Kulttuuriluotsitoiminnasta henkistä ketteryyttä, taide on ikävapaata

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuuriluotsitoiminnasta henkistä ketteryyttä, taide on ikävapaata"

Transkriptio

1 Kulttuuriluotsitoiminnasta henkistä ketteryyttä, taide on ikävapaata

2 Kulttuuriluotsitoiminta Jyväskylässä Kaverin, vertaisen kanssa näyttelyihin ja kulttuuritapahtumiin Kulttuurin saavutettavuuden edistämistä ruohonjuuritasolla Taustalla Esteetön museoja ikääntyvien taideprojektit

3 Yhteisöllistä, osallistavaa ja innostavaa vapaaehtoistoimintaa Kulttuuri kuuluu kaikille! - fyysisten, sosiaalisten ja asenteellisten esteiden poistamista Yhdessä kokemisen iloa Kulttuurisuunnistuksen opas Sanni Kankainen Hyvinvoinnin ja kuntoutumisen edistämistä

4 Liikkeelle museoiden yhteistyöstä Vapaaehtoistoiminta on laajentunut museoiden ideoimasta vertaistoiminnasta palveluksi ja yhteisöprojektiksi. Yhteisö itse kehittää toimintaansa. Mahdollista vain yhteistyöllä yli hallinto- ja sektorirajojen, verkottuen ja uusia tuulia haistellen, oman kylän toimintaan soveltaen

5 Kulttuuriluotsit Jyväskylässä: peruskurssin käyneitä 186, joista n. 130 toimii edelleen, aktiivisia n. 100, mm potilasyhdistysten, eläkejärjestöjen ja hoitoalan edustajia, opettajia, sosiaalialan ja taidekasvatuksen opiskelijoita Peruskoulutuksen lisäksi luotseille säännöllisiä tapaamisia ja jatkokoulutusta tarpeen mukaan Osa luotseista päivystää puhelinringissä ja osa luotsaa omia sidosryhmiään omatoimisesti Luotsin mukana pääsee Jyväskylän museoihin ilmaiseksi sekä teatteriin ja sinfoniakonserttiin alennettuun hintaan Kulttuurinautintoihin kaveriksi voivat pyytää yksityiset henkilöt, ryhmät, laitokset ja järjestöt, joilla on vaikeuksia muuten järjestää kulttuurikäyntiä Tavallisen ihmisen kynnys madaltuu Monipuolinen kulttuurilaji ja -kohdevalikoima Luotsipalvelu ei kilpaile kaupunki- tai museo-oppaiden kanssa

6 Peruskurssi n 6x2h Museokohteiden palvelut Kokemuksia kulttuurin ja taiteen hyvinvointivaikutuksista Kannustaminen vertaiskokemuksiin Vapaaehtoistyön periaatteet Mistä saa tietoa, mm Vertaistapaamisia Menovinkit sähköpostilla sekä nettisivuilta Parasta puusta näyttelyssä Suomen käsityön museossa Omat keskustelusivut:

7 Jyväskylän malli Kulttuuriluotsikoordinaattori: Jyväskylän taidemuseo/kulttuuripalvelut Koulutus ja kohdeyhteistyö sekä verkostot, kehittämistyö, välitys ja neuvonta Vapaaehtoisten osaaminen ja toiveet, kehittämisideat ja erikoistuminen kulttuuri- ja taidelajeihin sekä alueellisesti mm Korpilahti Valikko-työryhmä, vapaaehtoiskoordinaattoreiden vertaisryhmä Vapaaehtoisten tuki/vertaistuki ja työnohjaus Vapari/Versova Ikääntyvien kulttuurityöryhmä, Taideapteekki, kulttuuripalvelut ja Sote, yhteistyö kaupungin toimijoiden kanssa

8 Käyttäjäpalautetta kohteille Laaja yhteistyö Elinikäinen oppiminen Sisältöä luotsien elämään Mahdollistaa uusien ryhmien kulttuurikokemukset

9 Oma taide/kulttuurikokemus tai luontoelämys pohjana luotsauksiin Syvä tyytyväisyys Yksin ja/tai yhdessä Omassa tahdissa rauhassa Arvostettu anonyymi museossa Syvällä sisimmässä Oivallus Haltioituminen, muistijälki Omaksi itseksi kasvaminen Voimaantuminen, muutos

10 Kulttuuriluotsit Motivoituneita vertaisohjaajia Toiminnasta runsaasti sosiaalisia kontakteja Life long learning - oppimista läpi elämän Eri kulttuurialoista kiinnostuneita Erilaisten järjestöjen vapaaehtoistyöntekijöitä Esteettömyyden asiantuntijoita Osallistuvat kulttuuri- ja hyvinvointikeskusteluun Yhteisöllinen näkökulma yhdessä tekemisellä hyvinvointia taide ja kulttuuri terveyden edistäjinä Uusi yhdistelmä museopedagogiikkaa - taidekasvatusta kulttuuriperintökasvatusta vapaaehtoistyötä

11 Kulttuuriluotsitoiminta leviää Art and culture companions Konst och kultur kompis v tilausta, erityisryhmiä, kotipalvelusta, palvelutaloista jne. 345 Kävijöitä 2011 yli 3000 Suomen käsityön museo 345 Jyväskylän taidemuseo ja Galleria Harmonia 554 Keski-Suomen museo 425 Alvar Aalto -museo 168 Keski-Suomen luontomuseo 220 Tanssiesitykset 117 ja elokuvat 113 Nigerialainen ryhmä Paperista taidetta näyttelyssä Kuopio ja Turku aloittanut, tulossa Lahti, Vantaa, Oulu, Kemiö, Mikkeli, Tampere, Hki Pedaalin vuoden 2009 museopedagoginen teko tunnustuspalkinto Mm. Venäjän- ja viittomakielinen kielinen luotsaus

12 Yhdessä ihmetellen Kohtaamisia ja sisältöä elämään Hyvää oloa ja mieltä tapahtumista Yhdessä kokien ja kokemuksia jakaen Vertaistukea ja -kokemuksia hyödyntäen Mukana kiinnostuksen ja voimien mukaan Kaveria kannustaen ja innostaen Omat vahvuudet ja osaamiset käyttöön

13 Yhteistyökuvioita: YLE: Kulttuurikunto -kampanja Vanhustyön keskusliitto: Ystäväpiiritoiminta, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Vapaaehtoistyön kumppanit: Vapari, Versova STKL, Valikko, Kimppa Kulttuuripalveluiden tuottajat: Jkln kaupungin museo- ja kulttuuripalvelut, kirjasto, teatteri, orkesteri, yksittäiset kohteet ja toimijat Kulttuurinuotassa aiheena Kalevala Koru Tapahtumat: Jyväskylän kesä Tanssin aika Arktisen upeeta Live Herring Jyväskyläpäivät Palveluiden kohteet ja välittäjät: Sote, KSSHP, Jyväskylän Hoivapalveluyhdistyksen Seniorinuotta, yhdistykset, oppilaitokset, esim Humak, Monikulttuurikeskus Gloria

14 Erikoistuneet luotsit Helmikuussa 2010 ensimmäinen taidelajin erikoistumiskoulutus yhteistyössä Keski-Suomen Tanssin Keskuksen kanssa, 19 tanssiluotsia valmistui Lokakuussa 2010 Keski- Suomen Elokuvakeskus koulutti 23 elokuvaluotsia

15 Elokuvaluotsit tuulettaa

16 Kuplivat tanssiluotsit

17 Tiedotuksesta ja markkinoinnista Flaierit kaupungin palvelukohteissa, Kaupungin nettiseniori-info, Vanhemman ihmisen palveluopas, Taideapteekki Messut yhteistyössä Vaparin kanssa: Vanhusten viikko, päivystykset museoissa, Jaon lähihoitajaopiskelijat Kulttuurisuunnistus markkinointitapahtuma, kompassi luotsilogosta JOY ja Kulttuurikunto kampanjat

18 Kulttuurisuunnistus Kulttuurisuunnistustapahtuma yhteistyö liikunnan kanssa, kaupungin kulttuuritarjonta tutuksi kaikille, esteettömyyden edistäminen, eri toimijoiden yhteistyö, uudet teemat vuosittain

19 Uutta 2012 Korpilahden alueelliset kulttuuriluotsit. Omanäköistä ja persoonallista kulttuurikierroksia, yhteistyö Kotiseutuyhdistyksen kanssa Yhteisötaiteen hyvinvointivaikutuksista väitöstutkimusta Jing Yang Palautekaavake käyttöön ryhmille Kulttuuriluotsien löytöjä -kokoelmanäyttely , toimintaa esille ja luotsit paljon läsnä näyttelyssä, Luotsit taiteilee itse näyttely kaupungin kirjastolla Valtakunnallinen verkosto, koordinaattoreiden tapaaminen 2012 Syksyllä 2012 Mukaan uusia ryhmiä: maahanmuuttajia, vasta kaupunkiin muuttaneita, eläkkeelle jääneitä, mielenterveyskuntoutujia, jotka hyötyvät itse paljon mukana olosta, tutorit tukevat

20 Arkistoissa teoksia tutkimassa Korpilahden luotsit Höyrygalleriassa

21 Lukupiiri Tapaa noin kerran kuussa taidemuseolla Yhdessä päätetään mitä luetaan, nykykirjoista klassikoihin Pieni kirjallisuusfriikkien ryhmä, 4-6h Osa kirjoittaa itse Kirjallisuus/kirjastoluotsi mietinnässä Keski-Suomen päivän ohjelmassa Harri Tapper Lukupiirin vieraana Kirjat kiertoon, Luotsikirjasto Osallistuu Kulttuuriluotsit taiteilee itse näyttelyyn kirjaston 2. kerroksessa Vetäjä Heli Hietaharju-Mölsä

22 Taide, kulttuuri ja kirjastot vanhustyön tukena - pidentääkö jo liikaa elinikää? Sisältörikasta elämää loppuun asti Itsetunnon ja itsetuntemuksen kasvua Kirjallisuus on ollut monen iäkkään ainoa saatavilla oleva taidelaji-> sivistys Kirjat ovat merkittävästi tukeneet lasten ja nuorten kasvua, kun muuta informaatiota ei ollut olemassa Muistelumenetelmät taiteen kautta käytössä koko ajan Vanhustyön eri järjestöt ja kunnalliset palvelut yhteistyössä, uusia malleja esim Vanhus ja lähimmäispalvelun liitto, Osaaja-projekti Taidetta ikä kaikki Helsingissä kulttuurin ja sosviraston työntekijä Jenni Varho OKMn toimintaohjelma v : Sosiokulttuurinen innostaminen: sekä yhteisötaide: sekä Keinuprojekti

23 Oi niitä aikoja Vinkkejä esim ikääntyneille: ja Museoiden tehtäviä perheille esim: sekä esimerkkejä senioripalveluista: Ateneumin muistipolku: Matkalaukkunäyttelyt: ja Vinkiksi kaikille kulttuurikuntoiiljoille: Tee kuntotesti: Tuntematon kulttuurikuntoilija: Koulumuistoja peruskurssilaisille

24 Taide- ja kulttuuriprojektien ulottuvuudet terveyssektorilla Yhteys on terveyttä: Luovat tavat olla yhteydessä toisiin ovat terveydelle merkityksellisimpiä Taide/kulttuuri Luovuus ja hyvinvointi: Taide tukee yksilöllisiä, luovia tapoja edistää hyvinvointia, taiteella voimauttavia vaikutuksia Sosiaalinen Kulttuuriluotsitoiminta Yksilö Luovat yhteisöprojektit: yhdistävät ryhmiä ja terveyden edistämistoimintoja uusin tavoin Terveyspalvelut Tukeva hoito: Hoitotyötyötä keveillä keinoilla tukevat projektit, kun raskaat tukitoimet eivät tavoita, myös 3.sektori Stuart Brownia mukaillen

25 Kulttuuriluotsit: Hyvä kello kauas kuuluu ovat loistavia palveluiden markkinoijia ja imagon rakentajia tuovat uusia asiakkaita museoille, taidelaitoksille ja kulttuuritapahtumille heiltä saadaan helposti palautetta toiminnasta ja palveluista madaltavat asenteellista kynnystä museoita ja kulttuurilaitoksia kohtaan - laajat yhteiskuntasuhteet eri alojen toimijoihin ja päättäjiin ovat valmiita antamaan oman erityisosaamisensa, kokemuksensa ja työpanoksensa museoille ja kulttuurilaitoksille yhteisön käyttöön toiminnan pyörittäminen synnyttää uusia verkostoja ja edistää hallinnon rajat ylittävää yhteistyötä mm. soten ja yritysten kanssa toiminta lisää koko kaupungin ja sen museoiden ja taidelaitosten valtakunnallista tunnettavuutta innovatiivisten ratkaisuiden tuottajana ja yhteistyökykyisenä toimijana saavuttavuuden ja kulttuurisen demokratian edistämisen ohella kartuttavat kansalaisten sosiokulttuurista pääomaa

26 Luontomuseon alakerrassa

27 Haasteita riittää Prosessin hallinta ja toiminnan koordinointi toiminnan laajentuessa, vakiinnuttaminen kaupungin toiminnaksi, organisaatiomuutokset Yhteistyötahojen erilaiset odotukset Innostuksen ylläpitäminen Ajan tasalla pysyminen ja verkko työskentely, Ningin hyödyntäminen Vapaaehtoisten jatkokoulutus, erikoistumiskoulutuksen sisällöt Vapaaehtoisten jaksaminen, sitoutuminen ja käytettävissä olo Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen Vaativat luotsaustilanteet ja kohtaamiset Palautteen kerääminen/toiminnan suuntaaminen Kävijämäärien kokoaminen

28 Verkostot Kulttuuriluotsin ympärillä Koordinaatio ja verkoston tiedottaminen, asiantuntijuus, vastuut Vapaaehtoisen huomioiminen ja henkilökohtainen ohjaus Tuki Koulutus Työnohjaus Koordinointi Koulutus Kehittäminen Seuranta Vapaaehtoinen Kiinnostukset ja osaamiset Kohteet Verkostot Info Jatkokoulutus Kohteet: valmius palvella erityisryhmiä, monipuolinen valikoima Jatkuva tiedon päivitys Luotsattavat Välitys Luotsattavien tarpeet ja luotsien osaaminen

29 Yhdessä innostumisia ja Kulttuuriluotsit taiteilee itse Sukkapiiri Käsityön museolla voimaantumista Kyy- ja Kivijärven kulttuurivapaaehtoiset luotsien vieraana käsityökeskuksella

30 Retkellä Mäntän kuvataideviikoilla Mäntän kuvataideviikoilla

31 Vapaaehtoistyön tärkeimmät periaatteet Luottamuksellisuus, palkattomuus Vastavuoroisuus Omasta jaksamisesta huolehtiminen Sitoutuminen Motivaatio Tasa-arvo Tavallisen ihmisen tiedot ja taidot riittävät Vähän on riittävästi

32 Vapaaehtois INFOillat Kuukauden viimeinen tiistai klo 17-20, Matarankatu 4 Monipuolisesti tietoa vapaaehtoistyöstä ja erilaisista paikoista. Infoillan vetävät eri vapaaehtoiskoordinaattorit Valikko yhteistyöryhmästä Kulttuuriluotsien työnohjaus Vapaaehtoistyön keskus VAPARIsta Sari Välimäki sekä Versovan Anne Laimio

33 Työnohjausta Työnohjausta 12.4.

34 Jyväskylän kaupungin Kulttuuripalvelut: Kulttuuriaitta - valtakunnallinen lastenkulttuuriverkosto Lasten lysti Syksyn lastentapahtumat Taideapteekki Kulttuuripalveluiden tuottamaa ohjelmaa kaikille ikääntyneille sekä laitoksiin ja päiväkeskuksiin Kulttuurista hyvinvointia tilaisuudet Laulusta voimaa, Jkl päivät, Lounaispuiston kesä Kulttuurisuunnistus Liikunnan ja kulttuuripongauksen yhdistävä koko perheen syksyn avaustapahtuma Museopalvelut: Suomen käsityönmuseo, Keski-Suomen museo, Jyväskylän taidemuseo

35 Jyväskylän kulttuuriluotsit Hanne Laitinen Kulttuuriluotsikoordinaattori Jyväskylän taidemuseo ja kulttuuripalvelut Luotsauskohteina ovat Jyväskylä Sinfonia, Jyväskylän kaupunginteatteri, Jyväskylän kaupunginkirjasto, Galleria Becker, Kuokkalan kartano, Alvar Aalto-museo, Keski-Suomen museo, Suomen käsityön museo, Jyväskylän taidemuseo, Jyväskylän yliopiston museo, Keski-Suomen luontomuseo, Keski-Suomen Ilmailumuseo ja Kallioplanetaario

36 Yhdessä enemmän Suomenkäsityön museon Vuorelma -näyttelyssä

Kulttuuriluotsien kanssa kirjastoon ja taide-elämyksiin

Kulttuuriluotsien kanssa kirjastoon ja taide-elämyksiin Kulttuuriluotsien kanssa kirjastoon ja taide-elämyksiin 15.4.2016 Taide tekee hyvää ja kulttuuri kuuluu kaikille Kulttuuriluotsitoiminnalla Mahdollistetaan kulttuuri ja taide-elämyksiä kaupunkilaisille,

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuri- ja liikuntapalvelut 21.8.2017 Palvelujohtaja Ari Karimäki Kulttuuripalvelut sekä liikuntapalvelut lukuina 2017 KULTTUURI- OSALLISTUJIA 9780 VARHAISKASVATUKSESTA (0-6 -VUOTIAAT) PERUSOPETUKSEN

Lisätiedot

Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen

Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen Yhdessä enemmän Kohtaamisia, sisältöä, mielekästä tekemistä Virtaa arkeen: virkeyttä, nostetta ja kulttuurikuntoa,

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anne Laimio 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosionomi AMK. työnohjaaja, kouluttaja vapaaehtoistoiminta vertaistoiminta tukihenkilötoiminnan koulutukset kuoleman

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntaluotsitoiminta

Kulttuuri- ja liikuntaluotsitoiminta Kulttuuri- ja liikuntaluotsitoiminta Tampereen kaupungin Museopalvelut Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Pilvi Tuomainen, Kulttuuri- ja liikuntaluotsit Sirkka ja Tuula

Lisätiedot

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuurituottajana kunnassa Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuuri käsitteenä, ymmärretäänkö se? Kulttuuri yhdistetään vielä usein niin

Lisätiedot

Kulttuuripalvelun mahdollistaminen terveydenhuollossa eri hallintokuntien ja taiteilijoiden yhteistyönä

Kulttuuripalvelun mahdollistaminen terveydenhuollossa eri hallintokuntien ja taiteilijoiden yhteistyönä Kulttuuripalvelun mahdollistaminen terveydenhuollossa eri hallintokuntien ja taiteilijoiden yhteistyönä Voimaa Taiteesta seminaari, Vantaa 27.9.2012 Tuulia Koponen, yh, TtM, 27.9.2012 Tuulia Koponen 1

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - sirkka saaristo 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosiaalialan ohjaaja, vanhusten hoitaja, seksuaalineuvoja, työyhteisöneuvoja, senioripysäkkiohjaaja, ystäväkurssien

Lisätiedot

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana Joni Kinnunen 20.3.2019 Suomussalmi Noin 8000 asukkaan kunta Kainuussa Väestö vähenee ja ikääntyy Pitkät välimatkat Taiteen ammattilaisten kapea kärki, yhteisön ja

Lisätiedot

Riitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti

Riitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Riitta Mykkänen-Hänninen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Kouluttaja, työnohjaaja 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Julkaisut: Riitta Mykkänen-Hänninen:

Lisätiedot

- Monipuolinen kokemus vapaaehtoistoiminnan tutkimuksesta, kehittämisestä, kouluttamisesta ja käytännön kentästä.

- Monipuolinen kokemus vapaaehtoistoiminnan tutkimuksesta, kehittämisestä, kouluttamisesta ja käytännön kentästä. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Tomi Oravasaari 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - TM, tutkija 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Monipuolinen kokemus vapaaehtoistoiminnan tutkimuksesta,

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Sari Välimäki 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - KM, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella

Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella Liikkeelle luotsin kanssa Kulttuuri-, liikunta- ja ympäristöluotsitoiminta Tampereella Museolehtori Katri Leppisaari Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE Tampereen kaupunki Tampereen luotsitoiminta Toiminta

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

PALOMA- projekti 2013-2015

PALOMA- projekti 2013-2015 Toimintamalli ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäämiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi Jyvässeudulla asuinalueittain PALOMA- projekti 2013-2015 PÄÄTAVOITE Pysyvän asuinalueittaisen toimintamallin

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013 Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Lari Karreinen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - VTM, aikuiskouluttaja, järjestöjohtamisen erikoisammattitutkinto 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit

Lisätiedot

Oppimisen paikat -Avoimet oppimisympäristöt. Hanna Pulkkinen

Oppimisen paikat -Avoimet oppimisympäristöt. Hanna Pulkkinen Oppimisen paikat -Avoimet oppimisympäristöt Hanna Pulkkinen 6.10.2014 Työn muuttuminen avoimemmaksi aiheuttaa tarvetta oppimiselle Kansalaisten on oltava aktiivisia ja taitavia oppijoita pysyäkseen mukana

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi VAHVAT VANHUSNEUVOSTO ääni kuuluviin ja osaaminen näkyväksi Tampere projektijohtaja Mari Patronen Tampereen hankkeet 1. Asiakas- ja palveluohjaus 2. Henkilökohtainen

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus Arja Huotari Kulttuuritalon johtaja Kulttuuripalvelupäällikkö 21.3.2019 KULTTUURI-ILMASTONMUUTOS Cultural Climate Change ROHKEASTI REUNALLA Hinterland

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä ja ministeriöt Pyöreän pöydän keskustelu Pe 29.1.2010 klo 9-12, Eduskunta, A116

Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä ja ministeriöt Pyöreän pöydän keskustelu Pe 29.1.2010 klo 9-12, Eduskunta, A116 Eduskunnan vapaaehtois tukiryhmä ja ministeriöt Pyöreän pöydän keskustelu Pe 29.1.2010 klo 9-12, Eduskunta, A116 9:00 Tervetuloa Sanna Lauslahti, Eduskunnan vapaaehtois tukiryhmän puheenjohtaja 9:05 Vapaaehtois

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet

Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Tavallisen ihmisen taidoin Palkatonta ja ei-ammatillista Vapaaehtoista Luotettavaa ja sitoutumista tehtävään Luottamuksellista (vaitiolo) Puolueetonta ja suvaitsevaa Tarvitsijan/autettavan

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat

Lisätiedot

LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ

LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ LÄHITORI YLÖJÄRVELLÄ Sotekeskuksen neuvonta Maakunnallinen neuvontapuhelin Asiakas, omaiset ja läheiset Maakunnan keskitetty asiakasohjaus YLÖJÄRVEN LÄHITORI kokonaisuus 1.6.2017 IKÄPISTE Ohjaus ja neuvonta/

Lisätiedot

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa

Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Kuva: Nina Tienhaara, Osaamispolku-hanke 2013 Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisten yhteyksien kehittäminen Turussa Marja Susi, Turun AMK /Taideakatemia. Diat, Anna-Mari Rosenlöf Taustaa Turun Kulttuuripääkaupunkivuosi

Lisätiedot

Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen 16.2.2015 ISO ELO -kokous

Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu. Tuija Toivakainen 16.2.2015 ISO ELO -kokous Ryhmien tehtävistä 2015-2016: Etelä-Savon elinikäinen oppiminen ja nuorisotakuu Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset järjestelyt Läpinäkyvyys Helpot palvelut Oppimisen kannustavat vaihtoehdot Toimiva

Lisätiedot

Miltä yhdistysten ja järjestöjen tulevaisuus näyttää? Järjestöt hyvinvoinnin tuottajina 2025

Miltä yhdistysten ja järjestöjen tulevaisuus näyttää? Järjestöt hyvinvoinnin tuottajina 2025 Tehdään yhdessä Tukiliiton tulevaisuus - iltapäiväseminaari 8.5.2015 / Tampere Miltä yhdistysten ja järjestöjen tulevaisuus näyttää? Järjestöt hyvinvoinnin tuottajina 2025 YTT Juha Heikkala Muutos nyt!

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt?

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Anna-Mari Rosenlöf, projektipäällikkö Kuva: Itä-Suomen Hyvinvointivoimala, JiiPee Photography, 2016. Taiteesta ja kulttuurista

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry

Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Setlementti Louhela ry Vapaaehtoistoiminta ikääntyvien parissa Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi 2.2.2016 Setlementti Louhela ry Oikeus hyvään elämään iästä ja toimintakyvystä riippumatta Iäkkäät ihmiset eivät ole yhtenäinen

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anita Kokkonen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Seuratoiminnan aluekehittäjä, järjestötoiminta 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 11.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 11.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueellisen taidekokoelmapoliittisen ohjelman loppuunsaattaminen 2. Keskisuomalaiseen taiteeseen liittyvän uuden tiedon tuottaminen ja saavutettavuus

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu

Lisätiedot

Monimuotoinen vapaaehtoistyö

Monimuotoinen vapaaehtoistyö Monimuotoinen vapaaehtoistyö 2.8.2017 1 Mielikahvila Mielikahvila on auki torstaisin klo 17-21, osoitteessa Sorinkatu 4 C 1.krs Mielikahvila on sekä vapaaehtoistoiminnan keskus että avoin kohtaamispaikka

Lisätiedot

Oma elämä läpi elämän

Oma elämä läpi elämän Oma elämä läpi elämän Me kaikki olemme luovia. Kun yhteinen luovuus otetaan käyttöönvanhustyössä, syntyy vanhuksille ja hoitohenkilökunnalle parempaa arkea. Yhdessä laadukkaan ja oman näköisen elämän puolesta!

Lisätiedot

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus Toimijat yhteisessä työssä Valtakunnallinen kehittämiskeskus Kansalaisareena ry Alueelliset

Lisätiedot

TAKUULLA RAKENTEISIIN!

TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAKUULLA RAKENTEISIIN! TAVOITE 1. VOIMALA-yhteistyömalli, toiminta rakenteisiin 2. Vanhusten fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin tukeminen kehittämällä luovuutta ja kulttuurisia

Lisätiedot

Arkeen Voimaa (CDSMP) - Ryhmästä tukea pitkäaikaissairauden oireiden hallintaan ja arjen sujuvuuteen

Arkeen Voimaa (CDSMP) - Ryhmästä tukea pitkäaikaissairauden oireiden hallintaan ja arjen sujuvuuteen Arkeen Voimaa (CDSMP) - Ryhmästä tukea pitkäaikaissairauden oireiden hallintaan ja arjen sujuvuuteen Arkeen Voimaa toiminta Kuntaliiton strategiassa Arkeen Voimaa -toiminta toteuttaa Kuntaliiton strategiatavoitetta

Lisätiedot

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin?

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin? Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Nitta Lindroos 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - yhteisöpedagogi, talousneuvonta, projektit 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit 4. Organisaatio

Lisätiedot

Vanhus- ja lähimmäispalvelun. liitto Valli ry

Vanhus- ja lähimmäispalvelun. liitto Valli ry Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry Vallin Ikäteknologiakeskus Asiantuntijakeskus edistää ikäihmisten osallisuutta teknologisoituvassa ja digitalisoituvassa yhteiskunnassa lisää alan toimijoiden

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Designmuseo Dnro 124/005/2011

Liite 2 Valtakunnallisten erikoismuseoiden Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä neuvottelut Designmuseo Dnro 124/005/2011 Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kansallisen kokoelman vahvistaminen ja saavutettavuuden lisääminen 2. Suomalaisen muotoilun historian ja merkityksen tunnettuuden kasvattaminen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto Verkostomalli näkövammaisten vertaisryhmäverkoston kehittämisestä Koordinaattorin rooli organisoinnissa, koulutuksessa,.. Uusien vapaaehtoisryhmien

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysvirastossa. Miia Pulkkinen Vs. Vapaaehtoistyön koordinaattori Sosiaali- ja terveysvirasto

Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysvirastossa. Miia Pulkkinen Vs. Vapaaehtoistyön koordinaattori Sosiaali- ja terveysvirasto Vapaaehtoistoiminta sosiaali- ja terveysvirastossa Miia Pulkkinen Vs. Vapaaehtoistyön koordinaattori Sosiaali- ja terveysvirasto Virastopäällikkö Perhe- ja sosiaalipalvelut Terveys- ja päihdepalvelut Sairaala-,

Lisätiedot

IkäArvokas -projekti. Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI

IkäArvokas -projekti. Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI IkäArvokas -projekti Anu Silvennoinen 19.05.2014 PIEKSÄMÄKI 2 IkäArvokas projektin taustalla ajatuksia eli mistä yhteisvastuu hanke sai alkunsa Vanhuus voi viedä pohjattomaan yksinäisyyteen Kolmasosa vanhuksista

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus Laki kuntien kulttuuritoiminnasta TOIMEENPANO TAMPEREELLA Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus 27.3.2019 Lauri Savisaari, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Kunnan tehtävät 1) edistää kulttuurin ja

Lisätiedot

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon

Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Nuorisotakuun ja elinikäisen oppimisen ja ohjauksen avulla hyvinvointia ja elinvoimaa Etelä-Savoon Tuija Toivakainen, 20.8.2013 kello 10:30 16 Etelä-Savon nuorisotakuun neuvottelukunta ja elinikäisen oppimisen

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

VAPAAEHTOISUUS VOIMAVARANA

VAPAAEHTOISUUS VOIMAVARANA 1 VAPAAEHTOISUUS VOIMAVARANA VAPAAEHTOISEN VOIMAVARAT Silokallio 17.11.2011 VAPAAEHTOISENA VAIKUTAT http://www.vapaaehtoistoiminta2011.fi/etusivu/ 2 VAPAAEHTOISTOIMINNAN VUOSI 2011 Elinikäinen oppiminen

Lisätiedot

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä HANKETREFFIT 27.5.2014 KULTTUURI

Lisätiedot

- Muun muassa Ilka Haarni: Kolmas elämä. Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Gaudeamus,

- Muun muassa Ilka Haarni: Kolmas elämä. Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Gaudeamus, Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Ilka Haarni 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - VTT, dosentti, vapaaehtoistoiminnan kehittäjä/konsultti 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Muun

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA 25.10.2016 Arttu Haapalainen taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Taiteen edistämiskeskus / Pirkanmaa Kun tanssin, tunnen oloni normaaliksi

Lisätiedot

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen

Lisätiedot

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011. 28.1.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011. 28.1.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011 Tekryn seminaari Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Istuvan hallituksen ohjelmaan sisällytettiin mm. Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 31.1.2019 Kanto-hankkeen tavoitteet Luodaan alueellinen malli ikäihmisten kotona asumisen tukemiseksi Kehitetään

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Luovien alojen kehittämisfoorumi. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Luovien alojen kehittämisfoorumi Rakennerahasto-ohjelman rakenne Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 1. Pk-yritysten kilpailukyky Uuden liiketoiminnan luominen Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Etsiväpiirit projekti 2012-2016

Etsiväpiirit projekti 2012-2016 Etsiväpiirit projekti 2012-2016 Markku Holmi, projektisuunnittelija www.vpty.fi Toiminta-ajatuksena on tuottaa ikääntyvien turvallista asumista ja kotona asumista tukevia palveluja sekä hyvinvointia ylläpitävää

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ LUOKKA TTEENALA TAVOITE MITÄ OPPINEET TYÖTAPA PKKA YHTEISTYÖSSÄ Eskarit Musiikki Elämyksellinen Musiikista KU, MU, Museon Äänekosken Musiikkiopisto taidekokemus kuvaksi työpaja Taidemuseo Taidemuseo 1.lk

Lisätiedot

9. Kuvaile antamasi koulutus lyhyesti: tavoitteet, rakenne ja kesto, sisältö, suositukset.

9. Kuvaile antamasi koulutus lyhyesti: tavoitteet, rakenne ja kesto, sisältö, suositukset. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Pirkko Haikola 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - opettaja, aikuiskouluttaja/ryhmänohjaaja, kokemuskouluttaja 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit

Lisätiedot

LUOVAT RAKENTEET. Selvitys kulttuurisen vanhustyön rakenteista yli asukkaan kaupungeissa sekä Pukkilan kunnassa. Kuvaaja Vicente Serra

LUOVAT RAKENTEET. Selvitys kulttuurisen vanhustyön rakenteista yli asukkaan kaupungeissa sekä Pukkilan kunnassa. Kuvaaja Vicente Serra LUOVAT RAKENTEET Selvitys kulttuurisen vanhustyön rakenteista yli 50 000 asukkaan kaupungeissa sekä Pukkilan kunnassa. Kuvaaja Vicente Serra AILI = Kulttuurisen seniori- ja vanhustyön valtakunnallinen

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli 19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva

Lisätiedot

RAI-tietojen hyödyntäminen kulttuurisen vanhustyön tukena

RAI-tietojen hyödyntäminen kulttuurisen vanhustyön tukena RAI-tietojen hyödyntäminen kulttuurisen vanhustyön tukena Kehittämishankkeen yhteenveto AILI-verkoston selvitys 2018 Silva Siponkoski 1 Kehittämishanke lyhyesti Kehittämishankkeen RAI-järjestelmästä on

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Tutustumismatkalla Kansalaistoiminnankeskus Matarassa 4.2.2014

Tutustumismatkalla Kansalaistoiminnankeskus Matarassa 4.2.2014 Tutustumismatkalla Kansalaistoiminnankeskus Matarassa 4.2.2014 Matkaraportin kirjoitti Heini Maijanen MontEri-hanke järjesti tutustumismatkan Jyväskylän Kansalaistoiminnankeskus Mataraan tiistaina 4.2.2014.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus. 80 Asianro 103/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginhallitus. 80 Asianro 103/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 80 Asianro 103/12.03.01/2013 Valtuustoaloite / Sinulla on paljon annettavaa -messutapahtuma Valtuustoaloite 27.2.2012 Sari Raassina ja Taisto Toppinen sekä 42 muuta

Lisätiedot

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta (Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Mirja Heikkilä 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - KM, suunnittelija/sosiaalipedagogiikan säätiö. Asiantuntemukseni liittyy vapaaehtois- ja vertaistukitoimintaan,

Lisätiedot

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus

Mirja Lavonen-Niinistö Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Mirja Lavonen-Niinistö 14.6.2011 Lapsiperheiden tukiverkostot miten eri toimijoiden työstä rakentuu toimiva ja vaikuttava kokonaisuus Perhekeskusajattelu Perustuu monen eri toimijatahon väliseen yhteistyöhön

Lisätiedot

Arvio toimintamallista: Kulttuuriluotsitoiminta - vapaaehtoinen tukena kulttuuriosallistumisessa

Arvio toimintamallista: Kulttuuriluotsitoiminta - vapaaehtoinen tukena kulttuuriosallistumisessa Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra (THL) 10.5.2019 Arvio toimintamallista: Kulttuuriluotsitoiminta - vapaaehtoinen tukena kulttuuriosallistumisessa Kulttuuriluotsi on vapaaehtoinen,

Lisätiedot

PORIN TAIDEMUSEO. tehtävämme. Satakunnan kulttuurin edistämisessä

PORIN TAIDEMUSEO. tehtävämme. Satakunnan kulttuurin edistämisessä PORIN TAIDEMUSEO tehtävämme Satakunnan kulttuurin edistämisessä Tehtävämme ja vastuualueemme Satakunnan kulttuurin edistämisessä PORIN TAIDEMUSEON TEHTÄVÄNÄ on Porin kulttuuritoimen yhteisten arvojen mukaisesti

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM

Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM Taiteen prosenttiperiaatteen laajentaminen Kuntamarkkinat 12.9.2018 Ylijohtaja Riitta Kaivosoja/OKM Lähtökohtana hallitusohjelma Hallitusohjelma: Osaaminen ja koulutus -kokonaisuuden kärkihanke 4: Parannetaan

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön

Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki/ konsernihallinto/ kilpailukyky ja kaupunkikehitys, Kansalaistoiminnankeskus Matara 22.1.2014

Lisätiedot

kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna

kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna Kotka 21.2.2013 KUULTO projekti kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke toimii Jyväskylän yliopistossa, rahoittajana OKM lähtenyt liikkeelle vuonna 2011, jatkorahoitus

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät

TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN. Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät TILANNEKATSAUS ELO-TOIMINTAAN JA OHJAAMO- TOIMINTAMALLIIN Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 6.-7.11.2014 Kimmo Tiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 10.11.2014 1 ELINIKÄISEN OHJAUKSEN OHJAUS- JA

Lisätiedot

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma

Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Tule jäädäksesi Rovaniemen kulttuurialan kotouttamisohjelma Riikka Vuorenmaa, projektikoordinaattori Sintija Dutka, kokemusasiantuntija Tavoite projektin alussa Selkeäkielinen ja tiivis Kulttuurialan kotouttamisohjelma

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Silvia Lehtinen, Kaisu Tapiovaara 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - FM, suunnittelijat, kouluttajat 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Täyttä elämää eläkkeellä -hanke

Lisätiedot

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille Avustustoiminta Vapaaehtoistoiminnan avustamisen periaatteet tarkentavia ohjeita hakijoille sisällysluettelo Taustaa...3 Vapaaehtoistoiminnan avustamisesta...3 Esimerkkejä linjausten mukaisista vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Turun Ammattikorkeakoulu Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Projektin kesto 26.11.2015-31.12.2018 Toiminta-alue Alueellinen Kansallinen Kansainvälinen Kumppanit Turun, Tampereen ja

Lisätiedot

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Historiaa Turun A-Kilta on perustettu 1962. Sen toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea päihdeongelmaisia ponnisteluissa riippumattomuuteen päihteistä sekä tukea

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen

Lisätiedot