Pogostan koulu Vuositiedote

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pogostan koulu Vuositiedote"

Transkriptio

1 Pogostan koulu Vuositiedote

2

3 Pogostan koulun lukuvuosi edote Lukuvuosi käynnistyi monenlaisissa tunnelmissa Pogostan koulussa. Yläkoulun osalta kouluvuosi pyöräh käyn in juhlavas. Osallistuimme Ilomantsin taistelujen pää ymisen 70- vuo sjuhlallisuuksiin, jossa keväällä juostujen sukkulavies en parhaat saivat palkintonsa 14 divisioonan perinneyhdistyksen Ilomantsin paikallisosastolta. Lisäksi seurasimme Kainuun Jääkäripataljoonan vala laisuuden ja ohimarssin liikuntahallin kentällä. Kumpikin laisuus oli vaiku ava. Alakoulun lukuvuosi läh perinteises käyn in. Ope ajakunnassa tapahtui vain pieniä muutoksia: Salla-Mari Ehrukainen ope aa yläkoulun loihin siirtyny ä 7. luokan pienryhmää, ja Liisa Jeskanen palasi kakkosluokan ope ajaksi. Uutena on alakoulun kasvatusohjaajakokeilu ja koulunkäyn avustajien aikaisempaa laajempi osallistuminen aamu- ja iltapäivätoimintaan ja hoitoon. Yksi kasvatusohjaaja vakinaiste in eli tehtävään vali in Merja Karvinen ja määräaikaiseen tehtävään Tiina Turunen. Yläkoulun ja kyläkoulujen pitkäaikainen terveydenhoitaja Aira Help siirtyi eläkkeelle, ja nyt yläkoulun terveydenhoidosta vastaa Anne Vänskä. Kuraa ori Helena Ke unen on poissa ja tehtävässä tu u Niina Leinonen vastaa kuraa oripalveluista. Pirjo Puruskainen palasi hoitamaan yläkoulun kei ötä ja Kaisa Ahponen siirtyi alakoululle. Koulu ensä Pogostan koulussa aloi 34 esikoululaista ja kaikkiaan 358 oppilasta. Fyysiset lat muu uivat sen verran, e ä rivitaloon sijoi uneista loista luovu in, ja kaikki Pogostan koulun alakoululaiset opiskelevat nyt varsinaisessa koulurakennuksessa. Lakimuutokset aiheu vat uudistustarpeita koulumme käytänteisiin tänä lukuvuonna. Viime joulukuussa eduskunta sää niin kutsutun koulurauha- ja opiskeluhuoltolain. Ohjeistukset ja koulutusta lakien toimeenpanoon saa in kevätlukukauden aikana ja asiaa työste in kesällä. Käytännössä Ilomantsin kuntaan luo in opiskeluhuoltosuunnitelma, jossa kuvataan Ilomantsin kunnan tarjoama palvelurakenne opiskeluun lii yvissä pulmissa. Uudistus merkitsi myös opetussuunnitelman yjen osioiden päivi ämistä vastaamaan lain henkeä eli oppilaan tuentarpeen aikaisempaa tarkempaa eriy ämistä perusopetuslain kolmiportaiseen tai opiskeluhuoltolain mukaiseen tukeen. Opiskeluhuoltolain myötä opiskeluhuoltotyötä toteutetaan erilaisissa opiskeluhuoltoryhmissä: Lapsiasiantyöryhmä ohjaa, kunnan yleinen ja koulujen monialaiset yleiset opiskeluhuoltoryhmät vastaavat yhteisön hyvinvoin in lii yvistä ja ennaltaehkäisevistä toimista. Yksi äiseen oppilaan hyvinvoin in lii yviä asioita käsitellään tapauskohtaises yksilöidyssä oppilaan ja/tai huoltajan Tiedo een sisältö Koulun tapahtumia 5-10 Tukimuodot Kasvatusohjaaja Koulukuraa ori Koulupsykologi Perheneuvola Oppilashuoltoryhmä Erityisopetus 15 Joustava perusopetus Oppilaanohjaus TET Järjestyssäännöt 18 Rangaistukset Korvausvelvollisuudet Stop tupakoinnille Arvioin Tun jako 23 Opetushenkilöstö Avustavat henkilöt 26 Hammashoitola Kouluterveydenhuolto Koululaiskuljetukset Liikennejärjestelyt Oppilas lasto 30 Oppilaskunta Tukioppilaat KeKe Kummitoiminta Kiva Koulu Koulun ko sivu Wilma Koulun vakuutukset Kirjastoauto koululla Työjärjestyskalenteri 35 Ruokalista 36 Puhelinnumerot 37 3

4 suostumuksen pohjalta nimetyssä yksilökohtaisessa asiantun jaryhmässä tai oppimiseen lii yvissä kysymyksiä pedagogisessa ryhmässä. Kunnan on nime ävä vastaava kuraa ori ja varmenne ava esimerkiksi kuraa orille, psykologille ja terveydenhoitajalle pääsy uuden lain säädösten mukaises. Lisäksi lainsäädäntö toi käytänteisiin kasvatuskeskustelut, joiden toteutustavasta sovi in. Kasvatuskeskusteluissa on tarkoituksena löytää korjaavia toimia ei-toivo uun käy äytymiseen. Opetussuunnitelma uudistuu vuonna Syksyllä 2016 alakoululaiset siirtyvät uuteen suunnitelmaan ja yläkoululaiset porrastetus 2017, 2018 ja Tänä ja ensi lukuvuonna työstämme Joensuun seudun - Joensuun, Juuan, Kon olahden, Liperin, Outokummun ja Polvijärven - kanssa yhteistyössä uu a opetussuunnitelmaa. Myös ope ajien täydennyskoulutus tähtää muu uviin näkökulmiin. Samalla teemme asiaa tunnetuksi huoltajille ja oppilaille, joita sitoutamme uudistuvaan aja elutapaan. Yhtenä keinona järjestämme koko Ilomantsin kunnan perusopetuksen yhteisen vanhempainillan Muu uviin käytänteisiin tähtäävät myös hankkeet, joihin olemme sitoutuneet lukuvuonna Saimme jatkoa viime lukuvuonna käynnistyneelle Liikkuva koulu hankkeelle. Tätä täydentämään käynnistyy tänä syksynä niin kutsu u TUHAT hanke. Hanke on lasten ja nuorten harrastamista ja fyysistä ak ivisuu a tukeva hanke, joka toteutetaan Pohjois -Karjalassa vuosien aikana. Hankkeen tavoi eena on lisätä lasten ja nuorten fyysistä ak ivisuu a kehi ämällä alueen harrastustoimintaa ja lisäämällä liikkumisen mahdollisuuksia niin koulupäivään kuin vapaaaikaankin. Teemme hankkeen toteu amisessa yhteistyötä Pokalin kanssa. Ilomantsissa kohderyhmänä ovat ensisijaises ensimmäisen ja seitsemännen luokan oppilaat. Huoltajille tulee syksyn mi aan lisä etoa ja toiminnallinen vanhempainilta. Toinen viime vuonna käynnistynyt hanke, jota jatkamme, on Prokoulu eli Ryhmässä posi ivises oppien. Kyseessä on koulun kehi ämisprosessi, jossa tähdätään oppilaiden kasvun ja käy äytymisen tukemiseen ope amisen ja posi ivisen tuen avulla. Prokoulu paino uu tänä lukuvuonna alakouluun. Monilta osin koulumme toiminta jatkuu en sissä uomissa, mu a tänä ja seuraavina vuosina koulumaailmaa ravistelevat monet uudistuksetkin, jotka kehi ävät toimintaamme. Rauni Kolehmainen rehtori Karhunveiston Markku Tuomisen, Nurmijärvi, MM-kilpailutyö Ei mitään hätää, on saanut uuden kodin Pogostan yläkoululta. Lahjoi ajana on sanomaleh Karjalainen. Kiitokset tekijälle ja lahjoi ajalle. 4

5 Koulun tapahtumia ja toimintaa Elokuu 7.8. Oppilaiden koulutyö alkoi 7.8. Lukuvuoden ekumeeninen avajaispalvelus ortodoksisessa kirkossa yläkoululaisille 8.8. Ilomantsin taistelujen pää ymisen 70-vuo laisuuksiin, lipunnostoon ja 14 D perinneyhdistyksen Ilomantsin paikallisosaston huomionosoitukseen yläkoululaisille osallistuminen sekä Kainuun prikaa n Jääkäripataljoonan vala laisuuden ja ohimarssin seuraaminen ja Välkkäri-koulutukset alakoululaisille Metsäleirikoulu 8. vuosiluokan oppilaille Alakoululaisten ekumeeninen lukuvuoden avajaispalvelus ortodoksisessa kirkossa luokkalaisten ryhmäy ämispäivä vko 33 ja 34 Unelmien koulu pohdintaa ja huoltajakysely Metsän tarina elokuva 9.-luokkalaisille ja Karhufes vaaliin tutustumisia 7.-luokkalaisten työelämään tutustuminen parei ain siivouksessa ja 8.- luokkalaisten työelämään tutustuminen parei ain yläkoulun ruokalassa alkoi Nuorisovaalit Perusopetuksen oppilaiden huoltajien yhteinen vanhempainilta pide in lipunnosto Torjuntavoi o 70 vuo a tapahtuman kunniaksi. Ilomantsissa pide in Kainuun Prikaa n Jääkäripataljoonan vala laisuus, jota seuraamassa olivat myös yläkoululaiset. 5

6 1. luokan oppilaat piirtämässä omaa kouluaan elokuulla Vakuutusyh ö IF lahjoi fosforinkeltaiset lippalakit ekaluokkalaisten turvaksi ja MLL lahjoi Hyvä alku koulu elle -pussit kaikille ekaluokkalaisille. Ilomantsin Osuuspankki lahjoi esiluokkalaisille kynäpenaalit. 6

7 Syyskuu 2.9. Alakoululaisten yleisurheilukisat ja Koulufu s-turnaus alakoululaisille Kon olahdessa Koululiikuntaliiton Pohjois-Karjalan piirin yleisurheilukilpailut luokkalaisten sekä pienryhmien a ja b huoltajille luokkakohtainen vanhempainilta Nälkäpäiväkeräys Sibelius 150 vuo a konser Nukketea eri Sananjalka Hyvä Paimen - tea eriesitys luokkalaisille luokkalaisten sekä pienryhmän c huoltajille luokkakohtainen vanhempainilta vko 38 Tapakasvatusviikko syyskuu Tuhat-hankkeen kartoituskysely 7.-luokkalaisille syyskuu Fyysisen ak ivisuuden kysely 1. luokan oppilaiden vanhemmille syyskuu Apulaisrehtorin ja oppilaskunnan Prokoulu-tunnit alakoululaisille Kodin ja koulun päivä luokkalaisten työelämään tutustuminen Toiminnallisen oppimisen koulutus osa 1 5. a luokan tekemiä pöllöjä. 7

8 Lokakuu Pedanet-koulutus ope ajille Toiminnallinen oppiminen koulutus osa Toiminnallinen vanhempainilta 1. luokan oppilaiden huoltajille vko 42 Syysloma Hyvät valinnat viikko yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ja 8.-luokkalaisten huoltajille vanhempainilta Marraskuu luokkalaisten tutustuminen Ilomantsin lukioon Toisen asteen yhteys jatkokoulutustapahtuma 9. -luokkalaisille Joensuussa luokkalaisten huoltajille vanhempainilta Valokuvaukset yläkoululla Valokuvaukset alakoululla Joulukuu Itsenäisyyspäivä sekä ala- ä yläkoulu Lucian päivän aamunavaus Yhteinen joulujuhla Tammikuu luokkalaisten työelämään tutustuminen ja 8. luokkalaisten huoltajille valinnaisaineilta Ope ajien VESO-päivä Alakoulun oppilaskunnan organisoima salibandyturnaus Helmikuu vko 6 Sanomaleh viikko Ilomantsin lukion penkinpainajaiset Ilomantsin lukion wanhat tanssivat peruskoululaisille Ystävänpäiväju uja 8. -luokkalaisten Nou hätä -kilpailu Maaliskuu vko 10 Talviloma Yläkoulun oppilaskunnan organisoima liikuntapäivä Koululiikuntaliiton Pohjois-Karjalan piirin hiihtokisat Tulevien esikoululaisten vanhempien vanhempainilta 8

9 Huh kuu Yläkoulun Taisto-kisa Alakoulun ekumeeninen pääsiäistapahtuma 7.4. Ortodoksioppilaiden pääsiäiskirkko Tulevien 7 -luokkalaisten vanhempainilta Scifest -tapahtuma 7. luokkalaisille Peruskoulun ope ajien Scifest-veso Tulevien 7.-luokkalaisten tutustuminen yläkouluun Toukokuu Kunnan 5. luokkalaisten leiri Taivalmajalla 7.5. Kunnan 6.-luokkalaisten liikuntapäivä 6. luokkalaiset Yrityskylä-tapahtumassa Joensuussa Tulevien esikoululaisten tutustumispäivä Alakoululaisten kyykkä ja ulkoilupäivä 2. luokkalaisten retki 3.- luokkalaisten retki Möhköön 4.- luokkalaisten retki Ha uvaaraan 5. luokkalaisten retki Lieksaan 6. luokkalaisten retki 9. luokan opintoretki Toukokuulla Keke-ryhmän kevätretki Yläkoulun oppilaiden vaelluspäivä Yläkoulun oppilaskunnan organisoima pelipäivä 6.-luokkalaisten työharjoi elu 7.-luokkalaisten työharjoi elu 8.-luokkalaisten yritysvierailu 9.-luokkalaisten juhlalounas Kevätkauden pää ävä kevätkirkko Ala- ja yläkoulun kevätjuhlat 5a Veera Turunen ja Milla-Fiia Tahvanainen tutkii maapalloa. 9

10 Vanhempainillat Torstai Perusopetuksen yhteinen vanhempainilta Klo alakoulun sali Tiistai Klo alakoulu Tiistai Klo alakoulu Tiistai Klo alakoulu Keskiviikko Klo yläkoulu Torstai Klo yläkoulu Keskiviikko Klo yläkoulu Keskiviikko Klo yläkoulu luokat Pienryhmä a ja b luokat Pienryhmä c 1. luokat Tuhat -hankkeen toiminnallinen vanhempainilta 7. ja 8. luokat Hyvät valinnat teema, Tuhat -hanke 9. luokat Pää öarvosanat, yhteishaku ja oppilaitosvierailijat 7. ja 8. luokat Opetussuunnitelma ja valinnaisaineet Tulevat 7. luokat Kansileh Kannen kuvan tekijä on Liisa Va ulainen, 9. luokka kevät Kannen graa sen toteutuksen on suunnitellut ja toteu anut lehtori Marja a Ilppola. Sisäsivuilla on käyte y kuvia alakoulun ja yläkoulun alkusyksyn 2014 toiminnasta ja oppilastöistä. Työelämään tutustuminen 6. luokka Yksi päivä työpaikalla viikolla luokat Yksi päivä työpaikalla viikolla 22. Tet-päivä yläkoulun siis jöiden mukana parei ain syyslukukauden aikana. 8. luokat Parei ain yläkoulun ruokalassa pitkin vuo a yksi viikko. 9. luokat 1. TET-viikko, vko 40: TET-viikko, vko 3:

11 Oppilaita tuetaan ja ohjataan palveluihin Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Vuoden 2013 uudistuneen lainsäädännön pohjalta olemme o aneet uudistuneet käytännöt huomioon läh en. Erotamme perusopetuslain mukaisen ja opiskeluhuoltolain mukaisen oppilaan tuen. Perusopetuslain :n mukainen kolmiportainen tuki: Kaikilla perusopetuksen oppilailla on oikeus yleisen tuen tukimuotoihin. 1) Yleinen oppimisen tuki Ilomantsin perusopetuksen jokaiselle oppilaalle suunna u tuki: eriy äminen joustavat ryhmi elyt kodin ja koulun yhteistyö oppilaan ohjaus oppilashuollon tuki oppimissuunnitelma tukiopetus osa-aikainen erityisopetus mahdollinen kerhotoiminta koulun ulkopuolisena toteutuksena aamu- ja iltapäivätoiminta apuvälineet avustajapalvelut Yleisen tuen aikana pääpaino on tummennetuilla tukimuodoilla, mu a muutkin tukitoimet ovat mahdollisia. Oppimissuunnitelma on suunnitelma oppimisen ja koulunkäynnin etenemisestä ja siinä tarvi avista opetusjärjestelyistä sekä oppilaan tarvitsemasta tuesta. 2) Tehoste u tuen aloi aminen perustuu oppilaan ope ajan tai ope ajien yhdessä laa- maan pedagogiseen arvioon. Pedagoginen arvio laaditaan kirjallisena ja siinä kuvataan seuraavat asiat: oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin lanne kokonaisuutena oppilaan saama yleinen tuki ja arvio sen vaikutuksista oppilaan oppimisvalmiudet sekä oppimiseen ja koulunkäyn in lii yvät erityistarpeet arvio siitä, millaisilla pedagogisilla, oppimisympäristöön lii yvillä, oppilashuollollisilla tai muilla tukijärjestelyillä oppilasta tuetaan. Mikäli on kyse oppilaan kokonaiskehitykseen lii yvistä ongelmista, käytämme arvion laa misessa myös muita asiantun joita. Ilomantsin kunnassa tarjo avan tehostetun tuen muodot: eriy äminen joustavat ryhmi elyt kodin ja koulun yhteistyö oppilaan ohjaus oppilashuollon tuki oppimissuunnitelma tukiopetus osa-aikainen erityisopetus mahdollinen kerhotoiminta koulun ulkopuolisena toteutuksena aamu- ja iltapäivätoiminta apuvälineet avustajapalvelut. 3) Erityinen tuki Ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä päätöksentekijä kuulee oppilasta ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa sekä tekee oppilaasta pedagoginen selvityksen. 11

12 Pedagogisen selvityksen laa mista varten koulun johtaja/rehtori hankkii oppilaan opetuksesta vastaavilta ope ajilta selvityksen oppilaan oppimisen etenemisestä moniamma llisena oppilashuollon yhteistyönä, esimerkiksi oppilashuoltoryhmässä, tehdyn selvityksen oppilaan saamasta tehostetusta tuesta ja oppilaan kokonais lanteesta. Pedagogisen selvityksen lisäksi erityisen tuen päätöksen valmistelemiseksi hankimme tarvi aessa muita lausuntoja, kuten psykologinen tai lääke eteellinen lausunto tai vastaava sosiaalinen selvitys. Pedagogisen selvityksen laa misessa hyödynnetään oppilaasta aiemmin laadi ua pedagogista arviota ja oppilaan oppimissuunnitelmaa. Mikäli oppilaalla on kuntoutussuunnitelma, myös sitä voidaan hyödyntää huoltajan luvalla. Ilomantsin kunnassa tarjo avat erityisen tuen muodot: eriy äminen joustavat ryhmi elyt kodin ja koulun yhteistyö oppilaan ohjaus oppilashuollon tuki HOJKS eli henkilökohtainen opiskelun ja koulunkäynnin järjestämistä koskeva suunnitelma tukiopetus osa-aikainen erityisopetus mahdollinen kerhotoiminta koulun ulkopuolisena toteutuksena aamu- ja iltapäivätoiminta apuvälineet avustajapalvelut kokoaikainen erityisopetus. Tukiopetusta annetaan oppimisvaikeuksissa ja ennaltaehkäisevänä toimena sekä esimerkiksi pitkällisestä sairaudesta johtuvien poissaolojen jälkeen. Tukiopetuksen lisäksi on eri äin tärkeää, e ä ko tukee lapsen opiskelua myös erityis lanteessa. Koulun pedagogisessa ryhmässä käsitellään oppimiseen lii yviä asioita ja hyväksytään pedagogiset arvioit ja selvitykset sekä oppimissuunnitelmat ja hojks:t. tämän lisäksi on oppilaskohtaisia tapaamisia opiskeluhuoliin lii yen. Opiskeluhuoltolain mukainen tuki ja oppilashuoltoryhmät Opiskeluhuoltolain 1287/2013 nojalla pitää kiinni ää huomioita seuraaviin seikkoihin: 1) edistää opiskelijoiden oppimista, tervey ä ja hyvinvoin a sekä osallisuu a ja ehkäistä ongelmien syntymistä; 2) edistää oppilaitosyhteisön ja opiskeluympäristön hyvinvoin a, terveellisyy ä ja turvallisuu a, estee ömyy ä, yhteisöllistä toimintaa sekä kodin ja oppilaitoksen välistä yhteistyötä; 3) turvata varhainen tuki sitä tarvitseville; 4) turvata opiskelijoiden tarvitsemien opiskeluhuoltopalvelujen yhdenvertainen saatavuus ja laatu; 5) vahvistaa opiskeluhuollon toteu amista ja johtamista toiminnallisena kokonaisuutena ja monialaisena yhteistyönä. Opiskeluhuolto toimii seuraavas : Lapsiasiainyöryhmä: rooli toimia myös opiskeluhuollollisena ohjausryhmänä Ilomantsin kunnan yleinen monialainen opiskeluhuoltoryhmä: toiminnan pohjana lapsiasiantyöryhmän linjaukset; kunnan yleiset toimintakul uuriset pelisäännöt, hyvinvoin- in, vuorovaikutukseen ja osallisuuteen tähtäävät linjaukset ja toimintasuunnitelmat; opiskeluympäristöt; vastuu tarvi avan/ velvoi avan arvioin materiaalin keräämisestä ja saatujen seurantatulosten etojen hyödyntämisestä hyvinvoinnin ja toiminnan kehi ämisessä; resursoin ; edustajat eri hallintokunnista: perusturva sosiaali-, terveys ja sivistystoimesta. 12

13 Koulujen monialaiset opiskelijahuoltoryhmät: kohteena oppilasryhmään tai nega iviseen ilmiöön lii yvät huolet; koulun toimintakul uuri, hyvinvoin, vuorovaikutus, osallisuus ja opiskeluympäristö. Yksilökohtainen tapauskohtaises koo ava monialainen asiantun jaryhmä: huoltajien ja/tai oppilaan suostumuksella oppilaan hyvinvoin in lii yvissä yksilöidyissä asioissa kokoontuva ryhmä. Keskustelu Koulurauhalaki Vuoden 2013 lopulla eduskunta sää myös niin kutsutun koulurauhalain, jolla täydenne in perusopetuslakia. Laissa tarkennetaan oppilaan velvollisuuksia ja koulun mahdollisuuksia puu ua epäasialliseen ja häiritsevään käy äytymiseen. Lain myötä käytänteisiimme tulivat kasvatuskeskustelut. Kasvatuskeskusteluprosessi on seuraava: Tavoi eet saavute u: todetaan asian käsi ely loppuvaksi Määräys kasvatuskeskusteluun Seurantapalaveri Todetaan saavutetun huoma avaa parannusta: uusi seuranta-aika ja palaveri Todetaan, e ä ei muutosta: ohjataan muihin toimenpiteisiin Hyvinvoinnin ja koulunkäynnin tukena Kasvatusohjaaja vastaa koulun parkkitoiminnasta. Parkkitoiminta on välitöntä puu umista, ohjausta ja tukea oppilaalle, jonka käytös häiritsee oppimista tai ope amista. Kasvatusohjaaja toimii myös luokkatyöskentelyn tukena tun rauhan ylläpitämiseksi yhdessä ope ajan kanssa. Lisäksi kasvatusohjaaja on mukana välitun toiminnassa ja osallistuu koulun oppilashuoltotyöhön. Kasvatusohjaaja tukee ope ajia kasvatustyössä sekä toimii yhteistyössä vanhempien ja eri sidosryhmien kanssa. Kasvatusohjaaja on ak ivises mukana myös koulun erilaisissa tapahtumissa ja projekteissa. Alakoulun kasvatusohjaaja Tiina Turunen ina.turunen@ilomantsi. Alakoulu 2. krs, huone nro 203 Yläkoulun kasvatusohjaaja Merja Karvinen merja.karvinen@ilomantsi. Pogostan yläkoulu, 3. kerros, huone 309 Sijaisena Iina Mustonen iina.mustonen@ilomantsi. 13

14 Kuraa oripalvelut Koulukuraa ori kuuluu koulun oppilashuoltohenkilöstöön ja toimii yhteistyössä oppilaiden, perheiden ja koulun henkilökunnan kanssa. Koulukuraa orilta saa apua, jos lapsella tai nuorella on pulmia koulunkäynnissä, kaverisuhteissa tai hänen elämässään tapahtuu muutoksia. Nuori voi saada tukea koulukuraa orilta myös omaan elämäänsä ja kehitykseensä lii yvissä asioissa. Vanhemmat voivat keskustella koulukuraa orin kanssa ko lanteesta tai kasvatusasioista. Yhteydenotot ja keskustelut ovat luo amuksellisia. Pidetään yhtey ä puhelimitse, sähköpos tse tai Wilman kau a. Niina Leinonen Alakoululla: istai, keskiviikko, perjantai Yläkoululla: maanantai, torstai Vastaava kuraa ori Opiskeluhuoltolain mukaisessa sosiaalisen hyvinvoinnin yksilökohtaisessa tukemisessa sekä yhteisöjen ennaltaehkäisevässä toiminnassa voimme tukeutua sosiaalitoimen palveluihin, josta huoleh i vastaava kuraa ori. Kaija Ikonen kaija.ikonen@ilomantsi. Ilomantsin perheneuvola, Ylä e 20 Perheneuvolan tehtävänä on toimia ennaltaehkäisevässä ja varhaisen puu umisen työssä. Kun huolet ovat pieniä, niin mahdollisuudet au aa ovat paremmat. Perheneuvolassa autetaan vanhempia löytämään ratkaisuja lasten ja nuorten ongelma lanteissa. Perheneuvola palvelee alakouluikäisiä ja sitä nuorempia. Perheneuvola on avoinna ma ke 8-16 ja perjantaisin Puhelimeen vastataan parhaiten Helena Kanninen, sosiaalityöntekijä helena.kanninen@ilomantsi. Mikko Lohilah, psykologi Koulupsykologiin voivat koululaiset itse o aa yhtey ä, kun he tarvitsevat luo amuksellista keskusteluapua henkilökohtaisissa asioissa. Psykologi voi au aa selviämään vaikeuksista esimerkiksi ihmissuhteissa ja arjen jaksamisessa. Myös oppilaiden vanhemmat voivat o aa psykologiin yhtey ä, jos lapsen koulunkäyn huolestu aa tai on muuta huolenaihe a lapsen tai perheen asioissa. Oppimiseen lii yvien pulmien selvi ämiseksi on usein tarpeen psykologin tutkimus sen avulla saadaan etoa oppilaan vahvuuksista ja oppimista vaike- avista tekijöistä. Tutkimuksen pohjalta voidaan löytää opetuksen tukikeinoja oppilaan lanteen helpo amiseksi. Opetusjärjestelyitä suunnitellaan ja niistä päätetään yhdessä oppilaan ja hänen vanhempiensa ja ope ajiensa kesken. Pogostan koulun koulupsykologina toimii Irma Haanpää. Työpäivät ovat maanantai, istai ja keskiviikko (muut päivät sopimuksen mukaan). Psykologin vastaanotot toteutuvat koululla ja psykologin työhuoneella Ilomantsin terveyskeskuksella. Irma Haanpää irma.haanpaa@ilomantsi. 14

15 Peruskoulun luokilla erityisopetuksen tarkoituksena on tukea oppilasta ja hänen opiskeluaan yhteistyössä luokanope ajan kanssa. Erityisopetuksessa painopiste on ensimmäisissä kouluvuosissa. Kaikelle opiskelulle luodaan pohja hyvällä luku- ja kirjoitustaidolla, matema ikan perusteiden osaamisella ja hyvällä itsetunnolla. Myös muiden oppiaineiden oppimista tuetaan tarvi aessa. Lisäksi oppilas voi saada puheopetusta. Vuosiluokilla 0-6 erityisope aja antaa erityisopetusta joko yksilöllises, parille oppilaalle kerrallaan, pienryhmäopetuksena tai toimimalla yhdessä luokanope ajan kanssa oppitunnilla. Erityisope ajina Pogostan alakoululla toimivat erityisope ajat Päivi Ke unen, Anne Simonen ja Tuomo Vänskä. Päivin vastuulla ovat vuosiluokat , Annella luokat 5 a ja 5 b ja Tuomolla luokka 6 a. Laaja-alainen erityisope aja on koulun kaikkien oppilaiden ope aja. Luokanope ajan kanssa yhteises sovitaan, kuka oppilaista milloinkin tarvitsee tukea opinnoissaan. Erityisopetukseen oppilaat voivat päästä myös vanhempien tai oppilaan toivomuksesta, erityisope ajan seulontakokeiden (sanelut, matema ikan tes t, luetunymmärtämiskokeet jne.) perusteella tai muun asiantun jan suosituksesta. Erityisopetuksen tavoi eena on antaa oppilaalle hänen tarvitsemaansa yksilöllistä apua siten, e ä oppilas voisi saavu aa yleisopetuksen tavoi eet. Jos oppilaan on vaikea selviytyä yleisopetuksen tavoi eista, hänelle voidaan laa a henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva opetussuunnitelma (HOJKS) ja helpo aa hänelle vaikeiden oppiaineiden opiskelua. Yksilöllinen opetussuunnitelma laaditaan yhteistyössä koulun edustajien, vanhempien ja oppilaan kanssa. Tarvi aessa käytetään asiantun ja-apua. Oppilaan jonkin aineen yksilöllistäminen tai jatkuva laaja-alainen tuki edelly ää erityisen tuen piiriin siirtämistä ja siihen lii yviä hallinnollisia toimenpiteitä. 15 Peruskoulun luokilla oppilaiden ongelmat ovat erilaisia ja usein myös laaja-alaisia. Monen nuoren käy äytyminen muu uu alkavan murrosiän myötä. Yhden oman ope ajan sijasta nuori saa useita eri aineenope ajia. Tu u luokkayhteisö ja kaveripiiri muu uvat. Oppilas opiskelee aikaisemmasta poiketen jaksolukujärjestyksen mukaises ja vähäisetkin poissaolot saa avat vaiku aa opiskeluun. Monet asiat voivat johtaa yksilöllisen kasvatuksen ja opetuksen tarpeeseen, erityisopetukseen. Yläkoulun laaja-alainen erityisope aja työskentelee pääasiassa sellaisten oppilaiden kanssa, joilla esiintyy oppimisvaikeuksia, keski ymiseen, tarkkaavaisuuteen tai käy äytymiseen lii yviä vaikeuksia ja/tai puheeseen lii yviä häiriöitä/ongelmia. Erityisope ajina toimivat Anne Simonen ja Tuomo Vänskä. Ensisijaises erityisopetuksen tavoi eena on tukea oppilaan opiskelua siten, e ä yleisen oppimäärän mukaiset tavoi eet on mahdollista saavu aa. Oppilaalle, jolla on oppimis- ja/tai sopeutumisvaikeuksia ja joka tarvitsee muun opetuksen yhteydessä tukea oppimisedellytystensä parantamiseksi, tarjotaan osa-aikaista erityisopetusta. Erityisopetusta voidaan antaa muun opetuksen ohessa samanaikaisopetuksena, pienryhmässä tai yksilöllises. Opetus nivelletään tavoi eellises oppilaan saamaan muuhun opetukseen. Aloi een osa-aikaisesta erityisopetuksesta voi tehdä erityisope aja, aineenope aja, luokanohjaaja, oppilaan huoltaja tai oppilas itse. Jos oppilas ei tukitoimista huolima a saavuta yleisen oppimäärän mukaisia tavoi eita, oppimäärä yksilöllistetään. Tällöin erityisope aja laa i yhdessä muiden opetuksen asiantun joiden sekä oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman, HOJKS:n. Oppimäärän yksilöllistäminen edelly ää erityisen tuen piiriin siirtämistä ja siihen lii yviä hallinnollisia toimenpiteitä.

16 Joustava perusopetus JOPO (joustava perusopetus) on toiminnallinen ja työelämäpaino einen tapa suori aa peruskoulun kahdeksas ja/tai yhdeksäs vuosiluokka. Tavoi eena on tukea nuoria ja ehkäistä ongelmia puu umalla niihin varhaisessa vaiheessa. Opetus toteutetaan perusopetuksen opetussuunnitelman mukaises. JOPOtoiminnassa käytetään yksilöllisiä opetusjärjestelyitä, toiminnallisia/työpaino eisia opetus ja työmuotoja sekä tarpeen mukaan erilaisia tuki ja neuvontapalveluja nuorelle ja hänen perheelleen. Työelämään tutustuminen Oppilaanohjauksen sisältöihin kuuluu työelämään tutustumista (TET), jolloin oppilas saa kokemuksia työelämästä ja eri ammateista. Tästä voi parhaimmillaan olla oppilaalle hyötyä hänen tehdessään jatkokoulutusvalintoja. Pääsääntöises oppilaat menevät tutustumaan oman paikkakunnan työpaikkoihin, mu a jos oppilas haluaa mennä työhön jollekin muulle paikkakunnalle, hän vastaa itse matka- ja asumiskustannuksista. 6. ja 7. luokat Lukuvuoden viimeisellä viikolla eli viikolla 22/2015 kaikki oppilaat ovat päivän vanhemman, sukulaisen, tu avan tms. työpaikalla. On suositeltavaa, e ä oppilas löytäisi itse työpaikan. Koulusta annetaan oppilaille eväät TET - päivää edeltävänä koulupäivänä. Lisäksi 7.-luokkalaiset ovat lukuvuoden aikana parei ain yhden koulupäivän koulun siis jöiden mukana. Oppilaan kuuluu osallistua tet -päivänä järjeste äviin kokeisiin ja o aa selville päivän ko tehtävät. 8. luokat Kahdeksasluokkalaiset ovat valitsemansa parin kanssa viikon työskentelemässä koulun ruokalassa. Oppilaan tehtävänä on käydä kokeissa, o aa selville viikon aikana annetut koulutehtävät ja tehdä ne itsenäises. 9. luokat Yhdeksännen luokan aikana on kaksi viikon mi aista tet-jaksoa, syyslukukaudella viikko 40 ( ) ja kevätlukukaudella viikko 3 ( ). Tänä aikana ei ole muuta kouluopetusta. Oppilaiden on tarkoitus olla koulun ulkopuolisessa työpaikassa. Työpaikan oppilas hankkii itse. Mahdollisuuksien mukaan ruokailu tapahtuu koululla, muussa tapauksessa oppilas saa koululta eväspake n TET -viikkoa edeltävänä perjantaina. Pienryhmien työharjoi elu voi tapahtua tarvi aessa yksilöllises soveltaen. Oppilaanohjaus Oppilaanohjaajalla on päävastuu oppilaanohjauksen järjestämisestä. Ohjaus on kuitenkin kokonaisvaltaista nuoren kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa ja siihen osallistuvat kaikki ope ajat yhteistyössä muiden koulun asiantun joiden kanssa. Oppilaanohjaajana toimii yläkoulussa Pihla Härkönen. Oppilaanohjaajan vastuulla koulussa on ohjata nuorta hänen tehdessään valinnaisainevalintoja, jatkokoulutus- ja uranvalintasuunnitelmia sekä toimia linkkinä jatkokoulutuksen, työelämän ja koulun välillä. Oppilaanohjauksen tun en lisäksi oppilailla on mahdollisuus saada henkilökohtaista ja pienryhmäohjausta. Ajankohta ohjaukselle sovitaan henkilökohtaises oppilaanohjaajan kanssa. Oppilas on velvollinen amaan selville sen tunnin tehtävät, jolta on ollut poissa. Ohjaukseen ei voi tulla kokeen aikana. Luokanohjaaja on luokkansa lähiohjaaja seuraten oman luokkansa oppilaiden opintojen etenemistä ja tarjoten tarvi aessa apua opiskelu- tai muissa vaikeuksissa. Ohjauksen työnjako sisältöineen on seuraavanlainen eri luokka-asteilla (taulukko). 16

17 Kasvun ja kehityksen tukeminen Vastuuhenkilöt: LO, OPO, RE, KU, TH, PS, KO Oppimisen ja opiskelun ohjaus: Vastuuhenkilöt: AO, OPO, EO, LO, PS, KO Jatko-opinnot ja ammatillinen suuntautuminen Vastuuhenkilöt: OPO Työelämään tutustuttaminen Vastuuhenkilöt: OPO 7. lk 8. lk 9.lk Oppilaan hyvinvoinnin LO-tapaamiset seuranta Vanhempainilta Luokanohjaaja ja opo Kasvatukselliset tutustuu luokkansa keskustelut oppilaisiin Oppilaan hyvinvoinnin Tiedonsiirto seuranta aineenopettajille Yhteistyö kotien kanssa LO-tapaamiset Hyvät valinnat -viikko Vanhempainillat Kasvatukselliset keskustelut Luokan ryhmäyttäminen Sosiaalisten suhteiden kartoitus Tukioppilaiden vertaistuki Yhteistyö kotien kanssa Hyvät valinnat -viikko Eri oppineiden opiskelun ohjaus Opiskelutaidot Koulun toimintaan tutustuttaminen Oppimisen tuki Oppimiskartoitukset Henkilökohtainen ohjaus Opiskelun seuranta Valinnaisaineiden valinta Valinnaisaineiden valinta Perusopetuksen merkitys jatko-opinnoille Itsetuntemus Elinkeinoelämä Tet-jaksot Yhteistyö paikallisen työelämän kanssa Yrittäjyys Nuori työelämässä ja kesätyöt Eri oppineiden opiskelun ohjaus Opiskelutaitojen kertaus Oppimisen tuki Henkilökohtainen ohjaus Opiskelun seuranta Valinnaisaineiden valinta Suomen koulutusjärjestelmä Koulutusalat ja ammatit Itsetuntemuksesta ammatilliseen suuntautumiseen Henkilökohtainen ohjaus LO-tapaamiset Kasvatukselliset keskustelut Oppilaan hyvinvoinnin seuranta Yhteistyö kotien kanssa Hyvät valinnat -viikko Eri oppineiden opiskelun ohjaus Opiskelutaidot jatkoopintoja varten Oppimisen tuki Henkilökohtainen ohjaus Opiskelun seuranta Itsetuntemuksesta päätöksentekoon Henkilökohtainen ja pienryhmäohjaus Vanhempainilta Seudulliseen koulutustarjontaan tutustuminen Koulutukseen hakeutuminen Yhteiskunnan palvelut Jälkiohjaus Konsultointi ja tiedonsiirto toiselle asteelle TOIMIJAT: OPO = oppilaanohjaaja, AO = aineenopettaja, TH = terveydenhoitaja, PS = psykologi, KU = kuraattori, RE = rehtori, EO = erityisopettaja, LO = luokanohjaaja, KO = kasvatusohjaaja 17

18 Järjestyssäännöt Jokainen on vastuussa turvallisesta kouluympäristöstä Kouluaika Liikenne Päivittäinen työskentely Ruokailu Poissaolot Kouluaikaa on koulun työpäivä ja koulumatkat. Koulussamme noudatetaan liikennesääntöjä ja käytetään virallisia kulkureittejä. Polkupyörät ja mopot säilytetään niille osoitetuilla paikoilla. Pyöräily ja mopoilu on kielletty koulun piha-alueella. Ensimmäinen oppitunti alkaa klo 7.55, jolloin on päivänavaus. Ulkokengät säilytetään niille varatuissa paikoissa ja ulkovaatteet sekä päähineet jätetään luokan ulkopuolelle naulakkoon. Koulun sisätiloissa liikutaan sukkasillaan. Oppitunnit alkavat ja päättyvät työjärjestyksessä ilmoitettuina ajankohtina. Koulualueelta poistutaan koulupäivän päätyttyä. Tunneille saavutaan ajoissa opiskeluvälineet mukana ja kotitehtävät tehtyinä. Tunneilla työskennellään opettajan ohjeiden mukaisesti muut huomioiden. Kännykän sekä muiden teknisten välineiden käyttö on kielletty ilman tunninpitäjän lupaa oppituntien aikana. Kyseiset välineet ovat koulussa omalla vastuulla. Opettajalla on oikeus ottaa haltuun häiritsevät esineet. Opetusryhmä jättää jälkeensä siistin opetustilan. Välitunneilla oleskellaan koulualueella muut huomioiden. Tupakointi ja tupakointiin liittyvät välineet sekä päihteet ovat kiellettyjä koulussa, samoin niitä edistävä toiminta. Aineet on oikeus ottaa haltuun. Hissin käyttö ilman rehtorin lupaa on kielletty. Kouluun pukeudutaan asiallisesti ja säädyllisesti. Ruokalaan mennessä ulkovaatteet, lippalakit, pipot sekä muut päähineet jätetään naulakkoon. Ruokailussa käydään luokan omalla vuorolla. Ruokaillessa noudatetaan hyviä tapoja. Ruokalan siisteydestä huolehditaan yhdessä. Poissaoloista ilmoitetaan luokanohjaajalle/-opettajalle välittömästi. Jos oppilas joutuu sairastumisen tai jonkun muun syyn takia lähtemään koulusta kesken koulupäivän, hän pyytää opettajalta luvan. Luokanopettaja/ luokanohjaaja voi myöntää vapaata koulutyöstä 1-5 päivän ajaksi, yli viiden päivän poissaolot myöntää rehtori. Huoltajan on anottava poissaolot kirjallisesti. Poissaoloaikana oppilas opiskelee opettajan kanssa sovitut tehtävät itsenäisesti. Jos koulun omaisuutta rikotaan, siitä tulee ilmoittaa opettajalle heti. Oppilas on velvollinen korvaamaan rikkomansa koulun omaisuuden. Koulun omaisuus Kurinpito Opettajan ja/tai rehtorin puhuttelu. Oppitunnilta poistaminen valvotusti. Laiminlyötyjen kotitehtävien tekeminen valvonnan alaisena työpäivän päätyttyä. Kasvatuskeskustelu. Jälki-istunto. Opetuksen evääminen jäljellä olevan työpäivän ajaksi. Kirjallinen varoitus. Määräaikainen koulusta erottaminen. Jos oppilas vaarantaa omaa kehitystään tai toistuvasti rikkoo koulun sääntöjä, kouluhenkilökunta tekee yhteistyötä eri viranomaisten kanssa koulunkäynnin turvaamiseksi. Koulun ulkopuolisilla henkilöillä ei ole lupa oleskella koulun alueella tai sisätiloissa ilman rehtorin lupaa. 18

19 Rangaistukset, rikkomukset, korvausvelvollisuudet Perusopetustuslaissa on määritelty ne rangaistukset, joita peruskoulussa voidaan käy ää, ja ne on kirja u järjestyssääntöihimme. Kodin ja koulun yhteisen kasvatusvastuun turvaamiseksi lähetämme ko in edo een, mikäli oppilaan käy äytymisestä on aiheutunut toimenpiteitä, Hyödynnämme Wilmaa mahdollisimman paljon ilmoitusasioissa. Jälki-istunnot suoritetaan alakoulussa keskiviikko- ja yläkoulussa maanantai-iltapäivisin joitakin poikkeuspäiviä lukuun o ama a. Oppilaan on suorite ava istuntonsa sinä päivänä kuin jälki-istuntolappuun on merki y, ellei hänellä ole todella painavaa syytä siirtää istuntopäivää. Anne u rangaistus on istu ava yhdellä kertaa kokonaan. Siirrosta on neuvoteltava jälki-istunnon antajan kanssa etukäteen. Jälkiistuntokierteen tai istuntojen laiminlyömisten hillitsemiseksi otamme melko varhaisessa vaiheessa huoltajiin yhtey ä. Jos oppilas esiintyy päihtyneenä koulussa tai hänellä on alkoholituo eita hallussaan, ilmoitamme asiasta väli ömäs huoltajalle ja poliisille sekä viranomaisena meitä sitoo velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus. Sama lastensuojelulain kohta velvoi aa meitä viranhal joita, mikäli etoomme tulee mitä tahansa sellaista, mikä tulkintamme mukaan vaarantaa lapsen ja nuoren terveen kasvun ja kehityksen. Oppilas on korvausvelvollinen, mikäli hän aiheu aa vahinkoa koulun tai toisten omaisuudelle. Jos koulun omaisuu a rikotaan, ilmoita he asiasta ope ajalle/ope ajille. Oppikirjat ovat koulun omaisuu a ja ne tulee säily ää siis nä. Oppilas on velvollinen korvaamaan vahingoi uneen tai kadonneen kirjan/cd:n. Tupakoin in puu uminen koulussa: Kun oppilas tavataan tupakoimasta kouluaikana koulualueella tai koulutyöhön lii yvässä toiminnassa, käytämme seuraavaa strategiaa: 1. kerta oppilaan kanssa käydään kasvatuskeskustelu kasvatuskeskusteluperiaa eiden mukaises 2. kerta 1h jälki-istuntoa (näkijä kirjoi aa istunnon ja edo aa luokanohjaajaa/-ope ajaa) ja kutsumme huoltajan kouluun keskustelemaan oppilaan tupakoinnista; laisuudessa läsnä huoltaja ja oppilas, terveydenhoitaja/ kuraa ori ja luokanohjaaja/-ope aja; luokanohjaaja/-ope aja huoleh i tapaamisjärjestelyistä terveydenhoitaja/kuraa ori tuo edon oppilashuoltoryhmään, joka tarvi aessa työstää asiaa 3. kerta 1½h jälki-istuntoa, eto huoltajalle ja lastensuojeluilmoitus (näkijä + luokanohjaaja/- ope aja) 4. kerta kirjallinen varoitus: eto rehtorille; huoltajan ja oppilaan kuuleminen läsnä luokanohjaaja/-ope aja ja rehtori 5. kerta eto luokanohjaajalle/-ope ajalle, joka sopii rehtorin/apulaisrehtorin kanssa mene elytavasta: ilmoitus poliisille ja mene elytavan sopiminen yhteistyössä poliisin kanssa 6. kerta koulusta ero aminen: asian valmistelu sivistyslautakunnalle esiteltäväksi. 19

20 Arvioinnin yleiset periaa eet ARVIONIN YLEISET PERIAATTEET POGOSTAN KOULUSSA Koulutuksen, opetuksen järjestämisen ja koulun arvioinnit sisäiset ja ulkoiset arvioinnit koulutoimen arviointisuunnitelman mukaisesti seulat itsearvioinnit Oppilaan arviointi Opintojen aikana esikoululaiset kevätlukukauden päätteeksi sanallinen arvio luokat sanallinen syys- ja kevätlukukauden päätteeksi; välija lukuvuositodistus luokat numeroarviointi syys- ja kevätlukukauden päätteeksi; väli- ja lukuvuositodistus luokat yhteisten oppiaineiden numeroarviointi kurssin päätyttyä jakson jälkeen; viisi jaksotodistusta valinnaisaineet kahden vuosiviikkotunnin/kurssin aineet numeroarviointi alle kahden vuosiviikkotunnin/kurssin opinnot sanallinen arviointi työskentely arvioidaan kunkin oppiaineen yhteydessä käytös alakoulussa syys- ja kevätlukukauden päätteeksi yläkoulussa kunkin oppiaineen kurssin päätyttyä opettajien yhteistyönä erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden arviointi maahanmuuttajaoppilaat yksilöllistettyjen oppiaineiden arviointi HOJKS:n päätösten mukaisesti todistukset: ala- tai yläkoulun käytäntöjen mukaisesti suomen kielen kielitaito huomioiden Päättöarviointi luokkien aikana oppiaineen kokonaisuuden päätyttyä opetushallituksen hyvän osaamisen kuvausten ja taitotasomääritysten mukaisesti numeroarviointina; todistus perusopetuksen tavoitteiden saavuttamisen jälkeen Huom. huoltaja voi anoa kirjallisesti valinnaisen kielen numeroarvioinnin merkinnän poisjättämistä Oppilaalla on mahdollisuus hylätyn suorituksen uusintaan lukuvuoden aikana tai kesällä. Suorite avasta alueesta ja uusintaan lii yvistä näy övaa muksista pää ävät rehtori ja apulaisrehtori yhdessä ope ajan kanssa. Jos suoritus hyväksytään, oppilas voi siirtyä seuraavalle vuosiluokalle. Vuosiluokalle jäämisestä pää ävät rehtori ja apulaisrehtori yhdessä oppilaan ope ajien kanssa huoltajaa kuultuaan. Syynä voi olla yksi tai useampia hylä yjä suorituksia, uudelleensuorituksen hylkääminen, yleinen koulumenestyksen heikkous tai huoltajan pyyntö luokalle jä ämisestä. Vuosiluokalle jääneen oppilaan suoritukset raukeavat. 20

21 Oppilaan huoltaja voi kahden kuukauden kuluessa arvioinnista edon saatuaan pyytää opinnoissa etenemistä tai vuosiluokalle jä ämistä koskevan päätöksen tai pää öarvioinnin uusimista. Pyyntö tehdään yhtenäisen perusopetuksen rehtorille. Oppilaan uudesta arvioinnista pää ävät rehtori, apulaisrehtori ja oppilaan ope ajat yhdessä. Jos oppilaan huoltaja on tyytymätön uuteen arvioin in tai ratkaisuun, jolla pyyntö on hylä y, huoltaja voi pyytää arvioinnin oikaisua Itä-Suomen aluehallintovirastolta. Vuosiluokkien 0-9 yleiset käy äytymisen arvioin perusteet * suomalaisen yhteiskunnan normien nouda aminen * suomalaisessa yhteiskunnassa hyväksy yjen hyvien tapojen nouda aminen * Pogostan koulun sääntöjen nouda aminen * koulussa anne ujen ohjeiden nouda aminen * omista velvollisuuksista huoleh minen * osallisuus turvallisen opiskeluympäristön luomiseen Käy äytymisen arvosanojen perusteet vuosiluokilla Oppilas käy äytyy, nouda aa normeja, sääntöjä ja anne uja ohjeita esimerkillisen hyvin. Oppilas oma-aloi eises huoleh i omista velvollisuuksistaan ja asioistaan. Hän luo myönteistä ilmapiiriä ja henkeä ympäristössään ja ohjaa muitakin siihen. Oppilas arvostaa sekä toisten e ä omaa työtä ja osallistuu koulun yhteisiin projekteihin, juhliin ym. omalla työpanoksellaan. Häneen ei ole tarvinnut käy ää kurinpidollisia toimia. 9 Oppilas käy äytyy, nouda aa normeja, sääntöjä ja anne uja ohjeita esimerkillisen hyvin. Oppilas huoleh i omista velvollisuuksistaan ja asioistaan. Hän luo myönteistä ilmapiiriä ja henkeä ympäristössään. Oppilas arvostaa sekä toisten e ä omaa työtä ja osallistuu koulun yhteisiin projekteihin, juhliin ym. omalla työpanoksellaan. Häneen ei ole tarvinnut käy ää kurinpidollisia toimia. 8 Oppilas käy äytyy, nouda aa normeja, sääntöjä ja anne uja ohjeita hyvin. Oppilas huoleh- i omista velvollisuuksistaan ja asioistaan. Hän suhtautuu myönteises koulunkäyn in, ympäristöönsä sekä toisiin ihmisiin. Oppilas arvostaa sekä toisten e ä omaa työtä ja osallistuu koulun yhteisiin projekteihin, juhliin ym. omalla työpanoksellaan. Jonkin yksi äisen tavoi een saavu amisessa ilmenevät puu eet voi korvata muiden tasojen yli ämisellä. 7 Oppilas osoi aa käy äytymistä, jossa useimmat arvosanan 8 käy äytymiskriteerit täy yvät. 6 Oppilas osoi aa käy äytymistä, jossa jotkut arvosanan 8 käy äytymiskriteerit täy yvät. 5 Oppilas on etoinen käy äytymistavoi eista, mu a hän suhtautuu niihin pii aama omas. 4 Oppilas ei noudata normeja, sääntöjä ja hyviä tapoja. Hän turmelee ympäristöään, terrorisoi toisten työtä ja vaarantaa turvallisen opiskeluympäristön. Oppilaaseen kohdistetaan erilaisia tukitoimia hänen saa amisekseen yhteisöömme sopeutuvaksi jäseneksi. 21

22 Opinnoissa eteneminen Mikäli oppilas saa hylätyn arvosanan, on hänen uusi ava kyseisen kurssin suoritus. Lukuvuosi ain määritellään jokaisen jakson jälkeen pide ävä räs ten päivä, johon mennessä oppiaineen ope ajan määri elemät hylätyn kurssin suori amiseksi annetut tehtävät, projek t ja korvaavat toimet on suorite ava. Mikäli hylätyn kurssin suori amiseen sisältyy koe, se suoritetaan räs ten päivänä ope ajakunnan määri elemänä ajankohtana. Räs ten päivänä korotetaan vain tuolloin pää yneen jakson arvosanoja. Mikäli uusinnasta tulee edelleen hylä y arvosana tai oppilas ei yritä uusia hylä yä kurssia, siirtyvät korotusmahdollisuudet lukuvuoden pää ymisen jälkeen kesällä järjeste ävään ehtolais laisuuteen. Mikäli lukuvuoden aikana oppilaalle jää jaksojen jälkeisten uusintasuoritustenkin jälkeen hylä yjä arvosanoja neljä tai enemmän, jää oppilas luokalleen. Ehtolais laisuudessa oppilas voi uusia korkeintaan kolmen hylätyn kurssin suorituksen. Mikäli oppilaalle jää ehtolais laisuuden jälkeen hylä yjä arvosanoja, raukeavat oppilaan suoritukset, ja hän jää luokalleen. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa on määritelty kunkin vuosiluokan oppimäärä oppiainei ain ja kurssei ain. Oppilas etenee koulussamme vuosiluokkiin jaetun oppimäärän mukaises. Kunkin oppiaineen opetussuunnitelmassa määritellään, millä perusteella oppilaan vuosiluokan suoritus eri oppiaineissa arvioidaan hyväksytyksi. Mikäli oppilas on suori anut koko kyseisen vuosiluokan oppimäärän, oppilasta ope aneet ope ajat ja rehtori tekevät päätöksen vuosiluokalta siirtämisestä. Oppilas voidaan jä ää luokalleen, vaikka hänellä ei olisikaan hylä yjä suorituksia, mikäli se yleisen koulumenestyksen vuoksi on tarpeen. Tällaisessa tapauksessa varaamme huoltajalle mahdollisuuden tulla kuulluksi ennen päätöksen tekemistä. Oppilaan vuosiluokalta siirtymisestä tehdään ehdollinen päätös, mikäli oppilaan vuosiluokan suoritus on yhdessä tai useammassa oppiaineessa hylä y. Tuolloin määritellään ne vuosiluokan oppimäärän osa-alueet, joiden hyväksy y suori aminen on vuosiluokalta siirtymisen edellytyksenä. Kun oppilas on kesän ehtolais laisuudessa osoi anut hallitsevansa ehdollisessa päätöksessä edellytetyt edot ja taidot, hän siirtyy seuraavalle vuosiluokalle. Muussa tapauksessa hän jää vuosiluokalle. Kesken lukuvuoden luokille muu aneiden oppilaiden, joille on tehty henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, osalta tai sellaisten oppilaiden, joilla on virallises tode u eri äin painava syy vuosiluoki aisten opintojen viivästymiseen, voidaan vuosiluoki ain etenevän opetuksen sijasta soveltaa käytäntöä, jonka mukaan puu uva kurssi voidaan suori aa seuraavan lukuvuoden ensimmäisen jakson puoliväliin mennessä. Luokalta jä ämisestä on huoltajalla oikeus tehdä pyyntö päätöksen uusimisesta. Arvioinnin uusiminen ja oikaisu Oppilaan huoltaja voi kahden kuukauden kuluessa arvioinnista edon saatuaan pyytää opinnoissa etenemistä tai vuosiluokalle jä ämistä koskevan päätöksen tai pää öarvioinnin uusimista. Pyyntö tehdään yhtenäisen perusopetuksen rehtorille. Oppilaan uudesta arvioinnista pää ävät koulun rehtori ja oppilaan ope ajat yhdessä. Jos oppilaan huoltaja on tyytymätön uuteen arvioin in tai ratkaisuun, jolla pyyntö on hylä y, huoltaja voi pyytää arvioinnin oikaisua Itä -Suomen aluehallintovirastolta. 22

23 Yleisopetuksen tun jako Aine/luokka Yht. Äidinkieli ja kirjallisuus A-kieli / englan B-kieli / ruotsi Matema ikka Ympäristö- ja luonnon eto Biologia Fysiikka 1 0,5 0,5 0, ,5 1,5 1 Maan eto Kemia 1 0,5 0,5 0, ,5 1, lk. yht. 32 Terveys eto Uskonto/ Historia Yhteiskuntaoppi 3 3 Musiikki lk. Kuvataide Käsityö yht. 62 Liikunta Ko talous 3 3 Oppilaanohjaus 0,5 0,5 1 2 Valinnaiset aineet 0,5 7, Oppilaan tun määrä

24 Opetushenkilöstö Ehrukainen Salla-Mari Enojärvi-Koskela Milla Haaranen Marjo Har kainen Pasi Heiskanen Ritva Hulkko Kaija Härkönen Pihla Ikonen Leila Ilppola Marja a Immonen An Jeskanen Liisa Kammonen Tuula Kauppinen Johanna Opetusta 7 d luokalle: äidinkieli, englan, ruotsi, matema ikka, biologia, maan ede, uskonto, historia, terveys eto, liikunta 8 ad, pienryhmä c, luokanohjaaja 7 d 6 a luokka, äidinkieli 1a, opetusta 8 d luokalle: uskonto, historia, englan 1 a luokka, liikunta tytöt 6 a, pienryhmä c Englan luokat Saksan valinnaiskurssit 8. ja 9. vuosiluokka, äidinkieli ja kirjallisuus 7a, 7 b, 8 b, 9 a, käsityö (teks ilityö) 7 abc, teks ilityön valinnaisainekurssi 8. ja 9. vuosiluokka, luokanohjaaja 9 a Pienryhmä a Oppilaanohjaus, 8. vuosiluokan valinnaisainekurssi yri äjyys 3 b luokka, käsityö (teks ilityö) 3 a, 4 b, 5 ab Kuvataide 7 a, 7 b, 7 c, 7 d Käsityö, tekninen työ 7 a, 7 b, 7 c, 7 d 2 b luokka, liikunta 3b, tytöt 5ab, uskonto 4b Ev. lut. uskonto 7 b, 8 a, 9 a 5 b luokka, musiikki 3 a, 4 a, 6a, pienryhmä c Kauppinen Juhani 4 a luokka, ympäristö eto 3a, historia 5a, biologia ja maan ede 6 Ke unen Päivi Koivusalo Juha Kolehmainen Rauni Koponen Laura Kortelainen Rii a Kärnä Ritva Lautanen Marita Lindeman Kimmo Mähönen Jaana Mää ä Jukka Erityisopetus luokat Kemia 7 a, 7 b, matema ikka 8 b, 9 abc, luokanohjaaja 8 b rehtori Pienryhmä c, kuvataide 3a, uskonto 3a Esiluokka, käsityö (teks ilityö) 6 a, pienryhmät Matema ikka 7 a, 7 b, 7 c, 8 a, 8 c, 9 abc, kemia 8 a, 8 b, lo. 8 a 1 a luokka, kuvataide 4 a, 4 b Liikunta, pojat 5 ab, 6 a, pienryhmä c, 7 abc, 8 ab, 8 cd, 9 abc, 9. vuosiluokan valinnaisliikunta, terveys eto 7 ab, lo. 7 a Esiluokka 4 b luokka, käsityö (tekninen työ) 3 a, 3b, 4 a, pienryhmät lo. = luokanohjaaja 24

25 Nuu nen Esa Nuu nen Ulla Palviainen Anne Par Sanna Parviainen Tiina Piitulainen Aija Punnonen Riikka Saari Kaisu Saari Timo Santaniemi Marja-Kaisa Simonen Anne Sivonen Eija Sivonen Marjaana Smolander Tuula Takala Kirsi Talonen Maarit Turunen Erno Vatanen Sari Englan 7 c, 8 a, 8 b, 8 c, 9 a, 9 b, 9 c, valinnaiskurssi englan 8. vuosiluokka Ruotsi 7 a, 7 b, 7 c, 8 b, 9 a, venäjän 8. ja 9. vuosiluokan valinnaisainekurssit Terveys eto 8 a, 8 d, 9 a, biologia 7 c, 8 b, maan eto 7 c, 8 b, 9 c, yhteiskuntaoppi 9 a, 9 b, 9 c, elämänkatsomus eto 9. luokka, erityisopetus ja luokanohjaaja 9 d Historia 7 a, 7 b, 7 c, 8 a, 8 b, 8 c 2 a luokka, elämänkatsomus eto alakoulu ja 7 c, 8 d, käsityö 4 a 5 a luokka, musiikki 2 b, 3b, 4 b Liikunta, tytöt 7 abc, 8 abc, 9 abc, 8. vuosiluokan valinnaisaineliikunta, terveys eto 7 abc, 8 c, 9 c. 8 c, luokanohjaaja 9 c apulaisrehtori 3a luokka, käsityö (tekninen työ) 5 ab, 6 a, etotekniikka 7 a, 7 b, 7 c, 7d, 8. ja 9. vuosiluokan valinnainen etotekniikka Ko talous 7 a, 7 b, 7 c, 8. ja 9. vuosiluokan valinnainen ko talous, Vaeltavat letut -kurssi 8. ja 9. vuosiluokka, KEKE-ohjaaja Erityisopetus 5a ja 5b ja yläkoulu, tukioppilaskurssi 8. vuosiluokka Äidinkieli ja kirjallisuus 7 c, 8 a, 8 c, 9 b, 9 c, luokanohjaaja 8 c Englan 7 a, 7 b, 9. vuosiluokan valinnaisainekurssi Biologia 9 c Biologia 7 a, 7 b, 8 a, 9 a, 9 b, maan eto 7 a, 7 b, 8 a, 9 a, 9 b, terveys eto 8 b, 9 b, 8. ja 9. vuosiluokan maa- ja metsätalouskurssi ja Vaeltavat letut -kurssi, KEKE-ohjaaja, lo. 9 b Ruotsi 8 a, 8 c, 9 b, 9 c Opetusta ja luokanohjaaja 8 d luokka, fysiikka 7 d, kemia 7 d Ortodoksinen uskonto luokat, evankelisluterilainen uskonto 7 a, 7 c, 8 b, 8 c, 9 b, 9 c, musiikki 7 a, 7 b, 7 c, 7 d, lv. 7 c Vatanen-Liima a Marja Vänskä Tuomo Åkerman Kaisamari Pienryhmä b Erityisopetus 6 a ja yläkoulu Kemia 7 c, 8 c, 9 a, matema ikka 9abc, fysiikka 7 a, 7 b, 7 c 8 a, 8 b, 8c, 9 a, 9 b, 9 c, teknisen työn valinnaisainekurssi moo orit ja sähkötekniikka, 8. vuosiluokan teknologiavalinnaisainekurssi, lo. 7 b 25

26 Koulun muu henkilöstö Koulunkäyn avustajat Kei öhenkilöstö Hiltunen Minna Purmonen Iiris Alakoulu Yläkoulu Hiltunen Lea Purmonen Katja Ahponen Kaisa Puruskainen Pirjo Ikonen Arja Purmonen Sari Forsberg Ma Tolvanen Mirja Jaakkola Anja Romppanen Tanja Hämäläinen Tarja Jeskanen Kirsi Rytkönen Tarja Hassinen Sari Kaukonen Ansa/ Turunen Leila Makkonen Kirsi Pirinen Tuula Lemmetyinen Jaana Valtonen Jouni Var ainen Ulla Siivoushenkilöstö Kasvatusohjaajat Henkilöt vaihtelevat siivous imin työnjaon mukaises eri työpisteissä Alakoulu Turunen Tiina Yläkoulu Karvinen Merja/ Alakoulu Yläkoulu Mustonen Iina Kas nen Anja Pen nen Aila Räty Sirpa Koljonen Raili Lemola Saana Mononen Sanna/ Ronkainen Arja Tietäväinen Raija Kiinteistönhoito Alakoulu Timoskainen Jouko/ Purmonen Tapio Yläkoulu Auvinen Kalevi Osapäivätoimiset 85 % Karhapää Sirpa Huurinainen Raija Huovinen Marja/ Purmonen Sirpa Kanslia Laakkonen Elina Alakoulu/lukio ke, to, pe Yläkoulu ma, 26

27 Hammastarkastuksiin oppilaat kutsutaan kirjeitse yksilöllisen tarpeen perusteella. Kirje lähetetään ko in. Muut hoitoajat sovitaan henkilökohtaises. Ellei vara u aika sovi, pitää siitä ilmoi aa hyvissä ajoin etukäteen hammashoitolaan. Parhaiten yhteyden saa puhelimitse ma-pe klo 8:00 10:00, puhelinnumero on Hammashoito on maksutonta alle 18-vuo aille, mu a peruu ama omasta poisjäännistä laskutetaan 15 vuo a täy äneiltä 36,20. Hammaslääkärit/hammashoitajat: Helka Taskinen /Rii a Paloheimo Jukka Sahlsten /Tarja Ke unen Päivi Miinalainen/Tuula Varis Suuhygienis t: Katariina Kui nen Katariina Filander Koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon tavoi eena on turvata jokaiselle lapselle ja nuorelle tervekasvu ja kehitys luoda perusta terveelle aikuisuudelle huoleh a lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja terveyden edistämisestä osana kunnan perhepalveluverkostoa, koulun oppilashuoltoa ja oppilaitoksen yhteisöä ehkäistä syrjäytymistä, sairauksia, ongelmia, terveyserojen syntymistä tehdä yhteistyötä vanhempien, oppilaiden ja muiden toimijoiden kanssa (koulun henkilökunta ja muu terveydenhuollon henkilöstö). Oppilaan tarkastus sisältää ikäluokkaan kuuluvat seulontatutkimukset ja neuvonnan. Laajat tarkastukset pidetään 1., 5. ja 8. luokalla. Laajaa terveystarkastusta kuvataan koko perheen hyvinvoin katsauksena ja se sisältää terveydenhoitajan ja lääkärin tapaamisen, sekä ennakkoon täyte ävät kyselylomakkeet huoltajille ja oppilaalle. Kaikkiin laajoihin terveystarkastuksiin kutsutaan mukaan myös oppilaan huoltajat. Terveydenhoitaja on yhteydessä tarkastuksen ajankohdasta. Nuorison terveystodistus kirjoitetaan tarvi aessa kouluterveydenhuollossa 15 vuo a täy äneille nuorille, laajan terveystarkastuksen yhteydessä. Todistus on voimassa viisi vuo a tarkastuspäivämäärästä, ellei lääkäri määrää lyhyempää voimassaoloaikaa. Koululääkäri laa i todistuksen yhdessä terveydenhoitajan kanssa. Todistus on maksuton. Todistus kirjoitetaan jatko-opintoja, amma llista koulutusta, mopo- ja ajokor n suori amista sekä työelämään tarvi avan terveyden lan todistamista varten. Nuori saa lääkärintarkastuksen jälkeen mukaansa Nuorison terveystodistuksen kahtena kappaleena. Uu a lääkärintodistusta tarvi aessa nuoren tulee aina allekirjoi aa ja päivätä uusi todistus, edelly äen e ei hänen terveyden lassa ole tapahtunut merki äviä muutoksia. Koululääkärin vastaano oaikoja antavat kouluterveydenhoitajat. Rokotukset annetaan valtakunnallisen rokotusohjelman mukaan, uutena syksystä 2013 alkaen HPV (Human papillooma)- rokote 6. luokkalaisille tytöille. Mikäli perhe haluaa oppilaalle ilmaisen kausi-in uenssaroko een perussairauden perusteella, on asiasta hyvä sopia syksyllä terveydenhoitajan kanssa ennen rokotusten antamista. Rokotusten alkamisesta edotetaan paikallislehdessä ja kunnan ko sivulla. Rokotustodistus (Terveyskor ) Yhteenveto rokotuksista annetaan yhdeksännellä luokalla kaikille oppilaille. 27

ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT

ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT Virka-n Virka Sijoi tus kou lu Viranhaltija umero 01 Luokanopetta ja Hatun koulu Antti Immonen Hatun koulu Päivi Pesonen 03 Luokanopettaja Hatun koulu Haetaan täyttölupaa

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Suunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet - ohjauksen eettiset periaatteet toimintatavat -vuosikellot alakoulu ja yläkoulu työn

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä. Kalevankankaan koulu Henkilökuntakokous 25.5.2011 TURVALLINEN OPISKELUYMPÄRISTÖ JA JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1. JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE Perusopetuslain 29 :n mukaan opetukseen osallistuvilla

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt 1 Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt Kasvatus- ja sivistyslautakunta 31.8.2011 64 2 SISÄLLYS 1. SÄÄNTÖJEN TARKOITUS JA SOVELTAMISALUE...3 1.1. Järjestyssääntöjen tarkoitus...3 1.2. Viittaukset

Lisätiedot

Oppilaanohjauksen malli

Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Elina Palosaari 2015 Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) 2629 653 050 3101653. apulaisrehtori Matti Palmunen (02) 2629 257 050 4323625 LUOSTARIVUOREN KOULUN OPISKELUOPAS 2015 2016 1 Oppilaan nimi: luokka: KOULUN YHTEYSTIEDOT LUOSTARIVUOREN KOULU Luostarinkatu 13, 20700 Turku http://info.edu.turku.fi/luostarivuori/ KOULUN HENKILÖKUNTA

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä Ohjaus esiopetuksessa Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua Koulumaiseen toimintaan perehtyminen Erityisen tuen tarpeiden kartoitus Yhteistyö

Lisätiedot

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA Voimassa 1.11.2014 alkaen 1 KOULUN ALUE, TILAT JA KOULUMATKAT Koulun alueena pidetään koulurakennusta, koulun pihaa sekä kaikkia,

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta 28.9.2017 Ryhmä 16X Tärkeitä asioita kakkosella 1/3 Opintojen seuranta onnistuu parhaiten Wilman kautta. Huom! Huoltajan Wilma-tunnukset ovat voimassa siihen

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:

Lisätiedot

Koulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta 13.6.2012 37

Koulu/päiväkoti: Oppilas: Hyväksytty Opetuslautakunta 13.6.2012 37 Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) (salassa pidettävä) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Henkilötiedot Päiväys Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Yksilöllistäminen koulutus ja kasvatusjärjestelmässä

Yksilöllistäminen koulutus ja kasvatusjärjestelmässä Yksilöllistäminen koulutus ja kasvatusjärjestelmässä Käytännöt ja strategiat nyt ja tulevaisuudessa Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 20.4.2009 PERUSOPETUSLAKI 3 Opetuksen järjestämisen perusteet

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO

NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista

Lisätiedot

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016

Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulun vuositiedote lukuvuodelle 2015-2016 Karstulan peruskoulu muodostuu Tolppilasta, vuosiluokat 0 6 ja Laaksolasta, vuosiluokat 7 9. Yhteystiedot Laaksola Tolppila osoite Koulutie 13,

Lisätiedot

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,

Lisätiedot

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin:

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: 4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: Erityisen tuen päätöspäivä: Päätöksen tekijä: Opetuksen

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

lisäksi keväällä 1 päivä myöhemmin sovitun mukaisesti

lisäksi keväällä 1 päivä myöhemmin sovitun mukaisesti ************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2014-15 ************************************************************************ 1. Koulun

Lisätiedot

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja. Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta kasvaa, ja monet asiat pitää hoitaa

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA 21.5.2019 Järvenperän koulu Järvenperän koulu 1 Muutoksia koulutyössä Koulussa ollaan noin 30 tuntia viikossa eli tavallisesti

Lisätiedot

Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA

Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA Keuruun kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUEN KÄYTÄNNÖN JÄRJESTÄMISEEN LIITTYVÄT LINJAUKSET KEURUULLA 2 1. OPPIMISEN KOLMIPORTAINEN TUKI Jokaisella oppilaalla on oikeus

Lisätiedot

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14

Luokka 1 2 3 4 5 6 7 8 9 A 13 13 9 13 12 14 Koulu: Iisveden koulu Lukuvuosi: 2014-2015 Virat ja toimet Viran ja toimen nimike Määrä Lisätietoja Rehtori Luokanopettaja 4 yhdellä rehtorin tehtävät Aineen lehtori Erityisopettaja Erityisluokanopettaja

Lisätiedot

Kota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen

Kota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen Kota- hanke Kohdennetun tuen antaminen 1 Joustava yksilöllisen llisen oppimisen pienryhmä Toiminnan tavoitteena on: Lähikouluperiaatteen turvaaminen/säilytt ilyttäminen ja soveltaminen Torkinmäen koululle

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015

Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Ojakkalan koulu Koulutiedote Lukuvuosi 2014-2015 Koulun alkaessa Vuodet eivät ole veljiä keskenään! Kun viime kouluvuosi polkaistiin käyntiin tutuilla opettajilla ja muulla henkilökunnalla, niin tämä vuosi

Lisätiedot

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Perusopetuslaki 15 2 mom. (477/2003) mukaan Jokaisella oppilaalla on oikeus saada opetuksen lisäksi ohjausta. 1.8.2016 voimaan tulevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16

************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16 ************************************************************************ Saaren koulun työsuunnitelma lukuvuonna 2015 16 ************************************************************************ 1. Koulun

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 Toisen asteen koulutus: LUKIO - KOULUTUS AMMATILLINEN KOULUTUS

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja

Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015. Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja Havukosken koulun yhteishakuilta 24.11.2015 Saija Tikkanen Oppilaanohjaaja PÄÄTTÖARVIOINTI Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 SISÄLLYS 1. OHJAUSTYÖN TAVOITTEET 1.1. Mitä ohjaus on? 1.2. Hyvän ohjauksen kriteerit 1.3. Ohjaustyön tavoitteet vuosiluokilla 1-2: Koululaiseksi kasvaminen

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala Kolmiportainen tuki Marjatta Takala 14.9.2011 1 Integraatio ja inkluusio Meillä on erityiskouluja ja -luokkia Integroitujen määrä lisääntyy koko ajan Inkluusio tavoitteena Erityinen tuki Tehostettu tuki

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Tehostettu tuki käytännössä

Tehostettu tuki käytännössä Tehostettu tuki käytännössä - mitä se on ja miten tukea tehostetaan? Pyhäntä 29.2.2012 Raisa Sieppi, ohjaava opettaja Kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki Erityisen tuen päätökseen ja HOJKSiin

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

Maahanmuuttajien joustava perusopetus

Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella Aija Vartiainen, Kontiolahden koulu, tammikuu 2008

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin. 22.9.2012 Mika Sarkkinen

Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin. 22.9.2012 Mika Sarkkinen Ohjeita kolmiportaisen tuen käytänteisiin 22.9.2012 Mika Sarkkinen Yleinen tuki Oppilaalla 1-2 tukimuotoa samanaikaisesti käytössä tukimerkinnät Wilmaan Kun huomataan vahvemman tuen tarve, tehdään pedagoginen

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

Ohje HOJKS:n laadintaan

Ohje HOJKS:n laadintaan Ohje HOJKS:n laadintaan Luonnos 1 HOJKS 1.1 Perustiedot 1.2 Asiakirja 1.3 Opetuksen ja tukitoimien järjestäminen 1.4 Tukimuodot 1.5 Oppiaineet 1.6 Muut palvelut 1.7 Laatimisessa on hyödynnetty seuraavia

Lisätiedot

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016 TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla

Lisätiedot

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino

Pakilan yläasteen koulu. Lukuvuosi Vanhempainaamu Rehtori Juha Leino Pakilan yläasteen koulu Lukuvuosi 2018-2019 Vanhempainaamu 7.9.2018 Rehtori Juha Leino Ruokailu koulussa Suositellaan kännykkävapaaksi ajaksi 300/366 lautasta per päivä Syksyllä 2018 9.luokkalaiset poissa

Lisätiedot