Kiitoksia kuluneesta vuodesta kaikille juoksijoille, toimitsijoille ja yhteistyökumppaneille!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiitoksia kuluneesta vuodesta kaikille juoksijoille, toimitsijoille ja yhteistyökumppaneille!"

Transkriptio

1 TULOSJULKAISU 2011 Espoo Rantamaraton ja Rantakymppi 2011 juostiin Mukaan oli ilmoittautunut reilusti yli 4000 juoksijaa. Lauantaina kympillä oli tuhatkunta juoksijaa. Aika otettiin 542:lle ja lähes yhtä paljon oli liikkeellä ilman ajanottoa kuntokympillä. Lauantaina puolimaratonille lähti ennätysmäärä juoksijoita, joista maaliin tuli Maratoonareita saatiin maaliin asti 557. Kaikkiaan juoksijoita oli tänä vuonna mukana reilut Neljännen kerran peräkkäin sää suosi ja koko viikonloppu saatiin nauttia kauniista syyssäästä. Juoksutapahtumassa pääasia on juoksu. Maalissa nähtiin paljon omaan juoksuunsa tyytyväisiä, iloisia ihmisiä. Järjestäjille tämän vuoden tapahtuma oli varsin haastava monenlaisten vastoinkäymisten takia. Suurimmasta osasta onneksi selvittiin kunnialla vaikkakin järjestelyt joiltain osin eivät olleet niin hyviä, kuin halusimme. Jäi petrattavaa tulevaan vuoteen. Uusi yhteistyökumppanimme Urheilemaan.fi teki juoksun jälkeen osallistujatyytyväisyyskyselyn. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1163 juoksijaa. Erityisesti vapaista vastauskentistä saimme paljon arvokasta palautetta tapahtuman kehittämiseen. Saaduista arvosanoista näimme hyvin tämän vuoden onnistumisemme ja epäonnistumisemme, joista olimme juoksijoiden kanssa harvinaisen yksimielisiä. Meille arvokasta oli tietää, että 91% vastanneista arvelee tulevansa uudemman kerran Rantamaratonille juoksemaan ja 95% suosittelisi tapahtumaa muille. Kolmelle järjestävälle urheiluseuralle tapahtuma on suuri voimainponnistus, mutta myös mieluisa sellainen. Tapahtumaviikonloppuna toimitsijatehtävissä on lähes 300 vapaaehtoista. Ympäri vuoden toimivassa järjestelytoimikunnassa ja kilpailupuolen vastuutehtävissä on mukana parikymmentä henkilöä. Päivittäisiä rutiineja ja projektia

2 kokonaisuudessaan hoitaa tapahtumasihteeri, joka on joukon ainut palkattu työntekijä. Suuri vapaaehtoisen työn määrä takaa sen, että tapahtumasta jäädään taloudellisesti voitolle. Tämän voiton jaamme järjestävien seurojen kesken ja se menee perustoiminnan tukemiseen. Järjestämissämme liikuntaleikkikouluissa, yleisurheilukouluissa ja valmennusryhmissä liikkuu viikoittain noin 1600 lasta ja nuorta. Tänä vuonna juhlimme viisivuotissyntymäpäiviä. Juhlavuoden kunniaksi maalissa herkutellaan kakkukahveilla. Ensimmäistä kertaa puolimaratonin ja maratonin juoksijat saavat avukseen myös tavoiteaikaan auttavia jäniksiä. Järjestelypuolella korjaamme viime vuoden virheet ja pyrimme muutenkin kehittymään. Tätä on nyt harjoiteltu kokolailla samalla porukalla neljä vuotta ja voimme todeta, ettemme ole enää aloittelijoita vaan ihan oikeita juoksutapahtuman järjestäjiä. Kiitoksia kuluneesta vuodesta kaikille juoksijoille, toimitsijoille ja yhteistyökumppaneille! Tervetuloa nauttimaan juoksusta kauniissa rantamaisemissa myös tänä syksynä. 5. Espoo Rantamaraton juostaan

3

4 Reittiennätykset Rantamaratonin reitti on muuttunut hiukan vuosittain. Suurimmat muutokset tulivat vuonna 2010, kun kisakeskus siirtyi Tapiolan urheilupuistosta Otaniemeen. Matkan pituus toki pysyy samana. Puolimaratonin reitti on muuttunut alkuperäistä nopeammaksi. Maratonin reitin nopeuteen muutokset tuskin ovat paljoa vaikuttaneet. Maratonin reitti on varsin haastava, joten harva juoksee siellä ennätyksiään. Puolimaratonin reitti on nopea. Kummankin reitin pinnoitteesta noin puolet on kivituhkaa. Maraton Miehet Miehet 40 Miehet 50 Miehet 60 Naiset Naiset 40 Naiset 50 Naiset Petri Saavalainen Tapio Talvitie Tapio Talvitie Heikki Koso Mirja Vartiainen Mirja Vartiainen Kati Oikarinen Riitta Välke Teivo Stayers ABB/Espoo ABB/Espoo Kouvola Helsinki Helsinki Valio Oy Friskis&Svettis Puolimaraton Miehet Miehet Miehet Miehet Naiset Naiset Naiset Naiset Jussi Utriainen Timo Etumäki Jukka Kauppila Roger Nystedt Leena Puotiniemi Kirsi Kovács Tuija Huisman Riitta Rasimus Lahden Ahkera Espoon Tapiot Kalajoen Junkkarit Esbo IF IF Länken Huimat/Espoo Suomi

5

6

7

8 Tulokset 2011 Ensimmäinen aika on nettoaika: aika joka juoksijalta on kulunut lähtöportin ja maaliportin välillä. Toinen aika on bruttoaika: aika lähtölaukauksesta maalilinjan ylittämiseen. Tarkat mitat eri reiteille ovat: Rantakymppi 10,46 km 1/2 maraton 21,12km Maraton 42,33km Reitit on mitattu omalla, tarkasti kalibroidulla pyörällämme. Virallinen mittapyörämme kähvellettiin muutama viikko ennen kisaa, joten tällä kertaa jouduimme siis mittaamaan eri laitteella (jonka tarkkuus pitäisi kyllä yltää Jones counterin tarkkuuteen). M Maraton 41. Timo Kämäräinen Espoo 3:37:02 3:37:15 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 42. Jaakko Luttinen Aalto Yliopisto 3:37:23 3:37:33 1. Petri Saavalainen Helsinki 2:48:26 2:48: Mark Allen Äijäsporttailijat 3:37:41 3:38:04 2. Jarno Piik Helsinki 2:50:00 2:50: Tomi Kauppinen 3:38:14 3:38:32 3. Ole Halonen Kotka 2:51:51 2:51: Kimmo Kanerva Roquette Nordica Oy 3:38:43 3:38:48 4. Jens Dahlman Fressi Liikuntakeskus 2:53:18 2:53: Jarno Korhonen Vantaa 3:39:02 3:39:15 5. Lasse Hakulinen Aalto yliopisto 2:53:50 2:53: Christian Niedling Espoo 3:40:02 3:40:38 6. Juha Silander Suvela 2:55:43 2:55: Sampo Luukkainen Espoo 3:40:18 3:41:23 7. Tero Uusitalo Vantaan Hiihtoseura 2:56:24 2:56: Christoffer Nyman Espoon Tapioiden Maratonkoulu 8. Toni Davidsson Lohja 3:04:31 3:04:31 3:40:22 3:40:29 9. Petri Holm Järvenpää 3:05:57 3:05: Aki Parviainen Espoo 3:40:44 3:41: Ilari Räisänen 3:09:57 3:09: Petri Perkiö Integralin maratonarit 3:40:49 3:40: Timo Puputti The Royal Rabbits 3:13:23 3:13: Mikko Piiroinen the pleasureboys 3:41:23 3:41: Antti Lamberg Helsinki 3:13:57 3:13: Keijo Kuusisto NSN Marathonteam 3:41:26 3:41: Markus Kivistö Kotka 3:15:57 3:16: Matti Laitinen Helsingin Jyry 3:41:35 3:42: Onni Valkeapää Espoo 3:16:53 3:16: Miikka Salmi Espoo 3:41:39 3:42: Christoffer Hannus NSN Marathonteam 3:17:03 3:17: Lauri Timonen Varkaus 3:42:01 3:42: Florian Pigache France 3:17:16 3:17: Jami Koponen Helsinki 3:42:17 3:42: Teemu Huppunen Iitti 3:17:22 3:17: Teemu Tolvanen Nordea 3:42:54 3:43: Hannu Junkkaala Helsinki Triathlon 3:18:42 3:18: Pekka Sihvonen 3:43:03 3:43: Juha Ylitalo Nokia & NSN Marathon Team 3:19: Janne Rantala HC Ränni 3:43:05 3:43:13 3:19: tomi mattila Helsinki 3:43:19 3:43: Anders Weckström Espoo 3:20:19 3:20: Sami Visti Lulu 3:43:24 3:43: Lauri Pasanen Espoo 3:22:48 3:23: David Helander Espoo 3:45:15 3:45: Sebastian Dahlbacka Oulu 3:23:49 3:23: Ville Silvekoski Tieto Juoksukerho 3:45:51 3:45: Mika Tissari Sanomain kerho 3:24:01 3:24: Paolo Borella 3:46:35 3:46: Tomi Korhonen Eltel Networks Oy 3:25:00 3:25: Heikki Koljonen Suomen Pakolaisapu 3:46:56 3:47: Juha Karvonen LUS 3:25:51 3:25: Jukka Sarpila Espoo 3:47:05 3:47: Wilhelm Stenbacka Espoo 3:26:24 3:26: Hannu Liljemark Appelsiini Finland Oy 3:47:06 3:47: Jukka Räisänen Helsinki 3:27:16 3:27: Aki Lahti Heinolan Isku 3:47:54 3:47: Lauri Laasonen Ku 58 3:27:19 3:27: Teemu Alahuhta Helsinki 3:48:12 3:48: Tomi Lehto Espoo 3:27:46 3:27: Pontus Sundman Espoo 3:48:35 3:49: Aki Sipponen Helsinki 3:27:58 3:28: Lauri Laitinen Espoo 3:48:38 3:49: Tatu Koistinen Itella 3:28:53 3:29: Luis Baia ECHA 3:48:43 3:49: Markus Lindqvist Helsinki 3:29:20 3:29: Janne Löfberg 3:49:10 3:49: ville haavisto korson kouristus 3:29:28 3:29: Vesa Puustinen Espoo 3:49:27 3:49: Mika Viitikko Korson Kengurut 3:30:16 3:30: Mika Metsola Espoo 3:49:35 3:49: Heikki Paukkeri KyRPo, Espoo 3:31:25 3:31: Lauri Tiensuu Espoo 3:49:36 3:49: mikko raatikainen skinnarilan vapaavaltion 78. Janne Siven Nordea 3:49:36 3:49:41 maajoukkuekarkurit 3:32:35 3:32: Markku Kaila Tampere 3:49:37 3:50: Timo Vehviläinen Espoo 3:33:26 3:33: pauli viljanen espoo 3:49:54 3:50: Teemu Hämäläinen Haukilahti 3:34:28 3:34: Lauri Särkilahti Sukk 84 3:50:33 3:51: Lauri Smeds 3:35:31 3:35: Sami Korpiola Espoo 3:51:13 3:51: Danny Sternkopf CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 83. Tuomas Koponen mailem 3:51:21 3:52:13 3:36:30 3:36: Jerry Nygren Espoo 3:51:23 3:51:55

9 85. Jari Kiiski Vantaa 3:51:28 3:51: Ricardo Velez Visual Components Oy 4:15:09 4:15: Jani Lehtola Endurance 3:51:29 3:51: Teemu Oinio Helsinki 4:16:31 4:16: Janne Silonsaari Espoo 3:51:50 3:51: Topi Tiainen Espoo 4:16:42 4:18: Tomasz Salamon Inchcape Motors Finland 3:52: Antti Plaami Hiipivä luoti 4:17:53 4:18:27 3:52: Jukka Kovanen Pakilan Veto 4:17:56 4:18: Csaba Antal Saranszky TeamH 3:52:28 3:53: Catalin Gheorghiu None 4:18:03 4:18: Mikko Valtari Espoo 3:53:18 3:53: Tatu Saarni Vantaa 4:18:32 4:19: Mikko Taponen Marttilan Kisa Veikot 3:53:34 3:54: Sami Masalin Wärtsilä 4:18:40 4:19: Harri Suominen Deloitte 3:53:55 3:54: Pasi Heinonen Awe 4:18:40 4:18: Kenneth Nybo Esbo 3:54:41 3:54: Miika Heinonen Verkkokauppa.com Oy 4:18:42 4:19: Ville Savilampi Ylläksen Rasti 3:55:21 3:55: Mikko Kotiranta Kivikon Jyrähdys 4:19:14 4:20: Tommi Jylhä Vuori Norrköping 3:55:24 3:55: Samuli Bergström Espoo 4:19:38 4:19: Matias Hauru Helsinki 3:55:26 3:56: Ilkka Haapaniemi NSN Marathonteam 4:20:09 4:21: Joel Keränen Helsinki 3:55:27 3:56: Juha Nuutinen Oriola Oy 4:20:12 4:20: Tomi Saarinen Helsinki 3:55:34 3:55: Matti Cornér Långvik 4:20:44 4:21: Kauko Hartikainen Vantaa 3:55:42 3:55: Heikki Karjalainen Espoo 4:20:49 4:21: Joonas Itäranta Helsinki 3:56:06 3:56: Miika Kivistö 4:21:15 4:21: Aki Mäkipernaa Helsinki 3:56:57 3:57: Tarmo Rouhiainen 4:21:27 4:22: Timo Koivisto NSN Marathonteam 3:57:05 3:57: Juhana Rossi Helsinki 4:21:33 4:22: Kare Jokela Jyväskylä 3:57:08 3:57: Jonne Hänninen 4:21:36 4:21: Mika Kahola Sundsberg 3:57:31 3:57: Sami Voutilainen Helsinki 4:22:20 4:23: Hannu Saviharju Ernst & Young 3:57:39 3:58: Jan Tois Espoo 4:22:29 4:23: Petteri Rehu Oriola KD Oyj 3:58:04 3:58: Jukka Nordlund Espoo 4:22:39 4:23: Janne Saarinen Häjyt 3:58:06 3:58: Markku Naumanen 4:23:11 4:23: Janne Rummukainen Espoo 3:58:17 3:58: Ilkka Lassila Helsinki 4:23:18 4:24: Pasi Mäkelä Espoo 3:58:30 3:58: Valter Rutanen Aalto Yliopisto 4:23:53 4:24: Tero Lausala 3:58:31 3:58: Hannu Jääskeläinen Helsinki 4:24:14 4:24: Ari Tolonen Helsinki 3:58:47 3:59: Markku Miettinen Kyrkslätt 4:24:17 4:24: Riku Louho Espoo 3:58:51 3:59: Tom Lindholm Espoo 4:24:58 4:25: Viktor Vinberg Aditron juoksukerho 3:58:54 3:59: Olaf Laczak Vegan Runners 4:25:22 4:25: Esa Gustafsson Esako Oy 3:59:07 3:59: Walter Masalin Helsinki 4:25:22 4:26: Aleksi Wallenius 3:59:17 3:59: Raimo Nikkilä Aalto Yliopisto 4:25:24 4:25: Tuomas Turunen HSY 3:59:27 3:59: Patrik Buch Lund Visual Components Oy 4:26: Jami Huuska Friskis&Svettis 3:59:57 4:00:18 4:26: Timo Uusiprosi Tampere 4:00:25 4:00: Harri Pettersson Ernst & Young 4:26:06 4:26: Klaus Toivonen Vantaa 4:00:46 4:00: Jari Elonen Pullapojat / Kotka 4:26:36 4:27: Risto Paajanen Vantaa 4:01:13 4:02: Markus Kivistö Vantaa 4:27:01 4:27: Nissilä Antti Blue Jacket 4:02:10 4:02: Martin Nysten Helsinki 4:27:06 4:27: Ville Mäkinen 4:02:11 4:02: Risto Päärni Leppävaaran Sisu 4:28:46 4:29: Simo Tuomisto Inchcape Motors Finland 4:02: Christer Kallio Naula Klubi 4:29:17 4:29:54 4:03: Pasi Ropponen 4:29:22 4:29: Rickard Lindgren Itse 4:02:41 4:03: Johannes Lith Helsinki 4:29:38 4:29: Simo Niskala Helsinki 4:03:21 4:03: Tomi Väisälä Espoo 4:30:17 4:31: Olli Hakala Vihti 4:04:38 4:04: Antti Karikoski Länsi Espoon Ravintolat Oy 4:33: Mikko Drocan 4:05:14 4:05:29 4:34: Timo Ruohoalho Peräänantamattomat 4:06:18 4:07: Aki Leino Nummela 4:34:11 4:34: Antti Minkkinen Kajaani 4:06:45 4:07: Mikko Maula Helsinki 4:34:59 4:35: Jouni Pankka Heltri 4:07:13 4:07: Jari Junkkari Vihti 4:35:08 4:35: Slava ILCPHENKO Leppävaaran Sisu 4:07:23 4:07: Heikki Rasehorn Jyväskylä 4:35:16 4:36: Alain Faucher Nissan Nordic Europe 4:08:33 4:08: Justus Ojala Espoo 4:35:38 4:36: Daavid Mustonen Espoo 4:08:38 4:09: Aarno Syrjälä System Profes Oy 4:35:42 4:35: Mikko Kutvonen Helsinki 4:09:03 4:09: Veikko Nissilä Kouvola 4:36:27 4:36: Turunen Hannu Espoo 4:10:01 4:10: Panu Repo IBM Sport Club 4:38:41 4:39: Riku Jäntti Espoo 4:10:05 4:10: Perttu Kauppinen 6KM 4:38:43 4:39: Juhani Kärki Suomen Pakolaisapu 4:10:29 4:10: Antti Rahikkala 4:39:31 4:40: Lasse Thiel Espoon tapiot 4:11:31 4:11: Jarno Vuorenmaa Vantaa 4:39:32 4:40: Jari Kiljunen Vantaa 4:11:48 4:12: Janne Väänänen Helsinki 4:39:56 4:40: Risto Valkonen Aalto yliopisto 4:11:49 4:12: Iiro Ristikankare Kirkkonummi 4:39:59 4:40: Mikael Linden CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 204. Ville Vimpari Ernst & Young 4:40:47 4:41:39 4:12:00 4:12: Tevo Turro Aruküla PMK 4:41:09 4:41: Matti Peltola Metsäylioppilaat Ry 4:12:11 4:12: Kimmo Hauskaviita Kirkkonummi 4:41:25 4:42: Malik Abdeen Puolustusvoimat 4:12:18 4:12: Mikko Virtaneva Vantaa 4:42:17 4:42: Markus Tyrni Helsinki 4:12:49 4:13: Juha Männikkö Espoo 4:43:42 4:43: Jussi Murtomaa K supermarket Herkkupähkinä 4:13: Sasu Valkamo Espoo 4:44:19 4:44:22 4:13: Ville Hedman Tampere 4:44:22 4:45: Mathias Gustafsson YLE 4:13:49 4:14: Kaj Österman Espoo 4:45:55 4:46: Janne Louho Vantaa 4:14:28 4:14: Markus Rautakoski Lahti 4:48:02 4:48:34

10 213. Jarno Hakulinen Tuusula 4:48:28 4:49: Magnus Riska Helsinki Triathlon 3:51:15 3:51: Hannu Mella Aho Turenki 4:48:57 4:49: Stefan Smeds Helsingfors 3:51:16 3:51: Jarkko Mölsä Espoo 4:49:42 4:50: Pentti Käpyaho Varalan Maratonklubi 3:52:45 3:52: Taneli Tiilikainen Espoo 4:50:52 4:51: Harri Mäkelä MP juoksuklubi 3:52:46 3:52: Lasse Kahila 4:52:13 4:53: Tuomo Kauttu Espoo 3:52:48 3:53: Teemu Tuiskuvaara NSN Marathonteam 4:55: Michael Schuh Mirasys 3:53:59 3:54:55 4:56: Rami Roslöf Kerava / KYRY 3:54:34 3:55: Toni Teittinen SEW 4:56:33 4:57: Pasi Suuronen Espoo 3:55:05 3:55: Teijo Kuvaja Helsinki 4:58:08 4:58: Tommi Lainema B.S.T. Ky 3:55:16 3:55: Jaakko Lyytikäinen KeuVu 4:58:34 4:58: Pekka Oikarinen Kouvola 3:56:32 3:56: Riku Slioor Espoo 5:00:29 5:01: Mika Saarinen Rajan Urheilijat ry 3:57:17 3:57: Toni Taiminen Viisi varvasta * 2 5:12:44 5:13: Tom Toivonen 3:57:43 3:57: Ville Matikainen Aalto Yliopisto 5:13:10 5:14: Timo Ropponen Humap 3:58:13 3:58: Ilari Päärni 5:14:35 5:14: Oskar Franzen Helsinki 3:58:38 3:59: Mikko Nurmi Hyvinkään Surffaajat ry 5:15:21 5:15: Kari Nurminen helsinki 3:58:40 3:59: Juuso Virtanen Helsinki 5:17:02 5:17: Mika Wiisak Projectus Team Oy 3:58:47 3:58: Ta Lei Chou Aalto Yliopisto 5:17:53 5:18: Petri Kukkonen UPM Biofuels 3:58:48 3:59: Lauri Laukkanen Espoo 5:19:02 5:19: Mika Kurki Espoo 3:58:51 3:59: Vesa Hottinen Helsinki 5:20:11 5:20: Jarkko Nykänen 3:58:53 3:59: Markus Pottonen Vantaa 5:20:19 5:20: Timo Lehto Asikkala 4:00:01 4:00: Esko Pakka Helsinki 5:20:34 5:21: Marko Verkka ESPOO 4:00:14 4:00: Miikka Lahti Lahden Rajut 5:21:11 5:22: Pasi Hyyryläinen Espoo 4:00:28 4:00: Jari Kuisma Pellet 5:21:36 5:22: Veli Matti Rautiainen Helsinki 4:02:17 4:02: Janne Rauma Tampere 5:22:56 5:23: Mikko Ahonen Kilke 4:03:17 4:04: Ilja Donner Espoo 5:27:29 5:28: Jukka Mäkelä Simy 79 4:04:22 4:04: Sauli Nurmi Helsinki 5:29:51 5:30: Kari Kairajärvi Raasepori 4:04:32 4:04: Teemu Sivenius Espoo 5:30:05 5:31: Aki Vanne Kolari 4:04:33 4:05: Markku Setälä Jyväskylä 5:40:58 5:42: Kai Suvanto Puolustusvoimat 4:05:03 4:05: Sami Siiki Sonera Runners 5:56:18 5:57: Jorma Kivistö 4:05:25 4:05: Sami Korpiola Espoo 5:56:55 5:57: Jussi Pitkonen NSN Marathonteam 4:08:36 4:09: Tauno Peippo 5:59:40 6:00: Jussi Lohijoki Helsinki 4:08:59 4:09: Jarkko Vuorinen Hämeenlinna 4:09:11 4:09:43 M40 Maraton 65. Pekka Frantsi Espoo 4:09:51 4:10:32 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 66. Tomi Paatsila Omnitele 4:11:26 4:11:35 1. Kim Pettersson Fernholm Esbo IF 3:04:05 3:04: Mika Palosuo Deloitte 4:12:33 4:12:40 2. Vesa Hurme NSN Marathonteam 3:12:48 3:12: Jarmo Lehtinen Jaken Talli 4:12:52 4:13:25 3. Petri Welling Endurance 3:13:17 3:13: Simo Mäki 4:12:55 4:13:12 4. Tero Vanhakangas Kokkola 3:16:10 3:16: Kimmo Tuuha Vaisala Oyj 4:13:36 4:14:08 5. Petri Ojamies Helsinki 3:19:14 3:19: Esa Paukku Hippoksen maratonkerho 4:14:38 4:14:43 6. Harri Holma Nokia Marathon Team 3:21:59 3:22: Ilkka Koivisto 4:14:56 4:15:30 7. Markku Elo KU 58 3:23:20 3:23: Eero Valtiala Ivalon helluntaisrk 4:15:48 4:16:22 8. Seppo Hölttä Helsinki 3:24:06 3:24: Björn Ignatius Carnegie Finland 4:17:33 4:17:40 9. Visa Paajanen Kurttilan Kiri 3:28:34 3:28: Tomi Viitanen VTT Urheilukerho 4:17:35 4:18: Sverre Slotte NSN Marathonteam 3:28:38 3:28: Alex McKie Espoo 4:17:52 4:18: Markku Järvi Boliden Kokkola 3:30:33 3:30: Jari Valtari Espoo 4:17:57 4:18: Pertti Nieminen Espoo 3:30:42 3:30: Veli Turpeinen Espoo 4:18:03 4:18: Jarkko Mäenpää Espoo 3:30:49 3:30: Roberto Castagno Nokia OYJ 4:18:37 4:19: Karl Tigerstedt NSN Marathonteam 3:33:56 3:34: Mika Parkkali HSY(Helsinkin seudun ymäristöpalvelut) 15. Jari Lindholm Nordea Urheilu 3:34:22 3:34:30 4:20:13 4:20: Markus Melamies Espoo 3:34:38 3:34: Esa Rantasalo Raisio 4:21:20 4:22: Tuomas Takalo Helsinki 3:35:09 3:35: Pasi Salmi St.Laurentius 4:21:22 4:21: Jari Hormu Mäntsälä 3:38:43 3:38: Mika Tasa Espoo 4:21:30 4:21: Eino Tetri Espoo 3:39:02 3:39: Raimo Inkinen HSY 4:22:29 4:22: Kim Mandelin Espoon Tapioiden Maratonkoulu 3:42: Ilppo Kivivuori Helsinki 4:23:09 4:23:48 3:42: Jari Virmanen HSY 4:23:44 4:24: Ville Alopaeus Aalto yliopisto 3:43:19 3:43: Marko Keisalo FC Tavastia 4:23:46 4:24: Teemu Rantanen Espoo 3:43:30 3:43: Risto Seppänen Jyväskylä 4:25:18 4:26: Markku Tuomikoski ÄY Hölkkääjät 3:43:44 3:43: Timo Storckovius Mitton Oy 4:27:25 4:28: Pekka Haapasaari Vantaa 3:46:10 3:46: Sebastian Johansen Esbo IF 4:27:29 4:28: Esa Jäntti Espoo 3:46:24 3:46: Jyrki Tunnela Espoon Akilles 4:28:54 4:28: Marko Kapanen Espoo 3:48:17 3:48: Sauli Turkko 4:29:36 4:30: Mikko Honkanen Häjyt 3:49:01 3:49: Timo Räty 4:32:25 4:33: Kari Tuomela Espoo 3:49:32 3:49: Jukka Kuusela Espoo 4:33:03 4:33: Jukka Jalkanen Helsinki 3:49:36 3:49: Vesa Sundqvist Helsinki 4:34:25 4:34: Timo Luhtaniemi 3:49:53 3:49: Petri Satomaa 4:36:19 4:36: Matti Ropponen F Secure 3:50:10 3:50: Markus Pynssi Espoo 4:36:35 4:37: Jari Ahtola Helsinki 3:51:10 3:51: Jouni Kemppi Helsinki 4:37:00 4:37:37

