MASKU KANKAISTEN SORAMONTTU,kivikautinen asuinpaikka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MASKU KANKAISTEN SORAMONTTU,kivikautinen asuinpaikka"

Transkriptio

1 Tarkastus MASKU KANKAISTEN SORAMONTTU,kivikautinen asuinpaikka Kertomus tarkastusmatkasta, jonka allekirjoittanut ja Huk. Hannu Poutiainen tekivät 30. syyskuuta 1985 kyseiselle löytöpaikalle. Matkaan ryhdyttiin syystä, että allekirjoittaneelle toimitettiin paikalta löytyneitä saviastianpaloja ja iskoksia, jotka aikoinaan Tarmo Virtanen oli tuonut fil.lis(väit.) Jukka Luodolle. Tarkastusmatkalla kävi ilmi että Tarmo Virtanen oli toimittanut myöhemmin paikalta keräämiään iskoksia ja saviastianpaloja Turun Maakuntamuseolle, joka tutkija Heljä Brusilan ominaisuudessa oli hiljakkoin tehnyt paikalle tarkastusmatkan ja raportoinut siitä Museo virastolle (kirje ). Koska löytöjä näin oli sirottautuneena ympäri Turkua, toimitti Brusila luetteloimattomat löydöt arkeologian osastolle, missä ne ja Luodolle luovutetut ja myöhemmin tarkastusmatkalla löydetyt on luetteloitu yhden päänumeron alle (TYA 318, ks. liite). Liitteet:Inventointilomake,karttaliite, löytöluettelo, kopio Heljä Brusilan tarkastuskertomuksesta,valokuvaliite. Turussa Aino Nissinaho

2 Inventointilomake Turun.yliopisto Arkeologian oppiaine J 00 Kohd-e ki vikautinen asuinpaikka 01 Ajoitus neol i ittinen 02 Kunta Masku 03 Kylä Kankainen 04 Kylän osa 05 Tila/tontt i Kankainen l. 06 RN: o 141 f 07 Haastokohdan nimi Kankaisten s oramonttu 08 Omist aja, vuolcraaja, osoite Claes Fredrik Ivan Am i no f f 09 Opas Tarmo Virtanen Kankainen, Masku puh Karttalehti RUSKO 1 1 X = Koordina2.ttien seli tylrnet y = z = - 13 Kuvaus (ral-cenne, koko ;- pinta- - ala, kunto, ma::-.perä, kasvillis'q,us, topografia, muu ympärist c ~ säily- (..... misedell~rtykset, löytöhistoria).. ~ Ks, Heljä Brusilan kertomus. Käydessämme paikalla o l i soranotto lopetet t u. Alue 1, jonka lähinnä tarkastimme, oli jo lähes koko naa n tuhot t'u. Vain alue löytöpaikan eteläpuolella, jossa oli van h a s oranottoalue, voi vielä sisältää asuinpaikkajääntei tä. ; K-~V2.US jatk... :.t<. k 2.ä:'J.tÖ-:JUOlell2. 15 Kai vaulrnet - 16 Löyt önu..-:.j.ero t 17 Inventoinnit Dl TYA 318:1-7 saviastiarip2loja, kvartsi- j a kivilaji- i skoksia, luu _ 18 Tarkastu.2::::set Brusila Tark.pvm j20 Valok. filmi n:o kuvat n:o 21 Huom. TYA , Diat TYA 15 0 :74-5

3 0 ::..::: (/) :::i ::> p::; E-< E-< r-.j z 0 0 J ::;:: -.::t <C -.::t p::; 0 0 ~ (/) <C E-< z w en E-< <C (/) E-< H p::; <C <C ~ ~ ::.::: c z (/) <C :::i "' t. ::.::: p::; f1 (.. w., :::> p... ::.::: (/) µ:i < ::;:: E-< 0 I~ -.0

4 1. t ~ J I ' Ml\SKUN KANKAISTEN SORAKUOPPA Omistaja,: C.F. 'Aminoff Soranajaja: Kummala Oy Puh Autopuh , Veijo Kummala Kankaisten kartano Puh Tilanhoitaja Hans Hammarström Puh Tiedot on saatu Maskun rakennusmestarilta. Hän ei kuitenkaan tiennyt, soranajon jatkamisesta tai alueen laajentamisesta mitään. Hän kehoitti soittamaan Kankaisten tilanhoitajalle., f t 1een ensimmäisen uimapaikan. kohdalla Turusta päin tultaessa. Sorakuopan alue on merkitty kartalle summittain vinoviivoituksella. Käytäessä paikalla KANKAISTEN uus4 sorakuoppa-alue sijaitsee Rauman tien länsipuolella, suunnil vii'- me syksynä, oli ohuehko humuskerros jo silloin kuorittu alueelta pois ja hiekanajo oli käynnissä kahdella taholla. Aluetta tarkastettaessa voitiin paljaana olleiden sora-alueiden pinnasta, samoin kuin myös kaivantojen leikkauksista todeta vain metsäpaloon viittaavia merkkejä kuten mm. hiiltyneitä puunjuuria. Arvelimme, että ilmoittaja,jonka nimeä ei oltu ilmoitettu meille, oli ajatel lut. kyseisiä merkkejä muinaisjäännöksiksi. Kävimme paikalla uudelleen 19.7 ilmoittajan opastamina. Hänen osoittamaltaan paikalta (merkitty karttaan) löytyi nyt pieniä saviastianpaloja ja iskoksia, Löydökset sijaitsivat löysässä sorapinnassa aivan kaivannon reunassa. Kaivannon reunassa oli humuksen alla erotettavissa myös muuta hiekkaa hieman tummempaa kerrostumaa(kulttuurikerrosta?), joka muodosti kuopanteita. Löytöpaik~a sijaitsee sorakuopan eteläreunalla, alueen puolivälissä olevan itä-länsisuuntaiseh kal~ioharjant~en luoteisreunassa (Pk , x= , y=562 00, z=j0-3 ' Kallion ja sorakuopan välissä maata on jäljellä vain kapea kaistale, mutta mahdollista on, että ~suinpaikka ulottuu kallion l änsi- ja eteläpuolelle. Ilmoittaja, (ei halua nimeään julkisuuteen) oli jo aikaisemmin poiminut alueelta (n:o 1) mm. saviastianpåloja ja iskoksia (tuotu maakuntamuseoon) sekä - (

5 - 2 - kiviesineen katkelm;in, jonka J. Luoto oli tulkinnut kehdonjalaksen muotoisen h;ikun katkelmaksi. llickkakuoppa-alueen länsireunalla (n. 300 m luoteeseen ed.) olevan kalliomäcn koillis-itäpuolelta oli myös löytynyt aikaisemmin mahd. iskoksia ja pieni hiekkakivikiekko (alue 2). Alueen tarkastuksess'a ei tehty löytöhavaintoja. Sorakuopan laajentaminen tähän suuntaan näyttäisi mahdolliselta. Viimeksi mainitun löytöpaikan itäpuolella olevan kumpareen itäpuolelta oli ilmoittaja löytä~yt myös kiviesineen, joka oli tulkittu Turun arkeologian laitoksella kaapimeksi (alue 3). Turussa Heljä Brusila Matias Aho Esa Laukkanen

6 /Yrt- 1o12 Y A. /J; J.11~ atio a 1tt e_f u - I { a 1 (A e. / ) k. u,,c, 11 4 &a. le t;j-le-; c:c I ~<e. e.. frh 3 ko, 11,J-~;-1 11 k /;f V4 -/1 u.n t:?

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 M U S E O V I R A S T 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Inventointialue 1 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 2 5. Löydöt 3

Lisätiedot

DDD. D Vuokrattu, ks. huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS

DDD. D Vuokrattu, ks. huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS h ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS DDD Tunnistetiedot Kunta: _u_l_v_i_la Inventointinumero:...l..::z.9~64:t...:L...:3wO'------- Alue: Luokka:..., Nimi: Tuohimaa Ajoitus: k.::;1:::.:.v:..=i:.!:k::::a~u:=...s1=.

Lisätiedot

JALASJÄRVI Kohtakangas. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus

JALASJÄRVI Kohtakangas. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus JALASJÄRVI Kohtakangas Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2007 1 KAIVAUSKERTOMUS Kohteen nimi: Jalasjärvi Kohtakangas Muinaisjäännöslaji:

Lisätiedot

Sastamala Liuhalantien kivikautisen asuinpaikan kupeeseen rakennettavan kevyen liikenteen väylän perustamisen arkeologinen valvonta 2012

Sastamala Liuhalantien kivikautisen asuinpaikan kupeeseen rakennettavan kevyen liikenteen väylän perustamisen arkeologinen valvonta 2012 1 Sastamala Liuhalantien kivikautisen asuinpaikan kupeeseen rakennettavan kevyen liikenteen väylän perustamisen arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Pirkanmaan ELY-keskus.

Lisätiedot

Mänttä-Vilppula Kolho-Uitonsalmi viemärilinjauksen arkeologinen inventointi 2012

Mänttä-Vilppula Kolho-Uitonsalmi viemärilinjauksen arkeologinen inventointi 2012 1 Mänttä-Vilppula Kolho-Uitonsalmi viemärilinjauksen arkeologinen inventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Mänttä-Vilppulan kaupunki Kansikuva: vas. T. Sepänmaa tutkii koekuoppaa linjauksen

Lisätiedot

tf /f.lvm{ 13df /{} 1 12.. Zol b

tf /f.lvm{ 13df /{} 1 12.. Zol b tf /f.lvm{ 13df /{} 1 12.. Zol b 1\ ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa) 1. PERUSTIEDOT Kunta: Suomussalmi Mj-rekisteritunnus: 1000027 468

Lisätiedot

Vesilahti Rautiala. Arkeologinen valvonta 26.10.2015. Eva Gustavsson/ Pirkanmaan maakuntamuseo/ Kulttuuriympäristöyksikkö

Vesilahti Rautiala. Arkeologinen valvonta 26.10.2015. Eva Gustavsson/ Pirkanmaan maakuntamuseo/ Kulttuuriympäristöyksikkö Vesilahti Rautiala Arkeologinen valvonta 26.10.2015 Eva Gustavsson/ Pirkanmaan maakuntamuseo/ Kulttuuriympäristöyksikkö Tiivistelmä: Vesilahdella Rautialassa suoritettiin 26.10.2015 arkeologinen valvonta

Lisätiedot

Luokka: Ajoitus: kivikausi. Lukumäärä: Hietaranta. Puhelin: Postitmp: Honkajoki

Luokka: Ajoitus: kivikausi. Lukumäärä: Hietaranta. Puhelin: Postitmp: Honkajoki ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS Tunnistetiedot Kunta: Alue: Honkajoki Mj-rekisterinumero: 9900002 Luokka: Nimi: HietaJa-Hietaranta Kohteen laji: asuinpaikka Kohteesta muita kortteja Ajoitus: kivikausi Lukumäärä:

Lisätiedot

Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006

Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 1 Pihtipudas Niemenharju Kunnalliskoti kivik. asuinpaikan ympäristön kartoitus 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pihtiputaan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Maastokarttaote... 3 Kartoitus... 3 Maasto...

Lisätiedot

RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009

RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 1 RAUMA Rauman sähköaseman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2009 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Fingrid OYj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...

Lisätiedot

Leppäkorpi. Latomuksen 2 koekaivaus Muiden alueen latomusten tarkastus ja valokuvaus Matti Bergström -!CJBs-

Leppäkorpi. Latomuksen 2 koekaivaus Muiden alueen latomusten tarkastus ja valokuvaus Matti Bergström -!CJBs- M PORI Leppäkorpi Latomuksen 2 koekaivaus Muiden alueen latomusten tarkastus ja valokuvaus Matti Bergström -!CJBs- 1 1 Pori Leppäkorpi Kunta: Pori Kylä tms: Leppäkorpi Tila: Kortteli 47, tontti 3, Saniaistentie,

Lisätiedot

Muhos Päivärinteen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010.

Muhos Päivärinteen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010. 1 Muhos Päivärinteen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010. Hannu Poutiainen Kustantaja: Muhoksen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 4 Muinaisjäännökset...

Lisätiedot

Luokka: 1. ---------------------- Nimi: Liljelund Ajoitus: Pronssi/rautakausi --~----------------------- kpl (ks. täyttöohjeet)

Luokka: 1. ---------------------- Nimi: Liljelund Ajoitus: Pronssi/rautakausi --~----------------------- kpl (ks. täyttöohjeet) ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 1 Tunnistetiedot Kunta : Merikarvia lnventointinumero: Alue: Lankoski Luokka: 1 ---------------------- Nimi: Liljelund Ajoitus: Pronssi/rautakausi --~-----------------------

Lisätiedot

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 M U S E O V I R A S T O TIIVISTELMÄ VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Museovirasto, arkeologian osasto Inventoija: FK Kreetta

Lisätiedot

1< f111ry-" '?)...U( c. / l '\._/\./~ l ' (j. ;---. J -, ( 1'1J

1< f111ry- '?)...U( c. / l '\._/\./~ l ' (j. ;---. J -, ( 1'1J 1< f111ry-" '?)...U( c / l '\._/\./~ l ' (j. ;---. J -, 1. 1 1. ( 1'1J M ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS DDD Tunnistetiedot Kunta: Pomarkku Inventointinumero: 1144 06: 13 ja 1144 06: 15 Alue: Honkakoski

Lisätiedot

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 LAPPEENRANTA Ruoholampi 3 (Muntero) asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Lappeenrannan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastokartta, tutkimusalue,

Lisätiedot

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005

VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Kreetta Lesell 2005 M U S E O V I R A S T O 16.2T-1-1 TIIVISTELMÄ VALTATEIDEN 6 JA 12 RISTEYSALUEEN INVENTOINTI Museovirasto, arkeologian osasto Inventoija:

Lisätiedot

D vuokrattu, ks huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS. Tunnistetiedot. Kemiönsaari Dragsfjärd: Kulla Ytterkulla.

D vuokrattu, ks huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS. Tunnistetiedot. Kemiönsaari Dragsfjärd: Kulla Ytterkulla. ~~~~~~~~~~~~- ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS Tunnistetiedot Kunta: Alue: Nimi: Kohteen laji: Kemiönsaari Dragsfjärd: Kulla Ytterkulla Muu kulttuuriperintökohde: 1 1 lnventointinumero: Ei ole Luokka: Ei

Lisätiedot

1/-~..3CJ?-/;q, 12. Zoe

1/-~..3CJ?-/;q, 12. Zoe 1/-~..3CJ?-/;q, 12. Zoe ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 1 Tunnistetiedot Kunta: Alue: Lappeenranta Laihiamanta lnventointinumero: Luokka: -------------------------- --------------------- Nimi: Laihiamanta

Lisätiedot

Ruovesi Pappilankulma Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011

Ruovesi Pappilankulma Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011 1 Ruovesi Pappilankulma Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Mustajärven vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Inventointinumero: - Luokka: II Ajoitus: rautakausi Lukumäärä: 1. Tarkastusaika: 18.6.1991

Inventointinumero: - Luokka: II Ajoitus: rautakausi Lukumäärä: 1. Tarkastusaika: 18.6.1991 ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS Tunnistetiedot: Kunta: Laitila Alue: Nimi: Virilän Vainionmäki C Kohteen laji: asuinpaikka Kohteesta muita kortteja: - Tarkastaja: Jyri Saukkonen Inventointinumero: - Luokka:

Lisätiedot

Sulkava Keskustaajaman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2011.

Sulkava Keskustaajaman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2011. 1 Sulkava Keskustaajaman ympäristön muinaisjäännösinventointi 2011. Timo Jussila Kustantaja: Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 3 Tarkastetut muinaisjäännökset...

Lisätiedot

-o ~t.1rj. Kylä: Kuortane Inv.nro: f--t(tl ~ lyd. Kunta: KUORTANE Nimi: Soukkakangasl. Kivikautisen asuinpaikan tarkastus: Sepänmaa 2000:

-o ~t.1rj. Kylä: Kuortane Inv.nro: f--t(tl ~ lyd. Kunta: KUORTANE Nimi: Soukkakangasl. Kivikautisen asuinpaikan tarkastus: Sepänmaa 2000: Kivikautisen asuinpaikan tarkastus: Kunta: KUORTANE Nimi: Soukkakangasl Kylä: Kuortane Inv.nro: f--t(tl ~ lyd Mj. tyyppi: asuinpaikka Ajoitus: kivikautinen Luokka: 2 mesol. Kartta: 2224 06 X: 6977 62 Y:

Lisätiedot

s(2] co DD ED FD GD l r-l -40_4_T"l-6--, D vuokrattu, ks huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 Tarkastuslöydöt: -

s(2] co DD ED FD GD l r-l -40_4_Tl-6--, D vuokrattu, ks huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 Tarkastuslöydöt: - ~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~~~- ~~-~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 1 Tunnistetiedot Kunta: Lappi lnventointinumero: ~~~~~~~--~~~~ Alue: Kaukola Luokka: I Nimi: Luukas Ajoitus: Kivikausi

Lisätiedot

Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009

Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 Kerimäki Raikuunkangas Vedenpullottamon suunnittelualueen inventointi Kreetta Lesell 2009 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Peruskarttaote 4 2. Lähistön

Lisätiedot

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006

Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 Hankasalmi Olkkolan asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Kaavakartta... 2 Maastokartta 1:10 000, muinaisjäännös ja tutkimusalue... 3 HANKASALMI 27

Lisätiedot

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Vuonna 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi keskittyi Änättijärven rantoihin. Kyseessä oli jatko vuonna 1987 alkaneelle inventointityölle.

Lisätiedot

HAUHO Adenius Rautakautisen kalmiston ympäristön koekaivaus

HAUHO Adenius Rautakautisen kalmiston ympäristön koekaivaus HAUHO Adenius Rautakautisen kalmiston ympäristön koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2007 1 KAIVAUSKERTOMUS Kohteen nimi: Hauho Adenius Muinaisjäännöslaji: rautakautinen

Lisätiedot

-t~tu ~. h-lo (Dl. j n-. f!j.!t?}7

-t~tu ~. h-lo (Dl. j n-. f!j.!t?}7 -t~tu ~. h-lo (Dl. j n-. f!j.!t?}7 M 7lr!

Lisätiedot

ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö

ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö ASIKKALA Kalkkinen Iisakkila Kaapeliojan valvontatyö 20.10.2015 Hannu Takala Lahden kaupunginmuseo/päijät-hämeen maakuntamuseo Tiivistelmä Asikkalan Kalkkisissa toteutettiin sähköverkon maakaapelointia

Lisätiedot

MUHOS PYHÄKOSKI 5. Kivikautisen asuinpaikan koekuopitus. Jalo Alakärppä ja Eija Ojanlatva 2000

MUHOS PYHÄKOSKI 5. Kivikautisen asuinpaikan koekuopitus. Jalo Alakärppä ja Eija Ojanlatva 2000 MUHOS PYHÄKOSKI 5 Kivikautisen asuinpaikan koekuopitus Jalo Alakärppä ja Eija Ojanlatva 2000 / MUHOS PYHÄKOSKI 5 Koekuopitus 22.5. - 26.5.2000 Jalo Alakärppä ja Eija Ojanlatva OULUN YLIOPISTO Arkeologian

Lisätiedot

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS ~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~~~~~~ ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 1 Tunnistetiedot Kunta: Turku Alue: Nimi: Pirun pesä Kohteen laji: Siirtolohkare, tarinapaikka 1 nventointinumero: Luokka: Ajoitus: Historiallinen

Lisätiedot

Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi Timo Jussila

Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi Timo Jussila 1 Saarijärvi Rajalan teollisuusalueen ja Rajalantien eteläpuolisen asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2007-2008 Timo Jussila Kustantaja: Saarijärven kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2

Lisätiedot

Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000

Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000 Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen muinaisjäännösinventointi Taipalsaaren ja Ruokolahden kunnissa syksyllä 2000 Timo Jussila Kustantaja: Kaakkois-Suomen tiepiiri 2 Kutveleen kanavan tiesuunnittelualueen

Lisätiedot

Hirvensalmi Itäisten osien rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010.

Hirvensalmi Itäisten osien rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010. 1 Hirvensalmi Itäisten osien rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Hirvensalmen kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Kangasala Kaivanto Kivikautisen asuinpaikan rajaus 2011

Kangasala Kaivanto Kivikautisen asuinpaikan rajaus 2011 1 Kangasala Kaivanto Kivikautisen asuinpaikan rajaus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Pirkanmaan ELY-keskus 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Kartat... 5

Lisätiedot

VÖYRI KAURAJÄRVI ISTANKANGAS

VÖYRI KAURAJÄRVI ISTANKANGAS VÖYRI KAURAJÄRVI ISTANKANGAS Kivikautisen asuinpaikan kaivau~. Anja Sarv.aa 97a. Vöyri, Kaurajärvi, I~tankanga~. Kivikautisen asuiapaikan kaivau~ 978. Peruakartta 333 2 + 23 03 (Kaurajärvi), koordinaatit

Lisätiedot

Löytökohta kuvan keskellä. Asuinpaikan maastoa itään.

Löytökohta kuvan keskellä. Asuinpaikan maastoa itään. 10 HÄMEENKYRÖ 69 PITKÄSUO Mjtunnus: Rauh.lk: 2 Ajoitus: Laji: kivikautinen: myöhäisneoliittinen asuinpaikka Koordin: N: 6835 696 E: 310 434 Z: 139 ±1 m X: 6833 500 Y: 2469 682 P: 6838 564 I: 3310 528 Tutkijat:

Lisätiedot

Vantaa Tikkurilan maatalouden tutkimuskeskus (Jokiniemi)

Vantaa Tikkurilan maatalouden tutkimuskeskus (Jokiniemi) Vantaa Tikkurilan maatalouden tutkimuskeskus (Jokiniemi) Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus MUSEOVIRASTO Vesa Laulumaa 2007 Sisällys Arkistotiedot 2 Johdanto 3 Kohteen sijainti ja topografia 3 Tutkimushistoria

Lisätiedot

Punkalaidun Sarkkilan alueen vesihuoltolinjojen muinaisjäännösinventointi 2014

Punkalaidun Sarkkilan alueen vesihuoltolinjojen muinaisjäännösinventointi 2014 1 Punkalaidun Sarkkilan alueen vesihuoltolinjojen muinaisjäännösinventointi 2014 Ville Laakso Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi... 4 Havainnot... 5 Tulos...

Lisätiedot

0 U L U N YLIOPISTO SUOMUSSALMI. Heinisaari. Myöhäisrautakautisen löytöpaikan tarkastus 14.5.2015 ARKEOLOGIA. FM Ville Hakamäki

0 U L U N YLIOPISTO SUOMUSSALMI. Heinisaari. Myöhäisrautakautisen löytöpaikan tarkastus 14.5.2015 ARKEOLOGIA. FM Ville Hakamäki 0 U L U N YLIOPISTO SUOMUSSALMI Heinisaari Myöhäisrautakautisen löytöpaikan tarkastus 14.5.2015 ARKEOLOGIA FM Ville Hakamäki 2015 SISÄLLYSLUETTELO ARKISTO- JA REKISTERITIEDOT... 1 KARIT AOTIEET... 2 1.

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013

Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013 Pohjois-Satakunnan tuulivoimapuistojen kaavoitushanke Karvia, tarkastusmatka 2013 Tiina Vasko 2013 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto.5 2. Kohteet...6 2.1. Karvia Malkaneva...6 2.2. Karvia Kärmeskallio

Lisätiedot

PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET

PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET 1 PISTOHIEKAN MUINAISJÄÄNNÖKSET Timo Jussila, Mikroliitti Oy (email: Mikroliitti@dlc.fi, p: 0400-530057) Tutkimukset tehty vuosina 1994-1995 Puumalan kunnan kustannuksella, Puumalan muinaisjäännösten merkinnän

Lisätiedot

Loppi Jokila. Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O. f

Loppi Jokila. Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 M U S E O V I R A S T O. f Loppi Jokila Ranta-asemakaava-alueen inventointi Kreetta Lesell 2008 f.145310 M U S E O V I R A S T O 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset

Lisätiedot

Siuntio Myrans. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Mäntsälä-Siuntio maakaasuputkilinjalla MUSEOVIRASTO

Siuntio Myrans. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Mäntsälä-Siuntio maakaasuputkilinjalla MUSEOVIRASTO Siuntio Myrans Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus Mäntsälä-Siuntio maakaasuputkilinjalla MUSEOVIRASTO Vesa Laulumaa 2008 Sisällys Arkistotiedot 2 Johdanto 3 Kohteen sijainti ja topografia 3 Kaivausmenetelmät

Lisätiedot

ote peruskartasta SALONKYLÄ (1979, pp. 1987)

ote peruskartasta SALONKYLÄ (1979, pp. 1987) ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS DDD Tunnistetiedot Kunta: Kruunupyy AJue: Krgsslandet Inventointinumero: 52 Luokka:--~;. _ Nimi: Krgsslgndsbncken Ajoitus: --

Lisätiedot

Kangasala Ruutanan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Kangasala Ruutanan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Kangasala Ruutanan osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Inventointi...

Lisätiedot

Jämsä Kurra Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2008

Jämsä Kurra Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2008 1 Jämsä Kurra Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2008 Timo Jussila Kustantaja: Jämsän kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kuvia... 3 Kartat... 4 Muinaisjäännökset... 5

Lisätiedot

Ruovesi Mustajärvi Viemäriputken kaivannon kaivamisen arkeologinen valvonta 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila

Ruovesi Mustajärvi Viemäriputken kaivannon kaivamisen arkeologinen valvonta 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila 1 Ruovesi Mustajärvi Viemäriputken kaivannon kaivamisen arkeologinen valvonta 2011 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Mustajärven vesiosuuskunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala

Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala 1 Sastamala viemärikaivannon kaivuun arkeologinen valvonta Mäkitalon kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 2013 Hannu Poutiainen Jasse Tiilikkala Tilaaja: Sastamalan Vesi Liikelaitos 2 Sisältö Kansikuva:

Lisätiedot

Kemiönsaari Misskärr tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2012

Kemiönsaari Misskärr tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2012 1 Kemiönsaari Misskärr tuulivoimapuiston muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Taaleritehtaan Tuulitehdas I Ky 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Kartat... 4 Muinaisjäännökset...

Lisätiedot

Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017

Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017 Aura Suni-Keskitalo arkeologinen valvonta 2017 Ville Laakso Tilaaja: Caruna Oy Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Valvonta... 4 Menetelmät ja havainnot... 4 Tulos... 6 Arkistolähteet... 6 Kansikuva:

Lisätiedot

Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012

Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012 1 Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Kartat... 4 Kuvia... 5 Puistokäytävän

Lisätiedot

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen 1 ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

YLÄNE KAPPELNIITTU rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösalueen pohjoisosan kartoitus 2004

YLÄNE KAPPELNIITTU rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösalueen pohjoisosan kartoitus 2004 YLÄNE KAPPELNIITTU rautakautisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösalueen pohjoisosan kartoitus 2004 Päivi Kankkunen ja Sirkku Pihlman Museovirasto - arkeologian osasto - koekaivausryhmä 1 '' 1 Yläne

Lisätiedot

HÄMEENLINNA 21 AULANGONLINNA

HÄMEENLINNA 21 AULANGONLINNA HÄMEENLINNA 21 AULANGONLINNA Rautakautisen muinaislinnan alueella tapahtuneen kahvilarakennuksen laajennuksen perustuksen kaivamisen valvonta 29. - 30.5.2000 Nina Strandberg 2000 1 1. JOHDANTO Aulangon

Lisätiedot

VIRRAT Herraskosken kanavan itä- ja eteläpuolisen alueen muinaisjäännösinventointi

VIRRAT Herraskosken kanavan itä- ja eteläpuolisen alueen muinaisjäännösinventointi 1 VIRRAT Herraskosken kanavan itä- ja eteläpuolisen alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pirkanmaan liitto 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännöksen kuvaus...

Lisätiedot

TARKASTUSKERTOMUS KAUHAVA, (ALAHÄRMÄ), RINTAVAINIO Pronssikautisen hautaröykkiöalueen tarkastus. Kaisa Lehtonen MUSEOV I RASTO

TARKASTUSKERTOMUS KAUHAVA, (ALAHÄRMÄ), RINTAVAINIO Pronssikautisen hautaröykkiöalueen tarkastus. Kaisa Lehtonen MUSEOV I RASTO TARKASTUSKERTOMUS 27.5.2009 KAUHAVA, (ALAHÄRMÄ), RINTAVAINIO Pronssikautisen hautaröykkiöalueen tarkastus Kaisa Lehtonen '' MUSEOV I RASTO TARKASTUSKERTOMUS 27.5.2009 Kauhava, (Alahärmä), Rintavainio 4010013

Lisätiedot

TUULIVOIMALANPAIKAN JA MAAKAAPELILINJAN ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 2013

TUULIVOIMALANPAIKAN JA MAAKAAPELILINJAN ARKEOLOGINEN INVENTOINTI 2013 KIRSI LUOTO KULTTUURIYMPÄRISTÖPALVELUT HEISKANEN & LUOTO OY KAUHAJOKI ARONKYLÄ RIUTTANKALLIO TUULIVOIMALANPAIKAN JA MAAKAAPELILINJAN ARKEOLOGINEN INVENTOINTI Kauhajoki 9.7. SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto...

Lisätiedot

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa)

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa) ,, ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS - lomake arkeologisen kohteen tarkastamiseen (ks. täyttöohje lopussa) PL 913 00101 HELSINKI p. (09} 40 501 www.nba.fi 1. PERUSTIEDOT Kunta: Suomussalmi Nimi: Kortejärvi

Lisätiedot

Kertomus Porvoon kaupungin Kerkkoon kylässä suoritetusta muinaisjäännöskohteen inventoinnista keskiviikkona 17. toukokuuta 2005.

Kertomus Porvoon kaupungin Kerkkoon kylässä suoritetusta muinaisjäännöskohteen inventoinnista keskiviikkona 17. toukokuuta 2005. M 1 Kertomus Porvoon kaupungin Kerkkoon kylässä suoritetusta muinaisjäännöskohteen inventoinnista keskiviikkona 17. toukokuuta 2005. ~~~ ehtiin Kerkkoon kyläyhdistyksen toimesta ja se liittyy osaprojektina

Lisätiedot

KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru

KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru Koekaivaus kivikautisella asuinpaikalla 1985 Matti Bergström KUOPIO (ent. Riistavesi) Välisalmen Vaaru 1 Kunta: KUOPIO Kylä Syrjäsaari Tila: Välisalmi Rnro 8:8,

Lisätiedot

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9

Sisällys: Negatiiviluettelo 9 Dialuettelo 9 1 Sisällys: Sisällysluettelo 1 Arkistotiedot 2 1. Johdanto 3 Kartta inventoitavasta alueesta 4 2. Kaava-alueen topografia ja tutkimukset 5 Kartta alueelle tehdyistä koekuopista 6 Valokuvat 7 Negatiiviluettelo

Lisätiedot

Sastamala Stormi Osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012

Sastamala Stormi Osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 LIITE 5 1 Sastamala Stormi Osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Antti Bilund Timo Sepänmaa Mikko Helminen Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

AEJBOcOnDEDFDGD ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS. ARllf'DL. DS. 110/1.10. )OOJ fv1. Tunnistetiedot. Sijaintitiedot. ja kunto (ks.

AEJBOcOnDEDFDGD ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS. ARllf'DL. DS. 110/1.10. )OOJ fv1. Tunnistetiedot. Sijaintitiedot. ja kunto (ks. ARllf'DL. DS. 110/1.10. )OOJ fv1 ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 1 Tunnistetiedot Kunta: Alue: Merikarvia Ylikylä lnventointinumero: Luokka: Nimi: Marttila Ajoitus: --------------------------- Pronssi/rautakausi

Lisätiedot

Urjala Naurismonlahti mt. 230 parannusalueen ja suunnitellun kevyen liikenteen väylän alueen muinaisjäännöskartoitus 2011

Urjala Naurismonlahti mt. 230 parannusalueen ja suunnitellun kevyen liikenteen väylän alueen muinaisjäännöskartoitus 2011 1 Urjala Naurismonlahti mt. 230 parannusalueen ja suunnitellun kevyen liikenteen väylän alueen muinaisjäännöskartoitus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantajat: Pirkanmaan

Lisätiedot

Honkajoki Halmeskangas maa-ainestenottohankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Tapani Rostedt

Honkajoki Halmeskangas maa-ainestenottohankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Tapani Rostedt 1 Honkajoki Halmeskangas maa-ainestenottohankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2012 Tapani Rostedt Kustantaja: Ramboll Finland Oy 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Maastotyö...

Lisätiedot

Kertomus U* P Sal on kaivaukåista 14. 7. - 17. 7. 1960.

Kertomus U* P Sal on kaivaukåista 14. 7. - 17. 7. 1960. M Harjavalta, Hiittenharju, Launilan asui npaikka Kertomus U* P Sal on kaivaukåista 4. 7. - 7. 7. 960. Tehdessäni 23. 4. 960 tarkastusmatkan toimittaja Olavi Alstan kanssa Harjavallan Hi~enharjun eli Harjavallan

Lisätiedot

Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011

Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011 1 Sastamala Mouhijärvi Vestola 2 kivikautisen asuinpaikan tarkastus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Sastamalan kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Sijaintikartta... 3 Kartoitus... 3 Kartat...

Lisätiedot

MUINAISJÄÄNNÖSTEN INVENTOINTI

MUINAISJÄÄNNÖSTEN INVENTOINTI UURAINEN MUINAISJÄÄNNÖSTEN INVENTOINTI 1992 Timo Jussila Mikroliitti Oy Kustantajat: Keski-Suomen Museo Keski-Suomen Liitto Uuraisten kunta 2 Sisältö: Uuraisten muinaisjäännösten inventointi 1992 3 Yleiskartta

Lisätiedot

LAPUA TIISTENJOKI KOTASAARENMÄKI

LAPUA TIISTENJOKI KOTASAARENMÄKI LAPUA TIISTENJOKI KOTASAARENMÄKI KOEKAIVAUS KIVIKAUTISELLA ASUINPAIKALLA v. 995 Vesa Laulumaa Sisällys Arkistotietoja Johdanto Kaivauspaikan sijainti ja topografia Kaivaus ja sen tulokset Kuvaluettelo

Lisätiedot

Luetteloineet: Anne-Mari Saloranta ja Sami Viljanmaa.

Luetteloineet: Anne-Mari Saloranta ja Sami Viljanmaa. Kivikautisia asuinpaikkalöytöjä, jotka FM Sami Viljanmaa kaivautti yleisökaivauksilla Yli-Iin Kierikinkankaalta 15.5. 30.9.. Ks. Sami Viljanmaan kaivauskertomus arkeologian osaston topografisessa arkistossa.

Lisätiedot

Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010.

Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. 1 Siikajoki-Liminka voimajohtolinjausten muinaisjäännösten täydennysinventointi Siikajoella ja Limingassa 2010. Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Fingrid Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

SULKAVA Ritvalinniemi. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus

SULKAVA Ritvalinniemi. Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus SULKAVA Ritvalinniemi Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2008 1 KAIVAUSKERTOMUS Kohteen nimi: Sulkava Ritvalinniemi Muinaisjäännöslaji:

Lisätiedot

ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön muinaisjäännösinventointi v. 2011

ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön muinaisjäännösinventointi v. 2011 1 ENONKOSKI Käkötaipale kiinteistön 46-416-2-41 muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS Tunnistetiedot Kunta: Isojoki Alue: 1 nventointinumero: Luokka: Nimi: Rimpikangas Ajoitus: --~~~~--------------- Kohteen laji: pyyntikuoppia Lukumäärä: 38 Kohteesta muita

Lisätiedot

Iisalmi Salmenranta-Taipale-Kirma-Kilpijärvi osayleiskaava-alueiden muinaisjäännösten täydennysinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa

Iisalmi Salmenranta-Taipale-Kirma-Kilpijärvi osayleiskaava-alueiden muinaisjäännösten täydennysinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa 1 Iisalmi Salmenranta-Taipale-Kirma-Kilpijärvi osayleiskaava-alueiden muinaisjäännösten täydennysinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: Iisalmen kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

Luokka: II. Ajoitus: kivikausi. Lukumäärä: 1. Helsingin pitäjän kirkosta noin 4,5 km länteen

Luokka: II. Ajoitus: kivikausi. Lukumäärä: 1. Helsingin pitäjän kirkosta noin 4,5 km länteen M ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS Tunnistetiedot Kunta: Alue: Nimi: Kohteen laji: Vantaa Ylästö Ali-Tuuri asuinpaikka lnventointinumero: Luokka: II Ajoitus: kivikausi Lukumäärä: 1 Inv.135/skl33 Kohteesta

Lisätiedot

Kuortane Kaarankajärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010

Kuortane Kaarankajärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 Kuortane Kaarankajärven rantaosayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kuortaneen kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta...

Lisätiedot

IISALMI Kirmajärven ympäristö ja Peltosalmen entisen varikon länsi- ja eteläpuolinen harjualue Lapinlahden rajalle. Muinaisjäännösinventointi 2005

IISALMI Kirmajärven ympäristö ja Peltosalmen entisen varikon länsi- ja eteläpuolinen harjualue Lapinlahden rajalle. Muinaisjäännösinventointi 2005 1 IISALMI Kirmajärven ympäristö ja Peltosalmen entisen varikon länsi- ja eteläpuolinen harjualue Lapinlahden rajalle. Muinaisjäännösinventointi 2005 Timo Jussila ja Hannu Poutiainen Kustantaja: Iisalmen

Lisätiedot

HARJAVALTA HIITTENHARJU

HARJAVALTA HIITTENHARJU HARJAVALTA HIITTENHARJU Punamultahaudan kaivauskertomus 1983 Helena Taskinen s l s ä 1 1 y s JOHDANTO 2 PUNAMULTA HAUDAN SIJAINTI 4 KAIVAUSTEKNIIKKA 4 PUNAMULTAHAUTA 5 LÖYDÖT 7 YHTEENVETO 8 1'. v t/1/t

Lisätiedot

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS

ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS ~~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~ ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS 1 1 Tunnistetiedot Kunta: Suomusjärvi lnventointinumero: Alue: Laperla Luokka: II Nimi: Viitamäki N Ajoitus: Kivikautinen Kohteen laji: louhos, asuinpaikka

Lisätiedot

Laitilan Nästinristin muinaisjäännösalue. yleiskatsaus muinaisjäännöksiin ja löytöihin

Laitilan Nästinristin muinaisjäännösalue. yleiskatsaus muinaisjäännöksiin ja löytöihin ... 2 3 /t r: J. tcnct Laitilan Nästinristin muinaisjäännösalue yleiskatsaus muinaisjäännöksiin ja löytöihin ks. Yleiskartta nuolen os. kohta Laitilan Kodjalan kylän metsäpalstoilla oleva Nästinristin

Lisätiedot

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund 1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

HISTORIALLISEN KOHTEEN TARKASTUS

HISTORIALLISEN KOHTEEN TARKASTUS .. I ' HISTORIALLISEN KOHTEEN TARKASTUS Arkisto ja rekisteritiedot Kunta: Kylä: Tila: Omistaja: Perniö (586) Viipuri (494), Viipurinkartano Alitalo Rnro1:19 Kiinteistö tunnus 58649400010019 Matti Juhani

Lisätiedot

D vuokrattu, ks huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS. 1 Tarkastuslöydöt: Tunnistetiedot. Sijaintitiedot. Tila ja omistaja (ks.

D vuokrattu, ks huomautukset ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS. 1 Tarkastuslöydöt: Tunnistetiedot. Sijaintitiedot. Tila ja omistaja (ks. ~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~~~~~~ ~~~~~~~~~~~~~ ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS Tunnistetiedot Kunta: Alue: ISOKYRÖ Lehmä joki lnventointinumero: Luokka: 3 Nimi: Kleemolanmäki Ajoitus:

Lisätiedot

Valkeakoski Huittula Sähkölinjan muutostöiden arkeologinen valvonta 2011

Valkeakoski Huittula Sähkölinjan muutostöiden arkeologinen valvonta 2011 Valkeakoski Huittula Sähkölinjan muutostöiden arkeologinen valvonta 2011 Tiina Vasko 2011 Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Sisällysluettelo Arkisto- ja rekisteritiedot 3 Tiivistelmä..4

Lisätiedot

Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot

Rautujärven pohjoisrantaa kuvattuna sen itäosasta länteen. Perustiedot 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta (ilmakuva)... 3 Yleiskartta 2... 4 Muinaisjäännökset... 5 KOLARI 28 ÄKÄSJOEN PATO... 5 KOLARI 83 RAUTUJÄRVI... 5 KOLARI 84 AHVENJÄRVI... 8 KOLARI

Lisätiedot

lnventointinumero: 100 Luokka: Ajoitus: Lukumäärä: kpl (ks. täyttöohjeet) Tarkastusaika 13.6. 2000 Pinta-ala ADBDCDDDEDFDGD

lnventointinumero: 100 Luokka: Ajoitus: Lukumäärä: kpl (ks. täyttöohjeet) Tarkastusaika 13.6. 2000 Pinta-ala ADBDCDDDEDFDGD ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~- M ARKEOLOGISEN KOHTEEN TARKASTUS Tunnistetiedot Kunta: Espoo lnventointinumero: 100 Alue: Mankkaa Luokka: Nimi: Dåvits Ajoitus: varhaismetallikausi Kohteen laji: 2 röykkiötä,

Lisätiedot

JÄMIJÄRVI Perämäki. Kivikautisen irtolöytöpaikan ympäristön koekaivaus. MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2004

JÄMIJÄRVI Perämäki. Kivikautisen irtolöytöpaikan ympäristön koekaivaus. MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2004 JÄMIJÄRVI Perämäki Kivikautisen irtolöytöpaikan ympäristön koekaivaus 1\ MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II Simo Vanhatalo 2004 KAIVAUSKERTOMUS Kohteen nimi: Perämäki Muinaisjäännöslaji:

Lisätiedot

TEUVA Kankaanmäki. Kivikautisen asuinpaikan ympäristön koekaivaus

TEUVA Kankaanmäki. Kivikautisen asuinpaikan ympäristön koekaivaus TEUVA Kankaanmäki Kivikautisen asuinpaikan ympäristön koekaivaus MUSEOVIRASTO Arkeologian osasto, koekaivausryhmä II KAIVAUSKERTOMUS 1 Kohteen nimi: TEUVA Kankaanmäki Muinaisjäännöslaji: kivikautinen asuinpaikka

Lisätiedot

Tammela Pääjärvi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Tammela Pääjärvi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Tammela Pääjärvi Mäkilän ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Tilaaja: Ympäristösuunnittelu Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Arkistolähteet:...

Lisätiedot

Vesa Laulumaa ja Satu Koivisto Museovirasto/SKAIK projekti

Vesa Laulumaa ja Satu Koivisto Museovirasto/SKAIK projekti Kokemuksia yksityismetsien inventoinnista Kyrönmaalla Vesa Laulumaa ja Satu Koivisto Museovirasto/SKAIK projekti SKAIK PROJEKTI Skogens Kulturarv i Kvarkenregionen EU hanke, Botnia Atlantica ohjelma Kyrönmaan

Lisätiedot

Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010

Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010 1 Lapua Keskustaajaman ympäristön osayleiskaava-alueen 5 Ruha ja alueen 2 Keskustaajaman eteläosan muinaisjäännösten täydennysinventointi 2010 ESIRAPORTTI Timo Jussila Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Kustantaja:

Lisätiedot

LOHJA Kisakallion alueen muinaisjäännösinventointi 2010

LOHJA Kisakallion alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 LOHJA Kisakallion alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Kustantaja: Kisakallion Urheiluopisto 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Maastokartta... 4 Kuninkaankarttaote...

Lisätiedot

LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2

LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2 1 LUUMÄKI SUO-ANTTILA MÄNNIKKÖMÄKI 2 Kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 2004 Timo Jussila ja Tapani Rostedt 2 Sisältö: Maastokarttaote... 2 Perustiedot... 3 Abstrakti... 3 Kaivaus... 3 Yleiskartta 1:500...

Lisätiedot

PÄLKÄNE Laitikkala, Suttinen

PÄLKÄNE Laitikkala, Suttinen R A P O R T T I PÄLKÄNE Laitikkala, Suttinen Pintapoiminta Suttisen kivikautisen asuinpaikan läheisyydessä 29.2.2016 PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO KREETTA LESELL Tiivistelmä Sarsa ry ja Pirkanmaan maakuntamuseo

Lisätiedot

Vakuutusalan ja AKE:n ATJ-työryhmän kokous 1/2005 (9.8.2005)

Vakuutusalan ja AKE:n ATJ-työryhmän kokous 1/2005 (9.8.2005) Vakuutusalan ja AKE:n ATJ-työryhmän kokous 1/2005 () Pöytäkirja Aika: klo 9.00-11.10. Paikka: AKE/Diesel Läsnä: Lauri Linna LVK / Asiantuntija Markku Kallio Lähivakuutus / Asiantuntija Eero Viitanen Pohjantähti

Lisätiedot