Seppo Mäntymaa. Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuukohteissa

Transkriptio

1 Seppo Mäntymaa Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuukohteissa OPINNÄYTETYÖ Kevät 2007 Maa- ja metsätalouden yksikkö, Ähtäri Metsätalouden koulutusohjelma SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU

2 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖN TIIVISTELMÄ Koulutusyksikkö: Maa- ja metsätalouden yksikkö, Tuomarniemi Koulutusohjelma: Metsätalouden koulutusohjelma Suuntautumisvaihtoehto: Metsätaloustuotannon suuntautumisvaihtoehto Tekijä: Seppo Mäntymaa Työn nimi: Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuukohteissa Ohjaajat: Ossi Vuori ja Risto Lauhanen Vuosi: 2007 Sivumäärä: 36 Liitteiden lukumäärä: 5 Työn tavoitteena oli tutkia korjuujälkeä energiapuukorjuun korjuukohteilla, Etelä- Pohjanmaan Tavoite 2 -alueella. Tutkimus koostui maastomittauksista sekä mittausten tulosten yhteenvedosta. Tutkimus kohdistui sellaisiin nuoren metsän hoitokohteisiin, joissa oli Etelä- Pohjanmaan Metsäkeskuksen tietojen mukaan korjattu energiapuuta, ja jotka olivat KEMERA-tukikelpoisia. Tarkastettavat kohteet poimittiin satunnaisotannalla ja niitä oli yhteensä 24 kappaletta. Mittaukset tehtiin Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion kehittämällä korjuujäljen inventointimenetelmällä. Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että energiapuukorjuukohteiden korjuujälki on valtakunnallisesti vertailtuna hyvää tasoa Tavoite 2 -alueella. Asiasanat: korjuujälki, energiapuu, puustotunnukset, Tavoite 2 alue, Etelä- Pohjanmaa

3 3 SEINÄJOKI UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES THESIS ABSTRACT Faculty: Tuomarniemi School of Forestry Degree programme: Degree programme in Forestry Specialisation: Forestry Production Author: Seppo Mäntymaa Title of Thesis: Study of energy wood harvesting quality in harvesting areas Tutors: Ossi Vuori and Risto Lauhanen Year: 2007 Number of pages: 36 Number of appendices: 5 The objective of this thesis was to find out the quality of energy wood harvesting in Ostrobothnia s Object 2-area. The research consisted of ground measurements and a summary based on the measurement data. The research was focused on the forests where young forest management and energywood loggings were made and which were, according to Ostrobothnia Forest Centre, contributed to by Sustainable Forestry financing aids. Research areas were separated into random samples and there were 24 of them involved in the study. Measurements were made using the harvesting quality inventory system, developed by Tapio Forestry development centre. Based on the research it can be concluded that the harvesting quality of energywood loggings in Ostrobothnia s Object 2-area s energywood, are of a good rate when compared nationally. Keywords: harvesting quality, energywood, tree stand features, Object 2-area, Ostrobothnia

4 4 SISÄLLYS SISÄLLYS JOHDANTO.6 2 KORJUUJÄLKI JA SEN MITTAAMINEN SEKÄ SEURANTA Työn tavoitteet Korjuujälki käsitteenä Puustovauriot Puustovaurioiden synty ja sijainti Ajourat ja urapainaumat 12 3 AINEISTO JA MENETELMÄT Inventointikohteet Mittausten toteutus Mitattavat tunnukset Maalaji, metsätyyppi ja kehitysluokka Ikä, keskiläpimitta, pituus ja pohjapinta-ala Runkoluku ja hakkuupoistuma Runko- ja juuristovauriot Ajouran leveys, ajouraväli ja mahdolliset urapainaumat.17 4 TUTKIMUKSEN TULOKSET Pinta-ala tiedot Korjuumenetelmä ja -tapa Maalaji, kasvupaikka ja kehitysluokka Keski-ikä ja keskiläpimitta Valtapituus ja pohjapinta-ala Runkoluku ja poistumat Runkovauriot Juuristovauriot Ajouran leveys ja uravälit Urapainaumat POHDINTA..32

5 5 LÄHTEET LIITTEET Liite 1: Mittauskohdekohtaiset tiedot 37 Liite 2: Maastolomake.38 Liite 3: Tavoite 2 -alueen kartta.39 Liite 4: Pohjapinta-alalla painotettu keskiläpimittataulukko...40 Liite 5: Tapion koealamittausmenetelmän kaaviokuva..41

6 6 1 JOHDANTO Energiapuukorjuu on lisääntynyt viime vuosina maassamme runsaasti. Käsitteen energiapuu piiriin luetaan puun runko-osista jalostettavat, energiakäyttöön soveltuvat osat, tarkemmin sanottuna oksat, latvukset, pienrunkopuu, lahot lumpit, muu teollisuuden raaka-aineeksi kelpaamaton pienpuu, sahateollisuuden sivutuotteet sekä päätehakkuualoilta nostettavat kannot. Energiapuuta korjataan yhä enemmän myös koneellisesti, erityisesti siihen soveltuvilla hakkuukoneilla, joiden kehitystyö on jatkuvaa. Koneellistuminen vaikuttaa myös työnjälkien eli korjuujäljen muuttumiseen, aivan kuten muissakin koneellisesti suoritettavissa hakkuissa. Energiapuukorjuupotentiaali, pois lukien kantojen nostosta saatava määrä, toisin sanoen siis pelkkiä kokopuuhakkuita tarkasteltaessa, on Suomessa nykypäivänä seuraavanlainen: taimikonhoitokohteet n. 2 milj. m 3, harvennushakkuut n. 3 milj. m 3. Korjattavan energiapuun volyymia voitaisiin jatkossa kuitenkin vielä laskelmien mukaan nostaa tuntuvasti. (Metsäverkko, 2007) Maassamme korjattavasta energiapuusta toiseksi suurimman osan muodostavat ensiharvennus- sekä muut nuoren metsänhoitokohteet. Näiltä aloilta puu korjataan energiakäyttöön pääosin kokopuuna, sekä jonkin verran myös rankapuuna. Tyypillisiä korjuukohteita ovat maantieteestä riippuen harvennusta vaativat nuoret metsät, myöhästyneet taimikonhoitokohteet ja esimerkiksi kunnostusojituskohteiden hakkuiden yhteydessä tehdyt harvennukset. Edellä mainituissa kohteissa ainespuukertymät jäävät yleensä melko pieniksi, mutta energiapuunkorjuun avulla tällaistenkin kohteiden korjuun kannattavuus saattaa nousta ratkaisevasti. (Metsäverkko, 2007) Nuoren metsän kunnostuskohteilla energiapuunkorjuun eri vaiheet poikkeavat normaalista ainespuun korjuusta. Energiapuun hankinnan eri työvaiheita ovat: kaato ja kasaus metsässä (joko koneellisesti tai metsurityönä), lähikuljetus tien varteen, haketus palstalla tai tienvarsivaraston yhteydessä, kaukokuljetus laitok-

7 7 sille ja mittaus sekä vastaanotto esimerkiksi lämpölaitoksella. (Lauhanen & Laurila, 2007) Jotta energiapuunkorjuu olisi taloudellisesti kannattavaa, yhdestä leimikosta saatavan energiapuukertymän tulisi olla vähintään 40 m 3 /ha ja koko hakkuukohteen kertymän näin ollen siis vähintään myös samaiset 40 m 3 /ha. Jos kertymä jää tätä pienemmäksi, korjuu ei ole enää taloudellisessa mielessä kannattavaa. (Airaksinen, L. Alakangas, V-M, Puhakka, A., 2001) Energiapuunkorjuuseen voi saada myös korjuutukea, mikä osaltaan kannustaa tällaisten kohteiden hakkuisiin. Tukea maksetaan 7 /kiinto-m 3 (kasaus 3,50 /kiinto-m 3, metsäkuljetus 3,50 /kiinto-m 3 ), lisäksi rahoituslain kohteilta kerättyyn energiapuun haketukseen maksetaan tukea 1,70 / haketettu irto-m 3, eli 4,25 / kiinto-m 3. Työllisyystyönä tehtyyn korjuuseen myönnetään lisätukea 1,70 / kiintom³. Tuen saa, kun nuoren metsän hoitokohteelta on kerätty vähintään 20 kiintokuutiometriä puuta ja Metsäkeskukselle on annettu vakuutus puun luovutuksesta energiakäyttöön. Lisäksi valtiolta voi saada KEMERA-tukea energiapuunkorjuuseen kelvollisiin taimikoihin ja nuoriin 02-kehitysluokan kasvatusmetsiin. (Finlex, valtion säädöstietopankki, 2007) Vaikka energiapuunkorjuu on siis merkittävästi lisännyt suosiotaan meillä Suomessa ja sen korjuuvolyymi on viime vuosina noussut huikeasti, ei energiapuukohteiden korjuujälkeä ole seurattu tarkasti. Korjuujälkitutkimuksia energiapuun korjuukohteilta on nykyhetkellä olemassa varsin vähän. Vasta aivan viime aikoina maassamme on havahduttu siihen, että myös korjuujälkeä tulee alkaa seurata, aivan samoin kuin esimerkiksi harvennushakkuissa on ollut käytäntönä jo pidemmän aikaa. Tätä kautta myös energiapuunkorjuuta voidaan tulevaisuudessa entisestään kehittää sekä tehostaa. Korjuujälkitarkastukset eivät ole suinkaan turhia, sillä jos haluamme pysyä metsäsertifioinnin ja -lakien mukaisissa rajoissa, tulee korjuumenetelmien toimivuutta tarkastella monelta kannalta. Näistä näkökulmista korjuujäljen laatu on yksi tärkeimmistä. Varsinkin ensiharvennukset, joista yhä enemmän korjataan puuta myös puhtaasti energiakäyttöön, on metsikön puustontuotoskyvyn ja -laadun kan-

8 8 nalta tärkein metsänhoitovaihe ja -toimenpide, joten korjuujälkeä on syytä seurata vuosittain; nimenomaisesti myös energiapuukorjuukohteilla, huolimatta korjuun suorittajasta. Oli korjuun suorittaja suuremman teollisuuspuuta hankkivan korjuuketjuun integroitu korjuuketju, metsänomistajan oma hankintakorjuuketju tai nimenomaisesti energiapuunkorjuuseen erikoistunut ns. erilliskorjuuketju, on korjuujälkeä seurattava. Tämä tutkimus on osa Etelä-Pohjanmaan TE-keskuksen, Epanet-verkoston, SeAMKin maa- ja metsätalouden yksikön sekä Vaasan yliopiston rahoittamaa suurempaa EU/EAKR-hanketta. Kyseinen Epanet-bioenergiahanke keskittyy selvittämään bioenergian tuotannon ja käytön kehittämistä Etelä-Pohjanmaan Tavoite 2 - alueella.

9 9 2 KORJUUJÄLKI JA SEN MITTAAMINEN SEKÄ SEURANTA 2.1 Työn tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena on maastoinventoinneilla arvioida Etelä-Pohjanmaan Tavoite 2 -alueen nuorten metsien hoitokohteiden työnjälkeä alueilla, jotka ovat Etelä-Pohjanmaan Metsäkeskuksen mukaan täyttäneet kestävän metsätalouden rahoituslain mukaiset kriteerit. Tutkimus kohdistetaan sellaisille KEMERA-tuetuille korjuualoille, joissa Etelä-Pohjanmaan Metsäkeskuksen ilmoituksen mukaan on korjattu energiapuuta, jonka kertymä on ollut yhteensä vähintään 20 m 3 /ha. Metsälaki sekä metsäsertifiointi edellyttävät, että hakkuu ja sen yhteydessä tehtävät toimenpiteet toteutetaan välttäen hakkuualueelle ja sen ulkopuolelle kasvamaan jätettävän puuston vahingoittamista ja tarpeettomia maastovaurioita (Tapion taskukirja, 2002). Metsälain 10 :ssä on mainittu monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaat elinympäristöt. Lisäksi energiapuunkorjuussa on noudatettava luonnonsuojelulain (1096/1996) mukaisia säädöksiä. Koistinen ja Äijälä (2006) ovat viitanneet kyseisiin lainkohtiin myös Tapion energiapuun korjuuohjeissa. Metsäsertifioinnin piirin kuuluvan yksityismetsänomistajan on otettava huomioon myös sertifiointikriteerit. Siinä korostetaan erityisesti luonto- ja ympäristöasioiden huomioimista (Kaivola 2004). Metsätalouden tutkimuskeskus Tapio kehitti menetelmän korjuujäljen seurantaan ja aloitti inventoinnit valvontamielessä vuonna Kyseistä seurantamenetelmää on suurelta osin käytetty palvelemaan vain ainespuuhakkuiden korjuujäljen seurantaa. Tämän jälkeen Suomessa on kehitetty mitä moninaisempia tarkastusmenetelmiä. Kyseinen inventointimenetelmien suuri kirjavuus on myös osaltaan hankaloittanut tulosten yleistettävyyttä ja vertailukelpoisuutta (Riitahaka, 2006). Nykypäivänä tämä Tapion kehittämä seurantamalli on kuitenkin yleisesti käytössä myös energiapuun korjuujälkeä seurattaessa. (Finlex, 2007.)

10 Korjuujälki käsitteenä Korjuujälki tarkoittaa metsikön puuston ja maaperän tilaa puunkorjuun jälkeen. Korjuujäljen seurannan tärkeimpiä käsitteitä ovat: puustovauriot, jotka erotellaan tarkemmin runko- ja juuristovaurioihin, poistuma puulajeittain, jäävän puuston määrä (pohjanpinta-ala/runkoluku) ajourien leveys ja uraväli sekä urapainaumat. Lisäksi energiapuunkorjuukohteilla on ollut käytäntönä määrittää myös maalaji, kehitysluokka, valtapituus ja keskiläpimitta. Jäävään puustoon syntyvät vauriot merkitsevät puuston laadun alenemista. Toisin sanoen huono korjuujälki johtaa laatu- sekä kasvutappioihin. Lisäksi huonosta jäljestä aiheutuu ns. sekundäärisiä tuhoja. (Sirén, 1998) Puustovauriot Puuston runkovaurioihin luetaan kaikki oletetun kaatosahauskohdan yläpuolella sijaitsevat vauriot. Juurenniskavaurioihin vastaavasti kaikki kaatosahauskohdan alapuolella olevat vauriot, tarkemmin sanottuna vähintään 2 cm paksuissa juurissa korkeintaan 1 metrin etäisyydellä juurenniskasta sijaitsevat vauriot. Syvyyden perusteella vauriot voidaan jaotella edelleen pinta- ja syvävaurioihin. Suomessa on kiinnitetty erityistä huomiota nimenomaan puustovaurioiden havainnointiin. Runkovauriot ovatkin tärkeä osa-alue, kun mietitään, miten vaurioitunut puu selviää jatkossa. (Siren, 1998.) Kun puun runkoon tulee vaurio, se aiheuttaa väistämättä laatutappioita jatkossa. Yleensä runkovauriosta seuraa rungon lahoutuminen ja koroutuminen. Jos runkovaurio syntyy jo varhaisessa vaiheessa, kuten korjattaessa puuta energiakäyttöön esimerkiksi taimikonhoitokohteelta, niin käytännössä vaurioitunut puu on sen jälkeen kelpaamaton ainakin sahateollisuuden käyttöön. Kuusella ja koivulla vaurioituminen johtaa lähes poikkeuksetta lahon syntymiseen. Mänty kestää tuhoja paremmin, mutta syvävauriot aiheuttavat sen runkoon koroja, jotka alentavat männystä saatavan sahatavaran arvoa. (Sirén, 1998; Hakkila & Laiho, 1967).

11 11 Huono korjuujälki aiheuttaa jäävässä puustossa myös ns. sekundäärivaikutuksia. Sekundäärivaikutuksena puustoon syntyy usein tuuli-, lumi- ja hyönteistuhoja. Rungolle syntyviin vaurioihin pesiytyy helposti tuhohyönteisiä ja mahdolliset juurivauriot edistävät myrskytuhojen syntyä. Liian suuri harvennusvoimakkuus saattaa myös aiheuttaa tuuli- ja lumituhoja. Omaksi osaksi sekundäärivaikutuksissa voidaan lukea myös kesäaikana suoritetun harvennuksen aiheuttama maannousemariski. Tämän takia sulan maan aikana suoritettavia harvennuksia tulisi välttää, etenkin kuusikoissa. (Sirén, 1998.) Puustovaurioiden synty ja sijainti Yleisimmin puustovaurioita esiintyy lähellä ajouraa (n. 2 4 m) sijaitsevissa puissa. Yleisin vauriokohta on noin yhden metrin korkeudessa puun tyveltä mitattuna. Toiseksi yleisimmin on syytä tarkastella runkoa hieman ylempää, metsäkoneen puomin korkeudelta. (KUVA 1.) Vaurioiden synnyn jakaantuminen menee lähes puoliksi hakkuun ja metsäkuljetuksen välillä. Nimenomaisesti energiapuun manuaalisessa korjuussa vaurioita syntyy kuitenkin enemmän metsäkuljetus- kuin korjuuvaiheessa. (Sirén, 1998.)

12 12 KUVA 1. Usein runkovauriot syntyvät ajourien varteen (Kuva: Jussi Laurila ) Ajourat ja urapainaumat Ajourat, niiden sijoittelu ja uravälit kuuluvat myös olennaisena osana korjuujäljen seurantaan. Ajourat aiheuttavat metsiköissä kasvutappioita kahdestakin syystä (Isomäki, 1994). Uria avattaessa ei voida suorittaa niin optimaalista poistettavan puuston valintaa kuin normaalissa harvennuksessa. Näin ollen myös kasvatettavaksi kelpaavia puuyksilöitä joudutaan ehkä poistamaan. Toiseksi osa ajourien aiheuttamista aukoista jää hyödyntämättä myöhemmin potentiaalisena kasvutilana. Ajourapainaumat puolestaan aiheuttavat puustossa kasvutappioita juuristosekä maaperävaurioiden seurauksena. Ajourista ei kuitenkaan ole pelkästään haittaa metsän tulevaa puuntuotoskykyä ajatellen. Urien reunoille kasvamaan jäävät puut saavat enemmän elintilaa ja valoa sekä ravinteita ja näin ne menestyvät paremmin. Tämä vaikutus osiltaan vähentää ajourilta poistettavien hyvien puiden katoamisen merkitystä. Siltikään se ei täysin riitä kompensoimaan menetettyä laatupuun määrää. (Sirén,1998).

13 13 3 AINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimuksessa analysoitiin ja vertailtiin maastomittausten tuloksia ja korjuujäljen tilaa Etelä-Pohjanmaan Tavoite 2-alueella. Lisäksi vertailtiin ja etsittiin muutamia erilaisten toisiaan korreloivien tekijöiden esiintymistä ja vaikutusta korjuujälkeen. Keskeisinä tekijöinä tarkasteltiin runkovaurioita, korjuutapaa ja menetelmää, poistumaa ja jäävien runkojen määrää. Kyseenomaisten mittaustulosten perusteella tehtiin päätelmiä tunnusten keskinäisistä riippuvuussuhteista korrelaatioanalyysin avulla. Mittaustulosten yhteenvedossa, analysoinnissa ja kuvaajien sekä kaavioiden teossa käytettiin Excel-taulukkolaskentaohjelmaa. 3.1 Inventointikohteet Tutkimuksen aineistona käytettiin 24:ltä eri maastoinventointikohteelta mitattuja tunnuksia. Maastokohteet sijaitsivat seutukunnittain (Suupohja, Eteläiset seinänaapurit, Kuusiokunnat, Järviseutu) 13 eri paikkakunnalla: Alavus, Alajärvi, Evijärvi, Isojoki, Jalasjärvi, Kauhajoki, Kortesjärvi, Lappajärvi, Lehtimäki, Seinäjoki, Soini, Teuva ja Ähtäri. Kohteiden lukumäärät vaihtelivat yhdestä neljään paikkakunnittain. Tutkittujen kohteiden ala oli hieman yli 86 ha. Mitatut maastokohteet valittiin Metsäkeskuksen hyväksymistä KEMERA-kohteista Etelä-Pohjanmaan Tavoite 2 -alueelta (Liite 2.) satunnaisotannalla, Exceltaulukkolaskentaohjelman otantageneraattorilla. Lisäksi mukana oli pieni joukko kohteita, joissa Etelä-Pohjanmaan Metsäkeskus oli suorittanut osittaisen korjuujäljen inventoinnin. Näitä Metsäkeskuksen tekemiä mittauksia sitten täydennettiin, jotta aineistosta ja tuloksista saatiin vertailukelpoisia muihin suoritettuihin mittauksiin verrattaessa.

14 Mittausten toteutus Työnjäljen mittausta tehtiin metsätalouden tutkimuskeskus Tapion kehittämällä inventointimenetelmällä (Liite 4.). Mittaukset tehtiin vuoden 2007 loka joulukuussa. Hakatuissa kohteissa suoritettiin otantaan perustuvia korjuujäljen tarkastuksia, jotka tehtiin systemaattisena mittauksena. Energiapuun korjuu luokiteltiin koneellisesti toteutetuksi silloin, kun korjattavat rungot oli katkaistu koneellisesti. Korjuumenetelmä selvitettiin suoritetuissa tarkastuksissa lähinnä kantojen kaatosahauspinnoista ja jaoteltiin koneelliseen sekä manuaaliseen korjuuseen. Korjuutapa määriteltiin tarkastuksissa maastosta löytyvien tunnusmerkkien mukaan joko koko- tai rankapuukorjuuseen. Kokopuutavalla tarkoitetaan koko puumassan, oksat ja latvusto mukaan lukien, hyödyntämistä energiakäyttöön. Rankapuukorjuussa puun runko puolestaan karsitaan oksista ja energiakäytössä hyödynnetään näin ollen vain pelkkä puun runko eli ranka. Manuaalisesti korjatut kohteet havainnoitiin niin ikään kaadettujen runkojen kannoista. (Tapio, metsänhoidon seuranta, maastotarkastukset, 2006) Koealat mitattiin ympyräkoealoina mittakepillä. Koealan kerroin oli 200, joka on yleisesti käytössä ensiharvennuksissa ja taimikoissa. Tällöin kunkin koealan säteeksi muodostuu 3,99 m. 3.3 Mitattavat tunnukset Korjuujäljen mittauksissa määritettiin koealoittain seuraavat tunnukset: maalaji, metsätyyppi, kehitysluokka, ikä, pohjapinta-alalla painotettu keskiläpimitta, valtapituus, pohjapinta-ala, runkoluku kpl/ha, poistuma puulajeittain (kantojen lukumäärä) kpl/ha, runkovauriot, juuristovauriot, ajouran leveys, ajouraväli ja mahdolliset urapainaumat. Lisäksi jokaiselta kohteelta katsottiin pinta-ala (kohteen tiedoista), korjuutapa (kokopuu/ranka) sekä korjuumenetelmä (manuaalinen/koneellinen). (Tapio, 2006)

15 Maalaji, metsätyyppi ja kehitysluokka Maalaji ja metsätyyppi määritettiin silmävaraisesti ja sormin koealoittain. Maalaji jaoteltiin yleisten ohjeiden mukaan joko turve- tai kivennäismaaksi (koodit: 60 tai 10). Sen tarkempia maalajimäärityksiä ei tehty. Metsätyyppi määritettiin niin ikään koealoittain. Määritys tehtiin Cajanderin (1909) metsätyyppiluokituksen perusteella, pääosin opaskasvien avulla. Kehitysluokka määritettiin myös yleisiä luokituksia käyttäen. Maalajin ja metsätyyppien sekä kehitysluokkien keskiarvo kohteella otettiin lopullisiin tuloksiin moodina Ikä, keskiläpimitta, pituus ja pohjapinta-ala Ikä, keskiläpimitta, valtapituus ja pohjapinta-ala mitattiin myös koealoittain ja lopullisiin tuloksiin näistä kaikista laskettiin keskiarvot. Keskiläpimitta määritettiin pohjapinta-alalla painotettuna eli jokaisesta ympyräkoealasta mitattiin toiseksi paksuin ja ohuin kasvatettava runko. (Liite 3.) Iän määrityksessä käytettiin tarvittaessa apuna ikäkairaa tai ikä laskettiin oksakiehkuroiden mukaan. Keskiläpimitta määritettiin pohjapinta-alalla painotettuna. Pituus määritettiin taimikoissa mittakepin avulla, muissa tapauksissa apuna käytettiin hypsometria Runkoluku ja hakkuupoistuma Jäävästä puustosta määritettiin runkoluku, puulajeittain eroteltuna, 3,99 metrin ympyräkoealan avulla. Runkoluku laskettiin kertomalla ympyräkoealalta luettujen puiden lukumäärä kertoimella. Kertoimeksi muodostui 200. Kuvion arvioitu runkoluku on koealojen runkolukujen keskiarvo. Samalla tavoin määritettiin myös kohteen poistuma, siis ympyräkoealana. Jokaiselta koealalta laskettiin kannot, puulajeittain eroteltuna. Kerroin oli niin ikään 200. T2-kehitysluokka eli varttunut taimikko on taimikko, jonka keskipituus on yli 1,3 metriä ja keskiläpimitta rinnankorkeudella on alle 8 cm. 02-kehitysluokka eli varttunut kasvatusmetsikkö on metsikkö, jonka keskiläpimitta on rinnankorkeudelta enin-

16 16 tään 16 cm, vastaavasti vähintään 8 cm. Havupuuvaltaisissa metsiköissä valtapituus on yli 7 metriä, koivikoissa yli 9 metriä (Tapion taskukirja, 2002). T2-kehitysluokan kohteissa poistumaan laskettiin mukaan 0,5 cm tai sitä suuremmat kannot. 02-kehitysluokan kohteissa mukaan laskettavien kantojen läpimitan tuli olla 4 cm tai suurempi. Lopullisissa mittaustiedoissa runkoluku ja poistuma puulajeittain laskettiin runkolukujen ja kantojen aritmeettisena keskiarvona. (Tapio, 2006) Runko- ja juuristovauriot Puu katsottiin vaurioituneeksi, kun puuaines oli rikkoontunut tai puun kuori oli rikki nilakerrokseen asti yhdestäkin kohdasta yli 12 neliösenttimetrin alalta ja puuaineen pintaa oli samalla paljastunut yli 1 neliösenttimetrin laajuudelta. Käytännössä vaurioiksi laskettiin kaikki tulitikkurasiaa suuremmat kolhaisut. (KUVA 2.) Juurivaurioiksi luettiin vain ne vauriot, jotka olivat enintään yhden metrin päässä rungosta. Runko- ja juurivauriot eroteltiin niin ikään yleisten ohjeiden perusteella. (Tapio, 2006) Vaurioiksi laskettiin vain kunkin koealan säteen sisäpuolelle jäävät vauriot. Koealan keskipisteestä havaittavat koealan ulkopuoliset vauriot kirjattiin vain huomautuksena.

17 17 KUVA 2. Tyypillinen runkovaurio männyn kyljessä (Kuva: Jussi Laurila ) Ajouran leveys, ajouraväli ja mahdolliset urapainaumat Ajouramittausten lähtöpisteenä pidettiin koealan keskipistettä lähimpänä sijaitsevaa ajouran raiteiden keskikohtaa. Keskikohdasta mitattiin viiden metrin matkat molempiin suuntiin uraa. Tältä rajatulta 10 metrin matkalta mitattiin uran oikealta sekä vasemmalta puolelta lähimmän puun kyljen kohtisuora etäisyys uran raiteiden keskikohtaan. Ajouraväli mitattiin etäisyytenä uravälin keskikohdasta seuraavan lähimmän ajouran raiteiden keskikohtaan. Urapainaumat määritettiin samalla kertaa kun uraleveyttä mitattiin ottaen kuitenkin huomioon viiden metrin sijasta 15 metrin matka molempiin suuntiin uraa. Yli 10 cm syvät painaumat huomioitiin ja lisäksi painauman piti olla pituudeltaan 50 cm tai yli. (Tapio, 2006).

18 Prosenttia (%) 18 4 TUTKIMUKSEN TULOKSET 4.1 Pinta-ala tiedot Tarkastettujen kohteiden keskimääräinen pinta-ala oli 2,8 ha. Pinta-alaltaan suurin kohde oli 24,2 ha ja pienimmät 1,2 ha. Energiapuuta oli korjattu kaikilla kohteilla koko ilmoitetulta alalta. KEMERA-tukeen oikeuttava ala on vähintään 1 ha, joten tässä suhteessa kaikki kohteet olivat tukikelpoisia. 4.2 Korjuumenetelmä ja -tapa Tarkastetuilla kohteilla käytetyt korjuumenetelmät jakautuivat seuraavasti. Manuaalisesti oli hakattu 45,8 % kaikista tarkastuksissa mitatuista kohteista. Kaikissa manuaalisesti korjatuissa kohteissa korjuutapana oli tarkastuksissa saatujen havaintojen mukaan ollut rankamenetelmä. Osalla metsurityönä korjatuilla kohteilla koivut oli kuitenkin korjattu kokopuumenetelmää käyttäen muun energiapuun sekaan. Koneellinen korjuu oli puolestaan suoritettu 54,2 % mitatuista kohteista. 56,0 54,0 52,0 50,0 48,0 46,0 Manuaalinen korjuu Koneellinen korjuu 44,0 42,0 40,0 Korjuumenetelmä KUVIO 1. Korjuumenetelmien jakautuminen

19 Prosenttia koneellisen korjuun määrästä (%) 19 Koneellisesti korjatuissa kohteissa korjuutapana oli yleisimmin käytetty kokopuukorjuuta; yhteensä n. 69 % kaikista koneellisesti korjatuista alueista oli toteutettu kokopuuhakkuuna. Loput 31 % koneellisesti hakatuista kohteista oli havaintojen mukaan käsitelty rankapuukorjuuna Kokopuumenetelmä Rankapuumenetelmä Korjuumenetelmä KUVIO 2. Koneellisen korjuun korjuutapojen jakautuminen Tarkasteltaessa eri korjuumenetelmien jakautumista seutukuntien välillä havaittiin, että sekä Kuusiokuntien ja Suupohjan alueilla koneellisen korjuun osuus korjuiden kokonaismäärästä oli suurempi kuin muualla Tavoite 2 -alueella. Kuusiokuntien tarkastetuista kohteista koneellisesti oli korjattu 57,1 % ja Suupohjassa koneellisen korjuun osuus oli puolestaan 66,7 %. Järviseudulla ja Eteläisten seinänaapureiden alueilla tarkastettujen alueiden manuaalinen korjuu oli puolestaan yleisempää kuin koneellinen. Järviseudulla metsurityön osuus oli 66,7 % ja Eteläisten seinänaapureiden alueella myös samoin 66,7 % kokonaiskorjuumäärästä. (KUVIO 3.)

20 Prosenttia koko korjuusta 20 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 Manuaalinen Koneellinen Manuaalinen Koneellinen Manuaalinen Koneellinen Manuaalinen Koneellinen Järviseutu Kuusiokunnat Eteläiset seinänaapurit Suupohja KUVIO 3. Manuaalisen ja koneellisen korjuun jakautuminen seutukunnittain 4.3 Maalaji, kasvupaikka ja kehitysluokka Maalaji määritettiin moodina eli koealatiedoista poimittiin kultakin kohteelta yleisin maalaji, jonka mukaan määräytyi siten kyseisen kohteen keskiarvomaalaji. Tehdyissä tarkastuksissa kävi ilmi, että energiapuunkorjuu oli yleisimmin suoritettu kivennäismailla 79 % ja loput 21 % oli turve- tai suopohjaisilla alueilla. Kasvupaikka määritettiin niin ikään moodina ja määrityksessä käytettiin Cajanderin (1909) kasvupaikkaluokitusta. Yleisin kasvupaikkaluokka oli VT-tyypin kangasta tai sitä vastaavaa suota tai turvemaata. Ne muodostivat 75 % osan mitatusta aineistosta. Loput 25 % kohteista oli enemmän tai vähemmän MT-tyypin metsää. Kehitysluokissa puolestaan suurimman osan muodostivat 02-luokan kasvatusmetsiköt, joita oli mitatuista kohteista lähes 92 %. Puhtaasti T2-kehitysluokan metsiä ei varsinaisesti mittauksissa esiintynyt. Vertailun vuoksi mitattiin kuitenkin yksi kohde, jossa koealoja saatiin riittävästi taimikko-osaltakin, vaikka kyseiseltä tilalta oli korjattu energiapuuta samalla kaupalla myös 02-kehitysluokan metsästä. Yhdellä kohteella vallitseva kehitysluokka oli puolestaan 03 eli kyseessä oli jo varttuneempi kasvatusmetsikkö (keskiläpimitta rinnankorkeudelta yli 16 cm, mutta ei täytä suositeltua uudistamiskeskiläpimittaa). (Tapion taskukirja, 2002). Tällaisille

21 21 alueille ei tulisi myöntää KEMERA-tukea nuoren metsän hoitoon. Sitä ei siis saisi enää luokitella nuoren metsän hoitokohteeksi. Tässä mielessä kehitysluokka oli siis ennen korjuutoimenpiteitä määritetty virheellisesti. Arvokkaita luontokohteita ja avainbiotooppeja ei tarkastusten yhteydessä havaittu tutkimuskohteilla eikä työmaakartoilla. 4.4 Keski-ikä ja keskiläpimitta Kaikkien kohteiden keskimääräinen keski-ikä oli 33,5 vuotta. Vaihteluväli oli 28 vuotta, puustoltaan vanhimman kohteen ollessa keskimäärin 48 vuotta, kun nuorin oli puolestaan keskimäärin 20-vuotiasta taimistoa. Manuaalisesti korjatuilla kohteilla keski-ikä oli 34,1 ja koneellisesti korjatuilla 33 vuotta. Suuria ja merkittäviä eroja ei siis tässä mielessä ole havaittavissa. Keskiläpimitaksi saatiin kaikkien kohteiden keskiläpimittojen keskiarvona 13,0 cm. Manuaalisesti korjatuilla kohteilla läpimitta oli keskimäärin 13,1 cm ja koneellisesti korjatuissa kohteissa 12,9 cm. Korjuumenetelmien välillä ei siis tässäkään suhteessa ollut havaittavissa merkittäviä eroja. 4.5 Valtapituus ja pohjapinta-ala Mitattujen kohteiden puuston keskimääräinen valtapituus oli 12,5 m. Vaihteluväli oli 7,6 m (8,3 13,9 m). Manuaalisesti korjatuissa kohteissa keskipituus oli 12,6 m ja koneellisesti korjatuissa 12,3 m. Huomattavia eroja ei tässä mielessä ollut havaittavissa. Kaikkien mitattujen pohjapinta-alojen keskiarvo oli 11,2 m 2. Vaihteluväli oli 6,2 m 2 (9,1 15,3 m 2 ). Tämänkään tunnuksen välillä ei ollut havaittavissa eroa korjuumenetelmien suhteen. Manuaalisesti toteutetuissa kohteissa pohjapinta-ala oli 11,6 m 2 ja koneellisissa vastaavasta 11,0 m 2.

22 Runkoluku ja poistumat Jäävän puuston runkoluku mitattiin ympyräkoealoina, puulajeittain eroteltuna. Tarkastetut kohteet olivat pääosin jo maantieteen ja kasvupaikkatyypin määräämänä mäntyvaltaisia. Useimmissa tapauksissa energiapuunkorjuun jälkeen kasvatettavaksi puulajiksi oli valikoitunut nimenomaan mänty. Keskimääräiset kasvatettavaksi kelpaavien jäävien puiden runkoluvut jakautuivat mitatuilla kohteilla seuraavasti: mänty 1123 kpl/ha, kuusi 394 kpl/ha ja koivu 368 kpl/ha. Alhaisin runkoluku yksittäisellä kohteella oli n. 750 kpl/ha, mutta toisaalta kyseisessä tapauksessa metsikkö oli jo varttuneempaa (keski-ikä 43 vuotta ja pohjapintaala lähes 13 m 2 /ha), mikä osaltaan osoittaa harvempaa kasvatusasentoa. Tällaisesta kohteesta harvemmin käytetäänkin tiheyden määrityksessä runkolukua. Vastaavasti suurimmat jäävän puuston runkoluvut olivat n kpl/ha. Puhtaassa T2-luokan taimikossa runkoluku oli 1800 kpl/ha, mikä onkin lähellä valtakunnallisia suosituksia, etenkin kun huomioidaan kyseisen taimikon luonnollisen harvapuustoisuuden. Varttuneemmissa 02-luokan kohteissa keskimääräinen runkoluku oli tiheimmillään n kpl/ha. Keskimääräiset hakkuupoistumat olivat puolestaan: männyllä 921 kpl/ha, kuusella 451 kpl/ha ja koivulla 458 kpl/ha. 12,5 % tarkastetuista kohteista yhteispoistuma ei olisi mittausten mukaan täyttänyt KEMERA-tukeen oikeuttavaa 1000 rungon poistumaa/ha.

23 23 Poistuma mänty Runkoluku mänty Kpl/ha KUVIO 4. Jäävän puuston keskimääräinen runkoluku sekä hakkuupoistuma männyllä Muutamilla mäntyvaltaisilla alueilla seassa tai alikasvoksena kasvaneet kuuset ja koivut olivat hakkuissa poistettu lähes täysin energiakäyttöön. Korjuu oli siis suoritettu ikään kuin alaharvennuksena, suosien valtapuulajin yksilöitä. Metsänhoidollisessa mielessä tämä on osittain perusteltua ja järkevää, mutta toisaalta kuusialikasvosta ei tulisi kokonaan tuhota. Näin oli kuitenkin käynyt muutamalla kohteella. Tämä piirre selviää hyvin kuvioista 5 ja 6. Näistä kuvioista voidaan selvästi todeta, että molemmilla puulajeilla, sekä kuusella että koivulla, hakkuupoistuma on suurempi kuin jäävien puiden runkoluku. Kuvioiden perusteella voidaan havaita, että tarkastetuilla kohteilla on kasvanut sekä kuusta että koivua, mutta toteutetun energiapuunkorjuun yhteydessä niistä oltiin hakattu suurin osa pois. Muuten korjuun jälkeinen tila oli metsänhoidollisessa mielessä hyvää tasoa. (Tapio, 2006).

24 24 Poistuma kuusi Runkoluku kuusi Kpl/ha KUVIO 5. Jäävän puuston keskimääräinen runkoluku sekä hakkuupoistuma kuusella Poistuma koivu Runkoluku koivu Kpl/ha KUVIO 6. Jäävän puuston keskimääräinen runkoluku sekä hakkuupoistuma koivulla

25 Runkovauriot Runkovaurioita esiintyi 83 % inventoidusta 24 kohteesta. Yhteensä runkovaurioita havaittiin tarkastuksissa 49 kpl. Vaihteluväli yksittäisillä kohteilla oli Keskimäärin kutakin kohdetta kohti esiintyi runkovaurioita seuraavasti (laskettu yksittäisten kohteiden koealatietojen kappalemäärien keskiarvon keskiarvoina): mänty 1,2 kpl/ha, kuusi 1,0 kpl/ha ja koivu 0,4 kpl/ha. Rungoiksi muutettuna siis: 240 mäntyä/ha, 200 kuusta/ha ja 80 koivua/ha. Manuaalinen Koneellinen Runkovaurioita (prosenttia % kohteista) KUVIO 7. Runkovaurioituneiden kohteiden osuus korjuumenetelmittäin Kun vertailtiin runkovaurioiden määrän esiintymistä korjuumenetelmittäin ja -tavoittain, havaittiin, että koneellisessa korjuussa vaurioiden määrä oli suurempi kuin manuaalisesti toteutetuilla kohteilla. Koneellisen korjuun kohteista 92,3 %:ssa todettiin runkovaurioita. Manuaalisesti korjatuilla aloilla vastaava luku oli 64 %.

26 26 TAULUKKO 1. Jäävän puuston runkoluku, runkovauriot ja vaurioprosentti kohteittain Kohde nro. Jäävän puuston runkoluku Runkovauriot (kpl) Vauriot (%) , , , , , , , , , , , , , , , , , Keskimäärin/yht / Taulukossa 1 näkyvät tulokset kohteittain jäävän puuston runkoluvun, runkovaurioiden ja laskettujen vaurioprosenttien osalta. Runkovaurioiden keskimääräistä prosenttilukua nostavat kuitenkin muutamat yksittäiset kohteet, joissa runkovaurioita esiintyi keskimääräistä enemmän. Lisäksi runkovaurioprosenttia nostavat sellaiset kohteet, joissa jäävän puuston runkoluku on verrattain pieni (esim. osa varttuneempien kasvatusmetsiköiden kohteista). Tässä mielessä taulukon 1 tulokset eivät kerro koko totuutta. Jos nämä edellä mainitut kohteet jätetään pois vertailusta, keskimääräinen runkovaurioprosentti on lähellä tuota tavoiteltua alle 5 %:n arvoa. Keskimäärin korjuujälki on siis Tavoite 2 - alueella hyvää tasoa huolimatta siitä, että vaurioprosentti näyttäisi taulukon 1 mukaan olevan keskimäärin 13 %, joka on reilusti yli suositusten (<5%).

27 Runkoa/ha Mänty Kuusi Koivu 50 0 Runkovaurioita keskimäärin/ha KUVIO 8. Keskimääräiset runkovauriot puulajeittain Koneellisen korjuun aikana vaurioita pääsee syntymään manuaaliseen korjuuseen verrattuna herkemmin sekä hakkuu- että metsäkuljetusvaiheessa. Metsurityön runkovaurioiden osuus kaikista mitatuista kohteista kuitenkin osoittaa sen, että runkovaurioita syntyy tutkimuksen mukaan selkeästi myös energiapuukorjuun lähikuljetuksessa. Uraleveyden ja runkovaurioiden välisessä suhteessa ei havaittu selvästi kyseisten tunnusten välistä korrelaatiota. Selitysaste on hyvin pieni, vain 0,0579.

28 Runkovauriot (kpl) Uraleveys Runkovauriot Korrelaatio 2 0 3,5 3,6 3,7 3,8 3,9 4 4,1 4,2 Uraleveys (m) KUVIO 9. Uraleveyden ja runkovaurioiden suhde koneellisesti korjatuilla kohteilla Valtakunnallisesti tavoiteltu ajouraleveys on neljä metriä, joten tähän tavoiteleveyteen ja sen 20 cm:n vaihteluväliin (3,8 4,2 m) kertyy niin paljon havaintoja, ettei niiden perusteella voida yleistää kyseistä suhdetta näiden kahden muuttujan välillä. Kun yleisimmät uraleveydet ovat n. 3,8 4,0 metriä, niin luonnollisesti myös runkovaurioita esiintyy näillä arvoilla muita useammin. Toki kuviosta 9 voidaan havaita, että alhaisemmilla ajouraleveyksillä (esim. 3,6 ja 3,7 m) vaurioita esiintyy suurempia leveyksiä enemmän. Tämän perusteella voidaankin järkeenkäyvästi sanoa, että liian kapeat ajourat edistävät luonnollisesti runkovaurioiden syntyä. Tarkasteltaessa puolestaan runkoluvun vaikutusta korjuuvaurioihin voidaan todeta, että tiheämmän puuston alueilla runkovaurioita syntyy helpommin. Selitysaste oli 0,7665 (Kuvio 10). Kuviosta 10 on tilastollisista syistä jätetty pois yksi kohde, jolla runkovaurioita oli niin runsaasti, että sen tulokset vaikuttaisivat riippuvuussuhdetta tutkittaessa harhaanjohtavasti. Kuvio 10 osoittaa siis sen, että jäävän puuston runkoluvulla näyttäisi olevan vaikutusta runkovaurioiden esiintymiseen.

29 Runkovauriot (kpl) Runkovauriot (kpl) Vauriot Korrelaatio alle yli Runkoluku (kpl/ha) KUVIO 10. Runkoluvun ja runkovaurioiden suhde Vertailtaessa ajouravälin ja runkovaurioiden suhdetta toisiinsa voidaan havaita, että tässä tutkimuksessa näilläkään tunnuksilla ei ole niin suurta riippuvuutta. Selitysaste jää jälleen pieneksi, ollen 0, Vauriot 8 Korrelaatio alle yli Ajouraväli (m) KUVIO 11. Ajouravälin ja runkovaurioiden suhde Kuvio 11 osoittaa selvästi sen, että runkovaurioiden määrä on korkeimmillaan n. 20 metrin uravälien arvoilla. Vastaavasti yleisin ajouraväli on niin ikään n. 20 metriä. Tässä suhteessa näiden kahden tunnuksen välistä vertailua ei voida siis pitää

30 30 täysin luotettavana, sillä suuri havaintojoukko tuolla kyseisellä välillä vaikuttaa luonnollisesti myös vaurioiden runsaaseen esiintymiseen. 4.8 Juuristovauriot Tarkastuksissa havaittiin juuristovaurioita 12,5 % kohteilla. Puulajeittain nämä vauriot jakaantuivat seuraavasti: kuusi 67 % ja mänty 33%. Vertailtaessa juuristovaurioiden esiintymistä koneellisen ja manuaalisen menetelmien välillä havaittiin, että konekorjuun osuus syntyneistä vaurioista oli niin ikään 67 % ja manuaalisen 33 %. Kaikki juuristovauriot olivat syntyneet MT-tyypin kasvupaikoilla. MT-tyypin kasvualusta on yleensä pehmeämpänä herkkä juuristovaurioille; samoin kuin myös kuusi juuristorakenteensa puolesta. Kuusen pintajuuristo on haavoittuvampi pienemmillekin painaumille verrattuna männyn syvemmälle maan sisään yltävään paalujuuristoon. Suo- ja turvemaakohteilla ei tarkastuksissa havaittu juuristovaurioita kasvualustan pehmeydestä huolimatta. 4.9 Ajouran leveys ja uraväli Mitattujen kohteiden keskimääräinen ajouran leveys oli 3,8 metriä. Vaihteluväli oli 0,9 metriä (3,4 4,3). Manuaalisesti korjatuissa kohteissa keskimääräinen uraleveys oli 3,7 metriä ja koneellisen korjuun kohteissa vastaavasti 3,9 metriä. Selkeitä eroja ei siis varsinaisesti ollut havaittavissa, vaikka usealla metsurityönä hakatulla kohteella oli lähikuljetuskalustona käytetty maataloustraktoria tavallisen metsätraktorin asemesta. Tämä parinkymmenen senttimetrin ero ajourien leveyttä vertailtaessa on selitettävissä nimenomaan kevyempirakenteisen metsäkuljetuskaluston käyttämisellä metsurityökohteilla. Keskimääräinen uraväli oli 21,1 metriä. Aritmeettisten keskiarvojen mukaan laskettujen ajouravälien vaihteluväli oli sen sijaan kohtuullisen suuri: 22,2 metriä (14,7 36,9 m). Yksittäisillä kohteilla uravälit saattoivat vaihdella hyvinkin paljon: 5,3 metristä 51 metriin.

31 31 Kohteita, joissa ajouraväli oli alle yleisten metsänhoitosuositusten mukaisen 20 metrin, oli 29 % kaikista mitatuista kohteista Urapainaumat Varsinaiseksi urapainaumiksi laskettavia raiteita havaittiin tarkastuksissa kahdella kohteella eli vain 8,3 %:lla kaikista kohteista. Painaumien yhteispituudeksi kirjattiin 20,2 metriä: koneellisen korjuun jäljiltä 19,1 metriä ja manuaalisesti korjatuilta aloilta 1,1 metriä. Koneellisen korjuun osuus urapainaumien määrästä oli siis 94,1 %. Vaikka urapainaumien kokonaismäärä tutkimuksessa jäikin melko pieneksi, voidaan todeta, että koneellisessa korjuussa painaumien riski on luonnollisesti suurempi kuin metsuritöin hoidettavilla kohteilla. Koneellisesti korjattaessa painaumia voi syntyä sekä varsinaisen hakkuun että metsäkuljetuksen aikana. Manuaalisessa korjuussa painaumia syntyy yleensä vain lähikuljetuksen yhteydessä. Urapainaumien vähäinen esiintyminen tarkastetuilla kohteilla johtuu osittain myös siitä, että valtaosa kohteista oli korjattu maan ollessa vielä jäässä.

32 32 5 POHDINTA Etelä-Pohjanmaan Tavoite 2 -alueen yleinen energiapuukorjuujäljen tila on valtakunnallisesti tarkasteltuna hyvää tasoa. Inventoitujen kohteiden korjuun jälkeinen tila täyttää hyvän metsänhoidon suositukset lähes kaikilla kohteilla. Suurimpia huomautuksia löytyy ajouratunnuksia tarkasteltaessa, aivan kuten muuallakin maassamme. (Metsäkeskus Häme-Uusimaa, 2005). Lisäksi muutamalla kohteella giljotiinikoneen työjälki oli huomauttamisen arvoista. Kehitettävää olisi mm. ajourien ennakkosuunnittelussa ja joissain tapauksissa myös poistettavien puiden valinnassa. Osalla metsurityönä toteutetuista kohteista oli kasvatettavaksi jätetty laadultaan heikkoja puuyksilöitä, vaikka metsikön yleinen puunlaatu oli hyvää. Korjuujälki riippuu tietysti ensisijaisen ratkaisevasti hakkuukoneen kuljettajasta (Sirén 1998). Manuaalisesti korjatuilla alueilla kuormatraktorinkuljettaja on puolestaan paljon vartijana. Niinpä myös energiapuunkorjuun yhä enemmän koneellistuessa on syytä kiinnittää huomiota kuljettajien valintaan ja koulutukseen. Esimerkiksi uudenlaiset giljotiinikoneet sekä energiapuunkorjuun mukanaan tuomat muut vaatimukset on syytä selvittää korjuuyrittäjille ja järjestää niistä koulutusta. Korjuun toteuttajien ammattitaito ja työmotivaatio ovat avainasemassa moitteettoman korjuujäljen saavuttamiseksi. (Tapion taskukirja, 2002). Yksi varteenotettava seikka on varmasti myös keskittyä itse korjuuseen ja sen toteuttamiseen. Urapainaumia voidaan välttää korjaamalla kohteet maan ollessa jäässä. Tämä tutkimus osoittaa sen, että tässä suhteessa energiapuukorjuussa oli Tavoite 2 alueella onnistuttu hyvin. Urapainaumien määrä jäi tutkimuksen mukaan alhaiseksi. Samoin puustovaurioita pystytään tutkimusten mukaan nila-ajan ulkopuolella vähentämään (Tapion taskukirja, 2002). Leimikon hyvä ennakkosuunnittelu on tärkeää ennen korjuuta, mikäli halutaan päästä hyvään korjuujälkeen. Suunnittelun pitää toimia myös leimikon sisällä. Esimerkiksi ajourien suunnitteluun on syytä perehtyä huolella. Nykymenetelmän mukaan ajourien suunnittelu jää koneen kuljettajan vastuulle. Kuinka hän voi nähdä joskus peitteisessäkin maastossa, mistä ura olisi paras tehdä, kun hänen pitäisi

33 33 vastaavasti aina selvästi nähdä seuraavalle poistettavalle rungolle? Uria ei tulisi tehdä miten ja minne sattuu, vaan tarkkaan harkiten ja tasaiseksi sekä koko leimikon kattavaksi verkostoksi. Energiapuukorjuussa käytetään usein pientä, keveää tarkoitukseen sopivaa hakkuukalustoa, jolloin tavanomaiselle 20 metrin uravälille tarvitaan joskus ajourien välinen hakkuu-ura. Energiapuunkorjuukohteet saattavat joskus olla hieman poikkeavia verrattuna normaaleihin ainespuuharvennuskohteisiin. Usealla kohteella näkyvyys saattaa olla huono tiheän aluskasvillisuuden takia. Etenkin koneellisessa korjuussa tämä saattaa aiheuttaa huomattavia ongelmia. Kun kuljettaja ohjaa koneen kaatopäätä poistettavan rungon juurelle, se saattaa risukkoon osuessaan vahingoittaa pystyyn jätettäviä runkoja. Toiseksi tiukka aluskasvillisuus saattaa vaikeuttaa kuljettajaa valitsemasta poistettavaksi juuri sitä optimaalisinta runkoa. Jos koneen kouralla nostellaan energiapuuksi kelpaavaa aluskasvillisuuden risukkoa, saattaa se juurineen irrotessaan altistaa myös jäljelle jäävien puun vaurioille. Puiden juuret menevät maaperässä yleensä sen verran ristiin, että kasvatettavaksi tarkoitettujen puiden juuret nousevat pintaan ja altistuvat herkästi esimerkiksi laholle. Siksi energiapuunkorjuussakin tulisi vakavasti miettiä ennakkoraivausta ennen varsinaista puunkorjuuta. Tässä tutkimuksessa ei haluttu arvioida eikä verrata eri korjuuyrittäjiä keskenään, sillä se ei ole eettisesti oikein tällaisen tutkimuksen yhteydessä, mutta esimerkiksi Metsäkeskusten toteuttamissa tarkastuksissa olisi syytä paneutua seuraamaan korjuujälkeä korjuuketjuittain. Jos jonkun ketjun jäljiltä jälki on toistuvasti huonoa, voidaan asiaan tarvittaessa puuttua. Energiapuukorjuun korjuujäljelle saattaisi tulevaisuudessa olla muitakin tutkimustarpeita. Esimerkiksi Metsäntutkimuslaitos voisi seurata nuorten metsien hoidon vaikutuksia pidemmällä aikavälillä metsäekosysteemin kasvuun ja kehitykseen. Lisäksi voitaisiin samalla tutkia nimenomaisesti korjuussa syntyvien puustovaurioiden merkitystä metsikön puuntuotoskykyä ajatellen. Tällaista tutkimusta varten voitaisiin perustaa esimerkiksi energiapuukorjuukohteita vaikka alan oppilaitosten tai Metsäntutkimuslaitoksen omiin opetus- ja koemetsiin. Näillä kohteilla voitaisiin sitten tutkia ja seurata, kuinka energiapuukorjuu ja sen korjuujälki vaikuttavat vastaisuudessa metsikön tilaan.

34 34 Lisäksi korjuujälki-inventoinneista saatava sekä negatiivinen että positiivinenkin palaute on tärkeää. Sitä kautta heikkoja osa-alueita pystytään edelleen ehkä kehittämään.

35 35 LÄHTEET Airaksinen, L. Alakangas, V-M. Puhakka, A. Hakelämmitysopas, Joensuu, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Finlex valtion säädöstietopankki, [WWW-dokumentti]. Oikeusministeriö. [Viitattu ] Saatavissa: Cajander, A.K Über Waldtypen. Acta Forestalia Fennica 1. Hyvän metsänhoidon suositukset, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Isomäki, Antti (Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja; 501) Summary: Determination of strip road width. Metsäntutkimuslaitos, metsänkasvatuksen tutkimusosasto. Kaivola, A. Metsäsertifioinnin tarkistetut vaatimukset valmistuneet. Revised requirements for forest sertification completed. Työtehoseuran metsätiedote 2 (672): 1 4. KEMERA-opas, Ei päiväystä. [WWW-dokumentti]. [Viitattu ]. Saatavissa: 868B-D383BDABE013/5807/KEMERA2006.pdf Koistinen, A. & Äijälä, O Energiapuun korjuu. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Korjuun laatu Artikkeli. Bioenergia lehti 1/ Lauhanen & Laurila, Bioenergian tuotannon haasteet ja tutkimustarpeet, Metlan työraportteja 42, Metsänhoidon seuranta, maastotarkastukset Työohjeet. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Metsäkeskus Häme-Uusimaa, korjuujälkiraportti, Ei päiväystä. [WWWdokumentti]. [Viitattu ]. Saatavissa: 80E8-0A6A /5806/HUraportti2005.pdf

36 36 Metsälaki ja metsäsertifiointi, Hallituksen esitys 177/2006. [Viitattu ] Saatavissa: Metsävastaa tietosivustot, Ei päiväystä. [WWW-dokumentti]. [Viitattu ]. Saatavissa: Metsäverkko tietosivusto. Ei päiväystä. [WWW-dokumentti]. [Viitattu ] Saatavissa: uu.htm m Riitahaka, K Energiapuun korjuun laatu UPM Metsän Seinäjoen piirissä vuonna Opinnäytetyö, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Maa- ja metsätalouden yksikkö. Sirén, Matti Hakkuukonetyö, sen korjuujälki ja puustovaurioiden ennustaminen. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 694, Vantaan tutkimuskeskus. Tapion taskukirja Metsälehti kustannus, Tapio (24. uudistettu painos). Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.