HYVÄ SAUMA NOSTAA YRITYKSESI PROFIILIA KEVÄT / KESÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVÄ SAUMA NOSTAA YRITYKSESI PROFIILIA KEVÄT / KESÄ"

Transkriptio

1 HYVÄ SAUMA NOSTAA YRITYKSESI PROFIILIA KEVÄT / KESÄ 2009

2 2 Sanserissa Sinua palvelevat SAMI NIEMINEN on Sanserin ensimmäinen myyjä ja nykyinen myyntijohtaja. puhelin PETE LAAKSO on tullut Sanseriin vuoden 2007 keväällä ja toimii myyntipäällikkönä. Kokemusta monen sortin myyntityöstä on kahdenkymmenen vuoden ajalta. puhelin MARKO HELEVIRTA on aloittanut Sanserissa 2000-luvun alussa varastoja autonkuljetustehtävissä. Viimeiset kolme vuotta hän on työskennellyt myyntiedustajana. puhelin SANNA HEINO on Sanserin pitkäaikaisimpia työntekijöitä ja on kerinnyt testata varastotyötä ja myyntisihteerin tehtäviä. Nykyisin Sanna toimii myyntiedustajana ja hoitaa myös tukkumyynnin. puhelin SANNA KEIVAARA aloitti Sanserissa syksyllä 2007 varastossa mutta siirtyi muutaman kuukauden jälkeen myyntisihteerin tehtäviin. puhelin HANNA TAATILA on aloittanut Sanserissa kiireapulaisena varastossa, mutta hoitaa nykyisin myyntisihteerin tehtäviä. TARJA LIIMATAINEN on hoidellut myyntiedustajan töitä Äänekoskelta käsin vuodesta 2000 lähtien. PASI RAUTIO on talon uusin myyntitykki. Harrastuksina jalkakyykky ja painonnosto. TARJA PIRINEN on aloittanut varastotehtävissä vuonna 1999 ja siirtynyt sittemmin myyntisihteeriksi. puhelin puhelin puhelin puhelin SANSER Kuokkamaantie 2, Tampere puhelin faksi (03)

3 3 SISÄLLYSLUETTELO Tervetuloa kevät-kesä 2009 profiilituotekuvastomme pariin. Olemme koonneet tähän kuvastoon kevään ja kesän menevimmät ja ajankohtaisimmat tuotteet. Uutuuksia kevään kuvastossa ovat mm. käytännölliset taittokorit piknikille, Muurikan retkipannu sekä kahden metrin teleskooppionki. Toivomme inspiroivia selailuhetkiä kuvastomme parissa! Yrityksemme on osa Palojoki-konsernia. Palojoki-yhtiöt kuuluu Suomen johtaviin profiilituotteiden, liikelahjojen ja työvaatteiden toimittajiin. Konsernin toimialaan kuuluvat myös tekstiilien maahantuonti, tukkukauppa ja kiinteistöjen hallinta. Yli 60 vuoden kokemus ja osaaminen, oma kotimainen tuotanto ja suunnittelu ovat vain muutamia niistä syistä, miksi erotumme joukosta. Kun tarvitset itsesi näköisiä tuotteita, yhteistyö meidän kanssamme on kumppanuutta, joka huomataan. YKSILÖLLISTÄ SUUNNITTELUA Suunnittelemme ja tuotamme asiakkaillemme heidän tarpeidensa mukaan räätälöityjä kokonaisuuksia kuten yritystekstiilejä ja liikelahjoja. Suunnitteluprosessimme perustuvat asiakkaan tarpeiden kartoittamiseen sekä yrityskuvan ja brandin välittämän viestin sisäistämiseen. Tuloksena on ratkaisu, joka on aidosti asiakkaan itsensä näköinen. KOKONAISVALTAISTA PALVELUA Toteutamme niin pienet kuin suuretkin tilaukset, ja huolehdimme tarvittaessa myös tuotteiden varastoinnista ja logistiikasta. Osaamisemme avulla myös yrityksen sisäiset ja ulkoiset verkkokaupat voidaan toteuttaa vaivattomasti. Meiltä saat avaimet käteen -ratkaisun, joka takaa tuotteiden hyvän saatavuuden ja helpon hankinnan, nopeallakin varoitusajalla. YRITYSPROFIILITUOTTEILLA LUJITAT YRITYSKUVAA Tällaisessa taloudellisessa tilanteessa kannattaa panostaa laatuun. Meillä on näyttöä tuloksellisesta toiminnasta ja yhteistyöstä tunnettujen yritysten kanssa. Asiakassuhteiden pitkäkestoisuus on osoitus työssä onnistumisesta ja asiakkaiden tyytyväisyydestä. RUOKA JA JUOMA 4 Ruuanlaitto 4 Grillaus 10 Juoma 14 RETKEILY 17 Ruokailu 17 Varustus 21 VAPAA-AIKA 29 Sauna 29 Rentoutus 33 Lomailu 35 Tekniikka 40 LIIKUNTA 41 Golf 41 Jumppa, lenkkeily 44 Suomi, kannustus 46 TYÖ 48 Business 48 Toimisto 51 Rakentaminen 54 TURVAKSI 56 PIENTÄ JA HYÖDYLLISTÄ 59 OMA TOTEUTUS 64 Hinnat eivät sisällä merkkausta ellei toisin mainita. Hintoihin lisätään alv 22 %. VARAINHANKINTA 67

4 4 RUOKA JA JUOMA Ruuanlaitto RIIPISEN ERÄHERKUT SA5053PI, SA9511 Pärelaatikossa Riipisen Riistaherkun karhu- ja porokäristys sekä hirvipata, herkkujen kera viinipullo (hinnoitellaan Alkon hinnaston mukaan). à 59 / 15 settiä RIIPISEN PATEESETTI 1 à 45 / 15 settiä RIIPISEN PATEESETTI 2 à 39 / 15 settiä RIIPISEN KALASETTI à 29 / 15 settiä SA5053PI, SA9514, SA9518 Pärelaatikossa Riipisen Riistaherkun savustettu lapinpatee, karhupatee sekä karpalo- ja riistahyytelö, herkkujen kera viinipullo (hinnoitellaan Alkon hinnaston mukaan). SA5053PI, SA9514, SA9518, SA9516 Pärelaatikossa Riipisen Riistaherkun teeri- ja metsopatee sekä saskatoon- ja kuusenkerkkähyytelö, herkkujen kera viinipullo (hinnoitellaan Alkon hinnaston mukaan). SA5053PI, SA9513, SA9512 Pärelaatikossa Riipisen Riistaherkun lohifilee sekä kantarelli- ja savumuikku, herkkujen kera viinipullo (hinnoitellaan Alkon hinnaston mukaan).

5 5 CONDOR-LOHILAUTA MA Upea mäntyinen leikkuulauta kätkee sisällensä Condorfiletin 7,5 ja Condor-kalapiikin. Laudan säilyttäminen käy kätevästi ripustamalla se nahkaisesta kantimestaan seinälle. à 65 / 25 settiä FILETTI CONDOR 7,5 MA à 19,50 / 25 kpl Tyylikäs fileointiveitsi, jonka terä on kromiterästä ja kahva otteenpitävää kumia. Terän pituus: 19 cm FILEOINTIPUUKKO SA7520 à 16,50 / 25 kpl Gerber-fileointipuukon Full-tang-terä on ruostumatonta kirurgiterästä ja kahvan soft-grip-pinnasta ote pitää myös kosteissa olosuhteissa. Tupessa kiinteä keraaminen teroitin. KESÄMAUSTEET SA9523 à 1,65 / 200 kpl Kesäiset mausteet sitruunapippuri, pippurisekoitus, grillimauste ja kalamauste kätevissä maustepusseissa, etiketti myös omalla toteutuksella. KALAMESTARIN à 19,50 / 50 settiä SETTI SA7528, SA7551, SA9818, SA9523 Täydelliseen kalankäsittelysettiin kuuluu Fiskars-fileointiveitsi, Fiskars-ruotopihdit ja metallisaippua, jolla saat kätevästi kalan hajun pois käsistä sekä kalan maustamiseen sitruunapippuri ja kalamauste. VEITSET & LAUTA SA9125, SA7529, FI à 24,50 / 50 settiä Kotimainen koivuleikkuulauta ja Fiskars-sahateräveitsi ja Fiskars-voilasta settinä lahjalaatikossa. VEITSIPÖLKKY FI à 49 / 25 settiä Puinen veitsipölkky, jossa on kolme isoa ja kaksi pientä Fiskars-veistä.

6 6 JÄLKIRUOKASETTI VLJapani, FI856228B, SA9517, SA9522 Lahjalaatikossa upea kotimainen lasivati, neljä pitkävartista Fiskars-lusikkaa, Riipisen Riistaherkun saskatoonhyytelö sekä mustaherukkapiparisiirappi. à 65 / 25 settiä JUUSTOVEITSET SA9209 Tyylikkäät Hackman-juustoveitset paketissa. à 22,50 / 25 settiä JUUSTOVEITSET & JUUSTOVATI VLJuustotarjotin, SA9209 à 55 / 25 settiä Upea kotimainen lasitarjotin juustoille sekä tyylikkäät Hackmanjuustoveitset pakattuna lahjalaatikkon.

7 7 PERUNOIDEN PESU- KÄSINEET & MAUSTE SA9405, SA9523 à 3,65 / 100 settiä Hauska karhea käsine, jolla peset perunat ilman harjaa sekä perunamauste. KEITTIÖPYYHKEET & SILIKONIKINTAAT SA5406, SA9013 à 16,90 / 50 settiä Kaksi puuvillaista keittiöpyyhettä ja kaksi silikonikinnasta pakattuna lahjalaatikkoon. VOILEIPÄVEITSISETTI FR98001 à 26,50 / 25 settiä 6-osainen katajainen voileipäveitsisetti. Voidaan postittaa kirjeenä. Etukanteen voidaan painaa haluamasi kuva, logo tms. ja sisäkanteen vaikka suosikkireseptit. MAUSTESETTI SA9810 à 49 / 25 settiä Tiivis lasisäiliö täydentää tehokasta myllyä erinomaisesti. Mausteiden aromit säilyvät parhaimmillaan aina rouhimiseen saakka. Saatavana mustalla tai punaisella softcoatingpinnoitteella. Crush Grind -koneistoa voidaan säätää portaattomasti. GRILLIKINNAS SA9192 à 6,50 / 50 kpl Musta grillikinnas, jonka kämmenosa on otteen pitävää silikonia. SILIKONI- UUNIKINNAS SA kpl à 14,50 / 50 pr yksittäin à 7,50 / 50 kpl Silikonisella uunikintaalla saat todella tukevan otteen uunipellistä. Helppo pitää puhtaana ja sen lämmönkestävyys on +220 C. Materiaali: elintarvikesilikoni à 26,50 / 25 settiä KEITTIÖSETTI SA9194, FI Setti sisältää beigen uunikintaan, kaksi patalappua ja kolme keittiöpyyhettä sekä kaksi Fiskars-maustemyllyä lahjapakkauksessa. Sisältää merisuolan ja mustapippurin.

