Kesän kohokohdat lehden sivuilla!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kesän kohokohdat lehden sivuilla!"

Transkriptio

1 Hyvinkään Golfseuran syyslehti 2013 jäsenille ja yhteistyökumppaneille Kesän kohokohdat lehden sivuilla! Pääkirjoitus Kiitos Petteri Oksaselle puheenjohtajuudesta ja menestystä uuteen tehtävään Kaakon Golfissa. Mikan analyysi Tilastotietoa Kapteenilta Vantaanjoki osa 2 Toimikuntien artikkelit Kesän kilpailut Henkan Floridan terveiset Ihmeellinen kineesioteippaus Pekka Tamminen Afrikassa Mike Holopainen Dubaissa Hyvinkää Tour Portugalissa

2 Golf Center Weekend täytti kentän ja klubitalon kesällä 2013.

3 S Y K S Y E VERYBODY PÄÄKIRJOITUS Päätoimittaja, tuottaja Jukka Rimpiläinen Ennätyskesä, joka jää mieleen Jokainen meistä aikuisista muistaa ne lapsuuden upeat kesät, jolloin aurinko vain paistoi, päivästä toiseen. Nyt saimme kokea sen uudelleen aikuisiässä tästä ei kesä enää parane, ajattelin. Upea kesä vaikutti myös ainakin Etelä-Suomen kenttien toimintaan sitä vilkastaen. Kierrosmäärät ovat lisääntyneet parhaimmillaan noin 15 %:lla ja uskaltaisin väittää, että vuokrapelioikeusmarkkinatkin saivat ilmastolta vetoapua. Ja hyvä niin, sillä edelliskesä olikin sitten jotain ihan muuta. Laukaan Peurunkagolfin lehdessä kerrottiin, kuinka kesällä 2012 oli 3 aurinkoista, pilvetöntä päivää ja 66 sadepäivää huh. Tämä kesä tullaan muistamaan myös Hyvinkään kentän kierrosmääräennätyksestä yli kierrosta, eli pelaajaa, eli enemmän elämää kentällä kuin koskaan. Keväällä lanseerattu Pieni pallo, iso ilo -kampanja näyttää siis toimineen. Eikä kausi ollut ennätyspitkä kuten vuosina 2007 ja 2008, jolloin pelattiin huhtikuussakin jo yli tuhat kierrosta. Ja vielä sekin, että vieraspelaajamäärät ovat pudonneet parissa vuodessa noin tuhannella, eli kierrosmääräennätyksestä vastasivat omat jäsenemme. Yhteisömme strategia siis toimii. Nyt on sitten marraskuu, pimeää ja märkää ja kohta tulee joulu. Golfareille tämä aika on joko taukoa golfkaudesta, tai sitä pidennetään etelän pelireissuilla. Osalla ovat alkaneet talvilajien harrastamiset, kuntosalit ja sisäpalloilulajit. Luulen, että äärimmäisen harvat siirtyvät saman tien golfin sisäharjoitteluun. Hyvinkään oma talviharjoittelupaikka avattiin marraskuun puolivälissä. Suurin käyttäjäjoukko sille löytynee opetusryhmistä, joita Heikki Hirvonen vetää. Talvi onkin erinomaista aikaa kehittää lihaskuntoa, kestävyyttä ja golfin vaatimaa notkeutta yhdessä lajiharjoittelun kanssa. Joka näihin asioihin keskittyy, saa nauttia ensi kesänä paremmasta tuloskunnosta. Tässä lehdessä kerromme miten kausi 2013 sujui ja palautamme mieliin sen huippuhetket. Syyskokouksessa toimikuntien puheenjohtajat esittelivät tulevan kauden toimintasuunnitelmat ja niiden pohjalta palvelupäällikkömme Markus Junni rakentaa jälleen kilpailu- ja tapahtumakalenterin kaudelle Näitä toimintasuunnitelmia esitellään myös tässä lehdessä toimikuntien vetäjien kirjoittamina. Parinkymmenen hengen vapaaehtoisjoukko suunnittelee ja rakentaa siis jo ensi kesää teille hyvät jäsenet. Kollektiivinen kumarrus siihen suuntaan ja kiitos. Pieniä muutoksiakin tullaan ensi kaudella näkemään ja jäsenistöä aktivoidaan jälleen viihtyisään yhdessäoloon. Everybody syksy 2013 Lehden kansikuvassa väistyvä puheenjohtajamme Petteri Oksanen, joka aloittaa Kaakon Golfin toimitusjohtajana. Everybody-lehti kertoo kesän 2013 tapahtumat ja esittelee mielenkiintoiset taustat. Lehti postitetaan kaikille seuran jäsenille ja yhteistyökumppaneille. Päätoimittaja Jukka Rimpiläinen Puh jukka.rimpilainen@mvjr.inet.fi Avustajat Lehden avustajina toimivat toimikuntien puheenjohtajat, caddiemasterin toimiston henkilökunta, palvelupäällikkö Markus Junni sekä toimitusjohtaja Mika Nieminen. Valokuvat Jukka Rimpiläinen, Heikki Hirvonen ja seuran jäsenet Ilmoitusmyynti Kevään 2014 lehden ilmoitustilavaraukset osoitteella: jukka.rimpilainen@mvjr.inet.fi Painopaikka SP-Paino Oy, Nurmijärvi

4 E VERYBODY S Y K S Y Mikan analyysi Hienossa kunnossa ollut kenttä ja hyvät säät hellivät pelaajia kuluneena kesänä. Hyvigolfin pelioikeuksien kysyntä on säilynyt hyvänä, mikä pitää sellaiset osakkeenomistajat tyytyväisinä, jotka eivät itse käytä omaa pelioikeuttaan. Osakkeet sisältävät yhteensä 850 pelioikeutta, jotka olivat lähes kaikki tänäkin vuonna pelaajien käytössä. Runsas omien pelioikeudenhaltijoiden määrä näkyy positiivisesti mm. aktiivisena seuratoimintana. Perinteisten kilpailutapahtumien massiiviset osallistujamäärät ihmetyttävät niin omia kuin vieraita. Hyvän seurahengen ylläpitäminen onkin yksi yhteisömme tärkeimpiä menestystekijöitä. Valtaosalla golfyhtiöitä menee edelleen hyvin Talouden matalasuhdanne ja toimialan rakennemuutos ovat näkyneet myös golfrintamalla muutaman kentän todella hankalana taloudellisena tilanteena. Vaikka muutamalla yksittäisellä kentällä on suuriakin haasteita, ei kuitenkaan pidä luoda sellaista kuvaa, että golfyhtiöillä menisi kauttaaltaan huonosti. Valtaosalla suomalaisista golfyhtiöistä osakkeet ovat vapailla markkinoilla ja tulorahoitus on sitä kautta turvattu. Jostain syystä yleinen keskustelu velloo golfosakkeiden arvojen romahtamisessa, mikä ei useimmissa golfyhtiöissä vaikuta millään tavalla itse toiminnan pyörittämiseen. Suurimmalla osalla golfyhtiöistä kassavirta riittää toiminnan kehittämiseen siinä missä ennenkin ja asiat ovat kaikin puolin kunnossa. Mika Nieminen, Hyvigolf Oy:n toimitusjohtaja Kentän hoitotaso laajenee Myös Hyvigolfin talous on hyvässä kunnossa ja yhtiövastiketaso edelleen valtakunnallisen keskiarvon alapuolella. Omaisuuden pitäminen kunnossa vaatii kuitenkin vuositasolla paljon rahaa. Kenttä ja klubirakennus ovat jo 25-vuotiaita ja peruskorjauksia tehdään koko ajan. Kentän viime vuosien hyvän kunnon johdosta ei ole tarkoitus aloittaa mitään massiivisia kentän peruskorjauksia lähitulevaisuudessa. Nykyinen hoitotaso pyritään säilyttämään viheriöillä ja ensi vuoden tavoitteena on saada sama hoitotaso laajennettua myös väylille ja aloituspaikoille. Myös kentän kuivatusjärjestelmän jatkuva parantaminen on työlistoilla. Julkisivu klubitalossa kuntoon Klubirakennuksen viihtyisyys näyttelee tärkeää roolia sekä omien pelaajien, vieraiden että yritystapahtumien järjestämisessä. Klubin pintoja on viime vuosien aikana uusittu ja samaa työtä jatketaan alkavan talvikauden aikana. Tavoitteena on remontoida yläkerran wc takaisin pelaajien käyttöön sekä uusia molempien pukuhuoneiden lattiat ja wc-tilat. Klubille on tarkoitus tehdä myös täydellinen julkisivuremontti keväällä Kustannukset on tarkoitus kattaa tulorahoituksella. Alennuksia vain sitoutuneille Hyvigolfin uusi vieraspelaajien green fee -hinnoittelumalli toimi kuluneella kaudella hienosti. Jatkossakin kaikki alennetut green fee -hinnat perustuvat siihen, onko vieraalla itsellään aktiivinen pelioikeus jollekin Suomen kentälle vai ei. Kaikki vieraat ovat erittäin tervetulleita, mutta hinta määräytyy sitoutumisen perusteella. Eli osakkeenomistajan vieraatkin ovat oikeutettuja alennettuun hintaan vain jos vieraalla on aktiivinen pelioikeus jollekin kentälle. Huomio vuokrapelioikeusmarkkinoihin Osakkeiden jälkimarkkinat ovat Hyvigolfin hyvistä osakaseduista huolimatta heikot. Ainoa keino saada osakkeet kiinnostaviksi näyttäisi olevan vuokrapelioikeusmarkkinoiden kehittäminen. Silloin kun kaikki vuokrapelioikeudet menevät kaupaksi, eikä pelioikeuksia yksinkertaisesti ole enää tarjolla, alkaa osakkeidenkin kysyntä taas lisääntyä. Lähivuosien tavoitteena on siis kasvattaa vuokrapelioikeuksien kysyntä yli tarjonnan. Tällöin ainoa tapa turvata oma pelaaminen Hyvigolfin kentällä on ostaa oma osake. Vuokrapelioikeusmarkkinoiden toimivuus tuleekin jatkossa olemaan yksi tärkeimpiä osakasetuja. Kultakortin rinnalle hopeakortti Yksi tapa lisätä vuokrapelioikeuksien kysyntää on lisätä etuja. Tällä hetkellä kaikki edut on suunnattu vain pelaaville osakkeenomistajille. Jo tulevana vuonna tulemme laajentamaan osan eduista koskemaan myös pelioi- 4

5 S Y K S Y E VERYBODY Klubitalon julkisivulle tehdään täysremontti ensi vuonna. keudenhaltijoita. Kultakortin rinnalle olemme kehittämässä hopeakorttia, joka nostaisi vieraspelaamiseen liittyvät etuisuudet myös vuokrapelioikeuden haltijan näkökulmasta uudelle tasolle. Talvi on toimiston kiireisintä työaikaa Tähän aikaan vuodesta ihmiset usein kysyvät, mitä golfkentän toimitusjohtaja tekee talvella, kun kenttä on suljettu. Oletuksena ihmisillä on, että hektisen kesän jälkeen pidetään pitkät lomat, mutta asia on päinvastoin talvel- la tehdään kaikki työt. Runsas työmäärä liittyy luonnollisesti organisaatioiden pienuuteen. Golfyhtiöissä on ympärivuotisia toimistotyöntekijöitä yleensä 1 4, kentän koosta riippuen. Meillä ympärivuotisia on toimistossa minun lisäkseni palvelupäällikkömme Markus Junni. Talven aikana saa ihan tosissaan tehdä töitä, että kaikki on valmista, kun uusi golfkausi alkaa. Kesä menee sitten talvella suunniteltujen asioiden toteuttamisessa, arkirutiinien hoitamisessa, talouden seuraamisessa sekä tulipalojen sammuttelemisessa. Itselleni kulunut kesä oli koko Hyvigolfin työurani kiireisin ja kävellen pelatut golfkierrokset jäivät säälittävään kolmeen. Onneksi juostuja Speedgolf-kierroksia tuli kuitenkin kymmenkunta. Yhtenä aamuna pelattiin Janne Linnermon, Heikki Hirvosen ja Ville Miettisen kanssa 36 reikää aikaan 1 h 57 min. Eli ihan turha väittää, että golfaaminen veisi liikaa aikaa! Hienosta golfkesästä kaikkia kiittäen, Mika Jatkossakin kaikki alennetut green fee -hinnat perustuvat siihen, onko vieraalla itsellään aktiivinen pelioikeus jollekin Suomen kentälle vai ei. 5

6 E VERYBODY S Y K S Y Taiteellinen johtajamme Petteri Oksanen kertoi syyskokouksessa joutuneensa luopumaan laulu-urastaan korvien tinnityksen vuoksi. Puheenjohtajana hän toimi seurassamme vuosina ja jatkaa nyt golfuraansa Kaakon Golfin toimitusjohtajana. Kuvassa Petteri vasemmalla näyttämötaiteen parissa. Seuran puheenjohtaja Petteri Oksanen siirtyy uusiin haasteisiin Tämä on viimeinen puheenjohtajan palstan juttuni, ja kirjoitan sitä melko haikein mielin. Vajaan kymmenen vuoden aika seuran hallituksessa, joista neljä viimeistä puheenjohtajana, on päättymässä. On ollut todella antoisaa ja mieluista toimia näissä luottamustehtävissä. Koko tämän ajan seuran henki on ollut erinomainen, tapahtumissa käy paljon osallistujia ja kentälle tullessa näkee aina iloisia ihmisiä. Puheenjohtajan olo on myös aina ollut melko huoleton, sillä kaikki työ ei jää yksille tai kaksille harteille, vaan seurastamme löytyy runsaasti aktiivista väkeä, joka ottaa erilaisia tehtäviä vastattavakseen ja tällöin poikkeuksetta myös toteuttaa ne. Iso kiitos kaikille, joiden kanssa on yhdessä hoidettu seuran asioita ja tapahtumia, erityisesti Mikalle ja Markukselle, joiden ammattitaitoon on aina voinut luottaa. Tulevana kesänä työ vie siis minut maantieteellisesti pois Hyvinkäältä, mutta aion tietysti pysyä kenttämme osakkaana ja seuran jäsenenä sekä mahdollisuuksien mukaan hengailla kentällämme. Kaikki vähääkään kentällä käyvät tulevat varmasti näkemään minut lähes entiseen tapaan. Kansallisella tasolla on syksyn mittaan ollut pienimuotoista kohua Golfliiton taloustilanteesta. Tilannehan ei ole huono, päin vastoin kuin monilla henkitoreissaan pyörivillä perinteisillä menestyslajeilla on asian laita. Suomen Golfliitto on yksi vauraimmista erikoisliitoista, kyse on ollutkin siitä, miten golfareitten yhteisiä varoja tulisi käyttää, jotta ne parhaiten edistäisivät golfin asiaa Suomessa. Konkreettisia päätöksiä saatetaan saada marraskuun lopun liittovaltuuston kokouksesta. Joka tapauksessa laajempi keskustelu siitä, mitkä ovat oikeita toimintatapoja, on varmasti hyväksi. Meidän yksittäisten pelaajien harrastamiseen näiden koko maan asioiden ei tarvitse liikaa antaa vaikuttaa. Jatketaan me golfin edistämistä omassa seurassamme ja omalla paikkakunnallamme ylläpitämällä aktiivista ja ennen muuta hauskaa toimintaa kotikulmilla. Me amatöörithän toimimme, kuten sanan rakkaus lingvistinen perusta ilmaisee, rakkaudesta jotain asiaa kohtaan. Mikäpä sen parempi motiivi toiminnalle. Petteri Oksanen Puheenjohtaja Hyvinkään Golf r.y. 6

7 S Y K S Y E VERYBODY Kaikkien aikojen golfkesä? Golfkausi hyväkuntoisella kotikentällä kohta muisto vain. Takana on myös ensimmäinen kesä seuramme kapteenina, joten summailen tässä kesää myös kapteenin näkövinkkelistä. Seuran ensi kauden toimintaa suunnitellaan talven aikana. Ajatuksia, ideoita, toiveita ja palautetta otan mielelläni vastaan (kapteeni@hyvigolf.fi). Liekö ennätysosanotto talkoisiin toukokuun alussa ennakoinut kaudelle hyvää kentän kuntoa! Muistikuvieni mukaan kenttämme ei ole ollut näin laadukkaassa kunnossa vuosiin jo kesäkuun alusta lähtien, mihin juttuni otsikkokin viittaa. Griinit, joka kesäinen kestopuheenaihe ja kritiikin kohde, ovat olleet erinomaisessa kunnossa kauden loppuun asti ja kestäneet vertailun muihin kenttiin. Vieraspelaajatkin ovat kenttämme kuntoa lähes poikkeuksetta kehuneet. Kentänhoitajille siis iso kiitos tästä kaudesta. Toivottavasti alkaneen talvikauden sää mahdollistaa olosuhteet kentän hyvälle talvehtimiselle. Kesä on ollut vilkasta toimintaa seurassamme, mikä myös osaltaan kertoo hyvästä seurahengestämme. Pitkin kesää on ollut kilpailuja, tapahtumia, teemapäiviä jne., joita erityisesti nais- ja senioritoimikunnat ovat järjestäneet. Seuran omat perinteiset kilpailut (mm. juhannus, Everybody, scramblet) ovat kestosuosikkeja. Marathon on saanut viime vuosina liikkeelle vain runsaat kymmenkunta golfaajaa. Suosittelen kisaa kaikille. Junioritoiminnassa junnujen määrä ei ole vähentynyt, joten se on hyvin pystynyt vastaamaan haasteeseen harrastajista lajien välillä. Mutta aina mahtuisi mukaan lisää. Tällä kaudella pelaaminen aloitettiin useimpien kohdalla uudella tasoituksella, koska kotikenttämme sloupattiin uudelleen. Tammikuussa tasoitukset päivittyivät ja uusi slope-tasoitus vei lyönnin tai useamman kunkin pelitasoituksesta. Kenttämme on siis helpottunut?! Käytössä on ollut myös EGA-tasoitusjärjestelmän kilpailuihin mukanaan tuoma CBA-laskenta (tasoitusvyöhykesäätö), joka huomioi kilpailuolosuhteet. CBA:sta johtuen ainakin allekirjoittaneella tasoitus kesällä laski kolmeen otteeseen pelaamatta kertaakaan tasoitukseensa (36 bp). Ja toisaalta huonokaan kisatulos ei nostanut tasoitusta kuin muutamasssa kisassa. Tasoitusjärjestelmän hyödyt jäivät ainakin minulle aukeamatta. Maantieteellinen sijaintimme ei taida soveltua koko maanosamme järjestelmään. Takana on siis hieno golfkausi. Kiitokset kaikille menneestä kesästä. Golfkauden päättymisestä huolimatta pitäkää itsenne liikkeellä! Lyöntituntumaa kannattaa ylläpitää talvella Willatehtaan uudessa sisäharjoitteluhallissa. (Swingin) Talvehtimisterveisin Topi Naamanka, Kapteeni Jutun otsikko omalta osaltani siinä mielessä kohdallaan, että löin ensimmäisen holarini kenttämme väylällä #7, 19 v. pallonlyömisen jälkeen. (Topi) Kapteeni Topi Naamanka (vas.) kesän 2013 Maraton-kisassa yhdessä Jari Torkkelin kanssa. Hyvinkään Golfseuran syyskokous pidettiin torstaina klo klubitalossa. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kari Penttilä ja sihteeriksi palvelupäällikkö Markus Junni. Seurallemme jouduttiin hieman yllättäen valitsemaan uusi puheenjohtaja Petteri Oksasen siirtyessä ensi kesänä Kaakon Golfin toimitusjohtajaksi. Nopealla rekrytoinnilla hallitus esitti seuran puheenjohtajaksi Esa Honkalehtoa ja koska vastaehdokkaita ei tullut, Esa Honkalehto tuli valituksi. Onneksi seurassamme oli nopealla aikataululla löydettävissä jäsenten laajasti arvostama henkilö. Esa Honkalehto kertoi puhelinhaastattelussa ottavansa tehtävän mieluusti vastaan. Kovin paljoa Esa ei ole asiaa ehtinyt vielä pohtimaan, mutta seuran klubihengen ylläpitämistä hän pitää oleellisena sekä koko yhteisön strategian kirkastamista ja sen viestintää jäsenille tärkeänä. Topi Naamanka valittiin edelleen jatkamaan kapteenina. Hallituksen erovuoroiset jäsenet valittiin myös jatkamaan, joten hallituksen kokoonpano pysyi ennallaan. Kokouksen osanottajille jaettu seuran toimintasuunnitelma hyväksyttiin. Jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan. Kokous päättyi klo Läsnä oli noin kolmekymmentä jäsentä. Talviharjoittelutila avattiin perjantaina Fit24-kuntosalin vieressä, Wanhalla Villatehtaalla. Sisäänkäynti harjoitushalliin kulkee Fit24-tiloista. 7

8 E VERYBODY S Y K S Y Näkökulma Vantaanjoki HYVÄSSÄ JA PAHASSA osa 2 Lupailin viime kevään jutussa selvittää kesän aikana miksi kentällämme tulvii. Oletin jonkinlaisen ahtauman löytyvän alajuoksulta, mutta syy lienee paljon monimutkaisempi. Melontareissuakaan ei kesän aikana saatu aikaiseksi, sillä vedenkorkeus pysyi säiden ansiosta matalalla. Tosin asiantuntijana toimivan Tero Laakson mukaan hankalaa se olisi ollut muutoinkin ja rannan ryteiköissä olisi joutunut pääosin jalan kulkemaan. (Tapio Laaksoa haastatteli J. Rimpiläinen) Tero Laakso on isänsä Martin kanssa kuvannut lähialueen luontoa jo kauan. Kuvamateriaalia löytyy vuosikymmenen takaa ja sinä aikana monet tulvat ovat tulleet ja menneet. Näin Tero kertoi kokemuksistaan Vantaanjoen tulvista. Olen vuosien saatossa melonut tulva-aikaan Keihäsjoelta tai Kytäjärveltä lähtien Maaseutuopistolle tai Kittelän sillalle. Tähän liittyen uusimmat kuvat ja kommentit on itse kokoamassani luontovihkossa (linkki jutun lopussa). Näiden kokemusten perusteella vaikuttaa siltä, että tulvien syy Vantaan latvaosalla Hyyppärässä ja golfkentällä ei ole mikään yksittäinen tukos vaan pääosin Kytäjoelta tulevat suuret vesimassat. Jokiuoma, joka sinällään näyttää vetävän hyvin ei yksinkertaisesti riitä purkamaan valtavia vesimassoja, jotka kertyvät Neitsytsaaren suureen tulvajärveen ja Keihäsjoella ainakin kolmeen pienempään, pelloille kertyviin tulvajärviin. Kytäjoki (ja edelleen Vantaanjoki) virtaa Neitsytsaaren tulvajärven jälkeen (joka päättyy noin puoli kilometriä ennen Palstojen tien siltaa) riittävän syvässä uomassa aina Nukarin koskille asti ellei se nouse pelloille tällä alapuolisella osuudella. Osuudelle ei kuitenkaan ole juuri ollenkaan pudotusta ja kesällä ainoastaan muutama virtapaikka, joita en kutsuisi edes koskiksi. Vaikka uoma lienee siis tällä alapuolisella osuudella vapaa tukoksista niin se ei vain riitä purkamaan valtavia vesimassoja. Pääosa tulvavesistä tulee Kytäjoesta (ja sen sivujoesta Keihäsjoesta), mikä osiltaan tukkii myös Vantaan Riihimäeltä tulevan uoman purkauskanavan. Olisi mielenkiintoista käydä ensi keväänä melomassa väli Arolampi - Maaseutuopisto ja ensi kertaa todeta miten tämä osuus käyttäytyy tulva-aikana. Sinullahan on tietoa ainakin osalta tästä osuudesta. Mikä on sinun käsityksesi asiasta? Oman käsitykseni mukaan Vantaanjoen melottavuus kesäaikaan on varsin huono. Lähinnä Arolammilta alaspäin voisi meloa kajakeilla, mutta silloin saa Kytäjoen yhtymäkohtaan asti varautua pusikoihin ja pohjakosketuksiin. Toisaalta on sitä vuosien varrella paljon pahempiakin paikkoja koluttu. Erot vesien korkeuksissa (kuten olette varmaankin golfkentällä todenneet) on tällaisissa pikku ojissa valtavat. Keihäsjoella olen kuivana kesänä Vihtijärvelle menevän maantiesillan kohdalta löytänyt 10 senttiä vettä, ei siis alkuunkaan melontakelpoinen. Muutamina päivinä vuodesta kevättulvien aikaan samassa paikassa pelloilla velloo satojen metrien pituinen ja levyinen tulvajärvi ja joskus vesi menee jopa tien yli. Eläkkeellä oleva isäni voisi järjestää jossain vaiheessa kesää/syksyä melonnan muutamalla kajakilla Arolammilta vaikkapa Maaseutuopistolle tai Nukarille asti. Vanhemmillani on läpi vuoden vuokrattuna kesäpaikka Erkylän kartanon yhteydestä, jossa meillä on pari kajakkia ja inkkari. Olisiko joen ruoppaamisesta apua? En aiemmin tullut ajatelleeksi, että golfkentän jälkeen on jonkin verran pudotuskorkeutta, joka seikka helpottaisi tulvan purkamista golfkentän osalta perkaamalla Vantaanjoen uoma aina Hyyppärään asti. Tämä kuitenkin siirtäisi nämä vedet tulva-aikana Hyyppärän kohdille, koska Kytäjoen yhtymäkohdassa uoma tuskin vetäisi sen paremmin. Perkaaminen olisi muutenkin ongelmallista lupien vuoksi. Lisäksi se olisi esteettisesti ja kalastuksellisesti huono ratkaisu. Ja ennen kaikkea hyvin toimiva tulvaränni kuivaisi joen kesällä lähes tyystin eli sitten tarvittaisiin säännösteltävä pohjapato. Näkisin, että nykytilanne, jossa Keihäsjoen, Kytäjoen ja Vantaanjoen eri osiin tulee monia pikku tulvajärviä, on aika hyvä tulvariskien kannalta. Jos nämä kaikki haluttaisiin purkaa niin silloin koko uoma pitäisi tehdä tulvaränniksi aina merelle asti, koska kukaan tuskin haluaa yhtä valtavaa tulvajärveä alueelleen. Toisaalta kuivumisen ehkäisemiseksi pitäisi 8

9 S Y K S Y E VERYBODY rakentaa patoja sinne sun tänne. Oikeastaan suuntaus on ollut hyvin päinvastainen, kun virtausta on kiveämisillä melkein koko joen mitalta vähennetty. Minkäänlaista kokonaisratkaisua muuttaa koko Vantaanjoki tulva- ja kuivuussuojatuksi puistojoeksi ei varmaankaan maanomistuksen ja politikoinnin vuoksi voine ajatellakaan. Eli mielestäsi ongelma on ja pysyy johtuen sen monitasoisuudesta ei yksittäisestä ahtaumasta? Näkisin, että ongelma tällaisissa tapauksissa ei ole niinkään yksittäiset ahtaumat tai uoman vetävyys, vaan ongelma on nimenomaan se, että metsien ja kaupunkien ojat ovat aivan liian tehokkaita. Pidemmällä tähtäimellä ojitusta sekä metsissä että asutuilla seuduilla pitäisi kehittää siten, että näille varattaisiin tilaa omille pienille tulvalammille. Jokaisen yksittäisen alueen pitäisi vähäksi aikaa kyetä säilömään tulvatilanteessa oma osuutensa tulvavedestä. Sen sijaan, että varsinaisen pääjoen uomasta tehtäisiin luonnottoman vetävä, pitäisi pikkuojiin tehdä tukoksia ja pikkuisia tulvalampia. Nyt tilanne on se, että suurin osa ojista sekä metsissä että kaupungeissa on melkein aina täysin kuivia eli käytännössä niiden tarkoitus onkin siis tulvatilanteissa työntää omat tulvavedet naapurin tontille tai vielä pidemmälle. Kesällä 2013 märkyydestä ei ollut tietoakaan kuten ongelmaväylän 13 kuva osoittaa. Entäs jos ihan ajatusleikkinä kehitellään ratkaisu golfkentän tulvaongelmaan. Millainen se olisi? Tämä nyt menee varsin yleisluontoiseksi pohdiskeluksi. Sinällään golfkentän osalta hakisin tulvaratkaisua pikemminkin yläjuoksulta päin, kun parantamalla joen virtaamaa alajuoksulle päin. Virtaama yläjuoksulla pitäisi saada useissa paikoissa tukittua siten ettei vesi keräänny golfkentän kohdille. Yksinkertainen ajatusleikki olisi, että Arolammin kohdalla olisi riittävä tulvapato, joka säilöisi ja vapauttaisi tulvavedet vähitellen. Käytännössä kuitenkin Arolammilla tuskin pidettäisiin ajatuksesta, vaikka kuntatasolla tämä voisikin tuntua kohtuulliselta, varsinkin kun Riihimäki taitaa edelleenkin laskea tulva-aikana osan likavesistään suoraan Vantaaseen. En kuitenkaan näe tulvaongelmaanne muuta järkevän tuntuista ratkaisua kuin rakentaa yläjuoksulle useita tai yksi isompi tulvasäiliö. Alajuoksulle juoksutus vain siirtäisi vedet seuraavaan tukokseen, joka ei liene toivottavaa. Vantaanjoessa on pitkä pätkä Kytäjoen yhtymäkohdasta (ja ylempänä koko Kytäjoki ja suuri osa Keihäsjokea) aina Nukarinkoskelle asti, jossa ei käytännössä ole yhtään pudotuskorkeutta. Yläpuolisten tulvajärvien purkamiseksi tämä koko uoma pitäisi kaivauttaa syvemmäksi, mikä ei tietenkään tule kysymykseen, varsinkin kun tämä kasaisi kaikki tulvavedet seuraavaan tukokseen. Tuli vielä mieleeni, että Erkylän- ja Lallujärvellä, josta Vantaanjoki lähtee, tulvanehkäisy on varsin hyvin toteutettu. Ensinnäkin Vantaassa on pian Erkylänjärvestä lähtemisen jälkeen pohjapato, joka varsin hyvin tukkii virtaamaa tulvatilanteissa. Lisäksi Lallujärveen laskeva ojitus on järkevästi toteutettu siten, että yhteen pääojaan laskee paljon yleensä kuivia ojia. Tässä pääojassa, jossa on aina vettä ja jossa on runsaasti tulvavaraa on laskupään tukkiva suo ja suo-osassa ainoastaan hyvin kapea, lähes ummessa oleva osuus, ennen Lallujärveen laskemista. Jos suurin osa yläjuoksun ojista olisi lähellekään näin tulvaystävällisesti toteutettuja niin golfkentälle tuskin tulisi minkäänlaista kevättulvaa normaalivuotena. Toivottavasti näistä mietteistäni virisi edes jonkinlaisia rakentavia ajatuksia ongelmanne pienentämiseksi. Kiitos mielenkiintoisesta tietopaketista Tero. Ongelman ratkaisu on siis huomattavasti monimutkaisempi kuin alun perin ajattelin. Jatketaan kuitenkin edelleen asian tutkimista. 9

