TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 2009 2010"

Transkriptio

1 TAIKAPEILIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

2 TAIKAPEILI Taikapeilin ryhmä koostuu 3 6 vuotiaista lapsista, joista esikoululaisia on kahdeksan. Ryhmässämme on tällä hetkellä 30 lasta. Lastentarhanopettajina toimivat Tanja ja Pia,lastenhoitajina Pekka, Anne, Sointu ja Taija. Päiväkotiapulaisena toimii Sisko ja erityisavustajana Soile. Kati on ryhmässämme työharjoittelijana. Toiminta ajatuksemme: Ryhmässämme lapset saavat olla sellaisia kuin ovat. Erilaisuuden hyväksyminen ja sosiaaliset taidot ovat tärkeitä asioita. Taikapeilissä lapset leikkivät paljon. Leikki onkin parasta sosiaalisten taitojen opettelua. Haluamme luoda lapselle ilmapiirin, jossa lapsella on hyvä kasvaa ja oppia. Turvallisessa ilmapiirissä aikuinen on läsnä ja auttaa käsittelemään tunteita, niin iloja kuin surujakin lapsen ikätasoa vastaavalla tavalla. Taikapeilissä pyritään noudattamaan ohjaavaa kasvatusta. Tavoitteena on että lapsi kasvaa itsenäiseksi ja yhteistyökykyiseksi sekä pystyy ilmaisemaan mielipiteitään ja tunteitaan ja luottaa itseensä.

3 Ohjaava kasvatus: Ohjaava kasvatus on aikuisen ja lapsen välistä vuorovaikutusta, jossa lapsi saa palautetta itsestään. Se on vuoropuhelua, jossa kuunnellaan ja tullaan kuulluksi ja suuressa määrin se on sosiaalisten taitojen opettelua. Aikuinen on aikuinen joka on vastuussa lapsesta ja huolehtii lapsen turvallisuudesta. Hän asettaa lapsen toiminnalle tietyt perussäännöt, rajat joiden puitteissa toimitaan ja toimii itse mallikelpoisena aikuisena. Lapsille annetaan taitojen ja voimien mukaisesti vastuuta, niin, että lapsi kokee, että häneen luotetaan ja kannustetaan luovaan ajatteluun löytämään erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja asioille. On lupa epäonnistua, kun ei tarvitse pelätä arvostelua epäonnistumista tai nolatuksi tulemisesta.

4 Mitä ohjaava kasvatus on käytännössä? Positiivista ajattelua ja myönteisyyttä ja ratkaisukeskeistä ajattelutapaa Aktiivista kuuntelua Aikuisella on ohjat käsissä Suhde lapseen on aikuisen työn tärkein väline Palautteen antamista ja onnistumisten ääneen sanomista, jaetaan runsaasti kiitosta. Pakottaminen ja väkivalta kaikissa muodoissa ovat kiellettyä Kannustaa luovaan ajatteluun. Neuvottelutaitojen opettelua ristiriitatilanteita ratkottaessa. Lapset miettivät yhdessä ensin ratkaisukeinoja, aikuinen on turvana ja ohjaa neuvottelua. Tunne elämän ja sosiaalisten taitojen opettelua Kehumme, kannustamme ja rohkaisemme lasta. Puhumme toisillemme ääneen lasten onnistumisista, sattuvista sanonnoista sekä iloisista hetkistä. Perehdytämme myös opiskelijat ohjaavan kasvatuksen periaatteisiin. Näin toteutamme ohjaavaa kasvatusta esim. kiusaamistilanteissa Toimintakauden alussa sovimme lasten kanssa yhteiset säännöt esim. ollaan kavereita eikä satuteta toisia, pidetään huolta leluista, peleistä ja tavaroista, eikä toisten leluihin kosketa luvatta. Kiusaamiseen puututaan aina. Ristiriitatilanteissa lapsia kehotamme pohtimaan tekoja ja seuraamuksia syyllistämättä kuitenkaan lasta. Asiat ja tilanteet selvitetään loppuun asti. Aina pyydetään ja annetaan anteeksi. Myös halaus tai "läpsy" kädelle riittää.

5 Perushoitotilanteet: Päivittäin toistuvat perushoitotilanteet, kuten pukemiset ja riisumiset, ruokailut ja lepohetki sekä siisteydestä huolehtiminen luovat pohjaa lapsen oppimiselle. Ne järjestetään mahdollisimman rauhallisiksi tilanteiksi, joissa lapsi voi opetella omatoimisuutta omien taitojensa mukaisesti aikuisen opastuksella. Esimerkiksi ruokailuun ja pukemistilanteisiin menemme 5 6 lapsen ryhmissä. Oppimiskäsitys Oppiminen pyritään tekemään innostavaksi ja mukavaksi. Se on leikkimistä, tutkimista, oivaltamista, liikkumista ja arjessa elämistä yhdessä muiden lasten ja aikuisten kanssa. Lapsi oppii itse tekemällä, kokeilemalla, käyttämällä eri aistejaan ja toistamalla sekä jäljittelemällä näkemäänsä. Aikuisen kiireetön ja innostava läsnäolo mahdollistaa lapsen yksilöllisen oppimisen. Lapset oppivat eri tavoilla. Lapsen oppimista tuetaan antamalla kiitosta ja kannustusta. Lasta autetaan myös sietämään pettymyksiä. Kasvatuksen sisältöalueet ja menetelmät Kasvatuksen sisältöalueita ovat kieli ja vuorovaikutus, matematiikka, uskonto ja elämänkatsomus, ympäristö ja luonnontieto, liikunta, musiikki sekä kädentaidot ja kuvallinen ilmaisu. Ne eivät ole yksittäisiä, irrallisia omia alueita, vaan ne liittyvät saumattomasti muuhun toimintaan. Opetustuokiot, mallioppiminen, pienryhmä, pari ja ryhmätyöskentelyt, yksilöohjaus, draama ja työkasvatus kuuluvat päiväkodissa käytettyihin menetelmiin.

6 Kieli ja vuorovaikutus Lasta rohkaistaan ja ohjataan niin, että hän uskaltaa puhua, oppii kuuntelemaan ja ilmaisemaan itseään. Lukuleikkejä Riimittelyjä ja arvoituksia Loruja ja vitsejä satuja, kuuntelua ja sadutusta esityksiä, näytelmiä draamaa Harjoittelemme lasten kanssa viittomien käyttöä Matematiikka Syyn ja seurauksen oivaltamista Tutkimista Havaintojen tekoa Ajattelun, pohdinnan virittämistä Numeroilla leikkimistä Palapelien kokoamista ja pelien pelaamista Rakentelua.

7 Liikunta Satujumppaa, välinejumppaa palloilla, nauhoilla, hernepusseilla, telineillä jne. Musiikkiliikuntaa Luonnossa liikkumista, suunnistamista ja seikkailua Hiihtoa ja luistelua Yhteisleikkejä ja pelejä Kiipeämistä, mäenlaskua. Keinumista, naruhyppelyä ja hyppimistä. Perusliikuntataidot: juoksu, hyppiminen, kävely, ryömiminen Luonto ja ympäristötieto Sitä toteutetaan arkipäivän elämässä. Se on myönteisten elämysten saamista luonnosta ja ympäristöstä. Elämys voi olla jännittävä seikkailu, upea onnistumisen ja selviytymisen tunne, hieno oma oivallus, jokin hyvin kauniin näkeminen ja hyvänmakuisen maistaminen. Arkea eletään luontoa kunnioittaen ja ympäristöstä huolehtien. Musiikki Laulamista, laululeikkejä, kuuntelua, rytmiikkaa, soittamista ja tanssimista ja esiintymistä. Laulamisen ilo.

8 Kädentaidot ja kuvallinen ilmaisu Kokeilemme erilaisia välineitä, materiaaleja ja tekniikoita sekä tutustumme erilaisiin kuviin ja kuvataiteeseen. Lapsille järjestetään mahdollisuuksia taidekokemuksiin ja nautintoihin. Piirtämistä, leikkaamista, liimaamista, maalaamista, muotoamista, tutustumista värien salaiseen maailmaan. Tutustumista ympäröivään luontoon Uskonto ja eettinen kasvatus Kunnioitamme perheen uskonnollista vakaumusta. Kalenterivuoden uskonnolliset juhlapyhät huomioidaan. Syntymä, kuolema, häät ja hautajaiset ja niihin liittyvät lasten kysymykset antavat aihetta keskusteluille, silloin kun ne ovat lapselle ajankohtaisia. Eettisiä kysymyksiä pohdimme erilaisissa päivittäisissä tilanteissa sekä tarpeen mukaan. Eettiseen kasvatukseen kuuluu mm. itsetunnon ja sosiaalisten taitojen kehittyminen sekä elinympäristön kunnioittaminen. Esiopetus Esiopetusta järjestetään valtakunnallisten ja paikallisen esiopetussuunnitelman mukaisesti 20 tuntia/vko koulun toiminta aikoja noudattaen. Virallinen esiopetusaika on Esiopetus on vapaaehtoista, se on lapsen oikeus ei velvollisuus. Esikoulun sisältöalueet ovat kieli ja kommunikaatio, matematiikka, luonto ja ympäristökasvatus, kädentaidot, kuvataide, musiikki, liikunta ja eettinen ja uskontokasvatus. Jokaiselle lapselle tehdään oma esiopetussuunnitelma.

9 Yhteistyö vanhempien kanssa, kasvatuskumppanuus Tuemme vanhempia lastensa kasvatuksessa, kasvatuksen päävastuun ollessa kuitenkin kodeilla. Jokaisen lapsen vanhempien kanssa käymme kahdenkeskiset lapsikeskustelut syyslukukauden aikana ja useamminkin niin haluttaessa. Tässä keskustelussa sovitaan perheen kanssa yhteisistä kasvatus tavoitteista eli laaditaan lapselle oma varhaiskasvatussuunnitelma. Uuden perheen tullessa päiväkotiin lapsen ryhmän hoitaja ottaa heidät vastaan, keskustelee heidän kanssaan lapsen asioista, perheen odotuksista, toiveista ja tuntemuksista ja esittelee päiväkotia. Syksyisin pidämme vanhemmille vanhempainillan, jossa käymme läpi ajankohtaisia asioita. Koteihin jaettavissa kuukausitiedotteissa ilmoitamme tärkeistä asioista ja tapahtumista. Yhteistyötahot Päivähoidon erityistyöntekijän eli kiertävän erityislastentarhanopettajan tehtävänä on auttaa, jos lapsen kasvun ja kehityksen tukemisessa tarvitaan erityiskasvatuksen tietoja ja taitoja. Lapsen tukena päivittäisissä toiminnoissa voi toimia esim. puhe tai toimintaterapeutti. Erityispäivähoidon tuki nähdään mahdollisuutena lapsen kasvun ja kehityksen tukemiseen. Varhaisella puuttumisella halutaan taata lapselle mahdollisuus tasapainoiseen kasvuun ja kehitykseen. Teemme yhteistyötä myös neuvolan ja lapsen tulevan koulun kanssa. Havainnointi ja tiedonsiirtolomakkeet kulkevat vanhempien luvalla yhteistyötahoille.

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012

Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2011 2012 Isokallion päiväkoti Puistotie 15 05200 Rajamäki 2. TOIMINTA-AIKA Esiopetussuunnitelma ajalle 16.8.2011 31.5.2012. Päivittäinen toiminta-aika klo 8.30 12.30.

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sammon päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Päiväkodissamme toteutetaan varhaiskasvatusta ja esiopetusta vahvasti leikin, liikunnan ja luovuuden kautta. Leikki ja liikunta kuuluvat päivittäin

Lisätiedot

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LEHMON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Iso ja pieni on yhdessä kaksi. Kaksi voi yhdessä leikkiä. Ei tunne itseään vieraaksi. Hellyydellä voi täyttyä. Iso ylettyy helposti korkealle, pieni taas mahtuu

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

SAARENPUTAANPÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

SAARENPUTAANPÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA SAARENPUTAANPÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA 1 Saarenputaan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma... 3 Saarenputaan päiväkoti... 3 1. Toiminta ajatuksemme... 3 1.1 Miten toteutuu turvallisin mielin

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 1. YKSIKKÖ Aitohelmen päiväkoti Klaukkalantie 72, 01800 KLAUKKALA Piccolot ja Pillipiiparit kokopäiväesiopetusryhmät Vikkelät ja Nokkelat osapäiväesiopetusryhmät 2. TOIMINTA-AIKA

Lisätiedot

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010

KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU 2010 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Kettukallion päiväkoti on perustettu vuonna 1992. Päiväkoti sijaitsee Heinolan Kirkonkylässä luonnon läheisyydessä, upeiden

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma Merikosken päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintamme keskiössä on hyvinvoiva lapsi. Meille on tärkeää, että kaikki kokevat tulevansa arvostetuiksi omana itsenään. Aikuisten

Lisätiedot

PEURASAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

PEURASAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PEURASAAREN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO 1. PÄIVÄKODIN KUVAUS - oppimisympäristö - menestystekijät 2. PEURASAAREN PÄIVÄKODIN TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 2.1. Toiminta-ajatus: lapsen kasvun,

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodissa toimii 3-5-vuotiaiden ryhmä Peilivuori ja 1-4 vuotiaiden ryhmä Salasaari. Molemmissa ryhmissä toimitaan montessoripedagogiikan

Lisätiedot

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014

Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Esiopetuksen kiusaamisen ehkäisyn ja puuttumisen suunnitelma toimintakaudelle 2013-2014 Otsikko/ kirjoitetaan Calibri -fontilla, fontti 18-20 keskitettynä, kaksirivinen otsikko laitetaan näin Tänne sijoitetaan

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA KULHON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUS KULHON PÄIVÄKODISSA Kulhon päiväkoti Pönkäniementie 4a2 80910 Kulho p.040 140 8145 p. 040 707 3375 (päiväkodin johtaja/raija Pynnönen) Kulhon

Lisätiedot

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1

Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 Etelä- ja Pohjois-Nokian perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma 1 SISÄLLYSLUETTELO 2. Sisällysluettelo 3. Prosessi 4. Toiminta-ajatus 5. Arvot 6. Lapsilähtöisyys 7. Oppimisympäristö 8. Leikkiminen

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA HARJULAN PÄIVÄKOTI 2010-2011 SISÄLLYS 1. YKSIKKÖ 2. TOIMINTA-AIKA 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS 3.1 PSYYKKINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.2 FYYSINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ 3.3 SOSIAALINEN

Lisätiedot

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma

Vy Liinakko-Loimi-Varhela. Toimintasuunnitelma Vy Liinakko-Loimi-Varhela Toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintasuunnitelmassamme kuvataan, miten varhaiskasvatusta yksikössämme Liinakko-Loimi-Varhela pedagogisesti käytännössä toteutetaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma

Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan

Lisätiedot

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma

Maaselän päiväkodin. varhaiskasvatussuunnitelma Maaselän päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. VARHAISKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN 2.1 Leikkiminen 2.2 Liikkuminen 2.3 Tutkiminen 2.4 Taiteellinen kokeminen, ilmaiseminen ja

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Meripirtti Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmassa kuvaamme, miten varhaiskasvatusta käytännössä pedagogisesti toteutetaan Meripirtissä.

Lisätiedot

NALLELAN TÄRKEIMMÄT ARVOT

NALLELAN TÄRKEIMMÄT ARVOT Nallelan ryhmäperhepäiväkoti on perustettu Nurmoon syksyllä 2003. Nallelan ryhmä koostuu kahdesta perhepäivähoitajasta ja vastaavasta hoitajasta. Lapsia voi ryhmässä olla 12 jotka iältään ovat 1v-6v. Lapset

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;

Lisätiedot

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA HAIKALAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Haikalan päiväkoti sijaitsee Klaukkalan pohjoisella alueella Haikalassa. Päiväkoti on perustettu 1982. Toimintakaudella 2010-2011 päiväkotimme ryhmät ovat:

Lisätiedot

Sorilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Sorilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Sorilan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Sorilan päiväkoti aloitti toimintansa vuonna 1990 Aitolahden kaupungin osassa kauniin maaseudun keskellä. Lapsiryhmiä on kolme, joista esiopetusryhmä

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma Metsäniityssä toimii 2 montessoriryhmää, joiden ikäjakauma on noin 2,5-5 v. Ryhminen nimet ovat Peilivuori ja Salasaari. Molemmissa ryhmissä

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Päiväkoti Lokki Joonatan on pieni kahden ryhmän idyllinen ja kodikas päiväkoti Lokalahden keskustassa, kirkkoa vastapäätä. Päiväkotimme toimii kahdessa rakennuksessa. Vanha puoli

Lisätiedot

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI

SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SEPÄN RYHMÄKODIN VARHAIKASVATUSUUNNITELMA 2006-2007 KESKUSTAN PALVELUALUE PYYNIKIN TIIMI SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEPÄIVÄHOIDON TOIMINTA-AJATUS 2. ARVOT 3. KASVATUS, OPPIMINEN, TOIMINTA- JA OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

Minä olen maaemo sinun varttua koivuksi katajaksi lemmikiksi ratamoksi karhunsammaleksi puolukaksi kantarelliksi

Minä olen maaemo sinun varttua koivuksi katajaksi lemmikiksi ratamoksi karhunsammaleksi puolukaksi kantarelliksi Minä olen maaemo sinun varttua koivuksi katajaksi lemmikiksi ratamoksi karhunsammaleksi puolukaksi kantarelliksi Ei maa kysy sirkkalehdiltä mikä sinusta isona tulee Ei maa käske leppää kasvattamaan kauraa

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon

Lisätiedot

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SIILIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Siilin päiväkoti 2. Päiväkodin tärkeät asiat 3. Lapsilähtöisyys 4. Varhaiskasvatuksen suunnittelu 5. Varhaiskasvatuksen toteuttaminen 6. Erityinen

Lisätiedot

NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA NAPAPIIRIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1.NAPAPIIRIN PÄIVÄKOTI Napapiirin päiväkoti on ollut toiminnassa vuodesta 2012. Talossa on yhteensä 8 ryhmää joista Hallat 3-6-v sijaitsee erillisessä rakennuksessa.

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011

TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 TORNITIEN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010-2011 1. YKSIKKÖ Tornitien päiväkoti, Tornitie 1, 05200 RAJAMÄKI 2. TOIMINTA-AIKA 11.8 2010 31.5.2011 Päivittäinen toiminta-aika arkisin pääsääntöisesti

Lisätiedot

Kurikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana

Kurikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Edivan lomakkeen pohjalta muokattu) Salassa pidettävä, arkistoitava, kopio siirtyy lapsen mukana 1 Lapsen nimi: (kuva) Synt.aika: Tärkeimmät puh.nrot: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma / Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Ediva ) Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

RITARIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

RITARIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PÄIVÄKOTI RITARIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PÄIVÄKOTI RITARI Tänne lämpöiseen syliin on lapsen hyvä aamulla tupsahtaa, aikuisen syliin kapsahtaa. Täällä Tiitiäiset, Männiäiset ja Sähikäiset yhdessä rämpivät,

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetusiltaan!

Tervetuloa esiopetusiltaan! Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetus Järvenpäässä toimintakaudella 2010-2011 Esiopetuksen hakemusten palautus 19.2. mennessä Tiedot esiopetuspaikasta 31.5. mennessä Esiopetus alkaa 1.9.2010 ja päättyy

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus

Lisätiedot

RAITIN PÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2015 -> Mitä se on Miten lapsilähtöisyys meillä toteutuu Liikkumisen riemu Pienryhmätoiminta Leikki

RAITIN PÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2015 -> Mitä se on Miten lapsilähtöisyys meillä toteutuu Liikkumisen riemu Pienryhmätoiminta Leikki RAITIN PÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2015 -> SISÄLTÖ: 1. PÄIVÄKOTIMME 2. TOIMINTA-AJATUKSEMME 3. PÄIVÄKOTIMME ARVOT 4. KASVATUSKSELLISET TAVOITTEEMME 5. LAPSILÄHTÖISYYS Mitä se on Miten lapsilähtöisyys

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI NOOAN ARKIN ESIOPETUSSUUNNITELMA

PÄIVÄKOTI NOOAN ARKIN ESIOPETUSSUUNNITELMA PÄIVÄKOTI NOOAN ARKIN ESIOPETUSSUUNNITELMA 2003-2004 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Kasvatuksen ja opetuksen arvoperusta 3. Oppiminen esiopetuksessa 4. Esiopetuksen tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä

Lisätiedot

NAAVASTEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Mitä on esiopetus

NAAVASTEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Mitä on esiopetus NAAVASTEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2010-2011 Mitä ihmettä, mitä kummaa: Tuli vaaleaa, kun maalasin tummaa. Tuli katto, kun maalasin seinää. Tuli metsä, kun maalasin heinää. tuli kissa, kun maalasin kalaa.

Lisätiedot

Toivojentien ja Kylänpään päiväkotien. Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015

Toivojentien ja Kylänpään päiväkotien. Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015 Toivojentien ja Kylänpään päiväkotien Esiopetuksen toimintasuunnitelma 2014-2015 1 Sisältö 1. YKSIKKÖ... 2 2.TOIMINTA-AIKA... 3 3. TOIMINTAYMPÄRISTÖN KUVAUS... 3 4. TOIMINNAN TAVOITTEET JA MENETELMÄT...

Lisätiedot

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

Ryhmäperhepäiväkoti Hippiäisten Varhaiskasvatussuunnitelma. suunnitelma. (7.9.2013, päivitetty 16.1.2014)

Ryhmäperhepäiväkoti Hippiäisten Varhaiskasvatussuunnitelma. suunnitelma. (7.9.2013, päivitetty 16.1.2014) Ryhmäperhepäiväkoti Hippiäisten Varhaiskasvatussuunnitelma suunnitelma (7.9.2013, päivitetty 16.1.2014) RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI HIPPIÄISET Mustolanperäntie 36 85800 Haapajärvi hippiaiset@selanne.net p.044-4456710

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA

KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA YPÄJÄN KUNTA VARHAISKASVATUS 2016 KIUSAAMISEN EHKÄISYN SUUNNITELMA 1. KOKO HENKILÖKUNTA ON SAANUT KOULUTUSTA VARHAISLAPSUUDESSA TAPAHTUVASTA KIUSAAMISESTA sekä sen havainnoimisesta: pedagoginen palaveri

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 1. 1.1 Ryhmän tavoitteet 2. 1.2 Ryhmän arvot 3. Varhaiskasvatus ympäristömme 4

Toiminta-ajatus 1. 1.1 Ryhmän tavoitteet 2. 1.2 Ryhmän arvot 3. Varhaiskasvatus ympäristömme 4 1 SISÄLLYS Toiminta-ajatus 1 1.1 Ryhmän tavoitteet 2 1.2 Ryhmän arvot 3 Varhaiskasvatus ympäristömme 4 Toiminnalliset orientaatiot lapsille ominainen tapa toimia 5 Sisällölliset orientaatiot tapa hahmottaa

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus...

SISÄLLYS. Kasvatuskumppanuus... 6. Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 1 2 SISÄLLYS Peltosirkun päiväkoti... 3 Toimintaa ohjaavat arvot... 4 Lapsen kunnioitus... 4 Turvallisuus... 5 Kasvatuskumppanuus... 6 Yhteistyö... 7 Kiusaamisen ehkäisy... 8 Varhainen puuttuminen... 9

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1 Kurikka lapsen nimi Kansilehteen lapsen oma piirros Lapsen ajatuksia ja odotuksia esiopetuksesta (vanhemmat keskustelevat kotona lapsen kanssa ja kirjaavat) 2 Eskarissa

Lisätiedot

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI

SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI SANNAN PÄIVÄKOTI SANNASTINLAAKSO 2, 50100 MIKKELI 015-177 901 (JOHTAJA) 044-794 5046 ( JOHTAJA) 015-228 615 (HEINÄHATUT) 015-228 616 (VILTTITOSSUT) 044-7945372 (PÄIVÄKOTI) SANNAN PÄIVÄKODIN VASU Talon

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Marttilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma

Marttilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma Marttilan kunnan varhaiskasvatussuunnitelma Sosiaalilautakunta 16.2.2012 13/ liite no 4 1 SISÄLTÖ 1. Johdanto 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Kasvatus ja opetusmenetelmät 4. Yhteistyö 5. Erityinen tuki

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa

Lisätiedot

LINNAINMAAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA

LINNAINMAAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA LINNAINMAAN PÄIVÄKODIN ESIOPETUSSUUNNITELMA ESIOPETUKSEN TOIMINTA-AJATUS JA OPPIMISYMPÄRISTÖN KUVAUS Esiopetuksemme tavoitteena on tutustuttaa lapsi koulumaailmaan vähitellen. Siksi esiopetusta annetaan

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO

LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN KAUPUNKI PÄIVÄHOITO LAPUAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistietoa varhaiskasvatussuunnitelmasta 2. Taustaa varhaiskasvatussuunnitelmalle 2.1 Varhaiskasvatuksen sisältöä ohjaavat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma

Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma Herukan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme tunnustetaan leikin merkitys lapsen hyvinvoinnille ja uusien asioiden oppimiselle. Pienryhmässä on turvallinen ilmapiiri,

Lisätiedot

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kaukajärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA-AJATUS LEIKKI LUOVUUS YSTÄVYYS TUNTEET TURVALLISUUS LAPSI EI LEIKI OPPIAKSEEN, MUTTA OPPII LEIKKIESSÄÄN Leikissä lapsi oppii toimimaan yhdessä

Lisätiedot