11 99. Tom Wik Helsinki 4:37:05 4:37: Harri Oksanen tuusula 5:25:23 5:26: Keijo Savolainen 4:37:36 4:38: Jarmo Tuononen 5:26:01 5:26: Timo Partanen Helsinki 4:38:55 4:39: Timo Seppälä 4:41:48 4:42:49 M60 Maraton 103. Tero Mäenpää Yliopiston Shorinji Kempo Helsinki Place Name Club/City/Country Net result Gross result 4:42:25 4:43:28 1. Antti Räisänen Aalto yliopisto 3:24:47 3:24: Petri Mononen Häjyt/Nokia 4:42:58 4:43:53 2. Jorma Antson Espoo 3:34:16 3:34: Timo Tilus HSY 4:48:16 4:49:02 3. Erkki Peltonen Espoo 3:35:47 3:35: Jari Anttonen More Mobile Relations 4:48:31 4:48:48 4. Hans Mannstén Häjyt 3:59:41 3:59: Jyrki Luttinen Aditro juoksukerho 4:53:49 4:54:43 5. Arvi Hurskainen HKV 3:59:50 4:00: Timo Viero Espoo 4:56:43 4:57:39 6. Jaakko Hartiala Turku 4:12:43 4:13: Ari Pekka Arponen Endurance Ultrarunning Team 7. Matti Jääskeläinen Varalan Maratonklubi ry 4:13:03 4:59:52 5:00:23 4:13: Kari Komulainen Tekes Innodurance 5:01:29 5:02:26 8. Hannu Piispanen Korson Kengurut / Konecranes Finland 111. Mikko Haataja Espoo 5:05:48 5:05:56 Corporation 4:17:35 4:17: Sakari Suonio Tieto Juoksukerho 5:09:22 5:09:53 9. Risto Vainio Maskun kataja 4:21:47 4:22: Juha Ala Laurinaho Aalto yliopisto 5:14:27 5:14: Keijo Kulmala Tampere 4:24:25 4:24: Vesa Peltola Hiki&Tuoppi 5:15:31 5:16: Kari Pulli 4:29:18 4:29: Juhana Mustakallio Espoo 5:22:55 5:23: Kari Ruutu Tekes Innodurance 4:30:57 4:31: Mika Forsten Espoo 5:29:18 5:29: Unto Stenroos 4:38:30 4:38: Kari Koivisto Kirkkonummi 5:33:01 5:33: Raimo Mäntymäki Aaton Latu 4:41:01 4:41: Jan Öst Crapula Fighters 5:38:31 5:39: Urpo Rasila Tuusula 4:47:44 4:48: Ari Veli Kohvakka 4:48:44 4:49:17 M50 Maraton 17. Matti Kuusisto Espoo 5:02:59 5:03:42 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 18. Jaakko Hammarén Häjyt 5:24:25 5:24:53 1. Tapio Talvitie Endurance 2:55:12 2:55: Markku Sepäntalo Espoo 5:38:37 5:39:32 2. Martti Härsilä Lapuan Virkiä 3:14:36 3:14: Mikko Liukkonen Endurance 5:39:01 5:39:32 3. Mauno Saastamoinen Turku 3:26:20 3:26: Anders Lindgren Espoon Kunto 5:49:29 5:50:14 4. Jussi Särkkä YLE 3:28:23 3:28: Pekka Lehtinen Helsinki 5:55:21 5:56:25 5. Raivo Luht Vantaa 3:31:50 3:31:55 6. Clas Eirik Slotte ORC 3:40:32 3:40:32 N maraton 7. Eka Partanen Endurance 3:42:19 3:42:20 Huom! Naisten nopein oli N40 sarjan voittaja 8. Seppo Madekivi Espoo 3:46:35 3:46:53 1. Mirja Vartiainen Helsinki 3:23:52 3:23:53 9. Timo Pyykkönen Tieto Juoksukerho 3:48:30 3:48:50 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 10. Juha Kemiläinen Endurance 3:48:47 3:49:00 1. Soili Kosonen Espoo 3:27:57 3:27: Jyrki Valkola HIQ 3:48:59 3:49:25 2. Reetta Jakkula Kerava 3:30:33 3:30: Jari Matti Mikkola Lohja 3:49:56 3:50:10 3. Anna Frey Espoo 3:32:55 3:33: Veikko Koivumaa Espoo 3:50:33 3:50:39 4. Laura Soininen Espoo 3:40:07 3:40: Rune Stenbacka Espoo 3:57:42 3:57:51 5. Henni Tofferi Helsinki 3:40:40 3:41: Esa Höglund Pöyry Finland Oy, Energy 3:58:51 3:59:38 6. Eveliina Räsänen Kulho 3:42:46 3:42: Klaus Klemets Aktia 3:59:19 3:59:40 7. Jenni Saarinen NCC rakennus OY 3:43:47 3:43: Erkki Välimäki Varalan Maratonklubi 3:59:20 3:59:30 8. Tuija Salmikannas 3:46:42 3:46: Hannu Tolvanen Helsinki 4:01:40 4:02:24 9. Heli Lahtinen Kirkkonummi 3:47:54 3:48: Pertti Lounamaa Espoo 4:11:08 4:11: Helmi Huhtinen Helsingin liikuntavirasto 3:49: Teuvo Törhönen Sipoo 4:12:00 4:12:32 3:49: Mauri Molander 4:12:25 4:13: Roosa Sivonen System Profes Oy 3:50:17 3:50: Esa Vuonoranta espoo 4:16:06 4:16: Vilma Alcenius TuUL triathlon 3:52:46 3:53: Anders Colliander Helsinki 4:16:49 4:17: minna järvenpää hsy 3:55:08 3:55: Tom Johansson Tontunmäen Timangi 4:18:20 4:18: Eeva Tykkä Helsinki 3:59:53 4:00: Matti Hiltunen Kilke 4:18:38 4:19: Sari Vataja Helsinki 4:01:16 4:01: Heikki Hartikainen HP Roadrunners 4:20:27 4:20: Martta Nurmimäki Helsinki 4:02:18 4:02: Jari Hakala Vihti 4:22:02 4:22: Elina Sinkkonen Deloitte & Touche Oy 4:03:35 4:04: Juha Salmi 4:24:17 4:24: Elina Lammela TuUL triathlon 4:04:15 4:04: Esa Korpi Ekopa 75 4:24:59 4:25: Janica Immonen Vantaa 4:04:40 4:04: Kalevi Sinkko Tieto Juoksukerho 4:25:42 4:26: Maria Hari Helsinki 4:05:29 4:05: Heikki Kivelä Kälviän Tarmo 4:26:38 4:27: Emilia Gaal Espoo 4:06:18 4:07: Kari Kuusisto Cramo Oyj 4:30:36 4:31: Katri Riikonen Espoo 4:07:17 4:07: Hannu Kotilainen Järvenpää 4:35:41 4:36: Heini Ulvila Jyväskylä 4:07:29 4:07: Peter Friis Helsinki 4:38:01 4:38: Venla Räbinä Joensuu 4:08:14 4:08: Juhani Mäkinen Järvenpää 4:42:51 4:43: Mari Kauppinen Joensuu 4:08:15 4:08: Håkan Nystrand Espoo 4:45:38 4:45: Tarja Moilanen Helsinki 4:09:48 4:10: kari loppukaarre kirkkonummi 4:51:18 4:52: Suvi Kaunisto Helsinki 4:10:13 4:10: Ari Käyhkö Hämeenlinna 4:52:50 4:53: Elina Kirssi Helsinki 4:10:14 4:10: Jari Kallio Espoo 4:52:52 4:53: Aija Nikkilä Mäntsälä 4:11:17 4:11: Asko Pylkkö Porvoo 4:55:36 4:56: Sanna Tiilikainen siuntio 4:14:14 4:14: Urpo Kaila CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 5:20: Heidi Anttila 4:14:59 4:15:31 5:21: Hanna Tauriala Helsinki 4:15:34 4:16:17

12 33. Hanna Silander 4:17:29 4:17:55 9. Mari Lippojoki Sinebrychoff 3:56:02 3:56: Tanja Jäderholm Friskis&Svettis 4:18:06 4:18: Tiina Hörkkö Helsinki 4:01:23 4:02: sari huttunen lahti 4:18:25 4:18: Katariina Vuorinen Porvoo 4:04:05 4:04: Jenni Valonen Järvenpää 4:19:59 4:20: Ly Jonuks Sipoo 4:04:20 4:04: Kati Räsänen Riihimäki 4:20:34 4:21: Nina Hyvönen Varalan maratonklubi 4:06:56 4:07: Sari Mäntynen Heinola 4:20:45 4:21: Hanna Vauhkonen Peräkylän Ponnistus 4:11:19 4:11: Liisa Bäckström Espoo 4:21:43 4:22: Raija Hutko Varalan Maratonklubi 4:11:38 4:12: Lea Oja Helsinki 4:21:59 4:22: Marjo Kekki Helsinki 4:12:37 4:13: Henna Heikkilä OP Pohjola 4:22:10 4:22: Tuija Suur Hamari Kotka 4:12:50 4:13: Susanna Uittomäki Tampere 4:22:18 4:22: Päivi Virmanen Kerava 4:14:00 4:14: Anne Uutela Helsinki 4:23:11 4:24: Linnea Valtiala Ivalon helluntaisrk 4:15:49 4:16: Hanna Taimén Espoo 4:23:16 4:23: Nina Viitanen Espoo 4:16:59 4:17: Jenni Merinen Helsinki Triathlon 4:25:30 4:26: Merja Penttinen Espoo 4:18:01 4:18: Kiti Sallinen 4:26:34 4:26: Johanna Paavola Rusko 4:24:01 4:24: Laura Kauppinen Espoon Tapioiden Maratonkoulu 23. Hanna Oranen Kirkkonummi 4:30:44 4:30:59 4:26:57 4:27: katja kastinen helsinki 4:32:45 4:33: Maarit Eloranta Kouvola 4:27:57 4:28: Anne Kemppi Helsinki 4:37:02 4:37: Saija Siilimäki Hämeenkoski 4:28:04 4:28: Pirjo Myllymäki Espoo 4:38:18 4:39: Sara Daavittila Espoo 4:28:08 4:28: Sinikka Putkonen Vantaa 4:46:32 4:46: Laura Lee Mäntsälä 4:28:10 4:28: Virpi Rautiainen Deporte Finland 4:49:46 4:50: Niina Marttila Helsinki 4:29:20 4:30: Anna Kaisa Rinta Huumo Espoo 4:50:45 4:51: Anniina Marniemi 4:29:55 4:30: Ava Engström Espoo 4:51:53 4:52: Salonen Satu Lahti 4:30:19 4:30: Merja Hallivuori Espoo 4:54:08 4:55: Tanja Kantola Espoo 4:30:41 4:30: Liisa Koivisto Kirkkonummi 5:19:20 5:20: Kaisa Vuorinen Espoon Akilles 4:31:12 4:31: Kyllike Ladva Heinola 5:29:17 5:29: Sanna Lassila Helsinki 4:32:53 4:33: Satu Maaria Natunen Riihimäki 4:34:41 4:35:06 N50 Maraton 59. Jenni Hjerppe 4:35:59 4:36:16 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 60. Farén Eeva Espoo 4:36:36 4:36:49 1. Kati Oikarinen Valio Oy 3:31:01 3:31: Jenna Kirjonen Helsinki 4:38:58 4:39:55 2. Ritva Vallivaara Pasto Häjyt/Loimaa 3:54:55 3:55: Essi Buri 4:41:17 4:42:14 3. Irma Kivimäki Mikkola Lohja 4:22:51 4:23: Tiia Issakainen Helsinki 4:41:36 4:42:30 4. Kaija Hartiala Turku 4:31:35 4:31: Marjo Mäki Janakkala 4:42:52 4:43:25 5. Eija Uusi Esko Porin UV 4:42:35 4:43: Tuula Pirinen Espoon Tapioiden Maratonkoulu 4:44:06 6. Tuula Pellikka Espoon Tapioiden Maratonkoulu 4:57:20 4:44:58 4:57: Netta Jayasekara Ernst & Young 4:46:01 4:46:50 7. Sinikka Kallioniemi GT Finland Oy 5:25:33 5:26: Laura Repo Vantaa 4:46:12 4:47:10 8. Maarit Simell Vantaa 5:30:39 5:31: Heli Vaahtovuo Tervakoski 4:47:00 4:47: Merja Harteva Run Orion 4:47:11 4:47:58 N60 Maraton 70. Sanna Mielikäinen 4:51:55 4:52:49 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 71. Kaarina Mononen Helsinki 4:53:34 4:54:31 1. Erja Laitakari Varalan Maratonklubi ry 4:08:25 4:08: Kirsti Kantola Jyväskylä 4:55:47 4:56:33 2. Marianne Peltomaa Esbo 4:29:48 4:30: Anna Haavikko Helsinki 4:56:10 4:56:32 3. Kati Kujala Helsinki 4:54:50 4:54: Helena Hartiala Espoo 4:56:23 4:56: Susanna Pesonen Espoo 4:57:07 4:57:52 21,1 km Miehet 76. Hanna Pitkänen Vaasa 4:58:37 4:59:10 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 77. Anna Koivisto Espoo 5:04:15 5:04:58 1. Jussi Utriainen Lahden Ahkera 1:08:50 1:08: Johanna Springare Sipoo 5:16:15 5:17:21 2. David Brickhill Jones 1:09:40 1:09: Riikka Piekäinen Helsinki 5:16:15 5:17:21 3. Lauri Lipiäinen Aalto Yliopisto 1:12:56 1:12: Ruija Rantala Saajo Espoo 5:19:13 5:20:12 4. Timo Lunttila Saarijärven Pullistus 1:16:31 1:16: Kristiina Kariniemi Helsinki 5:19:14 5:20:12 5. Mikko Immonen Kyyjärven KyKy 1:19:06 1:19: Maria Ainamo Helsinki 5:19:38 5:20:15 6. Matti Heikkinen Espoon kunto 1:21:40 1:21: Jenni Ranta Tampere 5:22:55 5:23:46 7. Peter Trompari PoRa 1:22:25 1:22: Anna Heikkilä Helsinki 5:25:46 5:26:15 8. Aki Rissanen 1:22:38 1:22: Maura Pusa Helsinki 5:32:08 5:33:04 9. Ossi Hakulinen Espoon Tapiot 1:23:37 1:23: Kaisa Ahopelto Espoo 5:32:09 5:32: Lauri Nevala Espoon Tapioiden Maratonkoulu 1:23:50 1:23:52 N40 Maraton 11. Aleksi Uusipere Espoo Tapiot 1:24:05 1:24:08 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 12. Riku Lindström Espoo 1:24:57 1:24:58 1. Mirja Vartiainen Helsinki 3:23:52 3:23: Juho Rajaniemi Turun Suunnistajat 1:25:10 1:25:15 2. Lotta Uusitalo Malmivaara Helsinki 3:32:51 3:32: Ville Keränen Team LacticAcid 1:25:43 1:25:43 3. Marianne Wolff Espoon Kunto 3:33:58 3:34: Jukka Järvelä SEB ENSKILDA 1:25:50 1:25:51 4. Anu Ojanen Rauhalahti Road Runners 3:39:26 3:39: Timo Lukkarinen 1:26:04 1:26:04 5. Satu Vuorela Varalan Maratonklubi 3:47:41 3:48: Mikko Matikainen 1:26:39 1:26:40 6. Eeva Alatalo 3:51:03 3:51: Antti Toivanen FMR 1:26:43 1:26:44 7. Sari Peltonen NSN Marathonteam 3:52:22 3:52: Henri Kouhia Brand Factory Finland Oy 1:26:58 1:27:00 8. Tiina Wangel Vääksyn Lääkärikeskus 3:52:32 3:52: Patrick Irwin Kerava 1:27:13 1:27:13

13 21. Tuomo Lukkarinen Vantaa 1:27:15 1:27: Harri Alamäki 1:37:53 1:38: Rowan Lemley Basware 1:27:37 1:27: Ilkka Westling Kouvola 1:38:05 1:39: Richard Johansson Helsinki 1:28:01 1:28: Aleksi Airas 1:38:21 1:39: Andrew Taylor Helsinki 1:28:27 1:28: Patrik Granvik 1:38:24 1:38: Ossi Väisänen Helsinki 1:28:30 1:28: Matti Wirtssohn Micronova 1:38:30 1:39: Jukka Hägg lohja 1:28:33 1:29: Teemu Rautiainen Helsinki 1:38:34 1:38: Jere Siukola Helsinki 1:28:51 1:28: Jaakko Nevalainen Hämeenlinnan Soutajat 1:38: Juha Kivelä 1:28:53 1:29:13 1:39: mikko roininen huima 1:28:58 1:29: Pyry Jalasto Espoo 1:38:37 1:38: Timo Ustinov HPU 1:29:04 1:29: Tuomas Kinanen Espoo 1:38:39 1:39: Joonas Rokkanen Hämeenlinnan Soutajat 1:29: Mika Ahvenainen Otaniemen Jyllääjät 1:38:40 1:39:07 1:30: Kari Aapro Espoo 1:38:40 1:38: Markku Nieminen Espoon Etanat 1:29:30 1:29: Jani Hitonen Espoo 1:38:51 1:39: Samuli Perälä Espoo 1:29:42 1:29: Petteri Hämäläinen Kallaveden seurakunta 1:38: Juho Yli Krekola Espoo 1:29:43 1:29:57 1:39: Rikard Höög Gainomax 1:30:14 1:30: Tomas Sannholm Ekenäs 1:38:52 1:38: Tatu Tulokas Finnair 1:30:29 1:30: Eelis Sormunen Helsinki 1:38:58 1:39: Arno Paula Helsinki 1:30:42 1:30: Aamir Mahmood Aalto Yliopisto 1:39:17 1:39: Turo Nicklén Espoo 1:31:04 1:31: Tero Seppälä Wärtsilä Oyj 1:39:20 1:39: Antti Ristimäki CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 99. Jan Erik Kress Sipoo 1:39:30 1:41:41 1:31:26 1:31: Petri Maunula Espoon palolaitoksen urheilijat 1:39: Sami Rajamäki Ripeät riemulomat ry 1:31:28 1:31:31 1:40: Mikko Leinonen OP Pohjola 1:31:48 1:31: Ville Heino Espoo 1:39:38 1:40: Antti Salmisto Helsinki 1:31:57 1:31: Joseph Hamuyuni Aalto 1:39:38 1:39: Ville Hatakka Espoo 1:32:08 1:32: Tomer Shahar Espoo 1:39:48 1:39: Harri Rajamäki Pikkala 1:32:17 1:32: Teemu Mutanen VTT 1:39:50 1:40: Uki Lammi OC Puisto 1:32:37 1:32: Rami Heikkilä Lohja 1:39:50 1:39: Tomi Alén MapaCo Espoo 1:32:38 1:34: Johannes Leppä Helsinki 1:39:52 1:41: Matti Setälä HäPS 1:32:39 1:32: Marko Nummela Dublin treeni 1:39:52 1:40: Ville Savolainen HKV 1:33:10 1:33: Tommi Elomaa Espoo 1:40:03 1:40: Juha Uuskoski Team Lactic Acid 1:33:12 1:33: Ville Mikko Korkka Paf / Espoo 1:40:04 1:41: Peter Eklund 1:33:16 1:33: Ari Kanerva Helsinki 1:40:10 1:41: Rene Felber Helsinki 1:33:16 1:34: Vanhanen Tino Espoo 1:40:23 1:40: Mikko Räbinä Voimatel 1:33:17 1:33: Ville Tolkki Helsinki 1:40:24 1:40: Jan Erik Hallikainen Leevene Oy 1:33:43 1:33: Jaro Pietikäinen Keskuspuiston Ketterä 1:40:31 1:41: Mika Lius Viedo Consulting 1:34:07 1:34: Seppo Aaltonen Espoo 1:40:31 1:41: Tuukka Tuuli Espoon palolaitoksen urheilijat 1:34: Janne Raina Helsinki 1:40:32 1:40:37 1:35: Christoffer Winquist Kirkkonummi 1:40:45 1:41: Ari Konttinen 1:34:47 1:35: Juha Meronen OC Puisto 1:40:46 1:41: Jyrki Rinta Piirto Helsinki 1:34:52 1:35: Lauri Nisula Helsinki 1:40:51 1:41: Mika Pullinen Vantaa 1:35:02 1:35: Tuomas Uusitalo Espoon Tapiot 1:40:56 1:41: Ilkka Lariola Helsinki 1:35:08 1:35: Vesa Aaltonen Helsinki 1:41:24 1:41: Knuutila Eero Helsinki 1:35:09 1:35: Niko Hurskainen Helsinki 1:41:28 1:41: Lauri Pohjavuori Initia Corporate Finance 1:35: Tony Repo Espoon UA 1:41:28 1:42:04 1:35: Mathias Lindqvist Espoo 1:41:38 1:41: Timo Kauppinen Mikkeli 1:35:24 1:36: Nissilä Lauri Kipu 1:41:42 1:42: Juha Räisänen MTV MEDIA 1:35:28 1:35: Mikko Matilainen Nokia Marathon Team 1:41: Markku Tervo SEB Enskilda 1:35:39 1:36:59 1:42: Mikko Torro Sipoo 1:35:55 1:35: Tapani Koskenkari Espoo 1:41:51 1:42: Henri Wagner Projectus Team Oy 1:36:17 1:36: JESUS VAZQUEZ ECHA Team 1:41:55 1:42: Antti Salakka SEB ENSKILDA 1:36:17 1:36: Tuukka Haarlaa Talousjuristit 1:42:10 1:43: Janne Räsänen Espoo KkW 1:36:26 1:37: Aleksi Hellman Nordea 1:42:10 1:43: Jani Turunen Espoon kunto 1:36:33 1:37: Umar Saeed Aalto Yliopisto 1:42:11 1:42: Ilari Laukkanen Stora Enso 1:36:44 1:37: Tom Keskinen NSN Marathonteam 1:42:18 1:43: Antti Juhani Niska Itella 1:36:51 1:37: Kari Kiviluoto Danone Oy 1:42:19 1:43: Teemu Jokinen Espoo 1:37:04 1:37: Vilppu Huomo Helsinki 1:42:45 1:44: Marko Ronkainen Helsinki 1:37:07 1:38: Tero Mourujärvi Helsinki 1:42:49 1:45: Ilari Takamäki Kampin kilpajuoksijat 1:37:10 1:37: Jarmo Vestola Vantaa 1:42:50 1:43: Johan Lassus Esbo 1:37:19 1:38: Teemu Nylander Salsa Fishing 1:42:51 1:44: Joona Lahtinen Maanpuolustuskorkeakoulu 1:37: Tuomas Seppänen Helsinki 1:42:56 1:43:16 1:37: Markku Hinkka Espoo 1:43:10 1:43: Sampo Martikainen Maanpuolustuskorkeakoulu 1:37: Joska Pyykkö Helsinki 1:43:12 1:44:22 1:37: Joona Ilola lahti 1:43:22 1:43: Mikko Iivanainen Roadrunners :37:32 1:37: Juho Pietilänaho Greenstep 1:43:22 1:43: arto pelkonen Klaukkala 1:37:45 1:37: Jan Tammela Helsinki 1:43:26 1:43: Joonas Järvinen Helsinki 1:37:48 1:37: Jaakko Lankila Helsinki 1:43:29 1:43: Jonas Holmström Ik Trissan 1:37:49 1:38: Antti Iivonen 1:43:39 1:44:31

14 145. Juha Tiainen NSN Marathonteam 1:43:49 1:44: Tommi Byman Aalto Yliopisto 1:43:50 1:45: Sauli Haahtela SKB Racing 1:43:57 1:44: Mikko Laaninen Helsinki 1:43:59 1:44: Ville Uschanoff Helsinki 1:44:02 1:44: Jukka Pajarinen Helsinki 1:44:02 1:45: Lars Heino 1:44:07 1:45: Tommi Huuskonen Kouvola 1:44:09 1:44: Karri Kaukinen KouKi ry 1:44:10 1:44: Riku Nordqvist Turku 1:44:11 1:46: Christer Lönnberg Vantaa 1:44:13 1:46: Jani Tyviö Vantaa 1:44:17 1:45: Ville Thomsson Nurmijärvi 1:44:19 1:44: Rikhard Berg 1:44:21 1:44: Timo Lappi Fondia Oy 1:44:22 1:44: Pirkka Sajaniemi Espoo 1:44:31 1:44: Timo Kettunen Hämeenkylän juoksijat 1:44:33 1:44: Mikko Kohonen Espoo 1:44:41 1:44: Elias Hämäläinen Helsinki 1:44:49 1:46: Ats Mötsnik Helsinki 1:44:51 1:45: Risto Luht Vantaa 1:44:52 1:45: Sami Vesala Helsinki 1:44:53 1:45: Timo Suomela Espoo 1:44:53 1:45: Stefan Fronzek Espoo 1:44:54 1:45: Ville Hietanen Aalto Yliopisto 1:44:56 1:44: Mikko Niskanen Helsinki 1:44:59 1:47: José Ricardo Soares Aalto 1:45:10 1:45: Johannes Piha Castrén & Snellman 1:45:23 1:46: Heikki Heinonen Inkeroinen 1:45:31 1:45: Teemu Ahonen Espoo 1:45:37 1:45: Jussi Passi Oulu 1:45:59 1:46: Timo Friman Gainomax 1:45:59 1:46: Hannu Hokkanen KaartJr 1:46:11 1:48: Joni Ropponen Vantaa 1:46:13 1:48: Mikko Rantanen Espoo 1:46:19 1:46: Kim Hurtta Espoo 1:46:28 1:47: Jukka Saarinen Lappeenranta 1:46:28 1:49: Jokke Ryynänen Espoo 1:46:37 1:48: Jan Kumlin SKB Racing 1:46:39 1:47: Tuomas Rossi Aalto Yliopisto 1:46:43 1:48: Max Lindh Espoo 1:46:47 1:47: Lasse Laitinen Helsinki 1:46:50 1:48: henrik von Luders Hyvinkää 1:47:04 1:50: Tuomas Peltonen 1:47:05 1:47: Valtteri Sarasmaa Espoon Tapiot 1:47:08 1:57: Tuukka Karvonen Fondia Oy 1:47:11 1:50: Miska Noponen Espoo 1:47:14 1:47: Sammeli Sammalkorpi Sievo 1:47:18 1:48: Leo Partanen Bang & Bonsomer 1:47:22 1:48: Pyry Peura Espoon Tapiot 1:47:25 1:57: Jani Särkkä Aalto Yliopisto 1:47:36 1:49: Jaakko Martikainen Lahti 1:47:38 1:49: Kim Nylund Isover 1:47:59 1:48: Toni Koivikko X Tri Lahti 1:48:01 1:48: Artturi Husu Helsinki 1:48:06 1:48: Martti Kirjola Loviisa 1:48:12 1:48: Matti Leinonen Aalto yliopisto 1:48:17 1:50: Tuomas Nenonen Vetoveljet 1:48:18 1:50: Eero Niemenpää Espoo 1:48:18 1:50: Jesper Mäkinen Aalto Capital 1:48:24 1:48: Mikko Heikkilä Espoo 1:48:39 1:50: Jukka Keski Valkama Helsinki 1:48:46 1:50: Marko Lönnberg Rauma 1:48:48 1:50: Benjamin Grönholm Kauniainen 1:48:50 1:49: Jonathan Ingram SAP Labs Finland 1:49:00 1:51: Perttu Ahvenainen Espoo 1:49:02 1:51: Georg Sjögren GSP 1:49:03 1:49: Totti Tuutti Tallinmäen Dynamo 1:49:15 1:50: Sami Laaksonen Espoo 1:49:24 1:50: Tommi Kärki Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1:49:25 1:52: Risto Värtö Porvoo 1:49:26 1:49: Miika Oksanen Espoo 1:49:36 1:50: Konsta Wjuga Vantaa 1:49:42 1:50: Mikko Haapanen Tampere 1:49:46 1:52: Tuomas Makkonen Aditron juoksukerho 1:49:51 1:52: Teemu Kaikkonen Nurmijärvi 1:49:56 1:51: Pasi Vuolle Apiala Espoo 1:49:58 1:51: Antti Pylkkänen Järvenpää 1:49:59 1:51: Toni Karppinen Espoo 1:50:00 1:51: Esko Asikainen Helsinki 1:50:00 1:50: Mika Karetie Espoo 1:50:07 1:50: Sami Strömsten Espoo 1:50:15 1:50: Heikki Surakka Espoo 1:50:17 1:50: Patrik Backman Open Ocean Capital Oy 1:50:22 1:50: Tero Valtonen Kotka 1:50:25 1:51: Mikko Ilkko Joutojätkät Espoo 1:50:33 1:52: Kai Forsman Sininen Meteoriitti 1:50:41 1:52: Mattias Önell Gainomax 1:50:46 1:50: Antti Halme Suomen Pakolaisapu 1:50:51 1:51: Jaakko Juslin NCC rakennus OY 1:50:53 1:52: Tapio Lampén Aalto yliopisto 1:50:57 1:52: Tommi Lavanti 1:50:57 1:52: Vesa Puttonen GrIFK 1:50:59 1:51: Jonathan Lawless 1:51:02 1:51: Jussi Malinen Espoon kunto 1:51:15 1:52: Jaakko Lindgren Tieto Juoksukerho 1:51:17 1:52: Pyry Pekkola Helsinki 1:51:20 1:52: Toni Sisso Espoon Tapioiden Juoksuklubi 1:51:21 1:51: Marcus Sannholm Helsingfors 1:51:24 1:51: Roope Maijala 1:51:29 1:53: Sauli Lehtovaara Helsinki 1:51:39 1:53: Kristian Donner Espoo 1:51:43 1:52: Kristoffer Donner Esbo IF 1:51:44 1:52: Miska Helin Helsinki 1:51:49 1:52: Robin Johansson Espoo 1:51:53 1:52: Samuli Männistö aalto 1:51:56 1:53: Tuukka Antikainen TNS Gallup Oy 1:51:57 1:53: Markku Heikkilä Loimaa 1:52:01 1:54: Aki Hauru Tector Oy 1:52:02 1:52: Raphael Van Eemeren Finno Foreigners 1:52:04 1:53: Julius Lind Helsinki 1:52:05 1:52: Marko Göös Hollolan Hiki 1:52:09 1:52: Pekka Pikkarainen Espoon kunto 1:52:14 1:52: Ville Jokinen Espoo 1:52:29 1:53: Timo Väkeväinen Kirkkonummi 1:52:31 1:52: Juuso Kortelainen Espoo 1:52:32 1:53: Marko Olander Espoo 1:52:36 1:53: Aki Hytönen SANOMAIN KERHO RY 1:52:42 1:55: Mikko Jääskeläinen Tamminen Oy 1:52:44 1:55: aki valjakka mikkeli 1:52:46 1:55: Kimmo Puranen Sininen Meteoriitti 1:52:48 1:53: Henrik Alén MapaCo Espoo 1:52:56 1:55: Nicola Ugas Helsinki 1:53:01 1:55: Esa Turunen Vantaa 1:53:02 1:54: Tony Hellstedt Kirkkonummi 1:53:03 1:53: Tuomas Rönkä Helsinki 1:53:03 1:53: Mika Tuunainen 1:53:06 1:55: Peter Lydman Esbo IF 1:53:08 1:53: Jarkko Tolvi Espoo 1:53:08 1:53: Ilari Alén Aalto Yliopisto 1:53:13 1:54:45

15 275. Juha Helakare Fressi Liikuntakeskus 1:53:21 1:54: Janne Sipilä Helsinki 1:57:20 1:58: Joni Sjöberg Intersport Sello 1:53:24 1:54: Björn Höglund Helsinki 1:57:25 1:57: Jaakko Myllärinen Sony Center Sello 1:53:25 1:55: Ilkka Reenkola Espoo 1:57:36 1:59: Mikko Klöf Fressi Liikuntakeskus 1:53:34 1:54: Sami Keijonen Pohjois Tapiolan Lukio 1:57:37 1:59: Toni Turunen Ernst & Young 1:53:36 1:54: Olavi Toivainen Espoo 1:57:37 1:59: Jan Sundström Espoo 1:53:41 1:55: Antti Leppävuori 1:57:47 1:59: Marko Niemimaa Espoo 1:53:43 1:55: Ronny Wahlström Espoo 1:57:58 1:58: Kari Kossila Espoon yläköysittelijät 1:53:49 1:53: Matti Timonen Siemens 1:57:59 1:59: Mikko Linnaluoma 1:53:59 1:56: Miika Tammi Tampere 1:58:00 2:00: Asko Arffman Espoo 1:54:13 1:55: Ville Ahokas Helsinki 1:58:05 1:59: Björn Bornemann Suunto OY 1:54:22 1:56: Jukka Kurkela buhlmann 1:58:07 1:58: Jussi Nieminen Danone Oy 1:54:27 1:55: Mårten Janson Fondia Oy 1:58:08 2:00: Ville Nevalainen Expert ASA Oy 1:54:29 1:55: Matti Harjunen Kilke 1:58:10 2:00: Mika Värränkivi Lyömätön Linja Espoossa 1:54: Hannu Kovanen Helsinki 1:58:19 1:58:39 1:56: Timo Pelkonen Valkeakoski 1:58:20 1:59: Kristian Rosenlund Helsinki 1:54:33 1:56: Mikko Mikkola Helsinki 1:58:43 2:00: Vesa Kaikkonen ITELLA 1:54:33 1:55: Erkko Fontell Wärtsilä Finland Oy 1:58:52 1:59: Olli Eskelinen Espoon kunto 1:54:39 1:54: Ville Nevala Espoo 1:58:57 2:00: Magnus Nilsson Espoo 1:54:39 1:55: Heikki Leskelä Espoo 1:59:01 2:00: Topi Tuominen Töölönlahden valaat 1:54:43 1:56: Antto Rossi Visual Components Oy 1:59:01 1:59: Antti Karessuo SEB ENSKILDA 1:54:44 1:55: Jani Heikkinen CSC Tieteen tietotekniikan keskus Oy 295. Sami Tillgren ITELLA 1:54:49 1:55:52 1:59:10 2:00: Mikko Lehtonen Fennia 1:54:49 1:55: Esa Heikkinen Mystes Oy 1:59:11 2:01: Petri Torniainen Turku 1:54:52 1:56: Marko Siitari 1:59:16 2:01: Petri Tuovinen Espoo 1:54:59 1:55: Tommi Nyyssönen Espoo 1:59:26 2:01: Jussi Rantanen STMC 1:55:02 1:55: Jaakko Salavuo Espoo 1:59:35 2:01: Tuukka Lahtinen Espoo 1:55:05 1:57: Ville Hoppu Konecranes 1:59:35 2:00: Miikka Hietala Espoo 1:55:07 1:56: Kauko Tiainen Helsinki 1:59:36 2:01: antti lahtonen Sirri 1:55:11 1:55: Risto Miettinen Helsinki 1:59:37 1:59: Joonas Konttila Deloitte 1:55:15 1:56: Alexandros Syriniotis Vantaa 1:59:38 2:00: Pentti Peltokallio Espoon kunto 1:55:22 1:55: Antti Ruutu SiniPa 1:59:45 2:01: Mikael Seppälä Helsinki 1:55:28 1:56: Olli Ekholm Edenred 1:59:56 2:02: Jussi Vuokko Espoo 1:55:32 1:55: Peter Streng Software Point Oy 2:00:00 2:02: juuso räsänen Puuttuva Rengas II 1:55:34 1:57: Teemu Niemi Aalto yliopisto 2:00:08 2:02: Antti Leisten Tuusula 1:55:34 1:56: Peter Brull Espoo 2:00:10 2:00: Aamos Lemström Helsinki 1:55:41 1:56: Daniel Tuori Helsinki 2:00:28 2:02: Ilkka Manninen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy 1:55: Tuomas Järvensivu Reaktor 2:00:33 2:01:21 1:56: Timo Rantalaiho Reaktor 2:00:34 2:01: Seppo Kurki Suonio SEB ENSKILDA 1:55:53 1:57: Marko Niemi Outokumpu TRM 2:00:37 2:02: Markus Salo Espoo 1:56:00 1:57: Lauri Hartikka AYY 2:00:39 2:01: Eduard Kempi Helsinki 1:56:01 1:57: Harri Tofferi 2:00:45 2:02: Kimmo Karppinen 1:56:02 1:57: Jari Airola Espoo 2:00:57 2:03: Markus Mustelin Edenred 1:56:04 1:58: Pasi Hiedanpää 2:00:57 2:02: Mikko Äijälä Ernst & Young 1:56:10 1:57: Ilkka Ollikainen Helsinki 2:01:01 2:02: Olli Penttilä Deloitte 1:56:13 1:57: Niko Karlsson Helsinki 2:01:11 2:02: Olli Junna Helsinki 1:56:13 1:56: Antti Kivioja Aalto Yliopisto 2:01:18 2:02: Marko Paakkola Deloitte & Touche Oy 1:56:14 1:57: Juuso Silventoinen GN UKOT 2:01:30 2:02: Kalle Narinen 1:56:17 1:57: Teemu Louhekari Espoo 2:01:35 2:04: Johan Perander Kauniainen 1:56:29 1:57: Mikael Ekholm Espoon seurakuntayhtymä 2:01: Tomi Marttila J&E 1:56:31 1:58:24 2:02: Marek Melke HELCOM 1:56:31 1:58: Jouni Hakkarainen Espoo 2:01:42 2:03: Reima Linnanvirta Helsinki 1:56:34 1:57: Timo Pekka Räty Espoo 2:01:44 2:02: harri taavitsainen vihti 1:56:36 1:59: Timo Hirvonen 2:01:46 2:04: Eero Virtanen Aalto Yliopisto 1:56:38 1:58: Ilkka Pyykkönen KUL 2:01:46 2:04: Kai Mäkinen Helsinki 1:56:40 1:57: Frej Lindholm Espoo 2:01:48 2:04: Juha Kukkonen 1:56:41 1:58: Jose Sirviö Academic Runners 2:01:49 2:02: Toni Tahvanainen Itella 1:56:47 1:58: Mustakangas Matti Expert ASA Oy 2:01:56 2:02: Teemu Viinikka Keuruu 1:56:51 1:59: Petri Rintala Espoo 2:02:06 2:05: Seppo Tolppi Sieppijärven Sisu 1:56:53 1:57: Mikko Pylvinen Espoo 2:02:12 2:05: Tomi Långström Northern Star 1:56:53 1:59: Jesper Nevalainen Espoo 2:02:12 2:04: Petter Söderström SEB ENSKILDA 1:57:04 1:57: Erno Lahtinen Mystes Oy 2:02:12 2:04: Samuli Ahonen Visual Components Oy 1:57:08 1:57: David Davis London 2:02:13 2:02: Heikki Routavaara Vantaa 1:57:12 1:58: Ari Hannuksela Espoo 2:02:14 2:02: Mikko Rasa Espoo 1:57:14 1:58: Otto Parantainen Korvatunturin kurlingseura 2:02: Henri Rikaniemi Friskis & Svettis Helsinki 1:57:14 2:04:16 1:58: Ilkka Ahokas Siemens 2:02:38 2:04: Mika Laitinen Sininen Meteoriitti 1:57:20 1:58: Rene Seger HIQ Finland Oy 2:02:47 2:05:02

16 403. Pietari Vuorensola Kirkkonummi 2:02:54 2:03: Markus Kangas Lahti 2:09:51 2:11: Johannes Lounasheimo HSY 2:03:00 2:04: Taneli Mustonen BDO Oy 2:09:52 2:12: Nicklas Svento Fondia Oy 2:03:01 2:05: Bertrand Cosse France 2:09:54 2:10: Ari Knuuti Espoon Tapioiden Maratonkoulu 2:03: Jesse Huurre Suomen Pakolaisapu 2:10:11 2:13:44 2:04: Kristian Kober 2:10:15 2:13: Ossi Leander Helsinki 2:03:05 2:04: Olli Hella Vantaa 2:10:36 2:11: Mikko Lahti NSN Marathonteam 2:03:12 2:05: Jukka Aulavuori Espoo 2:10:56 2:12: Lasse Lindström Palace Kämp 2:03:15 2:05: Joonas Haapoja Alko 2:11:10 2:11: Ari Virtanen Tamlans oy 2:03:16 2:05: Tuomas Ojanen Espoo 2:11:24 2:13: Antti Pirinen Hyvinkää 2:03:19 2:05: Mikko Näreaho 2:11:31 2:13: Sakari Havukainen Helsinki 2:03:22 2:06: Juha Helminen Aalto yliopisto 2:11:37 2:13: Juhani Sarasmaa Espoon Tapiot 2:03:24 2:13: Jarno Puranen Tillinmäen tuiske 2:11:40 2:13: Marko Kulmala Karkkila 2:03:33 2:06: Toni Aaltonen Desmond Investments Oy 2:11: Timo Lithen AC Lyykon r.f. 2:03:41 2:04:59 2:13: Lasse Lilja Meje 2:04:01 2:06: Joonas Siitonen 2:11:52 2:12: Kalle Mäkelä Vantaa 2:04:08 2:05: Jani Pitkänen Juridia Sports Club 2:11:59 2:14: Jyrki Luukko Aalto yliopisto 2:04:26 2:07: Matti Likitalo Helsinki 2:12:09 2:13: Ken Holmström Kirkkonummi 2:04:49 2:07: Mikko Mustalampi Crasman 2:12:13 2:12: Oskari Pirttikoski Reaktor 2:04:53 2:05: Tuomas Aitolehti Tuusula 2:12:17 2:14: Ilkka Jussila Espoo 2:05:01 2:06: Mika Konttila Espoo 2:12:20 2:13: Anders Bygglin Espoo 2:05:02 2:07: Ville Ervola Espoo 2:12:31 2:15: Tuomas Leinonen Helsinki 2:05:03 2:06: Vesa Vuorenkoski Suomen Pakolaisapu 2:12:38 2:13: Karo Kuokkanen Helsinki 2:05:09 2:07: Antti Miettinen Espoo 2:12:47 2:12: Arto Voutilainen Hyvinkää 2:05:18 2:08: Jarkko Mäkinen Helsinki 2:12:50 2:14: Juha Pekka Hienonen Espoo 2:05:22 2:08: Rauli Arjatsalo Nebula Oy 2:13:01 2:14: Mikko Moilanen SRV 2:05:23 2:05: Raimo Laihosola NCC rakennus OY 2:13:03 2:15: Mikko Heininen Wärtsilä Finland Oy 2:05:27 2:06: Jari Rautio Espoo 2:13:15 2:15: Jukka Rautajuuri Kirkkonummi 2:05:27 2:06: Kari Ranta Järvenpää 2:13:36 2:15: Mikko Hollman Espoo 2:05:42 2:06: Matti Lehtomäki Espoo 2:13:42 2:16: Matti Nissinen Rakennuskartio Oy 2:05:50 2:08: Sami Ranne Espoo 2:13:45 2:16: Petteri Laukkanen Helsinki 2:05:50 2:07: Tomi Mäkinen Klaukkala 2:13:51 2:16: Miikka Merikoski Totaalinen Hallinta Corp. 2:05: Mikko Huilaja Sininen Meteoriitti 2:14:01 2:16:52 2:07: James Etheridge Nokia 2:14:19 2:16: Petri Leino Espoo 2:05:52 2:07: Linus Lång Helsingfors 2:14:33 2:16: Janne Maijala Team Traxmeet 2:05:57 2:06: Atte Nurminen Suomen Pakolaisapu 2:14:45 2:15: Jussi Latikka Helsinki 2:06:05 2:08: Glenn Gassen Espoo 2:14:57 2:17: Kalle Vuorinen Totaalinen Hallinta Corp. 2:06: Matias Turunen Tampere 2:15:19 2:17:21 2:08: Jari Myllyperkiö Järvenpää 2:15:21 2:15: Pekka Kellokoski Tieto Juoksukerho 2:06:15 2:07: Leevi Huovila Overboard 2:15:23 2:18: Janne Härkönen Reaktor 2:06:30 2:07: Aksu Antila Nordea Urheilu 2:15:38 2:18: Heikki Timonen Fast and Fabulous 2:06:52 2:08: Matti Huhtala Espoo 2:15:40 2:18: Juha Voutilainen Aalto yliopisto 2:06:54 2:10: Markus Penttilä Espoo 2:15:48 2:18: Tuukka Uskali Sininen Meteoriitti 2:07:07 2:09: Pauli Vidgrén Helsinki 2:15:59 2:18: Petteri Lappalainen Helsinki 2:07:19 2:10: Juha Mäkäräinen Espoo 2:16:00 2:18: Perttu Niemelä Helsinki 2:07:20 2:10: Tuomas Mäkelä Helsinki 2:16:03 2:17: Lasse Itkonen Espoo 2:07:22 2:09: Antti Hissa Espoo 2:16:07 2:17: Jari Turkulainen Leppävaaran Sisu 2:07:30 2:08: Peter Eisentraut 2:16:17 2:19: Jani Sydänmaanlakka Espoo 2:07:34 2:07: Passinen Tapio Traktor Espoo 2:16:20 2:18: Jerome Leudet Visual Components Oy 2:07:38 2:07: Hannu Kyckling Saint Gobain Rakennustuotteet Oy 449. Tero Lehtiranta Helsinki 2:07:46 2:09:09 2:16:34 2:19: Kristian Karlsson Espoo 2:07:46 2:09: Teppo Tulokas Projectus Team Oy 2:17:01 2:17: Kimmo Kiiski Espoo 2:07:59 2:10: Tero Alakörkkö KPMG 2:17:20 2:19: Heikki Silvennoinen Roger! 2:08:00 2:10: Lassi Lindblom Helsinki 2:18:14 2:19: Mikko Vähä Heikkilä Turku 2:08:04 2:10: Hannu Terävä Reaktor 2:18:27 2:19: Jaakko Nieminen Helsinki 2:08:07 2:09: Ossi Ikonen Georgia Pacific Nordic Oy 2:19:01 2:20: Samu Lassila Ernst & Young Oy 2:08:08 2:09: Jesse Pitkänen Savonlinna 2:19:17 2:22: Florian Reymond Helsinki 2:08:15 2:10: Kristian Björstäkt Espoo 2:20:00 2:21: Simo Huopio Hämeenlinna 2:08:25 2:10: Mikael Rautamo TNS Gallup Oy 2:20:06 2:22: Aapo Syväoja Vantaa 2:08:38 2:10: Janne Hautajoki Kilke 2:20:07 2:22: Olli Bergström Järvenpää 2:08:40 2:10: Rami Piipponen Danone Oy 2:20:43 2:23: Heikki Huotari Helsinki 2:09:06 2:11: Ilkka Haavisto Kotka 2:20:47 2:23: Tuomas Venho 2:09:07 2:10: Marcus Lindh Esbo 2:21:13 2:23: Brett Young Canada 2:09:15 2:11: Joonas Katko Espoo 2:21:23 2:23: Janne Kangas Aunuksen Pallo 2:09:21 2:12: Vesa Mattila 2:21:33 2:24: Roope Tommila 2:09:21 2:11: Mathias Gruner Helsinki 2:21:33 2:22: Peetu Santalahti Visual Components Oy 2:09: Simo Hurttila Overboard 2:21:39 2:24:42 2:10: Jarno Sulasalmi Sundsberg 2:21:39 2:24:08

17 531. Kristian Svensson Helsinki 2:22:06 2:23: Jouni Leinonen Tectia Oyj 1:32:44 1:32: Juhana Nevala 2:22:26 2:24: Toni Santalahti Espoo 1:33:14 1:33: Anttu Kurttio Helsinki 2:22:30 2:25: Mikael Krantz Hyvinge 1:34:11 1:34: Ville Pietiläinen Espoo 2:22:33 2:25: Pasi Pihlajasalo Lohja 1:34:43 1:34: Tomi Tiilikainen Rossum 2:22:36 2:24: Jarkko Rantanen 1:36:46 1:36: Niko Helander Porvoo 2:22:56 2:25: Pasi Niemelä Kolsarin Gepardi 1:37:03 1:37: Matti Oikarinen Lohjan Yhteislyseon lukio 2:23: Jouni Hänninen VTI Technologies Oy 1:37:15 1:38:18 2:25: Martin Björklund Helsingfors 1:37:24 1:38: hannu seppä Kerava 2:24:39 2:26: Mika Säily Pirkkolan Sportti 1:38:08 1:38: Ilkka Manner TNS Gallup Oy 2:25:02 2:26: Ari Mure Puolustusvoimat 1:38:09 1:39: Sakke Somerma Espoo 2:25:06 2:28: Antti Ahti Espoon Suunta 1:38:12 1:38: Timo Latvala Space Systems Finland 2:25:29 2:29: Mika Videman Hedon Runners 1:38:26 1:39: Janne Kaukonen Novartis Finland Oy 2:25:35 2:27: Tom Uotila ECHA 1:38:27 1:38: Petri Louhelainen Reaktor 2:25:42 2:26: Ola Hansson Kemira 1:39:00 1:39: Pekka Haavisto Pähkinärinteen Kalastusseura 2:25: Petri Asikainen Espoo 1:39:04 1:39:09 2:27: Jari Iho Klaukkala 1:39:10 1:39: Taavi Färlin Espoo 2:26:03 2:28: Tapio Mäkelä Helsinki 1:39:24 1:39: Wille Salminen IBM Sport Club 2:26:13 2:28: Kimmo Heikkinen Loviisa 1:39:54 1:40: Juho Tikka 2:26:49 2:29: Marko Hovi Espoon Hiihtoseura 1:39:54 1:39: Joonas Mannaberg Helsinki 2:28:08 2:29: Markus Kantola 1:40:00 1:40: Aleksi Halme Suomen Pakolaisapu 2:28:33 2:29: Mikko Patrakka helsinki 1:40:00 1:41: Henrik Forss Sic! 2:28:55 2:30: Igor Hamppu Helsinki 1:40:17 1:40: Pasi Nokelainen Joutojätkät 2:29:09 2:32: Mikko Lappi Medisiinareitten Raittiusseura 1:40: Juha Pohjola Espoo 2:31:04 2:33:12 1:41: Bruno de Fougeroux Danone Oy 2:31:06 2:32: Jan Holst Valtuuston urheilukerho 1:40:33 1:40: Rolf Lönnqvist Espoo 2:31:06 2:33: Kai Koskela OP Pohjola 1:40:48 1:41: Pasi Hälikkä Helsinki 2:31:12 2:33: Valtteri Niiranen Flying Finns 1:40:49 1:41: Risto Hankaniemi Helsinki 2:31:43 2:34: Tuomo Ketola 1:40:55 1:42: Tuomas Lipsanen Sic! 2:32:07 2:32: Kalle Nurminen Espoo 1:40:56 1:41: Olli Repo Aro Yhtymä Oy/Alfa Romeo team 2:32: Kari Paananen 1:41:06 1:41:36 2:35: Christian Westerholm ESPOO 1:41:22 1:42: Tuomas Yrttiaho Helsinki 2:32:30 2:35: Petri Kesäläinen GSP 1:41:25 1:41: Matti Kleemola Siemens 2:32:40 2:34: Antti Rokala Espoo 1:41:40 1:41: Gabriel Lindström Espoo 2:34:36 2:36: Jussi Kotkanen Tieto Juoksukerho 1:41:50 1:42: Aki Mattila 2:35:49 2:36: Jarkko Niemi HSY 1:42:00 1:42: Toni Kauko Lapinjärvi 2:35:55 2:37: Esa Niemelä Klaukkala 1:42:09 1:42: Markku Alakörkkö Sic! 2:35:59 2:38: Reima Harju NSN Marathonteam 1:42:10 1:42: Juha Pekka Oinas Sic! 2:36:16 2:36: Tomi Pekka Lehtonen IBM Sport Club 1:42:14 1:42: Johannes Leinonen Sic! 2:37:39 2:40: Janne Backman Espoo 1:42:45 1:42: Petrus Kiiski Aalto Yliopisto 2:44:28 2:47: Antti Leppä Kaarinan Teknologiapalvelut Oy 1:42: Pekka Manner 2:47:40 2:50:20 1:43: Topias Rintala Helsinki 2:49:32 2:52: Petteri Erälahti Run Orion 1:42:58 1:44: Francois Christophe Aalto 2:52:47 2:52: Risto Ukkonen Espoo 1:43:06 1:43: Timo Vuorisalo MC Tervasuo 3:05:25 3:06: Jari Hanelius Helsinki 1:43:12 1:45: Paul Rogers Visual Components Oy 3:07:23 3:10: Niklas Tallqvist Helsingfors 1:43:13 1:44: Asko Palviainen 3:10:32 3:13: Ari Torpo Accenture 1:43:25 1:44: Juha Pöyry PAU 1:43:28 1:43:33 M40 1/2 maraton 62. Jari Ojanen 1:43:33 1:44:04 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 63. Jukka Kurki Evli Pankki Oyj 1:44:23 1:47:47 1. Petri Haarala K Extra 1:22:12 1:22: Aki Peltonen Papula Nevinpat 1:44:32 1:45:16 2. Jari Keskitalo Espoo 1:22:57 1:22: Jussi Peltola Espoo 1:44:37 1:45:07 3. Timo Etumäki Grani Tennis 1:24:54 1:24: Peter Salovaara Juridia Sports Club ry 1:44:41 1:45:50 4. Ari Hyytiäinen Omaguru Nopea apu tekniikkahuoliisi 67. Robert Nyman Espoon Kunto 1:44:52 1:45:01 1:26:31 1:26: Janne Kylliäinen Leppävaaran lukio 1:44:56 1:45:59 5. Jari Kokkonen Sabriscan 1:26:53 1:26: Rolf Keränen Espoo 1:44:58 1:46:38 6. Markus Puttonen EUK 1:27:40 1:27: Mikael Raita Kuusankoski 1:45:01 1:45:58 7. Martti Suppula Kilke 1:28:57 1:29: Mikko Keppo Espoo 1:45:08 1:46:06 8. Olli Ström RC Gekko 1:28:58 1:28: Niklas Geust Kyrkslätt IF 1:45:20 1:45:40 9. Panu Haaramo Espoon Suunta 1:29:13 1:29: Antti Röyskö 1:45:34 1:45: Kari Reunanen Helsinki Triathlon 1:29:15 1:29: Timo Lappalainen Run Orion 1:45:44 1:46: Olli Pirttijärvi 1:29:28 1:29: marko ilvonen helsinki 1:45:45 1:46: Tommi Suopuro 1:29:32 1:29: Antti Marttila OP Pohjola 1:45:52 1:46: Petri Tuutti SEB ENSKILDA 1:30:40 1:30: Jan Schulman SEB ENSKILDA 1:46:04 1:46: Manuel Lopez 1:31:33 1:32: Andrew McDonald Vaisala OYj 1:46:21 1:46: Veli Matti Virtanen Hämeenlinnan Tarmo 1:31: Jonas Åberg Kyrkslätt IF 1:46:24 1:46:44 1:31: Timo Seppänen Viheri 1:46:24 1:46: Matti Englund Projectus Team Oy 1:32:07 1:32: Timo Siurola Avanade Multisport 1:46:30 1:46:38

18 82. Roope Lehtinen Helsinki 1:46:37 1:47: Jean Luc Bouchard IBM 1:55:45 1:55: Hannu Roine Sipoo 1:46:39 1:47: Jaakko Olkkonen espoo 1:55:54 1:56: Sami Sundström Espoo 1:46:43 1:46: Timo Argillander Digital Media Finland 1:55: Andreas Brenner Kyrkslätt 1:46:56 1:47:16 1:57: Jari Hennilä Helsinki 1:47:01 1:48: Mats Jungar Esbo 1:56:09 1:56: Suvash Dey Helsingin Energia 1:47:26 1:50: Ambrosius Wollstén Plataani Oy 1:56:12 1:58: Jan Lilius Hannes Snellman Asianajotoimisto 1:47: Marcus Ahlroth Espoo 1:56:31 1:57:38 1:48: Mika Olkkonen Helsinki 1:56:40 1:58: Tom Albrecht Vantaa 1:47:32 1:48: Jussi Otsomaa Espoon Kunto 1:56:47 1:58: John Cottam Tieto Juoksukerho 1:47:38 1:48: Aki Puska Espoo 1:56:47 1:58: Sebastian Petersén Alatien Ahdistus 1:47:42 1:47: Anssi Roitto Henkiset eläkeläiset 1:56:52 1:58: kari tuutti Espoo 1:47:49 1:48: Marko Mustonen Espoo 1:56:52 1:59: Mikko Kaidesoja Tieto Juoksukerho 1:47:52 1:48: Mika Pasanen HP Roadrunners 1:56:59 1:59: Kari Nyyssönen Ajo 1:48:06 1:49: Rasa Siegberg Vantaa 1:57:16 1:59: Tuomo Pulli Tieto Juoksukerho 1:48:13 1:49: Vesa Aittomäki Helsinki 1:57:25 1:59: Kenneth Kaarnimo Sampo Pankki Oyj 1:48:36 1:48: Sami Jokela Espoo 1:57:38 1:59: Markku Kaloniemi SEB ENSKILDA 1:48:37 1:49: Mika Mustikainen Espoo 1:57:39 1:58: Janne Lähteenmäki Espoon Tapioiden Maratonkoulu 160. Veli Pekka Somila NSN Marathonteam 1:57:40 1:57:52 1:48:51 1:50: Jussi Laaksonen Kaaosreisen LTD 1:58:04 1:58: jouni mervas Helsinki 1:48:52 1:50: Tomi Veikonheimo helsinki 1:58:10 2:00: Sami Hagelberg Helsinki 1:48:52 1:51: Antti Kettunen Espoo 1:58:14 1:59: Jouko Hildén Espoo 1:49:07 1:50: Jukka Tirri OLL 1:58:24 1:59: Sasu Ketonen Vantaa 1:49:14 1:49: Anton Monti Helsinki 1:58:31 1:59: Juha Eskelinen Aalto yliopisto 1:49:54 1:51: Jyrki Laaksonheimo HyPy Triathlon Team 1:58: Juho Himberg Pfaffikon 1:49:58 1:50:00 1:59: Jukka Hieta Kirkkonummi 1:50:09 1:51: Panu Pärssinen 1:58:39 1:59: Mika Survonen Kauniainen 1:50:20 1:51: Jyri Pienmäki Hyvinkää 1:58:41 2:00: Kimmo Närhinen Helsinki 1:50:24 1:51: Petri Ratala Espoo 1:58:44 2:00: Jyrki Rinne Espoo Kunto 1:51:09 1:51: Marko Backström espoo 1:58:49 2:00: Markku Aro Deloitte 1:51:10 1:51: Hannu Juntunen HSY 1:59:08 2:00: Miika Peltonen Lyömätön Linja Espoossa 1:51: Markku Kirvesmäki Kerava 1:59:13 1:59:29 1:53: Kari Mäkinen HSY 1:59:18 2:01: Mikko Saarikko IBM Sport Club 1:51:12 1:51: joakim karske Espoo 1:59:24 2:00: Risto Keisanen Ins.tsto Livair Oy 1:51:15 1:51: Ilkka Rautajoki Finnair Catering 1:59:38 2:01: Petri Leppänen ESPOON KUNTO 1:51:17 1:52: Tuomas Oksanen Systole 1:59:43 2:02: Mark Catalano Espoo 1:51:22 1:53: Vaajoensuu Eero Espoo 1:59:59 2:02: Markku Pehkonen Sampo Oyj 1:51:24 1:52: Mika Vottonen Esbo IF 1:59:59 2:02: Mikko Kitunen Espoo 1:51:29 1:52: Eero Karppinen sk sk 2:00:07 2:02: Atte Länsisalmi Nokia & NSN Marathon Team 1:51: jussi mettälä helsinki 2:00:14 2:02:36 1:52: Ari Ojansivu Espoo 2:00:20 2:02: Sami Halonen Nordea 1:51:55 1:53: Timo Ronkainen Aventum 2:00:35 2:00: Jyri Peltoniemi 1:52:04 1:54: Antti Mäntynenä Helsinki 2:00:37 2:03: Jouni Lamminmäki Vantaa 1:52:05 1:52: Kimmo Pennanen Espoo 2:01:09 2:02: Jouko Suutari Espoo 1:52:14 1:52: Markku Aarni Helsinki 2:01:13 2:03: Juha Tenhovaara Espoo 1:52:23 1:53: Jussi Lukander Aito Isännöinti Oy 2:01:17 2:02: Kai Karrenberg Finno Foreigners 1:52:32 1:54: Marcus Falenius Espoo 2:01:26 2:04: Tuomas Natri Helsinki 1:52:32 1:52: Antti Kuikka Nummelan Pinkojat 2:01:46 2:03: Timo Pennanen TT Sports 1:53:05 1:54: Björn Nysten Siemens 2:01:57 2:03: MIKA LUOKKALA PHOENIX CONTACT OY 1:53: Jouni Riimala Tuusula 2:02:35 2:03:20 1:53: Jussi Kähkönen IBM Sport Club 2:02:57 2:04: toni oksman vantaa 1:53:25 1:54: Kai Turunen Hewlett Packard Oy 2:03:28 2:05: Peter Dietterle Espoo 1:53:28 1:54: Tommi Nilsson Espoo 2:03:34 2:05: Jukka Ahonen Helsinki 1:53:53 1:55: Janne Salin Helsinki 2:04:11 2:05: Ari Hongisto 1:54:01 1:55: Jonni Turunen Espoo 2:04:11 2:07: Timo Lehtinen Helsinki 1:54:09 1:56: Ari Tervo Rittal 2:04:13 2:05: Jari Äyhynmäki Espoo 1:54:17 1:54: Jouni Simonen Itella 2:04:41 2:05: Jukka Rauhanen Nurmijärvi 1:54:20 1:54: Zahed Iqbal TeliSonera Finland 2:04:46 2:07: Janne Sjögren Pyhtää 1:54:26 1:55: Juha Taivassalo NSN Marathonteam 2:04:57 2:06: Jorma Tanninen Ricoh Finland Oy 1:54:48 1:55: Nicolas Stubb Espoo 2:05:00 2:05: Kimmo Takala Espoo 1:54:52 1:55: JANNE LIUKKONEN PHOENIX CONTACT OY 2:05: Janne Holtari SEB Enskilda 1:54:53 1:55:34 2:05: Esa Övermark Espoo 1:55:00 1:56: Matti Nurmi Esbo IF maratonkoulu 2:06:23 2:07: ilkka myllylä espoo 1:55:10 1:56: Tero Kekki Espoo 2:06:30 2:08: Eero Jussila 1:55:16 1:57: Stig Helminen 2:06:38 2:08: Ilpo Huttunen Puotinkylän Valtti 1:55:20 1:56: Klaus Kotka Espoo 2:06:38 2:08: Tero Kunnas Espoo 1:55:26 1:55: Janne Peisa Oy LM Ericsson Ab 2:06:56 2:09: Timo Grönqvist Espoo 1:55:44 1:56: lauri lehtovuori vantaa 2:06:56 2:08:28

19 208. Juhani Vuola Helsinki 2:06:56 2:08:29 8. Kai Kosonen Pöyry Finland 1:35:58 1:36: Ville Haapasaari Espoo 2:07:03 2:09:24 9. Jarmo Vuorinen VTT 1:36:41 1:36: Peter Westermarck Lill Mynts IF 2:07:34 2:07: Heikki Ikonen Helsinki 1:36:50 1:37: Jarmo Ikävalko Espoon Kunto 2:08:02 2:10: Mika Toiviainen Espoo 1:37:25 1:37: Manne Suokas Helsinki 2:08:10 2:10: Jouko Niva Medfit Finland Oy 1:38:11 1:38: Juha Hakala Helsinki 2:08:15 2:09: Laurent Mauvisseau Ranska 1:38:32 1:39: Matti Koivisto Mikkeli 2:08:42 2:10: Jussi Pekka Saarikoski Espoon Tapioiden Juoksuklubi 215. Vesa Vuorela Effia 2:09:04 2:11:20 1:38:33 1:38: Kristoffer Laurila ESPOO 2:09:09 2:10: Kari Uotila Valtuuston urheilukerho 1:38:40 1:38: Niklas Odenwall Novetos Oy 2:09:34 2:12: Patrick Ulves Intersport Sello 1:40:46 1:42: Heikki Pajunen Novetos Oy 2:09:38 2:12: Paavo Helin Fast Connection Oy 1:41:07 1:41: Doug Dawson Helsinki 2:09:43 2:11: Jorma Saarinen Fressi Liikuntakeskus 1:41:26 1:41: Tapio Ahomäki Espoo 2:10:20 2:11: Timo Linnakylä 1:43:20 1:43: Simon Field Helsinki 2:10:36 2:12: Pertti Nieminen Helsinki 1:43:48 1:44: Välisalmi Olli Peräkylän Ponnistus 2:10:58 2:11: Teppo Mattsson Run Orion 1:45:33 1:46: Mika Hairo Weikkolan Atleettiklubi 2:11:02 2:12: Risto Mutikainen Espoo 1:45:44 1:46: Tero Saarinen Korson Kengurut ry 2:11:57 2:14: Heikki Kymäläinen Blues Matinkylä ry 1:46:00 1:46: Jukka Tuukkanen Siemens 2:12:21 2:15: Johan Wallin Espoo 1:46:50 1:46: Juha Renfors Visual Components Oy 2:12:27 2:13: Aarno Pelkonen Espoo 1:47:26 1:49: Niko Rintala Traktor Espoo 2:13:14 2:15: Kurt Aarnio 1:48:25 1:49: Juha Huhtanen Espoo 2:13:28 2:15: Esko Jussila Ala Porasan Pirkat 1:49:57 1:50: Mikael RJ Pekkala Espoo 2:13:30 2:15: Pekka Ranta Tieto Juoksukerho 1:50:04 1:50: Jyrki Mäkeläinen Suomen Pakolaisapu 2:13:52 2:16: Esa Katajisto Espoon Kunto 1:50:05 1:52: Jyri Karttunen Espoo 2:14:01 2:16: PEKKA SUORSA PHOENIX CONTACT OY 1:51: Timo Ronkonen Aito Isännöinti Oy 2:14:09 2:15:05 1:51: Jari Syrjälä Pummin Suunta 2:15:21 2:17: Keijo Painola Pertteli 1:52:18 1:52: Sari Kaarto Espoo 2:15:25 2:16: Vanhanen Juha Espoo 1:52:40 1:52: Mika Kaarto Espoo 2:15:27 2:16: Jukka Niemi RC Killerit 1:53:23 1:55: Steve Hollins ECHA 2:15:32 2:16: Jouni Manelius Nordea Urheilu 1:53:36 1:55: Timo Pitkänen Espoo 2:15:44 2:16: Matti Viljakka Hämeenlinna 1:53:40 1:54: Juha Tujula Espoo 2:15:49 2:16: Antti Jokinen Fressi Espoonlahti 1:55:10 1:55: Markku Juusti Espoo 2:15:59 2:18: Carl Slätis LeSi 1:55:51 1:57: Pentti Koivisto MC Tervasuo 2:16:01 2:17: Hannu Björkqvist Kirkkonummi 1:56:06 1:57: Anssi Martikainen Espoo 2:16:15 2:18: Ilpo Marjeta Stockmann Oyj 1:56:11 1:56: Micke Bergman Kirkkonummi 2:16:30 2:16: Reijo Rantaniemi STARA 1:56:29 1:56: Asko Rantanen Espoo 2:18:06 2:20: Matti Nitti Nieminen 1:57:01 1:57: Peteveikko Lyly Espoo 2:19:37 2:22: Stefan Lindholm Veho Group Oy Ab 1:57:08 1:59: Tuomas Toivanen Espoo 2:21:39 2:24: Tage Lemström IP 08 1:57:27 1:58: Pekka Ranta Espoo 2:22:16 2:23: Petri Lehtipuu Helsinki 1:57:39 1:58: Kari Kankaanpää 2:22:17 2:24: Kimmo Nuotio Masala 1:57:54 1:59: Timo Koskinen Espoo 2:22:54 2:25: Torsten Tallqvist Kirkkonummi 1:57:59 2:00: Lasse Orre Espoo 2:22:57 2:25: Pauli Noronen Tekes Innodurance 1:58:10 1:58: Lasse Rehn Nuuksion nopeat 2:23:23 2:26: Pekka Piispanen 1:58:17 2:00: Petri Alapiessa 2:24:34 2:27: Juha Lipsanen HSY 1:58:29 1:59: Tomi Tarvainen Espoo 2:27:25 2:30: Jari Sjöberh Intersport Sello 1:58:40 1:59: Tarmo Takko Aito Isännöinti Oy 2:28:12 2:30: Kimmo Lomperi Leppävaaran Sisu 1:58:54 1:59: Teemu Möttönen Helsinki 2:29:51 2:32: Toivola Ali Helsinki 1:59:26 1:59: Pekka Luostarinen espoo 2:29:51 2:31: Mikael Nyberg Grankulla 1:59:35 2:01: Ari Hokkanen Espoo 2:30:28 2:32: lasse niskanen vihti 2:00:11 2:02: Juha Huovinen Tervakoski 2:31:03 2:33: Jukka Lahti Espoo 2:00:20 2:01: Samuel Huber Helsinki 2:31:09 2:33: Juhani Seppälä 2:00:45 2:02: Kari Hjelt Espoo 2:33:22 2:36: Jorma Laakkonen Torremuellen kunto 2:01:40 2:02: Harri Kiljander Espoo 2:35:56 2:38: Hannu Marttila Espoo 2:01:53 2:03: Mika Österholm Team Peke 2:36:24 2:38: Urpo Lehto Newhill Runners 2:03:31 2:05: Jukka Vuorensyrjä 2:40:41 2:43: HANNU JYLÄNKI KARKKILA 2:03:32 2:05: Esa Karjalainen Nurmijärvi 2:41:44 2:43: Pekka Kanerva Espoo 2:03:35 2:05: Caj Södergård Espoo 2:04:26 2:06:31 M50 1/2 maraton 63. Reijo Mononen Itella 2:04:42 2:05:58 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 64. Aimo Sintonen Espoo 2:05:10 2:05:36 1. Jouko Rannanpää Korson Kengurut, KorsKe 1:29: Heikki Kulo Järvenpää 2:05:10 2:06:20 1:29: Leo Hakkarainen Espoo 2:05:40 2:07:04 2. Peeter Vahi NCC rakennus OY 1:30:30 1:30: Kari Hissa Espoo 2:06:21 2:07:15 3. Lauri Palva Aalto Yliopisto 1:32:18 1:32: Tapani Mäkelä Keravan Urheilijat 2:07:06 2:09:01 4. Pekka Kytömäki Endurance 1:33:07 1:33: Jaakko Hartikka Espoo 2:07:22 2:08:52 5. paavo pentti EG TAINION SOUTU RY 1:34:57 1:35: David Royal US Embassy 2:09:20 2:12:24 6. Jari Hirvonen IJKK 1:35:20 1:35: Markku Latikka Espoo 2:10:43 2:13:20 7. Keijo Järvi Espoon hiihtoseura 1:35:42 1:35: Veikko Voltti Espoon Kunto 2:11:30 2:13:52

20 73. hannu laaksonen espoon kunto 2:11:34 2:12:21 6. Kaisa Karhu HSY 1:30:56 1:30: Jukka Mäkelä Valtuuston urheilukerho 2:11:56 2:13:34 7. Sofia Muinonen Espoon Tapiot 1:32:18 1:32: Kari Saario Espoo 2:12:16 2:14:14 8. Ulla Huopaniemi Leppävaaran Sisu 1:32:52 1:33: Juha Kallio Espoo 2:14:11 2:15:14 9. Minna Syvälä Espoon Tapioiden Juoksuklubi 1:33: Juhani Katko Espoo 2:21:21 2:23:57 1:33: Ilmari Iho Helsinki 2:21:42 2:23: Silja Takalo Eskola Helsinki 1:34:52 1:34: Henrik Miller Volvo Finland Ab 2:21:49 2:23: Elina Koskela kenttäurheilijat 58 1:35:09 1:35: Juha Naumanen Espoo 2:22:29 2:25: Riikka Räisänen MTV MEDIA 1:35:28 1:35: Arto Kallinen Vihti 2:23:16 2:25: Salla Viitikko Espoo 1:35:33 1:36: Boris Nyquist Espoo 2:24:17 2:27: Riina Kuikka 1:37:49 1:38: Petri Kansi Kaskigolf 2:29:01 2:31: Marika Nordlund Kemira Marathon School 1:37: Timo Vaara Henkiset eläkeläiset 2:32:27 2:34:02 1:37: Timo Saarinen Ulkoasiainministeriö 2:32:42 2:35: Susan Sheehan nokia 1:39:16 1:39: Mikko Huttunen Espoon Kunto 2:37:29 2:40: Anniika Häkkinen Nastola 1:39:18 1:39: LEO ISKANIUS PHOENIX CONTACT OY 2:40:20 2:43: Jatta Rantala Itella 1:39:56 1:40: Jari Ruokolainen Espoo 3:03:35 3:04: Veera Lehto Helsinki Athletic Club 1:40:23 1:40: Tiina Grön Espoo 1:40:42 1:41:30 M60 1/2 maraton 21. Laura Katevuo Espoo 1:42:31 1:42:41 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 22. Anu Aittokoski Espoo 1:42:42 1:43:08 1. Timo Myllynen Taipalsaari 1:41:16 1:42: Anna Peltola Veikkola 1:43:16 1:43:32 2. Leo Mustonen Helsinki 1:48:20 1:48: Bee Backlund NCC 1:43:49 1:44:41 3. Juha Salonen Alastaron urheilijat ry. 1:48:36 1:48: Sara Pohjavuori Helsinki 1:43:59 1:44:05 4. Kimmo Kaukonen Riihimäki 1:50:01 1:50: Laura Jylkkä Sic! 1:44:00 1:44:15 5. Touko Saarinen Toucon Sport 1:50:15 1:51: Laura Nummila Space Systems Finland 1:44:26 1:44:52 6. Eero Koskinen Espoo 1:50:40 1:51: Anne Halme Ernst & Young 1:44:29 1:44:32 7. Kari Suominen 1:52:29 1:53: Sari Niinistö Vantaa 1:45:03 1:45:11 8. Markku Laine Talousjuristit 1:53:29 1:54: Laura Heikkilä Helsinki 1:45:21 1:45:32 9. Markku Tarkkonen 1:54:11 1:54: Maria Andersson Helsingfors 1:45:21 1:46: Juha Venho FPI Partners Oy 1:55:57 1:56: Nina Makkula Hollola 1:45:31 1:46: Kalevi Laitinen Espoo 1:57:08 1:58: elisa lappalainen kauniainen 1:45:41 1:46: Hannu Perho Joensuu 1:57:49 2:00: Kaija Sivonen Runner's High 1:46:36 1:48: Tor Bäckman Porvoo 1:57:54 1:58: Reetta Lyytikäinen Isonen Espoon Tapioiden Juoksuklubi 14. Matti Akselin Espoon Tapiot 1:59:10 1:59:34 1:47:19 1:47: Olavi Louko Espoon Kunto 1:59:53 2:01: Hanna Vuorela Espoo 1:47:40 1:49: Simo Ojala Espoo 1:59:54 1:59: Kati Jokio Espoon Kunto 1:47:46 1:49: Heimo Karjalainen Hattula 2:01:29 2:02: Raija Auvinen FC Käsipallo 1:47:55 1:49: Seppo Jukkara Tieto Juoksukerho 2:01:41 2:03: Aino Soro Paavonen Helsinki 1:47:58 1:48: Matti Mämmelä Nurmijärvi 2:02:33 2:03: Anu Vauhkonen Tulikivi Oyj 1:48:00 1:48: Leo Latikka Kauhava 2:03:13 2:05: Katriina Törn Powerbar 1:48:04 1:48: Timo Hakulinen Amiedu 2:05:02 2:06: Kaisa Kirjola Helsinki 1:48:11 1:48: Matti Koivikko Lahti 2:07:24 2:09: Katri Lehtovaara Helsingin Tykkiyhdistys Ry 1:48: vesa pohjankoski espoo 2:09:58 2:10:52 1:49: Kari Vartiainen OP Pohjola 2:11:15 2:11: Annika Aarnio 1:48:23 1:49: Monika Schröder Espoon Tapioiden Maratonkoulu 25. Antti Rautiainen Espoo 2:12:57 2:14:26 1:48:33 1:48: Kaj Nyqvist Intersport Sello 2:13:08 2:14: Assi Paula Espoo 1:48:44 1:48: Seppo Jääskeläinen Vantaa 2:13:13 2:15: Sohvi Linja Espoo 1:49:05 1:50: Väinö Räty Tapiolan Eläkkeensaajat 2:17:48 2:19: Pia Ramm Schmidt SEB 1:49:09 1:50: Stig Ahlfors HGK 2:18:25 2:21: Anne Saikkonen NSN Marathonteam 1:49:09 1:49: Heikki Pentikäinen oma 2:25:19 2:27: Erkki Sipilä Humallahden Venekerho 2:27:33 2:29: Suvi Vänskä Ernst & Young 1:49:22 1:50: Piia Värtö Porvoo 1:49:25 1:49: Björn Eric Svensson Helsinki 2:28:24 2:29: Jouni Särkijärvi Valtuuston urheilukerho 2:28:47 2:31: Viivi Ollila KU 58 1:49:27 1:49: Eija Karonen Helsinki 1:49:40 1:50: Mauri Nenonen Espoon Suunta 2:31:21 2:33: Vilja Lankinen Vantaa 1:49:51 1:51: Paavo Karjalainen Mäntsälä 2:35:53 2:37: Heidi Kaartinen Helsinki 1:49:52 1:50: Kaj Hellman Kilon Piiska 2:39:06 2:40: Jessica Lindqvist Espoo 1:49:55 1:49: Martti Vanninen Fressi Espoonlahti 2:59:49 3:02: Johanna Ilmarinen 1:50:06 1:51: Kirsi Kettunen 1:50:09 1:50:15 N 1/2 maraton 59. Pauliina Kateisto Helsinki 1:50:19 1:50:34 Huom! Naisten puolimaratonin nopein oli N40 sarjan 60. Tiia Heiskanen Helsinki 1:50:19 1:50:26 1. Kirsi Kovács 1:25:21 1:25: Eeva Jouvenel Helsinki 1:50:23 1:50:44 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 1. Heini Hartikainen Accenture Roadrunners 1:27: Mari Odenwall Leppävaaran Sisu 1:50:26 1:52: Reetta Sinkko Helsinki 1:50:32 1:50:55 1:27: Elli Piispa Espoo 1:50:44 1:50:53 2. Jonna Jalassola Kirkkonummi 1:29:20 1:29: Mira Helander Djateu 1:50:49 1:51:30 3. Anu Åkerman Espoo 1:29:31 1:29: Katriina Lepistö Sic! 1:50:57 1:51:14 4. Kaisa Laapas Run Orion 1:29:52 1:30:13 5. Inese Evele Peltoniemi Espoon Suunta 1:30:36 1:30: Sanna Lindner Oriola KD Oyj 1:51:01 1:51:25

