MOVEMENT 02. Näin ajattelemme uusin tavoin. Rautatiesankarit työskentelivät yötä päivää. Laitetaan hyvä kiertämään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MOVEMENT 02. Näin ajattelemme uusin tavoin. Rautatiesankarit työskentelivät yötä päivää. Laitetaan hyvä kiertämään"

Transkriptio

1 MOVEMENT 02 Henkilöstölehti Infratekin työntekijöille Näin ajattelemme uusin tavoin Rautatiesankarit työskentelivät yötä päivää 12 Laitetaan hyvä kiertämään

2 2 ASIAT OVAT HYVÄLLÄ ALULLA! Infratekin vuosi on alkanut hyvin. Talven ja kevään kuluessa olemme luoneet tukevan perustan yrityksen viemiselle uudelle tasolle. Vaikka ensimmäisen neljänneksen hyvä taloudellinen tulos olikin osittain Pohjoismaiden leudon talven ansiota, siitä on kiittäminen myös pyrkimyksiämme kilpailukyvyn parantamiseen. Toimitamme asiakkaillemme jatkuvasti korkeaa laatua, tehokkaasti. Hyvää työtä! Kuten tiedätte, Infratekissä on meneillään muutosprosessi. Muutokset ovat toimintamme luonnollinen osa onhan yksi ydinarvoistammekin muutosvalmius. Toivon kaikkien käärivän hihansa ja osallistuvan urakkaan. Teistä jokaisen apua tarvitaan, jotta kulkisimme samaan suuntaan ja yltäisimme tavoitteidemme mukaisiin suorituksiin. Jatkuvien kehittämismahdollisuuksien näkeminen on tärkeää, oli kyse sitten omasta työsuorituksesta, osaston yhteistyöstä tai konsernin yhteisten järjestelmien paremmasta hyödyntämisestä. Rakentavalla palautteella on suuri merkitys, sillä se auttaa meitä etenemään oikeaan suuntaan. Juuri nyt organisaatiossamme tapahtuu valtavasti myönteisiä asioita. Monet prosessimme ovat hyvällä alulla. Voit lukea asiasta lisää tästä Movement-lehden numerosta. Helpointa on kuitenkin aloittaa muutos itsestään. Miten voin omalla toiminnallani vahvistaa Infratekiä? Voisinko keskittyä enemmän työturvallisuuteen? Tai työskennellä tehokkaammin? Myydä enemmän nykyisten toimeksiantojen puitteissa tai ottaa yhteyttä uusiin asiakkaisiin? Mahdollisuuksia riittää, oli asemasi organisaatiossa mikä tahansa. Oli innostavaa tavata lähes 450 infratekiläistä Infratek Norjan perinteisessä kick off -tapahtumassa Ullevålin stadionilla 23. toukokuuta. Se osoitti minulle, että organisaatiossamme on draivia, huumoria ja sitkeyttä. Odotan innolla tapaavani Infratekin työntekijöitä eri Pohjoismaissa ja saavani kertoa, mitä meneillään olevat muutokset heille merkitsevät. Haluan vielä käyttää tilaisuuden hyväkseni ja toivottaa teille hyvää ja rentouttavaa kesää, jotta olisimme valmiina loppuvuoden aherrukseen. Infratekin jokaisen työntekijän sitkeyden avulla meillä on mahdollisuus yltää markkina-alueidemme ensisijaiseksi toimittajaksi. Onnea matkaan! Lars Bangen Konsernijohtaja Infratek AS julkaisee Movement-lehteä Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Päätoimittaja: Cecilia Wikström. Vastaava julkaisija: Espen Mathisen. Kannen kuva: Cecilia Wikström. Paino-originaali: Sandbacka Grafiska. Paino: Sandvikens Tryckeri AB. Toimitus nro 2/2014: Cecilia Wikström, Espen Mathisen, Kirsi Lintunen, Jani Gratschev, Veera Höglund, Jari Välimäki. Onko sinulla vinkkejä Movement-lehden toimitukselle? Ota yhteyttä osoitteeseen

3 3 NÄIN AJATTELEMME UUSIN TAVOIN Miksi organisaatiossamme pitäisi tehdä muutoksia ja miten? Mihin alueisiin olisi tärkeintä keskittyä? Entä miten kaikki otetaan töihin mukaan? Infratekin kehityspäällikkö Andreas Fritzsønn kertoi Movementin toimitukselle koko konsernissa aloitetusta parannusprosessista. Käytännössä meidän on identifioitava jokaisen päivittäin tarvitsemat toiminnot ja varmistettava, että ohjeita ja seurantaa on riittävästi yltääksemme hyvälle taitotasolle. Andreas Fritzsønn johtaa Kehitystyöryhmää, jonka tehtävänä on edistää Infratekin toimia kehittää liiketoimintaansa ja tavoitteiden saavuttamista tulevina vuosina. Infratek koostuu useista eri yrityksistä, joista monella on satavuotiset juuret. Vaikka kannamme kaikki samaa logoa vaatteissamme, saatoimme aloittaa jossakin aivan muualla. Infratekin syntyyn nykymuodossaan ovat vaikuttaneet monet erilaiset taustat ja vahvat suhteet muutamiin suuriin asiakkaisiin, joten tapoja selviytyä haasteista on yhtä monta kuin osastojakin. Menestyäksemme yrityksenä meidän kaikkien on kuitenkin toimittava samalla tavalla pystyäksemme tarjoamaan meille niin tärkeää korkeaa laatua, Andreas Fritzsønn sanoo. Siksi olemme perustaneet erityisen kehitysryhmän, joka koostuu osastopäälliköistä, tukiorganisaatioiden päälliköistä ja muista Infratekissä työskentelevistä henkilöistä, joiden tehtäviin kuuluu kaikkien työntekijöiden arjen helpottaminen ja tehostaminen. Ryhmän tarkoituksena on saada mahdollisimman monet organisaation osat mukaan kehitys- ja muutostyöhön, joka auttaa Infratekiä yltämään tavoitteisiinsa. YHTEISTEN JÄRJESTELMIEN KÄYTTÖ LISÄÄNTYY Aluksi olemme selvittäneet muutoksia kaipaavat alueet. Ensi sijalla ovat tarjouksissamme, projekteissamme ja palveluissamme käytettävät työprosessit. Tarkoituksena on kehittää käsikirjoja, joista jokainen voi lukea vaatimuksista ja odotuksista yksinkertaisessa ja selkeässä muodossa. Lisäksi uudistamme lomakkeemme ja luomme Infratekille yhtenäisen profiilin, josta voimme kaikki olla ylpeitä, Andreas sanoo. Toisena hän nostaa esille IFS-järjestelmän, sillä organisaatiossa on ilmennyt tarvetta parantaa ymmärrystä järjestelmästä ja lisätä sen käyttöä. PAREMPI ARKI OSASTOPÄÄLLIKÖILLE Kaikkia Infratekin osastoja johdetaan eri tavalla, ne ovat eri kokoisia ja tarjoavat monia erilaisia palveluja. Suurena haasteena on löytää kaikkien käyttöön sopivia ratkaisuja, jotka merkitsevät parannusta kaikille yksiköille. Näin osastopäälliköt voivat keskittyä kaikista tärkeimpään eli henkilöstön johtamiseen ja kehittämiseen, markkinointiin sekä tarjousten seurantaan. Sen vuoksi kolmas alue, jota haluamme jatkossa painottaa, on osastopäälliköiden hyvä arki. Haluamme antaa heille mahdollisuuden asettaa asioita tärkeysjärjestykseen ja pudottaa pois kannattamattomia tehtäviä, sanoo Andreas. Neljäs muutospotentiaalia sisältävä ja kenties suurimpia säästömahdollisuuksia tarjoava alue on konsernin hyvien hankintakäytäntöjen kehittäminen ja käyttöönotto. Onnistuaksemme tässä meidän on sitouduttava tehtyihin sopimuksiin ja käytettävä valittuja tavarantoimittajia. Yksi kehityshankkeen tärkeimmistä osista on kuinka voimme auttaa toinen toistamme tässä työssä. KAIKKI MUKAAN Kaikki organisaation työntekijät saavat lähiaikoina perehdytystä kyseisten projektien etenemiseen ja tavoitteisiin sekä intranetin että lähimmän esimiehen kautta. Odotamme innolla, että käyttöönotto pääsee kunnolla vauhtiin ja kaikki työntekijät pääsevät siihen mukaan. Muutoksia voi syntyä vain jos jokainen antaa oman panoksensa, Andreas toteaa. NELJÄ KEHITYSALUETTA: 1. Työprosessien laatiminen 2. IFS-järjestelmän ymmärrys ja käyttö 3. Osastopäälliköiden arki 4. Hyvät hankintakäytännöt

4 4 INFRA SOLUTIONS KOHTI LIIKEMIESMÄISEMPÄÄ TOIMINTAA Kevään aikana kaikki Ruotsin Infra Solutionsin työntekijät ovat osallistuneet koulutukseen, joka on räätälöity antamaan tietoa oman osaston ja koko yrityksen talouden välisestä suhteesta. Koulutukseen kuului neljä moduulia: talous, projektit, organisaatio ja positiivinen ajattelu. Noin kahdeksankymmenen osallistujan joukossa oli myös Per Söderman, Tukholmassa sijaitsevan Mätkontrollin tarkastaja/asentaja. Koulutus oli hyvä ja opettavainen. Ymmärrän nyt huomattavasti paremmin yrityksen taloutta. Oli myös hyödyllistä käydä huolellisesti läpi yrityksen organisaatio ja muun muassa eri osastojen toimenkuvat. Mielestäni olen saanut paremman käsityksen sekä kokonaisuudesta että omasta roolistani siinä, Per Söderman sanoo. LASKUTUKSEN NOPEUTTAMINEN TÄRKEÄÄ Taloutta käsittelevässä osuudessa IS:n Senior Business Controller Eva Frisäter-Myrland kertoi, miten tuloslaskelmaa tulkitaan ja miten sen voi helposti rinnastaa yksityishenkilön talouteen. Kassavirrasta kertoessaan hän osoitti, että samalla tavoin kuin yksityishenkilön on vaikea maksaa laskujaan, ellei palkka tule ajallaan, myös yritys joutuu hankaluuksiin, ellei laskuta tarpeeksi paljon ja tarpeeksi nopeasti. Meidän on erittäin tärkeää saada Infra Solutionsin laskutusrutiinit parempaan kuntoon. Aivan liian monet tilauksemme odottavat laskutusta kuukausikaupalla, jolloin me tavallaan lainaamme rahaa asiakkaillemme ja tavarantoimittajillemme. Tämä ei voi jatkua, vaan meidän on kiinnitettävä huomiota sekä loppuasiakkaiden kanssa tekemiimme sopimuksiin että sisäisen hallintomme yksinkertaistamiseen. Mitä kauemmin laskutus viipyy, sitä suurempi on riski, ettei maksua saada lainkaan, Eva Frisäter-Myrland toteaa. ORGANISAATIO Ruotsin Infratekin henkilöstöjohtaja Jan Norman kävi huolellisesti läpi koko konsernin organisaation. Tietojen päivityksestä oli useimmille kurssilaisille suurta hyötyä, etenkin viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana tehdyn organisaatiouudistuksen takia. Osio sisälsi tietoa niin Infratekin toiminnasta Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa kuin eri jaostoista ja niiden toiminnasta. Ruotsin IS:n työntekijöitä muistutettiin Norjan vastaavasta jaostosta, samoin kuin että sähköverkkojaostoja on Norjassa yksi ja Ruotsissa kaksi. Ruotsissa on myös rautatiejaosto. Projektijaosto on ainoa kaikissa kolmessa maassa toimiva konsernin osa. Lisäksi Jan Norman esitteli IT:n, talouden ja hankintojen kaltaisten tukitoimintojen tehtäviä organisaatiossa. IFS:n ja GAIA:n oikean käytön tärkeyttä kuvattiin esimerkillä ostolaskujen korkeista käsittelykustannuksista n. 700 Anders C Bergdahl, IS:n yksikönjohtaja alusti tilaisuuden. Urban Stenberg, Lexicon Kommunikation.

5 Kahdeksankymmentä Infra Solutionsin työntekijää osallistui koulutuspäivään.

6 6 Ruotsin kruunua kappale, joista kertyy yritykselle vuodessa 24 miljoonan kruunun kustannukset yksinomaan Ruotsissa. Ei jäänyt epäselväksi, että useilta eri toimittajilta tehtävät lukuisat pienet hankinnat käyvät yritykselle hyvin kalliiksi. Myös puutteellinen aikaraportointi ja kunnollisia tositteita vaille jätetyt matkalaskut nostavat palkkahallinnon kustannuksia. Koulutukseen osallistujat saivat harjoitusta myös konsernin, visioissa ja tavoitteissa sekä yrityksen eri palveluissa toisin sanoen tiedoissa, joita työntekijät tarvitsevat voidakseen toimia menestyksekkäästi Infratekin lähettiläinä. TEHOKKUUTTA PROJEKTEIHIN Projekt Sverige Söderin projektipäällikkö Gerd Karlsson vastasi projektiymmärrystä käsittelevästä osuudesta, jossa syvennettiin tietämystä Infratekin projektikäsityksestä ja -työskentelystä.infratekissä projekti määritellään ainutlaatuiseksi, ajallisesti rajatuksi tapahtumaksi, joka vaatii taloudellista ohjausta. Lisäksi projektin toteuttamisaika on pidempi ja Infratek lupautuu toimittamaan palvelun kiinteään hintaan. Kriteerit täyttävät toimeksiannot rekisteröidään IFS:ään joko työmääräyksenä kunnossapitomoduuliin tai projektina projektimoduuliin. GAIA:n ja IFS:n yhteisten projektinohjaustyökalujen avulla projekteja voidaan vetää tehokkaasti, säilyttäen selkeät toimenkuvat ja valjastaen hankitut kokemukset organisaation käyttöön. Gerd Karlsson painotti myös toisista huolehtimista projektin kuluessa. Onneksi tällaista ajattelua voi torjua monin tavoin, ja Urban Stenberg kertoi muutamista menetelmistä, joiden avulla voi saattaa itsensä vahvuustilaan. Niitä ovat muun muassa meditaatio ja muut tavat puhdistaa ajatuksia sekä fyysiset laukaisimet, jollaisia usein näemme huippu-urheilijoiden käyttävän itsevarmuutensa vahvistamiseen. Toinen hyvä keino on tunnistaa sellaiset henkilöt, paikat ja toiminnot, jotka synnyttävät positiivista energiaa sekä sellaiset, joilla on päinvastainen vaikutus ja aktiivisesti tehdä hyvinvointia ja myönteisempää omakuvaa tukevia valintoja. MATKA JATKUU Koulutuksen seuraavassa vaiheessa kaikki osallistujat sertifioidaan neljässä eri koulutusmoduulissa. Tiedän, että tämä osuus saa monilla perhoset lepattamaan vatsassa. On kuitenkin tärkeää varmistaa, että osallistujat myös sisäistävät saamansa tiedon, Infra Solutionsin jaostopäällikkö Anders C Bergdahl toteaa. Tavoite on, että ainakin 90 prosenttia koulutuksen osallistujista suorittaisi kaikki koulutusmoduulit hyväksytysti. Diplominsa osallistujat saavat vasta kaikkien hyväksyttyjen suoritusten jälkeen. Matka ei kuitenkaan pääty siihen, vaan varsinainen työ on vasta alussa. Seuraavaksi keskitymme kolmeen konsernin strategian mukaiseen aihepiiriin, joista yksi voi olla esimerkiksi kassavirta. Kaikki IS:n osastot yhdessä osallistuvat määrätyillä toimillaan kassavirtamme parantamiseen kolmen kuukauden seurantajakson ajan. Aikaisemmista aloitteista poiketen tällä kertaa suurin osa tietää, mikä kassavirta on ja miten sitä voidaan parantaa. Osallistujat ovat tietoisia ja kokevat osallisuutta, ja tavoitteena on kulttuurimme muutos. Menestyksen juhlimista ei myöskään sovi unohtaa, sillä sitä kohti olemme varmasti matkalla, sanoo Anders C Bergdahl. Meidän on pyrittävä saamaan kaikki projektiin osallistuvat suhtautumaan siihen intohimoisesti ja tuntemaan olevansa osa Infratekiä, myös ne, jotka eivät ole meidän palveluksessamme. Ennen kaikkea kyse on tietenkin asiakkaan tyytyväisyydestä, Gerd Karlsson toteaa. POSITIIVISTA AJATTELUA Lexicon Kommunikationilla työskentelevän Urban Stenbergin vetämä koulutusjakso saavutti suurta suosiota. Moni tunnisti itsensä ja kuunteli huvittuneena puhetta muun muassa henkisistä malleista, arvoista ja siitä, miten luomme käsitystä itsestämme kokemustemme pohjalta. Lähes kaikkien kohdalla tämä tarkoittaa rajoittavien totuuksien luomista. Moni esimerkiksi oppii, ettei osaa laulaa tai pitää esitelmää yleisön edessä. Pikkulapset eivät juuri koskaan kyseenalaista kykyjään tässä mielessä, mutta ajan myötä erilaiset negatiiviset kokemukset alkavat rajoittaa monia. Pysyttelemällä itse luomallaan kutistuvalla mukavuusalueella voi pyrkiä välttämään epämukavilta tuntuvia tilanteita. Monelle voi jopa olla tärkeämpää saada vahvistusta itse valitsemilleen rajoittaville totuuksille kuin voida hyvin. Per Södermanin, asentaja Mittausvalvonnasta, mielestä koulututtautuminen kannattaa.

7 7 YHDESSÄ KOHTI ELINVOIMAISEMPAA HUOMISTA Työhyvinvointihankkeella luodaan edellytyksiä olla aktiivinen osa työelämässä tapahtuvaa muutosta! Infratekin Suomen liiketoimintojen työkykyjohtamisen toimintasuunnitelman tärkein tavoite on varmistaa avainosaaminen ja riittävät, hyvinvoivat resurssit nyt ja tulevaisuudessa. Yhtenä toimenpiteenä asian edistämiseen on ollut vuosittain järjestettävät työhyvinvointihankkeet. Tämän vuoden hankkeen teemaksi on valittu ajankohtainen aihe, Miten onnistun työelämän muutoksissa. Tarkoituksena on, että osallistujat voivat käyttää hankkeen oppeja oman hyvinvointinsa parantamisen lisäksi myös muutoksen hallitsemiseen omassa työympäristössään. Työhyvinvointihankkeeseen on valittu yhteistyökumppaniksi Trainer s House. Infratekin olympialaishengen mukaisesti meitä valmentaa Suomen hiihtomaajoukkueen ex- valmentaja Jarmo Riski. Hanke alkoi toukokuussa starttivalmennuksella ja jatkuu siitä edelleen ensi syksyyn. Luentotilaisuudet ovat kaikille infratekiläisille avoimia tilaisuuksia. Lisäksi henkilöstöllä oli mahdollisuus ilmoittautua mukaan ryhmään, johon osallistuvien arkiaktiivisuutta ja terveyttä tuetaan vielä voimakkaammin. Starttivalmennuksessa luotiin valmentajan johdolla muutoksen aloittamista ja läpiviemistä vauhdittavat ajattelumallit. Uutta ajatusta on lähdettävä rohkeasti toteuttamaan. Jos jäädään pohtimaan ja analysoimaan liian kauaksi aikaa omia suunnitelmia, ei päästä vertaamaan todellisuuden kanssa, mitä kaikkea pitääkään saada aikaiseksi., kiteyttää asian Jarmo Riski Trainers Houselta. Infratekin Suomen liiketoimintojen työkykyjohtamisen toimintasuunnitelman tärkein tavoite on varmistaa avainosaaminen ja riittävät, hyvinvoivat resurssit nyt ja tulevaisuudessa. Aloitusluennolla käsiteltiin myös yleisimpiä syitä muutoksien epäonnistumiseen ja henkilön oman vastuunottamisen merkitystä tulosten saamiseksi. Kannustimeksi aktiivisemman arjen ryhmään ilmoittautuneille 30 työntekijälle jaettiin starttivalmennuksessa aktiivisuusmittarit. Mukana pidettävä pieni, muistitikun kokoinen laite mittaa mittarin haltijan arkiaktiivisuutta päivittäin. Liikunnan määrä ja laatu kirjautuvat päiväkirjaan automaattisesti, kun mittari kytketään tietokoneeseen. Mittarin haltija ja valmentaja näkevät toteutuneen liikunnan askeleina, kilometreinä, kaloreina ja liikuntapisteinä. Henkilön toteuttamat muutokset omassa elämässä on näin helppo ja yksinkertaista havaita. Ajan kuluessa aktiivisuuden pysyvästä muutoksesta aiheutuneet tulokset näkyvät mm. oman hyvinvoinnin kohenemisena. Työyhteisössä tapahtuvien muutoksien tulisi samalla tavalla näkyä positiivisina vaikutuksina omassa ryhmässä ja sen kautta myös laajemmin myös koko työympäristössä. Työympäristössäkään muutokset eivät välttämättä näy heti. Positiivisten vaikutuksien saavuttamiseksi on tehtävä samalla tavalla työtä kuin henkilökohtaisen hyvinvoinnin parantamiseksikin. Työhyvinvointihankkeeseen osallistuva ryhmä kerää liikuntapisteitä yhteiseen pottiin valmentajien seuratessa edistymistämme. He muistuttavat osallistujia valmennusluentojen välissä, jos lipsumista jostain syystä alkaa tapahtua. Jotta aktiivinen arki juurtuisi pysyväksi elämäntavaksi, saa aktiiviryhmä pitää aktiivisuusmittarin itsellään myös ohjelman päätyttyä. Edellä mainitun hyvinvointihankkeen lisäksi Infratek Finland osallistuu myös polkupyörin toteutettavaan Kilometrikisaan (www.kilometrikisa.fi), kuten jo parina edellisenä vuonna on tehty. Kisa alkoi 1.5. ja jatkuu asti, vielä siis mahtuu Matti Myöhäisetkin mukaan pyöräilyjoukkueeseemme!

8 8 Urban Strand, Kjell Wennström ja Joachim Wansölin johtivat korjaustöitä. RAUTATIESANKARIT TYÖSKENTELIVÄT YÖTÄ PÄIVÄÄ Infratekin Rautatie-yksikkö teki suuren työn Tukholman ja Uppsalan välisen rataosuuden vaurioita korjatessaan. Työ tehtiin alkukesästä ja se kesti muutaman viikon. Toukokuun 28. päivä purettiin Märstan pohjoispuolella ajojohtoja ja se aiheutti tulipalon, joka levisi ja vaurioitti pahoin Ruotsin Rautatiehallinnon sähkölaitteita ja opasteiden ohjausjärjestelmää. Kaikki junaliikenne Uppsalan ja Tukholman välillä keskeytettiin ja Infratekin Rautatie-yksikkö aloitti intensiiviset korjaustyöt saadakseen korjattua raiteiden, virtajohtimien ja hälytyslaitteiston mittavat vahingot. Kahden seuraavan viikon ajan työryhmä teki korjaustöitä lähes ympäri vuorokauden. Työn tekoa johtivat osastopäällikkö Urban Strand, tekninen vastaava Kjell Wennström sekä Joachim Wansölin, signaalit ja Magnus Hultén ja Kalle Wigh, ratatyö. lähemmäs kahden viikon kuluttua tapahtumasta, saatiin viat korjattua siinä määrin, että junaliikenne saatiin kulkemaan aikataulujen mukaisesti. RUOTSIN RAUTATIEHALLINTO ON KÄYNNISTÄNYT TUTKIMUKSET SELVITTÄÄKSEEN HAVERIN AIHEUTTANEET SYYT. Tämä on hyvin kriittinen rataosuus, joten emme usko, että tapahtuma olisi aiheutunut ainakaan huoltojen laiminlyönnistä, sanoo Anna Lundman, Ruotsin Rautatiehallinnon kunnossapitoyksikön johtaja. Infratekiläisten lisäksi työhön osallistui myös useita alihankkijoita, joiden työpanos oli erityisen arvokasta, varsinkin ensimmäisten kaoottisen päivien aikana. Jos emme olisi saaneet apua akuutissa vaiheessa mm. AREPAlta, SBB:tä, LPR:tä, Ockelbo Kabelteknikalta, PD Signalilta sekä Anders Karbin Elkraftilta, olisi korjaustyö kestänyt paljon kauemmin kuin nyt. Vahingot olivat todella mittavat, en ole koskaan aikaisemmin nähnyt vastaavanlaista tuhoa, sanoi Urban Strand. Viisi päivää haaverin jälkeen pystyttiin junaliikenne ko. reitillä jälleen aloittamaan, tosin aluksi rajoitetussa määrin. Vasta Stefan Linder ja Roger Nilsson vaihtavat palanutta kaapelia Joachim Wansölin valvonnassa.

9 9 RAUTATIE- YKSIKÖN UUSI JOHTAJA USKOO TULE- VAISUUTEEN Jens Jangbäck aloittaa uutena divisionanjohtajana tänä kesänä. Jens Jangbäck on Ruotsin Rautatie-yksikön uusi johtaja. Rautatietiimin vahvistaminen on osoitus Infratekin tulevaisuudenuskosta: rautateiden kunnossapitopalveluiden tarjontaa kehitetään nykyisten asiakkaiden tarpeiden pohjalta ja tulevalle Tukholman seudun ulkopuoliselle liiketoiminnalle luodaan perustaa. Minusta on hauskaa aloittaa työt Infratekissä ja tutustua uuteen yrityskulttuuriin ja organisaatioon. Ollessani aiemmin tekemisissä Infratekin kanssa olen saanut tuntea yrityksen ystävällisen ja ammattitaitoisen ilmapiirin. Uutena työntekijänä pidän sitä arvossa ja uskon, että sama tunne välittyy asiakkaillekin, Jens Jangbäck sanoo. Rautatie-jaostolla on nykyään noin 100 työntekijää kolmella eri osastolla: Huolto Stockholm Nord, Huolto Arlanda Hagalund ja Projektit. Viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana kasvu on ollut voimakasta ja kasvupotentiaalia riittää jatkossakin. Työskentely vakiintuneen ja rautatiealalla kokeneen tiimin kanssa tulee olemaan jännittävää. Kokemukseni perusteella kaikkialla on toimivia työtapoja ja aloitteita, mutta myös tilaa uusille kokeiluille. Haluan erityisesti painottaa työn turvallisuutta, iloa ja sujuvuutta, koska mitä sitten teemmekin työksemme, jokainen haluaa palata antoisan työpäivän päätteeksi kotiin läheistensä luo. Jens Jangbäck siirtyy Infratekiin Norjan ABB:stä, jossa hän on johtanut Pohjois-Euroopan muuntajahuoltotoimintaa. Hänellä on kokemusta työskentelystä kriittisen infrastruktuurin parissa. Minulle on tärkeää saada tehdä töitä käyttäjilleen mielekkään tuotteen tai palvelun parissa. Pitkällä aikavälillä rautateiden kunnossapidossa työskentely auttaa parantamaan liikenneyhteyksien luotettavuutta, mikä puolestaan lisää julkisten kulkuvälineiden käyttöä ja hyödyttää ympäristöä, Jangbäck sanoo.

10 10 Tapahtuma oli mielestäni mukava ja miellyttävä. Olemme käyttäneet Infratekin palveluja, joten tiesin jonkin verran yrityksen osaamisesta ja tarjonnasta. Silti minulle oli uutta, että Infratek voi myös ottaa kokonaisvastuun suurista projekteista. Aiomme ehdottomasti kutsua teidät osallistumaan tuleviin tarjouskilpailuihin, koskivat ne sitten pienehköjen ja keskisuurten töiden kehyssopimuksia tai suuria projekteja. BERNT HANSSON, HÄRRYDA ENERGIN TOIMITUSJOHTAJA UUSIA KAUPPOJA KIIKARISSA GÖTEBORGIN ASIAKASTAPAHTUMAN JÄLKEEN Infratekin Göteborgin-konttorin toukokuussa järjestämä asiakastapahtuma houkutteli paikalle nelisenkymmentä merkittävintä asiakasta Länsi-Ruotsista. Tilaisuus oli todellinen energiaruiske, joka loi perustan hyville suhteille ja uusille kaupoille jatkossakin. Tavoitteemme on kehittyä Länsi-Ruotsissa, ja toivomme asiakkaiden pitävän Infratekiä jännittävänä yrityksenä, jonka kanssa he haluavat työskennellä. Nyt voimme iloisina todeta, että onnistuimme välittämään tätä kuvaa tilaisuudessamme. Ennestäänkin hyvät suhteet vahvistuivat, ja nyt, vain pari viikkoa myöhemmin, kiinnostus palveluitamme kohtaan on kasvanut ja tarjolla on mahdollisuuksia uusiin kauppoihin, sanoo Elnät Götan jaostopäällikkö Alf Engqvist. Alf Engqvist julisti konttorin avatuksi. Hyvän ruoan ja juoman lisäksi asiakkaat saivat tietoa Infratekin eri toimialojen tarjonnasta, johon lukeutuvat rautatiet, jännitetyöt, pikalatausasemat, elinkaaripalvelut, kuituverkot ja suurjännitekaapelit. Tieto jaettiin lyhyenä ja kevythenkisenä alkupalana, jonka tarkoitus oli herättää kiinnostusta ja kannustaa asiakkaita palaamaan syvällisemmin heitä itseään kiinnostaviin alueisiin toisella kertaa. BERNT HANSSON, HÄRRYDA ENERGIN TOIMITUSJOHTAJA: Ilta oli oikein mukava. Saimme hyödyllistä tietoa ja hyvää ruokaa. Olen vaikuttunut Infratekin laajasta osaamisesta. Meille Mölndal Energissä arvokasta on myös se, että Infratek on keskittänyt toimintansa yhteen toimistoon, joka kaiken lisäksi sijaitsee aivan lähellä omaamme.

11 11 Lotta Lundgren kantaa katukiviä Infratekin Robert Östlundin ja Elzbieta Tagowskan valvonnassa. Infratek mukana suositussa tv-sarjassa Historieätarna Ruotsin TV:n sarjan Historieätaena toinen tuotantokauden kuvaukset ovat täydessä vauhdissa. Kesäkuun alussa kuvattiin jakso Infratekin asennustyömaalla Tukholmassa Yttersta Tvärgrändissä. Sarjan näytelijät sekä juontajat Erik Haag ja Lotta Lundgren tekivät kovan työn rakentamalla katukivetystä v malliin. Historieätarnan toinen kausi lähetetään SvT:n kanavalla viikolla työntekijää kokoontui Oslossa Perinteinen työntekijöiden tapaaminen Ullevålin Stadionilla Oslossa keräsi toukokuussa yhteen 450 työntekijää. Tapahtuman teemana oli muutos sekä edessä olevat haasteet ja tavoitteet, joiden saavuttamiseen tarvitaan jokaisen panosta. Toimitusjohtaja Lars Bangen käytti vuorelle kiipeävän henkilön kuvaa vertauskuvana siitä, mitä muutoksia meidän on käytävä läpi. Me keskitymme onnistuaksemme kiipeämään vuoren huipulle ja saavuttaaksemme v asetetut tavoitteemme. Päästäksemme vuoren huipulle asti, on koko joukkueen kiivettävä ja meidän on edettävä yhdessä askel askeleelta, hän sanoo. Olympiakultaa Serinalle Serina Nilsson, ostaja Oslosta, voitti edellisessä Movementissa olleen Olympilaiset-aiheisen tietokilpailun. Oikea rivi oli II2XI. Serina palkittiin 500 NOKin arvoisella urheiluliikkeen lahjakortilla. Uusi kilpailu löytyy taas lehden viimeiseltä sivulta. Kahdeskymmenes kerta maratonilla Lars-Erik Wickberg, Gävlen Valaistusosaston osastopäällikkö, oli yksi juoksijasta, jotka osallistuivat tänä vuonna 31. toukokuuta pidettyyn Tukholman Maratoniin. Tämä oli Lars-Erikin kahdeskymmenes maratoni ja hän juoksi matkan ajassa 03:58:46. Lars-Erik Wickberg (numero 8726) juoksi kahdennenkymmenennen Tukholman Maratooninsa. Oma henkilökohtainen ennätykseni on 03:06 vuodelta Tämän vuotinen tulos on ihan OK, ottaen huomioon, että juoksin ennätykseni 28 vuotta sitten. Juoksu tuntui hyvältä 35 kilometriin asti mutta loppumatka oli hieman rankempi koitos. Parasta juoksussa ja itse asiassa syy miksi juoksen on mahtava olo juoksun jälkeen, sanoo Lars-Erik Wickberg.

12 Anine Weisteen yhdistää työnsä Infratekillä ja intohimonsa musiikkiin.

13 13 LAITETAAN HYVÄ KIERTÄMÄÄN Minulle on tärkeää antaa jotakin takaisin niille, jotka antoivat elämälleni turvallisen alun, sanoo Anine Weisteen. Anine on Infratekin turvallisuuskonsultti, jonka vapaa-aika kuluu intohimoisen musiikkiharrastuksen parissa. Nyt hän haluaa hyödyntää musiikki-innostustaan kerätäkseen rahaa intialaiselle lastenkodille, josta hänet adoptoitiin Norjaan. Biologinen äitini synnytti minut ja kaksoissiskoni keskosina. Minä jäin eloon, mutta siskoni kuoli kymmenen päivän ikäisenä. Äitini ei pystynyt huolehtimaan minusta, mutta minulla oli onnea: pääsin Punessa sijaitsevaan lastenkotiin. Sieltä minulle järjestettiin aluksi kasvattiperhe, kunnes olin tarpeeksi hyvässä kunnossa asumaan lastenkodissa. Tiedän olleeni hyvin onnekas. Vaikeista lähtökohdista huolimatta sain mahdollisuuden hyvään elämään. Sain myös maailman parhaat vanhemmat, jotka ovat aina tukeneet minua. Anine pyrkii tuomaan esiin adoption myönteisiä puolia ja antamaan lastenkodin työntekijöille tunnustusta heidän tekemästään merkittävästä työstä. Haluan näyttää, että minulla on hyvä elämä vielä näin vuosienkin päästä kotoa muutettuani. Myönteisten esimerkkien kertominen on minulle tärkeää, koska lastenkodin hyvä työ on vaikuttanut minuunkin. Olen elävä todiste siitä, että lastenkotien antamasta avusta todella on hyötyä. Lastenkoti tekee kirjaimellisesti elintärkeää työtä. He pelastavat ihmishenkiä, niin kuin pelastivat minutkin. Nyt on aika laittaa hyvä kiertämään. Olen lastenkodille paljosta velkaa, koska sain sieltä hyvän alun elämälleni, Anine toteaa. OSA SYDÄMESTÄ INTIASSA Vaikka Anine Weisteen onkin norjalainen, hän kokee intialaiset juurensa voimakkaina. Kymmenvuotiaana hän kävi perheensä kanssa Intiassa, ja vuonna 2006 hän matkusti sinne uudelleen Verdens Barn -järjestön perhematkalla. Norjassa olen intialainen, mutta Intiassa norjalainen, Anine sanoo. Silti hän tuntee saaneensa parhaat puolet molemmista maista. Norjassa tottuu helposti liian hyvään. Mielestäni jokaisen pitäisi joskus käydä jossakin köyhässä maassa, kuljeskella slummissa ja nähdä, millaista elämä köyhyydessä on. Se antaa hyödyllistä perspektiiviä ja saa tuntemaan kiitollisuutta omasta elämästään, Anine toteaa. MUSIIKKI ELÄMÄN PUNAISENA LANKANA Musiikki on ollut Aninen intohimo lapsuudesta lähtien. Siksi hän haluaa nyt yhdistää musiikin suunnitelmaansa antaa jotakin takaisin lastenkodille. Jo kolmivuotiaana Anine aloitti musiikkileikkikoulun, ja harrastus jatkui laulutunneilla, tyttökuorossa ja taideopiston musikaalilinjalla. Niiden jälkeen olivat vuorossa klassinen musiikki, ooppera ja pop. Nykyään Anine laulaa Reflex-nimisessä gospelkuorossa. Anine on työskennellyt Infratekillä kaksi vuotta. Työn ohella hän yrittää saada jalansijaa artistina, ja hänen ensimmäisen singlensä Only the Saints ilmestyy pian. Osa tuotosta menee Aninen Give Back -hankkeeseen, jolla tuetaan Intiassa sijaitsevaa lastenkotia. Vierailulla Intiassa orpokodissa, jossa hän syntyi.

14 14 INFRATEK VARMISTAMASSA ITÄ- EUROOPAN TIETOLIIKENNETTÄ Venäjän johtava internetin hakukoneyhtiö Yandex rakentaa uusimman palvelinkeskuksensa Mäntsälän kunnan Kapulin teollisuusalueelle. Kohde sijaitsee noin 60 km Helsingistä pohjoiseen. Edellytyksenä laitoksen toiminnalle on luotettavat tietoliikenne- ja sähköverkkoyhteydet. Verkkoliitynnän rakentajaksi valittiin Infratek. Yandex on maailman neljänneksi suurin hakukoneyhtiö. Se on listautunut New Yorkin teknokogiapörssi Nasdaqiin. Yhtiöllä on yli 4000 työntekijää ja n. 90 miljoonaa palvelun käyttäjää kuukaudessa. Mäntsälän palvelinkeskusta vastaavia yksiköitä on Venäjän lisäksi mm. Alankomaissa ja Yhdysvalloissa. Hanke on edennyt tiukalla aikataululla. Palvelinkeskuksen rakentaminen alkoi kesällä 2013 ja sen ensimmäinen vaihe otetaan käyttöön kesällä Aluksi tehontarve on 16 MW, mutta lopullisessa laajuudessa tehontarve tulee olemaan 50 MW. Teholtaan yksikkö on Suomen suurin, suurempi kuin vastaava Googlen yksikkö. Sähkönsaannin varmistamiseksi paikallinen verkkoyhtiö päätti rakennuttaa uuden 110 kv kytkinlaitoksen, johon palvelinkeskus liittyy kahdella 110 kv kaapeliyhteydellä. Paikallinen sähköverkkoyhtiö Mäntsälän Sähkö päätti tilata kytkinlaitoksen ja kaapeliyhteydet Infratekiltä. Sopimus tehtiin elokuussa Infratekin projektipäällikkönä toimi Kari Likander. Töitä tehtiin omin resurssein läpi talven ja kytkinasema otettiin käyttöön sopimuksen mukaisesti Olemme tyytyväisiä Infratekin ammattimaiseen projektin hoitoon ja korkealuokkaisiin teknisiin ratkaisuihin. Tärkeää oli myös aikataulun pitävyys. Yandex sai 110 kv verkkoyhteyden sovitussa ajassa, totesi verkkoyhtiön verkkojohtaja Timo Korpelainen. TIETOA YANDEX-PROJEKTISTA: ASIAKAS: Paikallinen verkkoyhtiö Mäntsälän Sähkö Oy URAKOITSIJA: Infratek Finland Oy KOKONAISTOIMITUKSEN LAAJUUS: 5-kenttäinen 1-kiskoinen 110 kv kytkinlaitos Suunnittelu, asennus, testaus ja projektin hoito Infratekin omin resurssein Perustukset, valvomorakennus, kytkinlaitteet, portaalit, 110 kv kaapelit ja ilmajohtoliitynnät Suojaus ja asema-automaatio Käyttöönotto ja dokumentointi Käyttöönottotiimi aurinkoisissa tunnelmissa. Vasemmalta oikealle Kauko Nuutinen, Timo Korpelainen, Jukka Tolvanen, Jari Lukkarinen, Kari Likander ja Ismo Hakanpää. VARAUS: Valmius laajentaa kytkinlaitos 2-kiskoiseksi ja 9- kentäiseksi kahden päämuuntajan muuntoasemaksi.

15 15 OSALLISTU JA VOITA! TESTAA TIETÄMYKSESI KESÄSTÄ JA AURINGOSTA Kesä on viimein koittanut. Kuinka paljon sinä tiedät kesästä, auringosta ja lomista? Vastaa viiteen kysymykseen, niin voit voittaa 50 euron arvoisen urheiluvälinelahjakortin! 1. Kenen raamatullisen henkilön syntymäpäivää juhlitaan juhannuksena? 1. Neitsyt Marian X. Johannes Kastajan 2. Mooseksen 2. Mikä on auringon pintalämpötila? astetta X astetta astetta 3. Kaikissa EU-maissa on työntekijöillä vähintään 20 päivää palkallista lomaa. Mikä on ainoa länsimaa, jossa ei ole lakisääteisiä lomia? 1. Norja X. Yhdysvallat 2. Sveitsi 4. Kuinka suuri osa maapallon pinnasta on veden peitossa? 1. Noin 70 prosenttia X. Noin 55 prosenttia 2. Noin 45 prosenttia 5. Mikä vuodenaika eteläisellä pallonpuoliskolla on, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on kesä? 1. Kesä X. Kevät 2. Talvi Lähetä oikea rivi osoitteeseen: kirjoita otsikkoon tunnus: Viisi nopeaa kysymystä kesästä ja auringosta. Lähetä vastauksesi viimeistään 1. syyskuuta.

16 Returadress Infratek Sverige AB Box Stockholm NORGE Breivollveien 31 Pb 63 Alnabru 0668 Oslo Norge SVERIGE Västberga Allé 36 Box Stockholm Sverige FINLAND Muuntotie 5 PL Vantaa Finland DANMARK Gydevang 21 A 3450 Allerød Danmark

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Toimiva työyhteisö DEMO

Toimiva työyhteisö DEMO Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa

MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa MYCHALLENGE Työkalu tavoitteidesi saavuttamiseen Scandinavian Challengessa Kerromme, miten......löytää oma miksi...asetat tavoitteesi...suunnittelet haasteesi...jaat tavoitteen osatavoitteiksi...seuraat

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Jamk Innovointipäivät

Jamk Innovointipäivät Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus

Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus Jyrki Jalkanen PUUTARHA&Kauppa Millaisena meidät ehkä nähdään? Vihreän ympäristön tekijöitä Terveellisen ruoan tuottajina Kaupunkien inhimillistäjinä&puhdistajana

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5. HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.2014 Lassila & Tikanoja Oyj 1 TÄNÄÄN KÄYMME LÄPI 1. Taustaa henkilöstökyselylle

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille

RAY TUKEE BAROMETRI Tietoa järjestöille RAY TUKEE BAROMETRI 2016 Tietoa järjestöille MIKÄ RAY TUKEE -BAROMETRI ON? Raha-automaattiyhdistyksen suunnittelema RAY tukee -barometri on erityyppisten järjestöjen ja avustuskohteiden kohderyhmille suunnattu,

Lisätiedot

Lasten mielenterveysambulanssi - kokemuksia jalkautuvasta verkostotyöstä

Lasten mielenterveysambulanssi - kokemuksia jalkautuvasta verkostotyöstä Lasten mielenterveysambulanssi - kokemuksia jalkautuvasta verkostotyöstä Taustaa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen Kaste-ohjelman Remontti-hankkeen pilotti 9/2009-9/2012 Kasteohjelman tavoitteet: 1.

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

Elämäsi. mahdollisuus!

Elämäsi. mahdollisuus! Elämäsi mahdollisuus! MIKSI partylite PartyLite auttaa sinua aloittamaan sinun elämäntyylisi sopivan liiketoiminnan, jolla voit saavuttaa unelmasi. Miksi PartyLite? Kodin tuoksut ovat kasvava liiketoiminnan

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KAUPUNKISTRATEGIAN LAADINNAN ASIANTUNTIJATUKI BDO 13.5.2016 Johdanto Kiitämme mahdollisuudesta tarjota BDO:n asiantuntijuutta sekä projektikokemusta Kankaanpään kaupungille. Tässä

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Seuraavaksi: Talous- ja hallintojohtaja Tiina Pulli, Valtori: Valtorin taloudelliset näkymät ja palveluhintojen muodostuminen

Seuraavaksi: Talous- ja hallintojohtaja Tiina Pulli, Valtori: Valtorin taloudelliset näkymät ja palveluhintojen muodostuminen Seuraavaksi: Talous- ja hallintojohtaja Tiina Pulli, Valtori: Valtorin taloudelliset näkymät ja palveluhintojen muodostuminen Osallistu keskusteluun, kysy ja kommentoi Twitterissä: #Valtori2015 Valtorin

Lisätiedot

Bravidan David Ednerin haastattelu

Bravidan David Ednerin haastattelu Bravidan David Ednerin haastattelu Bravida on pohjoismaiden johtava kiinteistöjen teknisten asennusten sekä huolto- ja ylläpitopalvelujen kokonaistoimittaja, jolla on noin 9 000 Keväällä 2016 Symbrio haastatteli

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

2 Kuinka montaa suoritusmittaria toimipaikassa seurattiin vuosina 2011 ja 2016?

2 Kuinka montaa suoritusmittaria toimipaikassa seurattiin vuosina 2011 ja 2016? Osa A Johtaminen 1 Mikä seuraavista kuvaa parhaiten toimipaikassa tehtyjä toimenpiteitä, kun tuotannossa havaittiin ongelma vuosina 2011 ja 2016? Esimerkki: laadullisen vian löytäminen tuotteesta tai koneiston

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

Leader Manager Yksilöllinen palaute: Pat Jones

Leader Manager Yksilöllinen palaute: Pat Jones Pat Jones 901-3035, 10009 Päiväys: 29.1.2013 : Pat Jones Tämä raportti sisältää arviointeja henkilöstä: 1 Itse 2 Esimies Copyright ã All rights reserved. 2006-2008 Wilson Learning Worldwide Inc. Wilson

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI

SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI SAK:N NÄKEMYKSET HYVÄSTÄ TYÖSTÄ JA UUSI HYVÄN TYÖN MITTARI LÄHTÖKOHDAT SAK:n tavoitteena on hyvinvointia rakentava työelämä SAK:n edustajakokous 2011: Työelämän ihmisoikeudet toteutuvat silloin, kun tärkeäksi

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto HINTAVASTAVÄITTEE T TYÖKIRJA.docx UUSASIAKASHANKINTA Johdanto Laatu on paras liiketoimintasuunnitelma M iten löytää enemmän ja parempia uusia asiakkaita, on yksi myyjän ydintaidoista. Millainen strategia

Lisätiedot

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma Jakson päämääränä on kranssin suunnitteleminen ja valmistaminen pehmeitä ja kovia materiaaleja yhdistäen. Jakso on suunnattu

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Perheystävällinen työpaikka Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Miksi perheystävällisyys kannattaa? Top 3 1.Perheystävällinen työpaikka houkuttelee parhaita osaajia ja sitouttaa heidät

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia

1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia 1. Sosiaali- ja terveysalan toimijat kunnioittavat asiakkaidensa ja potilaidensa ihmisarvoa ja perusoikeuksia Ihmisarvon kunnioittaminen ja siihen liittyen yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ja yksityisyyden

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta

Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta Taidelaitokset opettajan työn näkökulmasta TAIKA-hanke Anu-Liisa Rönkä Palmenian tutkijaseminaari 27.8.2010 Taustaa Kulttuurimessut lahtelaisille peruskoulunopettajille 21. 25.9.2009. Lahden kaupungin

Lisätiedot

Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo

Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo Jaana Bom Merja Prepula Balanced Scorecard Yritysstrategian ja rakenteen yhdensuuntaistamisjärjestelmä Strateginen johtamisjärjestelmä Strategiset

Lisätiedot

Asiakkaat ilman sähköä, koko asiakasmäärä 17500

Asiakkaat ilman sähköä, koko asiakasmäärä 17500 Tapaninpäivän myrskytuhojen selvittämiseen liittyvät tiedotteet Tapaninpäivän poikkeuksellisen voimakas myrsky aiheutti ennen kokemattoman määrän vikoja yhtiömme jakeluverkolla. Kotisivuillamme julkaisimme

Lisätiedot

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä

yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä yksilökeskeisen suunnittelun työvälineitä Tämä kirjanen yksilökeskeisen ajattelun työvälineistä tarjoaa lukijalle tilaisuuden tukea ihmisiä tavoilla, joilla on heille todellista merkitystä. Opas tarjoaa

Lisätiedot

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1

Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut Eva Storgårds 1 Raaseporin perusturvan palvelutuotanto ja hyvinvointipalvelut 7.4.2011 Eva Storgårds 1 Visio Perustehtävä Kaupungin missio eli perustehtävä on palvelujen järjestäminen kansalaisille suomen ja ruotsin kielellä

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla

Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla Työpaikalta terveyttä elämään itseään ja organisaatiota johtamalla KKI Päivät 2016 Oulu 16.-17.3.2016 Oili Ojala, työhyvinvointipäällikkö Tuottaa Pohjois-Suomen asukkaille korkeatasoiset erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi Työpahoinvoinnin alkeet Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus 12.11.2014 Maija Saviniemi Miksi olen pessimisti? Miksi tarkastelemme työtä pahoinvoinnin näkökulmasta? Onko työpahoinvoinnissa edes

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta Suomen liitto ry Suomen liitto Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu 2010 2015 Tausta 1/2 2020 15 000 kilpailijaa (lisenssi) 12 000 Kilpailijaa 60 000 Suunnistajaa suunnistajat 50 000 suunnistajaa 400

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset

Lisätiedot

Ami-säätiön ja Amiedun tulevaisuusvisio

Ami-säätiön ja Amiedun tulevaisuusvisio Ami-säätiön ja Amiedun tulevaisuusvisio Työelämän muutos Ennakointikamari 4.4.2016 Timo Karkola Johtaja, rehtori Työ ja johtaminen tulevaisuudessa? 4 tärkeintä asiakas kysymystä Kuka on asiakkaani, kenen

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Rakentamispolitiikka. Verkkotoimikunta 6.9.2011 Keijo Välimaa

Rakentamispolitiikka. Verkkotoimikunta 6.9.2011 Keijo Välimaa Rakentamispolitiikka Verkkotoimikunta 6.9.2011 Keijo Välimaa 2 PAS 55 Omaisuuden hallinnan elementit Omaisuuslajit Elinkaaren vaiheet: Hankkiminen Käyttäminen Kunnossapitäminen Uusiminen/hävittäminen 3

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ 1 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 2 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön palkitsemisen periaatteet... 3 2.1 Tulokseen perustuvat kannustinjärjestelmät...

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Muutoksen johtaminen -koulutuspäivä Jaana Piippo 30.9.2014 Mitä työyhteisön dynamiikka tarkoittaa? Termi dynamiikka tulee kreikan sanasta dynamis, joka

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri.

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri. Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri., Soile Kuitunen 1 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012

NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012 NURMIJÄRVI-ETEVA -PILOTIN ARVIOINTI 21.8.2012 Review-menetelmää soveltaen Nurmijärvi-Eteva pilotti toteutettiin 9/2011 8/2012 1 Mikä on Review? Review on asiakaspalaverin muoto, jossa henkilö itse on prosessin

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti

Lisätiedot

Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa nuorisoseurapäivän pääjuhlassa.

Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa nuorisoseurapäivän pääjuhlassa. Suomen Nuorisoseurojen Liitto OHJESÄÄNTÖ Hallitus LIITON HUOMIONOSOITUKSET 1. Vuoden Nuorisoseura Liiton hallitus nimeää vuosittain Vuoden Nuorisoseuran, joka julkistetaan Marianpäivänä valtakunnallisessa

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ohjelman päämäärä Tehtävänä ollut rakentaa valtakunnallinen, yksinkertainen ja helposti toteutettava ohjelma. Työmme on osa kansallista

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 49 vastaanottokeskuksessa

Lisätiedot

Asiakkaat tyytyväisimpiä paikallisyhtiöihin

Asiakkaat tyytyväisimpiä paikallisyhtiöihin EPSI Rating Sähkön vähittäismyynti 2016 Päivämäärä: 28-11-2016 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

KURKISTUS ÄLYKKÄÄN MARKKINOINNIN MAAILMAAN. Kuinka tiedolla johdettu markkinointi nähdään Suomessa?

KURKISTUS ÄLYKKÄÄN MARKKINOINNIN MAAILMAAN. Kuinka tiedolla johdettu markkinointi nähdään Suomessa? 1 KURKISTUS ÄLYKKÄÄN MARKKINOINNIN MAAILMAAN Kuinka tiedolla johdettu markkinointi nähdään Suomessa? Aiemman tutkimuksemme* mukaan markkinoinnin johtaminen tiedolla parantaa markkinoinnin tuottoastetta

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2009 6.8.2009 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Katsauskauden pääkohdat 1-6/2009 Liikevaihto laski hieman Liikevaihto 61,9 miljoonaa euroa, laskua

Lisätiedot

Yrityksen sisäinen maksuliikenne haltuun

Yrityksen sisäinen maksuliikenne haltuun Yrityksen sisäinen maksuliikenne haltuun Nerokas ratkaisu, josta suurille konserneille voi olla paljon hyötyä. Sisäisten laskujen tehostettu käsittely Nettoutus työkalulla sujuvoitetaan laskunkäsittelyä

Lisätiedot

Työn mielekkyyden johtaminen

Työn mielekkyyden johtaminen Kati Järvinen Työn mielekkyyden johtaminen Käytännön opas Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Kati Järvinen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Ea Söderberg Taitto: Maria Mitrunen

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan

Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan Paikallisesta keksinnöstä urakointialan mullistajaksi: Maailman johtava rototiltti Rototilt juhlii 30 vuottaan 30 vuotta sitten syntyi tuote, joka sittemmin muutti koko alaa. 80-luvun puolivälissä keksittiin

Lisätiedot

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä

Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista. parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA. Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä Valmennamme ihmisistä ja organisaatioista parempia MUUTOKSEN AIKAAN- SAAJA Yli 1000 paremmaksi valmennettua organisaatiota vuoteen 2025 mennessä 27.1.2017 (c) Kari I. Mattila 1 STRATEGISEN HYVINVOINNIN

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

Attendon Visio & Arvot

Attendon Visio & Arvot Attendon Visio & Arvot Se, miten huolehdimme hoivaa tarvitsevista ihmisistä, osoittaa millainen on yhteiskunta, jossa elämme. Attendon rooli yhteiskunnassa Pohjoismaissa on kunniakkaat perinteet kansalaistensa

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Ratkaisukeskeinen esimiestyö

Ratkaisukeskeinen esimiestyö valmennus Evirassa Marianne Turja Työhyvinvointipäällikkö Mihin tilanteeseen valmennusta tarvittiin: Evira perustettiin vuonna 2006 yhdistämällä kolme virastoa: (Eläinlääkintä-ja elintarviketutkimuslaitos

Lisätiedot

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ETEENPÄIN- EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN Melina Kivioja Anneliina Peltomaa SISÄLLYS 1 LUKIJALLE 2 ARVOSTA JA TUE 3 ANNA HYVÄN KIERTÄÄ 4

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Lean Leadership -valmennusohjelma

Lean Leadership -valmennusohjelma Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen

Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen Reilun Pelin työkalupakki Toimenkuvien täsmentäminen Toimintamallin eteneminen Mallin tavoitteet ja hyödyt Osallistujat ja vastuut Mallin hyöty yksilöille ja organisaatioille Toimenkuvien analysointi Ratkaisujen

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet. Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite

Lisätiedot