VAIPPA- uutuudet. Kesän upeimmat KESTOVAIPPOJEN EKOHYÖTYJÄ 1/2008. Haaveiletko omasta vaippapuodista? YRITTÄJÄT KERTOVAT ELÄMÄSTÄÄN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAIPPA- uutuudet. Kesän upeimmat KESTOVAIPPOJEN EKOHYÖTYJÄ 1/2008. Haaveiletko omasta vaippapuodista? YRITTÄJÄT KERTOVAT ELÄMÄSTÄÄN"

Transkriptio

1 Kestovaippayhdistys rys 1/2008 Haaveiletko omasta vaippapuodista? YRITTÄJÄT KERTOVAT ELÄMÄSTÄÄN VILLAHOUSUT tosi viilee valinta TESTAA: Oletko vaippaholisti Itävallassa kestoilua tuetaan VAIPPASETELILLÄ Pyykkäys ei pese pois KESTOVAIPPOJEN EKOHYÖTYJÄ Kesän upeimmat VAIPPA- uutuudet

2 Jokainen perhe löytää oman polkunsa Antti Isomäki JOKAINEN VAUVA ON AINUTLAATUINEN, samoin jokainen perhe. Perheillä on myös omat yksilölliset elämäntilanteensa ja tarpeensa, ja tämä pätee myös vaippavalinnoissa. Kestovaippailun valitsevia perheitäkin on moneen lähtöön, sillä jotkut kestoilevat taloudellisista, toiset ekologisista syistä ja kolmannet valitsevat kangasvaipat lapsen ihon hyvinvoinnin kannalta. Söpöt vaipat ja kauniit kuosit ovat yhtä lailla syy päätyä kestoilun kannattajaksi. Meitä vanhempia on moneksi samoin kuin kestovaippoja ja hyvä niin. Tämä Kestovaippa-lehti valottaa vaippailua erilaisista näkökulmista. Kurkkaamme kuumimpaan kestovaippamuotiin, pohdimme villan ihoystävällisyyttä ja jaamme käteviä säästövinkkejä. Kansainvälinen tuulahdus lehtemme sivuille tulee Itävallasta ja Etiopiasta, sillä muiden maiden vaippakulttuureista on suomalaisillakin opittavaa. Itävallassa käytössä on kestovaippaseteli, joka kannustaa perheitä kestoilemaan ja tätä kautta pienentämään kunnallisia jätekustannuksia. Afrikassa vaipattomuus on perinteinen tapa huolehtia lasten tarpeista, ja lämpimässä ilmastossa ilman vaippoja kirmaaminen onkin usein kätevää. Etiopialaista lastenkotia valitettavasti vaivaa hoitajapula, jolloin lapset joutuvat makaamaan märissä sängyissään. Siksi etiopialaiseen lastenkotiin ollaankin nyt viemässä apua kestovaippojen muodossa. Tuomme myös vinkkejä siihen tilanteeseen, kun taaperon vaippa-aika alkaa olla lopuillaan ja on aika siirtyä pottailuun. Tie kuivaksi käy usein mutkien kautta, mutta lopulta on sanottava suloisen haikeat jäähyväiset niille suosikkikuoseille. Monenlaisille perheille erilaisiin elämäntilanteisiin se on Kestovaippa-lehden kantava ajatus. Erilaisuus on rikkautta myös vaippa-asioissa. Lämpimin terveisin, Heini Kettunen Päätoimittaja Kestovaippa 1/2008 Julkaisija: Kestovaippayhdistys ry Päätoimittaja: Heini Kettunen Ilmoitukset: Tiia Saarinen Graafinen suunnittelu: Katja Konga, Studio Lume Painopaikka: Libris Oy, Helsinki 2008 Painosmäärä: kpl Kannen kuva: Shutterstock, vaippakuva Myllymuksut Tilaajapalvelu: Lehti postitetaan maksutta yhdistyksen jäsenille. Irtonumerohinta esim. tapahtumissa 2 euroa/kpl. Postitettuna 3 euroa/kpl. Lehden tilaukset ja sitä koskevat tiedustelut: puh jasenpalvelu@kestovaippayhdistys.fi 2

3 Shutterstock Tässä numerossa 2 Pääkirjoitus 4 MIKÄ MAHTAA OLLA IN? s.4 UUSINTA UUTTA TA VAIPPA- MARKKINOILLALA Babyidea 6 SOI JÄLLEEN VILLAHOUSUROCK! 8 Miten kestovaipat löysivät meidän perheen 10 KESTOT EKOLOGISIN VAIPPAVAIHTOEHTO 12 Kun taapero vaihaa vaipat pottailuun 13 Matkalla pottailun ihmemaassa 14 Meidän äiti on vaippakauppias 16 Äidin ompelemat vaipat 18 Testaa oletko vaippaholisti 20 Itävallassa kannustimena vaippaseteli 22 Kestovaippailu voi olla hauska harrastus 24 Harkitsevan vaippailijan säästövinkit 27 KOLUMNI: HEINI KETTUNEN Anonyymit vaippaholistit 28 Aktiivi esittäytyy 29 Etiopialaiseen lastenkotiin lahjoitetaan kestoja 30 Syysseminaari antoi voimaa toimintaan 32 Kurkistus kestovaippa-aiheisiin tapahtumiin 34 Yhteystiedot VILLAHOUSUJEN YLIVERTAISETT OMINAISUUDET KESTOVAIPPAILUSSAAILUSSSA PYYKINPESUNN EKOTEHOKKUUSUS LISÄÄNTYNYT ROIMASTI s.10 s.6 Myllymuksut Petunian Villat 3

4 Muodin matkassa Mika mahtaa olla IN? Kuumat muotitärpit vaippamarkkinoilla Ekologinen elämäntapa, myös kestovaippailu, on muodikasta. Entä mikä on kestovaippamuotia? Yksi kestojen ihanimmista puolistahan on esteettisyys: mikä onkaan sen mukavampaa kuin valita omaa silmää miellyttäviä kuoseja ja väriyhdistelmiä ja pukea lapselleen vaikkapa vaatteiden väriin sopivat vaipat. TEKSTI: Hanna Korpela VIELÄ VÄHÄN AIKAA SITTEN vaippamarkkinoilta löytyi lähinnä valkoista väriä tai muutamaa eri kuosia. Materiaalitkin olivat rajoittuneita lähinnä flanelliin ja froteeseen. Muutama vaippavalmistaja saneli tarjonnallaan valikoiman. Toisin on nyt: vaippavalmistajia löytyy jokaisen tarpeeseen ja makuun. Uusia vaippamalleja, materiaaleja ja kuoseja ilmestyy jatkuvasti. Netin vaippamarkkinoilla surffaileva saa pää pyörällä kuolata mitä ihanimpia uutuuksia. Tässä jutussa esitellään tärppejä, joiden avulla voi vähemmänkin aiheeseen perehtynyt kestoilija päivittää vaippakaappinsa muodin vaatimusten mukaiseksi. Retro pitää pintansa 4 Retro jyrää vaippamarkkinoilla edelleen, vaikka lastenvaatemuodissa sen suosio onkin jo hiipumaan päin. Retrohenkisyys näkyy kuosien värivalinnoissa: ruskea, keltainen, oranssi ja näiden yhdistelmät ovat haluttuja. Retron ohella toimii nyt myös supervärikkyys eli omia vaippoja suunniteltaessa koko väripaletti esiin. Myös neonvärit ovat nousussa 80-luvun lookin rynnistäessä esiin. Sisävaippojen kuosimateriaaleista velour pitää selkeästi pintansa suosituimpana. Himoittu uutuus on kuviobambu, joka on syrjäyttämässä pitkään markkinoita hallinneet pallo- ja raitatrikoot. Taskuvaippojen puolella Br-PUL tuli ja valloitti markkinat suvereenisti notkeudellaan ja hengittävyydellään. Kotimaisten muotisuunnittelijoiden suosio on noussut vaatepuolella hurjasti, ja tämä on huomattu myös vaippamarkkinoilta. Nimekästä designia saa jo ainakin Myllymuksuilta.

5 Nailläa et voi mennaä vikaan Jos sinulla ei ole rahaa tai tarvetta uusia koko vaippakaappia, voit antaa kaupungilla ja nettifoorumeilla vaippamuotitietoisen vaikutelman hankkimalla ainakin nämä must have -kestovaippatuotteet: Hemp Hour Wool -villikset (mieluiten retrohenkisellä värityksellä) Metsola-kuosinen CuddleBuns Villit Nakkikoirat all-in-one Yövaipaksi Ronja & Roope tuplaläppä, kaikilla herkuilla tuunattuna Käytännöllisyys ja kotimaisuus Vaipat kehittyvät myös ominaisuuksiltaan jatkuvasti. Kaukana on tönkköjen ja ikuisuuksia kuivuvien all-inone-vaippojen aika. Nyt ovat kovassa huudossa kätevät ja nopeasti kuivuvat AIO:t, mieluiten kotimaisina. Myös taloudelliset koko vaippaiän vaipat ovat suosittuja. Vaipan imuna halutuin materiaali on edelleen bambu kaikissa muodoissaan hampun jäädessä monista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta toiseksi. Kiinnitysmuodoksi muotitietoinen valitsee vaippaansa tarrojen sijasta nepit. Sopivatko muoti ja ekologisuus yhteen? Kun kestovaippailu alkaa luonteeltaan yhä enemmän lähestyä lapsen vaatetusta, voi tietysti miettiä sopivatko muoti ja ekologisuus yhteen. Kestovaippojen perusideahan on kierrätettävyys lapselta toiselle useiden vuosien aikana, ja tätä kautta valmistusmateriaalin kulutuksen vähäisyys. Entä jos kestovaippa ei ulkonäkönsä vuoksi kestäkään aikaa? Tai entä jos muotivillitykset innostavat kestoilijat haalimaan vaippakaappeihinsa vaippoja moninkertaisesti todelliseen tarpeeseen nähden? Ainakaan vielä tämä ei tunnu olevan ongelma. Suuri osa kestovaippailijoista pitää edelleenkin vaippojen tärkeimpinä ominaisuuksina käytännöllisyyttä, kotimaisuutta ja kestävyyttä. Kauniista ja tykätyistä vaipoista pidetään myös hyvää huolta ja niitä säästetään rakkaudella tuleviakin vaippapeppuja varten. Babyidean uutuusvaippa Growhourissa on sisällä vuotosuojat estämässä ohivuotoja. Vaippa kasvaa lapsen mukana, sillä nepparisäätöjä muuttamalla vaippa sopii lapselle koko vaippaiän. Kestosuosikki Fuzzi Bunzissa on uusittu muotoilu ja uusi viimeistellympi ulkonäkö. Velour on tämän hetken suosikkimateriaali. Brodeerauksella vaippaan saa persoonallista ilmettä. Kuvassa Palleron sisävaippa. 5

6 Petunian Villat Ruskovilla Soi jälleen VILLAHOUSUROCK! Lastenhuoneissa soi 1970-luvulla villahousurock, ja villahousut olivat pop. Tai ainakin must, mikäli äitejä ja mummoja oli uskominen. Villahousut vedettiin jalkaan, jotta peppu ei palellut pakkasellakaan. Nyt villikset pitävät vaippapepun myös kuivana. TEKSTI: Heini Kettunen LUONNONMATERIAALINA VILLA sitoo tehokkaasti lämpöä. Villan toinen ominaisuus, jota moni ei tule ajatelleeksi, on se että villa tuntuu lämpimällä säällä mukavan hengittävältä ja viileältä. Hengittävyys on villan ylivoimainen ominaisuus myös vaippakäytössä. Etenkin monille herkkäihoiselle villahousut ja -kuoret sopivat, koska vauva iho ei turhaan haudu hiostavien muovien alla. Vaippavillahousujen neulomiseen suosittuja ovat hahtuvalangat sekä erilaiset merinolangat, jotka ovat erityisen pehmeitä. Periaatteessa vaippakäytössä toimivat kaikki villalangat, joita ei ole liikaa käsitelty. Villahousuille riittää käytön jälkeen yleensä vain tuuletus, ja vain todella likaantuneet pöksyt vaativat pesua. Pesun jälkeen villahousut tarvitsevat lanoliinikylvyn, jotta ne säilyttävät kosteudenpitonsa. Villalla on lisäksi hyvä kosteudenimemiskyky: se pystyy imemään kosteutta kolmasosan painostaan tuntumatta silti märältä. 6 Veikeät kuviot piristävät vaippailijan päivää.

7 Heini Kettunen Villa hoitaa ihoa Vaippaihottuman hoitoon voi kokeilla parantavaa villaa, joka on vanhan kansan tuntema on rohto ärtyneelle iholle. Kyseinen villa on puhdistettua ja karstattua luomuvillavanua, johon on jätetty hieman lanoliinia hoitamaan ärtynyttä ihoa. Villa jättää vaippaan ihon ja imukerroksen väliin ilmaa. Pissa puolestaan imeytyy alempiin kerroksiin. Parantavaa villaa voi tilata netistä useilta vaippakauppiailta. Vaipassa ihoa vasten voi käyttää myös erilaisia hahtuvaimuja, jotka rauhoittavat ärtynyttä ihoa. Hahtuvaimut ovat myös tehokkaita lisäimuja vaikkapa yövaipassa. Luonnonkuituna villa on hyvin siedetty materiaali, ja villa-allergia on harvinaista. Villaa käytetty tuhansia vuosia Lammas on todennäköisesti ensimmäinen eläin, jonka ihminen on ottanut kotieläimekseen. Lihan lisäksi villa on houkuttanut laiduntamaan lampaita jo noin vuotta sitten. Vanhimmat villakudonnaislöydöt ovat tuhansia vuosia vanhoja. Materiaali on säilyttänyt suosionsa vuosisatojen saatossa. Tekstiili- ja vaateteollisuus ry:n mukaan vuonna 2005 villaa tuotettiin 1,2 miljoonaa tonnia. Suurimmat villantuottajamaat ovat Australia, Uusi-Seelanti ja Kiina. Euroopassa villaa tuotetaan eniten entisen Neuvostoliiton alueella sekä Isossa-Britanniassa. Villan pitkä historia todistaa sen turvalliseksi luonnonkuiduksi, jonka ominaisuuksia kestoivaippailijatkin hyödyntävät. Villan ominaisuuksia Imee kosteutta tuntumatta silti märältä. On hyvä lämmöneristin: Kiharuutensa ja kuidun rakenteen ansiosta villa on erinomainen eristysmateriaali sekä kylmää että kuumaa vastaan. Villa säilyttää nämä ominaisuutensa myös märkänä. Joustavaa. Värjäytyy helposti: Valkuaisaine on helposti reagoivaa verrattuna esimerkiksi puuvillaan, joten kestävä värjäys onnistuu helposti. Ei rypisty helposti. On lämmön ja kosteuden avulla muovautuvaa: Tätä käytetään hyväksi huovutettaessa. Vanuu helposti: Villaa väärin pestäessä lämpö, kosteus ja mekaaninen käsittely aiheuttaa vanumisilmiön. Villakuidun pinnassa olevat suomut aukeavat kuidun kastuessa. Jos kuituja silloin hangataan, suomut tarttuvat toisiinsa estäen tekstiilin palautumisen alkuperäisiin mittoihinsa. Puhdistuu helposti: Sisältämänsä luonnollisen rasvan vuoksi villa on likaa hylkivää ja helposti puhdistettavissa. Ei ole kovin lujaa, mutta on sitkeää. Villa on ekologinen kuitu: Se voidaan käyttää uudelleen ja se hajoaa luonnossa. Villalumpusta saadaan repimällä raaka-ainetta, joka voidaan käyttää uudelleen muihin kuituihin sekoitettuna. Paloturvallista: Kemiallisen rakenteensa johdosta villan syttymislämpötila on korkea. Lähde: Villahousuja ja -kuoria löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä. Myllymuksut Igu*Lee Hauskoja kuvioita neulahuovuttamalla Monet kestopeput kirmailevat värikkäissä ja pehmoisissa villahousuissaan, joko itseneulotuissa tai teollisesti kudotuissa. On pitkää ja lyhyttä lahjetta, raikkaita muotivärejä tai hillittyjä luonnonsävyjä. Villahousujen lisäksi villakuoret nepeillä tai tarroilla ovat suosittuja. Muotitietoiset kestoilijat ottavat pöksyihinsä veikeän neulahuovutuskuvion. Sydän tai pantteri näitä housuja ei tarvitse peittää farkkujen alle. Villahousut ovat jälleen rock. Tirsokas Pikkuisen peikon tunnistaa pöksyistä jo kaukaa. 7

8 Luonnon ehdoilla Shutterstock Häämatkalla meressä kelluvat jätteet saivat ajatuksen itämään Häämatkan jälkeen aloin pian odottaa poikaani. Näky merta pilaavasta roskasta palasi usein mieleeni. Kontrasti puhtaaseen veteen ja sen tarjoamaan virkistykseen oli niin valtava. En koskaan aiemmin ollut kiinmiten kestovaipat löysivät Karibian polttavan auringon alla viilentävään veteen oli miellyttävä mennä. Snorkkelin kanssa vesielämästä sai vielä enemmän irti. Saaren suojaisalla puolella vedenalainen maailma oli yksinkertaisesti paratiisi. TEKSTI: Jaana Fieandt LUKEMATTOMIA VÄRIKKÄITÄ KALOJA ui korallimuodostelmien seassa aivan rannan tuntumassa, niin että kokemattomampikin snorklaaja pääsi niitä katsomaan. Saaren toisella puolella rantamaisema oli kovin toisenlainen. Voimakkaiden aaltojen tahdissa keinui paksu kerrostuma roskaa. Tämäkin näky oli värikäs, sillä roska oli pääosin muovia. Muovikasseja, jalkapalloja, vesipulloja, yksinäisiä rantasandaaleita ja leluja. Kaikkea sellaista, mitä on halvalla helppo valmistaa ja yhtä helppo heittää menemään kenenkään tavaraa enää kaipaamatta. Odotus aukaisee silmät nostunut ympäristöasioista, mutta tämä omakohtainen kokemus herätti minut. Löysin ekologisen minäni. Minua alkoi vaivata kysymys siitä, millaisen luonnon me jätämme lapsillemme. Minkälaiseen veteen minun poikani voisi aikuisena pulahtaa? Miten minä voin vaikuttaa? Raskauden herkässä tilassa tajusin yhtäkkiä joutuvani käärimään tulevan vauvani muoviin vaippojen muodossa. Ajatus muovikuoresta herkän ihon päällä inhotti. Vastaus löytyi äitiyspakkauksesta on siis olemassa kankaisia vaippoja. Kukaan ei ollut minulle niistä kertonut aiemmin, en kai oikein ymmärtänyt niitä edelleen olevan olemassakaan. Luulin todella kertakäyttövaippojen olevan ainoa mahdollisuus vaipattaa lapsi. Tämä äitiyspakkauksen vaippa innoitti tutkimaan tilannetta vaippamarkkinoilla. Onneksi nykyään internetin kautta tietoa on helposti saatavilla. Luin ahkerasti 8

9 Shutterstock meidän perheemme käyttäjien kommentteja, ja parhailta vaikuttaneita vaippoja alkoi käytettynä tippua postilaatikosta kotiimme. Vaippoja kertyy varastoon Keräsin pienet ja pehmeät vaipat pahvilaatikkoon, joka nostettiin aina kaapin ylähyllylle odottamaan seuraavaa postilähetystä. Aina silloin tällöin otimme laatikon esiin ja katselimme vaippoja yhdessä mieheni kanssa. Ymmärrätkö sinä, että juuri näihin vaippoihin me pian puemme oman vauvamme? Vielä syntymätön vauva tuli luoksemme näissä hetkissä, ymmärsimme hiljalleen, että kohta emme enää olisi kaksin. Noiden vaippojen avulla valmistauduimme henkisesti uuteen perheenjäseneen. Lainaksi tulleet pikkuruiset vaatteet eivät herättäneet samaa reaktiota kuin nuo vaipat. Vaippojen kautta tunsimme tekevämme oikein, jo ennen kuin yhtäkään vaippaa oli oikeasti meillä käytetty. Pienokainen saa pehmeän vaippapaketin Vastasyntynyt poikamme on kaunein näky, mitä olen ikinä nähnyt. Se jopa ylitti Bonairin vedenalaisen maailman kauneuden, joka oli siihen asti pitänyt ykkössijaa. Sairaalassa pyöreäposkinen poika puettiin rumiin froteevaatteisiin ja rapiseviin kertakäyttövaippoihin, mutta kotona tahti oli toinen. Makuuhuoneessa seisoimme vaippalaatikon äärellä, siellä oli siisteissä pinkoissa valmiiksi pestyjä ja taiteltuja harsovaippoja. Katsahdimme toisiimme, mieheni ja minä, ja totesimme: kai se on pakko nyt uskaltaa vain yrittää. Kömpelöin käsin kiedoimme pojan pehmeään harsoon, ja säteilimme tyytyväisyyttä kaikki kolme. Mikä pehmeä ja luonnonmukainen paketti! Nyt poika on jo yli vuoden vanha, ja tottunein ottein käytämme edelleen samoja harsoja kuin mitä vuosi sitten. Origami- ja leijataitokset ovat vain vaihtuneet pötköiksi taskuvaippojen täytteinä. Olemme hyvin tyytyväisiä valintaamme. Kestovaippailu on ollut meille järkevä ratkaisu niin ekologisesti, taloudellisesti kuin terveydenkin suhteen. Muuten kuivasta ihosta kärsivä lapsi ei ole koskaan oireillut vaippa-alueella. Kestovaippailu on ollut hauskaa ja vauvaarkea piristävää toimintaa. Se on antanut minulle itselleni huomattavasti enemmän kuin mitä on aiheuttanut lisätyötä. Terveisiä kaikille Suomen kestovaippailijoille, olette hyvää väkeä. Ajattelette parasta kaikkien kannalta, omasta mukavuudestanne kenties hivenen tinkien. Hatunnosto teille jokaiselle. 9

10 Pyykkäyksestä huolimatta kestot reilusti EKOLOGISIN vaippavaihtoehto TEKSTI: Heini Kettunen KAHVIPÖYTÄKESKUSTELUISSA väitteet sinkoilevat helposti. Kestovaippailun ekologisuudesta mielipiteitä esittävät isät, anopit ja kumminkaimat. Skeptikot väittävät, että pyykinpesusta aiheutuva kuormitus kumoaa kestovaippojen ympäristöhyödyn. Suomessa tehty tutkimus kuitenkin osoittaa, että vaikka pyykinpesu huomioitaisiin, kestovaippojen ympäristökuormitus on vain kolmasosan kertakäyttövaippojen vastaavasta. Kestovaipat kuluttavat vähemmän luonnonvaroja Suvi Haaparannan tutkimuksessa (Vaipoilla on väliä, YTV, 2002) verrataan vaippojen MIPS-arvoja. MIPS suhteuttaa materiaalinkulutuksen siitä saatuun hyötyyn, jolloin voidaan helposti vertailla saman palvelun tuottamista eri tavalla. Kertakäyttövaippojen kohdalla oletuksena on, että vuoden aikana lapsi käyttää vaippaa, joiden tärkeimmät ainesosat ovat selluloosa ja muovit. Lisäksi tulevat pakkausmateriaalit, roskapussit, kaatopaikkakäsittelyt ja vaippojen kuljetus kaatopaikalle. Suurimmat MIPS-arvot tulivat selluloosalle, imukerrokselle ja kaatopaikkakäsittelylle. 10

11 MIPS laskee, kuinka paljon vaipan elinkaaren aikana on syntynyt erilaisia materiaalivirtoja. Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan materiaalivirrat tarkoittavat kaikkia luonnonvaroja, joita ihminen ottaa luonnosta ja aikanaan palauttaa muodossa tai toisessa takaisin. Mitä enemmän ihminen ottaa materiaaleja luonnosta, sitä enemmän aiheutuu haitallisia ympäristövaikutuksia. Materiaalivirrat kertovat ympäristöön kohdistuvien haittojen kokonaisuudesta, kun perinteisesti on keskitytty yhteen haittatekijään kerralla, kuten esimerkiksi ravinnepäästöihin. Kestovaipoista tutkimuksessa oletettiin, että yksi lapsi tarvitsee 24 kestovaippaa, joita pestään joka toinen päivä ja kuivataan narulla. Tutkimuksessa vaipat pestiin jatkuvasti 90 asteessa. Kestovaippojen kohdalla suurimmat MIPS-arvot tulivat pesussa kuluvalle sähkölle, pesuaineelle ja pesuvedelle. Vertailu paljasti, että kestovaippojen kokonais-mips on kolmasosa kertakäyttövaippojen ympäristökuormituksesta. Jos kertakäyttövaippojen kuljetukset tehtaalta kauppaan ja kaupasta kotiin laskettaisiin, tämä muuttaisi tulosta vielä suotuisammaksi kestovaipoille. Pyykinpesun ekotehokkuus lisääntynyt roimasti Nykyiset pesuaineet kuormittavat ympäristöä merkittävästi vähemmän kuin pesuaineet vuotta sitten. Useimmat pesuainevalmistajat ovat sitoutuneet ekologisiin tavoitteisiin, sillä kuluttajien huoli vesistöjen tilasta herätti keskustelua jo vuosikymmeniä sitten. Edistystä on tapahtunut merkittävästi ja modernit jätevedenpuhdistamot suodattavat haitalliset aineet, jotta ne eivät päädy vesistöjä likaamaan. Kunnallisen jätehuollon alueella saadaan poistettua jopa 95% fosfaatista, joka aiemmin koettiin ongelmalliseksi vesistöjen rehevöittäjäksi. Lisäksi pesukoneet ovat entistä energiatehokkaampia eli sähköä kuluu pyykkikoneen huristessa aiempaa vähemmän. Pesu- ja kuivaustapa vaikuttavat Kestovaippailusta voi tehdä vielä ympäristöystävällisempää pienillä valinnoilla. Kertakäyttövaippoja käytettäessä ainoa keino vähentää ympäristörasitusta on harventaa vaippojen vaihtotiheyttä, mikä taas ei ole hyvä vaihtoehto lapsen terveyden kannalta. Kestoileva perhe voi muuttaa esimerkiksi pyykinpesutottumuksiaan. Teknokemian Yhdistys muistuttaa, että pesukone kuluttaa saman määrän energiaa ja vettä riippumatta siitä, kuinka täynnä kone on. Siksi on tärkeää pestä täysiä koneellisia. Vaippapyykissä pesuainetta kannattaa käyttää vain puolet suositellusta. Narukuivaus on ekologisempi vaihtoehto kuin kuivausrumpu. Työtehoseura on laskenut, että kuivatettaessa pyykkiä huoneilmassa naruilla kuivissa olosuhteissa lämpöenergiaa kuluu 0,7 kilowattituntia haihdutettua vesikiloa kohti. Tämä on kolmanneksen vähemmän kuin kuivausrummussa kuivattaessa. Käytännössä kylpyhuoneen olosuhteet ovat useimmiten kosteat suihkussa käyntien ja puutteellisen ilmanvaihdon vuoksi. Näin pyykistä haihdutettava vesimäärä suurenee ja lämpöenergiankulutus voi olla jopa kaksinkertainen. Energiataloudellisin vaihtoehto on kuivattaa pyykkiä narulla ulkona, jolloin kuivaukseen tarvittava energia saadaan ilmaiseksi. Suomessa sääolosuhteet kuitenkin rajoittavat tätä vaihtoa. Aurinkoisesta kesästä haaveillessaan voi lohduttautua sillä, että kestovaippailija voittaa aina ainakin ympäristöystävällisyydessä. Kestovaippojen ekofaktat Kertakäyttövaipat ovat suurin yksittäinen kotitalouksien kaatopaikkajäte. Kestovaippojen käyttö vähentää vaippajätettä 1500 kiloa 2,5 vuoden aikana, jonka ajan lapsi keskimäärin käyttää vaippoja. Kaatopaikoilla kertakäyttövaipat hajoavat hapettomissa oloissa jopa satoja vuosia. Ne tuottavat ympäristöön metaania, joka on toiseksi merkittävin ilmaston lämpenemistä aiheuttava kaasu. Yksi kestovaippa päivässä tekee jo 365 (näin karkausvuonna 366) vaippaa vuodessa. Osittaiskestoilu siis todellakin kannattaa. Luonnonvarat säästyvät parhaiten ehkäisemällä jätteiden syntymistä eli suosimalla kestotuotteita kertakäyttöisten sijaan. Lähteet: Kestovaippaopas (JLY-Jätelaitosyhdistys ry), 11

12 Kun taapero vaihtaa vaipat pottailuun TEKSTI: Heini Kettunen Shutterstock VAUVA-AIKA KULUU yllättävän nopeasti, ja vastasyntynyt nyytti muuttuu vilkkaaksi taaperoksi. Lapsen kasvaessa kuivaksi opettelu tulee ajankohtaiseksi. Keskimäärin lapset siirtyvät pois vaipoista 1,5 3-vuotiaina, mutta tässäkin asiassa pikkuiset ovat yksilöitä. Taaperon pottailu etenee silloin kun lapsi on siihen valmis, ja hän oppii tunnistamaan vessahätänsä. Kestovaipat voivat olla apuna tässä prosessissa, sillä kun käytetään vaippoja, joissa ei ole kuivaliinapintaa, lapsi oppii yhdistämään vessahädän tunteen ja märän tunteen vaipassa. Harkkahousut voivat helpottaa pottailua Vaippaa sirommat harjoitteluhousut voivat helpottaa pottailua, ja harkkahousut voi esitellä lapselle eräänlaisina pikkuhousuina. Taapero on usein tyytyväinen päästessään kokeilemaan isojen poikien/tyttöjen juttuja. Kun hän vielä saa valita itse pöksyjen värin tai kuosin, koko touhu tuntuu hauskalta ja jännittävältä. Monet vaippavalmistajat myyvät erikseen harkkahousuja, mutta myös monia housuvaippoja voi käyttää pottailevan palleron apuna. Sivukiinnitteiset neppivaipat on helppo pukea ja riisua pikkuhousujen tapaan, ja näin potalle pääsee tarpeen vaatiessa pikaisestikin. Lisäksi vaatteiden tulee olla helposti riisuttavia, jotta lapsi pääsee tarvittaessa itsekin potalle. Jos perheessä on isompia lapsia, vanhempien sisarusten esimerkki usein kannustaa kuopusta pottatouhuihin. Vauvan vessaviestejä oppii tulkitsemaan Pienten vauvojenkin pissatus onnistuu, jos vanhemmat oppivat tulkitsemaan vauvan vessahätäviestintää (VVV) ja vievät hänet vaikkapa lavuaarin päälle pisulle. Monin paikoin Aasiassa ja Afrikassa vaipattomuus on aivan tavallista ja vauvoja pissatetaan pienestä pitäen. Pottailu tuntuu lapsesta mukavalta, kun hän saa touhusta positiivista palautetta. Kun pottaan saadaan saalista, lasta kannattaa kehua. Joissain perheissä käytetään vaikkapa tarroja motivoimaan potalla istumista. Potalla istuvaa lasta voi viihdyttää lukemalla mieleisiä kirjoja, sillä liikkuvalle lapselle voi olla haastavaa istua pitkään paikallaan. Lasta ei kuitenkaan tule koskaan pakottaa potalle vaan laittaa potta hetkeksi piiloon, jos siitä tulee liikaa porua. Askel eteen, toinen taakse Kuivaksi opettelussa takapakit ovat aivan arkipäivää. Varsinkin suuret elämän muutokset kuten pikkusisaruksen syntymä, muutto tai vanhempien ero voivat saada taaperon palaamaan vaippoihin. Tästä ei kannata sen suurempaa numeroa tehdä, vaan palata kuivaksi opetteluun sitten kun lapsi osoittaa siihen halukkuutta. Omassa tahdissaan jokainen lapsi oppii käymään potalla tai pöntöllä. Pikkuvahinkoja sattuu matkan varrella, mutta lirut voi pyyhkiä lattialta ja jatkaa leikkejä. Lisää aiheesta: Voima-lehden 3/2004 artikkeli

13 Heini Kettunen Matkalla pottailun ihmemaassa TEKSTI: Hanna Kettunen LOKAKUUSSA SYNTYNYT TYTTÖMME sai 1-vuotissyntymäpäivälahjaksi keltaisen potan. Siinä tyttö istuskeli talven mittaan kirjojaan lukemassa, kun sille päälle sattui ja me vanhemmat muistimme istuttaa. Taisi sinne pottaan joskus jotain lirahtaakin, ja näitä tekeleitä yhdessä ihmettelimme ja ihastelimme. Isän ja äidin laiskuudesta johtuen istunnot olivat kuitenkin satunnaisia. Tytön ollessa puolitoistavuotias alkoi päiväkotiura. Pottailu oli päiväkodissa olennainen osa päiväohjelmaa ja isompien esimerkkiäkin oli tarjolla. Niinpä me vanhemmat päätimme myös ottaa kotona potalla istumisen osaksi rutiineja. Päätös piti vähän niin ja näin, kun aina ei muistanut ja välillä ei jaksanut. Kesä kuivaa sen minkä kasteleekin Lähipiirin esimerkin innoittamana jätimme kesälomalla tytön ollessa noin 1v 9 kk vaipat pois kotioloissa. Vanhempien motivaatio kuivaksi harjoittamista kohtaan nousi huimasti pissalammikoita lattioilta pyyhkiessä. Tyttöä ja kelloa tarkkailemalla pystyimme laatimaan todennäköisyyslaskelmia pissahädälle. Siitä huolimatta hiekkalaatikolta ei aina ehditty sisälle asti ja edessä oli housujen vaihto. Pikkuhiljaa homma alkoi kotona sujua. Ulos lähtiessä ja nukkuessa turvauduttiin kuitenkin vielä visusti vaippoihin. Ja myönnettäköön välillä kotonakin, kun kärsivällisyys loppui. Käytimme sekä kertakäyttö- että kestovaippoja, sillä kestoilukokeilu oli astunut kuvaan mukaan yhdessä pottailun kanssa. Kestovaipoista puhuttiin tytölle pikkuhousuina. Päiväkotiin palatessa vaipat pysyvät kuivina Elokuussa oli taas aika palata päiväkotiin. Puhuimme henkilökunnan kanssa ja yhteistuumin päädyimme siihen, että päiväkodissa vaipat olisivat vielä käytössä. Toisella päiväkotiviikolla kuitenkin huomasimme vaipan pysyneen monta päivää kuivana. Kysyessäni asiaa päiväkodissa siellä myös todettiin kaikkien tarpeiden tulleen pottaan. Niinpä päätimme yhdessä henkilökunnan kanssa jättää vaipat päiväunia lukuun ottamatta kokonaan pois ja katsoa mitä tapahtuu. Sen päivän jälkeen vaippoja ei enää juurikaan tarvittu. Tytön ollessa vuoden ja 10 kuukautta hän oli yhtäkkiä oppinut kuivaksi. Univaipat jäivät myös hyvin nopeasti pois. Vahinkoja toki vielä sattui, joskus jopa monta päivässä. Uskoa meihin valoivat kuitenkin ne viikot, kun pissapyykkiä ei tullut yhtään. Kirja kaverina potalla Nyt tytön ollessa 2,5-vuotias potalla käynti sujuu jo rutiinilla, mutta edelleen mieluiten kirjojen kanssa. Pyttyynkin on jo tutustuttu. Potta kulkee kuitenkin mukana kaupungilla ja kylässä. Näin jälkeenpäin muistellen kuivaksi oppiminen tapahtui yllättävän helposti. Lapset ovat toki tässäkin asiassa erilaisia, mutta itse haluaisin uskoa, että meidän tapauksessamme vaipattomuus kotioloissa palkittiin. Se opetti sekä taaperon että vanhemmat tunnistamaan hädän merkit. Kiinnostava puuha auttaa vipeltäjää viihtymään potalla. Tyttöä ja kelloa tarkkailemallapystyimme laatimaan todennäköisyyslaskelmia pissahädälle. Siitä huolimatta hiekkalaatikolta ei aina ehditty sisälle asti ja edessä oli housujen vaihto. Pikkuhiljaa homma alkoi sujua. 13

14 Kestoilun talous Taru Leminen, Vekaravintti MEIDAÄN ÄAITI ON VAIPPAKAUPPIAS TEKSTI: Ella Santaluoto NÄIN VOIVAT SADAT suomalaislapset todeta vanhempien ammatteja kysyttäessä. Kestovaippoja myyviä yrityksiä tulee markkinoille pari kolme joka kuukausi ja lähes saman verran lopettaa toimintansa. Arviolta noin 300 yrittäjää Suomessa saa ainakin osan elannostaan kestovaippojen valmistuksesta tai myynnistä. Moni lähtee kiristyvään kilpailuun mukaan mahdollistaakseen lastensa kotihoidon. Silloin puhutaan kotiäitiyrittäjästä eli WAHM:sta (workat-home-mom). Yksinkertaisin vaihtoehto ompelutaitoisen kotiäidin lisätuloksi on vaippatuotteiden valmistus alihankintana toiselle yritykselle. Monelle äidille vaippaompeluksista on tullut harrastus, josta ei halua luopua lasten jo oppiessa kuivaksi. Taitojaan voi tarjota esimerkiksi Kestovaippainfon nettisivuston kautta ompeluapua kaipaaville vaippavalmistajille. Kyseessä ei kuitenkaan ole ystävänpalvelus, vaan silloin on otettu askel yrittäjyyteen ja saatava tulo on veronalaista. Uusi yrittäjä ilmoittautuu kaupparekisteriin perustamislomakkeella (Y-lomake), ja samalla yritys saa yritys- ja yhteisötunnuksen eli Y-tunnuksen, Anna Tuomi Varsinais-Suomen yrityspalvelukeskus Potkurista selvittää. Y-lomakkeella ilmoittaudutaan samalla ennakkoperintärekisteriin ja arvonlisärekisteriin. Ilmoituksen hinta riippuu yhtiömuodosta. Esimerkiksi yksityisen elinkeinonharjoittajan maksu on 65 euroa (tieto helmikuulta 2008). Kestovaippayrittäjänä voi saada myös elantonsa, ja päätoiminen yrittäjyys oikeuttaa starttirahaan. Kotona lapsia hoitavan yrittäjän toiminta ei yleensä täytä starttirahan saamisen edellytyksiä, sillä starttirahaa ei myönnetä yhtäaikaisesti esimerkiksi äitiys- tai vanhempainrahan kanssa, Tuomi kertoo. Yrittäjäksi ei kannata lähteä hetken mielijohteesta, vaan asioista pitää ottaa kunnolla selvää. Yrittäjäkursseja tarjotaan TEkeskuksen, työvoimatoimiston ja kansanopistojen kautta osin jopa ilmaiseksi. Yrittäjäkurssi on edellytys starttirahan saamiselle. Yrittäjän arki on vaihtelevaa Olisi ehkä ollut hyvä opiskella vähän enemmänkin etukäteen, koska kaikki keveästi ylittämäni asiat ovat todellakin tulleet vastaan matkan varrella, Mira-Pauliina Piipari kertoo. Raparperi-yritystään pyörittävä Piipari on päätynyt käyttämään maksullista verkkokauppapohjaa ja kirjanpitäjää, kuten lukuisat muutkin vaippayrittäjät. Mielestäni on turhaa hakata päätä seinään ja yrittää jaksaa tehdä kaikki itse. On järkevämpää keskittyä siihen mitä osaa ja hankkia loput ostopalveluna, Piipari selvittää. Yrittäjä-äiti voi hyödyntää esimerkiksi siivouspalvelua, joka antaa mahdollisuuden keskittyä lastenhoitoon ja yrityksen pyörittämiseen. Olen ihminen, joka toimii parhaiten paineen ja stressin alla, ja lamaannun täysin, jos minulla ei ole riittävästi tekemistä. Kaksi lasta, päivätyö, yrittäjyys ja järjestötoiminta ovat sopivasti työllistävä yhdistelmä, Silkohapsen Minna Haataja kertoo. Haatajan päivätyön ja lasten samanaikaisen kotihoidon mahdollistaa apuna toimiva lasten mummo. Haataja on päätynyt muuttamaan yrityksensä suuntaa jälleenmyynnistä valmistukseen. Aina alkuperäinen suunnitelma ei olekaan toimivin ammattilaisen avustamana tehdystä kannattavuuslaskennasta huolimatta. Alan yrittäjien mukaan vaippabisneksessä ei pääse rikastumaan pienien katteiden vuoksi. Hintakilpailuun lähteminen ja postikuluttomuustarjoukset ovat pärjäämisen kannalta kannattamattomimmat vaihtoehdot. Koko ajan omat lapset kasvavat, ja mielenkiinnon alueet alkavat siirtyä lastenvaatteisiin ja muihin lastentarvikkeisiin. Tuskin koskaan kestovaipoista kokonaan luovun, mutta tarkoitus olisi vähitellen muovata tuotevalikoimaa siihen suuntaan, että kestovaipat eivät olisi pääasia, Sanna Siiteri-Tuhkanen Sannan Shopista kertoo. Talous kannattaa arvioida realistisesti Taloudelliset kysymykset arveluttavat monia yrittäjyyttä harkitsevia äitejä. Potkurista muistutetaan, että yrittäjän tulot eivät ole säännöllisiä, eikä niistä toimiteta ennakonpidätystä. Yrittäjän pitää ilmoittaa verottajalle arvioitu liikevaihtonsa. Monet ovat aloittaneet yrityk- 14

15 sensä hyvin pienellä pääomalla tai ottaneet pienen lainan alkuvaraston ostamiseksi. Jos suunnittelee yrittäjyyttä, on aivan realistista budjetoida menot ja tulot sen mukaan, että ei saa nostettua itselleen palkkaa puoleen vuoteen, Mira-Pauliina Piipari opastaa. Vaikka ensimmäistäkään vaippaa ei menisi kaupaksi, on juoksevia kuluja useiden satojen eurojen edessä kuukaudessa. Yrittäjän on taattava oma eläkkeensä pakollisella eläketurvamaksulla, Siiteri- Tuhkanen jatkaa. Heidi Wahlman on päätynyt kasvattamaan yrityksensä, Pikku- Papoosen varastoa myyntivoitoillaan. Alkuaikoina hän toimi tilaamalla vain mallikappaleet jälleenmyymistään tuotteista, ja nyt haussa on jo suurempi liiketila kasvavalle valikoimalle. Myös kysyntä muovaa valikoimaa. Jotkut ostavat aina halvinta, toiset haluavat joitakin tuotteita, maksoi mitä maksoi, Wahlman kuvaa. Trendit näkyvät vaippojen väreissä Vaippoihin on tullut iloisia värejä ja kuvioita vallitsevan muodin mukaan. Yrittäjien mukaan kaupaksi käyvät tällä hetkellä parhaiten retrokuosit nykyisten vanhempien omasta lapsuudesta. Ommeltavaksi tulee aina enemmän trendikkäitä vaippoja ja värillä on väliä, omalla toiminimellä ompeluapua yrittäjille tarjoava Katja Parviainen kertoo. Jotkin tuotteet pitävät asemansa markkinoilla muodista riippumatta. Hittituotetta voi olla vaikea ennustaa, ja netin keskustelupalstojen ansiosta varastot saattavat tyhjentyä tietystä tuotteesta minuuteissa. Kestovaippahulinat ja muut messut aikaansaavat ostoryntäyksiä yksittäisten tuotteiden kohdalla. Minvillaa ankkuroiva Minna Vidgren-Rajaniemi pitää materiaalien kestävyyttä, ja sitä kautta ekologisuutta tärkeämpänä kuin vaippojen muodikkuutta. Pyrin tekemään tuotteita, joiden malli ja tekniikka on loppuun asti viilattu, ulkonäköseikat tulevat näiden jälkeen, Vidgren- Rajaniemi tähdentää. Ajankäytöstään Minvillan pitäjä on tehnyt taidetta asumalla kahta taloutta kuuden lapsensa kanssa. Minulla ei ole mahdollisuutta matkustella messuille, koska aika ei kertakaikkiaan riitä. Toisaalta olen kokenut tärkeänä sen, että voin olla suoraan yhteydessä asiakkaisiin, Vidgren-Rajaniemi kertoo. Kotiäidillä aika on kortilla ja yrittäjällä ongelmat kertaantuvat. Sijaisen puuttuessa yrityksellä on lappu luukulla sairastapauksen sattuessa kohdalle tai äidin ollessa loman tarpeessa. Yötyöt kostautuvat lasten ja kodinhoidon vaatiessa osansa äidin ajasta. Usein apuna on puoliso tai sukulaiset, ja yrityksen asioita hoidetaan iltaisin ja viikonloppuisin. Kotiäitiyrittäjät korostavat rutiineita ja järjestelmällisyyttä yrityksenhoidon edellytyksinä. Kärsimätön asiakas ei aina osaa inhimillistää yrittäjää, vaikka olisi kotiäiti itsekin. Useimmat WAHM:t tuntuvat löytäneensä oman juttunsa yrittäjyydestä kuin varkain ja toivovat voivansa jatkaa yrittäjinä lasten siirtyessä päivähoitoon ja koulun penkille. Kestovaippabisneksen kasvuun jaksetaan luottaa ihmisten arvojen muuttuessa yhä ekologisemmiksi ilmastonmuutoskeskustelun ansiosta. Lisätietoja yrittäjyydestä:

16 Tutkimus kartoittaa ompeluinnostuksen syitä Äidin ompelemat vaipat ovat istuvia ja edullisia Shutterstock TEKSTI: Sanna Kivelä / Heini Kettunen VAIPPOJEN OMPELU on monille äideille rakas harrastus. Ompelu on hetki omaa aikaa tai tapa pitää perheen budjetti kurissa. Käsityönopettajaksi opiskeleva Virpi Tiitinen on tutkinut syitä, jotka saavat äidit väsäämään vaippoja vauvoilleen. Ompelevat isät otetaan mahdollisesti mukaan jatkotutkimukseen. Mistä oma ompeluinnostus lähti? Virpi Tiitinen on kolmen lapsen äiti: esikoinen Melissa on 11-vuotias ja kaksoset Matilda ja Miguel ovat 4-vuotiaita. Tiitinen opiskelee Helsingin yliopistossa käsityönopettajaksi ja tekee kestovaipoista kandidaatintutkielmaansa. Kaksoseni käyttivät kestovaippoja, kun pikkuvauvavaihe oli ohitse. Lapsillani oli käytössä jonkin verran erilaisia ostovaippoja, joiden pohjalta ompelin heille itse ison kasan vaippoja. Käytin pääosin AIOvaippoja ja harkkahousuja lapsillani, mutta jonkin verran myös muotoon ommeltuja sisävaippoja PUL-kuorien kanssa. Lapset käyttivät myös päiväkodissa kestoja, vaikka päiväkoti alkuun ne tyrmäsikin. Puhumalla sain päiväkodin lopulta suostumaan kestovaippojen käyttöön. Kerran tosin vaipat olivat päätyneet roskikseen, mutta päiväkodin henkilökunta kävi etsimässä ne sieltä, kun huomasin vaippoja puuttuvan päivän lopussa. Itse koin kestovaipat helpommiksi kuin kertakäyttövaipat ja niiden käyttö oli hajuttomampaa ja mukavampaa. Jälkeenpäin olen harmitellut, että en löytänyt kestovaippoja aikaisemmin, Tiitinen muistelee. Mistä sait idean vaippatutkimukseen? Kestovaipat Tiitinen valitsi aiheeksi siksi, että ne eivät hänestä ole Suomessa riittävän hyvin esillä. Niihin liittyy lisäksi aivan kokonaan oman maailmansa. Idea kestovaippa-aiheiseen tutkimukseen lähti oikeastaan siitä, että halusin aiheeksi jonkin käsityötä hyvin konkreettisesti lähestyvän aihepiirin. Lisäksi oma kokemukseni kotiäitiydestä ja ompeluharrastuksesta herätti kiinnostusta siihen, että mitähän muut pikkulasten äidit tekevät, hän kertoo ajatuksen synnystä. Tuleva käsityönopettaja sai samalla hyvän tilaisuuden esitellä aihetta myös omille opiskelutovereilleen, joista osalla ei vielä ole lapsia. Omien lasten takia mielenkiintoni ympäristöasioihin on kasvanut. Erityisesti minua kiinnostaa se, kuinka voisin vaikuttaa siihen, että ympäristöstä jäisi vielä jotain omille lapsille ja lastenlapsille. Mitä tutkimuksessa on tullut ilmi? Monelle äidille mukavinta vaippojen ompelussa oli se, että he saivat omaa aikaa. Vastausten valossa näyttää siltä, että äidit valitsevat kestovaipat ekologisista, taloudellisista ja osin myös terveydellisistä syistä. Tutkimukseen osallistui 21 äitiä, jotka vastasivat Kestovaippainfon nettisivulla olleeseen kyselyyn. Äidit ompelevat vaipat itse monista eri syistä. Eniten mainintoja keräsi edullisuus: itse tehden vaipat tulevat äitien mukaan halvemmiksi kuin ostamalla. Myös harrastus ja oma aika mainittiin useissa vastauksissa. Tiitisen mukaan harrastus tarkoittaa joillekin ompelua ja toisille taas vaippoja itsessään. Ommellen voi tehdä paljon erilaisia vaippoja. Muita vaippojen ompelun syitä olivat kierrätysmateriaalin käyttö, vaipan nopea saatavuus, ompelun hauskuus ja onnistumisen kokemus jne. Äitien vastauksia lukiessani tulin itsekin hyvälle tuulelle. Vastauksista paistoi into kestovaippoja ja niiden ompelua kohtaan. Monelle äidille mukavinta vaippojen ompelussa oli se, että he saivat omaa aikaa. Vaippojen ompelussa oli myös ikäviä puolia, mutta ikäviä puolia oli yhtä monta kuin vastaajiakin. Joillekin ikävää oli purkaminen, toiselle taas kankaiden leikkaaminen. Hankaluuksiakin vaippojen ompelussa kohdataan: materiaaleja on huonosti saatavilla kangaskaupoissa, jolloin niitä ei pääse tunnustelemaan etukäteen. Netin kautta materiaalia onneksi on hyvin saatavilla. Kuminauhat tuottavat myös monelle ompelijalle päänvaivaa, niistä tulee helposti liian kireät tai löysät. Tutkimuksessa on mukana vain äitejä, sillä Tiitinen uskoo äitien pääasiassa ompelevan vaippoja lapsilleen. Ompelevat isät olisivat tietysti olleet hyvin mielenkiintoinen tutkimuksen kohde, mutta aineiston löytäminen olisi saattanut olla haastavampaa. Isät voisi mahdollisesti ottaa mukaan tutkimukseen siinä vaiheessa, kun on aika työstää gradua, Tiitinen suunnittelee. 16

17 Mukava ja ekologinen Kestovaippailun mainio yhdistelmä Puuvillavaippa ja villaiset vaippahousut Kestovaippailun asiantuntija Tampereella: MIRAAKKELI Aleksanterinkatu 28 p Tilaa ilmainen tuoteluettelo ja Villavauva-esite:

18 Testaa Vaippala oletko vaippaholisti TEKSTI: Heini Kettunen Suosikkivaipastasi on juuri tullut markkinoille uusi kuosi, mutta tilisi vilkkuu uhkaavasti miinuksen puolella. Mitä teet? A) Murrat surutta lasten säästöpossut. Jos raha ei vieläkään riitä, myyt perheen marsun häkin ja jyrsintälelut netissä. Syntyneen porun vaientamiseksi lupaat viedä piltit herkkujäätelölle heti kun seuraava lapsilisä kolahtaa tilille. B) Kaivelet laukunpohjat ja lipaston laatikot, sillä muistat jossain nähneesi kympin tai pari. Jos etsintä ei tuota tulosta, vihjaat puolisollesi, että käteiselle olisi käyttöä. C) Huokaat mielessäsi ja päätät siirtää vaipan oston hamaan tulevaisuuteen. Löytyyhän noita vaippoja kaapista. Postimies soittelee yhtenään ovikelloa, ja kantaa teille yhä suurempia paketteja. Puolisosi on epäileväinen ja huomauttelee asiasta. Miten vastaat? A) Valehtelet sujuvasti, että sinulla on kiihkeä suhde postipojan kanssa. Et halua paljastaa vaippashoppailusi koko laajuutta, sillä pelkäät enemmän rakkaasta harrastuksesta luopumista kuin naama punaisena asumuserolla uhkaava puolisoasi. B) Opit nopeasti ennakoimaan postinkantajan tulon, ja käyt nappaamassa paketit ennen kuin ovikello ehtii rimpahtaa. Keksit vaippapaketeille sellaiset piilot, joista puolisosi ei koskaan tule katsoneeksi. C) Kerrot rehellisesti puolisollesi, että tämä oli viimeinen vaippatilauksesi vähään aikaan. Sitä paitsi puolet vaipoista on tulossa kummipoikasi kestoilun aloituspakettiin, jota pojan äiti pyysi sinulta. Lopuissa oli väärä osoite. Ne olivat menossa naapurin vaippaholistille. Näet muskarissa toisenkin vanhemman vaihtavan vauvalleen kestovaippaa. Kuinka reagoit? A) Silmissäsi syttyy loiste ja kaivat välittömästi vauvasi kestovaipat esiin, sillä haluat ehdottomasti vertailla imujen ominaisuuksia. Kutsut uuden tuttavuutesi seuraavalla viikolla oleville syntymäpäivillesi. B) Kysäiset millaisia kestovaippoja perheessä käytetään. Juttelette hetken, ja sen jälkeen lähdet kotiin tekemään nakkikeittoa. C) Sinua ei voisi vähempää kiinnostaa muiden vaippailu. Lähdet vauhdilla spinning-tunnillesi. Kuopuksenne on juuri oppinut kuivaksi. Kaikista ihanista vaipoista luopuminen tuntuu haikelta, joten... A) Alat kuumeisesti suunnitella uutta vauvaa. Soitat lääkärille ja kysyt, miten sterilisaation purku onnistuu helpoiten. Mitä useampi käyttäjä vaipoilla on, sitä enemmän säästää! B) Hypistelet vaippoja ja mietit, josko niistä muutaman säästäisi siskontytölle. Loput päätät laittaa myyntiin seuraavalla vaippakirppiksellä. C) Laadit vaipoista välittömästi myynti-ilmoituksen ja lähdet saaduilla rahoilla viettämään puolisosi kanssa rentouttavaa kylpyläviikonloppua. Ihanaa, että vaipparumba on ohi! Pallero Myllymuksut ENITEN A-VASTAUKSIA Oireesi ovat selvääkin selvemmät, vaikka et välttämättä tunnusta asiaa vielä itsellesikään. Mene peilin eteen ja sano ääneen: hei, minä olen XX olen vaippaholisti. Lohdullista on se, että kyllä lapsesi viimeistään eskari-ikään mennessä on oppinut kuivaksi ja sinä voit vieroittautua addiktiosta. B-VASTAUKSIA Vaippailusi on vielä hallinnassa, mutta aina kannattaa varoa riippuvuutta aiheuttavia sudenkuoppia. Kierrä suuret vaippatapahtumat kaukaa. Vaara voi piillä muun muassa Hulinoilla, sillä massahurmos voi iskeä aivan yllättäen kaivaessasi tarjouskorin pohjalta nätinvärisiä vaippoja. Yhtäkkiä aivoissasi takoo vain yksi ajatus: pakko saada, pakko saada, pakko saada...pysymällä kohtuudessa voit kui- tenkin pitää riippuvuutesi vielä aisoissa. 18 Pallero C-VASTAUKSIA Kestovaipat eivät aiheuta sinulle minkäänlaisia värinöitä tai intohimoja. Vaipat ovat vaippoja. Niiden tehtävänä on siepata pissaa ja kakkaa. Piste.

19 ETIOPIALAISESSA LASTENKODISSA opastetaan kestovaippojen käyttöön TEKSTI: Eeva-Maria Lappalainen SUOMALAISET PERHEET VALITSEVAT monenlaisista vaippamalleista kertakäyttöisten ja kestovaippojen väliltä. Suomessa osa vanhemmista valitsee myös vaipattomuuden, joka osassa Afrikkaa on edelleen yleistä. Vaipattomuus on perinteinen afrikkalainen tapa, mutta se soveltuu kuitenkin huonosti lastenkodin arkeen, jossa hoitajia on vähän ja lapsia paljon. Ilman vaippoja oleminen voi olla ainoa vaihtoehto vaippamateriaalien, pesuveden ja sadekautena kuivatusolosuhteiden puutteiden vuoksi. Etiopialaisessa lastenkodissa käytännössä asia on ratkaistu esimerkiksi niin, että vauva makaa sängyssä alaruumis paljaana tai riepuun käärittynä muovin päällä. Tilanne on luonnollisestikin vauvalle epämukava sekä altistaa vauvan kylmälle ja infektioille. Vakavat vaippaihottumat ovatkin valitettavan tuttu näky lastenkodin vaippaikäisillä. Tilanteeseen etsitään helpotusta kevään 2008 aikana alkavasta Desta ry:n kestovaippaprojektista. Projektin tarkoituksena on helpottaa yhden etiopialaisen lastenkodin arkea toimittamalla heille tarvittava määrä uusia PUL-kuorivaippoja, taittoimuja ja sängynsuojia syyskuussa Työntekijät perehdytetään kahden viikon aikana vaippojen käytön kaikkiin vaiheisiin tulkkia ja kuvitettua koulutusmateriaalia apuna käyttäen. Intensiivinen tuki on lastenkodin käytettävissä yhteensä kolmen kuukauden ajan. Ajatuksena on tehdä tämä työ niin hyvin, että idea lähtisi pikkuhiljaa leviämään muihinkin lastenkoteihin. Sinäkin voit olla mukana auttamassa. Seuraa Kainuun Kestovaippailijoiden nettisivuja: kestovaippailijat Lisätietoja projektivastaavalta: Shutterstock 19

20 Itävallassa harsovaippoja löytyy marketeista ja huoltoasemilta. Nikolai viihtyy harsossa ja villapöksyissä. Ilona Klemola Jos ei hyvällä, niin sitten rahalla Itävallassa vanhempia kannustetaan kestovaippailuun vaippaseteleillä TEKSTI: Ilona Klemola 20 ITÄVALTALAISET ÄIDIT KUUNTELEVAT ihmeissään suomalaisten kanssasisarten kestovaippainnostuksesta. Ihmetystä herättää etenkin se, että suomalainen kestovaippailija voi yhtä hyvin olla johtoasemassa Nokialla tai lähikaupan kassa. Itävallassa kestovaipat kuuluvat lähinnä vihreän puolueen kannattajille, ja puoleen maine on tällä hetkellä pakkasen puolella. Itävallan toiseksi suurimman kaupungin Grazin jätehuolto on kuitenkin huolestunut aina vain kasvavista kertakäyttövaippakasoista. Vaikka useasti täyttyvät roskikset toisivatkin kaupungin kassaan enemmän rahaa, aiheuttavat vaippajätteet kuitenkin enemmän harmia. Barbara Horst Grazin kaupungin jätehuollosta toteaa surullisena, että vanhemmat eivät ajattele Vaippaseteli myönnetään Grazissa kertaetuutena vanhemmille, joilla on alle kuuden kuukauden ikäinen lapsi. omaa nenäänsä pidemmälle. Omakotitaloalueiden roskapöntöt täyttyvät vaipoista melkoisella vauhdilla ja kesähelteillä vaipat aiheuttavat muun muassa melkoista hajuhaittaa. Lisäksi aukirepsottavat liian täydet roskapöntöt ovat ikävä näky mihin vuodenaikaan tahansa. Jos nyt ei halua suojella luontoa niin voisi sitten ajatella edes näitä naapureita, naurahtaa Barbara Horst. Grazin kaupungin jätehuolto onkin tarttunut ongelmaan muutaman muun Itävallan kaupungin jätehuollon kanssa myöntämällä vanhemmille kestovaippaseteleitä. Vaippasetelit eivät Grazissa ole mikään uusi juttu, kestovaippailijat ovat tästä etuudesta hyötyneet jo liki kuusi vuotta. Harsoja koko rahalla Vaippaseteli myönnetään Grazissa kertaetuutena vanhemmille, joilla on alle kuuden kuukauden ikäinen lapsi. Saadakseen setelin vanhempien on todistettava asuvansa Grazissa ja olevansa kyseisen lapsen vanhempia. Paperitöiden jälkeen vanhemmat voivat toimittaa kuitit ostetuista kestovaipoista kaupungin jätehuollon toimistoon. Ostoksista vanhemmille hyvitetään 75 euroa. Jätehuolto luokittelee kestovaipaksi tällä hetkellä ainoastaan vaippaharsot. Harsoja löytyykin mukavan kokoisina paketteina aina pienimmistä huoltoasemista suurmarketteihin saakka. Muunlaisia kestovaippoja myy esimerkiksi Grazissa ainoastaan yksi erittäin hyvin varustettu lastentarvikeliike. Kaupan hyllyiltä löytyy peräti kaksi paria harmaita hahtuvalangasta neulottuja villahousuja. Baby 1 -liikkeen myyjä toteaakin hieman nolona, että kestovaippatietämys on maassa tällä hetkellä lapsenkengissä. Väite on helppo todistaa todeksi tekemällä kysely äideille sekä sairaanhoidon ammattihenkilökunnalle. Useimmat menevät hiljaiseksi puhuttaessa esimerkiksi erilaisista imuista. Setelin mainonta olematonta Vaikka rahaa vaippoihin jaetaankin Grazissa melko avokätisesti, vanhemmat tuskin vaivautuvat seteliä hakemaan. Syiksi jätehuolto arvelee muun muassa olemattoman mainonnan sekä yksinkertaisesti kestovaippatietämyksen puutteen. Grazilla ei ole tällä hetkellä varaa panostaa mainontaan monen muun kaupungin tavoin. Olemme yrittäneet kuitenkin puhua odottavien äitien kanssa työskenteleville kätilöille ja lääkäreille, että he suosittelisivat kestovaippoja edes silloin tällöin käytettäväksi. Esimerkiksi tiedonpuute saa lääkäreiden suut pysymään kiinni, huokaa Barbara Horst. Kuitenkin lääkärit etenkin yksityisillä lääkäriasemilla ottaisivat mielellään korrekteja esitteitä kestovaipoista vastaan. Ei aina tarvitsisi heti tuoda esille sitä, kuinka paljon kestovaipat säästävät luontoa, sillä ikävä kyllä tällä hetkellä monet äidit nousevat kyseisestä asiasta takajaloilleen. Voisi vaikka huomioida, että kestovaipat ovat usein paljon ihoystävällisempiä kuin kertakäyttövaipat etenkin herkkäihoisille vauvoille, kertoo naistentautien lääkäri Gudrun Lorenz Ebehardt. Äideiltä tietoa kestovaipoista löytyi kuitenkin hieman enemmän kuin lääkäreiltä taikka kätilöiltä. Kuitenkin kestovaipoilla oli äitienkin mielestä melko hankala maine. Kestovaippailussa äitejä huoletti suuri työmäärä ja kalliit hankintakulut. Eräs tuore äiti myös mainitsi vaippojen ruman ulkonäön. Lisäksi yksikään äideistä ei ollut kuullut kaupungin myöntämästä setelistä. Todennäköisesti olisin harsoja käynyt ostamassa ja ainakin kokeillut muutaman kerran, että tiedän mistä puhun. Kuulin kuitenkin vasta setelistä nyt, toteaa tuore äiti Andrea Haas huvittuneena. Vanhemmat Grazissa ovat tietoisia siitä, että muita kestovaippoja kuin harsoja on hankalaa marketin hyllyiltä etsiä. Internetkaupoista tilaaminen arveluttaa monia. Suomalaiset tee-se-itse -illat eivät saaneet kannatusta äideiltä. Sen sijaan eräs äiti haaveili Tupperware-kutsujen tapaan järjestettävistä vaippailtamista, missä erilaisia vaippoja voisi hypistellä antaumuksella.

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

******************************************************************************** ALL IN ONE (AIO) vaipat 4 kpl:

******************************************************************************** ALL IN ONE (AIO) vaipat 4 kpl: KESTOVAIPPAPAKETTI L-koko 1 (10) VAIPPAPAKETTI L-koko, KG 10 Sisältö: 4 kpl All in one (AIO) vaippoja 5 kpl Taskuvaippoja 21 kpl Imuja 2 kpl Sisätaskuvaippoja 2 kpl Sisävaippa 1 kpl Harkkahousuja 1 kpl

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

S-M -koon (n. 5-10kg) vaippapaketti

S-M -koon (n. 5-10kg) vaippapaketti S-M -koon (n. 5-10kg) vaippapaketti 15 kpl erilaisia all in one eli aio vaippoja. 6 kpl erilaisia taskuvaippoja 7 kpl sisävaippoja, joista 4 kpl n. M ja 3kpl n. S -kokoa 6 kpl kuoria sisävaippojen päälle.

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME?

Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Kuolemmeko JÄTTEISIIMME? Mieti ensin kaksi kertaa heitätkö roskat luontoon. Tiesitkö, että yksi veteen heitetty tupakka saastuttaa 7 litraa vettä? Kuolemmeko jätteisiimme? Kännykkä vaihtoon uutta ostattaessa,

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Parts of my Pop-in... 7 8a

Parts of my Pop-in... 7 8a A C 5 B Parts of my Pop-in... 5 6 0 D 9 7 8a 8b FI TÄRKEÄÄ! SÄILYTÄ TÄMÄ OHJE VASTAISEN VARALLE How to Pop-in Huomioitavaa Älä koskaan käytä huuhteluaineita Älä koskaan käytä biologisia pesuaineita Älä

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen?

From: Ostaja klo 21:51 Millaisessa kunnossa kirja on? Onko se siisti ja säilytetty kuivissa sisätiloissa, eli ei tunkkaisen hajuinen? Downloaded from: justpaste.it/65j Etsin Anni Swanin kirjaa Tottisalmen perillinen. Huuto.netissä niitä oli tarjolla useita, ja useimmat vain muutamalla eurolla. Vanhoja kirjoja on toisinaan säilytetty

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi

Tehtäviä. Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi Sisko Istanmäki: Liian paksu perhoseksi JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

******************************************************************************** ALL IN ONE (AIO) vaipat 4 kpl:

******************************************************************************** ALL IN ONE (AIO) vaipat 4 kpl: KESTOVAIPPAPAKETTI M-koko 1 (8) VAIPPAPAKETTI M-koko, KG n.6-10 Sisältö: 4 kpl All in one (AIO) vaippoja 2 kpl Taskuvaippoja 1 kpl Sisävaippoja 3 kpl Sisätaskuvaippoja 19 kpl Imuja 1 kpl Harsovaippoja

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Kahden kauppa on edullisempi!

Kahden kauppa on edullisempi! Kahden kauppa on edullisempi! 2-pakilla kaksi voittaa! Kun ystäväsi päättää ostaa HomCare-tuotteen, jota myydään myös 2-pakissa, teidän kannattaa sopia kimppatilauksesta. Näin saatte MOLEMMAT haluamanne

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus

Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus Asiakkaita vuoden jokaiselle päivälle - sparraus REalitycheck 7 huonoa syytä ja kolme 3 hyvää syytä olla lähtemättä asiakkaakseni. 7 huonoa syytä 1. ei ole varaa Eikä muuten tule välttämättä koskaan olemaankaan.

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla!

VAIPANVAIHTO. Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! VAIPANVAIHTO Muista aina tukea kunnolla vauvan päätä, ellei vauva sitä vielä kannattele kunnolla! HUOM! Tätä ohjetta ei toisteta joka välissä, tässä on asiasta yleishuomautus. 0. Milloin vaihdetaan? Kun

Lisätiedot

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN

OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN 1 7 6 7 2 3 4 5 Kun tiedät mitä kulutat, tiedät mitä voit säästää OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN Suomalainen käyttää vettä keskimäärin 160 litraa vuorokaudessa. Tällä kulutuksella vesimaksun pitäisi olla

Lisätiedot

Mukavuutta, jonka ansaitset

Mukavuutta, jonka ansaitset Viiden, erityisen pehmeän ja ilmavan puuvillaneliön setti. Puuvillaneliöt on valmistettu korkealaatuisesta eurooppalaisesta flanellista ja harsosta (100% puuvillaa). Kevyitä ja ilmavia, valmistettu luonnollisesta

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? Mikä ihmeen kulutus? Minä ja tavarat Mikä on turhin tavarasi? Mitä tavaraa toivoisit ja miksi? Mikä sinun tekemisistäsi on kuluttamista? Mikä ihmeen kaari? Tavaran

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 Eeva Iisakka Haapaniemen päiväkoti, Auli Siltanen Vaajakosken päiväkoti, Sanna Leppänen Linnan päiväkoti Lopputyö: sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti,

Lisätiedot

Klicka här, skriv ev. Undertitel

Klicka här, skriv ev. Undertitel Klicka här, skriv ev. Undertitel Vanhempainraha on vanhemmille maksettava korvaus, jotta he voisivat töissä olon sijaan olla kotona lastensa kanssa. Tätä korvausta maksetaan yhteensä 480 päivältä lasta

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT

NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Ved Stranden 18 DK-1061 København K www.norden.org NORDISKE ARBEJDSPAPIRER P OHJOISMAISET T YÖASIAKIRJAT Kuluttajaopas Käytä vaatteitasi Käytä päätäsi Vaali ympäristöä! Rostra Kommunikation v/ David Zepernick,

Lisätiedot

TURVATAIDOT PUHEEKSI

TURVATAIDOT PUHEEKSI TURVATAIDOT PUHEEKSI Haastattelulomake Tekijät: Neuvolan perhetyöntekijä Merja Häyrynen, kodinhoitaja Pirjo Wihinen, lastensuojelun perhetyöntekijät Päivi Hölttä- Vikki, Eija Luontama ja Piia Järvinen

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi!

Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Vastakeitettyä erikoiskahvia missä tahansa, milloin tahansa! Hyvien ulkoilmaelämysten tulisi alkaa liikkeestäsi! Coffeebrewer miten se toimii? Coffeebreweriä voidaan parhaiten kuvata kertakäyttöiseksi

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Sari Salomaa-Niemi ohjaajien haastattelun kautta Ohjaajien ajatuksia Tampereella päivähoitovetoista ylilääkäri Tuire Sannisto kuuluu

Lisätiedot

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta mutta et ole uskaltanut kysyä 1 2 Tuumasta toimeen Mielessäsi on ehkä käynyt tupakoinnin lopettaminen. Lopettamisprosessiin ja omiin tupakointitapoihisi

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

VAUVAUVAN KESTOVAIPPOJEN PIKAOPAS

VAUVAUVAN KESTOVAIPPOJEN PIKAOPAS VAUVAUVAN KESTOVAIPPOJEN PIKAOPAS Muistan kuinka itse reilut viisi vuotta sitten pyörin netissä etsimässä tietoa kestovaipoista. Olo oli toivoton. Kaiken tietotulvan keskellä ajattelin, ettei meillä ikinä

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA

OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN KÄÄNNÄ SIVUA OPAS KASVUYRITTÄJÄN HANKINTOIHIN OSTOT TUKEVAT KASVUA Kasvuyrittäjänä tiedät, että kasvu on ennen muuta tekemistä. Millaisia tekoja tarvitaan tuloksekkaaseen ostamiseen? Tässä Esan seitsemän steppiä, joilla

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?

-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa? Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt

ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt ULKOPUOLiset AURi NKOs UOJAt Auringolta suojautuminen on tärkeä osa asumista sekä nykyaikaista rakentamista. Ulkotiloissa viilentävällä varjolla on tärkeä rooli paitsi viihtyisyyden myös terveytesi kannalta.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level

Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission. Leaving Certificate 2011. Marking Scheme. Finnish. Higher Level Coimisiún na Scrúduithe Stáit State Examinations Commission Leaving Certificate 2011 Marking Scheme Finnish Higher Level VASTAUKSET I Tehtävä: Vastaa kaikkiin kysymyksiin. 1. Selitä omin sanoin seuraavat

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA?

PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA? PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA? Johanna Närvi erikoistutkija, YTT Pikkuparlamentti 30.11.2018 3.12.2018 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mihin perhevapaita tarvitaan? Perhevapaat ja miten äidit ja

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN

MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN 1 MONTA TIETÄ MUUTOKSEEN MUUTOSREITTI - Pohdintaa: Mikä elämässä on arvokasta? - Tahtoa - Uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin - Uskoa omiin kykyihin ja taitoihin - Päätöksentekoa - Tavoitteita - Aikaa

Lisätiedot

Alle kouluikäisellä. lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa. mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta. Montessoripedagogiikka

Alle kouluikäisellä. lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa. mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta. Montessoripedagogiikka Alle kouluikäisellä lapsella on ainutlaatuinen tapa ajatella ja rakentaa mieltään. Montessoriosaamista jo 30 vuoden ajalta Rantakaisla on Tikkurilan kupeessa Hiekkaharjussa toimiva yksityinen päiväkoti.

Lisätiedot