Pintos Oy:n asiakaslehti 2/2013. Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella. Pintos on vahvassa vedossa 4 5

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pintos Oy:n asiakaslehti 2/2013. Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella. Pintos on vahvassa vedossa 4 5"

Transkriptio

1 Pintos Oy:n asiakaslehti 2/2013 Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella Pintos on vahvassa vedossa 4 5

2 Pintos on aktiivinen tuotekehittäjä Suomessa yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot ovat vuosittain noin 5 miljardia euroa. Myös Pintos-konserni käyttää vuosittain merkittävän summan t & k-toimintaan. Tavoitteena on tuotekehityksen avulla parantaa edelleen tuotteiden laatua, tehostaa tuotantoprosesseja, lisätä henkilökunnan osaamispääomaa ja ennen kaikkea olla mukana kehityksen kärjessä. Näin voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja varmistaa kilpailukykymme. Tässä lehdessä esitellään muutamia tuotekehityshankkeita, joita Pintos toteuttaa parhaillaan yhdessä Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) kanssa. Pääsemme ottamaan käyttöön uusia konenäön ja 3D-tekniikan sovelluksia naulaja raudoitetuotannossa. Pintos on perustettu vuonna Yhtiön perustaja Niilo Pere aloitti teollisen naulatuotannon kahdella koneella. Vuosikymmenten aikana niin naula- kuin raudoitetuotannossamme on tapahtunut valtava tekninen kehitys. Nykypäivänä tuotanto on monilta osin jo tieteellisen tarkkaa. Esimerkiksi naulojen ja harjatankojen laatumittauksissa pystytään hyödyntämään alan viimeisintä teknologiaa. Yrityksen kehittämistä voi verrata maratonjuoksuun. On tiedostettava matkan pituus ja pitkäkestoisen sekä kovan rasituksen elimistölle asettamat vaatimukset. Samalla on onnistuttava voimien jakamisessa. Ennen kaikkea on pidettävä tavoite ja päämäärä kristallin kirkkaana mielessä ja kuljettava maalia kohti määrätietoisesti. Me Pintoksessa emme ole pikasprinttereitä vaan kestävyysjuoksijoita. Harkitsemme jokaisen askeleemme tarkkaan. Uskomme, että pitkäjänteinen työ palkitaan. Tyytyväiset asiakkaat ovat meille paras palkinto. Pintoksen asiakaskunta on jatkanut laajentumistaan niin Suomessa kuin ulkomailla. Tämä on meille merkki siitä, että olemme mitoittaneet voimamme ja askeleemme oikein. Asiakkailla kun on tapana äänestää jaloillaan. Kiitos kaikille asiakkaillemme kuluneesta vuodesta ja menestystä vuoteen 2014! Tuomas Pere toimitusjohtaja 2

3 Pintos laajentaa Lapin tehdasaluetta Pintos osti elokuussa 4,6 hehtaarin maa-alueen Lapin teollisuusalueelta kiinteistösijoitusyhtiö Renor Oy:ltä. Lisämaata ostettiin Lapin tehtaan tuotanto- ja varastokäyttöön. Uusi alue turvaa yhtiön tarpeet pitkälle tulevaisuuteen. Hakkuut alueella aloitettiin heti elokuussa. Niiden jälkeen on tehty varastoalueen laajennusta, hallintojohtaja Samu Pere sanoo. Laajennus etelän puolelle Kesällä ostettu maa-alue sijaitsee Pintoksen Lapin tehtaan nykyisen tontin eteläpuolella. Alue oli aiemmin vuokrattuna Narvi Oy:lle. Narvi jatkaa vuokralaisena osalla alueesta. Samassa yhteydessä Pintos vuokrasi Rauman kaupungilta 0,5 hehtaarin tiemaa-alueen. Lapin tehtaan varastoalue on käynyt ahtaaksi. Varastoalueen laajentaminen mahdollistaa myös logistiset uudelleenjärjestelyt alueella. 3

4 Uudistusprojekti etenee Euran verkkotehtaalla Uudet linjat tuotantokäytössä vielä tämän vuoden puolella Pintoksen Euran tehtaalla aloitettiin tänä syksynä raudoiteteräsvalssauslinjan uudistamis- ja automatisointiprojekti. Koneiden asennustyöt ovat edenneet hyvin. Tuotantojohtaja Arto Iivosen mukaan ensimmäiset kiepit valmistuvat linjoilta loppuvuodesta. Kahdella linjalla tuotetut kiepit käytetään pääasiassa Pintoksen omilla verkonhitsauskoneilla, mutta niitä myydään myös asiakkaille jatkojalostettaviksi. Uusilla linjoilla vedetään B500K-laatuista betoniterästä. Tehoa lisää Euran verkkotehtaan tehot ja työturvallisuus paranevat koneinvestointien ansiosta merkittävästi. Linjat on sijoitettu tehdassaliin rinnakkain. Kymmeniä metrejä pitkien vetolinjojen päissä on puolaimet, jotka sitovat kiepit automaattisesti puolan täytyttyä. Lopuksi sidotut kiepit siirretään kuljettimelle, josta nosturi siirtää ne välivarastoon tai suoraan verkonhitsauskoneelle. Tuotantojohtaja Arto Iivonen on tyytyväinen, sillä verkkotehtaan uusien linjojen asennustyöt etenevät vauhdilla. 4

5 Kummankin uuden linjan päässä on automaattipuolaimet. Pitkänlinjan suunnittelua Verkkotehtaan koneinvestointia on suunniteltu pitkään. Erilaisia vaihtoehtoja kartoitettiin jo vuonna Nyt toteutettavaan ratkaisuun päädyttiin viime vuoden lopulla. Kaupat koneista tehtiin helmikuussa 2013, Arto Iivonen kertoo. Linjat toimittaa saksalainen KOCH GmbH. Uwe Heinz on KOCH:n saksalaisvahvistus asennustiimissä. 5

6 RAUTAISIA OTTEITA On the Road Norfix Ranskassa on Pintoksen eteläisin asiakas Ranskalainen Norfix myy korkeatasoisia brändituotteita laatua ja toimitusvarmuutta arvostaville ammattilaisille. Pintoksen nauloja Norfix on myynyt jo 16 vuoden ajan. Norfix on keskittynyt nauloihin. Sen asiakkaina on merkittäviä rautakauppaketjuja sekä tukkumyyjiä Ranskassa ja muualla Euroopassa. Pintoksen haponkestäviä nauloja menee Norfixin kautta muun muassa Reunionin ja Martiniquen saarille, toimitusjohtaja Tuomas Pere sanoo. Luja asiakassuhde Norfix on alusta lähtien ollut hyvä sparraaja Pintokselle. Norfixin tavoite on myydä parempilaatuista, hyvän ja testatun ulosvetolujuuden omaavaa naulaa. Suomen markkinoiden laatuvaatimus ei ollut kovin korkea vielä 1990-luvulla. Täyttääkseen Norfixin sekä myös suomalaisia vaativampien ruotsalaisten asiakkaiden laatuvaatimukset, Pintos lähti kehittämään omia tuotteitaan. Kehitystyö jatkuu Pintoksen naulavalikoima on räätälöity Ranskan ja Keski-Euroopan vaatimusten mukaan. Tällä hetkellä kehitämme maanjäristyksen kestävää naulaa, Tuomas Pere kertoo. Norfix on edelläkävijä naulan vaatimusten esiintuojana. Myös Pintos on edelläkävijä. Sen naulat ovat CE-hyväksyttyjä ja ne vastaavat uusimpia eurooppalaisia rakennusmääräyksiä. 6

7 Yhteistyötä jo vuodesta 1997 Myyntiassistentti Pirkko Vähäaho on ollut alusta asti Norfixin vientimyynnin Suomen yhdyshenkilönä. Norfix ja Pintos ovat tehneet yhteistyötä pitkään. Pintoksella on lähes 300 erilaista tuotetta avattuna Ranskan koodeilla, Pintoksen myyntiassistentti Pirkko Vähäaho laskee. Norfix myy Pintoksen ankkurinauloja, kuumasinkittyjä uranauloja, haponkestäviä irto- ja konenauloja, erilaisia kuumasinkittyjä konenauloja sekä erikoispitkiä nauloja eristettyjen kattopaneelien kiinnittämiseen. Tuotteet ovat olleet pakattuina joko Pintos-laatikkoon tai ne on toimitettu asiakkaalle niin sanotulla private-label -konseptilla, jolloin pakkauksissa on asiakkaan nimi ja tarra, Pirkko Vähäaho kertoo. Pintos on hyvä kumppani Pintoksella ja sen tuotteilla on Norfixin toimitusjohtaja Aurélie Guhur-Le Gouguecin mukaan hyvä maine Ranskassa. Olemme tehneet Pintoksen kanssa tiivistä yhteistyötä vuodesta Tänä aikana meillä on ollut loistava mahdollisuus tehdä töitä hyvämaineisen naulojenvalmistajan kanssa. Aurélie Guhur-Le Gouguec korostaakin, että Norfix kykenee toimittamaan omille asiakkailleen käyttövarmoja ja CEmerkittyjä tuotteita kilpailijoitaan nopeammin. Tämä on juuri sitä, mitä asiakkaamme Norfixiltä odottavat. Taustaa: Norfix perustettiin Nordic Pneun naulan myyntiin erikoistuvaksi sisaryritykseksi vuonna Nordic Pneu myi Nokian renkaita Ranskassa. Norfix osti nauloja ensin Ofalta, joka oli aiemmin Pintoksen Jokioisten tehtaan omistaja. Ofa myytiin Gunnebolle vuonna Seuraavana vuonna Norfix ryhtyi etsimään uutta naulantoimittajaa Pohjoismaista. Nordic Pneun omistaja Karl Mjörndal ja Norfixin vetäjä Michel Marion vierailivat Pintoksella kesällä Tästä käynnistyi Norfixin ja Pintoksen yhteistoiminta. Michel Marion ja Karl Mjörndal myivät yrityksen Norfixin työntekijöille Aurélie Guhur-Le Gouguecille ja Patricia Trioullierille vuonna Norfixin konttori sijaitsee Pariisin liepeillä Saint-Arnoult-En-Yvelinessa ja varasto Le-Perray-En-Yvelinessa hyvien kulkuyhteyksien varrella. 7

8 Pintos ja SAMK tekevät tuotekehitystyötä Uutta 3D-tekniikkaa hyödynnetään pian harjatankojen laatumittauksissa Pintos tekee tuotekehitystyötä myös oppilaitosten kanssa. Yhteisprojekteja toteutetaan muun muassa Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) kanssa. Harjatankojen ja naulojen laadunvalvontaan ja tuotantoprosessien kehittämiseen liittyvät projektit ovat loppuvaiheessa. Kun harjateräs poistetaan mittauslaitteesta, tietokone käsittelee kaikki 400 erilaista kuvaa, tekee niistä tangon 3D-mallin ja mittaa kaikki tarvittavat ominaisuudet Tavoitteena on, että harjateräksen ominaisuuksia varten tehtävä työ on valmis tämän vuoden lopussa ja Pintos pääsee testaamaan sitä talven aikana. Naulojen tarkasteluun tehtävä työ valmistuu konenäön osalta keväällä. Tässä järjestelmässä mekaniikalla on merkittävä rooli. Sen kehittämisestä tullaan sopimaan erikseen Pintoksen kanssa, tutkijaopettaja, FM Mirka Leino kertoo. Huikea tarkkuus Harjateräksen mittausjärjestelmä on uutta 3D-kuvaustekniikkaa. Mittaus perustuu siihen, että harjaterästä pyöritetään kameran edessä taustavaloa vasten. Näin harjateräksestä saadaan silhuettikuvia, joissa harjateräs näkyy mustana ja tausta valkoisena. Tällä menetelmällä harjateräksen ääriviivat saadaan erittäin tarkasti näkyville. Satoja kuvia Mitattavasta harjateräksestä otetaan 400 kuvaa eri suunnista. Näiden kuvien avulla voidaan ohjelmallisesti muodostaa tarkka 3D-malli. Tästä 3D-mallista voidaan mitata ja laskea kaikki halutut mitat eli harjakorkeus, -kulma ja -väli, harjan poikkipinta-ala ja nousukulma sekä harjarivien välinen etäisyys. Käytännnössä tämä tarkoittaa sitä, että Pintoksen valmistaman harjateräksen ominaisuuksia voidaan mitata nykyistä tarkemmin ja mittaustapahtumasta saadaan toistettava, Mirka Leino selvittää. 8 Ammattikorkeakoulut kansainvälisen teknologiatiedon tulkkeina pk-yrityksille -projektin toiminnallisena tavoitteena on muun muassa tunnistaa projektiin osallistuvien yritysten teknologiatiedontarpeet. Projektissa hyödynnetään kansainvälisiä tiedonlähteitä. Projekti alkoi kesällä 2011 ja se päättyy Pintoksen lisäksi projektissa on mukana 16 yritystä Satakunnasta, Etelä-Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta.

9 Kansainvälisesti palkittu Harjateräksen mittaussovellusta on esitelty muun muassa IN-TECH2013- konferenssissa Budapestissa syyskuussa. Siellä järjestelmästä kirjoitetulle artikkelille ja siitä pidetylle esitelmälle myönnettiin Award for Science Technology Transfer -palkinto. Tämä palkinto on merkki kansainvälisesti merkittävästä tutkimustyöstä. Uusia sovelluksia Konenäköä voidaan hyödyntää muun muassa naulojen laadun tarkastamisessa. Projektin aikana selvitetään myös muita konenäön sovellusmahdollisuuksia. Projektilla on oma Verkkotietopankki. Sen avulla Pintoksen ja muiden yhteistyöyritysten edustajat pääsevät lukemaan ja oppimaan erilaisia projektissa selvitettyjä asioita. Projektiin sisältyy myös seminaari- ja demonstraatiotilaisuuksia, joissa käydään teoriassa ja käytännössä läpi erilaisia teknologioiden hyödyntämismahdollisuuksia. Kaikki projektissa selvitettävät asiat ja teknologiat ovat sellaisia, joista osallistuvat yritykset ovat toivoneet lisätietoa, Mirka Leino alleviivaa. SAMKin projekti-insinööri Tommi Lehtinen seuraa, miten harjateräksen mittauslaite kuvaa tankoa eri suunnista. 9

10 Pintoksen raudoiteverkoilla kova kysyntä Laatutyö ja asiakaslähtöinen toimintatapa tuovat tulosta Pintos ei lepää laakereillaan vaan tekee jatkuvasti kehitystyötä. Tämä näkyy niin tuotteissa kuin palvelukonseptien rakentamisessa. Erikoisverkkojen kysynnän ripeä kasvu käynnisti tarpeen tehostaa entisestään toimitusketjua. Lapin tehtaan M2000-verkkokoneella on hyvä tilauskanta. Pintos tekee parhaillaan uudistuksia, jotta tilaustuotteiden toimitusaikaa saadaan lyhennettyä. Käynnissä on projekteja, joissa uudistamme toimintaamme aina tilausprosessia myöden, tuotepäällikkö Saku Ailanen kertoo. Yhtiön tuotanto- ja myyntihenkilöstö tekevät saumatonta yhteistyötä. Näin asiakkailta tulleisiin toiveisiin ja muuttuviin tarpeisiin pystytään reagoimaan nopeasti. Pintoksen parhaita puolia on sen muuntautumiskyky markkinoiden sitä vaatiessa, Saku Ailanen korostaa. Tuotekehitys jatkuu Raudoitetoimittajana Pintos haluaa aktiivisesti kehittää Suomen elementtiteollisuuden raudoitteita. Näin voimme auttaa asiakkaitamme kilpailemaan kustannustehokkaasti ulkomailta tuotavia elementtejä vastaan. Elementtitehtaista yhä useammat haluavat jo nyt muottiin sopivaa raudoitusverkkoa. Siksi esimerkiksi M-2000 verkkokone on käynyt tammikuusta asti kolmessa vuorossa, Saku Ailanen kertoo. Yksilöllisiä tuotteita Kehitys erikoisverkoissa on mennyt Saku Ailasen mukaan yhä enemmän pienempiin eriin ja räätälöidympiin tuotteisiin. Olemme ottaneet markkinoilta haasteen vastaan. Haluamme jatkossa palvella asiakkaitamme vielä paremmin myös erikoisverkkotoimituksissa. Kattavaa palvelua Suomessa käytetystä betonista valtaosa on teollisesti tuotettua valmisbetonia. Valmisbetonia käytetään etenkin paikallavalurakentamiseen. Pintos on valmis lisäämään erikoisverkkotoimituksia myös paikallavalurakentamisen tarpeisiin, Saku Ailanen sanoo. Hänen mielestään elementtiteollisuuden työnjohdon kannattaisi miettiä, olisiko perinteiselle raudoittamiselle muuta vaihtoehtoa. Itse pitäisin hyvänä vaihtoehtoa, jossa entistä valmiimpien raudoitteiden avulla voitaisiin siirtyä suoraviivaisemmin ja kustannustehokkaammin elementin betonoimiseen. 10

11 Pintoksella erinomainen konekanta Rakennusala tarvitsee yhä pidemmälle jalostettuja raudoitteita. Tämä tuo paineita verkon- ja koneiden valmistajille. Esimerkiksi erikoisverkon kysynnän voimakas kasvu asettaa konekannalle uusia haasteita. Pintoksella tähän haasteeseen on vastattu mittavilla kone- ja laiteinvestoineilla. Euran tehtaalla viedään parhaillaan läpi uudistusta, jossa tehtaalle asennetaan kaksi uutta vetolinjaa ja automaattipuolaimet. Lapin tehdas puolestaan on jo edennyt valmistuksessa ison harppauksen. Mukautuvia koneita Lapin tehtaalla muuttuneen kysynnän tarpeisiin on hankittu koneita muun muassa erikoisverkon valmistukseen. Koneisiimme voidaan muuttaa asetuksia erittäin helposti ja nopeasti, tuotantopäällikkö Pekka Nurminen sanoo. Tämä ominaisuus on välttämätön, sillä sarjat ovat usein pieniä, langat eri vahvuisia samassa verkossa, lankajaot vaihtelevat tai verkkoon halutaan erikokoisia aukkoja ja erilaisia taivutuksia. Sen lisäksi, että koneiden täytyy muuntua moneksi, niiden on oltava tehokkaita ja tarkkoja. Hyvä vuosi Lapin tehtaan tuotanto on käynyt täysillä kierroksilla heti tammikuusta lähtien. Etenkin erikoisverkon kysyntä lisääntyy koko ajan, Pekka Nurminen toteaa tyytyväisenä. Hän sanoo, että myös loppuvuosi on ollut varsin kiireinen. Erikoistuotanto on pysynyt hyvällä tasolla. Myös varastotuotteita on tehty lisää. Hän kertoo, että ensi vuonna on suunnitelmissa jopa lisätä erikoisverkon kapasiteettia. Hyvän tilauskannan ansiosta Pintos on voinut vahvistaa henkilöstöään. Meiltä saa erikoisverkkoja niin suorina kuin eri tavoin taivutettuina, tuotantopäällikkö Pekka Nurminen sanoo. Pintos Points 2/2013-lehden toimituskunta: Jari Haarala, Jaakko Järvinen, Piia Koivisto Päätoimittaja: Merja Maansalo, MM-viestintä Taitto: Mainostoimisto PJG

12 Myynnin ja logistiikan asiantuntijamme Myyntipäällikkö (Rautakauppa ja rakennusliikkeet) Haarala Jari gsm Myyntipäällikkö (Elementtiteollisuus) Kosunen Jussi gsm Myyntiassistentti (Naulat ja konenaulat, vienti,tilaukset, laskutus) Vähäaho Pirkko gsm Myyntiassistentti (Rautakauppa ja rakennusliikkeet, tilaukset, laskutus, terminaalitilaukset) Levo Päivi gsm Myyntiassistentti (Rautakauppa ja rakennusliikkeet, tilaukset, laskutus) Koivisto Piia gsm Tuotepäällikkö (Elementtiteollisuus) Ailanen Saku gsm Myyntiassistentti (Elementtiteollisuus, tilaukset) Puttonen Tuulia gsm Logistiikkapäällikkö (Lähetykset, kuljetukset) Kemppainen Arto gsm Myyntipäällikkö (Teollisuusnaulat/ kotimaa) Huhtakallio Jani gsm Avainasiakaspäällikkö (Rautakauppa ja rakennusliikkeet) Kosonen Anssi gsm Myynti-insinööri (Elementtiteollisuus) Kauramaa Tommi gsm NIMITYSUUTINEN Pintos-konsernin talouspäällikkönä aloitti KTM Sari Nurminen (35). Hän siirtyi tehtävään Huittisten Säästöpankista. Hän on työskennellyt aiemmin vastaavissa tehtävissä Apetit Oyj:ssä ja Suomen Rehussa. Samassa yhteydessä Kristiina Vaurio siirtyi osa-aikaeläkkeelle. Hän jatkaa yrityksessä controllerin tehtävissä toistaiseksi. PINTOS OY Pysäkintie EURA Puh. (02) Loppuvuoden aukiolo Vuodenvaihteen kuljetukset: Viimeisin lastauspäivä ennen joulua on pe (> tavarat perillä ma ) Ensimmäinen lastauspäivä joulun jälkeen on to (> tavarat perillä pe ) Perustavaa tietoa - Rautaisella Tilauksenne ja tiedustelunne otamme vastaan osoitteessa: pintos@pintos.fi

Erikoisverkkoja. Profitjärjestelmä. Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella. mittatilaustyönä s. 8. otettiin käyttöön. s. 9

Erikoisverkkoja. Profitjärjestelmä. Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella. mittatilaustyönä s. 8. otettiin käyttöön. s. 9 Pintos Oy:n asiakaslehti 1/2015 Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella Erikoisverkkoja mittatilaustyönä s. 8 Profitjärjestelmä otettiin käyttöön s. 9 Pintos-brändillä hyvä maine Yrityksen ja sen tuotteiden

Lisätiedot

RAUTAISIA OTTEITA. Jo vuodesta 1956 RAUDOITTEET I HAAT I NOSTOLENKIT I NAULAT

RAUTAISIA OTTEITA. Jo vuodesta 1956 RAUDOITTEET I HAAT I NOSTOLENKIT I NAULAT RAUTAISIA OTTEITA Jo vuodesta 1956 RAUDOITTEET I HAAT I NOSTOLENKIT I NAULAT Viisikymmentä vuotta sitten, 50-luvulla, kansa rakensi kotimaata ja Pintos Oy teki ensimmäiset naulansa, aluksi vain kahdella

Lisätiedot

Peräkärrykokoinen. Virtuaalitehdaskierros. PBK-ja PBRnostolenkit. Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella. Satu Tuomiston kanssa messuilla 4-5

Peräkärrykokoinen. Virtuaalitehdaskierros. PBK-ja PBRnostolenkit. Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella. Satu Tuomiston kanssa messuilla 4-5 Pintos Oy:n asiakaslehti 2/2012 Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella Virtuaalitehdaskierros Satu Tuomiston kanssa messuilla 4-5 Peräkärrykokoinen raudoitusverkko 6-7 PBK-ja PBRnostolenkit uudistuivat

Lisätiedot

Naulat Raudoitusverkot Harjatangot Muut verkot Väliketuet ja sidelangat Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat Rengasraudoitteet

Naulat Raudoitusverkot Harjatangot Muut verkot Väliketuet ja sidelangat Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat Rengasraudoitteet Naulat Raudoitusverkot Harjatangot Muut verkot Väliketuet ja sidelangat Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat Rengasraudoitteet Erikoisraudoitteet RAUDOITUSVERKOT VARASTOTUOTTEET B500K, SFS

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

MYYJÄN APU TUOTETIETOA:

MYYJÄN APU TUOTETIETOA: MYYJÄN APU TUOTETIETOA: Vasaranauloista Pintos konenauloista Raudoitusverkoista Väliketuki-tuotteista Harjatangoista Pintos vasaranaulat OIKEA NAULA OIKEAAN PAIKKAAN Pintos Vasaranaulat Kuumasinkityt Sähkösinkityt

Lisätiedot

KiVi 2009 Live! Seminaari. Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille. Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja.

KiVi 2009 Live! Seminaari. Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille. Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja. KiVi 2009 Live! Seminaari 8.10.2009 Joensuu Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja Flaxwood Oy YRITYS PÄHKINÄNKUORESSA Flaxwood Oy on perustettu

Lisätiedot

Tuotanto. Lankojen valmistus tapahtuu kylmävetämällä, käyttäen raakaaineena

Tuotanto. Lankojen valmistus tapahtuu kylmävetämällä, käyttäen raakaaineena Jokioisten lankatehdas Oy:n juuret ulottuvat vuoteen 1804, jolloin Jokioisten kartanoiden silloinen omistaja Gustaf von Willebrand perusti Loimijoen varteen kankirautapajan. Jokioisten Lankatehdas Oy jatkaa

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

Pintos Oy:n asiakaslehti 1/2014. Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella. Naulojen tilaus netistä s. 4. Naula -extra s FinnBuild -messut s.

Pintos Oy:n asiakaslehti 1/2014. Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella. Naulojen tilaus netistä s. 4. Naula -extra s FinnBuild -messut s. Pintos Oy:n asiakaslehti 1/2014 Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella Naulojen tilaus netistä s. 4 Naula -extra s. 4 10 FinnBuild -messut s. 11 Tuotamme lisäarvoa asiakkaille Pintoksessa avainsanoja

Lisätiedot

Elektroninen ohjaus helposti

Elektroninen ohjaus helposti Elektroninen ohjaus helposti Koneiden vankka ja yksinkertainen ohjaus älykkään elektroniikan avulla IQAN-TOC2 oikotie tulevaisuuteen Helppo määritellä Helppo asentaa Helppo säätää Helppo diagnosoida Vankka

Lisätiedot

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa

Lisätiedot

Naulat RAUDOITUSVERKOT HARJATERÄKSET HARJATERÄSKIEPIT MUUT VERKOT Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat Rengasraudoitteet

Naulat RAUDOITUSVERKOT HARJATERÄKSET HARJATERÄSKIEPIT MUUT VERKOT Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat Rengasraudoitteet Naulat RAUDOITUSVERKOT HARJATERÄKSET HARJATERÄSKIEPIT MUUT VERKOT Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat Rengasraudoitteet Erikoisraudoitteet KIINNIKKEET & RAUDOITTEET Pintos raudoitusverkon

Lisätiedot

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa.

