OTA HUOLESI PUHEEKSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OTA HUOLESI PUHEEKSI"

Transkriptio

1 OTA HUOLESI PUHEEKSI Opas Orimattilan seurakunnan lastenohjaajille varhaisesta puuttumisesta Johanna Huttunen Kehittämistehtävä; kevät 2008 Diakonia ammattikorkeakoulu DIAK Etelä, Järvenpää Kristillisen varhaiskasvatuksen erikoistumisopinnot

2 2 TIIVISTELMÄ Huttunen, Johanna Maria: Ota huolesi puheeksi. Opas Orimattilan seurakunnan lastenohjaajille varhaisesta puuttumisesta. Järvenpää, kevät 2008, 21 s, 1 liite. Diakoni ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Järvenpää. Kristillisen varhaiskasvatuksen erikoistumisopinnot. Kehittämishankkeen tavoitteena oli luoda Orimattilan seurakunnan lastenohjaajien käyttöön opas, joka auttaa varhaisen puuttumisen sekä huolen puheeksi ottamisen arvioinnissa. Huolen puheeksi ottamisen arviointia tarvitaan, kun lastenohjaaja kohtaa työssään erityistä tukea tarvitsevan lapsen. Lapsen erityisen tuen tarve voi näkyä esimerkiksi lapsen kielellisessä kehityksessä, sosiaalisissa taidoissa tai tuen tarve saattaa johtua vanhempien tilanteesta. Kehittämishankkeen teoriaosuus rakentui varhaisen puuttumisen sekä huolen puheeksi ottamisen ympärille lisättynä muutamalla päiväkerhoikäisen lapsen kehitykseen liittyvällä asialla. Teoria muodostui samanaikaisesti oppaan tekemisen kanssa. Oppaan tarkoitus on toimia työvälineenä Orimattilan seurakunnan lastenohjaajilla sekä lapsityönohjaajalla, kun huoli lapsen asioissa herää. Lastenohjaajat antoivat oppaasta palautetta, jonka pohjalta opas sai nykyisen muotonsa ja aiheensa. Asiasanat: varhainen puuttuminen, huolen puheeksi ottaminen, erityistä tukea tarvitseva lapsi

3 3 TIIVISTELMÄ SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 4 2 VARHAINEN PUUTTUMINEN PUHEEKSI OTTAMINEN Puheeksi ottamisen menetelmä Huolen vyöhykkeet Keskeistä puheeksi ottamisessa.11 4 PÄIVÄKERHOIKÄISEN LAPSEN KEHITYKSESTÄ Päiväkerhoikäisen lapsen kielelliset taidot Päiväkerhoikäisen sosiaaliset taidot ORIMATTTILAN SEURAKUNNAN LAPSI- JA PERHETYÖ.16 6 KEHITTÄMISHANKE PROSESSINA 17 7 POHDINTA...19 LÄHTEET.. 21 LIITE...22

4 4 1 JOHDANTO Aloitin työskentelyn Orimattilan seurakunnan lastenohjaajana syksyllä Kristillisen varhaiskasvatuksen erikoistumisopinnot aloitettuani mietimme työyhteisössä aihetta kehittämishankkeelleni. Aihe löytyi lopulta helposti suhteutettuna työkokemukseeni lastenkodeissa. Ajattelin, että ennen kuin lähden kehittämään oman seurakuntani lapsi- ja perhetyön sisältöjä, minun tulee tuntea se työ paremmin kuin vain puolen vuoden työkokemuksen perusteella. Seurakuntatyön olen kokenut erilaiseksi ja eri tavalla haasteelliseksi, kuin työn huostaan otettujen lasten ohjaajana. Mielestäni seurakuntatyössä monia asioita katsellaan hyvinkin ruusunpunaisten lasien läpi, mikä ei kuitenkaan ole huono asia. Ohjasin neljää eri lapsiryhmää sekä kolmea perhekerhoryhmää vuoden aikana ja kuten muussakin sosiaalialan työssä, erilaisten ihmisten ja perheiden kirjo oli suuri. Mikäli eteeni olisi tullut tilanne, jossa lapsi tai perhe olisi tarvinnut välitöntä apua, en olisi tiennyt miten siinä hetkessä toimia. Tämän vuoksi tartuin huolen puheeksi ottamisen menetelmiin ja varhaisen puuttumisen aiheisiin Orimattilan seurakunnan lapsi- ja perhetyössä.

5 5 Varhainen puuttuminen sekä huolen puheeksi ottaminen lapsen vanhemman kanssa voi olla vaikeaa. Mielessä pyörii paljon erilaisia kysymyksiä; mitä sanoa, miten ottaa esille huolta herättävä asia vanhempien kanssa, onko huoleni todellista ja miten lapsen vanhemmat asiaan suhtautuvat, jos otan huoleni esille. Vastauksia näihin kysymyksiin emme saa itseksemme tai esimiehen kanssa pohdiskellessa. Syy sille, että huoli lapsen asioissa on herännyt, löytyy jostain. Päiväkerhoissa ja perhekerhoissa seurakunnan lastenohjaajat tapaavat viikoittain satoja lapsia. Lastenohjaajan rooli perheen ulkopuolisena aikuisena saattaa olla merkittävä kun lapsen tilannetta arvioidaan. Orimattilan seurakunnan lastenohjaajille varhaisen puuttumisen ja huolen puheeksi oton menetelmät ovat hyvä kohde kehittämishankkeen toteuttamiseen, koska lastenohjaajat tarvitsevat työvälineitä ja käytännön ohjeita huolen puheeksi ottamiseen vanhempien kanssa. Lastenohjaajat tarvitsevat myös tukea siihen, milloin on tarve puuttua lapsen tai perheen tilanteeseen. Kehittämishankkeenani on luoda Orimattilan seurakunnan lastenohjaajien käyttöön varhaista puuttumista tukevat lomakkeet, joiden avulla varhaisen puuttumisen tarvetta lapsen ja/tai perheen kohdalla voidaan arvioida ja samalla helpottaa huolen puheeksi ottamista lapsen vanhempien kanssa. Seurakuntani lastenohjaajat ovat koulutettuja henkilöitä, jonka vuoksi rajasin erityistä tukea tarvitsevien lasten ongelmat lomakkeessa puheen- ja kielenkehityksen, sosiaalisten taitojen, omatoimisuuden sekä muuhun huolenpitoon liittyviin asioihin. Edellä mainittujen tietojen ja taitojen tarkkailu on mahdollista vertaisryhmissä, kerhotilanteessa. Tuntemalla lapsen normaalin kehityksen lastenohjaaja saa tukea varhaisen puuttumisen tilanteissa. Näkökulmani työhön pyrkii olemaan lasta suojeleva. Tämä ajatus pitää sisällään lapsen itsensä toimijana päiväkerhossa sekä tilanteet kun kohtaamme vanhempia lapsen tuonti- ja hakutilanteissa.

6 6 2 VARHAINEN PUUTTUMINEN Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan lapsen erityistä hoitoa tai kasvatusta tarvitsevien oireiden huomaamista ja niihin puuttumista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lapsen tuen tarve saattaa liittyä hänen kehitykseensä, kasvuunsa, käyttäytymiseensä tai ongelmat voivat olla lähtöisin vanhempien tilanteesta. Huomatessaan lapsen tai perheen tilanteessa huolenaiheen joka liittyy lapsen hyvinvointiin, olosuhteisiin tai elämäntilanteeseen, tulisi siihen puuttua mahdollisimman pian. Perheiden moniongelmaisuus on lisääntynyt ja ongelmat ovat kovin erilaisia. Jotta lapsen ja perheen hyvinvointi tulisi turvatuksi, tarvitaan siihen erityisiä puuttumisen keinoja vaikkakin tuen tarpeen tunnistaminen ajoissa voi olla hankalaa. Mikäli ongelmiin jätetään puuttumatta, myöhemmin ihmetellään, miksei asiaan olla aiemmin puututtu. (Huhtanen 2004, 7, 9-10.) Yksi perheen tärkeistä tehtävistä on vanhemmuus. Lapsen kasvatus, opetus, hoito, huolenpito ja rakkaus ovat kaikki vanhempien vastuulla. Vanhemmuudessa tarvitaan joustoa, koska kehittyessään lapsi muuttuu. Aikuinenkin siis kasvaa ja kehittyy yhdessä lapsen kanssa. Vanhempien ja

7 7 lasten yhteinen aika voi olla vähäistä työelämän paineiden ja kiireiden keskellä. On myös mahdollista etteivät vanhemmat pysy lapsensa nopean kehityksen tasolla. Hyvä vanhemmuus syntyy yhteiskuntapolitiikan, ympäristön sekä vallitsevan yleisen mielipiteen pohjalta. Kasvatusohjeet ovat aikojen saatossa muuttuneet eivätkä omien vanhempien tai isovanhempien aikojen kasvatusohjeet enää päde. Tämä saattaa aiheuttaa vanhemmille epäonnistumisen tunteen lisäksi ahdistusta sekä epävarmuutta, miten olla sekä tulla toimeen oman lapsen kanssa. Vanhemman ja kasvattajan tulee luottaa omaan tunteeseen lapsen avun tarpeen kohdatessaan. Tärkeintä ei ole ongelman määritteleminen vaan, että siihen puututaan jo varhaisessa vaiheessa ja siten ryhdytään mahdollista ongelmaa selvittämään. (Peltonen 2004, 7-9). Seurakunnat ovat heränneet varhaisen puuttumisen käytäntöjen tarpeeseen myös omassa työkentässään. Stakesin kehittämän huolen vyöhykkeistön käyttöönotto seurakunnissa lasten- ja perheiden kanssa työtä tekevien lastenohjaajien, diakonien ja nuorisotyöntekijöiden kohdalla on nähty tarpeelliseksi. Lapsen kokonaisvaltaisen tilanteen huomioiminen on aiempaa vakavampaa ja nyt on jo reilun kahden vuoden ajan varhaisen puuttumisen käytäntöihin opastettu kirkon edustajia. (Kristillinen kasvatus, 2/ 2006, 14.) Orimattilan seurakunnan päivä- ja perhekerhoissa kohdataan vuosittain satoja lapsia. Vaikka lapsia sekä heidän perheitä kohdataan välillä satunnaisesti, voi lastenohjaajan huoli jossain kohtaa herätä lyhyenkin tapaamisen jälkeen. Päiväkerhossa varhainen puuttuminen voi olla monitasoista. Puuttuminen voi tarkoittaa käytännössä lapsen käytökseen puuttumista kerhotilanteessa tai se voi olla osa laajempana kokonaisuutta, kuten osa ennaltaehkäisevää toimintaa joka tukee koko perhettä. Varhaisella puuttumisella voidaan siis pyrkiä joko ennalta ehkäisemään tai korjaamaan jo syntyneitä ongelmia lapsen tai perheen tilanteessa.

8 8 3 PUHEEKSI OTTAMINEN 3.1 Puheeksi ottamisen menetelmä Yhteiskunnassamme viime vuosikymmenien aikana tapahtuneet nopeat muutokset ovat vaikeuttaneet ihmisten kykyyn pysyä muutoksissa mukana sekä sopeutua niihin. Elämän muuttuminen yksilökeskeisemmäksi on vaikuttanut perheisiin niin, ettei entisaikaisen yhteisön tukea tai vanhemmuuden mallia ole saatavilla. Taloudellisten huolten paineessa ei lasten ongelmista enää jakseta puhua tai niitä selvittää. (Peltonen 2004, 7.) Huolen puheeksi ottamisen menetelmä on kehitetty osaksi perhettä kunnioittavaa varhaista puuttumista jolloin samalla voidaan perheen tilanteeseen tarjota omaa tukeamme. Huoli lapsesta tai perheestä ennakoi, että heidän tilanteensa voi mennä huonoon suuntaan ilman muutosta tai asiaan puuttumista. Huolen puheeksi ottaminen voi nostattaa perheessä pintaan monenlaisia tunteita, yllättyneitä, torjuvia sekä mahdollisesti myös helpottuneita. Puheeksi ottamisen yhteydessä molemminpuolinen ajatusten vaihto täytyy saada mahdollisimman avoimeksi, huomioiden päätarkoituksen, joka on lasta koskevan huolen poistaminen. (Eriksson ym. 2005, 12.)

9 9 Puheeksi ottamisessa on huomioitava myös se, kuinka huolensa vanhemmille ilmaisee. On tärkeää, että puhuu huolesta, jonka lähtökohtana on lapsen tai perheen jokin pulma, ei ongelmasta. Myös sen ennakointi, kuinka vanhemmat kyseisen huolen puheeksi ottoon reagoivat, on syytä huomioida. Huoli koskee aina tulevaisuutta, ei jo tapahtuneita asioita. Puheeksi ottamisen tavoite on saada huoleen ratkaisu joko omilla toimintamahdollisuuksilla tai käyttämällä apuna yhteistyöverkostoa. (Eriksson ym. 2005, 21.) 3.2 Huolen vyöhykkeet Huoli voidaan jakaa vyöhykkeisiin, joiden avulla lastenohjaaja määrittää oman huolensa asteen. Vyöhykkeistön avulla lastenohjaaja voi eritellä omia tuntemuksia lapsen ja/tai perheen tilannetta kohtaan, esimerkiksi sen tunteeko hän tarvitsevansa lisäapua vai riittävätkö hänen omat auttamismahdollisuutensa ja -kykynsä. Tätä arvioidakseen hän voi käyttää apuna huolen vyöhykkeistöä, joka on jaettu neljään osa-alueeseen; ei huolta, pieni huoli, huolen harmaa vyöhyke ja suuri huoli. Mikäli lastenohjaaja kokee huoli kartoituksen tehtyään, ettei hänen apunsa lapsen ja/tai perheen tilanteen ratkaisemiseksi ole riittävää tulee hänen ottaa yhteys esimerkiksi neuvolaan, lastensuojelun työntekijään tai seurakunnan diakoniin. (Eriksson ym. 2005, 25.) Orimattilan seurakunnassa lastenohjaaja, mikäli on kyse huolesta, joka ei vaadi välitöntä puuttumista, voi ottaa lasta tai perhettä koskevan huolen ensin puheeksi lapsityönohjaajan kanssa. Yhteistyöllä he voivat arvioida puheeksi ottamisen tarvetta sekä suuren huolen herättyä tahoa, joka tilanteessa parhaiten osaa auttaa. Orimattilan seurakunnan lapsityössä on käytäntö, että vanhemmille kerrotaan aina, mikäli lapsen asioista keskustellaan jonkun ulkopuolisen, kuten esimerkiksi neuvolan terveydenhoitajan kanssa.

10 10 EI HUOLTA -vyöhykkeellä työntekijän kokemus lapsen tilanteesta on hyvä ja että lapsen asiat ovat hyvin. Lapsen kasvuolosuhteet ovat hyvät ja hän kasvaa, kehittyy ja oppii normaalisti. Asiat sujuvat hyvin sekä tuottavat toivottuja tuloksia. Lapsen oma toiminta on myös niin kuin pitää. (Eriksson ym. 2005, 26.) PIENEN HUOLEN -vyöhykkeellä työntekijällä käy pieni huoli tai ihmettely mielessä, jopa toistuvasti. Omiin auttamismahdollisuuksiinsa hänellä on kuitenkin luottamusta. Näissä tilanteissa huolen puheeksi ottaminen koetaan vielä kuitenkin suhteellisen helpoksi, koska työntekijä pystyy tarjoamaan tukeaan ja omaa ammattitaitoaan lapsen tai perheen käyttöön. Useimmiten tuesta on hyötyä ja se tuottaa toivottua myönteistä kehitystä tilanteessa. Varhaiseen puuttumiseen on pienen huolen vyöhykkeellä hyvät mahdollisuudet. (Eriksson ym. 2005, 26.) HUOLEN HARMAALLA vyöhykkeellä työntekijän huoli on huomattavaa ja kasvaa edelleen. Omat auttamiskeinot ja -mahdollisuudet ovat vähissä, ne on käytetty tai niihin ei ole enää kovin vahva usko. Tällä alueella esiintyvää huolta on usein ilmennyt jo pitkään ja huoli lapsen ja/tai perheen tilanteesta kasvaa edelleen. Työntekijä kaipaa lisävoimavaroja avuksi tilanteessa, mutta on samanaikaisesti epävarma omista havainnoistaan ja pelkää ylireagoivansa. Näissä tilanteissa lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuus antaa mahdollisuuden tukeen ja asiantuntija-apuun lastensuojelun ammattilaisilta. Samanaikaisesti työntekijä kuitenkin miettii sitooko häntä vaitiolovelvollisuus perheen asioissa. Jos perheen tilanteesta joudutaan tekemään lastensuojeluilmoitus, perheelle kerrotaan aina kuka ilmoituksen tekee. Tämä saattaa osaltaan vaikuttaa ilmoituksen tekemättä jättämiseen ja näin tilanne muuttuu vielä huonommaksi ennen kuin siihen on lopulta pakko puuttua. (Eriksson ym. 2005, 26.) Lastensuojelulain 25 :n ilmoitusvelvollisuus kuuluu näin:

11 11 Sosiaali- ja terveydenhuollon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan tai muun uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevat henkilöt sekä muun sosiaalipalvelujen tai terveydenhuollon palvelujen tuottajan, opetuksen tai koulutuksenjärjestäjän tai turvapaikan hakijoiden vastaanottotoimintaa tai hätäkeskustoimintaa taikka koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa harjoittavan yksikön palveluksessa olevat henkilöt ja terveydenhuollon ammattihenkilöt ovat velvollisia viipymättä ilmoittamaan salassapitosäännösten estämättä kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he tehtävässään ovat saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä (Lastensuojelulaki). Lastensuojelulaki kehottaa siis viipymättä ilmoittamaan lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta. Käytännössä huolen suuruuden arvioinnissa sekä puheeksi ottamisen suunnittelussa saattaa mennä aikaa niin, että lapsen tilanne huononee niin, että hän on jo vaarassa. SUUREN HUOLEN vyöhykkeellä lapsen arvioidaan olevan vaarassa. Omat keinot on käytetty ja huoli on jo tuntuvaa. Vyöhykkeelle sijoittuvat huolet eivät anna työntekijöille enää mahdollisuutta asioiden suhteen miettimiseen vaan on toimittava heti, sillä lapselle tai nuorelle käy todella huonosti, ellei tilanteeseen saada muutosta viipymättä. Tällöin yhteydenoton kohteena on sosiaalityöntekijä, psykiatri tai poliisi. (Eriksson ym. 2005, 26.) 3.3 Keskeistä puheeksi ottamisessa

12 12 Puheeksi ottamisessa tärkeintä on, että työntekijällä on konkreettinen, aito huoli lapsen tilanteesta. Vanhemman on helpompi ymmärtää, mitä työntekijällä on mielessään, mikäli tällä on jokin todenmukainen esimerkki lapsen toiminnasta päiväkerhotilanteessa tai vanhemman toiminnasta, joka huolta aiheuttaa. Tässä tulee huomioida myös, ettei työntekijän tarkoituksena ole puhua lapsen tai perheen henkilökohtaisista ominaisuuksista vaan nimenomaan lapsen tai vanhemman toiminnasta tai käytöksestä eri tilanteissa. Mikäli lapsen tai perheen tilanteessa on paljon huolestuttavia elementtejä, joutuu työntekijä pohtimaan, mihin on tärkeintä puuttua ensimmäiseksi. Työntekijän saattaa olla vaikea puhua asioista, joiden hän olettaa vanhemmuuden perusteella toteutuvan lapsen kasvatuksessa, mutta eivät toteudu. Tällöin puhutaan niin sanotusta rajattomasta vanhemmuudesta. (Eriksson ym. 2005, ) Seurakuntatyössä teemme samojen ihmisten kanssa töitä hyvin eri tavoin, omilla persoonillamme. Samankin lapsen tai perheen tilanne saattaa eri lastenohjaajille näyttäytyä kovin eri tavoin ja jokaisella on tilanteeseen oma näkökulmansa. Tämän vuoksi asioiden kirjaaminen ja lapsen sekä perheen tarkkaileminen erilaisissa toiminnoissa on tärkeää kaiken mahdollisen tiedon kokoamiseksi ennen puheeksi ottoa.

13 13 4 PÄIVÄKERHOIKÄISEN LAPSEN KEHITYKSESTÄ Erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevalla lapsella tarkoitetaan lapsia, jotka tarvitsevat erityisiä hoidollisia, kasvatuksellisia tai opetuksellisia toimenpiteitä fyysisen, psyykkisen tai sosiaalisen kehityksensä tueksi. Tuen tarve näkyy lapsen jokapäiväisissä toiminnoissa. (Huhtanen 2004, 13.) Erityisen tuen tarpeessa olevat lapset ovat hyvin erilainen ryhmä lapsia joiden tuen tarpeeseen vaikuttaa myös kasvatushenkilökunnan eli tässä tapauksessa lastenohjaajien asenteet. Tuen tarpeen arviointiin vaikuttaa myös nähdäänkö ongelmat lapsen henkilökohtaisena ominaisuutena, johtuvatko lapsen ongelmat hänen ja ympäristön vuorovaikutuksesta vai onko ongelma osa sen hetkistä vallitsevaa kulttuuria. Erityisen tuen tarpeen huomaaminen päivä- tai perhekerhossa voi olla hankalaa kerhojen luonteen vuoksi. Kerhot kokoontuvat kerran tai kahdesti viikon aikana ja täten lastenohjaajakin tapaa lapsia sekä heidän perheitään muutaman kerran viikon aikana sekä korkeintaan kolmen tunnin ajan yhtäjaksoisesti. Tämä saattaa olla lapselle sekä perheelle ainoa kodin ulkopuolinen suhde, jolloin lastenohjaajien merkitys varhaisen puuttumisen osalta korostuu. Kehittämishankkeessani olevat erityisen tuen tarpeen eri osa-alueet ovat valikoituneet sen mukaan, mitä lastenohjaaja voi kerhotilanteessa tai eteiskeskusteluissa havainnoida.

14 14 Lapsen tukeminen päiväkerhotilanteessa voi esimerkiksi tarkoittaa avustamista pukemisessa, syömisessä tai wc-käynneillä. Tukemista voi olla myös oikean kynäotteen opettaminen, oikeiden sanojen löytäminen puheessa tai jonkin sellaisen asian yhdessä tekeminen, joka on lapselle erityisen vaikeaa. 4.1 Päiväkerhoikäisen kielelliset taidot Pieni lapsi kommunikoi pyrkien vaikuttamaan toisen ihmisen käyttäytymiseen, ollakseen vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa tai kiinnittääkseen toisen ihmisen huomion johonkin. Hyvinkin pienellä lapsella on jo käytössään monenlaisia kommunikoinnin keinoja omien päämääriensä saavuttamiseen. Kaikille lapsille puhumaan oppiminen ei ole yhtä helppoa ja se onko puhumaan oppimisen kehitys poikkeavaa vai hidasta voi olla hankalaa arvioida, koska kaikki kielen kehityksen eri piirteet eivät välttämättä tule esiin arkielämässä vuotiailla lapsilla puheen- ja kielenkehityksen vaikeudet ovat erityisen tuen tarpeen osa-alue. Usein nämä ongelmat huomataan ensimmäiseksi päivähoidossa tai muussa sosiaalisessa ryhmätoiminnassa kuten päiväkerhossa, jollei lähipiirissä ole vertailukohtaa tai ongelmat ovat hyvin lieviä. (Siiskonen ym. 2003, ja 80, 85, 87,306.) Neljävuotiaan puhe on sujuvaa ja käytössä voi olla jopa parituhatta sanaa. Äännevirheitä puheessa voi olla edelleen ja monimutkaisten ohjeiden ymmärtäminen vaikeaa. Viisivuotias puolestaan tarvitsee keskustelua aikuisen kanssa, jotta ajatukset, havainnot ja tunteiden havainnointi kehittyy. Viisivuotiaan ääntäminen mukailee äidinkieltä ja lauseet ovat pitkiä, kieliopillisesti oikeita. Kysely kuuluu viisivuotiaan kielenkehityksen piirteisiin ja kysymykset liittyvät usein abstrakteista asioista syy-yhteyksiin ja ihmisten

15 15 toimiin. Kuusivuotias esikoululainen ilmaisee itseään ja tunnetilojaan selkeästi puheellaan. Kirjaimet ja numerot alkavat kiinnostaa ja hän osaa omin sanoin kertoa kuulemansa tarinan. Kuusivuotiasta kiinnostavat myös kirjaimet, numerot, sanaleikit ja erilaiset arvuuttelut. Lapset, joille on puhuttu tai luettu paljon erottuvat tässä iässä. He ovat sekä muun muassa kielellisesti, että tiedolliselta tasoltaan ikätovereitaan edellä. (Alijoki 1998, ) Kaikki kommunikointihäiriöiset lapset eivät kuitenkaan ole päivähoidossa vaan osa heistä on kotihoidossa, jolloin lapsi käy mahdollisesti seurakunnan päiväkerhoa. Lastenohjaajalla voi olla tällöin merkittävä rooli huomata lapsen kielen- tai puheen kehityksen häiriö. Eri-ikäisten lasten kommunikointitaitoja arvioidaan eri tavoin, koska he ovat hyvin eri tasolla näissä taidoissa. Lastenohjaaja tarvitsee omassa peruskoulutuksessaan oppimaansa tietoa arvioidessaan lasta ja hänen kehityksensä tasoa. Tällöin hän voi riittävän varhaisessa vaiheessa huomioida lapsen tilanteen ja omalla toiminnallaan puuttua lapsen kielen tai puheen kehityksen ongelmiin. 4.2 Päiväkerhoikäisen sosiaaliset taidot Lapsen lähestyessä kolmatta ikävuottaan alkaa uhmaikä olla takana ja lapsi kiinnostuu enemmän aikuisten tekemisistä, kuten kotitöistä. Lapsen leikit ovat yhä enemmän yhteisleikkiä toisten lasten kanssa vaikkakin riitatilanteita syntyy. Neljävuotias on vauhdikas, hyvin vahvasti tunteva lapsi. Mielikuvitus on voimakkaasti läsnä sekä puheessa että leikissä. Hän pystyy sanallisesti kuvaamaan omia tunteitaan ja osaa toimia ryhmässä. Sääntöjen noudattaminen ja toisten kuunteleminen onnistuvat myös neljävuotiaalta. Viisivuotiaalle kaverit ja asema kavereiden kesken merkitsee yhä enemmän. Leikeissä yhteistoiminta sujuu ja niissä laaditaan yhteisiä sääntöjä. Viisivuotias haluaa kokeilla omia rajojaan ilman aikuista, mutta aikuisen tulee olla kuitenkin tarvittaessa saatavilla. Jotta viisivuotiaasta ei tule aikuisten helmoissa nurisijaa, tarvitsee

16 16 hän kontaktia toisiin oman ikäluokan lapsiin. Kuusivuotiaan kohdalla voidaan puhua toisesta uhmaiästä, sillä niin voimakasta on hänen raivostumisensa, itkunsa ja riitelynsä. Kiinnostus kuolemaa, elämän syntyä sekä sukupuolisuutta kohtaan on herännyt kuusivuotiailla. Tyttöjen ja poikien roolit leikeissä eriytyvät ja tuhmatkin leikit kuuluvat asiaan. (Alijoki ) 5 ORIMATTILAN SEURAKUNNAN LAPSI- JA PERHETYÖ Orimattilan seurakunnassa päiväkerho on 4-6-vuotiaiden säännöllistä ryhmätoimintaa, joka tukee lapsen kokonaisvaltaista kehitystä. Koulutetut lastenohjaajat, joita on yhdeksän, toteuttavat kasvatustehtävää yhdessä vanhempien kanssa lapsen parhaaksi. Päiväkerhot kokoontuvat 1-2 kertaa viikossa 3 tunnin ajaksi. Päiväkerhoja järjestetään kahdeksassa (8) eri toimipisteessä kunnan alueella. Seurakunnan perhekerhot ovat tarkoitettu kaiken ikäisille lapsille ja aikuisille. Perhekerhoihin ei ole ikärajaa tai ilmoittautumista, mutta lapset voivat osallistua kerhoon vain aikuisten (vanhemman, isovanhemman, hoitajan, kummin yms.) seurassa. Kerhossa on mahdollisuus tutustua toisiin aikuisiin ja lapsiin. Pienetkin lapset voivat opetella yhdessäoloa, leikkejä ja lauluja. Perhekerhoja kokoontuu keskustan lisäksi viidellä kyläkoululla. (Orimattilan seurakunta i.a ) Orimattilan seurakunnan lapsityössä puhutaan kasvatuskumppanuudesta, joka tarkoittaa toimivaa yhteistyötä lasten vanhempien ja muiden läheisten kanssa. Lastenohjaajat tapaavat syksyisin kerhojen alettua vanhemmat niin sanotussa vanhempien varteissa, jossa keskustellaan sekä lapsen että vanhempien toiveista seurakunnan päiväkerhotoimintaa ja lapsen kerhohetkeä kohtaan. Tällöin vanhemmilla on mahdollisuus kahdenkeskiseen tapaamiseen ja tutustumishetkeen lapsen oman kerhon lastenohjaajan kanssa. Yhteistyö jatkuu vuoden aikana lasta tuodessa ja hakiessa tapahtuvissa eteiskeskusteluissa,

17 17 vanhempien illoissa sekä muissa yhteisissä tapahtumissa. Lisäksi lastenohjaajille voi soittaa tai lähettää sähköpostia mieltä vaivaavissa tai ilmoitusluontoisissa asioissa. Eteiskeskustelut suovat lastenohjaajalle mahdollisuuden nähdä lapset yhdessä vanhempiensa kanssa. 6 KEHITTÄMISHANKE PROSESSINA Kehittämishankkeen alkuperäinen suunnitelma oli järjestää Orimattilan seurakunnan lastenohjaajille koulutus varhaisesta puuttumisesta. Työelämän sekä kehittämishankkeen valmistumisen aikataulujen yhteen sopimattomuus muutti suunnitelmaani. Varhaisen puuttumisen ja huolen puheeksi ottamisen aihe seurakunnan lapsi- ja perhetyössä kiinnosti kuitenkin edelleen. Päädyin tekemään jotain, mikä auttaa lastenohjaajia arvioimaan huolen herätessä sen astetta sekä tarvetta puuttua lapsen/ perheen tilanteeseen. Alkuperäisen suunnitelman muututtua aloin innokkaasti luomaan lastenohjaajien käyttöön sopivaa mallia, jota käyttää kun huoli lapsen kohdalla herää. Näin syntyi Ota huolesi puheeksi opas. Ajattelin, että opas muistuttaa meitä arkisen työn keskellä huomioimaan lapsen, hänen tarpeensa sekä mahdolliset huolta herättävät asiat. Tarkoituksena kehittää työelämää vastaamaan nykyajan haasteisiin. Ennen kuin aloin kirjoittaa kehittämishankkeeseeni liittyvää teoriaa tein oppaan, joka kysymyksineen ja aiheineen, syntyi käyttäen apuna Esa Erikssonin ja Tom Erik Arnkillin kirjaa puheeksi ottamisesta sekä Kristiina Huhtasen kirjaa varhaisesta puuttumisesta. Muutama seurakunnan lastenohjaaja tutustui heti alkuun oppaan kysymyksiin antaen palautetta sekä muutosehdotuksia. Näin

18 18 oppaan tekstit elivät koko ajan, jonka vuoksi varsinaiseen työelämän koekäyttöön opas ei ehtinyt ennen työn varsinaista julkaisua. Lastenohjaajien palautteen pohjalta jatkoin oppaan kehittämistä. Kuukausi ennen lopullista palautuspäivää seurakunnan lastenohjaajat sekä lapsityönohjaaja yhteistuumin arvioivat opasta antaen jälleen palautetta. Palautteen pohjalta tiivistin oppaan lomakkeiden kysymyksiä sekä tekstiä muuttamatta kuitenkaan asiasisältöjä. Siten oppaan lomakkeet saivat lopullisen muotonsa. Tarkoitukseni myös on, että opas tulee lastenohjaajien käyttöön sekä paperilla, että sähköisesti. Sähköinen muoto mahdollistaa sen, että opasta voi muokata ajankohtaisilla asioilla. Teoriaosuutta rakentaessa samat Erikssonin & Arnkillin sekä Huhtasen teokset olivat keskeisiä. Teoria rakentuikin pitkälti sen mukaan, mitä asioita oppaaseen oli tullut. Huolen puheeksi ottaminen sekä varhainen puuttuminen loivat mielestäni hyvän teoriapohjan lisättynä muutamalla päiväkerhoikäisen lapsen kehitykseen liittyvällä osiolla. Keskityin päiväkerhoikäisen lapsen kehityksen kohdalla sosiaalisiin taitoihin sekä lapsen kielellisiin taitoihin, koska kerhotilanteessa niiden havainnoiminen onnistuu luontevasti. Luotan myös seurakunnan lastenohjaajien ammattitaitoon, olemassa olevaan tietoon sekä kykyyn hakea tarvittaessa lisätietoa lapsen kehityksestä. Vanhemmista johtuvia ongelmia en käsitellyt teoriaosuudessa ollenkaan. Vanhempien päihde-, mielenterveys-, työttömyys- ja taloudelliset ongelmat olisivat laajentaneet teoriaosuutta liikaa ja mielestäni olennainen olisi unohtunut eli lapsi. Seurakunnan lapsi- ja perhetyössä meidän tehtävämme ei ole diagnosoida vanhempien ongelmia vaan huomata lapsen pahoinvointi, joka mahdollisesti johtuu vanhempien ongelmista. Lapsen avun tarpeen huomattuamme myös vanhemmalla on mahdollisuus saada apua.

19 19 7 POHDINTA Käsittelin työssäni varhaista puuttumista sekä huolen puheeksi ottamista Orimattilan seurakunnan lapsi- ja perhetyössä. Työn alkuvaiheessa kuulin kysymyksen, mitä uutta voin tehdä tälle aiheelle, josta jo nyt on materiaalia saatavana. Tarkoitukseni ei ollutkaan varsinaisesta aiheesta tuottaa mitään uutta, vaan tuoda aihe helpommin saavutettavaksi työvälineeksi oman seurakunnan lastenohjaajille. Parhaiten tällainen opas palvelee muunneltuna omaa työtä vastaavaksi. Koko ajan työtä tehdessäni ajattelin seurakunnan lapsi- ja perhetyötä ja niitä ongelmia sekä haasteita, mitä siellä on mahdollista kohdata työn luonteen huomioon ottaen. Oppaan lomakkeista löytyviä asioita olisi mahdollisuus laajentaa koskemaan vaikka koko seurakunnan toimintaa, erityisesti varhaisnuoriso- ja nuorisotyötä. Kehittämishankkeeni perusteema pyrki olemaan lasta suojeleva. Huomioiden sekä lapsen omat henkilökohtaiset ominaisuudet, että myös ongelmat jotka johtuvat vanhempien käytöksestä tai ongelmista. Lapsi- ja perhetyössä tärkeimmän eli lapsen muistaminen ja huomioiminen arjen kiireen keskellä on tärkeää. Lastenohjaaja on työssään lasta varten, jolloin hänen merkityksensä perheen kasvatuskumppanina korostuu. Hänen tulee huomata lapsen huonot ja hyvät hetket, kuunnella lasta sekä puhua asioista lapsen vanhemman kanssa myös silloin kun lapsen asiat ovat kunnossa. Myös vanhemmat voivat esittää

20 20 jonkin omaa lastaan kohtaan tuntemansa huolen lastenohjaajalle, jolloin kuuntelemisen taito sekä ammatillinen osaaminen työssä saa merkityksen. Lastenohjaajan luotetaan ja hänellä on mahdollisuus auttaa lasta ja tämän vanhempia omalta osaltaan. Opintoja aloittaessani en tiennyt, että olisin kehittämishanketta työstäessäni äitiyslomalla. Aiheen olin kuitenkin valikoinut niin, että sen työstäminen yksin, ilman työyhteisön jatkuvaa asiaan paneutumista onnistui. Työkaverini muutamilla osuvilla kommenteillaan sekä yhteisellä lomakkeisiin tutustumisella auttoivat saamaan oppaan sekä teoriaosuuden valmiiksi. Oppaan lopputulos on mielestäni hyvä. Oppaasta löytyy lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyviä asioita, on tilaa vapaalle ajattelulle ja olen huomioinut myös, että ongelmat lapsen tilanteessa voivat olla lähtöisin vanhemmista. Mielestäni on erittäin tärkeää, että myös seurakunnat ovat heränneet varhaisen puuttumisen mallien luomiseen omassa työkentässään. Kehittämishankkeeni tekemistä olisi helpottanut, mikäli joku seurakunta olisi aiemmin ottanut asiaan kantaa. Ymmärtääkseni kuitenkin seurakunnat ovat asiassa vielä alkutekijöissä, joten työni voi toimia alkuinnostajana kunkin seurakunnan omille oppaille. Missään tapauksessa opas ei ole kaikenkattava, eikä valmiita vastauksia antava. Enemminkin ajatusten alkuun saattaja sekä huolen puheeksi ottamista tukeva. Puheeksi ottaminen lapsen asioissa vanhemman kanssa, olipa huolen herättäjänä lapsen tilanne tai vanhemmasta johtuvat seikat, ei koskaan ole helppoa. Lastenohjaajan luottamus omaan sekä lapsityönohjaajan ammattitaitoon korostuu vaikeissa tilanteissa, koska päätökset varhaisesta puuttumisesta tehdään yhdessä. Uuden lastensuojelulain myötä lapsityönohjaaja on se taho, joka ottaa suuren huolen herätessä yhteyden sosiaalitoimeen tai poliisiin. Näin päätösvalta suurissa asioissa on aina

21 21 esimiehellä. Minulle henkilökohtaisesti työ antoi lisävalmiuksia perheiden kohtaamiseen sekä sen, että ruusunpunaisten lasien läpi näkee hyvin sekä silmillään että sydämellään. LÄHTEET Alijoki, Eila Pesästä pieni ponnistaa. Lasten varhaisten vuorovaikutustaitojen tukeminen. Rauma: Kirjayhtymä Oy. Eriksson, Esa ja Arnkill, Tom Erik Huoli puheeksi. Opas varhaisista dialogeista. Stakes. Oppaita. Saarijärvi: Gummerus kirjapaino Oy. Huhtanen, Kristiina Varhainen puuttuminen. Erityisen tuen tarpeen kohtaaminen päivähoidossa. Tampere: Tammer -paino Oy. Hujala, Eeva; Puroila Anna-Maija; Parrila-Haapakoski, Sanna; Nivala, Veijo 1998: Päivähoidosta varhaiskasvatukseen. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Kristillinen kasvatus 2 / Peltonen, Anne Apua ajoissa - tunnista lapsen hätä. Helsinki: Kirjapaja Oy. Siiskonen, Tiina; Aro, Tuija & Ahonen, Timo 2003 (toim.). Joko se puhuu? Kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa. Juva: Bookwell Oy. Tilus, Pirjo Pelistä pois? Huolehtivan koulun haaste. Juva: WS Bookwell Oy. Finlex. Lastensuojelulaki. Viitattu

22 22 Viitattu Orimattilan seurakunta i.a. Viitattu

23 23 LIITE OTA HUOLESI PUHEEKSI Opas Orimattilan seurakunnan lastenohjaajille varhaisesta puuttumisesta

24 24 HUOLEN PUHEEKSIOTON ENNAKOINTILOMAKE ORIMATTILAN SEURAKUNNAN LAPSI- JA PERHETYÖSSÄ Tueksi silloin, kun lastenohjaaja arvioi varhaisen puuttumisen tarvetta lapsen tai perheen kohdalla. Tutustu huolen vyöhykkeistöön ja arvioi sen pohjalta omaa huoltasi lapsen / perheen kohdalla. Huolen kartoittamisen avulla lastenohjaajan on tarkoitus jäsentää lapsen ja perheen tilannetta, helpottaa puuttumaan huoleensa varhain sekä auttaa tunnistamaan omia toimintamahdollisuuksia näissä tilanteissa. HUOLEN VYÖHYKKEISTÖ EI HUOLTA VYÖHYKE Työntekijä kokee, että lapsen asiat ovat hyvin. Lapsi kasvaa, kehittyy tai oppii normaalisti ja hänellä on hyvät kasvuolosuhteet. Työntekijä kokee asioiden ja oman toiminnan sujuvan niin kuin pitääkin ja tuottavan toivottuja tuloksia. PIENEN HUOLEN VYÖHYKE Työntekijällä käy pieni huoli tai ihmettely mielessä, jopa toistuvasti. Hänellä on kuitenkin vahva luottamus omiin auttamismahdollisuuksiinsa. Näissä tilanteissa huolen puheeksi ottaminen koetaan suhteellisen helpoksi, koska työntekijä pystyy tarjoamaan tukeaan. Useimmiten tuki myös menee tueksi ja tuottaa toivottua myönteistä kehitystä. Pienen huolen vyöhykkeellä on hyvät mahdollisuudet varhaiseen puuttumiseen.

25 25 HUOLEN HARMAA VYÖHYKE Työntekijän huoli on tuntuvaa ja kasvaa edelleen. Omat auttamiskeinot on käytetty tai ne ovat vähissä. Usko omiin auttamismahdollisuuksiin on ehtymässä. Usein tällä alueella esiintyvää huolta on ilmennyt jo pitkään. Tilanteet ja asiakkuudet ovat kuormittavia, tilanteeseen liittyvien tahojen työnjako on usein epäselvä tai muiden tahojen mukanaolosta ei ole tietoa. Työntekijä kokee kasvavaa huolta, kaipaa lisävoimavaroja ja kontrollia, mutta on samanaikaisesti epävarma "riittävästä näytöstä" ja voi pelätä liioittelevansa. Työntekijä joutuu pohtimaan myös velvollisuuksiaan. Sitooko häntä vaitiolovelvollisuus vai lastensuojelulain 40 ilmoitusvelvollisuus, joka antaa mahdollisuuden hakea tukea ja asiantuntija-apua lastensuojelun työntekijöiltä. SUUREN HUOLEN VYÖHYKE Työntekijä arvioi lapsen tai nuoren olevan vaarassa. Huoli on tuntuvaa ja omat keinot ovat lopussa. Vyöhykkeelle sijoittuvat huolet eivät anna työntekijöille enää mahdollisuutta asiassa empimiseen. Työntekijä ennakoi, että lapselle tai nuorelle käy todella huonosti, ellei tilanteeseen saada muutosta heti. ( Mille vyöhykkeelle huolesi sijoittuu, millä perusteella?

26 26 Uusi lastensuojelulaki on asettanut tavoitteekseen turvata lapsen ja perheen tarvitsemat tukitoimet, palvelut sekä parantaa viranomaisten välistä yhteistyötä sekä mahdollistaa entistä varhaisempi ongelmiin puuttuminen. Seurakunnan työntekijät ovat ilmoitusvelvollisia silloin kun lapsen lastensuojelun tarve on syytä selvittää. Salassapitovelvollisuus ei estä ilmoituksen tekemistä. Mikäli huolesi sijoittuu pienen huolen vyöhykkeelle, arvioi seuraavien kysymysten avulla, missä asioissa lapsi / perhe apua tarvitsee ja pystytkö sitä itse antamaan. Jos huolesi sijoittuu huolen harmaalle vyöhykkeelle ja olet jo koettanut lasta/ perhettä auttaa, tulee sinun ottaa yhteys sellaiseen tahoon, joka tässä lapsen / perheen tilanteessa voi auttaa. Mikäli huolesi sijoittuu suuren huolen vyöhykkeelle, asioilla on jo kiire. Mikäli lapsi on vaarassa, arvioi mikä taho häntä parhaiten auttaa tilanteen laukaisemiseksi ja ota yhteyttä. Mikäli työskentelette työparina ja huolenne herää, olisi tärkeää, että molemmat täyttäisivät lomakkeen itsenäisesti. Tällöin saadaan laaja näkemys huolen asteesta sekä kaikki henkilökohtaiset ajatukset tilanteesta esiin. Tämän jälkeen voitte yhteistyössä lapsityönohjaajan kanssa pohtia lapsen/ perheen tilannetta, puheeksi ottamisen ja varhaisen puuttumisen tarvetta.

