Aglitykoulutusohjaakurssi: Estekoulutus B 1 / 6

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aglitykoulutusohjaakurssi: Estekoulutus B 1 / 6"

Transkriptio

1 Aglitykoulutusohjaakurssi: Estekoulutus B 1 / 6 ESTEKOULUTUS Tässä luvussa käydään läpi agilityesteet, niiden oikea suorittaminen ja kuinka eri tapoja opettaa eri esteet koiralle. Ei ole olemassa yhtä ainutta oikeaa tapaa opettaa eri esteet. Agilityn nopeasta kehityksestä kertoo sekin, että opetustavat ovat vaihdelleet ajan kuluessa. Esimerkiksi kontaktiesteillä kontakteja on opetettu makupalalla, längillä, kosketusalustalla, juoksuttamalla, naksuttamalla Eri seuroissa voi olla vakiintuneita, hyväksi havaittuja käytäntöjä kuinka esteet opetetaan. Kuitenkin opetettavana oleva koira samoin kuin sen ohjaaja vaikuttavat siihen kuinka hyvin ja millä keinon tavoitteeseen parhaiten päästään. Estekoulutusta aloitettaessa on hyvä muistaa, että hyvä pohjatyö on kaiken perusta samoin kuin talonrakennuksessa. Alkeiskurssille tulevilla voi olla hyvinkin erilaisia tavoitteita, mutta silti kaikkien tulee opetella oikea ja turvallinen tapa suorittaa esteet. Tämä on hyvä lähtökohta silloin kun laji viekin mukanaan ja sunnuntaiharrastelija päättää asettaa tavoitteita korkeammalle. Oikean suoritustavan oppiminen alusta alkaen on helpompi tie eteenpäin kuin väärän tavan korjaaminen oikeaksi. Jotta koira oppii esteiden oikean suoritustavan, tarvitaan useita toistoja ja vielä lisää toistoja, jotka vahvistavat koiran osaamista. Samoin kuin kaikessa muussakin koiran opettamisessa on hyvä huomioida eri rotujen, yksilöiden sekä koirien iästä johtuvat erot. Siinä missä yksi koira jaksaa keskittyä pidempään, toinen yksilö voi kyllästyä. Lisäksi kouluttajan positiivisella asenteella sekä koiraa että ohjaajaa kuten myös ohjaajan positiivisella asenteella koiraansa kohtaan saavutetaan enemmän tuloksia kuin turhautumisella. Koiran perustottelevaisuus sekä koiran ja ohjaajan hyvä suhde ovat hyvä perusta estekoulutuksen aloittamiselle. Mikäli koira ei ole ohjaajansa hallinnassa estekoulutus voi olla jopa mahdotonta. Koiran perustottelevaisuus helpottaa estekoulutusta kun koulutustilanteissa ei tarvitse keskittyä tottelevaisuuden opettamiseen ja koira osaa myös keskittyä harjoittelemiseen toisten koirien läsnä ollessa. Ohjaaja puolestaan tietää kuinka motivoida koiraansa, millaisiin tilanteisiin se on tottunut ja kuinka se reagoi uusissa tilanteissa. Useissa seuroissa on käytössä erilaisia hallittavuustestejä ennen agilitykurssin aloittamista. Lisäksi agilitykurssin aluksi on hyvä tutustuttaa koira koulutuspaikkaan ja sen ympäristöön siten, että koira voi keskittyä itse esteharjoitteluun paremmin. Tavoitteena on jo alusta alkaen luoda koulutuspaikasta koiralle mieluisa ja turvallinen harjoitusympäristö. Huomioitavaa kuitenkin on, että koirat eivät saisi vahingossakaan päästä esteille ja mahdollisesti säikähtää esteitä eivätkä pitää koulutuspaikkaa tarpeiden tekoon sopivana. Kaikkia esteitä opetellessa on hyvä tietoisesti muistuttaa, että ohjaajat opettelevat olemaan koiran vasemmalla ja oikealla puolella koiran suorittaessa estettä. Mikäli koiran kanssa on harrastettu paljon tottelevaisuutta tai jostain muusta syystä koiralle on luonteenomaista olla enemmän toisella puolella ohjaajaa, on hyvä jo alussa harjoitella koiran kulkemista sekä vasemmalla että oikealla puolella ohjaajaa. Lisäksi on hyvä harjoitella koiran luoksetuloa kutsumalla sekä koiran eteenpäin lähettämistä sekä paikalla pysymistä harjoituksen alussa tai tulevien kisojen lähdössä. Jo alusta alkaen on hyvä kiinnittää huomiota myös estekäskyihin vaikkakin koirat usein suorittavat sen esteen mille ohjaajat vartalollaan ohjaavat sanoipa esteen nimeä tai ei. Liian samankaltaiset sanat sekoittuvat helposti varsinkin kun koira usein reagoi lähinnä ensimmäiseen tavuun sanasta esim. puomi,

2 Aglitykoulutusohjaakurssi: Estekoulutus B 2 / 6 putki, pujottelu ja pussi tai aita, avo (putki) ja aa (A-este) tai keinu ja kepit. Estekäskytyksessä on huomioida myös äänen sävy ja painotus. Käskytyksen tulisi olla kannustavaa ja tukevaa eikä koiraa painostavaa. HYPPY Hyppy on yleisin radalla suoritettavista esteistä. Toisaalta se on helppo opettaa koiralle, mutta koiran motivointi hyppyihin jää helposti melko pienelle huomiolle. Pennulle tai nuorelle koiralle voidaan opettaa jalkojen tiedostamista ja tasapainoa asettamalla rimoja parin sentin korkeudelle esim. laudanpätkien päälle ja taluttamalla pentua rauhallisesti rimojen yli. Tavoite on, että pentu käyttää etu- ja takajalkojaan tasapuolisesti Harjoitusta voidaan vaikeuttaa vaihtelemalla rimojen etäisyyksiä sekä asettamalla rimat kaarevasti. Hypyn opettaminen voidaan aloittaa koiran koosta huolimatta siten, että rima on hyvin matalalla. Ohjaaja voi aluksi vain kulkea koiransa kanssa siivekkeiden välistä riman yli. Tämän jälkeen voidaan harjoitella koiran kutsumista hypyn takaa ohjaajan luo. Ohjaaja ei saa seisoa riman takana siten, että hän estää koiran hyppäämisen viemällä koiralta laskeutumistilan. Alussa ohjaaja on todennäköisesti kääntyneenä kohti koiraa, mutta on hyvä harjoitella jo alusta alkaen, että ohjaaja on osittain kääntyneenä ja kutsuu koiraa koiran puoleisella kädellä. Tässä harjoituksessa voi kouluttaja tai apuohjaajaa pitää remmistä kiinni ja näin estää koiraa kiertämästä hyppyä. Seuraavassa vaiheessa ohjaaja lähettää koiraa hypylle ja hypyn takana kouluttaja tai apuohjaaja houkuttelee koiraa luokseen koiralle mieluisalla palkinnolla. Koira voidaan lähettää hyppäämään myös heittämällä pallo hypyn taakse. Tässä tulee olla tarkkana, että koira edelleen keskittyy myös hyppäämiseen eikä vain ryntää rimasta piittaamatta tavoittelemaan palloa. Ohjaaja heittää aluksi pallon hypyn taakse koiran puoleisella kädellä, jolloin koira tottuu irtoamaan tästä käsimerkistä hypylle. Harjoituksessa edetään siten, että seuraavassa vaiheessa koiranpuoleisella kädellä koira lähetetään hypylle ja pallo heitetään toisesta kädestä tai kouluttaja heittää sen. Koiran eteenlähettämistä peräkkäin olevilla hypyillä voidaan vahvistaa siten, että hyppyjen takana on lelun/makupala apuohjaajan kanssa tai ilman. Jos palkinto on hyppysarjan päässä ilman apuohjaajaa on varmistettava ettei koira pääse palkitsemaan itseään mikäli se ei suorita harjoitetta oikein. Ohjaaja tai apuohjaaja voi myös heittää lelun koiran edetessä hypyillä. Kun opetuksessa edetään erilaisiin ohjaustapoihin, kannattaa miettiä millä korkeudella pidetään hyppyjen rimoja. Koiran tarkkaillessa ohjaajan liikettä ja ohjaajan keskittyessä omaan liikkumiseensa voi olla hyvinkin perusteltua laskea rimojen korkeutta. Tästä lisää ohjaustapojen yhteydessä. PITUUS Koira oppii pituuden melko helposti sen jälkeen kun hyppy käsky on opittu. Esteen opettamisessa voidaan käyttää hyväksi ylitse heitettävää palloa tai pituuden takana houkuttelemassa olevaa kouluttajaa. Minikoirien ongelma tällä esteellä voi olla se, että ne pyrkivät kävelemään esteen yli. Kumartumalla katsomaan estettä koiran näkökulmasta voidaan helposti huomata, että este todellakin näyttää lähinnä rampilta kuin kahdelta erilliseltä palikalta. Kääntämällä ensimmäisen osan kyljelleen saadaan este näyttämään toisenlaiselta ja oikea liikerata esteen suorittamiseen voidaan opettaa. Toinen vaihtoehto on laittaa rima esteen ylle hahmottamaan hyppäämistä. MUURI JA OKSERI

3 Aglitykoulutusohjaakurssi: Estekoulutus B 3 / 6 Muuri ja okserin opettaminen koiralle hypyn opettamisen jälkeen on yleensä helppoa. Yleisin ongelma muurilla on, että koira ponnistaa tukevan näköisen muurin päällä olevista palikoista. Ongelmaa voi koettaa ratkaista antamalla reippaamman käskyn esteellä tai käden liikettä liioittelemalla tai asettamalla muurin päälle rima. Okserilla koiralle annetaan reippaampi hyppykäsky ja tarvittaessa liioitellaan käden liikettä. PÖYTÄ Koiran opittua hyppykäskyn hyppäämisen pöydälle pitäisi olla melko helppoa. Ohjaaja voi houkutella koiraa pöydälle makupalalla tai taputtamalla pöydän pintaan. Tällä esteellä tulee huomioida, että koiraa kehutaan pöydällä olosta ja pysymisestä. Jos palkka tulee vasta koiran hypättyä pöydältä pois, voi koira oppia hyppäämään pöydältä pois saadakseen lelun tai makupalan nopeammin. Koiran tulee myös pysyä pöydällä vaikka ohjaaja siirtyy pöydän toiselle puolelle. RENGAS Tämän esteen opettelussa kannattaa jättää turha kiire pois ja varmistaa, että koira oppii oikean suoritustavan varmasti. Renkaan opettaminen voidaan aloittaa irtonaisella renkaalla pitämällä sitä maassa tai tuettuna apukouluttajan pohjetta vasten. Esteissä, joissa renkaan voi laskea alas asti, tulee varoa ettei koira opi kulkemaan renkaan ja kehikon välistä. Tätä voidaan estää asettamalla rimoja tai muita esteitä renkaan ja kehikon väliin. Renkaan läpi voidaan heittää pallo ja saada koira hyppäämään pallon perässä renkaan läpi. Toinen vaihtoehto on, että ohjaaja menee renkaan toiselle puolella ja kutsuu koiran renkaan läpi ottamalla ensin katsekontaktin koiraan renkaan läpi tai pitämällä lelua tai makupalaa siten, että koira pääsee niihin helpointen käsiksi tulemalla renkaan läpi. Harjoitusten edetessä rengasta nostetaan oikealla suorituskorkeudelle, lähetetään koira kauempaa renkaalle ja edelleen muistetaan harjoitella esteen suorittamista siten, että ohjaaja on koiran vasemmalla ja oikealla puolella. Lisäksi on huomioitava, että koiran ei anneta kulkea kehikon ja renkaan välistä myöskään takaisinpäin. Eri seuroilla voi olla hyvinkin erinäköisiä renkaita mikä sinällään vaikeuttaa tämän esteen suoritusvarmuutta. Tosin viime vuosina muutama malli näyttää vakiintuneen käyttöön ja kaikkein erikoisimmat ovat jääneet käytöstä pois. PUTKI Putkesta tulee helposti monelle koiralle yksi mieluisimmista esteistä. Putken opettaminen aloitetaan laittamalla putki mahdollisimman lyhyeksi ja suoraksi. Ohjaaja laittaan koiran odottamaan putken suulle ja menee toiselle puolelle kutsumaan koiraa putken läpi. Kookkaat ja isot koirat voi laittaa makaamaan putken suulle siten, että ne katsovat putken läpi sen sijaan että ne yrittävät hypätä putken tai kiertää sen sivusta katsomaan minne ohjaaja meni piiloon. Ohjaaja voi käyttää makupalaa tai lelua houkutellessaan koiraa putken läpi. Kun koira on tottunut putkeen, ohjaaja voi siirtyä koiran viereen ja koiran puoleisella kädellä lähettää koiraa putkelle. Kouluttaja tai apuohjaaja voi olla putken toisessa päässä kutsumassa koiraa ja/tai palkkaamassa koiraa lelulla tai makupalalla. Ohjaaja voi myös heittää itse pallon putken läpi putken ollessa vielä lyhyenä. Vähitellen harjoitusten edetessä putkea pidennetään, taivutetaan kaarelle ja koiraa lähetetään pidemmän matkan päästä putkeen. Putkea harjoitellessa on syytä kiinnittää huomiota myös ohjaajan liikkumiseen putkea lähestyttäessä sekä koiran sitä suorittaessa. Alusta alkaen tulee huomioida ettei ohjaaja jää vain passiivisena odottamaan koiran tulevan putkesta vaan liikkuu putken vierellä ja äänellään kannustaa koiraa. Jatkoharjoittelussa tulee harjoitella myös tilanteita, joissa koira ei saa karata putkeen vaikka se olisikin

4 Aglitykoulutusohjaakurssi: Estekoulutus B 4 / 6 loogisesti radan jatkona esim. hypyn jälkeen sekä koiran lähettämistä putkeen vaikka putken suuaukko ei ole täysin tai edes osittain näkyvissä. PUSSI Pussi on esteenä hyvin samankaltainen kuin putki. Sen harjoittelu aloitetaan samaan tapaan kuin putken taittelemalla kangas ensin lyhyeksi ja ohjaaja pitää kangasta koholla samalla kun kutsuu koiraa pussin läpi. Seuraavaksi kangasta pidennetään ja edelleen pidetään koholla kutsuttaessa. Toistojen aikana kangasta lasketaan rauhallisesti ja vähitellen koiran edetessä pussissa. Samoin kuin putkella ohjaaja voi siirtyä ohjaamaan koiran rinnalle ja apuohjaaja tai kouluttaja auttaa koiraa tarvittaessa pussin päässä. Pussia harjoitellessa on erittäin tärkeää, että ohjaaja kannustaa koiraansa etenemään pussissa, jottei koira pyörähdä ympäri pussissa ja palaa suuaukosta takaisin. Harjoituksissa on aina ennen koiran lähettämistä pussin tarkistettava, että pussin kangas on suorassa ja varottava, ettei koira sotkeudu pussin kankaaseen ja säikähdä. Tarvittaessa palataan pussin harjoittelussa helpompiin harjoitteisiin ja pidetään kangasta avonaisena kunnes koira suorittaa esteen varmasti oikein. PUJOTTELU Pujottelu on yksi vaativimmista esteistä. Suurin osa kisauraa aloittelevista koirista tekee virheitä pujottelussa, joka aloittamalla väärin tai lopettamalla pujottelun kesken. Pujottelun voi opettaa monella eri tavalla koiralle. Tässä mainittuna on ehkä yleisimmät tällä hetkellä käytössä olevat. Opetusmenetelmästä riippumatta koiran osatessa esteen harjoitellaan vaikeampia lähestymiskulmia sekä sitä, että ohjaaja voi liikkua koiran edelle, jättäytyä jälkeen tai sivusuunnassa ottaa enemmän etäisyyttä koiran pujotellessa esteen loppuun asti. Peruuttamalla Tämä on vanha, perinteinen tapa, joka on vieläkin monessa seurassa käytössä. Tietyssä mielessä koira oppii esteen melko nopeasti, mutta osaaminen riippuu hyvin paljon ja melko pitkään ohjaajan osaamisesta ja oikea-aikaisuudesta. Ohjaajan kannattaa harjoitella ilman koiraa ensin miten hänen tulee toimia, koska tässä menetelmässä ohjaajan toiminta on hyvin olennaista. Koska pujottelu on pitkä este ja vaatii koiralta pitkän keskittymisen, kannattaa opettelu aloittaa neljällä tai kuudella kepillä, jolloin koira ei ehdi kyllästyä, tehdä virhettä niin helposti ja saa palkan onnistuneesta suorituksesta. Ohjaaja asettaa koiran istumaan ensimmäisen kepin oikealle puolelle ja on itse noin toisen kepin kohdalla pujottelun oikealla puolella. Koiran tulee malttaa pysyä sen aikaa paikoillaan, että ohjaaja vie oikean kätensä toisen ja kolmannen kepin välistä kohti ensimmäistä väliä. Vasen polvi voi olla lähellä toista keppiä. Kutsusta koira lähtee kädessä olevaa makupalaa kohti eli ensimmäisen ja toisen kepin välistä pujottelun vasemmalle puolelle. Ohjaaja vetää kätensä ja koiran sen perässä toisesta välistä pujottelun oikealle puolelle. Ohjaaja liikkuu tässä vaiheessa hieman eteenpäin jotta saa koiraa houkuttelevan käden neljännen kepin takaa houkuttelemaan koiraa taas toiselle puolelle pujottelua. Koiralle voi alussa antaa makupalan vaikka jokaisessa välissä. Apuohjaaja tai kouluttaja voi seurata koiran perässä pitämällä koiran remmistä kiinni ja estämällä koiraa ryntäämästä liian nopeasti eteenpäin tai väärään väliin. Tämä harjoitus tulee toistaa alusta alkaen myös siten, että ohjaaja on pujottelun vasemmalla puolella. VINOKEPIT

5 Aglitykoulutusohjaakurssi: Estekoulutus B 5 / 6 Tässä harjoitustavassa käytetään usein irtonaisia keppejä, joiden päässä on metallipiikki, joka työnnetään maahan. Kepit voidaan asettaa kahteen lähekkäiseen riviin tai yhteen riviin siten, että parittomat kepit ovat vinossa vasemmalla ja parilliset kepit vinossa oikealle. Kepit muodostavat päästä katsottuna V:n ja niiden väliin ja kuja, josta koira voi kulkea hieman väistellen keppejä. Pujottelun toisessa päässä voi olla apuohjaaja houkuttelemassa koiraa. Harjoitusten edistyessä keppejä nostetaan pystympään asentoon ja koira joutuu kiertämään niitä. KUJAKEPIT Tässä harjoitustavassa kepit ovat kahdessa suorassa keppirivistössä, joita tuodaan harjoituksen ja koiran taitojen edetessä lähemmäs toisiaan kunnes kepit ovat samassa linjassa. Harjoituksessa voidaan käyttää myös kaaria, jotka estävät koiraa tulemasta pois keppien välistä, ja jotka muodostavat kujan, jonka läpi koira juoksee. KONTAKTIESTEET: A, PUOMI JA KEINU Näillä kolmella kontaktiesteellä koiran tulee koskettaa sekä nousu- että laskukontaktia suorittaessaan estettä. Esteet tulisi suorittaa nopeasti ja varmasti. Kaikkien kolmen kontaktiesteen harjoittelu aloitetaan yleensä siten, että makupaloista tehdään makupalajono yli esteen. Esteiden tulisi olla tukevia ja turvallisia koirille ja suorittamiseen ei saisi liittyä painostuksen tunnetta. Mikäli yhdistyksellä on sellaiset esteet, että esteiden korkeutta saadaan laskettua tämä voi helpottaa esteiden opetuksen alussa. Mikäli yhdistyksen esteitä ei voi laskea kovin alas voi aremmille koirille laittaa esim. osa puomia maahan tai mini- tai maxipöytää vasten siten, että koirat voivat kulkea puomin osaa pitkin pöydälle ja sieltä takaisin. Esteiden opettamisen voi aloittaa myös nostamalla koira kaikilla näillä esteillä ensin laskevalle osalle ja sen jälkeen vasta opetetaan nousuosuus. Aikojen saatossa A:n ja puomin kontakteja on opetettu monella eri tavalla. Jossain välissä etenkin mini koiria juoksutettiin kontaktien läpi. Ohjaajat ovat myös omalla liikkeellään tai vartalollaan opettaneet koiraa hakeutumaan kontaktille. Ohjaajat ovat vetäneet koiria kädessä olevan makupalan perässä alas. Makupaloja on myös asetettu kontaktin alaosaa tai maahan kontaktin eteen. Koiria on myös opetettu länkien avulla kulkemaan matalana kontakteilla sekä kosketusmatolla ja naksuttimella hakeutumaan oikeaan kontaktilla. Kontaktia voidaan opettaa myös siten, että kouluttaja vie koiraa hihnassa alas ja ohjaaja palkkaa koiran alastulolla. Kaikkiin näistä menetelmistä voidaan yhdistää erillinen käsky kontaktilla, ohjaajan käsiliike tai liikkeen nopeudessa tapahtuva muutos. PUOMI JA A Makupaloista tehdään jono esteen yli ja koira houkutellaan niiden avulla esteelle. Esteen lopussa koira pysäytetään kontaktipinnalle (etutassut maassa), jossa sitä kehutaan ja palkitaan. Kouluttaja tai apuohjaaja kulkee koiran toisella puolella pitäen remmistä kiinni ja varmistaa, että koira ei putoa tai yritä hypätä alas esteeltä. KEINU Keinullakin makupaloista tehdään jono yli esteen. Kouluttajan ja ohjaajan keskittyessä rauhoittelemaan ja varmistamaan, että koira pysyy keinulla sen kallistuessa voidaan käyttää apuohjaajaa, joka kallistaa hitaasti

6 Aglitykoulutusohjaakurssi: Estekoulutus B 6 / 6 keinua alas ja estää sen kolahtamisen maahan. Koiralle voidaan antaa varoittava käsky (nätisti, hitaasti, odota) sen lähestyessä keinun keskikohtaa

MITÄ AGILITY ON 18. tammikuuta 2009 MITÄ AGILITY ON?

MITÄ AGILITY ON 18. tammikuuta 2009 MITÄ AGILITY ON? MITÄ AGILITY ON? Agilityssa koirat pyrkivät ohjaajansa opastuksella selvittämään erilaisista esteistä koostuvan radan ilman virheitä ja mahdollisimman nopeasti. Agilityn tarkoituksena on kehittää koiran

Lisätiedot

KV-SÄÄNTÖMUUTOSTARPEET KYSELYN TULOKSET

KV-SÄÄNTÖMUUTOSTARPEET KYSELYN TULOKSET KV-SÄÄNTÖMUUTOSTARPEET KYSELYN TULOKSET Seuratoimijaseminaari 25.5.2015 Sääntötyöryhmä / Merja Suomalainen www.agilityliitto.fi Suurin muutostarve Säkäluokat M/L rajaa nostettava tai Uusi L/XL-raja Ylimpiä

Lisätiedot

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt

Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pidennetty Pentukurssi, Maanantai 4.1.2016, klo. 17.00, 6krt Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 3-6 kuukautta vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssi antaa hyvän lähtöpohjan pennun kouluttamiseen,

Lisätiedot

Pentujen agilitykoulu (2-12 kk)

Pentujen agilitykoulu (2-12 kk) Pentujen agilitykoulu (2-12 kk) Muistattehan aina agilitya treenatessanne seuraavat asiat (kiitos Nuotion Outille, jonka alkeiskurssille osallistuimme Raisan kanssa näistä kullan arvoisista neuvoista):

Lisätiedot

ESPOO: Arki TEHO- Kurssi, Keskiviikko 20.07.2016, klo. 17.00, 8krt

ESPOO: Arki TEHO- Kurssi, Keskiviikko 20.07.2016, klo. 17.00, 8krt ESPOO: Arki TEHO- Kurssi, Keskiviikko 20.07.2016, klo. 17.00, 8krt Arki Teho- kurssilla harjoitellaan 8 kerralla laajasti tottelevaisuuden osaalueita koiran kanssa. Kurssilla harjoitellaan mm. istu, maahan,

Lisätiedot

Agility Games Gamblers

Agility Games Gamblers Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa

Lisätiedot

LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt.

LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt. LAHTI: Tokon Alkeet- kurssi, Keskiviikkoisin 06.07.2016 klo 18.00, 3krt. TÄMÄ EI OLE perustottelevaisuus kurssi! Perustottelevaisuutta haluaville on arkitaitoa tassuihin- kurssi! Alokasluokka- kurssit

Lisätiedot

LAHTI: Teinikoira Haltuun- kurssi, Keskiviikko 01.06.2016 klo 17.00, 5krt.

LAHTI: Teinikoira Haltuun- kurssi, Keskiviikko 01.06.2016 klo 17.00, 5krt. LAHTI: Teinikoira Haltuun- kurssi, Keskiviikko 01.06.2016 klo 17.00, 5krt. Onko koirasi 6kk-1,5v? Meneekö hermo kun kaikki opit jotka koira vielä jokin aika sitten osasi menee kuuroille korville? Koirasi

Lisätiedot

Naksutinkoulutuksen komennot

Naksutinkoulutuksen komennot Naksutinkoulutuksen komennot Koiranpennun kouluttaminen naksuttimen avulla Naksutinkoulutuksen kehittivät 1940-luvulla delfiinien kouluttajat. He huomasivat voivansa opettaa delfiineitä ja valaita kannustamalla

Lisätiedot

Estemuutokset uusiin sääntöihin

Estemuutokset uusiin sääntöihin Estemuutokset uusiin sääntöihin Uusien kansallisten sääntöjen astuessa voimaan tulee voimaan myös tämän liitteen muutokset esteiden osalta. 27.11.2017 Suomen Agilityliitto Yleiset tiedustelut: saannot@agilityliitto.fi

Lisätiedot

PERUSASENTO A) PERUSASENNON OPETTAMINEN KOSKETUSKEPIN AVULLA

PERUSASENTO A) PERUSASENNON OPETTAMINEN KOSKETUSKEPIN AVULLA TEKSTI Tottelevaisuus MORTEN EGTVEDT, KUVAT CANIS AS JA SALME MUJUNEN OPETA KOIRALLESI PERUSASENTO KOSKETUSKEPILLÄ JA LAATIKKOMENETELMÄLLÄ Perusasento ja perusasentoon siirtyminen ovat aivan perustaitoja.

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon JATKO 1, (AAMUKURSSI), Maanantaisin klo 10.00, 6krt.

HELSINKI, Konala: Rallytokon JATKO 1, (AAMUKURSSI), Maanantaisin klo 10.00, 6krt. HELSINKI, Konala: Rallytokon JATKO 1, (AAMUKURSSI), Maanantaisin 27.02.2017 klo 10.00, 6krt. Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan ja koiran

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko , klo , 6krt

HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko , klo , 6krt HELSINKI, Konala: Kontakti & Arkikäytös Kurssi, Keskiviikko 04.01.2017, klo. 17.00, 6krt Kontakti ja Arkikäytös kurssi on tarkoitettu yli-innokkaille koirille, joilla on puutetta kontaktissa ja ohjaajaan

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Maanantai , klo , 8krt

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Maanantai , klo , 8krt HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Maanantai 24.10.2016, klo. 17.00, 8krt Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai , klo , 4krt

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai , klo , 4krt HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet Kurssi, Maanantai 27.11.2017, klo. 19.00, 4krt Rallytokossa tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko

Lisätiedot

Flattileiri 2008 Himanka, Sautinkari. Pennut. 1. Kontakti

Flattileiri 2008 Himanka, Sautinkari. Pennut. 1. Kontakti Flattileiri 2008 / NOME / PP 1 Flattileiri 2008 Himanka, Sautinkari Pennut 1. Kontakti - tärkeä etenkin flateilla (koska ovat vilkkaita?) - pentutreenit aloitetaan kontaktiharjoituksilla: koira keskittyy

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: KOIRAHIERONTA SEMINAARI KOIRAN KANSSA, Luento sunnuntaina klo 12.00, Käytäntö Su klo , 2krt.

HELSINKI, Konala: KOIRAHIERONTA SEMINAARI KOIRAN KANSSA, Luento sunnuntaina klo 12.00, Käytäntö Su klo , 2krt. HELSINKI, Konala: KOIRAHIERONTA SEMINAARI KOIRAN KANSSA, Luento sunnuntaina 29.01.2017 klo 12.00, Käytäntö Su 05.02 klo 14.30-15.30, 2krt. Koirat kärsivät lihasjumeista ja hyötyvät säännöllisestä lihashuollosta

Lisätiedot

FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE FCI

FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE FCI Suomen Agilityliitto ry:n suomennos FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE FCI Agilitykomitean Guidelines for Agility-Judges englanninkielisestä alkuperäisversiosta Ohjeita agilitytuomareille SAGI: suomennos

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Käsittely Kivaksikurssi (PIENRYHMÄ), Torstaisin klo 20.00, 3krt.

HELSINKI, Konala: Käsittely Kivaksikurssi (PIENRYHMÄ), Torstaisin klo 20.00, 3krt. HELSINKI, Konala: Käsittely Kivaksikurssi (PIENRYHMÄ), Torstaisin 26.10.2017 klo 20.00, 3krt. Käsittely kivaksi -kurssi sopii koirille, jotka arastelevat vieraita ihmisiä tai haluavat liiankin innokkaasti

Lisätiedot

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA D -IKÄISTEN HARJOITTELUA VERYTTELYT niveljumppa Erityisen tärkeitä kaikki käsien heilautukset, olkapäiden rentouden kehittämiseen paljon aikaa. Matkitaan rennosti iskulyönnin käsien vientiä ylös ja liikettä

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Pentu Teho- kurssi, Sunnuntaisin klo 17.00, 8krt. TÄYNNÄ!

HELSINKI, Konala: Pentu Teho- kurssi, Sunnuntaisin klo 17.00, 8krt. TÄYNNÄ! HELSINKI, Konala: Pentu Teho- kurssi, Sunnuntaisin 29.10.2017 klo 17.00, 8krt. TÄYNNÄ! Pentujen Tehotottelevaisuus- kurssilla harjoitellaan 8 kerralla laajasti perustottelevaisuuden osa-alueita koiran

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: LAPSI & KOIRAkurssi, Sunnuntaisin klo 16.00, 8krt. TÄYNNÄ!

HELSINKI, Konala: LAPSI & KOIRAkurssi, Sunnuntaisin klo 16.00, 8krt. TÄYNNÄ! HELSINKI, Konala: LAPSI & KOIRAkurssi, Sunnuntaisin 15.01.2017 klo 16.00, 8krt. TÄYNNÄ! Lapsi & Koira- kurssi on tarkoitettu 8 17 vuotiaille lapsille ja nuorille koiran kanssa. Kurssilla harjoitellaan

Lisätiedot

Estemuutokset uusiin sääntöihin

Estemuutokset uusiin sääntöihin Estemuutokset uusiin sääntöihin Uusien kansallisten sääntöjen astuessa voimaan tulee voimaan myös tämän liitteen muutokset esteiden osalta. Suomen Agilityliitto Yleiset tiedustelut: saannot@agilityliitto.fi

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Keskiviikkoisin klo 18.00, 5krt.

HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Keskiviikkoisin klo 18.00, 5krt. HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Keskiviikkoisin 23.08.2017 klo 18.00, 5krt. Agilityn alkeiskurssi on tarkoitettu yli vuoden vanhoille koirille. Agilityn alkeiskurssilla harjoitellaan erilaisia

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rally-Tokon Alkeetkurssi, Maanantaisin klo 11.00, 3krt.

HELSINKI, Konala: Rally-Tokon Alkeetkurssi, Maanantaisin klo 11.00, 3krt. HELSINKI, Konala: Rally-Tokon Alkeetkurssi, Maanantaisin 30.10.2017 klo 11.00, 3krt. Rallytokossa tärkeintä on ohjaajan ja koiran yhteistyö ja se sopiikin kaikille nuorille ja aikuisille koirille. Rally-toko

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Keskiviikko , klo , 6krt, TÄYNNÄ!

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Keskiviikko , klo , 6krt, TÄYNNÄ! HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeet- Kurssi, Keskiviikko 04.01.2017, klo. 19.00, 6krt, TÄYNNÄ! Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan ja

Lisätiedot

3. UUDEN ASIAN OPETTAMINEN

3. UUDEN ASIAN OPETTAMINEN 3. UUDEN ASIAN OPETTAMINEN Tärkeintä uuden asian opettelussa on suunnitella harjoitus kunnolla etukäteen. Kun pennulle opetetaan uusia asioita, tulisi se tehdä kodin rauhassa ja sitten vasta siirtyä omalle

Lisätiedot

S/M välinen raja sopiva % S/M välinen raja pitää nostaa % S/M välinen raja pitää laskea % M/L välinen raja on sopiva 9 2.

S/M välinen raja sopiva % S/M välinen raja pitää nostaa % S/M välinen raja pitää laskea % M/L välinen raja on sopiva 9 2. Mikä seuraavista luokkajaoista olisi mielestänne sopivin KV-säännöissä? Nykyiset kolme säkäluokkaa 78 21.7 % Kolme säkäluokkaa, mutta säkäluokkarajoja on muutettava 130 36.2 % Neljä säkäluokkaa 144 40.1

Lisätiedot

Noudon opettaminen pitämisen kautta

Noudon opettaminen pitämisen kautta Noudon opettaminen pitämisen kautta Ensimmäisessä vaiheessa koira totutetaan kuonon ympärillä oleviin käsiin. Tämä tehdään ottamalla kevyt ote koiran kuonosta aivan hetkeksi ja palkitaan välittömästi.

Lisätiedot

Alkeis- ja jatkokurssin luento

Alkeis- ja jatkokurssin luento Alkeis- ja jatkokurssin luento 7..0 KV/OSN ry. Aiheet B. Perusasioita koiran kouluttamisesta: mm. palkitseminen, käskysanat, kontakti, ei-käsky, harjoitteleminen, esimerkkejä koiralla C. Koiran kunto D.

Lisätiedot

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.

Lisätiedot

KERAVA, Sompio: Temppukurssi, Perjantaisin klo 18.00, 4krt. EI TOTEUDU

KERAVA, Sompio: Temppukurssi, Perjantaisin klo 18.00, 4krt. EI TOTEUDU KERAVA, Sompio: Temppukurssi, Perjantaisin 16.06.2017 klo 18.00, 4krt. EI TOTEUDU Temppukurssilla harjoitellaan erilaisia hauskoja temppuja. Kurssi sopii kaikenikäisille koirille! Harjoitellaan mm. vierekkäin

Lisätiedot

Koulutusohjaajan peruskurssi

Koulutusohjaajan peruskurssi Koulutusohjaajan peruskurssi Koulutusohjaajan peruskurssi Toimituskunta SAGIn koulutustoimikunta Muut Kuvitus Kati Huttunen Anna Kilpiä Tuija Kortelainen Riikka Korvenoja Katja Joki Mia Laamanen Marja

Lisätiedot

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI!

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! Miesten jumppaopas HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! TÄSMÄLIIKUNTAA KESKIVARTALOON 2-3 kertaa viikossa 15 min. päivässä HARJOITTELE KEHOLLESI HYVÄ PERUSTA rankasi pysyy hyvässä ryhdissä ja löydät

Lisätiedot

Pentu Teho, Tiistai klo 17.00, 8krt.

Pentu Teho, Tiistai klo 17.00, 8krt. Pentu Teho, Tiistai 12.01.2016 klo 17.00, 8krt. Kurssin koko 5 koiraa. Pentujen Tehotottelevaisuus- kurssilla harjoitellaan 8 kerralla laajasti tottelevaisuuden osa-alueita koiran kanssa. Kurssilla harjoitellaan

Lisätiedot

Agilityn alkeiskurssiluento 30.3.2011. Hakunilan Seudun Koiraharrastajat HSKH ry

Agilityn alkeiskurssiluento 30.3.2011. Hakunilan Seudun Koiraharrastajat HSKH ry Agilityn alkeiskurssiluento 30.3.2011 Hakunilan Seudun Koiraharrastajat HSKH ry Ohjelma Kevään alkeiskurssit ja kouluttajat Alkeiskurssin testitilaisuus Harrastaminen HSKH:ssa Agility lajina Agilityharrastamisen

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Kontakti & Itsehillintä Kurssi, Keskiviikko , klo , 2krt (PIENRYHMÄ!)

HELSINKI, Konala: Kontakti & Itsehillintä Kurssi, Keskiviikko , klo , 2krt (PIENRYHMÄ!) HELSINKI, Konala: Kontakti & Itsehillintä Kurssi, Keskiviikko 02.08.2017, klo. 17.00, 2krt (PIENRYHMÄ!) KURSSIN SISÄLTÖ: Kontakti & itsehillintä- kurssi on monipuolinen koiran arkikäyttäytymiseen ja malttamiseen/

Lisätiedot

SVINGIN KIINNITYSKOHDAT

SVINGIN KIINNITYSKOHDAT Antti Mäihäniemi opettaa kesäisin Master Golfissa ja talvisin Golfin Vermon House Prona. Hän on tutkinut golfsvingiä omatoimisesti yli kymmenen vuoden ajan. Hän on oppinut, että vain kyseenalaistamalla

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 Lions Quest elämisentaitoja-ohjelman pääkouluttaja Ulla Sirviö-Hyttinen TAVOITE: Jokainen meistä tarvitsee tunteen siitä, että kuulumme

Lisätiedot

Harjoituksia nivelrikkopotilaalle

Harjoituksia nivelrikkopotilaalle Harjoituksia nivelrikkopotilaalle www.parempaaelamaa.fi/kipu Lonkat ja polvet Lihasvoima Asetu kylkimakuulle Nosta hitaasti ylempi jalka ilmaan ja tuo se hitaasti takaisin alas Toista 5 10 kertaa kummallakin

Lisätiedot

Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy

Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy PS&V-MM 2011 Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy Tärkein yksittäinen tekijä sulkapalloilijan kyynärvarren sekä ranteen vammojen ennaltaehkäisyssä on oikea mailaote. Muista

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin klo 11.00, 4krt.

HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin klo 11.00, 4krt. HELSINKI, Konala: Rallytokon Alkeetkurssi, Tiistaisin 09.05.2017 klo 11.00, 4krt. KURSSIN SISÄLTÖ: Rallytoko on hauska laji, jossa yhdistyvät tokoliikkeet, koiratanssi ja agility. Tärkeintä on ohjaajan

Lisätiedot

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA!

TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAITO TARTTUU TREENAAMALLA! TAIDON OPPIMINEN TAITO TARTTUU TAITOTASON VAIHEET Suunnittele harjoitus 1, jossa on neljä osiota omalle joukkueellesi - (Pohdi mitä harjoitteita käyttäisit samaan harjoitteluun

Lisätiedot

AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina ilmoittautuminen yhteen starttiin

AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina ilmoittautuminen yhteen starttiin AGILITYN EPIKSET Sunnuntaina 10.07.2016 ilmoittautuminen yhteen starttiin Uusien toimitilojemme kunniaksi järjestämme avajaisissa agilityn epikset. Epiksissä kisataan 7 eri luokassa. Tässä ilmoittautumisessa

Lisätiedot

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 OHJELMAN TARKOITUS ON PARANTAA: TASAPAINOA POLVIKONTROLLIA KESKIVARTALON HALLINTAA ALARAAJOJEN LIHASVOIMAA NIVELLIIKKUVUUTTA KOORDINAATIOTA HYPYN ALASTULOTEKNIIKKAA SEKÄ

Lisätiedot

BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) HALLINNAN JA SYVIEN VATSALIHASTEN TYÖSKENTELYN

BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) HALLINNAN JA SYVIEN VATSALIHASTEN TYÖSKENTELYN KAKSITOISTA Sivuttainen kurki BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA KÄSITASAPAINOASENNOISTA. KUN BAKASANAAN LISÄTÄÄN SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) BAKASANA. KÄSITASAPAINOASANAT

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I

Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I Harjoitussuunnitelma viikko 11 Pysähtyminen ja liikkeelle lähtö I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai

Lisätiedot

Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto.

Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto. PISTETYÖSKENTELY Kuperkeikka eteenpäin Yleismotoriikka 1 Lähdetään kyykystä jalat vierekkäin, kämmenet matossa. Leuka painetaan rintaan, ponnistetaan jalat suoriksi ja asetetaan takaraivo maahan. Rullataan

Lisätiedot

FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE AGILITYSÄÄNNÖT

FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE AGILITYSÄÄNNÖT FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE (AISBL) Place Albert 1 er, 13 B 6530 Thuin, tel : +32.71.59.12.38, fax : +32.71.59.22.29, internet: http://www.fci.be FEDERATION CYNOLOGIQUE INTERNATIONALE AGILITYSÄÄNNÖT

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

Alkulämmittelyohjelma

Alkulämmittelyohjelma Alkulämmittelyohjelma Terve Futaaja 2 Johdanto Tämä alkulämmittelyohjelma on suunniteltu Terve Futaaja - tutkimusta varten. Tutkimus on UKK-instituutissa toimivan Tampereen Urheilulääkäriaseman hanke,

Lisätiedot

JA KOIVUESTE LAUKASSA

JA KOIVUESTE LAUKASSA Tehtävä 1. PORTAAT A YLÖS KENTÄLTÄ JA KOIVUESTE LAUKASSA Ratsukko kiipeää portaiden tasot I ja II käynnissä, kääntyy ja palaa käynnissä kentälle (A). Ratsukko hyppää portaat ylös kentältä laukassa ja kiertää

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Tiistaisin klo 17.00, 8krt. TÄYNNÄ!

HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Tiistaisin klo 17.00, 8krt. TÄYNNÄ! HELSINKI, Konala: Agilityn Alkeetkurssi, Tiistaisin 03.01.2017 klo 17.00, 8krt. TÄYNNÄ! KURSSIN SISÄLTÖ: Agilityn alkeiskurssi on tarkoitettu yli vuoden vanhoille koirille. Agilityn alkeiskurssilla harjoitellaan

Lisätiedot

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min)

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Salipallo/ikuisuuspolttopallo Polttopallosta johdettu leikki, jossa on enemmän toimintaa. Toimintamuoto Pelit ja leikit Kesto 10 min Liikuntataidot Juokseminen,

Lisätiedot

KERAVA, Sompio: Pentukurssi, Perjantaisin klo 16.00, 4krt. EI TOTEUDU

KERAVA, Sompio: Pentukurssi, Perjantaisin klo 16.00, 4krt. EI TOTEUDU KERAVA, Sompio: Pentukurssi, Perjantaisin 16.06.2017 klo 16.00, 4krt. EI TOTEUDU Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 3-6kk vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssilla harjoitellaan mm: katsekontaktia,

Lisätiedot

Kaikki Pelissätehtäväkortit

Kaikki Pelissätehtäväkortit Kaikki Pelissätehtäväkortit 1. Salmiakkikuljetus Lapsi kuljettaa salmiakkiruudun ympäri ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Pelaajan tulee käyttää vasenta ja oikeaa jalkaa. Toinen ja neljäs

Lisätiedot

KESTOVOIMAHARJOITUS (KV)

KESTOVOIMAHARJOITUS (KV) KESTOVOIMAHARJOITUS (KV) VERRYTTELY JA VENYTTELY 1. SYVÄKYYKKY VARPAILLE NOUSTEN 15 X 40-60 kg 2. NISKAN TAKAA TYÖNTÖ 15 X 15-35 kg 3. ISTUMAAN NOUSU KIERTÄEN 15 X 5-10 kg 4. SIVUKYYKKY 15 X 20-30 kg 5.

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Temppu & Puuhakurssi, Maanantaisin klo 11.00, 4krt.

HELSINKI, Konala: Temppu & Puuhakurssi, Maanantaisin klo 11.00, 4krt. HELSINKI, Konala: Temppu & Puuhakurssi, Maanantaisin 10.07.2017 klo 11.00, 4krt. Temppu,- ja puuhakurssilla tehdään erilaisia hauskoja temppuja kuten mm. pyöriminen, ryömiminen, jalkojen välissä pujottelu,

Lisätiedot

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport 1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Pentukurssi, Maanantai , Klo , 3krt

HELSINKI, Konala: Pentukurssi, Maanantai , Klo , 3krt HELSINKI, Konala: Pentukurssi, Maanantai 31.07.2017, Klo. 18.00, 3krt KURSSIN SISÄLTÖ: Pentukurssi on tarkoitettu kaikille 2-6kk vanhoille pennuille rotuun katsomatta. Kurssilla harjoitellaan mm: katsekontaktia,

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Rallytoko JATKO2- /RATAKURSSI, Tiistai , klo , 5krt, TÄYNNÄ!

HELSINKI, Konala: Rallytoko JATKO2- /RATAKURSSI, Tiistai , klo , 5krt, TÄYNNÄ! HELSINKI, Konala: Rallytoko JATKO2- /RATAKURSSI, Tiistai 08.11.2016, klo. 18.00, 5krt, TÄYNNÄ! Rallytoko JATKO 2-kurssilla keskitymme ALOKAS- ja AVOIN-luokan rataharjoitteluun. Kurssilla harjoittelemme

Lisätiedot

Maksaminen: Kurssimaksun 35;- voi maksaa ensimmäisellä koulutuskerralla tai laskulla, maksuaika 2 viikkoa.

Maksaminen: Kurssimaksun 35;- voi maksaa ensimmäisellä koulutuskerralla tai laskulla, maksuaika 2 viikkoa. Vuorilammen koirakoulu Soile Vuorilampi P. 0400 644763 kurssit@vuorilammenkoirakoulu.fi Facebook: Vuorilammen koirakoulu Sivu 1 / 8 Tervetuloa kurssille! Kaikki kurssikerrat alkavat niin, että koira ovat

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta.

TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. TIMANTTIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. suoritetaan erillisessä arviointitilaisuudessa. Arvioinnit

Lisätiedot

Scratch ohjeita. Perusteet

Scratch ohjeita. Perusteet Perusteet Scratch ohjeita Scratch on graafinen ohjelmointiympäristö koodauksen opetteluun. Se soveltuu hyvin alakouluista yläkouluunkin asti, sillä Scratchin käyttömahdollisuudet ovat monipuoliset. Scratch

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla?

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kuinka saada lapsi selkään kantorepulla? On monia tapoja saada lapsi selkään kantorepulla. Kokeile erilaisia

Lisätiedot

Käytä sitä kättä. Opas pareettisen yläraajan terapeuttiseen harjoitteluun. Lisätietoa: www.aivoliitto.fi www.sydänliitto.fi. www.kaypahoito.

Käytä sitä kättä. Opas pareettisen yläraajan terapeuttiseen harjoitteluun. Lisätietoa: www.aivoliitto.fi www.sydänliitto.fi. www.kaypahoito. Oppaan ovat tuottaneet fysioterapeuttiopiskelijat Lasse Hytönen ja Petteri Lemmetyinen opinnäytetyönä Mikkelin Ammattikorkeakoulussa Savonlinnassa yhteistyössä Kruunupuisto Punkaharjun Kuntoutuskeskuksen

Lisätiedot

NATSAKOKEET Sotkamon Tsuyoi ry.

NATSAKOKEET Sotkamon Tsuyoi ry. NATSAKOKEET Sotkamon Tsuyoi ry. Graduointivaliokunta Natsakokeiden filosofiaa: - Graduointiohjeet eivät määrittele natsakokeiden sisältöjä, joten se jää seuran/ graduoitsijan kontolle. - Natsakokeiden

Lisätiedot

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille AKTIVOI KESKIVARTALO Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille VALMENTAJALLE Lentopallo vaatii pelaajalta monipuolista kehonhallintaa ja vakautta.

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Tyylikäs tervehdys & Lähellä- kurssi (PIENRYHMÄ), Perjantaisin klo 17.00, 2krt.

HELSINKI, Konala: Tyylikäs tervehdys & Lähellä- kurssi (PIENRYHMÄ), Perjantaisin klo 17.00, 2krt. HELSINKI, Konala: Tyylikäs tervehdys & Lähellä- kurssi (PIENRYHMÄ), Perjantaisin 12.05.2017 klo 17.00, 2krt. PIENRYHMÄ, MAX. 4 KOIRAA! Kurssi on suunnattu yli-innokkaille koirille, joille häiriössä työskentely

Lisätiedot

Sääriamputoitu: Supista lihaksia niin, että kuvittelet koukistavasi ja ojentavasi nilkkaa.

Sääriamputoitu: Supista lihaksia niin, että kuvittelet koukistavasi ja ojentavasi nilkkaa. 3-4 viikkoa amputaatiosta: silikonituppihoito Erityisesti alkuvaiheessa amputoitua raajaa tulisi harjoittaa päivittäin useita kertoja. Amputaatiotynkä tarvitsee aktiivisia lihassupistuksia verenkierron

Lisätiedot

Sivu 1/5 Keskivartalon ja syvien lihasten harjoitus Tee harjoitukset rauhallisella tempolla. Toista liikkeitä 15 kertaa peräkkäin Oikea seisoma-asento asento ja hyvä ryhti - Sivussa katsottuna oikeassa

Lisätiedot

ALO 1 Paikalla makaaminen 1 minuutti Kerroin 4

ALO 1 Paikalla makaaminen 1 minuutti Kerroin 4 KOELUOKKIEN LIIKEKOHTAISET SUORITUS- JA ARVOSTELUOHJEET ALOKASLUOKKA Käskyt ovat suullisia, jos muuta ei mainita. +KM tarkoittaa käsimerkin olevan sallittu samanaikaisesti suullisen käskyn kanssa. /KM

Lisätiedot

Liiketaitotestit ja tuloskortti

Liiketaitotestit ja tuloskortti Liiketaitotestit ja tuloskortti 1 taso Perus liiketaidot Syväkyykky 1 - integroitu liikkuvuus käsivarret vaakatasossa edessä - suorita kyykkyliike niin alas kuin sujuvasti liike on mahdollista - lantiotason

Lisätiedot

ESPOO, Tapiola: Tehokkuutta paikallaoloon & Kontaktiin- tunti, Tiistaina klo 18.00, 1krt. EI TOTEUDU!!

ESPOO, Tapiola: Tehokkuutta paikallaoloon & Kontaktiin- tunti, Tiistaina klo 18.00, 1krt. EI TOTEUDU!! ESPOO, Tapiola: Tehokkuutta paikallaoloon & Kontaktiin- tunti, Tiistaina 24.05.2016 klo 18.00, 1krt. EI TOTEUDU!! TUNNILLE TULEVA KOIRA EI SAA OLLA LIIAN HÄIRIÖHERKKÄ TOISISTA KOIRISTA JA PAIKALLAOLO JA

Lisätiedot

Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016

Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016 Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016 FYYSINEN HARJOITTELU & TUKITOIMET Seuraavassa on kuvattu (henkilökohtaisella tasolla) missä järjestyksessä fyysisiä harjoitteita voi

Lisätiedot

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä 1. Hartiat ja yläselkä Olkapäiden pyörittely. Pyörittele olkapäitä rennosti eteenja taaksepäin. Varo, ettet jännitä liikaa hartioita. Hartioiden pyörittelyjen

Lisätiedot

VISIO. Tehokasta, monipuolista ja hauskaa treenaamista koiran ja ohjaajan yksilölliset tarpeet huomioiden.

VISIO. Tehokasta, monipuolista ja hauskaa treenaamista koiran ja ohjaajan yksilölliset tarpeet huomioiden. AGILITY-KESÄ 2009 1 VISIO Tehokasta, monipuolista ja hauskaa treenaamista koiran ja ohjaajan yksilölliset tarpeet huomioiden. 2 Kuinka siihen päästään? treeniryhmien koko riittävän pieni treenit suunniteltu

Lisätiedot

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja

Lisätiedot

Karsintalaji 3 LAJIKUVAUS LAJI 3: LAJI 3: 18min AMRAP. 18min AMRAP YLEINEN SARJA SKAALATTU SARJA

Karsintalaji 3 LAJIKUVAUS LAJI 3: LAJI 3: 18min AMRAP. 18min AMRAP YLEINEN SARJA SKAALATTU SARJA Karsintalaji 3 Yleinen Sarja Skaalattu sarja LAJI 3: 18min AMRAP - 50/40cal Soutu - 40 Seinäpalloheitto 9/6kg - - 30 Käsipainotempaus (vuorokäsin) 22,5/15kg - - 20m Askelkyykkykävely käsipaino pään päällä

Lisätiedot

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin

Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Käsittely kivaksi Kurssi, Torstai , klo , 3krt

HELSINKI, Konala: Käsittely kivaksi Kurssi, Torstai , klo , 3krt HELSINKI, Konala: Käsittely kivaksi Kurssi, Torstai 28.12.2017, klo. 20.00, 3krt KURSSIN SISÄLTÖ: Käsittely kivaksi -kurssi sopii koirille, jotka arastelevat vieraita ihmisiä tai haluavat liiankin innokkaasti

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I

Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I Harjoitussuunnitelma viikko 1 Pallo tutuksi I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa Harjoituskerran tavoitteena on

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: Kokeile Nose Workia Tunti, Maanantaina , klo , 1krt

HELSINKI, Konala: Kokeile Nose Workia Tunti, Maanantaina , klo , 1krt HELSINKI, Konala: Kokeile Nose Workia Tunti, Maanantaina 10.12.2018, klo. 17.00, 1krt TUNNIN SISÄLTÖ: Tällä yhden kerran tutustumistunnilla pääset kokeilemaan miten koirasi innostuu nenänkäytöstä. Tunnilla

Lisätiedot

Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi

Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi Harjoite 3: Piirrä ja kirjoita suoritus osiksi Aikaa kuluu yksilöllisesti 10-20 min/suoritus Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet: Harjoitus on erittäin tehokas harjoite varmistamaan, että urheilija

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

Haku (ilmavainuinen etsintä)

Haku (ilmavainuinen etsintä) Agility on koirakon ketteryyttä mittaava vauhdikas esteratakilpailu, jossa koiraa ohjataan erilaisten esteiden yli. Suomeen laji on rantautunut Englannista 1986. Parhaimmillaan laji on ohjaajan ja koiran

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella

Lisätiedot

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5

1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5 K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,

Lisätiedot

TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille. Jyväskylän Voimistelijat -79

TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille. Jyväskylän Voimistelijat -79 TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille Jyväskylän Voimistelijat -79 Yleistä taitojärjestelmästä Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin

Lisätiedot

Hiha- ja sormilyönnin ydinkohdat Must do -asiat valmentajien tueksi! Tuulevi Piesanen/Lännen alue

Hiha- ja sormilyönnin ydinkohdat Must do -asiat valmentajien tueksi! Tuulevi Piesanen/Lännen alue Hiha- ja sormilyönnin ydinkohdat Must do -asiat valmentajien tueksi! Tuulevi Piesanen/Lännen alue Tarkkana tekniikoissa Perustekniikoissa tulee vaatia mini-ikäisistä alkaen oikeita suorituksia. Opettelemalla

Lisätiedot

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus Pyöräilyvoimaa Lihaskunto- ohjelma pyöräilijälle Harjoituksilla on tarkoitus parantaa liikkuvuutta, nostaa jalkojen voimatasoa, harjoittaa tukilihaksia sekä parantaa keskivartalon lihaskestävyyttä. Keskity

Lisätiedot

Opas omatoimiseen harjoitteluun

Opas omatoimiseen harjoitteluun Opas omatoimiseen harjoitteluun Muista myös taitopassi ja kuperkeikkapassi Tämä on opas omatoimiseen jalkapallotaitojen harjoitteluun. Oppaasta saat vinkkejä eri tekniikoiden opetteluun. Katso ja opi videolta

Lisätiedot

TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN

TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN HUOMIOI TURVASEIKAT harjoitteissa valmentajan selkeät komennot - pilli hammassuojat käyttöön harjoituksissa niska kiinni hartiasuojiin, jolloin katse on eteenpäin. Mahdollinen

Lisätiedot

HELSINKI, Herttoniemi: Arkitaitoa Tassuihin- kurssi, Maanantaisin klo 19.00, 4krt.

HELSINKI, Herttoniemi: Arkitaitoa Tassuihin- kurssi, Maanantaisin klo 19.00, 4krt. HELSINKI, Herttoniemi: Arkitaitoa Tassuihin- kurssi, Maanantaisin 08.05.2017 klo 19.00, 4krt. Arkitottelevaisuuden alkeiskurssi on tarkoitettu kaikille yli 5 kuukautta vanhoille koirille. Kurssi antaa

Lisätiedot

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA Pysy lomalla ja matkoillakin teräskunnossa, tekemällä 5 tehokasta ja nopeaa treeniohjelmaa Seuraavassa 2 bonustreeniohjelmaa artikkelista Treenaa kotona Muscle&Fitness Hers-lehden

Lisätiedot