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. Verkkokaupan tilanne Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. 65 %:lla suomalaisista on käytössään älypuhelin. Suomalaisista kuluttajista 45 % tekee verkko-ostoksia. Vuonna

Lisätiedot

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE

HAXLOG RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE MAHDOLLISUUKSIA MONELLE TOIMIALALLE RÄÄTÄLÖITYÄ VARASTOTILAA JA PIENTEOLLISUUDEN TUOTANTOTILAA PÄÄVÄYLIEN VARRELLA KOIVUKYLÄNVÄYLÄ 1, VANTAA OPTIMAALINEN SIJAINTI PÄÄKAUPUNKI- ALUEELLA Tampereen Kehä lll

Lisätiedot

OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun

OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun 125 vuotta Hirvikosken rannalla Loimaalla OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun Ruotsalaiseen Gunnebo Industries - teollisuuskonserniin nykyisin kuuluva OFA Oy Ab:n kettinkitehdas Loimaalla on huomattava

Lisätiedot

Toimitusjohtajat tentissä

Toimitusjohtajat tentissä Onko teknologiateollisuus sinun tulevaisuutesi? Teknologiateollisuus ry Eteläranta 10, PL 10, 00131 Helsinki puhelin 09 19231, faksi 09 624 462, www.teknologiateollisuus.fi Toimitusjohtajat tentissä 18.9.2012

Lisätiedot

Helmet Business Mentors Oy

Helmet Business Mentors Oy Helmet Business Mentors Oy Pääomasijoitusta suomalaisiin pk-yrityksiin vuodesta 1995 Suunnittelu- ja konsultointialan toimialakatsaus 20.11.2015 Toimiala pääomasijoittajan näkökulmasta Helmetin toimiala

Lisätiedot

Naulat RAUDOITUSVERKOT HARJATERÄKSET HARJATERÄSKIEPIT MUUT VERKOT Väliketuet ja sidelangat Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat

Naulat RAUDOITUSVERKOT HARJATERÄKSET HARJATERÄSKIEPIT MUUT VERKOT Väliketuet ja sidelangat Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat Naulat RAUDOITUSVERKOT HARJATERÄKSET HARJATERÄSKIEPIT MUUT VERKOT Väliketuet ja sidelangat Ansasraudoitteet Nostolenkit Kierrehaat Irtohaat Rengasraudoitteet Erikoisraudoitteet RAUDOITUSVERKOT VARASTOTUOTTEET

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

SÄHKÖINEN LIIKETOIMINTA

SÄHKÖINEN LIIKETOIMINTA SÄHKÖINEN LIIKETOIMINTA Verkkokauppa ja sähköinen markkinointi Nethit Oy Jani Lehtimäki 28.10.2013 SKJ Business Tämä materiaali ja kaikki siihen liittyvät oikeudet kuuluvat Nethit Oy:lle. Miksi verkkokauppa

Lisätiedot

25 vuotta lämpöä laadukkaasti Vantaa Lappeenranta Kuopio - Turku. Henkilökunnan määrä 25

25 vuotta lämpöä laadukkaasti Vantaa Lappeenranta Kuopio - Turku. Henkilökunnan määrä 25 25 vuotta lämpöä laadukkaasti Vantaa Lappeenranta Kuopio - Turku Liikevaihto n. 6 milj. Henkilökunnan määrä 25 Omistajat: Jukka Itkonen 55%, Reijo Lappalainen 34 %, Hannu Janhunen 7 %, Muu avainhenkilöstö

Lisätiedot

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Voimamylly Oy 3.10.2012 Voimamylly Oy Yhtiön kotipaikka Humppila Perustettu helmikuussa 2012 Valmistelu alkoi vuonna 2011 Humppilaan ideoitujen hankkeiden yhtenä osana,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I/2006

Osavuosikatsaus I/2006 Osavuosikatsaus I/2006 25.4.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Ensimmäinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Ensimmäisen

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa Educa - Opetusalan valtakunnallinen koulutustapahtuma, ammatillinen seminaari

Lisätiedot

Ennakkotietoja Componenta Oyj:n tilinpäätöksestä 1.1. - 31.12.2013

Ennakkotietoja Componenta Oyj:n tilinpäätöksestä 1.1. - 31.12.2013 Ennakkotietoja Componenta Oyj:n tilinpäätöksestä 1.1. - 31.12.2013 Heikki Lehtonen Toimitusjohtaja 10.2.2014 Componenta Tuloslaskelma Me Q4 2013 Q4 2012 Muutos Q1-Q4 2013 Q1-Q4 2012 Muutos Tilauskanta

Lisätiedot

Uusi harjatankojen. Pintopuu Oy. Investoinnit. Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella. jatkuvat 2. sai CE-merkinnät etuajassa 8-9

Uusi harjatankojen. Pintopuu Oy. Investoinnit. Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella. jatkuvat 2. sai CE-merkinnät etuajassa 8-9 Pintos Oy:n asiakaslehti 1/2013 Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella Uusi harjatankojen valmistuslinja 10-11 Pintouu Oy sai CE-merkinnät etuajassa 8-9 Investoinnit jatkuvat 2 Investoinnit jatkuvat

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy 1 Johtava toimija valituissa liiketoiminnoissa Keskitymme tuotteisiin ja palveluihin, joissa meillä on vahvaa osaamista ja kilpailuetua ja joiden

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Yritystoiminta vaatii jatkuvaa liikkeellä oloa ja

Yritystoiminta vaatii jatkuvaa liikkeellä oloa ja Pintos Oy:n asiakaslehti 1/2017 Perustavaa tietoa - Rautaisella otteella Pintos + Okaria yrityskauppa betonoi yhteistyön s. 4 Uutuudet Ruuvit ja naulaimet s. 6-7 Testaustila ja showroom s. 8-9 Asiakasnäkökulma

Lisätiedot

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa

HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HydroHeater HW HydroHeater UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi Tuotantokyky: 103 kw 0-100 0 C Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HW HydroHeater Liikkuva yksikkö lämpimän veden nopeaan toimitukseen

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia!

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Sinun työsi on haaveilla, unelmoida ja visioida. Juuri sinä haaveinesi olet oman rakennusprojektisi ammattilainen. Asiantuntija, joka tietää parhaiten,

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Mediatiedote 22.2.2012

Mediatiedote 22.2.2012 Mediatiedote 22.2.2012 Julkaisuvapaa heti NSG GROUP: PILKINGTON LAHDEN LASITEHTAAN SULKEMINEN Olemme tänään ilmoittaneet Pilkington Lahden Lasitehdas Oy:n työntekijöille NSG Groupin päätöksestä sulkea

Lisätiedot

CASE SLO. Logistiikkaan tehokuutta raportoinnilla Asmo Tapaninen

CASE SLO. Logistiikkaan tehokuutta raportoinnilla Asmo Tapaninen CASE SLO Logistiikkaan tehokuutta raportoinnilla Asmo Tapaninen Esityksen sisältö Yhtiön tausta Projektin lähtötilanne Projektin tarkoitus ja tehtävä Käytetyt tuotteet ja palvelut Aikataulut ja resurssit

Lisätiedot

LUJA-MUURIKIVET RYHDIKKYYTTÄ PIHALLE JA PUUTARHAAN LUJA-MUURIKIVIVALIKOIMA ON TÄYDENTYNYT - WWW.LUJABETONI.FI

LUJA-MUURIKIVET RYHDIKKYYTTÄ PIHALLE JA PUUTARHAAN LUJA-MUURIKIVIVALIKOIMA ON TÄYDENTYNYT - WWW.LUJABETONI.FI LUJA-MUURIKIVET RYHDIKKYYTTÄ PIHALLE JA PUUTARHAAN LUJA-MUURIKIVIVALIKOIMA ON TÄYDENTYNYT - WWW.LUJABETONI.FI LUJA-MUURIKIVILLÄ VAIHTELUA PIHALLE Lujabetoni Oy on johtava betoniteollisuusyritys Suomessa.

Lisätiedot

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis

Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS. Työvaateprofilointi Painettu & Valmis Asiakkaan infopaketti PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Työvaateprofilointi Painettu & Valmis PAINETTU &VALMIS PAINETTU &VALMIS Nykyään yhä useampi yritys haluaa työvaatteisiin yrityksen logon. Ahlsell

Lisätiedot

PAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta

PAALINKÄSITTELY. www.mchale.net. Ammattilaisen valinta PAALINKÄSITTELY www.mchale.net Ammattilaisen valinta 691 BH Yksinkertainen, monipuolinen ja luja paalinkantolaite etukuormaimeen käsiteltäessä lappeelleen pudotettuja paaleja. Piikkien ympärillä pyörivät

Lisätiedot

LeaseGreen ostaa TalPron

LeaseGreen ostaa TalPron Kauppalehti Keskiviikko 06.08.2014 klo 11:17 LeaseGreen ostaa TalPron KUVA: Katja Lehto EMC Talotekniikka myy TalPron LeaseGreen Groupille. Ydinliiketoimintoihinsa keskittyvä EMC Talotekniikka myy TalPron

Lisätiedot

FORSSAN METALLITYÖT OY. Edistyksellistä ovitekniikkaa 50 vuoden ajan

FORSSAN METALLITYÖT OY. Edistyksellistä ovitekniikkaa 50 vuoden ajan FORSSAN METALLITYÖT OY O V I T E H D A S Edistyksellistä ovitekniikkaa 50 vuoden ajan 02 OVIA ON MONENLAISIA. MEIDÄN OVEMME OVAT JÄMÄKÖITÄ JA KESTÄVIÄ. Avaa sinäkin FM-ovi! Forssan Metallityöt Oy on Suomen

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle Antti Jääskeläinen Matti Vuori Mitä on nopeus? 11.11.2014 2 Jatkuva nopeus Läpäisyaste, throughput Saadaan valmiiksi tasaiseen, nopeaan tahtiin uusia tuotteita

Lisätiedot

Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016. Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus

Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016. Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Taloustieteen perusteet 31A00110 18.04.2016 Opiskelijanumero Nimi (painokirjaimin) Allekirjoitus Pisteytys: 1 2 3 4 5 6 Yht Vastaukseen käytetään vain tätä vastauspaperia. Vastaa niin lyhyesti, että vastauksesi

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT

FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT www.carsport.fi/ford Nyt saatavana myös automaattivaihteistolla FORD TOURNEO CONNECT Esteetön taksi 1+6 tai vaihtoehtoisesti 1+4 ja 1 pyörätuolipaikka/paaripaikka

Lisätiedot

VYÖKATU 3 00160 HELSINKI

VYÖKATU 3 00160 HELSINKI VYÖKATU 3 00160 HELSINKI MYYDÄÄN N. 495 M2 HELSINGIN HELSINGIN KAUPUNKI MYY PERUSTIETOA KOHTEESTA Helsingin kaupunki myy: Myynnin kohteena on rakennus 495 m2 (ei tarkistusmitattu) ja maanvuokraoikeus n.

Lisätiedot

TUOTTEEN NIMI EDUSTAJA/ VALMISTAJA TUOTEKUVAUS SERTIFIOINTIMENETTELY. Myönnetty 1.10.2013. Alkuperäinen englanninkielinen

TUOTTEEN NIMI EDUSTAJA/ VALMISTAJA TUOTEKUVAUS SERTIFIOINTIMENETTELY. Myönnetty 1.10.2013. Alkuperäinen englanninkielinen TUOTTEEN NIMI SERTIFIKAATTI VTT-C-10100-13 Myönnetty 1.10.2013 Alkuperäinen englanninkielinen Xella kattoelementit Xella lattiaelementit EDUSTAJA/ VALMISTAJA Xella Danmark A/S Helge Nielsen Allé 7 DK-8723

Lisätiedot

Taltioni. Ensikokemukset tuotannosta. Tuomas Teuri Toimitusjohtaja Taltioni osuuskunta

Taltioni. Ensikokemukset tuotannosta. Tuomas Teuri Toimitusjohtaja Taltioni osuuskunta Taltioni Ensikokemukset tuotannosta Tuomas Teuri Toimitusjohtaja Taltioni osuuskunta Lähihistoria Terveydenhuollon ohjelma Terveystaltiohanke Terveyttä tiedosta 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Romlab.com myy tuotteita myös alle 18-vuotiaille asiakkaille sillä ehdolla, että holhooja antaa suostumuksen ostosten tekemiseen.

Romlab.com myy tuotteita myös alle 18-vuotiaille asiakkaille sillä ehdolla, että holhooja antaa suostumuksen ostosten tekemiseen. Seuraavia ehtoja sovelletaan Romlab.com ja sen asiakkaiden välisessä suhteessa Internetin välityksellä tapahtuvassa kaupassa. Romlab.com myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille sekä yrityksille

Lisätiedot

Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu

Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu Realgreen on kiinteistöön integroitava aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu VIHREÄÄ KIINTEISTÖKEHITYSTÄ Aurinko- ja tuulivoimaa hyödyntävä monienergiaratkaisu ENERGIARATKAISU KIINTEISTÖN

Lisätiedot

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 HW 3600 - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 - liikkuva lämmöntuottaja ympärivuotiseen käyttöön Liikkuva lämmöntuottaja > 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C

Lisätiedot

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU

PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU www.rinkiin.fi PAKKAUSJÄTTEEN TUOTTAJAVASTUU KOKOEKO-seminaari 18.2.2016 Savonia-ammattikorkeakoulu, Opistontie 2 Kuopio Jari Koivunen Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy SUOMEN PAKKAUSKIERRÄTYS RINKI OY

Lisätiedot

Yritykset tässä vertailussa:

Yritykset tässä vertailussa: Yritykset tässä vertailussa: This comparison contains the following companies Jouni Sakki Oy Rälssintie 4 B, FIN 72 HELSINKI tel. +358 9 22438785, GSM +358 5 6828 e-mail jouni.sakki@jounisakki.fi Tilaus

Lisätiedot

AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN

AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN UNIONINKATU AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN - HELSINKI 41 PUHELIMET 29790 37523 Suuri, ajanmukaisella koneistolla varustettu autorenkaiden vulkanoimislaitos AUTORENKAIDEN VULKANOINTI on maassamme,

Lisätiedot

MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA?

MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA? MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA? Toimitusjohtaja Petri Luukkonen, BusinessVercco Oy Taustaa BusinessVERCCO

Lisätiedot

Mielestämme hyvän konepajan tunnistaa hyvästä hitsaussaumasta. Meidän tekemistämme tuotteista sen löytää aina. Hyvä hitsaus syntyy monesta eri

Mielestämme hyvän konepajan tunnistaa hyvästä hitsaussaumasta. Meidän tekemistämme tuotteista sen löytää aina. Hyvä hitsaus syntyy monesta eri Mielestämme hyvän konepajan tunnistaa hyvästä hitsaussaumasta. Meidän tekemistämme tuotteista sen löytää aina. Hyvä hitsaus syntyy monesta eri tekijästä: Hitsaajiemme kokemus jopa yli 30 vuotta Koulutamme

Lisätiedot

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uusi Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uponorin valikoimiin kuuluvat talotekniset ratkaisut tarjoavat ensiluokkaista käyttömukavuutta, energiatehokkuutta ja erinomaisia mahdollisuuksia hyödyntää

Lisätiedot

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy Jalat maassa, tavoitteet korkealla MSK Group Oy 6.9.2016 Sisältö 01 MSK Groupin historia 02 MSK Group korkean teknologian perheyhtiö 03 MSK lukuina 04 Tytäryhtiöt 1. Sukupolvi - perustaja "Ville Isosaari

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class-tiloihin sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin

Lisätiedot

Alphaform yritysesittely. Alphaform RPI Oy

Alphaform yritysesittely. Alphaform RPI Oy Alphaform yritysesittely Alphaform RPI Oy Alphaform konserni Perustettu 1995 250 henkilöä ja >25 Meur liikevaihto Saksan pörssissä ATF Tuotantoa Saksassa, Suomessa ja Englannissa Pikamallit, protosarjat

Lisätiedot

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri

Lisätiedot

Liiketoimintasuunnitelma 01.12.2015 Giganteum. Giganteum 1/11

Liiketoimintasuunnitelma 01.12.2015 Giganteum. Giganteum 1/11 Liiketoimintasuunnitelma 01.12.2015 Giganteum Giganteum 1/11 Giganteum 2/11 Perustiedot ja osaaminen Sukunimi Etunimi Leppiaho Mika Osoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Puhelinnumero Sähköpostiosoite

Lisätiedot

Elisa Puheratkaisu Vakio Pääkäyttäjän ohjeet

Elisa Puheratkaisu Vakio Pääkäyttäjän ohjeet Elisa Puheratkaisu Vakio Pääkäyttäjän ohjeet Oma Elisa -palvelu Vaihderatkaisun hallinta Koska sovellusta kehitetään jatkuvasti, pidättää Elisa Oyj oikeudet muutoksiin. Sovelluksessa saattaa olla toiminteita

Lisätiedot

PÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN

PÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN TOMTOM TRAFFICIN AVULLA PÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN TomTom on johtava liikennepalvelujen tarjoaja. TomTom valvoo, käsittelee ja toimittaa liikennetietoa itse kehittämällään teknologialla. TomTom uskoo, että

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

Yritysbarometri Q4/2015. Julkaistu 17.12.2015

Yritysbarometri Q4/2015. Julkaistu 17.12.2015 Yritysbarometri Q4/2015 Julkaistu 17.12.2015 Yritysbarometri lyhyesti Uusi tapa tuottaa ajantasaista taloustietoa Kattava taustalla tuhansien suomalaisten pkyrityksien taloutta koskevat tiedot Ajantasainen

Lisätiedot

Design. JPT-industria Oy Juha Nisula 18.1.2016. Production. Tuonnin korvaaminen Venäjällä. Maintenance. Make it work

Design. JPT-industria Oy Juha Nisula 18.1.2016. Production. Tuonnin korvaaminen Venäjällä. Maintenance. Make it work Design Production JPT-industria Oy Juha Nisula 18.1.2016 Tuonnin korvaaminen Venäjällä Maintenance Make it work JPT-industria Oy JPT-Industria Oy on perustettu Seinäjoella vuonna 2007. JPT-Industria Oy

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

Luomukasvisten tarjontaverkostostot Suomessa

Luomukasvisten tarjontaverkostostot Suomessa Luomukasvisten tarjontaverkostostot Suomessa ProLuomun luomukasvisarvoketjutyöryhmän kokous 12.8.2014 Sari Iivonen 24.10.2014 1 Euroopan maista opittua ja Suomessa sovellettavissa olevia näkökulmia: Kuluttajien

Lisätiedot

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist Global Factory Tulevaisuuden tehdas on toimiva ja kilpailukykyinen yritysverkosto, jolla on toimintoja niin halvan

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Ryhmäraportti Jenni Kämäri, Anne Laitinen, Anssi Louet, Päivi Mäkimartti, Katri Åström Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinto Tradenomi (AMK) KEMI/TORNIO 2012

Lisätiedot

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä ecome Ecome Finland Oy Itämerenkatu 3 p. 020 7749 580 00180 Helsinki p. 020 7749 585 Suomi - Finland ecome@ecome.fi y. 2193874-3 www.ecome.fi Ecome-järjestelmä pähkinänkuoressa Ecome on suomalaisen yhtiön

Lisätiedot

MODIX Raudoitusjatkokset

MODIX Raudoitusjatkokset MODIX Raudoitusjatkokset Betoniyhdistyksen käyttöseloste nro 23 2/2009 MODIX -raudoitusjatkos Peikko MODIX raudoitusjatkosten etuja: kaikki tangot voidaan jatkaa samassa poikkileikkauksessa mahdollistaa

Lisätiedot

Irtopakastamon naapurissa sijaitsevat Toripihan suuret pakkasvarastot tuotteiden välivarastointiin.

Irtopakastamon naapurissa sijaitsevat Toripihan suuret pakkasvarastot tuotteiden välivarastointiin. IQF- Vesanto sijainti: Irtopakastuslaitos sijaitsee Pohjois-Savossa Vesannon taajamassa sijaitsevan kala-aseman yhteydessä. Hallinnoijana toimii kalastajien omistama Vesannon Kala Osk. Irtopakastamon naapurissa

Lisätiedot

Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900

Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900 Välitasot Lisää lattiapintaa Weland-välitasot Weland-välitasoilla voit hyödyntää tilan koko tilavuuden lattia-alan lisäämiseksi. Yksinkertainen ja kustannustehokas tapa hyödyntää tilojen mahdollisuudet.

Lisätiedot

Teetkö töitä teräksestä valmistettavien rakennuspalkkien kanssa? Miten olet automatisoinut tuotantoasi?

Teetkö töitä teräksestä valmistettavien rakennuspalkkien kanssa? Miten olet automatisoinut tuotantoasi? 1/6 Teetkö töitä teräksestä valmistettavien rakennuspalkkien kanssa? Miten olet automatisoinut tuotantoasi? Kilpailu rakennusalan tuotteissa on varsin raadollista, olipa kyse itse rakennuksista tai vaikkapa

Lisätiedot

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke

Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kylien kilpailukyky Maaseudun kilpailukyky seminaari Tammelassa 17.9.2009 Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kylä välittää -hanke Kehityksen suuret linjat 1: Suomi Alkutuotanto > Teollisuustuotanto

Lisätiedot

Yhteisöllinen tapa työskennellä

Yhteisöllinen tapa työskennellä Yhteisöllinen tapa työskennellä Pilvipalvelu mahdollistaa uudenlaisten työtapojen täysipainoisen hyödyntämisen yrityksissä Digitalisoituminen ei ainoastaan muuta tapaamme työskennellä. Se muuttaa meitä

Lisätiedot

Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9.

Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9. Tuotetiedot helpottamaan hankintatoimen arkea ja kokonaishankinnat hankintatoimen tehostajana Terveys- ja talouspäivät Hämeenlinna 27.9.2013 Ilari Vaalavirta, toimitusjohtaja Mediq Suomi Oy Esityksen sisältö

Lisätiedot

EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ

EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ EDC TYÖMAAJÄRJESTELMÄ EDC Työmaajärjestelmä on uusinta mobiiliteknologiaa hyödyntävä monipuolinen järjestelmä, joka tehostaa työmaiden päivittäisiä toimintoja ja rutiineja. East Dataconst Oy Puh. +358

Lisätiedot

Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja

Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja Kaukomarkkinat Oy JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja Pääomamarkkinapäivä 19.1.2010 1 Maailman markkinoiden osaaja Kaukomarkkinat toimii kaikilla toimialoillaan Suomessa. Erikoistunutta toimintaa myös Puolassa,

Lisätiedot

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén

Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa. StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila 2010 -kyselytutkimuksen satoa StratMark-kesäbrunssi 17.6.2010 Johanna Frösén Markkinoinnin tila -kyselytutkimus Tavoitteena laaja yleiskuva suomalaisen markkinoinnin tilasta ja kehityksestä

Lisätiedot

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle

HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle HW 1800 HW 1800 HW 1800 (350) - voimapesä pikkuveljeksi HW 3600:lle Liikkuva lämmöntuottaja - 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C lämpöistä vettä. Kuljetuksen, kokoamisen,

Lisätiedot

Pelletöinti ja pelletin uudet raaka-aineet 9.2.2010 Valtimo

Pelletöinti ja pelletin uudet raaka-aineet 9.2.2010 Valtimo Pelletöinti ja pelletin uudet raaka-aineet 9.2.2010 Valtimo Lasse Okkonen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Lasse.Okkonen@pkamk.fi Tuotantoprosessi - Raaka-aineet: höylänlastu, sahanpuru, hiontapöly

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011

Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011 Suomi Paviljonki yhteisosasto työstökoneja teknologiamessuille Kiinan Shenzheniin 28.-31.3.2011 Cannus Oy (Suomi) ja Nordic Trade House - NTH (Kiina) järjestävät suomalaisille yrityksille Finland Pavilion

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Teollisuus-, ulkomaankauppa-, tutkimus- ja energiavaliokunta 27. helmikuuta 2003 PE 321.965/8-16 TARKISTUKSET 8-16 Lausuntoluonnos (PE 321.965) John Purvis Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

Lakea Sydänpuu. Lakea Heartwood

Lakea Sydänpuu. Lakea Heartwood Lakea Sydänpuu Lakea Heartwood Lakean tilaelementtirakenteiset puukerrostalohankkeet KOy Rauman Palvelukoti, 16 as., 2012 Lintuviita 2, Seinäjoki, 50 as., 2013 KOy Turun palvelukoti, 54 as., 2014 As Oy

Lisätiedot

Standardien hankinta. Tiedottaja Jyrki Alanko, SFS 9.9.2014

Standardien hankinta. Tiedottaja Jyrki Alanko, SFS 9.9.2014 Standardien hankinta Tiedottaja Jyrki Alanko, SFS 9.9.2014 SFS:n tuotteet - 1 SFS vahvistaa vuosittain runsaat 1 500 SFSstandardia Uudet SFS-standardit ovat valtaosin eurooppalaisia EN-standardeja, joista

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

FOKUKSENA OPTRONIIKKA. Mitä silmä ei näe, siihen tarvitaan optroniikkaa

FOKUKSENA OPTRONIIKKA. Mitä silmä ei näe, siihen tarvitaan optroniikkaa FOKUKSENA OPTRONIIKKA Mitä silmä ei näe, siihen tarvitaan optroniikkaa T U O T E K E H I T Y S, V A L M I S T U S J A K O K O O N P A N O Millog Optroniikalla on 70-vuotiset perinteet ja osaaminen optisten

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot