Onko näyttöä, että kansainvälisten adoptiolasten laitoshoidon pituudella on vaikutusta sensorisen integraation häiriön syntyyn?

Transkriptio

1 Onko näyttöä, että kansainvälisten adoptiolasten laitoshoidon pituudella on vaikutusta sensorisen integraation häiriön syntyyn? Tutkimusten taustat ja laitossijoituksen seuraukset aiempien tutkimusten mukaan: Lapsen varhaisvuosien olosuhteita ja niiden vaikutusta lapsen kehitykseen tutkineet tutkimukset ovat osoittaneet pitkäaikaisen laitossijoituksen olevan yhteydessä kehityksellisiin viiveisiin,kasvun hidastumiseen, syömisvaikeuksiin ja sosiaalisen käyttäytymisen haasteisiin sekä tarkkaavaisuuden ja vireystilan ongelmiin. Tutkimuksissa on noussut esille se, että mitä pidempi laitossijoitusjakso on, sitä suuremmat negatiiviset vaikutukset sillä on havaittu olevan edellä mainittuihin tekijöihin. Rikastetulla ympäristöllä ja olosuhteilla on todettu olevan suotuisa vaikutus kehitykseen ja deprivoivilla olosuhteilla kehitystä häiritsevä vaikutus. Varhaisten vuosien aikana saatu vaihtelevuus aisti-ja oppimiskokemuksissa on keskushermoston kypsymisen perusta. Laitosolosuhteissa kasvavat lapset varttuvat usein ympäristössä, joka on köyhä ympäristön vaihtelevuuden ja erityisesti sensomotoristen kokemusten suhteen. Itäeurooppalaisissa lastenkodeissa elävien lasten on todettu yleisesti saavan vähäisissä määrin vestibulaarisproprioseptisia ja taktiilisia aistimuksia varhaisten kasvunvuosiensa aikana. Sensoristen kokemusten vähäisyys sekä hoivasuhteen tuen vaihtelevuus saattavat vaikeuttaa lapsen kykyä käsitellä ja muokata aistitietoa, omia reagointitapoja sekä kykyä säädellä itseään ja käytöstäään suhteessa ympäristöön tarkoituksenmukaisesti. Tämä malli antaisi siis ymmärtää, että ne lapset, jotka viettävät pitkän jakson deprivoidussa ympäristössä kuten mm. orpokodeissa, ovat suuremmassa riskissä sensorisen integraation häiriölle. Parempi tietämys sensorisen integraation ja laitossijoituksen yhteydestä saattaa helpottaa toimintaterapeutteja ja muita ammattiryhmiä ymmärtämään laitosolosuhteissa kasvaneen lapsen käyttäytymistä ja auttaa määrittelemään sitä, kuinka voidaan parhaiten parantaa lapsen toiminnallista suoriutumista. Cermak S. & Daunhauer L.A., 1997 (Sensory prosessing in the postinstitutionalized child. American Journal of Occupational Therapy., 51, ) tekemä tutkimus on tuonut esille sen, että laitossijoitetuilla lapsilla esiintyy häiriötä sensorisen aistitiedon muokkauksessa ja siihen sidoksissa olevissa toiminnoissa. Tutkimus käytti tutkimusmenetelmänä kuitenkin ainostaan vanhempien kyselykaavaketta. Useamman tutkimusmenetelmän yhtäaikainen käyttö, samoin kuin standardoidun menetelmän käyttö, tarjoaisi tutkimukselle reliabiliteetti- ja validiteetti näyttöä, jotka puuttuvat pelkkään havainnointiin ja kyselykaavakkeisiin perustuvista tutkimuksista. Tähän referaattiin onkin valittu tarkempaan tarkasteluun kaksi uudempaa, vuosien 2005 ja 2010 aikana tehtyä tutkimusta, joissa toisessa on käytetty sensorisen prosessoinnin ja praksian standardoitua arviointimenetelmää. Sen käyttö mahdollistaa samalla vertailun ikätasoon. Molemmissa tutkimuksissa on ollut käytössä kaksi eri arviointimenetelmää,jotka molemmat on kehitetty mittaamaan samaa arvioitavaa ilmiötä. Tämä lisää tutkimusten luotettavuutta sekä pätevyyttä mitata sitä, mitä todella on tavoitteena mitata.

2 Tutkimuskysymykset ja päähypoteesit: Tutkimuksella pyrittiin samaan vastaus siihen, onko mittausten, sijoituksen keston ja aistitiedon prosessoinnin välillä yhteyttä ja miten paljon vaikutusta pitkittyneellä laitossijoituksella on aistikäsittelyyn ja säätelyyn, kun niitä arvioitiin vanhempien raportoinnin ja havinnointimittausten kautta. Päähypoteesinä oli, että pitkän sijoituksen-lapsilla ilmenisi enemmän aistiedon säätelyn häiriöitä molempien käytettyjen arviointimenetelmien kautta, verrattuna kahteen muuhun verrokkoryhmään (lyhyt sijoitus lapsiryhmä ja ei -adoptoitujen lastenryhmä) Toisena hypoteesinä oli, että pitkän sijoituksen lapsilla odotettiin ilmenevän enemmän aistimuksille vastahakoista tai toisaalta aistimushakuista käyttäytymistä. Näiden aistietiedon säätelyn häiriöiden oletettiin olevan olevan yhteydessä laitoshoidon pituuteen. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia laitossijoituksen pituuden ja sensorisen integraation yhteyttä niillä lapsilla, jotka olivat adoptoitu itä-euroopan orpokodeista. Tutkimuksessa oli kolme hypoteesia: 1. pitkään, (=18 kk tai yli) laitossijoituksessa olleet lapset tulevat saamaan selvästi matalammat pisteet SIPTIN taktiilisesta, vestibulaarisesta ja visuaalisen havaitsemisen osatesteistä kuin lyhyemmän sijoituksen lapset. (alle 6 kk laitossijoitetut) Molempien ryhmien pisteet tulevat olemaan matalammat kuin normaali otos. 2. Pitkänsijoituksen lapset tulevat saamaan lyhyttä sijoitusryhmää selvästi matalammat pisteet viidessä SIPTIn osa-aluetestissä,jotka mittaavat praksiakykyä ja kahdesta visuokonstruktiivisesta testistä. Oletuksena oli, että molemmat ryhmät tulevat saamaan normaali otantaa matalammat pisteet. 3. pitkän sijoituksen lapsiryhmä tulee saaman selvästi lyhyen sijoituksen ryhmää korkemmat pisteet (= eli enemmän ongelmia) sensorisen prosessoinnin kyselyssä ( DSPQ) liittyen kosketus-, liike-, näkö-, ja kuuloaistimuksiin. Tutkimusten toteutus: Tutkimuksessa verrattiin kansainvälisten adoptiolasten aistiedon prosessointikykyä kolmen eri lapsiryhmän välillä. Lapset olivat vuoden ikäisiä. Tutkimukseen osallistui yhteensä 297 lasta, joten tutkimusotos oli kattava. Ensimmäiseen ryhmään kuului lapsia, joiden laitoshuolto oli pitkittynyt yli 12 kk pituiseksi. Nämä lapset olivat viettäneet yli 75% elämästään laitoksessa ennen perheeseen adoptoimsta. Toinen ryhmä koostui kansainvälisistä adoptiolapsista, mutta heidän adoptoimisensa perheympäristöön oli ollut nopeampaa, tapahtuen alle 8 kuukauden ikäisenä. Tähän ryhmään kuuluvat lapset olivat viettäneet suurimman osan adoptiota edeltävästä ajasta perhesijoituksessa tai enintään 2 kk laitoshoidossa. Kolmas verrokkiryhmä tutkimuksessa olivat lapset, jotka asuivat ja kasvatettiin biologisten vanhempiensa toimesta kotona Yhdysvaltalaisissa perheissä. Jokaisessa ryhmässä oli tasamäärä tyttöjä ja poikia. Kaikki adoptoidut lapset olivat syntyneet Yhdysvaltojen ulkopuolella. Ei-adoptoidut lapset valittiin

3 lastenkeskuksesta ja heidän osallistumisensa määriteltiin puhelinhaastattelun ja vanhempien kyselykaavakkeen kautta ja heille tehtiin kattava kehitysarvio. Tutkimukseen osallistui 60 euroopasta; pääosin Romaniasta ja Venäjältä Yhdysvaltoihin adoptoitua, 4v v. ikäistä lasta. Kolmellakymmenellä (30) lapsella laitoshoito oli kestänyt pitkään; yli 18 kk, keskimäärin 34 kk. Verrokkiryhmän kolmellakymmenellä (30) lapsella laitossijoitus oli ollut lyhyempi ; alle 6 kk, keskimäärin 3 kk. Kaksi lasta lyhyen sijoituksen ryhmästä eivät olleet asuneet laitoksessa lainkaan,vaan olleet adoptioon saakka vanhempiensa kasvatuksessa. Kaikki lapset olivat asuneet adoptioperheessään ainakin vuoden, mutta pitkään sijoituksen lapset olivat viettäneet perheissään keskimäärin lyhyemmän aikaa. Suurin osa lapsista oli laitettu laitoshoitoon 0-1 kk ikäisinä. Tutkimuksissa käytetyt menetelmät: Tutkimuksessa vanhempien raporttimittarina käytettiin yleisesti kliinisessä työssä käytössä ollutta lyhyttä Sensory Profile kyselyä (SSP). Lisäksi käytettiin taktiilisiin aistimuksiin reagoimisen mittaus- ja havainnointi menetelmää, jonka valinta perustui aiemmille tutkimuksille sen luottavuudesta ja jota käytettiin yleisesti tutkimuksen tekoaikaan arvioitaessa aistireaktioita lapsilla. Tehtävä videoitiin ja pisteytettiin kolmen arvioijan toimesta,joilla ei ollut tietoa tutkimuksen hypoteeseista eikä siitä, mihin ryhmään kuuluvan lapsen tuloksista oli kysymys. Arviolta 10 % videoista pisteytettiin uudelleen varmennuksen omaisesti,jolloin nähtiin että arvioijien prosentuaalinen yhdenmukaisuus tuloksissa oli yli 80%. Tulokset puuttuivat 29 lapselta eli n. 10 % osallistujalta, johtuen puuttuvasta tai huonolaatuisesta videoinnista. Tutkimuksessa käytettiin menetelminä sensorisen integraation ja praksian testiä (SIPT) sekä lapsen kehitystä ja sensorista prosessointia mittaavaa kyselykaavaketta (DSPQ), joka on Cermakin ja Millerin vuonna 1993 laatima kyselykaavake. Validiteetti ja reliabiliteetti tutkimusta DSPQ:sta ei ole tehty, mutta se valittiin tutkimusmenetelmäksi siitä syystä, että sitä oli aiemminkin käytetty hankittaessa tietoa adoptiovanhemmilta, eikä standardoitua kyselykaavaketta aistiprosessointiin ollut saatavilla tutkimuksen tekohetkellä. Tässä tutkimuksessa tutkimusotokset toteutuivat suunnitellusti.

4 Tutkimustulokset: Tutkimustuloksissa pitkän sijoituksen lapsilla raportoitiin pysyvää, huonosti ympäristön vaatimuksiin mukautuvaa käyttäytymistä sekä SPP:n että havainnointimittauksen kautta. SSP:ssä erityisesti nuorempien (3-6 v.) pitkän sijoitusryhmän lasten vanhemmat raportoivat lastensa lisääntyneestä tuntoaistimuksiin reagoimisesta, liikeaistimusten välttämiskäyttäytymisestä tai liikehakuisuudesta sekä poikkeavuudesta visuaaliseen ja auditiiviseen aistitietoon reagoinnissa. Lapset saivat näissä merkittävästi muita ryhmiä matalammat pisteet SSP:ssä.. Lyhyen sijoitusryhmän lapset ja Ei-adoptioryhmän lapset eivät eronneet toisistaan missään SSP:n pisteytyksessä. Poikkevia pisteitä oli enemmän pojilla kuin tytöillä. Eli hypoteesien mukaisesti niillä lapsilla, jotka olivat kokeneet pitkittynyttä laitoshoitoa, oli enemmän aistikäsittelyn häiriöitä kuin lapsilla, jotka oli adoptoitu aiemmin sijaisperheisiin korkeintaan lyhyen laitoshoitojakson jälkeen. Tutkimustulokset tukivat osittain tutkimukselle asetettuja hypoteeseja. Pitkän sijoitusryhmän lasten pisteet olivat merkittävästi matalammat kuin lyhyen sijoitusryhmän 5/ 9 SIPTIN testissä. Yli 50 % pitkän sijoitusryhmän lapsista sai SIPTI:ssä tuloksen -1SD 7/17 testiosa-alueesta. Yhdenkään lyhyen sijoitusryhmään kuuluvan lapsen keskiarvo SIPTI:ssä ei tippunut alle -1 SD, vaan lyhyen sijoituksen lapsiryhmän tulosten jakauma oli verrattavissa normaaliin otokseen. Tutkimuksen tuloksiksi voidaan todeta, että pitkän sijoituksen lapsilla oli selvästi matalammat pisteet SIPTIN vestibulaaris-proprioseptisissa, visuaalisessa ja praksiakyvyn tehtävissä kuin lyhyen sijoituksen lapsilla. Pitkän sijoituksen lapsilla oli enemmän sensorisen käsittelyn häiriöön viittaavaa käyttäytymistä ( = korkeammat keskiarvopisteet) erityisesti tunto ja liikeaistihakuisuuteen ja näkö- ja kuuloaistimuksiin liittyen arvioitaessa DSPQkyselyllä. Näiden referaatissa käytettyjen molempien tutkimusten tulokset siis esittävät, että pitkittynyttä laitoshoitoa kokeneilla lapsilla on verrokkiryhmiä enemmän aistikäsittelyn häiröitä, jotka ilmenevät vaikeuksina taktiilisen, vestibulaaris-proprioseptisen, visuaalisen sekä auditiivisen aistitoiminnan alueilla sekä praksiakyvyssä. Pidempiaikainen laitossijoituksen nähdään olevan yhteydessä epätyypilliseen sensorisen integraatioon itä- euroopasta adoptoiduilla lapsilla. Johtopäätökset: Yhdistettäessä näiden kahden tutkimusten tietoa, voidaaan johtopäätöksiksi todeta, että tutkimuksista löytyi osittainen vahvistus niille hypoteeseille, että aistiprosessoinnin häiriöt olisivat yhteydessä laitossijoituksen pituuteen. Pitkään laitoshoidossa olleilla lapsillla löydettiin lisääntynyt riski aistiprosesoinnin häiriöille verrattuna ei-adoptoituihin ja lyhyen sijoituksen tai sijaisperheen lapsiin. Tutkimuksen mukaan deprivoiduille olosuhteille erityisen herkkiä aisti-integraation alueita ovat vestibulaaris-proprioseptinen, taktiilinen, visuaalinen, auditiivinen ja praksikyvyn alue. Kaiken kaikkiaan

