(Alustus, jonka pidin Lieksan Tukipisteessä Lasten Kuntoutuksen Foorumissa )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "(Alustus, jonka pidin Lieksan Tukipisteessä Lasten Kuntoutuksen Foorumissa 29.11.2012)"

Transkriptio

1 Johdonmukainen kasvatus ja tunteet. (Alustus, jonka pidin Lieksan Tukipisteessä Lasten Kuntoutuksen Foorumissa ) Olen Eeva Salakari, asun Enossa ja olen kahden pojan äiti. Piirrän teille kaaren perheeni elämästä omasta näkökulmastani vuodesta 2004 tähän päivään asti samalla kertoen itsestäni ja tunteistani äitinä, nuorena ja aikuisena naisena, opiskelijana, sotilaana, muusikkona, opettajana, yrittäjänä ja järjestöaktiivina. Samalla tämä on eräänlainen kasvutarina. Poikani Aapeli syntyi syksyllä 2004, pitkään toivottuna ja odotettuna. Synnytys tosin käynnistettiin viikkoa ennen laskettua aikaa vakavan raskausmyrkytykseni takia. En koko raskausaikana uskaltanut luottaa siihen, että tämän raskauden myötä minusta ihan oikeasti tulisi äiti, olinhan niin monta kertaa pettynyt ja välillä ehtinyt iloitakin raskaaksi tulemisesta kunnes raskaus päättyi keskenmenoon. En suostunut ostamaan vauvatarvikkeita etukäteen vaan mieheni hankki ne viikko ennen pojan syntymää. En osannut suhtautua vauvaani äitinä. Olin tuolloin vasta 21-vuotias ja Aapeli oli ensimmäinen vauva, jota olin ikinä pitänyt sylissä. Aapelin kanssa imetyskin oli hankalaa, poika oli minulle vain otus, joka vain vaatii minulta ja satuttaa minua. Edelleenkin, kun puhun tuosta ajasta, huomaan usein puhuvani Aapelista nimellä "se vauva". Minulla oli kovat paineet näyttää kaikille, että minä, nuoresta iästä ja tukiverkon puuttumisesta huolimatta, pärjään äitinä ja opiskelijana. Olin muuttanut Pirkanmaalta Kuopioon opiskelemaan musiikkia ammattikorkeakouluun ja mieheni opiskeli tekniikkaa samassa koulussa. Kukaan ulkopuolinen ei pystynyt näkemään, mitä tunsin ja kuinka eksyksissä olin. Saatoin vaihtaa pojan vaatteet useaan kertaan ennen neuvolaa ja puhdistin joka ikisen ihopoimun, ettei varmasti tule sanomista. Imetin pojan uneen aina ennen kuin joku tuli kylään tai kun lähdimme johonkin, ettei hän vain itkenyt julkisesti. Kukaan ei saanut minkäänlaista aihetta sanoa minua huonoksi äidiksi tai arvostella lapseni käytöstä. Kun joku kysyi arjesta tai jaksamisesta, kaikki oli aina todella hyvin. Ei vain voinut sanoa, että tarvitsen apua tai että en jaksa. Jälkikäteen olen miettinyt, että minulla oli varmasti tuolloin se kuuluisa synnytyksen jälkeinen masennus. Minä ymmärrän hyvin äitejä, jotka ravistavat vauvaansa. Ymmärrän, mutta en hyväksy ravistelua. Meillä oli Aapelin kanssa monesti tilanne, että Aapeli itki sängyssä ja minä olkkarin tai keittiön lattialla. Minun oli pakko mennä eri huoneeseen rauhoittumaan, jotten olisi tehnyt lapselle mitään. Vähät unet ja masentunut mieli sekä olemattoman tukiverkon tuoma turvattomuus ja yksinäisyys tuovat ihmisessä esiin uskomattomia piirteitä. Vauva-arjen ohella sekä minä että mieheni opiskelimme. Vaihdoimme hyppytunneilla vahtivuoroa ja tervehdimme ovenraossa, lisäksi minä kävin soittotunneilla ilta-aikoina. Kaikki sujui kun laitettiin sujumaan. Arki oli hyvin mekaanista. Reilun vuoden ikäisenä Aapeli meni päiväkotiin, jossa jo kotioloissa harjoittelemamme päivärytmi vahvistui. Ruokailut ja nukkumaanmenoajat ovat olleet samat alusta asti ja edelleen. Olen ollut tarkka siitä, että lapset ovat kahdeksalta nukkumassa, jolloin vanhemmillekin jää pieni hetki hengähtää ennen omaa nukkumaanmenoa. Lisäksi tämä rytmi tuo turvallisen olon lapsillekin. Vuoden 2006 loppupuoli oli perheemme kannalta hyvin käänteentekevä. Isäni kuoli äkillisesti syyskuussa, muutama päivä ennen Aapelin 2-vuotissyntymäpäivää. En pysähtynyt käsittelemään surua vaan vein pojan päiväkotiin normaalisti ja kävin koululla olemassa. Samalla järjestin syntymäpäiväjuhlia Aapelille.

2 Seuraavalla viikolla näin Muusikko-lehdessä ilmoituksen Karjalan sotilassoittokunnassa olevasta avoimesta käyrätorvensoittajan paikasta. Käytin hyväkseni loistavan tilaisuuden käydä harjoittelemassa koesoittotilaisuudessa soittamista. Yllätyksekseni sainkin sen työpaikan. Seurasi muutto Pohjois-Karjalaan. Mieheni oli silloin töissä Iisalmessa, joten muutin Aapelin kanssa kahdestaan Kontiorantaan. Rakensimme pojan kanssa tarkat päivärutiinit ja systeemit kaikkiin mahdollisiin arkielämän tilanteisiin. Minusta ja Aapelista kasvoi yhtenäinen tiimi ja pärjäsimme todella hyvin kahdestaan. Aapeli auttoi minua nostamaan hänet ostoskärryihin ja pois sieltä. Pystyin luottamaan siihen, että kun sanoin Aapelille, että: "pysy tässä kun äiti ottaa rahaa automaatista", niin Aapeli ei lähtenyt mihinkään eikä juossut autojen alle vaikka olikin hyvin vilkas poika. Aapeli kasvoi jo varhain aikuiseksi ja hänen kanssaan pystyi juttelemaan hyvinkin hankalista asioista jo kolmevuotiaana. Aapeli sopeutui hyvin minun todella omituisiin sotilassoittajan työaikoihini ja sitä myötä pitkiin hoitopäiviin ja moniin varahoitopaikkoihin. Minun puolivuotinen viikkoyksinhuoltajuuteni oli hyvin rankkaa aikaa myös parisuhteellemme. Minua ahdisti todella paljon, että mieheni tuli aina viikonlopuksi kotiin sotkemaan minun ja Aapelin hyvät rutiinit. Noihin aikoihin ajattelimme ensimmäisen kerran avioeroa. Mieheni irtisanoutui työpaikastaan ja muutti luoksemme. Vuoden 2007 alkusyksystä muutimme Enoon, josta löysimme meille sopivan talon ja aloimme suunnitella perheenlisäystä. Toinen poikamme Aku syntyi syyskuussa Tätä ennen olin saanut suoritettua työni ohessa musiikkipedagogin opinnot loppuun. Kun Aapeli täytti viisi, hän pääsi psykologin tutkimuksiin ja sai lähetteen neurologille. Tästä menikin sitten kaksi vuotta siihen, kun oikeasti päästiin neurologin vastaanotolle. Vastaanotolla taas meni n. kaksi minuuttia siihen, että Aapeli sai ADHD diagnoosin. Oireet olivat aika selvät. Tässä asiassa on mielestäni niin suuri epäkohta tässä yhteiskunnassa, että sille ihan oikeasti pitää tehdä jotakin. Miksi rahoja ei kohdenneta lapsiin? Lapsista kasvaa nuoria, aikuisia ja lopulta vanhuksia. Jos lasten ongelmiin ei puututa silloin kun ne ovat lasten ongelmia, lapsista kasvaa pahoinvoivia nuoria eikä välttämättä aikuisia ollenkaan. Tuon kahden vuoden jonotuksen aikana Aapeli kasvoi kouluikäiseksi, mutta ilman diagnoosia hän ei saanut apua. Ei terapiaa eikä lääkitystä. Hän kasvoi kouluikäiseksi, mutta ei koulukypsäksi. Älyttömän fiksu ja älykäs poika, mutta hän ei ollut koulukypsä, koska ei jaksanut keskittyä tunneilla. Aapeli kävi esikoulun siis kahdesti. Kun toinen poikani syntyi, Aapeli oli neljävuotias ylpeä isoveli. Aapelin käytöshäiriöt normaalilla mustasukkaisuudella lisättynä tekivät minun elämäni todella raskaaksi. Kahden pojan äitinä olemisessa raskainta ei ollut pienen vauvan hoito, vaan hänen isoveljensä oikuttelut, kiukkukohtaukset, jatkuva höpöttäminen ja vauhti. Akun vauva-aika oli todella erilaista kuin Aapelin. Toisaalta olin ehtinyt harjoitella äitinä olemista jo neljä vuotta, mutta toisaalta Aku oli vauvasta asti helpompi tapaus. Hän osasi imeä jo synnytyssalissa ja ison neljä ja puolikiloisen kokonsa ansiosta hänen käsittelynsä oli helppoa. Toisen lapsen kohdalla osasin jo ottaa rennommin ja uskalsin luottaa omaan osaamiseeni äitinä. Lisäksi äidilliset tunteet syntyivät minussa heti kun sain Akun syliini. Hän oli sairaalassa muista vauvoista erottuva ja sen sijaan, että

3 ihmiset olisivat ihastelleet pientä ihmistä, he kauhistelivat hänen suurta kokoaan. Minulle hän oli ja on edelleen minun pieni vauvani. Akun ensimmäisen vuoden aikana tuli talouden taantuma ja mieheni irtisanottiin silloisesta työpaikastaan paikallisessa sähköliikkeessä. Rahat olivat todella vähissä ja äitysloman jälkeen minulla ei ollut mahdollisuutta jäädä hoitovapaalle vaan oli palattava töihin. Olisin halunnut olla kotona pojan ensimmäisen vuoden ajan imetyksen takiakin, mutta minun oli palattava töihin ja lopetettava imetys sotilassoittajan työaikojen takia. Saatoin olla viikonkin yhtä mittaa pois kotoa. Aloin potea syyllisyyttä. Jatkuvaa syyllisyyttä ihan kaikesta. Kun olin kotona, minulla oli syyllinen olo, kun en ollut harjoittelemassa ja palauttamassa itseäni soittokuntoon pitkän äitiysloman jäljiltä. Kun olin töissä, koin syyllisyyttä siitä, etten ollut kotona. Keikkamatkoilla minua ahdisti olla erossa pojista, kun tiesin, kuinka rankkaa heillä on olla ilman äitiä ja kuinka rankkaa miehelläni on yksin lasten kanssa. Tämä jatkuva syyllisyys ja huoli jäi johonkin syvälle vaikuttamaan tuleviin kokemuksiini. Työttömyysaikanaan mieheni opiskeli itselleen kylmäainepätevyydet, kävi yrittäjyyskurssin ja perustimme yhdessä energia-alan yrityksen nimeltä Anthar Oy. Aloin hoitaa yrityksen markkinointia ja kotisivujen ylläpitoa omien töideni ohella. Yrittäjyys vei mieheni kaiken vapaa-ajan ja minun työni vei paljon yhteistä aikaa. Meillä ei ollut enää aikaa eikä voimia keskittyä perheen tiukkoihin rutiineihin, joista osa tietysti säilyi, mutta paljon pääsi tapahtumaan lipsumista mm. ruoka-ajoista. Jos Aapeli kiusasi yläkerrassa pikkuveljeään, emme jaksaneet lähteä puuttumaan tilanteeseen vaan huusimme hänelle alakerrasta. Myös jotkin iltarutiinit saattoivat jäädä pois vanhempien väsymyksen vuoksi. Olen synesteetikko eli hahmotan asiat väreinä. Olen aina maalannut ja tehnyt taidetta. Vuoden 2010 aikana taideteokseni alkoivat muuttua ja värit ja sävyt hävisivät töistäni. Olin jatkuvasti väsynyt, kiukkuinen ja alakuloinen. Mikään ei kiinnostanut. Soittaminen kuulosti samalta kuin ennen, mutta en huomannut innostuvani siitä yhtään. Kävin lääkärissä väsymyksen takia ja lopulta todettiin kyseessä olevan masennus, johon aloitettiin lääkitys. Tästä alkoi elämäni rankin vuosi. Lääke ei sopinut minulle ja sain hankalia sivuoireita, joista ahdistus oli pahin ja vaarallisin. Olin hyvin itsetuhoinen. Kävin töissä lääkkeiden voimalla. Otin lääkettä masennukseen ja toista lääkettä masennuslääkkeen sivuoireena tulevaan ahdistukseen. Lääkitystä vaihdeltiin ja testailtiin ja aloitin terapian. En nähnyt itselläni minkäänlaista tulevaisuutta. Yritin olla äiti, mutta lasten näkeminen hirvitti ja masensi ja ahdisti entisestään, koska koin heidänkin tulevaisuutensa lohduttomana. Kotona en jaksanut tehdä mitään. Makasin sohvalla ja usein jätin koko perheeni alakertaan ja poistuin vain makuuhuoneeseen, jossa makasin kattoa tuijottaen ilman mitään mielenkiintoa mihinkään. Olimme aivan yksin. Minun sukuni oli Tampereen seudulla ja mieheni suku Kuopion seudulla. Joka aamu, kun lähdin töihin, pelkäsin, että en enää palaa kotiin. En luottanut itseeni yhtään, sillä tiesin, että jos oloni menee riittävän hankalaksi, minä voisin tehdä itselleni jotakin. Missään vaiheessa sairauttani en ollut vaarallinen kenellekään muulle kuin itselleni. Vuoden 2011 keväällä vointini alkoi kohentua ja aloin suunnitella töihin paluuta pitkien sairauslomajaksojen jälkeen. Vointini oli jo niin hyvä kesällä, että otin kotiimme uuden perheenjäsenen, kolmivuotiaan kodittomaksi jääneen Mikki-koiran. Mikistä tuli paras ystäväni ja aloin kouluttaa sitä koirien tavoille. Koiran kasvatuksessa pitää olla johdonmukainen, selkeä ja luotettava. Koirankasvatuksesta osaisin puhua paljon vakuuttavammin kuin lasten kasvatuksesta.

4 Aloitin työt elokuun alussa. Elokuun viides päivä jäin sairaslomalle ja majoituin kolmeksi kuukaudeksi Paiholan sairaalaan itsetuhoisuuden ja vaikean masennuksen takia. Pyysin apua miehelleni, joka jäi nyt yksin lasten kanssa. Tiesin, että minun oli paras olla sairaalassa toipumassa, mutta tiesin myös sen, että mieheni ei pärjää yksin. Edes tässä tilanteessa emme saaneet apua läheisiltä emmekä muualtakaan. Lapsiperheet saavat apua vain lastensuojelun kautta, joten tein lapsistani lastensuojeluilmoituksen. Koko kolmikuukautisen sairaalajaksoni ajan yritin saada perheelleni apua, sitä kuitenkaan saamatta. Vasta kun pääsin kotiin, lastensuojelu myönsi meille siivousapua ja saimme myös tukiperheen, jotta saamme välillä mieheni kanssa hengähtää ja lepuuttaa korvia. Asiat alkoivat pikkuhiljaa sujua ja vointini kohentua hyvin hitaasti. Välillä taistelin eroon lääkeriippuvuuksista ja välillä saatoin ottaa isoja yliannostuksia lääkkeitä, kunnes mieheni piilotti unilääke ja ahdistuslääkepurkit ja sain niitä vain häneltä pyytämällä. Pikkuhiljaa värit alkoivat palata. Yhtäkkiä huomasin miettiväni keinoja helpottaa poikani elämää. Hän ei ollutkaan enää rasite minulle vaan halusin auttaa häntä. Minun kävi häntä sääliksi, koska hänen elämänsä oli niin hankalaa. Kävimme toimintaterapiassa, josta emme kokeneet hänen hyötyvän millään tavoin. Hän söi lääkkeitä, joista hän ei saanut apua. Laiha poika vain laihtui entisestään lääkkeiden sivuvaikutuksena. Tuli kesä ja tapasin erään äidin, joka kehotti olemaan uskomatta adhd-diagnoosia ja kertoi pojastaan, joka oli kärsinyt sensorisen integraation häiriöstä. Hänen tarinansa kuulosti kovin tutulta. Sain myös vahvistusta epäilylleni; Aapeli ei vaikuttanut adhd-pojalta vaikka suuri osa hänen oireistaan sopikin diagnoosin alle. Hän pystyy välillä keskittymään, mutta välillä ei ja hänellä on yliherkkiä ja aliherkkiä aisteja. Otin yhteyttä neurologiin sähköpostilla ja kyseenalaistin Aapelin diagnoosin ja ehdotin sensorisen integraation häiriön pohtimista. Saimme ajan vastaanotolle, jossa todettiin tämä kyseinen vaiva kuitenkaan adhd diagnoosia purkamatta. Aapeli aloitti koulun ja samaan aikaan Honkalampisäätiön terapian. Koulunkäynti on ollut jatkuvaa taistelua ja sinnittelyä. Aapeli on aina myöhässä. Koulumatka kestää yllättävän kauan. Matkalla on paljon aistiärsykkeitä, jotka hidastavat Aapelin kulkua. Koulu on ottanut kiitettävästi vastaan ideoitani Aapelin olemisen helpottamiseksi. Aapeli saa syödä purkkaa tunnilla, koska se auttaa häntä keskittymään, hänellä saa olla stressipallo, jota voi puristella kun pitää kuunnella tarkasti. Avustajat olivat jopa ommelleet ohjeideni mukaan terapiakäärmeitä, joita voi pitää sylissä, ja joiden paino auttaa keskittymään ja pysymään aloillaan. Koulunalun kanssa samoihin aikoihin palasin takaisin töihin. Olin soittokunnassa kunnes kuulin, että olen Puolustusvoimien rakennemuutoksen vuoksi muutoksen kohteena enkä saa soittajan paikkaa puolustusvoimilta. Tämä uutinen vei jälleen soittomotivaationi ja pyysin päästä muihin tehtäviin. Nykyään opiskelen oppisopimuksella merkonomiksi prikaatin esikunnassa tavoitteena saada työpaikka Puolustusvoimien Joensuun alueelle perustettavasta palvelukeskuksesta. Sain yhtäkkiä normaalien ihmisten säännölliset työajat, mutta koska minulla olikin pitkästä aikaa paljon energiaa ja halusin itse vaikuttaa tulevaisuuteeni, perustin oman toiminimen. Honkalampisäätiön käyttämistä leluista sain idean alkaa edustaa Leikkien leluja ja nyt oman yritykseni puitteissa esittelen kehittäviä leluja lelukutsuilla, opetan käyrätorvensoittoa yksityisoppilaille, edustan Marja Entrich kosmetiikkaa ja myyn valmistamiani käsitöitä ja taideteoksiani. Energiani ei lopu vielä tähän vaan toimin useassa järjestössä aktiivisesti. Olen Pohjois- Karjalan adhd-, autismi- ja dysfasiayhdistys Aksoni ry:n kotisivuvastaava ja perustin Aksonille myös suljetun facebook-ryhmän, jonka jäseneksi pääsee kun pyytää sitä minulta. Olen myös Lapsiperheiden etujärjestö Lape ry:n Pohjois-Karjalan aluevastaava ja aloittelen sen toimintaa Pohjois-Karjalassa, perustin Lape ry:n

5 Pohjois-Karjalan alueen ryhmänkin facebookiin. Lisäksi vien Rekku Rescue ry:n toimijoille Pirkanmaalle koiran- ja kissanruokalahjoituksia sekä markkinoin sitä tällä alueella. Yritykseni puitteissa alan pitää keväällä Aksoni ry:n tilaamia monitaiteellisia kursseja erilaisille erityisryhmille kuten dysfaatikkoaikuiset ja adhd lapset jne. Kullekin erityisryhmälle on räätälöity omiin tarpeisiinsa sopiva kurssi, jonka perusideana on oppia ilmaisemaan itseään taiteen ja musiikin avulla, kun kielellinen ilmaisu muuten on hankalaa ja jopa mahdotonta. En ole terapeutti vaan opettaja ja tarkoitus on tarjota harrastusmahdollisuus, joka tukee erityistuen tarpeessa olevia ihmisiä ja heidän läheisiään. Kaikista vastoinkäymisistä voimaantuneena koen, että nyt on minun vuoroni auttaa muita.

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on

Lisätiedot

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?

Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,

Lisätiedot

Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku.

Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku. Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku. KT Merja Paksuniemi Verkostotutkija Siirtolaisuusinstituutti Yliopistonlehtori Lapin yliopisto Lapsuuden

Lisätiedot

Lapsiperheet. Barnfamiljer. Lasten kotihoitoa puitiin mediassa Lape mukana keskustelussa. Kokemus muutti sairaanhoitajan yrittäjäksi.

Lapsiperheet. Barnfamiljer. Lasten kotihoitoa puitiin mediassa Lape mukana keskustelussa. Kokemus muutti sairaanhoitajan yrittäjäksi. LAPSIPERHEIDEN ETUJÄRJESTÖ R.Y. - barnfamiljernas Intresseorganisation r.f. - JÄSENLEHTI 02/2012 Lapsiperheet Barnfamiljer 02/2012 http://www.lape.fi Lasten kotihoitoa puitiin mediassa Lape mukana keskustelussa

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen LAPSEN SURU Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen Lapsen maailma Lapset ymmärtävät asiat omalla tavallaan ja vaikka ahdistuisivatkin, he saavat itsensä kokoisia kokemuksia elämänsä rakennusaineiksi. Aikuinen

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

Skitsofrenia. Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän aikaa sairastaneille. Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus

Skitsofrenia. Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän aikaa sairastaneille. Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Skitsofrenia Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän aikaa sairastaneille Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Skitsofrenia Mitä se tarkoittaa? Tietoa skitsofreniasta pidemmän

Lisätiedot

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015 Esikoulu- / kysely 2015 Tutkimuksen tuloksia käytetään parantamaan esikoulujen ja päiväperhekotien laatua Göteborgissa. Vastaa kysymyksiin omien, vanhempana tai huoltajana saamiesi kokemusten pohjalta.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä Yhdessä oleminen Pirkko Elomaa-Vahteristo ja kohtaaminen 21.10.2010 turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry Pirkko Elomaa-Vahteristo

Lisätiedot

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat

Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Ajatuksia ikääntyvien palomiesten peloista Tuula Mattila/ Uudet Tuumat Tuula Mattila/ Uudet Tuumat 6.5.2014 1 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää ikääntyvien palomiesten pelkoja ja pelkojen vaikutusta

Lisätiedot

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014 Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä hanke 2009-2014 Tuon lapsen kanssa on sitten kummallista olla. Toisaalta tuntuu, että syli kuin syli kelpaa, mutta sitten kun tosipaikan tullen yritän ottaa syliin

Lisätiedot

Koska naapurit olivat kaataneet puun meidän pihalle, he korjasivat sen pois.

Koska naapurit olivat kaataneet puun meidän pihalle, he korjasivat sen pois. JATKA LAUSETTA. PLUSKVAMPERFEKTI + IMPERFEKTI Kun minä olin syntynyt, olin pieni vauva. Kun me olimme kuorineet perunat, keitimme ne. Sitten kun perunat olivat kiehuneet, söimme ne kastikkeen kanssa. Koska

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskenmeno Raskauden keskeytyminen ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai vauvan ollessa alle 500g

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN 1 Posion neuvola/päivähoito 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA /LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Syntymäaika: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET

Lisätiedot

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE

SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE SISARUKSENA KESKOSVAUVALLE Onneksi olkoon pikkusisaruksestasi! Perheeseenne on syntynyt uusi perheenjäsen ja sinusta on tullut isosisko tai isoveli. Pienen sisaruksesi syntymä on ollut sinulle varmasti

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Vahvuutta vanhemmuuteen seminaari Anne Viinikka Folkhälsan auditorio 29.9.2011. Vanhempien ja ohjaajien kokemuksia perheryhmistä

Vahvuutta vanhemmuuteen seminaari Anne Viinikka Folkhälsan auditorio 29.9.2011. Vanhempien ja ohjaajien kokemuksia perheryhmistä Vahvuutta vanhemmuuteen seminaari Anne Viinikka Folkhälsan auditorio 29.9.2011 Vanhempien ja ohjaajien kokemuksia perheryhmistä Voiko näillä eväillä vanhemmaksi ryhtyä? Itsekin kun olen vajaa, kaipaan

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

VAUVAN TARVEKARTTA POHDITTAVAKSI VANHEMMILLE

VAUVAN TARVEKARTTA POHDITTAVAKSI VANHEMMILLE VAUVAN TARVEKARTTA POHDITTAVAKSI VANHEMMILLE Tarvekartan tekijät : Vauvat näkyväkäsi-työryhmä / Kivikko, Helsinki: Aalto Tiiu, Alarto Liisa, Jurvelin Åvist Sari, Laaninen Katri, Lukka Kirsi, Manninen Eija,

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Masentuneiden äitien hoitoketju Seinäjoen seudun terveysyhtymä 2007 Psykologi Pirjo Kauma Terveydenhoitaja Hilkka Pyylampi 24.10. 2007 MASENTUNEIDEN ÄITIEN HOITOKETJU SEINÄJOKI 2007 HALU NÄHDÄ, ROHKEUS

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ

KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ KASVATUS, OPETUS JA KUNTOUTUS ELÄMÄNLAADUN KEHITTÄJINÄ Kukka-Maaria Vänskä (@riihimaki.fi) OPETUKSEN TAVOITTEENA UUDEN ASIAN TAI TAIDON OPPIMINEN TERAPIAN TAVOITTEENA KEHITYKSEN TUKEMINEN UUSIEN TAITOJEN

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki

Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä. Ylöjärven kaupunki Varhaiskasvatuspalveluiden kysely huoltajille kesäajan järjestelyistä Eri mallien esittely Ylöjärven varhaiskasvatuksessa on toteutettu viimeisen kolmen kesän aikana erilaisia kesäajan järjestelyjä, joilla

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Täyden kympin vapaa-aika

Täyden kympin vapaa-aika Täyden kympin vapaa-aika Miten kuvata hyvinvointia nuorilähtöisesti? Anna Anttila 18.1.2016 Muistele itseäsi noin 10- vuotiaana. Mitä useimmiten halusit tehdä, mikä toi sinulle eniten iloa? Tuottaako tekemisen

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot