voimauttava videotyöpajamenetelmä Ismo Kiesiläinen ja Mikko Toiviainen

Transkriptio

1 voimauttava videotyöpajamenetelmä Ismo Kiesiläinen ja Mikko Toiviainen

2

3

4 Julkaisija: Annantalon taidekeskus, Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus, Helsinki 2008 Toimituskunta: Hanna Westerholm, Kikka Hahtomaa, Karoliina Yli-Honko Graafinen suunnittelu: Auvo Lindroos & Viveka Forsman Copyright: Annantalon taidekeskus 2008 ISBN: Painotyö: Toimituskunta kiittää:

5 Sisällys I Tervehdys lukijalle, Kaisa Leka... 1 Repäisyjä kouluarkeen, Kikka Hahtomaa... 5 Eheyttävän oppimisen tiellä, Hanna Westerholm... 6 Taidekasvatusmenetelmät ja voimautuminen, Tiina Susiluoto... 7 II VIDEOKAMERA VOIMAUTUMISEN VÄLINEENÄ Voimautumista kolmessa suhteessa... 8 Tekemisen prosessi, suhde toiseen ihmiseen... 8 Osallistuminen, suhde yleisöön... 8 Elämän uudelleentulkinta, suhde todellisuuteen... 9 KAMERAKYNÄ Videokamera oppimisen välineenä... 9 MENETELMÄSTÄ Työpajakohtaiset tavoitteet Työpajan ohjaajan rooli Taustatyö ja valmistautuminen Työpajojen rakenne III VOIMARESEPTI: VIDEOTYÖPAJAT 1. Täydellinen ihminen Videomielipidekirjoitus Sinun tarinasi Miltä maailma näyttää? IV LOPUKSI Viitteet Liitteet Pieni kameratekniikan opas Monistettavat käsikirjoituskortit... 31

6 Repäisyjä kouluarkeen Annantalon taidekeskus on kuulunut lastenkulttuurikeskusten valtakunnalliseen Taikalamppu-verkostoon sen perustamisesta, vuodesta 2003 lähtien. Yhtenä opetusministeriön Helsingille määrittämistä kehittämistehtävistä ovat olleet yläluokille, lukioille ja toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille suunnatut kulttuurikurssit. Kulttuurikurssit ovat taidekasvatusta ja yleisötyötä yhdistävä opetusmetodi, jossa taidetapahtumien, asiantuntijaluentojen, taiteilijatapaamisten, keskustelujen ja työpajojen kautta tarkastellaan elämän eri ilmiöitä. Kursseja on tuotettu vuodesta 1999 lähtien, mutta Taikalampun myötävaikutuksella toimintaa on voitu laajentaa ja vakinaistaa myös Kulttuuriasiainkeskuksen alueellisissa kulttuuritaloissa sekä lisätä kurssien saavutettavuutta erityisryhmien ja -luokkien parissa. Taikalampun toisena kautena, vuosina , keskeisenä tavoitteena oli voimautumiseen tähtäävien työpajamenetelmien kehittäminen kulttuurikursseilla, sekä menetelmien toimittaminen oppaiksi ja saattaminen opettajien käyttöön. Kulttuurikurssien draama-, kuvataide-, sanataide-, valokuva- ja videotyöpajoja ovat ohjanneet samat pedagogit kahden vuoden ajan. Tämän käytännön työn, tutkimuskirjallisuuden, itsearvioinnin, luentojen, oppilailta ja opettajilta saadun palautteen sekä toistensa ja muiden taiteilijoiden tai pedagogien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta he ovat kukin kehittäneet taiteenalakohtaisen työpajamenetelmän, joka mahdollistaa oppilaille (ja miksei opettajalle itselleenkin) eheyttäviä ja voimauttavia, välillä valtaistaviakin kokemuksia. Jokainen työryhmän pedagogeista päätyi persoonallisiin, toisistaan poikkeaviin työpajamenetelmiin. Tärkeä, yhteinen huomio kaikilla kuitenkin oli, että vaikka voimautuminen on henkilökohtainen prosessi ja siten ihmisestä itsestään kiinni, voidaan sitä edesauttaa luomalla luokkaan luotettava, turvallinen ja avoin ilmapiiri. Yhteiseksi nimittäjäksi näille eri taideaineiden työpajamenetelmille annettiin Repäisyjä. Työpajassa opettaja irrottaa oppilaansa ja irrottautuu myös itse tutuista kuvioista. Yhdessä heittäydytään hetkeksi kouluarjesta toisenlaisen työskentelyn pariin, jonka aikana (opettajakin) saa olla subjektiivinen, ja jossa omat asenteet, arvot, ajatukset, tunteet ja mielipiteet voi ja saa tuoda vapaasti esille. Oppaan tekijät, Ismo Kiesiläinen ja Mikko Toiviainen kuvaavat työskentelyn mahdollisuuksia seuraavasti: Videon tekeminen on roolileikkiä, joka tarjoaa mahdollisuuden nähdä vuorovaikutussuhteita uudella tavalla ja asettua itselleen kokonaan uusiin rooleihin. Tämän oppaan avulla jokainen opettaja voi omaksua voimauttavan videotyöpajamallin, vaikkei aiempaa video-opetuksen kokemusta tai taipumusta taiteen tekemiseen omaisikaan. Menetelmän oppii helposti hallitsemaan, ja se on mahdollista ja toivottavaa ottaa osaksi minkä tahansa oppiaineen opetustyötä. Lämpimät kiitokset upealle voimatyöryhmällemme: Ismo Kiesiläiselle, Mikko Toiviaiselle, Heidi Koljoselle, Anne Rossi-Hortolle, Jaana Taskiselle ja Liisa Vilkkumaalle, heidän syvällisestä ja sitoutuneesta paneutumisestaan tähän työhön. Kiitämme myös tiimissämme kehittämisvuosina työskennelleitä opiskelijajäseniä Karoliina Yli-Honkoa, Sanni Pajulaa, Antti Niemistä ja Anu Haapasta. Lopuksi kiitokset myös Teemu Mäelle, Kaisa Lekalle ja kaikille niille nimeltä mainitsemattomille, joiden myötävaikutuksella voimauttavat metodioppaat ovat nyt rikastuttamassa opettajien ja muiden nuorten kanssa työskentelevien opetusta ja arkea. Rohkeutta ja iloa nuorten parissa työskentelyyn! Kikka Hahtomaa vastaava kulttuurituottaja, Annantalon taidekeskus Videon tekeminen on roolileikkiä, joka tarjoaa mahdollisuuden nähdä vuorovaikutussuhteita uudella tavalla ja asettua itselleen kokonaan uusiin rooleihin. Mikko Toiviainen ja Ismo Kiesiläinen 05

7 Eheyttävän oppimisen tiellä Opetushallituksen opetussuunnitelma perus- ja lukio-opetukselle ( ) kannustaa koulutyöskentelyssä aineidenväliseen yhteistyöhön, eheyttävään oppimiseen. Tätä tavoitetta tukemaan on opetussuunnitelmassa määritelty oppiainekohtaisten tavoitteiden lisäksi kuudesta seitsemään eri aihekokonaisuutta, joiden sisältöjä tulisi oppiaineissa pyrkiä toteuttamaan. Aihekokonaisuudet sisältävät ihmisenä kasvamisen, oman identiteetin ja kansainvälisyyden, viestinnän ja mediataitojen, osallistuvan kansalaisuuden, ympäristön ja kestävän kehityksen sekä tulevaisuuden, turvallisuuden ja teknologian aihealueita. Ne ohjaavat kouluopetusta kohti kokonaisvaltaisuutta. Niiden kautta pyritään kokonaisuuksien hahmottamiseen ja siihen, että opetuksessa voidaan samanaikaisesti käsitellä eri oppiaineiden sisältöjä. Teemallisuus eheyttävän opetuksen apuna Käytännössä tällainen tavoite toteutuu hyvin teemallisen opetuksen kautta. Oli teemana mikä elämän tai yhteiskunnan ilmiö tahansa: rakkaus, pahuus, katukulttuuri tai vaikkapa jokin historiallinen aihe, voidaan sitä lähestyä monialaisesti ja monitaiteellisesti. Teemallinen työskentely tuo vaivihkaa yhteen tieto-, taito- ja taideaineita. Taide toimii välineenä tiedollisen oppimisen syventämisessä ja avaa sille aivan uusia portteja. Tieto on myös aina mukana taiteellisessa työskentelyssä; taidetyöpajoissa ei puuhailla tai askarrella vaan käsitellään asioita taiteen keinoin, perehdytään niihin, pohditaan eri näkökulmia ja työstetään niitä. Myös kulttuurikursseilla kehitetyt työpajamenetelmät, joita tämäkin opas esittelee, toimivat yli oppiainerajojen. Kuvataide-, valokuva tai videotyöpaja ei ole pelkästään kuvisopeille sovellettavaksi eikä draama- tai sanataidepaja pelkästään äidinkielen tunneille. Työpajakokonaisuuksilla on paljon annettavaa kaikille niistä kiinnostuneille opettajille. Ne osoittavat, että taide on oivallinen väline mitä moninaisempien asioiden käsittelemiseen. Eheyttävä oppiminen jo ajatuksena kannustaa luovuuteen ja avaa mahdollisuuksia sen löytämiseen. Oppaan esittelemät työpajat kantavat mukanaan vielä yhtä valttia: niiden kautta opiskeluun voidaan tuoda voimauttavia elementtejä. Voimautumisen mahdollisuus, jos mikä, vastaa moniin kouluarjen haasteisiin. Hanna Westerholm kulttuurituottaja Stoa Itä-Helsingin kulttuurikeskus Kulttuurikurssityöskentely perustuu juuri tähän, jonkin teeman tutkimiseen monista eri lähestymiskulmista. Esimerkiksi pahuutta voidaan käsitellä siitä kertovan näytelmän, moraalia pohtivan asiantuntijaluennon ja kuvataidetyöpajan kautta, jolloin yhteistyötä voidaan tehdä äidinkielen, kuvataiteen ja uskonnon oppiaineiden välillä. Katukulttuuria tutkittaessa yhteistyössä voivat olla yhteiskuntaoppi ja musiikki tai ilmaisutaito. Rakkausteemaa pohdittaessa taideaineita ja äidinkieltä voi tulla täydentämään terveystieto. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Taide väylänä eheyttävään oppimiseen Opetussuunnitelman aihekokonaisuudet YLÄLUOKAT ihmisenä kasvaminen kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys viestintä ja mediataito osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta turvallisuus ja liikenne ihminen ja teknologia LUKIO aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys hyvinvointi ja turvallisuus kestävä kehitys kulttuuri-identiteetti ja kulttuurin tuntemus teknologia ja yhteiskunta viestintä- ja mediaosaaminen 06

8 Taidekasvatusmenetelmät ja voimautuminen Mistä puhutaan, kun puhutaan voimautumisesta? Voimautuminen on sisäisen voimantunteen kasvua, joka johtaa uudella tavalla myönteiseen suhteeseen ympäröivään todellisuuteen ja toimijuuteen siinä. Kun voimautumiselle luodaan suotuisia olosuhteita, olennaista on pyrkiä tilanteeseen, jossa toimijan itsemäärittelyoikeus voi vahvistua. Tässä itsemäärittelyn vahvistumisessa kytee voimautumisen mahdollisuus. Toiselle ei siis voi antaa saati pakkosyöttää vahvuutta. Hänen omalle voimalleen voi kuitenkin antaa tilaa, aikaa ja ravintoa. Taiteellisen toiminnan kautta oma henkilökohtainen kokemus muuttuu toisten koettavaksi ja arvioitavaksi esitykseksi tai esineeksi. Oman kokemuksen tuominen julki on rohkea teko, jota rajoittaa helposti pelko väärin tai naurettavasti tekemisestä. Oman voiman löytämistä edeltääkin rohkeus kokeilla ilman epäonnistumisen pelkoa. Taidekasvatuksellinen työskentely on voimauttavaa vain jos ohjaaja pystyy luomaan toiminnalle suotuisan, eli turvallisen, luottavaisen ja arvostavan ilmapiirin. Ohjaajan ja ohjattavan suhde ei voi olla pakottava tai rankaiseva, vaan toiminnan tulee perustua kannustavuuteen ja vapaaehtoisuuteen. Onnistumisen kokemuksen syntyminen tarvitsee turvallisuuden ja arvostuksen lisäksi seurakseen myös haasteen. Voimautuminen onkin prosessi, jossa toimija saa kokemuksen näkyväksi tulemisesta uudella tavalla myönteisessä valossa. Saamalla aikaan taiteellisen toiminnan tuloksia, joihin hän ei aiemmin uskonut kykenevänsä, nuori vahvistuu luottamaan entistä enemmän itseensä ja omiin voimavaroihinsa. Voimauttava taidekasvatuksellinen menetelmä, jota tässä oppaassa kuvaillaan, on kolme vuotta kestäneen taiteellis-tutkimuksellisen työn tulos. Se ei ole oikotie onneen, vaan raami, jonka avulla opettajasta voi tulla voimauttavan taiteellisen toiminnan ohjaaja, tienviitta jokaisen ohjattavan itse käytävälle polulle. Tiina Susiluoto Kulttuurituottaja Annantalon taidekeskus Empowerment termistä pieni tiivis suomennos. 07

9 II Videokamera voimautumisen välineenä TERVEISIÄ MEDIASTA! Mediasta on tullut osa arkipäivää. Välillä se ilahduttaa ja rikastuttaa, välillä se turhauttaa ja tuhoaa. Media on tullut myös kouluun: ikkunanraoista, internet-piuhoja pitkin ja oppilaiden taskuissa. Media ei aina ole sellainen kuin toivoisimme, mutta se on sellainen, millaiseksi sen teemme. Yksi tämän oppaan tarkoituksista on auttaa opettajia ja oppilaita ottamaan media haltuun ja ottamaan haltuun maailma, joka on kietoutunut mediaan. Jotta voisi olla täysivaltainen kansalainen, ei voi olla vain median kuluttaja emmehän ole maailmassakaan vain kuluttajia vaan tasavertaisia tallaajia. Elokuva on väline, joka luo paitsi todellisuudenkaltaisia illuusioita, myös itse todellisuutta. Alusvaatemainos bussipysäkin kyljessä ei ole maailmasta irrallaan, se on osa maailmaa. Mitä enemmän kulttuurimme on muuttunut audiovisuaaliseksi, sitä enemmän elokuvantekijät (mainosten, musiikkivideoiden ja uutisten tekijät) ovat arkkitehteja, jotka rakentavat maailmaa ja meitä ihmisiä siinä sivussa. Jos näihin kuviin, näihin tunnelmiin haluaa vaikuttaa, pitää osallistua. Pitää haastaa toisten tekemät kuvat. Vähintä, mihin jokaisella on oikeus, on oikeus omaan kuvaan. Videokamera on tällainen maailman rakentamisen väline, niin helppo ja halpa, että se sopii kenen tahansa kansalaisen (oppilaan ja opettajan) käteen. Sillä voi kertoa itsestään ja maailmastaan omia tarinoita ja sekoittaa niitä kaupallisen kuvan virtaan. Videokameralla voi lähteä tutkimaan maailmaa ja nähdä miltä se näyttää, miltä me näytämme. Videokamera on peili, johon voi katsoa. Tässä oppaassa videokamera on ennen kaikkea vuorovaikuttamisen ja kohtaamisen väline. Kun toimimme yhdessä ja kerromme tarinoita toisistamme, kannamme vastuuta siitä, miten kuvamme ja sanamme asettelemme. Jotta toisen ihmisen tarinan voi kertoa, se pitää ensin kuunnella ja ymmärtää. Media on (viestin) välittämistä. Siinä ei voi sooloilla. VOIMAUTUMISTA KOLMESSA SUHTEESSA Tekemisen prosessi, suhde toiseen ihmiseen Videon ja elokuvan tekeminen on aina vuoropuhelua sekä työryhmän sisäistä vuoropuhelua että vuoropuhelua ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Videon tekeminen on roolileikkiä, joka tarjoaa mahdollisuuden nähdä vuorovaikutussuhteita uudella tavalla ja asettua itselleen kokonaan uusiin rooleihin. Ihmiselle, joka arkirooleissaan harvoin sanelee toisten ihmisten toimintaa, tällainen roolikokeilu voi olla hyvinkin voimauttavaa. Toisaalta jokaiseen rooliin sisältyy oma vastuunsa, joten elokuvanteko on myös tapa harjoitella vastuun ottamista ja vastavuoroisuutta. Videon tekeminen on myös vallankäyttöä: vallankäyttöä niin kuvausryhmän sisällä kuin kuvattavaa kohtaan. Näistä vallankäytön muodoista tietoiseksi tuleminen on luottamuksellisen työskentelyilmapiirin edellytys, mutta luottamuksen löydyttyä yhdessä tekeminen on otollinen ihmissuhteiden kasvualusta. Videolla itse määritelty tapa näkyä Näin täydellinen ihminen kävelee tai luottamuksellisessa suhteessa syntynyt yhteinen teos Sinun tarinasi voi olla nuorelle voimauttava, itsearvostusta kasvattava kokemus. Lisäksi videota tehdessä jaetut kokemukset vahvistavat yhteisöllisyyden tunnetta. Sinänsä epämiellyttäväkin kokemus, vaikkapa pakkasessa kärvistely, voi kääntyä positiiviseksi muistoksi kun se on jaettu muiden kanssa. Eikä kärvistely ollut turhaa: video syntyi, ja sen pariin voidaan palata yhä uudelleen. Osallistuminen, suhde yleisöön Videokamera on käyttäjälleen elämän ja maailman haltuun ottamisen väline, mutta myös mahdollisuus kertoa muille elämästä ja itsestään. Voimautuminen suhteessa yleisöön ja yhteisöön on vastaanotetuksi ja ymmärretyksi tulemista. Videon tekeminen on yhteiskunnallista osallistumista ja vaikuttamista, joka ak- 08

10 tualisoituu vasta kun tuote (elokuva, uutinen, mielipidevideo) vastaanotetaan. Elokuvateoreetikko Christian Metzin mukaan elokuvan ainoa tarkoitus on tulla nähdyksi 1. Elämän uudelleentulkinta, suhde todellisuuteen Videon suhde todellisuuteen on siinä esiintyvän kannalta suhdetta omaan itseen. Koska elävä kuva on ja ei ole totta, samanaikaisesti, antaa videon tekeminen ja siinä esiintyminen mahdollisuuden määritellä, mikä itselle on totta ja sitä kautta määritellä omaa itseään. Toden ja illuusion väliin jää tila omien elämänkokemusten uudelleentulkinnalle ja minän reflektiiviselle tarkastelulle. KAMERAKYNÄ Kunpa kamera voisi olla kuin kynä! huudahtaa elokuvaohjaaja, mediapedagogi Kaija Juurikkala Taikalamppu-oppaassa 2. Juurikkala toivoo, että kameraan lakattaisiin suhtautumasta monimutkaisena välineenä, jonka käyttö vaatii aina paljon aikaa ja osaamista. Juurikkalan toivomuksella on kaikupohjaa elokuvan historiassa. Jo elokuvan varhaiset pioneerit, Lumièren veljekset, kutsuivat elokuvakonettaan kinematografiksi (le cinématographe), joka vapaasti käännettynä tarkoittaa liikkeenkirjoitinta. Näytelmäelokuva kuitenkin valtasi areenan nopeasti, ja kinematografista tuli vain cinèma. Vuonna 1948 ranskalainen elokuvaohjaaja ja -teoreetikko Alexander Astruc palasi kirjoittamisen ajatukseen kuuluisaksi tulleessa artikkelissaan Uuden avantgarden syntymä: Caméra-stylo (kamerakynä). Astruc vaati elokuvalta tietoista kieltä, joka nostaisi sen taiteeksi muiden taiteiden joukkoon; perinteistä näytelmäelokuvaa hän piti lähinnä sirkushuvina. Astruc näki elokuvassa mahdollisuuden omaan erityiseen kieleen, jolla voisi ilmaista mitä tahansa ajatuksia samalla tavalla kuin esseissä ja romaaneissa. Elokuvan ohjaamisen ei tulisi olla vain tarinan kuvittamista, vaan kameralla kirjoittamista, niin kuin kirjailija kirjoittaa kynällään. 3 Tästä on kulunut puoli vuosisataa. Lähes jokaisella oppilaalla on taskussaan jonkinlainen kamerakynä : kännykkä, digikamera tai videokamera. Näillä kamerakynillä luonnostellaan kaikenlaista internetin virtuaalisille seinille. Kuvaaminen innostaa, koska se antaa mahdollisuuden käsitellä todellisuutta aivan uudella tavalla, ja toisaalta osallistua ympäröivään kulttuuriin. Videokamera on audiovisuaalisen kulttuurin kynä. Tämä opas perustuu yhden nappulan tekniikkaan. Se tarkoittaa, että kameran käyttäminen on helppoa: kun painaa punaista nappulaa, se mikä näkyy ruudulla, tallentuu nauhalle. Kun nappulaa painaa uudestaan, tallentaminen loppuu. Videokamera on myös monipuolinen opiskeluväline. Vaikka se on yksinkertainen kuin kynä, se on enemmän kuin kynä: se on kone, joka poimii maailmasta havaintoja ja yhdistelee niitä uusiksi kokonaisuuksiksi, niin kuin tekee oppilaskin oppiessaan. Tämän oppaan työpajat hyödyntävät koko skaalaa. Siitä huolimatta ne ovat yksinkertaisia toteuttaa. Ne toimivat sellaisenaan, suoraan purkista, lisää vain vesi -menetelmällä. Seuraavassa esitelty neljän toiminnallisen tavoitteen idea uppoutuu hieman syvemmälle siihen, miten kamerakynä toimii oppimisen välineenä. Jaottelu pätee näihin työpajoihin, mutta ennen kaikkea se auttaa suunnittelemaan aivan uusia videokuvaustehtäviä oppimisen avuksi. Videokamera oppimisen välineenä Videokuvaaminen, kuten oppiminen yleensä, on tavoitteellista toimintaa. Tekemisellä on siksi hyvä olla selkeä päämäärä. Miten ja miksi työskennellään? Näitä päämääriä voi kutsua toiminnallisiksi tavoitteiksi. Ne voidaan jakaa neljään luokkaan, jotka vastaavat kysymykseen: Millä tavalla tehtävä palvelee oppimista? Tavoitteen määritteleminen auttaa suunnittelemaan ja arvioimaan työskentelyä. Kullakin tehtävällä voi luonnollisesti olla useampi kuin yksi tavoite. Joskus päämäärät kuitenkin sulkevat toisensa osittain 09

11 pois. Jos tehtävän ensisijaisena tavoitteena on havainnoida ympäristöä tai vuorovaikuttaa, ei lopputulos välttämättä sovellu kovin hyvin tiedon jakamisen tarkoitukseen. Kaikki tehtävät sisältävät itseilmaisua, mutta oppilaiden on hyvä tietää, milloin sen edelle menee jokin muu tavoite. Joskus asetettu tavoite ei täysin toteudu, mutta sen sijaan on voinut toteutua toinen, yhtä tärkeä prosessi. 1. Tiedon jakaminen Ei ole kaukana se päivä, jolloin jokainen omistaa projektorin tai jolloin kuka tahansa voi mennä paikalliseen kirjakauppaan vuokraamaan elokuvia, ja nämä elokuvat voivat käsitellä mitä alaa tahansa missä muodossa tahansa kirjallisuuden kritiikistä ja romaanitaiteesta matematiikkaan, historiaan ja yleisiin tieteisiin. Alexander Astruc (1948) Videokamera voi olla väline, jonka avulla oppilaat opettavat toisiaan ja itseään. Näin kaikkien ei tarvitse opiskella samaa aihetta samaan aikaan samalla tavalla. Videota kuvatessaan oppilaat joutuvat pohtimaan tuotostaan katsojan kannalta: Välittääkö video tietoa? Vaikuttaako se katsojaan sillä tavalla kuin oli tarkoitus? Onko se riittävän selkeä? Oppilaiden tekemiä (oppi)materiaaleja voidaan käyttää opetuksessa myöhemmin muilla luokilla. Niitä voidaan myös jakaa muun maailman kanssa. 2. Havainnointi ja käsittely ITSEILMAISU Kuva: Toiminnalliset tavoitteet TIEDON JAKAMINEN VUOROVAIKUTUS HAVAINNOINTI JA KÄSITTEET Kaukaa katsoen kaupunki, maaseutu ovat kaupunki ja maaseutu; mutta mitä lähempää katsoo ne ovat taloja, puita, kattotiiliä, lehtiä, ruohoa, muurahaisia, muurahaisen jalkoja, loppumattomiin. filosofi Blaise Pascal Elokuvakamera on pohjimmiltaan laite, joka poimii paloja maailmasta ja asettelee niitä peräkkäin. Tämä perimmäinen olemus on inspiroinut elokuvaohjaajia ja -teoreetikkoja koko elokuvan historian ajan. Venäläinen elokuvan pioneeri Dziga Vertov puhui elokuvakamerasta elokuvasilmänä, joka liikkuu ajassa ja paikassa vapaana ihmiskehon ruumiillisuudesta ja yhdistää näkemäänsä. 4 Kamera on siis sananmukaisesti konstruktiivinen laite. Ranskalaiset teoreetikot Robert Bresson ja Jean Epstein pitivät kameraa ennen kaikkea vapaana ihmisen mielestä. Toisin kuin ihmisen silmä, kameran katse ei tulkitse. Bresson väittikin, että kamera näkee todellisuuden sellaisenaan. 5 Kamera irrottaa asioita siitä yhteydestä, johon olemme tottuneet ne liittämään, purkaa todellisuuden osiin. Kuten filosofi Blaise Pascal kirjoittaa, maaseutu koostuu yksityiskohdista: taloista, puista, ruohosta ja muurahaisten jaloista. Kun haluamme kuvata maaseutua, meidän onkin löydettävä yksityiskohtia. Kamera on väline, joka pakottaa havaitsemaan. Kameraa voidaan käyttää oppimisessa havaitsemisen ja ajattelun välineenä. Kameran kanssa voidaan tutkia luontoa, lähiympäristöä, luokkayhteisöä tai omaa persoonaa. Tällaisessa työskentelyssä ei tarvitse syntyä jaettavaa teosta vaan vaikkapa muistiinpanoja. Videokameralla voi myös tuoda asioita koulun seinien ulkopuolelta yhteisen tarkastelun ja keskustelun kohteeksi. 3. Itseilmaisu 1900-luvun alkupuolella vaikuttanut freinet-pedagogiikan isä Célestin Freinet piti kirjallista itseilmaisua väylänä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Hänen lähtökohtanaan oli, että jokaisella ihmisellä on jotakin sanottavaa. Jotta ihminen pystyisi edistämään omia päämääriään, hänen täytyy osata pukea ajatuksensa sanoiksi. Kirjoittaminen olikin Freinet n opetusmenetelmissään ensisijaista. Se aloitettiin puhumalla ja piirtämällä heti lapsen tultua kouluun. Opettajan avustamana kuvia ja sanoja alettiin hiljalleen kehittää tekstiksi. Kielioppi tai oikeinkirjoitus eivät olleet oleellisia; tärkeintä oli huomioida oppilaan sanomisen tarve. 6 Kuvallinen kulttuurimme rakentuu jonkun tekemille kuville, jotka heijastavat tekijänsä maailmankuvaa ja arvoja. Audiovisuaali- 10

12 sen itseilmaisun opettaminen on siksi kulttuurimme moniarvoisuuden ja demokraattisuuden elinehto. Videokamera sopii hyvin välineeksi kirjoittamisen ja keskustelun rinnalle kun kasvatetaan aktiivisia ja tiedostavia kansalaisia. Videokameralla voi muuttaa konkreettisiksi mielikuvia ja tunnelmia, joita sanat eivät tavoita: Miltä lähiympäristöni minusta näyttää? Miten hymyilee täydellinen ihminen? 4. Vuorovaikutus Yhteistoiminnallinen oppiminen ei ole vain tiedon jakamista muiden kanssa, se on myös yhdessä toimimista. Videon suunnittelu ja kuvaaminen keräävät yhteen monta päätä ja sydäntä mutta lopputuloksia on vain yksi. Se ei ole aivan helppoa: videota tehdessään oppilaat kuuntelevat, keskustelevat, perustelevat, neuvottelevat ja tekevät kompromisseja, oppivat elämän kannalta tärkeitä vuorovaikutustaitoja. Lopputuloksesta osia ei enää voi erottaa. Video on peruuttamattomasti yhteinen. Kun valmis video jaetaan yleisön kanssa, vuorovaikutus jatkuu. Audiovisuaalisessa kulttuurissa kieli ei ole enää vain sanoja: internetin keskusteluissa lauseet vuorottelevat valokuvien ja videopätkien kanssa. Viesti saa ihmiset toimimaan ja ajattelemaan. Vuorovaikuttaminen on myös vaikuttamista. MENETELMÄSTÄ Työpajakohtaiset tavoitteet Tämä opas sisältää neljä erilaista videotyöpajaa, joissa videokameraa käytetään työkaluna jonkin aiheen (tai yleensä useamman) käsittelemiseen. Esitellyt työskentelytavat ovat monipuolisia: Videokuvaamisessa ei ole kysymys vain elokuvanteosta, vaan se on myös havainnointia, ajattelemista ja vuorovaikuttamista. Kaikissa työpajoissa teema kytkeytyy olennaisesti siihen, miten työskennellään. Se ei silti estä hyödyntämästä työmenetelmiä eri oppiaineissa. Kunkin työpajan kohdalla on annettu vinkkejä soveltamisesta. TYÖPAJAN OHJAAJAN ROOLI Tämän oppaan videotyöpajoissa oppilaat ovat aktiivisia toimijoita, joko yksin, pareittain tai pienryhmissä. He ilmaisevat omia ajatuksiaan ja tunteitaan, tekevät omia havaintojaan ja vuorovaikuttavat keskenään. Siksi työpajan ohjaajan on tärkeää tukea oppilaiden aktiivista roolia. Se edellyttää aktiivisuutta myös ohjaajalta. Usein käy niin, että kiehtova (tai vaikea) tekniikka vie huomion olennaisesta, siitä mitä tavoitellaan, mitä halutaan oppia. Silloin ohjaajan tehtävä on kohdistaa oppilaiden huomio oikeaan suuntaan. Usein se on helppoa. Riittää, että esittää oikeita kysymyksiä: Miksi videomielipidekirjoituksessa esitetään tämä juuri ongelma? Riittääkö tämä idea ratkaisuksi? Miten saatte rehtorin vakuuttumaan asiastanne? Videokamera on yhteistoiminnallisen oppimisen väline. Kamera kohdistaa ryhmän työskentelyn yhteiseen tavoitteeseen. Vaikka työryhmässä olisi erikseen kuvaajia, toimittajia ja näyttelijöitä, lopputulos on kuitenkin yhteinen. Siksi kuvausryhmässä, niin ammattimaisen elokuvan tuotannossa kuin koulutyössäkin, syntyy aina ristiriitoja. Niiden taustalla on usein sekä asiallisia erimielisyyksiä että ryhmädynaamisia valtakysymyksiä. Oppilaiden voimakas motivaatio osallistua yhteiseen työhön nostaa tunteet pintaan. Tällaiset ristiriidat eivät ole vaarallisia, vaan ne päinvastoin palvelevat opetusta ja kasvatusta. Mitä enemmän oppilaat välittävät yhteisistä tavoitteistaan, sitä useammin ja kiivaammin he ovat eri mieltä. Ristiriitojen puuttuminen voi olla jopa merkki välinpitämättömyydestä. Oppilaiden oikeassa olemisen halusta johtuvat ristiriidat ovat siis väistämättömiä ja toivottavia. Ryhmätyössä erimielisyydet eivät nimittäin ratkea toisen voittamiseen, vaan vasta yhteisten tavoitteiden toteutumiseen. Se lisää oppilaiden motivaatiota ratkaista tehtävänannon asettama ongelma, ja opettaa samalla ristiriitatilanteiden hallintaa. Tällaisten asioiden käsittely edellyttää ohjaajalta rohkeutta ja taitoa ohjata oppilaiden välistä itsenäistä prosessia. Hänen pitää huomioida ryhmän kehittymisen eri vaiheet ja sitoutua niiden tukemiseen. 11

13 1. Täydellinen ihminen Täydellinen ihminen -työpajan tavoitteena on herättää kysymyksiä siitä, kuka kulttuurissamme sanelee ulkonäköihanteet ja oikeat tavat olla. Työpajassa syntyvissä videoissa jokainen oppilas on itse määrittelemällään tavalla Täydellinen ihminen, mutta parityöskentelyn kautta hahmottuu myös, että mediateksti tässä tapauksessa video on aina tekijöidensä summa, eikä kaikkiin muuttujiin voi aina itse vaikuttaa. 2. Sinun tarinasi Sinun tarinasi -työpajan tavoitteena on auttaa nuoren minäkuvan rakentumisessa antamalla hänelle uusia, yllättäviäkin tulkintoja omasta elämäntarinastaan, sekä evästämällä tutkimaan omaa menneisyyttä. Tarkoituksena on, että käsittelemällä tietoisesti muistojaan, jotakin intuitiivisesti tärkeää hetkeä, nuori tulee pohtineeksi, miksi juuri tuo hetki on tärkeä ja mitä se kertoo hänestä. Työpajan tarkoituksena on myös opettaa kuuntelemaan toista ja eläytymään hänen tilanteeseensa, sekä kunnioittamaan toisen totuutta ja subjektiivisuutta. Viestintä- ja mediataitojen näkökulmasta Sinun tarinasi -työpajassa opiskellaan informaation tiivistämistä ja olennaisen etsimistä laajemmasta materiaalista. Tiivistämisen taito on viestintä- ja mediataidoista kenties tärkein. 3. Miltä maailma näyttää? Miltä maailma näyttää? -työpajan tavoitteena on oppia tekemään havaintoja ja jakamaan ne muiden kanssa. Työpajassa korostuu oppilaan rooli osana asuinympäristöään ja oikeus omaan näkemykseen muiden tekemästä maailmasta. Työpajassa pohditaan myös faktan ja fiktion kysymystä: millainen on oikea kuva maailmasta? 4. Videomielipidekirjoitus Videomielipidekirjoitus-työpajassa pyritään vaikuttamaan koulun asioihin. Tavoitteena on oppia ilmaisemaan ja perustelemaan omia mielipiteitä julkisessa keskustelussa, jossa videokuva on nykyisin tärkeä väline. Työpajan tarkoituksena on korostaa sitä, että oppilaat ovat keskeinen osa kouluyhteisöä, ja heidän mielipiteillään ja havainnoillaan on merkitystä. TAUSTATYÖ JA VALMISTAUTUMINEN Tila Videopajoja varten ei ole yhtä oikeaa tilaa. Katselua varten tarvitaan aina televisio tai videotykki, ja sellainen on hyvä olla lähellä myös esimerkkivideoiden tekemistä varten. Auditorioon saa elokuvateatterin tunnelmaa, joten se on erinomainen paikka videoiden katseluun, mutta alkulämmittelyihin ja ryhmätyöskentelyyn tavallinen luokka soveltuu paremmin. Kun työmenetelmät ovat niin tuttuja, ettei esimerkkivideota tarvitse enää tehdä, voidaan paja pitää vaikka ulkosalla ostoskeskuksessa, luokkaretkellä, leirikoulussa... Lopuksi vain keräännytään television ääreen katsomaan tuotokset. On tärkeää huomata, että video tai elokuva tapahtuu aina jossain tilassa. Koulun aitojen sisäpuolella syntyy erilaisia videoita kuin maailmassa koulun ulkopuolella. Silloin kun koulun alueelta ei ole mahdollista poistua kuvausretkelle, kannattaa se ottaa tehtävän sisällössäkin huomioon. Ryhmäkoko Voimautumiseen tähtäävissä työpajoissa olemme pitäneet tärkeänä, että jokainen tulee kuulluksi ja pääsee vaikuttamaan videoiden lopputulokseen. Koska harvoin on tarjolla kameraa jokaiselle oppilaalle, on lämmittelyharjoituksia suunniteltu niin, että vähintään niitä tehdessä jokainen saa jakaa yhden kokemuksen tai mielipiteen muiden kanssa. Esimerkiksi videomielipidekirjoitus-työpajassa nämä jaetut ajatukset myös suuntaavat oppilaita valitsemaan ryhmänsä: tuota asiaa haluan olla ajamassa! Jos kaikkien on tarkoitus päästä kuvaamaan samaan aikaan, on neljä oppilasta per kamera selkeästi maksimimäärä tätä isom- 12

14 massa ryhmässä liian moni jää toimettomaksi. Kahdenkymmenen oppilaan ryhmässä tämä tarkoittaisi siis viittä kameraa. Näin monen kameran haaliminen saattaa olla ongelma, mutta siihen on yksinkertainen ratkaisu. Onko kaikkien oppilaiden kuvattava videonsa samalla kertaa? Kun kaikki hallitsevat omatoimisesti kameran käytön, voidaanko kuvausvuoroja jakaa niin, että yksi pari vuorollaan tekee, toisten osallistuessa muuhun opetukseen? Videokamera Videokamera on helpompi työkalu kuin miltä se näyttää. Oleellinen on tässä: Kun punaista nappia painaa, se mikä näkyy ruudulla, tallentuu nauhalle. Kun punaista nappia painaa uudestaan, tallennus loppuu. Tietysti kameran käyttöön liittyy toisarvoisempiakin seikkoja, kuten nauhoja, akkuja ja piuhoja, mutta ne ovat vain toisarvoisia. Niistä selviää kokeilemalla tai kysymällä, ja jos on pakko, ohjekirjaa lukemalla. Parasta on, että kun kameran käytön on kerran opetellut, voi seuraavalla kerralla mennä suoraan asiaan. Kameraan tutustuminen Melkein jokaisella oppilaalla on taskussaan tai laukussaan jonkinlainen kännykkäkamera, ja useimmat osaavat niitä myös käyttää. Jokaisesta luokasta löytyy lisäksi ainakin pari oppilasta, joille myös perinteinen videokamera on tuttu. Tätä osaamista kannattaa hyödyntää. Kameraan tutustumisen voi järjestää vaikkapa varaamalla sitä varten yhden oppitunnin, jonka aikana oppilaat jakavat keskenään tietonsa videokuvaamisesta. Oppilaat jaetaan ryhmiin, jokaiselle ryhmälle annetaan videokamera ja puoli tuntia aikaa. Tehtävänä on selvittää seuraavat asiat: Miten kamera laitetaan päälle? Miten nauha (tai dvd-levy) laitetaan kameraan? Miten kameralla kuvataan? Mikä on zoom ja mitä se tekee? Miten kuvattua videota kelataan ja katsotaan? Miten kamera kytketään televisioon? Jos ryhmille jää epäselviä asioita, voidaan loput 15 minuuttia oppitunnista käyttää siihen, että ryhmät kysyvät neuvoa toisiltaan. Kun nämä perusasiat on kerran käyty läpi, työskentely sujuu helposti ja oppilaat osaavat auttaa toisiaan. Seuraavalla tunnilla, tai kun joskus on ylimääräistä aikaa, voidaan pohtia näitä kysymyksiä: Miten kameran tarkennusta voi säätää itse? Miten kameran valotusta voi säätää itse? Mitä hyötyä siitä on? Voiko kameraan kytkeä erillisen mikrofonin? Mitä hyötyä siitä olisi? Miten video siirretään tietokoneelle? Miten video julkaistaan esimerkiksi internetin YouTubessa? Tiivistetyt ohjeet kameroiden perustoiminnoista löydät tämän oppaan lopusta. TYÖPAJOJEN RAKENNE Työpajat rakentuvat neljästä vaiheesta: lämmittely, käsikirjoittaminen, kuvaus ja katselu. Ne voidaan pitää peräkkäin, tai jos on tarve, jakaa useammalle eri päivälle. Työpajaresepteissä niille on annettu ohjeelliset pituudet, mutta soveltaminen on sallittua! Lämmittelyt Jokainen työpajoista alkaa lyhyellä lämmittelyllä mielikuvaharjoituksin ja improvisoiden. Lämmittelyllä avataan mieltä ideoimaan, kertomaan tarinoita ja näkemään tavanomainen toisin, mutta myös hulluttelemaan ja heittäytymään. Lämmittelyn tarkoitus on suunnata oppilaiden huomio käsiteltävään aiheeseen. Se, että aihetta tullaan käsittelemään juuri videokameralla, ei lämmitellessä ole oleellista. Lämmittely kestää työpajan pituudesta riippuen minuuttia. Jos työpajat integroidaan muuhun opetukseen, ei erillisiä lämmittelyjä välttämättä tarvita: ideointi voi tapahtua jo edellistä tehtävää tehdessä. Käsikirjoittaminen Käsikirjoitus on luonteva tapa suunnitella kuvattavaa videota. Käsikirjoittamisen lomassa voi luontevasti valita esimerkiksi ku- 13

15 vauspaikat, haastateltavat ja näyttelijät. Kannattaa myös huomata, että käsikirjoituksen ei tarvitse olla vain tekstiä: se voi olla kuvakäsikirjoitus, miellekartta tai vaikka videokameralle kuvattuja muistiinpanoja. On myös asioita, joita ei voi käsikirjoittaa. Luokassa istuessa ei voi tietää millaisia havaintoja syntyy, kun kameran kanssa lähdetään ostarille tai lähimetsään. Käsikirjoittamiseen on olemassa monenlaisia muotteja ja sääntöjä, mutta mitkään niistä eivät sellaisenaan ole tärkeitä. Sama koskee tässä oppaassa esiteltyjä käsikirjoituskortteja: ne ovat erinomainen työkalu, mutta heti kun kortit alkavat rajoittaa työskentelyä ja luovuutta, ne voi jättää pulpettiin. Käsikirjoituskortit Käsikirjoituskortit ovat yksinkertaisia paperilappuja, joita yhdistelemällä ja täyttämällä rakennetaan videon käsikirjoitus. Idea on yksinkertainen: yksi kortti on yksi kohtaus, ja kohtausten järjestystä voi vaihtaa lappuja siirtelemällä. Käsikirjoituskortteja on seitsemää erilaista lajia. Kukin kortti edustaa yhtä televisiosta ja elokuvista tuttua audiovisuaalisen kerronnan tapaa. Näin oppilaat näkevät heti, mitä erilaisia kerronnallisia mahdollisuuksia on käytettävissä. Videon käsikirjoitus koostuu yhdestä tai useammasta kortista. Esimerkiksi perinteinen uutisjuttu sisältää yleensä juontoja, haastatteluita, dokumentaarista kuvaa, kuvitusta, selostusta ja grafiikkaa. Dokumenttielokuva taas saattaa koostua pelkästään dokumentaarisista kohtauksista. Korteissa on valmiina neljä täytettävää kohtaa: Sisältö: Mitä kuvassa tapahtuu? Mitä juonnossa sanotaan? Mitä haastattelussa kysytään? Keneltä? Tekstiä voi jatkaa lapun kääntöpuolelle tai erilliselle paperille. Kuvasuunnitelma: Mitä kuvassa näkyy? Ei tarvitse osata piirtää, mutta pitää päättää, näkyykö kuvassa koko juontaja vai pelkkä pää. Kuvauspaikka: Missä kuvataan? Kohtauksen numero: Kun käsikirjoitus on valmis, kohtaukset kannattaa numeroida, että ne pysyvät järjestyksessä. Käsikirjoituskortit auttavat opettajaa ohjaamaan työskentelyä. Korteista näkee heti jos käsikirjoitus ei ole vielä valmis. Onko kaikkiin haastatteluihin mietitty kysymykset? Onko suunniteltu miten juontokohtauksen kuva rajataan? Jos kuvataan näin kaukaa, kuuluuko ääni? Kun kortit on täytetty, ne laitetaan nippuun ja lähdetään kuvaamaan. HAASTATTELU Haastatellaan aiheeseen liittyvää henkilöä DOKUMENTAARINEN KUVA Kuvataan jotakin oikeasti tapahtuvaa tilannetta JUONTO KAMERALLE Toimittaja puhuu suoraan kameralle KUVITUS + SELOSTUS Aiheeseen liittyvää kuvaa ja toimittajan ääni FIKTIO Näytelty kohtaus MONTAASI Sarja lyhyitä otoksia ilman selostusta (vrt. kollaasi) GRAFIIKKA Piirrettyä kuvaa tai tekstiä, esimerkiksi videon otsikko 14

16 Kuvaaminen Tämän oppaan työpajoissa videoita ei leikata, vaan kohtaukset kuvataan järjestyksessä suoraan kameralle. Kun kuvat on kuvattu, video on valmis katsottavaksi. Tällainen työskentely on nopeaa ja soveltuu siksi hyvin osaksi koulutyötä. Se kuitenkin edellyttää, että kohtaukset ja otokset suunnitellaan hyvin, ja niitä myös tarvittaessa harjoitellaan. Kun työskentelytavan on kerran omaksunut, se sujuu kuin itsestään ja siinä oppii yhä paremmaksi. Jos videokameroita on riittävästi, kaikki oppilaat voivat kuvata samaan aikaan. Usein luokan käytössä on kuitenkin vain yksi kamera. Silloin, jos lukujärjestys sallii, voidaan kuvausvaihe venyttää vaikka koko päivän mittaiseksi. Yksi ryhmä kerrallaan käy kuvaamassa, kun muilla koulupäivä jatkuu normaaliin tapaan. Roolit ja työnjako kuvaustilanteessa Elokuvatuotannossa työnjako on yleensä hyvin hierarkkinen: on tuottaja, ohjaaja, apulaisohjaaja, näyttelijä, kuvaaja, valaisija, puuseppä ja autonkuljettaja. Koulutyössä tällaista jäykkää työnjakoa on syytä matkia vain silloin, kun siitä on tehtävän ja oppimisen kannalta hyötyä. Sellaisiakin tilanteita tulee toki vastaan: Jos pienryhmässä on vahvasti dominoiva johtajahahmo, voi tätä roolia rikkoa antamalla (elokuva)ohjaajan roolin välillä jollekin toiselle ryhmän jäsenelle. Hiljaiselle ajattelijatyypille tämä rooli voi olla vaikeampi, mutta jos sitä kunnioitetaan, syntyy varmasti erilaisia videoita kuin toiminnallisempien oppilaiden ohjauksessa. Jotta kaikki pääsisivät kuvaamaan myös ne, jotka pelkäävät koskea kameraan voidaan sopia, että kuvaajan rooli kiertää. Jokainen kuvaa vuorollaan yhden kohtauksen. Jos oppilaiden on vaikea päästä eteenpäin ryhmätyöskentelyssä, selkeiden vastuualueiden määrääminen voi auttaa tehtävän suorittamisessa. Joissakin tehtävissä roolit ovat tärkeä osa työskentelyä. Esimerkiksi Täydellinen ihminen ja Sinun tarinasi -työpajoissa roolit on jaettu jo tehtävänannossa, ja niistä kannattaa ehdottomasti pitää kiinni. Katselutilanne Videoiden katsominen on tärkeä vaihe. Se ei ole vain tehdyn työn tarkastelua vaan keskeinen osa oppimisprosessia. Katseluvaiheessa oppilaat oppivat toisiltaan ja vaikuttavat toisiinsa. Myös omasta työstä opitaan: tältä minä näytän, tältä maailma minun mielestäni näyttää vai näyttääkö? Katselutilanne on vuorovaikutusta. Videon katsomisen jälkeen sen sisältöä käsitellään yhdessä joko keskustelemalla tai muilla menetelmillä. Jotkut prosessit käynnistyvät tässä vaiheessa: videomielipidekirjoitus muuttuu merkitykselliseksi vasta kun se alkaa vaikuttaa. Katselutilanteessa arvioidaan ovatko tehtävän alussa määritellyt tavoitteet toteutuneet. Oppilaat oppivat siitä, mihin heidän huomionsa kiinnittyy. Siksi keskustelua pitääkin johdatella oikeaan suuntaan. Jos videon tarkoitus on ollut kertoa luokkatoverin tarina, ei kannata juuttua keskustelemaan videokuvaamisen teknisistä ongelmista. Tekniikka on sivuseikka! Videokuvaamisen taito on sivuseikka tai sivutuote. Opettajan kannattaa alusta alkaen lähteä siitä, että oppilaat osaavat itse kytkeä kameran televisioon ja esittää videonsa. Näin opettaja voi keskittää huomionsa pedagogisiin kysymyksiin. Eikä muutenkaan ole merkityksetöntä se, että oppilaat tulevat itse luokan eteen ja näyttävät muille mitä ovat saaneet aikaan. Eräässä koulussa... Eräässä koulussa rehtori tuli katsomaan oppilaiden kuvaamia videoita. Nähtyään ensimmäisen työn hän hämmästyi. Onko tämä meidän oppilaiden kuvaama? Saako meidän koulun videokameralla näin hyvää jälkeä? Myös videon sisältö puhutteli rehtoria, ja hän lupasi viedä työn katsottavaksi opettajien VESO-päiville. 15

17 III Voimaresepti: Videotyöpajat 1. TÄYDELLINEN IHMINEN Työpajassa tehdään lyhytelokuva, joka esittelee täydellisen ihmisen. Tavoitteena on herättää kysymyksiä siitä, kuka kulttuurissamme sanelee ulkonäköihanteet ja oikeat tavat olla. Työpajassa syntyvissä videoissa jokainen oppilas on itse määrittelemällään tavalla Täydellinen ihminen, mutta parityöskentelyn kautta hahmottuu myös, että mediateksti tässä tapauksessa video on aina tekijöidensä summa, eikä kaikkiin muuttujiin voi aina itse vaikuttaa. Tarvittavat välineet: Kamerat, yksi kahta oppilasta kohden, jos kuvataan yhtä aikaa Nauhat kameroihin (tai dvd-levyt, kamerasta riippuen) Televisio tai videotykki äänentoistolla Johto kameran liittämiseksi televisioon / videotykkiin (yleensä kameralaukussa mukana) Paperia ja kyniä oppilaille Tarvittavat tilat: Luokkahuone Koulun sisä- ja ulkotilat Aihekokonaisuus: Viestintä ja mediataito, ihmisenä kasvaminen Integroitavissa: Äidinkieli, kuvataide, terveystieto, elämänkatsomustieto, filosofia Työpajan kesto: 3x45 min Työpajan kulku: OPPITUNTI 1: Lämmittely ja käsikirjoitus Alustus (5 min) Lämmittely (15 min) Käsikirjoitus (30 min) OPPITUNTI 2: Kuvaus Kuvausohjeet ja esimerkkivideo (15 min) Kuvaus (30 min) OPPITUNTI 3: Katselu ja purku (45 min) Oppitunti 1: Lämmittely ja käsikirjoitus Alustus (5 min) Millaista ihmistä kulttuurissamme pidetään täydellisenä? Täydellinen ihminen -työpajassa kukin oppilas suunnittelee videon, jossa hänet itsensä esitetään Täydellisenä ihmisenä itsensä näköisenä, toimimassa niin kuin toimii. Videot kuvataan parityöskentelynä, jolloin kumpikin oppilas on vuorollaan esiintyjä ja kuvaaja. Kuvaaja myös lukee kuvatessaan parinsa antaman tekstin nauhalle, videon ääniraidalle. Info Täydellinen ihminen -työpajan taustalla on tanskalaisen elokuvaohjaaja Jörgen Lethin samanniminen lyhytelokuva vuodelta Elokuvassa esitellään täydellistä ihmistä, vuoroin miehenä ja naisena. Täydellinen ihminen tekee tavallisia ja tavattomia asioita syö, kävelee, kaatuu, riisuutuu. Antropologinen kertojanääni kommentoi täydellisen ihmisen toimintaa. Elokuva on löydettävissä YouTubesta englanniksi, ilman tekstityksiä, hakusanalla The Perfect Human. Lämmittely (15 min) Seuraa johtajaa Asetutaan rinkiin seisomaan. Yksi ringistä aloittaa kysymyksen: Miten Täydellinen ihminen..., ja täydentää sen haluamallaan tavalla, esimerkiksi... hymyilee?,...istuutuu lattialle?,... on epätietoinen?. Kaikki ringissä olijat, myös kysyjä, näyttävät miten. Vuoro siirtyy seuraavalle, joka taas keksii oman liikkeen, eleen tai tunnetilan. Harjoitus voidaan tehdä myös silmät kiinni, jolloin jokainen todella tekee liikkeet tai eleet juuri siten kuin itse haluaa! Täydellisen ihmisen esittely Vuorollaan yksi ryhmästä on Täydellinen ihminen, ja yksi selostaja. Muu ryhmä asettuu puolikaareen yleisöksi. Selostaja esittelee Täydellisen ihmisen ryhmälle: Tässä on Liisa, Täydellinen ihminen. Liisa tekee haluamiaan liikkeitä, joita selostaja tulkkaa yleisölle: Näin Täydellinen ihminen jauhaa purkkaa. Selostus 16

18 voi olla tarkkaa, mutta yhtä hyvin varsin tulkinnanvaraistakin. Selostaja voi myös kysyä Liisalta esimerkiksi Miten Täydellinen ihminen pohtii?, ja Liisa näyttää miten. Käsikirjoitus (30 min) Parien valinta ja ohjeistus käsikirjoituksen tekoon Tässä vaiheessa työpajaa valitaan työparit. Ne voivat olla esimerkiksi edellisessä harjoituksessa muodostuneet esiintyjä selostaja-parit. Jokainen oppilas kuitenkin kirjoittaa itse oman käsikirjoituksensa. Esitellessään tehtävää opettaja tekee taululle oman esimerkkikäsikirjoituksensa. Käsikirjoitus tehdään yhdelle tai useammalle A4-arkille. Käsikirjoituksessa voidaan käyttää myös hyväksi aiemmin esiteltyjä käsikirjoituskortteja, erityisesti Kuvitus + selostus -korttia. Käsikirjoituksen muoto on kaikissa videoissa sama (katso kuva xx): Video alkaa muutaman sekunnin mittaisella mustalla kuvalla. Tämän voi kuvata pitämällä kättä tms. kameran linssin edessä. Toisessa kuvassa esitellään Täydellinen ihminen. Kertojanääni sanoo: "Tässä on (oppilaan nimi), täydellinen ihminen." Millaisella kuvalla täydellinen ihminen esitellään, on käsikirjoittajan päätettävissä. Kolmannesta kuvasta eteenpäin kuvat esittelevät Täydellistä ihmistä käsikirjoittajan kulloinkin haluamalla tavalla. Kertojan lukeman tekstin muoto on kuitenkin kuvasta kuvaan sama: "Näin täydellinen ihminen...". Näitä kuvia tulisi olla, kuvaukseen käytettävissä olevasta ajasta riippuen, 5 8 kappaletta. Opettajan esimerkkivideo voi olla lyhyempi, kolmekin kuvaa riittää. Viimeisen kuvan jälkeen nauhoitetaan jälleen muutama sekunti mustaa kuvaa, videon loppumisen merkiksi. Käsikirjoittaminen Oppilaat syventyvät kirjoittamaan omaa käsikirjoitustaan. Kun käsikirjoitukset ovat valmiit, ne käydään parin kanssa läpi. Kuva: Kuvakäsikirjoitusesimerkki 17

19 Oppitunti 2: Kuvaus Kuvausohjeet ja esimerkkivideo (15 min) Opettaja pyytää yhden oppilaan avustajakseen, ja näyttää tälle lyhyesti kameran perustoiminnot (jos on tarpeen). Opettaja ja oppilas tekevät esimerkkivideon opettajan taululle tekemän käsikirjoituksen pohjalta tässä videossa opettaja on siis itse Täydellinen ihminen. Kuvaaminen tapahtuu seuraavasti: Kohtaukset kuvataan käsikirjoituksen mukaisessa järjestyksessä. Videoita ei leikata. Kohtaukset harjoitellaan nauhoittamatta. Kun kohtaus sujuu halutulla tavalla, voidaan se nauhoittaa. Kuvaaja kysyy esiintyjältä "Oletko valmis?" Saatuaan myöntävän vastauksen hän laittaa kameran käyntiin, ja nyökkää tai antaa muun äänettömän merkin esiintyjälle. Muutaman sekunnin kuluttua nauhoituksen aloittamisesta (tai kun esiintyjä on aloittanut toimintansa) kuvaaja voi lukea käsikirjoituksen mukaisen tekstin nauhalle. Koska mikrofoni on yleensä kameran etupaneelissa, siis poispäin kuvaajasta, kannattaa kuvaajan puhua kuuluvalla äänellä. Huutaa ei kuitenkaan tarvitse ellei käsikirjoitus edellytä juuri sitä! Ennen nauhoittamista tehdyn harjoituksen perusteella kuvaaja tietää, koska hän voi lopettaa kuvaamisen. Kuvaaja pysäyttää nauhoituksen, ja sanoo esiintyjälle "Kiitos". Esimerkkivideota tehdessä opettaja voi havainnollistaa nämä ohjeet koko ryhmälle. Valmistunut esimerkkivideo katsotaan televisiosta tai videotykiltä. Kuvaus (30 min) Työparit esittävät valmiit käsikirjoituksensa opettajalle, ja saavat kameran. Kohtausten harjoittelemiseen etukäteen kannattaa kiinnittää huomiota, sillä videoita ei leikata, ja edestakaisin nauhaa kelailemalla on erittäin vaikeaa saada kohtauksia alkamaan juuri halutusta kohdasta. Oppitunti 3: Katselu ja purku (45 min) Oppilaat esittävät videonsa muille televisiosta tai videotykiltä. Katsomisen jälkeen keskustellaan videoista. Mitä ajatuksia videot herättivät? Millainen on Täydellinen ihminen? Ketkä ovat vaikuttaneet siihen, millainen kuva Täydellisestä ihmisestä syntyy? (Televisio, elokuvat, mainonta, vanhemmat, valmentajat, opettajat, kaverit, me itse juuri äsken?) Jos ryhmä on suuri, kannattaa videot katsoa muutamassa erässä, esimerkiksi parina eri päivänä, ettei yleisön keskittyminen herpaannu. Näin kaikki tarinat saavat ansaitsemansa huomion. Eräässä koulussa... Ristiriita kuulemamme ja näkemämme välillä herättää mielenkiintoa ja synnyttää usein mielenkiintoisia videoita. Eräässä koulussa nähtiin video, jossa poika, vaikkapa Kasperi, kulki ympäri koulua tekemässä sinänsä vaarattomia mutta koulun sääntöjen vastaisia asioita, kuten irrottamassa lokeroiden ovia, siirtelemässä roskiksia tai soittamassa opettajanhuoneen summeria turhaan. Ääniraidalla kertojanääni selosti: Näin Kasperi, Täydellinen ihminen, noudattaa koulun sääntöjä. Huom! Jotta kuvattaviin kohtauksiin saadaan tallennettua kaikki mitä halutaan, ja vain se mitä halutaan, on KAIKKI kohtaukset aina syytä harjoitella ainakin kerran etukäteen. Näin myös esiintyjän ja kuvaajan ajoitukset osuvat kohdalleen. 18

20 2. VIDEOMIELIPIDEKIRJOITUS Työpajassa tehdään videomielipidekirjoituksia, joilla pyritään vaikuttamaan koulun asioihin. Tavoitteena on oppia ilmaisemaan ja perustelemaan omia mielipiteitä julkisessa keskustelussa, jossa videokuva on nykyään tärkeä väline. Työpajan tarkoituksena on korostaa sitä, että oppilaat ovat keskeinen osa kouluyhteisöä ja heidän mielipiteillään ja havainnoillaan on merkitystä. Tarvittavat välineet: Kamerat, vähintään yksi 3 5 oppilasta kohden Nauhat kameroihin (tai dvd-levyt, kamerasta riippuen) Televisio tai videotykki äänentoistolla Johto kameran liittämiseksi televisioon / videotykkiin (yleensä kameralaukussa mukana) Paperia ja kyniä oppilaille Tarvittavat tilat: Luokkahuone Koulun sisä- ja ulkotilat Aihekokonaisuus: Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys, viestintä ja mediataito Integroitavissa: yhteiskuntaoppi, äidinkieli Työpajan kesto: 4x45 min Työpajan kulku: OPPITUNNIT 1 2: Lämmittely ja käsikirjoitus Alustus (5 min) Lämmittely (15 min) Ryhmien muodostaminen ja aiheen valinta (10 min) Käsikirjoitus OPPITUNNIT 3 4: Kuvaus ja katselu Kuvaus (45 min) Katselu ja purku (45 min) OPPITUNNIT 1 2: Lämmittely ja käsikirjoitus Alustus (5 min) Melkein kaikissa sanomalehdissä on mielipidepalsta. Kuka tahansa kirjoitustaitoinen voi lähettää palstoille mielipiteensä, ja on hyvin mahdollista, että se julkaistaan. Mielipidekirjoitus onkin tärkeä vaikuttamisen väline esimerkiksi äänestämisen, mielenosoitusten ja kansalaisjärjestötoiminnan rinnalla. Suuri osa mediasta on kuitenkin ihan muuta kuin tekstiä: kuvaa, liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Eikö siihenkin pitäisi voida osallistua? Tässä työpajassa tehdään mielipidekirjoituksia videokameralla. Aiheena on oma koulu. Videossa esitellään joku kouluun liittyvä ongelma ja ehdotetaan siihen ratkaisua. Valmiit videot esitetään koulun rehtorille ja niistä keskustellaan yhdessä. Info Television ajankohtaisohjelmia tehdään yleensä aikuisten näkökulmasta aikuisille. Ylen ajankohtaisohjelmat käynnisti vuonna 2008 A-tuubi-palvelun, jonne kuka tahansa voi lähettää omia videoita. Kiinnostavimmat niistä näytetään televisiossa parhaaseen katseluaikaan. Tarkoituksena on aktivoida erityisesti nuoria tekijöitä ja katsojia. A-tuubi löytyy osoitteesta atuubi.yle.fi. Lämmittely (15 min) Jos minä saisin päättää Videon tekeminen alkaa ideoinnista. Mikä koulussa pitäisi olla toisella tavalla? Oppilaat ja opettaja asettuvat rinkiin luokan keskelle. Jokainen esittelee vuorollaan yhden idean siitä, minkä asian koulussa pitäisi muuttua. Lause alkaa aina sanoilla Jos minä saisin päättää Ringissä ei tarvitse edetä järjestyksessä, vaan vuoroa voidaan vaihtaa vaikkapa heittämällä pallo seuraavalle. Kun kaikki ovat esittäneet ideansa, alkaa toinen kierros. Tällä kertaa perustellaan äsken esitettyjä ideoita. Miksi näin pitäisi tehdä ja mitä hyvää siitä seuraisi? Jos halutaan, voidaan käydä vielä kolmas kierros, jossa kerrotaan mitä ehdotusta itse äänestäisi ja millä perusteella. 19

21 Saman lämmittelyn voi tehdä myös perusteellisemmin: oppilaat valmistelevat lyhyet vaalipuheet, jotka alkavat sanoilla Jos minä saisin päättää.... Puheet esitetään vuorotellen luokan edessä. Millainen on hyvä mielipidekirjoitus? Ideoinnin jälkeen jakaudutaan pieniin ryhmiin ja pohditaan millainen on hyvä mielipidekirjoitus. Ryhmät esittelevät ehdotuksensa vuorotellen. Hyvän mielipidekirjoituksen ominaisuudet listataan taululle. Ryhmien muodostaminen ja aiheen valinta (10 min) Oppilaat muodostavat 3 4 hengen ryhmät, joissa he haluavat tehdä videomielipidekirjoituksensa. Alun ideointikierros antaa hyviä vinkkejä siitä, kenen kanssa ollaan ehkä samalla aaltopituudella. Kukin ryhmä valitsee itselleen aiheen. Se voi olla jokin ideointivaiheessa keksityistä ideoista tai aivan uusi. Käsikirjoitus Miellekartta (15 min) Videon käsikirjoittaminen aloitetaan tekemällä miellekartta (mindmap). Tyhjän paperin keskelle kirjoitetaan videon aihe, esimerkiksi Koulun vessat. Aiheen ympärille tehdään neljä alaotsikkoa: ONGELMAT Mitä ongelmia aiheeseen liittyy? Mitä haluttaisiin muuttaa? HENKILÖT Keitä aihe ja siihen liittyvät ongelmat koskevat? Kuka on niistä vastuussa? Kuka voi vaikuttaa niihin? PAIKAT Mitä paikkoja aiheeseen, ongelmaan ja henkilöihin liittyy? RATKAISUT Miten ongelmat voisi ratkaista? Jokaisen alaotsikon ympärille keksitään mahdollisimman paljon ideoita. Tässä vaiheessa ei tarvitse vielä karsia eikä sensuroida. Jos miellekartan tekeminen tuntuu oppilaista vaikealta, voidaan tehdä yhdessä taululle esimerkkikartta jonkun aiheen pohjalta. Pistelasku harhailee! Opettaja päättää mitä pelataan! Liikaa saman toistoa! Opettaja ei vaikuta työstään kiinnostuneelta! Tunneilla ei opi! ONGELMAT Opettaja ei paneudu asiaan! Opettaja Opettaja kysyy oppilaiden ehdotuksia ja kuuntelee niitä Tunneilla tehdään vaihtelevaa aktiviteettia HENKILÖT AIHE: LIIKUNNAN OPETUS HUONOA RATKASIUT Oppilaat Opettaja muuttaa tapojaan Opettaja vaihdetaan Opettaja opettelee laskemaan Liikkasali PAIKAT Koulu