TEATTERISSA ILMAINEN ESITYS KERHOLAISILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEATTERISSA ILMAINEN ESITYS KERHOLAISILLE"

Transkriptio

1 Jäsenkirje 2/2016 TEATTERISSA ILMAINEN ESITYS KERHOLAISILLE Kuluva vuosi on Hämeenlinnan teatterikerhon 65. toimintavuosi. Harvinaisen pitkä aika teatterialan kulttuuria vaalineelle yhdistykselle. Toimintamme tarkoituksena on aina ollut laajentaa ja syventää teatteriharrastusta Hämeenlinnassa ja sen ympäristössä sekä toimia yhdyssiteenä teatterin ja yleisön välillä. Rakkain kumppani on meille tietysti alusta lähtien ollut oma kaupungin teatterimme. Tänä vuonna aiomme jälleen juhlistaa vuosikymmenten saavutuksiamme. Johtokunta on varannut kaikille jäsenillemme paikan juhlanäytäntöön lauantaiksi 15. lokakuuta klo Silloin esitetään Kari Hotakaisen novellikokoelman pohjalta sovitettu Finnhits - iskelmänsininen komedia. Sen on sovittanut ja ohjaa Sakari Kirjavainen. Esitystä luonnehditaan musiikilliseksi näytelmäksi suomalaisista karaokeunelmista. Tähän esitykseen kutsutaan tällä tiedotteella i l m a i s e k s i kaikki yhdistyksemme jäsenet. Kaksi asiaa pitää kuitenkin hoitaa. Jäsenmaksut täytyy olla kunnossa ja paikkojen varmistamiseksi pitää ottaa yhteyttä matkanjärjestäjä Leila Ahteeseen puh Häneltä voi kysellä lipuista ja muistakin matkoista myös sähköpostitse leila.ahde@luukku.com. Yksi tärkeä kevään kohokohta yhdistyksellemme on ollut perinteinen AKU-patsaan luovutus. Sen ensimmäisestä jaosta on kulunut aikaa 63 vuotta. Se on todennäköisesti maakunnan vanhin yhtäjaksoisesti vuosittain jaettava kulttuuripalkinto. Tällä kertaa AKU:n sai valosuunnittelija Hannu Suutari. Patsas luovutettiin hänelle kukkien kera teatterin päänäyttämöllä Miehiä ja ihmisiä -esityksen jälkeen. Perusteluissa korostettiin hänen harkittua ja selkeää väri- ja muotokieltä, joka on persoonallinen, yllättävä ja oivaltava, mutta aina erottamaton osa visuaalista näyttämötaiteen kokonaisuutta. Hänen tekemisessään korostuu yhteistyö ja dialogisuus. Hannu tuli Hämeenlinnan Teatteriin vuonna Kuluneella näytäntökaudella hänen ammattitaitoaan on saatu ihailla mm. esityksissä Sibelius Kohtalonyhteydet, Silmälläpidettävät, Kaninkolo ja Miehiä ja ihmisiä. Erityisen ansiokkaana pidettiin myös sitä, että Hannu on kehittänyt alaansa teatterissa nopea digitaalinen muutos huomioiden. Kaikkiaan hän on ollut tekijänä neljällä eri vuosikymmenellä noin 60 eri näytelmässä. Parhaat onnittelut vielä Hannulle. Viime tiedotteeseen ei vielä ehtinyt vuoden 2015 suosikkinäyttelijän tulosta. Tammikuun alkupäivinä tiesimme, että yleisöäänestyksessä suosikiksi nousi Lasse Sandberg. Hän sai kaikista annetuista äänistä noin 17 prosenttia. Hyvinä kirittäjinä toimivat Mikko Töyssy ja Ilkka Heiskanen. Teatterikerhon ja Hämeenlinnan kaupunkiuutisten yhdessä järjestämässä suosituimman teatterikasvon äänestyksessä sai ääniä kaikkiaan 30 eri näyttelijää. Aiempina vuosina suosikkinäyttelijöiksi on valittu Aku Hirviniemi, Liisa Peltonen, Harri Ekonen ja Ritva Oksanen. Viime vuonna käynnistyi yhdistyksessämme vuoden teatterikerholainen -kampanja. Sen avulla pyritään aktivoimaan jäsenistöä ja palkitsemaan ahkerin kerhomme toimintoihin osallistuja. Teatterikerhon historian ensimmäiseksi kerholaiseksi valittiin Anne Mäkivirta. Kuka onkaan seuraava, se selviää ensi syksynä.

2 Teatterikerhon nettisivut toimivat yhdistyksen tiedotusvälineenä ja sitä kautta voi jäsenistö ottaa yhteyttä ja antaa palautetta. Sivujen osoite on Niitä kehitetään edelleen palvelemaan jäsenistön tarpeita. Yhteydenpidossa hyödynnetään myös sähköpostia, jonka käyttöä jäsenistön palvelemisessa essa pyritään lisäämään. Siksi olisikin tärkeää, että ilmoittaisit oman sähköpos- tiosoitteesi sihteeri Wimu Virtaselle osoite Hän voisi hyödyntää sitä omassa postituksessaan. Aarne Kauranen puheenjohtaja Viime vuonna Hämeenlinnan teatterikerho teki yhteensä 12 teatterimatkaa. Näillä matkoilla oli mukana 383 henkilöä. Jälleen kesän ja syksyn teatteritoiminta vaikuttaa vilkkaalta. Oheisesta tiedotteesta jokai- nen voi tehdä mieluisia valintoja. Nähdään teatterimatkoilla. PS. Rahastonhoitaja pyysi ilmoittamaan, että joiltakin puuttuu vielä jäsenmaksun hoitaminen. Sehän on kuluvana vuonna 23 jäseneltä ja seuraavilta perheenjäseniltä 17 Hämeenlinnan Teatterikerhon tilin- numero on Nordea FI Oikein miellyttävää tävää kesää kaikille Jäsenasiat Jäseneksi liittymiset ja eroamiset sekä osoitteenmuutokset pyydetään ilmoittamaan sihteeri lle joko puhelimitse tai sähköpostilla, lisäksi voi käyttää teatterikerhon nettisivuilla olevaa yhteyslomaketta. Sihteeri Erkki Virtanen, puh ja sähköposti Mikäli sinulta on jäänyt jäsenmaksu maksamatta, niin ohessa maksutiedot. Jäsenmaksu vuonna 2016 on 23 jä- seneltä ja seuraavilta perheenjäseniltä 17. Hämeenlinnan Teatterikerhon tilinnumero on FI Ohessa myös maksulomake pankkiasiointia varten, sen voi leikata ja toimittaa esim. maksupalveluun.

3 TEATTERIMATKAT SYKSYLLÄ 2016 Matkavaraukset, peruutukset ja tiedustelut tehdään matkanjärjestäjä Leila Ahteelle puh tai sähkö- postitse Bussit lähtevät Hämeenlinnan linja-autoasemalta autoasemalta Wetterhoffin luota. Lähtö-ajat ilmoitetaan myös Kaupunkiuutis- ten edellisen viikonlopun seuratoimintapalstalla sekä teatterikerhon internet-sivuilla. Paluumatkat ajetaan samaa reittiä, kuin menomatkat. Poikkeuksen tekee Helsingistä tultaessa reitti Kankaantaan kautta. Matkojen hinta peritään bussissa, ellei sitä ole erikseen mainittu ilmoituksessa. Kaikista peruutuksista on ilmoitettava, jotta jo lunastetut liput saataisiin mahdollisille jonossa oleville jäsenille. Ilman pakottavaa syytä peruuttamatta jätetystä matkasta peritään lipun hinta. Huom! Vuoden 2016 alusta lähtien peritään teatterikerhoon kuulumattomalta osallistujalta viisi euroa korkeampi hinta, joka on merkitty sulkuihin. La Kaikki oikein klo Sappeen kesäteatteri Komedia kertoo Puttosen avioparista Pälkäneen reunamalta. Kari porhaltaa mopollaan töihin Tampereelle ja laulaa bändissä. Haaveena hänellä on päästä esiintymään Aitoon Kirkastusjuhlilla. Eevi taas on kosmetologi, joka kiertää kylällä tekemässä kasvohoitoja. Kaikki muuttuu kun lottokuponki johtaa pääpottiin. Heikki Paavilaisen käsikirjoitus pohjautuu Anna-Leena Härkösen kirjaan, Paavilainen on myös ohjannut näytelmän. Komediassa mukana : Ilkka Koivula, Karoliina Vanne, Heikki Hela, Mikko Töyssy ja Merja Koivula. Ilmoittautuminen mennessä / Lähtö / Hinta 40 (45 ) Ti Luulosairas klo Kansallisteatteri -päänäyttämö Komediaklassikko häikäisevien näyttelijöiden tähdittämänä, Argania vaivaa tauti, jonka ennuste on erittäin huono. Arganin luulosairaus sopii erinomaisesti rahallista hyötyä havittelevalle vaimolle sekä mukasairasta kuppaaville puoskareille. Kun Arganin tytär rakastuu isänsä suunnitelmien kannalta väärään mieheen, ja paikalle kuskataan samaan aikaan isän suosima umpipökkelö vävykokelas, asiat mutkistuvat entisestään. Luulosairas on luulot pois- tava komedia, suoraan ihmisten kaksinaismoraalilla tohtoroivan Molièren reseptivihkosta. Vielä enemmän kuin aikakautensa lääketiede, Molièren hervottoman herjan kohteena on ihmisten loputon herkkäuskoisuus. Perusteellisen peräruiskeen saavat myös ne, joiden pääasialliseen toimenkuvaan kuuluu toisten ihmisten harhakuvitelmista hyötyminen. Luulosairas (1673) jäi tekijänsä viimeiseksi näytelmäksi. Pääroolissa luulosairaana Arganina esiintynyt Molière ( ) 1673) kärsi keuhkotuberkuloosista. Teatterin ja kirjallisuuden historiaan lähtemättömän jäljen jättänyt taiteilija tuupertui näyttämölle kesken neljännen näytännön ja kuoli pian sen jälkeen kotonaan. Rooleissa mm: Petri Liski, Minttu Mustakallio, Jukka-Pekka Palo, Antti Pääkkönen Ilmoittautuminen mennessä / Lähtö klo / Hinta 45 (50 )

4 To Patriarkka klo Tampereen Teatteri, Päänäyttämö Juha Jokelan kirjoittama näytelmä on sukellus suomalaisuuteen. Normandiassa vietettyjen eläkevuosien jälkeen veteraani-insinööri Heimo Harju palaa vaimonsa kanssa Suomeen. Hänen pyrkimyksensä on auttaa Suomi uuteen nousuun. Patriarkka on kuvaus nykypäivän Suomesta ja suurista ikäluokista ja heidän lapsistaan. Se on koskettava ja hauska näytelmä vanhenemisesta, vanhemmuudesta ja rakkaudesta. Ohjaaja: Samuli Reunanen Rooleissa mm. Heikki Kinnunen, Ritva Jalonen, Jukka Leisti, Risto Korhonen ja Mari Turunen. Ilmoittautuminen mennessä / Hinta 50 (55 ) / lähtö klo La FinnHits klo Hämeenlinnan Teatteri Musiikillinen näytelmä suomalaisista karaokeunelmista. Huoltoaseman baarin muovituolien yläpuolella kimaltelee onnen kultamaa ja baarissa velloo voimakas yhteishenki, kun nykypäivän suomalaiset kerrostaloasujat tuulettavat tunteitaan. Elämä on ollut ehkä harmaata, mutta harmaassa on sävyjä ja mutkan takana odottaa aina uusi iskelmä. Karaokessa maan hiljaiset saavat äänen yksinäisyydelleen ja kaipuulleen, iskelmä ei pelaa pelejä eikä valehtele. Näytelmä on tragikoomisen hauska. Kari Hotakaisen kirpeällä huumorilla höystettynä. Tarinan maisema on kaupunkilähiö, jossa elintasokuiluksi riittää katu baarin edessä. Meissä kaikissa on osa, joka haluaa nähdä heikon sortuvan, mutta heikolla hetkellä voi aina laulaa. Näytelmässä kuullaan mm. Sinfonia rakkauden, Kaiken sulle antaisin, Je t'aime (Söteem), Tankeros love, Jätkän humppa, Waterloo, Vie meidät rakkauteen, Paint It Black (Mustaa), Kun Chicago kuoli, Sata kesää tuhat yötä, Kaksi lensi yli käenpesän, Hei huomenta Suomi. Rooleissa mm. Lasse Sandberg, Mikko Töyssy, Birgitta Putkonen. Kapellimestarina : Antti Paranko Hämeenlinnan Teatterikerho täyttää 65 v ja tarjoaa tämän näytelmän jäsenmaksunsa maksaneille jäsenilleen ilmaiseksi. Ilmoittautuminen mennessä. Ke Näytelmä, joka menee pieleen klo Tampereen Teatteri, Päänäyttämö Hauska komediauutuus Suomen kantaesitys. Alunperin näytelmä on brittiläisten näyttelijäopiskelijoiden tekemä hupikomedia. Näytelmässä harrastajateatteriryhmä on löytänyt esitettäväkseen murhamysteerinäytelmän. Kaikki on valmista ensi-iltaa varten. Mutta kaikki mahdollinen menee pieleen ja kaaoksen keskellä amatöörinäyttelijät joutuvat käyttämään kaiken sinnikkyytensä ja taitonsa. Suomennos: Mikko Koivusalo. Ohjaus: Mika Eirtovaara Rooleissa mm. Lari Halme, Mari Turunen, Ville Majamaa ja Risto Korhonen. Ilmoittautuminen mennessä / lähtö klo / Hinta 50 (55 )

5 ti Komisario Palmun erehdys klo Helsingin kaupungin teatteri, Areena Mika Waltarin kirjoittama Komisario Palmun erehdys on ensimmäinen mäinen Suomessa nähtävä teatteriversio kaikkien tuntemasta komisariosta. Upporikas, mutta omalaatuinen Bruno Rygseck löytyy kotoaan kuolleena, hukkuneena omaan kylpyaltaaseensa. Komisario Palmu alkaa yhdessä Kokin ja Virran kanssa tutkia tapaturmaksi pääteltyä tapausta. Ihmetystä herättää, kun eriskummallisen Rygseckin suvun jäsenet vierailevat Brunon talolla juuri tänä samana aamuna. Selviää, että talossa on edellisenä iltana pidetty juhlat, joissa on leikitty pimeiden voimien kanslegendaarisen Kämpissä vietetyn lounaan jälkeen Palmulle alkaa selvitä tapahtumien sa. Monien käänteiden ja koko kuvio. Rooleissa mm. Mikko Kivinen, Risto Kaskilahti, Iikka Forss, Pekka Huotari, Vuokko Hovatta, Vappu Nalbantoglu, Leena Uotila, Tom Wentzel Ohjaus: Joel Elstelä Ilmoittautuminen mennessä / Lähtö klo / Hinta 65 (70 ) La Pikkujoulu (joulubuffet ja näytelmä kilpakosijat) Tampereen Työväen Teatteri - Joulubuffet klo Kilpakosijat klo Tommi Auvisen käsikirjoitus ja ohjaus Maiju Lassilan rahvaankomedioiden pohjalta repii vanhasta lajityypistä kaiken ilon irti. Kilpakosijat on sekä perinteinen että nykyaikainen, molempia oikeassa suhteessa. Lapsettomalla les- kellä, Saastamoisen Kaisalla, on muun ihanuutensa lisäksi melkoinen myötäjäistalo. Ja vielä suloisesti ihan Sikasten tilan vieressä. Eipä siis ihme, että koko Sikasen suku, niin isä kuin poikakin, alkavat toisiltaan salaa suunnitella naimakauppoja. Kolmanneksi kosijaksi ryhtyy Leskisen Antti, jolla on kunnossa naimalupakin, eli rippikoulu käytynä. Kilpakosijat on vauhdikas ja riehakas kansanmusiikkinäytelmä miehisistä edesottamuksista ja naisenkaipuusta. Ohjaaja Tommi Auvinen jos kuka taitaa tämän tyylilajin! Värttinä-yhtyeestä tutun Sari Kaasisen musiikki antaa menolle tarttuvan tahdin. Rooleissa mm. Pentti Helin, Jari Ahola, Vesa Kietäväinen ja Petra Karjalainen. Ilmoittautuminen mennessä / Lähtö klo / Hinta 100 (105 ) Lisää tietoa Hämeenlinnan Teatterikerhosta ja matkoista kotisivultamme:

Teatterissa vahva ote paikallisuutta

Teatterissa vahva ote paikallisuutta Jäsenkirje 1/2016 Teatterissa vahva ote paikallisuutta Hämeenlinnan teatterin syyskausi päättyi omasta lähiympäristöstä syntyneeseen kantaesitykseen Silmälläpidettävät. Näytelmä on kertomus isosta linnusta

Lisätiedot

Lohjan Seudun Senioriopettajat ry Toimintaamme syksyllä 2016 SÄILYTÄ! Hyvät yhdistyksemme jäsenet!

Lohjan Seudun Senioriopettajat ry Toimintaamme syksyllä 2016 SÄILYTÄ! Hyvät yhdistyksemme jäsenet! Lohjan Seudun Senioriopettajat ry Toimintaamme syksyllä 2016 SÄILYTÄ! Hyvät yhdistyksemme jäsenet! Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi syyskautemme toimintaan! Kaikkiin tilaisuuksiin ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin!

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Juurihoito Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja Masennuskomedia Luulosairas Kansallisteatterin liput ovat mainio tapa varainkeruuseen - Teatteriesitys tarjoaa

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Luulosairas

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Luulosairas Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Luulosairas Juurihoito Kansallisteatterin liput ovat mainio tapa varainkeruuseen - Teatteriesitys tarjoaa aina jotain ainutkertaista - Teatterissakäynti

Lisätiedot

AKU-PATSAAN SAI KIRSI-KAISA SINISALO

AKU-PATSAAN SAI KIRSI-KAISA SINISALO Hämeenlinnan Teatterikerho ry JÄSENTIEDOTE 2/2017 AKU-PATSAAN SAI KIRSI-KAISA SINISALO Yhteistyö ja yhdessä tekeminen ovat olleet teatterimme kuluneen näytäntövuoden avainteemoja. Näin teatteri on myös

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

SUOMI ON 100-VUOTIAS

SUOMI ON 100-VUOTIAS Jäsenkirje 1/2017 SUOMI ON 100-VUOTIAS Teatterikerhon kuluva toimintavuosi on painumassa mailleen. Työn merkeissä vietetty juhlavuosi kokosi yhteisen näytelmän katselemiseen 15.10. Hämeenlinnan Teatteriin

Lisätiedot

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin!

Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Kerää varoja myymällä lippuja Kansallisteatteriin! Juurihoito Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja Kansallisteatterin liput ovat mainio tapa varainkeruuseen - Teatteriesitys tarjoaa aina jotain ainutkertaista

Lisätiedot

TEATTERI SINISALON AIKAAN

TEATTERI SINISALON AIKAAN TEATTERI SINISALON AIKAAN Mennyt kevät toi ratkaisun teatterimme uudesta johtajasta. Monivaiheisen valintaprosessin jälkeen tehtävään valittiin nykyinen Rauman teatterin johtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo (s.

Lisätiedot

TEATTERIN JUHLAA JA ARKEA

TEATTERIN JUHLAA JA ARKEA JÄSENTIEDOTE 2/2012 TEATTERINJUHLAAJAARKEA Niskavuorelle on taas heitetty jäähyväiset. Enää ei kaiu korvissamme Loviisan kysymys: "Oliko Niskavuori kaiken tämän arvoinen?" Sata hienoa esitystä. Upeat roolityöt.

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN

Lisätiedot

Ritva kruunattiin Akulla

Ritva kruunattiin Akulla Jäsenkirje 2/2015 Ritva kruunattiin Akulla Näyttelijä Ritva Oksanen on vahvasti iskostunut hämeenlinnalaisen teatteriyleisön mieliin. Viime joulukuussa hänet valittiin yleisöäänestyksessä Hämeenlinnan

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M TULOKSET ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio 30.6.2018 HIRVI 100M Sarja Etunimi Sukunimi Piiri Py Ju Alku Loppu Tulos Ratko Huom M 1 Heikki Jetsonen PS 40 59 99 94 193 2 Jari Leväniemi PK 39 55 94 94 188 3 Aleksi

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä

Kesäteatterit 2015. Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 0 Kesäteatterit 2015 Ylä-Savon alueen kesäteatterit: Iisalmi Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Pielavesi Sonkajärvi Vieremä 1 SISÄLLYS IISALMI, Mansikkaniemen kesäteatteri... 1 Kauppa-auto... 1 Rakkaat Hölmöläiset,

Lisätiedot

SVKMK. SVKMK Kerhokilpailu. Lähtö 1. Botniaring 4,014 km :00. Lähtö 1 kilpailu 1. Race (6 Laps) started at 15:04:32.

SVKMK. SVKMK Kerhokilpailu. Lähtö 1. Botniaring 4,014 km :00. Lähtö 1 kilpailu 1. Race (6 Laps) started at 15:04:32. Lähtö Lähtö kilpailu Botniaring,0 km..0 :00 Race ( s) started at :0: () Timo Haapoja :. :. :.9 :.99 :.0 :.0 +.0 +.0 +. +.9 +. :0:0. :0:. :09:.9 :0:. ::.9 ::0.0 (0) Reijo Hietanen :9.9 :. :.09 :.9 :.99

Lisätiedot

XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Ravintola Milla Makia, Pirkkala

XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Ravintola Milla Makia, Pirkkala XX VARHAISKYPSIEN KISAT 8.2.2014 Osallistujia yli 40 henkeä Miehet yli 40-v 1.Taivaloja Pertti Dalton s Darts Pirkkala, 2. Korte Petri Samuli Blues Vääksy, 3-4. Lehtonen Kari Tupla Team Kangasala ja Heiskanen

Lisätiedot

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Turku Järj.TurTi päivitetty klo 8.50

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Turku Järj.TurTi päivitetty klo 8.50 Kansallinen 25 ja 125 tikkaa 07.02.2015 Turku Järj.TurTi päivitetty 18.1.2016 klo 8.50 25 tikkaa MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 43 41 42 42 207 2. Tammi Aimo TurTi 41 37 39 41 42 200 3. Rantanen Asko MU 41

Lisätiedot

Ennätykset Linkopallo

Ennätykset Linkopallo Ennätykset Linkopallo Miehet yleinen Jukka Vesterinen LepU 78,50 21.6.2015 Leppävirta Naiset yleinen Milla Koski-Vähälä Lumijoki 58,74 20.8.2017 Oravikoski M17 Aku Korhonen HeTa13 64,01 14.10.2018 Tervo

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Usko Kemppi teki elokuvaan Minä ja mieheni morsian sekä käsikirjoituksen

Usko Kemppi teki elokuvaan Minä ja mieheni morsian sekä käsikirjoituksen Usko Kemppi ja elokuva Usko Kemppi kotiutui sodasta 1944. Uusikaupunkilainen Ilmari Unho oli ohjaajana Suomi-Filmissä, ja hän järjesti tuttavalleen Usko Kempille työpaikan. Ensimmäisenä työpäivänä Risto

Lisätiedot

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä! Tanssiin jo lähtee toiset, kai kuulet Eva, kun sävel kaunis meille soi..." Kesällä 2019 Sappeen Kesäteatterissa

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 15. - 18.06.2015 18:36:26 Aikataulu 16.06. tiistai 10.00 12.00 14.00 16.00 18.00 20.00 50m Kivääri makuu SML-Hirvi 25m Pienoispistooli 50m Kivääri 3x20 ls Palvelupistooli Palvelukivääri

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

HARRISTA VUODEN SUOSIKKINÄYTTELIJÄ

HARRISTA VUODEN SUOSIKKINÄYTTELIJÄ JÄSENTIEDOTE 1/2014 HARRISTA VUODEN SUOSIKKINÄYTTELIJÄ Teatterimme pitkäaikainen näyttelijä Harri Ekonen on valittu vuoden suosikkinäyttelijäksi. Teatterikerhon ja Kaupunkiuutisten yhdessä järjestämä yleisöäänestys

Lisätiedot

VUODEN 2017 TEATTERIKERHOLAINEN ON PIRKKO LUIRO

VUODEN 2017 TEATTERIKERHOLAINEN ON PIRKKO LUIRO HÄMEENLINNAN TEATTERIKERHO ry jäsentiedote 1/2018 VUODEN 2017 TEATTERIKERHOLAINEN ON PIRKKO LUIRO Hämeenlinnan Teatterikerhon 67. toimintavuosi on ensi vuoden alusta käynnistymässä onnellisten tähtien

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Printed July 3, 2011 at 17:31

Printed July 3, 2011 at 17:31 OPEN -- Overall Stage Results Stage 1 -- 1 1 120 15.40 7.7922 130.0000 100.00 79 Nikkilä, Reima 2 115 17.39 6.6130 110.3268 84.87 38 Munck, Henri 3 121 19.14 6.3218 105.4693 81.13 19 Lehto, Jussi 4 116

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017

ESITYSLISTA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä /2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNEKATSAUS 4 6. YHTEISTYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 41,30 16.5.2018 Ylämylly 2 Eija Isaksson Korska 27,23 8.5.2018 Vantaa 3 Seija Kurki Mikkeli 24,58 22.5.2018 Mikkeli 4 Merja Vainio Korska 22,40 8.5.2018 Vantaa

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21 H21 1 Hannu Numminen Espoon Kunto 47.32 2 Esa Karjalainen TietoEnator 48.07 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.21 4 Risto Vilkki Espoon Kunto 53.20 5 Markku Syrjälä TietoEnator 55.16 6 Janne Mörsky Tekla 143.49

Lisätiedot

Eräluettelo IOP SM 2015

Eräluettelo IOP SM 2015 Eräluettelo IOP SM 2015 Erä 1 klo 11 00, II osa klo 11 40, joht. Torikka, tulkkaa Huhtamäki, kirjaa Lamberg A 1.Sorri Tarja SA N A2. Sand Marju, SUA N A3. Niemi Heli IU N A4. Wolkoff Olga ESA N A5. Kivistö

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu Kuopio

Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu Kuopio Tuloksia Liikkuva maali SAL mestaruuskilpailu 17.-18.8.2019 Kuopio 50 m normaalijuoksut hitaat nopeat loppu M50 1 Markku Jetsonen KAMS 198 185 383 0 2 Matti Suoranta Kymppi 64 191 176 367 17 3 Juha-Pek

Lisätiedot

TEATTERI ON KASVATTANUT SUOSIOTAAN

TEATTERI ON KASVATTANUT SUOSIOTAAN HÄMEENLINNAN TEATTERIKERHO ry jäsentiedote 1/2019 TEATTERI ON KASVATTANUT SUOSIOTAAN Tilastokeskus on tutkinut jälleen ihmisten vapaa-aikaa. Tulosten mukaan elokuvat ovat suosituimpia kulttuuritilaisuuksia.

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset

Linkopallo 2018 Naiset Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 4.6.2018 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen Savon Saapas 45,90 12.6.2018 Ylämylly 3 Asta Kankaala LepU 43,76 10.6.2018 Juankoski 4 Piia Aaltokoski Lepu 42,41

Lisätiedot

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Autonrengas Miehet 6kg Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg 1 Ulvi Jurikivi KU-58 14,49 22.9.2012 Leppävirta 2 Piia Aaltokoski LepU 12,88 30.9.2012 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 12,68 18.8.2012 Leppävirta 4 Anastasia

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

TERVETULOA! Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää. ~Lippuvaraukset~ ~KONSERTIT~ ~LIPUT~

TERVETULOA! Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää. ~Lippuvaraukset~ ~KONSERTIT~ ~LIPUT~ Taivalkosken Nuorisoseuran kansantanssiryhmä Flikat ylpeänä esittää ~LIPUT~ Aikuiset 12 Lapset 8 Alle 3v. ilmaiseksi ~ Flikat 15v. Juhlakonsertti ~ ~KONSERTIT~ PÖLKKY-teatterilla maanantaina 29.6.2015

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Autonrengas Naiset 5 kg

Autonrengas Naiset 5 kg Autonrengas Naiset 5 kg pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 14,13 22.4.2011 Kuopio 2 Riikka Ruuth KivKiv 13,78 22.4.2011 Kuopio 3 Lotta Kirvesmies MikKV 12,40 22.4.2011 Kuopio 4 Kaisa Ahonen KivKiv 11,25 22.4.2011

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00 SML:n Pohjois-Savon piirinmestaruuskilpailut ilmahirvessä ja luodikossa 30.3.2014 Suonenjoella. Kilpailupaikka sijaitsee osoitteessa Sammalselän koulu Opintie 1 77600 Suonenjoki. ERÄLUETTELO ILMAHIRVI

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Kansalliset tikkakisat Humppila

Kansalliset tikkakisat Humppila Kansalliset tikkakisat Humppila 25.10.2015 25 tikkaa päivitetty 25.10.2015 klo 19.40 MM 1. Mäkinen Mauno VaaTi 41 42 41 44 37 205 2. Tammi Aimo TurTi 35 40 38 44 46 203 3. Varsaluoma Kosti ITK 39 40 39

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00) SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/17 KIRKKOVALTUUSTO Laatimispäivämäärä 10.01.2017 KOKOUSTIEDOT Aika 17.01.2017 kello 18.30 (kahvi kello 18.00) Paikka Saarijärven seurakuntatalon juhlasali KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä

Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014

SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014 SUOMUSSALMEN URHEILUAMPUJAT RY SYYSKOKOUSPÖYTÄKIRJA 2014 AIKA PAIKKA LÄSNÄ 21.11.2014, klo 18.00-20:03 Hotelli Kiannon Kuohut, Suomussalmi Liite 1, nimiluettelon mukaisesti 61 henkilöä 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Tarina. Pressikuvat (www#helsinkifilmi#fi)

Tarina. Pressikuvat (www#helsinkifilmi#fi) Tarina Ganes on tarina Suomen tunnetuimman rock-ikonin! Remun! noususta t"hteyteen# Se kertoo! miten kovissa oloissa kasvanut Henry Remu Aaltonen perusti Suomen legendaarisimman rock-b"ndin Hurriganesin

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2 100m Miehet yleinen Tuuli + 0,1 1 Näse Adam Optima 13:91 2 Huhtala Pasi SASKY koulutuskuntayhtymä 14:00 3 Tuhkio Seppo Salpaus 14:06 4 Kivenvuori Jarno SASKY koulutuskuntayhtymä 14:32 5 Kaunisto Seppo

Lisätiedot

BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 3 kilpailijan kaavio Tulokset suoraan alkuerien perusteella

BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 3 kilpailijan kaavio Tulokset suoraan alkuerien perusteella BMX KILPAILUPÖYTÄKIRJA 3 kilpailijan kaavio Tulokset suoraan alkuerien perusteella MN-6 22 Tapio Taajamaa Turku 1 2 3 2 2 2 6 2 24 Wertti Lintervo Turku 2 1 1 1 3 1 3 1 7 Lumi Asp Härkälän Haka 3 3 2 3

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

Tampereen yliopisto, Kieli, käännös ja kirjallisuustieteiden yksikkö. ParFin suomi venäjä rinnakkaistekstikorpuksen laajennus

Tampereen yliopisto, Kieli, käännös ja kirjallisuustieteiden yksikkö. ParFin suomi venäjä rinnakkaistekstikorpuksen laajennus Tampereen yliopisto, Kieli, käännös ja kirjallisuustieteiden yksikkö ParFin suomi venäjä rinnakkaistekstikorpuksen laajennus Aineiston sisältö ja koko ParFin on kaunokirjallisuuden suomi venäjä rinnakkaistekstikorpus,

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4

Porin Keilailuliitto Pori Open turbo sarjat 3-4 1 Vettenranta Jari B 192,32 13 221 266 513 2 Ilkka Nenonen M 213,97 0 262 245 507 3 Nurmilo Panu M 218,81 0 277 221 498 4 Jere-Petteri Lehtinen B 185,4 18 204 257 497 5 Pasi Paalosalo M 206,98 2 242 224

Lisätiedot

Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu pureutuu kutkuttavasti suomalaisten Venäjä-suhteeseen

Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu pureutuu kutkuttavasti suomalaisten Venäjä-suhteeseen TIEDOTE 6.9.2016 Juha Jokelan itsesensuurikomedia Sumu pureutuu kutkuttavasti suomalaisten Venäjä-suhteeseen Näytelmäkirjailija-ohjaaja Juha Jokelan uusi komedia tarttuu tuoreella tavalla suomalaiseen

Lisätiedot

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg

Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg Renkaanheitto ranking 2012 Autonrengas Naiset 5kg 1 Ulvi Jurikivi KU-58 13,14 6.4.2012 Kuopio 2 Piia Aaltokoski LepU 12,43 6.4.2012 Kuopio 3 Asta Kankaala LepU 11,74 6.4.2012 Kuopio 4 Eila Huuskonen KiuJä

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Kuvia vuosikymmenten takaa

Papuri.papunet.net. Kuvia vuosikymmenten takaa Papuri.papunet.net Julkisuuden henkilöitä Kuvia vuosikymmenten takaa Armi Kuusela (1934 ) Armi Kuusela valittiin vuonna 1952 maailman kauneimmaksi naiseksi. Silloin järjestettiin ensimmäisen kerran Miss

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Isosaari Jouko

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020. Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat 2016 2020 Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta Stefan Borgman, pj Mauri Nousiainen Mikael Rosenberg Samuli Hujo Antero Lehti Erkki Penkari Markus Niemelä Kimmo

Lisätiedot

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia

Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia 1 Jäsenkirje 2/2017 Kotkan Pohjola-Nordenin vuoden 2017 tapahtumia Teatterimatka Helsingin kaupunginteatteriin la 21.10. klo 13 Kotimainen suurmusikaali Myrskyluodon Maija Lasse Mårtensonin unohtumaton,

Lisätiedot