27 27 1. Tietoja lapsesta (perustiedot lapsesta ja perheestä löytyy lapsen henkilökohtaisesta kasvunkansiosta kerhopisteestä) 2. Keitä perheenjäseniä tapaat, mistä heidän kanssaan keskustelet 3. Mistä olet huolissasi lapsen / perheen tilanteessa 4. Mitä oletat, että tapahtuu, jos et puhu huolestasi

28 28 5. Missä asioissa sinä tai työyhteisösi voitte tukea lasta / perhettä? 6. Missä asioissa oma tai työyhteisön ammattitaito ei riitä lapsen / perheen tilanteen tukemiseen? 7. Mistä saat apua lapsen / perheen tukemiseen? (neuvola, sosiaalitoimisto, mielenterveystoimisto, perhetyöntekijä, diakoni, poliisi)

29 29 TÄYTETTÄVÄKSI ENNEN VANHEMPIEN TAPAAMISTA Erityisiä pohdittavia asioita lapsen tilannetta arvioidessa. Voit täyttää vain kohdan, joka koskee kyseessä olevaa lasta ja jättää muut osiot huomiotta. KOMMUNIKOINTITAIDOT Lapsen kommunikointitaitojen arviointi on suhteutettava lapsen ikään Kuinka lapsi puhuu kerhotilanteessa ja onko lapsella sanoja, joita et ymmärrä (vain vanhemmat ymmärtävät)? Änkyttääkö lapsi puhuessaan? Onko lapsi aktiivinen ryhmässä? Esittääkö lapsi kysymyksiä? (kuvaile lapsen toimintaa) Millaista on kontaktin saaminen lapseen ollut (kuvaile, miten kontaktin saaminen onnistui)

30 30 ITSEILMAISU Onko lapsella vaikeuksia sanoa sanoja selvästi, löytää sanoja puhuessaan tai muodostaa lauseet oikein? Miten lapsi ilmaisee kerhotilanteessa tarpeensa, tunteensa ja/ tai ajatuksesa? OMATOIMISUUS Tarvitseeko lapsi apua/ tukea ja kuinka paljon pukemisessa, ruokailutilanteissa tai henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtiminen (wckäynnit, nenän pyyhkiminen, käsien pesu jne.)

31 31 Muuta huomioitavaa lapsen omatoimisuudessa SOSIAALISET TAIDOT Miten lapsi toimii ryhmässä, toisen lapsen kanssa kahden ja ohjaajan kanssa kahden? Onko lapsen käytöksessä jotain erityispiirteitä? Esim. toisten nimittely, lyöminen, riehaantuminen, vetäytyminen (kuvaile jokin erityinen tilanne)

32 32 Onko lapsella kerhossa kavereita vai leikkiikö lapsi pääsääntöisesti yksin, miksi luulet näin olevan? Onko lapsen käytöksessä tai kommunikoinnissa tapahtunut muutosta lähiaikoina? (esimerkiksi: vilkas lapsi sulkeutunut tai hiljainen lapsi alkanut käyttäytyä riehakkaasti) MUU HUOLENPITO Yleinen siisteys, vaatteiden asianmukaisuus/riittävyys?

33 33 Onko lapsen käytöksessä jotain erityispiirteitä jonkin tietyn henkilön kohdalla erityisesti? Millaiselta lapsen suhde omiin vanhempiin vaikuttaa kyseisen ongelman kohdalla Tuodaanko / haetaanko lapsi toistuvasti myöhässä kerhoon / kerhosta? Oletko huomannut lapsen tuojan / hakijan olleen päihteiden vaikutuksen alaisena? Miten olet tilanteessa toiminut?

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa

Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Lastensuojelu Suomen Punaisen Ristin toiminnassa Koulutusmateriaali vapaaehtoisille SPR/ Päihdetyö / Kati Laitila Koulutuksen tavoite Edistää lasten ja nuorten turvallisuuden, terveyden, oikeuksien ja

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset

Lisätiedot

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850 TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN Ei ole olemassa yhtä varhaisen puuttumisen määri-telmää; yleisesti tarkoitetaan sitä, että ongelmat havaitaan ja niihin pyritään löytämään ratkaisuja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen

Lisätiedot

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta

Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä. Liperin kunta Lähellä perhettä Varhaiskasvatuksen perheohjaus Liperissä Liperin kunta Asukasluku: asukkaita 12 286 (tammikuu 2012) Taajamat: Liperi, Viinijärvi, Ylämylly Lapsia päivähoidossa yht. n. 600 lasta Päiväkodit:

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan. 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke

Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan. 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke Varhainen puuttuminen kasvatus- ja perheneuvolan näkökulmasta 7.11.2007 Maija Rauhala Projektityöntekijä, Leevi-hanke Alustuksen runko Varhainen puuttuminen päivähoidossa Kasperin ja päivähoidon yhteistyö,

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Koulu haastavuuden kesyttäjänä Marja-Liisa Autio Auroran koulu

Koulu haastavuuden kesyttäjänä Marja-Liisa Autio Auroran koulu Koulu haastavuuden kesyttäjänä 29.4.2010 Marja-Liisa Autio Auroran koulu 1 Haastavuus ja hyvän yhteistyön ennakointi Oma ammatillisuus ja aikuisuus / haastavuus Oman asenteen tunnistaminen Työhön sitoutuminen

Lisätiedot

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi

Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi Liisa Välilä Kataja Parisuhdekeskus ry www.perheenparhaaksi.fi PARISUHTEEN JA PERHEEN HYVINVOINTI Parisuhde on kahden ihmisen välinen tila, joka syntyy yhteisestä sopimuksesta ja jota molemmat tai jompikumpi

Lisätiedot

parasta aikaa päiväkodissa

parasta aikaa päiväkodissa parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMUUS

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMUUS Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMUUS Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on tarkoitettu välineeksi silloin kun huoli vammaisen lapsen hyvinvoinnista

Lisätiedot

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.-16.10.2012 JYVÄSKYLÄ J e s a j a 1:17 Opetelkaa tekemään hyvää, harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaisia, hankkikaa orvoille oikeus, ajakaa

Lisätiedot

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Tutkija Heli Niemi Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden seudullinen kehittäminen

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari

Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari Laaja 4-vuotistarkastus Opinnäytetyömme teoria pohjautuu laajaan 4- vuotistarkastukseen

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA

ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-OSA pe 28.10 - nauhoite d Pekka Matilainen ERITYISPEDAGOGIIKAN PERUSTEET II-osan aihepiirit Erityiskasvatus varhaislapsuudessa Erityisopetus perusopetuksessa Erityiskasvatus

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Esiopetuspaikka/päiväkoti Lapsen nimi Toimintavuosi 1/12 Lapsen oma osio (täytetään kotona) PIIRRÄ TÄHÄN KOTONA OMA KUVASI 2/12 Nämä asiat osaan jo Erityisen taitava

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013

Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10. Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic

KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10. Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic KEHITTÄJÄTIIMI_KOKKOLA MUISTIO 7/10 Aika 22.3.2010 klo 14-16 Paikka Kokkolan kaupunki, Atlantic Läsnä Neuvola, Kerttu Peltola Neuvola, Seija Ritamäki Lapsiperheiden kotipalvelu, Anita Pöyhönen Varhaiskasvatus,

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN

Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito 30.9.2009. Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Ydinprosessi: KASVATUSKUMPPANUUDEN ALOITTAMINEN Onnistuneen kasvatuskumppanuuden aloittamisen kannalta on tärkeää, että päivähoitoa koskevaa tietoa on saatavilla kun tarve lapsen päivähoidolle syntyy.

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 1 2 SISÄLLYS Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 5 Kasvatuskumppanuus... 6 Yhteistyö... 7 Kiusaamisen ehkäisy... 8 Varhainen puuttuminen... 9

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Vanhempien ongelmien tunnistaminen ja jatkotoimenpiteet käytännön kokemuksia. Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Terveydenhoitaja Anni Mäkinen

Vanhempien ongelmien tunnistaminen ja jatkotoimenpiteet käytännön kokemuksia. Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Terveydenhoitaja Anni Mäkinen Vanhempien ongelmien tunnistaminen ja jatkotoimenpiteet käytännön kokemuksia Valtakunnalliset neuvolapäivät 2012 Terveydenhoitaja Anni Mäkinen Kohtaaminen mahdollistaa tunnistamisen Avoin ja aito kohtaaminen

Lisätiedot

KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ

KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ Kukka-Maaria Vänskä (@riihimaki.fi) OPETUKSEN TAVOITTEENA UUDEN ASIAN TAI TAIDON OPPIMINEN TERAPIAN TAVOITTEENA KEHITYKSEN TUKEMINEN UUSIEN TAITOJEN

Lisätiedot

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA METSOLAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011 1 Sisällysluettelo Metsolan päiväkoti......3 Toiminta-ajatus...4 Lapsikäsitys...4 Arvopohja...4 Toiminnan toteuttaminen..5 Ohjattu toiminta.6 Erityinen

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOLUN OPINNÄYTETYÖ. Huolen puheeksiotto. Opas. Henriikka Ketola Syksy 2016

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOLUN OPINNÄYTETYÖ. Huolen puheeksiotto. Opas. Henriikka Ketola Syksy 2016 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOLUN OPINNÄYTETYÖ Huolen puheeksiotto Opas Henriikka Ketola Syksy 2016 Aluksi Tämä on opas siitä, kuinka ottaa huoli puheeksi lapsen tai nuoren kanssa. Opas on tarkoitettu kaikille

Lisätiedot

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta

Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta Opiskelukyky, stressinhallinta ja ajanhallinta 7.9. ja 7.10. 2015 Timo Tapola Opintopsykologi Aalto-yliopisto LES Student services Yhteystieto: timo.tapola@aalto.fi Opiskelukyky http://www.opiskelukyky.fi/video-opiskelukyvysta/

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

Kuvastin ASIAKASPEILI

Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin menetelmänä Kohteena asiakastyön sisällölliset kysymykset ja työn reunaehdot Menetelmä on kehitetty työntekijän tueksi Vahvistaa yksilöllisen asiantuntijuuden kehittymistä

Lisätiedot

ARVO. Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta

ARVO. Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta ARVO Lohja 25.11.2008 Ryhmätyö: osaamisen vaatimukset tulevaisuudessa, aikaperspektiivi 3 vuotta Haasteet: asiakas & kumppanuus Asiakkuuden määrittäminen - segmentit Kasvatuskumppanuuden toteutuminen perheiden

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

ABC-OPAS OMAISELLE. Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä?

ABC-OPAS OMAISELLE. Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä? ABC-OPAS OMAISELLE Läheiseni mielenterveys tai päihteiden käyttö huolettaa. Onko minun jaksamisellani väliä? Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry 2016 Hyvä lukija! Onko läheiselläsi mielenterveys-

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

VARHAISELLA PUUTTUMISELLA PAREMPIIN TULOKSIIN JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI

VARHAISELLA PUUTTUMISELLA PAREMPIIN TULOKSIIN JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI VARHAISELLA PUUTTUMISELLA PAREMPIIN TULOKSIIN JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI 1. VARHAINEN PUUTTUMINEN, MITÄ SE ON? MITÄ VARTEN? 1.1. Milloin 2. VARPU -TOIMINTATAPANA 2.1. Huolen vyöhykkeistö 2.2. Työntekijän (subjektiivinen)

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Lapsen osallisuus ja kuuleminen

Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla -seminaari 20.11.2015 L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O A r m f e l t i n t i e 1, 0 0 1 5 0 H e l s i n k i P u h.

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala

Työterveys Akaasia. Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto. 1 Akaa Akaa - Ikaalinen - Sastamala Työterveys Akaasia Asiakaskysely 2015 Sanallisten vastausten yhteenveto 1 Akaa Mistä ilmenee, että tth ei tunne toimialaanne? Ei tunneta työn vaatimuksia, työn riskit ovat vieraita Ei tiedetä, mitä työpaikalla

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Kaveritaidot -toiminta

Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot ovat sosiaalisten taitojen harjoittelemista ja kehittämistä. Kaveritaito -toiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla on vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen

Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

Miksi koulu on olemassa?

Miksi koulu on olemassa? Miksi koulu on olemassa? Oppilaan hyvinvointi Oppilaan hyvinvointi Oppimisen ilo Uskallus ottaa vastaan tehtäviä Halu ponnistella Usko omiin mahdollisuuksiin Suomalaisen koulutuspolitiikan vahvuuksia

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä Tämä kirjanen yksilökeskeisen ajattelun työvälineistä tarjoaa lukijalle tilaisuuden tukea ihmisiä tavoilla, joilla on heille todellista merkitystä. Opas tarjoaa

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa.

Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa. TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT Tehtävän nimike Lastenhoitaja Henkilön nimi Koulutus Työpaikka Fyysisen työympäristön kuvaus II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ Tehtävän tarkoitus Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan

Lisätiedot

Valomerkki toimintamalli

Valomerkki toimintamalli Valomerkki toimintamalli Stop nuorten päihteiden käytölle Kaarinan kaupunki Kaarinan kihlakunnan poliisi 2008 Valomerkki -toimintamalli Aloitettiin huhtikuussa 2004 Kihlakunnan poliisin ja kaupungin nuoriso-

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Opinnollinen kuntoutus Aija Lund 2007 Ryhmän teemat: Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (Jukka Nevala ja Marjukka Peltonen) Tekstinymmärtäminen ja sen

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

KUINKA AUTTAA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄÄ ÄITIÄ?

KUINKA AUTTAA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄÄ ÄITIÄ? KUINKA AUTTAA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄÄ ÄITIÄ? 14.3.16 Th Hanne Immonen ja Aija Kauppinen, JYTE Päihdeongelmaisen äidin kiintymistä lapseensa voidaan vahvistaa hoitamalla suhdetta jo raskausaikana. HAL-HOITOKETJU.

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Erilaisen oppijan ohjaaminen

Erilaisen oppijan ohjaaminen Tutkimuspäällikkö Anna-Liisa Lämsä Ammattiopisto Luovi Näkökulmiani koulutukseen Opetus Opiskelijahuolto Opetuksen hallinto Tutkimus ja kehittämistyö Työskentely eri rooleissa, eri koulutusasteilla Koulumaailman

Lisätiedot

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta

NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hanke ja Tilli Toukka -toiminta NEro-hankeseminaari 7.5.2015 Paula Väliaho paula.valiaho@mll.fi MLL Hyvinkää - NEro-hanke NErolla lapselle voimaa- eli lyhyemmin NEro-hanke (NEro=lapseN Ero) MLL Hyvinkään

Lisätiedot

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo, Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan esille.

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(7) Sisällys Lastensuojeluasian vireilletulo...3 Arvio toimenpiteiden tarpeesta...4 Kiireelliset lastensuojelutoimenpiteet...4 Lastensuojelutarpeen selvitys...5 Avohuollon tukitoimet...5 Huostaanotto

Lisätiedot