TOIMINTAKERTOMUS 2012
|
|
- Marjut Marjatta Mikkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1(12) TOIMINTAKERTOMUS 2012 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Arvoisat yhdistyksemme jäsenet. Vuosi 2012 oli yhdistyksemme 63. toimintavuosi. Kaksi vuotta sitten tehdyn jäsenkyselyn tuloksien perusteella jäsenistö kaipasi muutoksia yhdistyksemme toimintoihin. Niiden tuloksena toimintojemme painopistealueet ovat HITSAUSTIETOUS ja VAIKUTTAMINEN sekä KOULUTUKSEN ORGANISOINTI. Hitsausalan informaatiossa olemme saavuttaneet uuden tason kun www-sivujemme ulkoasu ja sisältö ovat saaneet hyvän vastaanoton ja www-sivujen rooli tiedotuskanavana on löytänyt paikkansa niin pääyhdistyksen kuin paikallisosastojenkin toiminnassa. Myös toive aikaisempien vuosien Hitsaustekniikka-lehtien julkaisemisesta sähköisesti on nyt viimeinkin toteutunut. Sillä on myös suuri merkitys uusien henkilö- ja yritysjäsenten hankinnassa. Vaikuttamista ja julkisuuskuvan edistämistä ovat olleet osallistumiset omana osastona niin Alihankinta kuin Nordic Welding Expo messuilla Tampereella. Orastava yhteistyö on aloitettu myös Teräsrakenneyhdistyksen kanssa. Koulutuksen organisoinnista on oma, laaja esityksensä jäljempänä. Henkilöjäsenten määrä oli vuoden 2012 lopussa 2782 sekä yritys- ja yhteisöjäsenten 142. Vastaavat luvut vuonna 2011 olivat 2957 ja 133. Uusia henkilöjäseniä liittyi yhdistykseemme 88, joista 3 oli nuorisojäseniä. Hitsaustekniikka-päivät ja vuosikokous järjestettiin Hotelli Ilveksessä Tampereella, liittyen Tampereen paikallisosaston 60-vuotisjuhlaan. Päivä-seminaarissa käsiteltiin laaja-alaisesti pääosin pirkanmaalaisten yritysten ja eksperttien näkemyksiä kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Illallinen järjestettiin perinteisesti Komediateatterin Juhlatalossa, johon paikallisosaston juhlatoimikunta oli saanut onnistuneesti esille historiakuvastoa vuosien varrelta lukuisten sponsoreiden lisäksi. Kiitokset aktiiviselle paikallisosastolle. Yhdistyksen vaalikokous pidettiin Lappeenrannassa Holiday Club Saimaassa , jolloin Saimaan paikallisosasto vietti 50-vuotisjuhlaa seminaarin ja illallisen merkeissä. Hallituksen koostumus uusine jäsenineen on esitetty jäljempänä. Tilaisuudessa luovutettiin yhdistyksemme 14. kunniajäsenen arvo ja viiri emeritusprofessori Tapani Moisiolle hänen pitkäaikaisesta työstään hitsausteknologian parissa ja laserprosessien puolestapuhujana. Paikallisosastomme toimivat alueellisesti resurssiensa mukaan ja muutamat paransivatkin talouttaan paikallisiin tarpeisiin kohdennetuilla koulutustilaisuuksilla ja ekskursioilla. Paikallisosastojen puheenjohtajille ja sihteereille järjestetyssä vuosittaisessa yhteistapahtumassa VM Karting Centerissä Vantaalla oli päivän teemana yhdistyksen nykyinen toimintalinja ja tulevat tapahtumat. Paikalla oli edustajia 8:sta eri paikallisosastosta. SHY:n koordinoiman Suomen hitsaus- ja liittämisinstituutin Suunnittelu-, Tuotanto- ja Laserfoorumin vuosittainen yhteisfoorumi järjestettiin Nordic Welding Expon yhteydessä Tampereella. Klubeista ja komiteoista ovat Sädemenetelmät- ja EWQ-klubi toimineet maltillisesti kun taasen Senioriklubit sitäkin aktiivisemmin. IIW2015-projektin eli IIW General Assembly tapahtuman järjestelyvarauksista on tiedotettu IIW -sihteeristöä toimintaohjeen mukaisesti useammassakin yhteiskokouksessa. Kongressi järjestetään Helsingissä
2 2(12) Aiemman koulutuspäällikkömme Esa Tikan aloittaessa yrittäjänä käynnistettiin uuden koulutuspäällikön rekrytointi, sillä koulutuksen koordinointi on yksi yhdistyksen painopistealueista ja merkittävä tulonlähde. Lisäksi IIW2015-projekti ja toimintamme varamiehitys vaativat lisäresursseja, joissa koulutuspäällikköä voidaan hyödyntää. Valituksi tuli dipl.ins. Juha Kauppila, joka aloitti tehtävässään vuoden 2013 alussa. Yhdistyksemme perustoimintojen kehittäminen on vaatinut sekä toiminnanjohtajaltamme Jouko Lassilalta että toimistosihteeriltämme Terttu Lindewaldilta merkittävää työpanosta, josta heille suuret kiitokset. Kiitokset myös Esa Tikalle monien vuosien aikaisesta yhteistyöstä. Toimintamme on vakaalla pohjalla, ja siitä kiitos kaikille yhdistyksen talkoohenkisille jäsenille sekä toimintaa tukeville yritys- / yhteisöjäsenille ja yhteistyökumppaneille Tampereella Ismo Meuronen YHDISTYKSEN HALLINTO Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 6 kertaa. Hallituksen kokoonpano oli vuonna 2012 seuraava (jäljellä olevat toimintavuodet ovat suluissa): Puheenjohtajat: Puheenjohtaja DI Ismo Meuronen Meuro-Tech (2) 1. varapuheenjohtaja DI Christer Söderholm Oy AGA Ab (3) 2.varapuheenjohtaja IWE Kari Laiho STX Finland Oy (1) Jäsenet: IWE Kai Kasanen Savonlinna Works Oy (3) Ins.Tuomo Peltola Teknologiakeskus Ketek Oy (3) ins. Aila Tolppanen INSPECTA Oy (3) DI Jussi Halonen OY ESAB (2) TkT Petteri Jernström Kemppi Oy (2) IWE Antero Tanska Rannikon Konetekniikka Oy (2) IWE Ari Ahto Technip Offshore Finland Oy (1) Ins. Jorma Hietalahti STUK (1) IWE Erkki Veijalainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto (1) Varajäsenet: IWE Mari Mikkonen Dekra Industrial Oy (3) IWE Jarmo Tossavainen Mantsinen Group Oy (3) Tj. Juha Lemponen Jucat Oy (2) DI Jyrki Lieto Sonar Oy (2) IWE Mika Sirén VTT (1) IWE Reetta Verho Amiedu (1) Tilintarkastajat: Varsinaisina tilintarkastajina toimivat Jukka Silvo HTM ja Jani Holm HTM sekä varatilintarkastajina Tarmo Haapasaari KHT ja Anne Kovanen HTM. Henkilökunta: Toiminnanjohtaja DI Jouko Lassila Koulutuspäällikkö IWE Esa Tikka asti Toimistonhoitaja/toimitussihteeri Terttu Lindewald
3 3(12) TALOUS SHY:n vuoden 2012 kirjanpito osoitti 20613,71 euroa ylijäämää. Yhdistyksen paikallisosastojen kirjanpito osoitti 320,91 euroa alijäämää. PAIKALLISOSASTOT Yhdistyksessä oli vuoden 2012 aikana 13 paikallisosastoa. Paikallisosastot ovat vastanneet alueellisesta toiminnasta yhdistyksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Paikallisosastojen toiminnasta on tehty oma toimintakertomus. Eri osastojen jäsenmäärät vuoden lopussa ja niiden muutokset olivat seuraavat: Helsinki = 429 Jyväskylä = 107 Kuopio = 187 Lahti = 173 Oulu = 190 Pohjanmaa = 292 Pohjois-Karjala = 61 Raahen seutu = 155 Saimaa = 235 Satakunta = 223 Savonlinna = 51 Tampere = 283 Turku = = 2782 Vuoden 2012 aikana liittyi yhdistykseen 88 uutta henkilöjäsentä. Yritys- ja yhteisöjäseniä oli vuoden 2012 lopussa 142. Vuoden 2012 aikana liittyi 16 uutta yritys- ja yhteisöjäsentä: Amiedu, Helsinki; Ammattiopisto Lappia, Tornio; Ionix Oy, Hämeenlinna; IRS M. Kaasinen Oy, Lappeenranta; Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, tekniikka TKI; Kokkola LCC Oy; Majek Oy, Liminka; Masino Welding Oy, Vantaa; Pieksämäen Hitsaus ja koneistus Oy; Suomen Levyprofiili Oy, Joensuu; SVS Supervice Service Oy, Voikkaa; Tecalemit Industrial, Vantaa; Transtech Oy, Oulu; TWM-Tikka Welding Management, Leppävesi; YTT-Konepaja Oy, Oulu ja Zetanova Oy, Kangasniemi. Kuusi yritystä erosi jäsenyydestä: Suomen NDT-Expert Oy, Tûv-Nord Finland Oy, Levypyörä Oy, Laserplus Oy, Halikko Works Oy ja Vapor Oy. Eri paikallisosastojen puheenjohtajina ja sihteereinä toimivat vuonna 2012 seuraavat yhdistyksen jäsenet: Helsingin paikallisosasto Pj. IWE Eero Nykänen, Arctech Helsinki Shipyard Oy Siht. Ins. Martti Similä, Credeltco Konsultointi Oy Jyväskylän paikallisosasto Pj. DI Pertti Kaarre, Jyväskylän aikuisopisto Siht. DI Timo Kettunen, Högfors Steka Kuopion paikallisosasto Pj. IWE Jouko Keinänen, Inspecta Siht. ins. Ari Venäläinen, Ahlsell Oy
4 4(12) Lahden paikallisosasto Pj. DI Mikko Jauhiainen, Kemppi Oy Siht. Myyntiassistentti Kirsi Sillanpää, Kemppi Oy Oulun paikallisosasto Pj. ins. Jouko Jussila, Ammattiopisto Lappia Siht. ins. Esko Hildén, Ammattiopisto Lappia Pohjanmaan paikallisosasto Pj. Ins. Heikki Mäkelä, Sarmaplan Oy Siht. DI Jonne Näkki, Teknologiakeskus Ketek Oy Pohjois-Karjalan paikallisosasto Pj. DI Ari Pirhonen, Kesla Oy Siht. ins. Jarmo Tossavainen, Mantsinen Group Ltd Oy Raahen seudun paikallisosasto Pj. DI Martti Saarela, Steeldone Group Siht. ins. Jukka Haarala, Rautaruukki Oyj / Ruukki Metals Oy Saimaan paikallisosasto Pj. Prof. Jukka Martikainen, LUT Siht. DI Kari Juvonen, Inspecta Oy Satakunnan paikallisosasto Pj. IWE Timo Mielonen, Hollming Works Oy Siht. IWE Ari Ahto, Technip Offshore Finland Oy Savonlinnan paikallisosasto Pj. ja siht. Kai Kasanen, Savonlinna Works Oy Tampereen paikallisosasto Pj. IWT Hannu Kirveslahti, GaV Group Oy Sihteeri IWE Mari Mikkonen, Dekra Industrial Oy Turun paikallisosasto Pj. IWE Pasi Hiltunen, STX Finland Oy Siht. IWE Teemu Mäkinen, STX Finland Oy KOKOUS- JA KOULUTUSTILAISUUDET VUOSIKOKOUS Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Hotelli Ilveksessä Tampereella ja siihen osallistui 17 jäsentä. Päivän päätteeksi juhlittiin Tampereen paikallisosaston 60-vuotista taivalta yli 90 hengen voimin. Juhlan yhteydessä jaettiin ansiomerkit seuraaville ansioituneille jäsenille: Kultainen ansiomerkki: Hannu Tani, Kauko Lehtonen ja Aarne Pajunen. Hopeinen ansiomerkki: Antti Lehtimäki, Mari Mikkonen, Pekka Kuparinen, Simo Lustig, Olavi Ahlstedt, Jarkko Lehtinen, Risto Nieminen ja Seppo Saarela. HITSAUSTEKNIIKKA-PÄIVÄT Tampereen paikallisosaston ansiokkaasti järjestämässä Hitsaustekniikka - päivän seminaarissa kuultiin monta mielenkiintoista esitelmää. Seminaaripäivään Hotelli Ilveksessä osallistui 64 henkilöä. Seuraavana päivänä vierailtiin opastetulla kierroksella Museokeskus Vapriikissa. Hitsaustekniikka-päivistä on Juha Lukkarin artikkeli Hitsaustekniikka-lehdessä 3/2012.
5 5(12) VAALIKOKOUS Saimaan paikallisosasto järjesti seminaarin ja yhdistyksen vaalikokouksen Lappeenrannassa. Seminaariin osallistui 30 henkilöä ja vaalikokoukseen 33 henkilöä. Samana iltana vietettiin Saimaan paikallisosaston 50-vuotisjuhlaa. Emeritusprofessori Tapani Moisiolle luovutettiin tilaisuudessa yhdistyksen 14 kunniajäsenen arvo ja viiri. Seuraaville paikallisosaston ansioituneille jäsenille jaettiin hopeinen ansiomerkki: Harri Rötkö, Kari Ruoppa, Petri Toikka, Esa Hiltunen, Markku Hostikka, Raimo Suoranta, Antti Kähkönen, Antti Heikkinen ja Mikka Karhu. Seuraavana päivänä tutustuttiin Imatralla Rämö Oy:n konepajaan ja teräsverkkotehtaaseen. Vaalikokouspäivästä on Juha Lukkarin artikkeli Hitsaustekniikka-lehdessä 1/2013. Vaalikokouksessa hallituksen kokoonpano vuodeksi 2013 muodostui seuraavaksi, (suluissa jäljellä oleva toimiaika). Puheenjohtajat: Puheenjohtaja DI Ismo Meuronen (1) 1. varapuheenjohtaja DI Christer Söderholm (2) 2. varapuheenjohtaja TKT Petteri Jernström (3) Jäsenet: IWE Ari Ahto (3) IWE Hiltunen Pasi (3) IWE Erkki Veijalainen (3) IWE Mika Sirén (2) IWE Reetta Verho (2) IWE Kai Kasanen (2) DI Jussi Halonen (1) IWE Antero Tanska (1) IWE Esa Tikka (1) Varajäsenet: IWE Jarkko Kröger (3) TKT Jukka Kömi (3) IWE Mari Mikkonen (2) IWE Jarmo Tossavainen (2) DI Jyrki Lieto (1) Tj. Juha Lemponen (1) SUOMEN HITSAUS- JA LIITTÄMISINSTITUUTTI Instituutin foorumit jatkoivat toimintaansa laadittujen toimintasuunnitelmien mukaisesti. Foorumeiden yhteisiä asioita koordinoivan johtokunnan puheenjohtaja toimi TkT Risto Laitinen, Rautaruukki. Se kokoontui Vantaalla. Toiminnan painopiste oli yksittäisten foorumien toiminnassa sekä syksyllä järjestetyssä yhteisfoorumissa. Foorumeiden vetäjinä toimivat vuoden 2012 aikana: HRO-suunnittelufoorumi, professori Timo Björk, LUT Tuotanto- ja Materiaalifoorumi, erikoistutkija Kalervo Leino, VTT Laserfoorumi, professori Veli Kujanpää, VTT Yhteisfoorumi Vuosittainen yhteisfoorumi järjestettiin Nordic Welding Expon yhteydessä Tampereella. Sen teemana oli Suurlujuusteräkset, materiaalit, hitsaus, suunnittelu. Yhteisfoorumi oli messuvieraille avoin ja se sisälsi kahdeksan korkealuokkaista seminaariesitystä. HRO Suunnittelufoorumi HRO Suunnittelufoorumi on perustettu vuonna 1992 Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun teräsrakennelaboratoriossa kohtauspaikaksi hitsattujen rakenteiden suunnittelijoille ja tutkijoille.
6 6(12) Suunnittelufoorumiin kuuluu yli kolmekymmentä työkoneita, kuljetusvälineitä ja vaativia rakenteita valmistavaa tai näihin materiaalia toimittavaa yritystä sekä hitsattujen ja vaativien teräsrakenteiden suunnittelua ja lujuuslaskentaa suorittavia insinööritoimistoja. Foorumilla ja sen sidosryhmillä on merkittävä rooli alan jatko- ja aikuiskoulutuksessa Suomessa. HRO Suunnittelufoorumin teemapäivät ja johtoryhmän kokous järjestettiin Imatran Valtionhotellissa. Teemapäivät ovat konferenssi kaikille foorumin aihepiiristä kiinnostuneille. Tilaisuudessa esiteltiin vaativien metallirakenteiden sekä -materiaalien suunnitteluun, valmistukseen ja kehittämiseen liittyviä viimeaikaisia tutkimustuloksia. Vierailevan luennoitsijana toimi professori Károly Jármai Miskolc:n yliopistosta Unkarista. Hänen tutkimuksensa kohdistuvat erityisesti rakenteiden optimointiin. Foorumi käynnisti vuoden 2012 lopulla kahta diplomityötä: S960-lujuusluokan teräksestä valmistetun palkin mitoittaminen FEA -menetelmällä sekä rinnakkaishanke, jossa saman palkin kestävyyttä tarkastellaan EC3:n mukaisesti ja tehdään vertailevia laboratoriokokeita. FEA -osuudessa ideana on ohjeistaa verkotusta eri vauriokriteereitä analysoitaessa (stabiilius, plastinen rajakuorma, haurasmurtuma, eri väsymistarkastelut, etc.) HRO Suunnittelufoorumi ja siinä mukana olevat tutkimuslaitokset jatkavat erityisesti lujista rakenneteräksistä tehtyjen liitosten ja rakenteiden väsymiskestävyyden tutkimista. Materiaali- ja Tuotantofoorumi Materiaali- ja Tuotantofoorumille kartoitettiin uusia toimintaideoita foorumin kokouksissa Työtä jatkettiin Hitsaustekniikkapäivien yhteydessä Tampereella järjestetyssä toiminnan suunnittelukokouksessa. Foorumin toiminnan painopisteeksi on muodostumassa teema lujat teräkset. Laserfoorumi Laserfoorumi perustettiin vuoden 2005 lopulla. Mukana on 12 jäsentä, joista 10 yritystä. Vuoden ensimmäinen kokous pidettiin Lappeenrannassa. Samalla vierailtiin VTT:llä ja Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ja tutustuttiin laserlaboratorioiden aktiviteetteihin. Lisäksi osallistuttiin Hitsaustekniikkapäivään Tampereella ja Nordic Welding Expoon Tässä yhteydessä olleessa yhteisfoorumissa pidettiin Laserfoorumin puolesta kaksi esitystä. Vuoden toinen kokous pidettiin messujen yhteydessä Tampereella. HITSAUSTIETOUS JA VAIKUTTAMINEN HITSAUSTEKNIIKKA-LEHTI Yhdistys julkaisi vuonna 2012 kuutena numerona Hitsaustekniikka - lehteä, joka toimii sekä yhdistyksen jäsenlehtenä että korkeatasoisena hitsausalan ammattilehtenä. Lehden kokonaissivumäärä oli 345 sivua plus kannet. Lehden tilaushinta oli 55 euroa. Vuonna 2012 lehden teemoina olivat: 1. Eri aiheita 2. Hitsauksen standardit 3. HT-päivät, T&K, Koulutus 4. Laatu ja NDT 5. NWE 2012 Messuopas, Laser 6. Messukatsaus, Alumiini Hitsaustekniikka - lehden päätoimittajana toimi DI Juha Lukkari, Oy Esab ja toimitussihteerinä Terttu Lindewald, SHY. Lehden toimitusneuvostoon kuuluivat: IWE Jyrki Honkanen, Oy AGA Ab; IWE Olli Kortelainen, Neste Jacobs Oy; tj, DI Jouko Lassila SHY, IWT Jukka Setälä, Retco Oy; IWE Mika Sirén VTT; DI Juha Lukkari, Oy Esab, IWE Esa Tikka, SHY/TWM - Tikka Welding Management; IWE Jyri Uusitalo, Kemppi Oy, IWE Reetta Verho Amiedu, IWE Eero Nykänen, Arctech Helsinki Shipyard Oy ja Terttu Lindewald, SHY. Hitsaustekniikka - lehden ilmoitusten myyntiä on hoitanut Elina Tenhunen, JPM-Info Oy. MUUT JULKAISUT Kansainvälisen hitsaajakoulutuksen (IW) aineisto uusittiin ja julkaistiin kahtena CD levynä nimiltään PowerPoint opetusaineisto ja Kirjallinen koulutusaineisto.
7 Vuonna 2011 julkaistua hitsaustaloutta, hitsauskustannuksia ja hitsaustuotannon tehostamistoimenpiteitä käsittelevää Hitsaustalous ja Tuottavuus -kirjaa markkinoitiin hitsaustekniikka lehdessä ja messuilla. Sen tarkoitus on laajentaa insinöörin tietämystä hitsauksen taloudesta. Alun perin vuonna 2004 julkaistun Hitsauksen materiaalioppi -kirjan uusinta painosta markkinoitiin alan messuilla ja alan kurssien materiaaliksi. Kirja sisältää kansainvälisten hitsaushenkilöstön koulutusohjelmien (IWE, IWS, jne) sisällön mukaan laaditun "Materiaalit ja niiden käyttäytyminen hitsauksessa" -aihealueen oppimateriaalin. ALIHANKINTA MESSUT Yhdistys osallistui jo kymmenennen kerran Alihankinta - messuille Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tapahtumaan osallistui 890 näytteilleasettajaa 17 maasta ja messuvierasta. 7(12) NORDIC WELDING EXPO MESSUT Pohjoismaiden suurimmat hitsauksen, liittämisen ja leikkaamisen Nordic Welding Expo -messut järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa Messuilla nostettiin 80 näytteilleasettajan voimin esille hitsauksen keskeinen ja merkittävä rooli yhteiskunnassamme. Tuotteiden, palvelujen ja uusimpien ratkaisujen lisäksi messuilla ja seminaareissa esiteltiin laajasti alan tuoreinta tietoa sekä keskusteltiin tulevaisuuden näkymistä. Näytteilleasettajamaita olivat Suomen lisäksi Hollanti, Ruotsi, Saksa ja Viro. Samaan aikaan NWE-messujen kanssa pidettiin Energia 12 -messut ja EnergiaForum 12 -tapahtumakokonaisuus. Kolmen päivän yhteiskävijämäärä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetyissä tapahtumissa oli 8975, joista ensisijaisesti NWE-messuihin rekisteröityi 2826 kävijää. NWE-messutoimikunnan muodostivat Jouko Lassila, SHY (pj); Raimo Pylvänäinen, TM (siht.); Ismo Meuronen, Meuro-Tech; Pekka Yrjölä, Teräsrakenneyhdistys; Jukka Niemi, Fastems Oy Ab; Jyrki Latokartano, TTY; Seppo Paloluoma, SHY ja Hannu Vähätalo, TM. Toimikunta kokoontui vuoden 2012 aikana kuusi kertaa. Messuista on Juha Lukkarin artikkeli Hitsaustekniikka-lehdessä 6/2012. METALLITEOLLISUUDEN STANDARDISOINTIYHDISTYS r.y Yhdistyksen edustajana on Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistyksen hallituksessa toiminut hallituksen jäsen Jorma Hietalahti, sekä toiminnanjohtaja Jouko Lassila. KOMITEAT JA KLUBIT PÄTEVÖITYSKOULUTUSKOMITEA Komitean kokoonpano: IWE Reijo Pettinen, puheenjohtaja IWE Ari Ahto IWE Jyrki Honkanen IWE Timo Kettunen IWE Mikko Mutanen IWE Ari Numminen IWE Eero Nykänen IWE Mika Sirén IWE Esa Tikka, sihteeri Lappeenrannan teknillinen yliopisto Technip Offshore Finland Oy Oy AGA Ab Högfors Steka Oy Itä - Suomen Hitsaustaito Oy Q-Test Oy Arctech Helsinki Shipyard Oy VTT SHY/TWM - Tikka Welding Management Pätevöityskoulutus oli vuoden 2012 aikana aktiivista edellisten vuosien 2010 ja 2011 tapaan. Todistuksia myönnettiin kaikkiaan 592 kappaletta. Niistä 142 oli hitsauskoordinoijille (IWE, IWT, IWS) ja 416 IW hitsaajille. Suomi oli edelleen erittäin aktiivisesti mukana IAB:n ja EWF:n alaisessa toiminnassa. Suomi veti kahta IAB:n alaisen ohjelman kehittämistä: IWSD (International Welded Structure Designer) ja International Mechanized, Orbital and Robot Welding Personnel sekä yhtä EWF:n koulutusohjelmaa: European Laser Processing Personnel. Laserohjelma hyväksyttiin ja seuraavat Suomen laserkurssit ovat täysin sen mukaisia. Loppuvuodesta 2012 saatiin valmiiksi ensimmäinen revisio Mec/Orb/Rob - ohjelmasta ja se hyväksyttiin IAB:n kokouksessa Pariisissa tammikuussa Lisäksi Suomi oli aktiivisesti mukana IWE/IWT/IWS/IWP - ja IW - ohjelman kehittämisessä. Nämä molempien ohjelmien uudet revisiot saatiin valmiiksi vuoden 2011 aikana ja ne otettiin käyttöön syksyllä 2012 alkaneissa IWE/IWT - ja IWS - kursseissa. Syksyllä siirryttiin myös uudistetun IW - ohjelman käyttöön.
8 8(12) Koulutuksen kehittämiseen panostettiin voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Keväällä 2012 saatiin valmiiksi sekä uuden IWE/IWT/IWS/IWP - että uuden IW - ohjelman suomennokset ja ohjelmat otettiin käyttöön syksyllä Jo aiemmin käyttöön otettuja sekä oppilaan että opettajien opetusaineistoa päivitettiin vastaamaan uusia ohjelmia että standardeja. IWS tenteissä otettiin käyttöön esseekysymykset monivalintakysymysten rinnalla. Uudet IW - kysymykset otettiin käyttöön Niiden voidaan todeta olevan täysin harmonisoituja kaikissa IIW/IAB:n maissa, joissa IW ohjelma on otettu käyttöön. Kysymykset ovat täysin samat kaikilla eri kielillä. Pätevöityskoulutuskomitea kokoontui vuoden 2012 aikana kolme kertaa. Eri tutkintolautakunnat ja auditointiryhmä kokoontuivat tarpeen mukaan. Vuoden 2012 aikana EWF/IIW - tutkintoja suoritettiin Suomessa seuraavasti: IWE 23, IWT 4, IWI 22, IWS 115, IWSD 12 ja IW 416 kappaletta. Hyväksyttyjä koulutuksen järjestäjiä ylimpiin tutkintoihin oli vuoden 2012 lopussa seuraavasti: IWE, IWT: LUT IWIP: AEL IWSD: LUT ETSS ja ETS: TUT (koulutuksessa on pidetty taukoa) Erikoiskurssit: Laserhitsausasiantuntija: LUT Robottihitsausasiantuntija: LUT Betoniterästen hitsausasiantuntija, WINNOVA Rauma Laitila Hitsausliitosten lämpökäsittely (esioikeudet pilottikurssille) Lisäksi 20 koulutuksen järjestäjällä oli IWS ja IWP - koulutusoikeudet sekä 57:llä IW - koulutusoikeudet. Näistä 24 on toisen asteen kouluttajia. Touko-kesäkuussa 2012 aikana valmisteltiin EWF:n erikoiskurssin: Hitsausliitosten lämpökäsittely käynnistämistä. Suomelle (PKK) myönnettiin esioikeudet ja pilottikurssi käynnistettiin marraskuussa AEL:n ja Heatmastersin yhteistyönä. Esa Tikka toimi IIW/EWF koulutusvastaavana Hän oli saakka SHY:n palveluksessa ja alkaen hän on vastannut toiminnasta SHY:n ja TWM Tikka Welding Management välisen sopimuksen mukaisesti. NDT-KOMITEA Komitean kokoonpano oli: DI Juha Sillanpää, pj DI Juha Toivonen DI Jorma Harjula Toim.joht. Pentti Kopiloff DI Jukka Härkölä Ins. Jari Salmi TkL Jorma Pitkänen TkT Thomas Åström DI Jyrki Lieto, siht. Inspecta Sertifiointi Oy Dekra Industrial Oy Konecranes Finland Oy Tapex-QC Oy STUK STX Finland Oy, Turku Posiva Oy Pohjola - yhtiöt Sonar Oy NDT-komitea järjesti NDT-päivät Viking Linen laivalla reitillä Helsinki - Tukholma. Päiville osallistui 46 alan asiantuntijaa. Toim.joht. Pentti Kopiloff osallistui Denverissä pidettyyn IIW:n kokoukseen ja komitean V työskentelyyn.
9 9(12) SÄDEMENETELMÄTKLUBI (High Energy Density Processing Club) Klubin yhteyshenkilöinä toimivat: Prof. Antti Salminen (pj.) LUT Laser DI Ismo Meuronen (varapj.) Meuro-Tech IWE Timo Kankala (siht.) Koneteknologiakeskus Turku Oy EWQ-KLUBI (European/International Welding Qualified) Klubin hallituksen kokoonpano oli: IWE Sauli Suoniemi (klubimestari) Teollisuuden Voima Oy EWT Jari Suominen Innova EWE Kalevi Sulonen Teollisuuden Voima Oy EWE Teppo Vihervä (klubisihteeri) DEKRA Industrial Oy EWE Mark Cederberg STUK EWQ - klubiin kuuluvat kaikki ne SHY:n jäsenet, jotka ovat suorittaneet EWE/IWE (hitsausinsinöörin), EWT/IWT (hitsausteknikon) tai EWS/IWS (hitsausneuvojan) pätevyyden. Klubi jatkoi toimintaansa tavoitteena edistää jäsentensä yhteydenpitoa sekä keskenään että muihin hitsauksen ammattilaisiin. Lisäksi klubi pyrkii pitämään yllä ja lisäämään jäsentensä osaamista ja tietämystä alan asioista. SENIORIKLUBIT Sääntömääräisten kokousten lisäksi Senioriklubien toimintaan on kuulunut matkoja, yritysvierailuja, lounaita ym. Useisiin tilaisuuksiin ovat myös seuralaiset olleet tervetulleita. Klubien jäsenet ovat lisäksi vierailleet toistensa järjestämissä tilaisuuksissa. Senioriklubien klubimestareina ja sihteereinä ovat vuonna 2012 toimineet: Helsingin senioriklubi klubimestari Seppo Tuominen, sihteeri Kaj Bjugg Lahden senioriklubi klubimestari Antero Pokkinen, sihteeri Erkki Petlin Tampereen senioriklubi klubimestari Jarkko Lehtinen, sihteeri Olavi Ahlstedt Turun Senioriklubi klubimestari Olli Rönnemaa, sihteeri Pentti Virtanen Senioriklubien toimintakertomukset julkaistaan omana koosteena. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA TOIMINTA IIW:ssä ja EWF:ssä International Institute of Welding in 65. vuosikokous järjestettiin Yhdysvaltain Denverissä Komiteoiden ja työryhmien kokouksiin sekä kansainväliseen konferenssiin ja oheistapahtumiin osallistui yhteensä 800 henkeä edustaen 49 eri maan hitsausteknisiä yhdistyksiä. Suomen delegaation koko oli yli 20 henkeä. Kokouksen yhteydessä järjestetyn kansainvälisen konferenssin aiheena oli Welding for Repair and Life Extension of Plants and Infrastructure. Tapahtumasta on artikkelit Hitsaustekniikka lehdissä: 4/2012, Pentti Kopiloff ja 1/2013, Jouko Lassila. Vuonna 2012 Suomella oli IIW:n eri elimissä seuraava SHY:n valitsema edustus: HALLINTO Board of Directors (IIW:n hallitus) jäsen Prof. Gary Marquis, Aalto Yliopisto General Assembly (Yleiskokous) edustajat Ismo Meuronen ja Jouko Lassila, SHY
10 10(12) KOMITEAT (Commissions): I Thermal Cutting and Surfacing (Terminen leikkaus ja pintakäsittely), edustaja ja komitean pj. Prof. Veli Kujanpää, VTT. II Arc Welding and Filler Metals (Kaarihitsaus ja lisäaineet), edustajat IWE Mika Sirén, VTT ja Juha Lukkari, Oy ESAB. III Resistance Welding, Solid State Welding and Allied Joining Processes (Vastushitsaus, kiinteän olomuodon hitsaus ja vastaavat prosessit), edustaja DI Ari Minkkinen, Ruukki Metals Oy. IV Power Beam Processes (Korkean energiatiheyden prosessit), edustajat Prof. Veli Kujanpää, VTT ja Antti Salminen, LUT. V NDT and Quality Assurance of Welded Products (NDT ja hitsattujen tuotteiden laadunvarmistus), edustaja toim.joht. Pentti Kopiloff, Tapex-QC Oy. VI Terminology (Terminologia), edustaja. IWE Carl-Gustaf Lindewald, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys r.y. VIII Health, Safety and Environment (Työterveys, turvallisuus ja ympäristö), edustaja Tom Johnsson, Työterveyslaitos. IX Behaviour of Metals Subjected to Welding (Metallien hitsattavuus), edustajat TkT Pekka Nevasmaa, VTT ja Juha Lukkari, Oy ESAB. X Structural Performances of Welded Joints - Fracture Avoidance (Hitsausliitosten rakenteellinen käyttäytyminen - murtumien välttäminen), edustaja TkT Pekka Nevasmaa, VTT. XI Pressure Vessels, Boilers and Pipelines (Paineastiat, kattilat ja putkistot), edustaja IWE Olli Kortelainen, Neste Jacobs Oyj. XII Arc Welding Processes and Production Systems (Kaarihitsausprosessit ja tuotantojärjestelmät), edustaja IWE Mika Sirén, VTT. XIII Fatigue of Welded Components and Structures (Hitsattujen komponenttien ja rakenteiden väsyminen) edustaja ja komitean pj. Prof Gary Marquis, Aalto Yliopisto. XIV Education and Training (Opetus ja koulutus), edustajat IWE Esa Tikka, SHY ja IWE Reijo Pettinen, LUT. XV Design, Analysis and Fabrication of Welded Structures (Hitsattujen rakenteiden suunnittelu, analysointi ja valmistus), edustaja Prof. Timo Björk, LUT.
11 11(12) XVI Polymer Joining and Adhesive Technology (Muovien liittäminen ja liimausteknologia), DI Susanna Hurme, Aalto Yliopisto. XVII Brazing, Soldering, and Diffusion Bonding (Juottaminen ja diffuusioliittäminen) TYÖRYHMÄT (Study Groups, Select Comities, Working Groups etc.) SG-RES Welding Research Strategy and Collaboration (Hitsaustutkimuksen strategia ja yhteistyö), edustaja Prof. Veli Kujanpää, VTT. SC-QUAL Quality Management in Welding and Allied Processes (Hitsaus- ja siihen liittyvien prosessien laatujohtaminen), edustajat Prof. Jukka Martikainen, LUT ja IWE Carl-Gustaf Lindewald, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys r.y. SC-SHIP Shipbuilding (Laivanrakennus), edustajat TkT Heikki Remes, Aalto Yliopisto ja Prof. Veli Kujanpää, VTT. TMB Technical Management Board (IIW:n johdon tekninen tukiryhmä), komitean pj. Prof. Gary Marquis, Aalto Yliopisto. WG-RA Regional Activities (Alueeeliset toiminnot), edustajat Ismo Meuronen ja Jouko Lassila, SHY. WG-STAND Standardization (Standardisointi), edustaja IWE Carl-Gustaf Lindewald, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys r.y. IAB International Authorisation Board IAB/A: Education, Training and Qualification (koulutusohjelmat), edustaja IWE Esa Tikka, SHY. IAB/B: Implementation and Authorisation (hallinto ja ohjeistus), edustaja IWE Esa Tikka, SHY. IAB/WG A#2a: Existing Engineer, Technologist, Specialist and Practitioner Guideline, edustaja, IWE Reijo Pettinen, LUT, edustaja IWE Esa Tikka, SHY. IAB/WG A#3a: Welder Guideline (IW- koulutusohjelma), edustaja IWE Carl-Gustaf Lindewald, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys r.y. IAB/WG A#3b: Inspection Personnel Guideline, edustaja, IWE Juha Sillanpää, SFS-Inspecta Sertifiointi. IAB/WG A#6a: Distance Learning Activities, edustaja, IWE Reijo Pettinen, LUT. IAB/WG A#7a:Welding Designer Guideline, edustaja ja työryhmän puheenjohtaja, IWE Esa Tikka, SHY. edustaja Reijo Pettinen, LUT. IAB/WG A#9a: Mechanized, Orbital and Robot Welding, edustaja ja työryhmän puheenjohtaja, IWE Esa Tikka, SHY, edustaja Reijo Pettinen, LUT. EWF European Welding Federation EWF:n yleiskokoukset ja tekninen komitea, edustaja IWE Esa Tikka, SHY. European Laser Processing ohjelma, edustajat Reijo Pettinen LUT, Prof. Veli Kujanpää VTT/LUT ja Esa Tikka SHY. EWF:n ja IAB:n kokoukset Esa Tikka osallistui SHY:n edustajana IIW:n ja EWF:n yhteisorganisaation IAB:n (International Authorisation Board) pääryhmien A ja B kokouksiin, jotka pidettiin Pariisissa ja Denverissä. Reijo Pettinen osallistui IAB:n pääryhmän A kokouksiin Pariisissa ja Denverissä. Esa Tikka osallistui IAB Board WG kokoukseen Genovassa kesäkuussa.
12 Esa Tikka ja Reijo Pettinen osallistuivat EWF:n yleis- ja teknisen komitean kokouksiin marraskuussa Lissabonissa. Carl-Gustaf Lindewald, Reijo Pettinen, Juha Sillanpää ja Esa Tikka ovat osallistuneet omien ryhmiensä työskentelyyn myös sähköpostitse. 12(12) POHJOISMAINEN YHTEISTYÖ EBW FORUM AG 53 Ruotsin Svetskommissionen järjesti Pohjoismaisen EBW FORUMIN kokouksen ja seminaaritilaisuuden KTH:lla Tukholmassa. Samassa yhteydessä siitä muodostettiin Svetskommissionin työryhmä AG 53. Suomea tilaisuudessa edustivat Ismo Meuronen ja Jouko Lassila, SHY. NORDIC WELDING CONFERENCE Norsk Sveiseteknisk Forbund järjesti pohjoismaisen hitsauskonferenssin Oslon Holmenkollenilla Samalla vietettiin Norjan hitsausteknillisen yhdistyksen 80 -vuotisjuhlaa. Suomea tilaisuudessa edusti Ismo Meuronen, SHY. FORSKNINGSSEMINARIUM Svetskommission järjesti pohjoismaisen tutkimusseminaarin Tukholmassa Suomen hitsausteknisestä tutkimuksesta tilaisuudessa esitelmöi Jouko Lassila, SHY.
TOIMINTAKERTOMUS 2014
1(13) TOIMINTAKERTOMUS 2014 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Arvoisat yhdistyksemme jäsenet. Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 65. toimintavuosi. Vuoden aikana jatkettiin ajankohtaista informointia hitsattujen teräsrakenteiden
TOIMINTAKERTOMUS 2015
1(13) TOIMINTAKERTOMUS 2015 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Arvoisat yhdistyksemme jäsenet, Vuosi 2015 oli yhdistyksemme 66. toimintavuosi. Yhdistyksen www-sivuja on kehitetty edelleen ja ne ovat löytäneet
TOIMINTAKERTOMUS 2011
TOIMINTAKERTOMUS 2011 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Arvoisat yhdistyksemme jäsenet. Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 62. toimintavuosi. Yhdistyksen toiminnassa toteutettiin edellisenä vuonna tehdyn jäsenkyselyn
Hitsauskoulutuksen ja hitsaavan teollisuuden alueelliset näkymät. Timo Kauppi, Lapin ammattikorkeakoulu, SHY ry
Hitsauskoulutuksen ja hitsaavan teollisuuden alueelliset näkymät Timo Kauppi, Lapin ammattikorkeakoulu, SHY ry 17.11.2015 Hitsaavan teollisuuden kilpailukyky Hitsaustekniikka 5/2015, Juha Lukkari 5% tuottavuusloikka
Robottihitsauksen koulutus asiantuntija- ja operaattoritasoille 19.9.2007 8.2.2008, Turku
Robottihitsauksen koulutus asiantuntija- ja operaattoritasoille 19.9.2007 8.2.2008, Turku Tule suorittamaan kansainvälisesti hyväksytty robottihitsauksen koulutuskokonaisuus ja tutkinto. Tutkintoa voi
I-Koulutuksesta. Raimo Suoranta LUT KONE
I-Koulutuksesta Raimo Suoranta LUT KONE The IIW QUALIFICATION SYSTEM IIW General Assembly IIW Board of Directors IAB Secretariat IAB Board General Meeting Group A Education, Training and Qualification
TOIMINTAKERTOMUS 2017
1(13) TOIMINTAKERTOMUS 2017 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Arvoisat yhdistyksemme jäsenet, Vuosi 2017 oli yhdistyksemme 69. toimintavuosi. Hitsaustekniikka-päivät ja vuosikokous järjestettiin 6.-7.4.2017 Savonlinnassa.
Hitsauksen standardit
Hitsauksen standardit Juha Kauppila Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys ry. 17.3.2016/JKa 1 Hitsauksen Standardit» Mikä on standardi» Standardin laadinta» Eri tasot» Kansallinen taso» Miksi hitsaus standardisoitu»
TOIMINTAKERTOMUS 2016
1(14) TOIMINTAKERTOMUS 2016 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Arvoisat yhdistyksemme jäsenet, Vuosi 2016 oli yhdistyksemme 68. toimintavuosi. Hitsaustekniikka-päivät ja vuosikokous järjestettiin 14.4.2016 Lahdessa
TOIMINTAKERTOMUS 2018
1(14) TOIMINTAKERTOMUS 2018 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Arvoisat yhdistyksemme jäsenet, Vuosi 2018 oli yhdistyksemme 70. toimintavuosi. Sen kohokohta oli 20.-22.3. järjestetyt Nordic Welding Expo ja Konepaja
www.lut.fi/koke Monialaisen liiketoimintaosaamisen edelläkävijä
www.lut.fi/koke Monialaisen liiketoimintaosaamisen edelläkävijä Hitsaustekniikkaa suunnittelijoille koulutuspäivä 27.9.2005 Kuopio DI,IWE Veijo Nikula LTY / Koke p. (05) 621 7108 gsm. 040 515 8802 veijo.nikula@lut.fi
Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan
HITSAUS JA LIITTÄMISINSTITUUTTI PÖYTÄKIRJA 1 / 5 HRO SUUNNITTELUFOORUMI Sannäsin Kartano, Sannaistentie 540, Sannäs
HITSAUS JA LIITTÄMISINSTITUUTTI PÖYTÄKIRJA 1 / 5 JOHTORYHMÄN KOKOUS Aika: Keskiviikko, klo 14.42-15.43 Paikka: Sannäsin Kartano, Sannaistentie 540, 07310 Sannäs Osallistujat: Timo Björk LUT Tapani Halme
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari
Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716
VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry
VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.
3 Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjan tarkastajien valinta. Tapio Siirilä ja Harri Heimbürger valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi.
Suomen Automaatioseura ry Turvallisuusjaosto PÖYTÄKIRJA 1 (3) 6.5.2004 Aika: 6.5.2004 Paikka: Heureka Läsnä: Osallistujalista liitteessä 1 1 Vuosikokouksen avaus Kokouksen avasi Mika Kaijanen toivottaen
SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET
Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi
XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Ravintola Milla Makia, Pirkkala
XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Osallistujia yli 40 henkeä Miehet yli 40-v 1.Taivaloja Pertti Dalton s Darts Pirkkala, 2. Korte Petri Samuli Blues Vääksy, 3-4. Lehtonen Kari Tupla Team Kangasala ja Heiskanen
MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand
MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala
J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?
TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. Oulun paikallisosasto 50-vuotisjuhla
SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. Oulun paikallisosasto 50-vuotisjuhla Seminaaripäivä, SHY:n vaalikokous ja juhlaillallinen 12.-13.11.2015 Sivu 2 / 20 HITSAAVAN
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.
SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka
ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN
TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi
PANK ry:n toimielimet 2016
PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj
A-mestaruus. B-mestaruus
Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento
TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä
Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society
1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan
Konetekniikan osasto Osaston tuottamat opintojaksot
Konetekniikan osasto Osaston tuottamat opintojaksot 2005-2006 Opintojaksot on hyväksytty konetekniikan osastoneuvoston kokouksissa 9.2.2005 ja 2.3.2005. Konetekniikan osaston yhteiset Ko4000000 Tutkimusseminaari
SAVO-KARJALA CUP 2013
4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari
Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu
8/19/12 Tulokset 22. Laihian ajo 19.08.2012 M-10 10 km 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5 N-12 10 km Lähti: 0 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu M-12 10 km 1 Tuomas Kuusikoski
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset
Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki
Tampereen Keilailuliitto Ry 29.09.2012 Kaupin Keilahalli Sivu 1 LUOKKA M-D. SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja:
SMKJ Naiset, 6 sarjaa eu (29.09.2012) Valvoja: LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) 1. Karhu Tuula Mättäjät Joensuu 1302 (150) 2. Heinonen Marja Pmma Tampere 1262 (186) 3. Saukkonen Eeva
SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET
Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat
Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)
1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5
SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0
Tulostettu 12.03.16 klo 13.30.05 Sivu 1 STL 6v 1km 1 503 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat ry 17.35,9 0,0 2 504 Vepsäläinen Julianna Suonenjoen Taksiautoilijat r 20.29,5 +2.53,6 3 502 Juvani Iiris
Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)
Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results
4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen
LÄNSI-SUOMEN LÄÄNIN SÄHKÖALAN PERUSTUTKINTOTOIMIKUNNAN (8143) KOKOUS Aika: 22.4.2009. klo 10:00 Pöytäkirja Paikka: Loimaan ammatti- ja aikuiskoulutuskeskuksessa 22.4.2009 klo 10:00. Myllykyläntie 8, 32200
SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015
SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio
TOIMINTAKERTOMUS 2005
TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
SM Pystykorva H Sarja Tulokset
Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.
RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10
RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP
Veteraani CUP 25-29 v. 2010
Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura
Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue
Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4
Valviran hyväksymät allasvesihygienian osaamistestaajat
18.3.2016 1(6) Valviran hyväksymät allasvesihygienian osaamistestaajat Lista on päivitetty 18.3.2016 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on hyväksynyt terveydensuojelulain 59 a mukaiseksi
IFRF Suomen kansallinen osasto
IFRF Suomen kansallinen osasto www.ffrc.fi International Flame Research Foundation Finnish Flame Research Committee (päivitetty 10.09.2015, AL) IFRF Kansainvälinen polttotekniikan tutkimusorganisaatio
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA
Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x
Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.
OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion
HRK- uistelu
HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5
2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna
Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013
Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen
Rikasta Pohjoista Metallialan ammattilaisten koulutus edistämässä turvallisempaa tulevaisuutta
Rikasta Pohjoista 2019 Metallialan ammattilaisten koulutus edistämässä turvallisempaa tulevaisuutta Tässä esityksessä ei ole tarkoitus varsinaisesti keskittyä työturvallisuuteen. Työelämässä on muita tahoja,
Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja
1 YHDISTYKSEN SÄÄNTÖJEN TARKOITTAMA TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toiminnan tavoitteena edunvalvonnan saralla oli pyrkiä kohti pitkän aikavälin tavoitetta saada Kuopioon Suomen parhaat yrittämisen olosuhteet.
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo
yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset
Sakun Kesäkisat Vierumäki 8/31/2041 yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset TULOKSET M 100 m Tuuli: -0,1 1. Ilari Teerikangas Ammattiopisto Luovi 12,55 2. Teemu Lehmusto Suomen Urheiluopisto 13,13 3. Matti
Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y
Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon
Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.
Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti
72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.
72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa
# Pelaaja Seura Yhteensä
Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist
PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta
Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen
Poliisien sm-hiihdot sprintti
Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1
ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU
ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182
Tampere, Voimailijat
18. - 19.1.1975 Tampere, Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Tapio Savola Lappajärven Veikot 3. Kalle Vuorenmaa Lapuan Virkiä 1. Harri Uusimäki Lappajärven Veikot 2. Raimo Hilden Heinolan
;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12
;Kuopion Bridgekerho ry 2007 voittopisteet ; Pohjola Timo 32 Seppänen Markku 30 Karttunen Yrjö 30 Siekkinen Jarmo 28 Hanski Matti 20 Koponen Ismo 12 Miettinen Heikki 9 Seppälä Janne 9 Tikkanen Toivo 9
Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.
Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA
Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta
Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188
Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.
Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti
Tulokset viesti SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti
SKAL ja Taksiliiton mestaruusviesti Kauhajoella 22.3.2015 T U L O K S E T Kauhajoen Karhu *Kilpailun sarjat: *M150 ; M1501 ; M1502 ; M1503 ; M151 ; M1511 ;
SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY
SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja
Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009
Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija
Itä-Suomen Ammattitaito ry.
Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät
Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen
Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Nimi: Seura: Jäsenliitto: Rata: 05052019 Rami Mukkula All Stars Kouvola 5/6 23032019 Jukka Poutiainen Hutungin Keilaajat Jyväskylä 1/2 09022019 Niko
Y-tunnus Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa Tilikausi päättyy
Yrityksen nimi YIT Rakennus Oy Yhtiömuoto Osakeyhtiö Y-tunnus 15655835 Osoite Panuntie 11, Helsinki Perustamisvuosi 1999 Yhtiön kotipaikka Helsinki Tilikausi alkaa 01.01. Tilikausi päättyy 31.12. Osakepääoma
Uuden kirjastojärjestelmän valmistelun tilannekatsaus. Tommi Jauhiainen Linnea2-konsortion yleiskokous 22.11.2011
Uuden kirjastojärjestelmän valmistelun tilannekatsaus Tommi Jauhiainen Linnea2-konsortion yleiskokous 22.11.2011 UKJ valmisteluryhmän järjestäytymiskokous 15.6.2011 Valmisteluryhmän puheenjohtajaksi valittiin
SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset
1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
KONEPAJAMIEHET - TOIMINTAKERTOMUS 2013 Verkstadsmän i Finland ry
KONEPAJAMIEHET - TOIMINTAKERTOMUS 2013 Verkstadsmän i Finland ry Kalevi Aaltonen 16.3.2014 1 (4) 1. ALKUSANAT Konepajamiehet ry:n vuoden 2013 toiminta sujui paikallisosastojen osalta suunnitellusti. Osastot
Tulokset Yleinen Pien-Lamposaari
Tulokset 11.5.2011 Yleinen Pien-Lamposaari 1 Ritva Turkki 8505 2 Pirjo Huopainen 5965 3 Seija Mäkirinta 5545 4 Arja Villanen 4931 5 Terttu Huhtiniemi 4319 6 Maritta Pulli 3920 7 Martta Huuskonen 3687 8
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat
14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.
Omistajainformaatiotilaus
Omistajainformaatiotilaus Tilauksen tiedot Tilaaja: Tilattu aineisto: Liikkeeseenlaskija: STONESOFT OYJ STONESOFT OYJ Tilauksen tila: Valmis Tilausaika: 01.02.2013 01:02 Tilauksen viite: kuun lopussa Tilauksen
Teuva, Rivakka
23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo
WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat
WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.
XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000
Sija. Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg I 1. 3. Käyttöauto Oy Jyväskylä Risto Vainio Ilkka Mansala 2. 18. Markku Lehisto Jaakko Riikonen Raimo Alm 3. 9. Markku Lehisto Markku Lehisto Juha Tammisto
Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)
16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27
Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:
Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola
TOIMINTAKERTOMUS 2012
Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972
Tulokset Jäsentenvälinen Hanhijärvi
Tulokset 15.1.2012 Jäsentenvälinen Hanhijärvi NAISET 1 Aili Jäppinen 1548 gr 2 Laila Helsten 691 gr 3 Varpu Korhonen 344 gr 4 Arja Villanen 288 gr 5 Terttu Huhtiniemi 233 gr MIEHET 1 Kimmo Hyvärinen 2220
Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Johtokunta
Kouvolan Keilailuliitto ry. 2005-2006 Varapuheenjohtaja / jäsen Seppo Kämäräinen varajäsen Kari Vanhala Rahastonhoitaja / jäsen varajäsen Marja-Liisa Isakow / jäsen varajäsen Päivi Pilli-Sihvola varajäsen
Teht. Pist. Ikä Hyv.
Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10
Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M
Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt