Älykkäät ratkaisut luomukeruualueiden hyödyntämisessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Älykkäät ratkaisut luomukeruualueiden hyödyntämisessä"

Transkriptio

1 Lumen 1/2016 TEEMA-ARTIKKELI Älykkäät ratkaisut luomukeruualueiden hyödyntämisessä Reeta Sipola, agrologi (ylempi AMK), projektisuunnittelija, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin AMK Suomessa luonnonvaraisten raaka-aineiden kuten marjojen, kasvien ja sienten keruuta luomukeruuseen sertifioiduilta alueilta on potentiaalia kehittää nykyistä selvästi laajemmaksi toiminnaksi. Nykyisin tätä olemassa olevaa resurssia ei vielä hyödynnetä täydessä laajuudessa, vaikka edellytyksiä toiminnan kehittämiseen on. Suomi luomukeruun kärkimaana Paikallisella tasolla metsien luomusertifiointi voi monien mielestä tuntua turhalta, sillä luonnon puhtaus on suomalaisille kuluttajille itsestäänselvyys. Myöskään maatilat eivät vielä osaa nähdä luomualueiden hyödyntämistä yhtenä mahdollisena tuotantosuuntana. Maailmanmarkkinoilla tilanne on kuitenkin toinen. Luomumarkkinoiden vähittäiskaupan arvo on lähes 83 miljardia euroa ja markkinat ovat edelleen kasvussa. Kansainvälisessä vertailussa Suomi on luomukeruun globaali suurvalta, mikä on erityisesti Lapin, Koillismaan ja Kainuun laajojen sertifioitujen luomukeruualueiden ansiota. Suomen 11,6 miljoonaa hehtaaria on maailman suurin tilastoitu luomukeruualue, joka käsittää lähes kolmanneksen koko maailman luomukeruualueista Seuraavassa kuviossa (kuvio 1) on esitetty Suomen osuus maailman luomukeruualueista.

2 Suomen ja muun maailman luomukeruualueet % Muu maailma 25,8 milj. ha 69 % Suomi 11,6 milj. ha Kuvio 1. Suomen ja muun maailman luomukeruualueet (FiBL & IFOAM 2015, Marsi 2015) Kuluttajille tutumpaan viljelyluomuun verrattuna luomukeruualueiden perustaminen vaatii huomattavasti vähemmän panostusta. Esimerkiksi peltoviljelyssä luomuun siirtyminen voi tarkoittaa totuttujen toimintatapojen muuttamista, nykyisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön lopettamista, korvaavien aineiden etsimistä, uusien käytäntöjen opettelemista sekä mahdollisesti laitehankintoja. Luomukeruualueeksi hyväksymiseen vaaditaan, että alueella ei torjuta juurikääpää urealla, tehdä kemiallista heinäntorjuntaa glyfosaatilla, eikä lannoiteta metsiä muilla kuin luomuhyväksytyillä lannoitteilla. Näillä kriteereillä luomukeruualueeksi Suomen metsä-, kitu- ja joutomaista soveltuu jo valmiiksi noin 99 % ilman, että tarvitsee luopua mistään nykyisistä toimintatavoista tai tehdä kalliita investointeja. Suomella on siten käytössään merkittävä resurssi jonka hyödyntämistä on mahdollista lisätä huomattavasti nykyisestä, sillä luomuun on sertifioitu vasta noin 30 % siihen kelvollisista alueista. Kynnyksenä luomukeruun laajemmalle hyödyntämiselle on joustavan ja käyttäjiä palvelevan sertifiointimenetelmän kehittäminen. Luomukeruun sertifiointimenetelmän kehitys merkittävässä roolissa Luomukeruun valvontakäytännöt on kehitetty 2000 luvun alussa silloisen toimintaympäristön antamilla edellytyksillä ja pohjautuen viljelyluomun malleihin. Nykyisin valmiudet luomuvalvonnassa tarvittavan tiedon sähköiseen keruuseen ja siirtämiseen sekä käsittelyyn ovat merkittävästi kehittyneet.

3 Sertifiointijärjestelmän kehittämiseksi Lapissa on hanketoiminnan tuella pilotoitu vuosina uutta, selvitystyötä rationalisoivaa toimintamallia joka perustuu maanomistajien oman aktiivisuuden sijaan kolmannen osapuolen toteuttamaan riskinarviointimenettelyyn. Uusittu selvitysmalli mahdollistaa sen, että luomualueiden ulkopuolelle jäävät vain ne alueet, jotka aidosti ovat luomuun kelpaamattomia. Sertifiointimenetelmien ero on selvästi havaittavissa seuraavista esimerkkikartoista. Kuviossa (kuvio 2.) on esitetty aikaisempi luomukeruualueiden selvitysmenetelmä, jossa maanomistajan (tai hänen edustajansa) antamia tietoja puuttuu. Luomukeruualueen ulkopuolelle jäävät alueet on merkitty karttaan punaisella, ja niistä suuri osa olisi valvontakriteerien perusteella luomukelpoista. Kuvioissa käytettävät luomukeruualueiden karttaotteet ovat Lapin 4H-piiri / Suomen 4H-liiton selvityksen pohjalta editoitu Maanmittauslaitoksen karttapohja aineiston päälle. Kuvio 2. Luomukeruualueen karttaote Posiolta, aikaisempi selvitystapa (Peltola & Vuorela 2014) Seuraavassa kuviossa (kuvio 3.) saman alueen luomukeruualuetietojen selvitys on tehty uudella menetelmällä, jossa viranomaistahojen välinen tietojenvaihto on kattavampaa. Luomukeruualueen ulkopuolelle jäävät ainoastaan ne alueet, jotka aidosti eivät kuulu luomuun. Kehitystyöstä huolimatta uudetkin luomualueiden kartat ovat saatavissa edelleen vain paperiversioina tai sähköisesti pdf-muodossa.

4 Kuvio 3. Luomukeruualueen karttaote Posiolta, uusi selvitystapa (Peltola & Vuorela 2014) Luomukeruu nykyaikaistuu teknologialla ja yhteistyöllä Teknologian kehitys ja paikkatietoaineistojen saatavuuden helpottuminen luovat mahdollisuuksia uusiin ratkaisuihin myös luomukeruualueiden selvittämisessä ja luonnon eri käyttömuotojen yhteensovittamisessa. Julkisen hallinnon tietojärjestelmien yhteensopivuuden kehittäminen luo edellytyksiä sähköisten luomukeruukarttojen laatimiselle, kunhan yhteistyötä eri viranomaistahojen kanssa saadaan edelleen kehitettyä. Tieto yksityismetsissä toteutetuista, valtion tukemista luomusertifiointiin vaikuttavista lannoituksista on saatavissa Metsäkeskuksen kautta. Metsäkeskuksella on kuitenkin rajoituksia siihen, missä muodossa ja kenelle se voi tietoja eteenpäin luovuttaa. Sähköinen tiedonsiirto ei ole toistaiseksi ollut mahdollista luomukeruualueiden selvittämistä varten, ja tämä on merkittävästi vaikeuttanut luomukeruualueiden laajenemista. Sähköinen tiedonsiirto on käytössä joidenkin metsänomistajatahojen kanssa tehtävässä tiedonsiirrossa, mutta suuri osa tiedoista siirretään vielä tällä hetkellä manuaalisesti mikä vaikeuttaa luomukeruualueiden laajentamista. Lakia Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä ollaan päivittämässä. Päivittämisessä pyritään metsävaratiedon aikaisempaa vapaampaan jakamiseen, ja tämä voi avata mahdollisuuksia myös alueiden luomukelpoisuuden määrittelyssä tarvittavan tiedon aikaisempaa helpompaan saatavuuteen. Luomukeruun kehittämisen kannalta tämä on erittäin tärkeä ja ajankohtainen kysymys joka tulee huomioida lain päivittämisessä.

5 Sähköinen tieto luomustatuksesta yhdistettynä paikkatietoon avaa täysin uusia mahdollisuuksia esimerkiksi marja-alan toiminnan kehittämiselle. Käytännössä kehitys voi tarkoittaa esimerkiksi luomukeruun mobiilisovelluksen luomista. Alueittain kerättävien satomäärien seurantatietojen kerryttäminen luo mahdollisuuksia toiminnanohjausjärjestelmälle, jonka avulla yritykset voivat nykyistä tehokkaammin seurata ja kehittää prosessejaan. Myös poimijoiden näkökulmasta reaaliaikainen tiedonsaanti tehostaa työskentelyä ja siten parantaa ansaintamahdollisuuksia. Reaaliaikaisten sijaintitietojen käytön myötä maastossa toimimisen turvallisuuden lisääntyminen on marja-alan yritysten näkemyksen mukaan merkittävä mobiilin teknologian tuoma hyöty. Marja-alan lisäksi kiinnostusta luomukeruualueiden mobiilin tiedon hyödyntämiseen on myös luontoon pohjautuvia palveluja tuottavilla matkailuyrityksillä, jotka näkevät luomutiedon tarjoamisen asiakkaitaan kiinnostavana tietona. Teknologian tuomien uusien mahdollisuuksien hyödyntämisen lisäksi älykästä käyttöä on luonnonraakaaineiden jalostusasteen nostaminen. Kotimainen teollisuus on viime vuosina lisännyt marjojen käyttöä ja markkinoille on saatu uusia tuotteita kuten marjajauheita, kuivattuja marjoja, marjansiemenöljyjä, kosmetiikkatuotteita, glögejä ja liköörejä. Ruotsissa tuotekehitykseen ja markkinointiin on kuitenkin panostettu Suomea enemmän. Jalostamatonta metsämarjaa viedäänkin meiltä yhä enemmän naapurimaahan, jossa sen synnyttää työpaikkoja jalostusketjuun ja raaka-aineen arvo nousee jalostuksen myötä. Tähän kehitykseen vaikuttavat osaltaan myös maiden erilaiset kuljetustuet, mutta Suomessa tulee panostaa nykyistä enemmän tuotekehityksen ja markkinoinnin edistämiseen. Elinkeinoja tukeva, luonnon eri käyttömuotoja yhteen sovittava ja paikallisten raaka-aineiden hyödyntämiseen älykkäitä ratkaisuja tarjoava osaaminen on kova vaatimus jota ei voida toteuttaa yhdellä reseptillä. Merkittävä kehitys edellyttää eri alojen osaamisen yhdistämistä ja vuoropuhelua. Lapin AMKin osaamisalojen välisellä yhteistyöllä voidaan tukea luonnonvarojen kestävän käytön edistämistä. Lähteet Elo, J Luomuliitto. Elintarvikeasiantuntijan, Kansainvälisen luomujärjestö IFOAMin EU-ryhmän neuvoston Suomen edustajan haastattelu

6 FiBL & IFOAM The World of Organic Agriculture. Statistics and Emerging Trends Research Institute of Organic Agriculture (FiBL) Frick, Switzerland & International Federation of Organic Agriculture Movements (IFOAM), Bonn, Germany. Inspire-sihteeristö, Maanmittauslaitos & Olavi Köngäs (toim.) Kansallinen paikkatietostrategia Paikkatiedon paikka. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 4/2014. Helsinki. Kaila, A. & Ihalainen, A Metsävarat. Teoksessa A. Peltola (toim.) Metsätilastollinen vuosikirja Metsäntutkimuslaitos. Sastamala: Tammerprint Oy. 33. Marsi Luonnonmarjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna Maaseutuviraston julkaisusarja: Raportteja ja selvityksiä. ISBN (Verkkojulkaisu) 3/2016. Maaseutuvirasto. Seinäjoki. MMM Lisää luomua! Hallituksen luomualan kehittämisohjelma ja luomualan kehittämisen tavoitteet vuoteen Maa- ja metsätalousministeriö. Juvenes Print. Moisio, S Kiina on tärkein suomalaisen metsämustikan vientimaa. Arktiset Aromit ry Viitattu Mäkitalo, I Pro Agria. Luonnontuotetoimialakehittäjän haastattelu Peltola, R. & Vuorela, E Luomukeruualueiden sertifiointi - selvitysprosessin kehitys riskienhallintasuunnitelma. Loppuraportin liite. Teoksessa E. Vuorela (toim.) Keruuluomun valvontakäytäntöjen ajantasaistamisen selvityshanke Luomu-Lappi, loppuraportti. Lapin 4H-piiri, Suomen 4H liitto. Pirkonen, J Suomen metsäkeskus. Esittelijän haastattelu Ristioja A. 2015a. Luonnontuotealan toimialapäällikön haastattelu Sahota, A The Global Market for Organic Food & Drink. Teoksessa H. Willer & J. Lernoud. (toim.) The World of Organic Agriculture, Statistics and Emerging Trends FiBL-IFOAM Report. Research

7 Institute of Organic Agriculture (FiBL), Frick, and International Federation of Organic Agriculture Movements (IFOAM). Bonn Asiasanat: luomutuotanto, luonnontuotteet, keräilytuotteet, paikkatietojärjestelmät

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomufoorumi 3.2.2016 Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Eija Vuorela Suomen 4H-liitto/Youngfour Oy Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) -hanke Yhteistyössä Rainer Peltola LUKE 2 Mennään metsään Suomi

Lisätiedot

LUOMU Luonnonalueiden luomustatuksesta

LUOMU Luonnonalueiden luomustatuksesta LUOMU Luonnonalueiden luomustatuksesta 12.4.2017 Limingan luontokeskus, Liminka Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ely-keskus 13.4.2017 Luomuluonnontuote eli luomukeruutuote on Neuvoston

Lisätiedot

LUOMUKERUUTUOTANNON POTENTIAALI JA UUDEN SELVITYSMALLIN KÄYTÄNNÖT Eija Vuorela Youngfour Oy

LUOMUKERUUTUOTANNON POTENTIAALI JA UUDEN SELVITYSMALLIN KÄYTÄNNÖT Eija Vuorela Youngfour Oy LUOMUKERUUTUOTANNON POTENTIAALI JA UUDEN SELVITYSMALLIN KÄYTÄNNÖT 19.1.2017 Eija Vuorela Youngfour Oy Potentiaali on huikea! Suomessa on maailman suurin yhtenäinen luomukeruualue pintaala, n.13milj.ha

Lisätiedot

Luomuluonnontuotteiden mahdollisuudet Arktiset Aromit ry:n 25-vuotisjuhlaseminaari Birgitta Partanen

Luomuluonnontuotteiden mahdollisuudet Arktiset Aromit ry:n 25-vuotisjuhlaseminaari Birgitta Partanen Luomuluonnontuotteiden mahdollisuudet Arktiset Aromit ry:n 25-vuotisjuhlaseminaari 18.6.2018 Birgitta Partanen ARKTISET AROMIT ry. 2018 MIKSI LUOMUA? LUOMU ON TUNNETTU LAATUJÄRJESTELMÄ Luomu on maailmanlaajuisesti

Lisätiedot

Metsien sertifiointi luomukeruualueiksi Etelä-Savossa

Metsien sertifiointi luomukeruualueiksi Etelä-Savossa Metsien sertifiointi luomukeruualueiksi Etelä-Savossa Luomuvalvontapäivä 17.3.2016 Birgitta Partanen, HY/Ruralia-instituutti Luomumetsistä moneksi -hanke 17.3.2016 1 Luomuluonnontuote eli luomukeruutuote

Lisätiedot

LUOMUSERTIFIOINNILLA LISÄARVOA Eija Vuorela Youngfour Oy

LUOMUSERTIFIOINNILLA LISÄARVOA Eija Vuorela Youngfour Oy LUOMUSERTIFIOINNILLA LISÄARVOA 23.2.2017 Eija Vuorela Youngfour Oy Luomusertifioinnilla lisäarvoa selvitys Miksi? Luomutuotteiden kaupallinen kysyntä kasvaa, erityisesti kv markkinoilla Luomujalostajat

Lisätiedot

Luomun käyttäjän käsikirja

Luomun käyttäjän käsikirja Luomun käyttäjän käsikirja on koottu Viesti luomusta oikein hankkeessa avuksi ammattikeittiöille ja kaupan alalle luomun varmentamiseen ja viestintään. Käsikirja on helppokäyttöinen opas, josta tarvittavat

Lisätiedot

LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI MAISTA LUOMU TERTTI

LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI MAISTA LUOMU TERTTI LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI MAISTA LUOMU TERTTI 1.10.2016 TAUSTAA LUOMUMETSISTÄ MONEKSI -TIEDOTUSHANKE 2015-2016 Etelä-Savossa toteutetaan Luomumetsistä moneksi

Lisätiedot

TALOUDELLISTA HYÖTYÄ LUOMUKERUU- ALUEESTA LUOMUPÄIVÄT , TURKU

TALOUDELLISTA HYÖTYÄ LUOMUKERUU- ALUEESTA LUOMUPÄIVÄT , TURKU TALOUDELLISTA HYÖTYÄ LUOMUKERUU- ALUEESTA LUOMUPÄIVÄT 17.11.2016, TURKU BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI LUOMUMETSISTÄ MONEKSI -TIEDOTUSHANKE 2015-2017 Etelä-Savossa toteutetaan Luomumetsistä moneksi

Lisätiedot

LUONNONTUOTEALA. Luonnontuotealan aamukahvitilaisuus Toimialapäällikkö Anne Ristioja Rovaniemi 5.6.2015

LUONNONTUOTEALA. Luonnontuotealan aamukahvitilaisuus Toimialapäällikkö Anne Ristioja Rovaniemi 5.6.2015 LUONNONTUOTEALA Luonnontuotealan aamukahvitilaisuus Toimialapäällikkö Anne Ristioja Rovaniemi 5.6.2015 Viikko 23 on Villiruokaviikko Luonto on täynnä ruokaa ELO-säätiö ELO-säätiö on Suomalaisen ruokakulttuurin

Lisätiedot

Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki

Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki Luonnontuotealan toimialaraportti 2016 11.5.2016 Helsinki Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ELY-keskus Luonnontuotteet Marjat Sienet Yrtit Erikoisluonnontuotteet Mahla, pihka, terva,

Lisätiedot

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotteet vientivaltteina & Luonnonyrttioppaan esittely FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan valtakunnallinen toimialajärjestö, perustettu v. 1993 Tavoitteena edistää

Lisätiedot

Luomuohjelman arviointi. Sari Rannanpää

Luomuohjelman arviointi. Sari Rannanpää Luomuohjelman arviointi Sari Rannanpää Luomuohjelman arviointi Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI & TK-Eval Kesä syyskuu 2018 Aineisto: dokumentti- ja tilastoaineisto, haastattelut (29), luomualan

Lisätiedot

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomuluonnontuotteet, arvoketjutyöryhmä 1. tapaaminen 6.4.2016

Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomuluonnontuotteet, arvoketjutyöryhmä 1. tapaaminen 6.4.2016 Metsäluomu biotalouden mahdollisuutena Luomuluonnontuotteet, arvoketjutyöryhmä 1. tapaaminen 6.4.2016 Eija Vuorela Suomen 4H-liitto/Youngfour Oy Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA)

Lisätiedot

Metsänomistajat osaksi luonnontuotealan tuottajaverkostoa

Metsänomistajat osaksi luonnontuotealan tuottajaverkostoa Lumen 3/2017 TEEMA-ARTIKKELI Metsänomistajat osaksi luonnontuotealan tuottajaverkostoa Seija Niemi, projektipäällikkö, tuntiopettaja, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Luomukeruualueiden sertifiointi. Sysmä Jaana Elo

Luomukeruualueiden sertifiointi. Sysmä Jaana Elo Luomukeruualueiden sertifiointi Sysmä 16.5.2019 Jaana Elo Luomukeruu Neuvoston asetus 834/2007, art. 2, Määritelmät, kohta e) Kasvituotannolla tarkoitetaan kasvinviljelytuotteiden tuotantoa, johon kuuluu

Lisätiedot

LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS. Tulosten yhteenveto

LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS. Tulosten yhteenveto LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS Tulosten yhteenveto 13.3.2019 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Pro Luomu teki selvityksen Suomen luomuelintarvikeviennistä helmimaaliskuussa 2019. Tavoitteena oli selvittää

Lisätiedot

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Metsien luonnontuotteet ja luomu Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Keruuluomu / luomukeruu Luonnonmarjat ja -sienet ovat luomua, jos ne on kerätty erikseen määritellyiltä luomukeruualueilta Keruualueeksi

Lisätiedot

Tutkittua tietoa luomusta

Tutkittua tietoa luomusta Tutkittua tietoa luomusta Luomumarkkinoiden ja liiketoiminnan nykytila Sinikka Mynttinen, Aalto yliopiston Pienyrityskeskus 4.3.2014 Kansainväliset luomumarkkinat Luomumarkkinoiden kehitys Euroopassa ja

Lisätiedot

Suomen 4H-liitto/LuomuLappi-selvityshanke/Eija Vuorela

Suomen 4H-liitto/LuomuLappi-selvityshanke/Eija Vuorela 7.5.2014 1 Luomua Laatua? Luomuluonnontuotteiden sertifiointijärjestelmä kehittyy Eija Vuorela, hankevastaava LuomuLappi selvityshanke Suomen 4H-liitto/4HLappi 8.5.2014 Miksi luomu kiinnostaa? Kuluttajat

Lisätiedot

Metsien luonnontuotteiden tuottaminen ja luomusertifiointi. Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin-hanke (LULUME)

Metsien luonnontuotteiden tuottaminen ja luomusertifiointi. Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin-hanke (LULUME) Metsien luonnontuotteiden tuottaminen ja luomusertifiointi Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin-hanke (LULUME) Lämpöyrittäjyyspäivä 29.3.2019 Luomua ja luonnontuotteita metsävaratietoihin -hanke

Lisätiedot

Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala

Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala Metsät, metsätalous ja luonnontuoteala Marko Ämmälä Tammela 5.6.2019 Euroopan metsäpeitteisin valtio Metsät mahdollisuutena Metsät peittävät 33 % Euroopan ja 73% Suomen pinta-alasta Suomessa käytetään

Lisätiedot

METSÄMARJOJEN KV-MARKKINAT

METSÄMARJOJEN KV-MARKKINAT METSÄMARJOJEN KV-MARKKINAT Antti Väliaho, Foodwest Oy antti.valiaho@foodwest.fi www.foodwest.fi www.elintarvikekehitys.fi Metsämarjojen potentiaali Maailmalla on vahva trendi eksoottisuuden ympärillä Pohjoinen

Lisätiedot

Mitä luomukeruualueiden sertifiointi tarkoittaa? Livia Jaana Elo

Mitä luomukeruualueiden sertifiointi tarkoittaa? Livia Jaana Elo Mitä luomukeruualueiden sertifiointi tarkoittaa? Livia 22.1.2019 Jaana Elo Luomukeruu Neuvoston asetus 834/2007, art. 2, Määritelmät, kohta e) Kasvituotannolla tarkoitetaan kasvinviljelytuotteiden tuotantoa,

Lisätiedot

Keruualueiden luomusertifiointi

Keruualueiden luomusertifiointi Keruualueiden luomusertifiointi 19.1.2017 Sampsa Heinonen Evira Neuvoston asetuksen (EY 834/2007) 12 artikla, kohta Luonnonalueilla, metsissä ja maanviljelysalueilla luontaisesti kasvavien kasvien ja niiden

Lisätiedot

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits Market intelligence for healthy profits Marjat maailmassa Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin Projektin tavoitteet Löytää malleja marja-alan osaamisen tuotteistamiseksi korkean jalostusarvon

Lisätiedot

Luonnontuotteiden luomusertifioinnista

Luonnontuotteiden luomusertifioinnista Luonnontuotteiden luomusertifioinnista Luomuinstituutin luento Mikkeli 3.11.2015 Birgitta Partanen, HY/Ruralia-instituutti Luomumetsistä moneksi -hanke 3.11.2015 1 Esitys on toteutettu yhteistyössä Eija

Lisätiedot

Luomuviljan hinnan määräytyminen Suomessa / Euroopassa. Luomuviljan markkinanäkymät

Luomuviljan hinnan määräytyminen Suomessa / Euroopassa. Luomuviljan markkinanäkymät Erkki Pöytäniemi Luomuviljan hinnan määräytyminen Suomessa / Euroopassa. Luomuviljan markkinanäkymät Luomulla nousuun -päivä 22.1.2018 Erkki Pöytäniemi: my background MSc. Agronomy involved in organics

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON METSÄT LUOMUUN? KOKEMUKSIA LUOMUSERTIFIOINNIN EDISTÄMISESTÄ YKSITYISMETSIEN MAAKUNNASSA

ETELÄ-SAVON METSÄT LUOMUUN? KOKEMUKSIA LUOMUSERTIFIOINNIN EDISTÄMISESTÄ YKSITYISMETSIEN MAAKUNNASSA ETELÄ-SAVON METSÄT LUOMUUN? KOKEMUKSIA LUOMUSERTIFIOINNIN EDISTÄMISESTÄ YKSITYISMETSIEN MAAKUNNASSA SARI IIVONEN & BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI NOORMARKKU 28.9.2016 TAUSTAA Etelä-Savossa on pitkät

Lisätiedot

Kehittyvää liiketoimintaa luomuluonnontuotteista tarpeita, mahdollisuuksia ja jatkoaskelia

Kehittyvää liiketoimintaa luomuluonnontuotteista tarpeita, mahdollisuuksia ja jatkoaskelia Kehittyvää liiketoimintaa luomuluonnontuotteista tarpeita, mahdollisuuksia ja jatkoaskelia Luonnontuotealan koordinaatiohanke LUMOA Lahti 7.2.2018, MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti,

Lisätiedot

Green Care -laatumerkit takaavat asiakkaille toiminnan kokonaisvaltaista turvallisuutta

Green Care -laatumerkit takaavat asiakkaille toiminnan kokonaisvaltaista turvallisuutta Lumen 2/2016 TEEMA-ARTIKKELI Green Care -laatumerkit takaavat asiakkaille toiminnan kokonaisvaltaista turvallisuutta Reeta Sipola, agrologi (ylempi AMK), projektisuunnittelija, Teollisuuden ja luonnonvarojen

Lisätiedot

LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI

LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI LUOMUKERUU -ALUEIDEN SERTIFIOINTI BIRGITTA PARTANEN RURALIA-INSTITUUTTI SISÄLTÖ TAUSTAA TAVOITTEET AINEISTOT JA MENETELMÄT MERKITYS TAUSTAA LUOMUMETSISTÄ MONEKSI -TIEDOTUSHANKE 2015-2016 Etelä-Savossa

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala nyt Lutunen-hankkeen seminaari 24.10.2018 Rovaniemi Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian mukaan luonnontuotteet

Lisätiedot

Keruualueiden luomusertifiointi

Keruualueiden luomusertifiointi Keruualueiden luomusertifiointi 7.2.2018 Sampsa Heinonen Evira Neuvoston asetuksen (EY 834/2007) 12 artikla, kohta Luonnonalueilla, metsissä ja maanviljelysalueilla luontaisesti kasvavien kasvien ja niiden

Lisätiedot

Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja

Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja Luomukoordinaatiohankkeen kick off - työpaja 10.00 Tervetuloa, päivän tarkoitus ja ohjelman esittely (Marja-Riitta Kottila) 10.10 Keitä me olemme, esittäytyminen 10.30 Alueiden suunnitelmat 11.00 Luomualan

Lisätiedot

Metsistä saa muutakin kuin puuta

Metsistä saa muutakin kuin puuta Metsistä saa muutakin kuin puuta Rainer Peltola Luonnonvarakeskus Mitä muuta? Tuotteita: Luonnontuotteita, riistaa, makeaa vettä, energiaa Säätelyä: Hengitysilmaa, ilmaston säätelyä, tulvien tasausta,

Lisätiedot

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio 1.4.2014 Paikkatietostrategia 2005-2010 ensimmäisen kansallisen paikkatietostrategian (Paikkatietoasiain neuvottelukunta) Painopiste: paikkatietoinfrastruktuurin

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry

Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset. FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Kainuun luonnontuotealan nykytila ja tulevaisuus: kartoituksen tulokset FT Anni Koskela Arktiset Aromit ry Luonnontuotealan yhteistyöverkostot Kainuussa -esiselvityshanke 2016 Sisältö Lähtökohdat ja tausta

Lisätiedot

Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015. Tampereen kaupunki

Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015. Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015 Tampereen kaupunki 28.3.2013 TAMPERE Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 1 PAIKKATIETO JA PAIKKATIETOINFRASTRUKTUURI KÄSITTEENÄ Paikkatiedolla tarkoitetaan

Lisätiedot

Metsähallituksen rooli ekosysteemipalveluiden tuottajana

Metsähallituksen rooli ekosysteemipalveluiden tuottajana Metsähallituksen rooli ekosysteemipalveluiden tuottajana Lapin metsätalouspäivät 13.2.2014 Antti Otsamo Kehitys- ja ympäristöpäällikkö, MMT Metsähallitus edelläkävijä vihreillä markkinoilla Vihreät markkinat?

Lisätiedot

Luomuliitto. Luomulehti

Luomuliitto. Luomulehti Luomuliitto Alueelliset luomuyhdistykset ympäri Suomea Luomutuottajien edunvalvonta Asiantuntijapalvelu ja mentor-toiminta Pienimuotoisen elintarvikejalostuksen edistäminen Luomulehti Luomulehti Ammattitaito

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015

Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Luomu Suomessa 2014 Tämän aineiston kokoamiseen on käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukea. Päivitetty 12.10.2015 Sisällys Luomupeltoala Luomuviljelyn kehitys 2006-2014 Luomukasvintuotanto Luomukotieläintilat

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki

Green Key - te tapäivä tuotteiden vastuullisuudesta Mokkamestarit, Tampere Meira, Helsinki Green Key - teemailtapäivä tuotteiden vastuullisuudesta 17.4. Mokkamestarit, Tampere 25.4. Meira, Helsinki Ympäristömerkityt tuotteet Green Key sertifioiduissa kohteissa Aina Green Key -kohteissa: Päivittäiset

Lisätiedot

Marjamaat ja maisema kauppatavaraksi?

Marjamaat ja maisema kauppatavaraksi? Marjamaat ja maisema kauppatavaraksi? Airi Matila Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Forest heritage developer project http://www.metsavastaa.net/metsakulttuuri VOIMAMETSÄ tilaisuus Haukiputaalla 19.5.2010

Lisätiedot

Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla. POROT-seminaari Juhani Karjalainen

Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla. POROT-seminaari Juhani Karjalainen Olemme edelläkävijä vihreillä markkinoilla POROT-seminaari 14.5.2012 Juhani Karjalainen Metsähallituksen maat ja vedet 2011 Talousmetsien metsämaata 3,5 milj. ha Kitu- ja joutomaata 1,4 milj. ha (ei metsätalouskäytössä)

Lisätiedot

Luonnontuotealan kehittämistyö ja -tarpeet

Luonnontuotealan kehittämistyö ja -tarpeet Luonnontuotealan kehittämistyö ja -tarpeet Joensuu 24.4.2019 Juha Rutanen, projektipäällikkö Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti Luonnontuotealalla monipuolista yrittäjyyttä, 750 yritystä, lisäarvomahdollisuuksia

Lisätiedot

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla

Lisätiedot

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC Yleistä - ENPI = European Neighbourhood and Partnership Instrument - CBC = Cross-border

Lisätiedot

Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi?

Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi? Luonnontuotealan innovaatioverkosto ja toimialan uudet mahdollisuudet -hanke (LT-INNO) Miten metsästä lisää raaka-ainetta jalostettavaksi? MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Seinäjoki

Lisätiedot

Miten luomuraaka-aineiden käyttönne / luomutuotteiden myyntinne/tuotantonne on kehittynyt viime vuoden aikana?

Miten luomuraaka-aineiden käyttönne / luomutuotteiden myyntinne/tuotantonne on kehittynyt viime vuoden aikana? Kooste luomun ketjubarometrista ja luomualan keskustelutilaisuudesta! Miten luomuraaka-aineiden käyttönne / luomutuotteiden myyntinne/tuotantonne on kehittynyt viime vuoden aikana? Kaikki 2015, n=336 2013,

Lisätiedot

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy Protomo Uusi suomalainen innovaatioapparaatti Petri Räsänen Hermia Oy Mielestäni Suomen innovaatiojärjestelmän suurin haaste on tämä: Meillä on valtavasti tietopotentiaalia. Kuitenkaan tämä potentiaali

Lisätiedot

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty

Luomu Suomessa 2016 Päivitetty Luomu Suomessa 2016 Päivitetty 21.3.2017 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

LUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 #TUPLATAANLUOMU. Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat

LUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 #TUPLATAANLUOMU. Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat LUOMUALAN EDUSKUNTAVAALI- TAVOITTEET 2019 Biodynaaminen yhdistys Luomuliitto Pro Luomu Yhdistyneet luomutuottajat LUOMULLA ON MARKKINAPOTENTIAALIA Suomen luomumarkkina Kaupan ja teollisuuden Luomun markkina

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi

Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi Elinkeinoseminaari Seinäjoki 16.5.2007 16.5.2007 Asko Peltola Elinkeinoseminaari 2007 1 Maakuntasuunnitelman visio 2030: Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS

Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS Perustietoa luomusta VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE LUOMUTUOTANTO METSÄN ANTIMET LUOMUELINTARVIKKEIDEN KULUTUS LUOMUTUOTANTO VIESTI LUOMUSTA OIKEIN -HANKE Mitä luomu on? Luomuelintarvike on aina peräisin

Lisätiedot

Luomufoorumi Valvonnasta luomun vahvuus. Pääjohtaja Matti Aho Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Luomufoorumi Valvonnasta luomun vahvuus. Pääjohtaja Matti Aho Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Luomufoorumi 10.4.2014 Valvonnasta luomun vahvuus Pääjohtaja Matti Aho Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Alan yhteiset tavoitteet 1) Luomutuotannon lisääminen 20 % peltoalasta vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

Luonto kasvattaa metsissä ja soilla maukkaan marjasadon

Luonto kasvattaa metsissä ja soilla maukkaan marjasadon Luonto kasvattaa metsissä ja soilla maukkaan marjasadon Jokaisen luonnossa liikkujan on mahdollista hyödyntää metsien tarjoamia luonnonantimia. Luonto kasvattaa metsissä ja soilla maukkaan marjasadon Suomessa

Lisätiedot

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu

TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu TEM Toimialapalvelu Luonnontuoteala kasvaa ja monipuolistuu Arktisten Aromien 25-vuotisjuhlaseminaari 18.6.2018 Anne Ristioja, Lapin ELY-keskus Luonnontuoteala kehittyy osana biotaloutta Suomen biotalousstrategian

Lisätiedot

Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014

Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014 Onko viljelijöillä kiinnostusta siirtyä luomuun? Anne Kallinen 10.6.2014 SISÄLTÖ 1. Luomutuotannon osuudet 2013 2. Luomutuottajan yrittäjäominaisuudet 3. Luomutuotannossa jatkaminen ja luomuun siirtyminen

Lisätiedot

Ekologian ja käyttäjien arvostusten yhteensovittaminen matkailualueilla. Anne Tolvanen

Ekologian ja käyttäjien arvostusten yhteensovittaminen matkailualueilla. Anne Tolvanen Ekologian ja käyttäjien arvostusten yhteensovittaminen matkailualueilla Anne Tolvanen Matkailun määrä kasvaa Yhteensovittamisen tarve muiden maankäyttömuotojen kanssa kasvaa Tarvitaan keinoja ja työkaluja,

Lisätiedot

Suomen ympäristökeskus SYKE Tietokeskus Geoinformatiikkayksikkö Paikkatieto- ja kaukokartoituspalvelut

Suomen ympäristökeskus SYKE Tietokeskus Geoinformatiikkayksikkö Paikkatieto- ja kaukokartoituspalvelut EO Suomen ympäristökeskus SYKE Tietokeskus Geoinformatiikkayksikkö Paikkatieto- ja kaukokartoituspalvelut Ylläpidämme ja kehitämme paikkatieto- ja kaukokartoitusaineistoja sekä niiden käyttöympäristöä.

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö

Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima 21.8.2018 Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Yli 70 % Suomen EU:lta saamasta rahamäärästä maaseudun ja maatalouden rahoituksen

Lisätiedot

Luomun asema tulevalla tukikaudella. Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto

Luomun asema tulevalla tukikaudella. Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto Luomun asema tulevalla tukikaudella Elisa Niemi Toiminnanjohtaja Luomuliitto Luomuliitto 13 paikallista luomuyhdistystä Luomutuottajien edunvalvontaa ja neuvontaa Pienyritysjäseniä ja elintarvikejalostuksen

Lisätiedot

Kannattaa myydä, mitä asiakas haluaa. Pirkko Taskinen Lavango Oy

Kannattaa myydä, mitä asiakas haluaa. Pirkko Taskinen Lavango Oy Kannattaa myydä, mitä asiakas haluaa Pirkko Taskinen Lavango Oy Pirkko Taskinen, DI Perustaja, Lavango Oy 25 vuoden kansainvälinen kokemus: Nokia, Ericsson, Alcatel ja Storvik & Co Liikkeenjohdon konsultointi:

Lisätiedot

Kansallisen paikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous

Kansallisen paikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous Kansallisen paikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus Patinen kokous 27.9.2013 Paikkatietostrategian päivitys Vision, tavoitteiden ja toimenpiteiden työstäminen strategiaryhmässä kesä- elokuu Esittely

Lisätiedot

Teknologia jalostusasteen työkaluna. FENOLA OY Harri Latva-Mäenpää Toimitusjohtaja 14.5.2014 Seinäjoki

Teknologia jalostusasteen työkaluna. FENOLA OY Harri Latva-Mäenpää Toimitusjohtaja 14.5.2014 Seinäjoki Teknologia jalostusasteen työkaluna FENOLA OY Harri Latva-Mäenpää Toimitusjohtaja 14.5.2014 Seinäjoki Fenola Oy Fenola Oy on suomalainen yritys, jonka liikeideana on valmistaa ainutlaatuisia ja aitoja

Lisätiedot

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj

Korjausliike kestävään talouteen. Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja. 1Lassila & Tikanoja Oyj Korjausliike kestävään talouteen Yhden jäte toisen raaka-aine Eeva Lammi, ympäristöhuollon asiantuntija, Lassila & Tikanoja 1Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj 2 KIERRÄTYS JA HYÖDYNTÄMINEN:

Lisätiedot

Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista

Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista Veera Tahvanainen ja Mikko Kurttila Luonnontuotealan tutkimusseminaari, Ruka, Kuusamo 11.11.2015 Taustaa Luonnontuotteisiin

Lisätiedot

RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä.

RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä. KIITOS RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä. Konsernimme liikevaihto on n. 114 milj. euroa ja palveluksessamme työskentelee maanlaajuisesti yli 3500 alamme ammattilaista. Olemme

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala

Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala Maailma Suomi Luovat toimialat Pohjois-Karjala Näkymiä Kolin huipulla 1.9.2010 Luovien toimialojen määrittelyä... Tuotteiden ja palveluiden tuotannossa keskeistä: luovuus ja henkilökohtainen lahjakkuus

Lisätiedot

Baltic TRAM. Business pilots - Aamukahvit. Silja Keränen ja Ninetta Chaniotou

Baltic TRAM. Business pilots - Aamukahvit. Silja Keränen ja Ninetta Chaniotou Business pilots - Aamukahvit Silja Keränen ja Ninetta Chaniotou KAJAANI, TORSTAI 1.12.2016 2 Baltic TRAM Mistä on kyse TRAM = Transnational Research Access in the Baltic Sea Macro Region Kesto: 3/2016-2/2019

Lisätiedot

Luomu Suomessa Päivitetty

Luomu Suomessa Päivitetty Luomu Suomessa 2018 Päivitetty 2.5.2019 Sisällys 2. Sisällys 3. Luomualan kehitys 4. Luomutilat 5. Puutarhatuotanto 6. Kasvintuotanto 7. Kotieläintilat 8. Kotieläintuotanto 9. Luomukeruu 10. Luomun valmistus

Lisätiedot

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomuviljelyn peruskurssi LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke Luomutuotannon tilanne Muutokset tilan toiminnassa luomuun siirryttäessä Maan rakenteen ja viljelykierron merkitys Viljelykiertoon

Lisätiedot

Luonnonraaka-ainekartat - paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet

Luonnonraaka-ainekartat - paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet Luonnonraaka-ainekartat - paikkatiedon hyödyntämismahdollisuudet Kaustinen 28.3.2017 Ron Store Runko Paikkatieto ja paikkatietojärjestelmät Raaka-ainekartat Metsänomistajakyselyn tulokset: suhtautuminen

Lisätiedot

Luomuliitto. Luomuleht

Luomuliitto. Luomuleht Luomuliitto Alueelliset luomuyhdistykset ympäri Suomea Luomutuottajien edunvalvontaa Neuvontaa ja verkostoitumista Pienimuotoisen elintarvikejalostuksen edistäminen Luomuleht Luomuleht Ammattitaito parantaa

Lisätiedot

LAPIN LUOMUKERUUALUEIDEN MOBIILIPAIKANNUS

LAPIN LUOMUKERUUALUEIDEN MOBIILIPAIKANNUS LAPIN LUOMUKERUUALUEIDEN MOBIILIPAIKANNUS Selvitys edellytyksistä Reeta Sipola Opinnäytetyö Alueiden käytön suunnittelun koulutusohjelma Agrologi YAMK 2015 Opinnäytetyön tiivistelmä Luonnonvara-ala Alueiden

Lisätiedot

Yllättikö puun alkuperän hallinnan vaatimus FSC- ja PEFC-standardit

Yllättikö puun alkuperän hallinnan vaatimus FSC- ja PEFC-standardit Yllättikö puun alkuperän hallinnan vaatimus FSC- ja PEFC-standardit Timo Soininen Pääarvioija, Tuotepäällikkö FSC CoC 1 Julkinen Yllättikö puun alkuperän hallinnan vaatimus Esittely Timo Soininen Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Hallitusohjelman maininnat

Hallitusohjelman maininnat Hallitusohjelman maininnat Esa Halme Mitä hallitusohjelma kertoo? Tulkintani mukaan 3 viestiä. Maailmalle: Suomi laittaa asiansa kuntoon Kotimaisille johtajille: Investoikaa parikymmentä ylimääräistä miljardia

Lisätiedot

Rypsi luomuviljelyssä tuloksia ja haasteita

Rypsi luomuviljelyssä tuloksia ja haasteita Rypsi luomuviljelyssä tuloksia ja haasteita Miia Kuisma tutkija MTT Kasvintuotannon tutkimus 3.3.2011 1 3.3.2011 M. Kuisma: Rypsi luomuviljelyssä Sisältö Rypsinviljelyn kehitys Suomessa Rypsin rooli luomutuotannossa

Lisätiedot

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen metsäohjelma 2015 Valtioneuvosto hyväksyi päivitetyn Kansallinen

Lisätiedot

Villinä luontoon. Luonnontuotealan toimialalaraportin antia sekä kokemuksia Britannian villiyrttiliiketoiminnasta

Villinä luontoon. Luonnontuotealan toimialalaraportin antia sekä kokemuksia Britannian villiyrttiliiketoiminnasta Villinä luontoon Luonnontuotealan toimialalaraportin antia sekä kokemuksia Britannian villiyrttiliiketoiminnasta 22.6.2016 Rovaniemi Anne Ristioja Luonnontuotealan toimialapäällikkö Lapin ELY-keskus Luonnontuotteet

Lisätiedot

Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä?

Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä? Suomen kilpailukyky metsäalalla onko sitä? Puuta liikkeelle seminaari Jyväskylä Ylitarkastaja Matti Mäkelä MMM/LVO/MBY 1 Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston toiminta-ajatus Osaston toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group

Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, Metsä Group Biotuotetehtaan mahdollistama puunhankinnan lisäys ja sen haasteet Olli Laitinen, 1 Aiheena tänään Metsäteollisuus vahvassa nousussa Äänekosken biotuotetehdas Investointien vaikutukset puunhankintaan 2

Lisätiedot

Luomuliitto vie luomua eteenpäin. www.luomuliitto.fi

Luomuliitto vie luomua eteenpäin. www.luomuliitto.fi Luomuliitto vie luomua eteenpäin www.luomuliitto.fi Luomuliitto 14 paikallista luomuyhdistystä Luomutuotannon kehittäminen tuottajien kanssa yhteistyössä Pienimuotoisen elintarviketuotannon edistäminen

Lisätiedot

Lainsäädännön asettamat vaatimukset Luomuketjulle. Mikkeli 23.1.2014 Jaana Elo KoKo Palvelut

Lainsäädännön asettamat vaatimukset Luomuketjulle. Mikkeli 23.1.2014 Jaana Elo KoKo Palvelut Lainsäädännön asettamat vaatimukset Luomuketjulle Mikkeli 23.1.2014 Jaana Elo KoKo Palvelut Luomutuotteita sääteleviä lainsäädäntöjä Neuvoston asetus 834 / 2007 Komission asetus 889 / 2008 MMMa 846 / 2008

Lisätiedot

Metsien luomusertifiointi Noormarkun Klubi

Metsien luomusertifiointi Noormarkun Klubi Metsien luomusertifiointi 28.9.2016 Noormarkun Klubi Mirella-Katriina Levomäki Satakunnan Ely-keskus 12.10.2016 Luomukeruutoiminnasta Satakunnassa Luomukeruutoiminta on Satakunnassa erittäin vähäistä Ajoittain

Lisätiedot

LUOMUKASVISTEN ARVOKETJUTYÖRYHMÄ. 12.08. 2014 klo 13.00-15.30 Ravintola Ladonlukko Helsinki

LUOMUKASVISTEN ARVOKETJUTYÖRYHMÄ. 12.08. 2014 klo 13.00-15.30 Ravintola Ladonlukko Helsinki LUOMUKASVISTEN ARVOKETJUTYÖRYHMÄ 12.08. 2014 klo 13.00-15.30 Ravintola Ladonlukko Helsinki Osanottajat Nimi Paikalla 12.08.2014 Paavo Pulkkinen, Lietlahden tila Ari Kulmanen, Ikaalisten luomu Antti Vauhkonen,

Lisätiedot

13. Liitteet. Marsi 2017 Luonnonmarjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna 2017

13. Liitteet. Marsi 2017 Luonnonmarjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna 2017 Marsi 217 Luonnonmarjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna 217 13. Liitteet 1 Luonnonmarjojen kauppaantulomäärät - Koko maa yhteensä 2 Mustikan kauppaantulomäärät Mustikan kauppaantulomäärät Mustikan

Lisätiedot

KAUPPAYRTTIPOIMIJAN PERUSKURSSI

KAUPPAYRTTIPOIMIJAN PERUSKURSSI LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke MASSAKERUUPAINOTTEINEN KAUPPAYRTTIPOIMIJAN PERUSKURSSI Massakeruupainotteisen kauppayrttipoimijan peruskurssin tavoitteet Tavoitteena

Lisätiedot

Luomun kehityksestä kahdeksassa Euroopan maassa. Tutkittua tietoa luomusta -luento Pirjo Siiskonen Helsingin yliopiston vieraileva tutkija

Luomun kehityksestä kahdeksassa Euroopan maassa. Tutkittua tietoa luomusta -luento Pirjo Siiskonen Helsingin yliopiston vieraileva tutkija Luomun kehityksestä kahdeksassa Euroopan maassa Tutkittua tietoa luomusta -luento 21.2.2017 Pirjo Siiskonen Helsingin yliopiston vieraileva tutkija Luennon rakenne Mitä tutkittiin, miksi ja miten? Luomun

Lisätiedot

Monikäyttömetsätalous valtion mailla. PMA 28.9.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen

Monikäyttömetsätalous valtion mailla. PMA 28.9.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen Monikäyttömetsätalous valtion mailla PMA 28.9.2012 Pohtimolampi MMT, aluejohtaja Kii Korhonen 1 Metsähallituksen maat ja vedet Monikäyttömetsätaloutta 3,5 milj. ha (Lappi 1,9 ) Soita, lakimetsiä yms metsätalouden

Lisätiedot

Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos

Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos 2018-2020 Tulevaisuustyöpaja 31.01.2017 ELINKEINO-OHJELMA 2018-2020 Suuntaa Valtimon ja Nurmeksen elinkeino- ja yritystoiminnan kehittämistä Toteuttaa Valtimon ja Nurmeksen

Lisätiedot

Paikkatietostrategiaa Tampereella

Paikkatietostrategiaa Tampereella Paikkatietostrategiaa Tampereella 17.5.2013 Anna Mustajoki Paikkatietostrategia 2013-2015 OHJAAVAT PERIAATTEET Kansallinen paikkatietostrategia 2010 2015 Tampereen pormestariohjelmasta 2013 2016 ja kaupunkistrategiasta.

Lisätiedot

Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana

Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana Toimiva raaka-aineketju luonnontuotealan kehityksen perustana Luonnontuotealan koordinaatiohanke LUMOA Kokkola 15.3.2018, MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Seinäjoki Luonnontuotealan

Lisätiedot

Moottorikelkkailu osana luontomatkailua (MOKEMA)-hanke. Paavo Hellstedt Metsähallitus, Lapin luontopalvelut

Moottorikelkkailu osana luontomatkailua (MOKEMA)-hanke. Paavo Hellstedt Metsähallitus, Lapin luontopalvelut Moottorikelkkailu osana luontomatkailua (MOKEMA)-hanke Paavo Hellstedt Metsähallitus, Lapin luontopalvelut 22.5.2017 Rahoittajat ja yhteistyötahot Maastoliikenne Suomessa Maastoliikennelaissa (1710/1995)

Lisätiedot

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT

2.12.2014. OTSO Metsäpalvelut. kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT OTSO Metsäpalvelut kehittämispäällikkö Timo Makkonen 2.12.2014 HISTORIA, ORGANISAATIO JA PALVELUT 1 OTSO METSÄPALVELUT Historiamme ulottuu itsenäisyytemme alkuvuosiin. Vuonna 2013 marraskuussa syntyy OTSO

Lisätiedot