Kirkkoneuvosto 6/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirkkoneuvosto 6/2014 26.8.2014 146"

Transkriptio

1 Kirkkoneuvosto 6/ Paikka ja aika Seurakuntatalo, tiistai klo Läsnäolevat jäsenet Valkeapää Pekka, pj Aspila Pentti Huitu Outi Hägglund-Viljanen Pia Kaarto Rakel Korpela Raija Pulkkinen Rauno Yli-Rosti Mikko Poissaolevat jäsenet Nieminen Pekka varajäsen ei ollut paikalla. Muut läsnä olevat Yliluoma Tapio, talousjohtaja Roms Timo, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Jokela Hanna, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkistajiksi valittiin Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi Rauno Pulkkinen ja Mikko Yli-Rosti Tarkistus suoritetaan Pöytäkirja on yleisesti nähtävänä Allekirjoitukset Puheenjohtaja Pekka Valkeapää Pykälät Pöytäkirjanpitäjä Tapio Yliluoma Pöytäkirjan tarkistajat Rauno Pulkkinen Mikko Yli-Rosti

2 Kirkkoneuvosto 6/ KN 101 KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja avasi kokouksen, jonka jälkeen Mikko Yli-Rosti piti alkuhartauden. Alkuhartauden aiheena oli Jumalan antama kasvu ja sato. Alkuhartauden päätteeksi veisattiin virrestä 572 kolme ensimmäistä säettä. Sovittiin yksimielisesti, että Pentti Aspila pitää seuraavan kokouksen alkuhartauden. KN 102 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kokouskutsu on postitettu torstaina Esitys: Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja todetaan kokouksen päätösvaltaisuus. Esitys hyväksyttiin yksimielisesti ja todettiin, että kokous on päätösvaltainen. KN 103 KAHDEN NTARKASTAJAN VALINTA Esitys: Tarkastusvuorossa ovat Rauno Pulkkinen ja Mikko Yli-Rosti. Valittiin yksimielisesti pöytäkirjantarkastajiksi Rauno Pulkkinen ja Mikko Yli-Rosti. KN 104 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Esitys: Esityslista hyväksyttäneen työjärjestykseksi. Esityslista hyväksyttiin yksimielisesti työjärjestykseksi sillä muutoksella, että ensin käsiteltiin pykälät ja 106. Tämän jälkeen asiat käsiteltiin pykäläjärjestyksessä. Lisäyksenä päätettiin ottaa käsittelyyn pykälät 110, 111 ja 112.

3 Kirkkoneuvosto 6/ KN 105 KIRKKONEUVOSTON JA KIRKKOVALTUUSTON PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄOLO Kirkkoneuvosto on kokouksessaan päättänyt, että seurakunnan virallinen ilmoitustaulu sijaitsee kirkkoherranvirastossa. Lisäksi päätöksen mukaan asiat on ilmoitettu informatiivisesti kirkonkylän seurakuntatalon ja Nummelan seurakuntakeskuksen ulkona sijaitsevilla ilmoitustauluilla. Kirkkoneuvoston pöytäkirjat on julkaistu seurakunnan kotisivuilla kokouksesta lähtien. Kirkkovaltuuston pöytäkirjat on julkaistu kotisivuilla jo pidempään. Kirkkoneuvoston päätös kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston pöytäkirjojen kopioimisesta Nummelan seurakuntakeskuksen ja kirkonkylän seurakuntatalon aulatiloihin ei liene näin ollen enää tarpeellista. Alkuperäiset pöytäkirjat säilytetään aina kuluvalta vuodelta taloustoimiston holvissa ja aiemmilta vuosilta kirkkoherranviraston arkistossa, josta ne on saatavilla luettavaksi pyydettäessä. Esitys: Kirkkoherra esittää, että seurakunnan virallinen ilmoitustaulu sijaitsee jatkossakin kirkkoherranvirastossa ja asioiden ilmoittamisesta informatiivisesti kirkonkylän seurakuntatalon ja Nummelan seurakuntakeskuksen ulkona sijaitsevilla ilmoitustauluilla luovutaan. Kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston pöytäkirjat julkaistaan nykyisen käytännön mukaan seurakunnan kotisivuilla. Pöytäkirjojen kopioimisesta Nummelan seurakuntakeskuksen ja kirkonkylän seurakuntatalon aulatilaan luovutaan. Kirkkoneuvosto hyväksyi esityksen yksimielisesti.

4 Kirkkoneuvosto 6/ KN 106 TALOUSSIHTEERIN VIRAN TÄYTTÄMINEN Taloussihteerin viran hakuaika oli Viran hakuilmoitus oli Vihdin seurakunnan virallisella ilmoitustaululla kirkkoherranvirastossa. Määräajan loppuun mennessä saapui yksi hakemus. Virkaa on hakenut Anne Långström-Lainio, hakemus liitteenä. Anne Långström-Lainio täyttää viran kelpoisuusvaatimukset ja on työkokemuksen perusteella pätevä virkaan. Esitys: Asian käsittely: Talousjohtaja esittää, että Vihdin seurakunnan taloussihteerin virkaan valitaan Anne Långström-Lainio. Ennen viran vastaanottamista on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Viran palkkaus on vaativuusryhmän 503 mukainen. Virka täytetään lukien tai sopimuksen mukaan. Anne Långström-Lainio oli kutsuttu kokoukseeen talousjohtajan toimesta ja kirkkoherran hyväksymänä. Hakijan haastattelu suoritettiin kirkkoneuvoston kokouksessa. Kirkkoneuvosto valitsi yksimielisesti Vihdin seurakunnan taloussihteerin virkaan Anne Långström-Lainion talousjohtajan esityksen mukaisesti. Peruspalkaksi vahvistettiin 2 450,00 euroa kuukaudessa. Peruspalkan lisäksi palkkaan lisätään työkokemuksen perusteella 15 % vuosisidonnainen palkanosa.

5 Kirkkoneuvosto 6/ KN 107 RIUTTARANNAN RANTASAUNAN JA KOKOUSTILAN KUSTANNUSARVIO JA HANKINTAPÄÄTÖKSET Riuttarannan rantasaunan ja leirikeskuksen jätevesien puhdistusjärjestelmästä on saatu uudet tarjoukset. Talousjohtaja tuo kokoukseen tarjousten yhteenvedon. Esitys: Talousjohtajan esitys annetaan kokouksessa. Asian käsittely: Riuttarannan rantasaunan rakentaminen on päätetty toteuttaa projektinjohtopalveluna. Sauna- ja kokoustilarakennuksen rakentamisesta on pyydetty urakkatarjoukset. Saatujen tarjousten perusteella muodostuu rantasauna- ja kokoustilarakennuksen sekä piha-alueiden kokonaiskustannukseksi n euroa. Kustannusten jakautuminen Suunnittelu ja luvat n e. Rakennuttamispalvelut n e. Maanrakennustyöt n e, josta pihatöiden osuus e. Talopaketti ja ulkopinnat n e. Sähkö, ilmastointi, putkityöt, lämmitys ja sisätyöt n e. Lisätyövaraus n Rantasauna- ja kokoustilarakennus yhteensä n euroa. Vihdin seurakunta pyysi tarjoukset kokonaisurakkana keväällä Tällöin rantasauna- ja kokoustilarakennuksen hinnaksi muodostui n euroa. Kun kustannuksiin otetaan huomioon myös suunnittelu, rakennuttamispalvelut ja piha-alueiden kunnostus sekä lisätyövaraus e olisi rantasauna- ja kokoustilarakennuksen kokonaiskustannukset olleet yhteensä n euroa Projektinjohtopalveluna toteutus on siten n euroa halvempi.

6 Kirkkoneuvosto 6/ KN 107 Kirkkovaltuusto on hyväksynyt rantasauna- ja kokoustilarakennuksen rakennushankkeelle yhteensä euron määrärahan vuodelle Talousarvion määrärahat eivät ylity vuonna 2014, vaikka rakennushankkeeseen ryhdyttäisiin syyskuussa 2014, koska maksueristä vuodelle 2014 ajoittuu arviolta n euroa. Rakennushanke on kuitenkin kalliimpi mikä on ollut talousarvion lähtökohta. Kirkkovaltuuston talousarviopäätöksessä ei tullut riittävän hyvin esille mikä on koko hankkeen kustannusarvio. Kustannusarvioita oli vaikea arvioida talousarvion laadinnan yhteydessä, koska rakennuksen suunnittelua tehtiin vielä alkuvuonna 2014 ja ensimmäiset tarjouspyynnöt tulivat keväällä Kokonaiskustannukset ajoittuvat kolmen vuoden ajalle. Taloussuunnitelmien alkuperäinen kokonaiskustannusarvio jakautui seuraavasti: v suunnittelua n e v rakennuksen teko n e ja v piha-alueiden teko n e Yhteensä n e. Tarjousten ja kustannuslaskennan perusteella muodostuu rakennuksen kokonaiskustannukseksi n e. Kokonaiskustannusarvio on siten n euroa ja 11 % alkuperäistä kalliimpi. Tämän vuoksi hankkeen jatkamiselle on hyvä saada kirkkovaltuuston lupa. Hankkeen jatkamislupa tarkoittaa käytännössä sitä, että kirkkovaltuusto hyväksyy kokonaiskustannusarvion ja ottaa tarvittavan määrärahan myös vuoden 2015 talousarvioon

7 Kirkkoneuvosto 6/ KN 107 Rantasauna- kokoustilarakennuksen hankintapäätökset Rakennushankkeen toteutus projektinjohtopalveluna tarkoittaa sitä, että työt jaetaan pienempiin osiin ja suoritetaan useita kilpailutuksia. Tarjouksia pyydetään ensin isommista kokonaisuuksista esim. rakennuksen kaikista sähkötöistä. Tarjousten vertailussa voi tulla esille, että seurakunnan etu olisi jakaa työ vielä pienmpiin osaurakkoihin. Tai tarjoaja on voinut käsittää tarjouksen väärin ja tarjous on siten virheellinen. Tällöin pyydetään tarvittaessa uudet tarjoukset. Kilpailutuksia käydään syksyn aikana eivätkä kirkkoneuvoston kokoukset osu välttämättä rakennushankkeen etenemisen kannalta oikeaan aikaan. Jotta työt etenisivät joutuisasti tarvitaan joustoa hankintapäätösten tekemiseen. Käytännön kannalta tarkoituksenmukaista on, että kirkkoneuvosto valitsee isommista urakkakokonaisuuksista 2-3 ehdokasta, joiden kanssa käydään jatkoneuvottelut. Talousjohtaja puolestaan valitsee neuvottelujen perusteella varsinaisen urakoitsijan. Alle euron urakoista hankintapäätöksen tekee talousjohtaja. Talousjohtajan päätöksentekoa sitoo kokonaiskustannusarvio. Isompia urakkakokonaisuuksia ovat rakennuksen elementtitoimittajan valinta, maanrakennusurakka, sähköurakka, ilmastointiurakka, putkiurakka ja lämmitysjärjestelmäurakka. Isompien urakkakokonaisuuksien hankinta-arvo ylittää euroa. Tämän vuoksi talousjohtajalle olisi myönnettävä tilapäinen hankintarajan ylitys rakennushankkeen ajaksi. Kokouksessa annettu talousjohtajan esitys: Talousjohtaja esittää, että 1) rantasauna- ja kokoustilarakennuksen rakennushanketta jatketaan. 2) kirkkovaltuustolle esitetään hyväksyttäväksi rakennushankkeen kokonaiskustannusarvio euroa. 3) Rakennushankkeelle varataan syksyn 2014 aikana täsmentyvä määräraha vuoden 2015 talousarvioon 4) kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle talousjohtajan hankintarajan korottamista rantasauna- kokoustilarakennuksen rakennushankkeen ajaksi. Hankintarajana euroa. Yli euron hankinnassa on hankinta-asiaa käsiteltävä ensin kirkkoneuvostossa yllä olevan selvityksen mukaisesti. Kirkkoneuvosto hyväksyi esityksen yksimielisesti.

8 Kirkkoneuvosto 6/ KN 108 TALOUSARVIO 2015 Talousjohtaja kertoo kokouksessa talosarvion valmistelun etenemisestä ja Vihdin seurakunnan taloustilanteesta. Esitys: Asian käsittely: Talousjohtaja esittää, että kirkkoneuvosto jatkaa heinäkuun kokouksessa aloitettua keskustelua vuoden 2015 talousarvion periaatteista. Talousjohtaja esitteli vuoden 2015 talousarvioehdotuksen ja alustavat taloussuunnitelmat vuosille Tulos- ja rahoituslaskelma, investointisuunnitema ja tase-ennusteet liitteenä. Talousarviossa on osoitettu riittävästi määrärahoja seurakunnan toimintaan ja rakennusten ylläpitoon. Osa vuodelle 2015 esitetyistä hankinnoista voidaan toteuttaa jo vuoden 2014 aikana. Tällaisia hankintoja ovat esim. vihkiraamatut, liturgiset tekstiilit ja leirikeskuksen uudet patjat. Seurakunnan haasteena on rakennusten korjaukset ja investointien laittaminen tärkeysjärjestykseen. Rakennusten korjaustarpeita on tullut esille kesän 2014 aikana. Rakennusten kuntotarkastukset tuovat todennäköisesti esille lisää korjaustarpeita. Rakennusten korjausesitykset sisältyvät valmisteilla olevaan kiinteistöstrategian rakennusosioon. Investointiosan hyväksyminen rakennushankkeittain on käytännössä vaikea tehdä syksyllä 2014, koska rakennusen kuntoselvitysten valmistelu vie aikaa. Vuodelle 2015 on esitetty investointina ainoastaan Riuttarannan leirikeskuksen rakennusprojektien loppuunsaattaminen. Vuodelle 2016 esitetään Vihdin siunauskappelin lämmitysjärjestelmän ja sähköjen peruskorjausta, kirkkoherranviraston toimitilan turvallisuuden parantamista ja leirikeskuksen keittiön laajennuksen suunnittelua. Vuoden 2017 investointimenoina ovat Vihdin hautausmaan valaistus ja sähkösaneerauksen suunnittelu, Vihtijärven kappelin lämmitysjärjestelmän parantaminen, Nummelan seurakuntakeskuksen piha-alueiden ehostus ja Riuttarannan leirikeskuksen keittiön laajennustyöt. Investointimenoissa on keskitytty vain kaikkein välttämättömimpiin investointeihin.

9 Kirkkoneuvosto 6/ KN 108 Talousarvion valmistelu etenee siten, että työmuodot käsittelevät talousarviota ja toimintasuunnitelmia syys-lokakuussa johtokunnissa. Talousarvioehdotuksesta käydään kirkkovaltuustossa lähetekeskustelu syyskuussa Näin kirkkovaltuutetuilla on mahdollisuus vaikuttaa talousarvion valmisteluun. Syksyllä 2014 pohditaan hyväksytäänkö investointiosa kokonaismäärärahana, jota käytetään erillispäätösten mukaan vai osoitetaanko määrärahat jo heti kohdennetuille investointimenoille. Kokonaismääräraha antaisi raamit investoinneille ja kirkkoneuvoston esityksille toteutettavista hankkeista tilanteessa, jossa rakennusten korjauskustannukset ovat vielä selvitettävänä. Kirkkovaltuusto tekisi kokonaismäärärahamallissakin päätökset siitä mitkä kohteet korjataan tai mitä hankitaan minäkin vuonna. Kirkkoneuvosto hyväksyi yksimielisesti talousarvioraamit ja valmisteluprosessin yllä olevien liitteiden ja selvitysten mukaisesti. KN 109 OIKAISUVAATIMUS PERHTYÖNOHJAAJIEN VALINTAA KOSKEVAAN PÄÄTÖKSEEN Kirkkovaltuutettu Pertti Sistonen on tehnyt liitteen mukaisen oikaisuvaatimuksen koskien perhetyönohjaajien valintaa. Kirkkoherra on tehnyt päätöksen, jolla hän on valinnut määräaikaisesti kaksi perhetyönohjaajaa. Ehdotus: Kirkkoherra ehdottaa, että kirkkoneuvosto merkitsee tiedoksi Pertti Sistosen oikaisuvaatimuksen ja käsittelee asiaa seuraavassa kokouksessa. Kirkkoneuvosto hyväksyi ehdotuksen yksimieliseti.

10 Kirkkoneuvosto 6/ KN 110 SEURAKUNTAVAALIEN ÄÄNESTYSPAIKAT Kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan , että toimitettavien seurakuntavaalien äänestyspaikat ovat kirkon lisäksi suurimmilla kylillä: Nummela, Vihtijärvi, Otalampi ja Ojakkala (KVJ 2:51). Jos seurakunnassa on useita äänestyspaikkoja, vaalilautakunta siirtyy äänestyspaikasta toiseen toimittamaan äänestyksen ilmoitettuina aikoina (KVJ 2:52). Kun seurakuntaa ei ole jaettu äänestysalueisiin vaalilautakuntaa ei voi jakaa eri kylille toimittamaan vaalia samanaikaisesti, vaan vaalilautakunta siirtyy kokonaisuudessaan äänestyspaikasta toiseen vaaliluettelon kanssa. Jos äänestyspaikkoja on niin paljon kuin kirkkovaltuuston tekemä päätös edellyttää, vaalilautakunta ei voi mitenkään ehtiä toimittamaan vaalia eri kylillä yhden päivän aikana klo mennessä. Seurakuntavaalien äänistä valtaosa annetaan ennakkoäänestysviikon aikana ja varsinaisen vaalipäivänä äänestäneiden osuus on vähentynyt koko ajan. Jos vaalipäivän äänestyspaikkoja vähennetään ennakkoäänestysmahdollisuuksia on lisättävä ko. kylillä. Äänioikeutettu seurakuntalainen voi äänestää, missä tahansa seurakunnan äänestyspaikassa (KVJ 2:51). Ehdotus: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että seurakuntavaalien äänestyspaikka järjestetään kirkonkylän kirkon lisäksi seuraaville kylille: Nummela ja Ojakkala. Kirkkoneuvosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

11 Kirkkoneuvosto 6/ KN 111 JOHTAVAN NUORISOTYÖNOHJAAJAN IRTISANOUTUMINEN Vihdin seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Johanna Jutila on saanut uuden työpaikan Kangasalan seurakunnasta.. Tämän vuoksi Johanna Jutila irtisanoutuu johtavan nuorisotyönohjaajan virastaan lukien, liite. Esitys: Kirkkoherra esittää, että kirkkoneuvosto myöntää Johanna Jutilalle eron johtavan nuorisotyönohjaajan virasta lukien. Kirkkoneuvosto hyväksyi johtavan nuorisotyönohjaajan Johanna Jutilan irtisanoutumisen lukien. Kirkkoneuvosto kiittää Johanna Jutilaa ansiokkaasta ja hyvin tehdystä työstä Vihdin seurakunnassa.

12 Kirkkoneuvosto 6/ KN 112 RIUTTARANNAN LEIRIKESKUKSEN JÄTEVESIEN PUHDISTUSJÄRJESTELMÄN HANKINTA Vihdin seurakunnan vuoden 2014 talousarviossa on euron määräraha leirikeskuksen jätevesien puhdistusjärjestelmän uusintaa varten. Nykyinen puhdistusjärjestelmä on sellainen, että ns. harmaat jätevedet (pesuvedet) suodatetaan imeytyskenttään ja wc-vedet ohjataan umpisäiliöihin, jotka tyhjennetään useaan kertaan vuodessa. Imeytyskenttä olisi uusittava lähivuosina. Kaikkien jätevesien puhdistusjärjestelmällä (jäteveden puhdistamo ja putkikaivuut) haetaan sekä kustannussäästöjä että ympäristöasioiden parantamista. Kustannussäästöjä tulee kun umpikaivojen tyhjennyksistä voidaan luopua. Ympäristön tila paranee kun ns. harmaatkin vedet käsitellään ensin puhdistamossa ennen kuin ne imeytetään maahan. Rantasauna- kokoustilarakennuksen tarjouspyyntöjen yhteydessä on pyydetty tarjoukset jätevesien puhdistusjärjestelmän rakentamisesta. Hanketta on suunniteltu vuosina 2013 ja Toteutus ajoittuisi vuosille 2014 ja Kustannusten jakautuminen Jätevesijärjestelmän suunnittelu ja rakennuttamispalvelut n e. Jätevesijärjestelmä n e. Lisätyövaraus n e. Kustannukset yhteensä n e. Kokonaiskustannusarvio on siten n euroa ja 30 % alkuperäistä kalliimpi. Tämän vuoksi hankkeen jatkamiselle on hyvä saada kirkkovaltuuston lupa. Hankkeen jatkamislupa tarkoittaa käytännössä sitä, että kirkkovaltuusto hyväksyy kokonaiskustannusarvion ja ottaa tarvittavan määrärahan myös vuoden 2015 talousarvioon Kustannusarvion ylitys johtuu arvioitua suuremmista maanrakennustöistä (kaivuutöiden osuus).

13 Kirkkoneuvosto 6/ KN 112 Kuten rantasauna- kokoustilarakennuksen yhteydessä on jätevesijärjestelmänkin osalta hyvä muuttaa talousjohtajan päätösvaltarajaa rakennushankkeen ajaksi. Näin varmennetaan rakennushankkeen eteneminen ja työn valmistuminen toukokuussa Kokouksessa annettu talousjohtajan esitys: Talousjohtaja esittää, että 1) leirikeskuksen jätevesijärjestelmän rakennushanketta jatketaan. 2) kirkkovaltuustolle esitetään hyväksyttäväksi rakennushankkeen kokonaiskustannusarvio euroa. 3) Rakennushankkeelle varataan syksyn 2014 aikana täsmentyvä määräraha vuoden 2015 talousarvioon 4) kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle talousjohtajan hankintarajan korottamista rantasauna- kokoustilarakennuksen rakennushankkeen ajaksi. Hankintarajana euroa. Yli euron hankinnassa on hankinta-asiaa käsiteltävä ensin kirkkoneuvostossa yllä olevan selvityksen mukaisesti. Kirkkoneuvosto hyväksyi esityksen yksimielisesti.

14 Kirkkoneuvosto 6/ KN 113 ILMOITUSASIAT 1. Kirkkoneuvoston seuraavat kokoukset pidetään , ja Kirkkovaltuuston seuraavat kokoukset pidetään ja Lohjan rovastikunnan seurakuntien rakennemuutospalaveri pidetään Lohjalla Toivon paikan avajaiset ovat klo Avajaisissa on läsnä piispa Tapio Luoma. 5. Piispantarkastuksen jälkitarkastus on klo Esitys: Ilmoitusasiat merkitään tietoon saatetuksi. Ilmoitusasiat merkittiin tietoon saatetuiksi. KN 114 VALITUSOSOITUS JA KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja antoi pykälän 114 mukaisen valitusosoituksen ja päätti kokouksen kello

15 Kirkkoneuvosto 6/ Vihdin seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto määrä Pöytäkirjan pykälä MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: , 107-,109, Oikaisuvaatimusoikeudesta aiheutuva valituskielto Koska päätöksestä voidaan tehdä kirkkolain 24 luvun 3 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pöytäkirjan pykälät: ja 110 Alistusasiaa koskeva muutoksenhakukielto Kirkkolain 24 luvun 3 :n 2 mom. mukaan oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka alistetaan tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Pöytäkirjan pykälät: Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Kirkkolain 24 luvun 14 :n 2 mom:n, 2. hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom:n, 3. kirkon virkaehtosopimuslain 19 :n, tai 4. muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. oikeudenkäymiskaari 1:1 Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: kohta kolme Hankintoja koskevat muutoksenhakukiellot Hankintaa koskevista seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8a :n 2 mom. nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät: 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on (tavarat ja palvelut), (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja (rakennus ja käyttöoikeusurakat)

16 Kirkkoneuvosto 6/ OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään ja yhteystiedot: Vihdin seurakunnan kirkkoneuvosto Käyntiosoite: Niuhalanraitti 6 b, Vihti Postiosoite: Niuhalanraitti 6 b, Vihti Telekopio: (09) Sähköposti: vihti.seurakunta@evl.fi Pöytäkirjan pykälät: ja 110 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon päätöksestä. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuksen voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti (telekopioilla tai sähköpostilla). Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi: oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot oikaisuvaatimuksen kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Vihdin seurakunnan kirkkoneuvosto Käyntiosoite: Niuhalanraitti 6 b, Vihti Postiosoite: Niuhalanraitti 6 b, Vihti Telekopio: (09) Sähköposti: vihti.seurakunta@evl.fi Pöytäkirjan pykälät: Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

17 Kirkkoneuvosto 6/ VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Helsingin hallinto-oikeus Käyntiosoite: Ratapihantie 9, Helsinki Postiosoite: Ratapihantie 9, Helsinki Telekopio: Sähköposti: Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Valitusaika 30 päivää 30 päivää Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Espoon hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Kirkkokatu 10, Espoo Postiosoite: PL 203, Espoo Telekopio: (09) Sähköposti: Valitusaika 30 päivää Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: PL 185 (Satamakatu 11), Helsinki Telekopio: Sähköposti: Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: PL 29 (Meritullinkatu 10), Valtioneuvosto Telekopio: (kirjaamo) Sähköposti: 30 päivää 30 päivää Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Pöytäkirjan pykälä Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Käynti/postiosoite: Radanrakentajantie 5, HELSINKI Puhelin: Faksi: Sähköpostiosoite: Valitusaika 14 päivää

18 Kirkkoneuvosto 6/ Muutoksenhakuajan laskeminen Valituskirjelmä Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella voidaan saattaa hankintalaissa (548/2007) tarkoitettu hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Asia voidaan saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiakirjojen toimittaminen Oikeudenkäyntimaksu Lisätietoja Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 90 euroa ja markkinaoikeudessa 226 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Lisätietoja pykälistä oikaisu- ja valitusasioista antaa kirkkoherra Pekka Valkeapää puh talousjohtaja Tapio Yliluoma puh Käyntiosoite Vihdin seurakunnan kirkkoherranvirastoon ja taloustoimistoon on Niuhalanraitti 6 b Vihdin seurakunnan kirkkoherranviraston ja taloustoimiston postiosoite on Niuhalanraitti 6 b VIHTI. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. 392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) _ KOKOUSTIEDOT Aika 17.12.2015 klo 19-20.22 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Kinnula Matti jäsen pj. x Soutukorva Johanna jäsen vpj. x 37- Hemminki

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 KOKOUSAIKA: 20.11.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/

Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/ Kirkkoneuvosto 6/2016 17.5.2016 89 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, tiistai 17.5.2016 klo 17.30-17.50. Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Valkeapää Pekka, pj Hacklin Seija Pulkkinen Rauno Saario

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Aika 28.9.2016 klo 17:00-17:05 Paikka Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Martikainen, Heidi puheenjohtaja, poissa Arvonen,

Lisätiedot

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra 99-103 / sivut 70-76 70 KOKOUSAIKA: Perjantai 21.10.2016 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Koivikon leirikeskus, päärakennus Läsnä: Hakala Taina Alanen Margit Haveri Juhani Mansoniemi Juha Tuohitaival Irma Mattila

Lisätiedot

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden 149/2015 127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden puitesopimukseen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että Malmin seurakunta sitoutuu KL- Kuntahankinnat kilpailuttamaan

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Aika Paikka 12.2.2015 klo 17:15-18:00 Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 KOKOUSAIKA: 13.7.2017 kello 15.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Salo Miikka Talonen

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011 MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) _ KOKOUSTIEDOT Aika 22.12.2011 klo 17-19.38 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Pöyhtäri Aulikki jäsen, pj. x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Lehtimäki

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16.

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16. IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 140 KOKOUSAIKA: torstai 31.5.2017 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Koivikko Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha Salo Miikka

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 KOKOUSAIKA: 26.4.2018 kello 19:00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 29.11.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Alanen Margit Leppänen Reijo Heiska Virve Salo Miikka Salo Eija Talonen Tuula

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta 336/2016 40 Hoivamuusikko projektin jatkoanomus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Liitteet

Lisätiedot

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous

VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous Seurakuntaneuvosto 20.3.2015 sivu 1 (9) VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS Aika 20.3.2015 klo 16.00 Paikka Sähköpostikokous Osallistujat: Ahlroth Riitta Huvila Raimo Koivula

Lisätiedot

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.

ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9. ESITYSLISTA 6/2015 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 24.9.2015 klo 17 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto

PÖYTÄKIRJA. Ylistaron kappelineuvosto 1 PÖYTÄKIRJA Ylistaron kappelineuvosto NRO 4/2015 AIKA: 4.6.2015 kello 18:00 (kahvi ennen kokousta) PAIKKA: Ylistaron kappeliseurakunnan virastotalon kokoushuone LÄSNÄ: Jari Heiska - paikalla Ville Karhu

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5. TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Aika 6.2.2018 klo 17:00-18.39 Paikka Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.krs Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen,

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Aika 8.3.2018 klo 19.25 19.45 Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Osallistujat Jäsenet Rantavaara, Ari puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Aika Paikka 7.2.2017 klo 17:04 18.13 Kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen, Tero Karintaus, Katja Kuitunen,

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016

Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016 1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Ke 20.1.2016 klo 18.00-18.53 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Anne Angervo, vt. kirkkoherra Piipponen Jorma Röning Mirja

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala)

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala) Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11 Kasvun johtokunta 31.05.2016 Aika 31.05.2016 klo 18:00-19:32 Paikka Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, 36200 Kangasala) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Kokouksen

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Aika 8.2.2016 klo 17:15-17:45 Paikka Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla

Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla Aika Keskiviikkona 14.11.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Arto Korkatti Aaro Mikkonen Reijo Mikkonen

Lisätiedot

jäsen, kirkkoneuvoston vpj

jäsen, kirkkoneuvoston vpj IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 87 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 30.09.2015 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Karjalainen Anni Majalahti Auli Mattila Esko Salo Miikka

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto Aika Keskiviikkona 27.6.2018 klo 17.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Leena Jokinen Johanna Juntunen Arto Korkatti

Lisätiedot

LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) 6.4.2016

LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) 6.4.2016 LIEKSAN SEURAKUNTA ESITYSLUETTELO/ 3/2016 1 (11) AIKA Keskiviikko klo 16.30 17.25 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄ POISSA Lieksan seurakuntatalo Lea El Bardi, pj Matti Hokkanen Tiina Ihalainen Maija Ikonen Marja Kettunen

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kuhmalahden kappelineuvosto 02.02.2016 Aika 02.02.2016 klo 18:00 Paikka Pentosali, Lehtitie 1, Kuhmalahti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 KOKOUSAIKA: keskiviikko 16.12.2016 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Hakala Taina Mansoniemi Juha Mattila Esko kirkkoherra,

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto Aika Maanantaina 13.2.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Pirjo-Riitta Kinnunen Arto Korkatti Reijo Mikkonen

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012

Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 OUTOKUMMUN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 Kokousaika Tiistai kello 17.30 Kokouspaikka Outokummun seurakunnan seurakuntasali Käsiteltävät asiat Liite 44 Kokouksen avaaminen 45 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Aika 3.11.2016 klo 17.30-17.58 Paikka Messukylän seurakuntakoti, Messukylänkatu 36 Osallistujat Jäsenet Vuorio, Juha puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina

Lisätiedot

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016

TORNION SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 22.03.2016 03/2016 PÖYTÄKIRJA Sivu 1 Pvm 29.03.2016 OSALLISTUJAT JÄSENET Martti Puontila kirkkoherra, pj. Juha Berg jäsen POISSA Marja-Liisa Husa Toivo Höynälä Sari Juntura

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 (10) Aika: Tiistai 24.5.2016 klo 18.00-18.35 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Jari Lippo Pekka Mättö Silja Neiglick

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 4/2014

KIRKKONEUVOSTO 4/2014 HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2014 AIKA MAANANTAI 28.04.2014

Lisätiedot

X Jouko Lepistö, puheenjohtaja, kirkkoherra. - Laila Aikio, jäsen X Aarre Vilponen. - Ulla Kemppainen, jäsen - Aslak Pekkala

X Jouko Lepistö, puheenjohtaja, kirkkoherra. - Laila Aikio, jäsen X Aarre Vilponen. - Ulla Kemppainen, jäsen - Aslak Pekkala INARIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 5/2014 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Tiistai 9.12.2014. klo 17.30 17.37 Paikka: Ivalon kirkon alakerrassa Kirkkokuja 1, 99800 Ivalo Läsnä: Varsinainen jäsen Varajäsen X Jouko

Lisätiedot

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO

LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) Aika: Tiistai 10.3.2015 klo 18.00-19.15 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Päivi Harsia Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Ville Mielonen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 3/2017 Aika Tiistai 14.3.2017 klo 16.30-17.40. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: 8.1.2019 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha jäsen

Lisätiedot

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011

OUTOKUMMUN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 28.12.2011 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 33 KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA Outokummun seurakunnan seurakuntatalo, Kummunkatu 19 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Hirvonen Sini, varajäsen (Heikkinen-Rummukainen

Lisätiedot

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017

Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017 1 PÖYTÄKIRJA 6/2017 Aika Tiistai 6.6.2017 klo 17.15-19.15 Paikka Ortodoksinen kulttuurikeskus, Alasali Kauppakatu 44 80100 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Ketonen Matti varapuheenjohtaja, poistui

Lisätiedot

Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja

Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja Pöytäkirja 4/2019 Jaalan kappelineuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, 47100 Jaala Jäsenet Vainio Juha puheenjohtaja Hietanen Seija jäsen Lemminkäinen Tuomas

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Aika Paikka 3.2.2016 klo 17:00 18:21 Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Alajoki, Heidi puheenjohtaja Arvonen, Tero poissa

Lisätiedot

365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen

365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen 467/2013 365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen Päätösehdotus Kiinteistöjohtaja Kai Heinonen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) jatkaa Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimitussopimusta

Lisätiedot

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19

TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 KIRKKOVALTUUSTO 4.12.2013. Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 TARVASJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/13 Sivu 1 Aika keskiviikkona 4.12.2013 klo 19.00 20.19 Paikka seurakuntalo Osallistujat Päätöksentekijät Heikkilä Martti pj Vainio Maija vpj Hallanheimo Minna, poissa,

Lisätiedot

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2013 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7)

KOTKA-KYMIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 5/2013 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 1 (7) Aika: Keskiviikko 27.3.2013 kello 16.30-17.45 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Hannu Marttila puheenjohtaja Kaisa Rönkä varapuheenjohtaja Seppo Eerola

Lisätiedot

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti

Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti 1 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika Tiistai 10.1.2017 klo 18.00-18.55. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Makkonen

Lisätiedot

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47

KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 _ KOKOUSAIKA KESKIVIIKKO 27.1.2016 KLO 16.00 16.47 KOKOUSPAIKKA Seurakuntakoti KUTSUTUT / PAIKALLA OLLEET Jäsenet: henkilökohtaiset varajäsenet: x Arja Huuskonen, khra, puheenjohtaja -Jarkko Rekonen, varapuheenjohtaja.

Lisätiedot

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi. 602/2015 81 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 14.6.2018 58 tekemään päätökseen (Kiinteän omaisuuden vuokraus: Malminkartanossa sijaitseva tontti 91-33-249-001)

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11. Kasvun johtokunta Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, Kangasala

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11. Kasvun johtokunta Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, Kangasala Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11 Kasvun johtokunta 14.01.2016 Aika 14.01.2016 klo 18:00-19:38 Paikka Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto 2/2016 16.3.2016 7

Kirkkovaltuusto 2/2016 16.3.2016 7 Kirkkovaltuusto 2/2016 16.3.2016 7 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, keskiviikko 16.3.2016 klo 18.00 20.00. Läsnäolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa poistui klo 19.40 pykälän 13 aikana. Brännare Anna-Leena

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja

Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja 1 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika Maanantai 13.2.2017 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1)

Asiat käsitellään esityslistan esittämässä järjestyksessä. Kolehtisuunnitelma on laadittu touko-elokuulle. (ks. liite 1) HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044 7356 780 pirjo.inkinen@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 4/2015 AIKA Maanantai 20.4.2015 klo 17.30 18.10 PAIKKA

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012

VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012 VUOSAAREN SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika: ma 11.6.2012 klo 18 (yhteinen kahvihetki klo 17.30 alkaen) Paikka: Vuosaaren kirkon Taivaanranta-sali, Satamasaarentie 7 Läsnä: Mäkelä Jussi,

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa.

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. 6 Muut asiat Ei muita asioita. 84/2017 7 Seuraavat kokoukset Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Päätös Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. Johtokunta päätti, että seuraava kokous

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut 39-34

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut 39-34 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27 KOKOUSAIKA: 12.4.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Hakala Taina jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj.

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91

Lisätiedot

PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja

PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 PYKÄLÄT 1-11 KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo 13.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakoti LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja Lauri Kontti jäsen Anneli Moisio jäsen Ulla Sorvali jäsen

Lisätiedot

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA Esityslista 3 /2018 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä to

KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA Esityslista 3 /2018 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä to KYLMÄKOSKEN KAPPELISEURAKUNTA Esityslista 3 /2018 KAPPELINEUVOSTO kokouspäivä to 30.8.2018 Paikka ja kellonaika: Kylmäkosken seurakuntatalossa torstaina 30.8.2018 klo 17, kahvit kello 16.30 alkaen. Tervetuloa!

Lisätiedot

Valituskirjassa on ilmoitettava

Valituskirjassa on ilmoitettava Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Valkeapää Pekka, pj Aspila Pentti Huitu Outi Kaarto Rakel Korpela Raija. Nieminen Pekka ja Pulkkinen Rauno. Yli-Rosti Mikko

Valkeapää Pekka, pj Aspila Pentti Huitu Outi Kaarto Rakel Korpela Raija. Nieminen Pekka ja Pulkkinen Rauno. Yli-Rosti Mikko Kirkkoneuvosto 12/2014 16.12.2014 257 Paikka ja aika Seurakuntakeskus Nummela, tiistai 16.12.2014 klo 22.00-22.45 Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Valkeapää Pekka, pj Aspila Pentti Huitu Outi Kaarto

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai

Lisätiedot

Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden.

Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden. Helsingin seurakuntayhtymä Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.04.2016 klo 18:05-19:25 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen, puheenjohtaja Salli Ahtiainen Tiina Hieta

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1 (15) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 22.1.2013 1/2013

KIRKKONUMMEN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1 (15) YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO 22.1.2013 1/2013 1 (15) Kokouspäivä Paikka ja aika: Seurakuntatalo sali 4, Seurakunnantie 1, 22.1.2013 klo 18.00 Jäsenet: Posti Timo, puheenjohtaja Ehrnstén Viveka Erkkilä Pentti Kaurila Tuija Lumijärvi Johanna Nieminen

Lisätiedot

71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen

71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen 355/2014 71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto päättää 1) merkitä tiedoksi vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen

Lisätiedot

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto. Simeon-talo, kirkkoherran työhuone

HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto. Simeon-talo, kirkkoherran työhuone KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto Kokousaika Torstai 19.10.2017 klo 16.30 Kokouspaikka Simeon-talo, kirkkoherran työhuone Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 144 Kokouksen avaus 145 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto

Seurakuntaneuvosto 1 PÖYTÄKIRJA 7/2018 Aika Ti 2.10.2018 klo 18.00---20.00 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Järjestelytoimikunta Kokous 29.1.2014. Juhani Räsänen Päivi Salminen

TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Järjestelytoimikunta Kokous 29.1.2014. Juhani Räsänen Päivi Salminen TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1(9) Aika keskiviikko 29.1.2014 klo 17:30-18:15 Paikka Härmälän kirkko, Talvitie 26 Osallistujat Jäsenet Jussi Mäkinen puheenjohtaja Jarno Parviola Sirpa

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2017 1/13. Kasvun johtokunta Suoraman seurakuntakeskuksen takkahuone

Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2017 1/13. Kasvun johtokunta Suoraman seurakuntakeskuksen takkahuone Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2017 1/13 Kasvun johtokunta 25.01.2017 Aika 25.01.2017 klo 17:30-19:55 Paikka Suoraman seurakuntakeskuksen takkahuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 42 Kirkkoneuvosto 7/ / sivut 42-49

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 42 Kirkkoneuvosto 7/ / sivut 42-49 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 42 KOKOUSAIKA: 4.5.2018 kello 19:00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha Salo

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto 1/

Kirkkovaltuusto 1/ Kirkkovaltuusto 1/2017 12.1.2017 1 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti 12.1.2017 klo 18.00-20.05 Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Ali-Mattila Liisa Aspila Pentti Brännare Anna-Leena Hacklin Seija

Lisätiedot

Jokela Hanna, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Yliluoma Tapio, talousjohtaja, sihteeri

Jokela Hanna, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Yliluoma Tapio, talousjohtaja, sihteeri Kirkkoneuvosto 6/2019 6.6.2019 118 Paikka ja aika Seurakuntakeskus Nummela, Torstai 6.6.2019 klo 21:15 21:45 Läsnä Läsnäolevat jäsenet Valkeapää Pekka, pj Vartiainen Erkki varapj Hautio Kaisa Pakalén Olli

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUKIELTO. Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus. :t 95, 96, 98

MUUTOKSENHAKUKIELTO. Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus. :t 95, 96, 98 MUUTOKSENHAKUKIELTO Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus :t 95, 96, 98 Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta sen vuoksi, että päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Vaara-Karjalan seurakunta 1 PÖYTÄKIRJA 9/2012 Aika 12.12.2012 klo 18.00-18.55 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Angervo Anne, vs. kirkkoherra, puheenjohtaja Jeskanen

Lisätiedot

Pöytäkirja Sylvi Aapasuo Ritva Asula-Myllynen yleisesti nähtävänä Paikka ja aika Seurakuntatoimisto 30.9.-14.10.2014

Pöytäkirja Sylvi Aapasuo Ritva Asula-Myllynen yleisesti nähtävänä Paikka ja aika Seurakuntatoimisto 30.9.-14.10.2014 TAMPEREEN HARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 1(8) Aika 28.9.2014klo 16.00-18.15 Paikka Osallistujat Lielahden kirkko Järvinen, Veli-Pekka Aapasuo, Sylvi Asula-Myllynen, Ritva Järvinen, Asko Järvinen,

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan

Lisätiedot

X Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja. - Jouni Ilmari Jomppanen, jäsen X Aarre Vilponen. - Pekka Pekkala, jäsen X Kai Jentala

X Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja. - Jouni Ilmari Jomppanen, jäsen X Aarre Vilponen. - Pekka Pekkala, jäsen X Kai Jentala KIRKKONEUVOSTO 1/2016 Sivu 1 Aika: 26.1.2016. klo 17.00 17.20 Paikka: Puhelinkokous Kutsuttu: Varsinainen jäsen Varajäsen X Tuomo Huusko, kirkkoherra, puheenjohtaja X Kari Tammela, varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2014

PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 HARJAVALLAN SEURAKUNTA PL 59 (Kirkkokatu 3) 29201 Harjavalta 044-7356761 evl-harjavalta@evl.fi tai pirjo.vataja@evl.fi www.harjavallanseurakunta.fi PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 AIKA Maanantai 24.11.2014

Lisätiedot

24 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00. Kirkkoherra piti alkuhartauden.

24 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00. Kirkkoherra piti alkuhartauden. 1(5) Aika Keskiviikko 22.4.2015 klo 18.00 Paikka Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1 Läsnä Muut osallistujat Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Matti Heikkinen Terttu Herukka Leena Jokinen Arto

Lisätiedot

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät:

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät: Muutoksenhakuohje, koulutuslautakunta Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua

Lisätiedot