Rakennetun vesijohdon pysyttäminen Kallaveden Kotkatlahdessa ja Hiekanlahdessa, Kuopio.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakennetun vesijohdon pysyttäminen Kallaveden Kotkatlahdessa ja Hiekanlahdessa, Kuopio."

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Nro 17/06/1 Dnro ISY-2005-Y-59 Annettu julkipanon jälkeen HAKIJA Itä-Kallaveden vesiosuuskunta ASIA Rakennetun vesijohdon pysyttäminen Kallaveden Kotkatlahdessa ja Hiekanlahdessa, Kuopio. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon saapuneessa, täydentämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa pysyttää alkuosaltaan vuonna 1998 ja loppuosaltaan vuonna 2000 rakennettu, vesistön pohjaan noin kahden kilometrin matkalla sijoitettu vesijohto nykyisellä paikallaan. Vesijohto on tehty vesistöön, koska sen rakentaminen kallioiseen maastoon olisi ollut hyvin kallista. Aikaisemmin rakennettu kapeassa Kotkatlahden pohjukassa oleva noin 600 m pitkä linjaosuus sijoittuu pääosin Väänälän osakaskunnan ja Kurkiharjun osakaskunnan rajalle keskelle lahtea. Myöhemmin Kotkatlahteen rakennettu noin 950 m:n osuus ja Hiekanlahteen rakennettu noin 400 m:n osuus on sijoitettu mahdollisimman lähelle rantaa, ettei vesijohto haittaisi kalastusta. Sijoittaminen osakaskuntien rajalle tällä kohdin Kotkatlahtea olisi tarkoittanut myös pitempiä johtomatkoja rantaan ja kustannusten nousua.

2 2 Muovista vesijohtoa on rakennettu kahta putkikokoa, PEH ja PEH Putkien painotus on uudella osuudella tehty yleisesti käytetyillä ja hyväksytyillä betonipainoilla. Ne ovat isommalla putkella rengaspainoja, joissa putken ympärille tulevan betonirenkaan osat on kiinnitetty toisiinsa puutapeilla, ja pienemmällä putkella ankkureita, joissa putki on kiinnitetty sen alle tulevaan betoniosaan putken yli menevällä pannalla. Tällä osuudella vesijohto on upotettu vähintään 2 m:n syvyyteen Kallaveden alivedestä (NW) N ,28 m ja putken asianmukainen sijainti järven pohjassa on todettu tarkastussukelluksessa syksyllä Vesijohdon paikkaa koskeva muutosvaatimus on erittäin vaikea toteuttaa ja kustannukset olisivat huomattavan suuret. Kulut koituisivat ranta-alueen 18 liittyjän maksettaviksi. KUULUTUS Hakemus on vesilain 16 luvun 6, 7 ja 8 :n mukaisesti annettu kuuluttamalla tiedoksi. Muistutukset, vaatimukset ja mielipiteet tuli esittää ympäristölupavirastolle viimeistään MUISTUTUKSET 1) Pohjois-Savon ympäristökeskus ei ole nähnyt estettä siihen, että hakijalle myönnetään lupa vesijohtojen pysyttämiseen hakemuksen mukaisesti. Ympäristökeskus on esittänyt otettavaksi huomioon seuraavaa. "Vesijohdot on asennettu hakemukseen liitetyn suunnitelmakartan esittämiin paikkoihin. Vesialueella, missä vesisyvyys alivedestä NW (N ,28) laskettuna on pienempi kuin 2,0 m, vesijohdot tulee olla upotettu ja peitetty järven pohjaan tehtyihin kaivantoihin. Muualla alueilla vesijohdot tulee olla laskettu ja painotettu tasaisesti järven pohjaan. Vesijohtojen sijainti tulee osoittaa kaikille sen rantautumispaikoille asetettavilla merkkitauluilla merenkulkulaitoksen ohjeiden mukaisesti. Vesijohdot merkkitauluineen pidetään jatkuvasti kunnossa."

3 3 2) Väänälän osakaskunta on todennut, että putken sijainti ja ankkurointi aiheuttaa hankaluutta verkkokalastukselle. Ankkuroinnissa käytettyihin betonipainoihin on jätetty pitkät puukepit, jotka repivät helposti verkon ja aiheuttavat näin merkittävän taloudellisen vahingon. Verkon repeämisiä vesiputken vuoksi on tapahtunut myös kesällä Ankkurointina on käytetty myös rautalappuja ja romuja. Putkea ei ole merkitty myöskään millekään kartalle eli suuremman veneen ankkuroinnissa voi tapahtua putken katkeaminen. Osakaskunta huomauttaa, että hyvä juomavesi ja veden riittävyys on tärkeää myös sen osakkaille, mutta asian voi hoitaa vähemmän muuta vesialueen käyttöä haittaavalla tavalla. Osakaskunnan mielestä huomioitavana seikkana on myös sen kalastusalueen pieni koko, minkä vuoksi putki häiritsee verkkokalastusta merkittävästi. Osakaskunnan kalastusalue on noin 250 hehtaaria, joka on ripoteltu useamman järven ja lammen alueelle. Kotkatlahti-Hiekanlahti alue on suurin ja ainut Kallaveteen kuuluva osakaskunnan vesialue. Vesijohdon haitta-alueen pinta-ala on varovaisesti arvioiden ainakin 50 hehtaaria ja alueella on verkkokalastus melkeinpä mahdotonta tai ainakin liian kalliiksi tulevaa. Vesijohto ruuhkauttaa kalastussesonkien ajan ainutta verkkokalastukseen mahdollista paikkaa Teyrniemen kärkeä. Haitta-alueen pinta-ala on 20 % ja parhaassa osassa kalastusmahdollisuuksia. Osakaskuntaan kuuluu 250 taloutta, ja Hiekanlahti- Kotkatlahti rannalla asuu esim. eläkeläisiä, jotka uskaltavat kalastaa vain kotirannassaan ja verkkokalastusharrastus on näille nyt mahdotonta. Järkevin paikka vesijohdolle olisi kalastuskuntien rajalla ja ankkurointi tulisi muuttaa vähemmän kalastusta haittaavaksi. Vähimmäisvaatimuksena pidetään veneilijöiden ankkuroinnin riskittömyyttä ja verkkojen ehjänä säilymistä, tavalla tai toisella. Väänälän osakaskunta on liittänyt muistutukseensa Itä-Kallaveden vesiosuuskunnalle lähettämänsä päivätyn vaatimuksen vesijohdon siirtämisestä edellä kerrotuin perustein osakaskuntien rajalle tai asian korjaamisesta muulla tavalla. Osakaskunta mainitsee, että sen suostumusta kyseisen vesijohdon asentamiseen ei ole pyydetty lainkaan. Liitteenä on myös Pohjois-Savon ympäristökeskukselle osoitettu päivätty kirje, jossa osakaskunta on samoin perustein vaatinut vesijohtoa luvitettavak-

4 si. Osakaskunta on lisäksi liittänyt muistutukseensa kolme valokuvaa vesijohdon asennusvaiheesta, jossa putki ja sen painot näkyvät vielä vedenpinnalla. 4 3) AA Kotkatlahden rantatilan Rajapelto RN:o 51:0 omistajana on vaatinut vesijohdon siirtämistä osakaskuntien rajalle tai maalle taikka nykytilanteen muuttamista niin, että painot korjataan sellaisiksi, etteivät ne tartu verkkoihin, ja että veneen kiinnitystä varten laitetaan 2-3 riittävän suurta poijua. Perusteluna on veneen ankkurin käytön estyminen sekä verkkojen tuhoutumisen takia verkkokalastuksen estyminen Kotkatlahdella Väänälän osakaskunnan puolella, mistä on seurauksena lähimmän verkkokalastuspaikan siirtyminen yli kilometrin kauemmaksi. 4) BB Kotkatlahden rantatilan Rantakallio RN:o 25:113, oikeastaan RN:o 25:154 omistajana on vaatinut pysyvän kalastusta rajoittavan haitan poistamista. Kotkatlahti on kapea ja sen keskellä kulkee kalastuskuntien raja. Tilan kohdalla johto on noin 30 m rannasta hyvällä perinteisellä siianpyyntipaikalla. Tilaa verkoille ei jää riittävästi. Verkot tarttuvat johdon painojen tapituksiin aiheuttaen verkkojen menetyksiä. Haitta koskee tuleviakin kalastajia. Merkitsemättömästä vesijohdosta on haittaa myös veneilijöille. Muistuttaja on vaatinut ongelman poistamista ja vahingon korvaamista. HAKIJAN SELITYS Hakija on antanut muistutusten johdosta selityksen. Muistutukseen 1 hakijalla ei ole ollut huomauttamista. Muistutusten 2, 3 ja 4 osalta hakija on todennut, että ne on tehty AA:n ja BB:n toimesta. Niissä ole osakaskunnan mielipidettä eikä kyselyjen mukaan muille kalastajille ole ollut haittaa vesijohdosta. Veljekset olivat vesijohdon sijoittamisesta tietoisia, mutta heidän tavoitteensa sijoituspaikasta ranta-alueella olivat erilaiset. AA halusi kohdallaan vesijohdon sijoitettavaksi kauemmaksi rannasta, koska muuten se haittaisi hänen melko kookkaan veneensä ankkurointia laituriin. BB kertoo nyt muistutuksessaan, että johto haittaisi vähemmän kalastusta, jos se olisi melko lähellä rantaa. Hän antoi luvan vesijohdon rantautumiseen maalleen, koska viereinen tila (RN:o 25:135) tarvitsi vesiliittymän. Ennen kuin kesällä 2005 rakennettiin samasta

5 5 rantautumasta liittymä BB:n tilan sisälle jäävälle tilalle (RN:o 25:97), vesiosuuskunnan puheenjohtaja neuvotteli hänen kanssaan siitä, rakennetaanko maalle vai veteen. Korhonen oli ehdottomasti sitä mieltä, että rakennetaan veteen. Alun alkaen olisi AA:n ja BB tilojen kohdalla voitu rakentaa vesijohto maalle asumusten alapuolen ja rannan väliin, mutta he eivät olisi siihen suostuneet. Siten ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin toteutettu. Heidän niin halutessaan tämä voitaisiin vieläkin muuttaa siltä osin. Lisäksi tarvittaisiin AA:n ja BB:n tilojen välissä olevan tilan (RN:o 25:129) omistajan lupa. Ranta-alueet ovat sen verran hyvin laitettuja, että niiden rikkominen olisi suurempi haitta. Mitä tulee painoina käytettyihin rautalappuihin, joita ilmeisesti on ensiksi rakennetulla linjaosuudella, niin niistä tuskin on mitään haittaa kalastukselle, mutta ne eivät ole hyväksyttäviä tähän tarkoitukseen mm. ruostumisen vuoksi. Kokonaisuutena tässä asiassa täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen veden saanti alueen asukkaille ja vesijohdon haittaamat, näiden kahden veljeksen kalastustarpeet oman tonttinsa edessä. Vesijohdon tuomia haittoja on heidän toimestaan liioiteltu. Hakija on liittänyt selitykseensä kartan, jossa näkyy Korhosten tilojen edustalla vesistöön rakennetun vesijohdon sijainti ja siihen kesällä 2005 tehty liittymä sekä mahdollinen linjaus viiden tilan kohdalla maalle rakentamisessa. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTON RATKAISU Vesijohdon pysyttäminen ei jäljempänä annettavat määräykset huomioon ottaen sanottavasti loukkaa yleistä tai yksityistä etua. Vaatimukset ympäristölupavirasto hakijan muistutusten johdosta antamaan selitykseen viitaten ottaa huomioon jäljempänä ilmenevällä tavalla, mutta hylkää ne enemmälti aiheettomina. Tämän vuoksi ympäristölupavirasto vesilain 2 luvun 3 :n, 6 :n 1 momentin ja 7 :n 2 momentin säännösten nojalla myöntää Itä-Kallaveden vesiosuuskunnalle luvan pysyttää rakentamansa vesijohto Kallaveden Kotkatlahdessa ja Hiekanlahdessa ja pysy-

6 vän käyttöoikeuden vesijohtoa varten tarvittaviin toiselle kuuluviin vesialueisiin, Kuopion kaupungissa. 6 Vesijohdon sijainti ilmenee hakemukseen liitteenä 1 olevasta kartasta (mittakaava noin 1:9000). MÄÄRÄYKSET 1. Niillä vesialueilla, missä vesisyvyys on alle 2,0 m mitattuna Kallaveden alivedenkorkeudesta (NW) N ,28 m, vesijohdon on oltava sijoitettuna pohjaan tehtyyn kaivantoon ja peitettynä. Syvemmällä vesialueella vesijohdon on oltava riittävästi painotettuna pohjaan niin, että se pysyy paikoillaan. 2. Vesijohdon painotukseen käytettyjen rengaspainojen puutapit on katkaistava tai painotukset peitettävä siten, että havaspyydysten tarttuminen niihin vältetään. 3. Vesijohdon sijainti on merkittävä merenkulkulaitoksen tiedotuslehdessä nro 3/ annettujen ohjeiden mukaisesti. 4. Vesijohto merkkitauluineen on pidettävä luvan edellyttämässä kunnossa. 5. Luvan saajan on suojattava vesijohto tilan Rajapelto (RN:o 51:0) rannan edustalla veneen ankkurointikohdalla ankkuroinnin aiheuttamilta vaurioilta tai toimitettava tilan omistajan käyttöön kaksi riittävän suurta poijua käytettäväksi ankkurin sijasta veneen kiinnitykseen. 6. Vesijohto on saatettava tässä päätöksessä tarkoitettuun kuntoon vuoden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Töiden valmistumisesta luvan saajan on 60 päivän kuluessa ilmoitettava ympäristölupavirastolle, Pohjois-Savon ympäristökeskukselle ja Kuopion kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.

7 7 KÄSITTELYMAKSU Päätöksestä peritään käsittelymaksu 280 euroa. Vesilain 21 luvun 9 (muut. 88/2000). Ympäristöministeriön asetus ympäristölupaviraston maksullisista suoritteista (1238/2003).

8 8 MUUTOKSENHAKU Päätökseen haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta valittamalla. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Valitusaika päättyy maanantaina Muutosta tähän päätökseen saa hakea 1) se, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, 2) rekisteröity yhdistys tai säätiö, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toimintaalueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 3) toiminnan sijaintikunta ja muu kunta, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät, 4) alueellinen ympäristökeskus sekä toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja 5) muu asiassa yleistä etua valvova viranomainen. Valitusosoitus liitteenä.

9 V A L I T U S O S O I T U S Liite päätökseen nro 17/06/1 Määräaika ja valitusmenettely Valituskirjelmän sisältö Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antamispäivästä sitä määräaikaan lukematta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Itä-Suomen ympäristölupaviraston kirjaamoon viimeistään ennen virka-ajan päättymistä. Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64 B, Kuopio Postiosoite: PL 69, Kuopio Puhelin: (017) Telekopio: (017) Sähköposti: kirjaamo.isy@ymparisto.fi Virka-aika: klo Valituksen lähettäminen postitse, telekopiona tai sähköpostina tapahtuu lähettäjän vastuulla. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostina) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmässä on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä Oikeudenkäyntimaksu - ne asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - valtakirja, jos valittaja käyttää asiamiestä, tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Valituskirjelmä liitteineen, lukuun ottamatta valtakirjaa, on toimitettava kaksin kappalein. Muutoksenhakuasian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa peritään muutoksenhakijalta oikeudenkäyntimaksua 82 euroa. Maksusta ja maksuvelvollisuudesta vapautuksesta eräissä tapauksissa on säädetty tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa.

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Kyläjärveen ja töidenaloittamislupa, Ruokolahti.

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Kyläjärveen ja töidenaloittamislupa, Ruokolahti. PÄÄTÖS Nro 9/07/2 Dnro ISY-2006-Y-201 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2007 HAKIJA Ruokolahden kunta ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Kyläjärveen ja töidenaloittamislupa, Ruokolahti. HAKEMUS

Lisätiedot

Sillan rakentaminen Lepikonjoen yli ja töidenaloittamislupa, Kitee

Sillan rakentaminen Lepikonjoen yli ja töidenaloittamislupa, Kitee PÄÄTÖS Nro 128/09/2 Dnro ISY-2009-Y-171 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2009 HAKIJA Ratahallintokeskus ASIA Sillan rakentaminen Lepikonjoen yli ja töidenaloittamislupa, Kitee HAKEMUS Ratahallintokeskus

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 7/05/1 Dnro ISY-2004-Y-211 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2005 HAKIJA Kymenlaakson Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kuutsalosta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011

PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 7/2011/2 Dnro ISAVI/177/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.1.2011 HAKIJA Säviän vesiosuuskunta ASIA Vesi- ja viemärijohtojen rakentaminen Nilakan Kärväslahteen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 2/2011/2 Dnro ISAVI/170/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2011

PÄÄTÖS Nro 2/2011/2 Dnro ISAVI/170/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 2/2011/2 Dnro ISAVI/170/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2011 HAKIJA Savon Voima Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kallaveteen välille Säyneensalo

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka. PÄÄTÖS Nro 52/05/1 Dnro ISY-2005-Y-40 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 HAKIJA Kotkan Saaristomatkailut Oy ASIA Vesijohdon rakentaminen Kirkonmaan vesiasemalta Ollinkariin ja töidenaloittamislupa, Kotka.

Lisätiedot

Laiturin ja veneluiskan rakentaminen Varassaaren tilan rantaan sekä töidenaloittamislupahakemus,

Laiturin ja veneluiskan rakentaminen Varassaaren tilan rantaan sekä töidenaloittamislupahakemus, PÄÄTÖS Nro 98/07/1 Dnro ISY-2007-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 HAKIJA Vaajakosken Veneilijät ry ASIA Laiturin ja veneluiskan rakentaminen Varassaaren tilan rantaan sekä töidenaloittamislupahakemus,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 46/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 ASIA LUVAN HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Punkalaitumenjoen alitse sekä töiden

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 18/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 313 Annettu julkipanon jälkeen 27.3.2009 ASIA HAKIJA Maalämpöputkiston asentaminen meren pohjaan Pitkäsalmeen Turun Kaistarniemen

Lisätiedot

Kaipolan tehtaiden ympäristölupapäätöksen muuttamista koskeva hakemusasia, Jämsä.

Kaipolan tehtaiden ympäristölupapäätöksen muuttamista koskeva hakemusasia, Jämsä. PÄÄTÖS Nro 48/05/1 Dnro ISY-2005-Y-46 Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2005 HAKIJA Pekka Leppänen ASIA Kaipolan tehtaiden ympäristölupapäätöksen muuttamista koskeva hakemusasia, Jämsä. HAKEMUS Pekka Leppänen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden Vesihuolto Oy

PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden Vesihuolto Oy PÄÄTÖS Nro 13/05/2 Dnro ISY-2005-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen 7.2.2005 HAKIJA Heinäveden Vesihuolto Oy ASIA Polvijärven vedenottamoa koskevan Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksen nro 79/04/2 muuttaminen

Lisätiedot

Rakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti.

Rakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti. PÄÄTÖS Nro 75/06/1 Dnro ISY-2006-Y-38 Annettu julkipanon jälkeen 28.7.2006 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Rakennetun kaapelin pysyttämistä Hiidensalmessa Pyhäjärvellä koskeva hakemusasia, Iitti. HAKEMUS Hakija

Lisätiedot

Viemärin rakentaminen Lossisaareen Nilakan Vuonamonlahdella ja töidenaloittamislupa,

Viemärin rakentaminen Lossisaareen Nilakan Vuonamonlahdella ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 44/06/1 Dnro ISY-2006-Y-25 Annettu julkipanon jälkeen 7.4.2006 HAKIJA Hemmingin vesiosuuskunta ASIA Viemärin rakentaminen Lossisaareen Nilakan Vuonamonlahdella ja töidenaloittamislupa, Keitele.

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 62/08/1 Dnro ISY-2007-Y-279 Annettu julkipanon jälkeen 31.3.2008. Leppävirran kunta

PÄÄTÖS Nro 62/08/1 Dnro ISY-2007-Y-279 Annettu julkipanon jälkeen 31.3.2008. Leppävirran kunta PÄÄTÖS Nro 62/08/1 Dnro ISY-2007-Y-279 Annettu julkipanon jälkeen 31.3.2008 HAKIJA Leppävirran kunta ASIA Vesijohto- ja viemärilinjojen rakentaminen vesistöön Unnukan Kalmalahdella ja Häikiänlahdella,

Lisätiedot

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola

Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Nastola Etelä-Suomi Päätös Nro 83/2010/4 Dnro ESAVI/213/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Lämmönkeräysputkiston sijoittaminen Iso-Kukkanen-järveen ja töiden aloittaminen ennen päätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 21/07/2 Dnro ISY-2007-Y-42 Annettu julkipanon jälkeen 7.3.2007 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Kiinteistöjen myynti ja kauppahinnan käyttäminen, Lieksa. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

Ympäristökeskus on katsonut, että hanke ei loukkaa yleistä etua ja puoltanut luvan myöntämistä, kun otetaan huomioon seuraavat seikat:

Ympäristökeskus on katsonut, että hanke ei loukkaa yleistä etua ja puoltanut luvan myöntämistä, kun otetaan huomioon seuraavat seikat: PÄÄTÖS Nro 11/05/1 Dnro ISY-2004-Y-186 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2005 HAKIJA Valkealan kunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vuohijärven Kalsonlahteen ja töidenaloittamislupa, Valkeala.

Lisätiedot

Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vehkalammesta Jääsjärven Vehkalahteen johtavan joen ali ja töidenaloittamislupa, Hartola.

Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vehkalammesta Jääsjärven Vehkalahteen johtavan joen ali ja töidenaloittamislupa, Hartola. PÄÄTÖS Nro 31/08/1 Dnro ISY-2008-Y-37 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2008 HAKIJA Hartolan kunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentaminen Vehkalammesta Jääsjärven Vehkalahteen johtavan joen ali ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-44 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2009

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 61/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-44 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2009 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 61/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-44 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Venesataman rakentaminen Rymättylän Ajolan kylään tilan Ajola RN:o

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 70/2004/4 Dnro LSY-2003-Y-224 Annettu julkipanon jälkeen 16.9.2004 ASIA LUVAN HAKIJAT Laiturin ja rannan täytön pysyttäminen tilan Pajuniemi RN:o

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti.

Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. PÄÄTÖS Nro 75/04/1 Dnro ISY-2004-Y-130 Annettu julkipanon jälkeen 16.7.2004 HAKIJA Iitin Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Hiidenvirran ali ja töidenaloittamislupa, Iitti. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012

PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 66/2012/2 Dnro ISAVI/12/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 12.9.2012 ASIA HAKIJAT Laiturin rakentaminen kiinteistön Pohjoiskorvanniemi 140 407 3 153 edustalle Porovedellä, Iisalmi

Lisätiedot

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012

Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 11/2012/2 Dnro ESAVI/80/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.1.2012 ASIA HAKIJA Vesijohto- ja viemäriverkoston rakentamista Pohjois-Kustavin saariston merialueelle koskevan Länsi-Suomen

Lisätiedot

Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen, Savonlinna

Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen, Savonlinna PÄÄTÖS Nro 8/07/2 Dnro ISY-2006-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 HAKIJA Kartanon Kievari Ikonen Ky ASIA Haapaveden vesialueella Tynkkylänjoen tilan RN:o 1:157 edustalle tehdyn ruoppauksen pysyttäminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys

PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys PÄÄTÖS Nro 128/05/1 Dnro ISY-2005-Y-223 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti, Kotka. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue.

Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualue. Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 35/2011/1 Dnro ISAVI/14/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 8.3.2011 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 23/10/2 Dnro PSAVI/73/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 21.4.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Oikaraisen sillan rakentamista ja Hanniojan uoman siirtämistä koskevan aluehallintoviraston päätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012

PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 16/2012/2 Dnro ISAVI/81/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2012 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Saimaan Jaaninveden Varmavirtaan sekä töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentamiselle ympäristölupaviraston päätöksessä 65/06/1, asetetun määräajan pidentäminen, Korpilahti.

ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentamiselle ympäristölupaviraston päätöksessä 65/06/1, asetetun määräajan pidentäminen, Korpilahti. PÄÄTÖS Nro 95/08/1 Dnro ISY-2008-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2008 HAKIJA Kärkisten vesiosuuskunta ASIA Vesijohdon ja viemärin rakentamiselle ympäristölupaviraston päätöksessä 65/06/1, 21.6.2006

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010

PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 16/10/2 Dnro ISAVI/45/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 11.2.2010 Itä-Suomen ympäristölupaviraston toimintaa jatkaa 1.1.2010 lukien Itä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Kaapelilinjan rakentaminen Remesjoen ali ja töidenaloittamislupa, Kiuruvesi.

Kaapelilinjan rakentaminen Remesjoen ali ja töidenaloittamislupa, Kiuruvesi. PÄÄTÖS Nro 1/07/1 Dnro ISY-2006-Y-226 Annettu julkipanon jälkeen 5.1.2007 HAKIJA Savon Voima Oyj ASIA Kaapelilinjan rakentaminen Remesjoen ali ja töidenaloittamislupa, Kiuruvesi. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 122/06/1 Dnro ISY-2006-Y-210 Annettu julkipanon jälkeen 29.11.2006 HAKIJA Kiinteistö Oy Jyväskylän Mattilanniemi ASIA Vesialueen täyttäminen Jyväsjärvessä ja töidenaloittamislupahakemus, Jyväskylä.

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 27/2013/1 Dnro PSAVI/123/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.3.2013 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muonio Rajander Sauli ja Jaana Kaalamanniementie

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78. Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78. Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla, LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 41/2004/4 Dnro LSY-2004-Y-78 Annettu julkipanon jälkeen 8.6.2004 ASIA HAKIJAT Vesialueen ja rannan ruoppaaminen tilan Huhtala RN:o 1:81 edustalla,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012

PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 27/2012/2 Dnro ISAVI/92/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2012 HAKIJA Pohjois-Karjalan rajavartiosto ASIA Sillan rakentaminen Koitereeseen laskevan Hiienjoen yli, Ilomantsi

Lisätiedot

YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun

YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun PÄÄTÖS Nro 70/07/1 Dnro ISY-2007-Y-145 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2007 HAKIJA YIT Rakennus Oy perustettavan Asunto Oy Siilinjärven Kotiranta nimisen yhtiön lukuun ASIA Kahden venelaiturin rakentaminen

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Pitkäniemestä Mustasaareen Päijänteen Luotikkaalla ja töidenaloittamislupa,

Kaapelin rakentaminen Pitkäniemestä Mustasaareen Päijänteen Luotikkaalla ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 57/06/1 Dnro ISY-2006-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 17.5.2006 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Pitkäniemestä Mustasaareen Päijänteen Luotikkaalla ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina

Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla, Hamina Etelä-Suomi Päätös Nro 125/2011/4 Dnro ESAVI/334/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2011 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Vesialueen täytön pysyttäminen Pappilansaaren kaupunginosassa tonttien 1, 2 ja 3 edustalla,

Lisätiedot

Saimaan Visulahden vesialueen ruoppaaminen sekä laiturin ja ruoppausmassoista tehtävän saaren rakentaminen huvipuistotoimintaa varten, Mikkeli.

Saimaan Visulahden vesialueen ruoppaaminen sekä laiturin ja ruoppausmassoista tehtävän saaren rakentaminen huvipuistotoimintaa varten, Mikkeli. PÄÄTÖS Nro 74/07/2 Dnro ISY-2007-Y-20 Annettu julkipanon jälkeen 21.6.2007 HAKIJA Visulahden Matkailu Oy ASIA Saimaan Visulahden vesialueen ruoppaaminen sekä laiturin ja ruoppausmassoista tehtävän saaren

Lisätiedot

Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa lupapäätöksessä työn valmistumiselle asetetun määräajan jatkaminen vuoden 2009 loppuun saakka, Lappeenranta.

Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa lupapäätöksessä työn valmistumiselle asetetun määräajan jatkaminen vuoden 2009 loppuun saakka, Lappeenranta. PÄÄTÖS Nro 108/04/2 Dnro ISY-2004-Y-144 Annettu julkipanon jälkeen 1.11.2004 HAKIJAT Lappeenrannan kaupunki, Ratahallintokeskus, Kapiteeli Oyj ja Bonvesta Oy ASIA Rapasaaren rannan täyttämistä koskevassa

Lisätiedot

Vesi- ja viemärijohdon rakentaminen Lappalanjärveen sekä töidenaloittamislupa, Valkeala.

Vesi- ja viemärijohdon rakentaminen Lappalanjärveen sekä töidenaloittamislupa, Valkeala. PÄÄTÖS Nro 6/05/1 Dnro ISY-2004-Y-222 Annettu julkipanon jälkeen 10.1.2005 HAKIJA Niemenmaan vesihuolto-osuuskunta ASIA Vesi- ja viemärijohdon rakentaminen Lappalanjärveen sekä töidenaloittamislupa, Valkeala.

Lisätiedot

Hakija omistaa hanketta varten tarvittavan maa- ja vesialueen.

Hakija omistaa hanketta varten tarvittavan maa- ja vesialueen. PÄÄTÖS Nro 104/08/1 Dnro ISY-2008-Y-111 Annettu julkipanon jälkeen 4.7.2008 HAKIJA Jyväskylän kaupunki ASIA Toisen laiturin rakentaminen ja nykyisen pysyttäminen Pekonniemen venesatamassa Päijänteen Keljonlahdella

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 1 PÄÄTÖS Nro 16/2014/2 Dnro PSAVI/8/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 12.5.2014 ASIA HAKIJA Nivalan Padingin ojitusyhteisön sääntöjen vahvistaminen, Nivala Maanmittauslaitos PL 29 84101 Ylivieska 2

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 90/07/1 Dnro Psy-2007-y-72 Annettu julkipanon jälkeen 29.8.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon rakentaminen Levijärven alitse, Kittilä Levin Vesihuolto Oy PL 35 99131

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

Lupa uittoyhdistyksen omistaman kiinteistön myymiseen, Kuhmo

Lupa uittoyhdistyksen omistaman kiinteistön myymiseen, Kuhmo LUPAPÄÄTÖS Nro 72/04/2 Dnro Psy-2004-y-141 Annettu julkipanon jälkeen 1.12.2004 1 ASIA LUVAN HAKIJA Lupa uittoyhdistyksen omistaman kiinteistön myymiseen, Kuhmo Oulujoen Uittoyhdistys / VT Kerttu Haapamäki

Lisätiedot

Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen vesijohtolinjan rakentamista varten ja töidenaloittamislupa, Jyväskylä.

Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen vesijohtolinjan rakentamista varten ja töidenaloittamislupa, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 75/05/1 Dnro ISY-2005-Y-148 Annettu julkipanon jälkeen 15.7.2005 HAKIJA Jyväskylän kaupunki ASIA Vesilain 1 luvun 17 a :ssä tarkoitetun poikkeuksen myöntäminen vesijohtolinjan rakentamista varten

Lisätiedot

Vesihuoltolinja kulkee Jauhialan osakaskunnan vesialueella. Kalastus alueella on virkistyskalastusta

Vesihuoltolinja kulkee Jauhialan osakaskunnan vesialueella. Kalastus alueella on virkistyskalastusta PÄÄTÖS Nro 136/04/2 Dnro ISY-2004-Y-187 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2004 HAKIJA Timo Vartiainen ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Karjalaisen saaren ja Lossitien väliselle vesialueelle

Lisätiedot

Leipäniemen sillan rakentamista koskevassa päätöksessä nro 19/03/3 rakentamistöille annetun rakentamisajan jatkaminen, Kuopio.

Leipäniemen sillan rakentamista koskevassa päätöksessä nro 19/03/3 rakentamistöille annetun rakentamisajan jatkaminen, Kuopio. PÄÄTÖS Nro 50/07/1 Dnro ISY-2007-Y-98 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2007 HAKIJA Kuopion kaupunki ASIA Leipäniemen sillan rakentamista koskevassa päätöksessä nro 19/03/3 rakentamistöille annetun rakentamisajan

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin edustalle, Lappeenranta

Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin edustalle, Lappeenranta PÄÄTÖS Nro 8/08/2 Dnro ISY-2007-Y-236 Annettu julkipanon jälkeen 11.1.2008 HAKIJA Asunto-osakeyhtiö Kahilanniemen Trio ASIA Laiturin rakentaminen Saimaan Kahilanniemen länsirannalla sijaitsevan rivitalotontin

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Kauppilansalmeen ja töidenaloittamislupa, Liperi

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Kauppilansalmeen ja töidenaloittamislupa, Liperi PÄÄTÖS Nro 45/05/2 Dnro ISY-2005-Y-72 Annettu julkipanon jälkeen 2.5.2005 HAKIJA Liperinsalon vesiosuuskunta ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Kauppilansalmeen ja töidenaloittamislupa, Liperi

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro ISY-2005-Y-3 Annettu julkipanon jälkeen Savon Voima Lämpö Oy

PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro ISY-2005-Y-3 Annettu julkipanon jälkeen Savon Voima Lämpö Oy PÄÄTÖS Nro 22/05/1 Dnro ISY-2005-Y-3 Annettu julkipanon jälkeen 25.2.2005 HAKIJA Savon Voima Lämpö Oy ASIA Veden johtaminen käytettäväksi kaukolämpöverkon jäähdytysvetenä ja sitä varten tarpeellisten vedenotto-

Lisätiedot

Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio.

Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio. PÄÄTÖS Nro 116/04/1 Dnro ISY-2004-Y-220 Annettu julkipanon jälkeen 17.12.2004 HAKIJA Kuopion kaupunki ASIA Venelaiturin rakentaminen Sotkanniemen Haukilahden rantaan ja töidenaloittamislupa, Kuopio. HAKEMUS

Lisätiedot

Kolmen sähkökaapelin rakentaminen Äyskoskeen ja töidenaloittamislupa, Tervo.

Kolmen sähkökaapelin rakentaminen Äyskoskeen ja töidenaloittamislupa, Tervo. PÄÄTÖS Nro 108/06/1 Dnro ISY-2006-Y-170 Annettu julkipanon jälkeen 23.10.2006 HAKIJA Savon Voima Oyj ASIA Kolmen sähkökaapelin rakentaminen Äyskoskeen ja töidenaloittamislupa, Tervo. HAKEMUS Hakija on

Lisätiedot

Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen, Savonlinna

Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen, Savonlinna Itä-Suomi Päätös Nro 40/2012/2 Dnro ISAVI/31/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2012 ASIA HAKIJA Metsänomistajia edustavan jäsenen määrääminen Järvi-Suomen Uittoyhdistykseen ja sen hallitukseen,

Lisätiedot

Hakija on ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa sanottuun rakentamiseen.

Hakija on ympäristölupavirastoon toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt lupaa asiakohdassa sanottuun rakentamiseen. PÄÄTÖS Nro 25/05/1 Dnro ISY-2005-Y-5 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2005 HAKIJA Pärekoski Kaarteenmäki yksityisen tien tiekunta ASIA Vuorisjoen sillan rakentaminen, Vieremä. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen, Karstula.

Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen, Karstula. PÄÄTÖS Nro 77/04/1 Dnro ISY-2004-Y-100 Annettu julkipanon jälkeen 18.8.2004 HAKIJA Karstulan kunta ASIA Riuttasalmen venesataman rakentaminen ja käyttöoikeus hanketta varten tarvittavaan vesialueeseen,

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Kilvensalmen ali Kilvensaloon Päijänteellä ja töidenaloittamislupa,

Kaapelin rakentaminen Kilvensalmen ali Kilvensaloon Päijänteellä ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 68/08/1 Dnro ISY-2008-Y-66 Annettu julkipanon jälkeen 9.4.2008 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Kilvensalmen ali Kilvensaloon Päijänteellä ja töidenaloittamislupa, Korpilahti.

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro PSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 1 ASIA VR-Yhtymä Oy:n Oritkarin yhdistettyjen kuljetusten terminaalin ympäristölupapäätöksen PPO-2003-Y-20-111 rauettaminen,

Lisätiedot

Kahden vesijohto- ja viemärilinjan rakentaminen Vanginveden alituksen osalta, Hankasalmi,

Kahden vesijohto- ja viemärilinjan rakentaminen Vanginveden alituksen osalta, Hankasalmi, PÄÄTÖS Nro 17/07/1 Dnro ISY-2007-Y-14 Annettu julkipanon jälkeen 23.2.2007 HAKIJA Kärkkäälän vesiosuuskunta ASIA Kahden vesijohto- ja viemärilinjan rakentaminen Vanginveden alituksen osalta, Hankasalmi,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 23/2007/2 Dnro LSY 2007 Y 75 Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2007 ASIA Helsingin Sataman ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupahakemus, joka

Lisätiedot

Lotjasaaren venesataman rakentamista koskevassa päätöksessä nro 68/02/1 rakennustöille annetun määräajan jatkaminen, Anttola Mikkelin kaupunki.

Lotjasaaren venesataman rakentamista koskevassa päätöksessä nro 68/02/1 rakennustöille annetun määräajan jatkaminen, Anttola Mikkelin kaupunki. PÄÄTÖS Nro 62/06/2 Dnro ISY-2006-Y-87 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 HAKIJA Mikkelin kaupunki ASIA Lotjasaaren venesataman rakentamista koskevassa päätöksessä nro 68/02/1 rakennustöille annetun määräajan

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 41/10/2 Dnro PSAVI/79/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Tikkalansalmen raittisillan rakentamisajan jatkaminen, Sotkamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Vatianjärven Kapeenlahteen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski.

Kaapelin rakentaminen Vatianjärven Kapeenlahteen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski. PÄÄTÖS Nro 58/04/1 Dnro ISY-2004-Y-91 Annettu julkipanon jälkeen 16.6.2004 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Vatianjärven Kapeenlahteen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski. HAKEMUS

Lisätiedot

Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola.

Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola. PÄÄTÖS Nro 111/04/1 Dnro ISY-2004-Y-165 Annettu julkipanon jälkeen 15.12.2004 HAKIJAT Tuija Kaivola ja Kirsi-Marja Mäkinen ASIA Ruoppaus Aaltolan ja Kaukolan tilojen rannan edustalla, Hartola. HAKEMUS

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 124/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 152 Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2006

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 124/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 152 Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2006 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 124/2006/4 Dnro LSY 2006 Y 152 Annettu julkipanon jälkeen 9.10.2006 ASIA LUVAN HAKIJA Vesi, viemäri ja sähköjohtojen asentaminen mereen Harvan

Lisätiedot

Yleisen paikallisväylän määrääminen Syvärin Liestynselältä Ruokosalmen kautta Karsikkoselälle ja töidenaloittamislupahakemus, Nilsiä.

Yleisen paikallisväylän määrääminen Syvärin Liestynselältä Ruokosalmen kautta Karsikkoselälle ja töidenaloittamislupahakemus, Nilsiä. PÄÄTÖS Nro 24/05/1 Dnro ISY-2004-Y-215 Annettu julkipanon jälkeen 16.3.2005 HAKIJA Nilsiän kaupunki ASIA Yleisen paikallisväylän määrääminen Syvärin Liestynselältä Ruokosalmen kautta Karsikkoselälle ja

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Janakkala

Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista, Janakkala Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 116/2012/2 Dnro ESAVI/25/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.5.2012 ASIA Vesijohdon rakentaminen Tervajoen alitse ja valmisteluluvan saaminen ennen päätöksen lainvoimaiseksi

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Simpelejärveen Ristisaaren ja mantereen välille, Parikkala.

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Simpelejärveen Ristisaaren ja mantereen välille, Parikkala. PÄÄTÖS Nro 71/05/2 Dnro ISY-2005-Y-80 Annettu julkipanon jälkeen 8.7.2005 HAKIJA Parikkalan kunta ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Simpelejärveen Ristisaaren ja mantereen välille, Parikkala.

Lisätiedot

Aallonmurtajan rakentaminen Huilauksen tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa,

Aallonmurtajan rakentaminen Huilauksen tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa, PÄÄTÖS Nro 71/05/1 Dnro ISY-2005-Y-41 Annettu julkipanon jälkeen 8.7.2005 HAKIJA Joachim von Schantz ASIA Aallonmurtajan rakentaminen Huilauksen tilan rantaan Päijänteen Kätkytsalon saaressa, Sysmä. HAKEMUS

Lisätiedot

Vesialueen täytön pysyttäminen Leppäveden Ruokosaaressa Jyväskylä - Pieksämäki rataosan alueella, Jyväskylä.

Vesialueen täytön pysyttäminen Leppäveden Ruokosaaressa Jyväskylä - Pieksämäki rataosan alueella, Jyväskylä. PÄÄTÖS Nro 4/09/1 Dnro ISY-2008-Y-260 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2009 HAKIJA Kanavuori - Ruokosaari tiekunta ASIA Vesialueen täytön pysyttäminen Leppäveden Ruokosaaressa Jyväskylä - Pieksämäki rataosan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 54/2005/4 Dnro LSY-2005-Y-125 Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2005 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentamista koskevan päätöksen nro 54/2004/4 osittainen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki

Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Iiksenjoen alitse Pielisensuun kylässä, Joensuu.

Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Iiksenjoen alitse Pielisensuun kylässä, Joensuu. PÄÄTÖS Nro 64/05/2 Dnro ISY-2005-Y-62 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2005 HAKIJAT Seija ja Pentti Hyvärinen ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Iiksenjoen alitse Pielisensuun kylässä, Joensuu.

Lisätiedot

Sähkökaapelin laskeminen Luonteriin välille Nuottaniemi - Käensaari ja töidenaloittamislupa,

Sähkökaapelin laskeminen Luonteriin välille Nuottaniemi - Käensaari ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 63/04/2 Dnro ISY-2004-Y-77 Annettu julkipanon jälkeen 30.6.2004 HAKIJA Suur-Savon Sähkö Oy ASIA Sähkökaapelin laskeminen Luonteriin välille Nuottaniemi - Käensaari ja töidenaloittamislupa, Juva

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 41/2011/2 Dnro ISAVI/10/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2011

PÄÄTÖS Nro 41/2011/2 Dnro ISAVI/10/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2011 Itä-Suomi Ympäristölupavastuualue PÄÄTÖS Nro 41/2011/2 Dnro ISAVI/10/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 8.8.2011 HAKIJA Lieksan kaupunki ASIA Kevyen liikenteen sillan rakentaminen Sokojoen yli, Lieksa

Lisätiedot

Rakennettavat putket painoineen upotetaan koko vesistön alituksen osuudelta pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitetään.

Rakennettavat putket painoineen upotetaan koko vesistön alituksen osuudelta pohjaan tehtävään kaivantoon ja peitetään. PÄÄTÖS Nro 126/08/2 Dnro ISY-2008-Y-208 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2008 HAKIJA Kontiolahden kunta ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentaminen Hukkasalmen ja Höytiäisen kanavan ali, Polvijärvi ja

Lisätiedot

Kahden kaukolämpöputken asentaminen mereen Länsi-Turunmaan kaupungissa.

Kahden kaukolämpöputken asentaminen mereen Länsi-Turunmaan kaupungissa. Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/4 Dnro ESAVI/83/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.4.2010 ASIA HAKIJA MERKINTÄ HAKEMUS Suunnitelma Kahden kaukolämpöputken asentaminen mereen Länsi-Turunmaan kaupungissa.

Lisätiedot

Tilalla on osuus Muuramen yhteisalueen vesialueeseen

Tilalla on osuus Muuramen yhteisalueen vesialueeseen PÄÄTÖS Nro 23/08/1 Dnro ISY-2007-Y-247 Annettu julkipanon jälkeen 8.2.2008 HAKIJA Arttu Jokinen ASIA Helmilän tilan rantaan tehdyn täytön ja ruoppauksen pysyttäminen, Muurame. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Kiinteistön RN:o 1:32 ranta-alueen ja pengerryksen kunnostamisen pysyttäminen Vehkasaaressa Hakalehdon kylässä, Espoo

Kiinteistön RN:o 1:32 ranta-alueen ja pengerryksen kunnostamisen pysyttäminen Vehkasaaressa Hakalehdon kylässä, Espoo Etelä-Suomi Päätös Nro 39/2011/4 Dnro ESAVI/417/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.2.2011 ASIA HAKIJA HAKEMUS Suunnitelma Kiinteistön RN:o 1:32 ranta-alueen ja pengerryksen kunnostamisen pysyttäminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 40/09/2 Dnro Psy-2008-y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.4.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Pieni-Kursanlammen luonnonravintolammikon ympäristölupa, Sodankylä Lapin Villitaimen Osuuskunta Vapaudentie

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 13/2008/2 Dnro LSY 2007 Y 379 Annettu julkipanon jälkeen 3.3.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Alakosken ponttonisillan poistamista koskevan määräajan jatkaminen,

Lisätiedot

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun määräajan pidentäminen, Hollola Etelä-Suomi Päätös Nro 118/2010/4 Dnro ESAVI/204/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA HAKIJAT Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 3/07/1 vedenottoputken rakentamiselle asetetun

Lisätiedot

Vesialueen rakentamispaikalla samoin kuin maa-alueet rakennuskohteen molemmilla rannoilla omistaa hakija.

Vesialueen rakentamispaikalla samoin kuin maa-alueet rakennuskohteen molemmilla rannoilla omistaa hakija. PÄÄTÖS Nro 64/05/1 Dnro ISY-2005-Y-71 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2005 HAKIJA Iisalmen kaupunki ASIA Viemärin rakentaminen Kivirannasta Luuniemeen Porovedessä, Iisalmi. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Itärannalta Höyteriin Östringinlahdella ja töidenaloittamislupa,

Vesijohdon rakentaminen Itärannalta Höyteriin Östringinlahdella ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 68/09/1 Dnro ISY-2009-Y-134 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2009 HAKIJA Kotka-Kymin seurakuntayhtymä ASIA Vesijohdon rakentaminen Itärannalta Höyteriin Östringinlahdella ja töidenaloittamislupa,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014

PÄÄTÖS. Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 PÄÄTÖS Nro 93/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/44/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2014 ASIA HAKIJA Veljekset Brandt Nahkatehdas Oy:n ympäristöluvan raukeaminen, Kokkola Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Venesataman sekä huoltolaiturin ja veneluiskan rakentaminen Leppäveden Leppälahteen, Jyväskylän maalaiskunta.

Venesataman sekä huoltolaiturin ja veneluiskan rakentaminen Leppäveden Leppälahteen, Jyväskylän maalaiskunta. PÄÄTÖS Nro 42/05/1 Dnro ISY-2004-Y-199 Annettu julkipanon jälkeen 11.5.2005 HAKIJA Leppälahti-Savio vesihuolto-osuuskunta ASIA Venesataman sekä huoltolaiturin ja veneluiskan rakentaminen Leppäveden Leppälahteen,

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Hoikansalmen alituksen osalta Latosaareen, Kinnula.

Vesijohdon rakentaminen Hoikansalmen alituksen osalta Latosaareen, Kinnula. PÄÄTÖS Nro 116/08/1 Dnro ISY-2008-Y-133 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2008 HAKIJA Kinnulan kunta ASIA Vesijohdon rakentaminen Hoikansalmen alituksen osalta Latosaareen, Kinnula. HAKEMUS Hakija on ympäristölupavirastoon

Lisätiedot

Kaapelin rakentaminen Ala-Keiteleen Pyyrinlahden Keitaansalmeen ja töidenaloittamislupa,

Kaapelin rakentaminen Ala-Keiteleen Pyyrinlahden Keitaansalmeen ja töidenaloittamislupa, PÄÄTÖS Nro 102/04/1 Dnro ISY-2004-Y-191 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2004 HAKIJA Vattenfall Verkko Oy ASIA Kaapelin rakentaminen Ala-Keiteleen Pyyrinlahden Keitaansalmeen ja töidenaloittamislupa, Äänekoski.

Lisätiedot

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen

Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan muuttamista koskevan lupahakemuksen Etelä-Suomi Päätös Nro 44/2010/1 Dnro ESAVI/613/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen Lemminkäinen Infra Oy:n Bastukärrin louheen murskaamon toiminnan

Lisätiedot

Vesijohdon rakentaminen Hankaveteen välille Matilanniemi Vanha vesilaitos ja töidenaloittamislupahakemus, Hankasalmi.

Vesijohdon rakentaminen Hankaveteen välille Matilanniemi Vanha vesilaitos ja töidenaloittamislupahakemus, Hankasalmi. PÄÄTÖS Nro 119/06/1 Dnro ISY-2006-Y-196 Annettu julkipanon jälkeen 29.11.2006 HAKIJA Hankasalmen kunta ASIA Vesijohdon rakentaminen Hankaveteen välille Matilanniemi Vanha vesilaitos ja töidenaloittamislupahakemus,

Lisätiedot