Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 4 04/13

Transkriptio

1 Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 4 04/13

2 Sisällys 3 Toimittajalta 4 Kirkkoherralta 5 Ajankohtaista 6 TATJANA WILENIUS Ylistyksen äänellä 8 LUONTO TEKEE HYVÄÄ 12 esipaimenelta Ihmisrakkaudesta 13 ÄKTENSKAPETS SAKRAMENT 14 СТРАНИЦЫ НА РУССКОМ ЯЗЫКЕ 16 ELINA MERENMIES Rosoisia terveisiä 19 yhdistys hangon kirkon hyväksi 20 IHMISENÄ AJASSA Kurinalaisuus 22 MATKALLA KONSTANTINOPOLISSA 24 ISÄ SERAFIMIN MIETTEITÄ Rannalla istuvan kirpun tragedia 25 LAPSET JA NUORET 27 MODERNIN KILVOITTELIJAn PÄIVÄKIRJA Ylistys valamolle 28 kesän ja syksyn praasniekat 29 KALENTERI 34 MINNE MENNÄ 36 diakonia tiedottaa 38 perheuutisia 39 meikäläisiä Maire Ratilainen Seurakunnan osoitteet ja puhelinnumerot sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ort.fi asiakaspalvelu Liisankatu 29, Helsinki Avoinna ma pe 9 14 puh , faksi asiakaspalvelu.helsinki@ort.fi Kirkkoherra Markku Salminen, puh Kirkkoherran sihteeri Anne Lehto, puh Päivystävä pappi puh. (09) , arkisin 9 14 paivystaja.helsinki@ort.fi TALOUSPÄÄLLIKKÖ Peter Kuronen, puh Isännöitsijä/kiinteistöpäällikkö Eero Röynä, puh Tiedottaja Vlada Wahlstén, puh Taloustoimisto puh , , faksi kasvatustoimi Unioninkatu 39 A 1, Helsinki kasvatustoimi.helsinki@ort.fi Leirikeskus Kaunisniemi Kaunisniementie 18, Läyliäinen puh Diakoniatyö Unioninkatu 39 (sisäpiha) puh. 09) diakonia.helsinki@ort.fi Auttava puhelin Puhelinpäivystys ti, pe, la klo puh. (09) Seurakuntakirjasto Liisankatu 29 A, 2. krs, puh Avoinna ma - ti klo 10 15, ke klo 15 19, to klo Seurakuntasali Unioninkatu 39 (sisäpiha), puh Hautausmaa Lapinlahdentie 2, Helsinki vahtimestari puh Ortodoksiviesti Liisankatu 29 A 2, Helsinki puh ortodoksiviesti@ort.fi

3 TOIMITTAJALTA Ortodoksi 04/13 viesti Uudenmaan ortodoksilehti Lehti ilmestyy 8 kertaa vuodessa. Perustettu: 1950 Julkaisija: Helsingin ortodoksinen seurakunta Vastaava toimittaja: Tiina Makkonen Toimitus: Liisankatu 29 A 2, Helsinki puh Sähköposti: ortodoksiviesti@ort.fi Lehden ulkoasu: Leena Toivola Lehden taitto: Tiina Makkonen, sivut 25 ja 26 Nikolai Regonen Viestintätoimikunta: Marja Istala-Kumpunen, Heikki Huttunen, Saila Keskiaho, Tertti Lappalainen, Urpo Uotila, Markku Salminen, Vlada Wahlstén ja Tiina Makkonen Tilaushinta: 32 e / vuosi. Lehti on seurakunnan jäsenille ilmainen. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (seurakuntalaisten ei tarvitse ilmoittaa osoitteenmuutoksia): p Painopaikka: Kirjapaino PunaMusta Tampere Tilaamatta lähetettyjä kuvia ja kirjoituksia ei säilytetä eikä palauteta. Seuraava lehti ilmestyy Lehteen tulevan aineiston on oltava toimituksessa viimeistään ISSN Kannen kuva: Vlada wahlstén Sulkeutuvia ympyröitä Minulle soitettiin talvella mielenkiintoinen puhelu Helenan vanhainkodista Helsingin Hämeentieltä. Hoitaja ehdotti, että Ortodoksiviestiin tehtäisiin juttu yhdestä heidän asukkaastaan. Hoitaja kertoi, että vanhainkodissa asuu nainen, joka on tullut viettämään elämänsä viimeisiä aikoja samaan paikkaan, jossa hän asui pienenä tyttönä. Maria Kovalskaja (tyttönimi) tuli lastenkotiin 88 vuotta sitten, nyt, viime vuonna yli 90-vuotiaana hän palasi takaisin viettämään samaan paikkaan vanhuuttaan. Helenankoti on vuosikymmenien kuluessa muuttunut lastenkodista vanhainkodiksi. Maria von Behr on kulkenut elämässään poikkeuksellisen ympyrän. Hänen tarinansa sopii erinomaisesti juhlistamaan Helenankodin satavuotisjuhlia, joita tänä vuonna vietetään. Ensi vuonna juhlat jatkuvat. Silloin täyttää 100 vuotta Helenankodin kirkko. Maria von Behr muistelee elämäänsä tämän Ortodoksiviestin venäjänkielisillä sivuilla. Toimittaja Vlada Wahlstén kirjoittaa, että Maria asui lastenkodissa 10 vuotta lapsuudestaan. Äiti toi tyttärensä lastenkotiin, koska puute ja köyhyys vaivasivat venäläistaustaisen yksinhuoltajaäidin perhettä. Nyt, vanhainkotilaisena, Maria muistelee hyvillä mielin lapsuuttaan Helenassa. Mieleen on jäänyt kaikenlaista. Lauan taisin lasten piti pestä ison salin lattia. Palkkioksi jokainen sai pullan. Ruoka oli lastenkodin aikaan ihan hyvää, mutta on nyt vieläkin parempaa, Maria kehuu. Vanhus on onnellinen saadessaan palata lapsuutensa kirkkoon. Kirkko oli tärkeä jo lapsena. Kymmenien ja taas kymmenien vuosien takaiset pääsiäisten ristisaatot ovat edelleen kauniina kuvina mielessä. Toivotan Maria von Behrille ja koko Helenankodille sekä ihan jokaiselle Ortodoksiviestin lukijalle lämmintä ja virkistävää kesää! Seuraava lehti ilmestyy, kun kirkon elämässä on sulkeutumassa yksi ympyrä. Vanha kirkkovuosi saa heti kesän jälkeen väistyä uuden tieltä. Tiina Makkonen 3

4 kirkkoherralta Opinto- ja pyhiinvaellusmatkalla osallistuin Toukokuussa hiippakuntamme kirkkoherrojen opinto- ja pyhiinvaellusmatkalle Romaniaan. Matkan ohjelma oli monipuolinen ja tiivis. Ehdimme myös pitää piispamme johdolla kirkkoherrojen kokouksen. Erittäin antoisaa minulle oli vertaistuki, jota hyvinkin arkisissa tilanteissa sain muilta kirkkoherroilta: on hyvä kuulla hiippakuntamme toisten seurakuntien elämästä ja kirkkoherrojen työstä. Tämän kaltaiset tapaamiset ovat erityisen tärkeitä tilanteessa, jossa hiippakuntamme väkiluku kasvaa ja työtä riittää kaikissa seurakunnissa. Merkityksellistä oli myös tutustua Romanian kirkolliseen elämään. Kirkkojen ja luostareiden ohella huomiota kiinnitti tiedotus: kirkolla on oma televisiokanava, radiokanava sekä lehti. Romanian kirkollinen elämä on kokenut vaikeita aikoja, mutta säilyttänyt korkean teologisen tason ja on siksi läsnä tämän päivän elämässä. Minua puhutteli palvelusten sujuva toimittaminen, kirkkokansan keskittyneisyys, upeat kirkot, luostarit sekä rikas kirkollinen kulttuuri. Kokemus herätti myös kysymyksiä: Tuomaan sunnuntain piispallisessa palveluksessa kirkkokansasta ei yksikään osallistunut ehtoolliseen. On varmasti syytä joskus pysähtyä miettimään sitä, milloin osallisuus pyhiin lahjoihin tehdään liian vaikeaksi. Kuten myös sitä, suhtaudutaanko ehtoolliseen osallistumiseen joskus liiankin huolettomasti. Tässä suhteessa omalla kirkollamme on hyvä tilanne. Opetus tukee eukaristian ymmärtämistä osana kristityn elämää. Toinen kysymyksiä herättävä seikka on kysymys ekumeniasta. Romanian tilanne on hyvin erilainen kuin Suomen. Minun ei ole tässä tarvetta analysoida syitä ja seurauksia, mutta on syytä tunnistaa se vahvuus, joka meillä on. Olemme pienenä vähemmistökirkkona saaneet myönteisen ekumeenisen vuorovaikutuksen avulla julistaa omaa sanomaamme. Miten olisi selvitty jälleenrakennusajan tilanteessa ilman toisen kansankirkkomme tarjoamia tiloja? Näillä ajatuksilla toivotan seurakuntalaisille siunauksellista kesää. Jumalanpalvelukset löytyvät kalenterista: lomallakin kannattaa säilyttää yhteys jumalanpalveluselämään. Markku Salminen ОТ НАСТОЯТЕЛЯ Учеба в паломнической поездке Перевод Алекси Савельев В мае, вместе с другими настоятелями приходов нашей епархии, я принимал участие в паломнической поездке в Румынию. Программа поездки была разнообразной и насыщенной. Не смотря на это, мы успели провести совещание настоятелей под председательством нашего епископа. Ободряющим было и само общение, в котором я получил поддержку от других настоятелей: было интересно услышать о жизни в других приходах и о работе самих настоятелей. Такие встречи особенно важны, когда численность прихожан в епархии растет, увеличивая объем работы в приходах. Заметным событием было знакомство с жизнью румынской церкви. Кроме храмов и монастырей, особое внимание обратило на себя работа церковных СМИ. У Церкви есть свой радио- и телеканал и своя газета. Румынская церковь пережила тяжелые времена, но все же сохранила высокий теологический уровень и по этой причине активна в современной жизни. Это я увидел через ход богослужений, сосредоточенность прихожан, великолепие храмов и монастырей, а так же богатую церковную культуру В поездке возникли некоторые вопросы. Во время архиерейской службы, в Фомино воскресенье, не один из присутствующих прихожан не подошел к Причастию. Возможно, иногда стоит остановиться и подумать о том, что вопрос о причастии к Святым Дарам может стать слишком сложным. В то же время, наблюдать, не подходим ли мы к Причастию слишком беззаботно. В нашей Церкви с этим вопросом дела обстоят хорошо. Учение о евхаристии поддерживает понимание ее, как части христианской жизни. Второй вопрос касается экуменизма. В Румынии положение не такое, как у нас в Финляндии. Я не хочу рассуждать о причинах и следствиях, но у меня есть возможность говорить о сильной стороне, которая есть у нас. Являясь небольшой церковью меньшинства, мы получили возможность в положительном экуменическом взаимодействии нести свою весть. Смогли бы мы выжить во время становления, если бы вторая народная церковь не предоставила бы нам свои помещения? Делясь этими рассуждениями, хочу пожелать всем прихожанам благословенного летнего времени. Расписания богослужений можно найти в календаре, даже находясь в отпуске, не стоит оставлять духовную жизнь. Маркку Салминен 4

5 ajankohtaista Uspenskiin pääsee myös pyörätuolilla Isä Teolle kultaristin kanto-oikeus Helsingin metropoliitta Ambrosius on myöntänyt pastori Teo Merrakselle kultaristin kanto-oikeuden. Kultaristi myönnetään tunnustuksena ansioituneesta papin työstä. Isä Teo palvelee pappina Uspenskin katedraalissa ja toimii vakituisena kirkkoherra Markku Salmisen sijaisena. Seurakunta tasapainotti talouttaan viime vuonna Seurakunnan taloudellinen tilanne koheni selvästi viime vuonna edellisvuoteen verrattuna. Tilikauden ylijäämä vuonna 2012 oli e, vaikka verotulot laskivat hiukan. Toimintakate oli yli puoli miljoonaa parempi kuin edellisvuonna. Toimintatuotot nousivat yli neljä prosenttia. Seurakunnan kaikesta tulovirrasta vajaa kolmannes saatiin vuokratuloista. Pääosa tuloista oli verotuloja. Toimintakulut laskivat yli puoli miljoonaa euroa edelliseen vuoteen verrattuna. Säästöä syntyi varsinkin henkilöstökuluissa, joihin käytettiin viime vuonna euroa vähemmän kuin edellisvuonna. Kulut laskivat ennen muuta siksi, että useita toimia oli vuoden aikana täyttämättä. Investointeja tehtiin viime vuonna hyvin rajoitetusti. Vuosikatteeseen sisältyvistä kokonaiskustannuksista kirkon keskusrahastomaksuihin kului noin 16 prosenttia. Suurimpana seurakuntana Helsingin seurakunnan osuus on kirkkokunnan suurin. Seurakunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2012 tilinpäätöksen kokouksessaan Vuosikertomuksesta selviää, että Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenmäärä on edelleen hienoisessa nousussa. Vaikka kirkosta erosi 231 jäsentä, jäsenmäärä kasvoi 234:llä. Äidinkielenään venäjää puhuvien osuus on jo selvästi yli 14 prosenttia jäsenistöstä. Suomenkielisiä seurakuntalaisista on 78 prosenttia. Uspenskin katedraalin pääovelle on rakennettu tilapäinen luiska, joka mahdollistaa katedraaliin pääsyn pyörätuolilla. Luiska on tarkoitus pitää paikallaan kunnes katedraalin esteettömyysongelmaan löytyy pysyvä ratkaisu. Hieman kapeahan se on ja kaltevuuskulmakin on liian pieni, mutta jo nyt käytäntö on osoittanut luiskan toimivuuden pyörätuoleilla ja lastenrattailla liikkujille. Erinomaista edistystähän tämä on, kertoo katedraalin vahtimestari Pekka Eronen. Uspenskin katedraalin ja seurakunnan muiden pyhäkköjen esteettömyyttä selvitti viime syksynä erillinen esteettömyystyöryhmä. Selvityksessään työryhmä piti erityisen tärkeänä sitä, että liikuntarajoitteisten pääsyä Uspenskiin helpotetaan. Työryhmän esitysten pohjalta on suunnitteluvaiheessa muitakin parannuksia seurakunnan tilojen esteettömyyteen. Onnea ylioppilaille! Seurakunta järjesti taas perinteeksi tulleen juhlan uusille ylioppilaille toukokuun viimeisellä viikolla. Jokainen paikalle tullut ylioppilas sai nuorisopapin siunauksen, sadan euron stipendin ja ruusun. Tänä vuonna Helsingin seurakunnan alueella ylioppilaaksi kirjoitti 121 seurakuntalaista. Heistä seurakunnan juhlaan ilmoittautui noin joka kolmas. Rukouspalveluksen ja stipendienjaon jälkeen uudet ylioppilaat pääsivät nauttimaan lähipiirinsä kanssa juhlapöydän antimista. Seurakunnan nuorisoaktiivit Juuli Aholainen ja Miro Koivunen (kuvassa) ovat kiitollisia saamastaan tuesta. - Rahalle on kyllä käyttöä. Se tulee tarpeeseen, kun aloittaa omaa elämää lukion jälkeen, nuoret vakuuttavat. Juuli on hakenut opiskelemaan Turkuun fysioterapeutiksi, Miro käy ensin armeijan, mutta hakee jo nyt opiskelupaikkaa ensi vuodeksi. 5

6 Ylistyksen teksti ja kuvat TIINA MAKKONEN Sofia ja Luukas babushkansa kanssa Liisankadun Kotikirkossa. Olen onnellinen ihminen kiitollinen ja onnellinen! Olen elänyt niin rikkaan elämän, saanut kuunnella kutsumustani palvellen Jumalaa ja ihmisiä kirkossa ylistäen. Saanut kiittää, anoa, katua, kasvaa kuorolaisten ja seurakuntalaisten kanssa elää kirkon rikasta elämää! Seurakunnassa yli 30 vuotta kanttorina palvellut Tatjana Wilenius jäi viime syksynä virallisesti eläkkeelle. Hänen kiitoksensa ja ylistyksensä soi Kirkossa edelleen. 6

7 äänellä Kuuntele, mustarastas laulaa. Katso, miten kaunis väri noissa kukissa on! Kun on lähtenyt kanttori Tatjana Wileniuksen kanssa Kaisaniemen puistoon kävelylle, aistit pysyvät koko ajan vireessä ihmettelemään Jumalan käsittämättömän suurta kauneutta. - Tämä luonnon vihreä temppelihän on täynnä soivaa ylistystä! Pyhä Fransiscus saarnasi linnuille eivätkö linnutkin saarnaa meille ihmisille Jumalaa ylistävällä laulullaan. Esteetikon sieluni haluaa aina etsiä kauneutta kaikkialta omasta sydämestä, muista ihmisistä, ympäröivästä luonnosta. - Unikko matkaa siemenkodan pyöreydestä punaisen räjähdyksen kautta nöyrään kuihtumiseen. Tässähän on symbolisesti koko ihmisen elämänlanka. Kasvien teologiaa! Kasvitieteellisessä puutarhassa yksi puistonpenkki on Tatjanalle erityisen rakas. - Isäni vanhemmat asuivat seurakunnan talossa Liisankadulla. Heillä oli tapana viettää täällä usein aikaansa. Tässä suihkulähteen vieressä heillä oli oma penkkinsä, jossa saksalainen isoäitini luki Goethea tai Schilleriä äidinkielellään sillä aikaa, kun isoisä kuorsasi vieressä venäjäksi, Tatjana muistelee lapsuuttaan. - Kannan erikoista geeniperintöä venäläisiä, saksalaisia ja juutalaisia sukujuuria. Kiitän sukuhistoriaani ja kasvatustani siitä, että olen saanut palvella Jumalaa seurakunnassa viidellä kielellä yli 30 vuoden ajan. LINNUT OKSALLA Tatjana kasvoi kodissa, jossa musiikki ja ortodoksinen uskonto olivat kaikessa mukana. Hänen isänsä, Andrei Denisoff toimi ahkerasti muun muassa seurakunnan luottamustehtävissä. Vastikään kuolleen isän isä oli seurakunnan juridinen rakentajahahmo sekä kotikirkon ja Uspenskin katedraalin isännöitsijä. Kanttori sanoo kasvaneensa Uspenskin katedraalissa, jossa äiti toimi kuoron satakielenä. Sama sitoutuneisuus Kirkkoon jatkuu nyt Tatjanan omassa jälkipolvessa. Tyttären lapset ovat kuudetta sukupolvea, joka kasvaa katedraalin holvien alla. Tatjana ehti toimia lähes kolme vuosikymmentä Järvenpään kirkon kanttorina. Samaan aikaan hänen vastuullaan oli myös seurakunnan ruotsinkielinen jumalanpalveluselämä. Siis myös Mariamkuorolaiset ovat olleet Tatjanan laulupuuhun lentäneitä lintusia. Tatjana Wileniuksen vihreälle oksalle on istahtanut monia, monia laululintuja. Hän on pisimpään seurakunnassa toiminut kanttori ja yksi ensimmäisistä naispuolisista kanttoreista Suomen ortodoksisessa kirkossa. Viime vuonna hän pyysi itse siirtoa Profeetta Elian kirkkoon hautausmaalle. - Olen nuoresta asti kokenut, että ortodoksinen hautauspalvelus on kaikista palveluksista puhuttelevin ja kaunein. Se todella mitätöi kuoleman. Se on äärettömän lohdullista. Hautausmaan kirkko on kuin hengellinen helmi seurakunnassamme hieman syrjässä, askeettinen, kaunis. Toska oli ennen kulkukoira. Nyt se asuu Järvenpäässä perheensä suuresti rakastamana. Kuva on Tatjanan itsensä ottama. ENSIN ON ÄÄNI Missä Tatjana on kanttorina toiminutkin, on hän tehnyt sen aina antaumuksella. Hänelle on tärkeää, että kuoro laulaa jumalanpalveluksen sisältöä, ei nuotteja. Hän muistuttaa, että kirkkolaulu on ääneen puettua sydämen rukousta. Sanat tulevat esiin äänessä, joka on Tatjanalle kaikki kaikessa. Puhe voi olla mitä hyvänsä, mutta ääni on aina peili. Siinä näyttäytyy Jumalan kuva. Äänen syvään ymmärtämiseen ja kokemiseen Tatjana auttaa ihmisiä muun muassa harmonisen laulun kursseilla. Seuraava kurssi alkaa taas syksyllä. Hän vetää myös sururyhmää, johon ihmiset kokoontuvat toipumaan kaikkein raskaimmista menetyksistään. - Vaikka en aina muistakaan olevani täysi-ikäinen, arvostan ikää ja toivon itselleni sen tuomaa viisautta, lämpöä ja hiljaista ymmärrystä elämän tärkeimmistä asioista. Olen aina ollut matalan profiilin ihminen, mutta nyt haluaisin sulkea sanallisen arkkuni puhua vähän ja rakastaa paljon, Tatjana hymyilee kiitollisuutta ja iloa äänessään. - Olen saanut Jumalalta suuren lahjan palvella kutsumukseni mukaisesti kanttorina - elää ihmisten kanssa kehdosta hautaan Kirkossa. Rukoilen, että olisin tuon lahjan arvoinen. Suuri olet Sinä, Herra, ja ihmeelliset ovat tekosi, eikä yksikään sana ole ihmeittesi ylistämiseen riittävä. Vedenpyhityksen rukous 7

8 Luonto tekee hyvää Alkukesän luonto puhkeaa kukkaan. Pieninkin kasvin alku puskee itsenä roudasta sulaneen maan läpi kohti aurinkoa. Kasvun ihme kantaa luomakunnan viisauden ja sen vaalimisen äärelle. Luonnon voiman ja levon lahjan tuntee myös Sininauhaliiton Vihreä veräjä -hankeen projektipäällikkö Tuomo Salovuori. Puutarhuriksi opiskellut Salovuori on mm. suunnitellut Lohjan Vivamossa sijaitsevan Pohjoismaiden ensimmäisen Hiljaisuuden puutarhan sekä kirjoittanut levon ja virkistyksen puutarhoja käsittelevän kirjan Vihreyden keskellä. Tällä hetkellä hän keskittyy ns. Green Care -ohjelmaan, jossa luonnon ja maaseutuympäristön avulla pyritään edistämään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Pohjana työlle on oma nuoruuden luontoharrastus. - Nuoruuden rikkonaisuudessani löysin jonkinlaisen pelastuksen luonnosta, joka oli samalla seikkailun mutta myös levon ja tasapainon paikka. - Retkeilin metsässä koirien kanssa, valokuvasin ja hämmästelin luonnon kauneutta, joka kantoi uudistumisen lähteelle ja lopulta puutarhurin työhön. Saman kasvun ihmeen Salovuori toivoo myös muiden löytävän luonnon ja puutarhojen äärellä. Hän muistuttaa siitä, kuinka olemme päivittäin riippuvaisia luonnon toiminnasta. Kasvit puhdistavat meille ilmaa ja takaavat ravinnon saannin. Kasvien varassa on sekä fyysinen että myös iso osa henkistä hyvinvointiamme. Voimaa puutarhasta ja yhdessäolosta Puutarhat vetoavat tämän päivän ihmisiin, puutarhanhoito on maailman suosituin harrastus. Kaiken työn ja touhun keskellä on hyvä kuitenkin muistaa, kuinka emme olekaan aina se antava ja huolehtiva osapuoli, vaan erilaiset puutarhaympäristöt ja luonto kokonaisuudessaan hoitavat myös meitä. Kunto nousee, teknologian ja viestimassojen uuvuttamat aivot saavat lepotauon ja kehon stressioireet helpottuvat. Luonto ei anna suoria vastauksia, vaan auttaa ihmistä löytämään omat voimavaransa. Pääsemme lähemmäs oman ihmisyytemme alkulähteitä. Kauneuden lisäksi puutarhat ovat kautta aikain myös vaalineet alueensa kulttuuria sekä tukeneet ihmisten henkisten ja hengellisten tarpeiden tyydyttämistä. - Itse koen, että luonto on kuin sakramentti, ikkuna Jumalan syliin. Luonto palauttaa tämän päivän kiireisen ihmisen oikeaan kohtaan, asettaa rajat ja muistuttaa elämän perusasioista ja niihin kantavasta harmoniasta. - Luonto on ihmeellinen Luojan luoma kokonaisuus, joka pyörii vuodenajasta toiseen täydellisenä. Itse voimme olla mukana sen keskellä nöyrinä, pienen 8

9 Kasvit ovat opettajista viisaimpia ja mitä parhaimpia esikuvia. Ne kääntyvät valoa kohti, ne janoavat vettä, ne varjelevat puhdasta ilmaa, ja vaikka ne kurottautuvat korkealle, niiden juuret menevät syvälle. Patriarkka Bartolomeos / Mysteerin kohtaaminen, MaahenkI paimenpojan ominaisuudessa auttamassa ja tukemassa sen työtä. Sen kautta voimme yhdistää myös hiljaisen, levollisen olemisen ja konkreettisen työn. Teemme työtä yhdessä Luojamme, mutta myös lähimmäistemme kanssa. Salovuori muistuttaa siitä, kuinka juuri yhdessä tekeminen on usein todellinen lahja ihmiselle. Toisen ihmisen läheisyys, oivalluksen ja jakamisen mahdollisuus, kasvun kautta tuleva viljelyn ilo ovat kaikki ihmismieltä voimaannuttavia asioita. On hienoa saada konkreettinen kosketus maahan, multaan, alkuperäiseen elämään. Viljelijän työn äärellä, kasvun ihmettä seuratessa on mahdollisuus levähtää muista arjen toimista. Luonnon kierto antaa voimia myös ihmisen oman persoonan ja elämän kasvuun. Luostarit esikuvinamme Yhteisissä tehtävissä voivat yhdistyä Raamatun mallin mukaan henkinen ja ruumiillinen työ. Tästä Salovuori mainitsee hyvänä esimerkkinä ortodoksiset luostarimme, joissa niistä useissa hän on saanut ilokseen vierailla. Hän muistuttaa siitä, kuinka luostarien puutarhojen pääasiallinen tehtävä on yleensä ollut niiden omavaraisuuden turvaaminen, vihannesten, hedelmien ja mausteiden kasvatus. Puutarhoissa munkit ja nunnat ovat suorittaneet rukouksessa käytännön kuuliaisuustehtäväänsä, joskus hyvinkin karuissa oloissa. Silti myös luonnon suomaa kauneutta on osattu arvostaa. Luostareiden puutarhat ilmentävät Salovuoren mukaan kokonaisvaltaista käsitystä ihmisestä. Rukouksen äärellä myös fyysinen hyvinvointi ja kauneuden ihmettely ovat tärkeitä. Kirjassaan Vihreyden keskellä Salovuori siteeraakin Metropoliitta Ambrosiuksen kirjaa Valamo ja sen sanoma: Luostareissa pyrittiin aina näkemään elämä yhtenä kokonaisuutena, jossa käytännön työnteon ja rukouksen elementit nivoutuvat yhdeksi synteesiksi, ihmisen kutsumukseksi. Selkeämmin kuin muualla ortodoksisessa kirkossa luostareissa on aina torjuttu yritykset rakentaa vastakohta-asetelma työn ja rukouksen välille. Näin luostarien puutarhat muistuttavat meitä viheralueidemme vaalijoita siitä, että puutarha on muutakin kuin estetiikkaa. Hyötykasvien viljely on tärkeä osa ihmistä hoitavaa puutarhaa, sillä sekä puutarhatyö että sen hedelmät hoitavat koko ihmistä. Tänä päivänä ruoan tuotannon ongelmista puhutaan paljon ja omassa maassa kasvatettu ruoka on harvinaista herkkua, joka fyysisen hyvinvoinnin lisäksi tekee hyvää mielelle ja sielulle. 9

10 Puutarhuri Tuomo Salovuori muistuttaa, että vaalimalla luontoa vaalimme elämää ja omaa ihmisyyttämme. Green Care on luontoon ja maaseutuympäristöön liittyvää toimintaa, jolla edistetään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua tavoitteellisesti, ammatillisesti ja vastuullisesti. Järjestöllä ei ole mitään yhteyttä samannimiseen tuotemerkkiin. Hiljaisuuden puutarhat Parikymmentä vuotta sitten syntyi Englannissa ajatus Hiljaisuuden puutarhoista. Niissä yhdistyy retriitinomainen hengellisyys, vieraanvaraisuus ja puutarhaympäristön kauneus. Hiljaisuuden puutarhoja on tällä hetkellä maailmassa yli 300, ja niistä yksi on Lohjan Vivamossa. Maailmanlaajuista toimintaa koordinoi Englannin Quiet Garden -liike. Suomessa Hiljaisuuden puutarhan ystävät ry ylläpitää Vivamon Hiljaisuuden puutarhaa ja tukee uusien puutarhojen syntymistä Suomeen. Myös Suomessa usein vieraillut ortodoksipiispa, Englannin Quiet garden -järjestön hallituksessa mukana oleva Kallistos Ware on puhunut kunnioituksesta maata ja luontoa kohtaan. Hän antaa esimerkiksi kertomuksen palavasta pensaasta, jonka edessä ihmisen piti riisua kenkänsä. Piispan mukaan kenkien riisumisen taustalla saattoi olla ajatus siitä, että ihmisen tuli tuntea maan kosketus ja pyhyys ihollaan eikä elää siitä irrallaan. Olemme osa luontoa, jonka keskellä elämme. - Meillä ihmisillä on aina yhteys luomakuntaamme. Olemme siinä omalla paikallamme, omassa vaatimattomassa, mutta hyvässä osassa. On kuitenkin muistettava, että meidät on laitettu viljelemään ja varjelemaan maata. Siten olemme myös vastuussa omasta ympäristöstämme. Luonto voi toimia meille näyttämönä, jonka kautta pääsemme takaisin elämän syvimpien asioiden äärelle. Vaalimalla sitä, vaalimme elämää ja omaa ihmisyyttämme, muistuttaa Salovuori. TEKSTI MARI VAINIO KUVAT MARI VAINIO JA MIKKO BRIGATJEV 10

11 Ortodoksinen laulukoulu internetissä ΑΓΙΟΣ ΙΩΑΝΝΗΣ Ο ΧΡΥΣΟΣΤΟΜΟΣ: ΛΟΓΟΣ ΠΕΡΙ ΠΡΟΣΕΥΧΗΣ Ο άγιος Ιωάννης ο Χρυσόστομος ζούσε στον 4ο αιώνα. Ήταν ένας από τους σημαντικότερους ιεροκήρυκες στην Εκκλησία μας. Τα δύο αγαπητά θέματα του Ιερού Πατρός ήταν η προσευχή και η ελεημοσύνη. Κατά τον ιερό Χρυσόστομο, η προσευχή είναι τα νεύρα της ψυχής. Όπως δεν μπορεί να υπάρξει άνθρωπος χωρίς καρδιά, έτσι δεν μπορεί να υπάρξει άνθρωπος χωρίς προσευχή. Η απουσία της προσευχής από την ανθρώπινη ζωή σημαίνει ότι ο άνθρωπος είναι νεκρός. Δεν έχει επικοινωνία με τον Δημιουργό του, το Θεό. Η ουσία της προσευχής είναι ακριβώς η διάλεξη και συνομιλία με τον Θεό. Τα αποτελέσματά της είναι πολλά: συντελεί στην πρόοδο της αρετής, απομακρύνει τις δαιμονικές επιθέσεις, διαλύει τα αμαρτήματα και παρηγορεί τον άνθρωπο. Πολλές φορές δεν πιστεύουμε στην δύναμη της προσευχής και παραπονιόμαστε πως ο Θεός δεν μας δίνει καμία απάντηση. Ο Ιερός Χρυσόστομος μας δίνει μια απάντηση λέγοντας για την επιμονή στην προσευχή: Ο Κύριος πάντοτε στεφανώνει τους ενάρετους ανθρώπους με κριτήριο την διάθεσή τους. Αυτό μπορεί να το δει κανείς και στην επιμονή στις προσευχές. Αν δει κάποιον να έρχεται με ζήλο στην προσευχή, θα του πει: Ενώ ακόμη μιλάς, θα σου πώ: να, εγώ είμαι παρών. Εάν όμως δείξει μεγαλύτερη επιμονή και διατύπωση τα αιτήματά του με πολύ πόθο και ζήλο που φλέγεται, πριν ακόμη ζητήσει κάτι, τον εγκωμιάζει και τον στεφανώνει. Αυτό έκανε και στην περίπτωση της Χαναναίας. Διότι, όταν είδε την δύναμη και την επίμονή της, αφού προηγουμένως την επαίνεσε και την στεφάνωσε, κατά κάποιον τρόπο, με τα εγκώμια και την έκανε γνωστή σε ολόκληρη την οικουμένη, τότε πραγματοποίησε και το αίτημά της με πολλή γενναιοδωρία. Αφού δηλαδή είπε Γυναίκα, μεγάλη είναι η πίστις σου, τότε πρόσθεσε: ας γίνει σε σένα όπως θέλεις. (Ματθ. 15,28) Ο Ιερός Χρυσόστομος επίσης μας συμβουλεύει να συμμετάσχουμε όσο μπορούμε στις κοινές προσευχές, δηλαδή στις ακολουθίες που τελούνται στους ιερούς μας ναούς. Όμως η προσευχή πρέπει να γεμίσει όλη μας τη ζωή: να μην ξεχνάμε και τις καθημερινές προσευχές στο σπίτι. Jaakko Olkinuora Ortodoksi.net-sivustolla on julkaistu ortodoksisen kirkkomusiikin laulukoulu. Laulukoulussa voi harjoitella tropareita ja kontakkeja äänitteiden avulla. Ortodoksi.netin laulukoulussa on tuttuja kirkossa laulettavia veisuja sanojen, äänen ja osassa nuottien kera. Laulukoulusta löytyy tällä hetkellä kirkkovuoden alun suurten juhlien, Neitseen Marian syntymän ja Ristin ylentämisen troparit ja kontakit sekä helatorstain ja sunnuntain tropareita ja kontakkeja. Laulukoulu on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat opetella kirkossa veisattavia lauluja. Äänitteiden laulajat ovat Tampereen ortodoksisen kirkon kuoron laulajia kanttori Heikki Hattusen (tenori) johdolla. Äänitteillä laulavat kanttori Hattusen lisäksi Ulriika Paananen (sopraano), Arla Salo-Pursiainen (sopraano), Kerttu Halonen (altto) ja Rauno Arvola (basso). Laulukoulu löytyy Ortodoksi.net-sivustolta osoitteesta: Ortodoksi.net toivottaa mukavia lauluhetkiä alkavalle kesällä. LUOMINEN AVAA HEINÄVEDEN MUSIIKKIPÄIVÄT Heinäveden 7. Musiikkipäivien avajaiskonsertti kesäkuun 26. päivänä tarjoaa ennen kuulemattoman elämyksen Heinä veden upeassa puukirkossa. Lähes 40-henkinen kuoro ja samankokoinen Joensuun kaupunginorkesteri, johtajanaan musiikkipäivien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff, esittävät Haydnin Luomisen. Solisteina ovat nuoret huippunimet Marjukka Tepponen ja Jorma Silvasti sekä Heinäveden oma taiteilija Juha Kotilainen. Luovuus ja luomistyö kulkee teemana läpi koko muunkin festivaalin. Ortodoksiseen kirkkomusiikkiin erikoistunut Kamarikuoro Krysostomos tuo festivaalille aivan uusinta kotimaista ortodoksista kirkkomusiikkia, mukaan lukien johtajansa Mikko Sidoroffin säveltämän Panihidan, jota päästään tunnelmoimaan Valamon luostarin myöhäisillassa. Päätöskonsertissa Sidoroffin Krysostomos-kuoro esittää Lauri Mäntysaaren, Henri Sokan ja Ville Matvejeffin kirkkomusiikkisävellyksiä. Solistina on Juha Kotilainen. Lisätietoa: 11

12 Esipaimenelta Ihmisrakkaudesta Kirkkomme kansainvälisen diakonian ja lähetyksen järjestöt yhdistyivät alkuvuodesta Sama työ jatkuu nimellä Filantropia ry. Mitä filantropia on? Sanana se on kristillisen tradition upeimpia termejä. Jo varhaisen kirkon hengellisten opettajien kielenkäytössä se tuli merkitsemään sitä ihmisrakkautta, jota Jumala itse osoitti kaikille ihmisille, kun Hän jouluna Kristuksessa tuli ihmiseksi tuodakseen meille kestävän elämänperustan ja pysyvän toivon. Näin Jumala on suurin filantrooppi. Nykykielessä termi usein tarkoittaa kulttuurin saralla merkittäviä hyväntekijöitä ja lahjoittajia, filantrooppeja. Nimi sopii siten mainiosti hyväntekeväisyysjärjestömme nimeksi. Kolmiyhteisen Jumalan filantropia jatkuu meille Kristuksen pyhässä kirkossa. Sen ehtoollisen vietossa tulemme osallisiksi Kristuksesta ja toinen toisestamme. Ehtoollisessa Jumalan filantropia tihentyy meille samalla yhteyden ja jakamisen sakramenttina. Juuri ehtoollisen kautta Jumalan ikuinen rakkaus ja iankaikkinen elämä murtautuvat tähän maailmaan. Se antaa meille uuden elämän. Saamme parantumisen rikkinäisyyden tilalle, elämän kuoleman sijaan, rakkauden vihan sijaan, toivoa toivottomuuteen, valoa pimeyteen. Tämä näky, tämä todellisuus, murtautuu maailmaan, tulee läsnä olevaksi kristityissä, jotka kasteessa syntyvät uudesti vedestä ja Hengestä. Siitä käsin rakentuu uuden yhteisöllisyyden, seurakunnan, toimintamalleja, joiden tehtävänä on parantaa köyhyyden, sorron ja vihollisuuden haavoja. Uusi yhteisöllisyys alkaa ehtoollisyhteisön mysteeristä, salaisuudesta ja ihmeestä. Kuoleman, sorron ja kärsimyksen tilalle tulee Kristuksen välittämää elämän täyteyttä. Jumalan valtakunnasta tulevat osallisiksi kaikki, niin köyhät, alistetut ja unohdetut siinä missä nekin, joiden elämässä asiat ovat hyvin. Kristus itse otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi (Fil. 2: 7). Kirkko, joka jatkaa Kristuksen työtä, pukeutuu rikkinäisyyden viittaan, mutta samalla se osallistuu Hänen täyteyteensä. Ja sitä kautta kirkko muuttaa ja tuo tähän maailmaan jo nyt Jumalan valtakunnan todellisuutta. Tämän kaiken Jumala tekee juuri filantropiasta, ihmisrakkaudestaan. Pukeutuessaan alhaisuuteen kirkko välittää köyhistä ja lai- minlyödyistä. Kirkon tulee sulkea yhteisöllisyyden piiriin aivan erityisesti juuri ne, jotka porvarillinen maailma on tietoisesti tai välinpitämättömyydessään jättänyt unohduksiin. Vertauksessa viimeisestä tuomiosta (Matt. 25: 31-46) mainitaan konkreettisesti sairaat, köyhät, nälkäiset, vangitut ja kodittomat. He aivan korostetulla tavalla ovat Jumalan huolenpidon ja muistamisen piirissä. Kristus sanoo: Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. (Matt. 25: 40) Kirkon tehtävä on tuoda tämän maailman mullistusten, epäjärjestyksen ja kaaoksen keskelle järjestystä, yhteisöllisyyttä, jakamista. Sen jakamisen ja rakkauden, jota koemme ehtoollisen vietossa, tulee välittyä ulospäin erityisesti sinne, missä ihmisiltä puuttuu elämän perusedellytyksiä. Kohtaamme Kristuksen juuri toinen toisessamme. Spurgussa ja kerjäläisessäkin näemme Kristuksen kasvot. Siksi toteuttaessamme filantropiaa teemme konkreettisesti Kristuksen työtä. Tämä on jokaisen kristityn tehtävä arkisessa elämässämme. Lisäksi saamme kanavoida jakamistamme ja rakkauttamme kirkossa Filantropia ry:n kautta. Niinpä, siunausta ja rohkeutta järjestömme työlle. Pyhän Fransiskus Assisilaisen rukous viisaasti evästää meitä tähän: Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale; niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden, missä loukkausta, toisin anteeksiannon, missä epäsopua, loisin yksimielisyyden, missä erehdystä, osoittaisin totuuden, missä epäilystä, auttaisin uskoon, missä epätoivoa, nostaisin luottamuksen, missä pimeyttä, loisin sinun valoasi, missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen. Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita, hakea ymmärrystä kuin ymmärtää toisia, pyytää rakkautta kuin rakastaa muita. Sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää, unohtaessaan saa anteeksi, kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään. 12

13 Äktenskapets sakrament (mysterion) I Matteusevangeliets nittonde kapitel läser vi om hur några fariseer utmanade Jesus om synen på äktenskap och skilsmässa (Matt 19:3-9). Fariseerna påpekade att Mose tillåtit att mannen skriver ett skilsmässobrev, om hustrun av någon anledning inte längre behagar honom (5 Mos 24:1-4). Jesus medger att så var fallet men att detta endast var ett medgivande från Moses sida av hänsyn till deras hårda hjärtan (så i grekiskan). Jesus fortsätter med att säga att från början var det inte så. Han hänvisar här till skapelseberättelsen: Har ni inte läst att Skaparen från början gjorde dem till man och kvinna Därför skall en man lämna sin far och sin mor för att leva med sin hustru, och de två skall bli ett. De är inte längre två utan ett. Vad Gud har fogat samman får människan alltså inte skilja åt (Matt 19:4; 1 Mos 1:27; 2:24). Jesus gör en åtskillnad mellan hur det var från början och hur förhållandet är därefter, d.v.s. efter syndafallet. Berättelsen om paradiset uttrycker Guds avsikt med sin skapelse, och därför också målet med den i det kommande Gudsriket. Jesu verksamhet bekräftar denna avsikt och detta mål. I hans person och närkrets av lärjungar har Gudsriket börjat att förverkligas. Det är därför han avviker från Femte Mosebokens kompromiss och fariseernas trohet mot den. För dem som följer Jesus gäller nu samma som det som gällde från början. Jesu ord visar alltså att äktenskapet mellan man och kvinna ingår i Guds avsikt med sin skapelse. Äktenskapet ses därför också som en del av frälsningsmysteriet. Kristna par ingår äktenskap i Herren (1 Kor 7:39). I den tidiga kyrkan, innan ett skilt vigselformulär utformats, välsignades ett kristet äktenskap under liturgin av biskopen. Här på jorden är de kristna kallade att följa Kristus Jesus, att bära hans kors i ödmjukhet. Sådan är den andliga lagen: Den som upphöjer sig skall bli förödmjukad, och den som ödmjukar sig skall bli upphöjd (Matt 23:12). De tidiga kristna insåg att Jesus utgjorde den främsta förebilden i detta avseende, hans ödmjukande av sig själv var något de kristna skulle efterlikna (läs Fil 2:5-11). På detta sätt blev frälsningen i Kristus verklig i deras liv. Samma andliga lag gäller också för makarna i ett äktenskap. Det framgår av den episteltext som läses under den ortodoxa vigselförrättningen. Denna börjar på ett vad det förefaller manschauvinistiskt sätt: Ni kvinnor, foga er efter era män som efter Herren. Ty en man är sin hustrus huvud liksom Kristus är kyrkans huvud han som också är frälsare för denna Kuva Katarina Koskivaara sin kropp. Och liksom kyrkan underordnar sig Kristus, så skall också kvinnorna i allt underordna sig sina män (Ef 5:22-24). Fortsättningen visar dock att saken inte är så enkel. Männens uppgift är nämligen att efterlikna Kristus: Älska era hustrur så som Kristus har älskat kyrkan och utlämnat sig själv för den (Ef 5:25). Männen skall med andra ord älska sina hustrur i självuppoffrande ödmjukhet, i likhet med hur Kristus av kärlek till människorna ödmjukade sig ända till döden på korset. Det gäller här alltså inte manlig dominans och kvinnligt underordnande, utan att makarna skall underordna sig varandra i vördnad för Kristus (Ef 5:21). Därför kan Paulus också likna äktenskapet mellan man och kvinna vid ett mysterion som är analogt med förhållande mellan Kristus och kyrkan (Ef 5:32). I den mån makarna efterliknar Kristus i sin relation till varandra är deras äktenskap ett uttryck för den frälsning hos Kristus de båda sätter sitt hopp till. På detta sätt kan de sträva efter att leva i lydnad till Jesu ord om hur Gud hade tänkt sig äktenskapet från början. Kallelsen är att betrakta äktenskapet ur det kommande Gudsrikets perspektiv. Fr Mikael Sundkvist 13

14 Страницы на русском языке ДОМ ЕЛЕНЫ Дом Елены на улице Hämeentie построило Русское Благотворительное Общество Финляндии в 1913 году на добровольные пожертвования при поддержке города. Само общество было организовано в 1872 году. Дом Елены принадлежит благотворительному обществу и по сей день, это единственный православный дом престарелых в Финляндии. В начале здесь был детский приют, но в нём могли приютить и одиноких немощных людей. Особой заботой о детях стал домовой храм, освященный 21-го ноября 1914 года во имя святых мучениц Веры, Надежды, Любови и матери их Софии. Во время войны жильцов дома эвакуировали, дом был повреждён взрывной волной, разорвавшейся В доме моего Дому Елены в этом году исполняется сто лет. Сегодня он известен как дом престарелых, но вначале был детским домом. «Мы жили здесь как братья и сёстры», вспоминает Мария фон Бер (урождённая Ковальская). Детство всплывает в её памяти яркими событиями, и Мария уходит в них, слова её скудны, ведь всего не выразить словами. «Моя семья бежала из России в Финляндию. Отец мой был шведом. Но он вскоре оставил нас. В Финляндии тогда было очень тяжёлое время. Моя мама пошла работать уборщицей на православном кладбище в Хиетаниеми, а меня привела сюда, в этот дворец». Марии было тогда четыре года. Многие жили впроголодь и бедняки отдавали детей в приюты, на содержание государства. Так Дом Елены стал родным для Марии, она прожила в нём десять лет. «Здесь тогда не было стариков, только мальчики и девочки. А какая хорошая была начальница нашего приюта, Елена Дмитриевна Бодгурская. Она любила нас, как родных детей. Однажды мальчишки забрались в чей-то сад за яблоками, а потом признались 14

15 рядом бомбы. Восстановительные работы начались с наступлением мира, в 1945 году. Благодаря новой государственной политике оказания помощи детям, больше не было нужды в детском приюте. И Дом Елены стал служить старым и немощным людям. Дом престарелых был торжественно освящён после ремонта в декабре 1971 года. Позже к зданию был пристроен новый флигель. Отношения благотворительного общества и Хельсинского православного прихода всегда были очень дружественными. В церкви Дома Елены регулярно идут богослужения на церковно-славянском языке, здесь обычно служат вышедшие на пенсию священники нашего прихода. В следующем году мы будем праздновать столетие храма. детства на исповеди. Елена Дмитриевна их за то воровство не наказала, потому что они уже раскаялись. А на Рождество мы писали записки Деду Морозу, кто что хочет получить в подарок и отдавали записки Елене Дмитриевне. Её взрослый сын был Дедом Морозом на нашей ёлке, и мы всегда получали желаемое. У нас было заведено по субботам мыть пол в большом зале и за это каждому давали булочку. Мы никогда не голодали, но, конечно, еда была не такая, как сейчас. Нас, стариков, здесь очень хорошо кормят. А сиротская еда была простая, но и тогда нам давали хлеб с маслом». Когда Мария пошла в школу, то совсем не знала финского. И на вопрос учительницы где она живёт? не смогла ответить. «Я не любила школьные перемены, потому что со мной никто не дружил из-за того, что я русская». А в приюте дополнительно к школьным занятия были уроки, они велись на русском языке. «У нас и тогда была своя церковь. Мне нравилось петь в хоре. Помню, как на Пасху мы шли с зажжёнными свечами обходя крестным ходом наш дом а прохожие восхищались. Мы шли за Христом». И сегодня старушка-мария идёт за Господом, не пропуская богослужений, они ведутся здесь, в Доме Елены, уже почти сто лет. А Марии скоро 92 года. После приюта она работала в магазине, вышла замуж за Эйнари фон Бера, родила троих детей. С мужем прожили более семидесяти лет, и вот старость их разделила Мария в прошлом году переехала сюда, а он остался дома. И муж, и дети, и внуки часто навещают Марию, на стене её комнаты портреты дорогих близких, а на столике старая фотография мамы, на которую Мария сильно похожа. Вот так жизнь привела её к истокам, в тот же дом, где когда-то среди детских голосов звучал в хоре и её голос. Подготовила: Влада Валстен 15

16 Taiteilijan rosoiset terveiset Taiteilija Elina Merenmiehen kuvat kytevät syvällä hänen sielussaan. Merenmiehen taide maalaa ja piirtää vereslihalla olevaa elämän haavaa. Ortodoksinen usko ja kirkko merkitsevät Elinalle kuitenkin ikuisesti säilyvää totuutta. Teksti ja henkilökuva Risto Nordell Sairaanhoitaja, 2012, muste käsintehdylle paperille Aurinkoinen, jo kesältä tuoksuva iltapäivä, kurkistaa sisään Elina Merenmiehen taitelija-ateljeen isoista ikkunoista Helsingin Arabianrannassa. Se valaisee myös ikoninurkkauksen. Ateljee on täynnä kirkkautta, hiljaisuutta ja tärpätin tuoksua. Valoisassa huoneistossa kaikuu Merenmiehen hersyvä ja lämmin nauru. - Neljän ikäisenä en tehnyt muuta kuin etsin papereita, joille piirtää. Nihkeästi sujuneen lukion aikana en tarvinnut ammatinvalinnan ohjausta. Minulla ei ollut muuta mahdollista kuin taideopinnot: ensin Brysselissä ja myöhemmin Kuvataideakatemiassa Helsingissä ja Prahassa. Tiesin, että jos olisin valinnut toisin, olisin tuhoutunut. Suomen arvostetuimpiin nykytaiteilijoihin kuuluva Elina Merenmies istua rojottaa vaatimattomasti työessussaan puutuolilla ja kertoo ihmeellisen tarinan pilvipatsaasta. - Olen nuoresta saakka lukenut paljon Raamattua, varsinkin Gustave Dorén kuvittamaa Raamattua, joka on vieläkin aarteeni. Tutkin paljon Vanhaa testamenttia ja olin äärimmäisen kiinnostunut kaikkein pyhimmästä, paikasta, jonne kukaan ei saanut mennä. Vaikutuin myös Jumalasta, joka pilvipatsaana johti Israelin kansaa erämaassa. - Noihin aikoihin - kauan ennen kuin minusta tuli ortodoksi pistäydyin ystäväni kanssa Uspenskissa. Näin alttarin porttien avautuvan ja sulkeutuvan ja pappien liikkuvan hiljaa edestakaisin. Silloin tajusin välähdyksenomaisesti: se pilvipatsas ja kaikkein pyhin ovat juuri nyt edessäni. Ne ovat Uspenskin kuninkaan porttien takana! Kokemus oli raju, sillä kirkkoja kiertäneenä hämmästyin: miksi ne löytyivät juuri täältä? - Tuon jälkeen aloin tiedostamatta ostaa kukkia, vaatteita, kankaita, kaikkea nimenomaan Uspenskin ikonostaasin ja alttarihuoneen väreissä. Sitten pilvipatsas alttareineen alkoi siirtyä metsä-aiheisiin maalauksiini. Olin edelleen häm- 16

17 mentynyt, sillä teemat ovat niin suuria, mutta minä vaan halusin maalata niitä. Siksi ehkä piilotin ne metsän siimekseen, kertoo Elina Merenmies. Kärsimyksen monet kasvot Merenmiehen taiteelle tunnusomaisia ovat myös maalaukset tai piirrokset ihmiskasvoista. Ne ovat vavahduttavia ja kuvaavat ihmisen voimakkaita sisäisiä prosesseja, kuten kärsimystä. Keskustelumme rönsyää Elinan kollegan Henry Wuorila-Stenbergin Job-aiheisiin maalauksiin. - Vaikka ainoankaan teokseni nimi ei ole Job, luulen, että silti olen maalannut monia Jobeja, sanoo taiteilija hiljaa. - Minun on ollut aina vaikea tulkita ihmisten ilmeitä. Olen tutkinut ja tulkinnut vanhojen renessanssimaalareiden kasvoja niin hartaasti, että voisin tehdä väitöskirjan aiheesta! Tosin minulla on edelleenkin vaikeuksia tulkita ihmisten ilmeitä, sanoo Merenmies ja puhkeaa hersyvään nauruun. Puhumme varhaisrenessanssin mestareista. Se saa taiteilijan vakavaksi. - Heiltä olen hakenut tietoisestikin vaikutteita. Aluksi niitä töitä oli vaikea katsoa. Koin ne jotenkin syytöksiksi. Jotkut flaamilaisten maalareiden ikonimaiset Golgatat ovat todella mestarillisia, täydellisiä. Suhteeni muuttui, kun annoin niitten vaikuttaa pelkästään emotionaalisesti: kyyneleet alkoivat virrata, itkin, itkin ja itkin. Tämä tapahtui, kun olin noin 25. Elämässäni oli tapahtunut jo kaikkea, joka vakavoitti minua. Kauneus kauheudessa Elinan viimevuotisen Salaista iloa -näyttelyn kuraattori Juha-Heikki Tihinen on sanonut, että Merenmiehen taiteessa kauneus näyttäytyy kauheudessa. Pohdiskelen miten Merenmiehen raju, elämän rosoa kuvaava ja paljon mustaa väriä käyttävä taide sopii yksiin kirkkomme tyynen, staattisen ja hiljaisen esteettisen maailman kanssa. - Monet työni syntyvät sattumalta, mutta samalla hitaasti hyväksyn prosessin lopputuloksen ja yritän ymmärtää sitä itsekin. - On olemassa asioita ja tunteita, jotka täytyykin huutaa taiteessa julki. Töitteni vaurio tai villiys ja mustuus ovat sellaisia, että vaikeassa tilanteessa oleva ihminen voi saada niistä lohtua. Ihan niin kuin kirkossakin. Tietysti se on erilaista lohtua kuin kirkon ikuisen totuuden sanomasta saa. Rankoissa syöpähoidoissa käyneet ovat kertoneet, että nyt he näyttävät ihan minun piirustuksiltani. On äärimmäisen koskettavaa, jos joku saa töistäni tällaista tukea. Minun työni eivät ole mitään ikoneita, ne ovat vain terveisiä minulta, miettii Elina Merenmies. Päädymme puhumaan ihmisen rikkinäisyydestä, kärsimyksestä ja muhkuraisuudesta. - Sitä kärsimystä mitä töissäni on, joutuvat kaikki kokemaan. Vaikka kuinka luottaisi Jumalaan, se ei tee ihmistä immuuniksi kärsimykselle. Olisi aika kauheaa, jos me kristityt olisimme niin siloteltuja ja kiiltäviä, ettei meihin osuisi mikään. Elämässä on vääristyneisyyt- 17

18 Luovassa työssä on aikaa miettiä syntyjä syviä. Siinä voi keskittyä sisäiseen kutsumukseen ja elämään. tä, sairautta ja kipua. Niiden kanssa on vain kaikkien elettävä. - En voi kuvitellakaan, että olisin sellainen taitelija, joka suoriutuisi taiteestaan jotenkin siististi. Monet taiteilijat kiinnittävät muotoon paljon huomiota. Minulle sisältö sekä taiteellisen totuuden etsiminen ovat paljon tärkeämpiä. Jokainen työni on sen hetkinen paras ymmärrykseni itsestäni ja maailmasta. Kotikirkkona Uspenski Elina on tuttu hahmo kaikille Uspenskin palveluksissa kävijöille. Hän käy myös Kotikirkossa ja Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, mutta useimmin tie vie pääpyhäkköömme. Merenmies pitää vanhasta ja hieman jo nuhraantuneesta kirkostaan. Ympärillä hyörivät turistit eivät taiteilijaa yleensä häiritse: hän osaa sulkea mielestään ympäröivän levottomuuden. Elina käy kirkossa ahkerasti. Liittyessään ortodoksiseen kirkkoon vuosikymmen sitten, hän päätti vähitellen antaa sille mahdollisuuden parantaa ja uudistaa elämänsä. Se ei tapahdu muuten kuin heittäytymällä kirkon huomaan kokonaisvaltaisesti. - Kirkkoa on myös kutsuttu Äidiksi ja Äiti se minullekin on, sillä käymällä Jumalanpalveluksissa sieluni ja ruumiini ikäänkuin rakentuvat uudelleen toisenlaisiksi. Kristuksen kirkko hengellisessä mielessä on kuin paikka, joka sulkee sisäänsä ihmisen koko elämän ja hoitaa sitä. Yhteisöllisyys ja muut seurakuntalaiset ovat toki myös tärkeitä Elina Merenmiehelle. - Kirkossa opettelen olemaan ihminen. Jos olisin vain kodin tai työhuoneen ikoninurkassa rukoilemassa, tulisin pian vuorenpeikoksi. Työssäni voi helposti erakoitua ja tulla sosiaalisesti säikyksi. Merenmies on pohtinut myös kirkon tulevaisuutta. Hän ihmettelee fanaattista ateismia, joka painostaa ihmisiä eromaan kirkosta. Nykyajan kristityt saavat uskonnottomassa maailmassa kokea myös syrjintää ja jopa kiusaamista. Huolen keskeltä kuultaa kuitenkin luottamus. - Kyllä Jumala omistaan huolen pitää. Kirkko ja sen totuus ovat aina olleet olemassa. Ei sitä voi ohittaa, se säilyy ikuisesti. Mihin se katoaisi? Evankeliumin totuutta ei voita mikään, sanoo Elina liikuttuneena. Ortodoksisessa kirkossa on paljon taiteilijoita. Se ei ole Elina Merenmiehen mielestä sattumaa. - Luovassa työssä on aikaa miettiä syntyjä syviä. Siinä voi keskittyä sisäiseen kutsumukseen ja elämään. Se tarkoittaa paitsi toimeentulon epävarmuutta ja kovaa työtä, myös sellaista vapautta ja aikaa, johon palkkatyössä ja oravanpyörässä oleminen ei anna mahdollisuutta. Kahdeksasta neljään -systeemi olisi syönyt minut. Nyt se on jossakin tuolla, sanoo Elina Merenmies ja viittaa ateljeen ikkunasta ulos. Sinne ulos palaan minäkin, aurinkoiseen iltapäivään. Rekka-autot jyristävät jossain Hämeentien suunnassa. Katumainokset kirkuvat kuluttamisen autuutta. Onneksi jossain on toinen maailma. Puiden kieli, 2008, tempera kankaalle 18

19 Yhdistys Hangon kirkon tueksi Viime syksynä kokoontui joukko henkilöitä Hangon kirkossa pidetyn liturgian jälkeen keskustelemaan siitä, miten vapaaehtoisin voimin voitaisiin tukea Hangon yli satavuotiaan kirkon säilymistä edustavana, seurakuntalaisia palvelevana kirkkona myös tulevina vuosikymmeninä. Hangon ortodoksisen kirkkorakennuksen peruskivi muurattiin Kirkko valmistui Hanko oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa suosittu kylpyläkaupunki, jonne monet varakkaat tsaarinajan pietarilaisperheet rakensivat komeita pitsihuviloita. Näiden aikojen peruja on myös ortodoksisen kirkon rakentaminen Hankoon. Kirkkorakennus on kokenut olemassaolonsa aikana monia vaiheita. Hangon ollessa Neuvostoliiton vuokra-alueena 1940-luvun alussa rakennusta käytettiin neuvostojoukkojen huvikeskuksena. Sotien jälkeen 1950-luvun alussa rakennus oli hyvin lähellä tulla puretuksi seurakunnan vaikean taloustilanteen ja kirkkorakennuksen huonon kunnon vuoksi. Näin ei onneksi käynyt. Tänään kirkko on kaikkien hankolaisten hyväksymä osa Hangon kaupunkikuvaa. Kirkkorakennus toimii tänään alkuperäisessä tehtävässään osana Helsingin ortodoksista seurakuntaa. Kuten tiedämme, on suomalaisen yhteiskunnan kehitys yhdessä haastavan taloustilanteen kanssa vienyt monien kristillisten seurakuntien taloudet vaikeaan asemaan. Helsingin ortodoksisen seurakunnan taloustilanne ei poikkea tästä yleisestä tilanteesta. Seurakunta on tähän asti kyennyt ylläpitämään Hangon kirkon kunnon varsin hyvänä. Kirkon ympäristö on vapaaehtoisin voimin saatettu hyvään kuntoon. Kirkkopuisto on pintaalaltaan yli hehtaarin suuruinen alue. Ikääntyvä kirkkorakennus ja sen ympäristö tulevat vaatimaan jatkossakin merkittäviä taloudellisia panostuksia. Siksi on syntynyt halu vapaaehtoisin voimin varmistaa Hangon ortodoksisen kirkkorakennuksen ja sen ympäristön positiivinen tulevaisuus. Tätä varten on perustettu Hangon Ortodoksisen kirkon ystävät ry -niminen yhdistys. Yhdistys ja sen säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin Yhdistys pyrkii sen toiminnan alkuvaiheessa keräämään lahjoitusten turvin peruspääoman, jotta se voisi jatkossa toteuttaa asettamaansa tavoitetta läheisessä yhteistyössä Helsingin ortodoksisen seurakunnan kanssa. Halukkaat voivat liittyä yhdistyksen jäseniksi maksamalla yhdistyksen jäsenmaksun, joksi vahvistettiin pidetyssä yhdistyksen ensimmäisessä varsinaisessa vuosikokouksessa 10. Yhdistyksellä on pankkitili Aktia Pankki Oyj Hangon konttori: FI Vuosikokous valitsi yhdistyksen ensimmäiselle toimikaudelle hallituksen: Niilo Pellonmaa (pj.), kirkon isännöitsijä Mari Backman sekä hankolaiset Ville Ekroos ja Alan Jeffery. Hangon perinteistä praasniekkaa vietetään tänä vuonna Tervetuloa silloin paikan päälle tutustumaan tähän seurakuntamme eteläisimpään kirkkoaarteeseen. Niilo Pellonmaa Wц Seurakunnan kirjasto Liisankatu 29 A 2.krs. Puhelin Aukioloajat ma - ti klo 10-15, ke - to Kirjasto on suljettu Församlingsbiblioteket Elisabetsgatan 29 A, II vån. Tel Öppet mån - ti 10 15, on - to Biblioteket är stängt Parish Library Liisankatu 29 A, tel Open Mon - Tue 10 15, Wed Thu Library is closed Библиотека прихода открыта по понедельникам и вторникам в ч, по средам и четвергам в ч. Liisankatu 29 a, 2-й этаж. Библиотека закрыта

20 IHMISENÄ AJASSA KURINALAISUUS Elämän lupauslistaan kertyy meistä monille paljon asioita. Usein lupaukset liittyvät itsestä huolehtimiseen tai kohti parempaa elämää kurottautumiseen. Osa näistä lienee toteutunut, osa jäänyt puolimatkaan. Miksi lupauksia on niin vaikea toteuttaa, vaikka tietää ne hyviksi? Miksi niin monet hyvää tarkoittavat lupaukset itselle unohtuvat tai lipsahtelevat pois paikaltaan heti ensimmäisen herkun ilmaantuessa silmien eteen. Ja nyt tarkoitan herkulla mitä tahansa mielen kohdistamaa ihanuutta, jota se haluaisi vältellä. Kuva Eeva Mehto Kurinalaisuus on haastava seuralainen. Kenties tästä syystä se nostaa mieliimme monia taiteilijoita ja urheilijoita, joiden ympärillä leijuu mystinen kurinalaisuuden ilmapiiri. Luemme heidän elämästään tarinoita, joiden mukaan he näyttävät noudattavan tarkkaa kurinalaisuutta ja päämäärätietoisuutta oman elämänsä suhteen. Äskettäin ilmestynyt Mason Curreyn teos Daily Rituals, How Artists Work (Päivittäiset rituaalit, kuinka taiteilijat työskentelevät) sisältää 161 inspiroivan henkilön tarinan. Kirjoittaja kuvaa valitsemiensa taiteilijoiden ja tutkijoiden jokapäiväisiä rutiineja, joilla he pyrkivät pitämään yllä luovaa työvirettä tai joskus jopa välttämään sitä. Serbialaisen performanssitaiteilija Marina Abramovi ćin (1946) kurinalaisuus hänen viimeisen teoksensa yhteydessä saa hengästymään. Vuonna 2010 hän teki New Yorkin Modernin taiteen museoon esityksen The Artist is Present (Taiteilija on läsnä). Hän istui museossa seitsemän tuntia päivässä, kuutena päivänä viikossa yhdentoista viikon ajan. Abramovi ćin vastapäiseen tuo- 20

21 liin museovieras sai istua. Mitään ei puhuttu. Katsottiin vain toisia silmiin. Tämän performanssin aikana Abramović noudatti tarkkaa päivittäistä rutiinia, joka ohjasi syömistä, juomista, nukkumista ja jopa vessassa käymistä. Näiden yhdentoista performanssiviikon aikana hän myös minimoi kaikki kontaktinsa. Ei puheluita, ei sähköposteja, ei muuta yhteydenpitoa kuin museon henkilökunta, valokuvaaja ja oma assistentti. Kiinnostavaa tässä Abramovićin kurinalaisuudessa on hänen oma lausumansa siitä, ettei hän esitysjaksojen ulkopuolella noudata mitään tarkkaa päivärytmiä. Tässä kertomuksessa on tietenkin poikkeuksellisen vaativia piirteitä. Tarkemmin katsottuna ne muistuttavat monista hengellisen elämän kilvoittelupiirteistä: niistä elämänohjeista ja neuvoista, joita luemme Pyhien Isien teksteistä. Tärkeä työväline Pohtimalla kurinalaisuutta lähemmin, huomaa helposti käsitteen ulottuvan moniin asioihin. Siihen näyttää liittyvän joukko yleisiä ihmisen arkea kohentavia toiveita, kuten hyvinvointiin liitettäviä mielen lujuuden haasteita. Toisaalta siihen kytketään säännöllisen rytmin tai harjoittelun tekijöitä, joita vaikka taiteilijat, urheilijat tai muut päämäärään tähtäävät ihmiset pitävät yllä. Näiden kerroksien kautta aukenee vielä kurinalaisuuden maisema, joka ei välttämättä suoraan osoita maalia maallisiin asioihin, vaan tavoittelee ensisijaisesti ihmisen mielen muutosta. Yksi kiinnostava kurinalaisuuden esikuva on pyhittäjä Johannes Siinailaisen Portaat-teos, jossa kirjoittaja kolmessakymmenessä puheessa ohjeistaa hyveiden portaita eteenpäin. Siinailainen nostaa esille ihmismielelle tuttuja haasteita, kuten kaunan, rahan himon, valheen tai välinpitämättömyyden kahleet ja sen, miten niistä pitäisi harjaantua pois. Hyveiden portailla etenijän tärkein työväline on kurinalaisuus. Portaat-teosta kuvaavissa ikonikuvissa on nähtävissä, miten vaikeaa hyveiden polulla eteneminen on. Ylöspäin kurottautuvat kulkijat tipahtavat tuon tuostakin portailta ja kuvainnollisesti pirut ja muut viettelijät kantavat hymyssä suin tipahtaneita kilvoittelijoita. Kurinalaisuuden polkuun liitetään usein asketismi. Sillä tarkoitetaan nimenomaan ruumiillisesti ja mielellisesti kurinalaista elämää. Askesis tarkoittaa harjoittamista ja harjoittelua, joilla pyritään kehittämään itsekuria, halujen ja himojen hallintaa. Yleensä hyveiden ja mietiskelevän elämän harjoittamista. Niukan elämäntavan harjoittaja voi olla yhtä hyvin jumaluskoinen kuin uskonnotonkin. Yhtenä malliesimerkkinä viimeksi mainitusta on ranskalainen vallankumousjohtaja Maximilien Robespierre, jonka elämäntapa poliittisen areenan ulkopuolella oli äärimmäisen pidättyväinen. Kurinalaiselle elämäntavalle löytyy monia mielenkiintoisia ohjeita ja kuvauksia historian saatossa. Sokrates harjoitteli Symposium-dialogissa paikallaan olemista ja niukkuutta löytääkseen rakkauden olemuksen. Stoalainen filosofi Epiktetos luotsaa Ojennusnuora-teoksessaan upeita ohjeita ihmisen itsetuntemuksen harjoittamiseksi. Kristillisessä traditiossa monet tärkeät esikuvat, kuten Johannes Kastaja tai Jeesus vetäytyvät erämaahan paastoamaan ja taistelemaan mielen vihollisia vastaan. Piispa Igantijn pieni kirjanen Käyttäytymissäännöt munkkikokelaille ja nuorille munkeille sisältää monia yksityiskohtaisia ohjeita, kuten kävely- ja katseensuuntaan liittyviä sääntöjä, joita harjoittamalla munkkikokelas voi vahvistaa itseään kurinalaisen elämän vaatimuksiin. Harjoitusta arjessa Kurinalaisuuden ohjeet haastavat nykyihmistä monella tavalla. Onko mitenkään mahdollista pyrkiä hyveiden portailla eteenpäin, kun ympärillä on moneen suuntaan kuljettavia ajattelutapoja ja kiusauksia. Toisaalta esimerkiksi työelämässä meiltä vaaditaan eteenpäin pyrkimistä, tavoitteiden asettamista ja saavutuksia, joiden toteutuminen vaatii kurinalaista tekemistä. Toisaalta kurinalaisuuteen ohjaavat ulkopuoliset säännöt ja toisaalta taas omaehtoinen kurinalaisuus on avain edetä. Omaehtoinen kurinalaisuus on sellaista itsetuntemukseen perustuvaa harjoittelua, jonka kautta ihminen pyrkii löytämään hyvän elämän tekijöitä. Itsetuntemuksen harjoittamiseen tähtäävät kurinalaisen elämän ohjeet tukevat eettisen ihmisen ideaalia. Se tarkoittaa Simone Weillin näkemyksen mukaan haastetta kohdata vaatimukset toteuttaa ihmisyyttään paremmin. Se saattaa tuottaa onnellisuutta. Kurinalaisuuden harjoittamisessa yhdistyvät sekä fyysiset että henkiset harjoitukset. Useimmissa traditioissa ruumiillinen kohtuullisuus tukee itsetuntemuksen polulla kamppailevaa ihmistä. Säännöllisyys on selkeä sääntö useimmissa kurinalaisuuteen ohjaavissa teoksissa. Tämä näyttää toteutuvan myös niiden henkilöiden kohdalla, joiden kurinalaisuutta saatamme ihailla. On myös mahdollista, että huomioimme tämän kurinalaisen elämäntavan tuottamat hedelmät. Kenties mystisyyden tuulahdus on säännöllisyyden ja keskittyneen mielenlaadun luoma tunnelma, joka heijastuu harjoittajastaan. Onko kurinalaisuudesta arjen hyveeksi tai harjoitukseksi? Kannattaa yrittää. Aina voi edetä pienin askelin. Isä Pavlosin muistutus kristityn tärkeimmästä hyveestä, tuomitsemattomuudesta, on hyvä päivittäinen kurinalaisuusharjoitus. Miten elää päivänsä, jotta ei syyttele muita missään tilanteessa. Pieni harjoitus, ja niin viheliäisen vaikea. Pia Houni Teksti perustuu työn alla olevaan kirjaan. Työtäni tukee Helsingin ortodoksisten Kuratoorio ja Suomen Tietokirjailijat. 21

22 Konstantinopoli, Istanbul Toimittaja Pyhän Georgioksen katedraalissa, joka on patriarkaatin pääkirkko. KONSTANTINOPOLI Turkkilaispoika Hagia Sofian edustalla- Pienessä yläkuvassa muisto kristillisestä ajasta kupolikatossa. OLI ITÄ-ROOMAN ELI BYSANTIN VALTA- KUNNAN PÄÄKAUPUNKI VV JA SAMALLA KOKO EUROOPAN TÄRKEIN KRISTILLISEN USKONNON JA KULTTUURIN KESKUS. TURKKILAISET VALTASIVAT KAUPUNGIN VUONNA 1453 JA TEKIVÄT SIITÄ OSMAANI- EN VALTAKUNNAN (VV ) PÄÄ- KAUPUNGIN. VALTAKUNNAN KAADUTTUA KAUPUNKI ON OLLUT SEKULAARISEN TUR- KIN TASAVALLAN KULTTUURIN, VIESTIN- NÄN, VIIHTEEN JA TALOUDEN KESKUS. NYKYÄÄN ISTANBUL ON TURKIN SUURIN KAUPUNKI (ainakin 14 miljoonaa asukasta). OSA KAUPUNGISTA ON EUROOPAN, OSA AASIAN PUOLELLA. KAUPUNGISSA TOIMII HÄNEN PYHYY- TENSÄ KONSTANTINOPOLIN PATRIARKKA BARTHOLOMEOS, JOKA ON MYÖS SUO- MEN ORTODOKSISEN KIRKON YLIN JOH- TAJA. NYKYISESSÄ ISTANBULISSA ON PAL- JON ARVOKKAITA HISTORIALLISIA JÄÄN- TEITÄ KRISTILLISEN VALLAN AJALTA. 22

23 Olen jostain syystä halunnut nuoresta tytöstä lähtien Konstantinopoliin. Kaupunki on lähtökohdiltaan ihmeellinen. Se sijaitsee itäisen ja läntisen kulttuurin rajalla. Se on ainut kaupunki maailmassa, joka on levittäytynyt kahden maanosan alueelle. Ja kaiken lisäksi siellä on patriarkaattimme ja koko itäisen kristikunnan suuruuden historia. On ihmeellistä, että keskellä umpiturkkilaista jättiläiskaupunkia on koko meidän kirkkomme keskus. Olen omatoimisella turistimatkalla. Seurassani on kaksi aikuista. Toinen asuu Venäjällä, toinen Suomessa. Uskonto yhdistää vain minua ja mukana olevaa 10-vuotiasta Anna-tyttöä. Anna on kastettu isän suvun mukaan Pietarissa ortodoksiksi. Saavumme yön pimeydessä Suomessa asuvan ystäväni kanssa taksilla hotelliimme, joka on aivan turistialueen ytimessä. Rauhoitumme lentomatkan jäljiltä, juttelemme hetken ja kaivaudumme peiton alle. Aamuyöllä herään ääniin, joita en ole ennen tällä tavoin kuullut. Hotellimme sijaitsee kahden moskeijan välissä. Ainakin minusta tuntuu siltä, että minareeteista kantautuvat rukouskutsut tulevat vuoropuheluna eri moskeijoiden suunnalta. Ne kaikuvat niin vahvoina, että tuntuu, kuin äänilähteet olisivat huoneemme nurkissa. Ystäväni tunkee korvatulppia syvemmälle korviinsa, minä kuuntelen ääniä vaikuttuneena. Mielessä käy ajatus, joka tulee esiin uudestaankin matkan aikana: miksi vain muslimeilla on käytössään tapa jäsentää päivää muistuttamalla rukouksista julkisesti. Minusta se ei ole huono tapa olleenkaan. KIRKOSSA Seuraavana päivänä hyppäämme bussiin. On sunnuntai. Eksymme keskelle moskeija-aluetta, jossa muslimimiehet rukoilevat suurina joukkoina. Kukaan ei aja minua pois. Kuvaan ja katselen, kuuntelen ja ihmettelen. Olen keskellä elämää, jossa ei ole mitään siitä Konstantinopolista, jota olen tullut kokemaan. Tämä on nykypäivän Istanbulin hallitsevinta hengellisyyttä. Mutta ei se mitään, myös tämä Istanbul kiehtoo minua. Sitä paitsi myöhem- min tänään tiedän pääseväni oman patriarkaattimme yhteydessä olevan luostarin kirkkoon ehtoopalvelukseen. Päätämme mennä kirkkoon taksilla, koska kaupunkia jo entuudestaan tunteva ystäväni kertoo, että patriarkaattia on vaikea löytää. Minareetteja kyllä näkyy kaupunkikuvassa kaikkialla, mutta ortodoksikupolit tuntuvat olevan jossain piilossa. Jos ei osaa niitä erikseen etsiä, ne vain eivät satu satunnaisen matkailijan silmiin. Saan myöhemmin kuulla, että kaupunkiin on viimeisen sulttaanin aikana lukujen vaihteessa rakennettu useita ortodoksikirkkoja, joissa seurakuntaelämä on edelleen vilkasta. Se on erikoinen uutinen, kun ajatellaan, että kaupungin ehkä miljoonasta asukkaasta vain muutama tuhat kuuluu meidän kirkkoomme. Kerromme taksikuskille, mihin olemme menossa. Hänelle patriarkaatti ei sano mitään. Osoitteen perusteella lopulta löydämme tien perille. Muurissa olevan portin pielessä lukee, että olemme oikeassa paikassa. Selvästikään patriarkka ei kuuluta itsestään - turvallisuussyistä. Sytytän kynttilän, annan toisen Annatytölle. Menemme kirkkosaliin ja tutustumme kirkon kullan paljouteen siinä, missä muutkin turistit. Muu seurueeni lähtee jatkamaan matkaa, kun jään yksin jumalanpalvelukseen. Kun palvelus päättyy ja lähden etsimään tietä hotellillemme, olen pikkuisen eksyksissä. Unohdan lukea karttaa, kun mietin sitä, minkälaisista aineksista syntyy tuttuuden ja vierauden tunne.. JA MUSEOSSA Seuraavina päivinä käyn basaareissa, Prinssisaarilla ja Hagia Sofiassa. Siellä tulee ortodoksinen historia vahvasti vastaan. On mykistävää kokea valtavankokoinen bysanttilainen rakennus, joka oli kerran koko itäisen kristillisyyden jumalanpalveluselämän keskus. Kun ottomaanit valtasivat kaupungin yli viisi ja puoli sataa vuotta sitten, kirkko muutettiin moskeijaksi. Keisari Justinianoksen ajan upeat mosaiikit peitettiin keltaisella maalilla ja pyhään tilaan ripustettiin jättimäisiä kilpiä, joissa on Koraanin jakeita. Kävelen museoksi muutetussa rakennuksessa kerroksesta toiseen ja mietin, minkälaista täällä on mahtanut olla Konstantinopolin kulta-ajalla. Kirkossa palveli 80 pappia, 150 diakonia ja yli 200 muuta henkilöä. Jumalanpalvelusten on täytynyt olla loistokkaita. Nyt ortodoksiajasta muistuttavat selkeimmin mosaiikit, joita on kaivettu päällemaalausten alta. Niistä ei voi olla vaikuttumatta. Kun katselen korkeuksissa olevaa Jumalanäitiä islamilaisten symbolien keskellä, alan kaivata elävää elämää, kaikin aistein koettavaa pyhyyttä, kirkkoa museon tilalle. Kun palaan kotiin, olen entistäkin kiinnostuneempi Konstantinopolista, mutta myös nykyisestä Istanbulista ja koko Turkista ja sen poliittisesta tilanteesta. Islamistisen puolueen nousu on tuonut mukanaan rajuja vastalauseen ilmauksia.ei kai vain käy niin, että uutiset Turkistakin yksipuolistuvat pian viesteiksi vihasta ja väkivallasta! Turkin tilannetta täytyy todella seurata. Toivottavasti pääsen tähän kaupunkiin uudestaan. Ainakin kerran. Vain Konstantinopoliin. Koska sitä ehdin kokea muutamassa päivässä aivan liian vähän. tiina makkonen 23

24 isä serafimin mietteitä Rannalla istuvan kirpun tragedia Viime kerralla kirjoitin Picassosta pyrkien avaamaan hengellisyyttä taiteellisille ihmisille. Lukijapalautteesta päätellen kävikin niin, että hengelliset ihmiset innostuivat taiteesta. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että ihminen ei voi hallita tekojensa seurauksia. Emme tiedä erheidemme kantomatkaa, kuten lauluntekijä sanoo. Ihmisen teot ovat kuin aaltoja, jotka veneemme jättää järven selälle. Livumme itse hiljaa kohti auringonlaskua kaikessa rauhassa tietämättä, mitä rannalla istuva kirppu ajattelee aaltomme tullessa. Se, mikä on soutajalle pelkkää rauhaisaa ajanvietettä, onkin pienelle kirpulle ja hänen pikku konttorilleen hirvittävä tsunami. On merkillistä, että itsessään hyvätkin teot voivat tuottaa tuskallisia seurauksia. Joskus ihminen saa aikaan hirveää tuhoa yrittäessään olla ystävällinen, avulias, rakastava. Jos joku ei kestä hyvän teon seurauksia, kenen on vastuu? Senkö, joka yritti tehdä parhaansa? Vaiko sen, joka ei kestänyt vaan romahti? Jumalan, joka loi meidät tällaisiksi? Vai onko vastuuta missään? Miksi ylipäätään pitäisi puhua vastuusta siellä missä on vain kipua? Joskus taas väärät tai pahat teot tuottavat pitkällä tähtäimellä hyviä seurauksia. Uskontojen ajattelijat keskittyvät säännönmukaisesti tähän puoleen, koska siinä on helppo nähdä Jumalan johdatus. Jumala voi tehdä pimeästä valoa, ja niin hän tekeekin. Hurskaat kirjat antavat loputtomasti esimerkkejä pahoista teoista, joilla oli kasvattavia vaikutuksia ja tarinalle saadaan onnellinen loppu. Mutta entä silloin, kun lopputuloksessa ei ole mitään hyvää? Mitä sanoa kärsimyksestä, joka päättyy tuhoon ja loppuu ankeaan hiljaisuuteen? Kristittyjen vainot tarjoavat esimerkkejä molemmista. Varhaiskirkon suuret marttyyrit kärsivät näyttävän kuoleman yhteisen uskomme puolesta, ja heidän voittoisa kilvoituksensa koitui Jumalan kunniaksi ja kirkon rakennukseksi. Mutta marttyyrit tarjoavat esimerkkejä myös romahtamisesta. Neuvostoliiton vainoissa kidutus ja aivopesu saattoi saada parhaankin uskovan lamaantumaan henkisesti ja kieltämään uskonsa, enemmän tai vähemmän puolitiedottomassa tilassa. Itse näen kasvismaiseen olotilaan lipuneen aivopestyn marttyyrin jopa suurempana heeroksena kuin alkukirkon sankarit. Jälkimmäiset näet kärsivät vain ruumiillaan mutta sisäi- sesti he pysyivät kirkkaina ja täynnä iloa, siinä määrin kuin kipu antoi myöten. Psyykkisesti romahtanut sen sijaan on antanut kaikkensa: myös sisäisen minänsä. Siinä mielessä mielisairaat voi nähdä aikamme sankareina ja kaikkien aikojen sankareina. He joutuvat kärsimään enemmän kuin mihin heidän voimansa riittävät. Ruumista on helppo kurittaa ja tästä saa jopa nautintoa, tapahtuipa kuritus sitten urheilun tai askeesin metodiikalla. Mutta silloin, kun sielu ja sen voimat alkavat hajota, ihminen on täysin avuton ja voimaton. Hän ansaitsee kaiken myötätunnon ja kunnioituksen, jota vain osaamme antaa. *** Ihmisyys koetellaan ääriolosuhteissa ja yllättävissä tilanteissa. Tämä periaate toimii myös pienemmässä mittakaavassa. On esimerkiksi monia kirkonmiehiä, jotka ovat kuuluisia nöyryydestään. Mutta tuuppaapa sellainen lumihankeen ja kaada vettä päälle. Jos hän on pahoillaan aiheuttamansa ärsytyksen vuoksi, hän todella on nöyrä; jos hän alkaa kiukutella ja paheksua sinua, hän on ulkokultainen. Hyvin valmistautunut selviää mistä vain. Ihminen osaa kasvattaa pinnalleen erilaisia pintoja ja vaihtaa niitä kuin kännykän kuoria. Mutta yllätykset ja ääritilanteet paljastavat sisäisen olemuksemme ja sen rajat. Tätä voi ajatella myös hengellisesti: Jumalan avulla selviämme mistä vain. Siksi onkin tavallaan kiintoisampaa miettiä sitä, kuinka paljosta me oikeastaan selviämme omin voimin. Missä rajamme kulkevat? Onko Jumala odottamassa jossain meidän rajamme toisella puolen sitten, kun omat voimamme loppuvat? Ei. Jumala on kaikkialla, myös omien voimiemme ja voimattomuutemme takana. Emmekö ole hänen sylissään silloinkin, kun luulemme hapuilevamme yksin? Pimeydentunne ei vielä todista sitä, että valoa ei olisi olemassa. *** Mutta mitä tapahtui pienelle kirpulle, jonka konttorin tsunami vei? Sitä tarinamme ei kerro. Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että maassamme ei ole tapana tarjota kriisiapua kirpuille. Niinpä kirppu saa surra tilannettaan kaikessa rauhassa. Ehkä jonain päivänä hänestä kasvaa suuri ja mahtava kirppu, Isä Serafim 24

25 Lapset & nuoret Nuorten ortodoksien ONL 70-VUOTIAS OrtOdOksisten nuorten liitto täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Mutta ikä On tässä tapauksessa pelkkä numero. vaikka liitto On eläkeläisen iässä, On se aina vain nuorekas. se On sen tehtäväkin. Liitto syntyi Sortavalassa kesken sota-ajan epävarmassa ja vaikeassa tilanteessa elävien ortodoksinuorten tueksi. Elettiin aikaa, jolloin monet karjalaiset ortodoksit olivat palanneet kotiseuduilleen ensimmäisen evakkomatka jälkeen. Toinen, lopullinen, oli vasta tulossa. Liiton perustamispaikka on jäänyt itärajan tuolle puolen ja monta muutakin asiaa on vuosikymmenten aikana muuttunut, mutta perustyö on sitä mitä ennenkin: ONL on valtakunnallinen kirkollista nuorisotyötä tekevä keskusjärjestö. Tällä hetkellä se muun muassa julkaisee Tuohustuli-lehteä, joka tulee Helsingin seurakunnan alueellakin kaikille eka- ja tokaluokkalaisille. Se järjestää leirejä, kursseja ja tapahtumia sekä on mukana kansainvälisessä yhteistoiminnassa. ONL:a johtaa Helsingin seurakunnan oma nuorisopappi isä Teemu Toivonen. Helsingin seurakunnasta liiton johdossa on ollut viime vuosikymmeninä muitakin pappeja, muun muassa nykyinen kirkkoherramme Markku Salminen. Isä Teemun mielestä kirkon nuorisotyön kehityksessä näkyy paljon hyvää. Hän kehuu muun muassa sitä, että seurakunnat järjestävät yhä enemmän yhteisiä kripareita. Myös Analogilehden lastensivut saavat kiitosta ONL:n vetomieheltä. Nuoriin kannattaa satsata, siksi seurakunnissa tehtävä työ on avainasemassa. ONL:n juhlavuoden lähtöajatus on osallistumalla voit vaikuttaa. Teeman mukaisesti liitto järjestää nuorten oman kirkolliskokouksen Valamon luostarissa ihan oikean ja virallisen kirkolliskokouksen kynnyksellä marraskuussa. Juhlavuonna järjestetään ensimmäiset nuorisofestarit ja osallistutaan Kouluta pappi Tansaniaan -kampanjaan. Kannattaa käydä ONL:n nettisivuilla ( Siellä on muun muassa kauppa, josta voi käydä ostamassa vaikkapa kirjoja, kortteja tai kalentereita. ONL on myös facebookissa. Järjestö on siis oikeasti ajassa mukana. TIINA MAKKONEN Valamon luostarin kripari Viime kesänä. (onl:n arkistokuva) 23 25