Juha Vekkilä & Annika Rinne, Aula Research Oy

Transkriptio

1 EVÄITÄ SUOMALAISEN RUOAN TULEVAISUUTEEN Juha Vekkilä & Annika Rinne, Aula Research Oy

2 Eväitä suomalaiselle ruokaketjulle

3 Eväitä suomalaiselle ruokaketjulle Yhteistyötä ruokaketjuun Ruokaketjun toimijat ovat poteroituneet. Tällä hetkellä ketjun sisäiset keskusteluyhteydet takkuavat ja julkinen keskustelu ketjun toimijoiden välisistä rooleista ja tulonjaosta on repivää. Ristiriita julkisen keskustelun ja asiantuntija-analyysin välillä on kuitenkin räikeä. Asiantuntijat ovat nimittäin hyvin samanmielisiä niin tilannekuvasta kuin ratkaisuista, vain painotuksissa on eroja. Ketjun toimijoiden välistä yhteistyötä tulisi vahvistaa merkittävästi. Yhteiskunnallisella tasolla etujärjestöjen tulisi aktiivisemmin hakea yhdessä ratkaisuja haasteisiin ja voimistaa yhteistä ääntä. Lainsäädännöllisiä asioita pohdittaessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa ketjun toimijoilla on kuitenkin enemmän yhteisiä kuin vastakkaisia intressejä. Liiketoiminnallisissa asioissa yhteistyön rakentamisessa on enemmän rajoitteita, mutta ketjun toimijoilla olisi annettavaa toisilleen esimerkiksi tuotannon vaihteluja ja kuluttajien tarpeita ennustettaessa. Kauppa ja teollisuus ovat ammattilaisia kuluttajien preferenssien ennustamisessa. Alkutuotannon ollessa vaikeuksissa laajempi ymmärrys kuluttajien käyttäytymisestä auttaisi tuottajia sopeuttamaan tuotantoaan paremmin kysyntää vastaavaksi ja löytämään markkinoilta uusia mahdollisuuksia. Myös tuotteiden brändäyksessä ja markkinoinnissa kaupalla ja teollisuudella olisi paljon annettavaa tuottajille. Yhteistyö ja yhteisen rintaman vahvistaminen kuulostaa niin itsestään selvältä suositukselta, että sen nostaminen keskeisimmäksi kehityskohteeksi tuntuu naiivilta. Tällä hetkellä ketjussa käytetään kuitenkin liikaa energiaa toisten syyttelyyn. Yhdessä rakentamalla olisi saatavissa parempia tuloksia. Uudistetaan rakenteita Ruokaketjun menestys on lopulta kiinni ruokaketjun toimijoista itsestään. Ruokaketjun toimiessa koko ajan koventuvassa kilpailussa, on ketjun jokaisen osan pystyttävä uudistamaan rakenteitaan. Alkutuotannossa suomalaiset tuottajat lähtevät kansainväliseen kilpailuun aina takamatkalta. Ilmastomme ja pitkät etäisyydet eivät luo optimaalista pohjaa kannattavalle ruoantuotannolle. Vaikka hinta ei ole kilpailuvalttimme, ei hinnan painoarvoa kuluttajien valinnoissa saa vähätellä. Alkutuotannossa tilakokojen ja tehokkuuden kasvun on pakko jatkua. Huomiota on kiinnitettävä ennen kaikkea tuotantoprosessien tehokkuuteen ja innovaatioiden hyödyntämiseen. Teollisuudessa keskeistä on tuottavuuden ja jalostusarvon nostaminen. Teollisuuden tuottavuuden kehitys on ollut heikkoa jo pitkään. Lisäksi haasteena on suomalaisten menestystarinoiden vähäisyys ulkomailla. Meillä on muutamia malliesimerkkejä onnistuneista innovaatioista ja niiden kaupallistamisesta, mutta kärki on liian kapea. Kuten muilla aloilla, tarvitsemme erityisesti pk-sektorilta lisää innovaatioita ja niiden kaupallistamista tukevia ratkaisuja. Kaupassa katse kääntyy digitalisaation tuomiin uhkiin ja mahdollisuuksiin. Kun ottaa huomioon Suomen teknologiset vahvuudet, on huolestuttavaa, että suomalainen kauppa ei ole kansainvälisesti edelläkävijöiden joukossa digitalisaation hyödyntämisessä. Tässä on kaupalla vielä kirittävää. Lisäarvoa erikoistumalla Ruokaketjun toimijat joutuvat murroksessa olevilla markkinoilla etsimään rooliaan. Koska hintakilpailu ei ole suomalaisen ruokaketjun vahvuus, on menestystekijöitä etsittävä muualta. Sekä alkutuotannossa että teollisuudessa selviytyminen edellyttää nyt erikoistumista. Massamarkkinoilla suomalainen ruoka ei pärjää. Keskittymällä maailmanmarkkinoilla tiettyihin niche-tuotteisiin ja -segmentteihin ja olemalla niissä maailman huippua on toimijoillamme mahdollisuudet selviytyä yhä koventuvassa kansainvälisessä kilpailussa.

4 Eväitä suomalaiselle ruokaketjulle Alkutuotannon ja teollisuuden lisäksi erikoistumista tarvitaan myös kaupan puolella. Keskivertoperheet ja -kuluttajat ovat yhä vaikeammin identifioitavissa jos sellaisia enää onkaan. Kuluttajatrendien muuttuminen nopeatempoisemmiksi ja erilaisten kuluttajasegmenttien määrän kasvu haastaa kauppaa vastaamaan valikoimissaan yhä useampiin tarpeisiin ja tarjoamaan räätälöidympiä ratkaisuja eri segmenteille. Kilpailulla kilpailukykyä Kansainvälisen kilpailun rantautuminen ruokaketjuun on verrattain tuore ilmiö ja se on aiheuttanut koko ketjussa rajuja rakennemuutoksia. Tuntuu, että rajut myllerrykset ovat saaneet suomalaisen ruokaketjun pelkäämään kilpailua ja sulkeutumaan sisäänpäin. Tämä on ymmärrettävä reaktio, sillä lyhyellä aikavälillä kilpailu luo tuhoa, vie työpaikkoja ja kaataa kokonaisia sektoreita. Pidemmällä aikavälillä kilpailulla on kuitenkin myös rakentava rooli, sillä vain keskinäisen kilpailun kautta yritykset uudistuvat, innovoivat ja luovat uusia menestystarinoita. Suomalaisen ruokaketjun tulisikin syleillä kilpailua. Ruokaketjun toimijoiden tulisi nähdä kilpailun kehittävä luonne ja ymmärtää, että kotimarkkinoiden kilpailu valmentaa yrityksiämme kansainvälisille markkinoille. Yrityksemme voivat oppia kilpailukykyisiksi vain kilpailun kautta. Viennistä voimaa Katsottaessa Suomen elintarvikeviennin tilaa on selvää, että olemme epäonnistuneet elintarvikeviennissä. Elintarvikevientimme määrä on jäänyt huomattavan pieneksi ja viennin kohdemaat ovat olleet riskejä kaihtaen hyvin tuttuja ja turvallisia. Lisäksi olemme tyytyneet liiaksi viemään peruselintarvikkeita ja jättäneet korkeamman lisäarvon tuotteista vastaamisen muille. Nykyisellään Suomen tekninen osaaminen ja erinomaiset raaka-aineet valuvat hukkaan. Yksittäisiä menestystarinoita viennin puolella on ollut, mutta nyt panostuksia tarvittaisiin laajemman kansainvälistymisen vauhdittamiseksi. Suomalaisen ruokaketjun pitää olla rohkeampi vientiponnisteluissa ja laajentua yhä kaukaisemmille markkinoille. Venäjän tuontikieltojen asettama sokki saattaa kääntyä vielä positiiviseksi. Se pakotti teollisuuden etsimään korvaavia markkinoita ja pitkällä aikavälillä nämä eksoottisemmat alueet voivat vielä kantaa hedelmää. Vientiponnistelujen osalta hyvä työ on jo aloitettu mm. Food from Finland -ohjelman ja arktisen ruoan brändityön myötä, mutta panostusten mittakaavaan tarvitaan lisäyksiä. Lääkkeet ovat selkeät: tuotteiden korkeampaan jalostusarvoon, tuotepakkausten houkuttelevuuteen ja markkinoinnin tarinallisuuteen on panostettava huomattavasti nykyistä enemmän. Järkevöitetään sääntelyä Suomessa on maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen raskas elintarvikesääntely. Sääntelymme nostaa suomalaisen ruoan tuotantokustannuksia ja heikentää sen kilpailukykyä. Ruokaketjun kaikissa vaiheissa on Suomessa oltu edelläkävijöitä itsesäätelyssä, mutta silti lainsäädäntöä on jatkuvasti kiristetty. Meidän onkin tehtävä ripeästi ruokaketjun sääntelyn kokonaistarkastelu myös suomalaisen ruoan kilpailukyvyn näkökulmasta. Jos suomalainen ruoka joutuu kotimarkkinoillakin kamppailemaan epäedullisessa asemassa suhteessa ulkomaisiin tuotteisiin, miten sillä voisi riittää rahkeet kansainvälisillä markkinoilla? Raskas sääntely on erityisen ongelmallista tuotannon ja teollisuuden näkökulmasta. Jos sääntelyä kiristetään aina, kun tuottajat itse nostavat standardejaan yli lain asettaman vähimmäistason, katoaa suomalaiselta ruoalta markkinointietu. On hyvin eri asia yrittää myydä lainsäädännön asettaman vähimmäistason selvästi ylittävää tuotetta kuin tuotetta, joka täyttää lainsäädännön asettaman vaatimukset juuri ja juuri. Vaikkei elintarviketurvallisuutta koskevasta sääntelystä löytyisi karsittavaa, olisi syytä ainakin pohtia, olisimmeko hetken aikaa tyytyväisiä maailman parhaaseen elintarviketurvallisuuteen ilman uusia sääntelyn kiristyksiä. Lisäksi sääntelyn jouhevoittamisen paikkoja löytyisi varmasti ruokaketjun sääntelyn muista osista, kuten esimerkiksi elintarvikkeiden laatuluokittelusta ja kauppanormilainsäädännöstä tai kilpailulaista. Tulevaisuudessa Suomessa olisi tärkeää pyrkiä purkamaan kaikkea sellaista sääntelyä, joka rajoittaa kilpailua ja heikentää suomalaisen ruoan kilpailukykyä.

5 Eväitä suomalaiselle ruokaketjulle Kannustavuutta tukipolitiikkaan Maataloustukien ohjausvaikutuksesta puhutaan Suomessa edelleen liian vähän. Kahden miljardin euron vuosittaisella tukisummalla olisi tehtävissä nykyistä enemmän. EU:n tukipolitiikka on hidas liikkeissään ja vaikka siihen on odotettavissa muutoksia, näkyvät muutosten vaikutukset tuottajatasolla vasta vuosien päästä. Kansallisten tukien osuus Suomen kaikista maataloustuista on kuitenkin erittäin merkittävä ja niitä Suomessa on mahdollista muuttaa ketterämmin. Meidän tulisi pohtia, ohjaavatko tuet tällä hetkellä tuottajia tekemään oikeita asioita. Suomessa maataloustukia valitettavasti usein ajatellaan vain tulonsiirtona, joilla varmistetaan viljelijän toimeentulo. Tuet ovat meillä korvaus siitä, että harjoittaa elinkeinoa, jonka toimiala on maatalous. Tällaisella ajattelulla on valitettavasti passivoiva vaikutus. Suomessa tukipolitiikan rakenteet eivät nykyisellään palvele muutosta vaan pyrkivät säilyttämään nykyistä, sillä tuista puuttuvat kannusteet uudistamiselle. Nyt olisi tukipolitiikan uudelleentarkastelun paikka. Tuilla tulisi tulevaisuudessa kannustaa viljelijöitä uudistumiseen ja innovoimiseen. Kansallisten tukien keskeisimpänä argumenttina käytetään omavaraisuutta. On kuitenkin kysyttävä, mihin me tarvitsemme 150 prosentin leipäviljan omavaraisuutta? Pystyisimmekö tukipolitiikalla kannustamaan tuotantoamme erikoistumaan tuotteisiin, joista on mahdollista jalostaa entistä korkeamman jalostusarvon hyödykkeitä markkinoille?

6 EVÄITÄ SUOMALAISEN RUOAN TULEVAISUUTEEN Juha Vekkilä & Annika Rinne, Aula Research Oy