VALTIONEUVOSTON ASETUS RAUTATIELIIKENTEEN HARJOITTAJILLE TAR- JOTTAVISTA PALVELUISTA

Transkriptio

1 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liikennepolitiikan osasto Liikenneneuvos Risto Saari VALTIONEUVOSTON ASETUS RAUTATIELIIKENTEEN HARJOITTAJILLE TAR- JOTTAVISTA PALVELUISTA PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Asetuksella esitetään annettavaksi tarkemmat säännökset rataverkon vähimmäiskäyttömahdollisuuksiin kuuluvista palveluista ja radan käyttöoikeudesta, joita Liikennevirasto tai yksityisraiteen haltija on velvollinen tarjoamaan rautatieliikenteen harjoittajille. Lisäksi asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset niistä palveluista ja raideyhteyksistä, joita rataverkon haltija, rautatieyritys tai palvelupaikan ylläpitäjä on velvollinen tarjoamaan rautatieliikenteen harjoittajan käyttöön. Asetuksella säädettäisiin siitä, millaisia ehtoja näiden palvelujen tarjontaan kohdistuu, jotta palvelut olisivat kaikkien rautatieliikenteen harjoittajien saatavilla tasapuolisesti ja yhtäläisin ehdoin. Asetuksessa säädettäisiin myös rataverkon haltijan mahdollisuuksista hinnoitella lisämaksujen avulla rataverkolla harjoitettava liikenne liikenteen luonteen ja kuljetettavien hyödykkeiden tyypin mukaan. Lisäksi asetuksessa säädettäisiin niistä koulutuspalveluista, joita rautatieliikenteen koulutuspalveluja tarjoavan yhtiön tai muun yhteisön on tarjottava rautatielaissa tarkoitettua toimintaa harjoittaville yhtiöille ja muille yhteisöille. Asetuksella annettavat tarkemmat säännökset perustuvat yhtenäisestä eurooppalaisesta rautatiealueesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2012/34/EU. PERUSTELUT 1. Taustaa Yhtenäisestä eurooppalaisesta rautatiealueesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2012/34/EU), jäljempänä rautatiemarkkinadirektiivi, tuli voimaan 15 päivänä joulukuuta Jäsenvaltioiden tuli panna direktiivi kansallisesti täytäntöön 15 päivään kesäkuuta 2015 mennessä. Hallitus antoi 26 päivänä marraskuuta 2014 eduskunnalle esityksen laeiksi rautatielain ja ratalain muuttamisesta (HE 271/2014 vp), jolla rautatiemarkkinadirektiivin laintasoista sääntelyä edellyttävät säännökset oli tarkoitus panna kansallisesti täytäntöön. Eduskunta antoi kuitenkin hallituksen esityksen raueta ennen eduskuntavaaleja. Eduskuntavaalien jälkeen uusi hallitus antoi samansisältöisen uuden esityksen eduskunnalle (HE 13/2014 vp) 25 päivänä kesäkuuta. Lait tulivat voimaan 8 päivänä joulukuuta Nyt annettava valtioneuvoston asetus rautatieliikenteen harjoittajille tarjottavista palveluista annetaan rautatielain (304/2011, sellaisena kuin se on laissa 1394/2015) 33 :n 6 momentin, 34 :n 4 momentin, 35 :n 3 momentin, 36 a :n 4 mom. ja 37 b :n 1 momentin nojalla. 2. Esitetyt muutokset ja niiden yksityiskohtaiset perustelut Rautatiemarkkinadirektiivin 13 artiklan 1 kohdan mukaan vähimmäiskäyttömahdollisuuksiin kuuluvat palvelut ja palveluihin pääsyyn käytettävät raideyhteydet on tarjottava kaikille rautatieliikenteen harjoittajille syrjimättömällä tavalla ja ne tarjotaan ratamaksun perusmaksua vastaan. Ehdotetun asetuksen 1 :ssä säädetään vähimmäiskäyttömahdollisuuksiin kuuluvista palveluista, jotka tarjotaan rautatieliikenteen harjoittajille rautatielain 33 :n nojalla ratamaksun perusmaksun vastineena. Vähimmäiskäyttömahdollisuuksiin sisältyisi rataverkon haltijan tarjoama ratakapasiteet-

2 2 tihakemuksen käsittely, eikä hakemuksen käsittelystä ja ratkaisemisesta perittäisi erillistä suoritemaksua. Rataverkon haltija tosin voisi rautatielain 28 a :n nojalla periä etukäteen ratakapasiteetin varausmaksun, joka kuitenkin hyvitettäisiin ratamaksun perusmaksun perinnän yhteydessä, jos ratakapasiteetti on käytetty suunnitellulla tavalla eikä sitä ole toistuvasti jätetty käyttämättä. Vähimmäiskäyttömahdollisuuksiin kuuluviin palveluihin sisältyisi rautatieliikenteen harjoittajan oikeus käyttää rautatieinfrastruktuuria eli rataverkkoa sen risteysasemineen ja vaihteineen. Ratakapasiteetin käyttö sisältäisi myös rautatieliikenteen harjoittajan oikeuden verkkoselostuksessa määritellyillä sähköistetyillä rataosuuksilla liittyä Liikenneviraston tai pykälän 2 momentissa tarkoitetun yksityisraiteen haltijan sähkönsiirtoverkkoon sähkövirran saamiseksi liikkuvan kaluston vetovoimaa ja muuta sähkön käyttöä varten. Rataverkon haltija ei kuitenkaan tarjoaisi sähköenergiaa, vaan sen saamisesta liikenteen harjoittajan tulisi erikseen sopia palvelun tarjoajan kanssa. Vähimmäiskäyttömahdollisuuksiin sisältyisi myös junaliikenteen ohjaus, jolla tarkoitetaan ensisijaisesti junien aikataulun mukaisen turvallisen ja tehokkaan liikkumisen varmistamista rataverkolla. Liikenteen ohjaukseen laajasti ymmärrettynä kuuluu myös vaihtotyöliikenteen ja radanpidon edellyttämän liikenteen sekä kaiken muunkin rataverkolla tapahtuvan liikennöinnin ohjaaminen ja hallinta. Ratamaksun perusmaksuun sisältyvällä junaliikenteen ohjauksella tarkoitettaisiin kuitenkin ainoastaan myönnetyn ratakapasiteetin mukaisen varsinaisen junaliikenteen ohjausta. Vähimmäiskäyttömahdollisuuksiin kuuluviin palveluihin ei kuuluisi rautatieliikenteen harjoittajan omaan palvelutuotantoon kuuluvaa vaunujen järjestelyä eikä muitakaan vaihtotyöliikenteen liikenteen ohjauspalveluita. Nämä vaihtotyöliikenteen ohjauspalvelut kuuluisivat asetuksen 2 :ssä tarkoitettuihin muihin palveluihin ja niistä rautatieliikenteen harjoittaja ja Liikennevirasto tai yksityisraiteen haltija voivat tarvittaessa sopia rautatielain 30 :ssä tarkoitetulla rataverkon käyttösopimuksella. Vähimmäiskäyttömahdollisuuksiin kuuluva palvelu ei myöskään kattaisi liikenteen ohjauspalvelun järjestämistä niillä yksityisraiteilla, jotka on rautatielain 1 :n nojalla jätetty rautatielain kapasiteetin jakamista koskevan 4 luvun, palveluita koskevan 5 luvun sekä rataverkon käytön hinnoittelua koskevan 5 a luvun sääntelyn ulkopuolelle. Liikenteen ohjauspalvelun järjestämisestä näillä yksityisraiteilla sovitaan Liikenneviraston ja yksityisraiteenhaltijan välisellä sopimuksella. Pykälän 2 momentin nojalla velvoitettaisiin myös rautatielain rataverkon käyttöä ja ratakapasiteettia koskevan 4 luvun, palveluita ja niiden hinnoittelua koskevan 5 luvun sekä rataverkon käytön hinnoittelua koskevan 5 a luvun säännösten soveltamisalaan kuuluva yksityisraiteen haltija tarjoamaan rataverkon vähimmäiskäyttömahdollisuuksiin kuuluvia palveluita tasapuolisesti kaikille rautatieliikenteen harjoittajille, kun ne ovat olemassa. Rautatielain 4, 5 ja 5 a lukujen säännöksiä sovelletaan niihin yksityisraiteen haltijoihin, joita ei ole strategisesti merkittävinä paikallisina rataverkkoina voitu jättää rautatiemarkkinadirektiivin 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti rautatiemarkkinadirektiivin kapasiteetin jakamista ja hinnoittelua koskevan 4 luvun sääntelyn ulkopuolelle. Suomi esitti komissiolle rautatiemarkkinadirektiivin 2 artiklan 4 kohdan mukaisessa ilmoituksessaan, että strategisesti merkittäviä paikallisia yksityisraiteita olisivat ulkomaankaupan merisatamien alueella olevat yksityisraiteet. Komissio antoi Suomen tekemän ilmoituksen perusteella 10 päivänä joulukuuta 2014 päätöksen strategisesti tärkeistä yksityisraiteista Suomessa. Päätös hyväksyttiin rautatiemarkkinadirektiivin 62 artiklan mukaisessa komiteassa neuvoa antavassa menettelyssä. Päätöksen mukaisesti strategisesti tärkeitä yksityisraiteita Suomessa ovat ulkomaankaupan merisatamien alueella olevien yksityisraiteiden lisäksi VR-Yhtymä Oy:n omistamat yksityisraiteet. Komissio katsoo, että hallitsevassa markkina-asemassa olevan rautatieyrityksen yksityisraiteille ja erityisesti niiden takana oleviin palvelujen tarjoamisvelvoitteen piiriin kuuluviin palveluihin, kuten huolto- ja terminaalitoimintoihin, on turvattava tasapuolinen ja syrjimätön pääsy. Näin ollen VR-Yhtymä Oy:n hallussa oleva kaikkinensa noin 70 kilometriä pitkä yksityisraiteisto on otettava sääntelyn piiriin. Muilta osin komissio on päätöksellä hyväksynyt Suomen

3 3 yksityisraiteet strategisesti vähämerkityksellisinä jätettäväksi sääntelyn ulkopuolelle. Liikenne- ja viestintäministeriö on järjestänyt yhteistyössä Liikenneviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston kanssa satamaraiteiden haltijoille ja VR-yhtymälle opastusta siitä, mitä velvoitteita rautatiemarkkinadirektiivin täytäntöönpanolainsäädännön nojalla niihin kohdistuu ja miten nämä velvoitteet voidaan täyttää hallinnollisesti mahdollisimman kevyellä tavalla. Keskeiset velvoitteet liittyvät rautatielain 32 :ssä tarkoitetun verkkoselostuksen laadintaan. Verkkoselostuksessa on kuvattava rataverkko ja siellä tarjottavat palvelut, miten niitä hinnoitellaan sekä miten yksityisraiteella haetaan ja jaetaan kapasiteettia. Asetuksen 2 :ssä säädettäisiin rautatiemarkkinadirektiivin 13 artiklan 2 kohdassa ja direktiivin liitteen II kohdassa tarkoitetusta palvelun tarjoamisvelvoitteen piiriin kuuluvasta palvelupaikan ja siihen sisältyvän radan käyttöoikeudesta sekä palvelupaikassa tarjottavista palveluista. Radan käyttöoikeus olisi turvattava kaikille palvelun hakijoille syrjimättömällä tavalla pykälässä tarkoitettuihin palvelupaikkoihin ja näissä palvelupaikoissa tarjottaviin palveluihin, joita ovat pääsy matkustajaasemille, niihin kuuluviin rakennuksiin ja tiloihin, mukaan lukien matkatietonäyttöpalveluihin ja lipunmyyntipalveluille varattuihin tiloihin, tavaraliikenneterminaaleihin, järjestelyratapihoille, junamuodostuslaitteille, vaihtotyölaitteille, varikkosivuraiteille, huoltotiloihin ja -laitteisiin, muihin teknisiin laitteisiin, mukaan lukien puhdistus- ja pesulaitteisiin, rautatietoimintaan liittyviin meri- ja sisävesisatamien varusteisiin, pelastus- ja avustustoimintoihin ja niiden edellyttämiin varusteisiin sekä tankkauspalveluihin. Pykälän 2 momentin mukaan palvelupaikan ja radan käyttöoikeudesta palvelupaikoissa ja niissä tarjottavista palveluista niiden tarjonnasta vastaava palvelupaikan ylläpitäjä olisi oikeutettu perimään rautatielain 34 :n 3 momentissa tarkoitetun kohtuullisen korvauksen. Palveluiden hinnoittelu olisi oltava syrjimätöntä ja tasapuolista. Palvelujen tarjoaja voisi kieltäytyä palvelujen tarjonnasta ulkopuolisille palveluja tarvitseville tahoille vain rautatielain 34 :n 2 momentissa säädetyin edellytyksin eli, jos palvelulle on olemassa markkinaolosuhteiden mukaisia toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja, jotka mahdollistavat kyseessä olevan henkilö- ja tavaraliikennepalvelun harjoittamisen samalla tai vaihtoehtoisella reittiosuudella taloudellisesti hyväksyttävin edellytyksin. Tämä ei velvoita palvelupaikan ylläpitäjää tekemään investointeja resursseihin tai varusteisiin rautatieyritysten kaikkien hakemusten täyttämiseksi. Asetuksen 3 :ssä säädettäisiin Liikenneviraston tarjoamista muista palveluista, joita virasto voi tarjota lisämaksua vastaan. Asetuksen 3 ei kuitenkaan mitenkään rajoita Liikennevirastoa myös tarjoamasta 4 ja 5 :ssä tarkoitettuja muita lisä- ja oheispalveluita. On kuitenkin katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että Liikenneviraston tarjoamista lisäpalveluista säädettäisiin erikseen, koska valtion rataverkon haltijana Liikenneviraston tarjoama palvelutarjonta on useisiin muihin palveluntarjoajiin verrattuna laajempi ja keskus- ja budjettivirastona Liikenneviraston hinnoittelukäytäntöä muihin palvelun tarjoajiin verrattuna ohjaa maksuperustelaki (150/1992) ja sen nojalla annetut maksuasetukset. Asetuksen 3 :ssä tarkoitettuja Liikenneviraston tarjoamia lisäpalveluita olisivat ratamaksun perusmaksuun kuulumattomat liikenteen ohjauspalvelut, kuten liikenteen ohjauspalvelu yksityisraiteella ja vaihtotyöliikenteessä, ratakapasiteetin hakemiseen liittyvät liikennesuunnittelupalvelut ja rakennusten ja maa-alueiden käyttö sekä muut rautatieliikenteen harjoittamiseen tarvittavat palvelut. Liikennevirasto voisi tarjota esimerkiksi ratakapasiteetin hakemiseen liittyviä liikennesuunnittelupalveluja museoliikenteen harjoittajille. Näiden palvelujen ja muiden hyödykkeiden tarjoaminen olisi Liikennevirastolle vapaaehtoista. Liikenneviraston olisi kuitenkin tarjottava näitä palveluita ja hyödykkeitä kaikille rautatieliikenteen harjoittajille yhtäläisin ja tasapuolisin ehdoin. Rautatieyritykset voisivat tuottaa tarvitsemiaan palveluita itse tai vaihtoehtoisesti ostaa näitä palveluja Liiken-

4 4 nevirastolta, yksityisraiteen haltijoilta tai hankkia niitä muilta toimijoilta. Liikennevirasto antaisi tiedot tarjolla olevista palveluistaan ja muista hyödykkeistään sekä niiden yksityiskohdista ja saatavuudesta verkkoselostuksessa. Lisämaksullisina 3 :n mukaisiin Liikenneviraston tarjoamiin palveluihin sovellettaisiin valtion maksuperustelain ja sen nojalla annetun Liikenneviraston maksuja koskevan liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen mukaisia hinnoitteluperusteita. Liikenneviraston rautatieyritykseltä tässä momentissa tarkoitettujen palvelujen käytöstä perimien maksujen suuruus riippuisi siitä, mitä palveluja yritys päättäisi käyttää. Yksittäisestä palvelusta perittävä maksu määräytyisi joissakin tapauksissa liiketaloudellisin perustein. Niissä tapauksissa, joissa Liikennevirastolla on tosiasiallinen yksinoikeus palvelun tuottamiseen, maksu määräytyisi omakustannusarvon mukaisesti. Näin esimerkiksi liikenteenohjauksesta yksityisraiteella tai sen osalla samoin kuin vaihtotyön liikenteenohjauksesta perittäisiin suoritteen omakustannusarvon mukainen maksu. Jos tarjottavasta palvelusta määräytyvä maksu muuten uhkaisi muodostua rautatieliikenteen harjoittamisen kannalta kohtuuttomaksi, valtion maksuperustelain 7 :n mukaan valtion talousarviossa voidaan osoittaa määräraha liiketaloudellisin perustein hinnoiteltujen suoritteiden hintojen alentamiseksi. Asetuksen 4 :ssä säädettäisiin rautatieyrityksen, rataverkon haltijan ja muun palvelupaikan ylläpitäjän tarjoamista lisäpalveluista. Näitä lisäpalveluja olisivat rautatiemarkkinadirektiivin liitteen II kohdassa 3 tarkoitetut palvelut, joita olisivat kuljetussähkövirran tarjonta, matkustajavaunujen esilämmitys sekä vaarallisten aineiden kuljetusten valvontaa ja erikoiskuljetusten avustamista koskevat yksilölliset sopimukset. Kuljetussähkövirrasta perittävät maksut olisi erotettava laskuista sähkönsiirtolaitteiden käytöstä perittävistä maksuista. Jos palvelupaikan ylläpitäjä tuottaa joitakin tässä pykälässä tarkoitettuja lisäpalveluja, sen on tarjottava niitä pyynnöstä syrjimättä ja tasapuolisesti kaikille rautatieliikenteen harjoittajille. Rautatielain 33 :n 4 momentin mukaisesti, jos lisäpalvelua tarjoaisi vain yksi palveluntarjoaja, palvelusta perittävä maksu ei saisi ylittää sen tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia lisättynä kohtuullisella tuotolla. Asetuksen 5 :ssä säädettäisiin oheispalveluista ja niiden ehdoista. Näiden palveluiden käytön palvelujen tarjonnasta vastaava organisaatio voi varata omaan käyttöön, mutta jos palvelut avataan yhdellekin ulkopuoliselle palveluja tarvitsevalle, palveluja olisi tarjottava yhtäläisin ehdoin kaikille osapuolille. Pykälässä tarkoitettuja oheispalveluita ovat televiestintäverkkojen käyttömahdollisuus, erilaisten toimintaan liittyvien lisätietojen toimittaminen, liikkuvan kaluston tekniset tarkastukset, lipunmyyntipalvelut matkustaja-asemilla sekä perusteelliset huoltopalvelut, joita tarjotaan suurten nopeuksien junille tai muulle vaativalle liikkuvalle kalustolle erikseen varatuissa huoltolaitteissa. Jos oheispalvelua tarjoaisi yksi palveluntarjoaja, palvelusta perittävä maksu ei saisi ylittää sen tarjoamisesta aiheutuvia kustannuksia lisättynä kohtuullisella tuotolla. Asetuksen 6 :ssä säädettäisiin liikenteen luokittelusta eli ns. markkinasegmenteistä ja luokittelun mukaisesta liikenteen hinnoittelusta. Pykälän sääntely perustuu rautatiemarkkinadirektiivin 32 artiklaan ja sen liitteen VI kohtaan 1. Näistä liikenteen luokittelujen perusteista ja sen mukaisista lisämaksuperusteita on säädetty rautatielain 37 b :ssä. Rautatiemarkkinadirektiivin mukainen sääntely lähtee siitä, että rataverkon haltijalle on annettava mahdollisuus hinnoitella rataverkolla tapahtuvaa liikennettä markkinasegmenteittäin. Jos rataverkon haltija päättäisi ottaa käyttöön rautatielain 37 b :ssä tarkoitetut lisämaksut, sen tulisi luokitella liikenne vähintäänkin kolmeen pääluokkaan, jotka olisivat julkisia palveluhankintoja koskevan sopimuksen puitteissa harjoitettava henkilöliikenne, muu henkilöliikenne ja tavaraliikenne. Direktiivi antaa mahdollisuuden hinnoitella liikennettä huomattavasti yksityiskohtaisemmin esimerkiksi niin, että kullekin kuljetettavalle hyödyketyypille olisi

5 5 oma hinnoitteluluokka ja peruste. Tällä tavoin halutaan antaa mahdollisuus rataverkon haltijalle parantaa omaa kannattavuuttaan. Asetuksen 6:n mukainen sääntely voisi antaa etenkin yksityisraiteen haltijoille mahdollisuuden hinnoitella oman rataverkon käyttöään ja parantaa kannattavuuttaan. Edellytyksenä 6 :n mukaisille lisämaksuille olisi, että rataverkon haltija on esittänyt luokittelun ja hinnoitteluperusteet omassa verkkoselostuksessaan. Lisäksi niiden käyttöön ottaminen edellyttää rautatielain 37 b :n 3 momentin nojalla, että luokittelu ja sen mukaiset lisämaksut on ilmoitettu etukäteen rautatielain 13 luvussa tarkoitetulle sääntelyelimelle ja sääntelyelin on sille tehdyn ilmoituksen perusteella hyväksynyt ne unionilainsäädännön ja Suomessa voimassa olevien säännösten mukaiseksi. Luokittelun mukainen hinnoittelu ei saisi johtaa markkinoiden kannalta sellaiseen kestämättömään hinnoitteluun, jossa rataverkon ja sillä tarjottavien palveluiden maksut ylittäisivät rautatieliikenteen harjoittamisen suorat kustannukset sekä sellaisen katetuoton, jonka markkinat kestävät. Asetuksen 7 :ssä säädettäisiin rautatielain 35 :ssä tarkoitetun rautatieliikenteen turvallisuuteen liittyviä koulutuspalveluja tai muita rautatieliikenteen koulutuspalveluja tarjoavan yhtiön tai yhteisön velvollisuudesta tarjota koulutuspalveluja tasapuolisella ja syrjimättömällä tavalla. Koulutusta tarvittaisiin etenkin turvallisuustodistuksen tai turvallisuusluvan saamista koskevien vaatimusten täyttämiseksi. Koulutusta tulisi antaa ainakin rataverkolla noudatettavista liikennöintisäännöksistä ja menettelyistä, liikenteen ohjaus-, valvonta- ja opastinjärjestelmistä sekä rataverkolla sovellettavista hätätilannemenettelyistä. Asetuksen 8 :ssä säädettäisiin siitä, miten varmistetaan, että palvelut ovat tasapuolisesti kaikkien saatavilla ja kohtuulliseen hintaan. Näiden tavoitteiden varmistamiseksi sääntelyelimellä olisi velvollisuus seurata asetuksessa tarkoitettujen palveluiden saatavuutta ja näiden palveluiden hinnoittelua. Rautatielain 13 luvussa säädetyllä tavalla Liikenteen turvallisuusviraston yhteydessä toimii itsenäinen sääntelyelin toiminto, jonka tehtäviin kuuluu rautatiemarkkinoiden valvonta ja seuranta. Asetuksen 8 :n mukainen velvollisuus perustuu rautatiemarkkinadirektiivin 13 artiklaan sekä direktiivin 56 artiklassa ja liitteessä VIII sääntelyelimelle osoitettuihin tehtäviin. Näiden säännösten perusteella sääntelyelimellä olisi oikeus pyynnöstä saada palvelujen tarjoajilta sellaista lisätietoa, jota se tarvitsee varmistaakseen, että palvelujen tarjonnassa ja hinnoittelussa noudatetaan tasapuolisuutta ja hinnoittelu on kohtuullista. Hinnoittelun kohtuullisuuden arvioinnin tarve sääntelyelimen toimesta korostuu niissä tilanteissa, joissa hinnoittelun korkean tason avulla ilmeisesti rajoitetaan kilpailua markkinoilla. Tyypillisesti kyse tällöin on vertikaalisesti integroituneesta yrityksestä, joka myy rataverkon käyttömahdollisuuksiin kuuluvia palveluita muille rautatiemarkkinoilla toimiville yrityksille ja samanaikaisesti kilpailee näiden kanssa rautatieliikennepalveluiden tarjonnassa. Palveluiden hinnoittelun yleiset periaatteet on säädetty rautatielain 36 a :ssä, jonka mukaan palvelupaikan ylläpitäjällä on velvollisuus osoittaa kustannuslaskennan ja hinnoittelun välinen yhteys ja käytännössä käyttää kustannuslaskentajärjestelmää. Rautatielain 36 a sisältää valtuutuksen säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella palvelujen hinnoittelusta. Rautatiemarkkinadirektiivin mukaan palveluiden hinnoittelussa tulisi noudattaa kohtuullisuutta niin, että palveluiden hinnat eivät saisi ylittää niistä aiheutuvia kustannuksia lisättynä kohtuullisella tuotolla. Aiheutuneisiin kustannuksiin tai kohtuullisen tuoton määrittämiseen muullakaan tavoin ei tulisi sisällyttää liikearvoa tai siihen rinnastettavia tase-eriä, eikä niistä aiheutuvia kustannuksia. Kohtuullisella tuotolla tarkoitettaisiin sellaista oman pääoman tuottoastetta, jossa otettaisiin huomioon palvelun tarjoajalle palvelusta aiheutunut riski, mukaan lukien pääomariski sekä asianomaisella palvelutoimialalla yleisesti viimeksi kuluneiden vuosien aikana saatu tuotto. Hinnoittelun arviointi voisi tarvittaessa perustua myös jonkin muun kannattavuuden tunnusluvun kuin oman pääoman

6 6 tuottoasteen tasoon. Toiminnan tehokkuus voitaisiin ottaa hinnoittelua arvioitaessa huomioon. Sääntelyelin voisi ottaa kohtuullisen tuoton arvioinnissa huomioon esimerkiksi vastaavanlaisten kilpailullisissa olosuhteissa toimivien toimialojen (esimerkiksi linja-autoliikenteen huolto- ja varikkotoiminnan, radan kunnossapidosta vastaavien yritysten, muun konepajateollisuuden sekä muiden verkkotoimialojen) tuottoasteen, ottaen kuitenkin huomioon toimialojen riskitasojen erilaisuuden. Myös muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden (esimerkiksi Ruotsin) vastaavanlaisten palvelujen hinnoitteluun voitaisiin verrata, koska naapurimaissa hinta- ja kustannustaso on yleensä lähellä toisiaan. Ruotsissa rautatiemarkkinoilla on kilpailun avauduttua tullut laajemmin myös erilaisten rautateiden huolto- ja tukipalvelujen tarjontaa. Sääntelyelin vahvistaisi oleellisille palveluille tarvittaessa hinnoittelua koskevat menetelmät, joiden puitteissa palvelupaikan ylläpitäjän tulisi huolehtia hinnoittelun kohtuullisuudesta. Kannattavuutta arvioitaisiin muun muassa kirjanpidon tietojen perusteella, mutta sääntelyelin ei olisi sidottu arviossaan palvelupaikan ylläpitäjän kirjanpitoon eikä kustannuslaskentaan. Tasapuolisella ja syrjimättömällä ehdolla tarkoitettaisiin ehtoa, joka kohtelee samanlaisessa tilanteessa olevia rautatieyrityksiä tasapuolisesti. Täten palvelupaikan ylläpitäjän tulee esittää objektiiviset perusteet mahdollisille poikkeamille hinnoittelussaan. 3. Voimaantulo Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 18 päivänä joulukuuta Asetuksella kumottaisiin voimassa oleva valtioneuvoston asetus (1059/2007) rautatieliikenteen harjoittajille tarjottavista palveluista.