10 E VERYBODY S Y K S Y Tilastot kesä numeroina Kesän suurimmat pudottajat Kesän 2013 Suurimman tasoituksen pudottajan titteli menee Hirvosen Heikille, joka nollasi tasoituksensa. Ja vaikka muutos numeraalisesti on vain -0,3 on se prosentuaalisesti suurin (100 %). Klubipelaajista Marko Multisilta on kehittynyt vauhdilla pudottaen tasoitustansa 21 pykälää (48,8 %). Samoin Jussi Virtanen, jonka lähtötaso oli 54, ja tasoitus nyt 28,5. Kovaa kehitystä osoittivat myös Petri Autero ja Timo Välisaari pudottaen tasoituksensa 54:stä 31:een. Junioreistamme esiin nousevat Sami Santala 9,7 > 6,0 ja Jenna Björnström 13,2 > 8,7. Senioreille uskoa oman pelin kehittämiseen antaa Lassi Lehtomäki, joka esimerkillisellä harjoittelullaan pudotti tasoitustaan 9,1:stä 6,8:aan. Samoin naisten puolella Kristiina Junni onnistui kesän aikana pudottamaan tasoitustaan pari pykälää. Seuramme kilpapelaajista Krista Ontronen pudotti händäriään lähes puolella ja ison veden taakse opiskelemaan suunnannut Henrik Honkalehto hieman enemmän. Nimi Lähtötasoitus Lopputasoitus Muutos % Hirvonen Heikki 0,3 ( ) 0,0 ( ) -0,3-100 % Viremo Mikko 5,1 ( ) 1,9 ( ) -3,2-62,7 % Honkalehto Henrik 0,7 ( ) 0,3 ( ) -0,4-57,1 % Multisilta Marko 43,0 ( ) 22,0 ( ) ,8 % Virtanen Jussi 54,0 ( ) 28,5 ( ) -25,5-47,2 % Vaaralahti Mikko 4,1 ( ) 2,2 ( ) -1,9-46,3 % Andersson Harri 3,4 ( ) 1,9 ( ) -1,5-44,1 % Autero Petri 54,0 ( ) 30,9 ( ) -23,1-42,7 % Välisaari Timo 54,0 ( ) 31,0 ( ) ,5 % Kuronen Juuso 2,6 ( ) 1,5 ( ) -1,1-42,3 % Nevalainen Jukka 54,0 ( ) 31,5 ( ) -22,5-41,6 % Ontronen Krista 1,2 ( ) 0,7 ( ) -0,5-41,6 % Viikinkoski Aleksi 19,2 ( ) 11,2 ( ) -8-41,6 % Berg Niklas 9,1 ( ) 5,4 ( ) -3,7-40,6 % Niskanen Tero 54,0 ( ) 33,0 ( ) ,8 % Santala Sami 9,7 ( ) 6,0 ( ) -3,7-38,1 % Rouvinen Jari 2,9 ( ) 1,8 ( ) -1,1-37,9 % Eklund Jarno 54,0 ( ) 34,0 ( ) ,0 % Heikkilä Juho 54,0 ( ) 34,0 ( ) ,0 % Sarkola Tuomas 54,0 ( ) 34,0 ( ) ,0 % Tamminen Pekka 3,6 ( ) 2,3 ( ) -1,3-36,1 % Salonen Jukka 33,0 ( ) 21,5 ( ) -11,5-34,8 % Siivonen Pasi 54,0 ( ) 35,5 ( ) -18,5-34,2 % Björnström Jenna 13,2 ( ) 8,7 ( ) -4,5-34,0 % Kämäräinen Jari 49,0 ( ) 32,5 ( ) -16,5-33,6 % Metsovuori Markus 18,8 ( ) 12,5 ( ) -6,3-33,5 % Miettinen Ville 0,9 ( ) 0,6 ( ) -0,3-33,3 % Markkula Jaakko 54,0 ( ) 36,0 ( ) ,3 % Antinkoski Jaakko 5,5 ( ) 3,7 ( ) -1,8-32,7 % Jokinen Mirva 36,0 ( ) 24,4 ( ) -11,6-32,2 % Kettunen Timo 43,0 ( ) 29,2 ( ) -13,8-32,0 % Tilaeus Matti 14,2 ( ) 9,7 ( ) -4,5-31,6 % Karimies Päivi 54,0 ( ) 37,0 ( ) ,4 % Nimi Lähtötasoitus Lopputasoitus Muutos % Tossavainen Ismo 54,0 ( ) 37,0 ( ) ,4 % Levander Minka 50,0 ( ) 34,5 ( ) -15,5-31,0 % Marsela Marko 54,0 ( ) 38,0 ( ) ,6 % Karimies Kalervo 51,0 ( ) 36,0 ( ) ,4 % Tulkki Jori 20,4 ( ) 14,4 ( ) -6-29,4 % Meller Rasmus 45,0 ( ) 32,0 ( ) ,8 % Toivonen Kalle 15,6 ( ) 11,2 ( ) -4,4-28,2 % Naamanka Antti 30,0 ( ) 21,7 ( ) -8,3-27,6 % Vuori Teemu 51,0 ( ) 37,0 ( ) ,4 % Pohjolainen Jesper 48,0 ( ) 35,5 ( ) -12,5-26,0 % Kärkkäinen Petri 54,0 ( ) 40,0 ( ) ,9 % Vähäkuopus Mika 54,0 ( ) 40,0 ( ) ,9 % Heikkinen Matti 24,4 ( ) 18,1 ( ) -6,3-25,8 % Lehtomäki Lassi 9,1 ( ) 6,8 ( ) -2,3-25,2 % Levander Kiia 42,0 ( ) 31,5 ( ) -10,5-25,0 % Junni Kristiina 7,6 ( ) 5,7 ( ) -1,9-25,0 % Nikkilä Jukka 54,0 ( ) 41,0 ( ) ,0 % Rantanen Johanna 54,0 ( ) 41,0 ( ) ,0 % Honkalehto Esa 5,9 ( ) 4,5 ( ) -1,4-23,7 % Santala Sini 13,2 ( ) 10,1 ( ) -3,1-23,4 % Niittukari Pasi 19,0 ( ) 14,6 ( ) -4,4-23,1 % Nummelin Waltteri 19,0 ( ) 14,6 ( ) -4,4-23,1 % Räsänen Janne 6,6 ( ) 5,1 ( ) -1,5-22,7 % Karjalainen Pirjo 54,0 ( ) 42,0 ( ) ,2 % Toivonen Tuukka 54,0 ( ) 42,0 ( ) ,2 % Tuunainen Vesa 54,0 ( ) 42,0 ( ) ,2 % Heikkilä Joel 17,6 ( ) 13,7 ( ) -3,9-22,1 % Brotherus Anders 23,7 ( ) 18,5 ( ) -5,2-21,9 % Landtman Berndt 40,0 ( ) 31,5 ( ) -8,5-21,2 % Hirvonen Samuli 3,3 ( ) 2,6 ( ) -0,7-21,2 % Huikuri Jyrki 18,4 ( ) 14,5 ( ) -3,9-21,1 % Miettinen Matti 3,8 ( ) 3,0 ( ) -0,8-21,0 % 10

11 S Y K S Y E VERYBODY Pelaajamäärät huhtikuu toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu YHT Sääolojen vaikutus pelaamiseen näkyy selvästi vertailussa vuosina Ja myös pelikauden pituus vuosina 2007 ja 2008 erottuu selvästi. Silti viime kesä rikkoi tämän vertailujakson ennätyksen pelikierrosmäärissä nousten yli :n. Oli tietojemme mukaan ensimmäinen kerta yhteisön historiassa. Eniten varauksia tehneet pelaajat 2013 Top Kurri Jaakko Valtonen Tapio Virta Rauno Jokinen Pentti Ruuttu Harri Vento Kari Patteri Tapani Suomalainen Keijo Miikki Vuokko Hurme Mika 63 Slope-vertailu 2012 (vas.) ja 2013 (oik.) annetun ja toteutuneen välillä. Laskennallinen hcp on pelaajien kilpailuissa saavuttamien tulosten mukainen. Internetvarausten määrä jatkaa kasvuaan ja sen kautta varattiin kaudella 2013 peräti 81 % pelikierroksista. Henkilökohtaisten pelivarausten määrän kärkeen nousi viime vuoden kakkossijalta Jaakko Kurri. 85 varausta ansaitsee hatunnoston. Viime vuonna Jaakko sai kasaan 68 peliaikavarausta. Vieraspelaaajat seuroittain Nurmijärven Golfklubi (NGK) Vihti Golf Club Ry (VGC) Kytäjä Golf (KyG) Hirvihaaran Golfseura (HGS) Hattula Golf (HaG) Kotojärvi Golf (KotoG) Keimola Golf Vantaa (KGV) Suur-Helsingin Golf (SHG) Golf Talma (GT) 120 Aulangon Golfklubi (AGK) 118 Ylläoleva taulukko kertoo kentän käyttöasteesta eri viikonpäivinä ja kellonaikoina. Vieraspelaajien määrä on viime vuosina tasaisesti vähentynyt, kertoen siitä, että strategian mukaiset toimet omien osakkaiden ja pelioikeutettujen suosimisesta ovat onnistuneet. Vieraspelaajia kaudella 2013 oli yhteensä 4560, kaudella 2012 hieman enemmän 4865 ja kaudella 2011 kaikkiaan Pudotus parissa vuodessa noin 1000 pelikierrosta. Kuten ylläolevasta luettelosta käy ilmi, nurmijärveläiset ovat edelleen ahkerimpia vieraita kentällämme ja heidän määränsä on hieman noussut. Hattulalaiset ovat sen sijaan suunnanneet muille viheriöille, koska heidän määränsä on pudonnut yli sadalla. Muiden osalta ei suuria muutoksia ole, Kultakortti-kenttien osuus näkyy vieraspelaajissa. 11

Syyskokous 14.11.2013. Hyvinkään Golf r.y:n. Hyvinkään Golf r.y.

Syyskokous 14.11.2013. Hyvinkään Golf r.y:n. Hyvinkään Golf r.y. Hyvinkään Golf r.y:n Syyskokous 14.11.2013 Hyvinkään Golf r.y:n syyskokous 14.11.2013 klubitiloissa Toimintasuunnitelmat vuodelle 2014 1 KILPAILUTOIMKUNTA Santtu Eskola, pj Harri Andersson Jouni Eloranta

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 14.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 7.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.

Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa. Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa en ja cranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 7.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 5.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Klikkaa linkkiä. Tapahtumat

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 4.5.2004 RRu / Muutokset 2.0 18.5.2015 RRu / JymyGolf versio Sisälysluettelo 1 JYMYGOLF REIKÄPELI... 2

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry

Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 26.8.2019 Mestaruuskisan 2019 voittajat 25.8.2019 Pelilippuja on jäljellä Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta 2019 Valokuvia Nurmijärvi Golf

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy

Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy 1 Vierumäki Golf Oy OSAKASKIRJE Nro 1/2014 Vierumäki Golf Club Oy Caddiemasterin toimisto ja ajanvaraus Nettivaraus Tasoitusrajat Valvonta Caddiemasterit työskentelevät aiempaan tapaan Classic-, Coach-

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset Edelliset uutiset 10.5.2011 Kevättiedote lähetetty sähköpostilla (mm. alkeiskurssit, reikäpeli -cup jne.) 14.3.2011 KoKe + KoHo mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia

SYYSKOKOUS 2013. - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014. Tiistai 3.12.2013 Metropolia SYYSKOKOUS 2013 - TALOUSARVIOESITYS ja MAKSUT 2014 Tiistai 3.12.2013 Metropolia 2013 8. VUODEN 2014 TALOUSARVIO - PERUSTEET Kenttä jäsenten näkökulmasta edelleen täysi (yli 26.000 kierrosta) Kierrostilastot

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2012 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen@wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Antti Mäkelä antti.makela@wgcc.fi

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 23.4.2017 Mestaruuskisat HyG sunnuntaina 11.6. 9.4.2017 Pelilippuja myynnissä 9.4.2017 Reikäpelikisa 2017, Wine tournament, Green card -kurssit Tapahtumat Jäsentiedote

Lisätiedot

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle.

Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. 14.12.2009 Tervehdys Klubilaiset! Olikohan se siinä sitten? Kausi tuli ja meni vai menikö? Päättäjäiskekkerit ainakin pidettiin ja hauskaa oli. Kiitos kaikille yli 100 osaanottajalle. Kauden viimeinen

Lisätiedot

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 NORDCENTER Harrastejuniorit vanhempainilta 2011 Vanhempainilta 14.5. agenda Nordcenterin nuorisotoiminnan tavoitteet ja toimintaperiaatteet / Johanna Maula Tie kilpagolfryhmiin / Tommi Stude Kesän golftoiminta

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 24.11.2017 Kauden 2017 voittajat selvillä 9.4.2017 Pelilippuja myynnissä 9.4.2017 Reikäpelikisa 2017, Wine tournament, Green card -kurssit Tapahtumat Jäsentiedote

Lisätiedot

Tapahtumatarjooma 2017

Tapahtumatarjooma 2017 Tapahtumatarjooma 2017 Pelaa%100 Gloria%LadyCup Kaveri%mukaan% Golf%tutuksi Kansallinen%Golfviikko%ja%Naisten%Sunnuntai%11.6.2017 Naisten%Pankki ebirdie sähköinen%jäsenkortti%ja%liittymä%tarjoomaan Tarjooma

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 11.2.2015 1. Vuoden 2014 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2014 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2014 1.4 Tase 2014 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0

TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET Versio 2.0 TORNA GOLF REIKÄPELIN PELIOHJEET en versiot: Versio Pvm Muuttaja / Muutos 1.0 1.5.2004 RRu / luotu 1.1 4.5.2004 RRu / Tuomaritoimikunnan tarkastama versio 1.2 27.4.2005 RRu / Muutettu mm. tasoitustenlaskentaa

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TAMMI-/HELMIKUU 2013 TAMMI-/HELMIKUU 2013 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: Uusi henkilö Golfliiton toimistolla Golflehden Kansallinen Golfviikko 3-9.6.2013 Jäsenkortin käyttöohje

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous

Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous Hirvihaaran Golf Oy Yhtiökokous 9.2.2016 1. Vuoden 2015 tilinpäätöksen esittely 1.1 Osaketilanne 31.12.2015 1.2 Tunnusluvut 1.3 Tuloslaskelma 2015 1.4 Tase 2015 1.5 Yhteenveto talouden tunnusluvuista 1.6

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 21.10.2018 Kauden 2018 voittajat selvillä 21.10.2018 Talviharjoittelu helposti Heikki Hirvosen ryhmissä Tapahtumat Jäsentiedote + sähköpostitiedote Johtokunta

Lisätiedot

Kesäkuu 2017 kuukausitiedote

Kesäkuu 2017 kuukausitiedote Kesäkuu 2017 kuukausitiedote Puheenjohtajan kesäkuun terveiset jäsenistölle, Tämän kuukausitiedotteen puheenjohtajan osuudessa haluan luoda selkeän painopisteen seuran viestintään ja uusien verkkosivujen

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2013 Hyvää golfkautta 2013 seniorit Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut pelataan samoin kuin vuosikymmenet on totuttu.

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 6.2.2014 Mestaruuskisa 2014 pelataan Hyvinkäällä su 25.5. 15.6.2013 Mestaruuskisan 2013 tuloksia Tapahtumat Johtokunta 2013-2014 Uutiset Jäsentiedote Valokuvia

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Kysely PGK:n naisjäsenille. Luotu :49

Kysely PGK:n naisjäsenille. Luotu :49 Kysely PGK:n naisjäsenille Luotu 19.04.2017 18:49 Vastaajasta1s1ikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut PGK:n naiset 55 36 24 Yhteensä 55 36 24 Vastausprosen@ 65.5% LopeBaneet 43.6% Kesken jäbäneet 21.8%

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös

Lisätiedot

MAALIVAHDIN URAKEHITYS

MAALIVAHDIN URAKEHITYS MAALIVAHDIN URAKEHITYS Käytännössä kaikkien nuorten maalivahdinalkujen vakiovastaus tavoitteita kysyttäessä on SM-liigaan tai NHL:ään pääseminen. Olen työni puolesta joutunut työstämään ajatusta siitä,

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan-Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan- Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata.

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. 2005-2006 Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. Kummikeilailun korvaava Frendi - Kisa alkaa. Mukaan on otettu tulokkaiden

Lisätiedot

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014

Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 25.11.2014 Asiakaskysely 2014 Kanavagolf Vääksy Oy 1 Yhteenveto Kanavagolf Vääksy Oy:n asiakaskysely järjestettiin sähköisenä kyselynä 29.10.- 9.11.2014 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin määräaikaan mennessä 103

Lisätiedot

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014

HGK:n junioritoiminnan runko. Kesäkausi 2014 HGK:n junioritoiminnan runko Kesäkausi 2014 FARMIN VIIKOITTAINEN OHJELMA 2014 Farmilaisilla on viikoittain valmentajan tunti, ohjaustunti ja peli-ilta. Näiden lisäksi kesän aikana järjestetään farmilaisille

Lisätiedot

AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013

AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013 AULANKO GOLF OY YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 31.10.2013 PELIOIKEUKSIEN MÄÄRÄN SELVITYS (Varsinainen yhtiökokous 13.3.2013) Lähtökohtana on varmistaa riittävästi pelitilaa osakkaille (osa strategiaa 2010-2015).

Lisätiedot

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open

Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Winter Tour 2015 PariScramble Open ja Personal Open Sports Coach -golfsimulaattoreissa Simulaattorin perusasetukset PariScambleen (Personal kisassa normaali lyöntipeli) Valitaan pelattava kenttä - Linna

Lisätiedot

LPG ry junioreiden säännöt

LPG ry junioreiden säännöt LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Peliohje 20.4.2011 1(6)

Peliohje 20.4.2011 1(6) 1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin

Lisätiedot

YAMA-ARASHI RY 3/2007

YAMA-ARASHI RY 3/2007 YAMA-ARASHI RY 3/2007 JUDO Varapuheenjohtajalta Kesä mennyt on ja syksy saapuu. Vai olisiko Vielä on kesää jäljellä. -iskelmän sanat ja ajatukset paremmin kohdallaan raapustaessani alkuvuoden muisteloita

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Gloria LadyCup 19. vuosi Taustaa Gloria LadyCup aloitettiin nimellä NiceCup vuonna 2000 ja esikuvana on ollut Ryder Cup joukkuekilpailu. Vastakkain asettuvat Itä-Suomen

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Gumböle Golfin jäsenkysely

Gumböle Golfin jäsenkysely Gumböle Golfin jäsenkysely 1. Sukupuoli? Nainen 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 36 38 40 42 44 46 48 Mies 2. Ikä? 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 alle 22 22-35 36-50 51-65

Lisätiedot

Reikäpelimestaruuskilpailut

Reikäpelimestaruuskilpailut Reikäpelimestaruuskilpailut 4-5.8.2018 Kilpailuinfo Reikäpelien kilpailuformaatti Mukaan maksimissaan 32 miestä, 16 naista tasoitusjärjestyksellä Ensimmäinen kierros pelataan 4 pelaajan lohkoissa 3x6 reiän

Lisätiedot

KAJAANIN GOLF YHTEENVETO RAPORTIN TEKIJÄ Ari Ruoholahti, golfyhteisökehittäjä

KAJAANIN GOLF YHTEENVETO RAPORTIN TEKIJÄ Ari Ruoholahti, golfyhteisökehittäjä KAJAANIN GOLF YHTEENVETO 2018 RAPORTIN TEKIJÄ Ari Ruoholahti, golfyhteisökehittäjä Yhteistyössä: NPS - jäsenet Heinäkuu 2017 Syyskuu 2017 Koko vuosi 2017 Koko vuosi Heinäkuu 2018 Syyskuu 2018 Koko vuosi

Lisätiedot

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata!

Suorita Green Card! Löydä tapasi pelata! Tutustu Lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin! Tutustu lajiin! Golfmaailma Tutustu lajiin Oletko innostunut kokeilemaan golfia? Ota lähin golfseura rohkeasti suunnaksi ja lähde kokeilemaan! Tarvitset vain

Lisätiedot

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011 St. Laurence Golf ry Ladytoiminta 2011 TAPAHTUMAKALENTERI Toukokuu: ti 3.5. Kauden avajaiset klo 18 klubitalon yläkerrassa to 26.5. Peli-ilta, 18r. pb/rumble, Kalkki-Petteri ma 30.5. Seuraottelu NGK-StLG

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Aura Golf. Yhteenveto N = 452

Aura Golf. Yhteenveto N = 452 Aura Golf Yhteenveto N = 452 07.01.2014 1 Sisällys Sivu Kyselyn mittari 3-5 Taustatiedot 6 Kuluneen kauden toiminta 7 Caddiemastertoiminta 8 Pelaaminen 8 Kentän kunto 9 Kilpailutoiminta 10 Klubitalo ja

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä on

Lisätiedot

JPA Valmennusohjelmat

JPA Valmennusohjelmat JPA Valmennusohjelmat Tasot 1 3 & harrasteryhmä 2015 Ympärivuotinen ilmoittautuminen NORDCENTER on Suomen johtava nuorten golfvalmennuskeskus, jonka toiminnan kulmakivet ovat korkeatasoinen valmennustoiminta,

Lisätiedot

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa

Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Winter Tour 2014 PariScramble Open Sports Coach -golfsimulaattorissa Simulaattorin perusasetukset alkusarjaan marraskuu 2013 - huhtikuu 2014 Valitaan jompikumpi pelattava kenttä - Linna Golf ja etu9 -

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia

KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia KoKe Golf toimintaa ja tapahtumia Uutiset 28.4.2014 Alkeiskursseja kokelaisille. Golf-jaos tukee osallistumista 14.4.2014 Pelilippuja myynnissä kokelaisille 6.2.2014 Mestaruuskisa 2014 pelataan Hyvinkäällä

Lisätiedot

SHG. Lakisto. Par m m m m. golfkenttäopas

SHG. Lakisto. Par m m m m. golfkenttäopas SHG Lakisto Par 71 5 944 m 5 553 m 5 107 m 4 470 m golfkenttäopas Tervetuloa golfkentälle! Tämä kenttäopas kehittää sinua nopeasti tekemään parempia päätöksiä golfkierroksen aikana. Hyvä pelitulos perustuu

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot