Olkkalan seminaari Rajal maa on makeint FM Susanna Eskola RAJOJEN SYNTY JA MAARIIDAT 1600-LUVULLA 1) RAJOJEN SYNTY

Transkriptio

1 Olkkalan seminaari Rajal maa on makeint FM Susanna Eskola RAJOJEN SYNTY JA MAARIIDAT 1600-LUVULLA 1) RAJOJEN SYNTY Niin kauan, kun asutus oli harvaa ja kaikille oli riittämiin luonnonresursseja, pelloiksi sopivia paikkoja, niittyjä ja kalavesiä, niiden hyödyntäminen perustui valtaukseen. Kun maan käyttö muodostui jatkuvaksi, syntyi maahan periytyvä omistusoikeus. 1 Käytännössä jo 1200-luvulle tultaessa kaikella maalla oli jo periaatteessa omistaja luvulla kruunun vallan vahvistuessa katsottiin kruunun periaatteessa omistavan kaiken maan. Talonpojat maksoivat veroilla kruunulle oikeudestaan käyttää maata. Näin talonpojasta tuli selkeästi kruunun alamainen. Peltojen rajat Ennen 1200-lukua kylän pellot sijaitsivat kylän tontin ympärillä ja kullakin talolla oli alkuaan omat aidatut peltokappaleet. Tätä jakoa Eino Jutikkala kutsuu muinaisjaoksi luvulta alkaen ryhdyttiin siirtymään sarkajakoon. Ensimmäiset maininnat Suomessa sarkajaosta ovat 1300-luvulta. Kylän pellot aidattiin kahdeksi erilliseksi vainioksi, jota vuorovuosin viljeltiin toisen lohkon ollessa kesannolla. Pellosta jaettiin kullekin osakkaalle osuus hänen verolukunsa mukaan. Kullakin kylällä oli oma seipäänsä, jonka mukaan mitattiin saran leveys. Pelto jakautui pitkiin kapeisiin sarkoihin ja sarat olivat keskenään vierivieressä naapureiden sarkojen kanssa. Sarat merkittiin omalla rajamerkillä tai paalulla saran päähän, mitään ojia sarkojen välissä ei ollut. Tämä aiheutti usein sekaannuksia kylän pellolla. Omalta saralta ajautui helpostikin toisen puolelle, kun rajaa oli tähystettävä kaukaa saran päästä. Kylän pellon ollessa yhteisomistuksessa, talonpoikien pidemmältä kylästä valtaamat peltolohkot olivat yksityisomistuksessa. Nämä yksityisomistuksessa olleet peltolohkot aiheuttivat usein sekaannusta rajoissa ja riitaisuuksia veroista talonpoikien kesken. Ulkopellon omistajan nähtiin pitävän hallussaan enemmän maata kuin hänen verolukunsa edellytti. 2 1 Orrman 2003, s Orrman 2003, s. 89. Jutikkala 1958, s Ågren 1997, s

2 Metsien rajat 1300-luvulta peräisin olevan maanlain mukaan jokaisen kylän oli oltava rajojen ympäröimä (Rakennuksen kaaren luku 26.). Raja perustui vanhaan nautintaan. Usein kylän rajat olivat jo vakiintuneet ennen kuin ne virallisesti käytiin. Kun kylän metsälle käytiin rajat, oli alue tullut vallatuksi pysyvään, mutta yhteiseen omistukseen. Yhteisen metsän osakkailla oli lupa käyttää metsää. Siellä sai laiduntaa karjaa ja hakea kotitarvepuut. Metsästä sai ottaa haltuun kaskimetsää ja nauttia siitä kolme satoa. Yhteismaahan ei kuitenkaan saanut täyttä omistusoikeutta, se oli vain käyttöoikeus. Maanlaki kielsi pysyvät raiviot (Rakennuksen kaari 32). Maan käydessä vähiin ja arvon kasvaessa etenkin säätyläisosakkaat vaativat luvulla yhteismetsiä jaettavaksi. Jako tapahtui tuolloin verolukujen mukaan. 3 Nityt Niityt olivat tilusten irrallisin osa ja ne aiheuttivat runsaasti riitaisuuksia ja epäselvyyksiä rajoissa samoista syistä kuin ulkopellotkin. Talon niitty saattoi sijaita kaukanakin kylästä, jopa toisen kylän rajojen sisällä erillisenä saarekkeena. Se on saatettu ottaa käyttöön jo ennen rajojen virallista käymistä. Lain mukaan kylän raja väisti vanhassa nautinnassa olleen omistuksen rajan. Tämä muodosti omistusten tilkkutäkin ja runsaasti riitoja rajojen kulusta. Niittyjä otettiin haltuun valtaamalla ne. Ne olivat yksityisessä omistuksessa ja niitä myytiin, vaihdettiin, lahjoitettiin ja annettiin myötäjäisinä. Paikoissa joissa oli laajoja niittyalueita, syntyi yhteisomistuksessa olleita niittyjä. Ne jaettiin verolukujen mukaan. 4 Kalavesien omistus Myös kalapaikoilla oli oltava rajat. Ympärillä olevan maan omistus määräsi kalaveden omistuksen. Kalaveden omistajana oli kylä tai kyläryhmä. Yhteinen kalavesi ei kuitenkaan vaatinut yhteistä kalastusta luvun puolivälistä alkanut isojakokin jätti kalavedet jakamatta. Niiden käytössä säilyikin pisimpään yhteisomistus kuin missään muussa omaisuustyypissä. Kalavesiä oli yhteisomistuksessa vielä 1900-luvun alussa. 5 3 Jutikkala 1958, s. 21, ja 67. Orrman 2003, s Orrman 2003, s Jutikkala 1958, s Jutikkala 1958, s

3 Rajojen veto Rajojen asettaminen tilusten ympärille oli tarkoin säädetty maanlaissa (Rakennuksen kaari 27. luku). Kylien ja ulkopalstojen rajamerkkinä oli viisi kiveä, joista yksi oli keskellä ja neljä ympärillä. Peltojen rajoissa riitti kaksi kiveä, paalu tai kivi ja luu. Jos puita käytettiin rajamerkkeinä, viillettiin niihin rajakirjaan merkitty määrä uurteita, jopa rajantarkastajien puumerkkejä. Puiden kaatuessa tai lahotessa ne pyrittiin vaihtamaan paasiin tai kiviraunioon. 6 2) MAARIIDAT HELSINGIN JA SIPOON PITÄJISSÄ Pro gradu -tutkimukseni Rajamerkkien vartijat Maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä perustuu Heikki Ylikankaan vuonna 1971 esittämään ajatukseen, että 1500-luvun korkean väkivallan tason taustalla oli maanomistusolojen epäselvyydet. Kruunun valta ei pystynyt ylläpitämään laillisuutta ja omistuksen oikeutta, vaan vallitsi vahvimman laki ja terrori. Riidat naapurusten välillä syntyivät usein rajapyykeillä, siitä intouduttiin solvauksiin, joka johti usein väkivaltaan. Oikeuteen mentiin vaatimaan korvauksia väkivaltaan, ei sen syyhyn: maariitaan. Tämä johtui oikeuden heikkoudesta. Se ei pystynyt ylläpitämään laillisia rajoja luvulla kruunun valta vahvistui modernisoituvan valtion ja keskittyvän hallintokoneiston synnyn myötä. Laillisuus lisääntyi ja käräjien tuomiot pystyttiin nyt asettamaan voimaan. Nyt oikeuteen tuotiin itse väkivallan aiheuttaja: maariita. Oikeudessa käsiteltyjen tapausten määrä kasvoi räjähdysmäisesti, samoin oikeudessa käsitellyt maariidat. Väkivallasta tuli vähäpätöinen rikosryhmä. 7 Rajamerkkien vartijat Maariitoja ei ole aiemmin tutkittu systemaattisesti tuomiokirjoja läpikäyden. Tutkin omassa tutkimuksessani erityisesti aatelisten ja talonpoikien välisiä maariitoja. Tätä varten kävin läpi Helsingin ja Sipoon käräjien tuomiokirjat 40 vuodelta: vuosilta Tutkimusalueella asui suurimmaksi osaksi talonpoikia ja alueen aateliset olivat valtakunnan pienaatelia, eli niitä, jotka olivat saaneet lahjoitustilansa pääosin Jutikkala 1958, s Ylikangas 1971, s Ylikangas 1999, s Ylikangas 2000, s Eskola

