Musiikkia Laulaen ja Kirjoittaen 2

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Musiikkia Laulaen ja Kirjoittaen 2"

Transkriptio

1 Musiikkia Laulaen a Kiroittaen Kalevi Hampinen

2 lkusanat (kira ) Musiikkia Laulaen a Kiroittaen 1, a kirasara sisältää Suomen Musiikkioppilaitosten Liiton musiikin perusteet mukaisen oppisisällön. Kirat on aettu eri tasoihin, opetusmateriaalin hallitsemisen helpottamiseksi. Haroitukset akaantuvat teoksissa kolmeen eri osastoon:!!!! Teoria, Säveltapailu + ohelmistoa a Rytmisosastoon.!! Säveltapailuharoituksissa on valittu kuhunkin lukuun!! elävän musiikin sävelmä, ohon haroitukset perustuvat.!! Laulun suuva osaaminen helpottaa!! säveltapailutehtävien omaksumista. Kiran tarkoitus on elävästä musiikista poimittuen esimerkkien avulla kehittää sävelkorvaa, niinpä lauluihin on lisätty sointumerkit säestystä varten. Nuoremmat opiskeliat voivat soittaa myös melodioita soittoharoituksena. Oikea käsi soittaa melodiaa. 1. Vasen käsi soittaa sointumerkeissä olevaa kirain merkinnän säveltä, eli ei koko sointua, vaan favaimen bassoa.. Sivuilla on mallea a haroitusoheita soittamiseen.. Lisäksi näille sivuille on myös merkitty kitaran sointuotteet tabulatuurimerkintöinä. Kitaran sointumerkinnät on tarkoitettu niille opiskelioille, oita kitara kiinnostaa säestysinstrumentina. Eli sointumerkinnät ovat merkitty, koska kitara on yleinen soitin sointua säestäessä a antaa lisämausteen opiskeluun. Kitaran soinnut ovat lähinnä itsenäiseen haroitteluun perustuvia, eivätkä liity varsinaisesti oppimateriaalin sisältöön.!! Teoriaosastoa on täydennetty lisäämällä!! Musiikinteorian sovelluksia elävään musiikkiin sivut (ks. s.97). Kiran notaatio, layout kuvaa on uusittu lukemisen helpottamiseksi. Esimerkiksi nuottiviivastoa on suurennettu tehtäväosissa. Kalevi Hampinen

3 MUSIIKIN TEORIN KERTUSTEHTÄVÄT uuri a rinnakkainen molliasteikko C a, d, G e, B g, h...! 7 Etumerkit: lennusmerkki, ylennysmerkki, palautusmerkki...! Nuottiavaimet: Gavain, favain sekä t...! 9 Intervallit...! 10 Transponointi...! 11 Haroituksia...! 1 Kolmisoinnut: uuri a molli...! 1 steikot a etumerkinnät sekä kvinttiympyrä...! 1 MUSIIKIN TEORI Sisällysluettelo Luonnollinen, harmoninen sekä melodinen molli...! 1 Haroituksia...! 1 duuri, fismolli...! 17 Esduuri, cmolli...! 1 Eduuri, cismolli...! 19 sduuri, fmolli...! 0 Kvinttiympyrä...! 1 uuriasteikkoiset intervallit, suuret a puhtaat...! Haroitellaan duuriasteikkoisia intervallea...! Suuri a viivainen...! Tehtäviä...! Pienet intervallit...! uuri a mollikolmisointu...! 7 Tehtäviä...! Vähennetyt intervallit...! 9 Tehtäviä...! 0 Ylinousevat intervallit...! 1 Intervallitaulukko...! Ylinouseva kolmisointu a vähennetty kolmisointu...! Tehtäviä...! Musiikkisanastoa 1...! Musiikkisanastoa...! SÄVELTPILUHROITUKSI (kertaustehtäviä) Käsimerkit...! Kertaustehtävät (haroituslaulut) Ratiritiralla a Paupilli...! 9 Tulatullalla a Synnyinmaan Laulu...! 0 Punapaula a Maankorvessa...! 1 Elefantti Marssi a Paimenen Syyslaulu...! Koska Meitä Käsketään a Tuku, Tuku Lampaitani...! SÄVELTPILUHROITUKSI (haroituslaulut) Kansalaislaulu...! Vielä Niitä Honkia Humisee...! On Suuri Sun Rantas utius...! Merimies Laulu...!7 Clementine...! Minun Kultani...! 9

4 Sisällysluettelo Lapsuuden Toverille...! 0 Lähteellä...! 1 Täällä Pohantähden lla...! Kotini...! Läksin Minä Kesäyönä Käymään...! Kotimaani Ompi Suomi...! Tom ooley...! Mukaan Sä Tuu...! 7 RYTMIHROITUKSI Kertaustehtävät Rytmiosastossa käytettäviä rytmeä...! Nuottien nimet a aikaarvot...! Neläsosanuotti, kahdeksasosanuotti, puolinuotti, neläsosatauko...! Kuudestoistaosanuotti, pisteellinen puolinuotti...! Kahdeksasosatauko, puolitauko a kokotauko...! RYTMIHROITUKSI Synkooppi...! 7 Kohotahti...! Rytmit: Yhdistetyt kahdeksasosa a kuudestoistaosanuotti, pisteellinen kahdeksasosa a kuudestoistaosanuotti...! 9 Nopea synkooppi: kuudestoistaosanuotti, kahdeksasosanuotti a kuudestoistaosanuotti...! 70 Kahdeksasosatauko...! 71 Pisteellinen kahdeksasosatauko...! 7 Kuudestoistaosatauko...! 7...! 7 / a / tahtilait...! 7 Haroituksia...! 7 Trioli...! 77 Haroituksia sekä lla breve tahtilai...! 7 OHELMISTO... 1! steikkoharoituksia 1...! 9 steikkoharoituksia...! 90 Haroituskoe...! 91 LISÄTEHTÄVIÄ Kvinttiympyrä a intervallit...! 9 Tehtäviä (rytmit)...! 9 Tehtäviä (asteikot)...! 9 Tehtäviä (melodioita eri rytmeissä)...! 9 Kuunnellaan intervallea a sointua...! 9 TEORIN SOVELLUTUKSI ELÄVÄÄN MUSIIKKIIN... 97!10 Pianon koskettimisto, t sekä favaimen basso sointuen mukaan...! 10 Basson nuottien kiroittaminen a soittaminen sointuen mukaisesti... 10!109 Oktaavialat nuoteilla sekä pianon koskettimilla...! 110

5 UURI MOLLISTEIKOT Kertaustehtäviä 1 Musiikin teoria (osaalue) Kira uuri a molliasteikko, oilla on sama etumerkintä, ovat keskenään rinnakkaisia sävellaea. Muistisääntö: uuriasteikon rinnakkainen molliasteikko alkaa kolme säveltä eli terssiintervalli alempaa. Mollia, ossa on samat sävelet kuin rinnakkaisessa duurissa, sanotaan luonnolliseksi molliksi. UURI RINNKKINEN MOLLISTEIKKO Cduuri c d e f g a h c duuri b Gduuri f g a b c d e f g a h c d e fis g amolli a h c d e f g a dmolli b emolli d e f g a b c d e fis g a h c d e Bduuri bb duuri b c d es f g a b d e fis g a h cis d gmolli b b hmolli g a b c d es f g h cis d e fis g a h SÄVELLIEN ETUMERKINTÄ VIMELL?? b? 7? b b? C: a: : d: G: e: B: g: : h:

6 LUONNOLLINEN MOLLISTEIKKO Musiikin teoriaa 1 Musiikin teoria (osaalue) Kira uuriasteikon rinnakkainen molliasteikko saadaan kolme säveltä l. terssiintervalli alempaa. Muistisääntö: Luonnollinen molliasteikko sisältää samat sävelet kuin rinnakkainen duuri. amolli (luonnollinen). a h c d e f g a l t d r m f s l HRMONINEN MOLLISTEIKKO Molliasteikkoa, ossa ylennetään seitsemäs sävel puolisävelaskelta, nimitetään harmoniseksi molliasteikoksi. amolli (harmoninen). # a h c d e f gis a MELOINEN MOLLISTEIKKO 7 7 # l t d r m f si l Molliasteikkoa, ossa ylennetään ylöspäin mentäessä kuudes a seitsemäs sävel puolisävelaskelta a alaspäin tultaessa alennetaan puolisävelaskelta, nimitetään melodiseksi molliasteikoksi. (Melodinen molliasteikko on alaspäin tultaessa samanlainen kuin luonnollinen molliasteikko). amolli (melodinen) 7 7 n a h c d e fis gis a g f e n d c h a l t d r m fi si l s f m r d t l HROITUKSI 1 a) Kiroita harmoninen cmolli. Kiroita melodinen dmolli. b) Kiroita harmoninen emolli. Kiroita melodinen hmolli. 1

7 Musiikin teoriaa 1 Musiikin teoria (osaalue). Kira Haroitellaan PUHTIT, SUURI, PIENIÄ, VÄHENNETTYÄ YLINOUSEVI INTERVLLE. Mikäli intervalli ei ole duuriasteikkoinen (Suuri tai Puhdas), mieti, onko se supistunut, (pieni tai vähennetty) vai laaentunut (ylinouseva). 1 a) Kiroita intervallit. b) Tunnista intervallit. p7 # b y vä b s7 # # b Ylentämällä ylempi sävel. # # y y Intervallitaulukko YLINOUSEVT lentamalla alempi sävel. b y b y PUHTT SUURET S lentamalla ylempi sävel. PIENET lentamalla ylempi sävel. b vä VÄHENNETYT b p Ylentämällä alempi # vä Ylentämällä alempi sävel. # p Tunnista intervallit. # b b # # 7 9 # b 10 # Kiroita intervallit. b y y b p s p7 # vä 7 b y # vä 9 # vä 10 s

8 Pisteellinen neläsosa a kahdeksasosanuotti ã. Kertaustehtäviä. Säveltapailu (osaalue) Kira duuri Elefanttimarssi. Yk si Kos ka pie ni. e lef ant ti. matka o li mars si haus ka niin, 1 Kaanon I ndantino, II,,,..... llegretto G, 7 G, 7, G 7 H. m, / 7... h molli näin, E m/g au rin pyy si hän E 7/G kois ta tie tä mu kaan 7 yh den e teen / 7 to ve.. Lin tu pie ni syk syn tiel lä ke sä mail le rien te lee. Kaanon I Moderato, II.,,. Paimenen syyslaulu ndante G G ma7 Hm 7 7 E m 7 Œ d e fis g a h cis d G ma7 E m 7 päin. rin. 7 h cis d e fis g a h c. Leh ti puus ta va ri see pi, päi vä yö tä pa ke nee. E m 7 E m G ma7 7 E m/g sus 7 Œ

9 Säveltapailuharoituksia Säveltapailu (osaalue) Kira ã ta ka ta ka ta ka ta ka ã ta ka ta ka ta ka ta ka Piippolan Vaari ã Œ. d d d s, s, s, ã d d d s, s, (Huom! Pilkku ssävelen älkeen tarkoittaa ala so:ta). 7 l l s, s, d d s, d d s, m m m r r r d d d d d s, 9 d m m m r r r d d s, s, s, 10 d Œ Vielä Niitä Honkia Humisee /C Oskar Merikanto / Vie lä nii tä hon ki a hu mi see tuol la Suo men sa lo mail E 7 E 7 la,. 1 Vivace b llegretto Kaanon vie lä nii tä ol laan reip pai ta poi ki a tuk ki oil la vail G I Larghetto C 7. 7 II C Gm G Csus. C, E m C/E G 7/E b B b /. /C C C7 / 7 la. sus Liettualainen. Presto E7 E 7 m Kansanlaulu Salmista E 7. Suomalainen

10 Rytmiosastossa käytettäviä rytmeä (Luentatavuin) Rytmit (osaalue) Kira Kokonuotti (1/1) Puolinuotti (1/) Neläsosanuotti (1/) Kahdeksasosanuotti (1/) taa aa aa aa taa aa taa taa Pisteellinen puolinuotti (1/ + 1/). taa aa aa Pisteellinen neläsosanuotti (1/ + 1/). taa a. taa a Synkooppi taa Kuudestoistaosanuotti (1/1) Trioli ta ka ka ka ta ka ta ka ta te ti Pisteellinen kahdeksasosanuotti (1/ + 1/1) Nopea synkooppi. i ka. ta i ta ka tipatu Kahdeksasosatauko sekä erilaisia kuudestoistaosanuottea rytmitettyinä neläsosanuotn. ta ka ta ka ta ka. r ka ka ta ka ta ka ta ta ta. ka i ka ka Synkooppiin pohautuvia rytmeä. taa _ taa taa ta ka ta ka taa ta ka taa ta ka

11 Kertaustehtäviä Rytmit (osaalue) Kira Kahdeksasosatauko ã yk si kak si yk si kak si ndantino 1 ã yk si kak si yk si kak si Moderato Œ Œ Kokotauko ã yksi kaksi kolme nelä Puolitauko ã Ó yksi kaksi llegretto. Œ. Comodo.. Œ Œ Œ Ó Ó

12 Rytmiharoituksia Rytmit (osaalue) Kira 1 Comodo =7 ta ka ta ka ta ka ta ka ndante =7. Œ.. Œ llegro = 10 Œ ta ka ta ka ta ka llegro moderato = 11 Œ. ta ka ta ka i ka. Œ Œ. ta ka.. ka i Vivo = Vivacissimo =

13 Ohelmistoa Ohelmistoa (osaalue) Kira 0 Kesän Laulu llegretto E b C m m 7 B b Kansanlaulu B b 7 bb b E b C m bb b. dim. cresc. m, bb.. cresc. dim. G m f. dim. G m, b m E 7 b,, m B b 7 E7, E m E 7 rit., E b. sus. p. P 1 Linnut llegretto Kansanlaulu cresc. m p Laulaen llegretto B b G m m C m B b 7 C m 7 E b Kansanlaulu B b m rit.. Œ. a tempo.. ƒ B b C m 7 Œ.. Poco a poco ritardando Peipon pesä C m G G 7 G 7 C m Kansanlaulu bb b b Suunnittele ylläolevien mallien mukaan seuraaviin kansanlauluihin a) esitystempo, b) dynamiikka, (äänenvoimakkuuden vaihtelu). E C m H 7 G 7 b E b b. b G C m. Ilo b B b m7 E b Kansanlaulu sus E b E b 7 bb b b m b m b B b m E b E b 7. b sus b.

14 Comodo G 1 b.. m.. 7 bb. 7 B b m C C7 C m 7. C m bb b. E E b b E b C m E ndante Moderato llegretto dagietto llegro Cantabile H Tehtäviä m 7 m E m 7. B b. G m. E7. B b ma7 C m m ma7 B b 7 G m E b C m H 7 G C G o 7 C G Em m E b C m7. E 7 B b.. 7 m C 7. E m 7 G m.. b m E b C m H G E m E 7 E Säveltapailu (osaalue) Kira m. / 7 C m 7... E b /B b B b 7 E b B b. m H 7 E. b Vivace bb b b E b b B b m b E b m E b m b B b m E b 7 b 9

15 1 Teorian sovellutuksia elävään musiikkiin 1 Tunnista sävellai, sekä asteikot. (Molli: Luonnollinen, harmoninen tai melodinen molli). Kira Karhun Poika Sairastaa c bb b b Läksin Minä Kesäyönä Käymään n Tuku, Tuku Lampaitani bb Kiroita duuri tilapäisillä etumerkeillä laskevana sävelestä a, noudattaen allaolevaa rytmiä. ã. Œ ã Kiroita harmoninen fismolli tilapäisillä etumerkeillä nousevana sävelestä fis, noudattaen allaolevaa rytmiä. 1.. Tunnista sävellyksen sävellai l. minkä mollin säveliä on tahdista 1 tahn a tahdista tahn. (Luonnollinen, harmoninen, melodinen). Hungarian ance No. Con spirito m b.. 7. m G m. m 7 7. ohannes Brahms m a) Kiroita ylärivin tahdit täysimääräisiksi käyttäen taukoa. ã. b) Kiroita ylärivin tahdit täysimääräisiksi käyttäen nuottea. ã. 97

16 Pianon koskettimisto, t sekä favaimen basso sointuen mukaan. Oktaavialat Suuri C Pieni c 1viivainen e c1 c viivainen viivainen c viivainen c Kira c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h??? C E G H Kitaran otetaulukko merkinnät. C G m m m G G7 c d e f g a h Melodia 1, sivulta 9 löytyy allaoleva laulu. 1 Kitara soinnuissa x merkki tarkoittaa kuolettua kieltä l. sitä ei soiteta. 0 merkki tarkoittaa vapaata kieltä. 1 sormi on etusormi sormi on nimetön sormi on keskisormi sormi on pikkusormi ndante Kielten nimet Moderato Suuri ea d g h e Basson nuottien nimet ovat sointuen mukaisesti kiroitettu. Pieni C G m C m 1viivainen c 1 d 1 e 1 f 1 g 1 a 1 h 1 E 1 c 1 d 1 e 1 f 1 g 1 C duuri m 1 m, 10 G 1 C viivainen c d e f g a h m G G7 G 7 1 m C C viivainen c d e f g a h c 1 g a c 1 g a d f g c d f g c Melodia, sivu 0. molli Puolibarreote. f a c soitetaan samalla sormella. 1 Uudet soinnut merkitään aikaisemmin opittuen sointuen lisäksi melodioissa. m E 7 1 m Œ Œ

17 Oktaavialat pianon koskettimilla Musiikkia Laulaen a Kiroittaen käytettävät t nuoteilla sekä pianon koskettimilla.? c 1 = 1. alaapuviivalla c 1 = 1. yläapuviivalla Kira c d e f g a h Pieni c 1 d 1 e 1 f 1 g 1 a 1 h 1 1viivainen c d e f g a h viivainen c d e f g a h viivainen C1 Kontra Suuri Pieni 1viivainen (Keskimmäinen) viivainen viivainen C c e c1 c c c viivainen a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c 110

Alkusanat. c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c

Alkusanat. c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c Alkusanat Musiikin Perusteita Pianoa Soittaen Tämä kirja on tarkoitettu johdannoksi musiikin opiskeluun ja soveltuu Musiikkia Laulaen ja Kirjoittaen kirjasarjan rinnakkaismateriaaliksi opiskeltaessa musiikin

Lisätiedot

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa BASSO: Pt 1: duurit ja luonnolliset sekä harmoniset mollit 3b-3# Pt 2: duurit sekä luonnolliset, harmoniset sekä jazzmollit (sama

Lisätiedot

I Perusteita. Kuvien ja merkkien selitykset... 2. Aika arvot... 3. Lämmittelyharjoituksia... 4. Rytmiharjoituksia... 7. Duettoja...

I Perusteita. Kuvien ja merkkien selitykset... 2. Aika arvot... 3. Lämmittelyharjoituksia... 4. Rytmiharjoituksia... 7. Duettoja... I Perusteita Kuvien ja merkkien selitykset... 2 Aika arvot... 3 Lämmittelyharjoituksia... 4 Rytmiharjoituksia... 7 Duettoja... 11 Rumpukappaleet... 13 Simppeli... 13 Kolmijalka... 14 Antius... 15 Afro...

Lisätiedot

Vanha Kalevala-sdvelmd. Uudet nuotit D-C-H. Alla breve -tahtiosoitus. Kaksipa poikaa Kurikasta. Tdti Monika. Tunnetko Liisukan. Tiritomba.

Vanha Kalevala-sdvelmd. Uudet nuotit D-C-H. Alla breve -tahtiosoitus. Kaksipa poikaa Kurikasta. Tdti Monika. Tunnetko Liisukan. Tiritomba. Kirian kiiytiistii 3 Pillipiiparit 26 Soittoasento ja harmonikan osat 7 Duuriasteikko 27 Ensimmii nen yhteissoitto 8 Kertausmerkki ja maalit 28 Sorminumerot Rekisterit 8 9 Asikkalan puiset rattaat 5/4-tahtiosoitus

Lisätiedot

Nuottigrafiikka. Tupla viivat, joista jälkimmäinen on paksumpi tarkoittaa sävellyksen loppua. Tahtiosoitus

Nuottigrafiikka. Tupla viivat, joista jälkimmäinen on paksumpi tarkoittaa sävellyksen loppua. Tahtiosoitus Rytmit 1 Nuottigrafiikka - Nuottiviivastossa on viisi poikittaissuuntaista viivaa. - Pystysuorat viivat ovat tahtiviivoja. - Tila kahden tahtiviivan välissä on yksi tahti. Tupla tahtiviivoilla merkitään

Lisätiedot

Vakka-Suomen musiikkiopisto

Vakka-Suomen musiikkiopisto Vakka-Suomen musiikkiopisto MUSIIKIN PERUSTEIDEN AINEOPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunnassa 15.9.2015. Voimassa 1.10.2015 alkaen. 1 INTRO Tämä aineopetussuunnitelma koskee

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö.

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö. 1. Rytinää! Opittavia asioita Tiedän, millainen on hyvä lauluasento Opin säätelemään ääneni voimakkuutta. Tiedän, mitä tarkoittavat π, P, F a ƒ. Opettelen beat-komppea kehorytmeinä. Tutustun lyömäsoittimiin

Lisätiedot

Oppilas harjoittelee toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä ja saa onnistumisen kokemuksia.

Oppilas harjoittelee toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä ja saa onnistumisen kokemuksia. Kankaantaan koulun musiikkiluokkien 3.- 6. opetussuunnitelma 2016 Toiminta-ajatus Nokian musiikkiluokkien opetussuunnitelma pohjautuu opetussuunnitelman perusteiden tavoitteisiin ja sisältöihin sekä Tampereen

Lisätiedot

Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset tietokoneavusteisesta musiikinperusteiden opettamisesta

Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset tietokoneavusteisesta musiikinperusteiden opettamisesta Tekniikka musiikkioppilaitoksen opetuksen apuvälineenä -seminaari Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa pe-la 12.-13.2.2010 Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset

Lisätiedot

Mupe Ops. Musiikkitaito 1. Tavoitteet:

Mupe Ops. Musiikkitaito 1. Tavoitteet: Mupe Ops Musiikkitaito 1 Tavoitteet: Nuotinluvun ja musiikin kielen alkeiden ymmärtäminen ja integroiminen omaan soittimeen. Helppojen laulujen ja rytmien oppiminen ja säveltapailutaitojen vahvistaminen.

Lisätiedot

Musiikin teorian perusteita Otto Romanowski 2002

Musiikin teorian perusteita Otto Romanowski 2002 Musiikin teorian perusteita Otto Romanowski 2002 Musiikinteoriaa, v. 22.2.2007 I. Musiikki = erikorkuisia ja -sointisia ääniä ryhmittäin A. Äänen korkeus -> säveltaso (juurisävelet: c, d, e, f, g, a, h)

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANON VAPAA SÄESTYS (pop/jazz-piano) PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

MUPELI OPS. Suoritukset:

MUPELI OPS. Suoritukset: MUPELI OPS MUPELI ALKEET Esittäminen ja ilmaisu: Yhdessä ja yksin laulaminen, rytmisoittimilla soittaminen, liikkuminen ja kehorytmeihin tutustuminen. Toisten ja oman itsen kuunteleminen. Musiikin kuunteleminen

Lisätiedot

Kanteleen vapaa säestys

Kanteleen vapaa säestys Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat

Lisätiedot

Neljännen luokan opetettavat asiat

Neljännen luokan opetettavat asiat Neljännen luokan opetettavat asiat MTOIOS Rytinää LULMINN hyvä asento seisten ja istuen asennon vaikutus ääneen äänen synty äänen voimakkuuden säätely hengityksen voimakkuuden säätely selkeä artikulaatio

Lisätiedot

JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA

JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO Tämä aineopetussuunnitelma koskee Vakka-Suomen musiikkiopistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

Kolmannen luokan opetettavat asiat

Kolmannen luokan opetettavat asiat METODIOS Pörinää Kolmannen luokan opetettavat asiat LULMINEN hyvä asento hengitys- ja äänentuottoelimistöön tutustuminen eläytyvä, ilmeikäs laulaminen ja esiintyminen kaanon korvakuulolaulut SOITTMINEN

Lisätiedot

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies) olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti

Lisätiedot

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S 100 H a n n u P o h a n n o r o N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S lauluäänelle, kitaralle sekä viola da gamballe tai sellolle or voices, guitar, viola da gamba / violoncello - ' 00 Teosto Suomalaisen

Lisätiedot

Nuorten musakurssi 2006 Opetusmateriaali, sähkökitara. Jukka-Pekka Berg

Nuorten musakurssi 2006 Opetusmateriaali, sähkökitara. Jukka-Pekka Berg Nuorten musakurssi 2006 Opetusmateriaali, sähkökitara Jukka-Pekka Berg Sisällysluettelo 1. Sävelten nimet... 4 Korotukset ja alennukset...4 Kaksoiskorotukset ja -alennukset...4 2. Asteikot... 5 Kromaattinen

Lisätiedot

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet

Yykaakoo 1A opettajan oppaan liitteet Yykaakoo A opettajan oppaan liitteet Kopiointipohjat. Laskemisen tukimateriaali 2 a. Kymppiruudukot 2 b. Pistenapit 3 c. Lukunapit 4 d. Geometriset tasokuviot 5 e. Rahat 6 2. Ruutupohjia 7 a. Ruutupohja

Lisätiedot

Piano 1. Konserttivalmiudet - lavakäyttäytyminen: alku- ja loppukumarrukset - esiintyminen pienimuotoisesti. Soittimeen tutustuminen

Piano 1. Konserttivalmiudet - lavakäyttäytyminen: alku- ja loppukumarrukset - esiintyminen pienimuotoisesti. Soittimeen tutustuminen Piano 1. Soittimeen tutustuminen - soittimen rakenne, miten ääni syntyy - koskettimisto, valkoiset koskettimet ja mustien koskettimien ryhmät - luonteva soittoasento - hyvän perussoinnin tuottaminen -

Lisätiedot

9.2.6 Musiikki. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet

9.2.6 Musiikki. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet 9.2.6 Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisia ilmaisuvälineitä

Lisätiedot

1. BIITSILTÄ BEATTIIN

1. BIITSILTÄ BEATTIIN 1 BIITSILTÄ BETTIIN Opittavia asioita Tutustun ntonio Vivaldin konserttosaran Nelä vuodenaikaa osaan Kesä Tutustun erilaisiin laulutapoihin Tunnistan -duurin a e-mollin Tiedän, mitä etumerkintä a ylennysmerkki

Lisätiedot

musiikista. Pidä mielessä, että musiikin teoriasta syntyy musiikki, ei toisinpäin. Voit vapaasti kokeilla!

musiikista. Pidä mielessä, että musiikin teoriasta syntyy musiikki, ei toisinpäin. Voit vapaasti kokeilla! Bassokitara koulu Tässä aluksi kerron aloitteleville basisteille muutamia hyviä vinkkejä jotka auttavat oppimaan bassokitaran soittoa tai he voivat parantaa tapaa soittaa bassoa. Useimmat eivät ymmärrä,

Lisätiedot

Musiikin perusteiden opetus

Musiikin perusteiden opetus Valkeakosken musiikkiopisto Musiikin perusteiden opetus OPAS oppilaille ja vanhemmille lukuvuosi 2013-2014 A B C D E F G H I Tämä vihkonen opastaa matkalle Valkeakosken musiikkiopiston musiikin perusteiden

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mitä marsilainen sanoi musiikkikaupassa flyygelille? Lopeta tuo idioottimainen hymyily!

Opittavia asioita. Mitä marsilainen sanoi musiikkikaupassa flyygelille? Lopeta tuo idioottimainen hymyily! 1. Pörinää! Opittavia asioita Laulan reippaasti hyvässä lauluasennossa. Soitan soittimia. Kuuntelen keskittyneesti. Keksin sanoja, ääniä, rytmejä, liikkeitä ja sooloja. Opin rytminuotit taa ja ti-ti sekä

Lisätiedot

SÄHKÖBASSO. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

SÄHKÖBASSO. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas SÄHKÖBASSO TASO 1 laajuus 70 tuntia oppii luontevan tavan soittaa osaa lukea helppoa nuottikirjoitusta oppii bassonsoiton perustekniikkaa ja rytmisiä taitoja oppii opettelemaan uutta ohjelmistoa saa esiintymiskokemusta

Lisätiedot

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA.

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA IMPROVISOIMME AINA KUN PUHUMME. KUN IMPROVISOIMME

Lisätiedot

sivu 77, systeemi 2, tahti 2: II-tenorin fermaattisävel h (ei c), lähteenä tähän korjaukseen Kuulan kriittinen tutkimus / Tuomas Meurman

sivu 77, systeemi 2, tahti 2: II-tenorin fermaattisävel h (ei c), lähteenä tähän korjaukseen Kuulan kriittinen tutkimus / Tuomas Meurman TAITOMERKKILAULUT Seuraavat korjaukset koskevat 5. painosta sekä soveltuvin osin painoksia 1.-4. (huomaa kuitenkin muuttunut sivunumerointi). 6. painoksessa mainitut virheet on korjattu. 8. In these delightful

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotasolla oppiminen rakentuu perustasolla saavutettujen tietojen ja taitojen varaan. Musiikkiopistotason

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Huilu 1. Harjoittelu. säännöllinen kotiharjoittelu rauhallisessa ympäristössä vanhempien kannustus ja tuki harjoittelupäiväkirjan täyttäminen

Huilu 1. Harjoittelu. säännöllinen kotiharjoittelu rauhallisessa ympäristössä vanhempien kannustus ja tuki harjoittelupäiväkirjan täyttäminen Huilu 1. Soittimeen tutustuminen huilun rakenne ja osien nimet osien kasaaminen ja purkaminen sekä puhdistaminen miten ääni syntyy luonteva ja ergonominen soittoasento äänen muodostaminen (ansatsi, tasainen

Lisätiedot

Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta

Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Meditaatioita Kristuksen kärsimyksen salaisuudesta Kirkkokuorolle, baritonisolistille ja uruille Tämä virren 64, kahden Piae Cantiones-laulun ja kolmen evankeliumikatkelman pohjalle rakentuva pieni passiomusiikki

Lisätiedot

Usko, toivo ja rakkaus

Usko, toivo ja rakkaus Makku Lulli-Seppälä sko toivo a akkaus 1. Ko. 1 baitoille viululle alttoviululle a uuille op. kummityttöi Päivi vihkiäisii 9.8.1986 iulu a alttoviulu osuude voi soittaa sama soittaa. Tavittaessa alttoviulu

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA. Musiikki on koko ihmiskunnan kaikkien aikojen ja paikkojen ääni sen läsnäolossa me olemme yhtä (Gray)

LÄNSI-POHJAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA. Musiikki on koko ihmiskunnan kaikkien aikojen ja paikkojen ääni sen läsnäolossa me olemme yhtä (Gray) LÄNSIPOHJAN MUSIIKKIOPISTO OPETUSSUUNNITELMA Musiikki on koko ihmiskunnan kaikkien aikojen ja paikkojen ääni sen läsnäolossa me olemme yhtä (Gray) MIKSI OLEMME OLEMASSA Missio Taiteen perusopetuksen musiikin

Lisätiedot

KUOPION MUSIIKIN PAINOTUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016

KUOPION MUSIIKIN PAINOTUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 KUOPION MUSIIKIN PAINOTUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 2016 TOIMINTAKULTTUURI Musiikin painotusopetuksen tarkoituksena on kehittää oppilaista monipuolisia, laajasti musiikkia tuntevia ja aktiivisia musiikin

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

HUILU / FLUTE / FLÖJT. Herbert Lindholm

HUILU / FLUTE / FLÖJT. Herbert Lindholm HUILU / FLUTE / FLÖJT Herbert Lindholm KANSANSÄVELMIÄ HUILULLE sovituksia huilulle ja pianolle Album of Finnish Folk Tunes arrangements for Flute and Piano Flöjtalbum i finsk folkton Helin & Sons Helsinki

Lisätiedot

TAPIO MYÖHÄNEN HEIKKI PUUKKO B. Alttoavain ALTTOVIULUKOULU II MODUS MUSIIKKI OY M174 A

TAPIO MYÖHÄNEN HEIKKI PUUKKO B. Alttoavain ALTTOVIULUKOULU II MODUS MUSIIKKI OY M174 A TAPIO MYÖHÄNEN HEIKKI PUUKKO Alttoavain ALTTOVIULUKOULU II MODUS MUSIIKKI OY M7 A TAPIO MYÖHÄNEN HEIKKI PUUKKO Alttoviulukoulu II on aikaisemmin ilmestyneen Alttoavain I:n jatko-osa (WSOY 2002) Tämän osan

Lisätiedot

Seuraavat korjaukset koskevat painoksia 1.-4., osassa painoksista ne on voitu jo huomioida. Tarkistetussa 5. painoksessa mainitut virheet on korjattu.

Seuraavat korjaukset koskevat painoksia 1.-4., osassa painoksista ne on voitu jo huomioida. Tarkistetussa 5. painoksessa mainitut virheet on korjattu. TAITOMERKKILAULUT Korjaukset tarkistettuun 5. painokseen: 39. Veljesten paluu Jukolaan sivu 117, systeemi 1, tahti 1: I-basson neljännen neljäsosan toinen nuotti f (ei fis) Seuraavat korjaukset koskevat

Lisätiedot

A 1 Yli esteiden Nimi

A 1 Yli esteiden Nimi A Yli esteiden Nimi Ym-py-röi oi-ke-a lu-ku. Käy-tä ku-vi-a las-ke-mi-sen tu-ke-na. Lu-vun ja lu-ku-mää-rän yh-te-ys Lu-vun ja lu-ku-mää-rän yh-te-ys Lu-vun ja lu-ku-mää-rän yh-te-ys Vä-ri-tä oi-ke-a mää-rä.

Lisätiedot

Helsingin Konservatorio. MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ KURSSILIITE Puhaltimet

Helsingin Konservatorio. MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ KURSSILIITE Puhaltimet MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ KURSSILIITE Puhaltimet 1 Puupuhaltimiensoiton peruskurssi 1 (huilu, klarinetti, oboe, fagotti, saksofoni) Oppilas oppii instrumenttinsa soittotekniikan ja äänenmuodostuksen alkeita,

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015 1 PIANO Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015 PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET 2 Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja musiikkiopistotason

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA KITARA PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma tarkentaa Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän

Lisätiedot

Kitara 1. Luovat taidot (improvisointi, säveltäminen) Yhteissoitto

Kitara 1. Luovat taidot (improvisointi, säveltäminen) Yhteissoitto Kitara 1 - soittimen rakenne - miten ääni syntyy - kitaran osien nimet - istuminen tukevasti tuolin reunalla - kitara pysyy tukevasti sylissä - sormien asento, käden muoto - jalkatuki - vuoronäppäilyn

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE

AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2010) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

- la - pe - li pa. kannattaa panostaa. Jokaisella ihmisellä on rytmitaju. Muuten. - la - pe - li. siksi pelkästään paperilla tai päässä harjoittelu

- la - pe - li pa. kannattaa panostaa. Jokaisella ihmisellä on rytmitaju. Muuten. - la - pe - li. siksi pelkästään paperilla tai päässä harjoittelu . Sauli Heikkilä, Roope Aarnio Veikkaan, että aika monella musiikin harrastajalla on tullut joskus mieleen, että minäpä otan nuoteista selvää. Ryhdyn opiskelemaan musiikin teoriaa! Eipä aikaakaan, kun

Lisätiedot

Piano. Herbert Lindholm. sovituksia huilulle ja pianolle. Album of Finnish Folk Tunes arrangements for Flute and Piano. Flöjtalbum i finsk folkton

Piano. Herbert Lindholm. sovituksia huilulle ja pianolle. Album of Finnish Folk Tunes arrangements for Flute and Piano. Flöjtalbum i finsk folkton Piano Herbert Lindholm KANSANSÄVELMIÄ HUILULLE sovituksia huilulle ja pianolle Album of Finnish Folk Tunes arrangements for Flute and Piano Flöjtalbum i finsk folkton PIANO SCORE Säestysvihkon sisällysluettelo

Lisätiedot

HUILU / FLUTE / FLÖJT. Herbert Lindholm

HUILU / FLUTE / FLÖJT. Herbert Lindholm HUILU / FLUTE / FLÖJT Herbert Lindholm KANSANSÄVELMIÄ HUILULLE sovituksia huilulle ja pianolle Album of Finnish Folk Tunes arrangements for Flute and Piano Flöjtalbum i finsk folkton Sisällysluettelo /

Lisätiedot

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO PIANO Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja musiikkiopistotason tasosuoritusten

Lisätiedot

UUDEN NUOTTIKUVAN PURKAMINEN

UUDEN NUOTTIKUVAN PURKAMINEN UUDEN NUOTTIKUVAN PURKAMINEN Muistilista 1) Yleiset havainnot - kokonaisuuden hahmottaminen, harjoitettava alue osana kokonaisuutta - kokoonpano, oma stemma - läpi silmäily: kertausmerkit, pomppamerkit,

Lisätiedot

Duettovihko alttoviulun alkeisopetukseen

Duettovihko alttoviulun alkeisopetukseen 0 Marika Tyyvi Duettovihko alttoviulun alkeisopetukseen Raportti opinnäytetyöstä Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Musiikin koulutusohjelma Huhtikuu 2008 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET

AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 JA SISÄLLÖT

Lisätiedot

Marina Kostik. Joulu. Naiskuorolle

Marina Kostik. Joulu. Naiskuorolle 32 758 Marina Kostik Joulu Naiskuorolle 2017 Copyright by the Composer All Rights Reserved No part of this publication may be copied or reproduced in any form or by any means without the prior permission

Lisätiedot

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS

matsku 2 YHTEEN- JA VÄHENNYSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS matsku 2 HTEEN- JA VÄHENNSLASKU Tanja Manner-Raappana Nina Ågren OPETUSHALLITUS MATSKU 2 Tämän kirjan omistaa: Sisällysluettelo 0 h-tä suu-ri h-tä suu-ri htä suuri 4 1 h-teen-las-ku 0 5 Mi-tä puut-tuu?

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Painotetun musiikin opetussuunnitelma

Mikkelin kaupunki Painotetun musiikin opetussuunnitelma Mikkelin kaupunki Painotetun musiikin opetussuunnitelma Musiikkikasvatuksen toiminnan visio: Musiikkiluokilla opiskellut oppilas on monipuolisesti musiikista innostunut ja osaava, yhteistyökykyinen, aktiivisesti

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA KITARA

AINEOPETUSSUUNNITELMA KITARA AINEOPETUSSUUNNITELMA KITARA Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2010) 01.08.2014 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT (OPS 6)... 4 TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT...

Lisätiedot

MITEN KLARINETINSOITTO ALOITETAAN?

MITEN KLARINETINSOITTO ALOITETAAN? MITEN KLARINETINSOITTO ALOITETAAN? Klarinettikoulujen sisältöjen arvioinnista syntyneitä kehittämisideoita Musiikin koulutusohjelma Musiikkipedagogi Opinnäytetyö 28.11.2006 Juhani Valtasalmi Kulttuuri-

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tämän kirjan omistaa

Tämän kirjan omistaa Tämän kirjan omistaa Tähän voit kiinnittää kuvasi Oma nimi Puhelin Teoriaopeni nimi ja yhteystiedot Teoriatuntini on Paikka klo Pääainesoittimeni on Soitonopeni on Mielimusiikkiani on Säveltäjiä, joiden

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Kevään 2012 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2012... 3 1.1 Valintakokeet... 5 1.2 Säestäjän käyttö valintakokeessa musiikkipedagogin, musiikinohjaajan,

Lisätiedot

Musiikkia Laulaen ja Kirjoittaen 3

Musiikkia Laulaen ja Kirjoittaen 3 Musiikkia Laulaen a Kiroittaen Kalevi Hampinen lkusanat Musiikkia laulaen a kiroittaen 1 a kirasara sisältää Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry:n musiikin perusteien mukaisen oppisisällön Kirat on

Lisätiedot

SÄHKÖBASSO PERUSOPINNOT. Kaikkiin opintoihin sisältyy esiintyminen, joko julkisesti (mieluiten) tai toiselle opettajalle, josta saisi palautteen.

SÄHKÖBASSO PERUSOPINNOT. Kaikkiin opintoihin sisältyy esiintyminen, joko julkisesti (mieluiten) tai toiselle opettajalle, josta saisi palautteen. SÄHKÖBASSO PERUSOPINNOT Kaikkiin opintoihin sisältyy esiintyminen, joko julkisesti (mieluiten) tai toiselle opettajalle, josta saisi palautteen. Kaikissa perustason osioissa on tavoitteena taitojen kehittyessä

Lisätiedot

Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille, opettajille ja vanhemmille

Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille, opettajille ja vanhemmille Musiikin perusteiden opetus Mupe-OPAS oppilaille, opettajille ja vanhemmille 2018-2019 Tämä esite opastaa matkalle Valkeakosken musiikkiopiston musiikkitunnin (mutu) ja musiikin perusteiden (mupe) opintoihin.

Lisätiedot

Marina Kostik. Aurinkolaulu. for female choir. (Eino Leino)

Marina Kostik. Aurinkolaulu. for female choir. (Eino Leino) 11 Marina Kostik Aurinkolaulu or emale choir (Eino Leino) 018 Coyright by the Cooser All Rights Reserved No art o this ublication may be coied or reroduced in any orm or by any means without the rior ermission

Lisätiedot

Musiikin. perusteet. Vmo. opetussuunnitelman. liite. Musiikin. perusteiden kollegio 2013. Sisällys. Musiikin perusteet, perustaso!...

Musiikin. perusteet. Vmo. opetussuunnitelman. liite. Musiikin. perusteiden kollegio 2013. Sisällys. Musiikin perusteet, perustaso!... Vmo Musiikin perusteet opetussuunnitelman liite Musiikin perusteiden kollegio 2013 Sisällys Musiikin perusteet, perustaso!... 2 Rakenne ja yleistä...! 2 Sisältö ja tavoitteet...! 2 Rytmiikka...! 3 Melodia...!

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Hannu Pohjannoro SATEEN AIKAAN. laulusarja sopraanolle ja pianolle Tuomas Anhavan tekstiin. toinen, korjattu versio. For promotion only 1986 87 / 1999

Hannu Pohjannoro SATEEN AIKAAN. laulusarja sopraanolle ja pianolle Tuomas Anhavan tekstiin. toinen, korjattu versio. For promotion only 1986 87 / 1999 Hannu ohannoro SATEEN AIKAAN laulusara soraanolle a ianolle Tuomas Anhavan tekstiin toinen, korattu versio 10 or romotion only 1 / 1 a or romotion only SATEEN AIKAAN Tuomas Anhava: Runoa (1), tava I III

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Painotetun musiikin opetussuunnitelma

Mikkelin kaupunki Painotetun musiikin opetussuunnitelma Mikkelin kaupunki Painotetun musiikin opetussuunnitelma Musiikkiluokilla noudatetaan musiikin yleistä opetussuunnitelmaa laajennettuna painotetun musiikin opetussuunnitelmalla. Musiikkikasvatuksen toiminnan

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Ylivieskan seudun musiikkiopisto Pianon instrumenttikohtainen ops

Ylivieskan seudun musiikkiopisto Pianon instrumenttikohtainen ops Pianon instrumenttikohtainen ops PERUSOPINNOT: opintokokonaisuudet 1-8 Asteikko soitetaan vapaavalintaisessa järjestyksessä opintokokonaisuuksien 2-8 aikana niin, että perusopintojen lopussa oppilas hallitsee

Lisätiedot

& # # w. œ œ œ œ # œ œ œ œ œ # œ w. # w nœ. # œ œ œ œ œ # œ w œ # œ œ œ Œ. œ œ œ œ œ œ œ œ # œ w. œ # œ œ œ w œ œ w w w w. W # w

& # # w. œ œ œ œ # œ œ œ œ œ # œ w. # w nœ. # œ œ œ œ œ # œ w œ # œ œ œ Œ. œ œ œ œ œ œ œ œ # œ w. œ # œ œ œ w œ œ w w w w. W # w Epainn muis (1.1., 6.12.) # œ œ œ œ œ # œ w i nun Kris lis sä py hää muis tus Tofia (6.1.) jo Jo pai a, y lis n [Ba li nu a, os,] kun ni, l nä ru k, i dän Ju ma lis, y lis ka i dän h tm h nk sl nu a, o

Lisätiedot

AINEKOHTAISET OPETUSSUUNNITELMAT

AINEKOHTAISET OPETUSSUUNNITELMAT Liiteosa 10.9.2015/KS AINEKOHTAISET OPETUSSUUNNITELMAT Sisällysluettelo Varhaisiän musiikkikasvatus 3 Piano 3 Jousisoittimet 6 Viulu 6 Alttoviulu 7 Sello 7 Kontrabasso 7 Puupuhaltimet 8 Huilu 8 Klarinetti

Lisätiedot

Etusivu 1. Näkymä ja aktivointi 2. Tee partituuripohja 3. Tee nuotteja 4. Sanat, sointumerkit... 5. Pikkukappale. Tee nuotteja

Etusivu 1. Näkymä ja aktivointi 2. Tee partituuripohja 3. Tee nuotteja 4. Sanat, sointumerkit... 5. Pikkukappale. Tee nuotteja Etusivu 1. Näkymä ja aktivointi 2. Tee partituuripohja 3. Tee nuotteja 4. Sanat, sointumerkit... 5. Pikkukappale Tee nuotteja Keypadin käyttö hiirellä Nuotinkirjoitusohjelmassa on viisisivuinen paletti

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

MATTI MURTO SOIVAT SOINNUT I ========== Johdatus harmoniaoppiin ja sointujen soittoon MODUS MUSIIKKI OY M091 4

MATTI MURTO SOIVAT SOINNUT I ========== Johdatus harmoniaoppiin ja sointujen soittoon MODUS MUSIIKKI OY M091 4 MTT MURTO SOT SONNUT Johdatus harmoniaoppiin ja sointujen soittoon MOUS MUSKK OY M09 ========== Tämän teoksen tekstin tai nuottigrafiikan jäljentäminen kopioimalla skannaamalla tai muilla tavoin on tekijänoikeuslain

Lisätiedot

Valkeakosken musiikkiopisto Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille ja vanhemmille

Valkeakosken musiikkiopisto Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille ja vanhemmille Valkeakosken musiikkiopisto Musiikin perusteiden opetus Mupe-OPAS oppilaille ja vanhemmille 22.8.2017 Tämä vihkonen opastaa matkalle Valkeakosken musiikkiopiston musiikin perusteiden opintoihin. Musiikkiopiston

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

SÄHKÖKITARA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET

SÄHKÖKITARA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET SÄHKÖKITARA TASO 1 - laajuus 70 tuntia tutustuu kitaransoiton tekniikan perusteisiin ja hankkii valmiuksia tekniikan edelleen kehittämiseen tutustuu sähkökitaran historiaan äänitteiden avulla pystyy soittamaan

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S< 1(0 1 4 1 1 4 UiH 0 0 0 1 S< A S I A N A J O T O I M I S T O O S S I G U S T A F S S O N P L 2 9, Ra u h a n k a t u 2 0, 1 5 1 1 1 L a h t i P u h e l i n 0 3 / 7 8 1 8 9 6 0, G S M 0 5 0 0 / 8 4 0 5

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Liite Sivistyslautakunta 26.5.2008 49

Liite Sivistyslautakunta 26.5.2008 49 1 7.15 MUSIIKKI opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä

Lisätiedot

Puhallinorkesterin OPS

Puhallinorkesterin OPS Puhallinorkesterin OPS Opintokokonaisuus 1 Alkeet Vaikeustaso: Grade 0-1 - Esiintyminen turvallisessa, pienimuotoisessa esiintymisympäristössä. - Orkesterirutiineihin tutustuminen harjoitus- ja esitystilanteessa.

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kitara Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi KITARANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

- la - pe - li pa. kannattaa panostaa. Jokaisella ihmisellä on rytmitaju. Muuten. - la - pe - li. siksi pelkästään paperilla tai päässä harjoittelu

- la - pe - li pa. kannattaa panostaa. Jokaisella ihmisellä on rytmitaju. Muuten. - la - pe - li. siksi pelkästään paperilla tai päässä harjoittelu . Sauli Heikkilä, Roope Aarnio Veikkaan, että aika monella musiikin harrastajalla on tullut joskus mieleen, että minäpä otan nuoteista selvää. Ryhdyn opiskelemaan musiikin teoriaa! Eipä aikaakaan, kun

Lisätiedot

LEIVOTAAN YHDESSÄ. Kuvat: Jutta Valtonen

LEIVOTAAN YHDESSÄ. Kuvat: Jutta Valtonen LEIVOTAAN YHDESSÄ Susanna Koistinen Miia Laho Kuvat: Jutta Valtonen SI-SÄL-LYS E-SI-VAL-MIS-TE-LUT... 2 PE-RUS-RE-SEP-TIT KAU-RA-KEK-SIT... 5 SUK-LAA-KEK-SIT... 7 MAR-JA-PII-RAK-KA... 9 MUF-FIN-IT...

Lisätiedot

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland Johdanto Musiikilla on yhteiskunnassa merkittävä asema. Se on korvaamaton osa

Lisätiedot

Helsingin Konservatorio

Helsingin Konservatorio MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ KURSSILIITE Piano päivitetty 18.12.2014 Pianonsoiton peruskurssi 1 Oppilas oppii pianonsoiton perustekniikkaa, tutustuu helppoihin pianosävellyksiin ja alkaa totutella vapaan säestyksen

Lisätiedot

Soiva ilo. lotta. wennäkoski. sopraanolle ja pianolle runo marjo heiskanen. Soiva ilo. Tila pisteiden välissä: ääni. Valtaa pisteissä, luulit,

Soiva ilo. lotta. wennäkoski. sopraanolle ja pianolle runo marjo heiskanen. Soiva ilo. Tila pisteiden välissä: ääni. Valtaa pisteissä, luulit, lotta Soiva ilo ennäkoski Soiva ilo Tila isteiden välissä: ääni Valtaa isteissä, luulit, soraanolle ja ianolle runo marjo heiskanen mutta väleissä luaus, mahtavin valta, kuljettajan voima ja kaikki mahdolliset

Lisätiedot

Huuliharppu. Jotta saat oikean huuliharpun etkä lelua, hanki se musiikkikaupasta, joko paikallisesta tai verkkokaupasta.

Huuliharppu. Jotta saat oikean huuliharpun etkä lelua, hanki se musiikkikaupasta, joko paikallisesta tai verkkokaupasta. Huuliharppu Tämän oppaan tarkoitus on antaa sinulle jonkinlainen käsitys diatonisen huuliharpunsoiton alkeista. Huuliharppu on halpa soitin, mutta ei kuitenkaan mikään lelu niin kuin usein luullaan. Sillä

Lisätiedot