Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 4/2015. Päivämäärä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 4/2015. Päivämäärä"

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA Nro 4/2015 Kirkkovaltuusto Päivämäärä Aika klo Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo, puheenjohtaja, Alasalmi Aila, Enroth Paavo, Halonen Auli (varajäsen), Heikkilä Juha, Heikkinen Setti, Hongisto Anja (varajäsen) Immonen Marjatta, Immonen Tyyne, Juntunen Hannu, Kaltiola Pekka, Kananen Hilkka, Kananen Kristiina (saapui klo 18.02), Kemppainen Reijo, Kettunen Veikko, Kiljunen Ella, Kopperoinen Juuso, Kortelainen Miikka, Myllylä Raili, Ohtonen Sirkka, Ojala Katriina (varajäsen), Patronen Kaija, Pyykkönen Inna (varajäsen), Rimpiläinen Esa, Sankilampi Jaana, Sirviö Jukka, Sirviö Matti, Stång Tuula, Suorsa Lauri, Toppinen Ari, Tornberg Raimo, Törrö Leena ja Viiru Kunto 33/33 Muut osallistujat Miettinen Marko, kirkkoherra Rissanen Kirsi, sihteeri Rönkä Kaisa, tiedottaja Sistonen Toivo, talousjohtaja ALLEKIRJOITUKSET KÄSITELLYT ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Aika ja paikka Allekirjoitukset Puheenjohtaja TIMO HURSKAINEN Timo Hurskainen Kajaani TYYNE IMMONEN Tyyne Immonen Sihteeri KIRSI RISSANEN Kirsi Rissanen HANNU JUNTUNEN Hannu Juntunen PÖYTÄKIRJA NÄHTÄVÄNÄ Aika ja paikka klo 9 15 kirkkoherranvirasto Ilmoitus pöytäkirjan nähtävillä olosta on ollut kirkkoherranviraston ilmoitustaululla Todistaa

2 ASIALISTA Laatimispäivämäärä Kirkkovaltuusto KOKOUSTIEDOT Aika klo Paikka Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Sivu nro 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 4 4 Työjärjestyksen hyväksyminen 4 5 Luottamustoimen lakkaaminen ja täyttäminen 5 6 Luottamustoimen lakkaaminen ja täyttäminen 7 7 Kajaanin seurakunnan strategia 8 8 Selvitys kanttorin viroista 10 9 Tilusvaihto Vuolijoen kaupunginosassa Rovastikunnallisen yhteistyön johtokunnan johtosääntö Kajaanin seurakunnan ja Kajaanin rovastikunnan toimintasuunnitelma Talousarvio vuodelle Kajaanin seurakunnan tilintarkastuspalveluiden hankinta Ilmoitusasiat Valitusosoitus Kokouksen päätös 23 PUHEENJOHTAJA TIMO HURSKAINEN Timo Hurskainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja

3 Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto: Alasalmi Aila Enroth Paavo Haverinen Minna-Liisa Heikkilä Juha Heikkinen Setti Hurskainen Timo Immonen Marjatta Immonen Tyyne Juntunen Hannu Kaltiola Pekka Kananen Hilkka Kananen Kristiina Kemppainen Reijo Kettunen Veikko Kiljunen Ella Kopperoinen Juuso Kortelainen Miikka Myllylä Raili Ohtonen Sirkka Patronen Kaija Rimpiläinen Esa Rusanen Eevi Ruuttunen Tuomo Sankilampi Jaana Saukkonen Kari Sirviö Jukka Sirviö Matti Stång Tuula Suorsa Lauri Toppinen Ari Tornberg Raimo Törrö Leena Viiru Kunto

4 Kirkkovaltuusto Muut läsnäolijat: Miettinen Marko, kirkkoherra Rissanen Kirsi, sihteeri Rönkä Kaisa, tiedottaja Sistonen Toivo, talousjohtaja Kirkkoneuvoston jäsenet: Poissa: Haverinen Minna-Liisa, tilalla Halonen Auli Rusanen Eevi, tilalla Pyykkönen Inna Ruuttunen Tuomo, tilalla Hongisto Anja Saukkonen Kari, tilalla Ojala Katriina

5 Kirkkovaltuusto Kokouksen avaus Kirkkovaltuusto: Kokouksen aluksi kirkkoherra Marko Miettinen piti alkuhartauden ja veisattiin virsi 7:1 3. Puheenjohtaja avasi kokouksen. Kristiina Kananen saapui kokouksen avauksen aikana klo Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kirkkolain 7. luvun 4 : Päätösvaltaisuus, äänestäminen ja vaalit Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Seurakunnan toimielimessä äänestetään esityksestä ja kaikista kannatetuista vastaehdotuksista asettamalla kaksi kerrallaan vastakkain siten, että vastaus "jaa" tai "ei" ilmaisee enemmistön kannanoton. Vaali toimitetaan enemmistövaalina. Kahta tai useampaa luottamushenkilöä valittaessa on kuitenkin noudatettava suhteellista vaalitapaa, jos sitä vaatii niin monta vaaliin osallistuvaa, että he suhteellisessa vaalissa voisivat saada valituksi vähintään yhden ehdokkaan. Kirkkojärjestyksen 8 luvun 5 :n mukaan kirkkovaltuuston kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka ja siihen on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista. Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsenille viimeistään viikkoa ennen kokousta sekä pidettävä seurakunnan ilmoitustaululla viikon ajan ennen kokousta. Kirkkovaltuuston työjärjestyksen 3 :n mukaan kokouksen alussa toimitetaan nimenhuuto, jonka jälkeen valtuuston on todettava, onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Kuulutukset liite 1 Puheenjohtaja: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kirkkovaltuusto: Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

6 Kirkkovaltuusto Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Kirkkojärjestyksen 7 luvun 6 :n 2 momentti: "Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla, jollei tarkastamisesta ole määrätty ohje- tai johtosäännössä." Pöytäkirjan tarkistusvuorossa ovat aakkosjärjestyksen mukaan Tyyne Immonen ja Hannu Juntunen sekä ääntenlaskentavuorossa Pekka Kaltiola ja Hilkka Kananen. Puheenjohtaja: Kirkkovaltuusto valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa. Kirkkovaltuusto: Valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Tyyne Immosen ja Hannu Juntusen sekä ääntenlaskijoiksi Pekka Kaltiolan ja Hilkka Kanasen Työjärjestyksen hyväksyminen Puheenjohtaja: Valtuutetuille lähetetty esityslista hyväksytään kokouksen työjärjestykseksi. Kirkkovaltuusto: Hyväksyi esityslistan työjärjestyksekseen.

7 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Luottamustoimen lakkaaminen ja täyttäminen Kirkkolain 23 luvun 7 :n 2. mom. Jos seurakuntavaaleilla, hiippakuntavaltuuston jäsenten vaaleilla tai kirkolliskokousedustajien vaaleilla valittu luottamushenkilö kuolee, menettää vaalikelpoisuutensa, hänelle myönnetään ero tai hänet pidätetään taikka erotetaan luottamustoimesta, hänen tilalleen kutsutaan varajäsen tai varaedustaja. Muuhun luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö. Julistustoiminnan johtokunnan ja vaalilautakunnan varajäsen Jaakko Kettunen on kuollut. Lisätietoja asiasta antaa kirkkoherra Marko Miettinen puh. (08) , gsm ja sähköposti: marko.miettinen@evl.fi Puheenjohtaja: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se toteaa Jaakko Kettusen julistustoiminnan johtokunnan ja vaalilautakunnan varajäsenyyden lakanneen ja valitsee Jaakko Kettusen tilalle varajäsenen julistustoiminnan johtokuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2016 loppuun sekä valitsee hänen tilalleen varajäsenen vaalilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2017 loppuun. Kirkkoneuvosto: Hyväksyi yksimielisesti. Kirkkovaltuusto Päätösesitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se toteaa Jaakko Kettusen julistustoiminnan johtokunnan ja vaalilautakunnan varajäsenyyden lakanneen ja valitsee Jaakko Kettusen tilalle varajäsenen julistustoiminnan johtokuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2016 loppuun sekä valitsee hänen tilalleen varajäsenen vaalilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2017 loppuun.

8 Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto: Valitsi Ari Tihisen varajäseneksi julistustoiminnan johtokuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2016 loppuun ja valitsi Ari Tihisen varajäseneksi vaalilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2017 loppuun.

9 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Luottamustoimen lakkaaminen ja täyttäminen Kirkkolain 23 luvun 7 :n 2. mom. Jos seurakuntavaaleilla, hiippakuntavaltuuston jäsenten vaaleilla tai kirkolliskokousedustajien vaaleilla valittu luottamushenkilö kuolee, menettää vaalikelpoisuutensa, hänelle myönnetään ero tai hänet pidätetään taikka erotetaan luottamustoimesta, hänen tilalleen kutsutaan varajäsen tai varaedustaja. Muuhun luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö. Palvelutoiminnan johtokunnan varajäsen Seija Koistinen on kuollut. Lisätietoja asiasta antaa kirkkoherra Marko Miettinen puh. (08) , gsm ja sähköposti: marko.miettinen@evl.fi Puheenjohtaja: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se toteaa Seija Koistisen palvelutoiminnan johtokunnan varajäsenyyden lakanneen ja valitsee Seija Koistisen tilalle varajäsenen palvelutoiminnan johtokuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2016 loppuun. Kirkkoneuvosto: Hyväksyi yksimielisesti. Kirkkovaltuusto Päätösesitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se toteaa Seija Koistisen palvelutoiminnan johtokunnan varajäsenyyden lakanneen ja valitsee Seija Koistisen tilalle varajäsenen palvelutoiminnan johtokuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2016 loppuun. Kirkkovaltuusto: Valitsi Raili Salosen varajäseneksi palvelutoiminnan johtokuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi vuoden 2016 loppuun.

10 Kirkkoneuvosto Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Kajaanin seurakunnan strategia Kajaanin seurakunta sai piispantarkastuksen päätöslausunnossa tehtäväksi laatia seurakunnalle kokonaisstrategian. Strategiatyöskentely aloitettiin vuoden 2015 alussa. Seurakunta solmi sopimuksen kehittämiskonsultti Raimo Turusen kanssa strategian työstämiseksi. Lisäksi valittiin ohjausryhmä, joka ohjaa strategian työstämistä. Ohjausryhmään kuuluvat kirkkoherra, talousjohtaja, kirkkoherran sijainen, puheenjohtajisto, tiedottaja sekä työaloista vastaavat teologit. Kajaanin seurakunnan strategia pohjautuu Kirkon kokonaisstrategiaan, Kuopion hiippakunnan painopisteisiin ja vuoden 2014 piispantarkastusasiakirjoihin. Strategian pohjana on käytetty myös luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa käytyjä neuvotteluja ja heiltä saatuja aineistoja. Ohjausryhmä kokoontui yhteensä neljä kertaa ja Raimo Turunen oli mukana kolmessa kokoontumisessa, joissa seurakunnan strategiaa työstettiin. Luottamushenkilöiden strategiailta oli ja henkilöstön strategiapäivä Henkilöstö jatkaa strategian työstämistä työyhteisöaamupäivässä 8. lokakuuta. Seurakunnan strategia on tarkoitus hyväksyä tämän vuoden loppuun mennessä. Kajaanin seurakunnan strategialuonnos liite 3 Lisätietoja asiasta antaa: kirkkoherra Marko Miettinen puh. (08) , gsm , sähköposti: marko.miettinen@evl.fi Puheenjohtaja: Kirkkoneuvosto käsittelee Kajaanin seurakunnan strategian luonnoksen pohjalta ja tekee luonnokseen haluamansa muutosesitykset. Kirkkoneuvosto: Kirkkoneuvosto päätti, että ohjausryhmä käy strategian kokonaisuudessa läpi seuraavassa kokouksessa, jota ohjausryhmä tiivistää ja korjaa kieliopillisesti.

11 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Seurakunnan johtoryhmä käsitteli seurakunnan strategian ja teki siihen muutosesityksensä. Kajaanin seurakunnan strategia liite 2 Puheenjohtaja: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan strategian Kajaanin seurakunnan strategiaksi vuosille Kirkkoneuvosto: Hyväksyi. Kirkkovaltuusto Kajaanin seurakunnan strategia liite 2 Päätösesitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan strategian Kajaanin seurakunnan strategiaksi vuosille Kirkkovaltuusto: Hyväksyi yksimielisesti.

12 Julistustoiminnan johtokunta Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Selvitys kanttorin viroista Kirkkojärjestyksen 6 luvun 6 : Kanttorinvirka voidaan perustaa piispainkokouksen määrittelemää laajaa yliopistotutkintoa, ylempää korkeakoulututkintoa tai muuta piispainkokouksen hyväksymää tutkintoa edellyttäväksi viraksi. Tuomiokirkkoseurakunnassa tulee olla laajaa yliopistotutkintoa edellyttävä kanttorinvirka. Kajaanin seurakunnassa on ollut muuta piispainkokouksen hyväksymää tutkintoa edellyttävä kanttorin virka alkaen. Sen lisäksi seurakunnassa on laajaa yliopistotutkintoa ja kaksi ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä virkaa. Muuta piispainkokouksen hyväksymää kanttorin virkaa on hoitanut kanttori Anne Kyllönen. Vuoden 2016 alusta hän aloittaa ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävän kanttorin virassa ja muuta piispainkokouksen hyväksymää tutkintoa edellyttävä kanttorin virka on täyttämättä. Kirkkoneuvosto pyysi kokouksessa julistustoiminnan johtokuntaa antamaan selvityksen seurakunnan kanttoreiden viroista ja kanttorin viran aukijulistamisen perusteista. Uuden viran perustamisesta seurakunnassa päättää kirkkovaltuusto. Kirkkolain 9 luvun 3 mukaan päätöksen tekemiseen vaaditaan, että vähintään kaksi kolmannesta läsnä olevista ja enemmän kuin puolet kaikista kirkkovaltuuston jäsenistä kannattaa viran perustamista. Selvitys kanttorin viroista liite 1 Lisätietoja asiasta antavat julistustoiminnasta vastaava teologi Jyri Kitti, puh , sähköposti: jyri.kitti@evl.fi ja vastaava kanttori Juha Mikkonen puh , sähköposti: juha.mikkonen@evl.fi

13 Julistustoiminnan johtokunta Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Julistustoiminnasta vastaava teologi Jyri Kitti: Johtokunta esittää kirkkoneuvostolle ja edelleen kirkkovaltuustolle, että se lakkauttaa muuta piispainkokouksen hyväksymää tutkintoa edellyttävän kanttorin viran (nk. C-kanttorin virka) alkaen ja perustaa ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävän kanttorin (nk. B-kanttorin) viran alkaen. Johtokunta: Hyväksyi. Johtokunta antoi kanttori Juha Mikkosen tehtäväksi antaa kirkkoneuvostolle selvitys palkkakustannuksista vertailemalla toimituspalkkioisen ja ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävän kanttorin (B-kanttori) palkkakustannuksia. Kirkkoneuvosto Selvitys kanttorin viroista liite 3 Vertailu palkkakustannuksista liite 4 Lisätietoja asiasta antaa kirkkoherra Marko Miettinen puh. (08) , gsm , sähköposti: marko.miettinen@evl.fi. Puheenjohtaja: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se lakkauttaa muuta piispainkokouksen hyväksymää tutkintoa edellyttävän kanttorin viran (nk. C-kanttorin virka) alkaen ja perustaa ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävän kanttorin (nk. B-kanttorin) viran alkaen. Kirkkoneuvosto: Hyväksyi yksimielisesti.

14 Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto Kirkkolain 9 luvun 3 : Määräenemmistö Päätöksen tekemiseen vaaditaan, että vähintään kaksi kolmasosaa läsnä olevista ja enemmän kuin puolet kaikista kirkkovaltuuston jäsenistä sitä kannattaa asiassa, joka koskee: 1) kirkollisen rakennuksen, kappelin, seurakuntatalon, seurakunnan virastotalon, leiri- tai kurssikeskuksen rakentamista taikka hankkimista; 2) kirkollisen rakennuksen olennaista muuttamista tai purkamista, sen käyttötarkoituksen muuttamista taikka muun rakennuksen muuttamista kirkolliseksi rakennukseksi; 3) hautausmaan perustamista tai laajentamista; 4) kiinteän omaisuuden luovuttamista; 5) uuden viran perustamista. Selvitys kanttorin viroista liite 3 Vertailu palkkakustannuksista liite 4 Päätösesitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se lakkauttaa muuta piispainkokouksen hyväksymää tutkintoa edellyttävän kanttorin viran (nk. C-kanttorin virka) alkaen ja perustaa ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävän kanttorin (nk. B-kanttorin) viran alkaen. Kirkkovaltuusto: Hyväksyi yksimielisesti.

15 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Tilusvaihto Vuolijoen kaupunginosassa Kajaanin kaupunki ja Kajaanin seurakunta ovat neuvotelleet tilusvaihdosta Vuolijoen kaupunginosassa. Tilusvaihdossa kaupunki saa omistukseensa uuden asemakaavan mukaiset katu- ja puistoalueet ja seurakunta saa uuden asemakaavan mukaan kirkon tonttiin liitettävät alueet. Tilusvaihdosta aiheutuvat kiinteistötoimituskustannukset sekä rajojen merkinnästä aiheutuvat kustannukset maksaa Kajaanin kaupunki. Kajaanin kaupungin ympäristöteknisen lautakunta on hyväksynyt tilusvaihdon Ympäristöteknisen lautakunnan päätöksestä ei ole tehty oikaisuvaatimusta. Tilusvaihdossa Kajaanin kaupunki luovuttaa Kajaanin seurakunnalle noin m 2 :n suuruisen alueen kiinteistötunnus: ja Kajaanin seurakunta luovuttaa kaupungille m 2 :n ja 782 m 2 :n suuruiset alueet kiinteistötunnus Ympäristöteknisen lautakunnan pöytäkirjaote 74 liite 5 Kartta alueesta, liite 6 Tilusvaihdossa samanarvoiset maa-alueet voidaan vaihtaa kiinteistötoimituksena, jonka suorittaa Maanmittauslaitoksen toimitusinsinööri. Tilusvaihdossa ei tarvitse hakea lainhuutoa eikä suorittaa kiinteistön leimaveromaksua. Tilusvaihdossa tontin rekisterinumerot säilyvät ennallaan, ainoastaan tontin muuttuneet pinta-alat ja rajat merkitään kiinteistörekisteriin. Maanmittausinsinööri toteaa tonttien samanarvoisuuden kiinteistötoimituksessa. Mikäli kiinteistötoimituksessa todetaan, että tontit eivät ole samanarvoisia, kauppa muuttuu kiinteistökaupaksi, jolle joudutaan hakemaan lainhuudatus ja se tulee alistaa kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Lisätietoja asiasta antavat talousjohtaja Toivo Sistonen puh. (08) , gsm , sähköposti: toivo.sistonen@evl.fi ja kiinteistöpäällikkö Juha Vornanen puh. (08) , gsm , sähköposti: juha.vornanen@evl.fi

16 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Talousjohtaja: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että Kajaanin seurakunta hyväksyy tilusvaihtokirja luonnoksessa olevien maaalueiden vaihdon tilusvaihtona ja hakee yhdessä Kajaanin kaupungin kanssa tilusvaihtotoimitusta. Kirkkoneuvosto: Hyväksyi yksimielisesti. Kirkkovaltuusto Ympäristöteknisen lautakunnan pöytäkirjaote 74 liite 5 Kartta alueesta, liite 6 Päätösesitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että Kajaanin seurakunta hyväksyy tilusvaihtokirja luonnoksessa olevien maa-alueiden vaihdon tilusvaihtona ja hakee yhdessä Kajaanin kaupungin kanssa tilusvaihtotoimitusta. Kirkkovaltuusto: Hyväksyi yksimielisesti.

17 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Rovastikunnallisen yhteistyön johtokunnan johtosääntö Rovastikunnallisen yhteistyön johtokunta on hyväksynyt rovastikunnallisen yhteistyön johtokunnan johtosäännön ja lähettää sen edelleen Kainuun seurakuntien kirkkovaltuustojen hyväksyttäväksi. Rovastikunnallisen yhteistyön johtokunnan johtosääntö liite 7 Lisätietoja asiasta antaa talousjohtaja Toivo Sistonen; puh. (08) , gsm , sähköposti: toivo.sistonen@evl.fi. Talousjohtaja: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy oheisen liitteen rovastikunnallisen yhteistyön johtokunnan johtosäännöksi ja päättää, että Kajaanin seurakunta osallistuu rovastikunnalliseen yhteistoimintaan. Kirkkoneuvosto: Hyväksyi yksimielisesti. Kirkkovaltuusto Rovastikunnallisen yhteistyön johtokunnan johtosääntö liite 7 Päätösesitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy oheisen liitteen rovastikunnallisen yhteistyön johtokunnan johtosäännöksi ja päättää, että Kajaanin seurakunta osallistuu rovastikunnalliseen yhteistoimintaan. Kirkkovaltuusto: Hyväksyi yksimielisesti.

18 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Kajaanin seurakunnan ja Kajaanin rovastikunnan toimintasuunnitelma 2016 Kajaanin seurakunnan ja Kajaanin rovastikunnan toimintasuunnitelma liite 8 Lisätietoja asiasta antaa kirkkoherra Marko Miettinen puh , gsm , sähköposti: marko.miettinen@evl.fi. Puheenjohtaja: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy toimintasuunnitelman vuodelle 2016 oheisen liitteen mukaisena. Kirkkoneuvosto: Hyväksyi stilistisin korjauksin. Kirkkovaltuusto Kajaanin seurakunnan ja Kajaanin rovastikunnan toimintasuunnitelma liite 8 Päätösesitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy toimintasuunnitelman vuodelle 2016 oheisen liitteen mukaisena. Kirkkovaltuusto: Hyväksyi toimintasuunnitelman pienin muutoksin.

19 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Talousarvio vuodelle 2016 Kirkkojärjestyksen 15 luku 2 : Talousarviossa sekä siihen liittyvässä toiminta- ja taloussuunnitelmassa hyväksytään toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kolmeksi vuodeksi. Talousarvio on toiminta- ja taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviovuosi (tilikausi) on kalenterivuosi. Talousarvio sekä toiminta- ja taloussuunnitelma on laadittava siten, että edellytykset tehtävien hoitamiseen turvataan. Tulojen ja menojen on oltava tasapainossa kolmen vuoden suunnittelukauden tai perustellusta syystä tätä pidemmän, kuitenkin enintään viiden vuoden ajanjakson aikana. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä on päätettävä toimenpiteistä, joilla taseen osoittama alijäämä katetaan ottaen huomioon myös talousarvion laatimisvuonna kertyväksi arvioitu ylitai alijäämä. Talousarvioon otetaan tehtävien hoitamisen ja toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot. Talousarviossa on osoitettava, miten rahoitustarve katetaan. Määrärahat ja tuloarviot otetaan talousarvioon bruttomääräisinä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kirkkojärjestyksen 15 luku 3 : Kirkkovaltuuston on hyväksyttävä seurakunnan ja yhteisen kirkkovaltuuston seurakuntayhtymän talousarvio sekä toiminta- ja taloussuunnitelma viimeistään edellisen vuoden joulukuussa. Voimassa olevan kirkkoneuvoston ohjesäännön 5. luvun 22 :n 2. kohdan mukaan talousjohtaja valmistelee kirkkoneuvostolle ehdotuksen talousarvioksi. Kirkkoneuvosto on laatinut talousarvion valmisteluohjeet, jotka on jaettu johtokunnille ja aluetyön sekä työmuotojen vastuuhenkilöille noudatettavaksi laatiessaan omaa ehdotustaan. Ohjeet koskevat pääasiassa toimintamäärärahoja eli toisen (2) pääluokan menoja. Ohjeen mukaan johtokuntien ja toimintayksikköjen (julistus-, kasvatus- ja palvelutoiminta) sekä tehtäväalojen vastuuhenkilöiden oli annettava ehdotuksensa kirkkoneuvostolle mennessä. Kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan Kajaanin seurakunnan tuloveroprosentiksi 1,65.

20 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Talousarvion kehykset vuodelle 2016 ja suunnitelma vuosille on laadittava siten, että talous on tasapainossa. Vuoden 2016 talousarvio laaditaan siten, että varsinaiset toimintamenot säilyvät vuoden 2015 tasolla ja seurakunnasta riippumattomat hinnankorotukset huomioidaan menojen lisäyksinä. Palkkoihin lasketaan 0,5 %:n palkankorotusvaraus. Palkkojen ja pakollisten sosiaalimaksujen Kirkon virka- ja työehtosopimukseen perustuvat muutokset taloustoimisto on budjetoinut keskitetysti. Selvitys kirkkonäytelmätoimikunnan tilistä liite 9 Talousarvioehdotus vuodelle 2016 liite pääluokkien tehtäväalueiden talousarvioiden 2016 perustelut liite 11 Lisätietoja asiasta antaa talousjohtaja Toivo Sistonen; puh. (08) , gsm , sähköposti: toivo.sistonen@evl.fi. Talousjohtaja: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2016 talousarvion ja sen perustelut ja hautainhoitomaksut vuodelle 2016 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille Kirkkoneuvosto: Hyväksyi yksimielisesti. Kirkkovaltuusto Selvitys kirkkonäytelmätoimikunnan tilistä liite 9 Talousarvioehdotus vuodelle 2016 liite pääluokkien tehtäväalueiden talousarvioiden 2016 perustelut liite 11

21 Kirkkovaltuusto Päätösesitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että se hyväksyy vuoden 2016 talousarvion ja sen perustelut ja hautainhoitomaksut vuodelle 2016 sekä toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille Kirkkovaltuusto: Hyväksyi yksimielisesti.

22 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Kajaanin seurakunnan tilintarkastuspalveluiden hankinta Kirkkohallituksessa on valmisteilla kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutosesitys, jonka mukaan seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä tultaisiin noudattamaan lakia julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuksesta. Ehdotetut säädösmuutokset tarkoittaisivat sitä, että seurakuntataloudessa tulisi lukien olla tilintarkastuslaissa tarkoitettu JHT-tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajana voisi toimia edellä mainituilla perusteella myös JHTT-tilintarkastaja tai JHTT-yhteisö. Voimassa olevien säännösten mukaiset HTM- ja KHT-tilintarkastajat tai HTM- ja KHT-yhteisöt eivät voisi jatkaa jälkeen seurakunnan tilintarkastajina. Seurakuntatalouksissa tuleva muutos voidaan ennakoida valitsemalla valtuustokauden tilintarkastajaksi JHTT-tilintarkastaja tai - yhteisö. Kirkkohallituksen yleiskirje nro 31/2014. Kajaanin seurakunta on pyytänyt päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia Kajaanin seurakunnan hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista ajalle , liite 1. Hankinnassa on noudatettu hankintalaissa määriteltyjä hyviä hankintakäytäntöjä ja seurakunnan pienhankintaohjeita, koska hankinnan arvo on alle hankintalain mukaisen kynnysarvon. Määräaikaan klo 15:een mennessä tarjouksensa jätti kaksi (2) yritystä: Tarjouksensa jättäneet yritykset ovat laatineet tarjouksensa pyydetyllä tavalla ja tarjoajat täyttävät vaaditut kelpoisuusehdot. Tarjouksia vertailtiin tarjouspyynnön mukaisilla valintaperusteilla. Tarjousten välisiä eroja oli hinnassa ja vastuullisen tilitarkastajan työn osuudessa tarkastuspäivien määrästä sekä tarkastuskohteessa tehtävän työn osuudessa laskutettavasta työajasta. Hinnaltaan halvempi tarjous on BDO Audiator Oy:n tarjous, ,00, alv 0 %. Tarkastustyössä vastuullisen tilintarkastajan työn osuus ja tarkastuskohteessa tehtävän työn osuus on KPMG Oy:llä parempi. Tarjouspyynnössä ei ole esitetty pisteytysperusteita, mutta selvyyden vuoksi valintaperusteet laitettiin valmiiseen pisteytystaulukkoon.

23 Kirkkoneuvosto Kirkkovaltuusto Avauspöytäkirja liite 2 ja pisteytystaulukko liite 3 Tehdyn tarjousvertailun perusteella KPMG Oy:n tarjous on kokonaistaloudellisesti edullisin. Kirkkojärjestyksen 15 luku 7 :n 1. momentti: Kirkkovaltuusto tai yhteinen kirkkovaltuusto valitsee toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastamista varten joko vähintään yhden varsinaisen ja yhden varatilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön. Lisätietoja asiasta antavat talousjohtaja Toivo Sistonen, puh. (08) , gsm , sähköposti: toivo.sistonen@evl.fi ja taloussihteeri Auli Ohtonen, gsm sähköposti: auli.ohtonen@evl.fi. Talousjohtaja: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle että, se päättää hankkia Kajaanin seurakunnan talouden ja hallinnon tarkastuspalvelut KPMG Oy:ltä kokonaishintaan /v, alv 0 %. Tilivuosien hinta on alv 24 %, yhteensä Lisätehtävistä johtuvien tarkastuspäivien kokonaishinta päävastuullisen tilintarkastajan tekemänä on 625 ja avustavan tilintarkastajan tekemänä 525, alv 0 %. Hinnat sisältävät matka- ja päivärahakulut. Kirkkoneuvosto: Hyväksyi yksimielisesti. Kirkkovaltuusto

24 Kirkkovaltuusto Kajaanin seurakunta on pyytänyt päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia Kajaanin seurakunnan hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista ajalle , liite 12 Avauspöytäkirja liite 13 ja pisteytystaulukko liite 14 Päätösesitys: Kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle että, se päättää hankkia Kajaanin seurakunnan talouden ja hallinnon tarkastuspalvelut KPMG Oy:ltä kokonaishintaan /v, alv 0 %. Tilivuosien hinta on alv 24 %, yhteensä Lisätehtävistä johtuvien tarkastuspäivien kokonaishinta päävastuullisen tilintarkastajan tekemänä on 625 ja avustavan tilintarkastajan tekemänä 525, alv 0 %. Hinnat sisältävät matka- ja päivärahakulut. Kirkkovaltuusto: Kirkkovaltuusto päätti hankkia Kajaanin seurakunnan talouden ja hallinnon tarkastuspalvelut KPMG Oy:ltä tilivuosille

25 Kirkkovaltuusto Ilmoitusasiat Seuraava kirkkovaltuuston kokous on ti klo 18, jossa äänestään Kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuustojen jäsenvaalissa Valitusosoitus Liitettiin pöytäkirjaan Kokouksen päätös Puheenjohtaja kiitti valtuutettuja ja toimihenkilöitä kuluneesta vuodesta. Lopuksi veisattiin virsi 3:3 5, minkä jälkeen puheenjohtaja päätti kokouksen klo

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 6/2015 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2015 klo 17 18.05 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Haverinen

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Päivämäärä

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 3/2016. Päivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 3/2016 Kirkkovaltuusto Päivämäärä Aika 18.4.2016 klo 18.00 18.40 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Päivämäärä

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Päivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 Kirkkovaltuusto Päivämäärä Aika 18.1.2017 klo 18.00 18.46 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali PÖYTÄKIRJA Nro 11/2017 Kirkkoneuvosto Päivämäärä Kokousaika 19.12.2017 klo 16.30 16.54 Kokouspaikka Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Varajäsenet Miettinen Marko,

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016. Päivämäärä

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016. Päivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Kirkkovaltuusto Päivämäärä Aika 9.2.2016 klo 19.05 19.20 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Hongisto Anja (Ruuttunen Tuomo) Karjalainen Juhani (Alasalmi Aila) Ojala Katriina (Rusanen Eevi)

Hongisto Anja (Ruuttunen Tuomo) Karjalainen Juhani (Alasalmi Aila) Ojala Katriina (Rusanen Eevi) PÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Kirkkovaltuusto Päivämäärä Aika 19.12.2017 klo 18.00 20.12 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Varajäsenet Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo,

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 1/2013. Päivämäärä

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 1/2013. Päivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 1/2013 Kirkkovaltuusto KOKOUSTIEDOT Aika 23.1.2013 klo 18 19.50 Päivämäärä Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 6/2016. Päivämäärä

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 6/2016. Päivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 6/2016 Kirkkovaltuusto Päivämäärä Aika 19.12.2016 klo 18.00 19.21 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 5/2017 Kirkkoneuvosto Päivämäärä Kokousaika 23.5.2017 klo 17 18.32 Kokouspaikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Alasalmi

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto. PÖYTÄKIRJA Nro 13/2016. Päivämäärä klo Joutenlammen kurssikeskus, Joutenlammentie 294, Salmijärvi, luokka 2

Kirkkoneuvosto. PÖYTÄKIRJA Nro 13/2016. Päivämäärä klo Joutenlammen kurssikeskus, Joutenlammentie 294, Salmijärvi, luokka 2 PÖYTÄKIRJA Nro 13/2016 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 15.12.2016 klo 17.15 17.21 Paikka Joutenlammen kurssikeskus, Joutenlammentie 294, Salmijärvi, luokka 2 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Miettinen

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10.12.2015 N:o 5/2015 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 3.12.2015 Sivu 49

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10.12.2015 N:o 5/2015 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 3.12.2015 Sivu 49 KIRKKOVALTUUSTO ESITYSLISTA 3.12.2015 Sivu 49 Kokousaika 10.12.2015 kello 17.15 Kokouspaikka Päätöksen tekijät Laukaan seurakuntatalo Hassel Lari Heikkilä Jaakko Hintikka Raimo Hytönen Pauliina Kallio

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 / (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 / (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2015 1 (5) KOKOUSAIKA 10.3.2015 klo 17 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Tolonen Mikko kirkkoherra, puheenjohtaja Puhakka Ulla Maija, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA LISTA 1/2019 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 09.01.2019 klo 18.00 - Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Immonen Paavo

Lisätiedot

Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2

Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2 Kangasalan seurakunta Esityslista 1/2015 1/2 Aika 07.01.2015 klo 19:00 Paikka Suoraman seurakuntakeskus Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvallan toteaminen

Lisätiedot

Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali.

Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali. PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 9.2.2016 klo 17 17.40 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali. Miettinen Marko, puheenjohtaja Haverinen

Lisätiedot

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 15.1.2015 ASIALISTA 1/2015 NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(16) ASIALISTA 1/2015 Sivu 1 Kokouksen avaus 4 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 3 Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksen sihteerin

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2016 Kirkkoneuvosto 52-63. Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja, sihteeri 52-56

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2016 Kirkkoneuvosto 52-63. Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja, sihteeri 52-56 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 5/ 2016 Kirkkoneuvosto 52-63 Aika tiistaina 24.5.2016 kello 16.30 17.30 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja, sihteeri 52-56 Husso Leena jäsen Kytölä

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24.3.2011 N:o 3/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32

LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24.3.2011 N:o 3/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32 Kokousaika Tiistai 29.3.2011 kello 16.30 18.29 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät/läsnä Henkilökohtaiset varajäsenet Hytönen Pauliina Kallio

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 1 (9) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Käsiteltävät asiat 209 Kokouksen avaus 210 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 211 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 212 Ääntenlaskijoiden

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 Kirkkovaltuusto 07.01.2015 PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikona klo 18.00 18.25 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa

Lisätiedot

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto.

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto. PÖYTÄKIRJA Nro 4/2016 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 26.4.2016 klo 17 19.58 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto. Miettinen Marko, puheenjohtaja Alasalmi

Lisätiedot

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 11/2016 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 8.11.2016 klo 17 19.40 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Alasalmi

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31 24.08.2011 31 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Eskelinen Sanna Haataja Markku Huttunen Markku Huuskonen

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Aika 9.2.2016 klo 18:00- Siivikkalan seurakuntatalo. Käsiteltävät asiat

Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Aika 9.2.2016 klo 18:00- Siivikkalan seurakuntatalo. Käsiteltävät asiat Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Aika klo 18:00- Paikka Siivikkalan seurakuntatalo Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2 Nimenhuuto ja kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Työjärjestyksen

Lisätiedot

25.4.2013 klo 18.00 18.50

25.4.2013 klo 18.00 18.50 PÖYTÄKIRJA Nro 3/2013 Taloudellinen jaosto KOKOUSTIEDOT Aika 25.4.2013 klo 18.00 18.50 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Leppänen Osmo, puheenjohtaja Alasalmi Aila,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.55 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta x Huhtinen Kaija x Immonen Paavo

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto Pvm Nro 27.11.2015 5 / 2015

Kirkkovaltuusto Pvm Nro 27.11.2015 5 / 2015 KOKOUSKUTSU Kirkkovaltuusto Pvm Nro 27.11.2015 5 / 2015 KOKOUSAIKA Torstai 10.12.2015 klo 18 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon päätysali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 43 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS... 2 44 KOKOUKSEN

Lisätiedot

K U U L U T U S. Kirkkovaltuuston tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä ajalla 16.05.-17.06.2014 klo 9.00-11.00 ja 11.30-14.00 kirkkoherranvirastossa.

K U U L U T U S. Kirkkovaltuuston tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä ajalla 16.05.-17.06.2014 klo 9.00-11.00 ja 11.30-14.00 kirkkoherranvirastossa. K U U L U T U S Suomussalmen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään Ämmänsaaren seurakuntakeskuksessa Kirkkokuja 1 keskiviikkona 14.05.2014 klo 17. Kokouksen asialuettelo on yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

Seurakuntatalo 20.5.2015 klo 19 20.20

Seurakuntatalo 20.5.2015 klo 19 20.20 N:o 2/2015 Sivu 16 Seurakuntatalo 20.5.2015 klo 19 20.20 Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko poissa Laukkanen Hanna-Maria Laukkanen Jari Leskinen Antero Muhos Virpi

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 Kokouspaikka Seurakuntakoti Läsnäolleet jäsenet Kauko Kenttä puheenjohtaja :t 1-4 Maija-Stiina Rahkonen

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2015 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2015 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 /2015 1/5 KOKOUSAIKA 17.3.2015 klo 18-19.15 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ POISSA MUUT KOKOUKSEEN OSALLISTUVAT KOKOUKSEN

Lisätiedot

Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali

Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali PÖYTÄKIRJA Nro 11/2015 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 24.11.2015 klo 17 19.39 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Miettinen Marko, puheenjohtaja

Lisätiedot

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti

Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 9.2.2016 klo 18.30 19.15 KOKOUSPAIKKA Läsnä: Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio Kirsti Kivisaari Pekka Kivisaari

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA N:o 3/2013

KOKOUSPÖYTÄKIRJA N:o 3/2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA N:o 3/2013 Viranomainen Sivu 13 Kokousaika Torstai 30.5.2013 klo 19.00 21.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalo Airasto Marja Hintsala Kirsti Jauhiainen Jaana Kahila

Lisätiedot

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden.

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden. TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00.-18.50. Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Läsnä Veli-Matti Hietikko Jussi-Pekka Honkanen -

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 2/ 2012. Kirkkovaltuusto 13.2.2012 Sivu 1. AIKA 13.2.2012 Keskiviikko klo 19.48 20.23

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 2/ 2012. Kirkkovaltuusto 13.2.2012 Sivu 1. AIKA 13.2.2012 Keskiviikko klo 19.48 20.23 NRO 2/ 2012 Kirkkovaltuusto 13.2.2012 Sivu 1 KOKOUSTIEDOT AIKA 13.2.2012 Keskiviikko klo 19.48 20.23 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, iso sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Sulonen Ritva, puheenjohtaja Koivunen

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 2/2015 Kirkkovaltuusto 18.5.2015. maanantaina 18. päivänä toukokuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 2/2015 Kirkkovaltuusto 18.5.2015. maanantaina 18. päivänä toukokuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19. 18.5.2015 20 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA maanantaina 18. päivänä toukokuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.00 KYRÖNNIEMI, PAPPILA JÄSENET Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo

Lisätiedot

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014. Puurtilan seurakuntakoti. Varsinaiset jäsenet:

VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014. Puurtilan seurakuntakoti. Varsinaiset jäsenet: VARKAUDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 Päivämäärä KIRKKOVALTUUSTO 10.12.2014 1 Sivu KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai, 9.12.2014 klo 18.00 18.50 Paikka Puurtilan seurakuntakoti OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Varsinaiset

Lisätiedot

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 2/2011 PÖYTÄKIRJA

AKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 2/2011 PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA 13.6.2011 kello 18.30 20.15 Kahvitarjoilu kello 18.00-18.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntasali, Sontulantie 1, Toijala OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Ahlfors Sirpa Aronen Hannele Haavisto Tuija Holkeri-Rokkanen

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 Kirkkoneuvosto /7. MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö, sihteeri

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 Kirkkoneuvosto /7. MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö, sihteeri 1/7 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai 18.12.2014 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Loukonen Terttu Mäki Kaija Lindholm Minna Isotalo Timo MUUT Tarja Ihamäki, talouspäällikkö,

Lisätiedot

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKONEUVOSTO Sivu 1/8 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 22.1.2015

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKONEUVOSTO Sivu 1/8 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 22.1.2015 KIRKKONEUVOSTO Sivu 1/8 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 22.1.2015 klo 18.00 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat Paikka Seurakuntakoti, Pertunmaa Hannu Niskanen Raili Toivonen

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen.

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 1 /2019 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Karjalainen Heikki jäsen. Kotilainen Heidi. Kämäräinen Jukka jäsen. Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Torstai 24.1.2019 klo 18.00 18.35 Paikka Sotkamon kirkon alasali Läsnä Sarparanta Leena puheenjohtaja 1-4 Korhonen Aimo puheenjohtaja 5-10 Hartikainen Vilho Huttunen

Lisätiedot

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Päivämäärä. Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 2/2017 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 21.2.2017 klo 17 18.16 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Alasalmi

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Kirkkovaltuusto 12.1.2015 1(6) Aika maanantaina 12.1.2015 klo 18.00-18.35, 18.45-18.51. kokous keskeytettiin klo 18.35-18.45 Paikka seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho vara Hanhisalo,

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 24.02.2015 2/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 24.02.2015 2/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 24.02.2015 2/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 24.02.2015 1 Aika Tiistaina 24.02.2015 klo 16.00 17.40 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 3/2014. Päivämäärä

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 3/2014. Päivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 3/2014 Kirkkovaltuusto Päivämäärä Aika 10.12.2014 klo 18 19.30 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 15/2014 Kirkkoneuvosto 27.11.2014 168. KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 15/2014 Kirkkoneuvosto 27.11.2014 168. KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014 168 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 15/2014 KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali JÄSENET Sari Heiskanen 189-195 Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen

Lisätiedot

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 1/15 Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Kirkkovaltuusto 1/15 Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30 VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(5) Aika Maanantai 12.1.2015 kello 18.00 19.30 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Läsnä Bisi Eeva Haapavirta Katri Kalliokoski Ismo Kantola Ossi Kemppainen

Lisätiedot

Pöytäkirja Esityslista 1/2017

Pöytäkirja Esityslista 1/2017 1 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 1/2017 Aika: keskiviikko 25.1.2017 klo 18.00 18.20 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat:

Lisätiedot

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 29.1.2015

PERTUNMAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Markunkuja 2 19430 Pertunmaa 29.1.2015 KIRKKOVALTUUSTO Sivu 1/7 Torstaina 29.1.2015 klo 18.00 Seurakuntakoti, Pertunmaa Nikkinen Marjatta Hatara Anna-Liisa Hämäläinen Miia Judén Kaija Kangasniemi-Lehrbäck Outi Kilpinen Esko Lind Seija Mattila

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/2015 9.3.2015

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/2015 9.3.2015 10 10 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkovaltuusto 9.3.2015 10 KJ 8:5 KL 7:4 Kirkkovaltuuston työjärjestys 1 Kutsu asialuetteloineen on lähetettävä kirkkovaltuuston jäsenille viimeistään

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto

Kirkkovaltuusto ASIALISTA Laatimispäivämäärä Kirkkovaltuusto 30.05.2017 Kokousaika 30.5.2017 klo 18.00 19.17 Kokouspaikka Seurakunnan virastotalon valtuustosali, Linnankatu 12 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Sivu nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 )

SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O1 /2015 Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kirkkovaltuusto 1 ( 5 ) Kokouksen aika Keskiviikko 21.1.2015 klo 18.10 20.13 Paikka Vuokatin kirkko Läsnä Mustonen Teuvo puheenjohtaja 1-4 Mustonen Tuomo puheenjohtaja 5-18 Diukman Sanna Juntunen Pirjo

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO 25.11.2013 KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO 25.11.2013 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 25.11.2013 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 2.12.2013-3.1.2014 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U

K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U K U U L U T U S / K O K O U S K U T S U Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokous pidetään torstaina klo 18.00 Vapaaehtoiskeskus Pysäkin auditoriossa, Kirjastokatu 1, Hämeenlinna.

Lisätiedot

Seurakuntatalo klo

Seurakuntatalo klo N:o 1/2015 Sivu 1 Seurakuntatalo 28.1.2015 klo 18-19.58 Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Hanna-Maria Laukkanen Jari Leskinen Antero, poissa, varajäsen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 17.2.2015 klo 17 18.35 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Haverinen

Lisätiedot

Hartolan seurakunta Kirkkovaltuusto 19.12.2013. Pöytäkirja 5 / 2013. Aika Torstai 19.12.2013 klo 18.00-19.30

Hartolan seurakunta Kirkkovaltuusto 19.12.2013. Pöytäkirja 5 / 2013. Aika Torstai 19.12.2013 klo 18.00-19.30 1 Pöytäkirja 5 / 2013 Aika Torstai 19.12.2013 klo 18.00-19.30 Paikka Seurakuntatalo, Kirkkotie 2, Sali 1. Läsnä Poissa Vesa Järvinen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mirja Boren Kalevi Hanhinen Vuokko Heikkilä

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen

torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo alkaen 10.1.2013 3 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 10. päivänä tammikuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 (8) A S I A L U E T T E L O : 22 Kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus 25 Ääntenlaskijoiden valinta 26 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 4/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 10.12.2009 39 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 4/2009 KOKOUSAIKA torstaina 10. päivänä joulukuuta 2009 kello 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Haataja Markku Huttunen Eino Piippo

Lisätiedot

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 5/2016 Kirkkovaltuusto 30.11.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Keskiviikko 30. päivä marraskuuta 2016, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto

FORSSAN EV.-LUT. SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 23.1.2019 1 KOKOUSKUTSU Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään keskiviikkona 23.1.2019 klo 18.00 Forssan seurakuntatalo, Kartanonkatu 16, 30100 Forssa ASIALISTA 1. Kokouksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 8.12.2014 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 11.12.2014-12.01.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto 16.4.2015. Aika: 16.4.2015 klo 18.15 20.30. Osallistujat Päätöksen tekijät

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto 16.4.2015. Aika: 16.4.2015 klo 18.15 20.30. Osallistujat Päätöksen tekijät 41 Aika: 16.4.2015 klo 18.15 20.30 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Kurki Anna-Maija Luukas Mari-Anne

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 01.12.2015 KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO 01.12.2015 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 01.12.2015 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 07.12.2015-08.01.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto (8)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto (8) Kirkkovaltuusto 15.01.2019 1(8) Aika Tiistaina 15.1.2019 klo 18.00 19.09 Paikka Ruokolahden seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Henttonen, Mirja, puheenjohtaja 7-15 Hänninen, Jyrki Ijäs, Esko Kaljunen,

Lisätiedot

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79. Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone Ranuan seurakunta Pöytäkirja KN 10/2018 nettiversio 79 Pappilantie 11 D 1 97700 RANUA 4.12.2018 KIRKKONEUVOSTO Aika maanantai 3.12.2018 klo 18.00 Paikka Ranuan seurakuntatalo, Pappilantie 11 A 1, kokoushuone

Lisätiedot

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016

Salon seurakunnan kirkkovaltuusto. Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Salon seurakunnan kirkkovaltuusto Pöytäkirja Esityslista 2/2016 Aika: 9.2.2016 klo 19.00 19.30 Paikka: Salon seurakunta, Seurakuntatalo, Juhlasali, Kirkkokatu 6, 24100 Salo Osallistujat: Jäsenet Läsnä

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kirkkoneuvosto 6.5.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kirkkoneuvosto 6.5.2014. Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 6.5.2014 klo 17.30-17.50 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Ilmarinen Liisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Kangas Anja varajäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO 9.6.2015 KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO 9.6.2015 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 09.06.2015 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 15.06.2015-16.07.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015. Päivämäärä

Kirkkovaltuusto. PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015. Päivämäärä PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 Kirkkovaltuusto Päivämäärä Aika 18.5.2015 klo 18 19.52 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Seurakunnan virastotalo, Linnankatu 12, valtuustosali Hurskainen Timo, puheenjohtaja, Alasalmi

Lisätiedot

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25

VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Kirkkovaltuusto 1/16 Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 VAALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(6) Aika Tiistai 9.2.2016 kello 17.00 18.25 Paikka Pieni seurakuntasali, Järvikyläntie 3 Vaala Äänestänyt: Hpk KK Läsnä Bisi Eeva jäsen X X e Haapavirta Katri jäsen, poissa

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 15 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistaina 19.5.2015 klo 18-19.20 Paikka Bäckman Läsnä Haaga Taru Haapakoski Paula, poissa Hannula Sirpa Hautala Jukka Herranen-Somero

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014. AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 SIVU 19/2014 AIKA Keskiviikko 26.11.2014 klo 17.00 17.45 PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5 Aakula Kari Haikka Juha Hjerppe Ilkka Jaakkola Riitta Jokinen Kaarina

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013. torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo alkaen 3.10.2013 33 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA JÄSENET torstaina 3. päivänä lokakuuta 2013 klo 19.00 alkaen Seurakuntatalo Eskelinen Sanna Haataja Markku Huuskonen Erkki Karppinen

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2015 23.6.2015

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 3/2015 23.6.2015 Aika Tiistai 23.6.2015 klo 18.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskuksessa Läsnä Poissa Läsnä Jäsenet: Eveliina Hall Kristiina Häkkänen Piia Hämäläinen Panu Karjalainen Matti Kemppainen Helen Kokkonen Liisa Kuoksa

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 4/2015 Kirkkovaltuusto torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo alkaen tarjoilua 03.12.2015 39 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015 klo 19.00 alkaen tarjoilua 18.30 19.00 SEURAKUNTATALO JÄSENET Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kirkkovaltuusto 7.1.2013 1(6)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 Kirkkovaltuusto 7.1.2013 1(6) Kirkkovaltuusto 7.1.2013 1(6) Aika Maanantai 7.1.2013 klo 18.00-18.30 Paikka Läsnä seurakuntatalo Filppu, Terttu-Maija Frosti-Nenonen, Sirpa, varapuheenjohtaja Hammaren, Terho vara (Summanen, Esa) Hellsten,

Lisätiedot

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1/10

KITEEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2017 Sivu 1/10 Sivu 1/10 Aika Maanantai 30.01.2017 klo 19.00 19.25 Paikka Kiteen seurakuntakeskus, Kappelintie 4, Kitee Läsnä Tuhkanen Pauli varapuheenjohtaja, kokouksen puheenjohtaja Asikainen Mikko jäsen Barck Pekka

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura KOKOUSAIKA: Keskiviikko 16.03.2016 klo 17:30 KOKOUSPAIKKA: Vanha Pappila Osallistujat: Henttinen Martti Hyttinen Ilkka Koivumäki Anu Koivunen Leena, varapj, Lahti Mariitta Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1/8 KOKOUSAIKA 9.1.2019 klo 18-18.48 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Ulla Maija Puhakka Sirkka Konttinen puheenjohtaja 1-6 :t puheenjohtaja 7-12 :t Liisa

Lisätiedot

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 5/2013 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 21.5.2013 klo 18 20.20 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Alasalmi

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 (8) A S I A L U E T T E L O: 48. Kokouksen avaus 49. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 51. Ääntenlaskijoiden valinta 52.

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 Kirkkovaltuusto Kokousaika Keskiviikko 12.12.2018 klo 18.00 20.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Pirkko Hongisto Jouko Isoniemi Irmeli Juntunen Antti Koistinen Taisto Kokko

Lisätiedot

hyväksymä HTM-tilintarkastaja tai julkishallinnon ja - talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä JHTT -tilintarkastaja. Tilintarkastusyhteisön

hyväksymä HTM-tilintarkastaja tai julkishallinnon ja - talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä JHTT -tilintarkastaja. Tilintarkastusyhteisön 630/2015 163 Tilintarkastusyhteisön valinta yhteisen kirkkovaltuuston toimikaudeksi vuosille 2015-2018 Päätösehdotus Hallintojohtaja Jussi Muhonen Yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle,

Lisätiedot

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 4/2015 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 28.4.2015 klo 17 20.30 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Alasalmi

Lisätiedot