Vanha kansa osasi sanoa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vanha kansa osasi sanoa"

Transkriptio

1 2 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit Vanha kansa osasi sanoa asiat oikein: Ei vara venettä kaada. Vahinko ei tule kello kaulassa... Koko kuluneen talven olen saarnannut radio-ohjelmassani liukastusesteiden käytön tarpeellisuutta. Omissa kengissä esteitä ei ole näkynyt. Niinpä liukastelin täyden spagaatin Aktiivista asumista Kädessäsi olevan Oulunkyläisen teemana on elinympäristön kohentaminen, kaavoitus sekä alue- ja ympäristösuunnittelu. Kaavoitus ei ole pelkästään insinöörien ja maanmittaajien laskelmia, vaan sillä tehdään politiikkaa. Pohjois-Helsingin alueella on työn alla monia kiistanalaisia suunnitelmia. Kiihkeitä kannanottoja ovat nostattaneet muun muassa Maunulan ostoskeskus, Paloheinän golfkenttä sekä yleiskaavanmuutokset. Vilkas keskustelu on nos- Suhteeni Oulunkylään on aina ollut etäinen, vaikka olen asunut pitkään lähistöllä. Olen vuosien ajan kulkenut koulumatkojani bussilla Oulunkylän ohi Haagaan. Olen ajanut junalla pohjoisesta ja etelästä sen ohi, joskus harvoin olen jäänyt asemalla pois. Olen aina tiennyt tarkkaan, missä Oulunkylä on, mutten ikinä ole tiennyt, mitä siellä on. Tänä vuonna lähestyin Oulunkylää uudelleen, koska aloitin opiskelut Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulussa Oulunkylän Päätoimittajalta Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon... tanut nämä vaikeat aiheet myös laajemmin helsinkiläisten tietoisuuteen. Pohjoishelsinkiläiset eivät tule antamaan maanmuokkauskoneille ajo-oikeutta takapihalleen, ainakaan ilman perusteellista ja julkista keskustelua. Asukkailla on sekä oikeus että velvollisuus kiinnittää huomiota oman alueensa suunnitteluun ja sen toteutukseen. Oli sitten kyseessä viheralueiden uudelleensuunnittelu, liikuntamahdollisuudet tai kierrätys, ne koskettavat Hyvän arjen kaupunginosa toimipisteessä, jonka moni ehkä muistaa entisenä sihteeriopistona. Olen hypännyt mukaan Oulunkylän elämään, ja pidän paikasta jo niin paljon, että harkitsen jopa muuttoa tänne. Oulunkylän viehätys perustuu rauhalliseen elämänmenoon, tavalliseen, turvalliseen arkipäivään, mitä luovat myös viihtyisä asuinympäristö ja sen toimivuus. Arki muodostaa suurimman osan meidän jokaisen elämästä, joten on tärkeää, että siihen voi olla tyytyväinen. Arki on kaiken perusta ja Oulunkylän kaksi kertaa. Melkoinen saavutus tukevassa keskiiässä olevalle! Mutta kipeä sellainen... Juuri, kun ensimmäisen onnettomuuden vauriot olivat paranemassa, jokaöinen pakkasen liukastama ja kevätpäivän liukastama jäinen pihamaa keikautti uudelleen kumoon. Sen jälkeen istuminen ei oikein onnistu. Kolottaa joka puolella. Vasemman käden peukalo on musta ja paksu. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Onneksi lehden kirjoittaminen onnistui seisaaltaan ja vajaallakin sormistolla. Jopa Helsingin kaupunki on rahapulasta huolimatta jakanut liukastusesteitä varttuneelle väelle. Siis muistathan: Keväällä on liukasta. Liukastumisesteet on tarkoitettu käyttöön. Älä makuuta niitä eteisen vaatehyllyssä vaan pistä kengän pohjaan. Kaija-Leena Sinkko jollain tapaa kaikkia alueen asukkaita. Me Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulun (Helia) toimittajaopiskelijat olemme nostaneet esille kiinnostavia ja tärkeitä aiheita Oulunkyläisen ilmestymisalueella lehden tässä numerossa. Toivotan kaikille lehden lukijoille aurinkoista kevättä meidän kaikkien puolesta! Toimittajaopiskelijoiden kirjoittamat jutut löytyvät lehden sivuilta 6 9. Aino Kangaspuro 1. ryhmän päätoimittaja arjessa on hyvä olla. Olemme ryhmä toimittajaopiskelijoita ja teemme lehtiprojektia Oulunkyläinen-lehteen. Saimme lehdestä palstatilaa, jonka halusimme täyttää näköisillämme jutuilla ja tuoda erilaista, nuorempaa näkökulmaa paikallislehteen. Raskas mutta antoisa projekti on nyt ohi ja koko ryhmä on saanut tutustua siihen, mitä kaikkea Oulunkylästä löytyy. Sivuilta 6-9 löydätte juttumme, toivottavasti viihdytte niiden parissa. Jenni Ristolainen 2. ryhmän päätoimittaja Tapahtuu Kulmilla Su 3.4. klo Työväenopiston musiikkiryhmien kevätkonsertti ja Haavekuva-orkesterin tanssit Oulunkylä-talolla, Kylänvanhimmantie 25. Ti 5.4. klo Pohjois- Helsingin Kansallisseniorien kuukausitapaaminen Maunulan kirkon srk-salissa, Metsäpurontie 15. Neurologi Raimo Sulkava kertoo muistihäiriöistä ja dementian eston mahdollisuuksista. Muistikerho klo Maunulan Saunabaarissa, Metsäpurontie 25. Ti 5.4. klo Ikämiesten iltapäivä yksinasuville ikämiehille Oulunkylän Seurahuoneella. Kokoontuminen joka tiistai klo Ohjelmassa on mm. lääkäriluentoja, vierailuja ja retkiä ja miehisiä harrastuksia. Ennakkoilmoittautuminen (tarjoilua varten) Pulmun toimistoon p tai ryhmän vetäjälle Maarit Seppälä Ke 6.4. klo Iäkkäiden omaishoitajien Vertaistukiryhmä kokoontuu Oulunkylän Seurahuoneella. (Kokoontumiset joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo ) Uusilta osallistujilta ilmoittautumiset tarjoilua varten Pulmun toimistoon p tai ryhmän vetäjälle Maarit Seppälälle p Seuraava kokoontuminen 4.5. La 9.4. klo Oulunkylän Marttojen tekstiilikeräys Oulunkylän Nuorisotalo Nuotan edustalla, Kylänvanhimmantie 25. La 9.4. klo 10 Maunulan Marttojen tutustumisretki puutarhamessuihin Helsingin Messukeskuksessa La klo ja su klo Rakennusfirma Stooribygga - Työväenopiston lausunnan jatkoryhmän esitys. Ohjaus Martti Mäkelä. Vapaa pääsy. Oulunkylä-talo, Kylänvanhimmantie 25. Koko perheen Kevättapahtuma Mäkitorpan leikkipuistossa sunnuntaina klo Hevosrattaalla ajelua, pyöräkilpailu alle kouluikäisille, kiekurasähly, limpokilpailu. Ongintaa, bufetti, makkaraa, ohukaisia, ilmapalloja. Oulunkylän VPK, Malmin poliisipartio. Järjestää Lions Club Oulunkylä. La klo ja su klo Naisten elämästä matinea. Työväenopiston lausuntaryhmän esitys. Ohjaus Pirjo Nironen. Vapaa pääsy. Oulunkylä-talo, Kylänvanhimmantie 25. Su klo 18 Hartaita kotimaisia ja kansainvälisiä säveliä -konsertti Oulunkylän kirkossa, Teinintie 10. Esiintyjinä tenori Jyrki Niskanen ja Sirkka Kuula-Niskanen. Corelli, Händel, Verdi, Bizet, Kuula, Madetoja ja Merikanto. Vapaa pääsy, ohjelma 5 euroa. Ma klo 19 Kevään ääniä Pakilan musiikkiopiston kevätkonsertti Oulunkylän kirkossa. Vapaa pääsy. Ke klo 18 Maunulan Marttojen Herkulliset piknikruoat ja retkieväät -tilaisuus Maunulan leikkipuistossa. Su Perinteinen Oulunkylä-päivä Seurahuo- neella ja sen pihamaalla. Oulunkylän kiekkokerho toimii: La klo Oulunkylän jäähallissa kiekkokelkkatapahtuma liikuntaesteisille lapsille ja aikuisille. Vapaa pääsy! Ma 2.5 klo uuden kiekkokouluryhmän G synt. tytöt ja pojat infotilaisuus vanhemmille Oulunkylän seurahuoneella. La 14.5 klo lasten vaate- ja tarvikekirpputori Oulunkylä Seurahuoneella. Kirppisnumerovaraukset Tiina Paasikunnas p Säännöllisiä tapahtumia: Joka päivä Kuvataiteen näyttelyitä Oulunkylätalolla, Kylänvanhimmantie 25. Esillä työväenopiston oppilastöitä ja kuvataideopettajien töitä. Maanantaisin klo Nuorisotalo Nuotassa, Kylänvanhimmantie 25 Oulunkylän Eläkkeensaajat ry:n toimintaa. Maanantaisin klo Oulunkylän seurakunnan työntekijä on tavattavissa Ogelin Café Picnicissä. Tule juttelemaan ja purkamaan sydäntäsi. Joka toinen keskiviikko klo Seurahuoneella Oulunkylän seurakunnan diakonian järjestämä perhekahvila. Keskiviikkoisin klo satujumppa 3-4 vuotiaille Oulunkylän Seurahuoneella. Klo satujumppa 5 6-vuotiaille, Torstaisin klo MLL:n perhekahvila Seurahuoneella Oulunkyläinen / Pohjoiset esikaupungit Numero 2/ Perustettu vuosikerta ISSN Painos kpl Oulunkylä-Seura Koskela-Seura Maunula-Seura Metsälä-Seura Pakila-Seura Paloheinän- Torpparinmäen kaupunginosayhdistys noin kpl jaetaan kotitalouksiin ja muussa jakelussa. Seuraavan numeron aineistot mennessä (lehti ilmestyy la ) Päätoimittaja: Toimitussihteeri: Avustaja: Ilmoitukset Kaija-Leena Sinkko Laura Hari Arvi Vuorisalo Mauno Hari puh , fax puh , puh puh Kaija-Leena Sinkko Maanmittarintie 10 B, Helsinki Aineisto mielellään sähköisessä muodossa. Helian toimitus 1 Päätoimittaja: Aino Kangaspuro Toimitussihteerit: Hanne Kauppinen ja Salla Yli-Erkkilä Kuvatoimittajat: Kia Kallio ja Lasse Leipola Taiton suunnittelu: Mari Kaislaniemi Toimittajat: Jenni Heikkinen, Ulriikka Johansson, Mari Juuti, Anna Juvonen ja Katja Äikäs Helian toimitus 2 Päätoimittaja: Jenni Ristolainen Toimitussihteeri: Karoliina Toikka, Kuvatoimittajat: Tuisku Pirttimäki, Inka Simola ja Pasi Vento Toimittajat: Emmi Maaranen, Jenni Marsio ja Marjo Mikola Jakeluhäiriön sattuessa ottakaa yhteys Suoramainontaan, puh

2 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 3 Palvelulinjat liikkeellä koko kesän Alueella kiertänyt huhu palvelulinja P8:n kesätauosta ei pidä paikkaansa. Maunulan puolelta Oulunkylän terveyskeskukseen tai Malmin sairaalaan menossa olevat pääsevät kesäkuukausinakin liikkumaan palvelulinjalla. Palvelulinjojen aikatauluihin ei ole tulossa muutoksia, kertoo liikennelaitoksen suunnittelija Hellevi Saivo-Kihlanki. Alueellamme liikkuu kaksi palvelulinjaa P8 ja P17. P8:n reitti lähtee Metsälästä, kulkee Maunulasta Oulunkylän kautta Malmin sairaalaan ja takaisin muutaman kerran päivässä. P17 liikennöi kahta reittiä pitkin Torpparinmäestä Koskelan sairaalaan ja takaisin. Itä-Pakilan reitti kulkee Tuusulantien itäisellä ja Länsi-Pakilan reitti läntisellä puolella. P8:n ja P17:n reitit risteävät. Niinpä esimerkiksi Torpparinmäestä Malmin sairaalaan menossa olevat pääsevät yhdellä bussin vaihdolla turvallisesti määränpäähänsä. Pikkubussit ovat matalalattiaisia ja yleensä niissä matkustavia on avustamassa bussiemäntä tai -isäntä. Linjan reitit ja aikataulut on suunniteltu erityisesti vanhusten ja liikuntaesteisten tarpeisiin. Bussien reitit kulkevat terveysasemien, neuvoloiden, vanhainkotien, kirjastojen ja muiden tärkeiden asiointikohteiden kautta. HKL:n palvelulinjat on tarkoitettu kaikkien matkustajien käyttöön. Maksuksi käyvät kaikki Helsingin sisäisen liikenteen ja seutuliikenteen liput. Palvelubussit ajavat päivittäin muutamia vuoroja. Aamulla on yleensä aina kaksi lähtöä, keskipäivän maissa yksi ja iltapäivällä yksi tai kaksi vuoroa. Pysäkkejä on tiuhasti ja jos muut matkustajat sen sallivat, bussi voi poiketa reitiltään ja viedä huonosti liikkumaan pääsevän vaikka kotiovelle, Saivo-Kihlanki kertoo. Helsingin palvelulinjat ovat liikennelaitoksen ja sosiaaliviraston yhteishanke. Linjastoa on rakennettu vaiheittain vuodesta 1997 lähtien. Viime vuoden lopulla otettiin käyttöön viisi uutta palvelulinjaa. Nykyiset 19 linjaa kattavat keskustaa lukuun ottamatta koko kaupungin. Esitteitä palvelulinjoista voi tiedustella HKL:n palvelupisteistä ja alueiden sosiaalikeskuksista. MAUNO HARI Tiedätkö mikä tämä on? Se on kadun varressa oleva viemärin ilmanvaihtoputki, johon on liimattu palvelulinjan pysäkin aurinkotunnus. Palvelulinjojen pienoisbussit ovat näyttäneet surullisen tyhjiltä. Ei ihme! Vaikka sosiaalivirasto ja liikennelaitos ovat kuulemma tehostaneet tiedotusta, tietoja ei ole ollut liiemmälti saatavilla. Yksi ilmoitus suuressa päivälehdessä, verkkosivuilla olevat tiedot, virastoissa jaossa olevat esitteet tai satunnaisesti tiedotusvälineisiin pääsevät tiedotteet eivät vie viestiä perille. Kaupungin organisaation keskittäminen jatkuu Vuoden alussa pohjoinen sosiaalikeskus lakkasi olemasta, kun Helsingissä siirryttiin elinkaarimallin mukaiseen organisaatioon. Vuotta aiemmin organisaation keskittäminen tehtiin terveyskeskuksen puolella. Entiset aluepäälliköt, terveysjohtaja Päivi Koivuranta-Vaara ja sosiaalijohtaja Helinä Hulkkonen pitivät onneksemme huolta siitä, että meille jäi palveluja omalle alueelle. Terveysasemia löytyy edelleen Maunulasta, Paloheinästä ja Oulunkylästä. Myös laboratoriopalveluja on tarjolla. Vaikka Oulunkylän sosiaalipalvelutoimisto lakkasi olemasta, Suursuolta löytyy yhdestä paikasta paljon palveluja. Aiemmin Helsingin sosiaalivirastolla oli 24 palvelupistettä. Näistä puolet lopetettiin ja toiminnot keskitettiin yhdeksään virastoon. Meidän alueeltamme Maunulan Suursuolta löytyy yhdestä paikasta sosiaaliasema, perhekeskus, perheneuvola, vanhusten sosiaali- ja lähityö, A-klinikka ja vammaisten sosiaali- ja lähityö. Oulunkylän sosiaalipalvelutoimiston entisiin tiloihin siirtyi Maunulasta psykiatrian poliklinikka (mielenterveystoimisto). Se palvelee koko pohjoista suurpiiriä. Organisaatiouudistus jatkuu Helsingissä. Esillä on ollut esimerkiksi väestöpohjaltaan pienten terveysasemien sulkeminen. Tulilinjalla on ollut mm. Paloheinän terveysasema. On myös pohdittu mm. sitä, että koillisen ja pohjoisen alueen psykiatrian poliklinikat (mielenterveystoimistot) liitettäisiin toisiinsa yhdeksi suureksi poliklinikaksi. Uudelle klinikalle on etsiskelty mm. Oulunkylästä riittävän suuruisia tiloja. Tässä hyvä vihje päättäjille: Tyhjiä tiloja löytyy runsaasti Oulunkylästä. Teinintien päässä olevan Mellersta Nylands Yrkeskolanin koulurakennukset ovat jäämässä tyhjilleen. Myös Helian entisen Helsingin Sihteeriopiston tilat jäävät vaille käyttöä, kun Helsingin ammattikorkeakoulu Helian uusi päärakennus valmistuu Itä- Pasilaan. Asukasilta Oulunkylän liikennejärjestelyistä Liikennejärjestelyt oli aiheena Oulunkylä- Seuran järjestämässä asukasillassa kirkolla Alueen liikennesuunnittelija insinööri Jari Laasonen kertoi kaupunkisuunnitteluviraston suunnitelmista ja otti asukkaiden palautetta vastaan. Liikenneinvestointiohjelman mukaisia kohteita Oulunkylässä ovat risteyksien kiertoliittymät Käskynhaltijantie-Siltavoudintie v ja Mäkitorpantie-Siltavoudintie vuonna Näiden hankkeiden toteutuminen on hyvin todennäköistä. Muita liikennesuunnittelukohteita ovat Käskynhaltijantien pyörätie välille toliittymissä Siltavoudintie-Liukumäentie vuonna 2007, Panuntie-Mäkitorpantie risteysjärjestely, Asesepäntie ja Mestarintien hidastejärjes- Teinintien ala-asteella turvallisuuspäivä Turvallisuuden edistäminen on tärkeää. Oulunkylän ala-asteella vietettiin turvallisuuspäivää. Turvallisuuden tunne syntyy yhteistyöstä ja tiedosta, miten uhkaavissa tilanteissa pitää toimia. Päivän järjestelyissä olivat mukana Liikenneturva, telyt. Jälkimmäiseen liittyy myös suunnitelma tien ylittävästä esteettömästä puistoväylästä. Tilaisuudessa tuotiin myös esille Kari Lehtolan risteyksen Mikkolantie-Käskynhaltijantie järjestelyjä koskeva tuore valtuustoaloite. Osallistujia kiinnostivat myös liikennemäärät ja jalankulkijan asema kier- Non Fighting Generation, Pelastakaa Lapset ry ja Suomen Pelastusalan keskusjärjestö. Tilaisuudelle taustatukea antoi Suomen Vanhempainliitto. Päivä oli mukana olleille järjestöille pilottiprojekti. Tarkoitus on, että toimintaa laajennetaan kouluille muuallakin. Päivän aikana puhuttiin Liikennesuunnittelija Jari Laasonen kertoi Oulunkylän liikennesuunnitelmista, Oulunkylä-Seuran puheenjohtaja Erwin Woitsch kuunteli tarkkaavaisena. verrattuna liikennevalo-ohjaukseen. Liikennevaloja usein toivotaan, mutta kustannussyistä niitä ei voida kovin helposti rakentaa, esimerkiksi liikennevalojen asentaminen Mikkolantien risteykseen maksaisi noin euroa. Pikaisin toimenpitein, esim. estetolpin, toivottiin vaarallisen pysäköinnin vihdoin loppuvan jalankulkuväylällä Siltavoudintien liikenneturvallisuudesta, koulukiusaamisen estämisestä, Internetin turvallisuudesta ja paloturvallisuudesta. Tämän lisäksi ala-asteen jokaiselle luokalle järjestetään vielä keskiviikkona 6.4. oppitunti paloturvallisuuden edistämisestä. Helsingin pelastuslaitos on järjestänyt paikalle kymmenen Kuopion Pelastusalan oppilaitoksen oppilasta pitämään oppituntia. HARRI NYGRÉN pankkiautomaatin ja postin edessä. Laillisestihan voi pysäköidä kadun reunaan tai lähistön pysäköintipaikoille. Norrtäljentie ei enää herättänyt keskustelua, ilmeisesti järjestelyt toimivat halutulla tavalla. Koska Tuu- sulantien liittymistä vastaa tiehallinto, asia sivuutettiin tällä kertaa. Oulunkyläntien nopeuden laskemiseen ei olla ryhtymässä. Nopeusrajoitusmuutokset tulevat käsittelyyn samalla kun mietitään mm. 40 km:n rajoituksia koko kaupungin osalta. Lisätiedot ja palaute kaupunkisuunnitteluvirastolle: Jari Laasonen, puh , Asukasillan jälkeen pidettiin Oulunkylä-seuran kevätkokous, jossa käsiteltiin vuoden 2004 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä kuultiin loppusyksystä ilmestyvän historiateoksen sisällöstä ja markkinoinnista. Erwin Woitsch Oulunkylä-Seuran kevätkokouksessa viritteli menneen vuoden toiminnan käsittely keskustelua kaupunginosan asioista. Suursuon vanhusten kuntopolku vuoden liikkumisympäristöteko Suursuonpuiston vanhustenpolku Maunulassa palkittiin taas. Kunnossa kaiken ikää -kampanja palkitsi vuoden 2004 liikkumisympäristötekona Suursuonpuiston vanhusten kuntopolun. Polku pohjaa Salme Kurjen ideaan. Hyvä valaistus, reitin sisäreunaa kiertävä kaide ja ulkoreunaa kiertävä kiveys antavat turvaa paitsi vanhoille myös esim. näkövammaisille. Kirkkaan keltaiset penkit ja pöytäryhmät on sijoitettu näköetäisyyden päähän toisistaan helpottamaan myös huonomuististen liikkumista. Polulla mahtuu kulkemaan useampikin rinnakkain. Polku on n. kolme metriä leveä. Pituutta reitillä on 250 metriä. (KL)

3 4 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit Tapio Rautavaaraa juhlittiin Oulunkylässä ARVI VUORISALO Heikki K Järvisellä ja Maarit Niiniluodolla on paljon Tapio Rautavaaraan liittyviä muistoja. Maaliskuun 8. päivänä Oul u n ky l ä s s ä juhlittiin Tapio Rautavaaran syntymän 90-vuotispäivää. Oulunkylän seurakunta järjesti kirkon seurakuntasalissa Tapio Rautavaaran syntymästä 90 vuotta kirkkoherra Heikki K Järvisen isännöimänä kahvitilaisuuden, jossa esiintyivät Tapsan laulujen herkkä tulkitsija Leo Silolahti, Otson Pojat voimisteluohjelmallaan sekä kevyen musiikin tietopankki ja suosittujen Kaj Tapio Rautavaara syntyi Nokialla. Hän kuoli Oulunkylässä, jossa hän asui lähes koko elämänsä ajan. Tapio Rautavaaran urheiluseura oli Oulunkylän Tähti. Hän saavutti keihäänheitossa seitsemän TUL:n mestaruutta, viisi Suomen mestaruutta, pronssia Euroopan mestaruuskilpailuissa Oslossa 1946 ja kultaa Lontoon olympialaisissa Jousiammunnan Suomen mestari hän oli 1955, joukkuekilpailussa 1956 ja maailmanmestari joukkuekilpailussa Brysselissä Tapio Rautavaara esiintyi 22 elokuvassa ja hän teki satoja levytyksiä. (AV) radio-ohjelmien juontaja Maarit Niiniluoto, joka muisteli elävästi Tapsan taiteeseen ja urheiluun liittyviä tapahtumia. Ohjelmanumeroiden lisäksi monet Tapsan ystävät muistelivat puheenvuoroissaan päivänsankaria. Niissä oli läsnä ihmisläheinen viihdyttäjä ja sinnikäs urheilija ja Tapsaan liittyvää huumoria. Kahvitilaisuuden jälkeen merkkipäivää jatkettiin Oulunkylän torilla sijaitsevalla Tapio Rautavaaran patsaalla. Lumen keskellä Leena Rautavaara, päivänsankarin tyttärenä ja Tapio Rautavaara -seuran puheenjohtajana, sekä Esko Paukonen TUL:n toimitusjohtajana muistelivat Tapio Rautavaaraa ihmisenä ja hänen panostaan ja mittavia saavutuksiaan viihteen ja urheilun saralla. Leo Silolahti lauloi tuttuja Tapsan lauluja ja patsaan kukittivat päivänsankarin tyttäret Leena ja Irma. Juhlapäivän päätteeksi oli käynti Rautavaara-suvun haudalla Malmilla ja näytelmä En päivääkään vaihtaisi pois Ravintola Nyyrikissä, Käpylässä. (AV) Tapsan ystävät tulivat kahvitilaisuuteen muistoja mielessään. Leena Rautavaara ja Esko Paukonen muistelivat Tapio Rautavaaran mittavaa elämäntyötä viihteen ja urheilun saralla. Kahvitilaisuuden jälkeen merkkipäivää jatkettiin Oulunkylän torilla sijaitsevalla Tapio Rautavaaran patsaalla. Oulunkylän Kampaamo Siltavoudintie Helsinki Puh PARTURI-KAMPAAMO OLYMPIA Koskelantie 54 P Avoinna ti-pe 9-17 la 9-13 ma suljettu Ma-pe La 9 14 Leo Silolahti toi laulullaan Tapsan kuulijoiden mieliin.

4 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 5 HARRI NYGRÉN asukastalo OULUNKYLÄN SEURAHUONE Koordinaattori Kaarina Saavola kertoi Helsingin asukastalojen erilaisista toimintamalleista ja niitä yhdistävistä asioista. Vuonna 2002 asukastaloissa ja yhteiskerhotiloissa tehtiin yhteensä tuntia vapaaehtoistyötä. Asukastalofoorumi Seurahuoneen tulevaisuutta ideoitiin 30 hengen voimin Oulunkylän Seurahuone on toiminut alueen asukastalona yli kolme vuotta. Tätä ennen taloa, joka sijaitsee keskeisellä paikalla ja kantaa alueen historiaa, oltiin puuhattu jo asukaskäyttöön Oulunkylä-Seuran ja muiden yhdistysten aktiivisuuden toimesta. Järjestöt aktiivisina Kun ammattioppilaitoksen vuokrasopimus loppuvuodesta 2001 päättyi, suhtautui sosiaalivirasto aktiivisen myötämielisisesti hankkeeseen. Oulunkylän sosiaalipalvelutoimisto otti toiminnan avaimet käteensä ja vuokrasi tilan kaupungin kiinteistövirastolta vuoden 2002 alusta: asukastalotoiminta käynnistyi. Talon yläkertaan vintille jäi edelleen vuokralle Arcada-opiston äänitysstudio. Varsinaista talonmiestä ei ole, mutta mm. lumityöt hoitaa talossa asuva vuokralainen. Pienten käyttöresurssien johdosta perussiivous ja valvonta on käyttäjien omalla vastuulla. Talo pysyy hyvässä kunnossa ja yksinkertaistettu hallinto toimii hyvin. Seurahuoneen toiminta perustuu oulunkyläläisten järjestöjen aktiivisuuteen, talolla kokoontuu ja siellä järjestää säännöllistä toimintaa niin lapsille kuin aikuisillekin moni alueen yhdistys. Myös sosiaaliviraston ryhmiä kokoontuu talolla ja eri tahot pitävät siellä yksittäisiä kokouksia ja järjestävät tilaisuuksia. Toimintaideaan kuuluu myös, että alueen asukas voi vuokrata tilan esimerkiksi perhejuhliaan varten. Seurahuoneella pidettiin 7.3. kaikille avoin keskustelufoorumi, tilaisuus jossa kuultiin toiminnasta ja ideoitiin asukastalon tulevaisuutta. Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Oulunkylä-Seurasta varapuheenjohtaja Eija Kärnä ja puheenjohtaja Erwin Woitsch ja sosiaalipalvelutoimistosta johtaja Maaretta Pukkio. Asukaskahvila Maaretta Pukkio kertoi Seurahuoneen toiminnan olevan varsin vilkasta. Vaikka toimintaa järjestetään yhdistysvoimin nimenomaan paikallisille asukkaille, on selvää tarvetta myös avoimempaan kahvilatoimintaan. Tällaisen säännöllisen toiminnan järjestäminen talkootoimin tai työllistämisvaroin palkatun henkilön voimin ei ole suinkaan helppoa järjestää. Kahvilanpitäjälle sitä ei, yksistään jo sijaintinsa takia, saada taloudellisesti kannattavaksi. Vaikka Oulunkylässä toistaiseksi toimitaan rahoituksen puutteen takia ilman varsinaista asukastalotoiminnan vetäjää, pyritään Seurahuoneelle tulevaisuudessa saamaan asukaskahvila ja avoin kohtaamispaikka. Kehitysideoita Helsingin lähes 30 muun asukastalon ja yhteiskerhotilan toiminnasta ja periaatteista kertoi Helsingin asukastaloverkostoyhdistyksen koordinaattori Kaarina Saavola. Hän kiitteli sosiaaliviraston avarakatseisuutta ja kannusti oulunkyläläisiä edelleen jatkamaan omaehtoisella linjalla. Lyhyiden alustusten jälkeen saivat tilaisuuden osallistujat kuvata pienryhmissä mielikuviaan siitä millainen on heidän myönteinen toivekuvansa Seurahuoneesta asukastalona viiden vuoden kuluttua. Seurahuone vuonna ideoinnin tuloksia: - kaunis ja myös sisältä tarkoituksenmukaisesti re montoitu ja kalustettu - toimintaa koordinoi vakituinen toiminnanvetäjävahtimestari - kahvila ja atk-mediapaja on kaikille avoin - kulttuuritilaisuuksia säännöllisesti - puutarha kukoistaa talkoovoimin - tietoa toiminnasta saa helposti - vireää monipuolista toimintaa - Oulunkylän symboli ja identiteettitunnus näkyy valaistuna pimeälläkin - kotiseuturetkien lähtöpiste - myös torni ja vinttitilat asukkaiden käytössä Ajatukset kuultiin ja ne kirjattiin ylös jatkotyöskentelyä varten seuraavaan avoimeen asukastalofoorumiin, joka järjestetään kuluvan vuoden aikana. Mitä on asukastalotoiminta? Samalla käynnistetään erilaisten työryhmien toiminta, kuten kahvila-, talkooja sisätilaremonttiryhmät, edistämään tärkeäksi koettuja asioita. Asukastalot ja yhteiskerhotilat ovat syntyneet asukkaiden omaehtoisen asuinaluetoiminnan tukipisteiksi. Asukastaloista on muodostunut kohtauspaikkoja ja toimintakeskuksia, joissa ihmisten omilla kokemuksilla on merkitystä ja joissa kaikenlaiselle osaamiselle on käyttöä. Ylläpitämällä tiloja asukkaat haluavat lisätä toimintamahdollisuuksia, yhdistää erilaisia ja eriikäisiä ihmisiä tekemään itsensä näköisiä asioita, lisäämään omien asuinalueittensa viihtyisyyttä ja koko kaupungin hyvinvointia. Asukastaloista ja yhteiskerhotiloista on 10 vuoden aikana kehittynyt - tiedonvälttäjiä, koulutuksen järjestäjiä, - uudenlaisen osallistumisen ja innovatiivisen yhteistoiminnan väyliä, - kansalaistoimijoiden ja viranomaisten vilkkaiden verkostojen ylläpitäjiä, - merkittäviä tukityöllistäjiä ja - paikallisten palveluiden tuottajia. Myös Oulunkylän nuori asukastalo Seurahuone kehittyy tähän suuntaan, mutta vain asukkaiden, oulunkyläläisten itsensä voimin. Larin Kyöstin tie 7 bussit 550, 52, 65A, 64, junat I, K paikoitus Oulunkylän torilla Oulunkylä-päivä su klo Seurahuoneella ja Taiteilijapuistossa Ogeli Big Band alueen järjestöjen ohjelmaa buffetti, kahvila Tervetuloa! koordinoi Oulunkylä-Seura oulunkyla, Erwin Woitsch Marttojen tekstiilikeräys lauantaina Kevät on pitkällä ja on aika taas koluta kaappien perimmäisetkin nurkat! Oulunkylän Marttojen tekstiilikeräys lauantaina huhtikuun 9. päivänä klo Oulunkylän Nuorisotalo Nuotan edustalla, Kylänvanhimmantie 25. Keräykseen voi tuoda esim. talvi- ja kesävaatteita, lakanoita, pyyheliinoja, pöytäliinoja, kankaita, jne., myös käyttökelpoisia kenkiä ja laukkuja. Uusiokäyttöön tulevan materiaalin, ns. lumpun, tulee sisältää vähintään puolet puuvillaa tai villaa. Tekstiilien tulee olla ehdottomasti puhtaita ja kuivia! Keräys- ja lajittelutyön tekee Hämeenlinnan Sininauha ry. Tekstiilit lajitellaan käyttötarkoituksen mukaan seuraavasti: Käyttöön soveltuvista vaatteista osa myydään Sininauha ry:n omalla kirpputorilla päihdetyön hyväksi tai lahjoitetaan vähävaraisille (n. 15 %). Osa vaatteista lahjoitetaan Baltiaan ja Venäjälle (n. 15 %). Uusiotuotantoon soveltuu puuvilla- ja villapitoinen materiaali. Niistä valmistetaan teollisuuspyyhkeitä tai aines esikäsitellään (esim. kovat saumat, napit ja vetoketjut poistetaan) ja toimitetaan raaka-aineeksi uusioteollisuuteen, esim. Dafecor Oy: lle Turenkiin (n. 60 %). Uusiotuotteita ovat esim. kasvien altakastelumatot, teollisuuden öljynimeytysmatot, rakennusteollisuuden parketinalusmatot sekä koolaus-, hirsieriste- ja pakkausnauhat. Käyttöön sopimaton poistotekstiili murskataan energiaksi polttolaitokselle (n.10 %). Tiedustelut, p , Maunulan MediApaja Metsäpurontie 19-21, Helsinki p Avoinna arkisin ma-pe klo Meiltä kopiot vain 0,30 euroa/kpl Kuvankäsittelyn alkeis- ja jatkokurssit Taideterapia-tunnit Atk-perus- ja jatkokurssit Digikameran osto-, ja käyttökurssi Hintamme ovat kilpailukykyisiä esim. atk-peruskurssi 2 euroa/kerta, (2 tuntia) TERVETULOA! Kysy lisää p OULUNKYLÄN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS VUODESTA -81 Mäkitorpantie 37, Liikekeskus Ogeli, 2. kerros Fysikaalista hoitoa, hierontaa, vyöhyketerapiaa P

5 6 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit Maunulassa on hyvä yhteishenki, sanoo Juhani Väisänen. Mainettaan parempi Maunula AINO KANGASPURO massa oleva ja vahva ilmiö. Väisänen myöntää, että ostoskeskuksessa Maunulan lähiö on ollut maineeltaan on häiri- öitä lähes päivittäin. Hän perinteisesti yksi Helsingin hurjimmista. kuitenkin jättää ne omaan Kiistellyn Suursuon ostoskeskuksen seutu arvoonsa ja toteaa, että ostoskeskus pitäisi kaikesta on mielikuvissamme laitapuolenkulkijoiden huolimatta säilyttää. kohtauspaikka, josta ei puutu viinaa eikä Maunulassa jo 37 vuotta asunut Pertti Toivanen vaarallisia tilanteita. haluaa ehdottomasti säilyttää ostoskeskuksen palve- Tilastoja tutkaillessa mielikuvat eivät Seuraavaksi kohtaamme luineen. ka iästä riippumatta. juuri parane. Asunnot, iäkkään Mairen, joka on Uusia saa, mutta purkaa joista suurin osa on ra- kennettu ennen 1970-lukua, ovat enimmäkseen pieniä ja vuokra-asuntojen osuus on juuri tulossa Maunulan terveysasemalta. Hän on asunut 85 vuotta naapurilähiö Metsälässä ja pitää omaa ei. Palveluita ja kaupkennettu pavaihtoehtoja on muutenkin liian vähän, Toivanen sanoo ja lisää, että Maunula naapuripitäjiä suurempi. kotialuettaan rauhallisempana on hienoa seutua. Luonto Ylemmän korkeakoulututkinnon kuin Maunula. ja liikuntamahdollisuudet suorittaneita on puolet vähemmän kuin vaikkapa Länsi-Pakilassa. Mutta mitä mieltä maunulalaiset itse ovat kotiseutunsa maineesta? Helian toimittajaopiskelijat päättivät Ostoskeskuksessa pesii ikäviä tyyppejä, valittelee Maire ja puoltaa purkamista. Samaa mieltä on R-kioskin edessä kohtaamamme iäkkäämpi naishenkilö, jo- saavat Toivaselta erityismaininnan. Suursuon ostoskeskuksessa toimii myös kansalaisjärjestö Pro Maunula, jonka tavoitteena on säilyttää ostoskeskuksen miljöö ottaa asiasta selvää. ka ei halua nimeään julki- nykyisellään. Ostoskes- Päivisin ostoskeskuksen suuteen. Hänen mielestään kuksen tilalle on suunni- ympäristössä liikkuu ostoskeskuksen palvelut teltu viisikerroksisia punasuuteen. enimmäkseen asioitaan tulisi säilyttää omalla paikallaan, tiilitaloja, jotka rikkoisivat toimittavia vanhuksia. Ostoskeskuksen ovensuussa mutta itse rakentiilitaloja, nus on jo aikansa elänyt. täysin alueen arkkitehtuurisen linjan. Pro Maunula norkoilee muutama laitapuolenkulkija. Hän myös harmittelee -yhdistyksen puheenjohtatien Komment- erikoisliikkeiden, kuten ja Pia Snellman on huo- saaminen on aluksi hankalaa: ihmiset kummastelevat kameraamme eivätkä kangaskaupan puuttumista. Kaiken kaikkiaan hän viihtyy luonnonläheisessä lissaan myös ostoskeskuksen yrittäjien kohtalosta. Uuden, toisaalle raken- suostu haastateltaviksi Maunulassa. nettavan ostoskeskuksen kiireeseen vedoten. Sisältä ostoskeskuksesta löydämme kuitenkin 17-vuotiaan Jennin. Maunula on paras paikka! Täällä on kaikki Ostoskeskuksen sisällä poikkeamme JV-löytökeskukseen. Modernia sekatavarakauppaa pyörittävä Juhani Väisänen ei itse asu Maunulassa, mutta tiloista suurin osa menee HOK-Elannolle. Snellman pelkää terveen kilpailun ja pienten kauppojen häviävän isojen ketjujen vallatessa yhä enemmän tilaa tutut, hän kertoo. Jennin työpaikallaan ostoskeskuksen markkinoilta. mielestä ostoskeskusta ei saisi missään nimessä purkaa, sydämessä hänellä on aitiopaikka maunula- Aino Kangaspuro sillä se on maunulalailaiseen elämänmenoon. Hanne Kauppinen sille tärkeä kohtaamispaik- Maunula-henki on ole- Lasse Leipola Torppari toivottaa ruuan ystävät tervetulleiksi Torpparimäessä sijaitseva lähiöravintola Torppari sai uudet omistajat viime syyskuussa. Nykyään Torpparia pyörittää pitkään ravintola-alalla työskennellyt intialainen veljeskaksikko, Balwant ja Inderjit Singh. Suomessa jo 16 vuotta ravintoloitsijoina toimineet Singhit omistivat aikaisemmin ravintolan Nurmijärven Rajamäessä. Kokeneina Torpparin-kävijöinä ja auttamattomina herkkusuina katsastimme paikan uuden tarjonnan. Ruokaekskursio Torppariin Pistäydyimme syömässä Torpparissa keskiviik- Haltialan maatilalla elettiin maaliskuussa jännittäviä aikoja. Noin 80 pikkukaritsaa näki tuolloin ensimmäistä kertaa päivänvalon. Iloisen perhetapahtuman vuoksi eläinten olot rauhoitettiin joksikin aikaa yleisöltä, mutta karitsoja on päässyt ihastelemaan pääsiäisestä lähtien. Karitsojen lisäksi Haltialassa on paljon muutakin nähtävää. Tila on auki ympäri vuoden, ja se on varsinkin kaupunkilaislapsille varsinainen elämys. Tilalla pääsee tutustumaan maatilan toimintaan ja sen eläimiin, joita Haltialassa riittää. Siat ja ratsupoliisien hevoset, jotka tulevat tilalle kesälaitumelle, ovat suosituimpia nähtävyyksiämme, tilanhoitaja Jari Kuusinen kertoo. Kuusinen on työskennellyt Haltialassa vuodesta 1982 lähtien, mutta tilan historia ulottuu 1500-luvulle. Kartanorakennus jouduttiin tulipalon vuoksi purkamaan 1950-luvulla, jonka jälkeen myös sen ympäristö jäi vähemmälle koiltana, jolloin ravintolan viileässä ruokasalissa ruokaili meidän lisäksemme kaksi muutakin seuruetta. Valikoimme mukavan kattavalta ruokalistalta jättikatkarapuja tulisen kastikkeen ja riisin kera, sekä Hellman s burger -hampurilaisaterian. Annokset olivat uskomattoman suuret ja ruoka ehti melkein jäähtyä, ennen kuin suoriuduimme syöntiurakastamme. Siirryimme jututtamaan omistajia baarin puolelle, jossa kolme käheä-äänistä herraa si i olutta. Puheliaat omistajat paljastivat suosionsa salaisuudeksi tuoreet raaka-aineet ja pitkän kokemuksen ravintola-alalla. Torpparin ovi kävi tiuhaan; ravintola todella on paikallisten suosiossa. Viikolla keittiössä riittää vilskettä, mutta viikonloppuina on suorastaan kiirettä. Intialaisten ruokien suosio on saanut veljekset suunnittelemaan ruokalistan laajentamista uusilla eksoottisilla ruokalajeilla. Tyytyväinen asiakas on parasta mainosta Torpparissa käy paljon eri ikäisiä asiakkaita. Täällä käy silloin tällöin julkkiksiakin. Muun muassa torpparinmäkeläinen näyttelijä Pertti Sveholm käy syömässä ja tuopilla meillä Torpparissa, toinen veljeksistä myhäilee. Torppari ei mainontaa kaipaa; Singhit tietävät, että tyytyväinen asiakas on parasta mainosta. Haltialan tila on maalaisidylli keskellä kaupunkia huomiolle. Tilan ympäristö ja vanha puutarha joen rannalla kunnostettiin vuosina Nykyään Haltialassa toimii Helsingin kaupungin ylläpitämä ajanmukainen maatila. Alue on myös suosittu ulkoilijoiden keskuudessa. Tapahtumapäivinä kävijöitä on jopa satoja, Kuusinen kertoo. Tilaan kuuluu entisen kartanon rakennuksien ja navetan lisäksi myös laajat viljelysalueet. Perinteisten viljakasvien lisäksi joillekin pelloille kylvetään Mari Juuti Anna Juvonen hernettä ja kukkia, joita kaupunkilaiset pääsevät maksutta poimimaan heinä elokuussa. Kesällä eläimet ovat ulkona ympäri vuorokauden. Muina vuodenaikoina yleisöllä on mahdollisuus tutustua tilan elämään arkisin klo ja viikonloppuisin klo Tilalla toimii myös kahvila-ravintola Vanha Pehtoori, joka palvelee talvisin klo ja kesäisin klo Katja Äikäs KATJA ÄIKÄS Haltialan emolehmät viihtyvät ulkona ympäri vuoden. Ne kestävät jopa 40 asteen pakkasta. Oulunkylän terveyskeskuksessa ei ongelmia hoitotakuusta Maaliskuun alussa voimaan tulleen hoitotakuun toteutus on sujunut hyvin Oulunkylän terveysasemalla. Ruuhkia ei ole syntynyt eikä uutta henkilökuntaa ole palkattu. Osastonhoitaja Kirsi Otronen kertoo hoitotakuun voimaantulon sujuneen hyvin Oulunkylän terveyskeskuksessa. Puheluita ei ole tul- lut tavallista enempää eikä kukaan ole vaatinut pikaista hoitoonpääsyä. Oulunkylän terveyskeskukseen ei ole palkattu lisää työntekijöitä hoitotakuun myötä. Meillä on mitoituksen mukainen miehitys. Toimistossa oleva yhden työntekijän vajekin korjaantuu, kun huhtikuun alussa aloittaa uusi työntekijä, Otronen kertoo. Hoitotakuun myötä työtehtäviä on jaettu uudelleen. Etenkin hoidon tarpeen arviointiin on varattu aiempaa enemmän aikaa. Meillä on tarpeeksi lääkäreitä, Otronen toteaa. Hoitotakuu takaa hoitoonpääsyn myös muissa kuin akuuteissa tapauksissa. Hoidon tarpeen arviointi pitäisi aloittaa kolmen päivän päästä yhteydenotosta terveyskeskukseen. Otrosen mukaan myös kiireettömien tapausten hoitoon on riittänyt aikaa. Hoitotakuu tuli tarpeeseen Liisa Tullila kävi Oulunkylän terveyskeskuksessa mittauttamassa verenpaineensa. Hänen mielestään hoitotakuu tuli tarpeeseen. Joskus on kyllä kestänyt yli kaksi viikkoa, ennen kuin olen päässyt lääkärille. Itselleni sopivat vain aamupäivät, joten aikojen saaminen on vaikeaa, Tullila sanoo. Tullila kertoo käyttäneensä terveyskeskuspalveluita melko vähän. Yleisesti ottaen hän on ollut tyytyväinen palveluihin. Jenni Heikkinen Ulriikka Johansson

6 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 7 Energiajakeen kierrätyskokeilu säästää jätekustannuksia ja luontoa YTV kokeilee energiajakeen kierrätystä pääkaupunkiseudulla. Energiajae on polttokelpoista jätettä, jota ei muuten voida käyttää hyödyksi. Energiajaekokeilu on alkanut marraskuussa 2004, kun YTV:n valikoimaan otettiin erilliset energiajakeelle tarkoitetut astiat sekajäteastioiden rinnalle, kertoo Helena Lehikoinen YTV:n asiakaspalvelusta. Kokeilu on suunnattu ensisijaisesti kouluille, virastoille ja yrityksille, mutta yksityiset taloudet ja taloyhtiöt voivat myös osallistua. Kokeilu on määräaikainen. Energiajakeesta tulee poltettaessa energiaa, jota voidaan käyttää hyödyksi sähkön ja lämmön tuotan- nossa. Samalla kaatopaikalle menevän sekajätteen määrä vähenee. Energiajakeeksi kelpaavat esimerkiksi jogurttipurkit, pizzalaatikot ja ketsuppipullot. Kaikki muovit eivät kelpaa poltettavaksi, koska osassa muovia on PVC:tä. Energiajakeen kerääminen säästää jätekustannuksissa KIA KALLIO, SALLA YLI-ERKKILÄ Kokeilun ansiosta kiinteistöllä on mahdollisuus vaikuttaa jätekustannuksiinsa ja huolehtia omalta osaltaan ympäristöstä. Kiinteistö voi vaihtaa yhden sekajäteastioistaan energiajäteastiaan, mikä vähentää kaatopaikalle päätyvän jätteen määrää, Lehikoinen selittää. Energiajakeen keräys alentaa jätemaksuja, koska sen käsittelyhinta on vain kolmannes sekajätteen hinnasta, eikä siitä peritä jäteveroa. Oulunkyläisen alueella ei kokeilussa vielä osallistujia Energiajakeen kierrätyskokeilussa YTV:n aliurakoitsijana toimii Papros oy. Oulunkyläisen levikkialueella ei kukaan ole vielä tullut mukaan kokeiluun, yhtiön toimitusjohtaja Pasi Somero kertoo. Tämä johtuu siitä, ettei YTV varsinaisesti markkinoi toimintaansa. Esitteet kokeilusta ovat vasta valmistuneet. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa itse ottaa yhteyttä YTV:hen, joka tutkii kokeilulla, ovatko asiakkaat kiinnostuneita ja kykeneväisiä lajittelemaan energiajätteitään. Paproksella on ollut oma energiajakeen kierrätyskokeilu Itä-Helsingin alueella jo pidempään. Esimerkiksi Roihuvuoren alueella on kerätty energiajaetta jo parin vuoden ajan sekä kotitalouksissa että yleisissä kiinteistöissä. Siellä energiajakeen keräys on ollut toimivaa. Kokeilu koko YTV:n toimialueella on vielä niin uusi, että kovin moni ei tiedä siitä. Vastaanotto on ollut kuitenkin positiivinen niiden keskuudessa, jotka ovat kokeilusta kuulleet, Somero kommentoi. Hän ennustaa energiajaeastioi- Energiajaetta KYLLÄ - pakkausmuovit - likaiset paperit ja pahvit - kartongit - puupakkaukset - muovit (ei PVC) - solumuovi (styrox) - vaatteet EI - kyllästettyä puuta - metallia, lasia - PVC-muovia - kiviä, hiekkaa - biojätettä - ongelmajätettä den yleistyvän tämän vuoden aikana koko YTV:n alueella. Kia Kallio Salla Yli-Erkkilä Suursuon tulevaisuus herätti kiinnostusta Pohjoishelsinkiläiset kantavat huolta liikenteen lisääntymisestä sekä koirapuiston, vanhustenpolun ja viheralueiden kohtaloista. Kansalaiset osoittivat tuntevansa oman alueensa asiantuntijoita paremmin. He eivät myöskään lämmenneet ehdotuksille virkistysalueiden muualle siirtämisestä. Jotkut esittivät epäilyksiä siitä, miten hyvin kaupunki voi tai haluaa ottaa huomioon nykyisten asukkaiden toivomukset. Helsingin kaupunki järjesti Pakilan yläasteella 8.3. kaavakeskustelutilaisuuden, johon kerääntyi satakunta asiasta kiinnostunutta. Aluearkkitehti Sari Ruotsalaisen mukaan Koillis- Maunulaan, Suursuon alueelle, on kaavailtu kahta pientaloaluetta ja yhtä kerrostaloaluetta. Yleiskaavan mukainen tavoite on asuinneliömetriä. Ruotsalainen arvioi, että tämä tarkoittaisi asuntoa. Kaavasuunnitelma uhkaa Tuusulan tien varressa sijaitsevia viljelyspalstoja, koirapuistoa ja vanhusten kuntopolkua. Erityisen huolestuneita asukkaat olivat kuitenkin kasvavista liikennemääristä. Kaupungin edustajan vastaukset liikenneasioissa eivät kansalaisia tyydyttäneet. Monet intoutuivat antamaan omia ehdotuksia, kuten Tuusulan tien rinnalle rakennettavaa liitäntäväylää tai tunnelia Patterikallion lävitse. Myös Saarnaajatien vanhojen talojen kohtalo kiinnosti. Monet olivat huolissaan uusien talojen ja vanhojen talojen väliin LASSE LEIPOLA Puheenjohtajana toiminut Juha-Pekka Turunen jakoi useita liikenteeseen liittyneitä puheenvuoroja jäävästä tilasta, johon vaadittiin kapeita viherkaistaleita. Myös osalle asunnoista myönnetty SR3-suojeluluokka herätti lukuisia kysymyksiä. Ruotsalaisen mukaan suojelu on tehty katutilan säilyttämiseksi ja erityisesti se koskee rakennusten julkisivuja. Rakennuksien sisätiloja saa uusia ja laajennuksia voi tehdä pihalle muttei kadulle päin. Pekka Manninen ja Soile Hanhinen olivat tulleet seuraamaan keskustelua omien viljelyspalstojensa vuoksi. Heidän mielestään nykyiset maat ovat pitkän työn tulos, eikä niitä voi korvata toisilla palstoilla. Osa palstoista on jo 40 vuotta vanhoja. Manninen epäili myös vanhan suopohjan soveltuvuutta rakennusalustaksi. Kaavaluonnos tullee nähtäväksi ja kommentoitavaksi viimeistään kesäkuussa. Loppuvuodesta saadaan valmiiksi kaavaehdotus ja lopullinen hyväksyntä tapahtuu ensi vuoden puolella. Kaavaehdotuksesta voi tehdä muistutuksen ja hyväksytystäkin kaavasta voi valittaa. Lasse Leipola Kiinalaisperhe ihastui Oulunkylään ensi silmäyksellä Suomessa jo yli kymmenen vuotta asunut Zhou Wei muutti miehensä Hua Wein kanssa Oulunkylään yli viisi vuotta sitten. Viidessä vuodessa koko nelihenkinen perhe on kotiutunut hyvin alueelle. Zhou Wei ja Hua Wei ovat asuneet pysyvästi Suomessa vuodesta 1997 asti, mutta kerran vuodessa he lomailevat kotona Kiinassa noin kuukauden ajan. Zhou ja Hua muuttivat Oulunkylään vuonna Kävimme katsomassa asuntoa syksyllä ja oravat juoksentelivat puissa ja linnut lauloivat. Ihastuimme rauhalliseen alueeseen heti, Zhou kertoo. Mukava asuinalue, hyvät kulkuyhteydet keskustaan ja Huan työpaikalle, sekä alueen tarjoamat palvelut vaikuttivat päätökseen asettua Oulunkylään. Päivittäiset ostokset hoituvat Ogelin ostoskeskuksessa, jonne on noin 15 minuutin kävelymatka. Myös päiväkoti ja liikuntakeskus löytyvät lyhyen kävelymatkan päästä. Kiinan Shanghaista kotoisin oleva Zhou Wei tuli Suomeen opiskelijana vuonna Hän opiskeli Teknillisessä Korkeakoulussa Otaniemessä, ja siirtyi sitten Helsingin Yliopistoon opiskelemaan elintarviketeknologiaa. Zhou muutti takaisin Shanghaihin vuonna 1995, jossa hän työskenteli muutaman vuoden, muun muassa Suomen konsulaatissa. Suomeen Zhou palasi pysyvästi vuonna Töissä ollessa talous alkoi kiinnostaa enemmän, ja vuonna 1999 Zhou aloitti opinnot Helsingin liiketa- Tyytyväiset oulunkyläiset vasemmalta: Zhou Wei sylissään Soleil, Hua Wei sylissään Andre louden ammattikorkeakoulussa (Helia), juuri alkaneessa englanninkielisessä liiketalouden koulutusohjelmassa. Zhou valmistui tammikuussa 2003 ja on tällä hetkellä kotiäitinä. Suomi on hyvä maa kasvattaa lapset Perheen lapset syntyivät vuosina 2000 ja Isoveli Andre on ollut päiväkodissa kaksivuotiaasta asti, mutta pikkusisko Soleil pysyttelee vielä kotona. Molemmat lapset ovat syntyneet Suomessa, ja koko perheellä on Suomen kansalaisuus. Andre pitää Suomessa asumisesta, sillä täällä on siistiä, mutta hän käy mieluusti Kiinassa kerran vuodessa tapaamassa isovanhempiaan ja muita sukulaisia. Kotona perhe puhuu kiinaa keskenään jotta lapsilla pysyisi äidinkieli MARI KAISLANIEMI hallussa. Lapset tulevat kuitenkin oppimaan suomen sujuvasti päiväkodissa ja koulussa. Alueella asuu enimmäkseen suomalaisperheitä, mutta Zhou sanoo etteivät he ole kohdanneet minkäänlaista syrjintää, siksi että ovat kiinalaisia. Ei Suomessa yleensä ole sellaisia ongelmia. Suomalaiset arvostavat vanhoja kulttuureja. Zhoun tulevaisuuden suunnitelmissa ei ainakaan lähivuosina ole muutto pois Oulunkylästä. Hän haluaa kasvattaa lapset Suomessa, sillä Suomi on turvallinen maa ja täällä lapsilla on hyvä olla. Kiinassa lapset menevät kouluun jo nuorena ja heille asetetaan kovat paineet menestyä. Oulunkylässä lapset voivat varttua omassa tahdissaan. Mari Kaislaniemi

7 8 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit Löytöjä Kulkukollin kirpputorilta Monet eivät ehkä tiedä, että Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen tiloissa Itä-Pakilassa on muutakin kuin kissoja. Kulkukollin kirpputori on ollut toiminnassa jo vuodesta 1994 asti. Kaikki myytävät tavarat on saatu lahjoituksina, ja tuotto menee lyhentämättömänä eläinten hyväksi. Myytävää tavaraa on kengistä kahvinkeittimiin. Vapaaehtoistyöntekijä Eeva Viinijoen mukaan lahjoituksina saadaan eniten vaatteita, mutta niitä myös myydään paljon. Eniten kaupaksi menee juuri vaatteita sekä astioita, mutta myös erilaiset erikoistavarat menevät heti, Viinijoki toteaa. Tässä talossa sijaitsee yhtiömme hallinnollinen toimipiste ja täällä tehdään ohjelmien ennakkotyö ja suunnittelu, kertoo Fremantle Entertainmentin talouspäällikkö Antero Hartonen. Yhtiön toimitusjohtaja ja ohjelmapäällikkö ratkaisevat, mitä ohjelmia kehitetään myyntiin. Tällä hetkellä Fremantle Entertainmentin ohjelmia nähdään Nelosella ja MTV 3-kanavalla. Antero Aarvola näyttää valokuvaa yli 60 vuoden takaa. Se on hänen rippikuvansa; otettu Oulunkylän vanhassa kirkossa vuonna Muutama tuttu kuvassa vielä on. Juhlavalaistussa kirkossa on alkamassa vanhojen hengellisten laulujen ilta. Muutamat portaat ja astutaan pakkasesta lämpimään kirkkoon. Kysellään kuulumiset ja onko oltu Rautavaaran patsaalla edellispäivänä. Huuruiset lasit täytyy vielä putsata, ennen kuin saa takin naulaan ja voi astella kahvin tuoksun suuntaan. Odottavan yleisön joukosta varmistetaan: "Saako taputtaa?" Lupa heltisi. Kirpputorin asiakaskunta on hyvin moninaista: samoja hyllyjä mummojen kanssa tutkivat nuoret rastatukat. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä muun muassa kirpputorin hintoihin, jotka ovat käytetyille tavaroille oikeita. Esimerkiksi laukkuja saa muutamalla eurolla. Yhdistys järjestää paikan päällä myös erilaisia erikoistapahtumia: esimerkiksi antiikkipäiviä ja muotinäytöksiä. Erikoistapahtumat vetävät kirpputorin täyteen. Normaaleina viikkoina lauantaisin on Viinijoen mukaan saattanut joskus olla ruuhkaa, mutta välillä on hiljaisiakin hetkiä. Kirpputorin tuotto on merkittävä osa eläinsuojeluyhdistyksen tuloja. Kyltti johdattaa kirpputorille. Nykyään kirpputorilla on myös yksi palkattu työntekijä, mutta suurin osa kirpputorin työntekijöistä on vapaaehtoisia. Vapaaehtoistyö on yhdistykselle korvaamatonta, koska esimerkiksi Helsingin kaupungin yhdistykselle myöntämät tuet pienenivät Fremantle tekee unelmadiilejä Oulunkylässä Mäkitorpantiellä sijaitsevassa tuotantoyhtiössä pähkäillään, mikä viihdyttäisi tv-katsojia. Fremantle Entertainment on sijainnut Mäkitorpantiellä jo vuodesta 2000 ja Hartonen on ollut mukana siitä asti. Hän on viihtynyt mainiosti yrityksessä ja kehuu Oulunkylää mukavaksi työympäristöksi. Eritoten hän kiittelee oivallista sijaintia ja erinomaisia liikenneyhteyksiä. Jo ruudusta poistuneettv-ohjelmat; Bumtsi Bum, Kuutamolla, Unel- makämppä ja Idols, sekä nyt ruudussa pyörivistä ohjelmista mm. Diili, EVVK ja Levyraati ovat meidän Vanha kirkko soi veisuun voimasta "Kyllä on hauskaa laulaa vanhoja lauluja." Ehkä jo lapsuudesta tuttuja. Yhteislaulu alkaa: "Päivä vain ja hetki kerrallansa"; jatkuu "Kun on turva Jumalassa"; sekä "Ei laulamasta lakkaa". Laulujen välissä kirkkoherra Heikki Järvinen kertoo kirkkorakennuksen tuottamiamme ohjelmia, Hartonen kertoo tyytyväisenä. Keväällä kuvataan taas uusi Suuri Seikkailu ja näillä näkymin tuotamme Idolsin myös vuonna Tv-ohjelma päätyy ruutuun joko niin, että sen formaatti ostetaan ulkomailta ja Suomessa tuotetaan siitä paikallinen versio. Ohjelma voi myös olla kokonaan kotimainen ideasta lopputuotantoon asti, kuten Suuri Seikkailu ja EVVK ovat. Hartosen mukaan muualta ostetun formaatin etuna on se, että silloin tiedetään, minkälaisia katsojia ohjelma on kiinnostanut muissa maissa. Lisäksi formaatin mukana saadaan informaatiota tuotantoon liittyvistä asioista. Kovasti parjatun mutta monien rakastamankin tosi-tv:n invaasio vastaanottimiimme siis jatkuu. Ammattilaisia laulattava tanssiva juontaja on väistynyt ruudusta ja tilalle on näillä näkymin tulossa taas esiintyville taviksille ilkeilevä tuomaristo. Mutta jos ohjelmatarjonta ei tyydytä, on ongelmaan ratkaisu. Siitä vaan kirjoittamaan oma tv-ohjelma, Hartonen kehottaa. INKA SIMOLA pystyttämisen aikaisista tapahtumista. Evankelisen herätysliikkeen toimeliaisuudesta syntynyt kirkko oli työn alla kun Venäjä soti Japania vastaan, Eugen Schaumann oli päätynyt murhaamaan Bobrikovin ja Eliel Saarinen voitti Helsingin rautatieaseman suunnittelukilpailun luonnoksellaan, jota komisti korkea torni, "pilvenrynnistäjä". Kanttori Maija Pesonen-Kareisen ehdotuksesta "Oi minkä onnen autuuden" lauletaan seisten. Kullervo Puumala kertoo laulujen synnystä. "On rauhainen ilta" -laulun tarina on mielenkiintoinen. Oscar Ahnfelt kierteli luuttuineen ympäri Ruotsia saarnaamassa ilman kirkon siunausta, mikä herätti paheksuntaa. Ahnfelt joutui lopulta kirkon pään, kuninkaan eteen. Ahnfelt pyysi ystäväänsä Lina Sandellia laatimaan tekstin, jonka Ahnfelt itse sävelsi. Alkuperäisessä tekstissä lauletaan "Vaikka sinulla olisi kaikki maailman huvit " Kuningas otti sanat vastaan ja lupasi syytetylle vapaat taas tänäkin vuonna. EMMI MAARANEN Osoite: Yhdyskunnant. 11 Aukioloajat: ma-pe 15-18, la 12-15, su Tulevia erikoistapahtumia: Jättiarpajaiset su 24.4 klo Emmi Maaranen Fremantle ottaa mielellään vastaan ohjelmaideoita ja niitä tuleekin yleisöltä jatkuvasti. Jotkut ideoista ovat toteuttamiskelpoisia ja niitä voidaan ottaa jatkokehitykseen. Oman ohjelmaidean tuotantoon saaminen on siis periaatteessa mahdollista kenelle tahansa. Jos oman ohjelman kehittely ei innosta, voi koota ryhmän ja ilmoittautua viihdeohjelman yleisöksi. Mäkitorpantiellä sijaitsevissa tiloissa tuotetaan viihdeohjelmia. Marjo Mikola kädet toimia "molemmissa valtakunnissaan"; Ruotsissa ja Norjassa. Puumala johti Helsingin Evankelista kuoroa ja Maunulan kirkon musiikkiryhmää. Hän soitti tilaisuudessa pianoa ja vanhaa kielisoitinta sitraa. Anna Nummela säesti viululla ja Juhani Siponkoski nokkahuilulla. Penkkikansa lauloi väkevästi ja voimalla; sanat lausuen ja sävelet taitaen. Tilaisuuden tallensi Martti Löppönen. Nauhoitus on nähtävissä seurakunnan verkkosivuilla huhtikuun alusta. Satavuotistapahtumat jatkuvat 100- vuotisjuhlamessulla Myöhemmin vietetään häämusiikin iltaa ja Hiljaisuuden messua Pasi Vento KOLUMNI Taidetta vai töhryjä Helsingin kaupungin rakennusviraston Siisti Stadi ja Stop töhryille -projekti on herättänyt keskustelua vuodesta 1998 lähtien, jolloin se aloitti toimintansa. Myös Oulunkyläisessä aihe on vallannut palstatilaa lähes jokaisessa numerossa otsikolla: Siisti Stadi. Valtaosa tuntuu pitävän kaupunkimme katukuvassa näkyviä graffiteja, tarroja ja julisteita pikemminkin töhryinä kuin taiteena. Siksi niiden puhdistamiseen sijoitetaan vuosittain miljoonia euroja. Siisti Stadi ja Stop töhryille -projektin yhteydessä tulisi tehdä ero töhryjen ja erilaisen katutaiteen välille. Se, ettei sitä ole tehty, on johtanut siihen, että katutaide nähdään nykyään yhteiskuntamme vastakulttuurina eikä nuorten alakulttuurina. Jokainen kaupunkimme katukuvassa näkyvä graffitimaalaus tai tarra mielletään automaattisesti ilkivallanteoksi. Vaikka töhrinnän motiivina on usein ajattelematon ilkivalta, ei ilkivalta ole kuitenkaan katutaiteen tarkoitus. Miksei tyylillä ja taidolla tehtyjä graffiteja, kantaaottavia tarroja tai kulttuuritapahtumia mainostavia julisteita voisi nähdä katukuvaa rikastuttavina merkkeinä? Pylvääseen liimatun muutaman sentin kokoisen tarran, joka kehottaa ohikulkijaa rakastamaan ( Let me love ), ei luulisi vahingoittavan ketään. Päinvastoin, se voisi saada hetkeksi jopa hymyilemään tai ehkä ajattelemaan. Helsingin kaupunki on tähän mennessä tukenut Siisti Stadi ja Stop töhryille -projektia yli 9 miljoonan euron arvosta. Tänä vuonna hankkeelle on budjetoitu 1,35 miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja. Voisiko nämä rahat sijoittaa ehkä muuhunkin kuin puhdistusfirmojen ja vartiointiliikkeiden taskuun? Toisen omaisuuden töhrimisen vastustaminen ei tarkoita sitä, että taiteen tai mielipiteen ilmaisemisen vapaus täytyisi poistua kokonaan katukuvastamme. Miksei siistiin stadiimme mahdu alueita, joissa katutaiteen harrastajien ei tarvitsisi juosta virkavaltaa pakoon! Inka Simola Kuorot esiintyivät illan teeman mukaan vanhan ajan asuissa.

8 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 9 Oulunkylässä on huutava hissipula Oulunkylä on yksi hissittömyydestä pahiten kärsiviä alueita. Monet vanhukset joutuvat vangeiksi omiin koteihinsa, kun he eivät erilaisten vaivojen ja liikuntarajoitteiden takia jaksa kulkea portaissa. Hissipula vaikeuttaa myös lapsiperheiden ja liikuntarajoitteisten liikkumista. Vaikka nykyisten säädösten mukaisesti jo kolmekerroksisissa asuinkerrostaloissa on oltava hissi, monissa vanhemmissa taloissa hissittömyys on vakava ongelma. Vajaa helsinkiläisistä asuu hissittömissä kerrostaloissa. Pahimmillaan ongelma on Oulunkylässä, Maunulassa ja niiden lähiseudulla. Hissittömiä porrashuoneita on kaikkiaan peräti yli 9 000, vaikka astui voimaan asuntosuunnittelua koskeva määräys, jonka mukaan TUISKU PIRTTIMÄKI kaikkiin uusiin kolmikerroksisiin ja sitä korkeampiin asuinkerrostaloihin on rakennettava hissi. Oulunkylän seudulla 15 % väestöstä on yli 65-vuotiaita, ja asuntokunnista yli viidesosa on lapsiperheitä, joiden liikkumista hissittömyys myös haittaa. Kun tähän lisää vielä liikuntarajoitteiset, hissipulasta kärsii Oulunkylässä miltei 40 % väestöstä. PULMU ry auttaa vanhuksia kin kauppapalvelujen kysynnän lisääntyneen, sillä kaupunki ei enää tarjoa niitä. Hissin rakentaminen helpottaisi hänen mukaansa monien elinolosuhteita huomattavasti, sillä valitettavan monet vanhukset joutuvat muuttamaan hissittömyyden takia omasta kodistaan. Mistä hissi? Kaupungin hissiasiamies Erkki Holapan tehtävänä on avustaa taloyhtiötä hissin hankinnassa, jotta asukkaiden olisi helpompi liikkua ympäristössään. Holappa kertoo olevansa hyvin innokas opastamaan hissin paikan, hissiarkkitehdin, hissitoimiston ja edullisimman ratkaisun valinnassa. Hissin rakentaminen tulisi Holapan mukaan hyvin edulliseksi, sillä valtio avustaa taloyhtiöiden hissinrakennushanketta maksamalla puolet kokonaiskuluista. Kaupunki maksaa tämän lisäksi vielä 10 %, joten itse taloyhtiön maksettavaksi jää vain 40 %. Hissin hankkiminen ei ole mikään tyhmä investointi taloyhtiön osakkaille, sillä hissi lisää huoneistojen arvoa 2-10 %, Holappa vakuuttaa. Myös portaikon turvallisuus paranee, kun kompastumisvaara poistuu hissin tulon myötä. Taloyhtiön on vain ensin tehtävä päätös hankkia hissi, Holappa tarkentaa. Karoliina Toikka Bänditoiminta rauhoitti Nyyrikinpuiston Hissittömyys hankaloittaa etenkin vanhusten elämää. Vanha autiotalo muuttui nuorten kunnostamana bänditiloiksi. Musiikin harjoitteluun riittää karummatkin olot, kunhan vain on sähköä. Mäen päällä, keskellä Käpylän Nyyrikinpuistoa, kohoaa korkea ja aavemainen, lähes ikkunaton rakennus. Alas Nyyrikintielle talo näyttää autiolta, ikkunat tosin ovat ehjät. Vasta aivan lähellä taloa vaimea musiikinjytke alkaa kuulua. Pimeässä portaikossa on Laura Liikanen, PULMU ry:n toiminnanjohtaja, kertoo hissien puutteen näkyvän heidän palveluidensa kysynnässä. Sydänvaivojen ja kuluneiden nivelten takia vanhusten on vaikea liikkua portaissa jopa yksinään, ja portaiden kiipeäminen kauppakassien kanssa on jo hyvin vaivalloista. Osalle vanhuksista portaiden kiipeäminen on niin rasittavaa, että he saattavat jäädä hissittömyyden takia vangeiksi omiin asuntoihinsa. Tällöin heidän on turvauduttava joko läheisten apuun tai PULMU ry: n palveluihin. Liikanen sanoo etenhelpointa suunnistaa kohti ääntä. Toisen kerroksen oven takana avautuu pieni sali, jonka seinät ovat täynnä julisteita, kirjoituksia ja piirroksia. Salin nurkasta löytyy sisäänkäynti PUNK ry:n toimistoon. toistakymmentä bändiä. Pääkaupunkiseudun underground nuorisokulttuuri ry, lyhyemmin PUNK ry, antaa myös muiden järjestöjen vapaasti käyttää tilojaan kokoontumiseen. Naapureilta on tullut lähinnä positiivista palautetta, kertoo PUNK ry:n aktiivi Janne. Edellisen vuokralaisen, Käpylä-seuran jäljiltä talo oli vuosia tyhjillään. Tämä loi alueelle levottomuutta ja Vuoritalo- veti puoleensa ilkivallantekijöitä. Vuoritalon aktiivisen käytön myötä alue on Paremmin na tunnetussa tornitalossa harjoittelee tällä hetkellä rauhoittunut. PUNK ry vuokrasi Vuoritalon kaupungilta vuonna Alusta lähtien yhdistys on kunnostanut rakennusta kokoontumista ja bändien harjoittelua varten. Ensimmäiseksi PUNK ry korjasi keskikerroksen lattian ja veti taloon sähköt. Lisäksi taloon tehtiin ääni- ja lämpöeristyksiä sekä väliseiniä. Enää yksi treenikämppä vaatii pientä viimeistelyä. Tuisku Pirttimäki Tuomarinkylässä tutustutaan historiaan Tuomarinkylän kartanon alueella on kaksi museota ja ratsastuskoulua, ravintola sekä vuokrattavat juhlatilat. Kartanon piharakennuksen Lastenmuseossa avautui uusi eläinaiheinen näyttely. tamiseen. Lastenmuseossa avautui uusi näyttely Mammutista marsuun, jossa kerrotaan eläinten historiasta ja eläinten ja ihmisten suhteesta Helsingissä. Lastenmuseon näyttelyt tehdään niin, että lapset voivat kokeilla erilaisia asioita. Täällä lapset voivat kiipeillä ja kurkistella, sekä esimerkiksi laittaa käden monnin suuhun ja kokeilla mitä se on syönyt, museolehtori Anna Finnilä kuvailee näyttelyä. Lasten suosikki tulee varmaan olemaan pieni karuselli, jossa voi ratsastaa kamelilla, elefantilla tai riikinkukolla. Uusi näyttely toteutettiin kahdella kesäkurssilla vuosina 2002 ja Kesän 2004 kurssille osallistui 22 kouluikäistä lasta, jotka työpajoissa valmistivat näyttelyyn kotieläimiä, lintuja, kaloja ja eksoottisia lemmikkejä. Museot ovat auki sunnuntaista torstaihin klo Alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi sisään ja torstaisin museoon on kaikille vapaa pääsy. Jenni Marsio TUISKU PIRTTIMÄKI Tuomarinkylän kartanon alue sijaitsee vain lyhyen bussimatkan päästä Oulunkylästä. Kartanon vanhoissa kivitaloissa on kaksi museota, ravintola sekä kokous- ja juhlatilat. Tallissa ja navetassa toimivat ratsastuskoulut, ja alueella liikkuukin paljon hevosia. Päärakennuksessa olevassa museossa on Koti-näyttely, joka kertoo, miten nykyaikainen perhe voisi asua vanhassa kartanossa. Siniset muovipussit jaloissaan kävijät vaeltavat läpi vanhanaikaisesti kalustettujen huoneiden. Aina 1800-luvun alusta peräisin olevien huonekalujen seassa on luontevasti tämän päivän välttämättömyyksiä, kuten televisio ja mikroaaltouuni. Vuodesta 1962 asti museona toimineessa päärakennuksessa vierailee paljon koululais-, päiväkotija eläkeläisryhmiä. Keväällä ja kesällä täällä on kävijöitä sään mukaan, museoemäntä Maarit Tarvainen kertoo. Hyvällä säällä ihmiset poikkeavat museoon käydessään tuossa talleilla tai lenkkeillessään ulkoilureiteillä. Piharakennuksessa opitaan eläimistä Kartanon piharakennuksessa olevan Lastenmuseon idea on tutustuttaa lapset Helsingin menneisyyteen myös ottamalla heidät mukaan näyttelyiden toteut- Tuomarinkylän kartanon päärakennus on nykyisin museo.

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus. Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25

Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus. Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25 Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25 Pahoinpitelyt Liiketilamurrot Koettu turvallisuus, Tieken tutkimuksia Koettu turvallisuus on parantunut

Lisätiedot

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011

OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 OULUNKYLÄ-SEURAN TOIMINTASUUNNITELMA 2011 A. Oulunkylä - asuinalueen toiminnallisuus, viihtyvyys ja yhteisöllisyys Tavoitteet * Oulunkylä säilyy ja kehittyy toiminnallisena, palvelevana, viihtyisänä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan

Lisätiedot

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille Hei! Tämähän on hieno juttu! Mielelläni lahjoittaisin lukutuokiota hoivakotiin. Mukavaa kun saa jakaa iloa muillekin. Lahjoittaja Marja Aaltonen Tämä ilahduttaisi kovasti meidän asukkaita eikä vaatisi

Lisätiedot

Maunulan keskusta. Arkkitehti Markku Hietala kaupunkisuunnitteluvirasto p. 169 4321 / markku.hietala@ksv.hel.fi

Maunulan keskusta. Arkkitehti Markku Hietala kaupunkisuunnitteluvirasto p. 169 4321 / markku.hietala@ksv.hel.fi Maunulan keskusta Arkkitehti Markku Hietala kaupunkisuunnitteluvirasto p. 169 4321 / markku.hietala@ksv.hel.fi Kaavaprosessi Nyt ollaan tässä Vireille tulosta ilmoitetaan Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015

Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015 Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015 Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Kulttuurikeskus Haku 30.3.-12.6.2015 Kulttuuriorganisaatio Rahoitus 2016-2018

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (3) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI 21.04.2015. Liikennesuunnitelma nähtävillä 09.03.-23.03.

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (3) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI 21.04.2015. Liikennesuunnitelma nähtävillä 09.03.-23.03. HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (3) YLISKYLÄN PUISTOKADUN LIIKENNESUUNNITELMA Hankenumero 0924_12 HEL 2015-002628 SISÄLLYS Liikennesuunnitelma nähtävillä 09.03.-23.03.2015 Asukastilaisuus 16.03.2015

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012

LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 LASSILA & TIKANOJA OY Suomalaisten kierrätysasenteet ja jätteiden lajitteluhalukkuus 2012 I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi . MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kouvola Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kalvojen sisältö Kohdekaupungeille on paikallistilaisuuksien yhteydessä toimitettu analyysit Vastaajien taustatiedot Vetovoimaisuus osion viiden eri

Lisätiedot

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä :

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä : Lähettäjä : Aihe: Liitteet : keskushallinto VL: Vastine Gunnarlan pk siirrosta Ojaniittu-taloon Metsolanja Nummentaustan vanhempainyhdistys ry Vastine.docx; vanhempainyhdistysliite l.docx Aihe: Vastine

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS

NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS TULE MUKAAN PAREMPAAN VIIKONLOPPUUN! Parempi viikonloppu -toiminta käynnistyi nuorisotaloilla syksyllä 2004. Tavoitteena on tarjota nuorille

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Uusi Myllypuron Ostari

Uusi Myllypuron Ostari Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ja Lassilan aluesuunnitelma -liikenne. Ensimmäinen tapaaminen 5.9.2011 Muistio

Pohjois-Haagan ja Lassilan aluesuunnitelma -liikenne. Ensimmäinen tapaaminen 5.9.2011 Muistio Pohjois-Haagan ja Lassilan aluesuunnitelma -liikenne Ensimmäinen tapaaminen 5.9.2011 Muistio hyvää ja säilyttämisen arvoista Pohjois-Haagassa ja Lassilassa Vantaankosken radanvarren pyörätie! Jalankulku-,

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA Osallistujia Kumppanuusfoorumiin oli 16, joista 14 vastasi palautelomakkeeseen. Vastausprosentti on 87,5 %. 1. Edustan (Vastaajia: 14) Edustan 14,3

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

TILANNE ENNEN TILANNE NYT KAAVIO YHTEISTOIMINTARYHMÄ Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -hankkeen keskiössä toimii yhteistoimintaryhmä, joka koostuu Mellunkylän asukas- ja yrittäjäjärjestöjen, alueella asuvien

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN.

KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. KINGI ON TÄÄLLÄ! TERVETULOA HELSINGIN HAUSKIMPAAN KAUPUNGINOSAAN. Pohjoismaiden laajin laitevalikoima on saanut uuden odotetun hurjimuksen. Uskallatko kokea kesän uutuuslaitteen KINGIn ja 75 metrin vapaapudotuksen?

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Asuminen ja ikääntyminen - NCC:n ajatuksia asumisesta

Asuminen ja ikääntyminen - NCC:n ajatuksia asumisesta Asuminen ja ikääntyminen - NCC:n ajatuksia asumisesta Antti Pirhonen NCC Housing Pvm 20.9.2011 NCC Rakennus Oy, Asuminen 1 Pienet mutta toimivat asunnot lähellä palveluja Hyvät ympäristön palvelut ja yhteydet

Lisätiedot

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Kangasala 12 Padasjoki 24 Heinola Hyvien yhteyksien varrella 53 Asikkala 10 54 Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Hyvinkää 3 Lammi HÄMEENKOSKI Kärkölä 4 Hausjärvi

Lisätiedot

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy

VALIMO. Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO Parviainen Arkkitehdit Oy VALIMO s 3-5 PERUSTIEDOT s 6-8 MUUNNELTAVAT TILAT s 9-11 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Valimon uusi toimitilakokonaisuus sijoittuu

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Esimerkkinä Vierumäki kyläasiamies Liisa Helanto

Esimerkkinä Vierumäki kyläasiamies Liisa Helanto Turvallisuutta - asukkaille ja asukkaiden kanssa 19.1.2012 Esimerkkinä Vierumäki kyläasiamies Liisa Helanto 1 Kylä välittää hanke Vuoden 2011 kylä Päijät-Hämeessä 18.1.19.1.20122012 2 Kylä välittää hanke

Lisätiedot

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä

Lisätiedot

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti Esteettömyys on asumisen kehittämistä - seminaarisarja Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Seniorit tutustuivat 22.3.2012 Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimintaan. Toimitusjohtaja Pentti Rantala ja neuvoja Erkki Piippo ottivat meidät

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Oulunkylän rakennuksia 26.04.2007. okt 1920?

Oulunkylän rakennuksia 26.04.2007. okt 1920? Osoite: talomuoto: Rak.vuosi: suunnittelija muuta Aidasmäentie 3 Aidasmäentie 4 1964 Aidasmäentie 6 rt 1982 1920? Aidasmäentie 7a 2006 Arkkit tsto Kirsi Sivén? aik. puutalo Aidasmäentie 7b 1904 Aidasmäentie

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on: Kotikonsertti Sunnuntaina, 26.1.2014 klo 15.00 oli kotikonsertin aikaa. Konsertti järjestettiin 94-vuotispäivän kunniaaksi. Päivänsankarin vieraina olivat lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset. Mukana

Lisätiedot

Asukastoiminta asuinalueen imagon muuttajana

Asukastoiminta asuinalueen imagon muuttajana Asukastoiminta asuinalueen imagon muuttajana ROIHUVUORI rakennettu pääosin 1955-1965 asukkaita alueella 7763 asunnot keskimäärin pieniä alkujaan Itä-Herttoniemi, mutta asukkaiden pyynnöstä 1.1.1958 alkaen

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA

SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA SUJUVAA ARKEA MYÖS HUOMENNA Toimivuutta ja turvallisuutta asumiseen helposti poistettavat esteet seminaari Hyvä Ikä messut, Tampere 25.9.2014, ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT IKÄÄNTYNYT HALUAA ASUA:

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 29.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 29.10.2014 Martti-Veikko Salo Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen Lasten- ja nuorten lautakunnalle Uuden koulu nimi Mansikka-ahon ja Tornionmäen koulut yhdistyvät ja koulutyö jatkuu uudessa koulurakennuksessa syksyllä 2014. Kouluun tulee

Lisätiedot

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä

Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Suur-Espoonlahden Asukasfoorumin valmisteluryhmä Asukastilaisuuden Raportti Aihe: "Länsimetron liityntäliikenne Suur-Espoonlahden alueella Aika: 18 Maaliskuuta 2014 klo 18 20.30 Paikka: Soukan palvelutalo

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot