Hyvän Olon eväät Alakoululaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävän ravitsemuskasvatusmallin kehittäminen ja vaikuttavuuden arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvän Olon eväät Alakoululaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävän ravitsemuskasvatusmallin kehittäminen ja vaikuttavuuden arviointi"

Transkriptio

1 1 Liikkumisesta kansalaistaito ohjelman loppuraportti Hyvän Olon eväät Alakoululaisten kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävän ravitsemuskasvatusmallin kehittäminen ja vaikuttavuuden arviointi TAUSTAA Lasten ja nuorten ruokailutottumusten perusta luodaan lapsuudessa (1). Sekä koulu- että kotiympäristöllä on tässä keskeinen merkitys. Koululla on lakisääteinen velvoite kokonaisvaltaisen opetussuunnitelmatyön avulla kehittää oppilaiden ja koko kouluyhteisön terveyttä (2,3). Koulu on kustannustehokas terveyden edistämisen areena, joka tavoittaa suuren määrän lapsia ja nuoria heidän sosioekonomisesta tai muusta taustastaan riippumatta. Kouluympäristössä onkin toteutettu useita oppilaiden terveyden edistämiseen tähtääviä interventioita (4). Näiden interventioiden tulokset ovat jääneet kuitenkin toistaiseksi vähäisiksi. Yhtenä syynä tähän pidetään sitä, että lasten ja nuorten vanhempia ei ole osallistettu interventioiden toteutukseen riittävästi (5). Myös hankkeiden projektiluontoisuutta ja teoreettisen terveyden edistämisen viitekehityksen puuttumista pidetään useiden toteutettujen hankkeiden heikkoutena (4). Myös hankkeiden usein tietoperustainen lähestymistapa on osoittautunut tehottomaksi. Lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi koulujen ravitsemuskasvatus kaipaakin uudenlaisia, nykyaikaan soveltuvia, terveyden edistämisen teorioihin pohjautuvia, lapsia puhuttelevia menetelmiä. Ravitsemuskasvatuksessa tulisi myös huomioida hyvinvointi kokonaisvaltaisesti, sillä myös psyykkisillä tekijöillä, kuten itsetunnolla, on merkitystä ruokailutottumusten kannalta (6). Tärkeää on myös yhtenäistää koulujen ravitsemuskasvatusta etenkin alakouluissa, joissa sitä ei käsitellä omana aihepiirinään, vaan ravitsemuskasvatus nivoutuu eri oppiaineisiin ja asioiden käsittely riippuu usein opettajan omasta kiinnostuksesta ja tietotasosta. Koulun ohella myös kodilla on merkittävä vaikutus lasten ja nuorten ruokailutottumusten kehittymisessä. Koulun ravitsemuskasvatuksen tulisikin koskettaa ja osallistaa myös lasten vanhempia. Myös opetusalan ammattijärjestö OAJ:n (7) mukaan vanhempien mahdollisuuksia osallistua koulun toimintaan tulisi laajentaa. Viime vuosina on kehitetty uusia innovatiivisia terveyden edistämisen lähestymistapoja, kuten Terveyttä Kaiken Kokoisena -lähestymistapa (8-12), ecsatterin syömisen taito malli (ecsatter Eating Competence model) (13) ja Sapere-menetelmää hyödyntävä Makukoulu (14), jotka tarjoavat uusia

2 2 mahdollisuuksia myös kouluissa annettavaan ravitsemuskasvatukseen. Menetelmiä ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia ei ole kuitenkaan vielä juurikaan hyödynnetty suomalaisissa kouluissa annettavassa ravitsemuskasvatuksessa. Terveyttä Kaiken Kokoisena -lähestymistapa Terveyttä Kaiken Kokoisena lähestymistapa tähtää terveyttä ja hyvinvointia edistäviin käyttäytymismuutoksiin edistämällä erityisesti kehotyytyväisyyttä painosta riippumatta sekä elimistön tarpeista lähtevää syömisen hallintaa (ns. intuitiivinen syöminen) (8-12). Lähestymistapa keskittyy tunne-elämän tasapainoisuuteen sekä fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin ilman tietyn ideaalisen painon saavuttamista. Lähestymistapa opettaa hyväksymään ja kunnioittamaan kehon koon ja muotojen erilaisuutta. Ruokailussa korostetaan mielihyvää syödä hyvin, kannustaen seuraamaan kehon sisäisiä viestejä, kuten nälän ja kylläisyyden tuntemuksia. Liikkumiseen kannustetaan liikunnan itsensä tuottaman mielihyvän vuoksi. Terveyttä Kaiken Kokoisena -lähestymistapaan perustuvaa ohjausta on hyödynnetty aiemmin muutamissa ulkomaisissa kouluympäristössä toteutetuissa hankkeissa, joissa sen on todettu edistävän hyvinvointia tukevien ruokailutottumusten sekä positiivisen kehonkuvan kehittymistä (9, 15, 16). Näiden muutosten on todettu olevan myös pysyvämpiä kuin perinteisessä painon laskua korostavassa ohjauksessa (9, 17). Lähestymistapaan pohjautuva ohjaus voi myös vähentää riskiä sairastua syömishäiriöihin. Syömisen taito -malli Syömisen taito -malli (ecsatter eating Competence model) (13, 18) pohjautuu Terveyttä Kaiken Kokoisena -lähestymistapaan. Siinä huomiota kiinnitetään erityisesti syömiseen liittyviin asenteisiin, kehon viestien kuuntelemiseen ja kunnioittamiseen, ruoan hyväksyttävyyteen sekä ateriarytmiin ja ruokailutilanteisiin. Menetelmän tavoitteena on edistää myönteistä ja joustavaa asennetta syömistä kohtaan, johon kuuluu keskeisesti myös ruokailo ja nautinto. Syömisen taito - mallissa korostuu myös vanhempien ruokapystyvyys: perheen yhteisen aterioinnin merkitys, vanhempien kyky ja voimavarat maistuvien ja ravitsemuksellisesti täyspainoisten aterioiden valmistajana sekä miellyttävän ruokailuilmapiirin mahdollistajana. Ruokailun säännöllisyys ja riittävän ajan varaaminen ruokailuun lisäävät syömisen sisäistä säätelyä, mikä edistää syömistä nälän ja kylläisyyden tuntemusten mukaan. Hyvän syömisen taidon on todettu olevan yhteydessä hyvinvointia edistävään syömiskäyttäytymiseen (19-21). Makukoulu Makukoulu perustuu humanistiseen oppimiskäsitykseen ja sen juuret ovat peräisin 1970-luvun puolivälin Ranskasta (14). Menetelmässä ruokaan tutustutaan kaikkien aistien avulla: ruokaa katsellaan, tunnustellaan, haistellaan, kuunnellaan ja maistellaan. Ruoan aistittavia ominaisuuksia: ulkonäköä, makua, hajua ja tuntoa kuvaillaan ja ruoasta keskustellaan. Ruoan aistittavat ominaisuudet ovat yksilöllisiä eikä niistä mitään pidetä väärinä. Näin menetelmä tarjoaa jokaiselle onnistumisen kokemuksia. Lasten makumieltymykset perustuvat pitkälti juuri ruoan aistittaviin ominaisuuksiin ja tämän vuoksi makukoulua on pidetty hyvänä ravitsemuskasvatusmenetelmänä

3 3 (22). Sen käytön on todettu olevan myös vaikuttavaa: menetelmän käytön myötä kouluikäisten lasten uteliaisuus ja myönteinen kiinnostus ruokaa kohtaan kasvaa, lasten valmius kokeilla uusia ruokia lisääntyy ja lapset kokevat oppimisen iloa ja innostusta (22-25). Lisääntynyt kasvisten, hedelmien ja marjojen syöminen, vähentynyt ennakkoluulo maistaa lapsille ennestään vieraita ruokia sekä kiinnostuksen herääminen ruuan valmistukseen ja ruokailuun monipuolistaa lasten ruokavaliota, mikä voi edistää lihavuuden ehkäisyä. Menetelmää on viime vuosina sovellettu useissa eri hankkeissa eri-ikäisillä lapsilla ja nuorilla (26-28). Makukoulun etuina nähdään erityisesti sen käytännönläheisyys, joustavuus, taloudellisuus ja sovellettavuus (28). TAVOITE Liikkumisesta kansalaistaito ohjelman ravitsemusosuuden päämääränä on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti hyvinvoiva, itseään ja toisia arvostava, hyvinvoinnistaan kiinnostunut koululainen. Tämä luo vahvan perustan hyvinvoivalle aikuisuudelle sekä vähentää ylipainon, syömishäiriöiden ja muiden ravitsemukseen liittyvien ongelmien kehittymistä. Päämäärän saavuttamiseksi ohjelmassa kehitettiin alakoulujen ravitsemuskasvatukseen soveltuva ravitsemuskasvatusmalli, jonka avulla pyritään innostamaan, tukemaan ja osallistamaan lapsia ja heidän perheitään oman hyvinvointinsa edistämiseen sekä itseä ja toisia arvostavaan elämäntapaan. MENETELMÄT Hyvän Olon Eväät ravitsemuskasvatusmallin kehitys Ohjelmassa kehitettiin Hyvän Olon Eväät -ravitsemuskasvatusmalli koulun ja kodin ravitsemuskasvatuksen tukemiseksi. Malli hyödyntää Terveyttä Kaiken Kokoisena lähestymistapaa, syömisen taito mallia ja makukoulua ja sen kehittämisessä on käytetty tukena terveyden edistämisen teoreettisina viitekehyksinä itsemääräämisteoriaa (29-34), Bronfenbrennenin bioekologista mallia (35) ja Preceed-proceed-mallia (36, 37). Alakouluille kehitetty Hyvän Olon Eväät ravitsemuskasvatusmalli sisältää eri oppiaineisiin integroituvia terveen itsetunnon ja positiivisen kehonkuvan kehittymiseen sekä hyvinvointia edistävien ruokailutottumusten omaksumiseen kannustavia harjoituksia. Mallin tueksi on kehitetty ohjaus-, tuki- ja tehtävämateriaalia opettajille ja oppilaille. Materiaali sijoitetaan Liikkumisesta kansalaistaito hankkeen www-sivuille ( josta se on vapaasti kaikkien saatavissa. Mallin kehittäminen on tehty yhteistyössä opettajien, oppilaiden sekä kasvatuksen ja ravitsemuksen asiantuntijoiden kanssa. Alakouluille suunnattu ravitsemuskasvatusmalli

4 4 esitestattiin keväällä 2012 kahdella alakoululla Sotkamossa, jossa sen käyttöön osallistui kaksi opettajaa luokkineen (n. 40 oppilasta). Lukuvuonna mallin käyttö kohdennettiin 5- ja 6- luokan oppilaille. Mallin käyttöön osallistui 14 opettajaa ja 192 oppilasta kuudelta Sotkamon alakoululta. Mallin toteutukseen mukaan lähteville opettajille järjestettiin koulutusta ennen mallin käyttöön ottamista kouluilla. Tämä mallin ensimmäinen versio sisälsi 11 harjoituskertaa, jotka rakentuivat kolmesta pääteemasta. Harjoituksista kolme käsitteli minäkuvaa, perimän vaikutusta ominaisuuksiimme sekä ympäristön vaikutusta minä- ja kehonkuvan muodostumiseen. Neljä harjoitusta käsitteli ruokavalion koostamista keskittyen erityisesti säännöllisen ateriarytmin merkitykseen, kehon viestien kuuntelemiseen ja kunnioittamiseen sekä kasvisten käytön lisäämiseen. Lopuissa neljässä harjoituksessa tutustuttiin ruokaan kaikkien aistien avulla hyödyntäen Makukoulua. Lukuvuonna ravitsemuskasvatusmallin käytöstä saadun kokemuksen perusteella mallia edelleen kehitettiin ja lukuvuonna Hyvän Olon Eväät -ravitsemuskasvatusmallin edelleen kehitetty versio kohdennettiin 4- ja 5-luokan oppilaille. Malli sisälsi kahdeksan harjoituskertaa. Mallin toteutukseen mukaan lähteville opettajille järjestettiin koulutusta ennen mallin käyttöön ottamista kouluilla. Mallin toteutukseen osallistui 36 opettajaa ja n. 600 oppilasta kymmeneltä alakoululta Kajaanista, Kuhmosta ja Sotkamosta. Kouluille kehitetyn ravitsemuskasvatusmallin tueksi kehitettiin toimia kotien ravitsemuskasvatukseen. Kehitystyötä varten koottiin Sotkamossa koululaisten vanhemmista ideariihi. Kymmenen alakoululaisen vanhemman muodostama ideariihi kokoontui kevään 2013 aikana neljä kertaa. Tapaamiskerroilla pohdittiin koululaisten ravitsemuskasvatusta sekä tarvittavia toimenpiteitä Preceed-Proceed-mallin mukaisesti etenemällä sosiaalisen, epidemiologisen, käyttäytymisen ja ympäristön, kasvatuksellisen ja hallinnollisen arvioinnin kautta varsinaiseen toteutukseen. Vanhempien ideariihessä esittämien, arjen tarpeista kumpuavien toiveiden pohjalta kehitettiin vanhemmille ja koululaisille suunnattu aineisto, joka esitestattiin ideariihen osallistuneiden vanhempien, Sotkamon Pohjois-Tipaksen 4.- ja 5.-luokkien oppilaiden ja heidän vanhempiensa sekä hankkeen ulkopuolella olevien vanhempien keskuudessa. Palautetta kehitetystä materiaalista antoi yhteensä 20 vanhempaa ja seitsemän 4-5 luokan oppilasta. Hyvän Olon Eväät ravitsemuskasvatusmallin toimivuuden ja vaikuttavuuden arviointi Ravitsemuskasvatusmallin toimivuutta koulun arjessa arvioitiin oppilailta ja opettajilta kerätyn kirjallisen palautteen muodossa. Ravitsemuskasvatusmallin vaikuttavuutta oppilaiden ruokailutottumuksiin selvitettiin hyödyntämällä hankkeen puitteissa toteutettuja kyselytutkimuksia (kts. raportti: Ravitsemustutkimus). Lukuvuonna Sotkamossa käytössä olleen mallin vertailukouluina toimi kaksi alakoulua Kajaanista (n. 140 oppilasta). Lukuvuoden vaikuttavuuden arvioinnissa vertailukouluina toimi yksi koulu Kajaanista ja neljä koulua Kainuun lähikunnista (Ristijärvi, Paltamo ja Iisalmi), yhteensä n. 200 oppilasta.

5 5 Lukuvuonna vaikuttavuutta arvioitiin vertaamalla keväällä 2012 saatuja kyselyvastauksia kevään 2013 kyselyvastauksiin. Lukuvuonna vaikuttavuutta arvioitiin vertaamalla syksyn 2013 kyselyvastuksia kevään 2014 kyselyvastauksiin. Tilastollinen analysointi tehtiin SPSS:llä. Vanhemmille suunnatua aineistoa arvioitiin keräämällä kirjallista palautetta ideointiin osallistuneilta vanhemmilla, ideoinnin ulkopuolisilta vanhemmilta sekä yhden sotkamolaisen alakoululuokan oppilailta ja heidän vanhemmiltaan. Hankkeen toteutuksesta vastaavat tahot Hankkeessa kehitetyn ravitsemuskasvatusmallin ja siihen liittyvän ohjaus-, tuki- ja tehtävämateriaalin suunnittelusta ja kehittämisestä on vastannut Itä-Suomen yliopiston Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö. Hanketta on johtanut yliopistonlehtori, kliinisen ravitsemustieteen dosentti Leila Karhunen Itä-Suomen yliopistosta ja työryhmään kuuluvat laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM Tanja Tilles-Tirkkonen, akatemiaprofessori Kaisa Poutanen, yliopistonlehtori, FT Outi Nuutinen, ja yliopistonlehtori, terveyspsykologian dosentti Sanna Sinikallio sekä ravitsemustieteen opiskelijat Marika Köngäs ja Iina Törnqvist. TULOKSET Kouluille kehitetyn Hyvän Olon Eväät ravitsemuskasvatusmallin toimivuus opettajien ja oppilaiden palaute Lukuvuosi Lukuvuonna mallin palautekyselyyn vastasivat kaikki mallin toteutuksessa mukana olleet ja 6. luokan opettajaa. He raportoivat toteuttaneensa lukuvuoden aikana kaikki mallin sisältämät harjoitukset. Saadun palautteen perustelleella Hyvän Olon Eväät ravitsemuskasvatusmalli toimi koulun arjessa hyvin. Kaikki mallin toteuttamisessa mukana olleet opettajat aikoivat toteuttaa malliin sisältyviä harjoituksia myös jatkossa. Mallin harjoitusten arveltiin soveltuvan paremmin 5. kuin 6. luokan oppilaille. Lukuvuonna oppilaista 147 (77 %) vastasi ravitsemuskasvatusmallin palautekyselyyn. Heistä 82 % piti malliin sisältyviä harjoituksia mukavina, 64 % kertoi oppineensa niistä jotain uutta ja 31 % muuttaneensa ruokavaliotaan tai syömiskäyttäytymistään harjoitusten tekemisen myötä. Lukuvuosi Lukuvuonna opettajaa mallin toteutuksessa mukana olevista 36 opettajasta vastasi

6 6 palautekyselyyn. Vajaa puolet kyselyyn vastanneista opettajista (9 opettajaa) luokkineen oli toteuttanut kaikki mallin sisältämät harjoitukset. Useimmilta oli jäänyt tekemättä Makukoulua hyödyntävät harjoitukset. Harjoitusten toteuttamisen esteeksi raportoitiin kiire ja se, ettei harjoitus sopinut muuhun opetukseen. Suurin osa (84-95 %) opettajista koki harjoitusten kuitenkin toimivan koulun arjessa ja kaikki heistä aikoivat toteuttaa harjoituksia myös jatkossa. Lukuvuonna neljännen luokan oppilaista 183 (n. 66 %) ja viidennen luokan oppilaista 179 (n. 79 %) vastasi palautekyselyyn. Heistä 68-81% piti mallin harjoituksia mukavina tai melko mukavina ja 34-57% kertoi oppineensa niistä jotain uutta. Oppilaista 22-34% raportoi muuttaneensa ruokailutottumuksiaan ja 20-21% suhtautumistaan itseään tai muita kohtaan. Kouluille kehitetyn Hyvän Olon Eväät ravitsemuskasvatusmallin vaikuttavuus kyselyjen kertomaa Lukuvuosi Lukuvuonna Sotkamon alakouluissa käytössä olleen Hyvän Olon Eväät - ravitsemuskasvatusmallin todettiin vaikuttaneen edullisesti 5. luokan oppilaiden ruokailutottumuksiin (kts. raportti: Ravitsemustutkimus, liite 2). Kuudennen luokan oppilaiden ruokailutottumuksiin sillä ei sen sijaan ollut erityistä vaikutusta. Vaikuttavuuden arvioitiin osallistuvien 5- luokkalaisten oppilaiden määrä on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1. Hyvän Olon Eväät ravitsemuskasvatusmallin vaikuttavuuden arvioinnissa mukana olevat 5. luokka-asteen oppilaat. 5-luokka Sotkamo (ravitsemuskasvatusmallikoulut) Kajaani (vertailukoulut) N Tyttö 54% 52% 53% 53% Poika 46% 48% 47% 47% Tulosten mukaan Sotkamossa 5. luokan oppilaiden ateriarytmi säännöllistyi kevään 2012 ja 2013 mittausten välillä. Tutkimuksessa havaittiin myös aamupalan syömisen lisääntyneen koulupäivinä (p=0.034) (kuva 1) ja välipalojen käyttötiheyden siirtyneen napostelutyylisestä syömisestä suositellun 1-2 välipalan päivittäiseen syömiseen (p=0.033) (kuva 2). Vertailuryhmänä olleiden kajaanilaisten 5. luokkalaisten ateriarytmissä ei havaittu muutosta.

7 * Aamupala Lounas Välipala Päivällinen Iltapala Sotkamo 2012 Sotkamo 2013 Kajaani 2012 Kajaani 2013 Kuva 1. Sotkamolaisten (ravitsemuskasvatusmallikoulut) ja kajaanilaisten (vertailukoulut) 5. luokan oppilaiden ateriarytmi ja siinä vuosien 2012 ja 2013 välillä tapahtuneet muutokset. (% oppilaista, jotka syövät päivittäin ko. aterian; *p=0.034) välipalaa tai enemmän 1-2 välipalaa Ei välipaloja päivittäin Sotkamo 2012 Sotkamo 2013 Kajaani 2012 Kajaani 2013 Kuva 2. Sotkamolaisten (ravitsemuskasvatusmallikoulut) ja kajaanilaisten (vertailukoulut) 5. luokan oppilaiden välipalojen käyttötiheys ja siinä vuosien 2012 ja 2013 välillä tapahtuneet muutokset. (% oppilaista, jotka syövät päivittäin, p=0.033) Viidesluokkalaisten välipalojen laadussa tapahtui edullinen muutos vuosien 2012 ja 2013 mittausten välillä (kuva 3). Makeisten (p=0.016), jäätelön (p=0.032) sekä energia- ja virvoitusjuomien (p=0.001) käytön todettiin vähentyneen ja kasvisten (p=0.043) käytön lisääntyneen välipalana. Kajaanissa mehun (p=0.025) ja leivän kulutus lisääntyivät (p=0.028).

8 ** Sotkamo 2012 Sotkamo 2013 Kajaani 2012 Kajaani Kuva 3. Sotkamolaisten (ravitsemuskasvatusmallikoulut) ja kajaanilaisten (vertailukoulut) 5. luokan oppilaiden välipalojen laatu ja siinä vuosien 2012 ja 2013 välillä tapahtuneet muutokset. (% oppilaista, jotka käyttävät välipalana, *p<0.05, **p<0.01) Vuosien 2012 ja 2013 välillä kasvisten käytön todettiin lisääntyneen koululounaalla sotkamolaisilla 5. luokkien oppilailla (p<0.001) ja vähentyneen kajaanilaisilla 5. luokan oppilailla (p=0.048) (kuva 4) Pääruoka Salaatti Leipä Maito/piimä Kuva 4. Sotkamolaisten (ravitsemuskasvatusmallikoulut) ja kajaanilaisten (vertailukoulut) 5. luokan oppilaiden koululounaalla päivittäin mukana olevat aterian osat ja niissä vuosien 2012 ja 2013 välillä tapahtuneet muutokset. (% oppilaista) Lukuvuosi Lukuvuonna Kajaanissa, Sotkamossa ja Kuhmossa toteutetun ravitsemuskasvatusmallin jälkeen tehtyjen kyselytulosten mukaan koululaisten syömisen taitoa heijastavat asenteet ruokaan ja syömiseen hieman paranivat sekä neljännen että viidennen luokan oppilailla. Muita tilastollisesti merkitseviä muutoksia ei havaittu, mihin on voinut toisaalta vaikuttaa malliin Sotkamo 2012 Sotkamo 2013 Kajaani 2012 Kajaani 2013

9 9 kuuluneiden harjoitusten kokonaisuutena vaillinainen toteutuminen. Vertailukoulujen oppilaiden syömiskäyttäytymisessä ei havaittu muutoksia. Vanhemmille kehitetyt toimenpiteet Vanhempien ideariihen pohjalta kehitettiin vanhemmille sekä oppilaille aineistoa innostamaan sekä helpottamaan hyvinvointia edistävien ruokailutottumusten toteutumista arjessa. Ideariihessä mukana olevat vanhemmat kokivat suurimmaksi haasteeksi arjessa kiireen ja toivoivat käyttöönsä vihkoa, jossa tiedollisen asian lisäksi olisi helppoja, hyvinvointia tukevia ruokaohjeita sekä vinkkejä ruoanvalmistukseen ja elintarvikevalintoihin. Ideariihen pohjalta kehitettiin sekä vanhemmille että koululaisille aineistot (Hyvän Olon Eväät Maistuvia aterioita perheen yhteisiin ruokahetkiin ja Hyvän Olon Eväät Kotona ja kaverin kanssa kokaten), jotka sisältävät tietoa hyvinvointia edistävistä ruokailutottumuksista sekä maittavia, edullisia ja ravitsemussuositusten mukaisia ohjeita ruoanvalmistukseen. Vanhempien vihkossa on lisäksi käytännön vinkkejä ruoanvalmistuksen helpottamiseksi arjessa. Lasten aineiston ruokaohjeissa hyödynnetään Makukoulua. Kehitettyä aineistoa esitestattiin ryhmällä sotkamolaisia vanhempia ja lapsia. Esitestauksen jälkeen materiaalia edelleen kehitettiin, minkä jälkeen se vielä testattiin kohderyhmää vastaavalla ryhmällä. Testauksista saadun palautteen pohjalta aineisto kehitettiin lopulliseen muotoonsa. Aineisto sijoitetaan Liikkumisesta kansalaistaito hankkeen www-sivuille ( josta se on vapaasti kaikkien saatavissa. JOHTOPÄÄTÖKSET JA TOIMENPIDESUOSITUKSET Hankkeessa kehitettiin koulun ravitsemuskasvatuksen tueksi uudenlainen, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen tähtäävä ravitsemuskasvatusmalli. Mallilla nähtiin jo hankkeen toimintaaikana myönteisiä vaikutuksia; malli vaikutti edullisesti mm. koululaisten ateriarytmiin ja kasvisten käyttöön sekä syömiseen liittyviin asenteisiin. Hanke osoitti näin, että kouluympäristössä toteutetut toimenpiteet voivat olla siten vaikuttavia koululaisten hyvinvoinnin edistämisessä. Hyvän Olon Eväät -ravitsemuskasvatusmallin harjoitukset koettiin toimivina ja opettajat olivat halukkaita toteuttamaan niitä jatkossakin. Mallin käytännön toteuttamisen esteenä pidettiin kuitenkin kiirettä ja harjoitusten muuhun opetukseen sovittamisen vaikeutta. Harjoitusten sovittaminen luontevaksi osaksi koulun toimintaa kaipaa siten jatkossa vielä kehittämistä. Vain siten on mahdollista saavuttaa pysyviä tuloksia. Tässä esimerkiksi kunkin koulun yhteisesti sovittu linja harjoitusten käytännön toteuttamisesta ja ajankohdasta voisi olla avuksi. Myös ravitsemuskasvatusmallin sisällyttäminen osaksi koulujen opetussuunnitelmaa olennaisesti edistäisi sen käytännön toteutusta koulun normaalissa arjessa. Mallia olisi tärkeä myös tulevaisuudessa kehittää siten, että siitä voisi muodostua yhtenäinen koko ala- ja yläkoulun kattava jatkumo.

10 10 LÄHTEET 1. Mikkilä V, Räsänen L, Raitakari OT ym. Consistent dietary patterns identified from childhood to adulthood: the cardiovascular risk in Young Finns Study. B J Nutr. 2005;93: Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Kouluruokasuositus. Savion kirjapaino Oy School Health Care Opas kouluterveydenhuollolle, peruskouluille ja kunnille (guide Book for School Health Care, Comprehensive Schools and Local Authorities) Stakes 51, oppaita, Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi. 4. Lister-Sharp D, Chapman S, Stewart-Brown S. Sowden A Health promoting schools and health promotion in schools: two systematic reviews. Health Technology Assessment 1999; 3(22): Brown T, Summerbell C. Systematic review of school-based interventions that focus on changing dietary intake and physical activity levels to prevent childhood obesity: an update to the obesity guidance produced by the National Institute for Health and Clinical Excellence. Obes Rev 2009; 10: Tilles-Tirkkonen T, Nuutinen O, Suominen S, Liukkonen J, Poutanen K, Karhunen K. Eating patterns, self-esteem, and sense of coherence as determinants of eating competence in adolescents. Lähetetty kansainväliseen tieteelliseen julkaisusarjaan arvioitavaksi. 7. Opetusalan ammattijärjestö OAJ. Kodin ja koulun yhteistyö kuuluu opettajan ammattietiikkaan. Saatavilla: 8. Bacon L, Stern JS, Van Loan MD, Keim NL. Size Acceptance and Intuitive Eating Improve Health for Obese, Female chronic Dieters. J Am Diet Assoc. 2005;105: Bacon L, Aphramor L. Weight Science: Evaluating the Evidence for a Paradigm Shift. Nutr J. 2011;10: Mathieu J. What Should You Know About Mindful and Intuitive Eating? J Am Diet Assoc. 2009; 109: Bacon L. Health at Every Size The Suprising Truht About Your Weight Dallas, TX:BenBella Books. 12. Kater KJ, Rohwer J, Londre K. Evaluation of an upper Elementary School Program to Prevent Body Image, Eating and Weight Concerns. J Sch Health. 2002;72: Satter EM. Eating competence: Definition and evidence for the Satter eating competence model. J Nutr Educ Behav. 2007;39(5): Mustonen S, Tuorila H. Makukoulu - Makuoppituntien soveltaminen Toimintakäsikirja opettajille ja kouluttajille. Sitra 3/2008. Helsinki Smolak L, Levine MP, Shermer F. A controlled evaluation of an elementary school primary prevention program for eating problems. J Psychosom Res. 1998;44: Smolak L, Levine MP. A two year follow-up a primary prevention program for negative body image and unhealthy weight regulation. Eat Disord: J Treatment Prev. 2001;20:75-90

11 17. Shelley K, O Hara L, Gregg J. The impact on teachers of designing and implementing a Health at Every Size curriculum unit. Asia-Pacific Journal of Health, Sport and Physical Education. 2010;1: Lohse B, Satter E, Horacek T, Gebreselassie T. Oakland MJ. Measuring eating competence: Psychometric properties and validity of the ecsatter inventory. J Nutr Educ Behav. 2007;39(5): Lohse B, Psota T, Estruch R et al. Eating competence of elderly Spanish adults is associated with a healthy diet and a favorable cardiovascular disease risk profile. J Nutr. 2010;140(7): Lohse B, Bailey R, Krall J, Wall D, Mitchell DC. Diet quality is related to eating competence in cross-sectional sample of low-income females in Pennsylvania. Appetite. 2012;58(2): Krall JS, Lohse B. Validation of a measure of the Satter eating competence model with low income females. Int J Behav Nutr Phys Act. 2011;7: Mustonen S, Tuorila H. Sensory education decreases food neophobia score and encourages trying unfamiliar foods in 8 12-year-old children. Food Quality and Preference 2010;21: Jonsson IM, Ekström MP, Gustafsson IB. Appetizing learning in Swedish comprehensive schools: an attempt to employ food and tasting a new form of experimental education. International Journal of Consumer Studies 2005;29: Reverdy C, Chesnel F, Schlich P ym. Effect of sensory education on willingness to taste novel food in children. Appetite 2008;51: Reverdy C, Schlich P, Köster EP, Ginon E, Lange C. Effect of sensory education on food preferences in children. Food Qual Prefer 2010;21: Koistinen A, Ruhanen L. Sapere - Aistien avulla ruokamaailmaan. Sapere-menetelmä päivähoidon ravitsemus- ja ruokakasvatuksen tukena Garam M, Garam S, Keso T, Kiviluoto T, Koivisto P, Kujala J, Laivisto E, Lappalainen R, Lehtisalo J, Rauramo U, Sandström A, Solala K, Toivonen T, Pitkänen P. Makukoulu. Kirjassa: Keso T, Lehtisalo J, Garam S. toim. Järkipalaa-käsikirja. Leipätiedotus. Sitra 12/2008. s Antila E, Kurunmäki S. Makukoulun levittäminen varhaiskasvatukseen-päiväkoteihin ja alakoulujen perusopetukseen. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra Deci EL, Ryan RM. Intrinsic motivation and self-determination in human behavior. New York, NY: Plenum Press; Ryan RM, Deci EL. Self-determination theory and the facilitation of intrinsic motivation, social development, and well-being. Am Psychol 2000;55: Contento IR, Koch PA, Lee H, Calabrese-Barton A. Adolescent demosterate improvement in Obesity Risk Behaviour after Completion of Choice, Control and Change, a curriculum Addressing Personal Agency and autonomous motivation. J Am Diet Assoc 2010;2: Webber KH, Tate DE, Ward DS, Bowling Jm. Motivation and its relationship to adherence to self-monitoring and weight loss intervention. J Nutr Educ Behav. 2010;42:

12 33. Deforche B, Haerens L, de Bourdeaudhuij L. How to make overweight children exercise and follow the recommendations. Int J Ped Obes 2011;6: Deci EL, Ryan RM. What and Why of goal pursuits: Human needs and self-determination of behavior. Psychol Inquir 2000;11: Savola, E. & Koskinen-Ollonqvist, P. Terveyden edistäminen esimerkein. Käsitteitä ja selityksiä. Terveyden edistämisen keskus ry, julkaisuja 3, Green, L.W. & Kreuter, M.W Health Promotion Planning. An Educational and Ecological Approach. 3. painos. Mayfield Publishing Company, Mountain View. 37. Liimatainen, L., Ryttyläinen, K. & Mäkitalo, M Esimerkki Precede-Proceed-mallin soveltamisesta: nuorten terveyden edistäminen kouluyhteisössä. Teoksessa Pietilä, A-M. (toim.). Terveyden edistäminen. Teorioista toimintaan. Helsinki:WSOYpro Oy,

(5). Yläkoululaisten on todettukin saavan

(5). Yläkoululaisten on todettukin saavan 1 Liikkumisesta kansalaistaito hankkeen loppuraportti Ravitsemustutkimus TAUSTA Ruokailutottumuksilla on keskeinen merkitys terveyteen ja hyvinvointiin. Säännöllinen ateriarytmi luo hyvinvointia edistävien

Lisätiedot

TIEDOSTA TAIDOKSI Makukoulu - lapsilähtöinen ruokakasvatusmenetelmä

TIEDOSTA TAIDOKSI Makukoulu - lapsilähtöinen ruokakasvatusmenetelmä TIEDOSTA TAIDOKSI Makukoulu - lapsilähtöinen ruokakasvatusmenetelmä Hanne Penttinen Sotkamo 11.12.2012 Kouluikäisen ravitsemus Monipuolista ruokaa jaksamiseen, kasvuun ja kehitykseen Säännöllinen ateriarytmi

Lisätiedot

Ruoasta iloa ja terveyttä lapsille SAPERE menetelmä ruokakasvatuksen työkaluna

Ruoasta iloa ja terveyttä lapsille SAPERE menetelmä ruokakasvatuksen työkaluna Ruoasta iloa ja terveyttä lapsille SAPERE menetelmä ruokakasvatuksen työkaluna Arja Lyytikäinen Ravitsemuskoordinaattori/Sapere hankkeen johtaja arja.lyytikainen@ksshp.fi Keski Suomen sairaanhoitopiiri/

Lisätiedot

KOULURUOKA TUTUKSI. Loppuraportti

KOULURUOKA TUTUKSI. Loppuraportti KOULURUOKA TUTUKSI LASTEN JA NUORTEN VANHEMMILLE v. 2009 2010 Tiina Tamiola, asiakkuuspäällikkö Susanna Järvinen, asiakkuuspäällikkö Sisällysluettelo 1 Tausta...1 2 Projektin tavoitteet...2 3 Toimet ja

Lisätiedot

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä

Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Lapsen ruokailo ja ruokaoppiminen yhteinen vastuumme lasten laadukkaasta ruuasta ja ruokasivistyksestä Seija Lintukangas FT Edutaru Oy Jyväskylä 4.9.2012 Ruokailu iloa, oppimista, kasvatusta ja sivistystä

Lisätiedot

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena

Terveydenhoitajat opettajien työn tukena Terveydenhoitajat opettajien työn tukena Turun Yliopisto, Hoitotieteen laitos Pihla Markkanen, TtM, TtT-opiskelija Terveydenhoitajapäivät 6.2.2015 Esityksen sisältö Taustaa Tutkimuksen (pro gradu työn)

Lisätiedot

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa 2009 2010 Loppuraportti Kerhokeskus Erityissuunnittelija Merike Kesler Sisällys: * Hankkeen tausta ja tavoitteet * Tuotettu materiaali * Muu toiminta

Lisätiedot

Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu?

Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu? Mitä nuorten elämänhallintaan kuuluu? Nuoret, päihteet ja elämänhallinta Päihdetiedotusseminaari 3.6.2014 Suunnittelija, psykologi Elina Marttinen elina.marttinen@nyyti.fi Agenda 1. Mitä nuoruuteen kuuluu?

Lisätiedot

Tietoisuustaidot uusi keino hyvinvoinnin ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi

Tietoisuustaidot uusi keino hyvinvoinnin ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi Tietoisuustaidot uusi keino hyvinvoinnin ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseksi Kangasniemi Anu 1,2,3 1 LIKES - tutkimuskeskus, Jyväskylä ; 2 Lääkärikeskus Dextra, Jyväskylä; 3 Liikunta- ja hyvinvointiakatemia

Lisätiedot

LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE

LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE 2012 2015 LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS 25 OP (TUNNISTE 61640) Biämnesstudier i fysisk fostrans didaktik

Lisätiedot

Tanja Tilles-Tirkkonen Kouluikäisten lasten ja nuorten ruokailutottumukset ja niiden tasapainoisuuteen vaikuttaminen

Tanja Tilles-Tirkkonen Kouluikäisten lasten ja nuorten ruokailutottumukset ja niiden tasapainoisuuteen vaikuttaminen Tanja Tilles-Tirkkonen Kouluikäisten lasten ja nuorten ruokailutottumukset ja niiden tasapainoisuuteen vaikuttaminen Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Health Sciences No

Lisätiedot

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus

Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Pinnalla Nuoren uimarin ravitsemus Asiaa vanhemmille Keski-Suomen Urheiluakatemia/Swimming JKL ry 27.11.2014 Kaisa Kähärä Laillistettu ravitsemusterapeutti, Liikunnanohjaaja AMK Ravinto vaikuttaa: Vireystilaan

Lisätiedot

TERVEYSPELI NUORTEN TUPAKKAAN LIITTYVÄN TERVEYDENLUKUTAIDON EDISTÄMISEN MENETELMÄNÄ

TERVEYSPELI NUORTEN TUPAKKAAN LIITTYVÄN TERVEYDENLUKUTAIDON EDISTÄMISEN MENETELMÄNÄ TERVEYSPELI NUORTEN TUPAKKAAN LIITTYVÄN TERVEYDENLUKUTAIDON EDISTÄMISEN MENETELMÄNÄ Heidi Parisod, TtT Post doc -tutkija, hoitotieteen laitos, Turun yliopisto Tutkija, Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus)

Lisätiedot

Sapere- ja makukouluhankkeet - uutta tuulta myös kouluruokailuun?

Sapere- ja makukouluhankkeet - uutta tuulta myös kouluruokailuun? Sapere- ja makukouluhankkeet - uutta tuulta myös kouluruokailuun? 3.11.2009 Kotitalousopettajien liitto hushållslärarnas förbund ry Toiminnanohjaaja Anni-Mari Syväniemi Kuvat: Salapoliisi Sapere ja koekeittiö-hanke

Lisätiedot

Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto

Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Mitä mielen hyvinvoinnilla tarkoitetaan? Katja Kokko Gerontologian tutkimuskeskus ja terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Mental health: a state of well-being (WHO) in which every individual realizes

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely KOTITALOUS Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä Taide- ja taitoaineiden käsittely 18.11.2009 Marjaana Manninen KOTITALOUS KOTITALOUDEN YDINOSAAMINEN 2020

Lisätiedot

Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari

Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari Laaja 4-vuotistarkastus Opinnäytetyömme teoria pohjautuu laajaan 4- vuotistarkastukseen

Lisätiedot

Median mausteet kouluruokailun keitoksissa

Median mausteet kouluruokailun keitoksissa Median mausteet kouluruokailun keitoksissa Analyysi Kouluruoka teemasta mediassa 10/2008 10/2010 Kuule Oy Sisältö Paljonko tarjolla Tavoitteet Kokit Aineksia ja mausteita Makua pilaamassa Yleiskuva Meillä

Lisätiedot

Kouluruokailun kansanterveydellinen merkitys

Kouluruokailun kansanterveydellinen merkitys Pekka Puska Pääjohtaja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Kouluruokailun kansanterveydellinen merkitys Joensuu 12.1.2012 Kouluruokailun pitkät perinteet 1948: lakisääteisesti ilmainen kouluruoka kaikille

Lisätiedot

Helpoin tapa syödä hyvin

Helpoin tapa syödä hyvin Helpoin tapa syödä hyvin Patrik Borg HY Liikuntalääketieteen yksikkö, Syömishäiriökeskus HYVÄ SYÖMINEN TERVEYS NAUTITTAVUUS/HAUSKUUS SOSIAALISUUS MIELIALA VIREYSTILA PAINO KUNTO STRESSITTÖMYYS HYVÄ FIILIS

Lisätiedot

Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta

Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta Markus Talvio FT, LO, tutkija, työnohjaaja Helsingin yliopisto www.markustalvio.com Hyvinvointiin vaikuttavat Deci, E. L. & Ryan,

Lisätiedot

Ympäristö on tärkeä osa ikääntyneen hyvää ravitsemusta

Ympäristö on tärkeä osa ikääntyneen hyvää ravitsemusta - Dianne Dengel - Ympäristö on tärkeä osa ikääntyneen hyvää ravitsemusta Leila Karhunen Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö Itä-Suomen yliopisto Sylvie et al. Miten ympäristö vaikuttaa

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa. Satu Lehto Helsingin Yliopisto Järvenpäätalo

Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa. Satu Lehto Helsingin Yliopisto Järvenpäätalo Vertaisryhmän merkitys lasten liikuttajana päivähoidossa Satu Lehto Helsingin Yliopisto 23.5.2012 Järvenpäätalo Aikaisempia tutkimuksia Ystävyyssuhteet (Efrat, 2009; Fitzerald, Fitzgerald and Aherne, 2012)

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

Liikkumisesta kansalaistaito hanke Kainuun koululaisten syömiskäyttäytyminen

Liikkumisesta kansalaistaito hanke Kainuun koululaisten syömiskäyttäytyminen Liikkumisesta kansalaistaito hanke Kainuun koululaisten syömiskäyttäytyminen Tanja Tilles-Tirkkonen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Itä-Suomen yliopisto Liikkumisesta kansalaistaito hanke Ravintokysely

Lisätiedot

HYVÄN OLON EVÄÄT -RAVITSEMUSKASVATUSAINEISTON KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN ALAKOULUIKÄISTEN LASTEN VANHEMMILLE JA HEIDÄN LAPSILLEEN

HYVÄN OLON EVÄÄT -RAVITSEMUSKASVATUSAINEISTON KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN ALAKOULUIKÄISTEN LASTEN VANHEMMILLE JA HEIDÄN LAPSILLEEN HYVÄN OLON EVÄÄT -RAVITSEMUSKASVATUSAINEISTON KÄYTTÄJÄLÄHTÖINEN KEHITTÄMINEN ALAKOULUIKÄISTEN LASTEN VANHEMMILLE JA HEIDÄN LAPSILLEEN Iina Hermunen Pro gradu-tutkielma Ravitsemustiede Lääketieteen laitos

Lisätiedot

Uusia eväitä metsämiehen reppuun. Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö

Uusia eväitä metsämiehen reppuun. Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö Uusia eväitä metsämiehen reppuun Esa Nordling, PsT Kehittämispäällikkö Miehet huolehtivat itsestään ja terveydestään heikommin kuin naiset ja terveydenhuollon palveluihin hakeutumisen kynnys on korkeampi

Lisätiedot

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2. Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.2018 Sisältö Ruokakasvatus mitä ja miksi? Lapsen ruokaportaat Terveyttä ruoasta

Lisätiedot

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks Salla Sipari, PhD, Principal Lecturer Helena Launiainen, M.Ed, Manager Helsinki Metropolia

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Kodin, koulun ja kouluterveydenhuollon yhteistyömallin kehittäminen. Marjaana Soininen Didaktiikan professori Turun yliopisto, Rauman OKL

Kodin, koulun ja kouluterveydenhuollon yhteistyömallin kehittäminen. Marjaana Soininen Didaktiikan professori Turun yliopisto, Rauman OKL Kodin, koulun ja kouluterveydenhuollon yhteistyömallin kehittäminen Marjaana Soininen Didaktiikan professori Turun yliopisto, Rauman OKL Hankkeen lähtökohtia Aiemmin tutkimus on painottunut vanhempiin

Lisätiedot

Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA Makukoulun levittäminen varhaiskasvatukseen päiväkoteihin ja alakoulujen perusopetukseen

Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA Makukoulun levittäminen varhaiskasvatukseen päiväkoteihin ja alakoulujen perusopetukseen Elintarvike- ja ravitsemusohjelma ERA Makukoulun levittäminen varhaiskasvatukseen päiväkoteihin ja alakoulujen perusopetukseen Selvitys 20.03.2009 Elina Antila ja Seija Kurunmäki Kuule Oy Sisältö 1. Selvitys

Lisätiedot

Itsemääräämisteoria ja käyttäytymisen muutostekniikat mobiilisovelluksella toteutettavassa ohjauksessa

Itsemääräämisteoria ja käyttäytymisen muutostekniikat mobiilisovelluksella toteutettavassa ohjauksessa Itsemääräämisteoria ja käyttäytymisen muutostekniikat mobiilisovelluksella toteutettavassa ohjauksessa Sanni Tiitinen, Sakari Ilomäki, Aija Logren, Johanna Ruusuvuori Evidence-based health promotion at

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

Elixir of life Elixir for Mind and Body

Elixir of life Elixir for Mind and Body Elixir of life Elixir for Mind and Body Session C: Horizontality of Industries and future services SHOK Summit April 20th, 2010 Katja Hatakka, PhD, Development Manager, Valio R&D Case Susan Facts about

Lisätiedot

Sanna Talvia Ravitsemuskasvatus mitä, missä, miksi? Sanna Talvia. Ravitsemuskasvatuksen asiantuntija Kolmen erilaisen ruokailijan äiti

Sanna Talvia Ravitsemuskasvatus mitä, missä, miksi? Sanna Talvia. Ravitsemuskasvatuksen asiantuntija Kolmen erilaisen ruokailijan äiti Sanna Talvia 21.4.2016 Ravitsemuskasvatus mitä, missä, miksi? Sanna Talvia Ravitsemuskasvatuksen asiantuntija Kolmen erilaisen ruokailijan äiti Ruoka- ja ravitsemuskasvatus Miksi tärkeää miettiä mitä,

Lisätiedot

Kouluruokailun rooli ruokatottumusten muodostumisessa ja yhteys terveyskäyttäytymiseen. Erikoistutkija Susanna Raulio, THL susanna.raulio@thl.

Kouluruokailun rooli ruokatottumusten muodostumisessa ja yhteys terveyskäyttäytymiseen. Erikoistutkija Susanna Raulio, THL susanna.raulio@thl. Kouluruokailun rooli ruokatottumusten muodostumisessa ja yhteys terveyskäyttäytymiseen Erikoistutkija Susanna Raulio, THL susanna.raulio@thl.fi Esityksen sisältö Kouluruokailun perusteita Kouluruokasuositukset

Lisätiedot

Ylipainoinen lapsi perusterveydenhuollossa

Ylipainoinen lapsi perusterveydenhuollossa Ylipainoinen lapsi perusterveydenhuollossa Terttu Kattelus, kouluterveydenhoitaja Paula Häkkänen, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkäri Helsingin sosiaali- ja terveystoimi Neuvokas perhe -juhlaseminaari

Lisätiedot

Saperesta ruokailoa koko perheelle. Asiakasraati 22.9.2010 Aila Koistinen 1

Saperesta ruokailoa koko perheelle. Asiakasraati 22.9.2010 Aila Koistinen 1 Saperesta ruokailoa koko perheelle Asiakasraati 22.9.2010 Aila Koistinen 1 Sapere -menetelmän taustaa Jaques Puisaisin (ransk. kemisti ja etnologi) kehittämä 5 aistin löytämiseen ja niiden kautta kokemukselliseen

Lisätiedot

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Hyvät vanhemmat! Koulun aloittaminen on samalla iloinen ja jännittävä asia. Tähän lehteen on koottu tärkeitä koulunkäyntiin liittyviä asioita.

Lisätiedot

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY

GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN. Markus Jokela, Psykologian laitos, HY GEENEISTÄ SOSIAALISEEN KÄYTTÄYTYMISEEN Markus Jokela, Psykologian laitos, HY Akateeminen tausta EPIDEMIOLOGIA - PhD (tekeillä...) UNIVERSITY COLLEGE LONDON PSYKOLOGIA -Fil. maisteri -Fil. tohtori KÄYTTÄYTYMISTIETEELLINE

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89 12.04.2012 Sivu 1 / 1 922/02.08.00/2012 89 Avustusta saavan palveluntuottajan valinta Veräjäpellon koulun läheisyydessä toimivassa erillisyksikössä toteutettavaan lakisääteiseen perusopetuksen iltapäivätoimintaan

Lisätiedot

Ristinkantajat ry:n Green Care -toiminta ja toiminnan vaikutusten arviointi vuonna 2015

Ristinkantajat ry:n Green Care -toiminta ja toiminnan vaikutusten arviointi vuonna 2015 Ristinkantajat ry:n Green Care -toiminta ja toiminnan vaikutusten arviointi vuonna 2015 Sisällys Toiminnan kuvaus... 1 Palautekysely... 2 Kyselyn tulokset... 3 1 Toiminnan kuvaus Ristinkantajat ry:n vuosi

Lisätiedot

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Healthy eating at workplace promotes work ability Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Jaana Laitinen Dosentti, Team Leader Työterveyslaitos, Suomi Finnish Institute of Occupational Health

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen

Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ja ammatilliseen koulutukseen Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen

Lisätiedot

Liikunnan edistäminen lapsilla ja nuorilla liikuntaan vaikuttavat tekijät ja liikuntainterventioiden vaikutukset

Liikunnan edistäminen lapsilla ja nuorilla liikuntaan vaikuttavat tekijät ja liikuntainterventioiden vaikutukset Liikunnan edistäminen lapsilla ja nuorilla liikuntaan vaikuttavat tekijät ja liikuntainterventioiden vaikutukset Nuori Suomi ry Liikunnasta syrjäytyneiden lasten ja nuorten fyysinen aktivointi -hanke Tutkimus-

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT

1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT Terve Elämä! -kampanjan toimintasuunnitelma 2009-2010 Projektikoordinaattori Tanja Ali-Yrkkö 1.6.2009 1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT Sivistystoimen johtaman

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma

Kokonaisuus. 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma Kokonaisuus 15 vuotta kestävä interventio- ja seurantaohjelma ü Esiselvitys 10/2009-3/2010 (OKM) ü Liikkumisesta kansalaistaito hanke 2010-2011 (ESR) ü Liikkumisesta kansalaistaito II hanke 2012-6/2014

Lisätiedot

KEHUVA. Kehonkuva hyvinvoinnin perustana

KEHUVA. Kehonkuva hyvinvoinnin perustana KEHUVA Kehonkuva hyvinvoinnin perustana 1.1.2017 31.10.2019 Hankkeen tausta Tavoitteet Kehittää toimintamalli, joka vahvistaa haavoittuvassa asemassa olevien nuorten kehotyytyväisyyttä ja itsearvostusta

Lisätiedot

Jyväskylä-Laajavuoren Rotaryklubin kokous Jyväskylä 16.6.2010 Date 2010. This article may be downloaded for personal use only

Jyväskylä-Laajavuoren Rotaryklubin kokous Jyväskylä 16.6.2010 Date 2010. This article may be downloaded for personal use only This document is downloaded from the Digital Open Access Repository of VTT Title Ravitsemussuositukset ja painonhallinta Author(s) Sallinen, Janne Citation Jyväskylä-Laajavuoren Rotaryklubin kokous Jyväskylä

Lisätiedot

Kliininen päättely. Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa

Kliininen päättely. Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa Kliininen päättely Thomsonin mallin mukaisen yhteistyön näkyminen fysioterapiatilanteessa FTES017, Syksy 2015 Kata Isotalo, Hanna Valkeinen, Ilkka Raatikainen Thomsonin ym. (2014) malli 25.10.15 FTES017_KI_HV_IR

Lisätiedot

SAPERE-menetelmän soveltaminen neuvolatyössä

SAPERE-menetelmän soveltaminen neuvolatyössä SAPERE-menetelmän soveltaminen neuvolatyössä Terveydenhoitajapäivät 30.1.2014 Jyväskylä Arja Lyytikäinen Ravitsemussuunnittelija, hankejohtaja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri/ Perusterveydenhuollon yksikkö

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI

YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI YLI 50-VUOTIAAT VAPAA-AJAN KULUTTAJINA VAPAA-AJAN KULUTUS JA HYVINVOINTI Tiia Kekäläinen Gerontologian tutkimuskeskus Terveystieteiden laitos DIGI 50+ -hankkeen tulosten julkistusseminaari 10.5.2016 Suomalaisten

Lisätiedot

Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena

Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena Aktiivinen elämäntapa ja terveellinen ruokavalio oppimisen tukena Liikunta ja oppiminen, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Helsinki Eero Haapala, FT Childhood Health & Active Living Reserach Group Biolääketieteen

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Mielenterveys voimavarana Mielenterveydestä on esitetty aikojen kuluessa useita erilaisia näkemyksiä. Moderni määritelmä mielenterveydestä on terveyslähtöinen eli salutogeeninen. Mielenterveys nähdään

Lisätiedot

Makukoulu ABC makukoulu alakouluihin!

Makukoulu ABC makukoulu alakouluihin! Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma Makukoulu ABC makukoulu alakouluihin! Loppuraportti Sisältö: 1. Hankkeen tausta ja tavoitteet 3 2. Hankkeen osapuolet ja yhteistyö 3 3. Hankkeen vaiheet lyhyesti

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki ja sen kehittämistarpeet - TUTKIMUS. Elina Kontu Dosentti Helsingin yliopisto

Vaativa erityinen tuki ja sen kehittämistarpeet - TUTKIMUS. Elina Kontu Dosentti Helsingin yliopisto Vaativa erityinen tuki ja sen kehittämistarpeet - TUTKIMUS Elina Kontu Dosentti Helsingin yliopisto 2012-2015 KARTOITUS 2017 KEHITTÄMISEHDOTUKSET VETURI OKM/ Kehittämisryhmä VIP 2012-15 2016-17 2018-2018-

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL

Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Mikä ohjaa terveyden edistämistä? Heli Hätönen, TtT Koordinaattori, Imatran kaupunki Projektipäällikkö, THL Terveyden edistämisen toiminnan yksinkertaisuus - ja saman aikainen kompleksisuus Lähestymistapoja

Lisätiedot

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto

Suomalaislasten ravitsemus tänään. Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto Suomalaislasten ravitsemus tänään Suvi Virtanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL ja Tampereen yliopisto DIPP-ravintotutkimus Imetettyjen lasten osuus (% osallistuneista, n=3565) Erkkola ym. Suom

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

OP1. PreDP StudyPlan

OP1. PreDP StudyPlan OP1 PreDP StudyPlan PreDP The preparatory year classes are in accordance with the Finnish national curriculum, with the distinction that most of the compulsory courses are taught in English to familiarize

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

MIKÄ SAA NUORET LIIKKUMAAN? LIIKUNTAMOTIVAATION YHTEYS LIIKUNNAN HARRASTAMISEEN KUUDEN LIIKKUVA KOULU -HANKKEEN KOULUN 7. JA 8.

MIKÄ SAA NUORET LIIKKUMAAN? LIIKUNTAMOTIVAATION YHTEYS LIIKUNNAN HARRASTAMISEEN KUUDEN LIIKKUVA KOULU -HANKKEEN KOULUN 7. JA 8. MIKÄ SAA NUORET LIIKKUMAAN? LIIKUNTAMOTIVAATION YHTEYS LIIKUNNAN HARRASTAMISEEN KUUDEN LIIKKUVA KOULU -HANKKEEN KOULUN 7. JA 8. LUOKKALAISILLA Anna Rautarae ja Jenni Salo Jyväskylän Yliopisto, Lauri Laakso

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikkaa opetustyön tueksi

Tieto- ja viestintätekniikkaa opetustyön tueksi Tieto- ja viestintätekniikkaa opetustyön tueksi Opettajat arvioinnin ja koulu-koti-yhteistyön toteuttajina Heidi Krzywacki, Tiina Korhonen, Laura Koistinen, Jari Lavonen 19.8.2011 1 Tutkimus- ja kehittämishankkeessa

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

AHTS Jyväskylässä 2.3.2009

AHTS Jyväskylässä 2.3.2009 AHTS Jyväskylässä 2.3.2009 Lapsuus, nuoruus ja keski-iän päihteidenkäyttö FT, vanhempi tutkija, Järvenpään sosiaalisairaala, A-klinikkasäätiö Tuuli.pitkanen@a-klinikka.fi (http://info.stakes.fi/kouluterveyskysely)

Lisätiedot

Vahvuuksista voimaa! Tutkimusnäyttö tukee empatian käyttöä. Marja Kinnunen (VTT) toiminnanjohtaja.

Vahvuuksista voimaa! Tutkimusnäyttö tukee empatian käyttöä. Marja Kinnunen (VTT) toiminnanjohtaja. Vahvuuksista voimaa! Tutkimusnäyttö tukee empatian käyttöä Marja Kinnunen (VTT) toiminnanjohtaja www.suomentule.fi www.tulessa.fi Tämä kuva, tekijä Tuntematon tekijä, käyttöoikeus: CC BY-NC-ND www.suomentule.fi

Lisätiedot

Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista

Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Miten arviointi suuntaa oppimista? Viivi Virtanen 28.2.2011 1/10 Millä keinoin opiskelijan saisi oppimaan sen mitä opetan? 2/10 Miten arviointi vaikuttaa siihen, miten

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO. Ateriarytmi, Urheilijan lautasmalli. Yläkouluakatemia Vko 31. santasport.fi

URHEILIJAN RAVINTO. Ateriarytmi, Urheilijan lautasmalli. Yläkouluakatemia Vko 31. santasport.fi santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ateriarytmi, Urheilijan lautasmalli Yläkouluakatemia 2016-2017 Vko 31 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI Ravintovalmennuksen tavoitteet

Lisätiedot

HUIPPUJEN KASVATTAJA

HUIPPUJEN KASVATTAJA HUIPPUJEN KASVATTAJA Alppikoulu ympäristö nuoren kasvua ja kehitystä tukemassa Rukan alppi- ja freeski- akatemia 2 Nuorten psykososiaalinen kehitys Nuoruudessa ihminen kohtaa monia haasteita, jotka liittyvät

Lisätiedot

National Links. Name of tool or initiative Source Short description Link. Hankkeessa mukana ovat:

National Links. Name of tool or initiative Source Short description Link. Hankkeessa mukana ovat: National Links Name of Country FINLAND Name of tool or initiative Source Short description Link ecap ehealth Services for Child and Adolescent Psychiatry hoitotieteen laitos Kuopion yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen

Raskausdiabetes. GDM Gravidassa Tammikuun kihlaus Kati Kuhmonen Raskausdiabetes Tammikuun kihlaus GDM Gravidassa 2017 302 potilaalla dg O24.4 Potilaita GDM-kirjalla 164 Sokerisoittoja 618 Ohjauskäyntejä 137 Lääkehoitoisia potilaita 66 Metformiini 41 potilaalle fi insuliini

Lisätiedot

Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Tietotekniikka oppiaineeksi peruskouluun Ralph-Johan Back Imped Åbo Akademi & Turun yliopisto 18. maaliskuuta 2010 Taustaa Tietojenkäsittelytieteen professori, Åbo

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä Reijo Laatikainen & Henna Rannikko Toimistotyöläisen ruokapäivä Talentum Pro Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2598-1 ISBN: 978-952-14-2599-8 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

Naisnäkökulma sijoittamiseen. 24.3.2007 Vesa Puttonen

Naisnäkökulma sijoittamiseen. 24.3.2007 Vesa Puttonen Naisnäkökulma sijoittamiseen 24.3.2007 Vesa Puttonen Miten sukupuolella voi olla mitään tekemistä sijoittamisen kanssa??? Naiset elävät (keskimäärin) pidempään kuin miehet Naiset saavat (keskimäärin) vähemmän

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Fin-HIT Hyvinvointi Teini-iässä tutkimus Tulosraportti: Nurmijärvi

Fin-HIT Hyvinvointi Teini-iässä tutkimus Tulosraportti: Nurmijärvi Folkhälsanin tutkimuskeskus Fin-HIT Hyvinvointi Teini-iässä tutkimus Tulosraportti: Nurmijärvi 08.02.2016 1 Taustaa Ylipaino - FINRISKI 2012 -terveystutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista aikuisista

Lisätiedot

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 lisää liikettä koulupäivän aikana rakenteilla, asenteilla, yhteistyöllä! FAKTAA HANKKEESTA - Hallinnoija Hämeen Liikunta ja

Lisätiedot

Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä?

Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä? Kouluruokailu - tärkeä osa opetusta vai nopea tankkaus opetuksen välissä? Marjaana Manninen opetusneuvos Opetushallitus KOULURUOKAILU ARVOONSA - sijoitus tulevaisuuteen 19.11.2013 klo 13.00 15.30 MIKKELI

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

KOULURUOKAILU. Sano minulle mitä syöt minä sanon, millainen olet Jean Anthelme Brillat Savarin

KOULURUOKAILU. Sano minulle mitä syöt minä sanon, millainen olet Jean Anthelme Brillat Savarin KOULURUOKAILU 1 Sano minulle mitä syöt minä sanon, millainen olet Jean Anthelme Brillat Savarin Kirjan Kouluruokailu terveyttä ja tapoja (Lintukangas, Manner, Mikkola Montonen, Mäkinen, Partanen 1999,

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen

Lisätiedot

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen

Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen Masennus ja mielialaongelmien ehkäisy Timo Partonen LT, psykiatrian dosentti, Helsingin yliopisto Ylilääkäri, yksikön päällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos; Mielenterveys ja päihdepalvelut osasto;

Lisätiedot

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Maahanmuuttajien määrä kasvaa 2 Maahanmuuttajien terveys ja työkyky tutkimustietoa

Lisätiedot

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017. Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI 2016-2017 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 11.5.2016 31 2 (5) 1. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain

Lisätiedot

Miten ratkaista positiivisella tavalla haastavia tilanteita? PCP Review-malli konfliktin ratkaisuna Luota muhun konferenssi 15.05.

Miten ratkaista positiivisella tavalla haastavia tilanteita? PCP Review-malli konfliktin ratkaisuna Luota muhun konferenssi 15.05. Miten ratkaista positiivisella tavalla haastavia tilanteita? PCP Review-malli konfliktin ratkaisuna Luota muhun konferenssi 15.05.2014 Annemari Merilainen-Ottridge, Principal MacIntryre Charity, UK Kun

Lisätiedot

Kouluruokailu 2020 - Kaikki syö!

Kouluruokailu 2020 - Kaikki syö! Marjaana Manninen Kouluruokailu 2020 - Kaikki syö! Marjaana Manninen opetusneuvos Opetushallitus ATERIA12 JULKINEN RUOKAPALVELU v. 2020 Sali D 6.11.2012 klo 15.00 15.20 Kumppanuudella kohti laatua ja arvostusta

Lisätiedot

Wellou-esittely opettajille. Tämä dokumentti on ladattavissa osoitteesta: http://wellou.fi/info/wellou_esittely.pdf

Wellou-esittely opettajille. Tämä dokumentti on ladattavissa osoitteesta: http://wellou.fi/info/wellou_esittely.pdf Wellou-esittely opettajille Tämä dokumentti on ladattavissa osoitteesta: http://wellou.fi/info/wellou_esittely.pdf Haasteet / Miksi Wellou on kehitetty? Lasten nopeasti yleistyvä lihavuus on yksi merkittävimmistä

Lisätiedot

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on verrata kuntoutujien elämänhallintaa ennen ja jälkeen syöpäkuntoutuksen Tavoitteena on selvittää, miten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM

Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM Välipala on kunnon pala Yhteistyössä: t Valio Plus Akatemia TM Reija Männikkö TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti 27.4.2014 Leppävirta TAVOITTEENA kunnon ruoka on yksi osa liikunnallista elämäntapaa

Lisätiedot