21 68. Laura Niskala IBM Sport Club 1:51:03 1:52: Heidi Lamminluoto Lohja 1:57:32 2:00: Petra Poikela Aalto Yliopisto 1:51:37 1:52: Milka Tornberg Tampere 1:57:33 1:58: Lea Aaltonen Espoo 1:51:49 1:52: Mia Johanna Kohi Pohjois Tapiolan lukio 1:57: Sari Mattila Helsinki 1:52:05 1:53:29 1:59: Maaria Linna Espoo 1:52:08 1:52: Antje Müller MTG Mannheim 1:57:41 1:58: Elina Sohlberg Espoo 1:52:17 1:52: Mari Lyyra Espoon kunta 1:57:43 1:58: Maria Susanna Pitko Espoo 1:52:19 1:53: Annastiina Palmroth Holst Oriola Oy 1:57:44 1:58: Merja Lehtimäki Espoo 1:52:23 1:52: Raisa Visti HSY 1:58:01 1:59: Susanna Usvasalo Fressi Espoonlahti 1:52:24 1:52: Suvi Dufva Helsinki 1:58:03 2:00: Milla Kokko Lehtinen Veikkola 1:52:28 1:52: Ida Jouhki Espoo 1:58:11 1:58: Emma Nordbäck Aalto yliopisto 1:52:41 1:52: Linnea Nieminen Kirkkonummi 1:58:12 1:58: Pinja Kasvio Fressi Liikuntakeskus 1:52:51 1:53: Anni Sinnemäki Helsinki 1:58:29 1:59: Levonmäki Mirva Veikkola 1:52:57 1:54: Elina Uusimäki Espoo 1:58:31 2:00: Anna Nieminen HP Roadrunners 1:52:58 1:55: Pinja Ojanen Kilke 1:58:32 1:59: Taina Rintala Leppävaaran Sisu 1:52:59 1:54: Leena Leskinen OP Pohjola 1:58:46 1:59: Jatta Jokinen Joensuun Uimaseura 1:53:06 1:53: Jonna Huttunen Espoon Kunto 1:58:50 1:59: Anna Stiina Heikkonen Espoo 1:53:08 1:53: Maarit Rautiainen Espoon Kunto 1:58:54 1:59: Jutta Gras Espoo 1:53:16 1:55: Mirka Heinonen Vantaa 1:59:02 1:59: Sarianne Pennanen Helsinki 1:53:17 1:54: Elena Bigi ECHA 1:59:14 1:59: Henna Fränti Helsinki 1:53:18 1:55: Riitta Huttunen Helsinki Road Runners 1:59:17 2:00: Suvi Leisten Tuusula 1:53:23 1:54: Saara Vartiainen Helsinki 1:59:24 2:02: Nina Kähkönen 1:53:24 1:55: Mattila Noora Helsinki 1:59:25 1:59: Tua Lusa Novartis Finland Oy 1:53:32 1:54: Tuire Liintola Helsinki 1:59:31 2:01: Hanna Heikkilä Fressi Liikuntakeskus 1:53:34 1:54: Minna Syvänen Helsinki 1:59:32 2:00: Emmi Laaksonen Helsinki 1:53:38 1:55: Minna Silvennoinen Espoo 1:59:42 2:01: Satu Jokela Espoo 1:53:55 1:56: Tiija Mäkinen SANOMAIN KERHO RY 1:59:42 2:02: Marika Laaksonen Kaaosreisen LTD 1:53:55 1:54: Anna Kaisa Pippuri Espoo 1:59:45 2:00: Maija Andersson Helsinki 1:54:05 1:54: Anna Toppari Helsinki 1:59:48 2:02: Katariina Ihalainen Espoo 1:54:15 1:54: Anna Väänänen Espoo 1:59:50 2:00: Hanna Sissala Asikkalan raikas 1:54:17 1:54: Jonna Punkari Smilerit 1:59:59 2:00: Katri Vikman Lohja 1:54:40 1:55: Essi Hauvala Espoo 2:00:00 2:02: Katariina Nurmio Lohja 1:54:52 1:55: Hanne Kolmonen Helsinki 2:00:00 2:01: PINJA JYLÄNKI KARKKILA 1:54:58 1:57: Katri Kauppinen 2:00:02 2:01: Sirja Ahlfors Espoo 1:55:00 1:55: Sari Saantola Eltel Networks Oy 2:00:02 2:00: Tiina Ojala Lassila & Tikanoja Oyj 1:55:01 1:55: Tiia Antila 2:00:04 2:02: Irene Heinonen Aalto yliopisto 1:55:02 1:55: Emmi Kurikka Espoo 2:00:07 2:00: Riikka Tolvanen Nestlé 1:55:04 1:56: Linda Smedslund Espoo 2:00:10 2:00: Sini Sahala Helsinki 1:55:10 1:58: Miia Malmstedt DMP 2:00:11 2:02: Saara Marttila Tampere 1:55:17 1:57: Nina Erno Ustinov Espoo 2:00:18 2:01: Elina Strömsten Espoo 1:55:18 1:55: Laura Haataja Vantaa 2:00:27 2:02: Titta Lassila Helsinki 1:55:33 1:55: Saara Hietanen Aalto Yliopisto 2:00:33 2:01: Matilda Borchers Helsinki 1:55:34 1:55: Kirsikka Niemi Helsinki 2:00:40 2:01: Maiju Fernelius ITELLA 1:55:35 1:56: Niina Bamberg Klaukkala 2:00:44 2:01: Ina Lindqvist SEB 1:55:38 1:55: Päivi Summanen Hyvinkää 2:00:45 2:02: Pauliina Vikki Helsinki 1:55:47 1:56: Tanja Reinikainen Kirkkonummi 2:00:48 2:00: Auri Kaihlavirta JYU 1:55:51 1:56: Anna Kurki Hyvinkää 2:00:49 2:02: Hanna Torkkeli ECHA 1:56:00 1:56: Reetta Harmaja Espoon Tapioiden Juoksuklubi 2:00: Outi Antila Leppävaaran Sisu 1:56:04 1:57:14 2:01: Sirkka Kuisma HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut 180. Tiina Hartikainen Helsinki 2:00:52 2:01:18 1:56:11 1:56: Janna Koivisto Espoo 2:00:53 2:03: Mirva Puurtinen Itella Oyj 1:56:11 1:57: Johanna Bäckman Helsinki 2:00:59 2:01: Yulia Yatsenko Individual Person 1:56:20 1:58: Sanna Anttila Espoon Tapioiden Maratonkoulu 2:01: Leena Peltola Itella 1:56:22 1:57:44 2:02: Pipsa Ilola Salon Vilpas 1:56:26 1:58: Emmi Mikkola Oriola Oy 2:01:00 2:02: Auri Lempinen Espoo 1:56:29 1:56: Jonna Sahlin Espoo 2:01:04 2:01: Johanna Laaksonen Vihti 1:56:32 1:57: Elina Järvinen Lycraleidit 2:01:05 2:03: Tiina Koskela Espoon kunto 1:56:35 1:58: Anu Ahde Helsinki 2:01:09 2:02: Irina Hannula Helsinki 1:56:36 1:58: Kirsi Nurminen Danone Oy 2:01:11 2:02: Taina Kokkarinen Kerava 1:56:37 1:56: Kati Mure Helsinki 2:01:30 2:02: Hilla Peromaa Aalto yliopisto 1:56:43 1:59: Katja Ruohomäki Danone Oy 2:01:37 2:02: Jasmiina Aalto Salon Vilpas 1:56:44 1:58: Jonna Alhopuro Medfiles Oy 2:01:38 2:03: Elina Laitalainen Helsinki 1:56:45 1:57: Maria Claudelin Helsinki 2:01:39 2:02: Anne Oehlandt Aalto yliopisto 1:56:46 1:59: Linda Löfberg Espoo 2:01:39 2:02: Asikainen Heini Helsinki 1:56:49 1:57: Minna Myllyperkiö MJKettu 2:01:43 2:02: V. S. 1:56:57 1:57: Henna Moilanen Lohja 2:01:43 2:02: Susanna Heiskanen Helsinki 1:57:05 1:58: Erika Strandberg Kimitoön 2:01:48 2:03: Salla Rinta Kanto Aalto yliopisto 1:57:11 1:57: Tia Hänninen Espoo 2:01:50 2:02:38

22 198. Riina Kosonen Espoo 2:02:01 2:04: Suvi Nevala Espoon Kunto 2:06:03 2:07: Riikka Murto Koivisto Vaasa 2:02:05 2:02: Ira Stening 2:06:05 2:07: Aija Thomsson Nurmijärvi 2:02:06 2:02: lotta castren espoo 2:06:08 2:07: Enna Peltoniemi Espoo 2:02:09 2:03: Maria Luoma aho Iitti 2:06:10 2:07: Inka Lemmetyinen TNS Gallup Oy 2:02:10 2:03: Stella Aladin Aktia 2:06:17 2:08: Anu Pukema Espoon kunto 2:02:11 2:02: Anna Seppänen Helsinki 2:06:36 2:08: Heidi Hannuksela Espoo 2:02:13 2:02: Suvi Peltonen Nurmijärvi 2:06:42 2:08: Elisa Kuisma Deloitte 2:02:33 2:03: Jenni Markkanen Aalto yliopisto 2:06:43 2:09: Maiju Sipponen Helsinki 2:02:38 2:03: Ulla Westermarck Fast and Fabulous 2:06:51 2:08: Tuuli Suomalainen Helsinki 2:02:39 2:04: Nanna Jääskeläinen Nordea Urheilu 2:06:51 2:07: Josefina Borchers Helsinki 2:02:43 2:03: Laura Rossi Espoon Tapioiden Maratonkoulu 2:06: Kati Sintonen Hyvinkää 2:02:45 2:03:54 2:08: Päivi Pyykkö Espoo 2:02:51 2:04: Salla Malin 2:06:55 2:07: Paula Vuorio Janakkala 2:02:58 2:03: Johanna Virolainen Helsinki 2:06:59 2:09: Kaisa Järvilehto Helsinki 2:02:58 2:04: Outi Korhonen Wärtsilä 2:07:03 2:07: Kristiina Lehto Tuusula 2:03:00 2:05: Anna Liisa Perttilä Espoo 2:07:07 2:09: Laura Järvelä SEB ENSKILDA 2:03:01 2:05: Sini Uuttu Espoo 2:07:08 2:09: Heini Karvonen Fondia Oy 2:03:04 2:05: Katja Jääskeläinen Helsnki 2:07:13 2:07: Jenni Antinaho Aditron juoksukerho 2:03:05 2:05: Henni Simpanen Pöyry Finland Oy, Energy 2:07: Kaisa Niku Oulu 2:03:08 2:04:58 2:08: Katja Kaikkonen Nurmijärvi 2:03:17 2:04: Marja Välimaa Espoo 2:07:17 2:09: Kaisa Keski Vähälä Helsinki 2:03:22 2:04: Piia Kankare Espoo 2:07:29 2:09: Virpi Komulainen Helsinki 2:03:24 2:05: Maija Salomaa Espoo 2:07:35 2:08: Sarah Gustafsson Åbo 2:03:25 2:05: Maria Svinhufvud Espoon Kunto 2:07:35 2:07: Aija Loponen 2:03:25 2:05: Minna Sydänmaanlakka Espoo 2:07:35 2:07: Alexandra Bergh SEB 2:03:29 2:05: Leena Stolt Espoo 2:07:38 2:10: Tuula Yliknuussi Espoon Kunto 2:03:29 2:06: Rea Sirén Hki 2:07:38 2:08: Riina Saksa Teijon Taapertajat 2:03:29 2:06: Liisa Lehtiranta Helsinki 2:07:45 2:09: Nina Östman Espoo 2:03:31 2:05: Anna Korhola Helsinki 2:07:47 2:10: Jenni Halme Espoo 2:03:38 2:04: Karoliina Kivipelto Helsinki 2:07:48 2:09: Sanna Ilmarinen Helsinki 2:03:42 2:04: Annarita Koli Veikkola 2:07:48 2:10: Tanja Westman Espoo 2:03:44 2:05: Heidi Asmundela Espoo 2:07:50 2:08: Tuija Räsänen Espoo 2:03:44 2:06: Eveliina Takasuo Espoo 2:07:50 2:10: Anu Kettunen Helsinki 2:03:46 2:04: Heli Mäkelä Sic! 2:08:09 2:10: Tuuli Erkko KUL 2:03:52 2:06: Sofia Vahtola 2:08:20 2:09: Paula Peura Espoo 2:03:54 2:06: Katri Kinnunen Korvatunturin Kurlingseura 2:08: Eeva Asikainen Espoo 2:03:58 2:05:07 2:10: Tuttan Tuutti Tallinmäen dynamo 2:04:02 2:05: Niina Rosti Rittal Oy 2:08:35 2:10: Anna Kärkkäinen Espoo 2:04:12 2:04: Mirkka Jokipii Espoo 2:08:37 2:10: Suvi Halmepuro Jaatinen Espoo 2:04:13 2:04: Eveliina Heikkilä Espoo 2:08:40 2:09: Pamela Häggblom Porvoo 2:04:15 2:06: Johanna Kinnunen Iisalmen visa 2:08:41 2:09: Suvi Siira Ernst & Young 2:04:18 2:05: Susanna Rissanen Kunnon Reippailijat ry. 2:08: Kristiina Granlund Kilke 2:04:20 2:06:33 2:10: Krista Raussi Helsinki 2:04:20 2:04: Tanja Nenonen Helsinki 2:08:45 2:10: Milla Blomqvist Itella 2:04:21 2:04: Terhi Kalema Helsinki 2:08:52 2:10: Mirja Färkkilä Järvinen Helsinki 2:04:45 2:06: Milka Kaartinen Helsinki 2:08:53 2:09: Mari Karjalainen 2:04:47 2:06: Elina Tuori Edenred 2:08:59 2:11: Sari Kiesiläinen Vantaa 2:04:50 2:05: Jenni Rusama Espoo 2:08:59 2:10: Heidi Sjögren Pyhtää 2:04:52 2:05: Maarit Räisänen Espoon Kunto 2:09:02 2:09: Marjaana Nikula Tieto Juoksukerho 2:04:52 2:05: Malin Kuurberg Espoo 2:09:05 2:10: Saija Berg Ryhmä rämä 2:04:53 2:07: Maria Vuoti Espoo 2:09:06 2:09: Sirpa Väisänen Helsinki 2:04:53 2:07: Anu Haapoja Karkkila 2:09:07 2:11: Hanna Lappi Iisalmi 2:04:56 2:07: Maija Yrjölä Edenred 2:09:12 2:11: Susanna Björkell Helsinki 2:04:57 2:06: Kaisa Hölttä Aalto Yliopisto 2:09:13 2:10: Liisa Tanner Pihlaja Eltel Networks Oy 2:04:57 2:05: Reetta Holma Helsinki 2:09:22 2:10: Maria Lampinen Helsinki 2:04:58 2:05: Tiina Mäkinen Saranen Consulting Oy 2:09:22 2:10: Mirella Valkkinen Helsinki 2:05:02 2:06: Mari Verho Espoo 2:09:24 2:11: Kati Isomaa Aalto yliopisto 2:05:06 2:07: Kati Turunen Helsinki 2:09:24 2:11: Linda Nordling Pargas IF 2:05:08 2:07: Richlyn Cimino Powerbar 2:09:27 2:09: Heidi Jalonen Aalto Yliopisto 2:05:09 2:05: Laura Reivinen Helsinki 2:09:30 2:10: Heidi Kotilainen Fressi Espoonlahti 2:05:09 2:06: Johanna Hallila Ernst & Young Oy 2:09:33 2:11: Laura Meski HELCOM 2:05:12 2:07: Meri Svartling helsinki 2:09:33 2:12: Marja Katajavuori 2:05:21 2:06: Meri Hokkanen Helsinki 2:09:35 2:09: Sanna Saarikoski Helsinki 2:05:27 2:08: Henna Kuittinen ITELLA 2:09:36 2:10: Hanne Wiik 2:05:33 2:06: Tarja Råberg Ingå 2:09:36 2:10: Johanna Laurila Hollola 2:05:37 2:06: Paula Pesonen Intersport Sello 2:09:45 2:11: Heli Palomäki Helsinki 2:05:54 2:08: Sini Forssell Helsinki 2:09:46 2:11:47

23 328. Jonna Färm 2:09:47 2:11: Elli Trontti OK Perintä Oy 2:13:07 2:13: Mirva Tuunanen Siemens 2:09:49 2:10: Paula Stelander Fondia Oy 2:13:08 2:15: Leena Vainioranta Suomen Pakolaisapu 2:09:50 2:10: Niina Kuurma Helsinki 2:13:08 2:13: Mari Uotila Lahti 2:09:51 2:11: Heidi Rajamäki Saponina Oy 2:13:11 2:15: Camille Cosse France 2:09:54 2:10: Taina Mikkola Helsinki 2:13:14 2:14: Satu Husu Sic! 2:10:01 2:11: Tea Lindström Espoo 2:13:26 2:15: Tuija Lauhaluoma Espoo 2:10:04 2:11: Paula Ahola Järvenpää 2:13:29 2:13: Sandra Snellman Helsinki 2:10:05 2:10: Noora Myllynen Helsinki 2:13:30 2:14: Eliisa Ketopaikka Vantaa 2:10:08 2:12: Eveliina Taipalus Helsingfors 2:13:33 2:13: Sara Tallgren Helsinki 2:10:13 2:11: Jenni Kotilainen Järvenpää 2:13:35 2:15: Tanja Väisänen Lahti 2:10:17 2:12: Eeva Tuomikoski Helsinki 2:13:35 2:14: Sara Hellemaa Helsinki 2:10:18 2:11: Mia Sarkio Silvonen Järvenpää 2:13:37 2:15: liisa manninen kirkkonummi 2:10:19 2:11: Hilkka Jokinen Helsinki 2:13:41 2:13: Kaisu Vuokko Espoo 2:10:20 2:10: Eeva Pappila Espoon Kunto 2:13:48 2:15: Kirsi Puoliväli Espoo 2:10:20 2:12: Reija Jyrkinen Espoo 2:13:50 2:15: Niina Mäkinen Helsinki 2:10:22 2:11: Laura Hallikainen Espoo 2:13:51 2:16: Liisa Uotila Helsinki 2:10:23 2:13: Anne Nykänen Vantaa 2:14:03 2:16: Iida Korhonen Aalto Yliopisto 2:10:26 2:13: Jonna Kumpu Helsinki 2:14:04 2:15: Katariina Sairinen Espoo 2:10:33 2:10: Anna Mari Prosch Espoo 2:14:07 2:15: Johanna Puukka Helsinki 2:10:34 2:11: Susanna Laine Espoo 2:14:12 2:14: Jody Wre 2:10:35 2:11: Sini Zannoni Tunto Design 2:14:13 2:14: Maarit Kopra NSN Marathonteam 2:10:35 2:10: Jenni Tiesmaa Mandatum Life 2:14:13 2:16: Miia Wren 2:10:35 2:11: Heli Aarnisalo Varalan maratonklubi 2:14:14 2:15: Elina Tuurinkoski NSN Marathonteam 2:10:35 2:10: Kati Javanainen Kirkkonummi 2:14:19 2:14: Heidi Lindell Laskentapalvelu Lindell Ky 2:10: Jenni Piirainen Helsinki 2:14:21 2:17:06 2:11: Jenni Arjatsalo 2:14:23 2:15: Camilla Groth Aalto Yliopisto 2:10:39 2:11: Talja Sari Helsinki 2:14:26 2:15: Silja Laurila ESPOO 2:10:39 2:11: Hanna Iivonen Helsinki 2:14:31 2:16: Maria Kariniemi Helsinki 2:10:48 2:13: Helene Vösa Espoo 2:14:32 2:16: Päivi Rantala Hyvinkää 2:10:48 2:12: Heidi Innala 2:14:37 2:17: Sanna Purola 2:10:51 2:11: Annette Skytte Espoo 2:14:42 2:16: Maria Äimälä Espoo 2:10:54 2:13: Pauliina Nurminen Suomen Pakolaisapu 2:14: Suvi Erlund HP roadrunners 2:11:06 2:12:40 2:15: Liisa Kivistö Vantaa 2:11:06 2:13: Jenni Lundström Helsinki 2:14:56 2:17: Suvi Nykänen Fressi Espoonlahti 2:11:15 2:13: Anna Wjuga Vantaa 2:15:00 2:17: Petra Aaltonen Inkoo 2:11:22 2:11: Laura Korhonen Aalto Yliopisto 2:15:00 2:15: Hanna Mari Ahtiainen 2:11:22 2:13: Anne Leino Espoon Tapioiden Juoksuklubi 2:15: Saara Lemponen Helsinki 2:11:22 2:13:27 2:17: Preeyatas Johnsson Espoo 2:11:22 2:14: Kerttu Louho Espoo 2:15:11 2:16: Maija Uusi Kokko Espoo 2:11:24 2:13: Katriina Hakanpää Teliasonera 2:15:12 2:15: Milja Karhu Espoo 2:11:33 2:12: Susanna Salmenpää KONE Oyj 2:15:13 2:15: Päivi Gummerus Rautiainen Espoo 2:11:45 2:14: Hanna Huttunen Tuusula 2:15:14 2:18: Heli Lantta Kouvola 2:11:46 2:11: Anu Virta Espoo 2:15:17 2:17: Marianne Mänty Helsinki 2:11:47 2:13: Kristiina Karelo Espoo 2:15:17 2:17: Vilma Timonen Vilman ja Riitan juoksupiiri 2:11: Riikka Gassen Espoo 2:15:20 2:17:24 2:13: Tuija Loppi Hakamäki HSY 2:15:26 2:16: Elina Wiik Helsinki 2:11:49 2:13: Johanna Erkkilä Nurmijärvi 2:15:26 2:16: Kaija Leena Huhdanpää Espoo 2:11:55 2:12: Helena Antola Esbo IF 2:15:27 2:15: Eija Häkämies kouvola 2:11:57 2:12: Michaela Österlund 2:15:29 2:16: Kirsi Vainionpää awaus 2:11:58 2:14: Anu Ketelä AYY 2:15:36 2:18: Maria Kauppi Somero 2:12:07 2:12: Silja Kosola Mankkaan Makea 2:15:38 2:17: Laura Remes Helsinki 2:12:10 2:12: Pia Lindborg OP Pohjola 2:15:44 2:18: Lidia Testova Aalto Yliopisto 2:12:19 2:14: Lily Huuhtanen Helsinki 2:16:03 2:16: Iida Siukola Helsinki 2:12:19 2:14: Sirpa Hienonen Espoo 2:16:06 2:18: Auli Rytivaara Espoo 2:12:20 2:14: Outi Elo Helsinki 2:16:11 2:18: Outi Penttilä Espoo 2:12:21 2:15: Michalina Makowska Warister Finland Oy 2:16: Heidi Sederholm Espoo 2:12:25 2:14:52 2:19: Emilia Karvonen Vantaa 2:12:32 2:15: Ulpu Juvalainen Kirkkonummi 2:16:18 2:17: Monika Stankiewicz HELCOM 2:12:32 2:14: Elsi Pitkänen Helsinki 2:16:19 2:17: Anna Leena Rautajuuri Kirkkonummi 2:12:32 2:14: Päivi Sandström helsinki 2:16:30 2:18: Mari Päätalo Espoon Tapioiden Juoksuklubi 2:12: Roosa Välimäki Aalto yliopisto 2:16:32 2:19:17 2:14: Elsa Öistämö Espoo 2:16:47 2:18: Tiina Sidensnöre Nordea Urheilu 2:12:33 2:15: Susanna Roto Espoo 2:17:00 2:18: Pia Houttu Espoo 2:12:34 2:12: Johanna Kouva Helsinki 2:17:10 2:18: Liisa Lähteenmäki 2:12:44 2:13: Jannike Streng Aktia 2:17:15 2:18: Crista Åberg Kyrkslätt 2:12:53 2:13: Meri Kantoniemi Helsinki 2:17:16 2:19: Henna Jääskeläinen Aalto yliopisto 2:13:03 2:15: Hanna Kaisa Simojoki Helsinki 2:17:17 2:18:15

24 456. Elisa Johansson Helsinki 2:17:19 2:19:55 2:23: Satu Ranta Espoo 2:17:29 2:19: Maarit Seitsonen Espoon Tapiot 2:23:34 2:25: Tuija Höysniemi HSY 2:17:34 2:20: Cecilia Wik Helsinki 2:23:36 2:26: Sini Pirinen Espoo 2:17:39 2:18: Satu Marttila Vantaa 2:23:45 2:25: Miia Sillanpää Karkkila 2:17:44 2:19: Anne Koivuniemi 2:23:47 2:24: Elli Helisten Helsinki 2:17:59 2:18: Kati Hursti 2:23:48 2:24: Hanna Ruohonen Espoo 2:18:00 2:20: Kati Ylä Tuuhonen Espoo 2:23:54 2:26: Minna Huttunen Danone Oy 2:18:09 2:18: Hanna Neuvo Espoo 2:23:55 2:26: Johanna Isakov Juridia Sports Club 2:18:13 2:20: Kaisa Ylä Tuuhonen Helsinki 2:23:56 2:26: Katja Firtser Helsinki 2:18:14 2:20: Ida Alakörkkö KlaNMKY 2:24:00 2:26: Saana Ojansivu 2:18:38 2:18: Johanna Anttonen awaus 2:24:01 2:26: Tea Kontio Helsinki 2:18:38 2:21: Krista Noutere Helsinki 2:24:06 2:27: Minna Andberg Varalan Maratonklubi 2:18:46 2:20: Heini Vassinen Helsinki 2:24:08 2:26: Miia Niemi Nordea Urheilu 2:18:53 2:21: Minni Marjaana Ainamo Helsinki 2:24:11 2:26: Tanja Keinänen Ulkoasiainministeriö 2:18:55 2:21: Titta Kouri Aditron juoksukerho 2:24:18 2:27: Martina Valve Helsinki 2:18:56 2:21: Kati Kaasila Espoo 2:24:19 2:27: Kati Bergholm Mänikkö 2:19:07 2:21: Eeva Mari Haapala Laitinen Aalto yliopisto 2:24: Maria Vähä Mäkilä Helsinki 2:19:11 2:21:14 2:24: Sarita Pylkkänen Helsinki 2:19:12 2:21: Kati Lomma Ketonen Nummela Balanssi 2:24: Fanni Urrila Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy 2:27:17 2:19:31 2:20: Anniina Latikka 2:24:38 2:27: Daniela Holmberg Novartis Finland Oy 2:19:35 2:21: Katriina Lipponen Helsinki 2:24:57 2:27: Anne Kaukinen Kirkkonummi 2:19:38 2:20: Hanna Saari Helsinki 2:25:14 2:25: Emma Alve 2:19:41 2:21: Marika Kemppinen Espoo 2:25:16 2:27: Maria Aaltonen Tuusula 2:19:46 2:22: Emmi Heimo Järvenpää 2:25:25 2:28: Tuija De Roos Lahela 2:19:46 2:22: Elina Toikka Inkeroinen 2:25:30 2:28: Kati Valtonen Espoo 2:19:48 2:22: Tea Haimi Hyvinkää 2:25:31 2:25: Miia Kivinen Espoo TTT 08 2:19:49 2:22: Leena Matilainen Kauniainen 2:25:43 2:28: Jenni Jousa Helsinki 2:19:49 2:22: Marika Tuominen Helsinki 2:25:46 2:27: Minna Köpilä 2:19:50 2:22: Pirjo Kuuppo Espoo 2:25:48 2:28: Karin Hussi 2:19:59 2:22: Anne Mari Janhonen Sipoo 2:25:48 2:27: Sanna Mustonen Espoo 2:20:03 2:22: Riikka Hollman Espoo 2:26:01 2:26: Tuija Savolainen Helsinki 2:20:10 2:21: Kaarin West Helsinki 2:26:10 2:28: Veera Sylvius Space Systems Finland 2:20:25 2:21: Linnea Lehtonen Helsinki 2:26:10 2:28: Ira Soppela Helsinki 2:20:39 2:22: Elisa Vauhkonen Lappeenranta 2:26:14 2:29: Merja Olari Sintonen 2:20:43 2:23: Aija Jantunen Kemira Oyj 2:26:14 2:26: Marju Pohjola Espoo 2:20:44 2:23: Helena Hytönen Espoo 2:26:24 2:27: Hanna Kuvaja Hyvinkää 2:20:45 2:23: Sanna Haapamäki 2:26:36 2:29: Johanna Louhimo Helsinki 2:20:47 2:23: Tanja Nyman Forssa 2:26:38 2:27: Heini Rantanen Espoo 2:20:48 2:23: Mervi Mikkola Helsinki 2:26:38 2:27: Laura Virkki Helsinki 2:21:05 2:21: Katja Haapamäki Espoo 2:26:38 2:29: Maiju Rahkonen ITELLA 2:21:05 2:23: Emma Korpivaara Helsinki 2:26:52 2:29: Lotta Knuutinen Helsinki 2:21:09 2:21: Henny Tirkkonen Specsavers 2:27:25 2:28: Laura Toivanen Espoo 2:21:25 2:23: maija suoniemi espoo 2:27:26 2:29: Huong Huynh Espoo 2:21:27 2:23: Sanna Sipilä Vantaa 2:27:28 2:27: Maria Ruuska Espoon Tapioiden Maratonkoulu 2:21: Virva Purhonen Helsinki 2:27:32 2:28:12 2:24: Anu Ruotanen DHL 2:27:39 2:29: Saija Vuollo Sundsberg 2:21:37 2:24: Miia Mäkelä Kievarin kissat 2:27:41 2:28: Katja Loisa Run Orion 2:21:40 2:23: Riikka Joona Kuitunen Hämeenlinna 2:27:46 2:30: Niina Helin Hyvinkää 2:21:41 2:23: Jonna Salmela Espoo 2:27:53 2:30: Tarja Kähkönen Novartis Finland Oy 2:21:43 2:23: Hanna Rämö Helsinki 2:27:56 2:30: Minna Arola Espoo 2:22:11 2:24: Leea Poutsalo Team Specsavers 2:28:27 2:30: Satu Veijalainen Mäntsälä 2:22:16 2:24: Anna Maria Lahesmaa Korpinen Espoo 2:28:41 2:31: Iina Vidgrén Helsinki 2:22:27 2:24: Katri Yli Kovero vantaa 2:28:45 2:30: Anna Perttula Järvenpää 2:22:27 2:25: Saija Sunden Helsinki 2:28:46 2:30: Petra Söderling Space Systems Finland 2:22:48 2:24: Noora Ryöti Kemira Oyj 2:29:07 2:32: Iida Sofia Orre Espoo 2:22:55 2:25: Jenni Salminen Turku 2:29:10 2:31: Johanna Boström Porvoo 2:22:57 2:25: Kati Venemies Vantaa 2:29:14 2:31: Elina Hakonen Helsinki 2:23:07 2:24: Kirsi Tuomas Kirkkonummi 2:29:49 2:31: Nina Perälä NiPe 2:23:08 2:25: Daniela Kankkonen Espoo 2:29:56 2:32: Maija Salonen Espoo 2:23:12 2:25: Katja Saari Kirkkonummi 2:30:12 2:32: Anna Lintula Espoo 2:23:13 2:25: Elin Strandberg Helsinki 2:30:16 2:30: Minttu Mäkinen Vantaa 2:23:16 2:25: Anne Maarit Pullinen Espoon Kunto 2:30:44 2:33: Tiina Sinisalo Kirkkonummi 2:23:25 2:25: Marianne Cederberg Helsinki 2:30:45 2:32: Saila Innanen Kirkkonummi 2:23:26 2:25: Anna Lena Evertson Borgå 2:30:45 2:33: Susanna Aaltonen Kirkkonummi 2:23:27 2:25: Ström Anna Lena Espoon Kunto 2:30:46 2:33: Kirsi Piispanen Parturi Kampaamo Soleil 2:23: Anne Mari Keskitalo 2:30:58 2:33:06

25 585. Taru Huovinen Tervakoski 2:31:03 2:33: Caroline de Fougeroux Danone Oy 2:31:06 2:32: Annikka Kalliokoski IK paini 2:31:13 2:33: Riikka Hämäläinen ei 2:31:18 2:33: Miili Tornberg Kiiminki 2:31:20 2:32: Katri Kumpulainen Espoo 2:31:25 2:33: anne turtiainen espoo 2:31:25 2:33: Elina Honkaniemi Sic! 2:31:44 2:31: Päivi Ainamo Helsinki 2:31:46 2:34: Stiina Koli Helsinki 2:31:54 2:34: Hanna Maija Vairio Run Orion 2:31:55 2:34: Tanja Huotari Espoo 2:32:21 2:34: Anna Saura Helsinki 2:32:30 2:34: Eija Sutton Espoo 2:32:42 2:33: Lea Santalahti Espoo 2:32:43 2:33: Janni Koski Espoo 2:32:55 2:35: Johanna Huiko Vantaa 2:33:04 2:35: Sanna Salminen Vantaa 2:33:56 2:36: Natalia Bebrich Sampo Pankki 2:34:03 2:35: Anni Muukkonen 2:34:06 2:35: Maria Kuosmanen Käpylän T Rex 2:34:09 2:35: milla räsänen espoo 2:34:36 2:36: Miia Mannerla HELCOM 2:34:44 2:36: Jenny Fagerstedt Esbo IF 2:35:01 2:37: Katri Gerkman Helsinki 2:35:23 2:38: Mirjam Arens Espoo 2:35:35 2:36: Johanna Pelkonen Klaukkala 2:35:38 2:38: Riikka Kaukinen HY 2:35:50 2:36: Kaisa Logren Helsinki 2:35:51 2:38: Hanne Puskala Aalto yliopisto 2:36:25 2:38: Paula Rinnet Lohja 2:36:26 2:37: Kirsi Pönni Lohja 2:36:28 2:38: Jenni Silvennoinen Espoo 2:36:43 2:37: Outi Koljonen Suomen Pakolaisapu 2:36:54 2:37: Riikka Mannelin Fressi 2:36:58 2:39: Venla Avelin Artjärvi 2:37:04 2:39: Satu Pihlaja Helsinki 2:37:06 2:37: Satu Juoperi Helsinki 2:37:14 2:40: Sanna Maria Nikula Espoo 2:38:32 2:41: Laura Andström Vihti 2:39:08 2:42: Eveliina Palola Kokkola 2:39:19 2:41: Jenna Lindberg Lohja 2:39:27 2:40: Pia Särkinen Espoo 2:39:45 2:42: Minna Siren Espoo 2:40:16 2:42: Jonna Ruoho TNS Gallup Oy 2:40:39 2:42: Henna Cederberg Oulu 2:40:42 2:42: Elina Hienonen Espoo 2:41:49 2:44: Mirka Törmänen Espoo 2:42:58 2:45: Tuuli Salonen Espoo 2:44:17 2:47: Susanne Kumenius Vantaa 2:44:36 2:47: Noora Fredriksson Scandic 2:45:16 2:45: Anu Lamponen Espoo 2:46:25 2:46: Heidi Tulokainen Espoo 2:47:23 2:50: Elina Halme Suomen Pakolaisapu 2:47:25 2:47: Anniina Rautio Sininen Meteoriitti 2:47:34 2:50: Viliina Lilja Helsinki 2:47:48 2:48: Annika Hiltunen Vantaa 2:48:16 2:49: Heli Hippeläinen Vantaa 2:49:15 2:49: Petra Jouttimäki Nummela 2:49:28 2:52: Marianne Kari Helsinki 2:49:33 2:52: Anna Niku Espoo 2:51:03 2:52: Tiina Seppälä Aalto Yliopisto 2:51:12 2:54: Elina Kokko Sic! 2:52:14 2:55: Mirva Kaski Nummi Pusula 2:52:25 2:55: Saara Heinilä 2:53:21 2:54: Elina Lahti Fressi Liikuntakeskus 2:55:07 2:57: Sanna Helkamäki 2:55:14 2:58: Leena Hintsanen Sic! 2:55:23 2:58: Hanna Ström Helsinki/Espoo 2:56:11 2:59: Bettina Sundström Rantanen Vantaa 2:56:20 2:59: Taija Kiesi Talpiainen Espoo 2:58:06 2:59: Taina Martikainen Espoo 2:58:08 2:59: Susanna Tulokas Aalto Yliopisto 3:01:23 3:04: Nina Pirttiniemi 3:04:33 3:07: Helka Lamminkoski KHK 3:04:33 3:07: Reetta Lesonen KHK tiimi 3:04:33 3:07: Terhi Aalto Team Specsavers 3:18:26 3:20:12 N40 1/2 maraton Place Name Club/City/Country Net result Gross result 1. Kirsi Kovács 1:25:21 1:25:21 2. Eerika Lipsanen HKV 1:36:42 1:36:42 3. Sirpa Halmesmäki 1:40:44 1:40:55 4. Eila Leppänen Tervassa juoksijat 1:41:40 1:41:55 5. heidi krause kirkkonummi 1:42:03 1:42:17 6. Elina Jouhki Fressi Liikuntakeskus 1:43:38 1:43:41 7. Katarina Porander 1:43:40 1:43:59 8. Riitta Backman Espoo 1:44:34 1:44:45 9. Ritva Rissanen Espoo 1:45:22 1:46: Heini Pirttijärvi 1:45:56 1:46: Liisa Jaatinen Helsinki 1:46:42 1:46: Noora Berg Varalan Maraton klubi 1:47:11 1:47: Heidi Hilkku Siuntio 1:49:16 1:49: Maria Lauren Lindholm Kauniainen 1:49:31 1:50: Inga Lill Svedberg Sibbo Vargarna 1:49:51 1:50: Tiina Nyholm 1:49:54 1:52: Eija Pasanen Hippoksen maratonkerho 1:50:18 1:51: Anneli Hukkinen Veikkola 1:50:28 1:52: Sisko Salmiheimo Jana 1:50:35 1:50: Karin Blomgren Munkkiniemen Torpedo 1:51:19 1:51: Tuuli Viranta Naulapää Espoon Tapioiden Juoksuklubi 1:51:33 1:52: Kati Salonranta Helsinki 1:51:54 1:53: marja terttu sinisalo klaukkala 1:52:08 1:52: Terhi Vaalavuo Sanomain Kerho 1:52:13 1:52: Mari Videman Ojakkalan Visa 1:52:18 1:54: Sari Kaunisto Espoon Kunto 1:52:19 1:52: Helena Aitti Lindberg Espoon seurakuntayhtymä 1:52:37 1:52: Micaela Rautiainen Espoo 1:52:48 1:53: Mary Ann Wikström Aalto Yliopisto 1:53:11 1:53: Anne Ylinen Espoon Tapioiden Juoksuklubi 1:53:19 1:53: Elaine Kinlough Individual 1:53:20 1:53: Sari Björkroth Espoon kunto 1:53:20 1:53: Mari Torri Tuominen 1:53:44 1:54: Maiju Kronlund Espoon Tapioiden Juoksuklubi 1:53:45 1:54: Pia Ahlfors Kymeen Suunnistajat 1:53:57 1:54: Tarita Vähä Vahe Laaksolahden talviuimarit 1:53:58 1:54: Saara Tuomaala Espoo 1:54:01 1:54: Mervi Salo Nokia Marathon Team 1:54:07 1:54: Ulla Bono Espoo 1:54:12 1:54: Nina Pakaste Espoo 1:54:14 1:56: Salla Leinonen Outokummun kaupunki 1:54:22 1:55: Maria Suokko Espoo 1:54:39 1:54: Päivi Kosonen Järvenpää 1:54:44 1:54: Anne Kalliomaa 1:54:53 1:56: Jaana Kautto Espoo 1:55:05 1:55: Anette Dölker Esbo 1:55:40 1:55: Sirkka Mertala Espoo 1:56:01 1:57: Jaana Metsänen Lahti 1:56:09 1:57: Marja Lehtipuu Espoo 1:57:06 1:57:49

26 50. Anne Vinkanharju Hyvinkää 1:57:44 1:57: Salla Iivanainen Espoo 1:58:15 1:58: Kirsi Saarikko Espoo 1:58:29 1:59: Satu Sjöberg Intersport Sello 1:58:34 1:59: Camilla Palmgren Kauniainen 1:58:47 2:00: Minna Kitko Leppävaaran Sisu 1:58:56 1:59: Anni Peljo Aalto 1:59:19 1:59: Annika Varjonen Kirkkonummi 1:59:23 1:59: Raija Suominen Helen 1:59:58 2:01: Raisa Kosonen Espoo 2:00:02 2:01: Marja Lehtonen Lohja 2:00:16 2:02: Lotta Autio 2:00:17 2:01: Päivi Salminen Kultanen Espoo 2:00:17 2:01: Anne Nissinen Espoo 2:00:28 2:02: Mia Bengts Aktia 2:00:33 2:00: Mira Albrecht Vantaa 2:00:39 2:01: Mari Laakso Espoon Tapioiden Juoksuklubi 2:00:52 2:01: Susanne Barcker Espoo 2:01:52 2:02: Saila Hookana Järvi 2:01:58 2:02: Terhi Raina 2:02:00 2:02: Taira Tepponen Espoo 2:02:01 2:02: Teija Tiilikainen Ulkopoliittinen instituutti 2:02:05 2:03: Merja Huotarinen Espoon Tikka 2:02:46 2:03: Tuija Ulla Maarit Rinta Hiiro Espoon Kunto 2:03:24 2:04: Riikka Lehtonen helsingin miekkailijat 2:03:27 2:05: Annika Lehti Espoo 2:03:28 2:04: Johanna Isoherranen Outokumpu TRM 2:03:40 2:05: Tina Ahti Espoo 2:03:46 2:05: Pirjo Klinga IBM Sport Club 2:03:49 2:06: Sari Huhtala Oriola Oy 2:03:50 2:03: Benita Ukkonen 2:03:50 2:05: Sari Pitkonen Espoo 2:03:53 2:06: Terhi Rastas NSN Marathonteam 2:04:17 2:05: Laura Suomi Espoo 2:04:21 2:04: Annukka Isotalus 2:04:39 2:06: Minna Vento Espoon kunto 2:05:01 2:05: Tuula Sarinko 2:05:16 2:05: Marjaana Salonen Espoo 2:05:18 2:06: Maria Luhtaniemi 2:05:25 2:06: Pauliina Hyry Espoo Leppävaaran sisu 2:05:43 2:06: Anna Ojansivu Espoo 2:06:59 2:09: Eija Kaarto Aditron juoksukerho 2:07:00 2:08: Anne Sarasmaa Espoon Tapiot 2:07:14 2:17: Susanna Heikkinen Klaukkala 2:07:23 2:07: Niina Suvanto Naantali 2:07:38 2:08: Pia Ahti SANOMAIN KERHO 2:08:13 2:09: Helena Karihtala Sipoonranta Oy 2:08:17 2:10: Marja Keronen LOHJA 2:08:30 2:11: Eeva Saari Helsinki 2:08:40 2:09: Christel Nordgren porvoo 2:09:11 2:11: Petra Kopra 2:09:14 2:09: Niina Rajakoski Ilmarinen 2:09:29 2:11: Minna Takala Espoo 2:09:35 2:12: Päivi Iso Markku Suomusjärven Sisu 2:09:53 2:11: Niva Helena Puma Finland 2:09:55 2:13: Marita Keskinen Toivainen Sipoo 2:09:59 2:11: Seija Wahlström Espoon Tapioiden Maratonkoulu 2:10:09 2:11: Mervi Raulos Espoo 2:10:13 2:11: Pirjo Kuikka Nummelan Pinkojat 2:10:19 2:11: Mari Fredman Espoon Tapioiden Juoksuklubi 2:10:26 2:11: Camilla Pohjavirta Espoo 2:10:28 2:11: Tarja Mälkönen Espoo 2:10:38 2:12: Taina Hietanen Espoo 2:10:38 2:12: Tiina Nurmi Espoo 2:10:38 2:11: Sari Hildén Espoo 2:10:50 2:12: Hanna Lindqvist Espoon Tapioiden Maratonkoulu 2:10:52 2:11: Maija Puonti Espoo 2:11:23 2:13: Meri Övermark Espoo 2:11:31 2:12: Heli Kaijala Kirkkonummi 2:11:55 2:13: Saila Tuokko Korson Kengurut ry 2:11:58 2:14: Annu Railamaa Kirkkonummi 2:12:04 2:14: Päivi Laitinen Espoon KUnto 2:13:07 2:13: Hannele Laurila Helsinki 2:13:25 2:14: Eeva Salonen käpylä 2:13:27 2:14: Päivi Eklöf Helsinki 2:13:30 2:14: Eira Rantanen Helsinki 2:13:36 2:14: Katja Euro Helsinki 2:13:50 2:15: Annamaria Lumiala Espoo 2:14:05 2:16: Merja Korhonen Anjala 2:14:20 2:16: Irina Järvenpää 2:14:43 2:14: Sanna Sarelius OP Pohjola 2:15:03 2:17: Elina Pajuniemi Keravan Uimarit ry 2:15:15 2:17: Minna Lehtinen Järvenpää 2:15:22 2:17: Kaisa Tasala Karkkilan Pojat 2:15:25 2:16: anna kotiranta ainamo hki 2:16:00 2:18: Ulrike Drosdek Sundsberg 2:16:15 2:16: Mari Karkela Nurmijärvi 2:16:15 2:18: Susanna Tallqvist Espoo 2:16:18 2:18: Anne Kuusela Lahti 2:16:23 2:18: Kristiina Luostarinen espoo 2:16:30 2:18: Mirja Tujula Espoo 2:17:17 2:18: Heidi Niva Espoon Tapioiden Maratonkoulu 2:17:37 2:19: JAANA SISSI JYLÄNKI KARKKILA 2:17:48 2:19: Sanna Raatikainen Josma Oy 2:18:20 2:20: Minna Nordman Espoo 2:18:23 2:19: Tuula Lehtinen Helsinki 2:18:27 2:19: Minna Selkälä Lohja 2:18:42 2:21: Sari Niemistö Helsinki 2:18:43 2:21: Johanna Kuusamo Josma Oy 2:18:43 2:19: Ulla Pösö Nordea Urheilu 2:18:54 2:21: Jaana Suvanto ABB Oy 2:19:33 2:20: Taina Lyly Espoo 2:19:34 2:22: Helena Mustikainen Espoo TTT 08 2:19:49 2:22: Paula Koistinen 2:20:00 2:21: Camilla Schalin Jäntti Helsinki 2:20:08 2:22: Mia Malmila Vantaa 2:20:15 2:22: Birgit Karikoski Nordea Urheilu 2:20:15 2:22: Tia Veikonheimo helsinki 2:20:28 2:22: Hannemarie Eskonen 2:20:30 2:22: Ulla Tapaninen Helsinki 2:20:34 2:22: Annukka Kuusio Kokkola 2:20:42 2:23: Anna Maria Hoti Rilasmaa Espoon Tapioiden Juoksuklubi 2:20:43 2:23: Katja Hassi Helsinki 2:20:44 2:23: Eeva Kirjavainen Nordea Urheilu 2:20:50 2:23: Katri Kantola Karkkila 2:21:04 2:23: Hely Salminen KoMoNa 2:21:05 2:23: Eira Pohjanvaara Espoo 2:21:27 2:22: Bine Vesterinen Espoo 2:22:22 2:24: Pia Häkli Helsinki 2:22:28 2:24: Elina Helokoski Espoo 2:23:04 2:25: Elina Tuomisto Espoo 2:23:15 2:25: Katariina Bäckman Bailo Active Marin & Outdoor 2:23:21 2:24: Kirsi Turunen Riihimäki 2:23:24 2:24: Heli Viljanen Mäntsälä 2:23:27 2:25: Jaana Rättö 2:24:01 2:24:31

27 175. Päivi Hakala 2:25:07 2:25: Heli Alén MapaCo Espoo 2:04:11 2:06: Salla Paldanius Vantaa 2:25:39 2:28: Vappu Kannonmaa Vantaa 2:04:18 2:05: Riikka Sippo Hosio Espoon Kunto 2:25:59 2:28: Terhi Hartikka Espoo 2:04:32 2:06: Minna Vilppola Esbo IF 2:26:00 2:28: Eeva Fieandt Evira 2:05:27 2:07: Päivi Iiskola Medfiles Oy 2:26:11 2:27: Elina Armstrong Helsinki 2:05:50 2:08: Tiisa Vasara Espoo 2:27:19 2:28: Anne Elo Kinnunen Myllyn Apteekki 2:05:57 2:08: Merja Rantanen Loppi 2:28:13 2:30: Sirkku Kiviniitty Espoon Kunto 2:05:57 2:06: Nykänen Marja Teijon Talli 2:29:21 2:32: Gitta Åström 2:06:26 2:08: Saila Jääskeläinen Espoo 2:29:26 2:31: Liisa Telama 2:06:28 2:08: Hanna Puittinen Helsinki 2:29:50 2:31: Anne Könönen Espoon Kunto 2:06:42 2:07: Sari Salo Helsinki 2:29:50 2:31: Auli Hildén Maximisyke 2:07:17 2:08: Eija Repo Kauniainen 2:30:04 2:32: Sirpa Ala Mello Helsinki 2:07:36 2:09: Isa Fagerstedt Esbo IF 2:30:12 2:33: Jatta Uotila Gynofta Oy 2:07:38 2:09: Anu Puro Espoo 2:31:02 2:32: Sari Nuotio Helsinki 2:08:25 2:10: Sirpa Huovinen Tervakoski 2:31:10 2:33: Riitta Hovinmaa Team fortis 2:09:22 2:11: Tiina Leino Fressi Leppävaara 2:31:24 2:33: Eeva Kiuru Karkkila 2:10:27 2:11: Pia Aittolahti Nurmijärvi 2:31:54 2:32: Sirpa Etzell Espoo 2:10:45 2:12: Mari Hjelt Espoo 2:33:24 2:36: Hannele Kuusela Nokia 2:12:38 2:15: Anu Wartiovaara Käpylän T Rex 2:34:09 2:35: Diana Dahlgren espoo 2:13:03 2:14: Anne Hoffren Kerava 2:34:50 2:37: Paula Huuhtanen Helsinki 2:14:03 2:14: Minna Hokkanen Espoo 2:35:25 2:37: Marja Varpela Vantaa 2:14:22 2:16: Maaarit Vainio Espoo 2:35:35 2:36: Ulla James NSN Marathonteam 2:14:38 2:14: Susanna Lönnberg Espoon Tapioiden Maratonkoulu 40. Nurminen Maarit 2:15:44 2:16:37 2:35:43 2:38: Marita Tainio Espoo 2:16:55 2:18: Riitta Johansson Helsinki 2:35:56 2:38: Marja Lanni Hyvinkää 2:17:56 2:18: Fia Gustafsson Hinthaaran Viri 2:36:13 2:38: Ulrike Kowalski ECHA 2:19:44 2:20: Anna Karin Mickwitz Helsinki 2:36:56 2:39: Leena Paasio 2:19:44 2:20: Marina Lilja Nice business Solutions Finland Oy 2:37: Pirjo Syvänen Nordea Urheilu 2:20:49 2:23:30 2:38: Anne Hoffren 2:21:33 2:23: Sirpa Kara Espoon Kunto 2:39:02 2:40: Sirkka Nirkkonen Kilke 2:22:14 2:24: Hanna Ojanpää Fressi Espoonlahti 2:39:42 2:41: Leena Norvio Helsinki 2:22:52 2:23: Eila Onniselkä TNS Gallup Oy 2:39:52 2:42: Auli Jaatinen Espoon Kunto 2:23:18 2:26: Katriina Karjalainen Nurmijärvi 2:41:43 2:43: tuuli holopainen Helsinki 2:23:51 2:26: Jessica Montz N/A 2:42:42 2:44: Eeva Poikela Espoo 2:24:10 2:26: Sanna Aalto Espoon Tapioiden Maratonkoulu 2:42: Anna Doepel Espoo 2:25:00 2:26:17 2:43: Terhi Saisto Espoo 2:25:51 2:28: Jaana Widbom ITELLA 2:42:54 2:43: Arja Lindroos Run Orion 2:27:17 2:27: Jaana Salo Espoon Tapioiden Maratonkoulu 2:44: Marjatta Moilanen Vantaa 2:30:08 2:31:21 2:47: Rauni Väkkärä Lohja 2:30:20 2:32: Meeri Sallinen 2:49:39 2:49: Seija Suominen Espoon Tapioiden Juoksuklubi 2:31: Sari Tasa Espoo 2:50:27 2:53:27 2:34: Ulla Sergejeff RC Terapiapaja 2:53:24 2:56: Leea Salminen Tuohivirsun Tomskut 2:33:19 2:36: Annika Lipponen Espoo 2:54:07 2:55: Leila Olkkonen Keuruu 2:36:07 2:38: Nasim Arshadi Espoon Kunto 3:04:30 3:07: Anne Lagus Kerava 2:39:04 2:40: Else Lamberg Nummi Pusula 3:11:43 3:14:32 N60 1/2 maraton N50 1/2 maraton Place Name Club/City/Country Net result Gross result Place Name Club/City/Country Net result Gross result 1. Riitta Tolppi Sieppijärven Sisu 2:01:52 2:02:28 1. Tuija Huisman Huimat/Espoo 1:41:53 1:42:23 2. Margareta Hagström Esbo 2:09:47 2:11:52 2. Lisbeth Forsman Grönholm Kauniainen 1:47:58 1:48:53 3. Ansa Hagqvist Karkkila 2:10:27 2:11:38 3. Regina Hartikka Helsinki 1:51:24 1:52:26 4. Taija Reponen Kilke 2:11:56 2:14:10 4. Eija Kantola Espoon Kunto 1:51:43 1:52:19 5. Darling Rönnberg Siuntio 2:15:37 2:16:16 5. Marja Liisa Wallenius 1:51:53 1:51:54 6. Eila Mononen Espoo 2:15:51 2:18:12 6. Hilkka Majander Intersport Sello 1:52:52 1:52:59 7. Laila Hosia Espoo 3:05:17 3:08:16 7. pirjo ripatti Helsinki 1:52:58 1:53:06 8. Liisa Rantaniemi HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut M Rantakymppi kuntayhtymä 1:54:00 1:54:01 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 9. Helena Aronen Endurance 1:54:28 1:55:09 1. Lauri Lipiäinen Teknillisen fysiikan laitos, Optiikka ja 10. Soili Klemola Espoo 1:56:23 1:56:55 fotoniikka 35:04 35: Eija Ahokas Tekes Innodurance 1:56:30 1:57:11 2. Aki Kauppinen Aalto Yliopisto 35:25 35: Arja Lehtiranta Fysioterapia Arjaleena tmi 1:59:13 3. Mikko Kuusela Tosta Lähtee Team 35:52 35:52 1:59:41 4. Andreas Hall IF Femman 36:56 36: Eeva Oja Lipasti Espoon kunto 1:59:45 2:00:06 5. Jaakko Sohlo Espoo 37:14 37: Pirjo Peltola MaximiSyke 2:00:07 2:00:56 6. Jani Strömsholm Ku 58 37:16 37: Satu Kaarisola Kulo Järvenpää 2:00:27 2:01:36 7. Jari Vanhanen Tietotekniikanlaitos 37:28 37: Aila Hätönen Friskis&Svettis 2:00:35 2:00:58 8. Harri Paukkeri Vantaa 37:36 37: Merja Hento Espoo 2:01:44 2:04:11 9. Jani Flaaming Tietokilta 37:59 37:59

28 10. Pontus Backlund Translink Corporate Finance 38: Mikael Björkbom Aalto yliopisto 46:13 46:20 38: Pekko Lipsanen Aalto yliopisto 46:44 47: Kimmo Berg Aalto yliopisto, systeemianalyysin 69. Jukka Kakkonen Aalto 46:45 46:58 laboratorio 38:48 38: Aamir Mahmood Aalto University 46:46 46: Santtu Sainio Enklaavi 38:56 38: Antti Nurmio Aalto yliopisto 46:46 46: Totte Packalen Veikkolan Veikot 38:57 38: Antto Hassinen Kauppiksen Tutor ryhmä International Antti Mäkinen Aalto yliopisto 39:13 39:20 46:47 48: Ahti Salo Aalto yliopisto 39:34 39: Kimmo Ahti Helsinki 46:53 47: Panu Koskinen Hartola 39:41 39: Joni Sirkiä IK 46:57 47: Esko Matti Vainio Aalto 39:47 39: Erkka Laukkarinen Kuopa 56 47:04 47: Jarno Sukanen Endurance Ultrarunning Team Finland 76. Hannes Alarotu Helsinki 47:13 47:24 40:01 40: Mohamed Alkadari Aalto 47:15 47: Mats Lindström TF/PJK 40:07 40: Tomas Brockmann Aalto Yliopisto 47:22 47: Timo Valkola AS 40:45 40: Eero Särkilahti Koneinsinöörikilta 47:26 47: Mikko Kolehmainen UlkoilunMaailma.fi/Team 40: Ali Hagi 47:30 47:30 41: Olli Pekka Koistinen Kiekko Muikut 47:32 47: Mikko Toikkanen Espoon Tapioiden Juoksuklubi 41: Nicolas Wagner Department of Industrial Engineering 41:03 and Management 47:34 48: Ville Lehtinen Aalto Yliopisto 41:12 41: Paavo Mälkönen HCFC (Meri Nihtilä) 47:39 47: Toni Paloheimo Espoon Tapioiden Juoksuklubi 41: Antti Häggqvist Aalto yliopisto 47:39 47:58 41: Matti Peltola Nitrous oxide 47:40 48: Kasper Eerola Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu 41: Pertti Hänninen Käpylän Raketti 47:46 47:57 41: Lauri Suua Oulu 47:51 48: Juha Hihnala KorsKe 41:36 41: Niko Siilin KIKH11 47:52 48: Lauri Orkoneva Athene 41:50 41: Niko Viljanen Maanmittaustieteiden laitos 47:58 48: Matti Saari Kone 41:52 41: Tuomo Salmi Helsinki 47:59 48: Lauri Pasanen Puunjalostustekniikan laitos 42:07 43: Jaakko Riihimäki Aalto 48:07 48: Reijo Kouhia Aalto yliopisto 42:16 42: Joel Telkkä Tietotekniikan laitos 48:08 48: Hannu Parviainen Espoon tapiot 42:25 42: Jyrki Airola Töölön kiri 48:22 48: Leo Romana Aalto 42:25 42: Pauli Laiho Aalto yliopisto 48:35 50: Marko Oksanen Aalto Yliopisto / Opiskelijat 42:26 42: Matti Ojala Aalto Runners 48:37 48: Marko Kahilainen KU 58 43:03 43: Jamie McDonald Vaisala 48:38 48: Niko Räsänen Konetekniikka 43:31 43: Jussi Munter Espoo 48:39 49: Jaakko Tätilä BIT tutkimuskeskus 43:32 43: Anders Mård Lrk 48:40 48: Sebastian Wolf Aalto University 43:50 43: Miikka Aalto Aalto yliopisto 48:41 48: Jari Pekonen Hamarin Elo 43:51 44: Mikko Laitinen Aalto Yliopisto 48:42 48: Antero Massinen Järvenpää 43:54 44: Michael Hellgartner Aalto University 48:43 48: Antti Kalliomäki Aalto 43:55 44: Daniel Loibl Aalto University 48:43 48: Jaakko Hiltunen Kerava 43:57 43: Niklas Ilkka TakaJeeJeet 48:47 48: Olli Sahimaa Helsinki 44:08 44: Paavo Salonen HSF 49:03 49: Arjo Laukia Aalto Yliopisto 44:20 44: Matti Pajula Aalto yliopisto 49:10 49: Toni Schulz Aalto 44:22 44: Robert Hason Aalto Yliopisto 49:11 49: Pyry Haulos Helsinki 44:28 44: Petteri Talvitie Aalto yliopisto 49:18 49: Petri Kinnunen Aalto yliopisto 44:32 44: Teemu Palkki Tunkki pitoon 49:19 49: Umar Saeed Aalto University 44:39 44: Eero Väisänen Rakennusinsinöörikilta 49:22 49: Kaapro Manner Aalto Kauppakorkeakoulu 44:42 44: Janne Posti Aaltoyliopisto 49:24 50: Tomas Nordström Espoo 44:49 45: Juuso Vepsäläinen Helsinki 49:28 49: Markus Nora Aalto 45:00 45: Tommi Lintilä Aalto 49:31 50: Christian Zischler Aalto Yliopisto 45:04 45: Kimmo Kajander Aalto yliopisto 49:31 49: Aki Henttonen Kemistifuksiryhmä Läksykerho, 114. Sippo Rossi Kirkkonummi 49:35 50:02 ISOhenkilö Mikko Laine 45:07 45: Antti Toppila Aalto yliopisto 49:37 50: Samuel Marisa PoRa 45:12 45: Georg Brunnthaller Department of Industrial 54. Markku Kipinoinen Tech Data Finland Oy 45:21 45:21 Engineering and Management 49:43 50: Jan Rautiainen Otacraft 45:23 45: Henri Simula Aalto / BIT Tutkimuskeskus 49:46 50: Peter Heide Aalto University School of Science 45: Valtteri Munkki Espoo 49:52 50:30 45: Antti Kulpakko!nerdclub 49:56 50: Ville Hakola Espoo 45:32 45: Teemu Heino Aalto/TKK 49:57 50: Viljami Aittomäki Aalto/Inkubio 45:40 45: Alexandre Schwob Aalto University 49:58 50: Niko Mörö Aalto yliopisto 45:46 45: Mika Sulkava Tietojenkäsittelytieteen laitos 50: Timo Jokinen Aalto yliopisto 45:53 45:53 50: Antti Väänänen Tik 45:56 46: Valentin Velinov Aalto yliopisto 50:05 50: Sébastien ROZAIN Aalto School of Electrical Engineering 124. Jari Holopainen Aalto ELEC Radiotieteen ja tekniikan 46:01 46:16 laitos 50:07 51: Janne Korvenpää Aalto yliopisto 46:04 46: Jere Kinnunen Espoo 50:11 50: Sami Laakso Aalto yliopisto 46:07 46: Jaakko Väyrynen Aalto yliopisto 50:13 50: Juuso Parkkinen Aalto Yliopisto 46:09 46: Jukka Kärkimaa 50:14 50: Leevi Stenbäck Täysii!! 46:12 46: Olli Kettunen Espoo 50:25 50:41

29 129. Kristian Karell Espoo 50:35 50:44 54:40 55: Mika Hyyrynen Espoo 50:42 51: Kari Vähä Ojala Espoo 54:42 55: ISTVÁN GÁLFI Aalto Yliopisto/Kemian tekniikan 185. Antti Eerola Otaniemen kuviosammujat 54:42 55:12 korkeakoulu/materiaalitekniikan laitos/korroosiolaboratorio 186. Pietari Vihula Energiatekniikka 54:43 55:01 50:46 50: Roope Partanen Aalto Yliopisto 54:43 54: Philipp Jatzlau Aalto University 50:48 51: Petri Ollikainen Aalto yliopisto Tuotantotalous 54: Kuisma Littunen Aalto yliopisto 50:52 51:28 56: Alvaro Salido Aalto ENG (YTK) 51:02 51: Jesse Isokangas Nitrous Oxide 54:48 55: Tapani Idman Aalto yliopisto 51:13 51: Teijo Vuorinen Tech Data Finland Oy 54:51 55: Jyrki Taumala Mäntyharjun Virkistys 51:19 51: Niko Forsström Aalto yliopisto 54:52 55: Riku Koivusalo Töölön Isännät ry 51:20 52: Tuomas Seppälä TKK 54:53 56: Sipi Seisko Espoo 51:25 51: Voitto Kangas Aalto yliopiston ylioppilaskunta 54: Matti Wirtssohn Aalto 51:25 52:16 55: Tapio Rissanen Helsinki 51:26 51: Juha Tiihonen Töölön kiri 55:06 55: Sampo Salo Espoo 51:26 51: Hans Baumgartner Aalto 55:11 56: Aurélien Vannesson Helsinki 51:32 51: Jaakko Hyypiä ylipainelaakeripesä 55:12 55: Alpo Välimaa Dallas Kalavale 51:32 52: Maximilan Meister Aalto Yliopisto 55:12 55: Mikko Vestola Tietoteekkarit 51:33 52: Simo Säynevirta Espoo 55:14 55: José Ricardo Soares Aalto 51:40 52: benoit dilhac none 55:18 55: Janne Raula Aalto yliopisto 51:48 52: Juha Voutilainen Aalto yliopisto 55:22 55: Zuma Zeelig Metropolia ammattikorkeakoulu 51: Alexis Polowczak Aalto University 55:27 56:01 52: Tage Lemström IP 08 55:27 55: Paavo Vartia Kone 51:53 51: Oskari Westerholm TKK 55:29 56: Ilkka Särkiö Dallas Kalavale 51:59 52: Pauli Kondra Aalto ENG (YTK) 55:31 55: Kasper Dienel TF 52:02 52: Sami Paasonen HSF 55:31 55: Jouni Lahtinen Espoo 52:02 52: Kim Widell Aalto Yliopisto 55:34 55: Valtteri Vaarna Babaloom Bodybuilding 52:14 52: Juha Leisola 55:35 55: Olli Visuri Sukkelat 52:23 52: Christian Zischler Tutor Group M6 55:41 55: Ilmari Helen School of Economics, Department of 209. Samuli Vanne Inkubio 55:42 56:36 Information and Service Economy 52:27 52: Tommi Vatanen Aalto yliopisto 55:44 55: Kristian Lillkung 52:34 53: Ari Matti Vaari Otalepo 55:53 57: Pauli Koski Urheiluseura Itämeren Helmi 52:40 54: Martin Björkvall TF 55:53 56: Felix Wikholm A?! 52:50 53: henri Isotalo Aalto yliopisto 55:56 55: Matti Inkinen Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu, ISM 214. Mikko Metsäpelto Eltel Networks Oy 56:00 56:05 52:55 53: Mika Mäntykangas Kuokkijat 56:02 56: Antti Airola Aalto yliopisto, insinööritieteiden 216. Tero Malmgren SU47 56:08 56:26 korkeakoulu 52:57 53: Jarkko Tulensalo Aalto yliopisto 56:14 56: Juha Itkonen SoberIT 53:02 53: Eetu Aaltonen Aalto yliopisto 56:17 56: Hesse Vainio Aalto yliopisto 53:02 53: Ville Rantanen Aalto yliopisto 56:25 57: Matti Huju Aalto yliopisto, Insinööritieteiden 220. Pertti Metiäinen Aaltoyliopisto 56:27 57:05 korkeakoulu, Yhdyskunta ja ympäristötekniikka 53:06 53: Timo Tuomi Aalto yliopisto 56:29 56: Marko Raatikka Aalto University 53:07 53: Jyri Wennerkoski Kirkkonummi 56:29 57: Esko Anttila Aalto Runners 53:12 53: Ville Havu Aalto yliopisto 56:30 57: Reko Laurilehto Aalto yliopiston insinööritieteiden 224. Jyrki Mikkola Kankaanpään Suunnistajat 56:31 56:35 korkeakoulu, arkkitehtuurin laitos 53:21 53: Tuomas Mutanen Aalto yliopisto 56:35 57: Jakub Valenta Aalto university 53:21 53: Tuomas Pakkanen Tietokilta 56:35 57: Juho Toikka Kemian tekniikka 53:25 53: Miki Tolonen Tuxufuksit 56:37 56: Timo Kerola Team Turbaani 53:31 54: Antti Tenhola Aalto ENG (YTK) 56:37 57: Kalle Leino Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulu 53: Antti Latomäki ELIXIA 56:41 56:45 54: Zaur Izzatdust Aalto University 56:45 58: Jukka Kainulainen ELIXIA 53:38 53: Pekka Varhimo Aalto yliopisto 56:51 57: Jukka Maatraiva Kauppakorkeakoulu 53:44 53: Lari Koponen Aalto 56:51 58: Ismo Bouillin Tieto ja palvelutalouden laitos 53: Daniel Cardenas Aalto yliopisto 57:15 57:47 54: Lauri Pesonen Tapiolan Tuuliveikot 57:16 57: Tuomas Husu HIIT 53:58 54: Juha Suokas Aalto yliopiston sähköinsinöörikilta 57: Tommi Vanhoja Tuxufuksit 54:03 54:24 57: Fabian Tuchscheerer Aalto ENG (YTK) 54:16 54: Sam Lindroos HSF 57:34 57: Samu Kulin Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulu 54: Rami Viljamaa ELIXIA 57:48 57:49 55: Markus Ylänen Insinööritieteiden korkeakoulu, Energia 177. Carsten Mecke Aalto yliopisto 54:21 54:32 ja LVI tekniikan koulutusohjelma 57:49 58: Antti Peltonen NanoFab 54:23 55: Jesse Paakkari Energia ja LVI tekniikan tutkinto ohjelma 179. Harri Holmström Aalto 54:26 54:31 57:54 58: Pauliina Krigsholm Aalto ENG (YTK) 54:36 54: Olli Rentola Aalto 58:05 59: Juuso Korhonen Aalto yliopiston perustieteiden 241. Tuomas Hervonen Espoo 58:08 58:35 korkeakoulu 54:37 55: Juha Wahlstedt Labquality 58:09 58: Antti Soininen Aalto yliopisto 54:39 55: Mika Järvi Aalto yliopisto 58:12 59: Thorben Deckers Aalto University School of Science 244. Pauli Teinonen HSE Mikkeli 58:12 58:34

30 245. Victor Heinänen Aalto yliopisto 58:13 58: Tommi Pesu Aalto Yliopisto 1:07:21 1:08: Antti Ojapelto EST9 58:14 58: Arto Nummela Tammelan Nousu 1:07:33 1:07: Paul Lillrank Aalto yliopisto 58:15 59: Joni Pajarinen Aalto yliopisto 1:07:37 1:08: Nick Woon Aalto 58:20 59: Marko Mäkinen Aalto Runners 1:07:55 1:07: Wille Keltikangas Nerdclub 58:33 58: kauko herold Aalto yliopisto 1:08:21 1:08: Arto Klami Aalto yliopisto 58:37 58: Ville Poikolainen AYY / Polyteknikkojen Raittiusseura 251. Timo Ihalempiä Espoo 58:38 59:09 1:08:32 1:09: Hannu Hirsi Aalto 58:46 1:00: Joonas Likander Kemian tekniikka 1:08:45 1:09: Antti Makkonen ELIXIA 58:51 58: Mikko Lindholm VTK 1:09:07 1:09: Teemu Nieminen Team Turbaani 58:55 59: Taneli Riihonen Signaalinkäsittely ja akustiikka 1:09: Teemu Peltokallio Aalto yliopiston ylioppilaskunta 1:10:24 59:13 59: Juuso Laherma Pellet 1:09:42 1:10: Martti Valonen Päijät Hämeen Veteraaniurheilijat 310. Juho Vanhanen EST11 1:09:57 1:10:40 (PHVU) 59:19 59: Lauri Saarinen Tutkimuksen ja opetuksen strateginen 257. Pekka Roiha insinööritieteiden korkeakoulu 59:35 tuki 1:09:57 1:11:10 59: Mikko Peltola Aalto yliopisto 1:09:58 1:10: Tuomo Liesaho Aalto yliopiston Teknillinen korkeakoulu 313. Kimmo Oila 1:11:02 1:11:25 59:47 1:00: Jarkko Purhonen Tech Data Finland Oy 1:11:03 1:11: Lassi Väinölä (?? )????? 1:00:26 1:01: Mika Vuorinen Nitrous oxide 1:12:11 1:12: Hannu Mäkelä Kauniainen 1:00:29 1:00: Jari Kuisma Pellet 1:12:28 1:12: Konsta Kantola Dallas Kalavale 1:00:36 1:01: Jukka Ollikainen Mäntyharjun Virkistys 1:12: Joona Kaivosoja Dallas Kalavale 1:00:47 1:01:12 1:12: Giorgio Pietro Zaccarian Running Evolution Colline 318. Jaakko Talonen Tietojenkäsittelytieteen laitos 1:12:46 Romane 1:00:48 1:02:02 1:13: Seppo Kettunen Mäntyharjun Virkistys 1:00:56 1:01: Fahim Al Neshawy Aalto yliopisto 1:13:41 1:14: Ville Matikainen Tunkki pitoon 1:01:01 1:01: Janne Peltonen Sovelletun mekaniikan laitos, 266. Kari Nousiainen Aalto University School of Scince Insinööritieteiden korkeakoulu, Aalto yliopisto 1:14:44 1:01:04 1:02:01 1:16: Olli Niskanen Dallas Kalavale 1:01:30 1:01: Into Niilo Rämä Aalto yliopisto Kemian tekniikan 268. Kim Stenberg Tech Data Finland Oy 1:01:44 1:02:39 korkeakoulu 1:15:00 1:16: Victor lozano None 1:01:46 1:02: Aleksi Jokela Dallas Kalavale 1:16:06 1:16: Kiri Peltola Aalto yliopisto 1:01:49 1:02: Juan Andres Garcia Pedro Aalto ENG (YTK) 1:17: Tuomas Konttinen KemiNistit / Jussi Mikkola 1:01:53 1:17:42 1:02: Jimi Juola Aalto yliopisto 1:18:00 1:18: Ilkka Särkiö Fyysikkokilta 1:02:14 1:03: Pekka Juvani Labquality 1:18:24 1:18: Jukka Parviainen Aalto yliopisto, 326. Matti Koskinen TKK 1:24:43 1:26:05 Tietojenkäsittelytieteen laitos 1:02:27 1:03: Mikael Kauppinen Sähkötekniikan korkeakoulu, Aalto 274. Olli Rinnevalli TKK 1:02:30 1:03:57 yliopisto 1:25:45 1:26: Pekka Tähkiö Espoo 1:02:32 1:03: Jari Havukainen Espoo 1:40:47 1:41: Ilpo Korhonen Aalto yliopisto 1:02:43 1:03: Henri Joutsiniemi Phoenix Contact 1:02:52 1:04:23 N Rantakymppi 278. Harri Koskinen Materiaalitekniikka 1:02:53 1:03:24 Place Name Club/City/Country Net result Gross result 279. Tommi Rimpiläinen Aalto yliopisto 1:03:13 1:04:50 1. Maria Söderström 40:29 40: Tapio Hallikainen Aalto yliopiston Perustieteiden 2. Malena Lahtimies LeSi 42:15 42:15 korkeakoulu 1:03:28 1:03:49 3. Kirsti Laurila Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu, Tieto 281. Juhana Lehtimäki Espoo 1:03:50 1:04:38 ja palvelutalouden laitos 42:32 42: Erkki Halonen Aalto yliopisto 1:04:02 1:04:58 4. Ruusu Saarinen HKV 42:41 42: Panu Kuitunen Aalto yliopisto 1:04:04 1:04:24 5. SARA FORSSTRÖM RASEBORG 42:45 42: Juhani Kataja Aalto yliopisto, Radiotieteen ja tekniikan 6. Heini Papinsaari Kangasala SK 42:54 42:55 laitos 1:04:22 1:05:58 7. Erika Uotila Vammalan Seudun Voima 43:15 43: Abu Rashid Aalto University 1:04:31 1:05:07 8. Pauliina Louhiala Hänninen Kenttäurheilijat 58 43: Joonas Kivi Dallas Kalavale 1:04:46 1:05:37 44: Ehab Foda Aalto University, School of Engineering, 9. Anu Henttonen Helsinki 48:08 48:10 Energy Technology dept. 1:04:47 1:04: Miia Heliö HKV 48:09 48: Keijo Kallio Aalto yliopisto 1:05:02 1:05: Heta Kaisa Koivupuro Aalto yliopisto 48:18 48: Juhani Teeriniemi Espoo 1:05:08 1:05: Eva Cigosova ECHA 48:21 48: Pentti Hämäläinen Audiopoli 1:05:32 1:06: Lotta Kupiainen ELIXIA 48:55 48: Ilkka Leppänen Matematiikan ja systeemianalyysin 14. Susanna Suvanto Espoo 48:58 49:01 laitos, systeemianalyysin laboratorio 1:05:37 1:06: Venla Paunonen Turun Urheiluliitto 49:03 49: Jari Nykänen Tech Data Finland Oy 1:05:37 1:06: Katarina Sällström Vantaa 49:40 49: Ilkka Kouri Aalto yliopisto 1:06:05 1:06: Tiina Kähäri ELIXIA 49:44 49: Timo Ylönen Aalto yliopisto 1:06:15 1:06: Julia Venesmaa Aalto 49:48 49: Niko Braam Konetekniikka 1:06:23 1:07: Anna Kumpulainen Aalto/TKK 49:59 50: Antonio Nikolov Aalto yliopisto 1:06:26 1:07: Minna Maasilta Akva 50:12 50: Juuso Autiosalo ISO Joonas Mälkönen 1:06:29 1:07: Meri Sipilä Aalto yliopisto 50:17 50: Sami Lyytinen Espoo 1:06:32 1:07: Roosa Sahla TKK 50:23 50: Joni Kurvinen EST9 1:07:02 1:07: Sanna Maasilta Aalto yliopisto 50:40 51:21

31 24. Petra Ihalainen Suomimies seikkailee 50:54 50: Tiina Rolser Helsinki 59:03 59: Heidi Lindfors Suomimies seikkailee 50:54 50: Linda Vuorinen Espoo 59:10 59: Irina Jormanainen Aalto yliopisto 51:02 51: Kirsi Valonen Helsinki 59:19 59: Stina Moberg Espoo Tapiot 51:32 51: Sophia Boleckis Espoo 59:23 59: Mari Myllymäki BECS/Aalto 51:44 51: Emmi Jokinen Aalto yliopisto 59:31 1:01: Julia Koskinen 51:57 51: Kristiina Saarimaa Espoo Tapiot 59:50 59: Jonna Tuomiranta AIRIX Ympäristö Oy 52:02 52: Sirius Vuorikoski Kuokkijat 1:00:00 1:00: Erika Lehtola Aalto yliopisto 52:13 52: Elina Nauha Sukkelat 1:00:00 1:00: Saara Franzelius Helsinki 52:24 52: Anna Törrönen Aalto yliopisto 1:00:40 1:01: Päivi Klemetti Helsinki 52:25 52: eeva aronen ene 1:00:42 1:00: Elina Koivisto Markkinointi 52:30 52: Meri Nihtilä Meri Nihtilä, HCFC 1:00:42 1:01: Suvi Taskinen Espoo 53:30 53: Elina Jokinen Espoo 1:00:46 1:00: Maiju Sokka ELIXIA 53:45 53: Henna Toivanen Espoon kunto 1:00:50 1:01: Heidi Nurminen aalto 54:02 54: Sarah Fasey 1:00:50 1:02: Maria Virkkala Aalto 54:12 54: Jenni Junkkari KiTa 1:00:51 1:02: Marika Tasala Espoon Tapioiden Juoksuklubi 54: Helena Laavi Sukkelat 1:00:51 1:01:26 54: Sonja Koskela Aalto yliopisto, perustieteiden 40. Ulla Patajoki 54:41 55:29 korkeakoulu, teknillinen fysiikka ja matematiikka 1:00: Oili Juutila Espoon Kunto 54:50 55:04 1:01: Jenny Palmroos Materialteknik 54:57 55: Anni Simula Aalto yliopisto 1:01:00 1:01: Erika Leinonen Töölön kiri 55:03 55: Pia Katharina Klein Aalto University 1:01:15 1:01: Sini Eskonniemi Aalto yliopisto 55:17 55: Saara Kotsalainen ELIXIA 1:01:23 1:01: Susanna Bäckman SUHI 55:27 56: Pia Rautiainen Espoo 1:01:33 1:02: Janina Da Silva Aalto Yliopisto 55:31 55: Laura Korhonen Sillä Silmällä/Prodeko 1:01:34 1:01: Dana Dvorakova ECHA 55:48 56: Anu Kangasaho Aalto yliopisto 1:01:42 1:02: Lotta Walden Temptation Island 55:55 56: Eeva Immonen Espoon Tapiot 1:01:44 1:02: Emmi Hietala Aalto yliopisto 56:25 57: Emma Karhu Espoon Tapiot 1:01:44 1:02: Viivi Halla aho Dallas Kalavale 56:31 57: Judit Kreisz N/A 1:01:45 1:01: Maria Honkanen Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu 109. Annukka Hinkkala ELIXIA 1:02:06 1:02:11 56:38 56: Katriina Karkulehto Aalto yliopisto 1:02:13 1:02: Arja Vesterinen Aalto Yliopisto Kemian tekniikan 111. Yesmith Sanchez None 1:02:16 1:02:17 korkeakoulu 56:45 57: Inka Liljeström Aalto yliopisto 1:02:35 1:03: Karin Wikström Kirkkonummi 56:45 57: Eleni Paspatis Vantaa 1:02:51 1:02: Anna Bigler Aalto yliopisto/kauppakorkeakoulu 56: Naoko Nakagawa Aalto TaiK 1:02:58 1:03:20 57: Greta Gladisch Prodeko 1:02:58 1:03: Piia Kuoksa ELIXIA 56:52 56: Elina Moisio Aalto yliopisto 1:03:15 1:04: Mari Huvitus Aalto yliopisto 57:03 57: Salla Dookie Tech Data Finland Oy 1:03:35 1:04: Jenni Järvinen Espoo 57:03 57: Marika Säynevirta Espoo 1:03:42 1:03: Aliisa Klemelä Sukkelat 57:15 57: Marja Turunen Aalto University 1:03:53 1:04: Rosa Leinonen Mopolippu 57:22 57: Ilona Ahonen Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu 60. Marina Stenfors Espoo 57:23 58:04 1:03:59 1:04: Tanja Venborg Urheiluseura Itämeren Helmi 57:27 59: Aino Kallio Espoo 1:04:03 1:04: Satu Kettunen Mäntyharjun Virkistys 57:27 57: Elisa Virkola Tapiolan Tuuliveikot 1:04:03 1:04: Paula Räisänen Aalto yliopisto 57:36 58: Marianne Saarinen Vihti 1:04:07 1:05: Maarit Laihonen Aalto yliopiston kauppakorkeakoulu 124. Tuuli Hakala Inkubio 1:04:08 1:04:24 57:40 57: Minna Kauppila Aalto yliopisto 1:04:14 1:04: Petra Turkama Aalto School of Economics, CKIR 57: Päivi Saarinen Aalto yliopisto 1:04:18 1:04:45 57: Susanna Rantala ELIXIA 1:04:20 1:04: Anu Peltonen Aalto yliopisto 57:50 58: Maria Leena Mure Aalto yliopisto 1:04:22 1:04: Henna Mattila Aalto Yliopisto 58:06 58: Kristiina Tynninen Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulu 68. Liisa Hakala Espoo 58:11 58:36 1:04:28 1:05: Taina Kurki Suonio Teknillinen fysiikka 58:13 58: Tiina Merikoski Arkkitehtuurin laitos 1:04:33 1:05: Inari Kurki Suonio Yhdyskunta ja ympäristötekniikka 131. Andrea Szabo Espoo 1:04:38 1:04:43 opiskelija 58:15 58: Eeva Hautamäki ESPOO 1:04:50 1:05: Vilma Virasjoki 58:17 58: Tuulia Aaltonen Schiedel Savuhormistot Oy 1:05: Outi Pönni 58:18 58:49 1:06: Pia Silventoinen Aalto 58:19 58: Kirsi Laatikainen Siuntio 1:05:20 1:05: Lotta Hirvenkari Aalto yliopisto 58:25 58: Katri Selonen Dallas Kalavale 1:05:22 1:06: Hannele Havansi Espoo 58:26 58: Petra Holm Oravat 1:05:40 1:05: Karoliina Sarkkula Aalto Yliopisto 58:37 58: Maija Kassari Oravat 1:05:40 1:05: Saara Nikku ELIXIA 58:41 58: Anna Rönning Aktia 1:05:41 1:06: Annukka Hirsi Puunjalostajakilta 58:47 1:00: Ulrika Svanbäck Helsinki 1:05:52 1:06: Katriina Pasanen 58:48 59: Helle Majander Aalto yliopisto 1:06:03 1:06: Inga Makkonen Nitrous oxide 58:50 59: Riikka Kyrö Aalto yliopisto 1:06:06 1:06: Anni Karppinen Biotekniikan ja kemian tekniikan laitos, 142. Susanna Kuisma Espoo 1:06:07 1:07:00 Aalto yliopisto 58:55 59: Elisabete Patricio Aalto University 1:06:20 1:06: Salla Lehto Espoon Kunto 59:00 59: Monika Eklund Espoo 1:06:43 1:07:26

32 145. Helka Korhonen Aalto 1:06:47 1:07: Leena Mäkinen Energiatekniikka 1:14:47 1:16: Kaisa Korhonen Sähkötekniikan korkeakoulu 1:07: Laura Silander Aalto yliopiston teknillinen korkeakoulu 1:08:35 1:15:03 1:16: Eeva Halonen Aalto yliopisto 1:07:31 1:07: Päivi Ranta Labquality 1:15:35 1:15: Anu Korppi Koskela Helsinki 1:07:39 1:07: Laura Erkkilä Aalto yliopisto 1:15:53 1:17: Friederike Schwarzbach Helsinki 1:08:08 1:08: Susanna Rotko 1:16:16 1:16: Minna Pasanen Aalto yliopisto 1:08:14 1:09: Ulla Tiikkainen Labquality 1:16:17 1:16: Beata Willman Arkkitehtuurin laitos: joukkue? 1:08: Anja Pakkanen Labquality 1:16:47 1:17:15 1:09: Victoria Eklund Puunjalostustekniikan laitos 1:16: Salla Jaatinen Kemian tekniikka 1:08:51 1:09:59 1:18: Meri Kuikka Aalto 1:08:58 1:09: Saara Antervo Kemian tekniikan korkeakoulu 1:17: Monika Sammelin Sverige 1:09:02 1:09:05 1:18: Satu Aarne Vantaa 1:09:17 1:09: Laura Hautamäki Nurmijärvi 1:17:56 1:19: Maria Viinikka Fressi Leppävaara 1:09:17 1:09: Lotta Hänninen Rajamäki 1:17:57 1:19: Riikka Martikainen Hyvinkää 1:09:25 1:10: Annamaija Hutri Aalto university 1:17:59 1:18: Linda Ipatti Fressi Leppävaara 1:09:36 1:09: Nika Rekola Labquality 1:18:28 1:18: Leena Karhu Vantaa 1:09:42 1:10: Liisa Vollbehr Espoo 1:19:31 1:20: Karoliina Oksanen FK 1:09:56 1:10: PAULA LIPPONEN PHOENIX CONTACT OY 1:19: Kristiina Bäcklund Labquality 1:10:00 1:10:27 1:20: Johanna Tommiska Espoo 1:10:09 1:11: Vera Lakka Leppänen Fressi Liikuntakeskus 1:19: Hanne Kauppila Aalto Yliopisto 1:10:29 1:10:54 1:20: Anni Karhunen Aalto yliopisto 1:10:43 1:11: Hanna Käyrä Aalto yliopisto 1:20:32 1:21: Eveliina Huuskonen Kouvola 1:10:54 1:11: Milla Eronen Aalto yliopisto 1:21:24 1:22: Lucia Matilla Alvarez n/a 1:11:04 1:11: Helena Manner Aalto yliopisto 1:21:25 1:22: Niina Järvinen Aalto yliopisto 1:11:20 1:11: Taija Leena Lönnberg Espoo 1:22:46 1:23: Marjatta Kaasinen 1:11:27 1:11: Teija Häkkinen Labquality 1:24:43 1:25: Vuokko Rajamäki Espoo 1:11:39 1:12: Ani Närhi Synchrorunners 1:25:01 1:26: Nina Storfors Labquality 1:11:43 1:12: Eva Rio TKK 1:25:05 1:26: Mandy Dietterle Espoo 1:11:49 1:12: Leena Olkkonen Synchrorunners 1:28:42 1:29: Ritva Dammert Aalto yliopisto 1:11:51 1:12: Sin Man Cheung Aalto University 1:28:57 1:29: Kirsi Hyytiälä 1:12:20 1:12: Taina Hyppölä Aalto yliopisto 1:29:22 1:30: Susanna Kuitunen Aalto yliopisto 1:12:31 1:13: Marianna Bom Aalto yliopisto 1:29:24 1:30: Minna Närhilä Labquality 1:13:36 1:13: Marjo Immonen Aalto yliopiston insinööritieteiden 176. Katja Grönholm Labquality 1:13:37 1:13:59 korkeakoulu 1:29:41 1:30: Sini Heinonen Inkeroinen 1:14:04 1:15: Nora Tawast ELIXIA 1:31:30 1:31: Jenni Honkanen AYY 1:14:05 1:15: Tuuli Luoma Aalto yliopisto 1:33:52 1:35: Wilhelmiina Keltikangas Aalto yliopisto 1:14:07 1:15: Aila Saloranta Aalto yliopisto 1:48:32 1:48: Enni Sonkeri Team Turbaani 1:14:09 1:15: Mizanur Rahman Aalto yliopisto 1:52:15 1:52: Saila Holappa Team Turbaani 1:14:09 1:15: Lena Kapanen Esbo 1:14:11 1:14:15 Kilpailuorganisaatio Järjestelytoimikunnan pj Kilpailun johtaja Tapahtumasihteeri Markkinointi Huolto Järjestysmiesten esimies Reittimestari Ratamestari Kanslia ja talous Järjestelytoimikunta Järjestelytoimikunta Järjestelytoimikunta Anders Wikholm Ulla Riitta Nordberg Tuija Luhta Esko Kuha Göran Ekegren Petra Nyman Kalle Leppänen Erkki Jokela Anita Lindström Håkan Blomberg Maarit Seitsonen Torsti Jalli

33 Yhteistyössä 2011: Lisätietoja: puh

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A)

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 (188) 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 15:25,20 2 16:02,35 0:00,00 3 16:21,51 0:19,16 4 16:21,62 0:19,27 5 17:55,03 1:52,68 6 16:37,86 0:35,51 7 16:36,13 0:33,78 8 16:44,08 0:41,73 2 (188) 20 Lehto Miro (A) 1

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

Kuhmolainen Maraton 2015

Kuhmolainen Maraton 2015 Kuhmolainen Maraton 2015 T U L O K S E T Kilpailun sarjat: MYLM; NYLM; M40M; N40M; M50M; M60M; MP; NP; M40P; N40P; M50P; N50P; M60P; N60P; M10; N10; MYLM Miehet Maraton 42.2 km 1. Daniel Kannapinn Selbstläufer

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Ruka. Miehet 50 km (V) LÄHTÖLISTA. 10 km. Mattias Skog Eero Sandgren. TD: Apulais-TD:

SM-Hiihdot - Ruka. Miehet 50 km (V) LÄHTÖLISTA. 10 km. Mattias Skog Eero Sandgren. TD: Apulais-TD: Miehet 0 km (V) - 6 m m 140 1 2 3 4 6 7 8 9 10 11 12 13 14 1 16 17 18 19 27033487 Niko Nättinen Finlandia Hiihto-Team 22763833 Santtu Nyman 13:00:30 273060 Jani-Pekka Pantti Sotkamon Jymy 13:01:00 33714826

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

XXV LEIJONA -ajot 28.8.2010

XXV LEIJONA -ajot 28.8.2010 N-14 20 km 0 lähtenyttä 0 ilmoittautunutta M-14 20 km 1. (3) Jonas Nordström Akilles 6268 35:25,2 2. (4) Waltteri Lepistö PoTa 4986 36:45,6 +1:20,5 3. (2) Casper Holmen P-P 5757 40:43,5 +5:18,4 3 lähtenyttä

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki

Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki Asemajuoksu 9.9.2012 Riihimäki TULOKSET Miehet Yl. nro nimi seura / paikkakunta aika 1 14 Ville Heikkilä Lakeuden maanrakennus 34:01,1 2 2 Antti Rönkkö KeU 35:11,1 3 3 Pasi Silvennoinen Riihimäen Kehä-Ketut

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Sakkoeritt. Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Sakkoeritt. Loppuaika Ero Naiset 9 vuotta 2 km V 1. Ellinor Halonen Närpes Kraft Biath0+0=0 8.56,7 Miehet 9 vuotta 2 km V ====================== 1. Tuomas Paalanen Kangasniemen Kalsk0+0=0 9.55,0 Naiset 11 vuotta 2 km V 1. Iida

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Jousiammunnan Taulu-SM2012

Jousiammunnan Taulu-SM2012 Jousiammunnan Taulu-SM Oulun Jousimiehet ry (OJM-5) Hietasaaren jousiammuntakenttä,.. -- @ 5: TEKONIEMI Antti T# 9 3 KULLA Mika -- @ 5: LINDROOS Tero T# 3 SISTONEN Antero -- @ 5: 9 EKHOLM Pyry T# 3 SÄVEL

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

1. Veikka Nieminen Muuramen Yritys 7,35 2. Hannu Palonen Laukaa 7,48 3. Jarkko Karjalainen Laukaa 7,77 4. Eetu Laitinen Laukaa 7,89

1. Veikka Nieminen Muuramen Yritys 7,35 2. Hannu Palonen Laukaa 7,48 3. Jarkko Karjalainen Laukaa 7,77 4. Eetu Laitinen Laukaa 7,89 Pitäjänmestaruuskilpailut/pk. yu kilpailut Laukaa 9.6.2010 TULOKSET T9 40 m 1. Laura Koivisto Laukaa 7,10 2. Sanni Viikki Laukaa 7,11 3. Janette Tanninen Multian Jyske 7,29 4. Kia Pasanen Muuramen Yritys

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

BUGG. Bugg AB (GP) Ari Vaskelainen - Marita Yliknuussi. Bugg C. Petteri Rajamäki - Maria Rajamäki. Bugg D. Tero Kähkönen - Terhi Kuosmanen

BUGG. Bugg AB (GP) Ari Vaskelainen - Marita Yliknuussi. Bugg C. Petteri Rajamäki - Maria Rajamäki. Bugg D. Tero Kähkönen - Terhi Kuosmanen BUGG Bugg AB (GP) Rasmus Johnson - Ida Keränen Juho Päivinen - Tiina Aalto Ari Vaskelainen - Marita Yliknuussi Samuli Kalliala - Rosa Timonen Olli Henttonen - Anni Henttonen Jukka Vaittinen - Satu Virtapohja

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Veteraanien SM-Maraton 2014 Joukkue Tulokset

Veteraanien SM-Maraton 2014 Joukkue Tulokset Veteraanien SM-Maraton 2014 Joukkue Tulokset M30 Sija 1 Joukkue: LIMINGAN NIITTOMIEHET (1) Aika: 8:47:40 2 Juha-Matti Heinonen FIN M30 2:52:08 89 Pauli Turtinen FIN M40 2:52:13 79 Jani Määttä FIN M40 3:03:19

Lisätiedot

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009

50m pist. Y. 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 50m pist. Y 50m pistoolin Y-sarjan Rankingkilpailu 2009 Tomi Harju 10 19 10 39 Kirsi Kaaro 8 2 4 14 Jyrki Turja 8 6 14 Jorma Jäntti 12 12 Kalle Mykkänen 8 8 Juha Valjus 8 8 Kalle Wegelius 6 1 7 Juhani

Lisätiedot

Yhteispisteet PJ Cup 1 PJ Cup 2 PJ Cup 3. P11 60 m

Yhteispisteet PJ Cup 1 PJ Cup 2 PJ Cup 3. P11 60 m P11 60 m 1 Marcel Erkko 34 10 12 12 2 Tuukka Heinonen Viipurin Urheilijat 28 12 8 8 3 Juho Porri Hollolan Urheilijat -46 26 6 10 10 4 Topi Taimisto 12 8 4 5 Samuel Mäkelä Hollolan Urheilijat -46 11 4 4

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3 Pienmäen SM-kilpailu Tekn.asiantjaSeppo Hiltunen K 64 Arv.tuomari Esko Venäläinen JHS ry Tuomarit - C - Pekka Heikkinen - E - Pertti Laaksonen Pit.kerroin +/ 2,4 1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA

HÄMEEN ALUEMESTARUUSKILPAILUT, IA LAS TOIMINTAKESKUS, Vanhatie 22, Lahti 07. - 08.02.2015 10:23:52 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Teemu Lipponen NoSA 97 94 95 98 95 97 576 2. Niklas Mäkelä NoSA 96 98 98 95 93 95 575 3. Antti Raittinen

Lisätiedot

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H 10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96

Lisätiedot

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat reservin aliupseeristoon ja miehistöön kuuluvat 06.12.2015 1(5) YLIVÄÄPELI Hokkanen Kari Pekka Laukaa Hämäläinen Juha Pekka Pihtipudas Löfman Sami Markus Närhi Timo Tapani Laukaa Pentikäinen Martti Olavi VÄÄPELI Heikkinen Panu Jarkko Laukaa Junka Janne Sakari

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

Tutkintopäivä 28.5.2014

Tutkintopäivä 28.5.2014 Tutkintopäivä 28.5.2014 Koulutusala Sosiaali- ja terveys Kuntoutuksen koulutusohjelmasta valmistuu tutkintonimikkeellä sairaanhoitaja Saari Suvi, Kouvola Sosiaaliala- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ

ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ ETELÄ-SUOMEN AM-KILPAILUT 8. - 9.9.2007 / HYVINKÄÄ TULOKSET - KIVÄÄRI 50m Kivääri 20 ls, makuu sarja 12T: 1) Sebastian Långström KSF 189, 2) Jens Rudnäs RS 189, 3) Niklas Nyman KSF 186, 4) Karolina Ekholm

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan 67. MKV

Pohjois-Karjalan 67. MKV Pohjois-Karjalan 67. MKV T U L O K S E T Kiteen Urheilijat MKV; MKVA-1; MKVA-2; MKVA-3; MKVA-4; MKVA-5; MKVA-6; MKVA-7; MKV; MKVB-1; MKVB-2; MKVB-3; MKVB-4; MKVB-5; MKVB-6; MKVB-7; MKV A P-K MKV A-sarja

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu 8/19/12 Tulokset 22. Laihian ajo 19.08.2012 M-10 10 km 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5 N-12 10 km Lähti: 0 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu M-12 10 km 1 Tuomas Kuusikoski

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS SIJA M12 3km TULOS 1. 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 0:09:13 2. 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven Pyry 0:09:15 3. 8 Tuukka Tolkkinen 40231813 Sotkamon Jymy 0:09:17 4. 5 Topias Törmäkanga

Lisätiedot

50m kiväärin SM-kilpailu Y ja N sarjat 2013

50m kiväärin SM-kilpailu Y ja N sarjat 2013 Mikkeli Kyrönpellon ampumarata 10. - 22:07:12 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y 1. Juho Kurki KaA 99 99 99 100 99 100 596 2. Tommi Tella JA 99 99 99 100 100 98 595 3. Teemu Mesiäinen KuusA 100 98 99 100

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

FIS 37. Puolangan hiihdot. 9.2. 2014 Honkavaarassa. Lähtölistat

FIS 37. Puolangan hiihdot. 9.2. 2014 Honkavaarassa. Lähtölistat FIS 37. Puolangan hiihdot 9.2. 2014 Honkavaarassa Lähtölistat Kilpailun sarjat: M08; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; N45; M45; M55; M65; N18; N20; N35; NYL; M18; M20; M35; MYL; Lähtöaika Nro Lisenssi

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Miehet 10 vuotta 3 km p 1. Vilho Stenman Uuraisten Urheilijat 11.20,7 2. Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.29,9 0.09,2 3. Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.39,8 0.19,1 4. Antto-Ville Heinonen Keuruun

Lisätiedot

Iin hiihdot 1.3.2014

Iin hiihdot 1.3.2014 1 / 6 2.3.2014 22:53 Iin hiihdot 1.3.2014 T U L O K S E T Liikuntakeskus MOVE Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M70; M45; M55; M65; N35; N45; NYL; N20; M35; M18;

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi)

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) 1. Jami Torjama Karkkilan Urheilijat 2. Joona Talvitie Vaasan Toverit 3. Joni Toppinen Ylä-Tikkurilan Kipinä 4. Jimi Haapaniemi

Lisätiedot

N:o 94 X LEIJONA-ajot

N:o 94 X LEIJONA-ajot N10 matka 10 km 1. Julia Sirén Akilles 20.06,7 2. Terhi Luhtala JurvU 23.58,4-3.51,7 3. Emma Granö IF Kraft 27.10,8-7.04,1 3 lähtenyttä 3 ilmoittautunutta M10 matka 10 km 1. Petri Väljä KauKa 20.22,3 2.

Lisätiedot

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset

Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset Sivu 1 / 6 Bruunon kisat 24.7.2013 Ratinan stadion Tulokset 100m juoksu M30 +0,5m/s 1) Sami Koivunen Noormarkun Nopsa 12,21 +0,5m/s 1) Juho-Pekka Karjalainen Kunto-Pirkat 11,91 2) Aku Kallio Kosken Kaiku

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011

L-S AMkisat ilmapistooli ja -kivääri 2011 Turku 05. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Hanna Pitkänen KaA 99 98 98 99 394 28x 2. Elin Liewendahl ÅSSF 99 96 99 100 394 25x 3. Jenni Leppänen V-SA 94 97 97 97 385 4. Hanna Nivus KaA 94 97 96 97 384

Lisätiedot

HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0

HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 HUOM! Viestikilpailun tulokset kokonaisuutena (päivitetty 23.02.2016)) N8 - (0.4V + 0.4V + 0.4V + 0.4V km) - Lähti : 4, Keskeytti : 0, Hylätty : 0 1. 168 Vehkalahden Veikot 15.44,4 Osuus 1 Maria Emilia

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet:

Nuoret: Naiset: 1 Lehikoinen Kirsi Liperin urheilukalastajat 2798 2 Ovaskainen Heidi Pielisen pilkkijät 2236. Miehet: SM-lohipilkki 20.3.2016 Pirttilahdella Osallistujia oli 560 Pakkasta oli aamulla kymmenisen astetta, mutta päiväksi lämpeni -2 asteeseen Kaloja nousi yhteensä 175,796 kg Nuoret: 1 Hirvonen Niilo Outokumpu

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Ruka 10.4.2016 Miehet 50 km (P)

SM-Hiihdot - Ruka 10.4.2016 Miehet 50 km (P) Miehet 0 km (P) Apulais- 1 122 271846 Iivo Niskanen 2:08.7 (1) 1:06.4 (1) 1:17:31.3 (1) 1:44:47.2 (1) 2:12:12.7 2 106 2712649 Juho Mikkonen 26:0.0 (3) 3:26.7 () Kuhmo-Ski 1:21:0.4 (4) 1:48:6.4 (2) 2:17:19.0

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

Sija Nimi Koulu Aika TP7

Sija Nimi Koulu Aika TP7 TP7 Sarja T7 800 m 1 Ruth Toivola Pikku-Tapis 3.44,7 2 Alisa Heijasto Tapainlinna 3.49,3 3 Elsa Summanen Puolimatkan koulu 3.55,2 4 Aino Tonteri Martin koulu 4.28,9 5 Hanna Maavuori Pikku Tapis 4.31,7

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2014 lopputulokset Cupiin ilmoittautui 198 maksanutta. Jarkko Kalliomäki keräsi huippupisteet ja voitti cupin. Kisa oli kaikkiaan hurjan tasokas. SM-kisoihin selvisi varmuudella yli 230 pisteen

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla Lehtimäellä 05.-07.12.2008, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla Lehtimäellä 05.-07.12.2008, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmapistooli 60 ls 1. Reijo Rantakangas LehA 95 93 93 98 93 92 564 2. Tuomo Passi KA 93 94 89 94 93 93 556 3. Marko Talvitie LehA 90 93 95 93 91 93 555 4. Risto Kantola LehA 92 91 89 91

Lisätiedot

Asikkala, pm-moniottelut 14.-15.7.2007

Asikkala, pm-moniottelut 14.-15.7.2007 Asikkala, pm-moniottelut 14.-15.7.2007 Asikkalan Raikas järjesti avoimet piirinmestaruusottelut Vääksyn urheilukentällä 14.-15.7. sateisessa säässä. Ottelijoita oli kaiken kaikkiaan 119 eri puolilta Suomea.

Lisätiedot

TULOSLUETTELO 7.81999 Hämeenlinna Ahvenisto

TULOSLUETTELO 7.81999 Hämeenlinna Ahvenisto TULOSLUETTELO 7.81999 Hämeenlinna Ahvenisto 2 TULOKSET M-14 2 krs = 15,4 km 1. (5) Jari Pulliainen IK-32 50.10,4 2. (4) Aleksi Hoffman IK-32 50.13,4 3,0 3. (7) Pauli Uitto KoPy 2034 52.14,6 2.04,2 4. (3)

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot

Nimi Seura Sarja Aika Sijoitus Arttu Peltoranta Ohkolan Oka P5 0:05:58 1 Anssi Peltoranta Ohkolan Oka P5 0:11:04 2

Nimi Seura Sarja Aika Sijoitus Arttu Peltoranta Ohkolan Oka P5 0:05:58 1 Anssi Peltoranta Ohkolan Oka P5 0:11:04 2 HIPPOHÖLKKÄ LOPPUTULOKSET 18.7.2009 Matka 0,6km POJAT 5 Arttu Peltoranta Ohkolan Oka P5 0:05:58 1 Anssi Peltoranta Ohkolan Oka P5 0:11:04 2 POJAT 7 Antti Rahikainen Mikkeli P7 0:03:46 1 Sisu Keränen Haki

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

25. - 26.11.2000 Kauhajoki, Karhu

25. - 26.11.2000 Kauhajoki, Karhu 25. - 26.11.2000 Kauhajoki, Karhu 54 kg 2. Jussi Ojala Seinäjoen Paini-Miehet 3. Turaj Amirkhani Vaasan Toverit 58 kg 1. Tero Välimäki Teuvan Rivakka 2. Markku Varsanpää Vaasan Voima-Veikot 3. Marko Rinne

Lisätiedot

Hiihtotyyli Vapaa Lopputulokset 14.2.2015

Hiihtotyyli Vapaa Lopputulokset 14.2.2015 81 Pohjois-Savon Piirinmestaruushiihdot/Forte sport nuorisocupin 2. osakilpailu PSH MIEHET 8 V 1 KM 1 Tuukka Ovaskainen 2007 M08 Sonkajärven Pahka 40199421 11:01:30 4:34:00 2 Juho Huttunen 2007 M08 Sonkajärven

Lisätiedot

Osallistujaluettelo sm-sprint Kirkkonummi:

Osallistujaluettelo sm-sprint Kirkkonummi: Osallistujaluettelo sm-sprint Kirkkonummi: 101. Yksikkö kevyt, miehet, LM1x Topias Haavisto Joonas Petäjäniemi J-P Petäjäniemi 4. VUOKSEN SOUTAJAT Samuli Cederström 5. NESTEEN SOUTAJAT Panu Soitso 6. SMARK

Lisätiedot