Hiki-Hockey

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hiki-Hockey 2008-2009"

Transkriptio

1 Hiki-Hockey

2 Hiki-Hockey TTY, Sähkötalon kellari Tampere

3 Arvoisat jääkiekon ystävät Tampereen yliopiston jääkiekkojoukkue Hiki-Hockey aloitti kuluvan kauden Hämeen alueen III-divisioonassa, Pirkanmaan lohkossa. Mainiosti alkanut kausi ja taival kohti II-divisioonan alempaa jatkosarjaa katkesi kuitenkin viimeisessä ottelussa, jossa HiHo kärsi kauden toisen tappionsa. Tasaisessa sarjassa kaksikin tappiota oli liikaa, ja näin ollen HiHo jatkaa kevätkaudella III-divisioonan jatkosarjassa. Syksyllä Hiki-Hockeyssa puhalsi uudet tuulet. Edellisen kauden päätyttyä oli usean pelaajan koittanut aika kohti uusia seikkailuita. Hiki-Hockey haluaa kiittää näitä paikkansa jättäneitä pelaajia toiminnastaan Hiki-Hockeyssä sekä toivottaa heille menestystä uusien haasteiden parissa! Näiden pelaajien lähtö jätti valtavan aukon pelaajalistoihin ja keväällä HiHon tulevaisuus näytti uhatulta. Apu ei kuitenkaan ollut kaukana, vaan onnistuimme syksyn kuluessa keräämään useita uusia vastuunkantajia joukkueeseemme. Sarjan käynnistyessä HiHon materiaali näyttikin jo suorastaan pelottavan kovalta. Usean uuden pelaajan mukaantulo oli juuri kaivattua piristysruisketta ja tuo toimintaan kaivattua jatkuvuutta. Uusien pelaajien myötä Hiki-Hockeyn tulevaisuus näyttää valoisalta ja tulevaisuudessa menestystäkin on lupa odottaa. Keväällä Hiki-Hockeytä odottaa niin pelillisesti kuin taloudellisestikin kauden ylivoimaisesti kovin haaste. Ruotsin Luleåssa mitellään huhtikuun alussa Pohjoismaiden mestaruus-turnaus, jonne HiHo lähtee jälleen suurin odotuksin. Viime vuonna turnauksen isäntänä toiminut Hiki-Hockey kuuluu ehdottomasti turnauksen ennakkosuosikkeihin ja vain mestaruus kelpaa tuliaisiksi. Tämän kausijulkaisun tavoitteena on tarjota kokonaiskuva toiminnastamme, samalle se tarjoaa näkyvyyttä meitä tukeneille yrityksille. Haluan omasta sekä joukkueen puolesta osoittaa suurimmat kiitokset yhteistyökumppaneillemme, sekä kaikille meitä tukeneille tahoille. Te olette luoneet mahdollisuudet Hiki- Hockeyn perinteikkäälle toiminnalle. Kiitos! Heikki Hukkanen Hiki-Hockeyn puheenjohtaja

4

5

6

7 Antti Force Voima #31 Maalivahti s.1985 pit: 183 cm paino: 66,6 kg Valloitti alkukaudesta tavoitellun ykösveskan paikan. Teiden ritari. Olli Hokki Heinonen Maalivahti s.1987 pit: 179 cm paino: 82 kg Edellinen kausi läpimurto. Ajautui syyskauden alussa henkiseen kriisiin ja hukkasi itsensä. Arttu Foppa Kriikku #1 Maalivahti s.1979 pit: 186 cm paino: 90 kg Mies kadonnut PM-kisojen jälkeen. Uusi tuleminen keväällä? Kaisa KK Kurenniemi Maalivahti s pit: 162 cm paino: Ei kerrota Joukkueen suosikkimaalivahti. Skillan kiireet vieneet aikaa rakkaan harjoittelun parista. Heikki Susi Hukkanen #2 Puolustaja s.1985 pit: 181 cm paino: 84 kg Lämäri kuin tärypora. Nauttii myös paskapj:n jopistaan mielettömästi. Mikko Hefner Järvinen #4 Puolustaja s.1984 pit: 190 cm paino: 92 kg Kaatui alkukaudesta maturen suuret saappaat jalassa. Bikinikuvaukset vieneet parhaan terän.

8

9 Oki Kumi Ala-Poikela #5 Puolustaja s.1980 pit: 186 cm paino: 106 kg Kuminpaisto ottanut viimeisetkin mehut miehestä irti. Hoitelee lähinnä talkoita. Eemeli Taikuri Tinkanen #6 Puolustaja s.1985 pit: 188 cm paino: 83 kg Eemeli lähti merta edemmäs kalaan, mutta näyttäytyi kuitenkin pikkujouluissa. Ville Herkku Hedman #7 s.1984 pit: 178 cm paino: 87 kg Kultaranteen jyvä ollut alkukaudesta kateissa. Keväällä paluu ykköspyssyksi? Pertti Latino Hytönen #8 s.1981 pit: 175 cm paino: 87 kg Poistui joulutauolle muistinsa menettäneenä. Palaa loppusarjaan entistä vahvempana. Jori Pikku-Oki Lehtikangas #9 Puolustaja s.1984 pit: 178 cm paino: 90 kg Puolustuksen tukipilari. Antaa aina kaikkensa joukkueen eteen. Lipaisi pikkujouluissa. Arto Mature Manninen #10 Puolustaja s.1981 pit: 175 cm paino: 76 kg Sen minkä taakseen jättää Arto korjaa mukaansa. Joukkueen legenda.

10

11 Mikko Kossu Koskela #11 s.1982 pit: 180 cm paino: 80 kg kät: Right Ura jatkuu keikkasopimuksella. Jahtaa hymyssä suin kaikkien aikojen pistepörssin kärkeä. Joose Pukki Kreutzer #12 s.1979 pit: 187 cm paino: 88 kg Isäinpäivä muutti kaiken. Lyönyt maaleja tappavaan tahtiin. Koomikon vikaa? Mikko Katainen #13 s pit: 182 cm paino: 75 kg Selässä kasvanut gorilla saanut miehestä henkisen yliotteen. Sami Nalle Virtanen #14 s.1982 pit: 188 cm paino: 92 kg Syö sen mitä muut eivät. Timo Possu Tukiainen #16 s.1983 pit: 180 cm paino: 88 kg Timo on jo melkein Raimo Summanen. Viljellyt myös maaleja. Oliver Dippi Schärer #20 Puolustaja s.1981 pit: 180 cm paino: 85 kg kät: Right Huhujen mukaan kaatanut vanhoja puumia Ilveksen liepeiltä. Itsevarmuus puolustuslinjoilla.

12

13 Erkka Pyymäki Kiviaho #21 s.1984 pit: 181 cm paino: 77 kg Harjoitteli kesän maalintekoa ja korkeushyppyä. Kummastakaan ei ole ollut apua kentällä. Timo Monkki Mähönen #22 s.1986 pit: 179 cm paino: 85 kg Vaihtoi lämärin rannelaukaukseen ja lampaan asenteen apinan raivoon. Ottaa viisaita jäähyjä. Sakari TuTo Nurmi #19 s. pit: 180 cm paino: 77 kg Riitautui aikoinaan verisesti Bogdanovin kanssa. Tuli HiHoon hakemaan nostetta uralleen. Juha Fortuna Jaakamo s. pit: cm paino: kg kät: Vei HiHon taantuman pelossa ennennäkemättömälle säästökuurille. Timo Tinke Virtanen #23 Scouttaaja s pit: 189 cm paino: 91 kg Lähti merten taakse värväämään pelaajia. Huhujen mukaan pyydystänyt vonkaleen. Juha BB-Perttu Eloranta Puolustaja s.1984 pit: 173 cm paino: 70 kg Pelaa todella kovaa sählyä. Uiva valokuvaaja. Uhonnut menevänsä ensi vuoden BB taloon.

14

15 Jussi Liima Hannula Puolustaja s pit: 177 cm paino: 85 kg Pelipäällä joukkueen monipuolisin puolustaja. Jussi HPZ Uitto Puolustaja s.1986 pit: 190 cm paino: 93 kg Iso, hidas ja kankee. Tarjottiin paikkaa yköskentässä, mutta miehen pää ei kestänyt. Henri Kesport Mäenalanen s.1983 pit: 186 cm paino: 86 kg Etsii itseänsä Nordean konttorissa. Hoitelee HiHon ulkomaansijoituksia.

16

17 Rookieitten kymmenen käskyä: 1. Täytä juomapullot 2. Muista pelipaidat 3. Huolehdi kiekot 4. Huolehdi kopin siivous 5. Täytä tarvittaessa limukaappi 6. Täytä pöytäkirja ennen peliä 7. Ole läsnä jälkipeleissä 8. OSALLISTU PM-kemuihin 9. Kunnioita vanhempia HiHolaisia 10. Älä kyseenalaista 10-käskyä 11. Opettele teroittamaan luistimet Henri Mä Lähden Himaan Himanen s.1987 pit: 175 cm paino: 80 kg Jukurilainen vahvistus alapäähän. Valittiin schärerin näin pyydystät puuman kurssille. -HiHon hallitus Mikko Iskä Rannila s.1986 pit: 173 cm paino: 60 kg kät: Right Rookie väittää omistavansa 26 cm melan. Loistavat puhelahjat. Kentällä näkymärön.turust.

18 Juvenes Print Kiinnostaako jääkiekkoilu huipputasolla? Jos vastasit kyllä, ota sähköpostitse yhteyttä osoitteeseen tai tule tekemään try out sopimus toimistollemme Sähkötalon kellariin. HiHo Training Camp pidetään joka maanantai, keskiviikko ja perjantai kello Hervannan jäähallissa (kenttä 1) sekä tiistaisin klo Bommarissa (kenttä 2) Lisätietoa:

19 Heikki Vajari Vaajasaari s.1987 pit: 178 cm paino: 76 kg Anssi Pavianssi Hyvärinen s.1987 pit: 180 cm paino: 77kg Tämä rookie syö nauloja ja paskantaa ruuveja. Ylitti itsensä kinkun paistossa. Hylkäsi TiKin, koska halusi pelata jääkiekkoa. Anssi Parta-Ruukie Juntunen s.1988 pit: 170cm paino: 80kg Antero Tissiposki Koskinen s.1986 pit: 183 cm paino: 90 kg Kasvattelee partaansa ja toivoo jonain päivänä heräävänsä Rickynä. Maagiset kädet Osoitti kovuutensa ennen joulua. Mikäli kädet tekisivät yhteistyötä pään kanssa olisi kova vahvistus. Antti KV-Ruukie Saarela s.1986 pit: 179 cm paino: 80 kg kät: Tuli HiHoon suuren kohun saattelemana. Uhosi hakkaavansa kaudella 50 maalia. Toisin kävi. Georg Rammstein Mestsaninov s.1988 pit: 182 cm paino: 73 kg Taistelija. Päätyi Petroskoin ja maan kovimman kiekkopyhätön, Siilinjärven kautta HiHoon.

20 Pistepörssi O M S P J 1. Tukiainen Timo (h) Mähönen Timo (h) Kreutzer Joose (h) Nurmi Sakari (h) Schärer Oliver (h) Hyvärinen Anssi (h) Katainen Mikko (h) Kiviaho Erkka (h) Koskela Mikko (h) Hukkanen Heikki (p) Mestsaninov Georg (h) Hedman Ville (h) Hannula Jussi (p) Himanen Henri (p) Lehtikangas Jori (p) Juntunen Anssi (h) Jaakamo Juha (h) Rannila Mikko (h) Saarela Antti (h) Hytönen Pertti (h) Manninen Arto (p) Uitto Jussi (p) Tietäväinen Ilkka (m) Heinonen Olli (mv) Järvinen Mikko (p) Vaajasaari Heikki (p) Voima Antti (mv)

21 Alkusarjan ottelut La HT Tesoma HiHo 6-7 La HiHo JäHi 8-1 La HiHo KaVo 3-3 La Kylmärinki HiHo 5-7 Su Pingviinit 2 HiHo 3-7 La PK-83 HiHo 5-11 La HiHo VehU 9-8 Su HC Nokia HiHo 10-3 La HiHo Fortuna

22 HiHo:n tulevat ottelut La :15 Pirkkala Pingviinit 2 - HiHo La :45 Sentteri-Tre HiHo - NasKi 2 La :45 Sentteri-Tre HiHo - Kanavan Pallo-80 La :15 HML hh JaKi - HiHo La :45 Sentteri-Tre HiHo - HPK Icedogs La :45 Sentteri-Tre HiHo - JaKi La :50 Pajulahti NasKi 2 - HiHo La :00 Vääksy Kanavan Pallo-80 - HiHo La :45 Sentteri-Tre HiHo - Pingviinit 2 La :30 HML hh HPK Icedogs - HiHo

Hiki-Hockey. Kausijulkaisu

Hiki-Hockey. Kausijulkaisu Hiki-Hockey Kausijulkaisu 2005-2006 Hiki-Hockey TTY, Sähkötalon kellari 33720 Tampere hiho@tut.fi http://www.students.tut.fi/~hiho Puheenjohtajan tervehdys Hiki-Hockey lähti kauteen 2005-2006 tavoitteenaan

Lisätiedot

Hiki-Hockey 2007-2008

Hiki-Hockey 2007-2008 Hiki-Hockey 2007-2008 Hiki-Hockey TTY, Sähkötalon kellari 33720 Tampere hiho@tut.fi http://www.students.tut.fi/~hiho Rakkaat huippujääkiekon ystävät Tamperelaisen jääkiekkoilun ylpeys Hiki-Hockey suuntasi

Lisätiedot

Hiki-Hockey. 30 vuotta

Hiki-Hockey. 30 vuotta Hiki-Hockey 30 vuotta Juhlajulkaisu 2006-2007 Hiki-Hockey TTY, Sähkötalon kellari 33720 Tampere hiho@tut.fi http://www.students.tut.fi/~hiho Onnea Hiki-Hockey, 30 vuotta! Alkaneella kaudella 2006-2007

Lisätiedot

Hiki-Hockey. Kausijulkaisu

Hiki-Hockey. Kausijulkaisu Hiki-Hockey Kausijulkaisu 2004-2005 Hiki-Hockey TTY, Sähkötalon kellari 33720 Tampere hiho@students.cc.tut.fi http://www.students.tut.fi/~hiho Puheenjohtajan tervehdys Hiki-Hockeyn tavoitteet kauden 2004

Lisätiedot

Hiki-Hockey Kausijulkaisu

Hiki-Hockey Kausijulkaisu Hiki-Hockey Kausijulkaisu 2003-2004 Hiki-Hockey, 2004 TTY, Sähkötalon kellari 33720 Tampere hiho@students.cc.tut.fi http://www.students.tut.fi/~hiho PJ:n tervehdys Hiki-Hockey lähti kauteen 2003-2004 uusista

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä)

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) Marraskuu 2013 TULEVIA TAPAHTUMIA Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013 klo.10.00 13.00 Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) kuka vaan saa tulla myymään jääkiekkovarusteita,

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Taekwon-Do SM-kilpailut ja Helmicup 2013

Taekwon-Do SM-kilpailut ja Helmicup 2013 Lauantai 2.2.2013 Sarja Kehä 1 Liikesarjat miehet 1.Dan 10:00 Liikesarjat naiset 5-1 gup 11:16 Erikoistekniikka miehet 12:46 Erikoistekniikka naiset 13:50 Tauko 14:08 Ottelu miehet 5-1 gup, -78kg 14:43

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

HeKi D95TAPAHTUMAKALENTERI Elokuu vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

HeKi D95TAPAHTUMAKALENTERI Elokuu vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 1/10 1 2 3 4 5 31 Elokuu 2007 Kesätreenit 17:30-18:30 Jäähalli 32 33 6 7 8 9 10 11 12 Vanhempainkokous Tukkijätkä Klo18 -> HeKi - K-Vantaa Talkoot 16-17:20 18:10-19:00 13 14 15 16 17 18 19 16:30-18:00

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Panelian Raikas. Edustusjoukkue

Panelian Raikas. Edustusjoukkue Panelian Raikas Edustusjoukkue 2013-2014 www.panelianraikas.seura.info Panelian Raikas pelaa Länsirannikon III-divisioonassa. Syksyllä pelataan kahdessa maantieteellisessä lohkossa ja joulutauolla sarja

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka 19.02.2017 päivitetty 20.2.2017 klo 16.30 25 tikkaa MM 1. Hyyrynen Juha KLT 42 42 43 43 42 212 2. Järvinen Tarmo JST 39 44 42 43 40

Lisätiedot

Hiki-Hockey 2010-2011

Hiki-Hockey 2010-2011 Hiki-Hockey 2010-2011 Hiki-Hockey TTY, Sähkötalon kellari 33720 Tampere hiho@tut.fi http://www.hiki-hockey.com http://www.facebook.com/hikihockey Valokuvat: Julius Hemmilä Ylärivi: Jere Mäkelä, Juuso

Lisätiedot

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972 KÄSIPALLO Olympialaji vuodesta 1972 Tiesitkö, että Käsipallo on maailman 3. suurin sisäpallopeli (koris, lentis, käsis) Maailmassa on 20 miljoonaa käsipalloilijaa lähes 200 maassa Käsipalloa luonnehditaan

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Hiekka- La THIFA 3 VS V-P 2 1,5-4,5 (22-29) harju Elo Petteri vs Viita Jyri 0-2 (16,36)

Hiekka- La THIFA 3 VS V-P 2 1,5-4,5 (22-29) harju Elo Petteri vs Viita Jyri 0-2 (16,36) Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

A L K U S A R J A ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN

A L K U S A R J A ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A L K U S A R J A 1.2.3. ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN 5. 6. 7. ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A Hepojoen Dynamo HC Veto FB Butik Leaf Skeden Enkelit VL-Team HC/FC Laustori Mätärit Ti 3.6.2014 18.30 HC Veto

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Turku Järj.TurTi päivitetty klo 8.50

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Turku Järj.TurTi päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa 07.02.2015 Turku Järj.TurTi päivitetty 18.1.2016 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 43 41 42 42 207 2. Tammi Aimo TurTi 41 37 39 41 42 200 3. Rantanen Asko MU 41

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruus 2012

Hämeen aluemestaruus 2012 Aitovuori, Tampere 07. - 11.09.2012 14:24:07 Vapaapistooli, sarja Y 1. Ari Huhtamäki P-HA 94 86 84 90 90 95 539 2. Jussi Saari P-HA 90 88 89 89 86 85 527 3. Petri Viljanen K-64 88 92 81 77 87 81 506 4.

Lisätiedot

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA!

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA! Kausi 2018/2019 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Double Trouble Inkeroinen Ami Puh. 050 548 2818 2. IRO Partio Mikko Puh. 050 5481 180 3. KIT Tjäderhane Tuomas Puh. 040 820 2246 4. Major Team Majuri Matias Puh.

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015 1.Valmentajat : Ari Isomäki isomaki.ari@gmail.com Tiistaisin ja joskus sunnuntaisin Magnus Sundman Magnus.Sundman@hotmail.fi(vastuuvalmentaja) Tiistai ja joskus sunnuntaisin(huhtikuuhun asti) Aki Räsänen

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULO! 33. -turnaus 4. - 16.4.2016 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 34 joukkuetta 6 eri sarjassa. KIINTIÖ 6 joukkuetta

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA!

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA! Kausi 2018/2019 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Double Trouble Inkeroinen Ami Puh. 050 548 2818 2. IRO Partio Mikko Puh. 050 5481 180 3. KIT Tjäderhane Tuomas Puh. 040 820 2246 4. Major Team Majuri Matias Puh.

Lisätiedot

Panelian Raikas. Edustusjoukkue 2014-2015

Panelian Raikas. Edustusjoukkue 2014-2015 Panelian Raikas Edustusjoukkue 2014-2015 www.panelianraikas.seura.info Panelian Raikas pelaa Länsirannikon III-divisioonassa. Syksyllä pelataan kahdessa maantieteellisessä lohkossa ja joulutauolla sarja

Lisätiedot

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET

Lisätiedot

A L K U S A R J A ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN

A L K U S A R J A ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A L K U S A R J A 1.2.3. ja 4. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN 5. 6. 7. ja 8. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A Wäinöt 7 5 2 0 48-17 12 HC/FC 7 5 1 1 50-20 11 Mätärit 7 5 1 1 41-25 11 Hölistit 7 4 0 3 41-54 8 Jumi 7 3 0 4

Lisätiedot

Kausi 2015/16. Torikatu La KUJ vs HyTS (19-29) Häkkinen Santeri Huttunen Martti 1-1 (26,64) Berg Miko Venho Heidi 0-2 (46,23)

Kausi 2015/16. Torikatu La KUJ vs HyTS (19-29) Häkkinen Santeri Huttunen Martti 1-1 (26,64) Berg Miko Venho Heidi 0-2 (46,23) Kausi 2015/16 MIEHET 3-DIVISIOONA 1. HyTS 11 Venho Heidi Puh. 040 846 8902 2. HyTS 99 Orrainen Mikko Puh. 040 743 0649 3. RiVS 3 Juonela Ilmari Puh. 040 752 5489 4. KUJ Karvinen Timo Puh. 0400 846 857

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

HÄMEENLINNA, LAMMI tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty klo 19.30

HÄMEENLINNA, LAMMI tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty klo 19.30 HÄMEENLINNA, LAMMI 31.1.2016 25 tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty 31.1.2016 klo 19.30 MM 1. Hyyrynen Juha KLT 41 42 39 41 45 208 2. Rantanen Asko MU 39 44 42 40 42 207 3. Vaarala Simo PaavT 46 35 40

Lisätiedot

Pro Shop harrastepalaverin muistio

Pro Shop harrastepalaverin muistio Pro Shop harrastepalaverin muistio 10.8.2017 1. Sarjoihin ilmoittautumiset kaudelle 2017-2018 Joukkueet ilmoittautuneet sarjoihin seuraavasti AAA AA A Kevyt-A 40+ Oilers HC 70's Ässät Siipiveikot Xstars

Lisätiedot

FC Honka P09 -turnaus

FC Honka P09 -turnaus FC Honka P09 turnaus Ulkokenttäturnaus Tapiolassa vuonna 2009 syntyneille pojille lauantaina 22.4.2017 klo 9.00 alkaen Tervetuloa turnaukseen! Kun saavutte paikan päälle, käykää ilmoittautumassa turnaustoimistoon

Lisätiedot

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros SuTe Hiekka- La Talentit vs RKT 0-6 (17-36)

Kausi 2018/ kierros Vapaa kierros SuTe Hiekka- La Talentit vs RKT 0-6 (17-36) Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA

2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2018/2019 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044 4. SuTe Manninen Mikko Puh. 0400318776

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Kenttäammunta

Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Kenttäammunta Alik Rautio Jouko H P-PO 97 86 183 0 Alik Keski-Hannula Raimo H E-PO 96 83 179 0 Korp Saarela Mika H PIR 89 85 174 1 Alik Vanhatalo Miika H P-PO 90 84 174 0 Ins Ylil Ahokas Ilkka H PIR 86 86 172 0 Ylil

Lisätiedot

Varustekirppis Linnanmaan jäähallissa klo

Varustekirppis Linnanmaan jäähallissa klo Tammi-Helmikuun info 2014 TULEVIA TAPAHTUMIA Varustekirppis 26.1.2014 Linnanmaan jäähallissa klo.9.00 13.45 Varusteiden myynnistä vastaa Eeva Laitinen ja Annika Antti-Roiko. Myyjän tarvitsee vain hinnoitella

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA!

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA! Kausi 2018/2019 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Double Trouble Inkeroinen Ami Puh. 050 548 2818 2. IRO Partio Mikko Puh. 050 5481 180 3. KIT Tjäderhane Tuomas Puh. 040 820 2246 4. Major Team Majuri Matias Puh.

Lisätiedot

Vanhempainilta

Vanhempainilta Vanhempainilta 24.4.2017 Agenda O Päättyvän kauden yhteenveto: urheilullinen ja taloudellinen O Kauden päättävä HFT-turnaus Hämeenlinna 7.5. O Kesäkauden harjoittelu O Kauden 2017-18 suunnitelmat O Joukkueen

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. EHTA Rautiainen Sulevi Puh. 0503626897 2. IRO Partio Mikko Puh. 0505481180 3. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 4. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Lehti nro: 3 / 2010. 20 v. Tervehdys Klubilaiset!

Lehti nro: 3 / 2010. 20 v. Tervehdys Klubilaiset! 20 v. Lehti nro: 3 / 2010 25.10.2010 Tervehdys Klubilaiset! Kausi lienee lähes finaalissaan! Päättäjäiset on pidetty ja palkitut palkintonsa saaneet, onneksi olkoon! Erikoispalkintoina jaettiin: Kapteenin

Lisätiedot

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1. Compak Sporting SM Nokian ampumarata 8.-9.6.2013 Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y 1 72 KORTELAINEN MARKO SoA 24 24 20 25 93 23 24 25 25 97 190 2 38 AALTO MARKO NOSA

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6.pidettävälle

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4

Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY POIKIEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Perjantai 22.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 1, 2, 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Kämmenniemi, Amuri, Sampola,

Lisätiedot

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19.

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19. Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R 1 Kokkonen Petri SSG Y 92 96 188 2 Moilanen Pauli OMAS Y55 92 93 185 8 3 Kytömaa Juha SSG Y55 89 96 185 6 4 Hämäläinen Kai SA Y 92 92 184 5 Rajaniemi Vesa OulA

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT

KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT 2014 21.9.2014 Hirviammunta 4+6 laukausta Pitäjänmestari hirvi: Sami Ollikka NUMM. EM 88 pistettä 1. Sami Ollikka NUMM. EM 88 2. Mikko Salonen NUMM. EM 84 3. Sauli Olkkonen MM 81

Lisätiedot

MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki

MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT 14.-15.12.2007 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Työkaluja maalintekoon Mikko Saarinen Ilari Näckel JOHDANTO Jokainen maalintekohetki on erilainen ja ainutlaatuinen (tilanne, tila,

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. MänTS Wallenius Jari Puh. 0406604973 4. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT Kuljun ja Lempoisten liikuntahalleilla pe-su 1.-3.4.2016 Sarjat: Miehet kaksinpeli Miehet nelinpeli Naiset kaksinpeli Miehet C-lk kaksinpeli T/P10 minitennis Kaksinpeli sarja

Lisätiedot

29 Tähkäpää Markku Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei osallistunut 136 Ei osallistunut Tähkäpää Markku LK Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei

29 Tähkäpää Markku Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei osallistunut 136 Ei osallistunut Tähkäpää Markku LK Kärpänen Tähkäpää Markku 174 Ei Sija Sukunimi Etunimi Kerho. kisa. kisa. Kisa. kisa Yhteensä Suominen Sofia HIK Suominen Sofia 09 Ei osallistunut Ei osallistunut 6 6 Immonen Henri LK Tintti Immonen Henri 0 Ei osallistunut 75 Ei osallistunut

Lisätiedot

SALIBANDYTURNAUKSET.com - Urakkatie 7, Kaarina

SALIBANDYTURNAUKSET.com - Urakkatie 7, Kaarina L O H K O A. 1.3. ylempään jatkosarjaan ja 4.6. alempaan jatkosarjaan. Lohkojumbo kesälomalle Team Puksu SB Kaskenkadun Kings Hölistit SBS Young Money Mätärit Vastustajat HC/FC TI 5.6.2018 1810 Team Puksu

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

JOUKKUEKILPAILU. karsinta yhteis- Joukkueen Nimi Osallistujat karsintaerät sijoitus pisteet

JOUKKUEKILPAILU. karsinta yhteis- Joukkueen Nimi Osallistujat karsintaerät sijoitus pisteet ... karsinta yhteis- Joukkueen Nimi Osallistujat karsintaerät sijoitus pisteet Esko Huhtaniemi Maanantai aamu Anna-Leena Kannisto Tauno Laakso Lentäjät Kesport Pudasjärvi MuViKa. Rautaruukin Urheilukalastajat

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

A L K U S A R J A A YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN, JA 6. ALEMPAAN JATKOSARJAAN

A L K U S A R J A A YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN, JA 6. ALEMPAAN JATKOSARJAAN A L K U S A R J A A 1. 2. YLEMPÄÄN JATKOSARJAAN, 3. 4. 5. JA 6. ALEMPAAN JATKOSARJAAN ottelut voitot tasurit tappiot + maalit maalit pisteet HaPan Vastustajat Hölistit Sb Nyco Mätärit SB Saunailta 0 0

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Aitovuoren ampumarata 13. - 19:23:24 25m Olympiapistooli, sarja M 1. Petri Eteläniemi P-HA 96 96 91 283 94 97 92 283 566 2. Ville Leskinen LAS 90 89 83 262 92 90 74 256 5189x 3. Jussi Nylund HlAS 91 91

Lisätiedot

Panelian Raikas. Edustusjoukkue 2012-2013

Panelian Raikas. Edustusjoukkue 2012-2013 Panelian Raikas Edustusjoukkue 2012-2013 www.panelianraikas.seura.info Panelian Raikas pelaa Länsirannikon III-divisioonassa. Miesten III-divisioonan jatkosarjaan osallistuu 14 joukkuetta. Joukkueet ovat

Lisätiedot

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA 2012-2013 Sarjojen pelaamisaikataulu toteutetaan siten, että C-tytöt pelaavat pääsääntöisesti parittomilla viikoilla huomioiden D-tyttöjen turnaukset, jotka pelataan parillisilla

Lisätiedot

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA!

SARJATAULUKKO JA PELAAJAT SIVUN ALIMMAISENA! Kausi 2018/2019 MIEHET 2-DIVISIOONA 1. Double Trouble Inkeroinen Ami Puh. 050 548 2818 2. IRO Partio Mikko Puh. 050 5481 180 3. KIT Tjäderhane Tuomas Puh. 040 820 2246 4. Major Team Majuri Matias Puh.

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

SALIBANDYTURNAUKSET.com - Urakkatie 7, Kaarina

SALIBANDYTURNAUKSET.com - Urakkatie 7, Kaarina L O H K O A. 1.-. ylempään jatkosarjaan ja 4.-6. alempaan jatkosarjaan. Lohkojumbo kesälomalle Kaskenkadun Kings HC/FC Team Puksu SB Hölistit SBS Young Money 6 4 2 0 6-14 10 6 4 2 0 28-20 10 6 4 2 0 2-18

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot

LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE

LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE 1. Ottelun aikana saa blokata eli estää muita pelaajia asettumalla koripallon tapaan scriiniin. 2. Puolustava joukkue saa syötönkatkon ja palauttaa pallon 4 jaardin päähän

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT

INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT INDOOR-HOCKEY 2017/2018 SARJAT PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U15 SM 6. U12 Hokkiliiga 8. Ikämiesten SM Miesten SM-sarja Joukkueet valitaan sarjaan hakemusten

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit ry 21.02.2010 IMATRAN KETTERÄ D-96 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2009-2010. 1. Kausi 2009-2010. 1.1.

Imatran Ketterä Juniorit ry 21.02.2010 IMATRAN KETTERÄ D-96 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2009-2010. 1. Kausi 2009-2010. 1.1. IMATRAN KETTERÄ D-96 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2009-2010 1. Kausi 2009-2010 1.1. Sarjat Kaudella 2009-2010 joukkue osallistuu D1 AAA ylialuesarjaan, ylemmässä alkusarjassa sekä kevätkaudella pelattavaan

Lisätiedot