5 löydökset antavat ymmärtää, että laitossijoituksen pitkittyessä ensimmäisen ikävuoden ajalle, se lisää lapsen herkkyyttä ja haavoittuvuutta aistiprosessoinnin häiriöille ja sillä on pitkäaikaisvaikutuksia lapsen toiminnalliseen kehitykseen. Tutkimusten reliabiliteetti ja validiteetti: Nämä tutkimukset enemmän dokumentoivat kuin selittävät sitä, miksi pitkään laitossijoitetuilla lapsilla on enemmän aisti-integraation häiriöitä kuin lyhyemmän sijoitushistorian omaavilla lapsilla. Molempia tutkimuksia voidaan kuitenkin pitää tutkimuskysymyksille valiideina. Eli molempien tutkimusten mittaus kohdistuu niihin omaisuuksiin, joita on tarkoituskin mitata. Sekä validiteettia että reliabiliteettia parantaa molemmissa tutkimuksissa usemman kuin yhden tutkimusmenetelmän valinta. Tukimusten tulokset ovat myös verrattavissa siihen todelliseen ja aiempaan tietoon sekä sensorisen integraation häiriöstä että laitosolosuhteista, jota meillä on käytettävissämme. Tulokset olivat mm. johdonmukaisia aiemmille tutkimuksille siitä, että mitä pidempi sijoitus, sitä heikommat kehitykselliset tulokset. Näin ollen tutkimukset lienevät myös mittaustulosten toistettavuuden suhteen reliaabileita. Voidaan kuitenkin todeta, ettei kummassakaan tutkimuksessa voitu täysin poissulkea syntymää edeltäviä tekijöitä kuten raskauden aikaisen stressin tai alkoholin käytön mahdollista vaikutusta. Tulosten tulkinnassa täytyy siis pohtia muitakin tuloksiin vaikuttavia tekijöitä. mm. sitä, että pienellä prosentilla lapsia on voinut olla kohonnut riski aistikäsittelynhäiriöille muista syistä kuin laitossijoituksesta johtuen. Sillä asialla, aiheuttaako laitossijoitus itsessään sensorisen integraation ongelmaa, voidaan vain spekuloida. Tutkimusten tutkimusmenetelmät eivät olleet luotettavuudessaan täysin aukottomia. Vaikka SIPT on standardoitu testi, sillä on normitetut arvot ainoastaan yhdysvaltalaisille lapsille. Joten johtopäätös siitä, että itä -euroopasta adoptoiduilla lapsilla olisi sensorisen integraation häiriö, täytyy tarkastella varauksella. Toisessa tutkimuksessa käytetyltä DSPQ:n kyselykaavakkeen käytöltä puuttuu validiteetti ja reliabiliteetti näyttö, vaikkakin se on monilta osin samanlainen kuin versio, jolle nykyinen standardoitu menetelmä Sensory profile- kysely pohjautuu. Tutkimusten ei pitäisi myöskään antaa liikaa painoarvoa pelkästään vanhempien raportoinneille, sillä ne saattaavat tuoda liian korostuneesti esille laitoshuoltoon sijoitettujen ja sieltä adoptoitujen lasten aistivaikeuksia. Lähde 1- tutkimuksessa havaittiinkin eroavaisuuksia vanhempien raportoinnin ja havainnointien välillä. Vanhempienraportin tulokset ja laboratoriohavainnoinnin mittaukset yhdistyivät toisiinsa ainoastaan niillä lapsilla, joilla oli välttelevää reagointia aistimuksille. Tämä osoittaa sen, että mittausmenetelmät voivat tuoda esille aistiprosessoinnin eri näkökulmia, eikä tutkimustulosta voida pitää täysin luotettavana. Lisäksi on tärkeää muistaa, että tutkimustulokset eivät ole yleistettävissä Itä-Euroopan lisäksi muissa maissa laitoshoidossa kasvaneisin ja myöhemmin adoptoituhin lapsiin. Lähde 2-Tutkimukseen osallistuneet pitkän sijoituksen lapset olivat olleet adoptioperheissä lyhyemmän aikaa kuin lyhyen sijoituksen lapsiryhmä. Tälläkin voi olla merkitystä tulokseen. Pitkän sijoitusryhmän lasten heikompien tulosten syynä saattaa olla se, että lyhyen sijoituksen ryhmä ei kokenut deprivaatiota, joka olisi voinut vaikuttaa sensorisen integraation kehitykseen tai deprivaation vaikutukset olivat tulleet jo korjatuiksi adoptioympäristön toimesta. Lyhyen sijoitusryhmän lapsilla on joka tapauksessa ollut ajallisesti pidempi mahdollisuus saada kehitystä suotuisasti eteenpäin vieviä korjaavia kokemuksia ja siten kuroa umpeen viivettä suhteessa verrokkiryhmiin.

6