Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun tulokset

Transkriptio

1 SPATIA Raportteja 3/2015 Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun tulokset Arja Kurvinen ja Arja Jolkkonen Alue- ja kuntatutkimuskeskus Itä-Suomen yliopisto

2 Julkaisija: Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia Itä-Suomen yliopisto

3 Tiivistelmä Arja Kurvinen ja Arja Jolkkonen Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun tulokset SPATIA Alue- ja kuntatutkimuskeskus, Raportteja 3/2015 Itä-Suomen yliopisto ISBN: (PDF) ISSNL: ISSN: , Spatia raportteja Avainsanat: arviointi, työllisyyspalvelut, mittaaminen, vaikutukset, voimavaraistuminen, Pohjois-Karjala Tässä raportissa esitellään Pohjois-Karjalassa toteutettu Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun tuloksia. Mittarin kokeilua ja kehittämistyötä tehtiin ESR-rahoitteisesssa Tuloksekas työllistyminen Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnin ja tulosindikaattorien kehittäminen -hankkeessa Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella. Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun lähtökohtana oli selvittää voitaisiinko työllisyystoimien mahdollisesti voimavaroja vahvistavia vaikutuksia mitata ja saada voimaannuttavista vaikutuksista näyttöä. Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun viitekehyksen muodostivat voimavaraistumisen lähtökohdat ja siihen läheisesti liittyvät subjektiivisen hyvinvoinnin, osallisuuden, elämänhallintakyvyn ja kompetenssin käsitteet. Mittarin tavoitteena oli todentaa työllisyystoimien mahdollista muutosta yksilöiden kokemissa voimavaroissa, joten mittaaminen tapahtui palveluihin osallistuville suunnatuilla kyselyillä. Olimme kiinnostuneita niistä vaikutuksista, joita työllisyystoimien avulla voidaan saada aikaan. Muutoksen mittaaminen tarkoitti sitä, että kyselyt toistettiin kahteen kertaan. Mittarin indikaattorien valitsemiseen vaikuttivat paitsi ne laadulliset tavoitteet, joita työllisyyspalveluille oli asetettu, niin myös työttömien voimavarojen vahvistumiseen ja työllistymiseen liittyvät tutkimustulokset. Toive mittariston kehittämiseksi työllisyystoimien laadullisten vaikutusten arvioimiseksi tuli Pohjois-Karjalan hanketoimijoilta, ja mukana kokeilussa oli useita kolmannen sektorin toimijoita, työllisyyshankkeita sekä Pohjois-Karjalan TE-toimiston palveluja. Kokeilun tulosten pohjalta kehitettiin Työllistymisen voimavarat 2.0 -mittaristo, jota testattiin työllisyystoimissa kertakyselynä hankkeen loppuvaiheessa, ja jonka perusteella laadittiin Excel-pohjainen mittaristo työllisyystoimien käyttöön. Kokeilun tulokset osoittivat, että työllisyyspalveluihin osallistuneiden henkilöiden hyvinvoinnissa, elämänlaadussa ja muissa voimavaroissa oli enemmän vajeita kuin koko väestöllä tai muilla vertailuryhmillä. Hyvinvoinnin vajeita oli erityisesti miehillä. Tulokset osoittivat, että työllistymisen voimavarojen vahvistumista tapahtui lähes kaikilla mittareilla mitattuna. Työllisyyspalveluihin osallistuminen lisäsi erityisesti vastaajien kokemaa elämäntyytyväisyyttä eli kokonaishyvinvointia. Lisäksi voimavarojen vahvistumista tapahtui työllisyyspalveluille asetettujen tavoitteiden suuntaisesti eli vastaajien työja koulutuspaikan hakemisen aktiivisuus lisääntyi, osallistujien tulevaisuuden tavoitteet ja vaihtoehdot selkeytyivät sekä luottamus omaan osaamiseen ja ammattitaitoon vahvistuivat. Työllisyyspalvelun aikana sosiaalinen osallisuus vahvistui muilta saadun tuen osoittamana ja yksinäisyys vähentyi. Tulokset osoittivat kuinka työllistymistä tukevat palvelut tarjosivat voimavarojen vahvistumista mahdollistavaa sosiaalista tukea.

4 Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun tuloksista voi päätellä, että työllisyysinterventioilla on osallistujien voimavaroja vahvistavia vaikutuksia, ja että muutosta voidaan mitata. Tulokset osoittivat myös sen, että kokeilluista mittareista ja indikaattoreista vain osa pystyi tavoittamaan muutoksen. Erityisesti elämänlaatu- ja koherenssin tunne -mittarit eivät osoittautuneet käyttökelpoisiksi työllisyysinterventioiden vaikutusten osoittamiseen. Kokeillun mittariston arvioidaan soveltuvan parhaiten työhön ja koulutukseen siirtymistä tukeviin palveluihin, ja osoittavan nimenomaan työllisyysintervention aikana tapahtuvaa muutosta. Mittaristo soveltuu parhaiten ryhmämuutosten todentamiseen ja se antaa tietoa työllisyystoimien laadullisista vaikutuksista palvelujen toteuttajille, rahoittajille, kehittäjille ja päätöksentekijöille.

5 Sisällys 1 Johdanto Työllistymisen voimavarat -mittarin lähtökohtia Työllisyystoimien laadulliset tavoitteet Kokeilun teoreettinen viitekehys Voimavaraistumisen viitekehys Elämänhallintakyky osana voimavaroja Kompetenssi voimavarojen ydintä Kokeilun toteutus Tulokset Taustatietoja kokeiluun osallistuneista Työllistymisen voimavarat ja niiden muutos Koettu terveys ja työkyky Kokonaishyvinvointi Sosiaalinen osallisuus ja osallistuminen Elämänlaatu Pääsy palveluihin ja tietoon Elämänhallintakyky Käsitys omasta kyvykkyydestä Työllistymisen tavoitteellisuus, toiveikkuus ja toiminta Vastaajien kokema hyöty ja työmarkkinoille sijoittuminen Kyselyyn vastaaminen Ryhmätason vai yksilökohtaiset muutokset? Tarjotut palvelut Ohjaajien arviot Johtopäätöksiä työllistymisen voimavaroista, niiden muutoksesta ja mittaristojen soveltuvuudesta Lähteet... 48

6 1 Johdanto Työllisyystoimien vaikutusten arvioinnissa päähuomio on kiinnittynyt lähes yksinomaan työllisyysvaikutuksiin, joita usein mitataan poikkileikkauskohtina toimiin osallistumisen jälkeen. Työllisyystoimet sisältävät kuitenkin laajan variaation erilaisia palveluja, joiden tavoitteet voivat olla työllistymisen edellytyksiä rakentavia eikä suoraan työllistymiseen tähtääviä. Riippumatta palvelujen tavoitteista tai niihin osallistuvista asiakasryhmistä palveluja on arvioitu samalla mittarilla työmarkkinoille sijoittumisina palvelun jälkeen. Työllisyystoimien tulosvaikuttavuuden yksipuolinen arviointi on tiedostettu ja monessa yhteydessä on tuotu esille tarve muiden vaikutusten monipuolisemmalle mittaamiselle. Käynnissä onkin useita mm. työ- ja toimintakyvyn lähtökohdista ponnistavaa (esim. Kuntaliiton toimintakykymittari: Aaltio 2014; Työterveyslaitoksen kykyviisari sekä Juhani Ilmarisen kehittämä Työllistymisindeksi) tai sosiaalisen vahvistamisen näkökulmaa käyttävää (Valtakunnallinen työpajayhdistys) mittaristojen kehittämishanketta. Näiden ohella on aikuissosiaalityöhön soveltuvan (THL:n kehittämä Avain-mittari: Kivipelto ym. 2013) tai TE-hallinnon ohjaustyön tulosten näkyväksi saamiseen (Spangar ym. 2013) tähtäävät hankkeet. Lisäksi kuntoutuksen vaikuttavuuden arvioimiseksi KELA (Autti-Rämö ym. 2014) on ottanut käyttöön hankkimissaan kuntoutuspalveluissa GAS-menetelmän, jonka soveltuvuutta on arvioitu myös työllisyyspalveluissa (Piirainen & Kettunen 2015). Kaikkien näiden toimenpiteiden tavoitteena on monipuolistaa työllisyys- tai sosiaalipalvelujen tai kuntoutuksen työn näkyväksi tekemistä ja tulosten arviointia. Työllisyystoimien vaikutuksista puhuttaessa on usein kiinnitetty huomiota palvelujen osallistujien voimavaroja vahvistaviin vaikutuksiin, mistä on tehty käytännön tasolla havaintoja tai saatu laadullisiin menetelmiin perustuvia tutkimustuloksia. Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun ja tutkimuksen lähtökohtana oli se, voitaisiinko työllisyystoimien mahdollisesti voimavaroja vahvistavia vaikutuksia mitata ja saada vaikutuksista näyttöä? Suurien havaintomäärien hallitseminen tarkoittaa myös sitä, että laadullisia vaikutuksia lähdettiin arvioimaan mitattavissa olevilla numeerisilla keinoilla. Erityisesti työttömyyden vaikutusten, mutta myös työllistymisedellytysten, tarkastelussa painopiste on ollut syrjäytymisessä, ongelmissa ja vajeissa. Tämä on merkinnyt myös sitä, että palvelutarpeiden arviointi tai interventioiden vaikutusten arvioinnissa käytettävät mittarit ovat keskittyneet esimerkiksi työ- ja toimintakyvyn vajeiden paikantamiseen ja niissä tapahtuvan muutoksen mittaamiseen. Ongelmalähtöisen tarkastelun rinnalle on kaivattu yksilön voimavaroja ja resursseja korostavaa positiivista lähestymistapaa. Voimavaraistumisen tai toimintavoiman vahvistumisen näkökulmat voisivat tässä suhteessa tarjota toisenlaisen lähestymistavan työllisyysinterventioiden vaikutusten arviointiin. Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilun viitekehyksenä olivat aluksi voimavaraistumisen lähtökohdat ja siihen läheisesti liittyvät subjektiivisen hyvinvoinnin, osallisuuden, elämänhallintakyvyn ja kompetenssin käsitteet. Mittarin tavoitteena oli todentaa työllisyystoimien mahdollista muutosta yksilöiden kokemissa voimavaroissa. Mittaaminen perustui kyselyihin. Olimme kiinnostuneita niistä vaikutuksista, joita työllisyystoimien avulla voidaan saada aikaan. Muutoksen mittaaminen tarkoitti sitä, että kyselyt toistettiin kahteen kertaan. Mittarin indikaattorien valitsemiseen vaikuttivat paitsi ne laadulliset tavoitteet, joita työllisyyspalveluille on asetettu, niin myös työttömien voimavarojen vahvistumiseen ja työllistymiseen liittyvät tutkimustulokset. 6

7 2 Työllistymisen voimavarat -mittarin lähtökohtia 2.1 Työllisyystoimien laadulliset tavoitteet Työllisyystoimilla voidaan tarkoittaa hyvin laajaa kirjoa erilaisia työllistymistä tukevia palveluja, jotka voivat sijoittua työllistymisprosessin eri vaiheisiin. Työllisyystoimiin voi sisältyä kuntouttavia ja elämisen hallintaa tukevia palveluja, niihin voi yhdistyä terveys- ja sosiaalipalveluja, osaamista lisääviä koulutuspalveluja ja työmarkkinoille siirtymistä tukevia palveluja riippuen siitä missä vaiheessa työllistymisprosessia ollaan. Kun kehitetään työllisyystoimien vaikutusten arviointiin soveltuvia menetelmiä, täytyy ottaa huomioon mitä työllisyystoimilla tavoitellaan työllistymisen lisäksi. Työllistymisen voimavarat -mittaria kehitettiin ja kokeiltiin pääsääntöisesti sellaisissa palveluissa, joissa tuettiin työ- ja koulutusmarkkinoille siirtymistä ja vahvistettiin osallistujien osaamista palkkatuetun työn, koulutuksen, valmennuksen tai ohjauksen keinoin, ja usein myös yhdistellen näitä tukimuotoja. Kokeilussa oli mukana erityisesti kolmannen sektorin työllisyystoimia, joita järjestetään ja kehitetään työllisyyspoliittisella avustuksella, joten aluksi on syytä tarkastella näiden toimien tavoitteistoa. Työllisyyspoliittisella avustusmuodolla tuetaan toimintaa, jonka tarkoituksena on 1) selvittää työttömien työnhakijoiden työ- ja toimintakykyä sekä työllistymisedellytyksiä, 2) parantaa työttömien työnhakijoiden työmarkkinavalmiuksia järjestämällä heille työmarkkinatoimenpiteitä ja työmahdollisuuksia sekä muita työllistymistä edistäviä toimenpiteitä, 3) kehittää työttömille työnhakijoille uusia palveluja sekä 4) muulla vastaavalla tavalla edistää työllisyyttä ja työvoiman kehittämistä. (Finlex /1345) Työllisyyspoliittinen avustus oli aiempaan verrattuna suunnattu enemmän palveluja kehittäviin ja työttömien palvelutarpeita kartoittaviin toimiin työllistymistä edistävien työmarkkinatoimenpiteiden ja työtilaisuuksien järjestämisen rinnalla. Työllisyyspoliittisen avustuksen myöntämisperusteita tarkistettiin vuoden 2013 alussa voimaan tulleessa asetuksessa julkisista työvoima- ja yrityspalveluista (Finlex /1073). Asetuksessa työllisyyspoliittisen avustuksen kohteeksi määriteltiin toiminta, jossa työttömille työnhakijoille järjestetään ja kehitetään työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja. Rahoitettavan toiminnan tulee parantaa työttömien työnhakijoiden työmarkkinavalmiuksia ja edistää heidän työllistymistään. Työllisyyspoliittista avustusta saavien hankkeiden tavoitteet ja niiden saavuttamiseksi käytettävät toimenpiteet vaihtelevat luonnollisesti hankkeittain, mutta tavoitteissa on myös paljon yhtäläisyyksiä. Yleensä hankkeiden tavoitteena on esim. tarjota palkkatukityötä tai työntekijän edelleen sijoitusta toisen työnjärjestäjän tehtäviin, antaa perehdytystä ammattialaan tai tarjota muita työllistymistä tukevia toimia, kuten työkokeilua ja valmennusta. Palkkatukityön tai vastaavien toimenpiteiden ohella hankkeiden tavoitteena on tarjota yksilöllistä ohjausta, ryhmäohjauksia, lisätä työllistymiseen tähtäävää suunnitelmallisuutta tekemällä yhdessä asiakkaan kanssa suunnitelmia hankkeeseen osallistumisen ajalle ja sen jälkeen sekä asiakkaiden sitouttamista suunnitelmiin. Lisäksi hankkeissa kartoitetaan työnhakijan osaamista ja tilannetta kokonaisvaltaisemmin. Joissakin tapauksissa kartoitetaan jopa terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä. Hankkeiden tavoitteena on asiakkaan työllistymismotivaation ja toiveikkuuden vahvistaminen sekä ammatillisen osaamisen lisääminen järjestämällä ammatillista tai muuta koulutusta (esim. hygieniapassi, atk-korttikoulutukset, anniskelupassi, tulityökortti, ensiapu jne.). Tavoitteena on ohjata ja tukea asiakkaita työhön ja koulutukseen, mihin voi sisältyä työnhakijan tukemista ja ohjaamista opinnoissa, työnhakuvalmiuksia lisäävän koulutuksen järjestämistä (työnhakutaidot, cv, cv-netti, atk-taidot), yleisten työelämätaitojen vahvistamista, työllistymismahdollisuuksien etsimistä, apua työn tai koulutukseen hakemiseen, työnhakijoiden suoraa markkinointia työnan- 7

8 tajille, oppilaitos- ja yrityskäyntejä. Lisäksi hankkeissa voidaan järjestää tarvittaessa terveystarkastuksia, lisätä tietoisuutta terveyteen, hyvinvointiin ja liikuntaan liittyvistä asioista tai ohjata muihin palveluihin. (Pohjois-Karjalan ELY-keskus 2013.) Työllisyyspoliittista avustusta saaville hankkeille tehty kysely (Jolkkonen & Kurvinen 2013b) osoitti, että hanketoimijat itse arvioivat tärkeimmäksi tulokseksi osallistujien sijoittumisen koulutukseen ja osallistujien ammatillisen osaamisen kehittymisen. Nämä arvioitiin osallistujien työllistymistä tärkeämmäksi tulokseksi. Heti näiden jälkeen vastaajat rankkasivat toiseksi tärkeimmäksi työllistymisen tai koulutukseen sijoittumisen valmiuksia vahvistavat tulokset sekä ylipäätään osallistujien työllistymistavoitteiden selkiytymiseen. Puolet vastaajista piti osallistujien elämisenhallinnan vahvistumista erittäin tärkeänä tuloksena, saman verran vastaajista arvioi osallistujien ohjaamisen työkunnon arviointeihin ja eläkeselvittelyihin erittäin merkittävänä tuloksena. Yli 70 % näki työttömyyden katkaisemisen olevan jo sinänsä erittäin tärkeä tulos ja lähes 60 % piti osallistujien ohjaamista muihin palveluihin erittäin tärkeänä tuloksena hankkeen toiminnan kannalta. Kyselyn tulokset kertovat siitä, että vaikka määrälliset osallistujia koskevat tulostavoitteet ja sijoittuminen avoimille työmarkkinoille on asetettu hanketoiminnan tavoitteiston kärkeen, niin taustalla on monessa tapauksessa enemmän tai vähemmän piilossa olevia laadullisia tavoitteita, jotka ovat yhtä tärkeitä tai joissakin tapauksissa tärkeämpiä kuin hankkeiden määrällisessä vaikuttavuudessa huomioitavat tulostavoitteet. (Jolkkonen & Kurvinen 2013b.) Työllisyyspoliittista avustusta saavilta hankkeilta odotetaan ennen kaikkea sitä, että asiakkaille löytyy polkuja avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen. TE-hallinto rahoittaa toimia, jotka tukevat työllistymistä eikä se rahoita toimia, joilla vahvistetaan osallistujien voimavaraistumista ja hyvinvoinnin kasvua (vrt. Filatov 2013). Työvoimapoliittisista toimenpiteistä palkkatuki on tarkoitettu väyläksi avointen työmarkkinoiden työhön. Tästä johtuen hankkeiden tulosseurannassa on korostunut työhön tai koulutukseen sijoittumisen seuranta. Hankkeiden osallistujaryhmäksi oli selvityksen tekohetkellä määritelty pitkään (yli 500 päivää työmarkkinatukea saaneet) työttömänä olleet, joten syrjäytymisen ehkäisy nousi toiminnassa tärkeälle sijalle. Työllisyys on osa hyvinvointia ja tässä mielessä voimavarojen vahvistuminen, osaaminen ja työllistyminen kytkeytyvät toisiinsa. Syrjäytymisen ehkäisyä, voimavarojen vahvistamista tai hyvinvoinnin kasvua ei ole arvioitu eikä sen arviointiin ole ollut käytettävissä hyviä mittareita. (Jolkkonen & Kurvinen 2013a.) 2.2 Kokeilun teoreettinen viitekehys Voimavaraistumisen viitekehys Tehtävänä oli työllisyysintervention osallistujissa aikaansaaman voimavarojen vahvistumisen todentaminen, joten emme voineet ohittaa empowerment-käsitettä ja sen ympärillä tehtyä tutkimusta. Empowerment on käsitteenä hyvin monimuotoinen, painotukset vaihtelevat riippuen tieteenalasta ja näkökulmasta. Empowerment on saanut erilaisia käännöksiä, joista yleisimmät ovat voimaantuminen tai valtautuminen. Voimaantumisen käsite lienee yleisempi ja sitä on käytetty erityisesti niissä tilanteissa, kun puhutaan yksilötason ilmiöstä ja sisäisestä voimaantumisesta (Siitonen 1999). Voimaantumisen ja valtautumisen käsitteet kertovat erilaisista taustaideologioista. Valtautuminen on luonteeltaan poliittisen sävyn saava suomennos, jota on käytetty esim. marginaaliryhmään liittyvän tutkimuksen tai naistutkimuksen piirissä. Valtautumisen käsitteeseen on päädytty myös osassa kasvatustieteellisiä tutkimuksia (Antikainen 1996). Kuntoutumisen yhteydessä on käytetty usein valtaistumista, mutta kuntou- 8

9 tuksen alalla voimaantuminen on liitetty usein toimintakyvyn käsitteeseen (Järvikoski 1994). Myös sosiaalityössä on käytetty valtaistumisen-käsitettä ja pohdittu valtaistumisen vaikuttavuuden arviointia sekä miten sitä voisi edistää sosiaalityössä (Kivipelto & Kotiranta 2011). Käsitteenä empowerment ei ole uusi, vaan sitä on käytetty ja tutkittu eri tieteenaloilla psykologiassa, sosiologiassa, sosiaalityössä, kasvatustieteessä, hoitotieteessä (kuntoutus) ja yhteisöpsykologiassa aina 1960-luvulta lähtien. Erityisen suosittua voimaantumisen käsitteen käyttö oli 1990-luvulla (mm. Siitonen 1999; Antikainen 1996) ja empowerment muodosti yhden keskeisen käsitteen esimerkiksi EU:n Equal-ohjelmassa ohjelmakaudella Tässä raportissa ei pyritä tekemään empowerment-käsitteen ympärille sijoittuvan tutkimuksen perusteellista esittelyä, vaan esille nostetaan ainoastaan Työllistymisen voimavarat mittariston -kokeilun kannalta keskeiset ideat ja lähteet. Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilussa tarkastellaan yksilötason ilmiötä ja käytetään empowermentista voimavaraistumisen tai toimintavoiman vahvistumisen käsitteitä. Yksilötason voimavaraistumisen yhteydessä tutkimuskirjallisuudessa puhutaan myös sisäisestä voimaantumisesta tai sisäisestä voimantunteesta (Siitonen 1999) tai psykologisesta voimaantumisesta; Psychological Empowerment (Diener & Biswas-Diener 2005). Työllistymisen voimavarat -mittariston koostamisen yhtenä tärkeänä lähtökohtana on ollut Juha Siitosen (1999) Grounded Theory -metodologialla toteutetussa väitöstutkimuksessa esitetty voimaantuntumisen viitekehys. Siitonen päätyi empowerment-käsitteeseen tutkiessaan luokanopettajaksi opiskelevien ammatillista kasvua työssä oppimisjakson aikana. Aineistolähtöisessä tutkimuksessaan hän havaitsi ydinkäsitteeksi aineistosta nousevan sisäisen voimantunteen, jonka hän tulkitsi olevan synonyymi empowerment-käsitteelle. Siitosen mukaan paras suomennos empowerment-käsitteelle on voimaantuminen. Siitosen aineistolähtöisesti rakentama voimaantumisen teoria on monimuotoinen ja osin vaikeasti lähestyttävä. Hänen mukaansa voimaantumisteorian viisi väitelausetta eli premissiä muodostavat yhdessä teorian ytimen (Siitonen 1999, ): 1. Voimaantuminen on henkilökohtainen ja yhteisöllinen prosessi; voimaa ei voida antaa toiselle. 2. Voimaantuminen on ihmisestä itsestään lähtevä prosessi, jota jäsentävät päämäärät, kykyuskomukset, kontekstiuskomukset ja emootiot sekä näiden suhteet. 3. Voimaantuminen vaikuttaa katalyytin tavoin sitoutumisprosessiin: vahva katalyytti (empowerment) johtaa vahvaan sitoutumiseen ja heikko katalyytti (disempowerment) johtaa heikkoon sitoutumiseen. 4. Voimaantuminen on yhteydessä ihmisen hyvinvointiin. 5. Voimaantuneisuus ei ole pysyvä olotila. Siitosen teoriassa (1999, 61 62) sisäisen voimantunteen (empowerment, voimaantuminen) ydinkäsite jakautuu seitsemään kategoriaan. Hänen mukaansa sisäinen voimantunne on omia voimavaroja ja vastuullista luovuutta vapauttavaa tunnetta. Sisäisen voimantunteen saavuttaneista heijastuu myönteisyys ja positiivinen lataus, joka on yhteydessä hyväksyvään luottamukselliseen ilmapiiriin ja arvostuksen kokemiseen. Sisäisen voimantunteen saavuttaneella ihmisellä on halu yrittää parhaansa ja ottaa vastuu myös yhteisön toisten jäsenten hyvinvoinnista käyttämällä rohkeasti ja luottavaisesti toimintavapauttansa. Koettu vapaus tukee vastuun ottamista, ja molemmat ovat yhteydessä yhteisön turvalliseksi koettuun ilmapiiriin, jossa arvostuksen, kunnioituksen ja luottamuksen kokemisen seurauksena ihminen uskaltautuu ennakkoluulottomasti luoviin ratkaisuihin todellisen vastuun mukaisesti. Sisäisen voimantunteen saavuttaneissa vapaus ja itsenäisyyden kokeminen ovat prosessin alusta 9

10 alkaen keskeisessä asemassa. Myös kontekstiin (toimintaympäristöön, yhteisöön) liittyvillä kokemuksilla ja näkemyksillä on keskeinen asema sen rakentumisen alkuvaiheista alkaen, mutta erityisesti prosessin ylläpitämisessä ja vahvistumisessa. Sisäisen voimantunteen kategoriat (vapaus, vastuu, arvostus, luottamus, konteksti, ilmapiiri, myönteisyys) ovat läheisesti toisiinsa kytkeytyneinä ja merkityssuhteessa keskenään. Ratkaisevat puutteet yhdessäkin kategoriassa voivat heikentää tai jopa estää sisäisen voimantunteen rakentumista ja ylläpitämistä. (Siitonen 1999, 61. Kursivoinnit Siitosen.) Siitosen (1991) rakentaman voimaantumisteorian viisi väitelausetta ja seitsemän ydinkategoriaa ovat merkityksellisiä työllistymisen voimavarat -mittarin kannalta. Vaikka teoria on muodostettu opettajaksi opiskelevien ammatillisen kasvun prosessissa, ne ovat yleispäteviä myös minkä tahansa yksilön (tai yhteisön) voimavaraistumisprosessin kannalta. Teoriaan sisältyvistä väitteistä ja kategorioista on löydettävissä johtolankoja, kun mietitään työllisyysinterventioiden yhteydessä tapahtuvaa voimavaraistumista ja sen mittaamista. Työllisyysinterventiot sisältävät itsessään ristiriitaisen lähtökohdan yksilön voimavaraistumiselle suhteessa edellä esitettyihin lähtökohtiin. Yhtäältä interventioiden toivotaan voimavaraistavan niihin osallistuvia työttömiä, mutta toisaalta interventioihin usein liittyy ainakin lainsäädännöllisesti pakkoja velvoitteiden muodossa. Säilyttääkseen työttömyysturvansa työttömän on osallistuttava työllistymistä edistäviin toimiin ja tässä suhteessa kyse ei ole aina työttömän vapaasta valinnasta. Kuitenkin valinnanvapaus ja itsenäisyyden kokemus ovat teoriamääritelmän mukaan keskeisessä asemassa voimavaraistumisen prosessissa. Kiinnostavaa ja voimavaraistumisen kannalta ratkaisevaa on myös se, missä määrin työllisyystoimet tarjoavat osallistujalleen arvostusta, kunnioitusta ja luottamusta, ja miten työllisyystoimien tarjoama konteksti luo voimavarojen vahvistumista mahdollistavaa myönteistä ilmapiiriä. Siitosen (1991) mukaan voimavaraistumista jäsentävät kolme osaprosessia, jotka ovat: päämäärät, kyky- ja kontekstiuskomukset sekä emootiot. Päämäärätietoisuus, siis se, että ihmisellä on toivottuja tai tavoiteltavan arvoisia tulevaisuuden tiloja, on tärkeä voimavarojen vahvistumisen kannalta. On ensiarvoisen tärkeää, että yksilön tavoitteet ovat itse asetettuja ja henkilökohtaisia. Kykyuskomuksissa on kyse siitä, uskooko yksilö omiin mahdollisuuksiinsa saavuttaa tavoitteet (vrt. Diener & Biswas- Diener 2005). Itsetunto, itseluottamus ja minäkuva ovat tärkeitä kykyuskomusten muodostumiselle. Kontekstiuskomukset liittyvät sekä tavoitteen asettamiseen että kykyuskomuksiin. Voimavarojen vahvistumiseen vaikuttaa se, miten yksilö uskoo ympäristön tukevan hänen tavoitteitaan ja miten hän tuntee kontekstin turvalliseksi, avoimeksi ja arvostavaksi. Voimavaraistumisen osaprosessit ovat kiinteästi toisiinsa kytkeytyneitä. Emootioilla on tärkeä toimintaa energisoiva tehtävä ja positiivinen lataus on tärkeä toimintavoiman vahvistumisessa. (Siitonen 1999, ) Sisäinen voimantunne on yksi keskeinen osa yksilön hyvinvointia, koska hyvinvoinnin kokemus on olennaisesti kytköksissä kykyuskomuksiin. Dienerin ja Biswas-Dienerin (2005) mukaan subjektiivinen voimavaraistuminen edellyttää ulkoisia voimavaroja tai resursseja, sisäistä tunnetta omista kyvyistä sekä energiaa ja halua toimintaan (kuvio 1). Yksin ulkoiset voimavarat tai sisäinen voimantunne eivät tee yksilöstä vielä voimavaraistunutta, vaan siihen tarvitaan molempia. Ulkoisten resurssien ohella sisäiseen voimantunteeseen vaikuttavat positiivinen tunne, myönteinen suhtautuminen asioihin sekä sosiaalinen tuki. Sisäistä voimantunnetta voidaan mitata samoilla periaatteilla kuin yksilön kokemaa hyvinvointia (tyytyväisyys elämään, onnellisuus) tiettyyn tavoitteeseen liittyen tai yleisellä tasolla generatiivisesti. Heidän mukaansa täydellinen sisäisen voimantunteen arvioiminen edellyttää sekä yleistä minä-pystyvyyden mittaamista, että erityisiin elämänalueisiin tai tavoitteisiin liittyviä arvioita, koska yleinen minä-pystyvyyden tunne ei takaa samoja pystyvyyden tunteita erityiskysymyksissä. Dienerin & Biswas-Dienerin (2005) tavassa määritellä sisäinen voimantunne korostuu yhtäältä kyky- 10

11 uskomukset ja yksilön kokema kompetenssi, mutta toisaalta määritelmä tuo esille sisäisen voimantunteen sidoksen ulkoisiin tai tilannekohtaisiin tekijöihin, joita ei voi jättää huomiotta. He näkevät merkittävän yhteyden sisäisen voimantunteen ja toiminnan välillä. Onnistumiset toiminnassa lisäävät positiivista tunnetta, vahvistavat sisäistä voimantunnetta eli uskoa omiin kykyihin saavuttaa tavoitteita, mikä puolestaan vaikuttaa uusien tavoitteiden asettamiseen ja toimijuuden vahvistumiseen. Toiminnassa onnistumisista seuraa itseään vahvistava kehä, kun taas toistuvat epäonnistumiset voivat vähentää uskoa omiin kykyihin ja voimavaroihin ja johtaa lopulta alistumiseen, avuttomuuteen ja masentumiseen. Sisäinen voimantunne ei ole muuttumaton, vaan sitä voidaan vahvistaa interventioilla, ulkoisilla tekijöillä voidaan luoda edellytyksiä voimavaraistumiselle. Ulkoisten mahdollisuuksien käyttäminen edellyttää sisäistä voimantunnetta, mutta myös sellaisia tekijöitä kuten koulutusta, sosiaalista tukea tai positiivista tunnetta. Kuvio 1. Voimaantumisen ulottuvuudet (Diener, Biswas-Diener 2005) Edellä sanotun perusteella voidaan olettaa, että voimavaraistumisen tai toimintavoiman vahvistumisen näkökulmaan sopivat ja siihen teoreettisesti liittyvät elämänhallintakyky (koherenssi) ja käsitys omasta kyvykkyydestä (kompetenssi), mutta myös hyvinvointi ja osallisuus (Era 2008). Hyvinvointi (well-being) ja elämänlaatu (quality of life) -käsitteitä käytetään eri merkityksissä. Hyvinvointi-termillä viitataan useimmiten yksilötason ja elämänlaadulla enemmän yhteisöjen ja yhteiskuntien tason ilmiöihin. Hyvinvointi liitetään enemmän kokemukselliseen ulottuvuuteen ja sen perusta on psykologiassa, kun taas elämänlaatu puolestaan liitetään kontekstiin ja ympäristöön ja sen perusta on sosiologiassa ja sosiaalipolitiikassa. Molempia käsitteitä käytetään laajassa merkityksessä ja usein myös päällekkäisessä merkityksessä. (Gasper 2010, 351.) Voimavaraistumisen viitekehys on moniulotteinen ja herättää kysymyksen voidaanko voimavaraistumista arvioida mitattavissa olevin keinoin. Mittaamisesta tutkijoilla onkin erilaisia näkemyksiä. Esimerkiksi Zimmerman (1995) on tullut siihen tulokseen, että voimavaraistumisella on eri muotoja eri konteksteissa ja eri kehitysvaiheissa, joten yleinen generatiivinen voimavaraistumisen mittaaminen ei ole mahdollista. Hän pitää kuitenkin erottelua voimavaraistumisen prosessien ja seurausten välillä tarpeellisena, sillä hän uskoo tämän keskustelun tarjoavan selkeimmät kriteerit voimavarojen vahvistumisen mittaamiselle. 11

12 Tarkasteltaessa työyhteisöjen henkilöstön voimavaraistumista Siitonen ym. (2002) ovat pyrkineet ymmärtämään mitä voimavarojen vahvistumien edellyttää, miten se näkyy ja mitä voimavaraistumisesta seuraa. Näiden kysymysten pohtiminen työllisyysinterventioiden näkökulmasta auttaa löytämään johtolankoja siihen, millaisia indikaattoreita käyttäen voimavaraistumista voitaisiin mitata. Siitosen mukaan yksilön voimavaraistuminen näkyy mm. omien voimavarojen vapautumisena ja vastuullisena luovuutena, haluna yrittää parhaansa ja ottaa vastuu myös yhteisön toisten jäsenten hyvinvoinnista, toiveikkuutena ja uskona tulevaisuuteen, luottamuksena että asiat järjestyvät, haluna pyrkiä toimimaan rakentavana yhteisön jäsenenä ja kykyuskomusten vahvistumisena (minäkuva, itsetunto, identiteetti, itsearvostus, tehokkuususkomukset). Voimavarojen vahvistumisesta seuraa mm. yksilön hyvinvoinnin ja elämänhallinnan-tunteen lisääntyminen, piilossa olevan potentiaalin vapautumista (voimavaroja löytyy työn tekemiseen, osaamisen kehittämiseen ja uudistumiseen), vastuu omasta terveydestä ja hyvinvoinnista lisääntyy, alkaa nähdä mahdollisuuksia ja omien tavoitteiden selkiytyminen. Vaikka edellä esitetyt jäsennykset on tehty työorganisaatioiden kehittämisen kontekstissa, tarjoavat ne hyviä johtolankoja myös siihen, kun pohditaan kuinka ylipäänsä voidaan arvioida yksilön voimavarojen muutosta. Tutkijat ovat olleet epäileviä yleisten generatiivisten voimavarojen vahvistumista mittaavien indikaattorien mahdollisuuksiin, mutta voimavaraistumisen lähtökohdista on luotu spesifeihin tarkoituksiin voimavarojen muutosta mittaavia indikaattoreita. Pisimmällä tässä ovat olleet organisaatiotutkijat, jotka ovat tutkineet esimerkiksi voimavaroja tai niiden puutetta (uupumista) työyhteisössä (Spreitzer 1995). Voimavaroja mittaavia indikaattoreita on luotu myös silloin, kun on haluttu arvioida mielenterveyskuntoutujien tai kehitysvammaisten nuorten voimavarojen muutosta (Samoocha ym. 2011; Rogers ym. 1997; Bejerholm & Björkman 2010). Yleinen generatiivinen voimavarojen mittari kuitenkin puuttuu edelleen Elämänhallintakyky osana voimavaroja Voimavarojen kasvu voi ilmentyä elämänhallintakyvyn vahvistumisena. Antonovskyn (1988) teorian mukaan koherenssin tunne eli elämänhallintakyky tarkoittaa ihmisen kykyä nähdä ympäristönsä ja eteen tulevat tilanteet ymmärrettävinä, hallittavina ja mielekkäinä. Vahva koherenssin tunne on yhteydessä hyvään terveyteen ja vahvaan stressinhallintakykyyn. Koherenssin tunteen oletetaan olevan melko pysyvä yksilön ominaisuus, jossa kuitenkin voi tapahtua muutoksia merkittävien elämäntilanteiden muutosten tai (terapeuttisten) interventioiden seurauksena (Vastamäki 2010). Teorian mukaan yksilölliset voimavarat muodostavat koherenssin tunteen, jonka vahvuus vaikuttaa elämän ongelmatilanteiden tulkintaan ja niistä selviytymiseen. Antonovskyn lähtökohtana oli selvittää, miksi ihmiset säilyvät terveinä voimakkaistakin stressitilanteista huolimatta. Koherenssin tunteesta on käytetty nimityksiä elämänhallinta tai elämänhallintakyky. Hallinnan resurssit ovat eri yksilöillä erilaisia ja resursseja voivat olla materiaaliset resurssit, älykkyys, vahva identiteetti, sosiaalinen tuki, uskonto tai elämänfilosofia sekä esimerkiksi terveys ja terveyttä ylläpitävät elämäntavat. Vahvat resurssit ovat perusta vahvalle koherenssin tunteelle, joka taas vahvistaa yksilön terveyttä. Koherenssin tunne koostuu kolmesta ulottuvuudesta: ymmärrettävyys, hallittavuus ja mielekkyys. Koherenssin tunteen kannalta näistä tärkein on mielekkyys, jolla tarkoitetaan sitä, että yksilö kokee elämänsä ja siihen liittyvät tapahtumat mielekkäinä. Ymmärrettävyys tarkoittaa sitä, että elämä on ennustettavissa olevaa. Hallittavuus tarkoittaa yksilön tunnetta siitä, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa. (Antonovsky 1988; 1985.) Koherenssin tunne ja sen osatekijät ovat yksilön sisäisiä voimavaroja, jotka voi- 12

13 sivat olla olennainen osa työllistymisen voimavaroja. Työllistymisen voimavarojen mittaamisen kannalta tärkeää on se, että Antonovsky kehitti koherenssin tunteen mittariston, jota on käytetty myös työllisyystoimien yhteydessä. Koherenssin tunteen on nähty olevan välillisesti yhteydessä työllistymiseen (Vastamäki 2010; Kataja-aho 2002). Lukuisissa tutkimuksissa on selvitetty työttömyyden, psyykkisen hyvinvoinnin sekä fyysisen terveyden välisiä yhteyksiä. Tutkimuksen päätuloksena on ollut, että työttömyys kytkeytyy hyvinvoinnin vajeisiin ja terveysongelmiin. Tutkimusten mukaan työttömyys tai terveysongelmat voivat olla sellaisia elämänmuutoksia, jotka horjuttavat elämänhallintakykyä. Terveyden ja koherenssin tunteen välisestä yhteydestä on paljon tutkimusnäyttöä (Kivimäki ym. 2000; Suominen ym. 2001). Nyyssösen ja Peuhkurin (2006) tutkimuksessa havaittiin, että vahva koherenssin tunne näytti olevan pysyvin ominaisuus. Seurantatutkimus (11 vuotta) antoi viitteitä siitä, että koherenssin tunne voi muuttua ajan kuluessa eniten vahvan tai kohtalaisen koherenssin tunteen omaavilla henkilöillä siten, että vahva koherenssi laskee kohtalaiseksi koherenssin tunteeksi tai kohtalainen koherenssin tunne vahvistuu vahvaksi koherenssiksi. Koherenssin tunteen muutoksen syitä ei kattavasti ole pystytty selvittämään, mutta muutoksen taustalla voi olla ympäristön muutos esimerkiksi yhteiskunnan taloudellisen tilanteen muutokset tai tutkittavien elämänkulussa tapahtuneet muutokset esimerkiksi siirtyminen työelämästä työmarkkinoiden ulkopuolelle. Tutkimusten mukaan työttömien henkilöiden koherenssin tunne on matalampi kuin työssä olevien henkilöiden tai muun väestön kokema koherenssi. Työttömyydellä oletetaan olevan koherenssin tunnetta alentava vaikutus (Feldt ym. 2005; Leino-Loison ym. 2004; Vesalainen & Vuori 1996). Työpaikan menettämisen ja työttömyyden pitkittymisellä oletetaan olevan negatiivisia vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin, terveyteen ja myös koherenssin tunteeseen. Työn menettäminen vaikuttaa paitsi toimeentuloon niin monesti myös tärkeiden ihmissuhteiden katkeamiseen ja vaikeuttaa elämän suunnittelua eteenpäin. Nämä kaikki ovat haitallisia ihmisen hyvinvoinnille ja koherenssin tunteelle. Työttömyyttä ja terveyden yhteyttä käsitelleet tutkimustulokset ovat kuitenkin epäyhteneviä syy- ja seuraussuhteiden analysoinnissa. Joissakin tutkimuksissa (kausaaliteoriat) työttömyyden on todettu vaikuttavan negatiivisesti ihmisen terveyteen. Toisissa tutkimuksissa (selektiivisyys teoriat) on päätelty, että ne, joilla on terveysongelmia, menettävät terveitä helpommin työpaikkansa, joutuvat työttömiksi ja heidän on vaikea työllistyä uudelleen, joten heidän työttömyytensä usein pitkittyy (Schmitz 2011). Koherenssin tunteen suhteen seurantatutkimusten tulokset ovat samalla tavalla epäyhteneviä. Joissakin tutkimuksissa työn menettämisen on todettu vahingoittavan koherenssia (Volanen ym. 2007), kun taas toisissa tutkimuksissa on todettu, että henkilöt, joiden koherenssi on alun perin heikko, menettävät helpommin työpaikkansa kuin vahvan koherenssin omaavat henkilöt (Feldt ym. 2005). Samalla tutkimuksissa on havaittu, että vahva koherenssin tunne suojelee henkilöitä työttömyyden negatiivisilta terveysvaikutuksista, kun taas heikko koherenssin tunne altistaa niille (Leino-Loison ym. 2004). Oletuksenamme oli, että interventioiden avulla voidaan vaikuttaa koherenssin tunteeseen, mutta työllisyysinterventioiden merkityksestä koherenssin tunteelle on saatu erilaisia tuloksia. Yhdessä tutkimuksessa (Juvonen-Posti ym. 2002) havaittiin, että koherenssi pysyy suhteellisen muuttumattomana interventiosta huolimatta. On myös tutkimustuloksia (Vastamäki 2010), jotka todistavat, että erilaisilla interventioilla kuten työllisyystoimilla voidaan vahvistaa koherenssin tunnetta. 13

14 2.2.3 Kompetenssi voimavarojen ydintä Työttömyyden ja hyvinvoinnin välistä yhteyttä on tutkittu lähtien erilaisista teoriaperusteista. Koherenssi-käsite on saanut melko laajaa jalansijaa sekä terveyden ja hyvinvoinnin että työttömyyden kokemuksen tutkimuksessa. Vähemmän käytetty lähtökohta lienee kompetenssi-käsitteen (Wallston 1992) hyödyntäminen. Käsitteen soveltamismahdollisuuksia on tutkittu lähinnä kuntoutuksen näkökulmasta (Härkäpää 1995; Juvonen-Posti ym. 2002). Psykologinen voimavaraistuminen voidaan nähdä osana subjektiivista hyvinvointia, jolloin siinä korostuu minä-pystyvyys eli luottamus omiin kykyihin (kompetenssi) saavuttaa asetettuja päämääriä. Dienerin ja Biswas-Dienerin (2005) mukaan psykologinen voimantunne on yksilön luottamusta omiin voimavaroihin, energiaan ja kyvykkyyteen saavuttaa hänelle tärkeitä päämääriä. Näin ollen käsitystä omasta kyvykkyydestä (kompetenssi) voi pitää teoreettisesti ottaen voimavaraistumisen yhtenä keskeisenä ydinalueena ja yhtenä työllistymisen voimavarat -mittariston testattavana ulottuvuutena. Yksilön kokema hyvinvointi ja voimantunne eivät kumpikaan ole muuttumattomia tiloja, vaan muutoksen lähtökohtana on jokin ulkoinen tapahtuma, joihin yksilö reagoi, mutta tapahtumiin reagoinneissa on paljon yksilöllisiä eroja. Yksilöiden temperamenttierot selittävät ulkoisiin tapahtumiin reagointia, mutta persoonallisuuden piirteistä itseluottamus on tärkein resurssi suhteessa hyvinvoinnin kokemiseen. Useimmille ihmisille esimerkiksi työpaikan menetys laskee dramaattisesti yksilön hyvinvointia eikä se palaudu nopeasti entiselleen uudelleen työllistymisestä huolimatta (Diener & Biswas-Diener 2005). Joidenkin tutkimusten mukaan (Lucas ym. 2004) työnsä menettäneiden tyytyväisyys elämään jää pysyvästi alemmalle tasolle ja subjektiivisen hyvinvoinnin vaje on suurin niiden kohdalla, joiden työttömyys uusiutuu tai pitkittyy. Työpaikan menetyksen voidaan olettaa heikentävän samalla myös yksilön sisäistä voimantunnetta, kun ihminen kokee menettävänsä ainakin osittain kontrollin elämässään. Ymmärtääksemme mikä saa työnhakijan sitoutumaan tai olemaan sitoutumatta työllistämissuunnitelmaan ja aktiiviseen työnhakuun, voidaanko sitoutumista vahvistaa ja kuinka muutosta voidaan mitata, haemme esimerkkejä terveyspsykologian ja kuntoutuksen tutkimuksen alueelta. Terveyspsykologiassa on tutkittu pitkään mm. terveyskäyttäytymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen taustalla ovat sosiaalinen oppiminen (social learning), hallinnan tunne, toiminnan itsesäätely ja pystyvyysteoriat. Tästä tutkimusperinteestä juontaa juurensa myös kompetenssi-käsite, ja sen mittaamiseen kehitetyt asteikot (Wallston 1992). Kompetenssi-käsitteen käyttökelpoisuutta työllisyystoimien voimaannuttavien vaikutusten arvioinnissa tukevat ne tulokset, joita on saatu käsitteiden käytöstä kuntouttavien toimien yhteydessä (Härkäpää 1995; Juvonen-Posti ym. 2005). Kompetenssi-käsitettä on operationaalistettu erilaisten asteikkojen avulla. Yhtenä esimerkkinä tästä on Wallstonin Self-Performance Questionary, joka mittaa yksilön kokemaa kompetenssia (perceived competence). Koetulla kompetenssilla tarkoitetaan yksilön odotusta siitä, että hän kykenee saattamaan aloittamansa tai itselleen tärkeät tehtävät päätökseen. Koettu kompetenssi tarkoittaa, että kyse on yksilön uskomuksista eikä todellisista kyvyistä: ihminen uskoo omaavansa tehtävän kannalta tarpeelliset taidot ja kyvyt riippumatta siitä ovatko ne jo hänen hallussaan (Wallston 1992, ; Härkäpää 1995, 6). Kompetenssin käsitteessä yhdistyvät toimintaodotus ja tulosodotus, ja sitä on nimetty myös yleistyneeksi pystyvyyskäsitykseksi. Yleistyneellä tarkoitetaan sitä, että yksilön uskomukset omista kyvyistä eivät liity mihinkään tiettyyn spesifiin tilanteeseen, vaan se kuvaa suhtautumista omiin kykyihin tai ennustaa toimintaa yli erilaisten tilanteiden. Tämä on toiminut perustana koetun kompetenssin arviointiasteikon kehittämiselle. (Wallston 1992; Härkäpää 1995.) 14

15 Työllisyysintervention vaikutusten arvioinnin kannalta malliin liittyy kaksi olennaista näkökulmaa. Ensinnäkin kompetenssin käsitteeseen kuuluu paitsi tulosodotus niin myös toimintaodotus eli yksilön pystyvyyskäsitys on yhteydessä yksilön toimintaan (Wallston 1992, 194). Toiseksi tärkeä intervention vaikutusten kannalta on se oletus, että koettu kompetenssi on muutoksille altis, jolloin kompetenssin katsotaan muuttuvan ajan kuluessa erilaisten tekijöiden vaikutuksesta. Sopivalla interventiolla voidaan vahvistaa kompetenssia, joka auttaa selviytymään yksilön kohtaamista ongelmatilanteista. (Härkäpää 1995.) Monien terveyspsykologisten tutkimusten mukaan optimistisesti elämään suhtautuvat näyttävät toipuvan leikkauksista ja sopeutuvan sairastumiseen paremmin kuin pessimistit. Optimismi näyttää toimivan puskurina erilaisissa elämän stressitilanteissa ja ennustaa parempaa elämänlaatua kriisitilanteen jälkeen. Kompetenssin oletetaan vaikuttavan sekä suoraan että epäsuorasti stressitilanteeseen sopeutumiseen. Kompetenssin on nähty olevan kytköksissä hallinnan kokemukseen, sosiaaliseen tukeen sekä kontrolliodotuksiin. Miksi optimistit tai vahvasti omiin kykyihinsä uskovat näyttävät pärjäävän paremmin kuin pessimistit? Vastausta tähän on etsitty erilaisista ongelmien käsittely- tai selviytymiskeinoista. Tutkimusten mukaan optimistit pyrkivät käsittelemään stressin aiheuttajia aktiivisesti ongelman ratkaisuun pyrkivillä keinoilla, kun taas pessimistit turvautuvat kieltämiseen tai tilanteesta etäännyttämiseen. Tulosten mukaan luottamus omiin kykyihin eli pystyvyyteen korreloi positiivisesti mm. aktiivisten selviytymiskeinojen kanssa. Tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että koettu kompetenssi korreloi negatiivisesti ns. passiivisten selviytymiskeinojen kanssa. Heikolla kompetenssikäsityksellä näyttää olevan yhteys esim. masentuneisuuteen ja yleiseen elämäntyytyväisyyteen. (Härkäpää 1995.) Voimavarakeskeisessä lähestymistavassa tarkastelun keskiössä ovat yksilön psyykkiset voimavarat ja niiden suojaava merkitys. Yksilön psyykkisillä selviytymiskeinoilla, joita voi lähestyä erilaisten hallintakonstruktioiden kautta (esim. pystyvyyden, kompetenssin, koherenssin tai optimismin käsitteiden avulla), on voimavaratarkastelussa keskeinen rooli (Härkäpää 1995). Työllistymisen voimavaroja kartoittavaan kokeiluun on otettu lähtökohdiksi koherenssin ja kompetenssin käsitteet ja näiden käsitteiden operationaalistamiseksi kehitetyt mittaristot. Kompetenssin ja koherenssin käsitteiden avulla ajatellaan voitavan saada näkyväksi yksilön kokemia voimavaroja ja hallinnan keinoja sekä niissä tapahtuvaa muutosta. Koettua kompetenssia ja sen muutosta on tutkittu pitkäaikaissairauksien ja kuntoutuksen yhteydessä. Kun kuntoutuksessa on voimavarakeskeinen lähestymistapa, niin keskeisellä sijalla ovat yksilön selviytymiskeinot ja niiden kohentamiseen tähtäävät toimet. Työkykyyn liittyvien ongelmien kohdalla selviytymisen nähdään olevan osaltaan riippuvainen yksilön hallussa olevien selviytymiskeinojen käyttökelpoisuudesta. Keskeinen kysymys kuntoutuksen tai intervention kohdalla on siinä, voidaanko yksilön toimintaan vaikuttaa sillä, että hänen käsitystä omista kyvyistään saadaan vahvistettua. Kuntoutustutkimuksissa on esitetty myös kriittisiä näkökantoja tähän. Voidaan olettaa, että suhteellisen vakaassa tilanteessa ja vakaassa ympäristössä elävän ihmisen käsitys omista kyvyistään ja hänen todelliset kykynsä vastaavat melko hyvin toisiaan. Mikä on tilanne silloin, kun työkykyongelmat lisääntyvät tai silloin, kun ne kietoutuvat yhteen pitkittyvän työttömyyden kanssa? On epäilyjä siitä, että pelkkä ihmisen myönteisen kompetenssikäsityksen tai optimistisuuden vahvistuminen riittäisi tällaisessa tilanteessa. Ajattelun muuttuminen myönteiseksi ja kompetenssin käsityksen vahvistuminen on mahdollista onnistumisen kokemusten kautta. (Härkäpää 1995.) Voimavarateoreettisessa ajattelussa suuri paino on ympäristön vaikutuksella voimaantumista mahdollistavana tekijänä. Esimerkiksi Juvonen-Postin ym. (2002) tutkimuksessa käytettiin Wallstonin mittaristoa ja siinä havaittiin, että työllisyysinterventio lisäsi osallistujien kokemaa kompetenssin tunnetta merkittävästi. Testaamme työllistymisen voimavarat -mittarin kyselyssä Antonovskyn (1985; 1988) teoriaan perustuvaa koherenssin tunne -mittaria, Wallstonin (1992) kompetenssi-mittaria sekä hyvinvointiin ja 15

16 työllistymisen resursseihin liittyviä indikaattoreita. Oletuksenamme on se, että yksilön voimavarat, koherenssin tunne tai käsitys omasta kyvykkyydestä eivät ole muuttumattomia, vaan niitä voidaan vahvistaa interventioilla. Kokeilussa oletetaan myös, että koettu hyvinvointi ja elämänlaatu ovat perustavaa laatua olevia resursseja osallisuudelle ja myös työhön osallistumiselle. Kokeiluun valitut indikaattorit ja mittaristot, jotka sopivat tässä esitettyyn viitekehykseen, esitellään tulososiossa yksityiskohtaisemmin. 16

17 3 Kokeilun toteutus Edellä kuvatuista lähtökohdista muotoilimme kyselylomakkeen, johon kokosimme valmiita ja testattuja mittaristoja, muissa tutkimuksissa käytettyjä indikaattoreita sekä omia tätä kokeilua varten luotuja kysymyksiä. Lomakkeeseen pyydettiin kommentteja sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun Kannattava työllistäminen -hankkeen asiantuntijoilta 1 että käytännön hanketoimijoilta ja ohjaajilta. Lomaketta muokattiin kommenttien perusteella, mutta varsinaista lomakkeen testausta asiakkailla ei tehty. Käytännön toimijoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella päädyttiin keräämään tiedot paperilomakkeilla. Pääsääntöisesti hankkeiden ohjaushenkilöstö tai kouluttajat toteuttivat tiedon keruun palveluun osallistuneilta. Asiakkaiden nimiä tai muita suoria tunnistetietoja ei merkitty lomakkeeseen, vaan ohjaaja merkitsi lomakkeeseen vastaajan tunnuksen, jonka avulla voitiin yhdistää ensimmäinen ja toinen kysely asiakaskohtaisesti. Tunnusten koodiavain oli vain ohjaajien tiedossa. Toive mittariston kehittämiseksi työllisyystoimien laadullisten vaikutusten arvioimiseksi oli tullut Pohjois-Karjalan hanketoimijoilta, joten monet tahot olivat jo lähtökohtaisesti erittäin motivoituneita kokeiluun. Työllistymisen voimavarat -mittariston kehittämisestä kerrottiin erilaisissa työllisyystoimijoiden tapaamisissa, ja sitä kautta kokeiluun ilmoittautui mukaan lisää hankkeita ja toimijoita. Tutkijat kiersivät kiinnostuksensa ilmaisseissa organisaatioissa ja hankkeissa kertomassa tarkemmin mittaristosta. Käyntien yhteydessä henkilöstöä ohjeistettiin kyselyn tekemisessä ja sovittiin kokeilun toteuttamisesta käytännöistä. Kokeiluun oltiin kiinnostuneita osallistumaan myös TE-hallinnossa ja mittaristoa esiteltiin sekä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa että TE-toimistossa. Kokeilu toteutettiin Pohjois-Karjalassa kesäkuun 2013 ja elokuun 2014 välisenä aikana. Ensimmäinen kysely tehtiin asiakkaille palvelun alussa, ja kysely toistettiin palvelun päättyessä tai viimeistään noin puolen vuoden kuluttua ensimmäisestä kyselystä (kuvio 2). Asiakkaat täyttivät itse kyselylomakkeen, halutessaan he saivat apua ohjaajilta ja vastauksista voitiin keskustella asiakkaan halutessa. Tavoitteena ei kuitenkaan ollut käyttää kyselyä ohjauksen välineenä, vaan todentaa palvelun vaikutuksia. Käytännössä palvelujen kesto ja siten myös kyselyjen välinen aika vaihteli suuresti muutamista viikoista yli puoleen vuoteen. Esimerkiksi uravalmennuksen kesto oli kuusi viikkoa ja kyselyjen välinen aika neljä viikkoa. Palkkatukityössä kesto voi olla 1 2 vuotta, joten toinen kysely tehtiin jo paljon ennen palvelujakson päättymistä. Ensimmäisessä kyselyssä kysyttiin joitakin vastaajien taustatietoja, joita ei kysytty uudestaan toista kertaa. Toisessa kyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan palvelusta suoraan saamaansa hyötyä ja lisäksi kysyttiin mielipiteitä kyselyyn vastaamisesta ja tilannetta palvelun jälkeen (liite 2). Monen vastaajan kohdalla sijoittuminen palvelun jälkeen ei ollut tiedossa koska palveluprosessi oli kesken, joten vastaaminen tähän perustui vastaajan oletukseen siitä miten hän tulee sijoittumaan palvelun jälkeen. Asiakkaan vastatessa toiseen kyselyyn, ohjaajalle oli oma kysely, jossa ohjaajaa pyydettiin kuvaamaan yksityiskohtaisesti palveluja mihin kyseinen asiakas oli osallistunut. Lisäksi ohjaajaa pyydettiin arvioimaan sitä, mitä hyötyä hänen mielestään asiakkaalle oli ollut työllisyyspalveluun osallistumisesta ja miten asiakkaan mahdollinen voimavarojen vahvistuminen ilmeni tai miksi palvelusta ei ollut hyötyä asiakkaalle. Kaikki ohjaajalle osoitetut kysymykset olivat avoimia kysymyksiä. Kaikkiin asiakasvastaajiin ei saatu yhdistettyä ohjaajien vastauksia. Tällaisia 1 Merkittävän panoksen mittariston rakentamiseen antoivat Aija Kettunen ja lehtori Keijo Piirainen Diakoniaammattikorkeakoulusta. Heidän kommenttiensa perusteella lomakkeeseen tuli mukaan mm. EuroHIS8 Elämänlaatu -mittaristo, palveluun ja tietoon pääsyä kartoittavat kysymykset sekä Wallstonin kompetenssi-mittari. 17

18 olivat esimerkiksi valmennus- ja koulutusryhmät. Kouluttajat eivät olleet budjetoineet aikaa asiakaskohtaiseen kyselyyn, joten näiden ryhmien osalta käytössä oli vain yleisempi tieto saaduista palveluista. Kuvio 2. Työllistymisen voimavarat kokeilun asetelma Työllistymisen voimavarat -mittariston kokeilussa oli mukana useita kolmannen sektorin toimijoita ja työllisyyspoliittista tukea saaneita hankkeita. Mukana olivat Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen Kajo-keskus -hanke, SPR:n Savo-Karjalan piirin Kotitalkkari-hanke, Honkalampi-säätiön Työpankkihanke, Kotikartanoyhdistys ry., TE-toimiston hankkimien uravalmennuksen sekä kiinteistön hoidon ammattitutkintoon valmentavan koulutuksen ryhmät. Valmentava koulutus oli Joensuun ja Outokummun työllisyyden kuntakokeiluhankkeen ja Joensuun seudun työvoiman palvelukeskuksen asiakkailleen hankkimaa ammatilliseen tutkintoon tähtäävää koulutusta Pohjois-Karjalan aikuisopistossa. Uravalmennus oli nuorten lyhytkestoista uravalmennusta, jonka tavoitteena oli ohjata ja valmentaa nuoria koulutusvalintoihin. Uravalmennuksen järjesti yksityinen koulutuksen tarjoaja. Kajo-keskus -hanke tarjosi yhdistyksissä palkkatukityössä olleille yksilöohjausta työllistymisen tueksi sekä mahdollisuutta ammatilliseen koulutukseen (Toppis-koulutus) palkkatukityön rinnalla. Kotitalkkari-hankkeiden asiakkaat olivat palkkatukityössä SPR:llä. Lisäksi työllistetyille tarjottiin yleisiä työelämävalmiuksia edistävää koulutusta ja Toppis-koulutusta palkkatukityön rinnalla sekä yksilöohjausta ja tukea työllistymiseen. Työpankki-hankkeen asiakkaat saivat pääsääntöisesti yksilöohjausta ja ryhmäohjausta sekä tukea työllistymiseen ja koulutukseen hakeutumiseen. Kotikartanoyhdistyksen kokeiluun osallistuneet asiakkaat olivat joko palkkatukityössä tai työkokeilussa Kotikartanon työpajoilla tai muilla työpaikoilla ja he saivat myös ohjausta ja tukea työllistymiseen. Kokeilusta sovittiin lisäksi TE-toimiston tuetun työllistymisen palvelulinjan asiantuntijoiden kanssa. TE-toimistossa kyselylomakkeiden täyttäminen asiakasvastaanoton aikana ei ollut ajallisesti mahdollista ja siksi päädyttiin ratkaisuun, että kyselylomakkeet annettiin asiakkaille vastauskuoren kanssa ja asiakkaita pyydettiin postittamaan täytetty lomake vastauskuoressa. TE-toimiston asiakkaiden vastauksia palautui vain muutama, kun vastaaminen jäi asiakkaan omalle vastuulle. Hankkeissa, intensiivisempää ohjausta sisältäneissä palveluissa, koulutuksessa ja uravalmennuksessa kyselyjen tekeminen onnistui hyvin. Kokeilua haluttiin laajentaa myös Etelä-Savon työllisyyspalveluihin, mutta toimijoita ei saatu motivoitua mukaan monista yrityksistä huolimatta. 18

19 4 Tulokset 4.1 Taustatietoja kokeiluun osallistuneista Ensimmäiseen kyselyyn saatiin 131 vastausta ja toiseen kyselyyn 97 vastausta. Ensimmäiseen kyselyyn vastaajista 37,7 % oli naisia ja 62,3 % miehiä (yksi puuttuva tieto, kuvio 3). Katoprosentti kahden kyselyn välillä oli 26 % ja kato kohdentui enemmän miehiin kuin naisiin. Tarkemmassa analyysissä tuli esille myös se, että kato kohdentui henkilöihin, joiden työkyky oli alhaisempi, elämänlaatu heikompi ja joiden aktiivinen osallistuminen oli alhaisempi. Toiseen kyselyyn vastaajista 40,6 % oli naisia ja 59,4 % miehiä. Kuvio 3. Taustatietoja kyselyyn osallistuneista Kyselyyn osallistuneiden keski-ikä oli 38,3 vuotta (nuorin 19 vuotta ja vanhin 61 vuotta). Naisten keskiikä oli korkeampi (42 vuotta) kuin miesten (35,9 vuotta). Naisista lähes 40 % kuului ikäryhmään 50 vuotta tai enemmän ja miehistä vastaavaa osuus oli noin 20 % (kuvio 3). Kolmasosa vastaajista oli vailla ammatillista koulutusta tai heillä oli korkeintaan kurssimuotoinen ammatillinen koulutus, ja yli puolella (55 %) oli ammattikoulu- tai opistotason tutkinto. Sukupuolten välillä oli jossain määrin eroja koulutuksessa. Miehillä oli naisia useammin kurssimuotoinen ammatillinen koulutus ja naisilla oli miehiä useammin vähintään alempi korkeakoulututkinto (lähes 15 % naisista ja 10 % miehistä). Miehistä yli puolet oli yksinasuvia ja 20 % asui useamman aikuisen kotitaloudessa. Naiset asuivat taas miehiä useammin puolison tai puolison ja lasten kanssa. Yksinhuoltajia kyselyyn vastaajissa oli vähän ja he olivat useimmiten naisia. (Kuvio 4.) 19

20 100% 80% 60% 40% 20% 0% Miehet Naiset yksinasuva yksinhuoltaja avo- tai aviopari, ei lapsia avo- tai aviopari ja lapsia Kuvio 4. Kyselyyn vastanneet kotitaloustyypin ja sukupuolen mukaan Työttömyyden kestoa mitattiin sillä, kuinka pitkä aika oli edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta. Aika edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta mittaa aiempien tutkimusten mukaan (Kurvinen 2007) paremmin työttömyyden ja työvoimapoliittisten tukitoimien yhteen limittymistä ja selittää monesti paremmin työllistymisen todennäköisyyttä kuin yhdenkestoinen työttömyys. Vastaajilla oli jossain määrin vaikeuksia ymmärtää kysymystä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta, koska palkkatuettu työ ainakin osittain mielletään työksi avoimilla työmarkkinoilla. Vastaajista 40 %:lla aikaa edellisestä työstä avoimilla työmarkkinoilla oli kulunut 5 vuotta tai enemmän tai he eivät koskaan olleet työssä avoimilla työmarkkinoilla. Naisista 42 % ilmoitti, että edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta oli viisi vuotta tai enemmän ja miehistä vastaavasti 24 %. Naisten kohdalla työttömyyden kesto tai työttömyyden yhdistyminen työvoimapoliittisiin toimiin ilman työtä avoimilla työmarkkinoilla oli tyypillisempää kuin miehillä. (Kuvio 5.) Kuvio 5. Aika edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta sukupuolen mukaan 20

21 Kyselyn nuoremmille vastaajille oli tyypillistä yhtäältä se, että heillä ei ollut lainkaan työkokemusta avoimilta työmarkkinoilta ja toisaalta se, että edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta oli alle vuosi (kuvio 6). Vanhimmassa ikäryhmässä (50 vuotta tai enemmän) vastaajista puolet ilmoitti, että aikaa viimeisestä työsuhteesta avoimilla työmarkkinoilla oli viisi vuotta tai enemmän. Naisten ja miesten välistä eroa työttömyyden kestossa näyttäisi selittävän pohjimmiltaan ikä, sillä iso osa naisista kuului ikäryhmään 50 vuotta tai yli. Kyselyyn osallistujista hieman reilu viidennes suhtautui toiveikkaasti omaan työllistymiseensä, 23 % vastaajista piti työllistymismahdollisuuksiaan heikkoina ja 4 % ei uskonut enää työllistyvänsä millään keinoin. Kuvio 6. Aika avointen työmarkkinoiden työsuhteesta ikäryhmittäin 4.2 Työllistymisen voimavarat ja niiden muutos Oletuksenamme on se, että riittävä hyvinvointi muodostaa perustan osallisuudelle yhteiskuntaan ja työelämään, ja siksi hyvinvointiin liittyvät asiat ovat tärkeitä työllistymisen voimavaroja. Terveys ja työkyky, sosiaalinen osallisuus, kokonaishyvinvointi sekä elämänlaatu muodostavat tässä hyvinvointia mittaavia ulottuvuuksia. Tyytyväisyys elämään, muilta tuen saamisen kokemus, yksinäisyyden kokeminen sekä käsitys omasta työkyvystä ja terveydentilasta on otettu kokeiluun indikaattoreiksi työllistymistä edistävinä tai estävinä voimavaroina. Hankkeiden tavoitteena on yleisellä tasolla esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisy, mihin voi olettaa liittyvän keskeisenä osana yksinäisyyden vähenemisen ja sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen. Työllistymisen voimavaroihin kuuluu myös pääsy tietoon ja palveluihin, erityisesti tietoon ja tukeen työ- ja opiskelupaikkojen hakemisessa, sekä mahdollisuuksiin liikkua omalla autolla tai julkisilla liikennevälineillä. Terveyden ja työkyvyn ongelmien tilanteessa tai taloudellisissa vaikeuksissa oleellista on myös pääsy sosiaali- ja terveyspalveluihin tai saada talous- ja velkaneuvontaa Koettu terveys ja työkyky Terveyden ja työkyvyn oletetaan olevan tärkeitä työllistymisen voimavaroja. Kokeilun kohteena olevissa työllistymistä tukevissa palveluissa oletuksena oli, ettei osallistujien terveydessä ja työkyvyssä 21

22 olisi merkittäviä vajeita, koska kyse oli pääsääntöisesti työhön tai koulutukseen siirtymistä tukevista palveluista. Terveyden ja työkyvyn arviot perustuivat vastaajien subjektiiviseen kokemukseen, 2 mutta kuinka luotettavana voi pitää ihmisen omaa arviota terveydestään tai työkyvystään. Sosiaalipsykologisessa lähestymistavassa terveyttä lähestytään yksilön kokemusten kautta. Koettu terveys on ihmisen henkilökohtainen arviointi terveydestään. Koettua terveyttä on käytetty paljon mittarina väestön terveyttä ja elämänlaatua koskevissa tutkimuksissa. Tutkimusten mukaan koettu terveys -mittari on monipuolinen ja luotettava ja vastaa hyvin yksilön objektiivisesti todennettua terveyttä. (Nyyssönen ym. 2006; Suominen ym ) Edellä mainittuihin tutkimustuloksiin perustuen subjektiivisten kokemusten oletetaan kertovan varsin hyvin yksilön työkyvystä ja terveydestä. Täsmälleen samaa kysymystä ja yksilön omaa arviota terveydestä on käytetty väestön terveyttä koskevissa tutkimuksissa (Koskinen ym. 2012), joten viitearvoja kyselyn tuloksille on käytettävissä. Työkyvyn arvioinnin suhteen kysymysten muodot ovat eri tutkimuksissa vaihdelleet, mutta jotain vertailutietoa väestötasolla on käytettävissä. Tässä vertailutietoina käytimme alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen tuloksia työkyvystä työn ruumiillisten vaatimusten suhteen. Yleensä työkyky arvioidaan hieman paremmaksi työn henkisten vaatimusten kuin ruumiillisten vaatimusten suhteen. Vertailun kannalta parhaita ovat vuotiaiden viitearvot. Työllistymisen voimavarat -kyselyyn vastaajista 85 % sijoittuu tähän ikäluokkaan. Terveyttä ja työkykyä mitanneet kolme kysymystä testauksen perusteella mittaavat samaa ulottuvuutta ja niiden sisäinen luotettavuus on hyvää tasoa (Cronbachin alfa T1 ensimmäisessä kyselyssä oli 0,81 ja toisessa kyselyssä T2 0,86). Taulukko 1. Terveys ja työkyky ensimmäisen mittausajankohdan (T1) mukaan verrattuna koko väestön ja Pohjois-Karjalan viitearvoihin Työllistymisen voimavarat -kysely Työllistymisen voimavarat -kysely, vuotiaat Koko väestö Koko väestö, vuotiaat Pohjois- Karjala Pohjois-Karjala, vuotiaat Terveytensä keskitasoiseksi tai sitä heikommaksi arvioivien osuus (%) Miehet 49,4 45,5 39,1 29,7 43,1 32,5 Naiset 46,7 45,7 37,9 26,2 43,4 31,0 Yhteensä 48,0 45,1 38,5 27,9 43,3 31,8 Työkykynsä vähintään melko huonoksi arvioivien osuus (%) ATH:n osalta työkykynsä työn ruumiillisten vaatimusten osalta työkykynsä vähintään melko huonoksi arvioivien osuus Miehet 9,1 6,1 8,2 5,3 10,5 7,1 Naiset 8,9 8,6 8,1 5,1 10,1 7,3 Yhteensä 9,0 6,9 8,1 5,2 10,3 7,2 Terveyteensä tyytyväisten osuus (%) EuroHis8-mittariston kysymys Miehet 60,0 Naiset 61,2 Yhteensä 60,5 Nuoret arvioivat sekä terveytensä että oman työkykynsä vanhempia vastaajia jonkin verran paremmaksi, mutta erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Työkyvyssä ja terveydessä ei ollut merkittäviä 2 Arviota terveydestä ja työkyvystä kysyttiin: Millaiseksi arvioit oman terveydentilasi/työkykysi tällä hetkellä? Arviointi tapahtui asteikolla, jossa oli määritelty ääriarvot 1= erittäin heikko 5= erittäin hyvä. Lisäksi on käytetty elämänlaatumittariin (EUroHis8) kuuluvaa kysymystä: Kuinka tyytyväinen olette terveyteenne? Siinä vastausvaihtoehtoina olivat 1=erittäin tyytymätön, 2=melko tyytymätön, 3=ei tyytyväinen eikä tyytymätön, 4=melko tyytyväinen, 5=erittäin tyytyväinen. 22

23 eroja sukupuolen, koulutustason eikä työttömyyden keston suhteen. Koko väestöä koskeviin viitearvoihin verrattuna sekä kyselyyn vastanneet naiset että miehet arvioivat terveytensä heikommaksi. Ikäryhmään vuotta kuuluvista miehistä taas arvioi harvempi oman työkykynsä huonoksi kuin maakunnan miehet keskimäärin. Samaan ikäryhmään kuuluvista naisista taas suurempi osa arvioi työkykynsä vähintään melko huonoksi kuin maakunnan naiset keskimäärin (taulukko 1). Kahden eri mittausajankohdan väillä arviot työkyvystä muuttuivat positiivisempaan suuntaan (ensimmäisessä kyselyssä T1 keskiarvo 3.67 ja toisessa kyselyssä T2 keskiarvo 3.81, muutos oli tilastollisesti merkitsevä merkitsevyystasolla p<0.05). Lisäksi arviot terveydestä muuttuivat hieman positiiviseen suuntaan (T1 keskiarvo 3.56 ja T2 keskiarvo 3.65, mutta muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä). Muutokset terveydessä ja työkyvyssä eivät myöskään olleet yhteydessä taustamuuttujista ikään, sukupuoleen, koulutukseen tai työttömyyden kestoon tilastollisesti merkitsevästi Kokonaishyvinvointi Subjektiivinen hyvinvointi on yksilön positiivinen arvio elämästään. Subjektiivinen hyvinvointi on operationaalistettu elämäntyytyväisyyden tai onnellisuuden käsittein. Subjektiivista hyvinvoinnin kokemusta onnellisuutena ja tyytyväisyytenä elämään on tutkittu paljon ja siihen on kehitetty yleisiä generatiivisia mittareita. Subjektiiviset hyvinvoinnin generatiiviset mittarit perustuvat yksilön omaan arvioon kuinka tyytyväinen hän on elämäänsä tai kuinka onnellinen hän on (Böckerman & Ilmakunnas 2006). Arvioinnissa käytetään numeerista mittaristoa, jota on testattu käyttäen erilaisia mittauskeinoja (esim. informantteja, biologisia mittareita). Tulosten mukaan yksilön oma arvio onnellisuudesta tai tyytyväisyydestä elämäänsä on yhtenevä muiden mittaustapojen tuottamien tulosten kanssa ja lisäksi omaan arvioon perustuva subjektiivinen hyvinvointi ennustaa myös objektiivisesti mitattavissa olevia tapahtumia, kuten itsemurhia tai työpaikan vaihtoa. Testien perusteella tiedetään myös vaikutusten suunta niin, että yksilön hyvinvointi ja onnellisuus vahvistaa myönteistä käytöstä. (Diener & Biswas-Diener 2005, 128.) Subjektiivinen hyvinvointi on moniulotteinen ilmiö, jonka mittaamisesta on käyty paljon keskustelua. Mittaamisessa on kiinnitetty huomiota mm. hyvinvoinnin ulottuvuuksien painotukseen (painotetaanko psykologista, fysiologista vai sosiaalista hyvinvointia), mittarin aikaulottuvuuteen (hyvinvoinnin kokemus yleensä vai jonkin määritellyn ajan puitteissa kuten tällä hetkellä, viimeisten viikkojen aikana jne.), mittarin laajuuteen (kysytäänkö yleensä tyytyväisyyttä elämään vai tyytyväisyyttä johonkin elämän osa-alueeseen vai jonkin elämän osa-alueen yksityiskohtiin) tai mittarin asteikon positiivisiin tai negatiivisiin painotuksiin. (Warr 2013.) Subjektiivisen hyvinvoinnin generatiivisten mittarien avulla on voitu tutkia eri väestöryhmien tai vertailla maiden välisiä eroja kansalaisten onnellisuudessa. Tutkimusten mukaan yksin taloudelliset resurssit eivät takaa onnellisuutta, sillä ihmisten toiveet ja muilta saatu arvostus lieventävät taloudellisten resurssien vajeita ja sen vaikutusta hyvinvointiin. Subjektiivista hyvinvointia, jota on kutsuttu myös kokonaishyvinvoinniksi, on tässä arvioitu elämään tyytyväisyyden avulla. 3 Lähes puolet kyselyyn vastaajista (47 %) oli ensimmäisessä kyselyssä tyytyväisiä elämäänsä, ja 14 % oli tyytymättömiä. Tyytyväisyydessä elämään ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja sukupuolen, koulutuksen tai työttömyyden keston suhteen. Miehissä oli kuitenkin naisia enemmän elä- 3 Kysymys: Kuinka tyytyväinen olet tällä hetkellä elämääsi? Arviointi asteikolla 1=Erittäin tyytymätön 5= Erittäin tyytyväinen, ääriarvot ilmaistuna. 23

24 mään tyytymättömyyttä ja 50-vuotiaat tai sitä vanhemmat olivat tyytyväisempiä elämäänsä kuin nuoremmat (ikäryhmien välinen ero ei ole tilastollisesti aivan merkitsevä). Tyytyväisimpiä elämäänsä olivat työkykynsä ja terveydentilansa hyväksi arvioineet. Tyytyväisyys elämään lisääntyi selvästi työllisyyspalveluihin osallistumisen aikana. Tyytyväisyys elämään oli ainoa indikaattori, jossa työllisyysintervention aikana tapahtunut muutos oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (merkitsevyystasolla p<0.001). Ryhmätasolla keskiarvo ensimmäisessä kyselyssä (T1) oli 3,44 ja toisessa kyselyssä (T2) samalla ryhmällä 3,76. Yksilötasolla tarkasteltuna tyytyväisyys elämään kasvoi 37 %:lla vastaajista. Eniten tyytyväisyys elämään kasvoi nuorten ja miesten ryhmissä. Tyytyväisyys elämään kasvoi työkyvystä riippumatta kaikilla, mutta elämäntyytyväisyys kohosi erityisesti terveydentilansa vähintään kohtalaiseksi arvioineilla. Koulutukseen suhteen löytyi eroja siten, että korkeakoulun suorittaneilla tyytyväisyys elämään vahvistui harvemmin kuin muilla. Lisäksi kokonaishyvinvointi kasvoi muita useammin niillä vastaajilla, joilla edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta oli alle kolme vuotta Sosiaalinen osallisuus ja osallistuminen Yksinäisyyttä ja sosiaalista eristymistä pidetään yhtenä merkittävimmistä syrjäytymisen riskitekijöistä, ja siksi sosiaalisen osallisuuden kysymykset ovat tärkeitä työllisyystoimien vaikutusten arvioinnissa. Työllistymisen voimavarat -mittarin kokeiluun osallistuneiden sosiaalista osallisuutta ja osallistumista on arvioitu neljän kysymyksen avulla: yksinäisyys, tuen saaminen muilta, tyytyväisyys ihmissuhteisiin sekä aktiivinen osallistuminen järjestötoimintaan. Tyytyväisyys ihmissuhteisiin on osa elämänlaadun mittaristoa (EuroHIS8-mittaristoa) ja sosiaalinen osallistuminen on ollut taas väestön terveystutkimuksissa osa sosiaalisen pääoman mittaristoa. Osaan tuloksista on käytettävissä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveys tutkimuksessa (Koskinen ym. 2012) tai Alueellisessa terveys- ja hyvinvointitutkimuksessa saatuja viitearvoja. Näiden neljän kysymyksen reliabiliteetti ei ollut riittävä (Cronbachin alfa jäi 0,45:een) ja kun siitä irrotettiin erottelukyvyltään heikoin aktiivista osallistumista mittaava indikaattori pois, mittarin sisäinen luotettavuus nousi, mutta Cronbachin alfa jäi siitä huolimatta alle suositellun 0,60 rajan. Kyselyssä käytetyt indikaattorit mittaavat sosiaalisen osallisuuden eri puolia eivätkä muodosta tässä mielessä yhtenäistä mittaria. Työllistymisen voimavarat -mittariston kokeilussa yksinäisyyttä kysyttiin lähes samalla tavalla kuin esim. THL:n alueellisissa terveys- ja hyvinvointitutkimuksissa. 4 Koko väestössä (v. 2013) yksinäisyyttä kokeneiden osuudet lasketaan arviointiasteikon arvojen 4 = melko usein ja 5 = jatkuvasti osuutena. Koko väestössä yksinäisyyttä kokevia on 9,2 % ja vuotiaista 9,5 %. Pohjois-Karjalassa vastaavat osuudet koko väestössä ovat 11,1 % ja vuotiaissa 11,9 %. Koko väestössä yli 75-vuotiaat kokevat eniten yksinäisyyttä ja naiset enemmän kuin miehet. Ikävakioinnin jälkeen miesten ja naisten ero säilyy (Terveys 2011). Työllistymisen voimavarat -mittarin kyselyyn vastanneista 15,5 % koki yksinäisyyttä (laskettuna vastaavalla tavalla kuin edellä ATH:n tutkimuksessa), mikä on selvästi enemmän kuin viitearvot koko maan ja Pohjois-Karjalan kohdalla (taulukko 2). Jos kyselyn tuloksia verrataan vuotiaaseen väestöön, ero yksinäisyyden kokemisessa on tätäkin suurempi kyselyyn osallistuneiden ja väestön keskimääräisten arvojen välillä. Erot sukupuolen mukaan olivat poikkeavat verrattuna koko väestön viitearvoihin, sillä miehistä 17,7 % ja naisista 12,2 % koki yksinäisyyttä. Itse asiassa naisten yksinäisyyden kokeminen ei poikennut Pohjois-Karjalan naisten arvoista keskimäärin ja ikäryhmän 20 4 Kysymys: Tunnetko itsesi yksinäiseksi? Vastausvaihtoehtoina olivat ääriarvot 1= En koskaan 5=Jatkuvasti. 24

25 54-vuotiaat arvoihin nähden kyselyyn osallistuneet naiset kokivat jopa vähemmän yksinäisyyttä. Yksinäisyyttä koettiin eniten pitkään työttömänä olleiden ryhmässä, sillä 21,4 % koki yksinäisyyttä heistä, joilla aikaa edellisestä avointen työmarkkinoiden työstä oli kulunut yli kolme vuotta (ero ei kuitenkaan ole tilastollisesti merkitsevä). Terveyden ja työkyvyn suhteen yksinäisyyden kokemisessa ei ollut eroja. Vastaajilta kysyttiin sitä, kuinka paljon he kokevat saavansa tukea muilta tavoitteidensa toteuttamiseen. Kysymyksessä ei eritelty sitä, kokeeko saavansa tukea perheeltä tai muilta läheisiltä vai ohjaajilta tai muun palvelun kautta, vaan yleensä koettua sosiaalista tukea muilta 5. Kyselyyn vastaajista 4,6 % koki, ettei saanut muilta lainkaan tukea tavoitteidensa toteuttamiseen. Miehistä 6,2 % ja naisista 2,0 % koki, ettei saanut muilta lainkaan tukea tavoitteidensa toteuttamiseen. Tulos miesten ja naisten välisistä eroista on samansuuntainen muiden kyselyssä käytettyjen sosiaalista osallisuutta osoittavien indikaattorien kanssa (ero sukupuolten välillä ei kuitenkaan ole tilastollisesti merkitsevä). Lisäksi työttömyyden kesto näytti olevan yhteydessä muilta saatuun sosiaaliseen tukeen. Mitä pidempi aika oli kulunut edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta, sitä vähemmän tukea koettiin saatavan muilta (ero tilastollisesti lähes merkitsevä). Elämänlaadun mittaristoon sisältyy elämänlaadun sosiaalista ulottuvuutta kartoittava kysymys 6, jota tässä käytetään yhtenä sosiaalista osallisuutta mittaavana indikaattorina. Vastaajista 74,2 % oli tyytyväisiä (luokat 4 ja 5) ihmissuhteisiinsa. Verrattuna koko väestön tai Pohjois-Karjalan koko väestön viitearvoihin, kyselyyn vastanneiden elämänlaatu oli sosiaalisen ulottuvuuden suhteen alhaisempi. Miehet olivat naisia tyytymättömämpiä ihmissuhteisiinsa (ero oli tilastollisesti merkitsevä). Kyselyyn vastanneet naiset olivat itse asiassa tyytyväisempiä ihmissuhteisiinsa kuin koko väestön naiset, mutta miehet taas selvästi vähemmän tyytyväisiä. Sosiaalista osallisuutta arvioitiin myös siten, että kysyttiin osallistuiko vastaaja jonkin yhteisön toimintaan ja kuinka aktiivista osallistuminen oli. 7 Osallistumista harrastustoimintaan kysytään myös alueellisessa terveys- ja hyvinvointitutkimuksessa, mutta siinä osallistumisaktiivisuuden arviointi on yksityiskohtaisempaa kuin Työllistymisen voimavarat -mittarin kyselyssä. Tuloksia voidaan kuitenkin vertailla. Työllistymisen voimavarat -mittarin kyselyssä aktiivisen osallistumiseen laskettiin arvoluokat 3 5. Vastaajista osallistui aktiivisesti jonkin järjestön tai yhteisön toimintaan 21,7 %, mikä on hieman vähemmän kuin koko väestön (26,7 %) tai Pohjois-Karjalan väestön (23,5 %) aktiivisesti osallistuvien osuus. Ikäluokan vuotta osallistumisaktiivisuus oli niin ikään alhaisempi kuin koko väestön tai Pohjois-Karjalan vastaavan ikäluokan aktiivisuus. Aktiivisimpia osallistujia olivat kaikista kyselyyn vastaajista yli 50-vuotiaat (24,2 % osallistui aktiivisesti) ja naiset olivat selvästi aktiivisempia (25 %) kuin miehet (20 %), mutta ikäryhmässä vuotiaat miehet olivat aktiivisempia osallistujia kuin naiset (taulukko 2). Osallistumisaktiivisuus oli yhteydessä koulutukseen ja siihen, kuinka pitkä aika avointen työmarkkinoiden työsuhteesta oli. Kaikkein aktiivisimmin osallistuivat ne, joilla oli korkea-asteen koulutus tai alle vuosi edellisestä työsuhteesta avoimilla työmarkkinoilla. Osallistumisaktiivisuudessa ei ollut eroja kotitalousmuodon, työkyvyn tai terveyden suhteen. 5 Kysymys: Kuinka paljon koet saavasti tukea muilta tavoitteidesi toteuttamiseen? Vastausvaihtoehdossa oli annettu ääriarvot 1=En lainkaan 5=Erittäin paljon. 6 Kysymys: Kuinka tyytyväinen olette ihmissuhteisiinne? Tyytyväisyyttä ihmissuhteisiin arvioitiin asteikolla 1=erittäin tyytymätön 5=erittäin tyytyväinen. 7 Kysymys: Osallistutko jonkin kerhon, järjestön, yhdistyksen, harrastusryhmän, opintoryhmän, hengellisen tai henkisen yhteisön toimintaan (esim. urheiluseura, asukastoiminta, puolue, kuoro, seurakunta, työttömien järjestö)? Vastausvaihtoehtoina oli: 1=En osallistu, 2=kyllä, harvemmin kuin kerran kuukaudessa, 3=kyllä, 1-3 kertaa kuukaudessa ja 4=kyllä 1 2 kertaa viikossa ja 5=kyllä, 3 kertaa viikossa tai useammin. 25

26 Taulukko 2. Sosiaalinen osallisuus eri indikaattorien osoittamina iän ja sukupuolen mukaan viitetietoina Suomen ja Pohjois-Karjalan koko väestön arvot 2013 Työllistymisen voimavarat -kysely Työllistymisen voimavarat -kysely, vuotiaat Koko väestö Koko väestö, vuotiaat Pohjois- Karjala Pohjois- Karjala, vuotiaat Jatkuvasti tai melko usein itsenä yksinäiseksi kokevien osuus (%) Miehet 17,7 20,6 8,5 9,1 10,0 10,7 Naiset 12,2 10,3 9,9 9,9 12,2 13,1 Yhteensä 15,5 16,7 9,2 9,5 11,1 11,9 Ei saa lainkaan tukea muilta (%) Miehet 6,2 Naiset 2,0 Yhteensä 4,6 Ihmissuhteisiinsa tyytyväisten osuus (%) Miehet 65,8 51,9 75,9 72,8 77,4 74,8 Naiset 87,8 77,3 80,7 77,6 80,5 76,7 Yhteensä 74,2 60,0 78,4 75,2 79,0 75,7 Aktiivisesti kerho- tai yhdistystoimintaan osallistuvien osuus (%) Miehet 20,0 22,1 26,3 27,5 23,0 24,4 Naiset 25,0 20,5 27,0 27,1 24,0 24,0 Yhteensä 21,7 21,3 26,7 27,3 23,5 24,2 Yksinäisyyden kokemista pidetään tärkeänä sosiaalista osallisuutta ja syrjäytymisen riskiä mittaavana indikaattorina. Työllistymisen voimavarat -mittarin kyselyyn osallistuneet kokivat yksinäisyyttä huomattavasti enemmän kuin koko väestö tai väestö Pohjois-Karjalassa keskimäärin. Yksinäisyyttä kokivat eniten miehet ja pitkään työttömänä olleet. Erityisesti miesten osalla tulokset sosiaalisessa osallisuudessa ja osallistumisessa poikkesivat koko maan tai Pohjois-Karjalan väestön viitearvoista. Kohderyhmän miehillä oli selvästi enemmän vajeita sosiaalisessa osallisuudessa kuin keskimäärin väestöllä. Naisten sosiaalinen osallisuus ei poikennut merkittävästi koko väestön viitearvoista ja tilanne oli jopa parempi Pohjois-Karjalan naisten vastaaviin arvoihin verrattuna. Työllistymistä ja osallisuutta tukevien palvelujen kehittämisen kannalta tärkeää olisi miettiä, kuinka erityisesti yksinäisyyden ongelmaan voitaisiin tarttua ja edistää sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Tapahtuiko kokeiluun osallistuneessa ryhmässä muutosta työllisyystoimen aikana sosiaalisessa osallisuudessa ja millaista muutosta? Muutosta on arvioitu ryhmäkeskiarvoina sekä yksilötasolla. Työllisyyspalveluun osallistumisen aikana yksinäisyyden kokeminen väheni koko ryhmän tasolla (T1 keskiarvo 2,38 ja T2 keskiarvo 2,22, mutta muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä). Samanaikaisesti muilta saadun tuen koettiin kasvaneen (T1 keskiarvo 3,33 T2 keskiarvo 3,65, ja muutos oli tilastollisesti merkitsevä merkitsevyystasolla p<0.01). Sosiaalisen tuen vahvistumista tukevat myös tulokset, joita saatiin toisessa kyselyssä, kun palveluihin osallistuneista kysyttiin suoria arvioita heidän kokemistaan hyödyistä. Vastanneet arvioivat hyötyneensä eniten ohjaajilta ja muilta yhteisön jäseniltä (työ- ja opiskelukavereilta) saamastaan tuesta. Sen sijaan tyytyväisyys ihmissuhteisiin ryhmäkeskiarvolla mitattuna hieman laski (T1 keskiarvo 4,00 ja T2 keskiarvo 3,91, mutta muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä). Tässä on huomioitava myös se, että tyytyväisyys ihmissuhteisiin on indikaattorina vähän erilainen kuin kaksi muuta edellistä ja osoittaa elämänlaadun sosiaalista ulottuvuutta. Osallistumisaktiivisuudessa ei tapahtunut muutosta mittausten välillä. 26

27 Kyselyajankohtien välillä sosiaalinen osallisuus kasvoi, kun sitä arvioidaan yksinäisyyden ja muilta saadun tuen kokemuksilla. Yksinäisyyden kokeminen väheni ja muilta saatu tuki vahvistuivat työllisyyspalveluun osallistuminen aikana. Yksilötasolla muutosta tapahtui moneen suuntaan. Samanaikaisesti kun 37 %:n kohdalla muilta saatu tuki kasvoi, niin 18 %:lla tuki väheni. Muilta saatu tuki kasvoi enemmän naisilla kuin miehillä ja pidempään työttömänä olleiden kohdalla (yli vuosi avointen työmarkkinoiden työstä), mutta erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Muilta saadun tuen muutos ei ollut yhteydessä ikään tai koulutukseen. Yksinäisyyden kokeminen väheni 33 %:lla vastaajista ja 21 %:lla vastaavasti kasvoi työllisyyspalvelun aikana. Yksinäisyys väheni jonkin verran enemmän nuorilla (alle 30-vuotiailla) kuin vanhemmilla ja vähemmän aikaa työttömänä olleilla (alle vuosi avointen työmarkkinoiden työsuhteesta) kuin pidempään avointen työmarkkinoiden ulkopuolella olleilla, mutta erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Yksinäisyyden kokemisen muutos ei ollut yhteydessä sukupuoleen tai koulutukseen Elämänlaatu Elämänlaadulle ei ole yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Laajasti ymmärrettynä elämänlaadulla tarkoitetaan yksilön omaa käsitystä elämäntilanteestaan suhteessa hänen omaan arvomaailmaansa, tavoitteisiinsa, odotuksiinsa ja kulttuuriseen ympäristöönsä (Aalto ym. 2013). Keskeistä elämänlaadun määritelmässä on subjektiivisen kokemuksen kunnioittaminen. Elämänlaadun käsite on moniulotteinen ja useimmat määritelmät kattavat ainakin kolme ulottuvuutta: fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen. Lisäksi ympäristöä pidetään yhtenä ulottuvuutena, jolloin se käsittää esimerkiksi taloudelliset resurssit, turvallisen ympäristön, palvelujen saatavuuden, fyysisen ympäristön ja esteettömyyden. Elämänlaatuun läheisesti liittyvinä ja usein myös sen rinnakkaiskäsitteinä ovat muun muassa onnellisuus, hyvinvointi, tyytyväisyys elämään (ja toimintakyky). Toimintakykyä pidetään kuitenkin enemmän elämänlaadun osatekijänä ja käsitteellisesti erillisenä. Elämänlaadun arvioinnissa korostuu kokemuksellinen ulottuvuus, sillä objektiivisten tekijöiden, kuten taloudellisen tilanteen, merkitys välittyy yksilön subjektiivisten kokemusten läpi. Samanlaiset ulkoiset tekijät voivat välittyä eri ihmisten kohdalla erilaisina elämänlaadun kokemuksina. Sosiaalinen ympäristö muokkaa arviointiprosessia ja vaikuttaa kokemusmaailmaan. (Aalto ym ) Tässä työllistymisen voimavarat -mittarin kokeilussa käytettiin EuroHIS-8-mittaria, joka on muokattu WHOQOL-BREF-elämänlaatumittarin pohjalta lyhyeksi elämänlaatumittariksi siten, että WHOQOL-BREF-mittarin jokaiselta ulottuvuudelta on otettu EuroHIS8-mittariin 1 2 kysymystä. Mittari käsittää kahdeksan kysymystä, joiden perusteella arvioidaan fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia sekä sosiaalisia suhteita ja elinympäristöä (liite 1). EuroHIS8 -mittari perustuu laajempaan elämänlaatu-käsitteeseen ja suomenkielinen versio perustuu WHOQOL-BREF-mittarin suomennokseen, jonka on tehnyt Marja Vaarama. EuroHIS8-mittari on vapaasti käytettävissä ja siinä on piirteitä sekä profiilimittarista että indeksimittarista. Suosituksena on, että kysymyksiä ei esitetä omina ulottuvuuksinaan, vaan ne lasketaan yhteen summaksi ilman painottamista (Aalto ym. 2013). Tulosten tulkinnan tueksi on saatavissa väestön viitearvoja yli 30-vuotiaista henkilöistä sukupuolen mukaan. Työllistymisen voimavarat -mittarin kyselyn tuloksia tarkastellessa on vertailtu mittarin tuottamaa kokonaissummaa, mutta analysoitu myös yksittäisten indikaattorien tuottamia tuloksia. Ensimmäisessä kyselyssä summamuuttujan keskiarvoksi saatiin 3,59 (Cronbachin alfa 0,81) ja toisessa kyselyssä 3,70 (Cronbachin alfa 0,84). Mittarin sisäinen luotettavuus on hyvää tasoa, vaikka taloudellisen toimeentulon indikaattorin pois jättäminen mittaristosta nostaisikin sen luotettavuutta jossain määrin. Tulos kertoo myös siitä, että työttömien ryhmässä taloudellinen toimeentulo on yleinen elämänlaatua heikentävä tekijä, eikä se toimi tämän ryhmän kohdalla erottelevana muuttujana. 27

28 Tulosten perusteella miehet arvioivat elämänlaatunsa hieman huonommaksi kuin naiset (taulukko 3). Elämänlaatu oli yhteydessä koettuun työkykyyn ja terveyteen sekä työttömyyden kestoon. Työkykynsä ja terveytensä paremmaksi kokeneet arvioivat myös elämänlaatunsa paremmaksi. Mitä pidempi aika oli kulunut edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta, niin sitä heikommaksi elämänlaatu arvioitiin. Taulukko 3. Elämänlaatu ja sen muutos yli 30-vuotiailla vertailu väestön viitearvoihin Sukupuoli 30 vuotta täyttäneet Väestö Kysely T1, N=85 Muutos T1/T2, N=61 Kysely T1 Kysely T2 Miehet 3,9 3,45 3,60 3,60 Naiset 4,0 3,57 3,61 3,63 Yhteensä - 3,51 3,61 3,63 Taulukko 4. Kyselyyn vastaajien elämänlaatu ja sen muutos Sukupuoli T1 N=128 T2 N=96 Muutos T1/T2, N=95 Kysely T1 Kysely T2 Miehet 3,56 3,65 3,63 3,65 Naiset 3,65 3,77 3,68 3,77 Yhteensä 3,59 3,70 3,66 3,70 Mittarikokeiluun vastanneiden elämänlaatu oli alhaisempi kuin väestöllä keskimäärin sekä naisten että miesten kohdalla (taulukko 3 ja 4). Muutos elämänlaadussa työllisyysintervention aikana oli vähäinen. Syy siihen miksi työllisyysinterventio ei pysty juurikaan nostamaan elämänlaatua paljastuu, kun elämänlaadun osatekijöitä tarkastellaan erillisinä (kuvio 7). Kuvio 7. Arviot elämänlaadusta elämän eri osa-alueilla (1=erittäin heikko 5=erittäin hyvä) 28

29 Eniten elämänlaatua heikentävä tekijä on taloudellinen toimeentulo eli rahan riittävyys tarpeisiin nähden ja toisena, mutta selvästi edellistä vähäisempänä tekijänä on tyytyväisyys terveyteen. Vastaajista yli puolet oli tyytymättömiä toimeentuloonsa ja yli viidennes oli tyytymätön terveyteensä. Taloudellisessa toimeentulossa miehillä oli naisia enemmän vaikeuksia ja yksinasuvilla ja yksinhuoltajilla oli muita enemmän ongelmia rahan riittävyydessä tarpeisiin nähden. Tarkastelun kohteena olleiden työllisyysinterventioiden keinoin ei pystytä kohentamaan juurikaan osallistujien taloudellista toimeentuloa eikä niihin liity kuntouttavia ulottuvuuksia, jotka voisivat muuttaa tyytyväisyyttä terveyteen. Muutokset elämänlaadun eri osa-alueilla olivat vähäiset (kuvio 8). Kuvio 8. Muutokset elämänlaadun eri osa-alueilla ensimmäisen (T1) ja toisen (T2) kyselykerran välillä muutoksen suuruuden mukaan (suurin muutos ylhäällä) Muutos elämänlaadun kokemisessa näyttäisi olevan jossain määrin yhteydessä työkykyyn ja terveyteen niin, että työkykynsä ja terveytensä hyväksi arvioineiden kohdalla elämänlaatu oli todennäköisimmin noussut työllisyysintervention aikana, mutta elämänlaadun muutoksen yhteys näihin ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. Muutos elämänlaadussa ei näyttänyt olevan yhteydessä työttömyyden kestoon (aika avointen työmarkkinoiden työsuhteesta), sukupuoleen, ikään tai koulutukseen Pääsy palveluihin ja tietoon Yksilön käytettävissä olevien voimavarojen ja toimintavoiman suhteen oleellista on myös se, miten hän pääsee palveluihin ja tietoon. Pääsyä palveluihin ja tietoon kysyttiin vastaajan tyytyväisyyden kautta: kuinka tyytyväinen vastaaja on mahdollisuuksiinsa päästä eri palveluihin tai saada tietoa. 8 8 Kysymys: Kuinka tyytyväinen olet? Mahdollisuuksiisi päästä terveyspalveluihin/sosiaalipalveluihin, mahdollisuuksiin saada talous- tai velkaneuvontaa, mahdollisuuksiin saada tietoa työ- tai opiskelupaikoista, mahdollisuuksiin saada tukea ja neuvontaa työ- tai opiskelupaikkojen hakuun, mahdollisuuksiin osallistua harrastustoimintaan tai mahdollisuuksiin liikkua julkisilla liikennevälineillä tai omalla autolla. Vastausvaihtoina olivat 1=erittäin tyytymätön, 2=tyytymätön, 3=en tyytyväinen enkä tyytymätön, 4=tyytyväinen, 5=erittäin tyytyväinen sekä 6=en käytä/ en tarvitse. 29

30 Keskiarvo THL:n alueellisissa terveys- ja hyvinvointitutkimuksissa pääsyä palveluihin ja tietoon on kysytty huomattavasti yksityiskohtaisemmin. Työllistymisen voimavarat -mittaristoon koottiin vain ne palvelut, joiden arvioitiin olevan tärkeitä työllisyystoimissa tai työllistymisen edellytysten kannalta oleellisimmat palvelut. Tyytyväisyys mahdollisuuksiin osallistua harrastustoimintaan liittyy enemmän sosiaalisen osallisuuden ulottuvuuteen kuin työllistymiseen. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % T1 T2 T1 T2 T1 T2 T1 T2 T1 T2 T1 T2 T1 T2 5,0 4,5 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0,0 Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut Velkaneuvonta Tieto työ- ja opiselupaikoista Harrastukset Tuki ja neuvonta työ- ja opiskelupaikoista Liikennevälineet Erittäin tyytymätön En tyytyväinen enkä tyytymätön Erittäin tyytyväinen Tyytymätön Tyytyväinen Keskiarvo Kuvio 9. Tyytyväisyys palveluihin ja tietoon pääsyyn sekä muutos tyytyväisyydessä Tyytyväisimpiä vastaajat olivat saamaansa tietoon sekä tukeen ja neuvontaan työ- ja opiskelupaikoista. Tyytyväisyyttä selittää ainakin osittain se, että vastaajat olivat työllistymistä tukevissa palveluissa ja ohjautuakseen palveluihin saaneet jo tietoa ja ohjausta työhön ja koulutukseen liittyvistä palveluista. Vastaajat olivat melko tyytyväisiä myös liikkumis- ja harrastusmahdollisuuksiin. Tyytyväisyyttä voi selittää se, että kysely toteutettiin sellaisiin työllistymistä tukeviin palveluihin, jotka suurimmalta osin toimivat Joensuussa tai Joensuun seudulla. Oletettavasti kyselyyn vastaajissa on ollut vähemmän muualta Pohjois-Karjalasta tai maaseudulta, jossa esimerkiksi julkiset liikenneyhteydet ovat heikompia kuin Joensuun alueella. Kaikkein eniten tyytymättömyyttä oli velkaneuvontaan sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin pääsyyn. Työllistymistä tukevien palvelujen aikana vastaajien tyytyväisyys kasvoi velkaneuvontaan sekä terveyspalveluihin pääsyyn. Tyytyväisyydessä palveluihin ja tietoon pääsyyn ei näyttäisi olevan eroja sukupuolen, koulutuksen tai iän suhteen. Harrastustoimintaan pääsyyn olivat tyytyväisimpiä ne vastaajat, joilla edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta oli vähemmän aikaa. Terveytensä hyväksi arvioineet olivat selvästi tyytyväisempiä mahdollisuuksiinsa päästä terveys- ja sosiaalipalveluihin kuin ne, jotka arvioivat terveytensä korkeintaan kohtalaiseksi (ero oli tilastollisesti merkitsevä). Lisäksi terveytensä hyväksi arvioineet olivat muita tyytyväisempiä saamaansa tietoon työ- ja opiskelupaikoista. He olivat myös tyytyväisempiä pääsyynsä terveys ja sosiaalipalveluihin kuin korkeintaan kohtalaiseksi työkykynsä arvioineet (ero tilastollisesti lähes merkitsevä). 30

31 Tämän lisäksi työkykynsä hyväksi arvioineet olivat tyytyväisempiä saamaansa tietoon työ- ja opiskelupaikoista, saamaansa tukeen työ- ja opiskelupaikkojen hakemisessa, harrastustoimintaan sekä liikkumismahdollisuuksiinsa kuin työkykynsä korkeintaan kohtalaiseksi arvioineet (erot joko tilastollisesti merkitseviä tai lähes merkitseviä). Tyytyväisyys terveys- tai sosiaalipalveluihin pääsyyn oli kuitenkin kohonnut työllisyyspalveluun osallistumisen aikana terveydentilansa tai työkykynsä korkeintaan kohtalaiseksi arvioineiden ryhmässä. Terveydentilansa tai työkykynsä hyväksi arvioineiden ryhmässä tyytyväisyyden muutosta kahden mittausajankohdan välillä ei tapahtunut lainkaan (kuvio 9) Elämänhallintakyky Elämänhallintakykyä eli koherenssin tunnetta mitattiin Aron Antonovskyn (1988) teoriaan perustuvalla mittaristolla, joka koostuu 13 väittämästä 9. Vastaaja arvioi väittämiä asteikolla 1 7 ja asteikon arvioista on esitetty vain ääripäät (liite 1). Kysymysten pisteet lasketaan yhteen ja pisteiden vaihteluväli on Mittariston väittämät koostuvat kolmesta osatekijästä: Ymmärrettävyys: yksilön varmuuden tunne siitä, että yllättävistäkin tilanteista voi selvitä. Hallittavuus: tunne siitä, että omistaa tarvittavat resurssit ja pystyy niitä tarvittaessa käyttämään. Mielekkyys/merkityksellisyys: elämä ja siihen liittyvät tapahtumat ovat mielekkäitä ja hankalatkin tilanteet ovat haasteita. Tutkimuksissa on saatu erilaista näyttöä koherenssin tunteen muutoksesta työllisyysintervention aikana. Jaana Vastamäen (2009) tutkimuksen mukaan työllisyysinterventio lisäsi siihen osallistuneiden koherenssin tunnetta, mutta suurimmat muutokset olivat intervention jälkeen työllistyneiden ryhmässä. Muutokset koherenssin osakomponenteissa olivat erilaisia. Hallittavuus ja ymmärrettävyys vahvistuivat, mutta mielekkyyden taso säilyi muuttumattomana. Kun vertailtiin uudelleen työllistyneitä vastaajia muihin vastaajiin, niin havaittiin, että mielekkyys ja ymmärrettävyys vahvistuivat enemmän uudelleen työllistyneiden ryhmässä kuin muussa tilanteessa olevien ryhmässä. Uudelleen työllistyminen on erityisen tärkeä mielekkyyden tunteelle. Tutkimus sisälsi kaksi puolen vuoden välein tehtyä mittausta, joten koherenssin tunteen pysyvyydestä pitkällä aikavälillä intervention jälkeen ei ole tietoa. Tulosten mukaan koherenssin tunnetta voitiin vahvistaa työllisyystoimien avulla ja vahva koherenssin tunne lisää psyykkistä hyvinvointia ja voi edistää uudelleen työllistymistä. (Vastamäki 2009.) Juvonen-Posti ym. (2002) ovat tutkineet vuosina toteutetun Polku työelämään -hankkeen vaikutuksia koherenssin tunne -mittarin ja kompetenssi-mittarin avulla ja tutkimuksessa käytettiin myös matsattua vertailuryhmää, joka ei osallistunut hankkeeseen, mutta jolle tarjottiin normaaleja TE-toimiston palveluja. Koherenssin tunteen taso oli yhtä suuri osallistujien ryhmässä ja vertailuryhmässä. Tutkimuksessa havaittiin, että koherenssin tunne kohosi jossain määrin intervention aikana, mutta muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Muut tutkimuksessa käytetyt mittarit kuten Wallstonin kompetenssi-mittari kertoivat intervention voimaannuttavista vaikutuksista. (Juvonen- Posti ym. 2002, 321.) Sekä Vastamäen että Juvonen-Postin ym. tutkimuksen kohderyhmät osallistuivat interventioihin, joissa oli sekä yksilö- että ryhmämuotoista toimintoja ja tukea osallistujille. Osallistujaryhmät sen sijaan erosivat merkittävästi siinä, että Polku työelämään -hankkeessa osallistujiksi haettiin työttömiä, joilla oli työkyvyn suhteen ongelmia. Hankkeessa onnistuttiin tukemaan osallistujien 9 Mittaristosta on käytössä eripituisia versioita. 31

32 työllistymistä tai koulutukseen sijoittumista, mutta pidemmän aikavälin seuranta osoitti, että työsuhteet olivat usein määräaikaisia. Työllistymisen suhteen hankkeen tulokset olivat paremmat kuin kontrolliryhmässä, mutta työllistyminen oli erittäin haasteellista pidemmällä aikavälillä. Erilaisten tutkimustulosten perusteella voidaan kysyä sitä, että kytkeytyvätkö työttömyyden pitkittyminen, terveysongelmat ja alhaisempi koherenssin tunne yhteen niin, että työllisyysinterventiot eivät välttämättä riitä työkyvyn, työllistymisen sekä koherenssin tunteen kohottamisen tukemiseen. Työllistymisen voimavarat -kyselyssä koherenssin tunne -mittarin sisäinen luotettavuus osoittautui hyväksi (Cronbachin alfa T1 oli 0,80 ja T2 oli 0,87). Saadut tulokset osoittivat, että miehillä koherenssin tunne oli alhaisempi kuin naisilla erityisesti mielekkyyden sekä hallittavuuden ulottuvuuksien kohdalla (taulukko 5). Koherenssin tunne näytti olevan yhteydessä selvästi terveyteen niin, että elämähallintakyky oli vahvempi terveytensä hyväksi kokevilla (pistemäärä 61,71) kuin terveyttään korkeintaan kohtalaisena pitävillä (pistemäärä 54,36). Lisäksi se näytti olevan yhteydessä työkykyyn ja koulutukseen siten, että elämänhallintakyky oli vahvempi työkykynsä hyväksi arvioineilla (pistemäärä 61,78) kuin työkykynsä korkeintaan kohtalaiseksi arvioineilla (pistemäärä 53,55). Elämänhallintakyky oli vahvin myös korkeakoulutuksen omaavilla ja yli 50-vuotailla vastaajilla. Kyselyn tulokset koherenssin tunteesta ja sen yhteydestä esimerkiksi terveyteen, koulutukseen ja ikään ovat samansuuntaiset kuin monissa aiemmissa tutkimuksissa (Kivimäki ym. 2000; Suominen ym. 2001). Taulukko 5. Kyselyyn vastanneiden koherenssin tunne sukupuolen mukaan (mittaus palvelun alussa) Sukupuoli N keskiarvo SD Miehet Koherenssin tunne (13 91) 79 56,72 10,68 Mielekkyys (4 28) 79 16,80 4,04 Ymmärrettävyys (5 35) 79 22,16 4,97 Hallittavuus (4 28) 79 17,76 3,90 Naiset Koherenssin tunne (13 91) 47 60,74 10,94 Mielekkyys (4 28) 47 19,64 4,19 Ymmärrettävyys (5 35) 47 22,19 5,24 Hallittavuus (4 28) 47 18,91 3,62 Yhteensä Koherenssin tunne (13 91) ,39 11,02 Mielekkyys (4 28) ,90 4,31 Ymmärrettävyys (5 35) ,26 5,12 Hallittavuus (4 28) ,23 3,83 Koherenssin tunteen pistemäärä on yleensä työllisillä korkeampi (n. 66) kuin työttömillä (vajaa 62). (Vastamäki 2009). Väestöstä tehdyistä edustavissa otoksissa yli 30-vuotiaiden pistemääriksi on saatu 65,2 66,6, mutta nuorilla pistemäärät ovat olleet tätä alhaisemmat (61,1 64,4) (Feldt, Lintula ym. 2007). Mittarikokeilun kyselyyn vastanneiden koherenssin tunteen pistemäärä oli kaikkia käytettävissä olleita viitearvoja alhaisempi. Taulukossa 6 on esitetty Jaana Vastamäen tekemässä tutkimuksessa työllisyysinterventioon osallistuneiden koherenssin tunteen pistemäärät intervention alussa. Taustamuuttujien mukaan Vastamäen tutkimukseen osallistuneet henkilöt eivät poikenneet merkittävästi sukupuolen, iän tai koulutuksen mukaan Pohjois-Karjalassa tehdystä kyselytutkimuksesta. Mittarikokeilun kyselyyn vastanneiden koherenssin tunne oli alhaisempi kuin Vastamäen tutkimukseen osallistuneiden. Erityisen merkittävä ero oli mielekkyyden ja ymmärrettävyyden ulottuvuuksien kohdalla. 32

33 Taulukko 6. Kyselyyn vastanneiden koherenssin tunteen pistemäärät verrattuna Jaana Vastamäen vuonna 2009 tekemään tutkimukseen Vastamäki 2009: työttömät (T1) N=74 Mittarikokeilun kysely Pohjois- Karjalassa (T1) N=127 Koherenssin tunne (13 91) 62,36 58,39 Mielekkyys (4 28) 19,59 17,90 Ymmärrettävyys (5 35) 24,23 22,26 Hallittavuus (4 28) 18,41 18,23 Mittausajankohtien välillä koherenssin tunteessa ei tapahtunut muutosta juuri ollenkaan (pieni muutos negatiiviseen suuntaan ei ole tilastollisesti merkitsevä). Koherenssin tunteen osatekijöistä mielekkyys, jonka on todettu olevan ainakin välillisesti tärkeä työllistyvyyden kannalta, nousi hieman, kuten myös ymmärrettävyyden ulottuvuuden kohdalla oli pientä nousua. Sen sijaan hallittavuuden osalta havaittiin pientä laskua (taulukko 7). Jaana Vastamäen tutkimuksessa (2009) työllisyysintervention (ohjaava koulutus ja yksilöohjaus) aikana koherenssin tunteessa havaittiin vahvistumista, joten oletuksena oli, että elämänhallintakyvyn vahvistumista voisi tapahtua myös tämän kyselyn kohderyhmällä ja että koherenssin tunne -mittari voisi todentaa muutoksen. Vastamäen tulosten mukaan selkein muutos elämänhallintakyvyn vahvistumisessa tapahtui kuitenkin työllistyneiden ryhmässä ja muiden kohdalla muutos oli vähäisempi. Lisäksi hänen tutkimuksessaan havaittiin, että elämänhallinnan tunne heikentyi henkilöillä, joilla oli heikko työkyky sekä henkilöillä, joilla oli vähän stressinhallinnan keinoja. Työllisyysinterventiolla voikin olla negatiivisia vaikutuksia, jos se on suunnattu väärälle kohderyhmälle. Elämänhallintakyvyn muutos ei kuitenkaan tässä työllistymisen voimavarat -mittarin kyselyssä ollut yhteydessä terveyteen, työkykyyn, koulutukseen tai sukupuoleen. Ainoastaan ikään muutos oli yhteydessä siten, että alle 30-vuotiailla elämänhallintakyvyn ulottuvuuksista mielekkyys kohosi enemmän kuin muilla (muutos oli lähes tilastollisesti merkitsevä p=0.063). Tulos on samansuuntainen Antonovskyn teorian ja muiden tutkimustulosten kanssa siten, että nuorilla alle 30-vuotiailla koherenssin tunne on muutosherkin ja että koherenssin tunne on nuoria stabiilimpi vanhemmilla ikäryhmillä (Feldt ym. 2007). Taulukko 7. Muutos koherenssin tunteessa kahden mittausajankohdan välillä sukupuolen mukaan Sukupuoli Miehet (N=53) Naiset (N=33) Yhteensä (N=87) Koherenssin tunne ja osa- T1 T2 p alueet Pisteet SD Pisteet SD Koherenssin tunne (13 91) 57,89 10,79 57,77 12,22 0,914 Mielekkyys (4 28) 16,85 4,20 17,26 4,43 0,355 Ymmärrettävyys (5 35) 22,62 4,83 22,49 5,24 0,783 Hallittavuus (4 28) 18,42 3,66 18,02 4,16 0,379 Koherenssin tunne (13 91) 61,45 10,64 61,12 12,47 0,855 Mielekkyys (4 28) 19,64 4,19 19,61 4,63 0,957 Ymmärrettävyys (5 35) 22,73 4,39 23,27 5,54 0,584 Hallittavuus (4 28) 19,09 3,88 18,24 4,00 0,292 Koherenssin tunne (13 91) 59,48 10,96 59,28 12,45 0,824 Mielekkyys (4 28) 17,98 4,40 18,22 4,63 0,483 Ymmärrettävyys (5 35) 22,78 4,75 22,89 5,38 0,827 Hallittavuus (4 28) 18,72 3,74 18,17 4,10 0,175 33

34 4.2.7 Käsitys omasta kyvykkyydestä Wallstonin (1992) kehittelemä koetun kompetenssin mittaristo (Self-Performance Survey) koostuu kahdeksasta väittämästä, joiden avulla arvioidaan yksilön odotusta siitä, että hän kykenee tehokkaaseen ja tulokselliseen vuorovaikutukseen ympäristönsä kanssa. Työllistymisen voimavarat mittariston -kyselyssä käytimme Kuntoutussäätiön suomentamia kysymyksiä (liite 1). Koetusta kompetenssista käytetään myös neliosaista mittaristoa. Vastaajat arvioivat väittämiä 6-portaisella asteikolla (1=täysin eri mieltä 6=täysin samaa mieltä). Vastauksista lasketaan kysymysten summa (vaihteluväli 8 48). Kompetenssimittarin sisäinen luotettavuus osoittautui hyväksi (T1 Cronbachin alfa oli 0,82 ja T2 0,86). Taulukko 8. Kompetenssipistemäärät ja niiden muutokset verrattuna Kristiina Härkäpään (1995) tutkimuksen tuloksiin Härkäpään tutkimus Työllistymisen voimavarat kysely Sukupuoli Opiskelijat Kuntoutujat Ensimmäinen kysely T1 (N=126) Molempiin kyselyihin vastanneet (N=91) Pisteet SD Kysely T1 Kysely T2 Pisteet SD Pisteet SD p Miehet 38,4 35,9 33,7 5,90 33,44 6,24 33,85 6,69 0,805 Naiset 37,8 35,9 36,2 5,99 36,31 6,37 36,14 6,12 0,717 Yhteensä 38,0 35,9 34,8 6,10 34,73 6,51 34,91 6,64 0,694 Kyselyyn vastanneiden pistemääriä on verrattu opiskelijoiden ja kuntoutujien kompetenssipistemääriin. Viitearvot on otettu Kristiina Härkäpään (1995) tekemästä tutkimuksesta, jossa kyselyyn vastaajien kompetenssipistemäärät yhteensä olivat selvästi alhaisemmat kuin opiskelijoiden tai kuntoutujien pistemäärät. Ainoastaan kyselyyn vastanneiden naisten käsitys omasta kyvykkyydestä oli korkeampi kuin kuntoutujilla. Tässä aineistossa naisilla pistemäärä oli korkeampi kuin miehillä, kun taas esimerkiksi opiskelijoiden ryhmässä miesten käsitys omasta kyvykkyydestä oli naisia korkeampi (taulukko 8). Tulokset osoittivat, että kompetenssi oli yhteydessä terveyteen ja työkykyyn mitä parempi terveys ja työkyky, sitä vahvempi oli myös käsitys omasta kyvykkyydestä. Lisäksi se oli yhteydessä koulutukseen ja ikään. Korkeakoulutuksen omaavilla kompetenssipistemäärä oli korkeampi (38,6) kuin perusasteen suorittaneilla (34,1). Kompetenssipistemäärä oli korkeampi yli 50-vuotiailla kuin nuoremmilla. Kahden mittausajankohdan välillä kompetenssipistemäärä naisilla pysyi samana ja miehillä vähän kohosi, mutta muutos oli pieni eikä ollut tilastollisesti merkitsevä. Kompetenssissa tapahtunut muutos ei näyttäisi olevan yhteydessä myöskään terveyteen tai työkykyyn. Kompetenssipistemäärä kohosi eniten nuorten alle 30-vuotiaiden ryhmässä ja muutos oli tilastollisesti merkitsevä (p<0.05). Tutkitut lyhyetkin työllisyysinterventiot pystyivät nostamaan nuorten käsitystä omasta kyvykkyydestään. Lisäksi kompetenssin muutos oli yhteydessä ohjaajilta saatuun tukeen. Mitä enemmän vastaajat kokivat saaneensa intervention aikana tukea ohjaajilta, niin sitä todennäköisemmin heidän käsitys omasta kyvykkyydestään oli kohonnut. 34

35 4.2.8 Työllistymisen tavoitteellisuus, toiveikkuus ja toiminta Toiveikkuus työllistymiseen avoimille työmarkkinoille, toiveikkuus työllistymiseen nykyisellä ammattitaidolla, kiinnostus koulutuksen aloittamiseen, tulevaisuuden tavoitteiden ja vaihtoehtojen selkeys sekä työnhakuaktiivisuus edustavat konkreettisesti työllistymiseen liittyviä teemoja ja työllistymistä tukevien palvelujen tavoitteistoa 10. Toimintaorientoituneen toivon näkökulma perustuu positiivisen psykologian edustajan Richard Snyderin teoriaan toivosta, jossa keskeistä on tavoitteiden asettaminen ja toimijuus tavoitteiden saavuttamiseksi (Amundson ym. 2013; Koivuluhta 2014). Toivokeskeinen lähestymistapa on saanut jalansijaa uraohjauksen kentällä, ja toivokeskeistä urainventaaria on kehitetty ja kokeiltu nuorten uraohjauksessa (Amundson ym. 2013), mutta lähestymistapa voisi sopia hyvin myös aikuisten työnhakijoiden uraohjauksen mittariston perustaksi. Toivosuuntautuneen lähestymistavan kolme osatekijää ovat tavoitteet, keinot ja väylät tavoitteiden saavuttamiseksi sekä toimijuus. Suhteessa työllistymiseen voi ajatella, että ilman toivoa onnistuneesta lopputuloksesta eli työllistymisestä, ei työllistymiseen tähtäävällä toiminnalla ole mieltä, tulevaisuuden suunnittelu tuntuu ajan haaskaukselta ja tavoitteiden asettaminen merkityksettömältä. Tässä mielessä työllistymisen toiveikkuus, tavoitteet sekä tavoitteisiin tähtäävä toiminta kytkeytyvät yhteen. Toiveikkuus työllistymiseen on voinut hiipua työttömyyden aikana monesta syystä. Syyt voivat liittyä työmarkkinoiden tilanteeseen, jos yleinen työttömyyden taso on korkea tai työ- ja koulutusmarkkinoilla ei ole työnhakijan osaamista, voimavaroja tai muita ominaisuuksia (ikä, sukupuoli, etninen tausta jne.) vastaavia mahdollisuuksia. Toiveikkuutta voi vähentää työnhakijan kokemat mahdollisuudet suhteessa työmarkkinoihin ja siellä vallalla oleviin rekrytointikäytäntöihin ja asenteisiin. Toiveikkuus työllistymiseen on voinut vähentyä myös negatiivisten kokemusten perusteella, jos työn saanti ei ole onnistunut toistuvista ponnisteluista huolimatta. Erityisesti toiveikkuuden, johon liittyy toiminta tavoitteiden saavuttamiseksi, vahvistaminen on tärkeää työllistymistä tukevissa toimissa. Tästä näkökulmasta esimerkiksi pelkän työnhaun aktivoiminen ei välttämättä riitä pidemmällä aikavälillä, jos siihen ei liity työllistymisen toiveikkuuden vahvistumista. Kokeilussa oli mukana pääasiassa sellaisia työllisyystoimia, joista tavoitteena on suuntautua avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen. Vastaajista lähes 4 % ilmoitti, ettei usko työllistyvänsä millään keinoin ja hieman reilu neljännes (26,7 %) suhtautui työllistymismahdollisuuksiinsa hyvin pessimistisesti (asteikolla arvot 1 ja 2). Vastaajista reilu viidennes (22,2 %) suhtautui toiveikkaasti työllistymismahdollisuuksiinsa. Eniten toiveikkuutta omaan työllistymiseen oli nuorten keskuudessa, sillä lähes 30 % suhtautui myönteisesti omiin työllistymismahdollisuuksiinsa. Vähiten toiveikkuutta työllistymiseen oli yli 50-vuotiaiden keskuudessa, ja heistä 38 % arvioi työllistymismahdollisuutensa heikoiksi. Lisäksi miehillä oli vähemmän toiveikkuutta työllistymisen suhteen kuin naisilla. Miehistä 31 % suhtautui pessimistisesti omiin työllistymismahdollisuuksiinsa. Koulutuksella ei näyttänyt olevan merkitystä siihen 10 Toiveikkuutta työllistymiseen kysyttiin: Kuinka toiveikkaasti suhtaudut avoimille työmarkkinoille työllistymiseesi? Arviointi asteikolla 1=En usko työllistyväni millään keinoin 5=Uskon työllistyväni varmasti. Tulevaisuuden tavoitteiden selkeyttä kysyttiin: Kuinka selkeät ovat tulevaisuuden tavoitteesi ja vaihtoehtosi? Arviointi asteikolla 1=Täysin selkiytymättömät 5=Täysin selkeät. Kysymys: Kuinka toiveikkaasti suhtaudut siihen, että pystyt työllistymään nykyisellä ammattitaidolla ilman koulutusta tai käytännön harjaantumista? Arviointi asteikolla: 1=En usko työllistyväni pelkästään nykyisellä ammattitaidollani 5=Uskon työllistyväni nykyisellä ammattitaidollani. Kysymys: Kuinka kiinnostunut olet aloittamaan koulutuksen? Arviointi asteikolla 1=Ei kiinnosta lankaan 5=Erittäin kiinnostunut. Työ- tai koulutuspaikan hakemisaktiivisuutta kysyttiin: Kuinka aktiivisesti olet hakenut työ- tai koulutuspaikkaa viimeisen neljän viikon aikana? Vastausvaihtoina olivat: 1=En ole hakenut lainkaan, 2=Olen hakenut yhteen paikkaan, 3=Olen hakenut 2 3 paikkaan sekä 4=Olen hakenut useampaan kuin 3 paikkaan. 35

36 kuinka toiveikkaasti vastaajat työllistymiseensä suhtautuivat. Erot työllistymisen toiveikkuusessa iän, koulutuksen, sukupuolen tai työttömyyden keston suhteen eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Kyselyyn vastanneista 44 % arvioi, ettei työllistyisi nykyisellä ammattitaidolla ilman lisäkoulutusta tai käytännön harjaantumista (arvot 1 2). Alle viidennes vastaajista luotti työllistyvänsä nykyisellä ammattitaidollaan. Luonnollisesti ne, joilla ei ollut lainkaan työkokemusta avoimilta työmarkkinoilta tai joilta puuttui ammatillinen koulutus, tarvitsivat eniten ammattitaitonsa vahvistamista. Koulutusvalmius oli yhteydessä selkeimmin ikään. Nuoret (alle 30-vuotiaat) olivat vanhempia vastaajia kiinnostuneempia koulutuksesta. Ne vastaajat, jotka osallistuivat uravalmennukseen tai ammattitutkintoon valmentavaan koulutukseen, olivat myös muita valmiimpia koulutukseen. Tulevaisuuden tavoitteiden selkeys** Toiveikkuus nykyisellä ammattitaidolla työllistymiseen* Toiveikkuus avoimille työmarkkinoille työllistymiseen T2 (toinen kysely) T1 (ensimmäinen kysely) Kiinnostus koulutukseen * ja** = muutokset ovat tilastollisesti merkitseviä 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 Keskiarvo Kuvio 10. Muutokset työllistymisen toiveikkuudessa, kiinnostuksessa koulutukseen ja tavoitteiden selkeydessä kahden eri mittausajankohdan välillä Ensimmäiseen kyselyyn vastaajista 24 %:lla tulevaisuuden tavoitteet eivät olleet selkeitä, kun taas 32 % piti tavoitteitaan selkeinä. Tulevaisuuden tavoitteiden selkeydessä tai selkiytymättömyydessä ei ollut eroja sukupuolen, iän, työttömyyden keston tai koulutuksen suhteen. Pitkä aika edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta näyttäisi passivoivan työ- tai koulutuspaikan hakemisessa. Myös alhaisemman koulutuksen omaavat olivat korkeammin koulutettuja passiivisempia työ- tai koulutuspaikan hakemisessa. Yli 50-vuotiaat olivat ilmeisesti luopuneet työllistymisen toivosta, sillä 67 % ei ollut hakenut lainkaan työtä viimeisen neljän viikon aikana. Työhön tai koulutukseen hakuaktiivisuus oli alhaisempi myös työkykynsä korkeintaan kohtalaiseksi arvioinneilla kuin niillä, joilla työkyky oli hyvä. Vastaajien tulevaisuuden tavoitteet olivat selkeytyneet ja toiveikkuus nykyisen ammattitaidon riittävyydestä työllistymiseen oli lisääntynyt (kuvio 10) ja lisäksi työ- tai koulutuspaikan hakuaktiivisuus oli noussut. Näissä kysymyksissä muutos oli tilastollisesti merkitsevä kahden mittausajankohdan vä- 36

37 lillä. Tulevaisuuden tavoitteiden selkeytyminen oli vaikeampaa yli 50-vuotiaille ja korkea-asteen suorittaneille kuin muille. Toiveikkuus työllistymiseen ei kuitenkaan kasvanut merkittävästi millään ryhmällä. Kiinnostus koulutukseen kasvoi eniten niillä, joilla oli vähiten työttömyyttä (aika edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta oli alle vuoden). Toiveikkuus siihen, että työllistyminen on mahdollista nykyisellä ammattitaidolla, vahvistui työllisyyspalveluun osallistumisen aikana. 4.3 Vastaajien kokema hyöty ja työmarkkinoille sijoittuminen Yksilön voimavarojen mahdollista muutosta haluttiin todentaa kokeilluilla mittareilla ja indikaattoreilla, jolloin mittaaminen tapahtuu kahtena ajankohtana työllisyysintervention alussa ja myöhemmin intervention aikana tai sen jälkeen. Tämän lisäksi mittaristokokeilussa haluttiin testata sitä, millaista tietoa vastaajien suorilla arvioilla intervention hyödyistä voidaan saada suhteessa mittaristojen tuottamaan tietoon. Toisella kyselykerralla vastaajia pyydettiin arvioimaan sitä, millaista hyötyä he kokivat työllisyyspalvelulla olleen. Vastaajat arvioivat vaikutuksia strukturoitujen kysymysten avulla, mutta heillä oli myös mahdollisuus kertoa kokemuksistaan avointen kysymysten kautta. Avoimiin kysymyksiin saatiin vain vähän vastauksia. Strukturoidut kysymykset rakennettiin voimavarojen vahvistumisen osaprosessien perustalta. Kysymyksillä haluttiin tavoittaa seuraavat voimavaraistumisen ulottuvuudet: päämäärät, kykyuskomukset ja kontekstiuskomukset. Ulottuvuuksia haluttiin selvittää useilla erilaisilla kysymyksillä mm. kysymällä tavoitteiden selkiytymistä, toiveikkuuden lisääntymistä, luottamusta omiin kykykyihin sekä ympäristöstä saatua sosiaalista tukea. Lisäksi toisessa kyselyssä vastaajilla oli mahdollisuus arvioida kyselyä ja antaa siitä palautetta. Lopuksi kysyttiin myös työmarkkinoille kiinnittymistä työllisyyspalvelun jälkeen. (Liite 2.) Kuvio 11. Vastaajien arviot työllisyyspalvelujen vaikutuksista päämääriä koskevat väittämät 37

38 Päämääriä koskevia väittämiä kyselyssä oli seitsemän. Eniten työllisyyspalvelusta koettiin olleen hyötyä siinä, että halu päästä elämässä eteenpäin oli kasvanut ja motivaatio uuden oppimiseen oli lisääntynyt. Vastaajista 60 % arvioi näissä kysymyksissä olleen paljon tai erittäin paljon hyötyä. Hieman yli puolet vastaajista arvioi, että työllisyyspalvelusta oli ollut paljon hyötyä myös siinä, että elämään oli tullut uusia kiinnostavia tai merkityksellisiä asioita ja että työllistymiseen ja koulutukseen liittyvät tavoitteet tuntuivat omilta. Puolet vastaajista arvioi myös, että heidän innokkuutensa työ- tai koulutuspaikan hakemiseen oli kasvanut paljon ja lähes puolet vastaajista näki tulevaisuuden tavoitteidensa selkeytyneen paljon työllisyyspalvelun aikana. Tavoitteiden selkeytyminen oli helpompaa niille, joilla edellisestä avointen työmarkkinoiden työsuhteesta oli vähemmän aikaa. Tavoitteet olivat selkeytyneet helpommin ja innokkuus kohonnut työ- tai koulutuspaikan hakuun useammin alle 30-vuotiailla vastaajilla kuin vanhemmilla. Nuorille oli avautunut myös uusia valinnan mahdollisuuksia tulevaisuuden suhteen useammin kuin vanhemmille. (Kuvio 11.) Suoran vertailun tekeminen näiden työllisyyspalveluun osallistumisen jälkeen tai sen aikana yhdessä pisteessä annettujen vastausten ja mittaristoilla kerättyjen tulosten kanssa on vaikeaa, mutta joitakin esimerkinomaisia havaintoja voidaan nostaa esille. Tulevaisuuden tavoitteiden selkeytymisestä kysyttiin sekä mittariston avulla kahdessa pisteessä että suoralla kysymyksellä toisella kyselykerralla. Ryhmätasolla tulevaisuuden tavoitteiden selkeytymisessä tapahtui selvä muutos positiiviseen suuntaan (muutos oli myös tilastollisesti merkitsevä). Yksilötason muutostarkastelussa havaittiin, että n. 45 %:lla arvio oli muuttunut toisessa mittauksessa positiiviseen suuntaan. Suorassa arviossa toisella kyselykerralla lähes puolet vastaajista arvioi työllisyyspalvelulla olleen tässä suhteessa paljon tai erittäin paljon hyötyä. Tulevaisuuden tavoitteiden selkeytymisen suhteen tulokset olivat hyvin samansuuntaiset eri tavoilla mitattuina tai arvioituina. Väittämää elämääni on tullut uusia kiinnostavia ja merkityksellisiä asioita voidaan varauksin verrata koherenssin tunne -mittarin mielekkyyden tai merkityksellisyyden ulottuvuuden suhteen. Koherenssin tunne -mittari osoitti, että mielekkyyden/merkityksellisyyden ulottuvuuden kohdalla oli työllisyyspalveluun osallistumisen aikana tapahtunut vain lievää positiivista muutosta (muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä). Suora vastaajan arvio työllisyyspalvelujen lopussa tuotti koherenssin tunne -mittarin tulosta positiivisemman kuvan palvelujen hyödystä, kun yli puolet vastaajista arvioi saneensa elämäänsä paljon uusia kiinnostavia ja merkityksellisiä asioita. Samoin vaikutus työ- tai koulutuspaikan hakemisen innokkuuteen on selvästi suurempi (50 % mielestä vaikutusta paljon tai erittäin paljon) kuin mitä mittariston antama tulos, jossa 35 %:lla vastaajista työnhakuaktiivisuus oli kohonnut. 38

39 Kuvio 12. Vastaajien arviot työllisyyspalvelun vaikutuksista kykyuskomuksia koskevat väittämät Suhteessa kykyuskomuksia kartoittaneisiin kysymyksiin vastaajat kokivat työllisyyspalvelusta olleen eniten hyötyä siinä, että heidän luottamuksensa omiin kykyihinsä ja taitoihinsa kasvoi, heidän rohkeutensa lisääntyi ja työelämässä tarvittavat taidot lisääntyivät. Yli puolet vastaajista arvioi näissä asioissa olleen paljon tai erittäin paljon vaikutuksia. Tämä tukee mittariston avulla saatua tulosta siitä, että toiveikkuus työllistymiseen entisellä ammattitaidolla oli noussut työllisyyspalvelun aikana. Työllisyyspalveluun, kuten palkkatukityöhön, osallistumisen aikana käsitys omasta ammatillisesta osaamisesta vahvistuu ja toiveikkuus ammattitaidon riittävyydestä suhteessa työllistymiseen nousee. Erityisesti yli 50-vuotiaat kokivat, että työllisyyspalveluun osallistuminen oli lisännyt heidän ammatillista osaamistaan ja luottamusta omiin kykyihin. (Kuvio 12.) Toiveikkuutta omiin työllistymismahdollisuuksiin kysyttiin sekä mittariston että suoran kysymyksen muodossa. Ryhmäkeskiarvona analysoituna toiveikkuus avoimille työmarkkinoille työllistymiseen ei juuri kasvanut, vaikkakin yksilötason muutostarkastelu osoitti, että toiveikkuus työllistymiseen useammissa tapauksissa kasvaa (yli 30 %) kuin vähenee (25 %), mutta eri suuntiin menevät muutokset kumoaa toisensa. Työllisyyspalvelun vaikutusten suora arvio taas osoittaa, että 45 % vastaajista arvioi toiveikkuutensa työllistymiseen kasvaneen paljon tai erittäin paljon. Yhdessä pisteessä tehty palautearviointi antaa tämän kysymyksen kohdalla selvästi positiivisemman tuloksen palvelun vaikutuksista kuin mittarin antama tulos. Kiinnostavaa on myös se, että toisen kyselyn perusteella toiveikkuus työllistymiseen näyttäisi kasvaneen toisaalta nuorilla alle 30-vuotailla ja toisaalta yli 50-vuotiailla vastaajilla. Myös arkielämän tarmokkuus oli kohonnut erityisesti yli 50-vuotaiden keskuudessa. Vähiten vastaajat kokivat työllisyyspalvelulla olleen vaikutusta työnhakutaitojen kehittymiseen. Tarkempi analyysi kuitenkin osoitti, että työnhakutaidot olivat lisääntyneet yhtäältä nuorilla ja toisaalta yli 50-vuotialla. Oletettavasti ne, jotka tarvitsivat työnhakutaitojen kohentamista, myös saivat tarvitsemaansa palvelua. 39

40 Kuvio 13. Vastaajien arviot työllisyyspalvelun vaikutuksista kontekstia koskevat väittämät Voimavarojen vahvistumisen kannalta keskeistä on kontekstin merkitys. Kontekstilla voi olla voimavarojen vahvistumista mahdollistava tai vahvistumista estävä vaikutus. Kyselyn tulosten perusteella työllisyyspalveluissa oli pääsääntöisesti voimavarojen vahvistumista tukeva ympäristö, sillä % vastaajista koki saaneensa erittäin paljon tai paljon tukea ohjaajilta, olleensa tervetulleita työyhteisöön tai vastaavaan ryhmään, kokivat olleensa yhteisön tasavertaisia jäseniä ja kokivat saaneensa tukea muilta yhteisön jäseniltä. Lisäksi yli 40 % vastaajista arvioi sosiaalisten verkostojensa laajentuneen paljon työllisyyspalvelun myötä. Vastaajien arvioissa erittäin merkittävä positiivinen työllisyyspalvelun vaikutus liittyi kontekstiin, ohjaajien ja muiden yhteisön jäsenten tukeen, jota he kokivat saaneensa. Tukea ja ohjausta kokivat saaneensa yhtäläisesti kaikki iästä, sukupuolesta, koulutuksesta tai saadusta palvelusta riippumatta. Työllisyyspalvelut tarjosivat osallistujille tärkeän voimavarojen vahvistumista mahdollistavan kontekstin. (Kuvio 13.) Vastaajilla oli mahdollisuus vapaasti kommentoida työllisyystoimeen osallistumisen merkitystä itselleen. Avoimeen kysymykseen saatiin 22 vastausta, joissa pääosassa (18) kerrottiin myönteisistä vaikutuksista. Vastauksissa tuli esille työn merkitys ja tärkeys vastaajille. Lisäksi kehuttiin työn ja koulutuksen, ohjauksen ja työnhaun yhdistämistä samaan palveluun. Ylivoimaisesti eniten vastauksissa tuli esille työllisyystoimen merkitys osaamiseen, aktivoitumiseen, itsetuntoon, sosiaalisiin suhteisiin ja rohkaisuun, esimerkiksi näin:.. on kasvattanut osaamistani, itseluottamustani ja sosiaalisia taitojani merkittävällä tavalla, tai työllisyystoimella on ollut suuri merkitys itsetuntooni. Joissakin tapauksissa myös sen tilanteen toteaminen, ettei enää ole täyttä työkykyä jäljellä työelämään osallistumiseen oli tärkeä asia: vahvisti oman terveydentilan olevan sellainen, että en kykene enää olemaan työelämässä normaalisti. Palkkatukityö näyttäytyy vastauksissa tärkeänä ja mielekkäänä työnä, johon liittyi odotuksia paremmasta taloudellisesta toimeentulosta ja pettymyksiä heikosta palkkatasosta. 40

41 Toisessa kyselyssä kysyttiin myös vastaajien sijoittumista työmarkkinoille työllisyyspalveluun osallistumisen jälkeen. Tosin osalla vastaajista sijoittuminen oli vielä vastaushetkellä epäselvää, koska työllisyyspalveluun osallistuminen esimerkiksi palkkatukityön osalta jatkui vastaamisen jälkeen. Tähän kysymykseen vastasivat kuitenkin kaikki toiseen kyselyyn vastanneet, joten osa vastaajista on ennakoinut mahdollisen sijoittumisensa työllisyyspalvelun jälkeen. Vastanneista vajaa 30 % ilmoitti työllistyvänsä, mutta suurin osa heistä työllistyi edelleen palkkatuen avulla. Työllistyneistä vajaa kolmannes työllistyi avoimille työmarkkinoille. Työttömäksi työnhakijaksi työllisyyspalvelun jälkeen ilmoitti siirtyvänsä 48 % vastaajista, mutta suurimmalla osalla (70 %:lla) heistä oli kuitenkin jokin jatkosuunnitelma työllistymisen tai koulutukseen hakeutumisen suhteen. Ohjaajien kyselyn perusteella voidaan olettaa, että monet työ- tai koulutuspaikkaa hakeneet ilmoittivat siirtyvänsä työnhakijaksi, jos päätöstä työn tai koulutuspaikan saamisesta ei vielä vastushetkellä ollut. Kyselyyn vastaajat olivat hyvin varovaisia ennakoidessaan työllistymisen mahdollisuuksiaan työllisyyspalveluun osallistumisen jälkeen. Koulutuksen ilmoitti aloittavansa vajaa 10 % vastanneista ja johonkin muuhun tilanteeseen oli siirtymässä 13 % vastaajista. Heistä osa oli siirtymässä esimerkiksi eläkkeelle, sairauslomalle, kuntoutukseen tai muihin palveluihin. 4.4 Kyselyyn vastaaminen Toisessa kyselyssä tiedusteltiin vastaajien mielipiteitä kyselyyn vastaamisesta sekä strukturoiduilla että avoimilla kysymyksillä (liite 2). Suuri osa (62 %) vastaajista oli sitä mieltä, että kyselyyn oli helppo vastata. Lisäksi 66 % piti kysymyksiä selkeinä. Vain neljännes kyselyyn vastaajista arvioi, että kyselyyn oli työlästä vastata ja alle viidennes piti kysymyksiä vaikeaselkoisina. Kyselyä ei ollut tarkoitettu palveluissa tehdyn ohjauksen ja asiakastyön välineeksi, mutta asiakkaan ja ohjaajan halutessa käyttää kyselyä keskustelun pohjana se oli myös mahdollista. Vain muutamissa tapauksissa kyselyn vastauksista oli keskusteltu ohjaustilanteissa. Tämä johtui usein siitä, että asiakas ei ollut halunnut keskustella vastuksistaan. Tästä huolimatta vastaajista 37 % arvioi, että kysely oli auttanut jollakin tavoin jäsentämään hänen tilannettaan, ja 36 % näki kyselyn antaneen tietoa vastaajalle hänen tilanteessaan tapahtuneesta muutoksesta. Näin siitäkin huolimatta, että toiseen kyselyyn vastattaessa ei voitu vertailla vastauksia ensimmäiseen kyselyyn, koska lomakkeet oli monesti jo toimitettu palveluista tutkijoille. Lähes puolet vastaajista oli sitä mieltä, että kysely oli aivan sopivan pituinen. Ohjaajilta saadun palautteen perusteella näyttäisi, että vastaajat pääsääntöisesti pystyivät vastamaan kyselyyn ilman ulkopuolista apua. Eniten vaikeuksia koettiin koherenssin tunne -mittarin kysymysten kanssa, ja niiden vastauksissa oli eniten puuttuvia tietoja. Elämänlaatu- ja kompetenssi-mittareissa oli vain vähän puuttuvia tietoja. Ohjaajien antamasta palautteesta käy ilmi, että joistakin kysymyksistä ja kysymyksissä olleista vanhahtavista käsitteistä oli keskustelu asiakkaiden kanssa. Pääsääntöisesti suuria ongelmia vastaamisessa ei ollut. 4.5 Ryhmätason vai yksilökohtaiset muutokset? Työllisyyspalveluihin osallistumisen aikana tapahtunutta muutosta, eli muutosta kahden mittausajankohdan välillä, on kuvattu edellä ryhmäkeskiarvoina tai ryhmäpistemäärinä ja niiden muutoksena. Ryhmäkeskiarvojen taakse jää piiloon yksilötason muutos, jota tapahtuu sekä positiiviseen että negatiiviseen suuntaan tai muutosta ei tapahdu lainkaan. Mittarikokeilussa tiedot kerättiin niin, että se 41

42 mahdollistaa yksilötasolla kahden eri mittausajankohdan tietojen yhdistämisen. Kuviossa 14 on esitetty joidenkin työllistymisen voimavarojen osatekijöiden kohdalla yksilökohtaiset muutokset. Kuvio 14. Muutokset työllistymisen voimavaroissa yksilötasolla (muutos T1 ja T2) Esimerkiksi ryhmätasolla toiveikkuus työllistymiseen oli kasvanut erittäin vähän, mutta yksilötasolla 30 %:lla toiveikkuus oli vahvistunut, mutta samanaikaisesti 25 %:lla toiveikkuus olikin vähentynyt, joten muutos ryhmän tasolla positiiviseen suuntaan näytti vähäiseltä. Eniten positiivista muutosta oli tapahtunut tulevaisuuden tavoitteiden selkeytymisen suhteen, vaikka siinäkin lähes 20 %:lla tavoitteet olivat tulleet epäselvemmiksi lähtötilanteeseen verrattuna. Vähiten muutosta positiiviseen suuntaan oli yksilötasolla tapahtunut työkyvyssä. Toisella mittauskerralla terveytensä arvioi ensimmäistä mittausta paremmaksi lähes 30 % vastaajista, mutta kun samanaikaisesti lähes 20 % arvioi terveytensä heikommaksi toisella kyselykerralla, niin muutos ryhmätasolla jäi vähäiseksi. Yksilötasolla eri suuntiin menevät muutokset kumoavat näin ryhmätason keskiarvolla mitattavaa muutosta. 4.6 Tarjotut palvelut Työllistymisen voimavarat -mittaria kokeiltiin eri organisaatioissa ja erilaisissa palveluissa. Mukana oli ammattitutkintoon valmentavaa koulutusta, johon mittarin kokeilun aikana ei sisältynyt muita esimerkiksi ohjauspalveluja. Lisäksi mukana oli nuorille tarkoitettua uravalmennusta, johon sisältyi sekä ryhmävalmennusta että yksilöohjausta osallistujien tarpeiden mukaan. Mittaria kokeiltiin myös työllistymistä tukevissa hankkeissa, työkokeilussa ja palkkatukityössä oleville. Osallistujille oli tarjottu keskimäärin kolme erilaista palvelua. Enimmillään osallistuja oli saanut viittä eri palvelua (6 % osallistujista) ja neljään eri palveluun oli osallistunut reilu viidennes osallistujista. Eri palveluihin osallistuneiden määrät ja osuudet on esitetty taulukossa 9. 42