakennusvalvonta 49 Ympäristönsuojelu 51 Lakeuden jätelautakunta 53 Perusturvalautakunta 56 Terveystoimi 56 Sosiaalitoimi 57 Sivistyslautakunta 59 Peruskoulutus 59 Päivähoito 61 Ilmajoen lukio 62 Kirjasto- ja kulttuuritoimi 64 Ilmajoki-opisto 66 Nuoriso- ja liikuntalautakunta 68 Nuoriso- ja liikuntatoimi 68 Käyttötalousosan toteutumisvertailu 71 Tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 76 Investointiosan toteutumisvertailu 78 Rahoitusosan toteutumisvertailu 83 Yhteenveto valtuuston hyväksymien sitovien erien toteutumisvertailusta 84 LIITTEET - Perustietoja kunnasta 88 - Kunnanvaltuustoon kuuluneet henkilöt 89 - Kunnanhallituksen jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet 90 - Kuntaliiton ansiomerkin 40 ja 30 vuoden palveluksesta tai kunnan lahjakortin saaneet sekä eläkkeelle vuonna 2014 siirtyneet henkilöt 91

4 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 TOIMINTAAN JA TALOUTEEN Ilmajoen kunnan talouden kannalta vuoden 2015 tilinpäätös on alijäämäinen. Vuosikate toteutuneessa tilinpäätöksessä oli Asukasta kohden vuosikatteeksi muodostui 209 / asukas, kun se edellisenä vuonna oli 129. Poistojen ja tilinpäätössiirtojen jälkeen tilikauden tulokseksi muodostui , kun edellisen vuoden tulos oli Vuosikatteeseen ja tulokseen vaikuttivat erityisesti JIK ky:n ( ) toimintamenojen ylitys alkuperäiseen talousarvioon verrattuna. Vuosikate jäi alijäämäiseksi huolimatta siitä, että verotulojen kasvu oli 2,4 %:a suurempi verrattuna talousarvioon. Valtionosuudet toteutuivat 0,5 milj. arvioitua suurempina. Eri hallintokuntien tulosyksiköiden toimintamenojen toteuma oli suurempi kuin mihin talousarviossa oli varauduttu. Tulosyksiköiden tulot puolestaan olivat suuremmat kuin oli arvioitu. Näin ollen toimintakate heikkeni yhteensä arvioituun nähden. Merkittävin investointikohde oli poliklinikan ja hammashoitolan laajennus ja muutostyöt Investointien bruttoarvo oli ja netto Kunnan asukasluku oli vuoden 2015 alussa henkilöä ja vuoden 2015 lopussa henkilöä. Eli väestö väheni 22 henkilöä, kun se vuonna 2014 lisääntyi 86 henkilöä. Kiitän kunnan luottamushenkilöitä ja kunnan kaikkia työntekijöitä Ilmajoen kunnan eteen tehdystä työstä. Ilmajoella Seppo Pirttikoski kunnanjohtaja 1

5 KUNNAN HALLINTO LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO Kunnanvaltuusto Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus Keskusvaalilautakunta Tekninen lautakunta Ympäristölautakunta Perusturvalautakunta Sivistyslautakunta Lukion ja Ilmajoki-opiston johtokunta Jaakko Ilkan koulun johtokunta Peruskoulujen johtokunnat Nuoriso- ja liikuntalautakunta Nuorisovaltuusto Lakeuden jätelautakunta Kunnan luottamushenkilöorganisaatio rakentuu edustuksellisen luottamushenkilöjärjestelmän pohjalle. Kuntalaiset valitsevat vaaleilla edustajansa kunnan ylimpään päätöksentekoelimeen, kunnanvaltuustoon. Kunnanvaltuusto puolestaan valitsee jäsenet kunnanhallitukseen, lautakuntiin ja johtokuntiin sekä antaa toimintaa varten tarvittavat johtosäännöt. 2

6 Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa muodostui valtuuston paikkajakauma seuraavaksi toimikaudelle Puolue: Äänimäärä: Valtuutettujen määrä: Suomen Keskusta r.p Kansallinen Kokoomus r.p Suomen Sosialidemokraattinen puolue r.p Perussuomalaiset r.p Suomen Kristillisdemokraatit r.p Vasemmistoliitto 51 0 Yhteensä HENKILÖSTÖORGANISAATIO KUNNANJOHTAJA HALLINTO- JA TALOUSOSASTO Hallinto- ja talousjohtaja SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO Sosiaalijohtaja SIVISTYSOSASTO Sivistystoimenjohtaja TEKNINEN OSASTO Tekninen johtaja Ilmajoen kunnan palveluksessa oli vuoden 2015 lopussa yhteensä 570 henkilöä (henkilötyövuosina), joista vakituisia oli 486. Tarkemmat tiedot ilmenevät erillisestä henkilöstötilinpäätöksestä. 3

7 TALOUDELLINEN KEHITYS YLEINEN TALOUDELLINEN TILANNE Suomen talouden vaikeudet jatkuvat seuraavien parin vuoden aikana. Kasvunäkymät ovat heikot ja julkisen talouden tilanne ei parane oleellisesti. Suomen teollisuustuotannon tason arvioidaan olevan vuonna 2017 noin neljänneksen alempi kuin kymmenen vuotta sitten. Nykyisenkaltaisella talouden rakenteella teollisuuden ja viennin virkoaminen on ehdoton edellytys Suomen talouden suotuisalle kehitykselle. Suomen talouskasvu jää ennustehorisontin aikana kilpailijamaitamme hitaammaksi ja työttömyysaste korkeaksi. Valtiovarainministeriön vuoden 2015 joulukuun taloudellisen katsauksen mukaan kansainvälisen talouden kehittyminen on viime aikoina ollut kaksijakoista. Kehittyvien talouksien kasvunäkymät ovat selvästi heikentyneet. Kiinan kasvu jää aikaisempaa alhaisemmaksi osittain myös sen takia, että muutos kohti suljetumpaa palveluyhteiskuntaa on ollut ennakoitua nopeampaa. Venäjän taloutta kurittaa tehoton tuotantorakenne ja alentuneet raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnat. Monien Suomelle tärkeiden kauppakumppaneiden taloudet sitä vastoin kasvavat varsin suopeaa vauhtia. Valtiovarainministeriön ennusteen taustaoletukset ovat suurelta osin kasvua tukevia. Rahapolitiikan viritys luo omalta osaltaan edellytykset taloudellisen aktiviteetin myönteiselle kehitykselle. Euron heikkeneminen tukee viennin hintakilpailukykyä dollaria maksuvaluuttana käyttävillä markkinoilla. Myös energian hinnan aleneminen edesauttaa Suomen kasvunäkymiä yritysten kustannusten laskun ja kotitalouksien tulojen nousun kautta. Toisaalta Suomen viennin rakenne on tällä hetkellä yksipuolinen ja lisäksi kustannustaso on liian korkea kilpailuilla maailmanmarkkinoilla. Työmarkkinoiden tilanne pysyy edelleen heikkona. Vuonna 2015 työttömyys nousi selvästi edellisvuodesta. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut nopeasti ja työn tuottavuuden kehitys pysyy edelleen vaisuna. Viime vuonna hinnat laskivat 0,1 prosentilla. Vuoden 2016 kasvuksi muodostuu arviolta 1,2 %. Kasvun taustalla on pitkälti yksityisten investointien suotuisa kehitys. Julkinen talous pysyy edelleen alijäämäisenä pitkittyneen matalasuhdanteen sekä talouden rakenteellisten ongelmien vuoksi. Toteutetut sopeutustoimet ovat rajoittaneet julkisten menojen kasvua, mutta eivät ole pysäyttäneet sitä väestön ikääntymisestä aiheutuvan kuntiin kohdistuvan menopaineen vuoksi. Kotimaiset riskit liittyvät edelleen reaalitalouden kehitykseen ja työmarkkinoihin. Näyttää siltä, että Suomen talouskasvu on jäämässä myös lähivuosina alhaisemmaksi. Reaalitalouden suotuisa kehitys on välttämätön ehto julkisen talouden tilan kestävälle paranemiselle. Suomen julkinen talous on vajonnut pitkäkestoisesti alijäämäiseksi vaisun talouskasvun, ikääntymisestä aiheutuvan menopaineen sekä talouden rakennemuutoksen vuoksi. Julkinen talous pysyy alijäämäisenä 4

8 ennustejaksolla, vaikka välittömät menoleikkaukset hidastavat menokasvua ja pienentävät alijäämää. Julkisyhteisöjen menojen kasvu kohdistuu erityisesti kuntatalouteen. Talouskasvu jatkuu hitaana myös lähitulevaisuudessa niin, että kasvu ei yksistään riitä korjaamaan julkisen talouden epätasapainoa. Julkisen talouden sektoreista valtio ja kunnat ovat selvästi alijäämäisiä, työeläkesektori ylijäämäinen ja muut sosiaaliturvarahastot lievästi alijäämäisiä. Julkisen talouden velka suhteessa kokonaistuotantoon jatkaa kasvuaan ja kohoaa nykyhistorian ennätyslukemiin. Kunnallisten liikelaitosten ja ammattikorkeakoulujen yhtiöittäminen vuonna 2014 vaikutti merkittävästi kuntatalouden lukuihin vuonna Tilastokeskuksen julkaiseman kuntien tilinpäätösarvion perusteella toimintakulujen muutos ilman mainittuja toimenpiteitä oli noin 1 prosenttia ja tilikauden tulos noin 300 milj. euroa, mikä oli vuoden 2014 tasolla. Kuntien lainakanta jatkoi edelleen kasvuaan vuonna 2015 ja keskimääräinen lainakanta oli euroa/asukas. Kunnat jatkavat taloutensa sopeuttamista pyrkien hidastamaan erityisesti ikääntymisestä aiheutuvaa menojen kasvua. Myös hallitusohjelmaan sisältyvät kuntiin kohdistuvat suorat sopeutustoimet sekä maltillinen kustannuskehitys hillitsevät menojen kasvua. Kuntien verotuloja supistaa määräaikaisen korotetun yhteisöveron jako-osuuden poistuminen vuonna Lisäksi keskimääräinen kunnallisveroprosentti nousi tälle vuodelle selvästi aiempia vuosia vähemmän. Kuntatalous pysyy sopeutustoimista huolimatta kireänä lähivuosina, sillä väestön ikärakenteen muutos lisää voimakkaasti palvelutuotannon menoja. 5

9 ILMAJOEN KUNNAN TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS Toiminnan kehitys Vuoden 2015 talousarvioehdotuksessa kunnan toiminta-ajatukseen sisältyvät yleiset tavoitteet ovat toteutuneet hyvin: kokonaisuutena kunnan palvelut ovat laadukkaat ja palveluiden saatavuus on toteutunut hyvin viihtyisälle asuntotuotannolle on luotu hyvät edellytykset Kunnan viime vuoden talousarvio hyväksyttiin valtuuston kokouksessa joulukuussa 2014 ja tämän lisäksi valtuusto hyväksyi muutoksia talousarvioon kokouksessaan Valtuusto on myös talousarviovuoden aikana tehnyt eräitä yksittäisiä määrärahojen korotuspäätöksiä. Tilinpäätökseen liittyen määrärahaylityksiä käsitellään vielä valtuuston kokouksessa keväällä Käyttötalouden menojen kasvu oli 2,4 %, kun se vuonna 2014 oli vain 0,9 %. Tulot ovat kasvaneet edellisestä vuodesta 2,3 %. Vuoden 2015 tonttien myyntivoitot ovat kun ne vuonna 2014 olivat Toimintakate huonontui 2,4 %, verotulot kasvoivat 5,5 % ja valtionosuudet kasvoivat 1,1 %. Vuosikate nousi 2,5 milj. euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 1,6 milj. euroa. Nettoinvestointien määrä oli 3,9 milj. euroa, kun ne edellisenä vuotena olivat 6,1 milj. euroa. Talouden kehitys Käyttötalous Alkuperäinen talousarvio Toteutunut Menot ,03 Tulot Netto ,89 Käyttötalouden toteutuneet kokonaismenot olivat n. 2,872 milj. talousarviota korkeammat, toteutuneet tulot olivat n. 0,661 milj. talousarvioita korkeammat ja nettomenot näin 2,210 milj. korkeammat kuin talousarviossa. Olennaisimpia nettomenojen vähennyksiä alkuperäiseen talousarvioon verrattuna oli seuraavilla tulosalueilla: - elinkeinot ja maaseutu tulosalue 0,087 milj. Olennaisimpia nettomenojen lisäyksiä alkuperäiseen talousarvioon verrattuna oli seuraavilla tulosalueilla: - sosiaalitoimen tulosalue 0,229 milj. - JIK peruspalveluliikelaitos ky 2,385 milj. - vesihuolto 0,271 milj. 6

10 Investoinnit Alkuperäinen talousarvio Toteutunut Menot ,54 Tulot ,14 Netto ,40 Kunnan investointiohjelma oli aikaisempiin vuosiin verrattuna suppeampi. Suurimmat yksittäiset investoinnit olivat poliklinikan ja hammashoitolan laajennus ja muutostyöt 1,842 milj., terveyskeskuksen vuode- ja hoivaosastojen peruskorjaus 0,420 milj., Ahonkylän koulun laajennus 0,547 milj. ja muihin kunnallisteknisiin töihin ja vesihuoltotöihin käytettiin yhteensä 1,255 milj. (netto). Toteutuneet investointimenot olivat nettona n. 0,281 milj. talousarviota suuremmat. Tuloslaskelma ja rahoituslaskelma Toimintakate Kunnan tuloslaskelman välituloksena esitettävä toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden kuluista jää katettavaksi verotuloilla ja valtionosuuksilla. Toimintakate vastaa käyttötalouden nettomenoja. Toimintakate vuonna 2015 oli -62,624 milj.. Toimintakate on 1,461 milj. huonompi kuin vuonna Vuosikate Kunnan tuloslaskelman välituloksena esitettävä vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin. Perusoletus on, että mikäli vuosikate on siitä vähennettävien suunnitelmapoistojen suuruinen, kunnan tulorahoitus olisi riittävä. Pitkällä aikavälillä vuosikatteella tulee kattaa sekä lainojen lyhennykset että investoinnit. Lyhyellä aikavälillä investointeja ja lainojen lyhennyksiä voidaan kattaa uudella lainanotolla. Vuoden 2015 vuosikate oli talousarviota huonompi. Talousarviossa vuosikate oli +3,217 milj. ja tilinpäätöksen mukaan se oli +2,537 milj.. Vuosikatteen huononeminen johtui käyttötalousmenojen kasvusta, varsinkin JIK peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osalta, kunnan omana toimintana hoidettujen palvelujen menojen ylitykset olivat huomattavasti pienemmät. Lainat Uusia lainoja otettiin ison investointiohjelman vuoksi 3,5 milj. vuonna Lainojen lyhennykset olivat 3,9 milj.. Kunnan lainamäärä vuoden 2015 lopussa oli 45,928 milj. (v ,363 milj. ). Lainamäärä asukasta kohden vuoden 2015 lopussa on (vuonna 2014 lainamäärä oli /asukas). Lainamäärää kasvatti 1,1 milj. :n lyhytaikainen laina, joka otettiin joulukuussa maksuvalmiuden ylläpitämiseksi. 7

11 Verotulot, valtionosuudet, rahoituserät Verotulot olivat yhteensä 39,043 milj.. Kasvua edelliseen vuoteen oli 2,048 milj.. Talousarvioon verrattuna verotulot ylittyivät 0,925 milj. :lla. Verotulolajit toteutuivat seuraavasti: - kunnan tulovero 35,628 milj.. (+1,766 milj. verrattuna tilinpäätös 2014 sekä +0,928 milj. verrattuna talousarvio 2015) - yhteisövero 1,301 milj. (+0,038 milj. verrattuna tilipäätös 2014 sekä +0,013 milj. verrattuna talousarvio 2015) Kiinteistöverojen kasvu oli 13,0 % (+0,243 milj. ) verrattuna vuoden 2014 tilinpäätökseen. Kiinteistöverotulot alittuivat 0,017 milj. talousarvioon verrattuna. Valtionosuudet olivat yhteensä 26,558 milj.. Talousarvioon verrattuna toteutuma oli 0,508 milj. suurempi ja tilinpäätökseen 2014 verrattuna valtionosuudet olivat 0,302 milj. suuremmat. Korkotuotot olivat 0,076 milj., muut rahoitustulot olivat 0,082 milj., korkokulut 0,582 milj. ja muut rahoituskulut 0,016 milj.. Rahoitustuottojen ja menojen erotus oli -0,440 milj. 8

12 ARVIO MERKITTÄVIMMISTÄ RISKEISTÄ JA EPÄVAR- MUUSTEKIJÖISTÄ SEKÄ MUISTA TOIMINNAN KEHIT- TYMISEEN VAIKUTTAVISTA SEIKOISTA Rakentamisohjelmaan vuosille hyväksytyt nettoinvestoinnit ovat n. 11,7 milj. euroa. Kunnan velkamäärä asukasta kohden: v /asukas, v /asukas. Lainoista kiinteäkorkoisia on 18 % ja vaihtuvakorkoisia 82 %. Vakuutusten omavastuut ovat vastuuvakuutuksessa 1000 ja omaisuusriskivakuutuksessa YMPÄRISTÖTEKIJÄT Vuoden 2015 aikana ilmeni yksi merkittävä riski ympäristön välittömälle pilaantumiselle (polttoainevuoto vesistöön). Vaaratilanne saatiin hallintaan kuitenkin hyvin nopeasti eikä ympäristön pilaantumista päässyt tapahtumaan merkittävissä määrin. Ympäristölupien määrä pysyi vuonna 2015 edellisten vuosien tasolla. Myös lausuntojen ja muiden kannanottojen määrä pysyi ennallaan. SELONTEKO KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JÄRJES- TÄMISESTÄ Kunnan sisäinen valvonta ja siihen liittyvä riskien hallinta on hoidettu kunnanhallituksen hyväksymien ja muuttamien Ilmajoen kunnan taloudenhoidon toimintaohjeiden mukaisesti. Kunnanhallituksen marraskuussa 2010 hyväksymä sisäisen valvonnan säännöstö tuli voimaan Hallintosäännön :n 38 mukaan kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja kuntalain ja tämän säännön mukaisesti. Sisäinen valvonta on johtamisen apuväline. Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa kunnanhallitus. Kunnassa on erillinen, hallintosääntöön nähden toissijainen ohje sisäisestä valvonnasta. Sisäistä valvontaa on toteutettu kyseisen ohjeen pohjalta. Sisäisen valvonnan tarkoituksena on varmistaa, että kunnan toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa, lain säännöksiä, viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan sekä omaisuus ja voimavarat turvataan. Sisäisen valvonta toteutuu kunnan johtamis-, suunnittelu- ja ohjauskäytännöissä. Sisäisen valvonnan järjestämisestä on vastannut kunnanhallitus. Lisäksi kaikki ne toimielimet ja viranhaltijat, joille on annettu toimivaltaa kunnan varojen käytössä ja jotka toimivat viranomaisina, vastaavat sisäisen valvonnan toteutumisesta. Valtuuston hyväksymän talousarvion 9

13 perusteella on laadittu toimialakohtaiset käyttösuunnitelmat, jotka edelleen merkitty tiedoksi kunnanhallituksessa. Kunkin toimialan taloudellista tilannetta seurataan kuukausittain kunnanhallitukselle tehtävän seurantaraportin (talousarvion toteutuminen) muodossa. Sisäisellä tarkkailulla varmistetaan, että tehtävät hoidetaan oikeaan aikaan aiotulla, hyväksytyllä tavalla ja tehdään osoitettujen voimavarojen puitteissa. Riskienkartoitukseen ja omaisuuden hallintaan liittyen, kunnan vakuutusturva on tarkasteltu, arvioitu ja kilpailutettu vuoden 2011 aikana. 10

14 SELONTEKO KONSERNIN VALVONNAN JÄRJESTÄMISESTÄ Valtuusto on käyttänyt konsernin ylintä päätösvaltaa ja hyväksynyt konsernijohtamista koskevat yleiset tavoitteet ja koko konsernia koskevat vuosittaiset tavoitteet talousarviossa. Kunnanhallitus vastaa konsernin ohjauksesta ja valvonnasta valtuuston hyväksymien tavoitteiden mukaisesti, antaa tarvittaessa yksityiskohtaisempia ohjeita tytäryhteisöille, nimeää ehdokkaat tytäryhteisöjen yhtiökokouksiin ja ohjeistaa näitä hallituksiin valittavista henkilöistä. Ilmajoen kunnan talousarviossa vuodelle 2015 hyväksyttyjen tytäryhtiöiden tavoitteiden toteutuminen: Ilmajoen Vuokratalot Oy Taloudelliset tavoitteet: Taloudellinen tulos +/- 0 Toteutuminen: Tilivuoden 2015 tulos oli ,61 euroa. Poistoja on kirjattu suunnitelman mukaisesti ,65. Taloudellinen tilanne on välttävä. Likviditeetin parantaminen Ilmajoen vuokratalot Oy:n vanhat velat kunnalle ,42 muutettiin pääomarahaston sijoitukseksi vuonna Vuoden 2015 lopussa oli uutta velkaa kertynyt ,81. Summassa on mukana erääntyneet lainojen lyhennykset ja korot. Erääntyneitä lyhennyksiä on vuoden aikana maksettu Toiminnalliset tavoitteet: Asuntojen käyttöaste vähintään 95 % Asuntojen käyttöaste oli 87,7 % (v ,9%). Uusien vuokra-asuntojen valmistuminen Vuoden aikana ei ole valmistunut uusia vuokrataloja. Palonkortteeri Oy Taloudelliset tavoitteet: Taloudellinen tulos +/- 0 Toteutuminen: Tilivuoden 2015 tulos oli ,93 euroa. Poistoja suoritettu suunnitelman mukaisesti ,69 euroa. Taloudellinen tilanne hyvä. Toiminnalliset tavoitteet: Asuntojen käyttöaste vähintään 85 % Asuntojen käyttöaste Palonkorteerissa oli 72,5% (v ,5%) ja Herralan kortteerissa 57,0 % (v ,0%). Konsernin henkilöstömäärä Kunnan ja ja sen tytäryhteisöjen palveluksessa olevien olevien vakituisten henkilöiden koko- määrä ja osa-aikaisten henkilöiden oli 571 henkilöä (henkilötyövuosina), lukumäärä joista oli 487. vakituisia Ylläolevien 487. yhtiöiden Yllä olevien palveluksessa yhtiöiden palveluksessa oli yhteensä 1 henkilö oli yhteensä vuoden 1 lopussa. henkilöä. 11

15 TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT TULOSLASKELMA Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset kulut 0 0 Tilikauden tulos Tilikauden ylijäämä/alijäämä TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut, % 13,2 13,2 Vuosikate/Poistot,% 82,9 50,7 Vuosikate, euroa/asukas Asukasmäärä Toimintatuotot prosenttia toimintakuluista = 100*Toimintatuotot/(Toimintakulut-Valmistus omaan käyttöön) Vuosikate prosenttia poistoista = 100*Vuosikate/Poistot ja arvonalentumiset 12

16 RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät 0 0 Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointeihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta Investointien tulorahoitus, % 59,7 24,9 Lainanhoitokate 0,7 0,5 Kassan riittävyys, pv 2 0 Asukasmäärä Investointien tulorahoitus, % = 100*Vuosikate / Investointien omahankintameno Lainanhoitokate = (Vuosikate+Korkokulut) / (Korkokulut+Lainanlyhennykset) Kassan riittävyys (pv) = 365 * Rahavarat / Kassasta maksut tilikaudella 13

17 TASE JA SEN TUNNUSLUVUT VASTAAVAA VASTATTAVAA A PYSYVÄT VASTAAVAT A OMA PÄÄOMA I Aineettomat hyödykkeet I Peruspääoma Aineettomat oikeudet IV Muut omat rahastot Muut pitkävaikutteiset menot V Edell. tilikausien yli-/alijäämä VI Tilikauden yli-/alijäämä II Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet C PAKOLLISET VARAUKSET Rakennukset Muut pakolliset varaukset Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto D TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT Muut aineelliset hyödykkeet Valtion toimeksiannot Ennakkomaksut ja keskeneräi Lahjoitusrahastojen pääomat set hankinnat 3. Muut toimeksiantojen pääomat III Sijoitukset E VIERAS PÄÄOMA Osakkeet ja osuudet I Pitkäaikainen Muut lainasaamiset Lainat rahoitus- ja vakuutus- 4. Muut saamiset laitoksilta Lainat julkisyhteisöiltä B TOIMEKSIANTOJEN VARAT Liittymismaksut ja muut velat Valtion toimeksiannot Muut toimeksiantojen varat II Lyhytaikainen Lainat rahoitus- ja vakuutus- C VAIHTUVAT VASTAAVAT laitoksilta I Vaihto-omaisuus Lainat julkisyhteisöiltä Aineet ja tarvikkeet Saadut ennakot Ostovelat II Saamiset Muut velat Pitkäaikaiset saamiset 8. Siirtovelat Myyntisaamiset 0 0 VASTATTAVAA YHTEENSÄ Lyhytaikaiset saamiset 1. Myyntisaamiset TASEEN TUNNUSLUVUT 2. Lainasaamiset Omavaraisuusaste,% 41,3 42,3 3. Muut saamiset Suhteellinen velkaantuneisuus,% 72,0 72,8 4. Siirtosaamiset Kertynyt ylijäämä, Kertynyt ylijäämä, /asukas IV Rahat ja pankkisaamiset Lainakanta , VASTAAVAA YHTEENSÄ Lainakanta , /asukas Lainasaamiset, Asukasmäärä Omavaraisuusaste, % = 100* (Oma pääoma + Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / (Koko pääoma- Saadut ennakot) Suhteellinen velkaantuneisuus, % = 100* (Vieras pääoma - Saadut ennakot) / Käyttötulot Lainakanta = Vieras pääoma - (Saadut ennakot + Ostovelat + Siirtovelat + Muut velat) Lainasaamiset = Sijoituksiin merkityt jvk-lainasaamiset ja muut lainasaamiset 14

18 KUNNAN KOKONAISTULOT JA MENOT TULOT % MENOT % Toiminta Toiminta Toimintatuotot ,89 Toimintakulut ,32 Verotulot ,65 - Valmistus omaan käyttöön ,10 Valtionosuudet ,09 Korkokulut ,72 Korkotuotot ,09 Muut rahoituskulut ,02 Muut rahoitustuotot ,10 Satunnaiset kulut 0 0,00 Tulorahoituksen korjauserät Tulorahoituksen korjauserät - Pysyvien vastaavien hyodykkeiden luovutusvoitot ,73 Pakollisten varausten muutos Investoinnit - Pakollisten varausten lis.(+), väh. (-) 0,00 Rahoitusosuudet investointimenoihin 0 0,00 - Pysyvien vastaavien hyödykkeiden ,01 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot ,20 luovutustappiot Rahoitustoiminta Investoinnit Antolainasaamisten vähennykset ,16 Investointimenot ,25 Pitkäaikaisten lainojen lisäys ,36 Rahoitustoiminta Lyhytaikaisten lainojen lisäys ,17 Antolainojen lisäys 0 0,00 Kokonaistulot yhteensä ,00 Pitkäaikaisten lainojen vähennys ,79 Kokonaismenot yhteensä ,00 Täsmäytys: Kokonaistulot-Kokonaismenot= = Muut maksuvalmiuden muutokset-rahavarojen muutos = =

19 KONSERNIN TOIMINNAN OHJAUS SEKÄ OLENNAISET KONSERNIA KOSKEVAT TAPAHTUMAT Ilmajoen kunnan talousarviossa vuodelle 2015 hyväksyttyjen tytäryhtiöiden tavoitteiden toteutuminen: Ilmajoen Vuokratalot Oy Taloudelliset tavoitteet: Taloudellinen tulos +/- 0 Toteutuminen: Tilivuoden 2015 tulos oli ,61 euroa. Poistoja on kirjattu suunnitelman mukaisesti ,65. Taloudellinen tilanne on välttävä. Likviditeetin parantaminen Ilmajoen vuokratalot Oy:n vanhat velat kunnalle ,42 muutettiin pääomarahaston sijoitukseksi vuonna Vuoden 2015 lopussa oli uutta velkaa kertynyt ,81. Summassa on mukana erääntyneet lainojen lyhennykset ja korot. Erääntyneitä lyhennyksiä on vuoden aikana maksettu Toiminnalliset tavoitteet: Asuntojen käyttöaste vähintään 95 % Asuntojen käyttöaste oli 87,7 % (v ,9%). Uusien vuokra-asuntojen valmistuminen Vuoden aikana ei ole valmistunut uusia vuokrataloja. Palonkortteeri Oy Taloudelliset tavoitteet: Taloudellinen tulos +/- 0 Toteutuminen: Tilivuoden 2015 tulos oli ,93 euroa. Poistoja suoritettu suunnitelman mukaisesti ,69 euroa. Taloudellinen tilanne hyvä. Toiminnalliset tavoitteet: Asuntojen käyttöaste vähintään 85 % Asuntojen käyttöaste Palonkorteerissa oli 72,5% (v ,5%) ja Herralan kortteerissa 57,0 % (v ,0%). Konsernin henkilöstömäärä Kunnan ja ja sen sen tytäryhteisöjen palveluksessa olevien olevien vakituisten henkilöiden koko- määrä ja osa-aikaisten henkilöiden oli 571 henkilöä (henkilötyölukumäärä vuosina), joista vakituisia oli 487. Ylläolevien yhtiöiden palveluksessa oli oli yhteensä yhteensä 1 henkilö 1 henkilöä. vuoden lopussa. 16

20 YHDISTELMÄ KONSERNITILINPÄÄTÖKSEEN SISÄLTYVISTÄ YHTEISÖISTÄ Yhdistely konsernitilinpäätökseen Yhdistelty (kpl) Tytäryhteisöt 3 Yhtiöt Ilmajoen Vuokratalot Oy Palonkortteeri Oy Kiinteistö Oy Ilmajoen Virastotalo Ei yhdistelty (kpl) Kuntayhtymät 5 Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä JIK-peruspalveluliikelitoskuntayhtymä Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Osakkuusyhteisöt 6 As Oy Ilmajoen Ahonrati As Oy Ilmajoen Neloset As Oy Lukurati Ilmajoen Lämpö Oy Kiinteistö Oy Koskenkorvan Pankkitalo Koskenkorvan Pato Oy Yhteensä

21 KONSERNITULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot Toimintakulut Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta) Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Satunnaiset erät Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Laskennalliset verot -10 Vähemmistöosuudet Tilikauden ylijäämä/alijäämä KONSERNITULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toimintatuotot/Toimintakulut, % 50,9 50,6 Vuosikate/Poistot,% 103,8 77,3 Vuosikate, euroa/asukas Asukasmäärä Toimintatuotot prosenttia toimintakuluista = 100*Toimintatuotot/(Toimintakulut-Valmistus omaan käyttöön) Vuosikate prosenttia poistoista = 100*Vuosikate/Poistot ja arvonalentumiset 18

22 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT Toiminnan rahavirta Vuosikate Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Investointien rahavirta Investointimenot Rahoitusosuudet investointeihin 5 90 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta Rahoituksen rahavirta Antolainauksen muutokset Antolainasaamisten lisäykset Antolainasaamisten vähennykset Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Oman pääoman muutokset 66 Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset 9-2 Vaihto-omaisuuden muutos 1-39 Saamisten muutokset Korottomien velkojen muutokset Rahoituksen rahavirta Rahavarojen muutos Rahavarojen muutos Rahavarat Rahavarat KONSERNIRAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä viidelta vuodelta, Investointien tulorahoitus, % 87,2 47,6 Lainanhoitokate 1,0 0,8 Kassan riittävyys, pv Asukasmäärä Investointien tulorahoitus, % = 100*Vuosikate / Investointien omahankintameno Lainanhoitokate = (Vuosikate+Korkokulut) / (Korkokulut+Lainanlyhennykset) Kassan riittävyys (pv) = 365 * Rahavarat / Kassasta maksut tilikaudella 19

23 KONSERNITASE JA SEN TUNNUSLUVUT VASTAAVAA VASTATTAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT OMA PÄÄOMA Aineettomat hyödykkeet Peruspääoma Aineettomat oikeudet Arvonkorotusrahasto Muut pitkävaikutteiset menot Muut omat rahastot Aineelliset hyödykkeet Edellisten tilikausien ylijäämä Maa- ja vesialueet Tilikauden yli-/alijäämä Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet VÄHEMMISTÖOSUUDET Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet POISTOERO JA VAPAAEHTOISET Ennakkomaksut ja keskeneräi- VARAUKSET set hankinnat Poistoero Sijoitukset Vapaaehtoiset varaukset Osakkuusyhteisöosuudet Muut osakkeet ja osuudet PAKOLLISET VARAUKSET Muut lainasaamiset Muut pakolliset varaukset Muut saamiset TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT TOIMEKSIANTOJEN VARAT VIERAS PÄÄOMA VAIHTUVAT VASTAAVAT Pitkäaikainen korollinen vieras Vaihto-omaisuus pääoma Pitkäaikainen koroton vieras pääoma Saamiset Lyhytaikainen korollinen vieras Pitkäaikaiset saamiset 4 pääoma Lyhytaikaiset saamiset Lyhytaikainen koroton vieras pääoma Rahoitusarvopaperit Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA YHTEENSÄ KONSERNITASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 30,9 30,6 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 70,0 70,0 Kertynyt ylijäämä, Kertynyt ylijäämä, /asukas Konsernin lainat, /asukas Konsernin lainakanta Konsernin lainasaamiset Kunnan asukasmäärä Omavaraisuusaste, % = 100 x (Oma pääoma+vähemmistöosuus+konsernireservi+poistoero ja vapaaehtoiset varaukset) / Koko pääoma Suhteellinen velkaantuneisuus, % = 100 * Vieras pääoma / Käyttötulot Lainakanta = Vieras pääoma - Lyhytaikainen koroton vieras pääoma Lainasaamiset = Sijoituksiin merkityt muut lainasaamiset 20

24 HALLITUKSEN ESITYS TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ Kuntalain 115 :n kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden alijäämä ,46 euroa siirretään taseen omaan pääomaan edellisten tilikausien yli-/alijäämiin kuluvan vuoden kirjanpidossa. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN TOIMINNALLISTEN JA TALOUDELLISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN KESKUSVAALILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Kunnan keskusvaalilautakunnan tulee toimittaa ne tehtävät, mitkä sille vaalilain mukaan erikseen kuuluvat. Valtiollisissa vaaleissa keskusvaalilautakunnan tulee huolehtia kaikista vaalien käytännöllisistä valmistelutöistä sekä ennakkoäänestyksen toimittamisesta. Kunnallisvaaleissa tulee keskusvaalilautakunnan em. tehtävien lisäksi mm. tarkastaa ehdokaslistojen julkaisemista koskevat hakemukset ja laatia ehdokaslistojen yhdistelmä, huolehtia vaalitoimituksessa annettujen äänten laskemisesta sekä vahvistaa vaalin tulos. Lautakunnan tehtävä on lisäksi huolehtia kunnallisvaalitulosten ennakkolaskennasta. Keskusvaalilautakunnan asettaa kunnanvaltuusto. Jäsenet valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan siten, että he mahdollisuuksien mukaan edustavat kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä. 21

25 Toteutuminen: Vuonna 2015 järjestettiin eduskuntavaalit. TARKASTUSLAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Tarkastuslautakunta arvioi koko kuntakonsernin toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista kokoustyöskentelyn lisäksi henkilöstöä ja luottamushenkilöitä kuulemalla sekä tutustumalla kunnan eri toimintoihin sekä tarkastuskohteissa että asiakirjojen perusteella. JHTT-tilintarkastaja tarkastaa kunnan toiminnan lainmukaisuutta, kunnan laskentatointa tilinpäätöksineen mukaan luettuna konsernitase, valtionosuudet, verotulot sekä sisäinen valvonta. Tarkastuslautakunta valvoo myös tilin-tarkastuksen toteutusta. Lautakunnan sihteerinä toimii JHTT-tilintarkastaja. Toiminnalliset tavoitteet Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kultakin tilivuodelta arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunta valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat. Tarkastuslautakunta (vv ) antaa arviointikertomuksen vuodelta 2015 valtuustolle toukokuun loppuun mennessä vuonna Tavoitteiden toteutuminen Tarkastuslautakunta on arvioinut kuntakonsernin toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista ja jonka yhteenveto annetaan vuoden 2015 arviointikertomuksessa. Tarkastuslautakunta on lisäksi valmistellut kunnanvaltuustolle hallinnon ja talouden tarkastamista ja tilinpäätöstä koskevat asiat. Tilintarkastaja on raportoinut lautakunnalle sovitun mukaisesti tarkastushavainnoistaan. 22

26 KUNNANVALTUUSTO Toiminta-ajatus Kunnanvaltuusto vastaa kunnan strategisesta päätöksenteosta, kunnan tavoitteiden asettamisesta, toiminnan ja talouden tasapainosta sekä toiminnan arvioinnista ja seurannan järjestämisestä. Toiminnalliset tavoitteet Talousarviolla varmistetaan kunnan toimintojen rahoitus vuositasolla hallintokuntia sitovasti. Talousarvion toteutumisen seurantaa tulee hallintokunnissa osasto- ja tulosyksikkötasolla tehostaa ja tarvittaessa toimintaa tulee pyrkiä muuttamaan siten, että pysytään talousarvion meno- ja tuloarvioiden mukaisissa määrärahoissa. Kunnan talouden tasapainon saavuttaminen ja ylläpitäminen on keskeinen tavoite, jotta voidaan turvata kuntalaisten hyvinvointipalvelut. Toiminnalliset tavoitteet Kuntalaisten hyvinvointipalvelujen ylläpitäminen. Kunnan luottamushenkilöorganisaation ja viranhaltijaorganisaation yhteistyön ja toimintatapojen kehittäminen. Tavoitteiden toteutuminen Taloudelliset tavoitteet Talousarvion toteutumista on seurattu säännöllisesti. Ponnisteluja kunnan talouden tasapainon saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi on jatkettu. Toiminnalliset tavoitteet Kunnanvaltuusto hyväksyi Ilmajoen kunnan hyvinvointikertomuksen, joka toimii tausta-aineistona ja työvälineenä luottamushenkilöille, kunnan johdolle ja toimialoille kuntastrategian, talouden ja toiminnan suunnitteluun, päätöksentekoon sekä hyvinvoinnin seurantaan. Em. terveydenhuoltolain tarkoittama hyvinvointikertomus tuo esille väestön hyvinvointitarpeita ja arvioi toteutunutta toimintaa. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle jatkossa vuosittain. Hyvinvointikertomuksen kuvaamilla mittareilla mitattuna, kunta on palveluja tuottaessaan kyennyt edistämään asukkaittensa hyvinvointia niillä reunaehdoilla, joilla kunta pystyy hyvinvointiin vaikuttamaan. Sosiaali-, sivistys- ja nuorisotoimessa 23

27 on panostettu ennaltaehkäiseviin palveluihin. Perhepalveluiden lisääminen, tehokas lastensuojelutyö, kuraattori- ja psykologipalvelut, etsivä nuorisotyö, starttipaja sekä Kantohanke ovat tuoneet resursseja kaikkien ikäryhmien hyvinvoinnin edistämiseen avopalveluja korostamalla. Monialaisella yhteistyöllä ja erilaisten hankkeiden, mm. Kiva koulu hanke, avulla pyritään löytämään ratkaisuja niihin asioihin, jotka ovat nousseet esille esim. kouluterveyskyselystä. Kaavoituksen, alueiden ja rakennusten kunnossapidon avulla on lisätty kunnan vetovoimaa ja mahdollistettu tulomuuton kasvua. Positiivinen tulomuutto asettaa jatkossa lisää haasteita kunnan tuottamien hyvinvointipalvelujen ylläpitämiselle ja lisäämiselle. Edellä mainitun huomioiden kuntalaisten hyvinvointipalveluja on kyetty ylläpitämään ja palvelujen ylläpitämisen suunnitelmallisuutta parantamaan. Kunnan luottamushenkilöorganisaation ja viranhaltijaorganisaation yhteistyötä ja toimintatapoja on kehitetty mm. seminaarityöskentelyn avulla. KUNNANHALLITUS / YLEISHALLINTO KUNNANHALLITUS Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö Hallinto- ja talousjohtaja. Toiminta-ajatus Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa. Kunnanhallitukselle kuuluu kunnan arkistotoiminnasta vastaaminen (Arkla 9 ). Toiminnalliset tavoitteet Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet - Talouden liikkumavara; vuosikate tulisi olla poistojen suuruinen. - Kokonaistulojen kasvu tulisi olla vähintään 1 % suurempi kuin toimintamenojen kasvu. Toiminnalliset tavoitteet - Kuntaorganisaation palvelukyvyn ja tehokkuuden kehittäminen. - Elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittäminen. - Kunnan asukasluvun pitäminen vähintään nykytasolla. - Seutuyhteistyön kehittäminen. 24

28 Tavoitteiden toteutuminen Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet - Talouden liikkumavaran osalta tavoitetta ei saavutettu vuonna Vuosikate oli 2,537 milj. ja poistot 3,059 milj.. - Kokonaistulojen kasvun osalta tavoite ei toteutunut viime vuonna. Kokonaistulojen kasvu oli 2,3 % ja toimintamenojen kasvu 2,4 % (ilman investointeja). llman lainanottoa kokonaistulot kasvoivat 4,4 %. Henkilöstömenot laskivat 1,5 % ja palvelujen ostot kasvoivat 4,4 %. Toimintatuotot kasvoivat 2,3 %, verotulot kasvoivat 5,5 % ja valtionosuudet 1,1 % edelliseen vuoteen verrattuna. Toiminnalliset tavoitteet Kokonaisuutena voidaan todeta, että Ilmajoen kunta tarjoaa erinomaiset peruspalvelut kuntalaisille. Lisäksi kuntaorganisaation palvelukykyä ja tehokkuutta on pyritty kehittämään. Palvelut tuotetaan keskimääräistä edullisemmin. Elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä parannettiin vuoden 2015 aikana erityisesti luomalla edellytyksiä yritysten sijoittumiselle kunnan alueelle. Ilmajoen kunnan asukasluku oli yht asukasta, kun asukasluku oli yht asukasta, joten tältä osin asukasluvun nykytasolla pitämistä koskeva tavoite ei toteutunut. Seutuyhteistyötä eri tahoille kehitettiin. YLEISHALLINTO Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö Hallinto- ja talousjohtaja. Hallintotoimisto Toiminta-ajatus: Hallintotoimisto vastaa kunnanhallituksen ja valtuuston asioiden valmistelusta ja täytäntöönpanosta. Tämä sisältää esityslistojen ja pöytäkirjojen valmistelun ja laatimisen, kirjoittamisen sekä asiakirjahallinnon ja arkistoinnin. Lisäksi hallintotoimisto vastaa kunnan keskusarkistosta, arkistotoimesta, atk-järjestelmän ylläpidosta, kehittämisestä ja koulutuksesta, kopiointipalveluista, puhelinkeskuksesta, neuvonnasta, viestinnästä sekä muista yleisistä hallintotehtävistä. Hallintotoimisto vastaa kunnassa valtiollisiin- ja kunnallisvaaleihin liittyvästä ennakkoäänestyksestä sekä näihin ja varsinaisiin vaaleihin liittyvistä käytännön järjestelyistä. 25

29 Toiminnalliset tavoitteet Sitovat tavoitteet Tavoite: Mittari: Tavoitetaso: Toteutuminen: Tehokas ja joustava asioiden valmistelu ja täytäntöönpano Asetettujen määräaikojen noudattaminen Muut tavoitteet Laadukas ja joustava palvelu kunnan sisäisessä toiminnassa eri hallintokuntiin nähden sekä ulkoisessa toiminnassa kuntalaisiin nähden. Kunnan tietoverkon tehokkaan käytön ylläpitäminen ja atk-palvelujen hoitaminen kunnan omana työnä. Kunnan monistamon eri palveluiden tehokas hyödyntäminen sekä kopioinnin keskittäminen monistamossa käytössä oleville koneille kaikkien hallintokuntien osalta. Ylläpidetään ja kehitetään asiakirjahallintoa ja arkistonmuodostusta vastaamaan organisaatioita ja tehtävämuutoksia. Tavoitteiden toteutuminen Sitovat tavoitteet Tavoite: Mittari: Tavoitetaso: Toteutuminen: Tehokas ja joustava asioiden valmistelu ja täytäntöönpano Asetettujen määräaikojen noudattaminen Määräaikoja on kyetty noudattamaan Muut tavoitteet Hallintotoimiston palvelu on laadukasta ja joustavaa niin kunnan sisäisessä toiminnassa eri hallintokuntiin nähden kuin ulkoisessa toiminnassa kuntalaisiin nähden Kunnan tietoverkko on kyetty pitämään tehokkaassa käytössä kunnan omana työnä Monistamon eri palvelut on hoidettu tehokkaasti ja kopiointia on keskitetty monistamossa oleville laitteille. Kunnassa on otettu käyttöön vuoden 2013 alusta lähtien Kuntien yhteisen tehtäväluokituksen mukainen kirjaamis- ja arkistointiluokitus. Asiakirjat ja tiedot löytyvät saman luokituksen mukaisesti koko asian elinkaaren ajalta aktiivivaiheesta passiiviseen säilytysvaiheeseen. 26

30 Taloustoimisto Toiminta-ajatus Taloustoimisto hoitaa kunnan maksuliikenteen, kassanhallinnan, sijoitustoiminnan, laina-asiat ja kirjanpidon sekä vastaa kunnan saatavien perinnästä, vakuutuksista ja taloussuunnittelusta. Toiminnalliset tavoitteet Sitovat tavoitteet Tavoite: Mittari: Tavoitetaso: Toteutuminen: Kirjanpidon viive Maksuvalmius Viivästyskorkotaso Lainojen keskikorko päivä päivä % maksatuksesta prosenttia ,01 enintään 4,5 % Tavoitteiden toteutuminen Sitovat tavoitteet Tavoite: Mittari: Tavoitetaso: Toteutuminen: Kirjanpidon viive päivä /keskimäärin 5 Maksuvalmius päivä 10 2 Viivästyskorkotaso % maksatuksesta 0,01 0,0008 Lainojen keskikorko prosenttia enintään 4,5 % 1,1 % Henkilöstötoimisto Toiminta-ajatus Henkilöstötoimiston tehtävänä on hoitaa henkilöstötoimistolle kuuluvat palkanlaskentatehtävät tehokkaasti ja taloudellisesti, vastata virka- ja työehtosopimusten oikeasta soveltamisesta Ilmajoen kunnassa, vastata kunnan työllisyysasioista sekä hoitaa muut toimistolle kuuluvat henkilöstö- ja suunnittelutehtävät. 27

31 Toiminnalliset tavoitteet Työllisyystyöt: Palkkatuella työllistetään henkilöitä, kuten edellisinäkin vuosina kunnan yksikköjen omien määrärahojen turvin. Henkilöstötoimisto on varannut määrärahan ns. velvoitetyöllistettävien työllistämiseen. Järjestetään kesätyöpaikkoja nuorille kunnan työtehtävissä ja tuetaan kesätyöpaikkojen järjestämistä muiden työnantajien palveluksessa. Tavoitteena on järjestää 70 kesätyöpaikkaa kunnan avustuksella nuorille kesän 2015 aikana. Kunta osallistuu työpajatoimintaan työllistämällä ilmajokelaisia työttömiä työpajassa (mm. Kaks Kättä -työpaja). Mahdollisiin uusiin työllisyysprojekteihin osallistumisesta päätetään projektikohtaisesti. Ratkaisevaa on se, kuinka uudet projektit parantavat ilmajokelaisten työllistymistä. Palkka- ja eläketietoasiat: Palkat maksetaan määräpäivänä oikean suuruisina oikeille henkilöille. Eläketiedot ilmoitetaan eläkelaitoksille siten, että kunta välttyy taloudellisilta viivästysseuraamuksilta. Virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpanossa ja soveltamisessa pyritään sopimusten oikeaan ja samanlaiseen tulkintaan eri hallinnonaloilla. Kuntaa koskevat keskeiset tilastotiedot pidetään ajan tasalla. Vuonna 1996 käyttöön otettu palkanlaskenta- ja henkilöstöhallintoohjelma pidetään ajan tasalla. Henkilöstöhallinto: Edistetään henkilökunnan työssä jaksamista jatkamalla kunnan omaa työhyvinvointi -toimintaa (tyhy). Palkanlaskennassa on otettu vuoden 2014 syksyllä käyttöön verkkopalkkapalvelu, joka tarkoittaa palkkalaskelmien toimittamista sähköisesti työntekijöiden / viranhaltijoiden omiin verkkopankkeihin. Vuoden 2015 aikana palvelu vakiinnutetaan niin, että myös lyhyiden määräaikaisten työsuhteiden palkkalaskelmat toimitetaan työntekijän verkkopankkiin. Henkilöstötoimiston tavoitteena on sähköisten välineiden käyttöönotolla ja tehokkaalla käytöllä sekä esimiesten koulutuksella keskittää vielä osittain hajautettuna oleva palkanlaskenta kokonaisuudessaan henkilöstötoimistoon viimeistään v Tähän tavoitteeseen sekä henkilöstön eläköitymiseen ja lomien sijaistamiseen varaudutaan rekrytoimalla aluksi määräaikainen työntekijä palkanlaskentaan. Vuoden 2015 alkupuoliskolla hankitaan käyttöön Titania-ohjelman ja palkanlaskentaohjelman lisämoduli, joka vähentää työvuorolistojen käsin tehtävää tallentamista palkanlaskentaan. Titania-ohjelma otetaan käyttöön kaikissa yksiköissä, jossa tehdään jakso- tai vuoro-työtä. Sähköinen matkojenhallintaohjelma otetaan käyttöön. Uusien työntekijöiden / viranhaltijoiden rekrytointia varten on loppuvuodesta 2014 otettu käyttöön Kuntarekry-ohjelma lisäämään rekrytoinnin tehokkuutta ja taloudellisuutta sekä perusrekrytoinnin että sijaisrekrytoinnin osalta. Ohjelmasta saadaan hallinnon käyttöön tilastot sekä perusrekrytoinnin että sijaisrekrytoinnin osalta toimintayksikkötasolla. Työntekijöitä / viranhaltijoita koskevien henkilöstöhallinnollisten ohjeiden ja menettelytapojen päivitys on aloitettu vuoden 2014 aikana ja saatetaan loppuun viimeistään vuoden 2015 aikana. 28

32 Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma on hyväksytty ja se tarkistetaan vuosittain. Tavoitteena on osaamisen kehittäminen virka- ja työehtosopimusten mukaan sekä koulutuspäivien raportointi siten, että hyödynnetään koulutusta varten saatava tuki kokonaisuudessaan. Hyvinvointikertomus saatetaan kunnanvaltuuston käsiteltäväksi vuoden 2015 aikana. Tavoitteiden toteutuminen Kunnan palvelukseen kesätyöhön Ilmajoen kunta palkkasi 20 nuorta vuonna 2015 kolmen viikon työjaksoihin. Lisäksi oli käytössä kunnan tuki kesätyöpaikkojen järjestämiseen yrityksissä ja yhdistyksissä. Tämän tuen turvin 56 nuorta sai kesätyöpaikan yritysten ja yhdistysten palveluksessa. Kunta osallistui nuorten työllistymiseen tähtäävän Kaks Kättä työpajan toimintaan vuonna 2015, kustannukset yhteensä euroa, joka koostui kahden ohjaajan palkkakuluista. Te-toimiston palkkatuella kunta on työllistänyt vuoden aikana yhteensä 13 henkilöä ja keskimääräinen palkkatuki on ollut n. 50 %. Kuntarekry -järjestelmän kautta suoritettiin vuoden 2015 aikana yhteensä 15 uusrekrytointia vakituisiin työ-/virkasuhteisiin. Näistä 10 kpl sivistystoimeen, 3 sosiaalitoimeen, 1 hallinto- ja talousosastolle ja 1 tekniseen toimeen. Virkasuhteisia näistä oli 9 ja työsopimussuhteisia 6. Vuonna 2015 jäi kunnan palveluksesta eläkkeelle yhteensä 14 henkilöä. Titania- ohjelman (työvuorojen suunnitteluohjelma) ja palkanlaskentaohjelman yhdistävä lisämoduli otettiin käyttöön Ohjelmaa käyttäville järjestettiin kahden päivän peruskoulutus. Titania-ohjelma on otettu käyttöön kaikissa jaksotai vuorotyötä tekevissä yksiköissä sekä muissakin yksiköissä, joissa ohjelmaa voidaan käyttää työajan seurantaan. Sähköinen matkojenhallinta -ohjelma epopulus on otettu käyttöön Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2015 hyväksyttiin maaliskuussa 2015 ja koulutustiedot kerättiin manuaalisesti vuoden lopussa koulutustuen hakemista varten. Henkilöstötilinpäätös vuodelta 2014 hyväksyttiin maaliskuussa 2015 kunnanhallituksessa ja -valtuustossa kesäkuussa Hyvinvointikertomus vuodelta 2014 saatettiin valtuustolle tiedoksi marraskuussa

33 Asuntotoimi ja Isännöinti Tulosalueen tilivelvollinen vastuuhenkilö Isännöitsijä Toiminta-ajatus Asuntotoimi hoitaa arava- ja korkotukilainsäädännön toteuttamiseen liittyvät tehtävät sekä kunnan suoraan omistamien asuntojen vuokraamisen. Isännöinti vastaa Ilmajoen Vuokratalot Oy:n ja Palonkortteeri Oy:n kokonaisisännöinnistä sekä Ilmajoen Palvelutalosäätiön isännöinnistä hallinnon ja talouden osalta. Vs. asuntosihteerinä isännöitsijä vastaa kunnan suoraan omis-tamien asuntojen vuokraamisesta ja vuokrien laskutuksesta sekä ARA:lle vuosittain toimitettavan kunnan asuntomarkkinakatsauksen laatimisesta. Toiminnalliset tavoitteet Asuntotoimen tavoitteet Tavoitteena on, että asuntojen uudisrakentamis- ja perusparannushankkeisiin saadaan rahoitus ja kohteet toteutuvat suunnitellusti. ARA:n kunnalle myöntämillä lainakiintiöillä on oleellinen vaikutus tavoitteen toteutumiseen. Tavoitteena on että kiireellisessä asunnontarpeessa oleville hakijoille pystytään osoittamaan vuokra-asunto. Isännöinnin tavoitteet Vuokra-asuntoja pyritään tarjoamaan mahdollisimman hyvin kysyntää vastaavasti arava- ja korkotukilainaehdot huomioiden. Tavoitteiden toteutuminen Asuntotoimen tavoitteet Kiireellisessä asunnontarpeessa oleville hakijoille on pystytty osoittamaan vuokraasunto. Isännöinnin tavoitteet Vuokra-asuntoja on pystytty tarjoamaan mahdollisimman hyvin kysyntää vastaavasti. Ilmajoen Vuokratalot Oy:n asuntojen käyttöaste on ollut keskustassa 95 % (93 % v. 2014), Koskenkorvalla 73 % (75 %) ja Ahonkylässä 95 % (99 %). Yhteensä kaikissa kohteissa käyttöaste on ollut 88 % (89 %). Palonkortteeri Oy:n asuntojen käyttöaste Kauppatie 26:ssa oli 74 % (84 % v. 2014) ja Pajatie 5:ssä 58 % (57 % v. 2014). 30

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen

Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1(16) Kuntien ja kuntayhtymien taloustilaston tilinpäätöstietojen tiedonkeruun sisältö tilastovuodesta 2015 alkaen 1. KUNNAN JA KUNTAYHTYMÄN TILINPÄÄTÖSLASKELMAT... 2 1.1. Kunnan ja kuntayhtymän tuloslaskelma,

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

Vakinaiset palvelussuhteet

Vakinaiset palvelussuhteet Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,

Lisätiedot

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014

Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.2015 klo 9. Maaningan kunta Tilinpäätös 2014 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 31.3.215 klo 9 Maaningan kunta Tilinpäätös 214 3.3.215 Kunnan toimintaympäristö ja vetovoimaisuus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos valmisteltiin päätösten

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä

TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014. Yleistä TIEDOTE 23.3.2015 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Yleistä Karkkilan kaupungin tilikauden tulos vuodelta 2014 on 698 379,68 euroa ylijäämäinen. Tulos on 1 379 579,68 euroa talousarviota

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2015 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2015. Väestö kasvoi 40 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 147. Työllisyystilanne oli hyvä ja

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 Kaupunginvaltuusto 17.6.2019 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni

Lisätiedot

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia.

Työllisyystilanne oli hyvä ja 3,57 prosentin työttömyysaste oli maan alhaisempia. LUODON KUNTA Tilinpäätös 2014 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Kuntatalouden sopeuttaminen jatkui. Valtionosuuksien uudet yleiset leikkaukset otettiin käyttöön samalla kun luvatut leikkaukset

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

Pelastusjohtaja Jari Sainio

Pelastusjohtaja Jari Sainio TILINPÄÄTÖS 2010 Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta VARSINAIS-SUOMEN ALUEPELASTUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: Pelastusjohtaja Jari Sainio STRATEGINEN KEHYS Toiminta-ajatus: Visio: Laadukkaat

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00

Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE 21.3.2016 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa klo 9:00 TIEDOTE: KARKKILAN KAUPUNGIN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Suomen talous on viimeiset vuodet ollut merkittävien ongelmien keskellä, kun Suomen taloutta

Lisätiedot

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA

Kuopio konserni TASE VASTATTAVAA Kuopio konserni 2018 2017 TASE 1000 1000 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma 432 412 432 412 Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 23 14 Ylikurssirahasto 93 2 Arvonkorotusrahasto 68 68 Muut omat rahastot

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 1..4.2019 Päiväys: 1.4.2019 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6167 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014

Vesihuoltolaitoksen tilinpäätös 2014 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Laskennallisesti eriytetyn vesihuoltolaitoksen tilinpäätöslaskelmat Leppävirran kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpito on eriytetty laskennallisesti. Liitteenä vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010

TILINPÄÄTÖS 2009. Helena Pitkänen 29.03.2010 TILINPÄÄTÖS 2009 Helena Pitkänen 29.03.2010 2009 2008 Toimintatuotot 3.403.488 3.567.682 TA-toteutuma 102,95 % 113,5 % Toimintatuotot /asukas 1.188 1.240 Toim.tuotot % toimintakuluista 19,30 % 20,57 %

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2016 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Luodon kasvu jatkui vuonna 2016. Väestö kasvoi 29 henkilöllä ja väkiluku oli vuodenvaihteessa 5 176. Työllisyystilanne oli hieman

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS Sivu 1/110 LAPIN LIITTO / LAPIN PELASTUSLAITOS TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Kansainvälinen Barents Rescue 2015 harjoitus (BR15) 30.9-1.10. 2015 Levillä. Lapin liitto/lapin pelastuslaitos ( Koko yritys (YR) )

Lisätiedot

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus

LUODON KUNTA. Tilinpäätös tiivistelmä. Kunnanjohtajan yleiskatsaus LUODON KUNTA Tilinpäätös 2017 - tiivistelmä Kunnanjohtajan yleiskatsaus Vuosi 2017 oli monella tavalla merkkivuosi Luodon kunnalle. Juhlavuosi Suomi 100 vuotta ja Luodon kunta 150 vuotta huomioitiin isosti

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014 Kuntien taloustietoja 214 (2) Lähde:Kuntaliitto 215, Kuntien tunnuslukutiedosto 23-214 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 23-214 11 Asukasluku indeksoituna (23=1) 15 1 95 9 85 8 75 Kemi 21-5 as. kunnat

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016 27.3.2017 Tilinpäätös 2016 pähkinänkuoressa Rauman kaupungin tulos (hallintokunnat, taseyksiköt, liikelaitokset) Tilikauden ylijäämä 8,3 milj. euroa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS

TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS TASEKIRJA 2014 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI KUNTAYHTYMÄHALLITUS 16.3.2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ KUNTAYHTYMÄN TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU VUODELTA 2014

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola

Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola Seinäjoen kaupunki Seinäjoen kaupunkikonserni Aaro Honkola YLEINEN TALOUDELLINEN KEHITYS Talous vielä hyvässä vauhdissa, kasvu kuitenkin hidastumassa Julkinen talous ja kuntatalous velkaantuu edelleen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Rahoitusosassa sitovia eriä ovat antolainaukseen varatut määrärahat.

Rahoitusosassa sitovia eriä ovat antolainaukseen varatut määrärahat. Talousarvion täytäntöönpanomääräysten 2.1 kohdan mukaan Tehtäväalueen määräraha on kaupunginvaltuuston vahvistama menojen yhteissumma ottaen huomioon talousarvion ensikertaisen hyväksymisen jälkeen tehdyt

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012

TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012 TILINPÄÄTÖS 2011 7.6.2012 TULOSLASKELMAN TARKASTELU 1/7 2011 2010 Toimintatuotot 4.543.224 3.933.772 TA-toteutuma 108,32 % 104,8 % Muutos edell.vuodesta / % 609.453 / 15,5 % 639.183 / 19,4 % Toimintatuotot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Asukasluku indeksoituna (2006=100) 11 Asukasluku indeksoituna (26=1) 15 1 95 9 85 8 75 Hankasalmi 51-1 as. kunnat Keski-Suomi Koko maa Asukasluku ind. Hankasalmi 1, 99,1 99,5 99,2 99,7 98,8 98,1 97,3 95,5 94,3 92,9 9,3 51-1 as. kunnat 1,

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

TA Muutosten jälkeen Tot

TA Muutosten jälkeen Tot HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot