Hämeen liitto Esityslista 1/ (18)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeen liitto Esityslista 1/2012 1 (18)"

Transkriptio

1 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) Aika: klo 9.40 Paikka: Hotelli Cumulus/Engel-kabinetti Hämeenpuisto 47 Tampere 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Pirjo Alijärven eronpyyntö maakuntahallituksen jäsenyydestä ja uuden jäsenen valitseminen maakuntahallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi Kanta-Hämeen edunvalvonta Brysselissä Bothnian Green Logistic Corridor hankkeen käynnistäminen ja projektitalousarvion hyväksyminen Hämeen vetovoima ja matkailun yhteismarkkinointi -hankkeen maksatuspäätöstä koskeva oikaisuvaatimus Vuoden 2012 Häme päivä Hämeen liiton järjestämä maakunnan seminaaripäivä Maakuntavaltuuston kokouksessa hyväksytty ponsi hankkeiden maksatusten resurssoinnista Eron myöntäminen kesäyliopiston koulutussisihteeri Elina Rantalalle ja toimen julistaminen haettavaksi Maakuntajohtajan tulostavoitekeskustelu Etelä Suomen yhteistoiminta alueen johtoryhmän kokous Kesäyliopiston johtokunnan pöytäkirja Tarkastuslautakunnan pöytäkirja Maakuntajohtajan ja hallintopäällikön päätösluettelot Ilmoitusasiat Muut mahdolliset asiat... 18

2 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) Kokousaika klo 9.40 Kokouspaikka Hotelli Cumulus/Engel-kabinetti Hämeenpuisto 47, Tampere Osallistujat Jäsenet Henk. koht. varajäsen pj Koskinen Johannes Pajuoja Heikki vpj Laaksonen Katriina Kulmala Jarmo jäsen Alijärvi Pirjo Lehtinen Marja-Leena Arovuori Kyösti Yrjö-Koskinen Hannele Auvinen Maija Hirvenoja Liisa Järvinen Eino Hacklin Tiina Nurmi Eeva Mikkola Ansa Oinonen Ritva Martikainen Reijo Puotila Matti Pänkäläinen Erkki Silván Timo Nurmo Harri Silvennoinen Esa Selin Sanna Muut osallistujat Maakuntavaltuusto Virasto pj Saviniemi Timo Honka Juhani, esittelijä I vpj Joenpalo Ilkka Hemilä Kaisa, sihteeri II vpj Leppälahti Markku Allekirjoitukset Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenlinna Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä Hämeen liiton virastossa klo Todistaa Hallintojohtaja

3 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Hallintosäännön 4 Kokouksen koollekutsuminen: Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Kuntalain 58 :n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä. Hallintosäännössä ei ole päätösvaltaisuudesta määräyksiä. Maakuntahallitus on päättänyt, että kokouskutsu lähetetään viisi päivää ennen kokousta. Tämän kokouksen kokouskutsu ja esityslista on postitettu ja lähetetty sähköpostilla maakuntahallituksen jäsenille ja maakuntavaltuuston puheenjohtajille. Pj: Maakuntahallitus toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Hallintosäännön 15 :n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Maakuntahallitus on päättänyt, että sen pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua jäsentä tai varajäsentä, jollei maakuntahallitus jonkin asian kohdalla toisin päätä. Tarkastusvuorossa ovat Marja-Leena Lehtinen (Ritva Oinonen) ja Katriina Laaksonen (Timo Silván). Pj: Valitaan pöytäkirjan tarkastajat. 3 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen Hallintosäännön 7 :n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. Mkj: Maakuntahallitus hyväksyy esityslistassa esitetyn kokouksen työjärjestykseksi.

4 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 4 Pirjo Alijärven eronpyyntö maakuntahallituksen jäsenyydestä ja uuden jäsenen valitseminen maakuntahallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi Maakuntahallituksen jäsen Pirjo Alijärvi (sd) pyytää päivätyssä kirjeessä eroa maakuntahallituksen jäsenyydestä lähtien henkilökohtaisista syistä johtuen. Hämeen liiton perussopimuksen 12 :n mukaan maakuntavaltuusto valitsee maakuntahallituksen jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet maakuntavaltuuston toimikaudeksi. Kuntalain 39 :n mukaan luottamushenkilö pysyy toimessaan sen ajan, joksi hänet on valittu, ja sen jälkeenkin siihen saakka, kunnes toimeen on valittu toinen. Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö. Maakuntavaltuusto kokoontuu seuraavan kerran , jossa Pirjo Alijärven eronpyyntö on mahdollista päättää. Asian on valmistellut hallintojohtaja Kaisa Hemilä, puh Mkj: Maakuntahallitus esittää, että maakuntavaltuusto myöntää Pirjo Alijärvelle hänen pyytämänsä eron maakuntahallituksen jäsenyydestä, valitsee uuden maakuntahallituksen jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

5 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 5 Kanta-Hämeen edunvalvonta Brysselissä Maakuntien liitot ovat edustautuneet Brysselissä EU-toimistoin, joita ylläpidetään erilaisten yhteistyöjärjestelyjen avulla. EU-toimistot toimivat maakuntien edunvalvojina Brysselissä, tiedottavat maakunnille Eurooppa-asioista, hankkivat verkostojensa avulla kumppaneita maakuntien toimijoille ja avustavat rahoituksen hakemisessa. Kanta-Hämeen edunvalvontaa Brysselissä hoiti vuosina Päijät-Hämeen, Itä-Uudenmaan ja Hämeen liittojen ylläpitämä Etelä-Suomen EU-toimisto. Itä- Uudenmaan liiton yhdistyessä Uudenmaan liittoon toimiston ylläpitäjäpohja muuttui ja Hämeen maakuntahallitus päätti kokouksessaan irtisanoa Etelä-Suomen EU-toimiston sopimukset päättyväksi Maakuntahallituksen päätöksen mukaisesti Kanta-Hämeen tulevaa edunvalvontaa Brysselissä on valmisteltu siten, että päävaihtoehdot ovat yhteistyö Helsingin/Uudenmaan liiton EU-toimiston tai Kuntaliiton EU-toimiston kanssa. Kummankin vaihtoehdon tarjoamat palvelut ja noin euron vuosikustannukset ovat hyvin samankaltaiset ja Kanta-Hämeen nykyisiin tarpeisiin sopivat. Helsingin/Uudenmaan EU-toimiston etuna on mahdollisuus vahvistaa Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen yhteistyötä käytännön toimenpiteillä. Lisäksi Kymenlaakson liitto on kesällä 2011 solminut vastaavan yhteistyösopimuksen Uudenmaan liiton kanssa ja kokemukset ovat erittäin myönteiset. Kuntaliiton toimiston yhteyteen ei ole ryhmittynyt maakunnan liittoja, alustavista suunnitelmista huolimatta. Uudenmaan liitto on yksi Helsinki EU Officen kolmesta ylläpitäjätahosta. Esityslistan ohessa erillisenä liitteenä 4/12 on Uudenmaan liiton (ylläpitäjä) ja Kymenlaakson liiton (yhteistyökumppani) sopimus yhteiskumppanuudesta, jonka pohjalta Hämeen liitto on neuvotellut omaa sopimustaan Uudenmaan liiton kanssa. Hämeen liiton rahoitusosuus vuonna 2012 olisi prosentin osuudella Uudenmaan liiton kustannuksista, jos sopimus tehdään Kymenlaakson liiton tapaan. Asian on valmistellut kehittämisjohtaja Matti Lipsanen, puh Mkj: Maakuntahallitus päättää, että edunvalvonta Brysselissä toteutetaan tulevaisuudessa yhteistyössä Helsingin/Uudenmaan EU-toimiston kanssa ja oikeuttaa maakuntajohtajan allekirjoittamaan tarvittavat sopimukset.

6 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 6 Bothnian Green Logistic Corridor hankkeen käynnistäminen ja projektitalousarvion hyväksyminen Bothnian Green Logistic Corridor (BGLC) -hankkeessa kehitetään pohjoisen Euroopan rautatieyhteyksiä Keski-Eurooppaan, Venäjälle ja Atlantille. Hanke tuo yhteen kaupunkeja, maakuntia, ministeriöitä, yliopistoja, tutkimus- ja kehittämisorganisaatioita sekä liikennepalvelujen tuottajia ja käyttäjiä Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Saksasta ja Puolasta. Hankkeen vetäjä on Västerbottenin alue Ruotsista. Suomesta hankkeeseen osallistuvat pääradan vaikutuspiirissä olevat maakunnat. Hämeen liitto on mukana hankkeessa yhdessä Uudenmaan liiton kanssa, erityisesti pääradan kehittämiseen tähtäävissä hankekokonaisuuksissa. Hämeen liitto ja Uudenmaan liitto osallistuvat myös Rail Baltica hankkeeseen, joka yhdessä Bothnian Corridor hankkeen kanssa kattaa koko Pohjois-Euroopan pohjois-eteläsuuntaisen raideliikennekäytävän. Saavutettavuus ja kansainvälistyminen ovat Häme 2035 maakuntasuunnitelman painopisteitä. Bothnian Corridor hanke toteutetaan EU:n Itämeren alueen ohjelman rahoituksella. Hankkeen kokonaisbudjetti on euroa, josta EU-rahoituksen osuus on euroa. Hanketoimet käynnistyvät käytännössä vuoden 2012 alussa ja hanke on suunniteltu päättymään 2014 maaliskuussa. Hankkeen suomalainen pääkumppani on Pirkanmaan liitto. Suomen maakuntien kumppanuus hankkeessa on järjestetty suuralueittain. Hämeen liiton toimet ja budjetti toteutuvat yhteistyössä Uudenmaan liiton kanssa. Hämeen liiton kokonaisbudjetti hankkeessa on euroa, josta EU-rahoituksen osuus on euroa ja valtion myöntämän vastinrahoituksen euroa. Hämeen liiton kolmelle vuodelle jakautuva omarahoitusosuus on siten euroa, joka katetaan tutkimus- ja kehittämisrahastosta. Bothnian Green Logistic Corridor hankkeen projektitalousarvio vuodelle 2012 ja taloussuunnitelma vuosille on liitteenä 1/12. Projektitalousarvion loppusumma vuodelle 2012 on Asian on valmistellut kehittämisjohtaja Matti Lipsanen, puh Mkj: Maakuntahallitus - merkitsee tiedoksi Bothnian Green Logistic Corridor hankkeen hyväksymisen ja toteuttamisajan hyväksyy hankkeen talouden raamit sisältäen suuruisen Hämeen liiton omarahoitusosuuden, joka rahoitetaan tutkimus- ja kehittämisrahastosta - hyväksyy hankkeen projektitalousarvion vuodelle 2012 yhteensä päättää, että menot hyväksyy kehittämisjohtaja Matti Lipsanen, ja mikäli hän on esteellinen tai estynyt, hyväksyjänä on maakuntajohtaja - nimeää suunnittelujohtaja Heikki Pusan ja kehittämisjohtaja Matti Lipsasen hankkeen projekti- ja työryhmiin, oikeuttaa heidät osallistumaan ryhmien kokouksiin sekä käyttämään työaikaansa hankkeen tehtäviin hanketalousarvion puitteissa.

7 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18)

8 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 7 Hämeen vetovoima ja matkailun yhteismarkkinointi -hankkeen maksatuspäätöstä koskeva oikaisuvaatimus Hämeen vetovoima ja matkailun yhteismarkkinointi -hankkeessa (hankenumero 09017) tuensaajana oleva Hämeen Matkailu Oy on jättänyt Hämeen liitolle oikaisuvaatimuksen maksatuspäätöksestä , 70. Maksatuspäätös koskee maksatushakemuksella 2/ esitettyjä kustannuksia. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan tositteiden ; ; ; ; ; ; ; ; ja hylättyjen kustannusten tukikelpoisuuden käsittelyä uudelleen ja kustannusten hyväksymistä tukikelpoisiksi. Tuensaaja vaatii oikaisua em. tositteissa esitettyjen kustannusten, yhteensä ,69, tukikelpoisuuspäätökseen. Tositekohtainen käsittely erillisellä liitteellä 1/12. Oikaisuvaatimuksessa esitettyjen tositteiden tukikelpoisuuskäsittelyn jälkeen hankkeelle hyväksyttäviksi kustannuksiksi todetaan yhteensä 1 260,50 (tositteet ja ). Näihin kustannuksiin maksetaan Maakunnan kehittämisrahaa voimassa olevan rahoituspäätöksen mukaisesti 27 % eli 339,96. Rahoituksen jakautuminen: Maakunnan kehittämisraha (27 %) 339,96 Kuntarahoitus (43 %) 546,55 Yksityinen rahoitus (30 ) 373,99 Yhteensä 1260,50 Asian on valmistellut tarkastaja Katja Koskelin, puh Mkj: Maakuntahallitus päättää oikaista maksatuspäätöstä siten, että Hämeen vetovoima ja matkailun yhteismarkkinointi-hankkeen tukikelpoisiksi kustannuksiksi hyväksytään oikaisuvaatimuksen perusteella 1 260,50 ja hankkeelle maksetaan Maakunnan kehittämisrahaa 339,96 (2102) Muilta osin oikaisuvaatimus hylätään. Tositekohtaiset perustelut ovat erillisessä liitteessä 1/12.

9 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 8 Vuoden 2012 Häme päivä Hämeen liitto on vuosittain nimennyt yhden maakunnan tapahtumista kyseisen vuoden maakunnan nimikkotapahtumaksi, Häme-päiväksi. Häme-päivää on vietetty vuodesta 1999 alkaen. Maakuntahallituksen nimeämä kulttuurityöryhmä käsitteli vuoden 2012 Häme-päivän hakuun laittamista kokouksessaan ja maakuntahallitus päätti , että toimisto valmistelee yhdessä kulttuurityöryhmän kanssa vuoden 2012 Häme-päivä tapahtuman hakua liitolle vuodeksi 2012 hyväksytyn budjetin puitteissa ja siten, että Häme-päivä tapahtuman haku tuodaan asiana maakuntahallituksen kokouksen käsiteltäväksi. Maakuntavaltuusto hyväksyi liiton vuoden 2012 budjetin kokouksessaan Hyväksyttyyn budjettiin sisältyy euron määrärahavaraus vuoden 2012 Häme-päivän tukemiseen. Maakuntahallitus käsitteli Häme-päivän haettavaksi julistamista (201 ), evästi kulttuurityöryhmää sen järjestelyistä ja palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Maakuntahallituksen keskuudestaan nimeämä kulttuurityöryhmä linjasi vuoden 2012 Häme päivän toteuttamisvaihtoehtoja. Kulttuurityöryhmä totesi, että Hämepäivä tulisi muuttaa siten, että yhdelle maakunnan tapahtumista myönnetään Hämepäivä status ja euron suuruinen tapahtumatuki. Sen lisäksi maakunnassa pitäisi järjestää maakunnan päättäjiä ja valtakunnallisia vaikuttajia yhteen kokoava tapahtuma, jonka järjestelyistä vastaisi Hämeen liitto. Hallituksen asettama kulttuurityöryhmä esittää maakuntahallitukselle Häme-päivän uudistamista seuraavasti: Hämeen liitto nimeää edelleen vuosittain yhden Kanta-Hämeen maakunnan tapahtumista Häme-päiväksi. Sille myönnetään tapahtumatukea Kyse on aiempaa enemmän tapahtumatuesta, jonka käyttämisen ehtoja lievennetään aiemmasta. Hämepäiväksi nimettävän tapahtuman toivotaan täyttävän seuraavat ehdot: tapahtuma on maakunnallisesti tai muutoin maakunnan kannalta merkittävä ja aiheeltaan hämäläinen tapahtumalle on eduksi matkailullinen vetovoimaisuus tapahtuman järjestäjältä toivotaan löytyvän pitkäjänteistä kehittämismotivaatiota ja - näkemystä suurella yleisöllä on mahdollisuus kohtuullisin kustannuksin osallistua siihen tapahtuman markkinoinnissa ja viestinnässä tulee näkyä, että kyseessä on ko, vuoden Häme-päivä tapahtuma. Valitun tapahtuman järjestäjän kanssa neuvotellaan yhteistyöstä Hämeen liiton kanssa ja Hämeen liiton edustajien sekä liiton kutsumien vieraiden toivotaan voivan halutessaan osallistua tapahtumaan järjestäjän kanssa sovittavalla tavalla. Asian on valmistellut yhteyspäällikkö Jouko Ylipaavalniemi, puh Mkj: Maakuntahallitus päättää kulttuurityöryhmän esitykseen perustuen, että - vuoden 2012 Häme-päivä julistetaan haettavaksi

10 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) - hakuaika päättyy klo 15:00 - Häme päivän toteuttajalle myönnetään euron toteuttamistuki.

11 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 9 Hämeen liiton järjestämä maakunnan seminaaripäivä Maakuntahallitus käsitteli Häme-päivän haettavaksi julistamista (201 ), evästi kulttuurityöryhmää sen järjestelyistä ja palautti asian uudelleen valmisteltavaksi. Maakuntahallituksen keskuudestaan nimeämä kulttuurityöryhmä linjasi vuoden 2012 Häme päivän toteuttamisvaihtoehtoja. Kulttuurityöryhmä totesi, että Häme-päivä tulisi muuttaa siten, että yhdelle maakunnan tapahtumista myönnetään Häme-päivä status ja euron suuruinen tapahtumatuki. Sen lisäksi maakunnassa pitäisi järjestää maakunnan päättäjiä ja valtakunnallisia vaikuttajia yhteen kokoava tapahtuma, jonka järjestelyistä vastaisi Hämeen liitto. Tapahtumalla pitäisi pyrkiä vaikuttamaan päätöksentekoon maakuntaa hyödyttävällä tavalla ja sen tulisi tarjota keskustelufoorumi eri alojen asiantuntijoille ja päättäjille. Kulttuurityöryhmä totesi, että Hämeen liiton oma tapahtuma tulisi järjestää yhden päivän mittaisena seminaarina, johon sisältyy ajankohtaisiin teemoihin keskittyvä seminaariosuus ja jossa maakunnan päättäjillä, kehittäjillä ja valtakunnallisilla vaikuttajilla on mahdollisuus mielipiteiden ja näkemysten vaihtoon. Tapahtuma tulisi olla vuotuinen ja se tulisi pitää samaan aikaan vuodesta. Kulttuurityöryhmä totesi, että sopivia ajankohtia seminaarin pitämiselle ovat Nuutinpäivä, Ystävänpäivä tai Kevätpäivän tasaus. Tapahtumapaikaksi sopii esim. Verkatehdas tai vastaava tila, jolla on tarjota sekä suuri seminaaritila että tilat eri toimintojen esittelypisteitä varten sekä ruokailutilat. Tapahtuma voi olla maksullinen ja liitto voi käyttää siihen tapahtumatukeen varattua euron määrärahaa, josta käytettäisiin yhdelle maakunnan tapahtumista myönnettävänä tukena. Asian on valmistellut yhteyspäällikkö Jouko Ylipaavalniemi, puh Mkj: Maakuntahallitus päättää kulttuurityöryhmän esitykseen perustuen, että - Hämeen liitto järjestää vuonna 2012 seminaarin eri alojen asiantuntijoille ja päättäjille - antaa virastolle tehtäväksi valmistella seminaaria (ajankohta, pitopaikka, sisällön raamit jne)

12 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 10 Maakuntavaltuuston kokouksessa hyväksytty ponsi hankkeiden maksatusten resurssoinnista Maakuntavaltuusto hyväksyi syyskokouksessaan Hämeen liiton vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman käsittelyn yhteydessä Mia Antinin esittämän seuraavan ponnen: Maakuntahallitus selvittää onko liitossa hankkeiden maksatustoiminta resurssoitu ja organisoitu oikein. Perusteluna Antin ilmoitti maksatushakemusten maksatusten viivästyneen yli puolella vuodella. Maakuntahallitus käsitteli pontta ja totesi, että, että Hämeen liitossa maksatushakemusten käsittelyyn varatut resurssit ovat riittävät. Maksatushakemusten käsittelyn nopeuttamien on tarpeellista, mutta ei resursseja lisäämällä. Lisäksi maakuntahallitus velvoitti maakuntajohtajan tekemään hallitukselle helmikuun 2012 kokoukseen esityksen siitä, kuinka maksatustarkastus organisoidaan uudelleen tehokkaaksi ja taloudelliseksi. Esityksessä on kuvattava tarkastusprosessi ja laatukriteerit sekä otettava huomioon mm. tarkastettavien hankkeiden väheneminen, tähänastisesta tarkastustoiminnasta saatu palaute ja tarkastustoiminnan yhteistyö ja ulkoistamisen mahdollisuudet esim. Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen yhteinen tarkastus. Maakuntahallitus totesi, että tarkastustoiminta tulee olla organisoitu uudelleen viimeistään mennessä. Maksatushakemusten tarkastustoiminnan organisointi oli esillä Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen kokouksessa ja asiaa on käsitelty liiton johtoryhmässä. Esityslistan ohessa erillisenä liitteenä 5/12 on Hämeen liiton maksatusprosessi kuvaus, johon sisältyy mm. eri vaihtoehtoja siitä, kuinka Hämeen liiton maksatustoiminto tulisi jatkossa hoitaa. Asian on valmistellut yhteyspäällikkö Jouko Ylipaavalniemi, puh Mkj: Esitys Hämeen liiton rahoittamien hankkeiden (EAKR ja MKR) maksatushakemusten tarkastustoiminnan kokonaisuuden organisoinnista tuodaan maakuntahallituksen kokoukseen.

13 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 11 Eron myöntäminen kesäyliopiston koulutussisihteeri Elina Rantalalle ja toimen julistaminen haettavaksi Hämeen kesäyliopiston koulutussisihteeri Elina Rantala on kirjeellään ilmoittanut irtisanoutuvansa koulutussihteerin työsuhteesta Irtisanomisaika on yksi kuukausi. Koulutussisihteerin tehtäväkuvaus: Kurssi- ja taloushallinto sekä koulutuksien käytännön järjestelyt, tieto- ja viestintätekniset palvelut, taloushallinnon valmistelutehtäviä kuten laskujen tarkistus ja tiliöinti, kouluttajien palkkahallinto, talousseuranta, tilinpäätösvalmistelut, hallinnollisten dokumenttien tuottamista, sisäiset laskentatehtävät, kurssien suunnitteluun osallistuminen, opettajien rekrytointia sekä rehtorin sihteerinä toimiminen. Kesäyliopiston rehtorin sijainen Mika Nirvi esittää, että tehtäväkuvauksen perusteella koulutussihteerin nimike muutettaisiin osastosihteeriksi, joka kuvaisi paremmin suurinta osaa työtehtävistä. Näin jo hakuilmoituksesta saisi oikeamman käsityksen tehtävästä. Nimikemuutoksella ei ole vaikutusta tehtäväkohtaiseen palkkaan. Osastosihteerin (koulutussisihteerin) tehtävään valittavalta edellytetään seuraavaa pätevyyttä: tehtävään soveltuva liiketalouden ja hallinnon alan ammattikorkeakoulututkinto tai vähintään vastaava opistotason tutkinto. Valinnassa arvostetaan taloushallinnon ja koulutustoiminnan tuntemusta ja tietotekniikan monipuolista hallintaa. Tehtävän hoitaminen vaatii hyvää yhteistyö- ja organisointikykyä sekä aktiivista, omaaloitteista otetta työhön sekä tarkkuutta. Hyvän kirjallisen ja suullisen suomen kielen taito ja englannin kielen taito ovat eduksi tehtävän hoidossa. Osastosihteerin (koulutussihteerin) tehtäväkohtainen palkka on 2174,55 /kk, minkä lisäksi tulevat kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaiset palkkaedut. Asian on valmistellut vs. rehtori Mika Nirvi, puh Mkj: Maakuntahallitus päättää myöntää Elina Rantalalle eron kesäyliopiston koulutussihteerin tehtävästä alkaen, muuttaa kesäyliopiston koulutussihteerin nimikkeen osastosihteeriksi alkaen ja laittaa kesäyliopiston osastosihteerin tehtävän julkiseen hakuun asiakohdassa esitetyin pätevyysvaatimuksin. Palkkauksessa noudatetaan kunnallista virka- ja työehtosopimusta ja palkasta päätetään tehtävää täytettäessä.

14 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 12 Maakuntajohtajan tulostavoitekeskustelu Maakuntajohtajan johtajasopimuksen mukainen tulostavoite/kehityskeskustelu käytiin Keskusteluun osallistuivat maakuntahallituksen poliittisten ryhmien puheenjohtajat Johannes Koskinen, Katriina Laaksonen, Eeva Nurmi ja Ritva Oinonen. Tulostavoitekeskustelun asialista oli jäsennetty seuraavasti: Ote maakuntajohtajan johtajasopimuksesta Ajankohta: Tulostavoite ja kehityskeskustelut Hämeen liitossa Aineisto, jota käytettiin keskustelun tukena Keskustelun dokumentointi Maakuntahallituksen informointi keskustelusta Keskustelun kulku - Taustoittava johdantokeskustelu - Maakuntajohtajan toiminnan (2011) arviointi - Maakuntajohtajan esitys vuoden 2012 tulostavoitteiksi ja niistä sopiminen (keskustelun pääasia) - Maakuntajohtajan kehitysohjelma - Maakuntajohtajan luottamus ja sivutoimet - Maakuntajohtajan palkka- ja muut työsuhteen ehdot - Maakuntajohtajan jaksaminen - Muut asiat Keskustelussa ei tullut esille mitään uutta ja yllättävää. Vuoden 2012 tulostavoite esitykset hyväksyttiin keskustelun jälkeen. Uuden maakuntajohtajan ( alkaen) hakuprosessin alustava aikataulu hyväksyttiin. Maakuntajohtajan tulostavoitekeskustelussa jakama laadittu ilmoitus Juhani Hongan luottamustoimista on liitteenä 2/2012. Asian on valmistellut maakuntajohtaja Juhani Honka, puh Lisätietoja keskusteluun osallistuneilta. Mkj: Maakuntahallitus 1) käy asiasta mahdollisesti tarvittavan ja tarkentavan keskustelun 2) merkitsee tiedoksi maakuntajohtajan tulostavoitekeskustelun ) merkitsee tiedoksi maakuntajohtaja Juhani Hongan ilmoituksen luottamustoimistaan (liite 2/12).

15 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 13 Etelä Suomen yhteistoiminta alueen johtoryhmän kokous Kanta-Häme on kuulunut lakisääteiseen yhteistoiminta alueeseen Uudenmaan ja Päijät-Hämeen kanssa alkaen. Vuonna 2010 yhteistoiminta alueen puheenjohtajamaakunta oli Kanta-Häme, vuonna 2011 Päijät-Häme ja nyt vuonna 2012 Uusimaa. Yhteistoiminta alueen toimintaa koskevat merkittävät päätökset tekee kunkin maakunnan maakuntahallitukset yhtäpitävin päätöksin. Yhteistoiminta alueen toimintaa johtaa johtoryhmä, johon kuuluvat kunkin maakunnanvaltuuston ja hallituksen puheenjohtajat sekä maakuntajohtaja ja asioita valmistelevat virkamiehet. Tarpeen mukaan kutsutaan koolle laajennettu johtoryhmä, johon kuuluvat valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajistot, maakuntajohtajat ja valmistelevat virkamiehet. Yhteistoiminta alueen laajennettu johtoryhmä kokoontui työseminaariin Helsinkiin (to ilta, pe aamu). Esityslistalla oli seuraavat asiat: 1. Liittojen ajankohtaiset asiat 2. Aluepolitiikka; EU:n rakennerahastot Maakunnan liittojen yhteistyön tiivistäminen. Alustus toimitusjohtaja Juha Juntunen Success Point (konsulttityön esittely) 4. Maakuntasuunnitelmaa edeltävä tulevaisuustyö Tulevaisuusmallista päättäminen ja alustava päätös resurssoinnista 5. Iltapohdinnat pienryhmissä 6. Skenaariotyö Uudenmaan ELY - Hämeen ELY 7. Yhteistoiminta alueen työohjelma (runkoehdotus) 8. Maakuntauudistus/Johannes Koskinen 9. Työseminaarin päätös Hämeen liittoa edustivat työseminaarissa Johannes Koskinen, Katriina Laaksonen, Timo Saviniemi, Ilkka Joenpalo, Markku Leppälahti, Juhani Honka, Matti Lipsanen, Heikki Pusa ja Jouko Ylipaavalniemi. Työseminaariin osallistuneet selostavat seminaarin antia maakuntahallituksen kokouksessa Sitä käsiteltäneen jo pidettävässä maakuntahallituksen työseminaarissa. Asian on valmistellut maakuntajohtaja Juhani Honka, puh Mkj: Maakuntahallitus 1) käy asiasta tarvittavan täydentävän keskustelun ja 2) merkitsee tiedokseen raportin yhteistoiminta alueen johtoryhmän työseminaarista

16 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 14 Kesäyliopiston johtokunnan pöytäkirja Hämeen kesäyliopiston johtokunnan kokouksen 5/ ( :t 50 62) pöytäkirja on nähtävillä kokouksessa ja liiton virastolla tutustumista varten. Kuntalain 51/86 :n mukaan hallitus tai hallituksen puheenjohtaja voivat ottaa hallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty hallituksen alaisen viranomaisen toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Asian on valmistellut hallintojohtaja Kaisa Hemilä, puh Mkj: Maakuntahallitus päättää, ettei Hämeen kesäyliopiston johtokunnan kokouksen 5/ ottokelpoisia päätöksiä oteta maakuntahallituksen käsiteltäväksi. 15 Tarkastuslautakunnan pöytäkirja Tarkastuslautakunnan pöytäkirja on erillisenä liitteenä 2/10 (arkistoidaan erikseen). Tarkastuslautakunta on päättänyt, että pöytäkirja toimitetaan kaikille tarkastuslautakunnan jäsenille sähköpostitse. Pöytäkirja tarkastetaan ja allekirjoitetaan aina seuraavan kokouksen alussa. Seuraava tarkastuslautakunta on , jossa tarkistetaan pidetyn kokouksen pöytäkirja. Asian on valmistellut hallintojohtaja Kaisa Hemilä, puh Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan pöytäkirjan Maakuntajohtajan ja hallintopäällikön päätösluettelot Maakuntajohtajan ja hallintopäällikön päätösluettelot ajalta ja ovat otsakkeina esityslistan ohessa erillisenä liitteenä nro 3/12. Varsinaiset päätökset em. ajalta ovat nähtävillä virastolla ja kokouksessa. Mkj: Maakuntahallitus päättää, että maakuntahallitus ei ota käsiteltäväksi maakuntajohtajan ja hallintopäällikön päätösluetteloita ajalta ja

17 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 17 Ilmoitusasiat 1. Opetusministeriö on (dnro 65/221/2011) tehnyt päätöksen opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille käyttökustannuksiin myönnettävästä valtionosuudesta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteistöille ja säätiöille myönnettävästä rahoituksesta vuodelle Päätöksellä Hämeen liitolle/kesäyliopistolle on myönnetty valtion rahoitusta (lisäys 6,1 % vuodesta 2011), mikä maksetaan kuukausittain tasasuuruisina erinä. (KH) 2. Kuntien eläkevakuutuksen yleiskirje 5/2011 KuEL-maksut: työnantajan keskimääräinen maksu pysyy ennallaan vuonna Palkkaperusteinen maksu työntekijöiden KuEL-ansioista on 16,35 % (nousua 0,25 %-yksikköä). Varhaiseläkemenoperusteista maksua (Varhe) peritään noin 1,03 % palkkasummasta sellaisilta pientyönantajilta, joilla KuEL-ansiot jäävät alle 1,9365 milj.euroa v Hämeen liitolta Kuntien eläkevakuutus laskuttaa varhaiseläkemenoperusteista ennakkomaksua n ja eläkemenoperusteista ennakkomaksua n vuonna (KH) 3. Kuntien eläkevakuutuksen virkakirje 2/2011 Kuntien eläkevakuutuksen valtuuskunnan ja hallituksen päätösten tiedoksianto. (KH) 4. Kuntien eläkevakuutuksen virkakirje 3/2011 Kevan valtuuskunnan ja hallituksen päätösten tiedoksianto. Valtuuskunta on hyväksynyt lisäeläkesäännön muutoksen, jotka koskevat taloudellista tukea. Taloudellisen tuen muutokset alkaen ovat pääpiirteissään seuraavat: 1) tuen summia on korotettu yhdellä prosentilla, 2) opiskelijoita koskeva sääntely on poistettu ja edunsaajiksi määritelty edunjättäjän alle 22-vuotiaat lapset, 3) muutoksia sovelletaan tapauksiin, joissa edunjättäjä on kuollut tai sen jälkeen. Hämeen liitto on järjestänyt ryhmähenkivakuutusta vastaavan edun, taloudellisen tuen Kuntien eläkevakuutuksen kautta. (KH) 5. Maakuntahallitus valitsi Hämeen kesäyliopiston rehtorin sijaiseksi YTM Mika Nirvin. Mika Nirvi on toimittanut työnantajalle terveystarkastustodistuksen, missä lääkäri pitää tutkittua terveydentilansa puolesta sopivana rehtorin tehtävään. (KH) 6. Suomen Kuntaliiton palvelumaksulasku vuodelle Laskun liitteenä on taulukko Suomen Kuntaliiton maakuntien liitoilta perittävistä palvelumaksuista vuonna 2012, joita kannetaan yhteensä Palvelumaksuja tarkistetaan vuosittain samassa suhteessa kuin Suomen Kuntaliiton jäsenkuntien jäsenmaksujen kokonaissumma on muuttunut. Kuntaliiton jäsenkuntien v jäsenmaksujen kokonaissummaa ja maakuntien liittojen palvelumaksujen kokonaissummaa on korotettu viime vuodesta 1,4%. (KH) 7. Suomen Kuntaliiton yleiskirje 28/80/2011 hallituksille Suomen Kuntaliiton kunniaja ansiomerkkien myyntihintojen tarkistaminen. (KH) 8. Suomen Kylätoiminta ry:n (SYTY) kirje , jossa esitellään yhdistyksen toimintaa ja toivotetaan tervetulleeksi jäseneksi. (KH) 9. Kunnallinen työmarkkinalaitos on toimittanut kunnanhallituksille seuraavat yleiskirjeet: Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (25/2011) Kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (28/2011) Vuoden 2011 ammattiyhdistyskoulutukseen sovitut muutokset sekä vuoden

18 Hämeen liitto Esityslista 1/ (18) 2012 hyväksytty ammattiyhdistyskoulutus (24/2011) Työsuojeluvaltuutetun toimintaedellytyksiin liittyvät sopimusmuutokset (32/2011) Matkakustannusten korvaukset lukien (35/2011) Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen palkkausluvussa tapahtuneita muutoksia (37/2011) (KH) 10. Työ- ja elinkeinoministeriön päätös (TEM 038:00/2011) Itämeren ohjelman seurantakomitean suomalaisen jäsenen vaihtaminen. TEM on nimittänyt Matti Lipsasen Hämeen liitosta Euroopan alueellinen yhteistyö tavoitteen Itämeren ohjelman seurantakomiteaan ohjelmakaudelle , jonka toimikausi jatkuu, kunnes Euroopan yhteisöjen komissio on hyväksynyt toimenpideohjelman täytäntöönpanoa koskevan loppukertomuksen. Matti Lipsanen valittiin Keski-Suomen liitosta eläkkeelle jääneen Martti Ahokkaan tilalle. (KH) Em. asiakirjat ovat nähtävinä virastolla ja kokouksessa. Mkj: Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi edellä asiakohdassa esitetyt ilmoitusasiat. 18 Muut mahdolliset asiat Maakuntahallituksen jäsenten esille ottamat asiat: Muut mahdolliset asiat:

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 1/2012 1 (18)

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 1/2012 1 (18) Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 1/2012 1 (18) Aika: 6.2.2012 klo 9.40 Paikka: Hotelli Cumulus/Engel-kabinetti Hämeenpuisto 47 Tampere 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista 1/ (8)

Hämeen liitto Esityslista 1/ (8) 1 (8) Aika: 24.1.2011 klo 9.00 Paikka: Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta... 3 3 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 9/2009 1 (13)

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 9/2009 1 (13) 1 (13) Aika: Pe 30.10.2009 klo 9.00 Paikka: Haikon kartano Porvoo-sali Kongressikeskuksessa Haikkoontie 114 Porvoo 167 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 168 Pöytäkirjan tarkastajien valinta...

Lisätiedot

ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA MAAKUNTAHALLITUS 4 /

ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA MAAKUNTAHALLITUS 4 / MAAKUNTAHALLITUS 4 / 14.-19.3.2007 1 NIITTYKATU 5 HÄMEENLINNA 14.-19.3.2007, puhelinkokous 50 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...3 51 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA...3 52 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/2016 1 Kokoustiedot Aika 10.3.2016 klo 10.00 11.07. Paikka Kuntatalo Toinen linja 14, Helsinki Päätöksentekoon osallistuneet puheenjohtaja Paatero Sirpa, Kotka I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 8.2.2016 klo 14 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko Alamattila

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista-Pöytäkirja 2/2007

Hämeen liitto Esityslista-Pöytäkirja 2/2007 1/13 Aika: 26.11.2007 klo 10.30 Paikka: Kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas Oy Kokoustila Bio Rex 4 Paasikiventie 2, Hämeenlinna 14 Maakuntavaltuuston kokouksen avaus ja maakuntajohtajan katsaus...3

Lisätiedot

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 3/2012 1 (8)

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 3/2012 1 (8) Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista-Pöytäkirja 3/2012 1 (8) Aika: Maanantai klo 9.00 Paikka: Forssan yhteislyseo Lyseokatu 2, Forssa 30 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 31 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista 5/2012 1 (10)

Hämeen liitto Esityslista 5/2012 1 (10) Hämeen liitto Esityslista 5/2012 1 (10) Aika: 28.5.2012 klo 9.30 Paikka: Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 67 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015 MUONION-ENONTEKIÖN ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kokousaika To 29.10.2015 klo 19.00 19.32 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Muonion kunnasta: Hietala Kosti, I vpj. Kangosjärvi Ulla-Maija

Lisätiedot

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu.

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. -3, KV 30.5.2013 18:00 Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. Huom!!!!! Kokouskin pidetään Niva-Kaijan koululla

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 2 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 2 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 Sivu 29 (37) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 28.4.2015 kello 18.00-18.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Tarkastustarkastuslautakunta

Tarkastustarkastuslautakunta Kinnulan kunnan Tarkastustarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNNAN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Kokousaika: to 3.9.2009 klo 13.00-15.55. Kokouspaikka: Kinnulan kunnanvirasto jäsen varajäsen Läsnä: Rauno

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 9/2011 1 (19)

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 9/2011 1 (19) 1 (19) Aika: 24.10.2011 klo 8.00 Paikka: Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 151 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 152 Pöytäkirjan tarkastajien valinta... 3 153 Kokouksen

Lisätiedot

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura KOKOUSAIKA: Keskiviikko 16.03.2016 klo 17:30 KOKOUSPAIKKA: Vanha Pappila Osallistujat: Henttinen Martti Hyttinen Ilkka Koivumäki Anu Koivunen Leena, varapj, Lahti Mariitta Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista-Pöytäkirja 1/ (9)

Hämeen liitto Esityslista-Pöytäkirja 1/ (9) 1 (9) Aika: 24.1.2011 klo 9.00 Paikka: Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta... 3 3 Kokouksen työjärjestyksen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012 Sivistyslautakunta 17.01.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 Puumilan Taitotalo Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.08.2017 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja Salenius Leila

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607 KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 21 7.12.2015 607 Kokousaika 7.12.2015 klo 17.00 21.15 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 1. Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 5/2012 1 (11)

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 5/2012 1 (11) Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 5/2012 1 (11) Aika: 28.5.2012 klo 9.30-12.00 Paikka: Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 66 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 67 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu

Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 3/2013 1 Työsuojelutoimikunta 25.11.2013 Aika 25.11.2013 klo10:30-12:30 Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis 5B, Kiviharjuntie 11,

Lisätiedot

Osallistujat Unto Valpas puheenjohtaja esittelijä Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja Aarre Pitkänen jäsen

Osallistujat Unto Valpas puheenjohtaja esittelijä Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja Aarre Pitkänen jäsen PÖYTÄKIRJA 7/2009 Kokousaika klo 09.08 10.43 Kokouspaikka Bagh koulutuskeskus A6 Osallistujat Unto Valpas puheenjohtaja esittelijä Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja Aarre Pitkänen jäsen Liisa Siikaluoma

Lisätiedot

Hämeen liitto Pöytäkirja 4/ (9)

Hämeen liitto Pöytäkirja 4/ (9) Hämeen liitto Pöytäkirja 4/2012 1 (9) Aika: 7.5.2012 klo 9.30 12.05 Paikka: Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 58 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 59 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA Maanantai 7.1.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Torikatu 8, Kyröskoski KUTSUTUT Arhenius Päivi Hakala Pekka Hildén Ulla Ilottu Ari Immonen Anna-Kaisa Järvenpää Keijo Katajisto Erkki Korhonen Kirsti

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10

TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto. Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 TAMMELAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto Kokousaika Sunnuntai 11.1.2015 klo 12.38 13.10 Kokouspaikka Seurakuntakoti Läsnäolleet jäsenet Kauko Kenttä puheenjohtaja :t 1-4 Maija-Stiina Rahkonen

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 8/ (16)

Hämeen liitto Esityslista Pöytäkirja 8/ (16) 1 (16) Aika: 18.10.2010 klo 10.00 15.00 Paikka: Lasikulma / Saunaosasto / Kokoustilat Kasarmikatu 23, 4 krs Hämeenlinna 141 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 142 Pöytäkirjan tarkastajien valinta...

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista 7/2010 1 (20)

Hämeen liitto Esityslista 7/2010 1 (20) 1 (20) Aika: 20.9.2010 klo 9.30 Paikka: Maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 123 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 124 Pöytäkirjan tarkastajien valinta... 3 125 Kokouksen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2014 KOKOUSAIKA 23.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 154 155 156 157 158 159 160

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/ (11) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 1/2019 1 (11) Tarkastuslautakunta Aika 24.01.2019 klo 15:00-16:44 Paikka Hallintokeskus, kokoustila Aalto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 29.4.2011 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila Laukkanen Jarmo

Lisätiedot

Rasa Markku jäsen Timonen Antti jäsen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Kulmala Minna sihteeri

Rasa Markku jäsen Timonen Antti jäsen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Kulmala Minna sihteeri 1 KOKOUSAIKA Maanantai 21.3.2011 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Virasto Läsnä: Hätönen Tarja jäsen Kivimäki Liisa jäsen Malmberg Erkki puheenjohtaja Nordfors Heimo varapuheenjohtaja Peltomäki Eveliina jäsen Pusa

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 Tekninen lautakunta 19.1.2011 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 19.1.2011 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus. Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2014 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 1.9.2014 klo 17.00 17.40 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET HALLINTOSÄÄNNÖN - - LUKU Kaupunginvaltuusto xx.xx.2016 xx Voimassa 1.6.2017 lukien 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkioita

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Sivistyslautakunta Nro 11/2009. Kunnanvirasto, valtuustosali

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Sivistyslautakunta Nro 11/2009. Kunnanvirasto, valtuustosali KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Nro 11/2009 Kokousaika klo 19.00 20.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012. KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012. KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA No 2 / 2012 Hallitus Päivämäärä Sivu 1 ( 6 ) 15.3.2012 _ KOKOUSAIKA Torstai 15.3.2012 klo 10.00 12.30 _ KOKOUSPAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Kemijärvi _ OSALLISTUJAT

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 2 / 2019 Aika Maanantai klo 9.00 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Torstai klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 2 / 2019 ASIA LIITE 5 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1. :t Liite Asiat Sivu

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1. :t Liite Asiat Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1 Kokousaika klo 13.00 15.30 Kokouspaikka Riihimäen kaupungintalo, kokoushuone 2 :t Liite Asiat Sivu 33 KOKOUKSEN AVAUS JA OSANOTTAJIEN TOTEAMINEN 3 34 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Hämeen liitto Esityslista 8/2010 1 (14)

Hämeen liitto Esityslista 8/2010 1 (14) 1 (14) Aika: 18.10.2010 klo 10.00 Paikka: Lasikulma / Saunaosasto / Kokoustilat Kasarmikatu 23, 4 krs Hämeenlinna 141 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 142 Pöytäkirjan tarkastajien valinta...

Lisätiedot

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PALTAMON KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 22.1.2009 Voimassa: 1.1.2009 alkaen toistaiseksi I LUOTTAMUSHENKILÖT 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhtymävaltuuston kokouksessa 27.2.2013 / 7 Yhtymähallitus 23.1.2013 Sisällys 1 Yleistä... 3 2 Kokouspalkkioiden määrä... 3 3 Toimielinten puheenjohtajien palkkiot...

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 07.03.2017 kello 14:00-15.50 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42. Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies. Otsikko Sivu Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 6/2015 42 Tarkastuslautakunta Kokousaika 16.12.2015 kello 15:00-18:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kh Piällysmies Asialista: Otsikko

Lisätiedot

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen

Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen SOPIMUS 1 (5) 16.3.2015 Johtajasopimus: Maakuntajohtaja Ossi Savolainen 1. Sopimuksen tausta ja lähtökohdat Maakuntajohtajan virkaan sovelletaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain ja kunnallisen

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen. Riikonen Kyösti jäsen

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen. Riikonen Kyösti jäsen ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 3/2016 Sivu 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 7.4.2016 klo 17.00-19.25 Paikka Inkeroisten seurakuntatalo Läsnä et Heinonen Heikki kirkkoherra, pj.

Lisätiedot

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 2/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 18.8.2017 klo 13.00 13.35 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta

Laihia Pöytäkirja 1/ (15) Vapaa-aikalautakunta Laihia Pöytäkirja 1/2017 1 (15) Aika 24.01.2017, klo 18:25-18:45 Paikka Nuorisotoimisto, Rauhalantie 2 Käsitellyt asiat 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies.

Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies. Etelä-Savon maakuntaliitto PÖYTÄKIRJA No 1/2017 1 Tarkastuslautakunta Kokousaika 24.01.2017 kello 14:00-16.18 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista:

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto

Raision seudun koulutuskuntayhtymä. Yhtymävaltuusto Raision seudun koulutuskuntayhtymä Esityslista 30.8.2017 RAISION SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄVALTUUSTO ESITYSLISTA 2/2017 YHTYMÄVALTUUSTON ESITYSLISTA 2/2017 Aika Keskiviikko 30.8.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot

Kokoustekniikka Puheenjohtajan ja sihteerin roolit

Kokoustekniikka Puheenjohtajan ja sihteerin roolit Yhteiskunnalliset soveltavat opinnot - Hallintomenettelytaidot (2424202) 1 op Yliopistonlehtori Heikki Salomaa Kokoustekniikka Puheenjohtajan ja sihteerin roolit MITEN KOKOUS ETENEE? Kokouksen avaus Järjestäytyminen

Lisätiedot

varajäsen jäsen jäsen

varajäsen jäsen jäsen 120 Aika: 19.11.2015 klo 18.15-20.45 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne Subtil Duarte

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Aika 9.2.2016 klo 18:00- Siivikkalan seurakuntatalo. Käsiteltävät asiat

Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Kirkkovaltuusto 9.2.2016. Aika 9.2.2016 klo 18:00- Siivikkalan seurakuntatalo. Käsiteltävät asiat Pöytäkirja 1/2016 1 (7) Aika klo 18:00- Paikka Siivikkalan seurakuntatalo Käsiteltävät asiat 1 Kokouksen avaus ja alkuhartaus 2 Nimenhuuto ja kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2011 Kirkkovaltuusto 24.08.2011 31 24.08.2011 31 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 24. päivänä elokuuta 2011 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Eskelinen Sanna Haataja Markku Huttunen Markku Huuskonen

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2017 KIRKKOVALTUUSTO

HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2017 KIRKKOVALTUUSTO HÄMEENKYRÖN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2017 KOKOUSAIKA Tiistai 17.1.2017 klo 18.23-18.47 KOKOUSPAIKKA Torikeskuksen Olohuone KUTSUTUT Ahlgrén Merja Arhenius Päivi Autio Kauko Hannu Jouko Heinäsuo Jukka Ilottu

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 2 2 Kokouspalkkiot... 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 3 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh. PÖYTÄKIRJA 7/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 04.10.2017 klo 09.30 12.05 KOKOUSPAIKKA Koulukeskus, Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja MUUT

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 4-2015. Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista 4-2015. Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10. Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Tiistai 24.2.2015 klo 17.00-17.10 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 7 ETELÄ-KARJALAN JA KYMENLAAKSON YHTEISTOIMINTARYHMÄ 2 / 2014 PÖYTÄKIRJA KL/038/000205/2014 Aika: 2.6.2014 13:00-14:35 Paikka: Lappeenranta, Technopolis Skinnarila, kokoustila Suvorov 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/

Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 12/ Vesilahti 12/ VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: klo 19.00-20.10 Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Maria Forsman puheenjohtaja ( 4 asti) Eija Nurmi pöytäkirjanpitäjä Seppo Parkkila puheenjohtaja ( 4 alkaen)

Lisätiedot

Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 28.1.2013 klo 16.00-16.45 Paikka Kunnantalo, valtuustosali ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 17.4.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIK- KA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 11 12 13 14 15 4 5-7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT 2. LUKU ORGANISAATIO 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen

Läsnä jäsenet Heinonen Heikki kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Raskinen Marjatta jäsen ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 4/2015 Sivu 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 9.4.2015 klo 17.00-19.12 Paikka Inkeroisten seurakuntatalo Läsnä et Heinonen Heikki kirkkoherra, pj.

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013. Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio

POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013. Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio POHJOIS-SAVON LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 67/00.02.02/2013 Tarkastuslautakunta Aika 18.2.2016 klo 9.00 10.25 Paikka Maakuntatalo, Tarja Miettisen työhuone, Sepänkatu 1, Kuopio Jäsenet ( x ) Pulkkinen Veli

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Torstai 11. 6.2015 klo 19.00-20.44 Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila Näätänen Teuvo Tallgren Anja Viinala Jarmo Hakkarainen Timo Ojakoski

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ

LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ LAPPAJÄRVEN KUNTA LAPPAJÄRVEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Sisältö 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot... 4 5 Esittelijän ja sihteerin palkkio...

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 8/2016 Tarkastuslautakunta

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 8/2016 Tarkastuslautakunta KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 8/2016 Kokousaika Perjantai 21.10.2016 klo 8.30 13.00 Kokouspaikka Jyväskylä, Henkilöstöravintola Caterina, kabinetti 2 Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 68 3 Kokouksen avaus 69

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 15/2014 Kirkkoneuvosto 27.11.2014 168. KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 15/2014 Kirkkoneuvosto 27.11.2014 168. KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014 168 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 15/2014 KOKOUSAIKA torstaina 27. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali JÄSENET Sari Heiskanen 189-195 Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Karppinen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2016 1 Kokousaika 20.01.2016 kello 18.00 19.40 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 22.10.2010 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Luoma

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016 KOKOUSAIKA Maanantai 14.3.2016 klo 18:00-19:25 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 62 63 64 65 Liite 12 66 67 68 69 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Aika Keskiviikko 28.5.2014 klo 9.15 10.27 Paikka Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen,

Lisätiedot

Yhtymäkokouksen koollekutsuminen. Kuntayhtymän hakuprosessissa ja valmisteilla olevat hankkeet. Maakuntauudistus ja kasvupalvelulaki

Yhtymäkokouksen koollekutsuminen. Kuntayhtymän hakuprosessissa ja valmisteilla olevat hankkeet. Maakuntauudistus ja kasvupalvelulaki Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 6 /2017 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 31.8.2017 klo 14.00-15.50 Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila Käsiteltävät asiat liite 50 Yhtymäkokouksen koollekutsuminen 51 52 53 54 55

Lisätiedot

Toimielimen jäsenet Kämäräinen Matti puheenjohtaja. Meriläinen Jaana. Muukkonen Birgitta. Mannelin Maarita

Toimielimen jäsenet Kämäräinen Matti puheenjohtaja. Meriläinen Jaana. Muukkonen Birgitta. Mannelin Maarita Esityslista 4/2016 1 Kokouskutsu Aika 17.03.2016 kello 09:30 Yhtymähallituksen info klo 8.00-8.45 Ryhmäkokoontumiset klo 8.45-9.30 Paikka talo 7/7. krs kokoushuone, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu (kokous

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus. Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus. Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 3.5.2010 klo 17.00 19.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 14.1.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 14.1.2014 klo 17.00 18.45 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1 Päätöksentekijät Partanen Ensio, vs. kirkkoherra Ahlfors Sirpa Vaittinen

Lisätiedot

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista 5/ (7)

Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista 5/ (7) Hämeen yhteistyöryhmä Esityslista 5/2010 1 (7) Aika: Maanantai klo 8.30 Paikka: Hämeen liitto maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5 Hämeenlinna 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 44

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2013 / 2013

PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS: Pöytäkirja on tarkastettu Hämeenkyrössä / 2013 / 2013 1 KOKOUSAIKA Maanantai 25.11.2013 17.00 KOKOUSPAIKKA Isopappila SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET: pj Erkki Malmberg, khra (x) vj, Heikki Uusitalo (x) j Tarja Hätönen (x) j Liisa Kivimäki (x) vj Teija Paldan-Piiponniemi

Lisätiedot

33 VARAEDUSTAJAN VALITSEMINEN LAKEUDEN ETAPPI OY: N YHTIÖKOKOUKSEEN 35 KIHNIÖN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNNÖN TARKISTAMINEN

33 VARAEDUSTAJAN VALITSEMINEN LAKEUDEN ETAPPI OY: N YHTIÖKOKOUKSEEN 35 KIHNIÖN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNNÖN TARKISTAMINEN ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 20.04.2015 klo 17.00 18.33 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Törmä Tapani Alkkiomäki Jari

Lisätiedot

Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut yhtymäkokouksen kokouskutsu

Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut yhtymäkokouksen kokouskutsu LIITE 151a Kunnanhallitus 18/28.10.2008 457 Liikelaitoskuntayhtymä Meri-Lapin kuntapalvelut yhtymäkokouksen kokouskutsu AIKA 2.12.2008 klo 10.00- PAIKKA Länsi-Pohjan keskussairaala, Selkäsaarikabinetti

Lisätiedot

Sisällysluettelo MAANKJ, :00, Pöytäkirja

Sisällysluettelo MAANKJ, :00, Pöytäkirja Sisällysluettelo MAANKJ, 4.3.2019 08:00, Pöytäkirja -1 Pöytäkirjan kansilehti (läsnäolijat)... 1 14 Kokouksen avaus ja sen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 3 15 Pöytäkirjan tarkastaminen... 4 16 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä 27.10.2008

Kokouspäivämäärä 27.10.2008 1 Aika: klo 10.00-11.30 Paikka: Hämeen liitto, maakuntahallituksen kokoushuone Niittykatu 5, Hämeenlinna 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus... 4 36 Pöytäkirjan tarkastajien valinta... 4 37 Muutokset

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymän hallitus 28.4.2006 50 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku TOIMINTAA OHJAAVA SÄÄNNÖSTÖ 1 Kuntayhtymän hallinnon järjestämisessä noudatetaan tämän säännön määräyksiä, jollei muualla

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Aika Tiistai 16.12.2014 klo 9.15 11.10 Paikka Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen,

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko. klo 9.00 Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja,

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen

Lisätiedot

Keskiviikko klo 12.00

Keskiviikko klo 12.00 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 3/2019 Kokousaika Kokouspaikka Käsitellyt asiat Asia no Keskiviikko klo 12.00 Kunnanvirasto Valtuustosali 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 8/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 8/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 7.11.2013 klo 18.00-19.05 Paikka Yläkoulun opettajainhuone Asiat 100 Kokouksen avaaminen 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot