Vastuullinen kesäduuni kampanja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vastuullinen kesäduuni 2011 -kampanja"

Transkriptio

1 Raportti

2 Vastuullinen kesäduuni kampanja Suomen lasten ja nuorten säätiö toteutti yhteistyössä Alma Median, Monster Oy:n ja Taloudellisen Tiedotustoimiston kanssa Vastuullinen kesäduuni kampanjan. Kampanja kesti vuoden 2011 tammikuusta syyskuuhun. Tämä raportti tarkastelee Vastuullinen kesäduuni kampanjan toteutusta. Kampanjaan saivat osallistua kaikki työnantajat, jotka halusivat kehittää kesätyökulttuuriaan vastuullisemmaksi. Kampanjassa oli mukana viisitoista niin sanottua veturiyritystä, joiden tarkoituksena oli näyttää muille yrityksille esimerkkiä ja haastaa lisää yrityksiä mukaan kampanjaan. Veturiyrityksinä vuonna 2011 toimivat: Aamulehti A-insinöörit Alfa Laval Alma Manu Oy Alma 360 Asiakasmedia Altia Atria Suomi Oy Barona Henkilöstöpalvelut Oy Elan IT Resource Oy Iltalehti Kauppalehti Oy Lemminkäinen Oyj Ramboll Finland Oy Stockmann Oyj Suomen Paikallissanomat Hankkeen hyödynsaajina olivat kaikki peruskoulun päättäneet opiskelevat nuoret, erityisesti tutkintoon opiskelevat vuotiaat. Kampanjan osana teetettiin T-Medialla kaksi kesätyötä koskevaa kyselytutkimusta, joista toinen suunnattiin tutkintoon opiskeleville vuotiaille nuorille, toinen yrityksille. Kampanjan ohessa järjestettiin Vastuullisin kesäduuni kilpailu, johon saivat osallistua kaikki kampanjassa mukana olevat yritykset. Kampanjan suojelijana toimi Suomen lasten ja nuorten säätiön hallituksen jäsen Sari Baldauf.

3 Miksi kampanjaa tarvittiin Nuorten työllisyystilanne Suomessa on haastava. Vuonna 2008 alkaneen taantuman seurauksena nuorten on yhä vaikeampi saada jalansijaa työelämässä. Vuoden 2010 toukokuussa vuotiaita nuoria oli työttömänä , eli noin viidennes koko ikäluokasta. Vastuullinen kesäduuni kampanjan T-Medialla teettämän tutkimuksen mukaan nuoret ovat innokkaita kesätyönhakijoita. Kesätyön löytämistä pidetään kuitenkin vaikeana, varsinkin ennen ensimmäistä oman alan työrupeamaa. Kuinka siis saada työkokemusta, jos kukaan ei anna edes mahdollisuutta yrittää? Nuorelle kesätyö on tärkeä tilaisuus ansaita omaa rahaa ja oppia hyödyllisiä työelämätaitoja. Samalla tarkentuvat sekä käsitys työelämästä että tulevaisuuden urasuunnitelmat. Kesätyö on yleensä ensimmäinen askel matkalla ensimmäiseen oikeaan työpaikkaan. Työttömyys on voimakkain syrjäytymistä aiheuttava tekijä. Nuoren rekrytoiminen kesätöihin saattaa katkaista yhteiskunnalle kalliiksi tulevan syrjäytymiskierteen. Kesätyökulttuuri on tärkeä myös yritykselle. Tulevaisuudessa kilpailu työntekijöistä kovenee. Hyvän työnantajaimagon luoneet yritykset ovat tässä kilpailussa vahvimmilla. Yritys rakentaa imagoaan kesätyörekrytoinnissa myös kuluttajille, joita nuoret edustavat. Lisäksi yritys voi kesätyöntekijöitä rekrytoimalla saada arvokasta tietoa tulevan työntekijäsukupolven arvoista ja asenteista.

4 Kampanjan tavoitteet Kampanjan tavoitteena oli haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja parempia kesätyömahdollisuuksia. Lisäksi kampanja pyrki herättämään julkista keskustelua kesätyön merkityksestä ja mahdollisuuksista sekä yrityksille että nuorille. Kampanjan alussa lanseerattiin hyvän kesätyön periaatteet, joita kampanjaan lähteneet yritykset sitoutuivat noudattamaan. Hyvän kesätyön periaatteet ovat: Mielekäs työ ja kohtuullinen palkka Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus Perehdytys ja ohjaaminen Kirjallinen työsopimus ja -todistus Shoan, 22, prosessihoitajana Neste Oililla Shoanin, 22, löytää tänä kesänä Neste Oilin Naantalin Jalostamolta. Prosessihoitajana työskentelevä Shoan vääntää venttiileitä, vesittää säiliöitä, ottaa näytteitä ja laittaa pumppuja päälle. Shoan pääsi Neste Oilille töihin ensimmäistä kertaa opiskellessaan ammattikoulussa. Nyt Shoan viettää Naantalin jalostamolla jo kolmatta kesäänsä. Kesäduunista ei vastuullisuutta puutu, sillä vahinkoja ei sallita. Meidät perehdytetään työn vaativuuden vuoksi erittäin hyvin. Jokaisessa työtehtävässä on oma vastuuhenkilönsä. Turvallisuudesta ei ikinä tingitä, Shoan kertoo. Shoan nauttii työssään ihan kaikesta. Työkaverit ovat kivoja ja työolosuhteet kunnossa. Ja onhan se tietysti hienoa, että saa omaa rahaa, hän hymyilee.

5 Kampanjan viesti yrityksille oli: Kesätyöpaikka on yritysvastuuteko. Yrityksiä pyrittiin saamaan mukaan yksi päivittäin. Yritysten haastamisen lisäksi tavoitteena oli aktivoida nuoria ja yritysten henkilökuntaa, saada tykkääjiä kampanjan Facebook-sivustolle ja saada kampanjalle ja kampanjan ajamalle asialle mahdollisimman paljon mediajulkisuutta erityisesti kampanjan osana teetettyjen tutkimusten avulla. Niina, 22, meijeristinä mehutehtaalla Rehellisin, rohkein ja vastuullisin työnantaja, joka minulla on ollut. Näin kuvailee Niina, 22, työnantajaansa Valiota, jonka Mehutehtaalla hän työskentelee jo toista kesää. Työ on meijeristiksi opiskelevan Niinan mukaan vastuullista. Me olemme vastuussa siitä, miltä mehu maistuu. Jos jokin menee pieleen, on roskaauto nopeasti hakemassa kymmeniä tonneja pilalle mennyttä mehua, kertoo Niina ja jatkaa, että näin suuria mokia harvoin sattuu.kenties asiaan vaikuttaa Valion huolellinen perehdytys. Perehdyttäjät opetetaan ajattelemaan kuin aloittelevat työntekijät. Niinpä he osaavat kertoa alussa jo nekin asiat, joita ei tule mieleen kysyä. Kesäduuniaan unelmatyönä pitävä Niina pääsee haastamaan itsensä Mehutehtaalla joka päivä. Asiakkaille on saatava parhaat ja laadukkaimmat tuotteet. Niinan mukaan Valiolla ymmärretään, miten paljon työntekijöiden tyytyväisyys vaikuttaa asiakaslähtöisyyteen. Niinpä Mehutehtaalla taataan, että työntekijöillä on hyvät olot.

6 Kampanjan toteuttaminen Kampanjan lanseeraus Vastuullinen kesäduuni -kampanja lanseerattiin Monster.fi:n virtuaalisilla rekrytointimessuilla Tutkimukset Kampanjan osana teetettiin T-Medialla kaksi kesätyötä käsittelevää kyselytutkimusta, toinen yrityksille ja toinen opiskeleville nuorille. Yritystutkimukseen osallistui 120 yritystä ja julkista työnantajaa eri puolilta Suomea. Nuoria koskevaan tutkimukseen osallistui vuotiasta tutkintoon opiskelevaa nuorta eri puolilta Suomea. Olli, 24, asiakasviestijänä TeliaSoneralla Edelliskesänä asiakaspalvelijaksi TeliaSoneralle pestattu Olli pääsi toisena työkesänään haastavampiin tehtäviin: hän on tällä hetkellä harjoittelijana konserniin kuuluvassa Tele Finlandissa, asiakas- ja tarvelähtöisen viestinnän parissa. Markkinointia opiskeleva Olli kertoo, että kesäduunarin tyypillinen työpäivä sisältää sekä omien projektien työstämistä että palavereita tiimin kesken. Alussa jännitin hiukan, miten ajatuksiini suhtaudutaan palavereissa. Työkavereiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen olen kuitenkin tajunnut, että voin tuoda pohdintaan uusia, arvokkaita näkökulmia. Jos jättäisin mielipiteeni sanomatta, yritys voisi kenties menettää hyvän pointin, Olli toteaa. Viisitoistakesäisestä kesäduunia painanut Olli kertoo saaneensa TeliaSoneralla ensimmäistä kertaa aimo annoksen vastuuta. TeliaSoneralla on hyvä perehdytys, mutta Ollin kesäduunissa oppiminen tapahtuu myös työnteon ohessa. Itseään pääsee haastamaan jatkuvasti. Tässä kesäduunissa olen matkalla unelmiani kohti.

7 Yritysten haastaminen Yritykset haastoivat toisiaan osallistumaan kampanjan Facebook-ryhmän kautta. Maaliskuussa yrityksiä alettiin haastaa mukaan myös puhelimitse ja sähköpostitse. Yritysten aktivointi Yrityksiä pyrittiin kampanjassa aktivoimaan mukaan esimerkiksi seuraavilla tavoilla: Henkilökohtaisella viestinnällä. Tarjoamalla yrityksille mediapaketti, josta yritykset saivat käyttöönsä kampanjan logoja, bannereita ja tiedotteita. Teettämällä kampanjaan liittyviä flyereitä, joita yritykset saivat levittää sisäisesti. Esittelemällä kampanjaa Ratkaisun paikka -yritysvastuumessuilla toukokuussa Lähettämällä yrityksille uutiskirjeitä Haastamalla yritykset osallistumaan Vastuullisin kesäduuni kisaan Pyytämällä yrityksiltä kommentteja uutiskirjeisiin ja tiedotteisiin. Nuorten aktivointi Nuoria aktivoitiin mukaan sosiaalisen median kautta. Esimerkiksi Deloitten Impact Dayssä nuorilta kerättiin kommentteja Facebookiin. Lisäksi kampanja kiersi kesällä 2011 haastattelemassa kampanjassa mukana olevien yritysten kesätyöntekijöitä. Mediajulkisuus Medianäkyvyyttä pyrittiin saamaan kampanjalle tiedotteiden (viisi kappaletta), kahden tutkimuksen ja henkilökohtaisten yhteydenottojen kautta. Mediajulkisuutta kampanjalle saatiin myös kahden kampanjan osana julkaistun tutkimuksen avulla. Tutkimukset julkaistiin helmikuussa ja toukokuussa.

8 Vastuullisin kesäduuni kilpailu Kampanjan osana järjestettiin Vastuullisin kesäduuni kilpailu, johon osallistui 22 kampanjassa mukana ollutta yritystä. Elokuun lopussa palkittiin vuoden 2011 vastuullisimmat kesätyönantajat. Kilpailussa nuoret arvioivat kesätyökokemuksiaan sekä työnantajien halua panostaa kesätyöpaikan laatuun. Kilpailu toteutettiin Survette-kyselynä ja paperisena kyselynä. Kyselyihin vastasi yli tuhat nuorta kesätyöntekijää. Voittajat valitsi kesätyöntekijöiden antamien pisteiden sekä avovastausten perusteella kilpailua varten nimetty raati, johon kuuluivat kampanjan suojelija Sari Baldauf sekä Viivi Viitanen Suomen lasten ja nuorten säätiöstä, Rauno Heinonen Alma Medialta ja Maria Soini Monster Oy:stä. Kilpailun voittajiksi valittiin: Tampereen Särkänniemi Oy Vaisala Oy YIT Oyj Oli ilo saada kampanjaan mukaan näin runsas joukko vastuullisia kesätyönantajia. Särkänniemi, Vaisala ja YIT nousivat voittajiksi erityisesti nuorten reilun kohtelun ja työyhteisön täysipainoisiksi jäseniksi ottamisen ansiosta, kertoo kilpailuraadin sekä Suomen lasten ja nuorten säätiön hallituksen jäsen Sari Baldauf.

9 Virva Salmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj YIT:n kesätyöntekijöiltään saama arvosana oli 4,67 asteikolla 1-5. Parhaimpina puolina YIT:ssä pidettiin sitä, että kesätyöntekijöiden ja -harjoittelijoiden perehdytykseen oli nimetty vastuuhenkilö, työsuhteen alussa kerrottiin työpaikan pelisäännöt ja kesätyöntekijät kokivat voivansa keskustella esimiehensä kanssa mieltään askarruttavista asioista. Haluamme säilyttää tulevaisuudessakin suoran ja rennon suhteen kesätyöntekijöiden ja esimiesten välillä. Pyrimme innostamaan nuoria rakennus-, kiinteistötekniikan ja teollisuudenalan opiskeluun ja näyttää, miten monipuolisiin rooleihin meillä voi kasvaa. Viime keväänä ja kesänä painotimme erityisesti työnohjausta. Voitto onkin hieno kiitos kaikille niille, jotka panostivat harjoittelijoihin ja kesätyöntekijöihin omissa yksiköissään. Tiia Ojansivu, asiakkuuspäällikkö, Tampereen Särkänniemi Oy Olemme Tampereen isoin nuorten työllistäjä. Meillä on vuosittain yli 500 kesätyöntekijää. Siksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan mukaan lähtö oli meille itsestäänselvyys. Suuri osa työntekijöistämme tulee meille elämänsä ensimmäiseen työsuhteeseen. Koemme, että on osittain meidän vastuullamme valmentaa heitä työelämään. Emme perehdytä nuoria pelkästään jäätelönmyyjiksi tai laitteiden ajajiksi, vaan yleisemmin työelämän pelisääntöihin. Opetamme esimerkiksi asiakaspalvelua ja työyhteisön jäsenenä toimimista, kerromme työlainsäädännöstä ja työehtosopimuksista. Paras kesätyöpaikka -kilpailun voitossa parhaalta tuntui se, että nuoret itse olivat arvioineet meidät hyväksi työnantajaksi. Tiina Turunen, Human Resource Manager, Vaisala Oyj Lähdimme mukaan Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan, koska se sopi yrityksemme arvoihin. Nuoria pitää tukea heidän ottaessaan ensiaskeliaan työelämässä. Saimme tietää kampanjasta Monster.fi:n virtuaalisten rekrytointimessujen kautta.vaikka olemme aina kiinnittäneet huomiota kesätyöntekijöiden hyvinvointiin, kampanja haastoi meidät olemaan entistäkin parempia ja vastuullisempia työnantajia: esimerkiksi rohkaisemme työntekijöitä antamaan enemmän palautetta.

10 Kampanjan tulokset Yritysten määrä Kampanjaan lähti mukaan yhteensä 74 yritystä, jotka tarjosivat noin vastuullista kesätyöpaikkaa tutkintoon opiskeleville nuorille kesällä Kampanjassa mukana olleet yritykset olivat: Alma Media Lehdentekijät, Lemminkäinen Oyj, Iltalehti, Aamulehti, Stockmann Oyj, Atria Suomi Oy, Barona Henkilöstöpalvelut Oy, Suomen Paikallissanomat, Alma Manu Oy, Alfa Laval, Ramboll Finland Oy, Kauppalehti Oy, Elan IT Resource Oy, A-insinöörit, Apprix Oy, Allianssi, Orion Oyj, Suomi Camping oy, Mediaosakeyhtiö Frantic, Telestar Oy, Lemon House Oy, Savon MediaCenter Oy, Tmi Tuiran pojat, Teleperformance Oy, Kuljetusliike Ukkosenpoika Oy, Kesko, Altia Oyj, SLNS, Vaisala, Golfsarvik Oy, Muumimaailma Oy, TellSell Oy, Aste Helsinki Oy, Mölnlycke Healthcare Oy, Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy, Puuharyhmä Oyj, Scandianvian Marketing Gainer, ISS Palvelut Oy, Deloitte, Moventas Santasalo Oy, Novia Finland Oy, Vantaco Oy, PowerPark, Helsingin kaupunki, YIT, Kymenlaakson Sähkö Oy, TeliaSonera Finland Oyj, Kansallinen Lastenliitto ry, Tapiola-ryhmä, Lasten Päivän Säätiö, Suomen Mediaexpert Oy, Manpower, UPM-Kymmene Oy, Hartwall, Villisilkki, Nappitalo Knapphuset, Ravintola Kynsilaukka, Nectarine Clothing Oy, Cafe Ekberg, Peroba, Day/Luminess Oy, Kandia Palvelut Oy, Maalausteho Oy, Valio Oy, Neste Oil, Nokia Oyj, Oy Vallila Interior Ab, Vahanenyhtiöt, Eventgarden/BSG Marketing Oy, Saarioinen Oy, Vantaan kaupunki, Tampereen Särkänniemi Oy.

11 Medianäkyvyys Printtimediassa kampanja näkyi arviolta 23 kertaa seuraavissa medioissa: Kauppalehti (kolme kertaa), Lapin Kansa (kolme kertaa), Aamulehti (kaksi kertaa), Suomen Lehdistö, Vastuullinen Vaikuttaja, Turun Sanomat, Abit, TLehti, Yrittäjä, Orimattilan Sanomat, Kotitalo, Koillissanomat, Kansan Tahto, Kainuun Sanomat, Kaleva, Pohjola, Radio Nova, MetroFM. Verkkomediassa kampanja näkyi arviolta 24 kertaa seuraavissa medioissa: STT, Lapin Kansa, Kymen Sanomat, ESS, Savon Sanomat, Kouvolan Sanomat. MTV3.fi, Aamulehti, HS.fi, Kaleva, Turun Sanomat, Yle.fi, Pohjalainen.fi, Kainuun Sanomat, Kauppalehti.fi, Maaseudun Tulevaisuus, Elisa.net, Uusi Suomi, Perheyritysten liitto, Henry.org, Taloussanomat, Savon Sanomat, Iltalehti, Iltasanomat. Kampanjan Facebook-sivustolla oli yli neljäsataa tykkääjää. Tykkääjien suurin ikäryhmä oli vuotiaat naiset, mikä viittaa siihen, että Facebook -sivustosta kiinnostuneimpia olivat yritysten edustajat. Lisäksi kampanjaa mainostettiin kuukausittain Alma Median viestimissä. Palaute Yritykset antoivat kampanjasta positiivista palautetta: kampanjaa pidettiin luottamusta herättävänä ja vastuullisena. Monet totesivat, että kampanja on ollut hyvä ja helppo tapa toteuttaa yritysvastuuta.

12

Julkisuusraportti+ 24579 Maaliskuu 2011 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti+ 24579 Maaliskuu 2011 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Maaliskuu 2011 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8)

Lisätiedot

Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Kesäkuu 2010 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8) 24579

Lisätiedot

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat

KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat KESÄTYÖ 22.02.2016 Kesko on todettu kansainvälisessä Global 100 -listauksessa maailman vastuullisimmaksi kaupan alan yritykseksi. Pistä hakemus vetämään niin käsissäsi voi olla kesätyöpaikka, josta jää

Lisätiedot

Tutkimustulokset Nokiasta lähteneiden uudelleensijoittuminen. HRM Partners Oy Julkaistavissa klo 03.00

Tutkimustulokset Nokiasta lähteneiden uudelleensijoittuminen. HRM Partners Oy Julkaistavissa klo 03.00 Tutkimustulokset Nokiasta lähteneiden uudelleensijoittuminen HRM Partners Oy Julkaistavissa 21.3.2014 klo 03.00 Taustaa Nokia tarjosi henkilöstövähennysten kohteena oleville työntekijöilleen laajan Bridge-yhteiskuntavastuuohjelman,

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Tammikuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Kesäkuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Kesäkuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Kesäkuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu

Lisätiedot

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin

Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Opiskelijan kannustaminen työssäoppimiseen ja näyttöihin Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkinnossa Nakkila Pirkko 29.11.2012 Työllistyminen on yksi keskeinen keino syrjäytymisen ehkäisemiseen Riittävät

Lisätiedot

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Kesätyökysely työnantajille 2012 Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Tutkimuksen toteutus Mitä tutkittiin? Tavoitteena selvittää työnantajien käytäntöjä kesätyöntekijöiden

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Facebook. Tavoittaa massoja Paljon tietoa Sovellukset usein erotettu muusta Facebookista, mutta käyttävät silti Facebookin tietoja

Facebook. Tavoittaa massoja Paljon tietoa Sovellukset usein erotettu muusta Facebookista, mutta käyttävät silti Facebookin tietoja Facebook Facebook Hyödyt Tavoittaa massoja Paljon tietoa Sovellukset usein erotettu muusta Facebookista, mutta käyttävät silti Facebookin tietoja Haitat Moni mieltää vapaa-ajan viettopaikaksi Sivustojen

Lisätiedot

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Heinäkuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Heinäkuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Heinäkuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Joulukuu 2008

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Joulukuu 2008 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Joulukuu 2008 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle.

Opsotäppä X. Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. Opsotäppä X Vastaus asiakaslähtöisyyteen. Taitajapedagogiikkaa parhaimmillaan. Lisäarvoa asiakkaille opiskelijalle ja työnantajalle. https://www.youtube.com/watch?v=hudvcsibcyo https://www.youtube.com/playlist?list=plmhprup4imy4hrconl7cujhtcjl5ygerf

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(8) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen Seuran mediaviestintä Suunnitelmallisuutta tekemiseen Sisältö Millaista tietoa media haluaa ja missä muodossa Viestintäsuunnitelman laatiminen seuralle Millaista viestinnän tukea SJAL tarjoaa seuroille

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste,

Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste, Työmarkkinatutkimus 1/2014 Lehdistöaamiainen, Ravintola Loiste, 8.4.2014 Pro on Yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista: suurin yksityisen sektorin toimihenkilöliitto ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Syyskuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Syyskuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Syyskuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Toukokuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Toukokuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus

Alma Media Oyj Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Media Oyj 2011 Code of Conduct eettinen ohjeistus Alma Median Code of Conduct -- eettinen ohjeistus Tämä eettinen ohjeistus koskee kaikkia Alma Median ja sen tytäryhtiöiden työntekijöitä organisaatiotasosta

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(8) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin

Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin Anu Hakonen, Riitta Rönnqvist & Matti Vartiainen, Aalto-yliopisto Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi aamukahvitilaisuus 29.1.2016

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoi.eet ja toteutus Tutkimuksen tavoite Tutkimuksessa selvitesin nuorten työnömien työnömyyden ja työssä olemisen kestoa, ajatuksia työllistymisen

Lisätiedot

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra #UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra Twitter: @keranenhenna Muuttuko työelämä työsuhteet? 200 Työsuhteiden tulevaisuus 190 180 Jatkuva osa-aikatyö 170

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2008

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Tammikuu 2008 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Tammikuu 2008 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Huhtikuu 2009

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Huhtikuu 2009 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Huhtikuu 2009 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Ammattina avustaminen

Ammattina avustaminen Ammattina avustaminen Henkilökohtaisen avustajan työ työelämän tutkimuksen näkökulmasta Milja Mäkinen, YTK Henkilökohtainen avustaja Tampereen yliopiston Porin yksikkö Ammattina avustaminen 2010 - tutkimus

Lisätiedot

Yrityskylä Jokirannan koulun kuudesluokkalaisten yhteiskuntaopin opetuksessa. Merja Immonen

Yrityskylä Jokirannan koulun kuudesluokkalaisten yhteiskuntaopin opetuksessa. Merja Immonen Yrityskylä Jokirannan koulun kuudesluokkalaisten yhteiskuntaopin opetuksessa Merja Immonen 13.9.2016 Mitä on talous Esitellään talouden toiminnan peruskäsitteitä. Esitellään talouden ja rahan kiertokulkumalli.

Lisätiedot

Julkisuusraportti Syyskuu 2010 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti Syyskuu 2010 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Syyskuu 2010 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8) 24579

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Alma Median tulos Q4 ja 2011

Alma Median tulos Q4 ja 2011 Alma Median tulos Q4 ja 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja 1 Agenda Avainkohdat Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät 2 Liikevaihto

Lisätiedot

RYHMÄ 1, klo 12:15 12:45

RYHMÄ 1, klo 12:15 12:45 RYHMÄ 1, klo 12:15 12:45 (Bike Taxi, McDonald's / Arinomaista, Osuma Henkilöstöpalvelut ja Suomen Varainhankinta-toimisto ) Bike Taxi Kesän 2017 coolein kesätyö! Tunnetko Sinä Kuopion keskustan kadut kuin

Lisätiedot

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen Vastausjakaumia TNS Gallup 016 kyselystä Vastaajien lukumääriä Painottamaton Painotettu Akavalaiset 769 816 Muut 58 577 Akavalaiset: Mies 60 7 Nainen 09 5 Alle

Lisätiedot

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen tulevaisuuden näkymiä -tilaisuus 15.6.2016 Satu Ågren Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia yrityksiä.

Lisätiedot

Opiskelijatiedote - Studerande info 5.

Opiskelijatiedote - Studerande info 5. Metsäalan Asiantuntijat Skogsbranschens Experter 23. helmikuuta / 23. februari 2016 Opiskelijatiedote - Studerande info 5. HAAPA 2015 HAAPA eli metsäalan opiskelijoiden harjoittelupalkkauskysely tehtiin

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Huhtikuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Huhtikuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Huhtikuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com

Lisätiedot

Hieroja kotiin, töihin, mökille

Hieroja kotiin, töihin, mökille 1 Hieroja kotiin, töihin, mökille Mikä on IisiUp Oy? 2 Iisi Up Oy on vuonna 2015 perustettu terveydenhoitoalan palveluita Minulle, Tänne, Nyt -periaatteella tarjoava yritys. Iisi Upin tehtävänä on tuoda

Lisätiedot

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa olevan henkilöstön lukumäärä

Lisätiedot

Oma media. Sydän.fi kävijää/kk Sydän-lehti lukijaa Diabetes.fi n kävijää/kk Diabetes-lehti lukijaa

Oma media. Sydän.fi kävijää/kk Sydän-lehti lukijaa Diabetes.fi n kävijää/kk Diabetes-lehti lukijaa Markkinointi 2016 Oma media Sydänmerkki.fi 24 000 kävijää/kk Facebook 13 250 tykkääjää Instagram yli 900 seuraajaa Uutiskirje kuluttajille 1 krt/kk, lähes 6 000 tilaajaa oma kirje horecalle, teollisuudelle

Lisätiedot

RYHMÄMENTOROINTI. Jyväversitas-projektin esittely

RYHMÄMENTOROINTI. Jyväversitas-projektin esittely RYHMÄMENTOROINTI Jyväversitas-projektin esittely 19.12. PROJEKTISSA MUKANA: Minna Lapakko Marianne Peltola Anna Mäkelä Yhteistyössä: Student Life, Kielten laitos ja Työelämäpalvelut Haaveiletko työurasta,

Lisätiedot

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista 1. Osallistuin MUUTOS 16! - Viesti ymmärrettävästi! Selkokieli oman työn apuvälineenä - koulutukseen: Vastaajien määrä: 24 Kyllä

Lisätiedot

Kampanjoinnilla vaikuttaminen. Viestintäpäällikkö Kaisa Hara

Kampanjoinnilla vaikuttaminen. Viestintäpäällikkö Kaisa Hara Kampanjoinnilla vaikuttaminen Viestintäpäällikkö Kaisa Hara 21.5.2014 Liikenneturva Edistää tieliikenteen turvallisuutta vaikuttamalla liikennekäyttäytymiseen Keinoina viestintä, valistus ja koulutus Valtakunnallinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa

Lisätiedot

Tietoa kesätyönhausta

Tietoa kesätyönhausta Tietoa kesätyönhausta Urapalveluiden kesätyöinfot tammikuu 2012 suunnittelija Eric Carver / Leena Itkonen Urapalvelut/ Eric Carver www.helsinki.fi/yliopisto 27.1.2012 1 Aiheet: 1.Kesätyönhaun sykli 2.Urataidot

Lisätiedot

Alma Median tulos Q2 2011

Alma Median tulos Q2 2011 Alma Median tulos Q2 2011 Kai Telanne, toimitusjohtaja Tuomas Itkonen, talous- ja rahoitusjohtaja Helsinki 1 Agenda Avainkohdat Q2 Markkinoiden kehitys Segmenttikatsaukset Taloudellinen kehitys ja näkymät

Lisätiedot

Digilukeminen lisää lehtien kokonaistavoittavuutta

Digilukeminen lisää lehtien kokonaistavoittavuutta TIEDOTUSVÄLINEILLE Kansallinen Mediatutkimus KMT KMT 2012 Tilaaja: Levikintarkastus Oy 29.4.2013 Toteuttaja: TNS Gallup Oy Digilukeminen lisää lehtien kokonaistavoittavuutta Painettujen lehtien sisältöjen

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi.5.009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Cadet European Judo Championships, Vantaa 2016 Vapaaehtoistutkimus. Johanna Ylinen

Cadet European Judo Championships, Vantaa 2016 Vapaaehtoistutkimus. Johanna Ylinen Cadet European Judo Championships, Vantaa 2016 Vapaaehtoistutkimus Johanna Ylinen Kysely lähetetty 160 vastaajalle (vapaaehtoisia töissä kaiken kaikkiaan noin 170), vastauksia 89, vastausprosentti siis

Lisätiedot

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN Me kirjoittajat tapasimme toisemme ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2008 haastattelun merkeissä. Riku oli juuri aloittanut tuolloin maailman suosituimman verkkoyhteisön,

Lisätiedot

Työmarkkinoiden ja Työelämän kehitysnäkymiä

Työmarkkinoiden ja Työelämän kehitysnäkymiä Työmarkkinoiden ja Työelämän kehitysnäkymiä Lauri Ihalainen Valtio Expo 7.5.2013 Kehittämisstrategian lähtökohdat TULEVAI- SUUDEN TYÖPAIKAT INNOVOINTI JA TUOTTA- VUUS VISIO Suomen työelämä EUROOPAN PARAS

Lisätiedot

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999

1., n= n=485 3., n=497 4., n=484 5., n=489 N., n=999 Työskentelin syventäviin tai ammattiaineisiin liittyvässä kesätyössä Olin opintoja sivuavassa kesätyössä / ns. "haalariharjoittelussa" 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1., n=350 2. n=485 3., n=497 4.,

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Lokakuu 2007

Julkisuusraportti. Suomen Kiinteistöliitto. Lokakuu 2007 Julkisuusraportti Suomen Kiinteistöliitto Lokakuu 2007 Oy Cision Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu

Lisätiedot

1) Vastaajan taustatiedot

1) Vastaajan taustatiedot Seuran toiminnan arviointi: Hyvä xxxxx:n jäsen, Olet aloittamassa seuran toiminnan arviointikyselyyn vastaamista. Hienoa! Seuran toimintaa halutaan kehittää entisestään, ja sitä varten Sinun kokemuksesi

Lisätiedot

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä

SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER. Työtä lähellä ihmistä SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER Työtä lähellä ihmistä SuPer Lähi- ja perushoitajan oma liitto Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan

Lisätiedot

Klassinen 360 palaute DEMO

Klassinen 360 palaute DEMO Klassinen 3 palaute DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 7.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Klassinen 3 palaute DEMO Sivu 1 / 8 3 ESIMIESTEN ARVIOINTI 3 asteen mittauksessa

Lisätiedot

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto

Kyselyn tarkoitus. Rita Koivisto Kyselyn tarkoitus Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa Lapin ammattiopiston aikuiskoulutuksen opettajien näkemyksiä Työräätäli -toimintamallin kehittämiseksi opettajien ja opiskelijoiden hyödyksi. Työräätäli

Lisätiedot

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot

Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot Pk-yritys Hyvä työnantaja 2010: kaikki kalvot Suomen Yrittäjät 30.6.2010 30.6.2010 1 Yritysten määrä kokoluokittain 2008 Pienyritykset (10-49 hlöä); 14 570; 5,5 % Keskisuuret yritykset (50-249 hlöä); 2

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 30.3.2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

KMT 2015: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet

KMT 2015: lukijamäärät ja kokonaistavoittavuudet KMT 2015: t ja kokonaistavoittavuudet Aikakauslehtien lukijamääriä ei saa verrata aiempien vuosien tuloksiin, koska tutkimusmenetelmää on muutettu. Sanomalehtien ja kaupunki- ja noutopistelehtien kysymysmenetelmä

Lisätiedot

Työelämän ajokortti hanke insinöörien työelämätietouden kehittäjänä

Työelämän ajokortti hanke insinöörien työelämätietouden kehittäjänä Työelämän ajokortti hanke insinöörien työelämätietouden kehittäjänä Insinöörit 100 vuotta foorumi 4.10.2012 Tampere Liisa Huovinen, Riina Nousiainen Ammattiliitto Pro Työelämän ajokortti opintojakso valmistaa

Lisätiedot

MUUTOKSEN HALLINTA TAI HALLITSEMATTOMUUS. Hanna Poskiparta Johtava työterveyspsykologi, työnohjaaja, organisaatiokonsultti Diacor terveyspalvelut Oy

MUUTOKSEN HALLINTA TAI HALLITSEMATTOMUUS. Hanna Poskiparta Johtava työterveyspsykologi, työnohjaaja, organisaatiokonsultti Diacor terveyspalvelut Oy MUUTOKSEN HALLINTA TAI HALLITSEMATTOMUUS Hanna Poskiparta Johtava työterveyspsykologi, työnohjaaja, organisaatiokonsultti Diacor terveyspalvelut Oy TIIVISTELMÄ Muutos on osa työelämää. Työelämän muutokset

Lisätiedot

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ

Vantaan korvaavan työn toimintatapa. Tuunattu työ Vantaan korvaavan työn toimintatapa Tuunattu työ Tuunattu työ mitä se on? Sairauden tai tapaturman vuoksi työntekijä voi olla tilapäisesti kykenemätön tekemään vakituista työtään, mutta pystyy terveyttään

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Kimmo Vehkalahti: Osinkoja kolmelle kurssille ( )

Kimmo Vehkalahti: Osinkoja kolmelle kurssille ( ) Kimmo Vehkalahti: Osinkoja kolmelle kurssille (24.2.2016) Facebookin uutisvirrasta osui silmiini Timo Harakan päivitys, jossa käsiteltiin pörssiyhtiöiden jakamia osinkoja. Linkkinä oli Selvitys 50 pörssiyhtiöstä,

Lisätiedot

Julkisuusraportti+ 24579 Joulukuu 2010 Oy Cision Finland Ab

Julkisuusraportti+ 24579 Joulukuu 2010 Oy Cision Finland Ab Julkisuusraportti+ 24579 Joulukuu 2010 Oy Cision Finland Ab Pursimiehenkatu 29-31 A 00150 Helsinki tel: +358 (0)20 786 0400 fax: +358 (0)20 786 0333 email: info.fi@cision.com www.cision.com Sivu 2(8) 24579

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Yrittäjyysluokan toimintaa , 8 luokka

Yrittäjyysluokan toimintaa , 8 luokka Yrittäjyysluokan toimintaa 2013 2014, 8 luokka Yrittäjyysluokan opetussuunnitelmassa painottui 8 luokalla oma valinnaisaine Yrittäjyys ja työelämä. Valinnaisaineessa kaikilla oppilailla oli oma kummiyritys,

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 Yhteenveto: Jyväskylä 22112010 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit:

Lisätiedot

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA

Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Virpi Hämäläinen, Hanna Maula, Kimmo Suominen DIGIAJAN STRATEGIA Copyright 2016 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Janne Harju Taitto: Maria Mitrunen 978-952-14-2494-6 978-952-14-2495-3 (sähkökirja)

Lisätiedot

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen

Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen Uusia tuulia uraohjauksessa Ohjauksen käsikirja osana hanketta Anu Heinonen 6.10.2016 Uudellamaalla joka viides (22 %) 20-24-vuotias oli ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa vuonna 2014. Yhteensä tällaisia

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

Lehtitarjonta lisännyt kilpailua lukijoista

Lehtitarjonta lisännyt kilpailua lukijoista Kansallinen Mediatutkimus KMT TIEDOTUSVÄLINEILLE Tilaaja: Levikintarkastus Oy JULKAISTAVISSA Toteuttaja: TNS Gallup Oy 4.3.2008 klo 00.05 Lehtitarjonta lisännyt kilpailua lukijoista Suomalaiset lukevat

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

HIHS 2016 Kävijäkysely. Helsinki International Horse Show

HIHS 2016 Kävijäkysely. Helsinki International Horse Show HIHS 2016 Kävijäkysely Helsinki International Horse Show Media Coverage in Finland 2015-2016 HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KÄVIJÄ-GALLUP 2016 7.12.2016 Gallup toteutettiin sähköpostitse n. 3 viikkoa

Lisätiedot

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email:

Oy Observer Finland Ab tel: fax: email: Julkisuusraportti Oy Observer Finland Ab Merimiehenkatu 36 D 00150 Helsinki tel: +358 (0)9 686 131 fax: +358 (0)9 6861 3300 email: info@observer.fi www.observer.fi Sivu 2(7) Suomen Kiinteistöliitto Marjukka

Lisätiedot

HENKILÖSTÖRESURSSIPÄÄLLIKKÖ PIA KEIJONEN Henkilöstötoimikunta 1

HENKILÖSTÖRESURSSIPÄÄLLIKKÖ PIA KEIJONEN Henkilöstötoimikunta 1 HENKILÖSTÖRESURSSIPÄÄLLIKKÖ PIA KEIJONEN 11.06.2015 4.6.2015 Henkilöstötoimikunta 1 PEREHDYTYS- JA LÄHTÖKYSELYT 2014 Vuoden 2014 toteutettujen kyselyjen tulokset sekä toteutuksen kehittäminen 2015 2 VUONNA

Lisätiedot

Tiedeviestintä ja mediayhteydet. Liisa Harjula

Tiedeviestintä ja mediayhteydet. Liisa Harjula Tiedeviestintä ja mediayhteydet Liisa Harjula Liisa.harjula@jyu.fi Yliopistot motivoituneita viestimään Yliopistojen kolmas tehtävä Rakenteellinen uudistaminen kilpailu kovenee, markkinointi lisääntyy

Lisätiedot

Alma Media Oyj:n yhtiökokous 17.3.2011. Kai Telanne, toimitusjohtaja

Alma Media Oyj:n yhtiökokous 17.3.2011. Kai Telanne, toimitusjohtaja Alma Media Oyj:n yhtiökokous 17.3.2011 1 Kai Telanne, toimitusjohtaja Sisältö Mainonnan markkina 2010 Alma Median tulos 2010 Alma Median markkina-asema Alma Median strategia 2010-2 Mainonnan markkina 2010

Lisätiedot

Syyskuu Hämeentie 29, 4. krs, Helsinki etunimi.sukunimi[at]nuortenakatemia.fi

Syyskuu Hämeentie 29, 4. krs, Helsinki etunimi.sukunimi[at]nuortenakatemia.fi Syyskuu 2015 NUORTEN AKATEMIA Hämeentie 29, 4. krs, 00500 Helsinki etunimi.sukunimi[at]nuortenakatemia.fi www.nuortenakatemia.fi Kehitä K-duunia K-kauppiasliitto tilasi NA Kehittämöltä työpajoja kesätyössä/työharjoittelussa

Lisätiedot

Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys

Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys SELVITYKSIÄ 2:2017 Helsinki 2017 ISSN 1799-7860 (Verkkojulkaisu) ISSN-L 1799-7860 ISBN 978-952-5978-57-5 (pdf) 2 KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä 27.1.2017 (c) Kari I. Mattila 1 STRATEGISEN HYVINVOINNIN

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

Virtuaalinen opiskelijaliikkuvuus suomalaisissa ammattikorkeakouluissa. - kulma Copyright VirtuaaliAMK 1

Virtuaalinen opiskelijaliikkuvuus suomalaisissa ammattikorkeakouluissa. - kulma Copyright VirtuaaliAMK 1 Virtuaalinen opiskelijaliikkuvuus suomalaisissa ammattikorkeakouluissa - opiskelijan näkökulman kulma 6.11.2006 Copyright VirtuaaliAMK 1 Virtuaalinen opiskelijaliikkuvuus suomalaisissa ammattikorkeakouluissa

Lisätiedot

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015 Esikoulu- / kysely 2015 Tutkimuksen tuloksia käytetään parantamaan esikoulujen ja päiväperhekotien laatua Göteborgissa. Vastaa kysymyksiin omien, vanhempana tai huoltajana saamiesi kokemusten pohjalta.

Lisätiedot

Mediafakta 2016 4/2016. Suomen 2. luetuin päivälehti

Mediafakta 2016 4/2016. Suomen 2. luetuin päivälehti Mediafakta 2016 4/2016 Suomen 2. luetuin päivälehti Sanomalehtien lukijamäärät KMT SL 2015 Muutos 6 kk Muutos 2 v Helsingin Sanomat 676 000-36 000-161 000 Maaseudun Tulevaisuus 333 000-11 000 + 14 000

Lisätiedot

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %. Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen Päättökysely Kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden käsityksiä koulutuksesta sekä heidän työtilanteestaan valmistumisvaiheessa. Kysely

Lisätiedot

kokonaisturvallisuuden ja työhyvinvoinnin

kokonaisturvallisuuden ja työhyvinvoinnin Yritysten henkilöstön kokonaisturvallisuuden ja työhyvinvoinnin järjestelmällinen edistäminen Tutkija Toni Hyytinen Tampereen teknillinen yliopisto Turvallisuuden johtamisen ja suunnittelun yksikkö Hankkeen

Lisätiedot