4 luvun sodissa kruunulle tekemien palvelusten vuoksi. Tämän lisäksi Helsingin ja Porvoon kaupunkien porvarit omistivat maaseudulta maata ja osallistuivat myöskin alueen maariitoihin. 9 Yleinen rikos Maariidat olivat 1600-luvulla yksi suurimmista rikosryhmistä. Ne muodostivat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 4. suurimman rikosryhmän. Kaikista tapauksista 11 % tapauksista oli maariitoja. Maariitoja käsiteltiin kiihtyvään tahtiin 1640-luvulta lähtien luvulla käsiteltiin lähes viisinkertainen määrä maariitoja verrattuna 1630-lukuun. Käräjillä käsiteltyjen tapausten määrän kasvu liittyi oikeuden tehostumiseen. Oikeuteen uskottiin ja nähtiin sen pystyvän turvaamaan omistuksen omavaltaisia naapureita vastaan. 10 Tutkimustulokset Tutkimuksessani havaitsin, että juuri aateliset olivat erityisen hanakoita käräjöimään maariidoista 1600-luvulla. Toisaalta heidän osuutensa oikeudessa käsitellyistä tapauksista oli samassa suhteessa heidän omistamansa maan määrään. Mitä enemmän maata, sen enemmän naapureita, joiden kanssa riidellä. 11 Keskeisimpänä tutkimustuloksena oli havainto, että kruunu kohteli osapuolia aina laillisesti riippumatta riitakumppanien säädystä. Oikeus vaati aina omistukselle perusteita. Se joka pystyi esittämään käräjillä lain määräämän perusteen omistukselleen, voitti riidan. Maanlain Maankaaren 1. luvun mukaan laillinen omistuksen peruste oli kauppa, vaihto, perintö, lahja, pantti tai ikiaikainen nautinta. 12 Ikiaikaisen nautinnan käyttö omistuksen perusteena yleistyi 1600-luvun kuluessa. Se tarkoitti sitä, että kukaan käräjätuvassa oleva ei voinut muistaa riidan alaisen maan kuuluneen kenellekään toiselle, kuin sitä käyttävälle henkilölle. Ikiaikainen nautinta sai alkunsa valtauksesta, mitä kukaan ei kyseenalaistanut, sitä ylläpidettiin työllä. Jos maa vaikutti hylätyltä, oli se kenen tahansa käyttöön otettavissa. Ikiaikainen nautinta oli siis hyvin häilyvä ja epämääräinen omistuksen peruste, kuka tahansa saattoi sen kyseenalaistaa. Tämän vuoksi väkivalta liittyi kiinteästi ikiaikaisen nautinnan kohteena olleisiin omistuksiin. Omistusoikeuden loukkauksia pidettiin yleisesti oikeutettuna syynä väkivaltaan. Yhteisö lähes velvoitti väkivaltaan omistusoikeutta loukattaessa. Jos ei reagoinut, antoi valtaajalle hiljaisen suostumuksensa maansa anastamiseen Eskola 2006, s Eskola 2006, s Eskola 2006, s Eskola 2006, s Korpijaakko 1989, s Ågren 1997, s

5 Näiden lain määräämien omistusten perusteiden lisäksi Sipoon ja Helsingin pitäjissä määrättiin epäselvissä tapauksissa paikallisten uskottujen miesten toimesta suoritettu katselmus, tai oikeudessa esitettiin riidasta aiemmin annettu tuomio tai käytettiin ns. vanhan miehen todistusta. Muistilla ja muistitiedolla olikin maariidoissa usein keskeinen sija. Monesti riitojen yhteydessä lueteltiin yksityiskohtaisesti kaikki maita ympäröivät rajamerkit ja niiden nimet. Katselmuksiin otettiin mukaan usein nuoria poikia, jotta tieto rajojen kulusta säilyisi mahdollisimman pitkään. Eroa oli kuitenkin nähtävissä säätyjen välillä maariitojen rangaistuksissa. Jos toisen omaisuuden oli ottanut haltuunsa hallitsemis- tai omistamistarkoituksessa oli maanlain mukaan kyse vakavammasta omaisuusriidasta: omavaltaisuudesta (wåldverckan). Tästä oli tuomiona 40 mk sakkoa. Jos taas kyseessä oli toisen maan luvaton käyttö (åwerckan) esim. kalastus, metsästys, niitto yms., oli sakkona 3 mk. Tämän lisäksi tuomittiin usein syyllinen korvaamaan esim. pois viemänsä heinän. 14 Aateliset selvisivät riidoissaan usein sakoitta, kun taas talonpojat saivat useammin sakot maksettavakseen, jos heidät todettiin syylliseksi. Tässä suhteessa oikeus näytti suosivan aatelisia. Riidat yhteismetsistä olivat 1600-luvun maariitojen tyypillisin piirre. Etenkin aateliset ja talonpojat riitelivät keskenään yhteismaasta. Tämä johtui lähinnä siitä, että maanlaki salli yhteismaan vapaan käytön, kun taas 1600-luvulla säädettyjen lakien oli tarkoitus rajoittaa tätä käyttöä. 15 Etenkin aateliset ja yhteisöjen suurimmat maanomistajat vaativat yhteismaiden jakoa. Tämä tulikin mahdolliseksi 1600-luvun lainsäädännön myötä. Keskeisimpänä oikeusohjeena jakoon käytettiin vuoden 1647 metsäasetuksen XVI pykälää: Jos yksikin yhteisön jäsen vaatii jakoa, hänen tahtoaan noudatetaan. 16 Aatelisten maariidat lisääntyivät, mitä tiukemmiksi säterien elinehdot kävivät. Tilukset pyrittiin tekemään kannattavammiksi liittämällä naapureiden maita omiin alueisiin. Laittomuuksiltakaan ei aina vältytty. 14 Eskola 2006, s Eskola 2006, s Holmbladin kokoelma, Kuninkaallinen metsäasetus

6 3) RAALAN TAISTELU ELINTILASTA Hosionsuonmäen kahakka Helsingin pitäjän syyskäräjillä 1645 käsiteltiin Hosionsuonmäen rajapyykillä sattunutta yhteenottoa, joka oli alkusoittoa Raalan kartanonherran majuri Jören Bergin ja hänen naapureidensa vuosikausia kestäneille riitaisuuksille maasta. Jören Berg valitti rusutjärveläisistä Anders ja Erik Eskillssonista sekä muutamasta siippoolaisesta talonpojasta, joiden kanssa hänellä oli ollut riitaa Hosionsuonmäen rajasta. Berg oli aiemmin pyytänyt katselmusta Rusutjärven, Nurmijärven ja Siippoon sekä Raalan välisistä rajoista ja etenkin Hosionsuonmäellä sijaitseva rajamerkki kiinnosti häntä. Kun katselmus sitten järjestettiin, Anders ja Erik tulivat siippoolaisten naapureidensa kanssa paikalle keihäin ja miekoin aseistettuina. Anders kysyi Bergiltä Haluatkos verta, kun aiot meiltä viedä rajan ja vanhan nautintaoikeuden? Uhkailujen jälkeen talonpojat hyökkäsivät Bergin kimppuun. Kahakassa kukin osapuoli sai osakseen iskuja ja jakeli niitä itse. Berg sai käteensä pahan verihaavan, jonka takia hän oli pitkään vuoteenomana. Anders Eskillsson sai myöskin pitkän haavan rintaansa ja käteensä ja joutui myöskin viikoiksi vuoteen omaksi. Käräjät eivät tällä kertaa puuttuneet rajariitaan, vaan tuomitsi aatelisherran kimppuun käyneet Andersin ja Erikin Valasakon kaaren 25. luvun mukaan menettämään oikean kätensä. 17 Jören Berg ja Raalan kartano Jören Berg oli balttilaissyntyinen 30-vuotisessa sodassa kunnostautunut upseeri, joka sai Nurmijärvellä sijaitsevan Raalan kartanon maat lahjoituksena palveluksistaan kruunulle vuonna Luonteeltaan hän oli äkkipikainen ja helposti ärsyyntyvä. Hän oli loukkaantunut sodassa. Invaliditeetin laatua ei ole tiedossa, mutta se vaivasi häntä pahasti ja ärsytti hänen kiivasta luontoaan entisestään. Jören Bergille lahjoitettuihin maihin kuului kuusi autioitunutta tilaa, jotka olivat olleet viljelemättä vuosikaudet. Maiden saaminen tuottoisaksi oli vaikeaa ja Berg joutuikin ottamaan taloutensa ylläpitämiseksi viljalainoja KA. PI KOa 4, s. 51v 52v, Helsinki sk Tommila 1959, s

7 Palkkioksi saatu lahjoitus ei ollut siis niin tuottoisa, kuin Berg oli toivonut. Tässä olikin keskeinen syy siihen, että hän välittömästi Raalaan tultuaan lähti vaatimaan maidensa rajojen käyntiä ja päätyi lopulta laajentamaan maitaan laittominkin keinoin. Hän ei välittänyt siitä, miten rajat olivat aiemmin kulkeneet vaan pyrki vetämään rajat oman tahtonsa mukaan. Berg pyysi ensimmäisen kerran katselmusta omien maiden ja Rusutjärven, Siippoon ja Nurmijärven välisiin rajoihin vuonna 1644, eli välittömästi Raalaan tulonsa jälkeen. Jören Berg asui Raalassa 38 vuotta ( ) ja oli käräjillä maariidoista kymmeniä kertoja. Jören Berg ja vaaralliset viholliset Berg riitaantui pian tulonsa jälkeen Nurmijärven kirkkoherra Josef Canutin kanssa, joka myöhemmin asettuikin Bergin riidoissa tukemaan hänen vastapuolenaan olleita talonpoikia. Kesäkäräjillä 1646 Josef Canuti kertoi kuinka Berg oli vienyt kirkkoherran rengeiltä keskellä yleistä tietä kaksi talvikuormaa heiniä, jotka rengit olivat hakeneet Bergiltä aiemmin kymmenyksinä. Berg oli piessyt kirkkoherran rengit ja lähettänyt heidän välityksellään Canutille terveisiä: kirkko ei tulisi saamaan häneltä mitään kymmenyksiä. Tämän jälkeen Berg ajoi heinät kartanolleen. Oikeudessa Berg sanoi tehneensä vain oikeutensa mukaan. Riidan taustalla oli se, että kirkkoherra oli puuttunut Bergin yksityiselämään. Samoilla käräjillä Josef Canuti syytti Bergiä salavuoteudesta. Berg oli tehnyt piialleen kaksi lasta. Heinien vieminen oli luultavasti kosto siitä, että kirkkoherra oli puuttunut asioihin, jotka eivät hänelle kuuluneet. Kirkkoherran apuna oikeudessa oli myös Viipurin hiippakunnan amptmanni nahkelalainen Mikael Andersson, joka yritti saada Bergille tuomiota myös huoruudesta, josta olisi menettänyt pahimmassa tapauksessa päänsä, mutta oikeus tyytyi langettamaan Bergille tällä kertaa vain sakkoja salavuoteudesta. Nahkelan Mikael Anderssonista Berg sai sitkeän vastustajan. Amptmannin tehtävien lisäksi Mikael oli myös yksi aktiivisimmista katselmusmiehistä Helsingin pitäjässä. Hän kävi useat kerrat tarkastamassa Raalan kartanon rajat Bergin riitojen yhteydessä KA. PI KOa 4, s. 64, Helsinki tk ja kk Tommila 1959, s Aalto 1996, s

8 Hosionsuonmäen riita jatkuu Vuonna 1648 Hosionsuonmäen rajakahakka sai jatkoa, kun Berg tuli oikeuteen vaatimaan, että hänen metsästä Hosionsuonmäeltä löytämänsä rajamerkki asetettaisiin voimaan. Rajamerkille hänet oli opastanut Bergin omien sanojen mukaan Nahkelan Mikael Anderssonin isä. Hän oli Bergin mukaan sanonut rajapyykin olevan laillinen raja. Kyseessä oli ns. vanhan miehen todistus, joka kelpasi lailliseksi todisteeksi luvun rajankäynneissä. Jos Hosionsuonmäen rajamerkki olisi asetettu voimaan, Berg olisi saanut haltuunsa useita nurmijärveläisten niittyjä. Nurmijärven talonpojat kertoivat, että niityt olivat päätyneet Raalan maihin nykyään kuuluneeseen tilaan vuosia aiemmin avioliiton kautta. Myöhemmin niityt oli lunastettu takaisin Nurmijärvelle, kun Nurmijärven kirkko perustettiin. Niityt päätyivät tuolloin pappilalle. Talonpojat luettelivat tarkasti rajamerkkinsä ja sanoivat, etteivät aio sallia katselmusta heidän iki-aikaiselle nautintaoikeudelleen. Tässä oli siis syy vuoden 1645 kahakalle Hosionsuonmäen rajapyykillä. Nahkelan Mikael Andersson epäili Bergin tarinaa siitä, että hänen isänsä olisi väittänyt Hosionsuonmäen rajapyykkiä lailliseksi, eikä Berg pystynytkään todistamaan keskustelujaan vanhan miehen kanssa. Tämä vei pohjan kaikilta Bergin vaatimuksilta. Mikael Andersson uskoi tietävänsä syyn Bergin kiinnostukselle Hosionsuonmäen rajamerkkiin. Hän sanoi Bergin yrittävän saada haltuunsa Siippoon kylän takana sijaitsevan Hosionsuonmäen, ja siten koko Siippoon kylän ja asettaa se rälssiksi. Tähän Berg vastasi: Kaiken sen, minkä saan rajojen ja rajamerkkien sisään, ei kukaan voi minulta viedä. Tämä asenne kuvaa hyvin Bergin toimia tilustensa kasvattamiseksi. Jos ei yritä, ei voi mitään saadakaan. Keinojen laillisuudella ei ollut paljoa väliä. Oikeus asettui talonpoikien puolelle ja Bergin vaatimus Hosionsuonmäen rajamerkin vahvistamiseksi kumottiin. Talonpojat saivat pitää ikiaikaiset nautinnat niittyihin ja rajat vahvistettiin pysymään ennallaan KA. PI KOa 4, s v, Helsinki sk

9 Tämä ei ollut kuitenkaan viimeinen kerta, kun Hosionsuonmäen rajasta riideltiin luvulla Berg ryhtyi jälleen vaatimaan Hosionsuonmäen rajapyykkiä voimaan. Asiaa käsiteltiin tuolloin useilla käräjillä. Taaskaan nurmijärveläiset eivät saapuneet Bergin pyytämään katselmukseen. Vuonna 1663 oikeus vahvisti vuoden 1648 tuomion. Kiistanalaiset niityt kuuluivat Nurmijärvelle. Hosionsuonmäen rajamerkki oli laiton. 21 Rusutjärven mylly Vuoden 1648 käräjillä Jören Bergillä oli myös toinenkin maariita. Hän väitti Rusutjärven talonpoikien myllyn sijaitsevan omalla maallaan. Todisteeksi hän oli hankkinut oman talonpoikansa kirjallisen todistuksen. Hämärän peittoon jäi, millä keinoin Berg todistuksen oli hankkinut, sillä itse talonpoika ei oikeuteen saapunut. Rusutjärven edustajana oikeudessa oli Anders Eskillsson, joka oli luultavasti sama mies joka oli tuomittu menettämään oikean kätensä vuosia aiemmin Hosionsuonmäen kahakassa. Käden menettäminen ei siis vähentänyt hänen arvovaltaansa talonpoikien keskuudessa. Pikemminkin taannoinen vastarinta nosti hänet kyläläisten johtoon. Myllyriidasta määrättiin katselmus. Katselmusmiesten joukossa oli jälleen Nahkelan Mikael Andersson. Katselmusmiehet vahvistivat rusutjärveläisten oikeuden myllyyn. Raja kulki kaukana myllystä, eikä ollut lainkaan kyseenalaista, etteikö mylly olisi kuulunut Rusutjärvelle. 22 Yhteenveto Raalan kartanon riidoista Majuri Jören Berg oli siis selvästi laittomuuksiin taipuvainen mies. Hän muokkasi todisteita omiin tarpeisiinsa ja pyrki laajentaman omistuksiaan joka suuntaan naapureidensa kustannuksella. Talonpojat käyttivät kuitenkin käräjiä tehokkaasti oikeuksiensa puolustamiseen. Käräjillä vaadittiin laillisia perusteita omistukselle, eikä niitä Bergillä yleensä ollut luvun oikeus toimi hyvin etenkin maanomistusriitojen ratkaisussa. Vielä 1500-luvulla maariitojen yhteydessä yleinen väkivalta oli vähentynyt luvulla, juuri siksi että oikeuden päätöksiä kunnioitettiin ja siellä pystyttiin käsittelemään väkivallan syitä: maariitoja. 21 KA. PI KOa 5, s , Helsinki vk KA. PI KOa 5, s. 77v, Helsinki ja Sipoo sk KA. Po ja Ho KOa 2, s. 366v Helsinki ja Sipoo sk KA. PI KOa 4, s. 132v - 133, Helsinki sk

10 Väkivalta ei kuitenkaan ollut kadonnut täysin. Omistusoikeuden loukkaukset kuohuttivat tunteita. Hosionsuonmäen kahakka on hyvä esimerkki tästä luvulla väkivaltaa ei enää kuitenkaan hyväksytty rajaoikeuksien ylläpitäjänä. Tämä näkyi Anders ja Erik Eskillsonin ankarassa tuomiossa. Nurmijärven, Rusutjärven ja Siippoon talonpojat oppivat nopeasti, että paras keino puolustaa omia rajoja omavaltaista majuria vastaan oli käräjöinti ja liittoutuminen vaikutusvaltaisten miesten kanssa. Tällaisia olivat esim. Viipurin hiippakunnan amptmanni Nahkelan Mikael Andersson ja kirkkoherra Josef Canuti. Keskeinen syy Bergin toimiin maidensa laajentamiseksi oli Raalan kartanon kannattamattomuus. 23 Jören Berg kuoli vuonna vuotiaana. Hänelle lahjoitetut maat peruutettiin takaisin kruunulle 1683 reduktiossa, mutta 2 vuotta myöhemmin ne annettiin elinikäiseksi rälssiksi Bergin leskelle Hedvig Pollille hänen huonon taloudellisen tilanteensa vuoksi. Hedvig Poll kuoli 1704 ja koko kartano jäi autioksi ja 4 vuotta myöhemmin Bergin perilliset myivät sen kuninkaalliselle rahastomestari Thomas Adlercreuzille. 24 4) MAAN MERKITYS JA RAJOJEN PYHYYS Verotuksen kiristyminen 1600-luvun alussa, talonpoikien köyhtyminen, autioituminen ja yhteiskunnan eriarvoistuminen pudottivat talonpoikien asemaa yhteiskunnan hierarkiassa selvästi alaspäin. Talonpoikaisen säädyn keskeisenä piirteenä oli maanomistus, mutta läänityskauden ollessa kiivaimmillaan 1600-luvun puolessa välissä tämä omistusoikeus oli uhattuna. Keski-Euroopasta Ruotsiin saapui jaetun omistusoikeuden oppi, jota varsinkin aateliset kannattivat. Siinä evättiin talonpojilta täysin varsinaisen omistusoikeus. Talonpojilla oli vain käyttöoikeus maahan. Kruunu taas piti hallussaan sekä varsinaista omistusoikeutta että käyttöoikeutta. Varsinaisena omistusoikeutena nähtiin oikeus maan tuottoon eli veroihin. Kruunu luovutti kiihtyvään tahtiin luvulla palkkioksi aatelisille maan verotusoikeuksia jättäen näin talonpojat täysin varsinaisen omistusoikeuden ulkopuolelle. 25 Kruunun asettamat rajoitukset talonpoikaiseen omistukseen halkomisrajoituksineen ja lohkomiskieltoineen vakiinnuttivat talot vuosisadoiksi siihen laajuuteen, mikä niillä 1600-luvun alussa oli. Talo oli eheä ja muuttumaton kokonaisuus sekä paperilla 23 Eskola 2006, s Tommila 1959, s Jutikkala 1958, s Jutikkala 2003, s Katajala 2002, s

11 että luonnossa. Tämä varmasti lisäsi talonpoikien kiintymystä sukumaahan ja selitti sitä, miksi rajojen loukkaukseen suhtauduttiin hyvin vakavasti eikä rajoista tingitty tuumakaan. 26 Maan ja suvun välillä oli kiinteä yhteys. Perintömaa pysyi suvun hallussa sukupolvelta toiselle ja maan myynti vieraalle oli aina 1800-luvulle asti harvinaista. 27 Olli Matikainen on erittäin mielenkiintoisella tavalla käsitellyt väitöskirjassaan Verenperijät maanomistuksen, rajojen ja pyhän keskinäistä suhdetta uuden ajan ihmisten ajatusmaailmassa. Hän toteaa pyhän olevan kansanomaisen ajattelun keskeisimpiä kategorioita. Matikainen yhtyy Ylikankaan esiin nostamaan näkemykseen kaski- ja rajariitojen keskeisyydestä väkivallantekojen syynä. Hän kuitenkin korostaa, että taloudellisten realiteettien lisäksi näidenkin yhteenottojen kiihkeys on liitettävissä kulttuurisiin tekijöihin. Oman alueen rajat olivat pyhiä ja ehdottomia, mutta ennen jako-olojen vähittäistä selkiytymistä 1700-luvun kuluessa, ne olivat käytännössä hyvin epäselviä. Matikainen on löytänyt tuomiokirjoista mielenkiintoisia mainintoja rajojen vahvistamiseen liittyvistä riiteistä. Hänen mukaansa Leppävirralla 1644 rajankäynnissä todistajana ollut vanha mies kertoi, että kiistamaan rajana oli vanhastaan ollut tasainen kivi, jolla oli rajan tarkastusten yhteydessä vannottu ja sille oli asetettu ruokauhreja. Todistajan mukaan hänen isänsä ja isoisänsä laittamat leipä ja suola olivat usein säilyneet vuosia pilaantumatta. 28 Myös Eino Jutikkala näkee rajat pyhinä. Rajoihin suhtauduttiin hänen mukaansa uskonnollisella kunnioituksella. Maanlain peltorajan merkiksi hyväksymä luu viittasi taikauskoisiin käsityksiin. Luita tuotiin kirkkomaalta rajoille estämään sivullista kulkemasta niiden yli vahingoittamistarkoituksessa. Haltuun otettu maa kierrettiin ruumiin mittauskeppi tai pääkallo kädessä. Siten pyydettiin vainajien henkiä turvaamaan omistusoikeus. Rajantarkastuksissa saatettiin suorittaa ruokauhreja ja luvun lukuja rajakivellä. Rajamerkiksi saatettiin myös kaivertaa puuhun ihmisen kasvot. Siinä haluttiin Jutikkalan mukaan kenties kuvata Rajaäijä, joka vartioi rajoja ja huusi aina kun niitä loukattiin. 29 Sukumaa koettiin pyhäksi, sillä se ilmaisi itse sukua ja sen kunniaa. Tämän vuoksi 26 Jutikkala 1958, s Jutikkala 1998, s Matikainen 2002, s Jutikkala 1958, s

12 rajariidat muodostuivat äärimmäisen kiihkeiksi. Loukkaaja ei vain kyseenalaistanut maan omistusoikeutta vaan loukkasi myös suvun koskemattomuutta. 30 LÄHTEET Painamattomat lähteet: Porvoon kihlakunnan (P) tuomiokirjat vuosilta , 1654, 1657, Porvoon ja Hollolan tuomiokunnan (Po ja Ho) tuomiokirjat vuosilta Holmbladin kokoelma. Kongl. plakater och förordningar Eskola Susanna: Rajamerkkien vartijat. Maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä E- thesis palvelu: Helsingin yliopisto Kirjallisuus: Aalto Seppo: Kirkko ja kruunu siveellisyyden vartijoina. Seksuaalirikollisuus, esivalta ja yhteisö Porvoon kihlakunnassa Bibliotheca Historica 12. Suomen Historiallinen seura. Helsinki Jutikkala Eino: Suomen talonpojan historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki Jutikkala Eino: Suvun ja maan romanttinen yhteys. Historiallinen Aikakauskirja 3/1998. s Jutikkala Eino: Aatelisvalta ja lahjoitusmaat. Suomen maatalouden historia I. Perinteisen maatalouden aika- Esihistoriasta 1870-luvulle. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala, Anneli Mäkelä- Alitalo. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki Katajala Kimmo: Suomalainen kapina. Talonpoikaislevottomuudet ja poliittisen kulttuurin muutos Ruotsin ajalla (n ). Historiallisia tutkimuksia 212. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki Korpijaakko Kaisa: Saamelaisten oikeusasemasta Ruotsi-Suomessa: Oikeushistoriallinen tutkimus Länsi-Pohjan Lapin maankäyttöoloista ja -oikeuksista ennen 1700-luvun puoliväliä. Lapin korkeakoulun oikeustieteellisiä julkaisuja. Sarja A; 3. Lakimiesliiton kustannus. Helsinki Matikainen Olli: Verenperijät. Väkivalta ja yhteisön murros itäisessä Suomessa 1500-luvulta luvulle. Bibliotheca Historica 78. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki Orrman Eljas: Keskiajan maatalous. Suomen maatalouden historia I. Perinteisen maatalouden aika- Esihistoriasta 1870-luvulle. Toim. Viljo Rasila, Eino Jutikkala, Anneli Mäkelä-Alitalo. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki Tommila Päiviö: Nurmijärven pitäjän historia II. Itsenäisen Nurmijärven pitäjän vaiheet. Vammala Ylikangas Heikki: Väkivaltarikosten motivaatiopohja 1500-luvun Suomessa. Historiallinen Arkisto 65. Toim. Suomen Historiallinen Seura. Loviisa Ylikangas Heikki: Väkivallasta sananvaltaan - Suomalaista menneisyyttä keskiajalta nykypäiviin. WSOY. Juva Ylikangas Heikki: Aikansa rikos - Historiallisen kehityksen valaisijana. WSOY. Helsinki Ågren Maria: Att hävda sin rätt. Synen på jordägandet i 1600-talets Sverige, speglad i institutet urminnes hävd. Institutet för rättshistorisk forskning. Nerenius & Sante rus: Stockholm Matikainen 2002, s

13 13