8 8 OTELIINA SA9156 Purkinkansien ym. korkkien avausavuksi. Värit: sininen ja valkoinen à 1,65 / 200 kpl TUUBIPURISTIN HG à 9,50 / 50 kpl Tuubipuristimella puristuu sinappi, majoneesi ja muut metallituubit siististi tyhjäksi saakka. KATELAUTANEN TS-232 à 35 / 10 kpl Upea teräksinen katelautanen, joka sopii myös hedelmätarjottimeksi, tuikkukynttilöille ym. Koko: ø 32 cm KALAN- KÄSITTELYSETTI SA7551, SA9818 à 16,50 / 50 settiä Näppärä setti kalankäsittelyyn. Fiskars-ruotopihdit ja metallisaippua pakattuna laatikkoon. Metallisaippualla saat kalan hajun pois käsistäsi. YRTTIRUUKUT SA5530 à 6,50 / 50 settiä MESTARIKOKKISETTI FR à 38,50 / 25 settiä MILANO-ASTIASTO TP à 535 / setti Kesäiset yrtit ruohosipuli, persilja ja basilika. Paketti sisältää kolme ruukkua, siemenet, istutusmullan ja ohjeet. Käytännöllinen setti, joka sisältää liimapuisen leikkuulaudan, 20 cm pituisen Lord Nelson -keittiöveitsen ja tyylikkään esiliinan. Leikkuulaudassa on säilytyspaikka veitselle. Tyylikäs 92-osainen astiasto, jossa 21 cm lautasia 30 kpl, kahvikuppeja 30 kpl, kahvimukeja 30 kpl sekä sokerikko ja kermakko.

9 9 PAPERBOAT- TARJOILUSETTI SF Kulho kivitavaraa ja tarjoiluvälineet tiikkiä. à 35 / 25 settiä PATAKINNAS à 6,50 / 50 kpl YRTTILEIKKURI à 19,50 / 25 kpl HANDS- à 19,50 / 25 pr SF50154 SF SALAATTIOTTIMET SF Silikoninen patakinnas. Värit: vihreä, oranssi ja sininen Ruostumatonta terästä ja tammea. Kätevät salaattiottimet on valmistettu tammesta.

10 10 RUOKA JA JUOMA Grillaus GRILLILAUTA & PAISTIVÄLINEET SA7529, SA7521 à 35 / 25 settiä Kätevä grillilauta ja Fiskars Avanti -paistivälineet settinä lahjalaatikossa. GRILLIVÄLINEET SA5540 à 16,50 / 25 settiä Tukevat 3-osaiset grillivälineet puukahvoilla ja teflonpinnoitteella. Pituus: 50 cm GRILLIMESTARIN SETTI SA5540, SA9197, SA9192, TP90639 à 36,60 / 25 settiä Grillauksen ystävälle on lahjalaatikkoon pakattu 3-osainen grillivälinesetti, esiliina, patakinnas, taittosytytin sekä maustamiseen grillimauste ja pippurisekoitus.

11 11 MAKKARAHALSTERI & SINAPPIJAUHEET SA5541, SA9523 à 5,90 / 100 settiä TAITTOSYTYTIN TP90639 à 2,65 / 100 kpl Taitettava grillisytytin, joka mahtuu pieneen tilaan! GRILLISYTYTIN SA9195 Sytytin lapsilukolla. à 1,85 / 250 kpl Setissä kätevä makkarahalsteri neljälle makkaralle sekä makea ja voimakas sinappijauhe. Sinappien mukana valmistusohjeet, etiketit myös omalla toteutuksella. Pituus: 27 cm Värit: musta ja punainen MAKKARAHALSTERI SA5541 à 3,30 / 100 kpl GRILLIRITILÄN PUHDISTAJA SA9189 Muovinen ritilän puhdistaja. Värit: punainen, sininen, musta ja valkoinen à 0,39 / 500 kpl GRILL DISH FR à 14,50 / 25 kpl Käytännöllinen uunivuoka grilliritilällä, grillipihdit ja musta mokkanahkainen grillikinnas. GRILLAUSESILIINA & à 31,50 / 25 settiä 3-OSAINEN GRILLISARJA SF , SF Tyylikäs grillaussetti, johon kuuluu siniruudullinen puuvillainen grilliessu isolla etutaskulla sekä siniruudulliset grillipihdit, -haarukka ja -paistinlasta.

12 12 FIREPLACE à 165 / 5 kpl Fireplace on valmistettu järeästä posliiniemaloidusta teräksestä, joka ei ruostu, hilseile tai pala. Jalat on ruostesuojattu. Lämpösuojus on alumiinia ja tukirengas galvanoitua terästä. Tämä kätevästi siirrettävä takka tuo lämpöä ja tunnelmaa viileisiin iltoihin. POULTRY ROASTER à 35 / 25 kpl Höyrysäiliön avulla voi valmistaa todella mehukkaan kanaaterian. Kaada säiliöön olutta, viiniä tai muuta nestettä ja kiinnitä kana pidikkeeseen. Säiliössä oleva neste tekee kanasta todella murean ja maukkaan. Kanan ympärille voi paloitella porkkanoita tai muita vihanneksia, jotka kypsyvät samalla saaden herkullisen maun. DIGITAALINEN PAISTIMITTARI à 15,50 / 50 kpl Pieni ja nerokas lihalämpömittari, joka sammuu automaattisesti. Toimitus sisältää anturin muovisuojuksen ja pariston. ONE-TOUCH GOLD 47 cm à 195 / 5 kpl One-Touch Gold -brikettigrilli toimitetaan saranoidulla grilliritilällä, alumiiniventtiilillä ja irrotettavalla tuhkakeräysastialla. Grilli sopii sekä suoraan että epäsuoraan grillaamiseen. Grillattaessa epäsuorasti briketit asetetaan siten, että niitä on yhtä paljon ritilän molemmilla reunoilla. Brikettien keskelle laitetaan tiputusastia ja siihen kaadetaan hiukan vettä. Ruoka asetetaan grilliritilälle tiputusastian yläpuolelle brikettien väliin. SMOKEY MOUNTAIN COOKER 47 cm à 295 / 5 kpl Upea savustusgrilli, jossa grillaa ja savustaa yhtä aikaa antaen ruualle ainutlaatuisen maun! Grillissä on posliiniemaloitu pohja ja kansi sekä kaksi kolmeen kertaan nikkelöityä grilliritilää. Pakkauksessa Weberin käyttöohje resepteineen. 5 vuoden takuu. SYTYTIN à 16,50 / 50 kpl Tyylikäs täytettävä sytytin noudattaa palkittujen Weber Style -pippurimyllyjen muotoilua. Sytytyspainikkeessa miellyttävä softcoating-pinnoite. Kumipinnoitettua ruostumatonta terästä. Värit: punainen ja musta SMOKEY JOE à 66 / 25 kpl Weber-laatua tiiviissä muodossa. Helppo ottaa mukaan rannalle, leirintäretkelle tai veneeseen. Grillissä on posliiniemaloitu kansi ja pohja sekä kolminkertaisesti pinnoitettu grilliritilä. Pakkauksessa Weberin käyttöohje resepteineen. 10 vuoden takuuohjelma.

13 13 PIHDIT SF5015 Värikkäät pihdit, ruostumatonta terästä ja silikonia. Värit: vihreä, oranssi ja sininen à 12,50 / 25 kpl SUOLA- à 15,50 / 25 kpl LIHANMERKITSIN à 9,50 / 50 kpl GRILLIVÄLINEET à 35 / 25 settiä JA PIPPURISIROTIN R M W & ESSUSETTI SF SF FR410632, FR Grillauksessa kätevä suola- ja pippurisirotin on ruostumatonta terästä ja kahva muovia. Hauska merkitsin, jolla voit grillatessa merkitä pihvin kypsyyden. Lahjalaatikossa ruusupuinen grillilasta ja -pihdit ruostumatonta terästä ja tyylikäs esiliinasetti, johon kuuluu essu, patakinnas ja patalappu.

14 14 RUOKA JA JUOMA Juoma PLAY-MUKI IT2874 à 3,50 / 100 kpl Hauska keraaminen muki, johon voi piirtää liidulla. Mukana liitu. OMA DESIGN -MUKI Tilaustuote à 6,90 / 25 kpl Keraamiseen mukiin voidaan toteuttaa upea 4-väripainatus, nyt myös pienemmissä sarjoissa. Kysy lisää! à 6,50 / 250 kpl 24h SA9113 Heikki Orvolan suunnittelemia suosittuja mukeja korostavat maanläheiset sävyt ja ajanhenkinen kaksivärisyys. Värit: tummanruskea ja denim COLOMBIA SF5014 à 2,80 / 260 kpl Tyylikäs muki laadukasta kivitavaraa. Värit: musta, sininen, pellava, vaaleansininen ja valkoinen

15 15 PULLONAVAAJA SA9026 à 2,50 / 200 kpl Avaaja-apu, jossa on samassa kruunu- sekä kierrekorkinavaaja. Väri: valkoinen VIINIPULLOTELINE SA9143 à 12,50 / 50 kpl Koivuinen viinipulloteline kotimaista käsityötä. Pakattuna lahjalaatikkoon. VIINISETTI SA9032, SA9148 Viinin ystävälle Drop-Stop-tippastoppi ja kapselileikkuri settinä. DROP-STOP SA9032 à 4,80 / 100 settiä à 2,25 / 200 kpl TERÄKSINEN VIINIPULLONAVAAJA SA9807 à 2,95 / 100 kpl Pakattu läpinäkyvään lahjalaatikkoon. Värit: viininpunainen, tummansininen, harmaa ja musta KAPSELILEIKKURI SA9148 à 3,50 / 100 kpl KAHVI- JA TEEPAKETIT OMALLA ETIKETILLÄ Tilaustuote à 5,50 / 100 pkt Nyt voit tilata yrityksellesi 150 g:n kahvi- ja teepaketit omilla etiketeillä. Molempia saa useilla eri maustevaihtoehdoilla sekä monilla sekoituksilla ja paahdoilla. Kysy lisää! à 9,50 / 50 kpl VINKKA SA9808 Vinkka-teline on käytännöllinen lahja kaikille viinin ystäville. Teline on säädettävissä erikokoisille hanapakkauksille. Valmistettu koivusta. Pakattu lahjapakkaukseen. VIINIPULLONAVAAJA MA Kätevä metallinen viinipullonavaaja. Mukana lahjalaatikossa kapselileikkuri. à 16,50 / 50 kpl

16 16 PAPERBOAT-SNAPSISETTI SF à 22 / 25 settiä Keraaminen majakka-karahvi ja neljä pinottavaa snapsilasia suupuhallettua lasia pakattuttuna lahjalaatikkoon. VEEN VELVET & EFFERVESCENT Maailman arvostetuimpien vesiasiantuntijoiden mukaan ominaisuuksiltaan parhaat vedet ovat peräisin suojelluista, vapaana virtaavista lähteistä. VEEN kuuluu juuri tähän kategoriaan. Veden nitraattitaso on vain 0,15 mg/l, mikä on merkki erityisestä neitseellisyydestä eli vedestä puhtaimmillaan. Vesi tislautuu hiekkakerrosten läpi, jolloin mukaan liittyy elämälle tärkeitä kivennäisaineita. Vesi nostetaan lähteestä kolmeasteisena ja pullotetaan juuri sellaisena kuin VEEN Emonen sen haluaisi tarjoilla. Niin pehmeää. VEEN Velvet luonnollinen lähdevesi nautitaan hyvän ruuan, viinin ja ystävän seurassa. Nautitaan viilentämättä. Kuiskaus kuplaa. Hienonhienosti hiilihapotettu VEEN Effervescent on hedelmien ja salaattien seuralainen. VEEN VELVET & EFFERVESCENT & IITTALAN KARTIO-KAADIN Tilaustuote à 49 / 25 settiä Näyttävässä setissä on VEEN Velvet luonnollista lähdevettä, hienonhienosti hiilihapotettua VEEN Effervescent-vettä ja Kaj Franckin suunnittelema Iittalan Kartio-kaadin. VIINILAUKKU SF50154 à 18 / 25 kpl Viinilaukku sisältää kaksi lasia, kaksi lautasliinaa ja viinipullonavaajan. Materiaali: puuvillacanvas Värit: musta ja khaki

17 RETKEILY Retkiruokailu 17 METSÄNKÄVIJÄN SETTI EP802, SA9511, SA9106 à 75 / 25 settiä Lahjalaatikkoon on pakattu Suomen Lapissa käsin tehty Tuohitako 80, Riipisen Riistaherkun hirvipata ja poronkäristys sekä aito Lapin kuksa. ERÄSTÄJÄN SETTI SA5631, SA9102, SA9514 à 45 / 25 settiä Lahjalaatikkoon on pakattu taittoveitsi, kuksa kaulanauhalla, Riipisen Riistaherkun karhupatee sekä snapsipullo (hinnoitellaan Alkon hinnaston mukaan). PIKNIKREPPU KAHDELLE SA5055 à 26,50 / 50 kpl Repussa on 0,75 litran terästermospullo, kannelliset teräskupit sokerille ja maidolle, kaksi muovimukia ja -lautasta, kaksi lusikkaa sekä kangasservietit. Erillinen thermo-osa eväille. Koko: 35 x 25 x 14 cm Väri: sininen

18 18 LIPPA & RUOTOPINSETIT SA7551 à 13,50 / 50 settiä RÄSÄNEN & METALLISAIPPUA SA9818 à 13,50 / 50 settiä RÄSÄNEN à 13,50 / 25 settiä & SUOMUSTUSRAUTA FI858186B RÄSÄNEN & FILEOINTIVEITSI SA7528 à 13,50 / 25 settiä Kuusamon uistimen lippa ja Fiskars-ruotopinsetit. Kuusamon uistimen uistin ja metallisaippua, jolla saat kalan hajun pois käsistäsi. Kuusamon uistimen uistin ja Fiskars-suomustusrauta. Kuusamon uistimen uistin ja Fiskars-fileointiveitsi.

19 19 TINY GRILL RE2131 à 16,50 / 50 kpl Koottava matkagrilli erätulille, materiaalina alumiini ja ruostumaton teräs. Paino 510 g ja mitta kuljetustilassa 33 x 2,8 cm sekä koottuna 33 x 24 x 14,2 cm. MAKKARATIKUT & SINAPPIJAUHEET SA9181, SA9523 à 11,50 / 50 settiä Kaksi puukahvaista makkaratikkua teleskooppivarrella sekä makea ja voimakas sinappijauhe ohjeineen lahjalaatikossa. KALASTAJAN SETTI SA7528, FI858186B, SA7683 à 18,50 / 50 settiä Lahjalaatikkoon on pakattu Firskars-fileointiveitsi, suomustinrauta, onkilaite sekä Kuusamon uistimen lippa. TERMOSMUKI 0,4 L VA9572 à 10 / 50 kpl Termosmukissa on auton ja veneen mukitelineisiin sopivaksi muotoiltu pohja. Uudentyyppinen, yhdellä kädellä avattava ja täysin tiiviiksi pikasuljettava juomakansi estää läikkymisen lisäten turvallisuutta ajon aikana. Liukuestopohja. Terässeinämien välissä on vaahtoa, jonka ansiosta eristysominaisuudet säilyvät vuosia kovassakin kohtelussa. Toimitetaan pahvisessa Isosteel-lahjapakkauksessa. Takuu 5 vuotta. DUO SET VA9611D à 27 / 50 settiä Yhdistelmälahjapakkauksessa Duo 1 l termospullo ja Mini-Duo 120 ml kuljetuspullo maidolle. Pullojen kaksi isoa ja kaksi pientä kuppia tekevät tästä valmiin lahjaratkaisun. FIRE FORK MAKKARATIKUN PÄÄ VA3020 à 4,80 / 100 kpl Teräksinen makkaratikun pikaliitospää, joka lukkiutuu helposti keppiin tai puutikkuun. Irrotettavissa nopeasti käytön jälkeen seuraavaa kertaa varten. Helppo kuljettaa mukana. Toimitetaan tyylikkäässä, kovassa suojakotelossa, jonka värivaihtoehdot ovat: punainen, keltainen, sininen, vihreä ja tummanvihreä.

20 20 KUKSA & RUOKAILUVÄLINEET SA9106, SA9202 à 18,50 / 25 settiä Lahjalaatikkoon on pakattu kuksa ja puiset ruokailuvälineet. TERMOSPULLO SA9006 Teräksinen 0,75 litran termospullo. Värit: teräs ja musta à 8,50 / 50 kpl KOKOONTAITTUVA JAKKARA SA5102 à 8,50 / 100 kpl Kokoontaitettava pikkujakkara näppärässä kantopussissa. Väri: sininen LEISKU-RETKIPAISTIN- PANNU & LÄTTYJAUHOT OPA , OPA à 34,50 / 25 settiä Retkipaistinpannu erätulille ja pussillinen lättyjauhoja, lisää vain vesi. Kuumavalssatusta teräksestä valmistetussa pannussa on taittuva kahva ja suojapussi. Setissä mukana myös Leisku-paistinlasta lättyjen kääntelyyn. Halkaisija: 26 cm

21 21 à 45,50 / 25 settiä RETKISETTI RE2223, RE2223, RE1745 Tarvikesetti retkelle, autoon ja veneeseen; kestävä ja tukeva rautalapio/kuokka, jossa on pitävä kuminen kahva jatkovarrella, pieneen tilaan menevä taittosaha, jossa on pitävä kuminen kahva ja terä on ruostumatonta terästä sekä pikkukirves vyölenkillisellä teräsuojuksella ja pitävällä kumisella kahvalla, terä on ruostumatonta terästä. Lapion paino: 800 g Lapion pituus: kuljetus 16 cm, käyttökunto 17,5-40,5 cm Sahan paino: 360 g Sahan pituus: suljettuna 22 cm, avattuna 41 cm Kirveen paino: 360 g RETKISETTI 2 RE2223, RE1745 à 29,50 / 50 settiä Tarvittavat varusteet leirinuotion sytytykseen. Pahvilaatikkoon on pakattu pieneen tilaan menevä taittosaha, jossa on pitävä kuminen kahva ja terä ruostumatonta terästä sekä pikkukirves vyölenkillisellä teräsuojuksella ja pitävällä kumisella kahvalla, terä on ruostumatonta terästä. Setissä on myös purua sytykkeiksi ja tulitikut. Sahan paino: 360 g Sahan pituus: suljettuna 22 cm, avattuna 41 cm Kirveen paino: 360 g GATOR SAW III FI à 55 / 10 kpl Kokoontaittuva matkasaha, jossa on kolme vaihdettavaa terää; pitkä ketjuterä, lyhyt puuterä ja rautasahaterä matkapakkauksessa. RETKEILY Varustus

22 22 LAPIN LEUKU 210 EP904 à 85 / 25 kpl Iso leuku on valmistettu visakoivusta, poron luusta ja messingistä, terä on hiiliterästä. Terän pituus: 210 mm KALASTAJA 160 JA PIIKKI EP407 à 45 / 25 kpl Samassa nahkatupessa on Kalastaja 160 -puukko ja fileointia helpottava piikki, jotka on valmistettu visakoivusta ja messingistä. Terä on ruostumatonta terästä ja sen pituus on 160 mm. Suomen Lapissa käsin tehdyt eräpuukot on tehty aidoista materiaaleista kuten tuohesta, visakoivusta ja poron/hirven luusta. Kaikkien puukkojen tupet ovat parkittua nahkaa. Hoito-ohjeita: käytön jälkeen kuivaa ennen tuppeen laittamista. Käsin pesu, kuivaa ja öljyä terä ruokaöljyllä pesun jälkeen. LAPIN VUOLU 95/60 EP605 à 49 / 25 kpl Kaksi Lapin vuolu -puukkoa samassa nahkatupessa. Puukot on valmistettu visakoivusta, poron luusta ja messingistä, terä on hiiliterästä. Terien pituudet: 95 ja 60 mm TUOHITAKO 80 EP802 à 50 / 25 kpl Puukko on valmistettu tuohesta ja uushopeasta, terä on hiiliterästä. Terän pituus: 80 mm

23 23 LAPIN LEUKU 145 EP902 à 65 / 25 kpl Valmistettu visakoivusta, poron luusta ja messingistä, terä on hiiliterästä. Terän pituus: 145 mm KALASTAJA 160 EP406 à 39 / 25 kpl Kalastajan puukko on valmistettu visakoivusta, poron luusta ja messingistä, terä on ruostumatonta terästä. Terän pituus: 160 mm UUSI KÄTEVÄ-PUUKKO MA à 26,50 / 25 kpl Kätevä-puukko on ollut vuosikymmenien ajan Marttiinin legendaarisimpia malleja luvulla Kätevä-puukko löytyikin lähes jokaisesta kotitaloudesta. Se oli varsinainen yleispuukko; sillä kuorittiin perunat ja vuoltiin saunapuiden kiehiset. Kätevän lyhyehkö terä on näppärä tarkkuutta vaativissa tehtävissä. Tämä perinteinen terämalli on nyt yhdistetty kauniiseen visakoivukahvaan. Terämateriaalina on helppohoitoinen ruostumaton kromiteräs. Terän pituus: 75 mm MFK-2 W -TAITTOVEITSI MA à 38,50 / 50 kpl Marttiini-taittoveitsi sopii niin eränkävijän kuin metsästäjänkin jokapäiväiseen varustukseen. Sen käsin viimeistellyn erittäin terävän terän teroituskulma (22 astetta) on juuri sopiva vuolemiseen. Veitsi kulkee näppärästi mukana klipsillä taskuun kiinnitettynä. Marttiini-taittoveitsessä on luotettava Liner Lock -mekanismi. Terä on ruostumatonta 420-terästä, kovuudeltaan 420Hrc. Veitsen tukeva runko on niin ikään ruostumatonta terästä. Kahvaa koristavat kauniit vahapintaiset visakoivuliuskat. Veitsi on tarvittaessa näppärä purkaa osiin puhdistamista ja huoltamista varten mukana tulevalla Torx-avaimella. Taittoveitsi toimitetaan tyylikkäässä metallisessa lahjapakkauksessa. LAPIN VUOLU 60 EP604 à 33,50 / 25 kpl Valmistettu visakoivusta, poron luusta ja messingistä, terä on hiiliterästä. Terän pituus: 60 mm TROOPER -TAITTOVEITSI RE1523 à 14,50 / 25 kpl Kätevä taittoveitsi on yhdellä kädellä avattavissa. Veitsen terä on ruostumatonta terästä ja hintaan sisältyy vyökotelo. TAITTOVEITSI SA5631 à 6,50 / 100 kpl Teräsrunkoinen taittoveitsi sinisin tehostevärein. Veitsessä on kestävä vyöklipsi. Terän pituus: 7,5 cm

24 24 PHOSPHORE-KOMPASSI RE52 à 8,50 / 50 kpl Fosforipisteillä varustettu kompassi, jossa on suurennuslasi, senttimetrin mitta sekä mitta-asteikot 1:15000 ja 1: OTSAVALO SA7072 à 3,90 / 100 kpl Superkirkas otsavalo säädettävällä hihnalla. Lamppu voidaan irrottaa myös lippisvaloksi klipsillä tai voidaan käyttää ranteessa. Valon kulmaa voi säätää, käyttöaika jopa 20 h. Sisältää canvaspussin. Koko: 65 x 45 x 43 mm Paino: 42 g SOLITAIRE VAK3A à 7,90 / 50 kpl Valaisin, joka on aina mukanasi kätevänä avaimenperänä. Uusi kirkas Kryptonpolttimo ja toinen varalla valaisimen sisällä, joten valaisin toimii aina. Valokeila säädettävissä etäisyyden mukaan pistevalosta laajakulmavaloksi. MagLite-valaisimet on valmistettu lentokonealumiinista iskunkestäviksi ja pitkäikäisiksi. Ilmainen takuukorjauspalvelu Suomessa ja ikuinen takuu. 1 x AAA-sormiparisto sisältyy hintaan. Pakattu postituspaksuiseen MagLitelahjapakkaukseen. Pituus: 8 cm Paino: 25 g Värit: musta, punainen, harmaa, hopea, sininen, vihreä, blue shimmer ja pinkki KÄÄNTÖSAKSET FI9512 à 3,20 / 100 kpl Pikkulahja moneen käyttöön, mahtuu taitettuna vaikka taskuun. Suomalaista laatutyötä. Väri: musta MINI MAGLITE LED VASP22 à 28 / 25 kpl Tehokas, upeasti viimeistelty LED-taskuvalaisin, jossa on käyttökohteen mukaan säädettävä poikkeuksellisen leveä käyttökelpoinen laajakulmavalo. MagLite-valaisimet on valmistettu lentokonealumiinista iskunkestäviksi ja pitkäikäisiksi. Valaisimella on 10 vuoden takuu. 2 x AA-paristot sisältyvät hintaan. Toimitetaan MagLitelahjapakkauksessa. Pituus: 17 cm Värit: musta, punainen, harmaa, hopea ja sininen LED TASKULAMPPU SA7073 à 12,50 / 50 kpl Alumiinirunkoinen taskulamppu 21 LED-lampulla. Canvaspussi sisältyy hintaan.

25 25 à 26 / 25 kpl e+lite VAE02P Ultrapieni otsavalaisin ensiapupakkaukseen, taskuun tai varalampuksi. Toimitetaan punaisessa suojakotelossa, joka kelluu. Kolme kirkkaan valkoista LEDiä ja kirkkaanpunainen LED. Säädettävä valoteho, vilkku ja kytkimen lukitus. Toimii kahdella CR2032 lithium paristolla (sisältyy pakkaukseen). Otsapannan lisäksi integroitu klipsi, jolla valaisin voidaan asentaa esimerkiksi lippalakkiin. Nivelletty valo-osa voidaan säätää näyttämään kaikkiin tarvittaviin suuntiin. Valon maksimi kantama 19 m. Maksimi paloaika 45 h. Paino: 27 g TIKKINA 2LED VAE41PB à 16 / 50 kpl Laadukas ja tehokas 18 lumenin paristoja säästävä 2LED-otsavalaisin iltalenkeille tai puuhailuvaloksi mökille. Toimii kolmella AAA-paristolla (sisältyy pakkaukseen). Otsavalaisimen maksimi kantama on 23 m. Maksimi paloaika: 140 h Paino: 78 g ULTRA VAE52AC Erittäin tehokas 350 lumenin reguloitu suurteho LED-otsavalaisin 2 Ah lithium-ion niska-akulla. Ultra on suunniteltu ammattikäyttöön ja vauhdikkaisiin urheilulajeihin, joissa tarvitaan tehokas pitkälle kantava mutta erittäin leveä valokeila. Valaisin peittoaa perinteiset halogen-otsavalaisimet valotehossa, iskunkestävyydessä, painossa, käytettävyydessä, paloajassa sekä ergonomiassa. Monipuolinen valaisin kaikille runsaasti valoa tarvitseville niin työhön kuin vapaa-aikaan, tuo tarkkuutta tehtävään asiaan ja lisää turvallisuutta. Helppokäyttöinen kierrettävä virtakytkin, jolla on nopeaa valita haluttu paloaika, myös paksut hanskat kädessä. Kytkimen lukitusasento. Pakkauksessa 2 Ah akku, kuljetuspussi ja verkkovirtapikalaturi EUR/US sopivilla pistokkeilla. Takuu 3 vuotta. Paino: 345 g à 326 / kpl MYO XP % VAE83P2 à 77 / 5 kpl Erittäin tehokas 150 lumenin 1-hight output LED-otsavalaisin neljällä valoteholla, vilkkuvalolla sekä sivuun käännettävällä hajavalolinssillä. Kolmen jatkuvan valotehon ja vilkkuvalon lisäksi tuotteessa Boost-toiminto, jolloin ledi palaa kirkkaana 20 sekunnin ajan. Lampun valokeila on kapea ja näyttää pitkälle. Laaja lähivalo saadaan aikaiseksi kääntämällä hajavalolinssi valokeilan eteen. 3 x AA-paristot sisältyvät hintaan. Valon kirkkaus: 150 lm (Boost-toiminto) 85 lm (maximumvaloteho) Valon maksimi kantama: 72 m (maximum-valoteho) / 97 m (Boost-toiminto) Maksimi paloaika: 180 h Paino: 175 g

26 26 BAMBOO CREW VA801-x-710, VA617-x-390 à 16 / 24 pr Tekninen sukka on suunniteltu päivittäiseen käyttöön. Valmistuksessa on käytetty bambukuitua. Bambut on kasvatettu ympäristö huomioon ottaen ilman haitallisia kemikaaleja, eikä kuituja ole valkaistu. Bambun antimikrobiominaisuudet auttavat jalkoja pysymään kuivina ja hajuttomina. Sukka tuntuu iholla silkinpehmeältä. Yhden vuoden materiaali- ja valmistusvirhetakuu. Materiaali: 35 % bambu, 35 % coolmax, 29 % polyamidi ja 1 % elastaani Koot: naisten (35 37, 38 40), miesten (40 43, 44 47) Värit: naisten luonnonvalkoinen/violetti, miesten luonnonvalkoinen/vihertävä TRAVEL SHEET COTTON DOUBLESIZE VACD à 40 / 25 kpl Miellyttävä ja kulutuskestävä kahden hengen matkalakana, joka sopii hotelliin, mökkiin, veneeseen, matkailuautoon tai vieraslakanaksi. Materiaali: 100 % puuvilla Koko: 220 x 180 cm Väri: khaki TRAVEL SHEET SILK VAST à 74 / 5 kpl Miellyttävä matkalakana, joka on hengittävä ja ylellinen ihoa vasten. Silkkilakana toimii muuttuvissa olosuhteissa, sillä se tarjoaa sellaisenaan viilennystä kuumissa olosuhteissa tai esimerkiksi makuupussin sisälakanana antaa lisälämpöä +5 C kylmissä olosuhteissa. Tilava, sivusta auki ja suljettavissa velcroteipillä. Materiaali: 100 % silkki Koko: 220 x 90 cm Värit: oliivinvihreä, ultramariini ja oranssi COOLMAX TRAVEL BLANKET VACMB à 32 / 25 kpl Pieneen pussiin pakkautuva monikäyttöinen torkkupeitto. Tuntuu erittäin miellyttävältä ihoa vasten. Kevyenä mahtuu käsimatkatavaroihin mukaan vaikkapa lentokoneeseen, junaan, autoon tai veneeseen. Materiaali: 100 % CoolMax Koko: 180 x 140 cm Värit: tummansininen ja punainen TRAVEL SHEET COTTON VACT à 22 / 25 kpl Miellyttävä ja kulutuskestävä matkalakana, joka sopii hotelliin, mökkiin, veneeseen, matkailuautoon tai vieraslakanaksi. Materiaali: 100 % puuvilla Koko: 220 x 90 cm Värit: sininen, ultramariini ja punainen OUTDOOR REPPUJAKKARA RE2209 à 31 / 25 kpl Retkireppu kevyellä pehmustetulla istuimella. Repussa on tilavat tarviketaskut kaikkeen harrastamiseen, pehmustettu ristiselän tuki ja roisketiiviit vetoketjut.

KESÄ 2011 Vinga. Hinnat ovat arvonlisäverttomia hintoja. Mahdolliset merkkaus- ja rahtikulut veloitetaan erikseen.

KESÄ 2011 Vinga. Hinnat ovat arvonlisäverttomia hintoja. Mahdolliset merkkaus- ja rahtikulut veloitetaan erikseen. KESÄ 2011 Vinga KEVÄT / KESÄ 2011 KYLMÄLAUKKU KAIVOPUISTO Klassinen piknikkori nyt kylmävuorattuna! Pidä kylmäketju katkeamattomana, ja ruoka syötävän hyvänä. Viisi värivaihtoehtoa. Sisällä paikka kylmäkalle

Lisätiedot

KESÄ ON GRILLAUKSEN PARASTA AIKAA!

KESÄ ON GRILLAUKSEN PARASTA AIKAA! KESÄ ON GRILLAUKSEN PARASTA AIKAA! GRILLIVÄLINESALKKU No: 301113 66,00 18 osainen grillisetti Teräosat ruostumatonta terästä Alumiinisalkun mitat 50 x2 7 x 10 cm 25,50 BBQ-SALKKU No: 604016 Kolmen ottimen

Lisätiedot

Sormikkaat, pipo ja huivi, polyesteri - fleece, musta, royal sininen, punainen.

Sormikkaat, pipo ja huivi, polyesteri - fleece, musta, royal sininen, punainen. PÄÄHINEET, HUIVIT, HANSIKKAAT: Pipo, 100 % akryyli, navy sininen/royal sininen, musta/punainen, musta/harmaa. Pääpanta, musta. Korvat lämpimäksi. Huivi ja sormikkaat, polyesteri fleeceä, 180*23 cm, punainen,

Lisätiedot

Elevate lanseeraa uuden malliston

Elevate lanseeraa uuden malliston Elevate lanseeraa uuden malliston Esittelemme kokonaan uuden Elevate kovien tuotteiden malliston keväällä 2015. Teemana on design, toimivuus ja ulkoiluaktiviteetit. Tuotteet sopivat hyvin yhteen trendikkään

Lisätiedot

Hinta 25 e/ 25 settiä. Hinta 45 e / 25 settiä

Hinta 25 e/ 25 settiä. Hinta 45 e / 25 settiä JOULU 2014 Muista Jouluna tekijöitä jotka ovat arvokas osa yritystoimintaasi; Henkilökunta, Asiakkaat, Yhteistyökumppanit! Keskitymme Logotuotteella jouluna 2014 Suomalaisuuteen. Olemme koonneet valmiita

Lisätiedot

2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet

2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet 2010 Kevät / kesä kampanjatuotteet Finland www.mercuriusmainoslahjat.fi new Tämä tyylikäs sinivalkoinen kulho soveltuu loistavasti niin tarjoiluvadiksi, kuin liikelahjaksikin. Kulho toimitetaan tyylikkäässä

Lisätiedot

Parhaat lahjat kuvasto 2016

Parhaat lahjat kuvasto 2016 Parhaat lahjat kuvasto 2016 K.860 SATIINISOLMIO Klassisen tyylikäs miesten solmio, pakattuna mustaan lahjalaatikkoon. 100% polyesteri, 20 väriä 15,00 K.861 SATIINIHUIVI Monikäyttöinen business satiinihuivi,

Lisätiedot

Wave juustoveitsisetti

Wave juustoveitsisetti JOULUKUVASTO 2013 2 Story Of Cheese Tammesta ja harjatusta teräksestä valmistettu setti, jossa on juustoveitsi, haarukkaotin sekä viinipullonavaaja. Pakattu kirjan muotoiseen lahjalaatikkoon, jonka kanteen

Lisätiedot

HAKATO JOULU 2010 HAKATO JOULU 2010. Hinnat ovat arvonlisäverttomia hintoja. Hinnat evät sisällä merkkausta. Hakato Oy, HELSINKI

HAKATO JOULU 2010 HAKATO JOULU 2010. Hinnat ovat arvonlisäverttomia hintoja. Hinnat evät sisällä merkkausta. Hakato Oy, HELSINKI HAKATO JOULU 2010 Sherpapeite Superpehmeä Sherpapeite Todella pehmeä ja ihanan kuohkea sherpa peite, 500g/m2. Koko 130x170 cm. Saatavana kolme eri väriä. 4055 Harmaa 4056 Punainen 4057 Beige Hinta/kpl

Lisätiedot

Tarvikkeet. Kumiset polvisuojat. Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu. Polvisuojat polyeteeniä. Päälle puettavat polvisuojat, OX-ON

Tarvikkeet. Kumiset polvisuojat. Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu. Polvisuojat polyeteeniä. Päälle puettavat polvisuojat, OX-ON 75 Erittäin vahvat polvisuojat, kumi/pu Vahva, muotoiltava polvisuoja. Materiaali: Kumi/ PU. Koot: 290x147x30 mm 972294 Kumiset polvisuojat Muotoiltava polvisuoja. Materiaali: Kumi. 972290 290x147x16 mm

Lisätiedot

gifts FOR SUMMER 2008 Finish version

gifts FOR SUMMER 2008 Finish version gifts FOR SUMMER 2008 Finish version contents juicy design by lotta odelius 3 juicy 6 club 8 bbq 13 spiderspring 14 picnic 15 seaside 18 pic-pack 20 bamboo 22 oval oak 24 silicone 26 tex mex 28 café 32

Lisätiedot

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45 Heijastimet hämärään Turvaa kulku pehmoheijastimella Pehmoheijastimessa lanka/hakaneula kiinnitys. Materiaali: CE hyväksytty EN 13356 vaatimukset täyttävä. Värit: valkoinen ja keltainen. Heijastimissa

Lisätiedot

Joulu on kiitoksen aikaa!

Joulu on kiitoksen aikaa! Joulu 2010 Joulu on kiitoksen aikaa! Kalenterivuosi lähenee loppuaan ja sinulla ja yritykselläsi on oiva mahdollisuus vahvistaa suhdetta asiakaskuntaanne ja henkilöstöönne! Tyylikäs joululahja on kiitoksen

Lisätiedot

clique SpOrtBAG 040208 clique BAckpAck ii 040207 bags

clique SpOrtBAG 040208 clique BAckpAck ii 040207 bags BAGS Hyvät ideat leviävät nopeasti. Varsinkin jos kuljetat niitä matkalaukussa - tai pienemmässä työlaukussa tai urheilukassissa. Painatuksella varustettu laukku huomataan aina. Laukkumme ovat ergonomisia

Lisätiedot

GOLF IDEAS 2016. Viinikankatu 45, FI-33800 Tampere 010 219 1000 Sinikalliontie 3 A, FI-02630 Espoo 010 219 1011 www.highpeak.fi myynti@highpeak.

GOLF IDEAS 2016. Viinikankatu 45, FI-33800 Tampere 010 219 1000 Sinikalliontie 3 A, FI-02630 Espoo 010 219 1011 www.highpeak.fi myynti@highpeak. GOLF IDEAS 2016 Golf Golftuotteet Greenihaarukka Greenihaarukka on ilmeeltään arvokas liikelahja, jolle on käyttöä kentällä. Logollasi varustettu haarukka muistuttaa sinusta myös pelin tiimellyksessä.

Lisätiedot

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA HOUSUT HOUSUJEN ASIANTUNTIJA Pyrimme Nytellolla parantamaan koko ajan hoito-, huolto-, ravintola- ja muille aktiivisille aloille suunniteltuja laadukkaita housujamme. Tänä syksynä esittelemme ylpeinä kaikkien

Lisätiedot

Maglite. Markkinapaikka, jossa viestisi tavoittaa asiakkaasi vähintään neljä kertaa päivässä. Vähintään kymmenen vuoden ajan. Joka ikinen päivä.

Maglite. Markkinapaikka, jossa viestisi tavoittaa asiakkaasi vähintään neljä kertaa päivässä. Vähintään kymmenen vuoden ajan. Joka ikinen päivä. Maglite Markkinapaikka, jossa viestisi tavoittaa asiakkaasi vähintään neljä kertaa päivässä. Vähintään kymmenen vuoden ajan. Joka ikinen päivä. Avaimenperävalaisimet Aina mukana! Solitaire LED -avaimenperävalaisin

Lisätiedot

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL COLLEGEPUSERO, CARPENTER NORDIC Collegepusero, jossa pitkä vetoketju, sivutaskut ja vetoketjullinen rintatasku. Hihoissa tummat heijastimet. Ergonominen peukaloaukko hihansuissa. 220 g/m² 938079025 Punainen

Lisätiedot

Tuotekuvasto Syksy 2013 Present Bay Opy

Tuotekuvasto Syksy 2013 Present Bay Opy Tuotekuvasto Syksy 2013 Present Bay Opy Pystymme tekemään tuotteisiimme yksilölliset laser- tai kangasmerkinnät, toiveidenne mukaan! Tarjouspyyntöänne lähettäessä toivomme, että lähettäisitte liitteenä

Lisätiedot

Heinlahden metsästysyhdistys/asutarjous / Hinnat sisältävät alv:n 23%

Heinlahden metsästysyhdistys/asutarjous / Hinnat sisältävät alv:n 23% Mainospiste Newex tarjoaa seuralle erilaisia pukineita harrastus- ja vapaa-ajan käyttöön. Lisäksi tarjotaan joitakin valikoituja käyttöesineitä. Tämän tarjouksen hinnat sisältävät arvonlisäveron sekä yhdistyksen

Lisätiedot

SEURATUOTTEITA VARAINHANKINTAAN

SEURATUOTTEITA VARAINHANKINTAAN SEURATUOTTEITA VARAINHANKINTAAN 2 Kerää varoja seurallesi tai yhdistyksellesi oheistuotteilla. Soita meille, me kerromme miten. Meiltä kaikki tuotteet tapahtumiin, messuille ja fanituotteiksi mm. avaimenperät,

Lisätiedot

NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN!

NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN! SALE SWEET DEALS FROM YOUR CORPORATE WEAR COMPANY OF CHOICE. JAMES HARVEST SPORTSWEAR / PRINTER ACTIVE WEAR NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN! LEEDS 24.90 69.00 ERIKOISHINNAT VOIMASSA 30.6.2014 ASTI TAI NIIN

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 23.8.2017 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Tilaus tehdään oheisella lomakkeella, joka lähetetään Markku Tähtiselle. Tilaukset toimitetaan joukkuekohtaisesti

Lisätiedot

Profile Professionals - osaava ammattilainen!

Profile Professionals - osaava ammattilainen! 2007 Kevät & Kesä Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- ja brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.7.2007 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Profile Professionals

Lisätiedot

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB THE #1 HELPER LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB Perustuen meidän suosittuihin työhousuihimme, olemme suunnitelleet housut parhaille apureillemme. Olemme ottaneet mukaan toimivia ja parhaimpia toimintojamme

Lisätiedot

5,75 FANI-PAITA 2015. 1-väri - painatus. Kpl/ hinta. 2-väripainatus 100 5,75 6,50 50 6,95 8,10. sis alv 24 %

5,75 FANI-PAITA 2015. 1-väri - painatus. Kpl/ hinta. 2-väripainatus 100 5,75 6,50 50 6,95 8,10. sis alv 24 % FANI-PAITA 2015 FRUIT OF LOOM VALUEWEIGHT O-AUKKOINEN T-PAITA Euroopan myydyin T-paita, hyvä hinta- /laatusuhde. 100 puuvillaa, Paino/paksuus 165 g/m²,27 eri väriä, Koot: S - 5XL, (3XL- 5XL : White, Black,

Lisätiedot

Hinnat sisältävät 1-4-värin digipainatuksen. Ei aloituskulua. Kysy myös muita kokoja ja määriä Kiitos mielenkiinnosta Hinnat sis alv 24 %.

Hinnat sisältävät 1-4-värin digipainatuksen. Ei aloituskulua. Kysy myös muita kokoja ja määriä Kiitos mielenkiinnosta Hinnat sis alv 24 %. Rintanapit edullisesti ja nopeasti Nimituotteesta. Rintanapit valmistetaan kestävästä alumiinista ja niissä on hakaneulakiinnitys. Tilaa samaa kokoa useammalla eri teemalla / painatuksella Hinnoittelemme

Lisätiedot

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl...

Puh. (09) 7288 880 KUITUKANGASKASSI PUUVILLAKASSI PAPERIKASSIT. 1000 kpl... á 1,79 /kpl 3000 kpl... á 1,29 /kpl 5000 kpl... Merkittäviä tuotteita jo vuodesta 1994 KUITUKANGASKASSI Kevyt ja kestävä. Materiaali kierrätyskuitua. 25 värivaihtoehtoa varastotuotteena. Koko: 38 x 42 cm. Hinta 1-väripainettuna: 500 kpl... á 1,15 /kpl

Lisätiedot

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT

& KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT kevään uutuuksia & KESÄN 2015 PARHAAT LIIKELAHJAIDEAT Yrityksesi visuaalinen ilme ja arvot saavat näkyä myös liikelahjoissa. Meidän kauttamme se onnistuu. Voit tilata tuotteet haluamallasi kuvalla kudottuna

Lisätiedot

18,00 norm. 28,00. Canvas-vyö Metallisolki, jossa hillitty koristekaiverrus Pituus 120 cm, leveys 4 cm 12,00

18,00 norm. 28,00. Canvas-vyö Metallisolki, jossa hillitty koristekaiverrus Pituus 120 cm, leveys 4 cm 12,00 K E V Ä T - K E S Ä 2 0 1 2 Edessäsi on uusi kuvastomme, johon olemme huolellisesti valinneet ajankohtaisimmat ja kiinnostavimmat tuotteet. Esitteen tarkoitus on helpottaa teidän työtänne liikelahjojen

Lisätiedot

Pidätämme oikeuden mallien ja värien muutoksiin ilman erillistä ilmoitusta. Vi förbehåller rätten för färgskiftningar och model ändringnar utan

Pidätämme oikeuden mallien ja värien muutoksiin ilman erillistä ilmoitusta. Vi förbehåller rätten för färgskiftningar och model ändringnar utan Tuotekuvasto 2011-2012 Pidätämme oikeuden mallien ja värien muutoksiin ilman erillistä ilmoitusta. Vi förbehåller rätten för färgskiftningar och model ändringnar utan särskild meddelande. Tuotekuvasto

Lisätiedot

Metallinen kynttilälyhty & Fleecepeitto

Metallinen kynttilälyhty & Fleecepeitto JOULUKUVASTO 2013 2 Story of Meat -pihviveitsisetti Kirjanmuotoiseen laatikkoon pakattuna 4 hyvälaatuista pihviveistä. Yksinkertainen ja klassinen design mahdollistaa niiden helpon yhdistettävyyden muiden

Lisätiedot

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön.

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. MEDIWE-HINNASTO 2012 Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat 5 Sukat 6 Yöasut 7 Alusasut 8 Hoitohenkilöstö

Lisätiedot

MARTTIINI LIIKELAHJAT 2013

MARTTIINI LIIKELAHJAT 2013 MARTTIINI LIIKELAHJAT 2013 Uudet Marttiini-taittoveitset, s. 4. 1 MARTTIINI KEITTIÖVEITSET Herkullista syötävää ja silmänruokaa tarjolla: Marttiinin keittiöveitsillä syntyy syötävän kaunista jälkeä. Leivän,

Lisätiedot

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu

PIKEET. Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. Kevyesti muotoonommeltu 66 PIKEET B Kestää koviakin otteita! Sopii pestäväksi 85 asteessa. A Kevyesti muotoonommeltu naisille A. 363 NAISTEN PIKEEPAITA Hieman muotoonommeltu klassinen, kolminappinen naisten pikee. Lyhyet kaitalereunuksiset

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 9.8.2018 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Kaikkiin tuotteisiin, tuubihuivia lukuun ottamatta, on saatavilla numerointi 4,00 /kpl. Numerointi tehdään

Lisätiedot

Nukkuminen on kultaa.

Nukkuminen on kultaa. 26 Nukkuminen on kultaa. Tietysti on välillä ihanaa nousta aikaisin ja nauttia aamun hiljaisesta sarastuksesta, mutta yksi lomapäivien parhaista asioista on se, kun saa nukkua juuri niin pitkään kuin huvittaa.

Lisätiedot

Takki ja housut 199 (sh.322 ) Premium takki. Premium housut

Takki ja housut 199 (sh.322 ) Premium takki. Premium housut Premium takki Hyvin istuva ja tuulenpitävä hiihtotakki todelliselle aktiivihiihtäjälle Materiaalina uusi, kevyt ja tuulenpitävä Stormwall Soft Shell + Stretch Knit takaosa Hannu Mannisen ja koko yhdistetyn

Lisätiedot

Wilson Staff DX2 Soft, Lady ja OPTIX Pelaajatyyppi: Hcp 6-54 Pallo: 2-osainen Kompressio: 29 Pelituntuma: Erittäin pehmeä Ominaisuudet: Pitkä ja suora

Wilson Staff DX2 Soft, Lady ja OPTIX Pelaajatyyppi: Hcp 6-54 Pallo: 2-osainen Kompressio: 29 Pelituntuma: Erittäin pehmeä Ominaisuudet: Pitkä ja suora LOGOKUVASTO 2019 Wilson Staff DX2 Soft, Lady ja OPTIX Pelaajatyyppi: Hcp 6-54 Pallo: 2-osainen Kompressio: 29 Pelituntuma: Erittäin pehmeä Ominaisuudet: Pitkä ja suora Dx2 Softin 3% suuremmalla ja pehmeällä

Lisätiedot

T23293 - KÄÄNTÖVEITSI VYÖPIDIKKEELLÄ

T23293 - KÄÄNTÖVEITSI VYÖPIDIKKEELLÄ Veitset, varaterät... T - PUUKKO RUOSTUMATON TERÄS 0MM... FR11 - SANKO... FR001 - CLASSIC 1... FR00 - CLASSIC... T1989 - PUUKKO RUOSTUMATON 10M GRIP KAHVA... FR918 - DSPL... FR910 - MORAPUUKKO RUOSTUMATON

Lisätiedot

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta!

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! 56 HUOLTOTYÖ DENIM Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! B A A. 4302 NAISTEN STRETCH CAPRIFARKUT Naisten Capri-pituiset viisitaskuiset farkut, joissa lahkeensuussa halkio ja kolme nappia. Lenkit.

Lisätiedot

Blakely Knitted Sweater

Blakely Knitted Sweater 100% puuvillaa Blakely Knitted Sweater Amerikkalaista urheilullista tyyliä ja skandinaavista raikkautta henkivä Blakely-palmikkoneule on valmistettu pehmeästä puuvillalangasta. Klassisessa Blakely-neuleessa

Lisätiedot

Uudet stretch-housut Björnkläderiltä

Uudet stretch-housut Björnkläderiltä 19 20 Uudet stretch-housut Björnkläderiltä Riipputaskuhousut stretch, luokka 2 Uutuus! Housut, joissa on stretchosiot haaraosassa ja takana. Riipputaskuissa lokerot työkaluille ja kynälle. Vahvikkeet taskuissa,

Lisätiedot

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C.

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C. UUTUUDET & SUOSIKIT UUTUUDET! 2. 1. UUTUUDET! 1. NAISTEN TAKKI Hieman vartalonmukainen malli. Pystykaulus. Painonapit. Kaksi sivutaskua, kynätasku oikeanpuoleisen taskun päällä. Sivuhalkiot. Keskiselän

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 29.7.2019 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Kaikkiin tuotteisiin, tuubihuivia lukuun ottamatta, on saatavilla numerointi 5,00 /kpl. Numerointi tehdään

Lisätiedot

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan Sanotaan, ettei ole olemassa huonoa säätä, ainoastaan huonoja vaatteita tai paremminkin huonoja vaatevalintoja. Meidän valikoimassamme on sopivia päällysvaatteita kaikenlaisille säille. ULKOVAAT- TEET

Lisätiedot

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset:

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: Hengitysliitto ry/ammattiopisto Luovi 27.10.2014 Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: 1. Naisten kokkihousut pyydetty mekaaninen strech materiaali o hyväksytäänkö

Lisätiedot

Ilo antaa ja vastaanottaa Marskin Eväät (tuotenro. 70504) * Marskin Vorschmack * Kotimaiset terässnapsit 2 kpl (4 cl) * Marskin ryyppy (laskutus Alko) * Pakattu tyylikkääseen mustaan ja kestävään Teräs-Finlandia

Lisätiedot

Pyöreä TIC-TAC rasia. Kilven muotoinen makeisrasia. Purkkapakkaus 12kpl. Pyöreä makeisrasia. Suklaakalenteri. Kolmion muotoinen makeisrasia

Pyöreä TIC-TAC rasia. Kilven muotoinen makeisrasia. Purkkapakkaus 12kpl. Pyöreä makeisrasia. Suklaakalenteri. Kolmion muotoinen makeisrasia Kilven muotoinen makeisrasia Koko: 1,6*6,9*5,2 cm Sis. 26g piparminttumakeisia Värit: hopea ja valkoinen Toimitusaika n2 viikkoa hyväksytystä vedoksesta. Pyöreä TIC-TAC rasia Koko: Ø5*1.6cm Sis. 20g aitoja

Lisätiedot

LOGOPALLOTARJOUS. Wilson Staff DX3 Spin. Wilson Staff DX2 Soft & Lady. Wilson Staff DX3 Urethane. Wilson Staff FG Tour. Pelaajatyyppi: Hcp 6-54

LOGOPALLOTARJOUS. Wilson Staff DX3 Spin. Wilson Staff DX2 Soft & Lady. Wilson Staff DX3 Urethane. Wilson Staff FG Tour. Pelaajatyyppi: Hcp 6-54 LOGOPALLOTARJOUS Wilson Staff DX2 Soft & Lady Pelaajatyyppi: Hcp 6-54 2-osainen Kompressio: 29 Pelituntuma: Erittäin pehmeä Ominaisuudet: Pitkä ja suora Wilson Staff DX3 Spin Pelaajatyyppi: Hcp 2-24 3-osainen

Lisätiedot

UUTUUKSIA MASTER-TOUCH 67 CM 09 ONE-TOUCH DELUXE 57 CM 10 ONE-TOUCH PRO CLASSIC 11 PERFORMER, KAASUSYTYTTEINEN 12 PERFORMER 13 WEBER TARVIKKEET 14

UUTUUKSIA MASTER-TOUCH 67 CM 09 ONE-TOUCH DELUXE 57 CM 10 ONE-TOUCH PRO CLASSIC 11 PERFORMER, KAASUSYTYTTEINEN 12 PERFORMER 13 WEBER TARVIKKEET 14 UUTUUKSIA 2010 COMPACT 47 CM 02 COMPACT 57 CM 03 ONE-TOUCH ORIGINAL 47 CM 04 ONE-TOUCH ORIGINAL 57 CM 05 ONE-TOUCH PREMIUM 47 CM 06 ONE-TOUCH PREMIUM 57 CM 07 MASTER-TOUCH 57 CM 08 MASTER-TOUCH 67 CM 09

Lisätiedot

PICNIC SUMMER PICNIC HUOPA PICNIC VIINILASI KYLMÄLAUKKU AURINKOVARJO SUMMER RANTALAUKKU

PICNIC SUMMER PICNIC HUOPA PICNIC VIINILASI KYLMÄLAUKKU AURINKOVARJO SUMMER RANTALAUKKU PICNIC PICNIC VIINILASI Tuplaseinäinen, pitää juoman viileänä pidempään. Mustalla kannella. Tuotenro: 5016490 Mitta: H 180 mm 30 cl 5 00 SUMMER PICNIC HUOPA Picnic huopa fleecekangasta. Vettähylkivä kääntöpuoli.

Lisätiedot

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön 2015 MediWe tuotteet vaivattomasti verkkokaupastamme www.mediwe.fi Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat

Lisätiedot

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita:

NAISTEN BASIC T-PAITA. Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Imphan logobrodeerauksella ollaan tilaamassa oheisia vaatteita: Sovituskappaleet esillä Belgien kokeessa 26-27.5. ja 31.5.-1.6.! Tilaajat maksavat tilauksensa etukäteen. On myös mahdollista tilata muita

Lisätiedot

80 kpl á 7,50. 80 kpl á 7,90. 4 kpl á 32,17. 25 kpl á 14,00. Kahvi omalla etiketillä. Karl Fazer suklaakonvehdit 855 g.

80 kpl á 7,50. 80 kpl á 7,90. 4 kpl á 32,17. 25 kpl á 14,00. Kahvi omalla etiketillä. Karl Fazer suklaakonvehdit 855 g. JOULUIDEOITA 2014 Kahvi omalla etiketillä Vastapaahdettu kahvi ilahduttaa kaikkia meitä suomalaisia. Uusi kahvivalikoimamme pitää sisällään täysin uusia Arabica lajikkeita kuten Caterra Bourbon Guatemala

Lisätiedot

Alusasu Graft PRO DRY -materiaali Sivusaumaton alusasu, ei hankaa eikä ärsytä ihoa Kaksivärinen, musta/harmaa Koot: XS XXXL 49,00

Alusasu Graft PRO DRY -materiaali Sivusaumaton alusasu, ei hankaa eikä ärsytä ihoa Kaksivärinen, musta/harmaa Koot: XS XXXL 49,00 S Y K S Y - J O U L U 2 0 1 2 Edessäsi on uusi kuvastomme, johon olemme huolellisesti valinneet ajankohtaisimmat ja kiinnostavimmat tuotteet. Kuvaston tarkoitus on helpottaa teidän työtänne liikelahjojen

Lisätiedot

VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN.

VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN. VALITSE TASO TARPEESI MUKAAN. Blåkläder tuo nyt markkinoille uuden sadevaatemalliston, jonka tuotteet on nimetty suojaustason mukaan TASO 1, TASO 2 ja TASO 3. Sadevaatteet on jaettu eri tasoihin niiden

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757

MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757 UUTUUDET SYKSY 2013 MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757 Punainen kontrastiväri kauluksessa sekä vetoketjun lenkissä. Etutaskut. Rintatasku vetoketjulla. Hihansuut ja helma joustavalla ribbineuloksella.

Lisätiedot

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET Rentoa ja käytännöllistä. Liivi- ja farkkuvalikoimamme laadukkaat tuotteet ovat suosittu vaihtoehto, kun vaatimuksina ovat mukavuus, käytännöllisyys ja vähemmän virallinen ilme. LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

Lisätiedot

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön 50 HUOLTOTYÖ WORKERS FUNC. 1050 LIIVI UNISEX Suora v-aukollinen malli. Pitkähkö takakappale. Vetoketju. Sivutaskut. vainlenkki oikeassa sivutaskussa. Tarralla suljettava puhelintasku. Kaksi viistoa takataskua.

Lisätiedot

KAMPANJAT

KAMPANJAT 01.10.-30.11.2014 KAMPANJAT WINDBREAKER CODE 1448 & NAISTEN WINDBREAKER CODE 1449 Kuivuu nopeasti Mukavat tuulitakkimme sopivat ympärivuotiseen käyttöön. Ne ovat tuulenpitäviä, vettähylkiviä ja hengittäviä,

Lisätiedot

Olemme koonneet parhaat joululahjat sinulle! www.vinga.com

Olemme koonneet parhaat joululahjat sinulle! www.vinga.com Olemme koonneet parhaat joululahjat sinulle! Aidosti pehmeä joululahja ARLINGTON MIDNIGHT BLUE - 842104 ARLINGTON PLATINUM GREY - 842004 PUSSILAKANASET TI KAHDELLE - PUUVILLASATIINIA Pussilakanasettiemme

Lisätiedot

T-paita, miesten T-paita, naisten toppi

T-paita, miesten T-paita, naisten toppi T-paita, miesten Laadukas single jersey T-paita modernilla leikkauksella, kaksinkertainen kaularesori ja niskanauha. 100 % puuvilla, (väri -95 85% puuvilla, 15% Viskoosi) Paino: 180 g/m2 Koot S-4XL T-paita,

Lisätiedot

RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA

RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA PIKEEPAIDAT JA PUSEROT Kevyesti muotoon ommeltu malli naisille A B A B Raskaaseen työhön! Konepesu 85 C. RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA Nytellon laadukkaat design-pikeepaidat. Pehmeää ja miellyttävää

Lisätiedot

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT 31 EDGE Farkkutyylistä ja 1950-luvusta vaikutteita saanut uusi Edgekokoelma on suunniteltu kaikkien alojen ahkerille ammattilaisille, jotka odottavat työvaatteiltaan laadukkuutta, toiminnallisuutta ja

Lisätiedot

Lakeudenportin Ratsastajat ry:n TIIMIVAATTEITA!

Lakeudenportin Ratsastajat ry:n TIIMIVAATTEITA! Nyt niitä taas saa: Lakeudenportin Ratsastajat ry:n TIIMIVAATTEITA! Tilaukset 29.11. mennessä kansioon E-P:n Valmennustallilla (satulahuoneessa) tai vastaavat tiedot (nimi, puh.nro, tuotenrot, tuote, koko,

Lisätiedot

Ensiapu. 2 1 = hinta alle euron 2 = hinta alle 2 euroa 3 = hinta 2 5 euroa (alv. 0%) Ensiapupakkaus EA1005 5-osainen ensiapusetti. Punainen.

Ensiapu. 2 1 = hinta alle euron 2 = hinta alle 2 euroa 3 = hinta 2 5 euroa (alv. 0%) Ensiapupakkaus EA1005 5-osainen ensiapusetti. Punainen. Mainoslahjat Ensiapu Ensiapupakkaus EA005 5-osainen ensiapusetti. Punainen. Ensiapupakkaus EA00 Kätevä ensiapupakkaus matkalle mukaan. Vihreä. Ensiapupakkaus EA05 Mitat:,7x8x4cm. Punainen. Laastaripakkaus

Lisätiedot

Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon

Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon Edelläkävijän ratkaisut kannattavaan tuotantoon Lujatekoinen ja varmatoiminen Tehokkuutta ja helppoutta vasikanjuottoon hapanjuottovaunulla VAPAARUOKKIJA RehuPiika Laitteella voidaan tehdä jopa kolmen

Lisätiedot

Persialaiskissat, miesten t-paidat

Persialaiskissat, miesten t-paidat Persialaiskissat, miesten t-paidat Musta o-kaula-aukkoinen unisex t-paita, painatus eteen metallihopealla Paitana Unisex t-paita Fruit of the Loom Valueweight 61-036-0 Hyvin laskeutuva perus unisex-paita.

Lisätiedot

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä.

LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ. Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. LIIKELAHJAT SYÖTÄVÄN HYVÄÄ TEET. KAHVIT. MAUSTEET. KEITTIÖVÄLINEET. JUOMAT Suunnittelemme liikelahjoihinne etiketit yrityksenne väreillä, logoilla ja teksteillä. 1.10.2012. MAKEISET 1. LAAJA VALIKOIMA

Lisätiedot

Ristomatti Ratia yrityslahjat

Ristomatti Ratia yrityslahjat Ristomatti Ratia yrityslahjat RISTOMATTI RATIAN suunnittelemiin tuotteisiin mahtuu mukaan lukuisia tuttuja klassikkoja. RISTOMATTI RATIA -tuotteet Ilmentävät Ratia lifestyleä, jonka tunnusmerkkejä ovat

Lisätiedot

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme 26 Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Noin 40 % kaikista

Lisätiedot

SHOKKIHINTAAN! ERÄ KERTAKÄYTTÖASTIOITA JA LAUTASLIINOJA KLIKKAA HYVIIN TARJOUKSIIMME OSOITTEESSA WWW.ALEMAKASIINI.FI SODASTREAM KESÄKASSI

SHOKKIHINTAAN! ERÄ KERTAKÄYTTÖASTIOITA JA LAUTASLIINOJA KLIKKAA HYVIIN TARJOUKSIIMME OSOITTEESSA WWW.ALEMAKASIINI.FI SODASTREAM KESÄKASSI ÄÄNEKOSKI ark. 9-20 la 9-18 su 12-18 SUOLAHTI ark. 9-18 la 9-15 VIITASAARI ark. 9-18 la 9-16 SAARIJÄRVI ark. 9-18 la 9-16 LAUKAA ark. 9-19 la 9-16 SIILINJÄRVI ark. 9-18 la 9-16 PIELAVESI ark. 9-18 la 9-14

Lisätiedot

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017 PPJ JAKO seurakuvasto 2017 2. pelipaita: Jako Porto pelipaita oranssi/antrasiitti, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen: 4353 21 Lyhythihainen: 4253 21 Koot: jr 116 cm - 164 cm, sr S XXL Hinta:

Lisätiedot

Brage Euro Fight palopuku

Brage Euro Fight palopuku Brage Euro Fight palopuku Radiotasku ulko- ja sisäpuolella. Pienempi tasku kännykälle Erittäin hyvä hinta- /laatusuhde Valmiit tarrapohjat asemaja yksikkötunnuksille Työterveyslaitoksen hyväksymä Brage

Lisätiedot

PPJ. JAKO seurakuvasto 2016

PPJ. JAKO seurakuvasto 2016 PPJ JAKO seurakuvasto 2016 2. pelipaita: Jako Porto pelipaita oranssi/antrasiitti, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen: 4353 21 Lyhythihainen: 4253 21 Koot: jr 116 cm - 164 cm, sr S XXL Sukat:

Lisätiedot

TOPIT JA PI- KEEPAIDAT

TOPIT JA PI- KEEPAIDAT ASIAKKAIDEN SUOSIKKEJA TOPIT JA PI- KEEPAIDAT 74 TOPIT JA PIKEEPAIDAT 363 NAISTEN PIKEEPAITA Klassinen, kevyesti vartaloa myötäilevä pikeepaita, jossa 3 nappia. Lyhyet hihat, joiden suissa joustinneulos.

Lisätiedot

Kansa joka pimeydessä vaeltaa, tekee sen turhaan!

Kansa joka pimeydessä vaeltaa, tekee sen turhaan! Kansa joka pimeydessä vaeltaa, tekee sen turhaan! Suomi on puolet vuodesta pimeä. Syksyisin ja talvisin työmatkat tehdään mennen tullen pimeän vallitessa. Työpäivän päälle kaikille tekisi hyvää lähteä

Lisätiedot

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester TOPPALIIVI Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: % polyester Värit: Musta (hieman kiiltävä) Koko: S - XXL, 3XL (Vain

Lisätiedot

Mustang herkuttelun kaikkiin käänteisiin

Mustang herkuttelun kaikkiin käänteisiin Mustang herkuttelun kaikkiin käänteisiin Grillaaja tarvitsee kunnon välineet. Ennen grillaamista tarvitaan teräviä veitsiä. Sitten grillissä käännetään, suditaan marinadeja ja valmistetaan innovatiivisten

Lisätiedot

Mattokymppi. Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa SISÄLTÖ

Mattokymppi. Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa SISÄLTÖ s. 5 s. 9 s. 10 Mattokymppi 35 Mattokymppi 35 vuotta mattokauppaa Perheyrityksemme historia mattojen parissa alkoi vuonna 1975. Vankan kokemuksemme ja ammattitaitomme olemme keränneet vuosien aikana toimimalla

Lisätiedot

GildanPitkähihainenhuomiopaita. 50% Polyester 50% Puuvila. 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela. 10kpl170,00eurAlv0% 20kpl300,00eurAlv0%

GildanPitkähihainenhuomiopaita. 50% Polyester 50% Puuvila. 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela. 10kpl170,00eurAlv0% 20kpl300,00eurAlv0% GildanPitkähihainenhuomiopaita 50% Polyester 50% Puuvila 15,00eur/kplAlv0% 1-väripainatuksela kpl0,00euralv0% 20kpl300,00eurAlv0% Resul tturval i i vi t 89/ 686/ EEC di r ekt i i vi nmukai nen EN471hyväksynt

Lisätiedot

SISÄLTÖ FIDGET SPINNER JA FAZER SUOMI 100 MAKEISET SIVU 4 GRILLIKINNAS JA LOOK KINKKUPUSSI SIVU 5 JUOMALASIT 4 KPL JA FAZER SUOMI 100 MAKEISET SIVU 6

SISÄLTÖ FIDGET SPINNER JA FAZER SUOMI 100 MAKEISET SIVU 4 GRILLIKINNAS JA LOOK KINKKUPUSSI SIVU 5 JUOMALASIT 4 KPL JA FAZER SUOMI 100 MAKEISET SIVU 6 SISÄLTÖ FIDGET SPINNER JA FAZER SUOMI 100 MAKEISET SIVU 4 GRILLIKINNAS JA LOOK KINKKUPUSSI SIVU 5 JUOMALASIT 4 KPL JA FAZER SUOMI 100 MAKEISET SIVU 6 TOILETLAUKKU JA FAZER JUHLASUKLAALEVY SIVU 7 BBQ LÄMPÖMITTARI

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017 PPJ JAKO seurakuvasto 2017 2. pelipaita: Jako Porto pelipaita oranssi/antrasiitti, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen: 4353 21 Lyhythihainen: 4253 21 Koot: jr 116 cm - 164 cm, sr S XXL Sukat:

Lisätiedot

K O R T T I. I A N G. Extra VALIKOIMA

K O R T T I. I A N G. Extra VALIKOIMA V F I A N G L A H J A K O R T T I. I Extra VALIKOIMA VINGALAHJAKORTIN ULKOASU VOIDAAN HALUTESSASI PERSONOIDA Vaihdetaan lahjakorttiin tämän kuvan tilalle sinulle paremmin sopiva kuva tai tervehdys. Vaihdetaan

Lisätiedot

LIIKELAHJAT Kevät 2015

LIIKELAHJAT Kevät 2015 LIIKELAHJAT Kevät 2015 1 Monta hyvää syytä valita Aarikka-lahja Tervetuloa tekemään onnistuneita lahjavalintoja! Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! Sirpa Grev sirpa.grev@aarikka.com p. 040 544 4212 Paula Heinikangas

Lisätiedot

FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET

FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET 1 SISÄLLYSLUETTELO THOR Työvaatteet 3-4 BALDER Työvaatteet 5 THOR vaatteet työhön ja vapaa-aikaan 6-7 MEDUSA Työvaatteet 8 TRITEX Työvaatteet 9 THERMO Haalarit 9 HIGH VIS

Lisätiedot

Joululahjat. Kova kiire ja lahjat vielä hankkimatta? Ei huolta, sillä alla olevat tuotteet saat nopealla toimitusajalla ja vieläpä ennen joulua!

Joululahjat. Kova kiire ja lahjat vielä hankkimatta? Ei huolta, sillä alla olevat tuotteet saat nopealla toimitusajalla ja vieläpä ennen joulua! Joululahjat nopeaan TOIMITUKSEEN! Kova kiire ja lahjat vielä hankkimatta? Ei huolta, sillä alla olevat tuotteet saat nopealla toimitusajalla ja vieläpä ennen joulua! On täydellinen lahja onnitteluun, muistamiseen

Lisätiedot

AGILE ja. Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia.

AGILE ja. Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia. AGILE ja CS 80 Magneo Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia. Agile ja CS 80 Magneo AGILE ja CS 80 Magneo. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia liukuovia Mukavia ja tilaa

Lisätiedot

99 (sis.alv.) 14,80 5,00 14,50. 35,80 (43,68 sis.alv.) -50% -20% UUTUUS! 10kpl = - 30% 12, 95/kpl (15,79 sis.alv.) 18,50. Nyt vain KAMPAAMOTUKKU

99 (sis.alv.) 14,80 5,00 14,50. 35,80 (43,68 sis.alv.) -50% -20% UUTUUS! 10kpl = - 30% 12, 95/kpl (15,79 sis.alv.) 18,50. Nyt vain KAMPAAMOTUKKU NOUTOMYYMÄLÄ Laaksolahdentie 41 02730 Espoo Puh. 044 347 7799 - myymälä/ tilaukset KAMPAAMOTUKKU MINISUORISTUSRAUTA Ammattitason minirauta hiusten suoristamiseen ja kihartamiseen. Liukumattoman pinnan

Lisätiedot

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin

KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus

Lisätiedot

69.00 CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET. Sateelta ja tuulelta suojaava. -materiaali

69.00 CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET. Sateelta ja tuulelta suojaava. -materiaali Sateelta ja tuulelta suojaava Softshell -materiaali CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET 69.00 580 CLIQUE SOFTSHELL 020920 Miesten monikäyttöinen sateelta ja tuulelta suojaava Softshell-takki, jossa vetoketjulliset

Lisätiedot

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE varainhankintaa medelanskaffning Tue toimintaamme ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE Yhteisen päämäärän hyväksi

Lisätiedot

Sisällysluettelo TEAMWEAR

Sisällysluettelo TEAMWEAR TEAMWEAR 2019-2020 Sisällysluettelo 3 Warrior AlphaTuulipuku 4 Warrior Alpha Toppapuku 6 Warrior Alpha Stadium takki 7 Warrior Covert Stadium takki 8 Warrior Alpha 3in1 takki 9 Warrior Covert 3in1 takki

Lisätiedot

www.korttitiimi.com info@korttitiimi.com 03-755 98 77 Korttitiimiltä Korttitarvikkeet joka tilanteeseen

www.korttitiimi.com info@korttitiimi.com 03-755 98 77 Korttitiimiltä Korttitarvikkeet joka tilanteeseen www.korttitiimi.com info@korttitiimi.com 03-755 98 77 Tarvikeluettelo Korttitiimiltä Korttitarvikkeet joka tilanteeseen Laaja valikoima muovikortteja ja niihin liittyviä oheistuotteita suoraan varastosta

Lisätiedot

dogit.fi Treenivaat eet

dogit.fi Treenivaat eet Treenivaatteet Treenitaskut Treenitaskut e aito ja alkuperäinen pyöreäreunainen treeni- ja kilpailutasku! Harrastajien luottamuksen treenitasku on ansainnut toimivalla muotoilullaan sekä harkituilla yksityiskohdillaan.

Lisätiedot

TE-PA MEDICAL Sairaalakalusteet

TE-PA MEDICAL Sairaalakalusteet TE-PA MEDICAL Sairaalakalusteet Yleistutkimuspöytä 7300 Tutkimuspöytä 7300 soveltuu perustutkimuspöydäksi. Tutkimustason korkeus on 75 cm. Tutkimustason pääosa on kaasujousella portaattomasti säädettävissä.

Lisätiedot