Nyt tarvitaan sammakkoa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nyt tarvitaan sammakkoa"

Transkriptio

1 Julkinen tiedote NURMIJÄRVI N U R M I J Ä R V E N K U N T A T I E D O T T A A Kolmessa polvessa töissä Nurmijärven kunnalla sivu 15 Kulttuuria syksyyn sivut 4 10 Lähde liikkeelle sivut Nyt tarvitaan sammakkoa sivu 3 Joukkoliikenneliite sivut 11 14

2 PÄÄKIRJOITUS Sateiseen kesään mahtuu melkoinen määrä sammakoita. Ihan oikeita sammakkoeläimiä, joita runsaslukuisesti liikkuu pihoillamme ja metsissämme. Tiedotusvälineet ovat pursunneet uutisia, joista on parhaaseen kesäloma-aikaan noussut suuria otsikoita ja keskustelunaiheita. Joissakin tapauksissa ihmisten sanomiset ja tekemiset ovat saattaneet olla sammakoita, eli sellaisia asioita, joita asianomainen on ajattelematta pitemmälle päästänyt julkisuuteen. Sen jälkeen odotamme joukolla asianomaiselta itseltään ja yhteiskunnan päättäjiltä ojennusta ja oppeja, miten julkisuudessa tehdyt sopimattomuudet sovitellaan ja saadaan sopu ristiriitatilanteeseen. Aikuisten riitojen käsittelyyn ja sovitteluun on paljon oppaita ja neuvoja. Miten riidat syntyvät, miten ne sovitellaan ja miten niissä saadaan aikaan sopu? Ehkä kuitenkin nuo tavat synnyttää riitoja ja käsitellä niitä syntyvät meille jo lapsuudessa opittuna, tai kotona ja koulussa saatujen mallien kautta. NURMIJÄRVI N U R M I J Ä R V E N K U N T A T I E D O T T A A Nurmijärven tiedotuslehti jaetaan kunnan alueella jokaiseen talouteen. Lehteä saa myös kunnan toimipisteistä ja kirjastoista. Vastaava päätoimittaja: Kimmo Behm PL 37, Nurmijärvi ISSN Päätoimittaja: Hilkka Gehör Puh PL 37, Nurmijärvi Sammakoita ja sovittelua... Ehkä meidän kannattaisi ottaa oppia lapsilta ja heidän uusista tavoistaan käsitellä riitojen ratkaisemista sammakon avulla. Nurmijärvellä on tehty varhaiskasvatuksessa urauurtavaa työtä lasten riitojen sovittelussa. Nyt tarvitaan sammakkoa, että saataisiin sovittua! Ehkä lapsemme ja tulevat sukupolvet osaavat entistä paremmin välttää ja sovitella ristiriitoja sekä kunnioittaa eri kulttuuritaustoista kotoisin olevia kanssaihmisiä ja erilaisia mielipiteitä, kun jo päiväkodeissa opitaan tavat tähän. Joukkoliikenteen suosio kasvussa Kesälomien jälkeen olemme osin helteisessä säässä aloittaneet ahertamisen työssä ja koulussa. Syksy tuo tullessaan paljon uusia asioita. Useita kuntalaisia koskevat joukkoliikenteen muutokset. Alkuvuodesta joukkoliikenteen käyttäjien määrä on kasvanut tasaisesti. Joukkoliikenteen palvelutason parantamiseen on tälle vuodelle varattu lisää yli miljoona euroa. Vuorotarjonta on tällä hetkellä hyvällä tasolla ja kehäradan valmistuminen on osaltaan tuonut mukanaan uutta vuorotarjontaa liityntäliikenteeseen. Lehdessämme on katsaus joukkoliikenneuudistuksen tämän hetken tilanteesta. Joukkoliikenteen tulevaisuus riippuu sinusta kaikista käyttäjistä ja tavoistamme käyttää liikennevälineitä. Artikkelit: Nurmijärven kunta, viestintäyksikkö, kulttuuripalvelut Kansikuva: Virpi Tynkkynen Liikunta- ja kulttuuritarjontaa riittää kaikille Syksy on jälleen aika aloittaa joko omien tuttujen harrastusten parissa tai ottaa uusi haaste ja löytää itsestään mahdollinen piilevä uusi kyky. Nurmijärvellä on tarjolla monia tapoja kaikenikäisille kehittää itseään uusien harrastusten parissa. Tähän antaa tiedotuslehtemme jälleen oivia vinkkejä. Ei vain alkusyksy, vaan koko loppuvuosi, on täynnä erilaisia kulttuuritapahtumia. Nurmijärven oman kansalliskirjailijan syntymäpäivän ympärille syntyneistä tapahtumista muodostuvan Aleksis Kivi -viikon anti on monipuolinen, niin arkinen kuin juhlavakin. Kaikki lukijamme mukaan viikon tapahtumiin! Oikein mukavan ja lempeän värikylläistä syksyä aktiivisten harrastusten ja lukemisen parissa teille kaikille hyvät kuntalaiset ja lukijat. KIMMO BEHM Kunnanjohtaja Taitto: AD Krista Jännäri Mainospalvelu Kristasta Oy Painosmäärä: kpl Painopaikka: SLY-Lehtipainot Oy Jakelu: Jakelujuniorit Oy Nurmijärvi lukuina Asukasluku: (ennakkotieto ) Pinta-ala 367,3 km 2, josta maapinta-alaa 362,5 km 2 vesipinta-alaa 4,83 km 2 Tuloveroprosentti 19,50 % Kiinteistöveroprosentit: yleinen 0,80 vakinainen asuinrakennus 0,37 muut asuinrakennukset 0,97 rakentamattoman rakennustontin veroprosentti 3,00 Väestö ikäryhmittäin, osuus väestöstä ( ) 0 6-vuotiaat 9,7 % 7 14-vuotiaat 12,5 % vuotiaat 11,4 % vuotiaat 52,1 % Yli 65-vuotiaat 14,2 % Yhteensä 100 % Työpaikkoja ( ) Työvoimaa ( ) Päätaajamat/asukasluvut: ( ) Nurmijärven kirkonkylä Klaukkala Rajamäki Muut luvussa mukana kaikki muut paitsi päätaajamissa asuvat Sisältö Pääkirjoitus 2 Lapset sovittelevat riitoja Tornitien päiväkodissa 3 KULTTUURI 6 10 Aleksis kivi -viikko Martti Suosalo Mielipuolen päiväkirjassa 4 Sibeliuksen Satu tutuksi lapsille 4 Waltteri Torikka konsertoi Aleksis Kiven päivänä 4 Kivi-viikon kirjailijavieraat 5 Juhlallisuudet Kiven patsaalla 5 Taidekiepin naisten yhteisnäyttely Aitohelmessä 5 Art House -elokuvia Kino Juhassa 6 Pekka ja susi ihastuttaa lapsia 6 Mimmien vauhdikas Muskari-konsertti 6 Sibeliusta ja venäläistä romantiikaa 7 Joulun tunnelmaa Kuusijuhla-konsertissa 7 Nuori Sibelius! on taideopistojen voimannäyte 7 Nurmijärven tanssiopisto juhlii kolmekymppisiä 7 Nurmijärven kirjasto mukana kirjasto järjestelmähankkeen valmistelussa 8 Kirjastosta tukea tiedonhankintaan ja mediakasvatukseen 8 Kulttuuri kylässä 8 Klaukkalan kirjaston Taiteiden yö 9 Tarinat estradille Nurmijärven kirjastoissa 9 Vintagea pääkirjaston Yökirjastossa 9 Rajamäen kirjaston Lysti-lauantai 10 Karvanoppa-projekti taipuu näyttelyksi 10 Minne Metson valokuvia Galleria Villessä 10 JOUKKOLIIKENNELIITE Kumppanuudella vahvistusta kuntalaisten ja järjestöjen osallisuuteen 16 Kunta mukana elokuun kylätapahtumissa 16 Leader-hankkeiden haku käynnistynyt 16 Uusi sosiaalihuoltolaki voimaan huhtikuussa 17 Esi- ja perusopetuksen uusi opetussuunnitelma käyttöön ensi vuoden elokuussa 17 LIIKUNTA Työikäisten liikunta 18 Lasten ja nuorten liikunta 19 Erityisliikunta 20 Ikäihmisten liikunta 21 Koko perheen Tapahtumalauantai TAPAHTUMAKALENTERI

3 Ulkokuvat Krista Jännäri Lapset sovittelevat riitoja päiväkodissa Kardemumma-ryhmäläisiä: Matilda (vas.), Pihla, Aatos ja Lotta. Rajamäellä sijaitsevan Tornitien päiväkodin, Kardemumman ryhmän lapset Aatos, Saana ja Arttu, ovat oppineet sovittelemaan riitoja. Lasten leikkien keskeltä kuuluu usein huuto Nyt tarvitaan sammakkoa, että saataisiin sovittua! Lapset esittelivät sammakon, jolla on tärkeä tehtävä riitojen sovittelussa. Sammakko toimii puheenvuorojen jakajana. Lapsi, jolla on sammakko kädessä, saa rauhassa kertoa oman näkökulmansa siihen, mitä riidassa tapahtui. Jokaiselle riitaan osallistuneelle turvataan sama mahdollisuus käydä läpi, mitä tilanteessa tapahtui ja miltä asia tuntui. Saana oli sovitellut muutama päivä sitten hiekkalaatikolla syntyneen riidan ja sovittelun päätteeksi lapset olivat sopineet, että jatkossa ei enää sanota toisten tekemiä juttuja rumiksi. Sovitellusta riidasta lapset saavat liimata lehden Kardemumman ryhmätilassa olevaan sovittelupuuhun. Ryhmässä on käytössä myös ns. sovittelukortit, joissa on kuvattu muistin tueksi sovittelussa tapahtuvat osiot. Kortteja säilytetään lasten näkyvillä, mutta käytännössä puheenvuorojen jakaminen, toisen kuuntelu ja yhteinen sopimus, ovat jo hyvin lasten muistissa. Aika-ajoin sovittelussa tarvitaan myös aikuisen apua. Aikuinen ei ole sovittelutilanteessa kenenkään puolella, vaan hän auttaa lapsia käsittelemään tilannetta eri näkökulmista ja tukee yhteisen sopimuksen löytymistä, korostaa lastentarhanopettaja Maija Pulkkinen. Nyt tarvitaan sammakkoa, että saataisiin sovittua! Henkilökunta koulutettu MiniVerso -työkalun käyttöön Nurmijärven varhaiskasvatuksessa kaikki päiväkodit, perhepäivähoito ja avoimen varhaiskasvatuksen yksiköt ovat käyneet ns. miniversokoulutuksen vuoden aikana. MiniVerso on Suomen sovittelufoorumi ry:ssä kehitelty yksinkertainen, sovittelun pelisääntöihin pohjautuva arjen työkalu varhaiskasvatuksen maailmaan. Se on selkeä toimintamalli, jonka avulla sovittelukoulutuksen saanut henkilökunta auttaa lapsia itse löytämään ratkaisuja ristiriitoihinsa. MiniVerson tavoite on luoda edellytykset lasta osallistavalle, kuuntelevalle ja koko yhteisön hyvinvointia tukevalle toiminnalle. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma käytäntöön Nurmijärven kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa vuosille toteutetaan lasten ja nuorten palveluissa monin eri keinoin. Suunnitelman yhdeksi kehittämisen kohteeksi on nostettu ryhmään kuulumisen ja yhteisön merkitys. Hyvä yhteisö nähdään kasvua suojaavana tekijänä ja aikuisia tarvitaan yhteishenkeen kannustamiseen ja kiusaamisen tehokkaampaan ehkäisyyn. Vuorovaikutustaitojen harjoitteleminen liittyy tähän kiinteänä osana. Tornitien päiväkodin käytäntö on tästä yksi esimerkki. Sovitteluammakko on söpö ja auttaa mielellään jakamaan puheenvuoroja. Minjakin on jo käyttänyt sammakkoa sovitteluun. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma pitää sisällään myös muita kehittämisen kohteita ja toimenpiteitä. Suunnitelmaan voi tutustua sähköisesti osoitteessa ja_nuorten_hyvinvointisuunnitelma. Vastaavia kuvauksia erilaisista tapahtumista löytyy otsikon Tekoja ja toimintaa alta. Teksti: Marita Käyhkö, varhaiskasvatuksen asiantuntija Lisätietoa asiasta: 3

4 KULTTUURIA Aleksis Kivi -viikko Kuva Markku Pihlaja Kuva Johnny Korkman Martti Suosalo hulluna Mielipuolen päiväkirjassa Nikolai Gogolin klassikkotekstiin pohjautuva Mielipuolen päiväkirja on piirtynyt suomalaisten mieliin Tarmo Mannin vahvana tulkintana. Harvassa ovat näyttelijät, joista on Mannin saappaisiin astujaksi. Näyttelijä Martti Suosalon sanotaan olevan olevan yksi niistä, jotka siihen pystyvät. Mielipuolen päiväkirjassa tragiikka ja komiikka risteytyvät harvinaisen koskettavasti. Päähenkilö on modernilla tavalla syrjäytynyt työelämän puurtaja. Tarina luo kirkkaan kuvan ihmismielen järkkymisestä ja todellisuudentajun kaikkoamisesta; siitä miten ihminen menettää elämänhallintansa ja joutuu sivuraiteille. Teatteri PikkuKulkurin Sibeliuksen Satu -näytelmä tekee säveltäjämestarin musiikkia tutuksi perheen pikkuväelle naamio- ja nukketeatterin keinoin. Nuori Jean Sibelius sävelsi Satunimisen merkittävän sävelrunon, johon hän sai innoitusta suomalaisesta mytologiasta, luonnosta ja eläimistä. Näihin aiheisiin keskittyy myös teatteri Pikku- Kulkuri. Sibeliuksen satu on visuaalisesti kiehtova sanaton esitys, joka sopii kaiken ikäisille. Rooleissa nähdään lapsiyleisön arvostamat nukkenäyttelijät Ilpo Mikkonen ja Anne Lihavainen. Ohjaus on Oili Sadeojan. Suosalo on esittänyt kriitikoiden kiittelemää monologinäytelmää vuodesta 2009 alkaen. Hän on kiertänyt sen kanssa maamme kaikki teatterit pariinkin kertaan saaden salit täyttymään viimeistä tuolia myöden. Näytelmän ohjauksesta vastaa Kari Paukkunen. To klo 19 Mielipuolen päiväkirja Nurmijärven yhteiskoulun sali, Pratikankuja 8 Sibeliuksen Satu tutuksi lapsille Ti ja ke klo 9.15 Sibeliuksen Satu Nurmijärven yhteiskoulu ja Seurantalo Roinela Kuva Gitta Majewski Waltteri Torikka konsertoi Aleksis Kiven päivänä Baritoni Waltteri Torikka esiintyy Nurmijärven kirkossa järjestettävässä Aleksis Kiven päivän juhlassa. Tähdet tähdet -kilpailun voitto teki nuoresta oopperalahjakkuudesta koko kansan tunteman artistin. Torikka osoitti olevansa monipuolinen ja muuntautumiskykyinen esiintyjä, jolta sujuu klassisen musiikin ohella myös populaarimusiikki. Torikka on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta Pekka Kähkösen johdolla ja suorittanut tutkinnon Kööpenhaminan Kuninkaallisessa Ooppera-akatemiassa. Hän on laulanut muun muassa RSO:n, Deutsche Radio Philharmonien, Tapiola Sinfoniettan ja Camerata Salzburgin solistina. Hänen tunnetuimpiin oopperarooleihinsa kuuluu Don Giovanni. Torikalta ilmestyy lokakuussa levy, jossa on mukana sekä oopperaa että kevyempää musiikkia. Nurmijärvellä Torikan ohjelmistossa on suomalaisten säveltäjien musiikkia. Mukana on myös muutama Aleksis Kiven runoon sävelletty laulu. Torikkaa säestää pianisti Marko Hilpo. Palkinnon saaja julkistetaan Aleksis Kiven päivän juhlan tervehdyssanat lausuu kansanedustaja Matti Vanhanen. Tilaisuuden päätteeksi jaetaan Nurmijärven kunnan kulttuuripalkinto Konstiniekka. La klo 17 Waltteri Torikka Nurmijärven kirkko, Aleksis Kiven tie 5 4

5 KULTTUURIA Kivi-viikon kirjailijavieraat Nurmijärven kirjastoissa Raija Oranen Minna Lindgren Raija Oranen on tuttu paitsi suosituista kirjoistaan myös televisiosarjoista Puhtaat valkeat lakanat ja Ruusun aika. Orasen tuotanto on laaja, hän on kirjoittanut romaaneja, novelleja, satuja, lastenkirjoja, kuunnelmia ja näytelmiä sekä musiikkidraamaa ja tv-käsikirjoituksia. Oranen tekee tunnetusti huolellisen ja laajan taustatyön ja onnistuu luomaan kirjoihinsa tarkan ajankuvan. Hän osaa myös puhaltaa hengen ja tunteet teostensa henkilöhahmoihin. Tänä syksynä ilmestyvässä kirjassaan Hirmuinen mies Oranen tarttuu yli viisikymmentä vuotta Suomen politiikassa vaikuttaneen J.K. Paasikiven tarinaan. Kuva Stefan Bremer Raija Oranen ma klo 18 Klaukkalan kirjasto Harri Nykänen Helsinkiläinen Harri Nykänen on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 2001 lähtien. Siihen asti hän työskenteli täysipäiväisenä rikostoimittajana. Nykäsen esikoisteos Kuusi katkeraa miljoonaa ilmestyi Mies tunnetaan parhaiten dekkaristina, vaikka hänen tuotantoonsa kuuluu myös tietokirjoja sekä näytelmiä ja tv-sarjojen käsikirjoituksia. Suuren yleisön tietoisuuteen Nykänen nousi 1990-luvulla Raid-kirjoillaan. Lisäksi hän on luonut rikoskirjasarjat Ariel Kafka ja Johnny & Bantzo. Dekkaristi kirjoittaa myös yksittäisiä rikosromaaneja sopivan aiheen löytäessään. Tänä syksynä Harri Nykäseltä ilmestyy kirja 20 vuotta Erkon renkinä, jossa hän palaa kokemuksiinsa Helsingin Sanomien rikostoimittajana. Juhlallisuudet Kiven patsaalla Aleksis Kiven patsaalla Nurmijärven kirkonkylän keskustassa vietetään kansalliskirjailijan syntymäpäivää perinteisin menoin. Nurmijärven kunta, Kivi-juhlat ja Nurmijärvi-Seura laskevat patsaalle seppeleet ja kukat lauantaina kello 12 alkavassa tapahtumassa. Tervehdysten lisäksi patsaalla nähdään Aleksis Kiven tuotantoon pohjautuva esitys, jonka jälkeen pääkirjastossa tarjotaan yleisölle maksuttomat pullakahvit. Harri Nykänen ke klo 18 pääkirjasto Toimittaja, kirjailija Minna Lindgren on työskennellyt pitkään Yleisradiossa ja kirjoittanut muun muassa musiikkiaiheisia pakinoita ja tietokirjoja. Hän sai Bonnierin journalistipalkinnon vuonna 2009 isänsä viimeisiä vaiheita ja kuolemaa käsittelevästä artikkelistaan. Vuonna 2013 Lindgreniltä ilmestyi huumorilla höystetty, palvelutaloon sijoittuva jännityskirja Kuolema Ehtoolehdossa, josta tuli erittäin suosittu suuren yleisön keskuudessa. Kirja on saanut kaksi jatko-osaa: Ehtoolehdon pakolaiset sekä keväällä 2015 Ehtoolehdon tuho. Suunnitteilla on myös Ehtoolehto-elokuva. Aleksis Kiven Seura myönsi Minna Lindgrenille Eskon puumerkki palkinnon vuonna Kuva Ville Palonen Minna Lindgren la klo 13 Rajamäen kirjasto Kuva: Niko Saarinen Taidekiepin naisten yhteisnäyttely Aitohelmessä Viiden Nurmijärvellä vaikuttavan taiteilijan, Taru Tomperin, Elina Airikkalan, Laura Pohjosen, Johanna Johnssonin ja Päivi Takalan, Polkuja-niminen yhteisnäyttely kertoo arkisista hetkistä ja jokapäiväisistä asioista. Näyttelyssä on esillä on maalauksia, tekstiilitaidetta, grafiikkaa, lasiveistoksia ja keramiikkaa. Taiteilijaviisikko halusi tehdä näyttelyn, jossa taiteen tekemisen ilo ja haasteet saavat näkyä. Lopputuloksena on kokoelma värikkäitä ja elämänmakuisia teoksia, jotka kertovat sattumuksista elämän poluilla. Työt on ripustettu esille tarinoiden lomaan. Näyttelyssä kävijä voi löytää oman polkunsa, jolla kohdata teos ja itsensä. Vastassa on pienten hetkien kevyitä muistoja, mutta mahdollisesti myös itseironisia tunteita, taiteilija ja kuvataideopettaja Johanna Johnsson kertoo. Taidekieppi-tapahtuman ohjelmaan kuuluva näyttely on auki Klaukkalan Aitohelmessä syyskuun toisen viikonlopun ajan. Taiteilijat ovat paikalla näyttelyssä kertomassa teoksistaan ja työskentelystään. Taidekiepin muu ohjelma löytyy tapahtuman omilta verkkosivuilta. La klo 12 Aleksis Kiven patsas, Punamullantie 1/Keskustie, Nurmijärvi La ja su klo Polkuja-näyttely Aitohelmi, Klaukkalantie 72 5

6 KULTTUURIA Kuva Submarine 2015 Pekka ja susi ihastuttaa lapsia Syksy soi! -festivaalilla Art House -elokuvia Kino Juhassa Elokuvateatteri Kino Juhassa nähdään syksyllä Art House -elokuvien sarja. Ohjelmiston on valinnut työkseen Espoossa elokuvatapahtumia järjestävä Auli Jaatinen yhdessä Tuula Boffourin ja Sirkka-Liisa Lahdenvuon kanssa. Jaatinen ja Boffour järjestivät ensimmäisen Art House -tapahtuman viime keväänä, jolloin Kino Juhassa nähtiin kehuttu puolalaiselokuva Ida. Näytös oli yleisömenestys ja palaute hyvää. Päätimme siis jatkaa toimintaa. Samalla työryhmäämme liittyi kolmas jäsen, Jaatinen kertoo. Syksyn Art House -elokuvat valitaan taiteellisen tasokkuuden, kiinnostavuuden ja ajankohtaisuuden perusteella. Sarjan myötä monet mielenkiintoiset elokuvauutuudet saadaan nurmijärveläisten ulottuville, sillä niitä ei todennäköisesti muuten nähtäisi Kino Juhan ohjelmistossa. Kaikki mukaan tulevat elokuvat ovat tämän vuoden ensi-iltoja. Jos yleisö ottaa Art House -sarjan omakseen, on työryhmä valmis jatkamaan yhteistyötä Kino Juhan kanssa uusilla elokuvasarjoilla. Ensimmäinen elokuva syyskuussa Elokuvia on syksyn ohjelmistossa kolme. Sarjan aloittaa brittiohjaaja Peter Greenawayn uusin elokuva Eisenstein in Guanajuato. Elokuvaohjaaja Sergei Eisensteinista kertova elokuva sijoittuu Meksikoon, jossa Eisenstein työskenteli 1930-luvulla. Maailman arvostetuimpiin ohjaajiin yhä edelleen lukeutuva Eisenstein joutui neuvostokansalaisena salailemaan yksityiselämäänsä suojautuakseen vainolta, jota Stalin kohdisti erilaisiin vähemmistöihin. Meksikossa vietetyn ajan on sanottu vaikuttaneen häneen suuresti sekä yksityishenkilönä että ohjaajana. Elokuvan pääosassa nähdään suomalainen Elmer Bäck. Suomalaisnäyttelijöitä on mukana myös pienemmissä rooleissa. la klo 15 Art Housea Kino Juhassa: Eisenstein in Guanajuato Kino Juha, Keskustie 7, Nurmijärvi arthousekinojuhassa Lastenmusiikin rakastetuimpiin teoksiin kuuluva Sergei Prokojefin Pekka ja Susi kuullaan syyskuussa Klaukkalassa Syksy soi -festivaalilla. Jännittävä musiikkisatu alkaa sinfoniaorkesterin soittimien esittelyllä. Eri soittimet edustavat sadussa mukana olevia hahmoja. Pekan osan soittavat jousisoittimet ja sutta esittävät käyrätorvet. Pekan ja suden tarinan kertojana toimii Jarmo Ojala. Hahmoja elävöittävät Riitta Rantatalon piirrokset ja musiikista vastaa Jukka Rantamäen johtama Syksy soi! -orkesteri. Kuva Timo Mokkila Syksy soi! on nurmijärveläisten ammattimuusikoiden järjestämä musiikkitapahtuma, joka tarjoaa monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille klassisen musiikin ystäville syyskuun viimeisen viikonlopun ajan. su klo 13 Pekka ja susi Roinela, Seurantie 2, Klaukkala Kuva Vuokko Salo Mimmien vauhdikas Muskari-konsertti Televisiosta tuttujen Mimmien Muskari-konsertista ei puutu menoa ja meininkiä. Hauskinta on, että yleisö saa osallistua mukaansatempaavaan livemuskariin laulaen ja leikkien. Konsertissa vieraillaan vaarin saarella, opitaan liikennesääntöjä ja rytmejä, tavataan hurja Kapteeni Koukku ja Peppi Pitkätossu sekä tiikeriäiti Himalajan rinteiltä. Mimmien uudet raikkaat sovitukset päivittävät kaikille tutut lastenlauluklassikot 2010-luvulle. Tuttujen laulujen lisäksi mukana on Mimmien omia lauluja. Muskarimusiikkia värittävät upeat tausta-animaatiot ja vauhdikkaat tanssit. ke klo 18 Mimmien Muskari Nurmijärven yhteiskoulun sali, Pratikankuja 8 tapahtumat 6

7 Sibeliusta ja venäläistä romantiikaa KULTTUURIA Nuori Sibelius! on taideopistojen voimannäyte Sibelius-Akatemiassa pitkään professorina toiminut sellisti Martti Rousi konsertoi marraskuussa Nurmijärven kirkossa yhdessä pianisti Anna Korepovan kanssa. Tunnelmallisessa konsertissa kuullaan Dmitri Shostakovitsin, Pjotr Tshaikovskin ja Sergei Rahmaninovin sävellyksiä. Venäläisromantikkojen ohella mukana on Jean Sibeliuksen musiikkia. Martti Rousi saavutti vuonna 1986 toisen sijan kansainvälisessä Tshaikovski-kilpailussa ja sen jälkeen esittänyt paljon venäläistä musiikkia. Sibelius- Akatemian professorina hänellä on Sibeliuksen musiikki verissä. Joulun tunnelmaa Kuusijuhla-konsertissa Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen Kuusijuhla -konsertissa kuullaan lauluja talvesta ja joulun ajasta. Rento joulutapahtuma tarjoaa mukaansatempaavaa musiikkia hauskojen välispiikkausten kera. Konsertin vanhimpiin kappaleisiin kuuluvat Kaksitoista kello lyö ja Kukkurimäen joulupolkka. Uusinta joululauluperinnettä edustavat Loiskismuusikoiden omat kappaleet Joulubuumi ja Kova juttu eli joulupukki. Konsertti sisältää räppiäkin. Sitä syntyy, kun ensin sahataan kuusi ja sitten seurataan miten onnistuu Joulupotpuri, kun maassa on lunta ja PAK-KAS-TA. Loiskiksen tonttuorkesterin solistina vierailee Tanja Salonen. Ti klo 18 ja klo 18 Klaukkalan yläasteen auditorio ja Nurmijärven yhteiskoulun sali Anna Korepova on monissa kilpailuissa palkittu nuori venäläinen pianisti, jonka lempisäveltäjiä ovat Rahmaninov ja Sibelius. Ke klo 19 Sibelius ja venäläiset romantikot Nurmijärven kirkko, Kirstaantie 5 7 Kuva Nikolai Lund Kuva Jari Kuskelin Nurmijärven Tanssiopisto juhlii joulukuussa 30-vuotista taivaltaan ja Jean Sibeliusta tuomalla estradille Nuori Sibelius! -esityksen yhdessä Nurmijärven musiikkiopiston kanssa. Nuori Sibelius! tutustuttaa katsojat kuuluisan säveltäjän nuoruuden vaiheisiin vauhdikkaan tanssin ja musiikin keinoin. Jannen ja Ainon tarina avautuu tuoreesta näkökulmasta kertojan avulla. Tanssiopiston ja musiikkiopiston yhteistuotantona toteutettava esitys pohjautuu Sibeliuksen rakastetuimpiin sävellyksiin. Mukana on muun muassa osia Karelia-sarjasta, Valse Triste ja Finlandia. Punaisena lankana kulkee tarina nuoren Sibeliuksen elämästä, unelmista, itsensä etsimisestä ja rakkaudesta. Maaniitun koulun sali muuntuu esitystä varten teatterinäyttämöksi. Tanssiopiston rehtori Ulla Lehtinen vakuuttaa tunnin mittaisen esityksen vangitsevan yhtä hyvin nuorten kuin Tärkeintä on rakkaus tanssiin Nurmijärven Tanssiopisto tulee tänä vuonna kypsän aikuisen ikään. Alun perin Balanssi-nimellä toiminut opinahjo sai alkunsa, kun sen perustaja ja rehtori Ulla Lehtinen ryhtyi pitämään tanssitunteja Klaukkalassa vuonna Aloitin pitämällä pientä tanssikoulua Klaukkalan työväentalossa. Siitä lähti liikkeelle kasvu, joka on jatkunut tähän päivään saakka, Lehtinen kertoo. Tanssiopiston oppilasmäärä on ylittänyt oppilaan rajan jo vuosia sitten. Se on tällä hetkellä yksi Suomen suurimmista taiteen perusopetusyksiköistä. Pojat innostuneet tanssimisesta Tanssin harrastaminen ei ole kiinni iästä eikä sukupuolesta. Lehtisen mukaan osa tanssitunneista on suunnattu aikuisille. Myös poikien kiinnostus tanssia kohtaan kuuluu ajan trendeihin. Poikien tanssiharrastuksen lisääntyminen on ollut yksi viime vuosien merkittävimmistä muutoksista. Tällä hetkellä meillä tanssii yli 120 poikaa. Heitä löytyy kaikkien lajiryhmien tunneilta. varttuneempienkin katsojien mielenkiinnon. Esityksen dramaturgiasta vastaa Tuomo Rämö ja taiteellisesta suunnittelusta Pia Liski. Kapellimestarina toimii Urpo Rauhala Nuori Sibelius! Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27, Nurmijärvi Syksyn muut Sibelius-tapahtumat löytyvät tapahtumakalenterista. Nurmijärven tanssiopisto juhlii kolmekymppisiä Nurmijärven kunta tukee tanssiopiston toimintaa monella tavalla. Lehtinen pitää tärkeänä kunnan päätöstä rakentaa Klaukkalaan monitoimitalo, josta tanssiopistokin on saamassa opetustiloja. Vaikka vuosia kaivatuilla ajanmukaisilla opetustiloilla on suuri merkitys taiteen perusopetuksen järjestäjälle, kaikista merkittävintä on itse toiminnan sisältö. Näiden kolmenkymmenen vuoden aikana minulle ollut tärkeintä lasten ja nuorten taidekasvatus sekä rakkaus tanssiin, pitkäaikainen rehtori sanoo. 7

8 KULTTUURIA Nurmijärven kirjasto on mukana uuden kirjastojärjestelmähankkeen valmistelussa Kirjastosta tukea tiedonhankintaan ja mediakasvatukseen Uudenmaan yleiset kirjastot, pois lukien Helmet-kirjastot, päättivät kesäkuussa yhteisen kirjastojärjestelmähankkeen valmistelusta. Tavoitteena on hankkia kirjastoihin uusi yhteinen kirjastojärjestelmä, joka pohjautuu avoimeen lähdekoodiin. Samalla uusitaan myös asiakasliittymä eli verkkokirjasto. Uudet järjestelmät otetaan kirjastoissa käyttöön vaiheittain vuosina Nurmijärven kirjaston lisäksi hankkeessa on mukana yhdeksäntoista Uudenmaan kirjastoa: Askola, Hanko, Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kerava, Kirkkonummi, Lapinjärvi, Lohja, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Pornainen, Porvoo, Pukkila, Sipoo, Siuntio, Tuusula ja Vihti. Lisäksi mukana ovat Hausjärvi ja Riihimäki. Hanke pohjautuu Uudenmaan kirjastojen yhteistyö -hankkeessa tehdylle selvitykselle kirjastojen yhteis työtarpeista ja sitä isännöi Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto. Nurmijärven kirjastoissa on uudistettu koululaisille suunnattuja opetustuokioita hankeavustuksen turvin. Koulujen uusi opetussuunnitelma tulee voimaan syksyllä 2016 ja sen myötä myös kirjastoissa on tehty uudet Kikka-opetuspaketit tukemaan kouluja tiedonhankinnan opetuksessa ja mediakasvatuksessa. Kirjasto on luonteva paikka aloittaa tiedonhankinta. Kirjastot tarjoavat painettujen lähteiden lisäksi e-aineistoja, kuten e-kirjoja ja -lehtiä. Verkkokirjasto puolestaan on helppo tietokanta, jonka käytön opettelusta on hyötyä pitkään myös jatko-opinnoissa, toteaa lasten- ja nuortenkirjastonhoitaja Anu Kalliola Klaukkalan kirjastosta. Kikka-opetuspakettien tavoitteena on tehdä kirjasto tutuksi paikaksi, opettaa kirjastonkäyttöä sekä verkkotiedonhakua ja tukea monilukutaitoa sekä tieto- ja viestintäteknologiataitoja. Paketit myös tukevat kouluja ja vanhempia mediakasvatuksessa luokkalaisille, luokkalaisille, luokkalaisille sekä yläkoululaisille on omat opetuspakettinsa. Osa paketeista on suunniteltu niin että luokka tulee vierailulle kirjastoon, osa puolestaan niin että kirjastonhoitaja vierailee koululla. Ensimmäiset opetuspaketit otetaan käyttöön jo syksyllä Toivomme että koulut ottavat paketit innokkaasti käyttöön ja pääsemme kehittämään pakettien sisältöjä lisää ja tiivistämään yhteistyötä koulujen kanssa, Kalliola toivoo. Anu Kalliola Kirjastosta saavat apua ja tukea näihin samoihin asioihin myös muut kuin koululaiset. Kannattaa kysyä kirjaston henkilökunnalta, jos on pulmia tiedonhaussa, muistuttaa Annika Herranen, pääkirjaston lasten- ja nuortenkirjastonhoitaja. Opetuspakettien kehittämiseen on saatu avustusta Aluehallintovirastolta. Hankkeelle on saatu jatkorahoitus, jonka avulla kirjastoihin hankitaan tabletteja ja kehitetään verkkopalvelu tiedonhankinnan opetuksen tueksi. KULTTUURI KYLÄSSÄ -KUUKAUSI Nurmijärveläisten yhdistysten ja muiden toimijoiden yhteistyössä järjestämä tapahtumakokonaisuus klo Taidekieppi: Veistoviikot. 10 kuvanveistäjää tekee isoista puista veistoksia. Krannilan tila, Perttulantie 5, Nurmijärvi. Järj. to 3.9. klo 18 Galleria Toivon vihkiäiset ja Toivo Jaatisen näyttelyn avajaiset.. Järj. pe 4.9. klo Taiteiden yö.. Järj. la-su klo Taidekieppi: Avoimet ovet. Maksuton bussikuljetus tutustumiskäynnille taiteilijoiden ateljeisiin. Katso kohteet ja ohjelma Taidekiepin verkkosivuilta. Järj. la-su klo Taidekieppi: Polkuja. Taru Tomperin, Päivi Takalan, Laura Pohjosen, Elina Airikkalan ja Johanna Johnssonin yhteisnäyttely. Aitohelmi, Klaukkalantie 72. Järj. la 5.9. klo 18 Runomaraton. Kirjava Puoti, Klaukkalantie 59. Järj. ti 8.9. klo 18 Kirjat soi -konsertti. Musiikkiopiston oppilaat ja opettajat.. Järj. 8 to klo Kärkeä Virtaa Rautavaaraan yhteislaulutilaisuus. Aitohelmi, Klaukkalantie 72. Järj. to klo Ukulele soi. Opi soittamaan pientä ja hauskaa soitinta. Ilm. Nurmijärven Opistoon. Klaukkalan koulu, Kuntotie 1. Järj. la klo 18 The Adorables lauluyhtyeen konsertti. Aitohelmi, Klaukkalantie 72. Järj. su klo 14 Sibeliuksen lauluja. Nurmijärven yhteiskoulu, Pratikankuja 8. Järj. ma klo 18 Kun sanat riittävät: Somerunoilija Hanna Lind.. Järj Klaukkalan Nuorisoseuran avoimet ovet. Järj. Klaukkalan Nuorisoseura, Nurmijärven Tanssiopiston avoimet ovet. Järj. ti klo 18 kirjapiiri. Kirjava Puoti, Klaukkalantie 59, Klaukkala Järj. ke klo 18 Show must go on. Nurmijärven Tanssiopiston esitys. Pääkirjasto, Punamullantie 1, Nurmijärvi Järj. to klo 18 Show must go on. Nurmijärven Tanssiopiston esitys Klaukkalan kirjasto, Kuonomäentie 2. Järj. la klo 14 Muselin musiikkinäytelmä: Onhan se niinkin, vai onko? Nurmijärven Tanssiopiston esitys Klaukkalan yläasteen auditoriossa, Kisatie 2. Järj. la klo 19 Syksy soi!: Bach ja Händel 330 vuotta -konsertti. Rajamäen kirkko, Patruunantie 7. Järj. su klo 15 Sibelius ja piano Ritva Viitala-Aaltio, Kumi Komori ja Urpo Rauhala, piano. Mukana mus.toht. Tuija Wicklund. Nurmijärven seurakuntakeskus, Kirstaantie 5. Järj. su klo 19 Syksy soi! Ilta Sibeliuksen luona. Lepsämän nuorisoseurantalo Toukola, Lepsämänkaari 4. Järj. Syksy Soi! ja Lepsämän Perinne-ja kyläyhdistys, ma klo 19 Syksy Soi! Romanttinen syysilta Ville Koponen, viulu, Atso Lehto, alttoviulu, Tuomas Lehto, sello, Heini Lehto, piano. Dvorak/ Fauré. Nurmijärven seurakuntakeskus, Kirstaantie 5. Järj. ti klo 18 Jean Sibeliuksen muistokonsertti ja esitelmä. Klaukkalan kirjasto, Kuonomäentie 2. Järj. ke klo Kirjailijavieraana Hannu Talvio. Klaukkalan kirjasto, Kuonomäentie 2. Järj. kirjasto ke klo 19 Syksy Soi! Sisäisiä ääniä. Rantamäki-kvartetti. Sibelius/Shostakovits. Klaukkalan Nuorisoseurantalo Roinela, Seurantie 2. Järj. to klo 18 Toiverunoilta.. Järj. pe klo 19 Syksy Soi! Leffa soi Bondista Potteriin. Klaukkalan nuorisoseurantalo Roinela, Seuratie 2. Järj. Syksy soi! ja Klaukkalan nuorisoseura, la klo kansantanssi-, sirkus ja teatteriesityksiä. Klaukkalan nuorisoseurantalo Roinela, Seurantie 2. Järj. Klaukkalan Nuorisoseura, la klo 18 Syksy Soi! Ilta Sibeliuksen luona. Klaukkalan nuorisoseurantalo Roinela, Seurantie 2 Järj. la klo 21 Syksy Soi! Gabrielin trumpetit. Klaukkalan kirkko Ylitilantie 6. Järj. su klo 13 Syksy Soi! Koko perheen konsertti Pekka ja susi. Klaukkalan nuorisoseurantalo Roinela, Seurantie 2. Järj. su klo 19 Syksy Soi! Keinu kanssani. Olavi Virta 100 vuotta -juhlakonsertti. Klaukkalan koulu, Kuntotie 1. Järj. Lippujen hinnat ja tarkemmat tapahtumatiedot järjestäjien verkkosivuilta. Osaan tapahtumista on vapaa pääsy.

9 KULTTUURIA T arinat estradille tapahtumakokonaisuus jatkuu Nurmijärven kirjastoissa syksyllä. Erilaiset kaunokirjallisuuden teemat pääsevät esille tapahtumien ja aineistonäyttelyiden kautta. Pääkirjastossa Tarinat estradille alkaa syyskuussa reippaasti seikkaillen. Teemakuukausi pitää sisällään monenlaisia satujen maailmaan liittyviä asioita. Tatu ja Patu -päivänä Aino Havukainen ja Sami Toivonen vierailevat kirjastossa. Luvassa on myös Tatu ja Patu -hahmojen tapaaminen sekä aiheeseen liittyvä toimintapolku. Aino Havukainen ja Sami Toivonen Tarinat estradille Nurmijärven kirjastoissa Kuva: Pentti Nisonen, Otava Teatterineuvos Kalle Holmberg Rajamäen kirjaston teemana on syyskuussa kauhu. Kauhukirjailija Mia Vänskä vierailee kertomassa työstään ja tuotannostaan. Kirjailija Terhi Rannelan alakouluikäisille suunnatussa kummitustarinapajassa puolestaan kirjoitetaan maailmankaikkeuden hirveimpiä tekstejä ja luodaan oma hirviö kirjoittamalla. Kuva: Laura Malmivaara Klaukkalan kirjasto aloittaa Tarinat estradille -syksyn runojen maailmassa. Somerunoilija Hanna Lind tulee lukemaan runojaan ja kertomaan perustamastaan Kun sanat riittävät Facebooksivustosta ja sen suosiosta. Toiverunoillassa Aune Tarvainen ja Silja Laaksonen lausuvat yleisön etukä- teen toivomia runoja, esiintymässä on myös lauluyhtye Ainoa. Taaperot pääsevät nauttimaan loruista runokylpylässä. Tarinat estradille -teemojen vaihtuessa kirjastoissa nähdään loppuvuoden aikana muun muassa: Ilkka Heiskasen monologiesitys Hulvattomat Huoviset, Marjukka Halttusen ja Karin Paciuksen vierailuesitys Ei niin pimeää, etteikö hymyllä kirkastuisi, Janne nukke- ja tanssinäytelmä Sibeliuksen elämästä, lukuneuvoja Marika Helovuon klassikkovinkkejä, Suomen Sherlock ry:n ja Sherlock cosplay -ryhmän vierailu, nukketeatteriesitykset Möröt unisukat, Pessi ja Illusia ja Siilin joulu, teatterineuvos Kalle Holmbergin ja kirjailija Aleksi Delikouraksen vierailut Kaj Chydeniuksen ja Antti Holman Matkalla mereen yhteiskonsertti Lisäksi tarjolla on teemojen mukaisia aineistonäyttelyitä ja KirjastoKinon elokuvanäytöksiä. Tarinat estradille Nurmijärven kirjastoissa syksyllä 2015 ohjelmatiedot kirjastoista ja kirjaston kotisivuilta Klaukkalan kirjaston Taiteiden yö taidetta, taikoja, tunteita ja tunnelmaa Ilmielävä Aino Sibelius, ikiaikaisia taikoja, karismaattinen Hannu-Pekka Björkman, ragtime bluesia, jazzia, lapsille satuja ja sanataidetta, räppäreitä, puhetta taiteesta ja paljon muuta on Klaukkalan kirjaston Taiteiden yössä pe 4.9. klo 18 alkaen Rytmin lumoissa! Harry s Place soittaa jazzia Me Rosvolat -sanataidepajassa kaikenlaisia rosvojuttuja. Rosvojen jäljille johdattaa Henna Laininen Sanataideyhdistys Yöstäjästä Piirretty satuhetki. Kuvataiteilija Riitta Rantatalo herättää satuhahmot elämään. Sadut lukee Heljä-Kaarina Vehkaniemi. Nurmijärven musiikkiopiston Tello-sali kirjaston alakerrassa Taika päivässä. Kirjailija ja tutkija Paula Havaste kertoo suomalaisista taioista uutuuskirjassaan Taika päivässä sekä romaanissa Maan vihat Syksy soi! muusikot antavat makupaloja tulevasta festivaalistaan Rakkaudesta mieheen Aino S. Näyttelijä Marika Sampio-Utriainen esittää monologin Aino Sibeliuksen elämästä säveltäjämiehensä Jean Sibeliuksen rinnalla. Käsikirjoitus Marika Sampio-Utriainen, ohjaus Mira Kivilä Taide luo elämää! Mikä on taiteen merkitys ihmiselle, miten se meihin vaikuttaa? Aiheesta kertoo näyttelijä Hannu-Pekka Björkman Riemukasta ragtimebluesia ja hotjazzia. Berryman ja Bullet -duo esiintyy. 18- Taiteilija Briitta Kotilainen piirtää halukkaille nopeita tussimuotokuvia koko illan. 18- Elokuvanäytöksiä käsikirjastossa. Näyttelyt: Galleria Toivossa taiteilija Toivo Jaatisen näyttely Mitali soi, lasi laulaa! mitaleja ja veistoksia. Kirjaston alakerran neuvottelutilassa Markku Tuomisen moottorisahaveistoksia. Kirjaston alapihalla klo 18 alkaen: Nurmijärven kunnan nuorisopalveluiden järjestämää ohjelmaa mm. räppäreitä. Hannu-Pekka Björkman Kuvataiteilija Johanna Johnsson vetää Urbanletters viesti valoku vin! -instagramtyöpajan. Työpajassa kuvataan Klaukkalan urbaanimaisemasta kirjaimia, jotka yhdistetään viestiksi. Katusoittajat Aleksi ja Valtsu Moninaisten käsityötelttoja Röykän Metsänkävijät paistavat lettuja. Upouusi kirjastoauto Oiva esittäytyy. Yhteistyössä: kulttuuri/nuorethttp:/ Kuva: Esko Jämsä Vintagea pääkirjaston Yökirjastossa Pääkirjastossa vietetään Yökirjastoa pe kirjaston normaalin sulkemisajan jälkeen klo Tänä vuonna tapahtuman teemana on vintage ja mukana on monenlaista ohjelmaa. Illan aikana kirjastoon voi tuoda vanhaa tavaraa koruista tauluihin ja astioihin. Nurmijärveläinen vanhan tavaran arvioitsija Pauli Pohjola kertoo tavaroille hinta-arvioita. Pohjola on erikoistunut erityisesti koruihin, mutta hänellä on paljon tietämystä myös muusta vanhasta tavarasta ja antiikista. Yökirjastossa järjestetään myös kirpputori. Myyntipaikka varataan etukäteen numerosta Yökirjaston lastenohjelmasta vastaa televisiosta tuttu Täti Taikakynä, joka on paikalla jo alkuillasta. Täti Taikakynä pitää lapsille piirustusleikkituokion, jonka kerrontaan lapset pääsevät osallistumaan. Tarinatuokio sopii yli 3-vuotiaille lapsille. Kirjaston kokoelmista poistuneista kirjat ovat materiaalina työpajassa, jossa kirjaston henkilökunta ohjaa askartelemaan kirjoista siilejä. Yökirjastoillan lopuksi järjestetään levytanssit. Pe klo Yökirjasto, pääkirjasto 9

10 KULTTUURIA Rajamäen kirjaston Lystilauantai Rajamäen kirjastossa järjestetään koko perheen tapahtuma Lystilauantai. Teatteri Uppis hauskuuttaa lapsia esityksellään Uppo-Nalle löytää ystävänsä, jonka jälkeen lapset voivat tuoda oman pehmonallensa Nallekarhujen terveystarkastukseen. Legorakennustyöpaja Legoista kiinnostuneet voivat osallistua Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin legorakennustyöpajaan. Työpajassa voi rakentaa unelmien kaupunkia kokoamalla oman palatsin tai jonkin muun rakennuksen. Tutustu Lukukoiraan Kirjastossa on vierailemassa myös Lukukoira Wili, joka emäntänsä kanssa esittelee lukukoiratoimintaa. Paloautoja ja temppurata Kirjaston pihalle kurvaa Nurmijärven Keskus VPK paloautoineen esittelemään paloautoa ja VPK:n työtä. Piha-alueella voi myös osallistua liikuntapalveluiden temppurataan sekä ostaa lämpimät letut Röykän Metsänkävijöiden lettupisteestä. Lisäksi tarjolla on liikuntapalveluiden valokuvasuunnistusta ja nuorisopalveluiden ohjelmaa. La klo Lystilauantai Rajamäen kirjasto Minne Metson tunnelmallisia valokuvia Galleria Villessä Nurmijärven museo järjestää Galleria Villessä lokakuussa Minne Metson valokuvien näyttelyn. Näyttely on koottu Minnen Nummenpäässä ottamista kuvista. Nurmijärveläissyntyinen Minne Metso ( ) työskenteli kirjapainossa Helsingissä, mutta vietti vapaa-aikansa sukunsa kotiseudulla Nummenpäässä. Hän sai nuoruudessaan isältään Kallelta Kanadan tuliaisena kameran ja siitä alkoi hänen valokuvausharrastuksensa. Minne menestyi myös valokuvakilpailuissa. Minne Metso oli seurallinen ja hänen luonaan Nummenpäässä vieraili sekä kyläläisiä että työtovereita ja ystäviä kaupungista. Monet heistä tulivat ikuistetuksi kuviin. Kuvauksen kohteena olivat myös maaseudun työt ja arkinen elämänkulku. Arjen ja ihmisten kuvaaja Näyttelyssä on esillä kuvia kyläläisistä ja ystävistä, juhlista, töistä ja arjesta. Kaikille kuville on ominaista tasapainoinen ja kaunis sommittelu. Kuvien tunnelma on voimakas ja monista niistä välittyy rohkea ja iloinen asenne elämään. Minne Metso kuvasi enimmäkseen ulkona. Monien kuvien taustalla näkyy Nummenpään kylän maisemia ja taloja. Kuvassa ystäviä Helsingistä. Näyttely on koottu yhdessä Minne Metson sisarentyttären Tuija Pösön kanssa. Näyttelyä varten käytiin läpi tuhansia Minnen ottamia kuvia, joista museon valokuva-arkistoon on tallennettu noin 150 kuvaa. Tunnelmallisia kuvakulmia Minne Metson valokuvia Nummenpäästä Galleria Ville, Punamullantie 1, ma-to 10-20, pe 10-18, la ja aattoina Karvanoppa-projekti taipuu näyttelyksi Onko sinusta kotiseudukseni, oi karvanoppain ja kaukametsäin maa! Olisitko luja jalansijani ajan tuoksinassa tässä, niin mobiilissa, globaalissa? Kuuden keskiuusmaalaisen museon yhteishanke Karvanopat ja Kaukametsä saa jatkoa. Kesäkuussa alkaneessa jatkohankkeessa keskitytään paikallisuuteen voimavarana; siihen mitä myönteisesti rakentunut paikallisidentiteetti voi antaa ihmiselle sekä siihen, miten yhdyskunnat hyötyvät siitä, että ihmiset kiintyvät kotipaikkoihinsa ja välittävät niistä. 10 Viime vuoden aikana kerätystä materiaalista tuotetaan projektin aikana kiertonäyttely Kotoisin Keski-Uudeltamaalta. Paikallisuuteen kannustavan näyttelyn keskeinen osa on lautapeli, jonka äärellä tulee tutuksi Keski-Uudenmaan kuusi kuntaa: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula. Pelin ja näyttelyn äärellä voi jutella paikkakokemuksista, hurahtaa Keski-Uuteenmaahan hauskojen pelitapahtumien siivittämänä tai ihan vain ihmetellä. Näyttely valmistuu marraskuun lopussa ja kiertää sen jälkeen alueen kunnissa.

11 Pelkästään positiivisia kokemuksia bussilla matkustamisesta Nurmijärven ja Helsingin välillä on kertynyt sähköasenteja Kasper Myllyselle (25). Työnsä takia paljon liikkuvalla Myllysellä on oma auto. Työnantajan ehdotuksesta hän kuitenkin hankki Nurmijärvi-lipun Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaa työkohdetta varten. Bussilla on ollut paljon helpompi kulkea kuin omalla autolla. Järkevä vaihtoehto, kun ottaa huomioon ruuhkat ja pysäköintimaksujen kalleuden, Myllynen sanoo. Rentoutumaan bussimatkustaja pääsee tunnetusti paremmin kuin ruuhkissa köröttelevä henkilöautoilija. Tämän on huomannut myös Myllynen: Usein tulee levättyä ja hyvin saan matkalla nukuttuakin. Hinta ja palvelu kohdallaan Nurmijärvi-lipun hinta saa mieheltä vuolaat kehut. Hinta on todella kohdallaan. Yhden matkan hinnaksi tulee vain noin 2,50. Kyllä se mennen tullen voittaa autoilun kustannukset. Palvelussakaan ei Myllysen mielestä ole moitteen sijaa. Kasper Myllynen mielistyi bussimatkoihin Bussilla on paljon helpompi kulkea Nurmijärveläinen sähköasentaja Kasper Myllynen kulki kesällä töiden ääreen Kirkonkylästä Kamppiin. Tosi ystävällisesti kuljettajat palvelevat ja aikataulut toimivat. Minuutilleen ollaan yleensä aikataulussa, paremmin kuin VR:n junavuoroilla muilla paikkakunnilla, hän heittää. Poikkeustilanteistakin on myönteisiä kokemuksia. Kerran bussista meni lasinpyyhkijä rikki sadeilmalla. Huolto ansaitsee erityiskiitoksen toiminnastaan, sillä vaihto tapahtui tosi ripeästi. Hyvääkin voi muokata paremmaksi. Myllynen kaipaa sellaista mobiilipalvelua, joka reaaliaikaisesti kertoisi bussin liikkeistä. Voisi jo kotona katsoa, että onko bussi aikataulussa ja onko oikeasti kiire asemalle, hän nauraa. Helsingin-projekti päättyy aikanaan ja uudet työt kutsuvat. Oman yrityksen perustamista suunnitteleva Myllynen joutuu todennäköisesti usein turvautumaan henkilöautoonsa, koska sähköasentaja kuljettaa usein mukanaan työkaluja ja tarvikkeita. Mutta ihan hyvin voin kuvitella käyttäväni bussia vapaa-aikoina vaikka iltaisin. Varsinkin, jos taskussa on tällainen bussikortti sehän on plussaa minulle! Nurmijärveläiset ovat innostuneet käyttämään joukkoliikennettä. Viimeiset neljä vuotta on puhaltanut joukkoliikenteen myötätuuli, jolle ei löydy vertaa koko valtakunnasta. Toukokuussa 2011 toteutetun Nurmijärvi-lipun uudistamisen jälkeen lippujen myynti on lähes kaksinkertaistunut. Matkojen määrä kasvanut liki 53 prosenttia. Nurmijärvi on joukkoliikenteen positiivinen poikkeus Kasvu täysin omaa luokkaansa Nurmijärvellä on tehty tuloksellista työtä joukkoliikenteen hyväksi. Tästä kertoo jo useita vuosia jatkunut matkustajamäärien huomattava kasvu, arvioi Linja-autoliiton aluepäällikkö Tuomo Kojo. Kojo on varsin hyvin selvillä koko valtakunnan tilanteesta, joka pääsääntöisesti on ollut viime vuosina huolestuttava. Maksatko pari kymppiä vai pari euroa? Talousvertailussa Nurmijärvi-lippu voittaa henkilöauton reippaasti, laskipa kustannukset millä tavoin tahansa. Jos Nurmijärvi-lippua käyttää päivittäisiin työmatkoihin, yhden matkan hinnaksi tulee vain runsaat 2. Henkilöautolla lukema pompahtaa peräti pariin kymppiin, kun laskee kaikki kustannukset. Henkilöautoilun todellisiin kustannuksiin verrattuna säästöä kertyy vuositasolla tuhansia euroja. Vertailulaskelman voi tehdä esimerkiksi Autoliiton tai liikenteen turvallisuusvirasto Trafin sivuilta löytyvällä laskureilla. Tavanomaisella työmatkakäytöllä ja ajomäärillä keskihintaisella ( ) autolla kustannus on 45 sentin luokkaa kilometriltä. KUSTANNUSVERTAILU Kuukausikustannukset (euroa) Tiedot esimerkkimatkoilla Henkilöautolla* Nurmijärvi-lipulla SÄÄSTÖ/vuosi** Klaukkala - Kaivoksela 16 km 316,80 70, ,80 Klaukkala - Helsinki 30 km 594,00 100, ,00 Klaukkala - Korpilampi 8 km 158,40 70,00 972,40 Kirkonkylä - Helsinki 40 km 792,00 100, ,00 Nukari - Helsinki 45 km 891,00 100, ,00 Rajamäki - Helsinki 50 km 990,00 100, ,00 * = Matkustuspäiviä 22/kk. Henkilöauton kustannukset keskihintaisella ( autolla 0,45 /km. Veroton km-korvaus v on 0,44 /km. ** = Säästö Nurmijärvi-lipulla henkilöautoon verrattuna 11 kuukauden aikana. Uuttamaata ja koko Suomea ajatellen Nurmijärvi on erittäin positiivinen poikkeus, sillä muualla trendi on valitettavasti ollut lähinnä laskeva, Kojo luonnehtii. Tervetuloa, pendelöijät! Nurmijärven kuntakehitys tulee jatkossakin olemaan vahva. Väkiluku jatkaa kasvuaan, ennakoi suunnittelupäällikkö Juha Oksanen. Työssäkäyntiä varten liikutaan entistä enemmän Helsingin seudulle. Nurmijärven ja pääkaupunkiseudun välillä arvioidaan olevan päivittäin noin pendelöijää eli työn takia säännöllisesti edestakaisin matkustavaa. Noin heistä on nurmijärveläisiä, jotka liikkuvat pääkaupunkiseudun suuntaan. Bussilla eli Nurmijärvi-lipulla heistä kulkee tällä hetkellä runsaat tuhat. Meillä on siis vielä tehtävää ja paljon potentiaalisia bussimatkustajia. Uusia joukkoliikenteen käyttäjiä voimme saada, jos kuntalaiset ovat tyytyväisiä vuorotarjontaan, palvelutasoon ja lippujen hinnoitteluun. Kunta tekee parhaansa, että nämä asiat toteutuvat, Oksanen vakuuttaa. Nuoret löytäneet bussin Alle 17-vuotiaille nurmijärveläisille nuorille tarkoitettu nuorisolippu otettiin käyttöön vuoden 2012 marraskuussa. Ensin tarjolla oli kunnan sisäisiin matkoihin tarkoitettu lipputuote, mutta kuluvan vuoden alusta rinnalle tuotiin pääkaupunkiseudulle ulottuvat versiot. Nuorisolippujen myynti on koko ajan lisääntynyt. Esimerkiksi kuluvan vuoden kevään aikana lippuja myytiin yhteensä 920 kappaletta. Matkoja nuorisolipuilla tehtiin liki Nuorisolippu on selvästi tullut tarpeeseen. Olemme pystyneet parantamaan nuorten mahdollisuuksia liikkua opiskelemaan ja harrastamaan. Uskon, että varhain omaksutuilla liikkumistavoilla on myös suuri merkitys aikuisena tapahtuviin valintoihin, Juha Oksanen arvioi. Nurmijärveläiset ovat oivaltaneet joukkoliikenteen kiistattomat edut. Bussivuoroihin on saatu kosolti uusia käyttäjiä.

12 NYT MENNÄÄN! Nurmijärven bussiliikenteessä on eletty uutta aikaa vuodenvaihteesta lähtien. Uuden joukkoliikennelain edellyttämä rakenneuudistus on saatu vietyä läpi, ja liikenne on toiminut reilun puolen vuoden ajan. Eri osapuolet vastaavat, miten uudistus onnistui. Nurmijärven suunnittelupäällikkö Juha Oksanen on tyytyväinen lopputulokseen. Päällimmäisenä on hyvä fiilis. Liikenne on saatu järjestettyä uuden joukkoliikennelain mukaiseksi. Jos emme olisi onnistuneet, vaarana olisi ollut palvelutason romahdus. Kiitos päättäjille, että liikenne saatiin kilpailutettua. Ja erityinen kiitos siitä, että uusimuotoista liikennettä varten osoitettiin riittävät määrärahat ja vuorotarjonta pystyttiin pitämään hyvällä tasolla. Vuodenvaihteen jälkeen kritiikkiä tuntui tulevan paljon, kun asiakkaat eivät olleet vielä tottuneet muutoksiin. Osa palautteesta on johtanut myös korjaaviin muutoksiin. Asiakaspalaute tuntuu rauhoittuneen ja kiitostakin on jo tullut. Oksasta ilahduttaa myös kaluston uusiutuminen: Liikennöitsijä on upeasti hankkinut kokonaan uusia busseja, jotka ovat matkustajille miellyttäviä käyttää sekä ympäristölle ystävällisiä. Nurmijärvellä aiotaan Oksasen mukaan jatkaa joukkoliikenteelle myönteisellä linjalla. Yksi osoitus tästä on uusien yhteyksien luominen heinäkuussa avatun Kehäradan suuntaan. Luomme asukkaille uusia mahdollisuuksia joukkoliikenteen käyttöön. Kiintoisaa nähdä, miten tämä mahdollisuus otetaan vastaan. Joukkoliikenteelle myönteisestä ajattelusta kertoo Oksasen mielestä myös bussilippujen hintapolitiikka: Nurmijärvi-lipun hinta on pysynyt samana jo yli neljä vuotta, vaikka muualla hintoja on korotettu. Kunta tekee parhaansa, jotta asukkaille olisi tarjolla mahdollisimman hyvä joukkoliikenteen palvelutaso ja edulliset liput. Näen joukkoliikenteen myös Nurmijärvellä on käytössä omat, edulliset henkilökohtaiset näyttöliput. Lippuja myydään nurmijärveläisille sekä HSL-alueen asukkaille. Nuorisolippuja myydään vain nurmijärveläisille alle 17-vuotiaille nuorille. Lipun lataus on kerrallaan voimassa 30 vuorokautta, jona aikana sillä voi tehdä rajattoman määrän matkoja voimassaoloalueen sisällä. Ensimmäisellä kerralla lippu ostetaan Matkahuollon toimipisteestä. Ensimmäisellä ostokerralla kannattaa varautua todistamaan henkilöllisyytensä. Uudet lataukset onnistuvat myös busseissa sekä Nurmijärven R-kioskeissa. Nurmijärvi-lipun 30 päivän latauksen hinnat: Helsinkiin 100 Espooseen/Vantaalle 70 Lippujen myyntipaikat Nurmijärvi-lipun ja Keski-Uudenmaan seutulipun voi ostaa näistä paikoista: Nurmijärven linja-autoasema (Matkahuoltoasiamies) Mahlamäentie 1 Puhelin Avoinna ma-pe Klaukkalan linja-autoasema (Matkahuoltoasiamies) Kuljetus Santamaa Oy, Ylitilantie 2 Puhelin Avoinna ma-pe , Miten suuri uudistus onnistui? imagokysymyksenä: sen toimivuus on samalla kunnan vetovoimaa kasvattava tekijä. Joukkoliikenteen rahoituksessa Oksanen näkee suurimman huolenaiheen. Nurmijärven kunta on erittäin huolissaan tulevasta rahoituksesta. Alkuperäisen tavoitteen mukaan valtio ja kunta jakaisivat kustannukset puoliksi. Vuosi vuodelta valtion rahoitusosuudet ovat kuitenkin jatkuvasti pienentyneet. Nyt näyttää siltä, että vuonna 2015 valtion maksuosuudeksi jää vaivaiset kymmenen prosenttia, Oksanen harmittelee. Kunta on hänen mukaansa pakotettu lisäämään oman rahoituksensa osuutta. Jatkossa valtion pitää sitoutua liikenteen järjestämisen kustannuksiin suunnitelmallisesti, jotta rahoitusosuuksista voidaan sopia ennakkoon, vaatii Juha Oksanen. Käynnistysongelmien jälkeen mennyt hyvin Tammikuussa oli käynnistysongelmia liikenteen muututtua kovasti ja lisäksi huonot ajokelit aiheuttivat myöhästymisiä ja vaihtojen epäonnistumisia. Lisäksi jouduttiin suorittamaan paljon aikataulumuutoksia ja myös lisähankintoja. Kevättalven mittaan palaute kuitenkin vaimeni, sen jälkeen kaikki on mennyt varsin hyvin, arvioi joukkoliikenteen projektipäällikkö Tom Heino Uudenmaan ely-keskuksesta. Lipputuotteet ja hinnat Nurmijärven nuorisolipun 30 päivän latauksen hinnat: Helsinkiin 70 Espooseen/Vantaalle 49 Nurmijärven kunnan sisäiset matkat 44 Keski-Uudenmaan seutulipun 30 päivän lataus 63 Voimassa näiden kuntien alueella: Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula. Kelpaa myös pikavuoroissa, joissa peritään lisämaksu. Kaikilla edellä kuvatuilla lipuilla voi matkustaa myös lyhyempiä matkoja Nurmijärven kunnan sisällä. Jos kausiliput eivät sovi kulkutarpeisiin, Matkahuolto myy myös 22 ja 44 matkan alennetun hinnan sarjalippuja. HSL-alueen liput: katso Myyntipisteet, aikataulut ja lisätiedot Helsinki (Kampin linja-autoasema) Narinkka 1, HELSINKI Avoinna ma-pe 7 18, la 8 16, su HSL:n liput: katso Aikataulutiedotus Internetissä /joukkoliikenne (nuorille suunnattu sivusto) Puhelimella Matkahuollon aikatauluneuvonta: (1,99 /puhelu+pvm) Avoinna vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä. HSL-asiakaspalvelu: ma-pe 7 19, la-su 9 17 Reittioppaat netissä (HSL/pääkaupunkiseudun joukkoliikenne) Matkustusmäärä Nurmijärvilipulla on lisääntynyt siinä määrin, että mukana on selvästi uusiakin käyttäjiä. Myös nuorisolipun uudet vyöhykkeet ovat saaneet kiitettävästi asiakkaita. Uudet bussit ovat lisänneet matkustusmukavuutta. Talviaikataulujen voimassaoloa jatkettiin saakka, jotta työmatkayhteydet säilyisivät hyvinä ennen parhaimman lomakauden alkamista, Heino listaa. Kunnan säästötoimenpiteet ja elykeskuksen äärimmäisen niukat omat määrärahat hankaloittavat hänen mukaansa muutosten tekemistä. Säästösyistä mm. Kivenkyyti laitettiin keskikesäksi tauolle. Kunnan päättäjillä on erilaisia toiveita ja odotuksia. Sitä ei kuitenkaan tunnuta ymmärrettävän, että käyttöoikeussopimukseen perustuvassa liikenteessä kaikki muutokset maksavat. Syysaikatauluihin on Heinon mukaan tehty erinäisiä lähinnä sivistystoimen ja yksittäisten matkustajien toivomia reitti- ja aikataulumuutoksia, lisäksi Lahnuksentien suunnan yhteyksiä parannetaan jonkin verran. Kehäradan liityntäliikenne alkoi myös syysaikataulujen voimaan tullessa, mutta hänen mielestään varsin vaatimattomalla palvelutasolla. Heinokin on huolissaan rahoituksen tulevaisuudesta. Hallitusohjelmaan kirjattiin 100 miljoonan euron säästöt joukkoliikenteen hankinnoista. Emme tiedä vielä, missä määrin tämä kohdistuu ely-keskuksiin, mutta todennäköisesti joka tapauksessa kohdistuu. Kunnan omat säästötoimenpiteet jatkunevat. On vaikea nähdä, että rahoituspohja ainakaan kasvaisi, ellei kunta päätä lisätä omaa joukkoliikennerahoitustaan. Valtion säästöt näkynevät Heinon mukaan etenkin suurien kaupunkiviranomaisten määrärahoissa, joten ne joutunevat supistamaan tarjontaansa. Koko maan tasolla leikkaukset tietävät palvelutason laskua lähes kaikkialla. Kaukoliikenteessä markkinaehtoinen liikenne ilman julkista tukea saattaa kuitenkin lisätäkin tarjontaa kilpailun vapautuessa. Henkilöstölle suuri kiitos Joukkoliikenteen kilpailutuksen voittaneella Nurmijärven Linjalla ollaan tyytyväisiä reilun puolen vuoden kokemusten perusteella. Liikenne on mielestämme sujunut hyvin. Muutokset aiheuttivat hämmennystä asiakkaissa noin puolentoista kuukauden ajan, sanoo toimitusjohtaja Antti Korsisaari. Toki vanhojen 637 ja 934 linjojen lopettaminen, ja sitten uudelleen aloittaminen oli haastava tiedotustehtävä kaikille osapuolille. Yhteistyö Nurmijärven kunnan Juha Oksasen ja kuljetussuunnittelija Pirjo Heilimon sekä Elykeskuksen Tom Heinon kanssa on ollut erittäin hyvää. Ongelmia on ratkottu hyvässä hengessä ja nopeasti, Korsisaari kiittää. Hän myöntää yllättyneensä positiivisesti siitä, kuinka nopeasti tilaajat reagoivat asiakkailta tulleeseen lopetettuja linjoja koskeneeseen palautteeseen. Hankalimpana haasteena yrityksessä on koettu muutosten aiheuttama lisäkaluston tarve, joka olikin 6 7 bussin verran suunniteltua suurempi. Tässä tilanteessa emme ole voineetkaan poistaa vanhimpia autoja liikenteestä suunnitelman mukaisesti, Korsisaari myöntää. Linjavuoroille tuli keväällä kuusi tuliterää bussia. Korsisaaren mukaan myös lisähankinnat loppuvuodesta ovat harkinnassa. Henkilöstölle pitää antaa suuri kiitos siitä, että he ovat jaksaneet muutoksessa. Suurin paine on kohdistunut kuljettajiin. Uudessa tilanteessa olleet alun jatkuvat muutokset ovat olleet haastavia asiakaspalvelun kannalta. Kivenkyyti jatkaa normaalisti Säästösyistä kesätauon viettäneen palveluliikenne Kivenkyydin liikennöinti jatkuu normaalisti talvikauden alettua. Kivenkyyti on kaikille avointa joukkoliikennettä, johon ovat kaikki matkustajat tervetulleita. Matkan voi maksaa kaikilla samoilla lipputuotteilla kuin muissa bussivuoroissa, Kivenkyydin reitit ja aikataulut sekä tarkemmat ohjeet selviävät kesäkuun alussa ilmestyneestä vihkosta, joka on jaettu kaikkiin koteihin. Julkaisua saa maksutta Kivenkyytiautoista, Matkahuollon toimipisteistä sekä kunnanvirastolta. Tietopaketti löytyy myös kunnan sivuilta osoitteesta

13 Nurmijärven joukkoliikenteen tulevaisuus riippuu kahdesta asiasta: sinusta ja päättäjien kärsivällisyydestä. Olitpa sitten autoilija tai kuukausikorttilainen, bussiliikenteemme tarvitsee juuri sinua. Jos olet autoileva kuntalainen, sinulta kaivataan uteliaisuutta kokeilla uusia bussilinjoja tai kehärataa. Sinulta kaivataan myös ymmärrystä siitä, että hyvä bussiliikenne vähentää ruuhkia ja säästää näin kaikkien hermoja. Jos taas olet vakiokäyttäjä, sinulta tarvitaan palautetta. Vain sinä tiedät, mikä bussiliikenteessämme toimii ja mikä ei. Kevään alussa Nurmijärven bussiliikenne uudistui, ja kesällä aukesi uusi kehärata. Yhdessä ne antavat hyvän pohjan paremmalle joukkoliikenteelle Nurmijärvellä: yhteydet Helsinkiin ovat nyt suurista taajamista kohtuullisessa kunnossa, ja kehärata avaa uusia reittejä Vantaalle ja pääradan varteen. Suuri muutos toteutuu kuitenkin vain, jos me kuntalaiset käytämme busseja ja jos päättäjillä on malttia odottaa, että jokainen kuntalainen on löytänyt uudistusten itselleen tuomat hyödyt. Bussiliikenteen käyttäjämäärät ovat jatkuvassa kasvussa, mutta virkamiehet ja poliitikot seuraavat jo nyt tarkalla silmällä, ajavatko jotkut vuorot vajaina. Päätöksentekoon tarvittaisiin kuitenkin kärsivällisyyttä, eikä nopeita johtopäätöksiä tai muutoksia pidä tehdä. Oikeastaan käyttäjämäärien tarkkailu kannattaisi lopettaa hetkeksi, jotta uudet matkustajat ehtivät löytää perille. Omia arkirutiineja kun ei muuteta nopeasti, eikä bussimatkustajaksi ryhtyminen aina ole järjen asia. Kuluva vuosi on tuonut mukanaan muutoksen paitsi bussivuorojen reitteihin ja aikatauluihin, myös merkittävästi puhtaamman joukkoliikenteen aikakauden. Joukkoliikenteen kilpailutuksen voittanut Nurmijärven Linja on satsannut kalustoonsa tavalla, jota ei ole nähty yli 20 vuoteen. Keväällä linjavuoroille tuli kuusi täysin uutta bussia, jotka edustavat puhtainta mahdollista eli Euro 6 -päästötasoa. Uudet bussit ovat ympäristölle merkittävästi ystävällisempiä verrattuna esimerkiksi 1990-luvun linjureihin (ns. Euro 0 -päästötaso). Terveydelle erittäin vaaralliset partikkeli- ja typenoksidipäästöt ovat kuihtuneet olemattomiksi. Modernin bussin pakoputken vieressä ilma on siis varsin puhdasta! Tulevaisuus riippuu sinusta Kirjoittaja, filosofian tohtori Hanna Kuusela on kulttuurintutkija ja kirjailija. Hän työskentelee Suomen Akatemian tutkijatohtorina. Kuusela on ollut aktiivisesti mukana Nurmijärven kuntapolitiikassa. Hän on ollut vihreiden edustajana sekä kunnanvaltuustossa että hallituksessa. Kuusela perheineen muutti loppukesästä Nurmijärveltä Tampereelle. Ehkäpä tiedät sen itse Vaikka työmatka taittuisikin mukavammin ja halvemmin bussilla, ehkä tavaksesi on tullut käyttää omaa autoa, eikä omia tottumuksia ole helppo muuttaa. Ehkä Uusi Kehärata avautui heinäkuussa. Nurmijärven kunta on järjestänyt liityntäliikenteen Vantaalla sijaitsevalle Kivistön asemalle, jonne liikennöidään arkisin oheisen aikataulun mukaisesti. Kehärata tuo joukkoliikenteelle uusia kasvumahdollisuuksia ja monipuolistaa myös nurmijärveläisten vaihtoehtoja, sanoo suunnittelupäällikkö Juha Oksanen. Kivistön asemalle järjestettyjen yhteysvuorojen hän toivoo auttavan joustavien, pelkästään joukkoliikenteellä tapahtuvien matkaketjujen muodostamisessa. NYT MENNÄÄN! bussilla kulkeminen on yksinkertaisesti vieras ajatus tai luulet, että bussit kulkevat harvoin ja ovat vieläpä kalliita. Vaikka bussissa voisikin tehdä töitä tai lukea lehteä, päädytkö tottumuksesta ratin taakse ruuhkaan? Vaikka 100 euron kuukausilippu tulee halvemmaksi kuin päivittäinen autoilu Helsinkiin, saatat silti ajaa autolla. Vai kuinka? Tai ehkäpä käytät bussia päivittäin, mutta et koskaan mainitse siitä kenellekään, et kerro päättäjille sen olevan tärkeää, etkä anna palautetta, vaikka juuri sinulla olisi paras tietämys siitä, miten homma toimii. Kuljettajilla taas on suuri vastuu siinä, ettei uusien bussinkäyttäjien ensimmäinen kerta jää viimeiseksi. Ystävällinen asenne ja neuvonta vievät pitkälle. Toimiva joukkoliikenne tarkoittaa sitä, että bussiin pystyy turvautumaan aina, myös työmatkojen ulkopuolella, niin viikonloppuisin kuin iltaisinkin. Tässä kunnalla on vielä petrattavaa. Etenkin Rajamäen ja Kirkonkylän iltavuorot ovat vielä heikossa kunnossa, eikä vuorotyöläisillä ole kunnon yhteyksiä. Lisäksi kunnan sisäinen liikenne ja yhteydet moniin naapurikuntiin ja esimerkiksi Hyvinkään sairaalaan ovat vieläkin huonot. Näissä tilanteissa on vielä turvauduttava autoon, pyörään tai pahimmassa tapauksessa jäätävä kotiin. Turhan usein bussinkäyttäjät ja autoilijat asetetaan vastakkain. Lasketaan bussiliikenteen kuluja ja ajatellaan sen olevan kallista, koska busseja käyttää vain osa kuntalaisista. Todellisuudessa hyvä joukkoliikenne hyödyttää kaikkia: harrastavia koululaisia ja heidän vanhempiaan, autottomia ja ruuhkissa istuvia autoilijoita, elokuvissa kävijöitä ja juhlijoita, työmatkalaisia ja uimareita siis sinua. HANNA KUUSELA Uudet Euro 6-bussit ovat lähes päästöttömiä Nurmijärven Linjan uudet Euro 6-bussit ovat Mercedes Benz- (kuvassa) ja Irisbusmerkkisiä. Busseissa on säädettävät turisti-istuimet ja ilmastointi. Oheinen vertailutaulukko kertoo hätkähdyttävästi, miten paljon puhtaammin uusilla busseilla liikutaan. Päästöjen pienenemisen lisäksi kulutus on laskenut merkittävästi, mikä osaltaan vähentää hiilirenkaanjälkeä. Valmistajan ilmoituksen mukaan esimerkiksi Mercedes-Benzin Euro 6 -versio kuluttaa polttoainetta 8 % vähemmän kuin edellinen versio eli Euro 5. Kehäradalle pääsee liityntäbusseilla Nurmijärven liityntäbusseja ja Kehäradan junia käyttävä tarvitsee kaksi eri lipputuotetta. Bussiin riittää Nurmijärvi-lipun 70 maksava Vantaa-versio, ja esimerkiksi HSL:n seutulippu maksaa nurmijärveläisille 98,60 euroa kuukaudessa. Mitään yhtä, molemmissa kulkumuodoissa kelpaavaa lippua ei ole olemassa. Se on kenties tulevaisuutta. Meillä on kuitenkin ollut jo pitkään yhteistyösopimus HSL:n kanssa, ja se mahdollistaa kuntalaisille myös edulliset HSL-liput, muistuttaa Oksanen.

14 NYT MENNÄÄN! Elämä palasi Kirkonkylän bussiasemalle Kirkonkylän perinteikkään linja-autoaseman tienoo sai keväällä kunnon piristysruiskeen. Pitkän kiinniolon jälkeen Teboil Nurmijärvi avasi ovensa uusien vetäjien sekä entistä monipuolisemman palvelutarjonnan voimin. Erityisesti bussimatkustajia ilahduttaa se, että omaa vuoroa voi odotella sisätiloissa. Teboilia pyörittävät nyt italialaiset yrittäjät, joilla on ravintolatoimintaa muillakin paikkakunnilla. Italia näkyy jo ravintolan tarjonnassa ja jatkossa vielä enemmän, lupaa esimies Julia Kunttu. Lounaslistamme on italialaispainotteinen. Meillä on tarjolla italialaista kahvia, ja italialaiset jäätelötkin ovat tulossa valikoimaan, Kunttu paljastaa. Aamupalaa on tarjolla ja lounas Viikonlopun brunssitarjoilua kokeilimme keväällä vähän aikaa. Syksyllä aiomme yrittää sitä uudelleen, kertoo Kunttu. Yhteistyö pelaa hyvin Nurmijärven Matkahuoltoasiamies on Nurmijärven Linja Oy:n hoidossa. Matkahuoltovirkailija Auli Nevalaisen ollessa lomalla häntä tuuraavat tehtävään koulutetut linja-autonkuljettajat, joista yksi on Anu Färm. Teboilin avautuminen on helpottanut myös Matkahuollon toimintaa, hän vakuuttaa. Yhteistyö ravintolan kanssa on toiminut tosi hyvin. Teboilin henkilöstö opastaa asiakkaat meidän puolelle, ja Matkahuollon ollessa suljettu heidän henkilökuntansa on auttanut jopa aikatauluasioissa, Färm kiittää. Matkahuollon asiamiespiste myy Nurmijärvi- ja nuorisolippujen lisäksi Keski-Uudenmaan seutulippuja sekä kaikkia Matkahuollon sarjalipputuotteita, jos kausiliput eivät sovi asiakkaan kulkutarpeisiin. Eniten käydään kuitenkin rahtiasioissa. Etenkin saapuvaa rahtia on aina vain enemmän, kertoo Färm. Valtaosan lähetyksistä asiakkaat noutavat itse. Lisäksi asemalta hoidetaan lähetykset edelleen Valintataloissa ja Siwoissa sijaitseviin jakopisteisiin, joita on viisi. Kirkonkylän Matkahuolto on avoinna arkisin maanantaista perjantaihin klo Uudelleen avatulla Teboililla työskentelee yhteensä kuusi henkeä. Esimiehenä toimii Julia Kunttu. Huoltamo-, myymälä- ja ravintolapalveluita tarjoava Teboil on avoinna ma-pe klo 6 22, la 7 22 ja su Maksuttomat wc:t ovat avoinna Teboilin aukioloaikoina. Jo perinteeksi muodostuneet joukkoliikenteen valistuskampanjat kouluissa jatkuvat myös tänä syksynä. Yläkoulujen 9-luokkalaisiin ja alakoulujen ekaluokkalaisiin kohdistetut kampanjat ovat nurmijärveläinen erikoisuus, jota ei muualta maasta löydy. Vuodesta 2010 lähtien kampanjat ovat tavoittaneet yhteensä lähes nurmijärveläistä lasta ja nuorta. Kampanjoiden järjestämisestä ja rahoituksesta vastaa yhteistyöelin Nurmijärvi-lippu -työryhmä, jossa ovat kunnan lisäksi edustettuina alueen liikennöitsijät, Uudenmaan ely-keskus, Linja-autoliitto ja Matkahuolto. Joukkoliikenteen käyttö on paljolti asennekysymys. Nurmijärvi-lippu -työryhmän mielestä valistus kannattaa aloittaa varhain, sillä vain lapsissa ja nuorissa on joukkoliikenteen tulevaisuus, perustelee suunnittelupäällikkö Juha Oksanen. Kampanjointia ei kuitenkaan tehdä otsa kurtussa ja sormi pystyssä, vaan NYT MENNÄÄN! Nurmijärven joukkoliikennelehti vuosikerta Jaetaan kunnan tiedotuslehden liitteenä. Linja-autoaseman yhteydessä toimii myös taksiasema. Jos asemalla ei ole autoja, lähin vapaa taksi löytyy numerosta Koulukampanjat tavoittaneet jo lähes lasta ja nuorta Ysien kampanjaan kuuluu joka vuosi Tuujo-kilpailu. Vuoden 2014 kilpailun voitti Rajamäen yläasteen oppilas Heidi Mustonen, jonka vastauksessa raatia miellyttivät muun muassa perusteellinen paneutuminen joukkoliikenteen keskeisiin kysymyksiin. Julkaisija ja kustantaja: Nurmijärvi-lippu -työryhmä Päätoimittaja: Suunnittelupäällikkö Juha Oksanen Nurmijärven kunta, Suunnittelu, toimitus, tekstit, kuvat ja ulkoasu Viestintä Omniplus, Pekka ja Mikko Paloranta ISSN NURMIJÄRVI-LIPPU-työryhmässä ovat edustettuina Nurmijärven kunta, Nurmijärven Linja Oy, Linjaliikenne Kivistö Oy, Pekolan Liikenne Oy, Ventoniemi Oy, Linja-autoliitto ry, Oy Matkahuolto Ab sekä Uudenmaan Ely-keskus. elämyksiä tarjoten. Ekaluokkalaisille suunnatussa osiossa on keskiönä pieni, turvallisuuteen ja tapakasvatukseen tähtäävä opetusnäytelmä. Vauhdikkaiden tilanteiden kautta kerrotaan, miten bussimatkasta tehdään kaikille turvallinen ja mukava. Pääpointteja on, että ketään ei kiusata koskaan, painottaa Oksanen. Kouluvierailun yhteydessä paikalla tuodaan myös oikea bussi kuljettajineen. Ekaluokkalaiset pääsevät kukin vuorollaan harjoittelemaan bussiin nousua ja poistumista, maksamista, turvavyön kiinnitystä ja muutenkin bussissa käyttäytymistä. Tutustumishetken päätteeksi lapset saavat heijastimen. Yseille ekologiaa ja ekonomiaa Koulunsa päättäviä ysiä on vuosittain lähestytty erilaisin teemoin. Turvallisuuden lisäksi on korostettu joukkoliikenteen merkitystä ympäristön säästäjänä sekä sen edullisuutta ja taloudellista merkitystä käyttäjälleen. Kampanjat ovat olleet myös erinomainen kanava jakaa tietoa Nurmijärven nuorisolipuista. Nuoret ovat meille haaste: miten saada esimerkiksi koulubussilla kulkeneet jatkamaan joukkoliikenteen käyttäjinä tai saada vaihtoehtoja miettivä nuori satsaamaan nuorisolippuun mopoauton asemesta, pohtii Juha Oksanen. Lisätietoja Nurmijärven nuorten omalla joukkoliikennesivustolla www. tuujo.fi sekä Tuujo-Facebook-ryhmässä. Bussirahdilla on tärkeä rooli Kirkonkylän Matkahuoltoasiamiespisteen toiminnassa. Pakettia noutavaa Joonas Leanderia palvelee Anu Färm. Liityntäpysäköinti laajenee Myllykukolle Osana joukkoliikenteen käytön edistämistä Nurmijärven kunta on viime vuosina rakentanut liityntäpysäköinnin alueet Nurmijärven Kirkonkylään, Klaukkalaan ja Rajamäelle. Uusin liityntäpysäköinti on tulossa Kirkonkylän tuntumaan, Myllykukon huoltamon risteysalueelle, jonka läheltä kulkee runsaasti bussivuoroja. Pysäköintialueen suunnittelu on alkamassa kuluvana syksynä ja rakentamiselle on tarkoitus varata määräraha vuodeksi Liityntäpysäköintialueen yleissuunnitelma. Pysäköintialue ympäröitynä. Kuva WSP Finland Oy.

15 KUNTA TIEDOTTAA Kolmessa polvessa Nurmijärvellä töissä Nurmijärven kunta on merkittävä työnantaja. Sen palveluksessa työskentelee yli henkilöä, joista miltei 80 prosenttia on vakituisia. Noin isoon määrään mahtuu myös perheitä, joissa useampi henkilö työskentee Nurmijärven kunnalle. Kunnan henkilöstöstä työskentelee lähes 30 prosenttia sosiaali- ja terveyspalveluissa. Eniten henkilöstöä on sivistyspalveluissa runsaat 50 prosenttia. Henkilöstön keski-ikä on 44 vuotta. Terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla työskentelevän lähihoitajan Ritva Meyerin oma äiti ja tytärkin työskentelevät molemmat saman työnantajan palveluksessa. Meyer on itse ammattinvaihtaja, joka vajaat kymmenen vuotta sitten kouluttautui lähihoitajaksi ja pääsi vuonna 2007 terveyskeskukseen töihin. Meyrin tytär, Amanda Melender on valmistumassa sairaanhoitajaksi ja työskentee kesän ajan sairaanhoitajan sijaisena Nurmijärven terveyskeskuksen päivystyksessä. Toistamiseen eläkkeelle Perheen matriarkka, Laila Keinänen (70 v.), kelpaa esikuvaksi upeasta työurasta. Nuorekas tehonainen työskenteli kesäkuun loppuun asti Nurmijärven kunnalla talous- ja velkaneuvojana. Alunperin muutamaksi kuukaudeksi tarkoitettu sijaisuus venähti vajaan kolmen vuoden työrupeamaksi. Heinäkuun alusta al kaen Keinänen on uudestaan harjoitellut eläkeläiselämää. Keinänen jäi esimmäisen kerran eläkkeelle vajaat kuusi vuotta sitten talousja velkaneuvojan tehtävästä Vantaalla. Energinen nainen ei malttanut kauaa nautiskella toimettomuudesta vaan hakeutui vapaaehtoistöihin vanhusten ulkoiluttajaksi. Kunnes vuonna 2012 hän sitten sai yllättäen puhelun Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Nurmijärven kunnalla ei tuolloin ollut velkaneuvojaa ja hoitamattomien asioiden pino oli kasvanut kestämättömäksi. Koska tilanne oli tuolloin tosi kaoot tinen, tarvittiin henkilö, joka hallitsi hommat ja pystyi lennossa hyppämään puikkoihin, Keinänen arvuuttelee. Naisen ei tarvinnut kauaa miettiä, kun hän suostui palaamaan työelämään. Rohkeammin apua rahavaikeuksissa Talous- ja velkaneuvojan asiakaskunta Nurmijärvellä eroaa hieman esimerkiksi Vantaan vastaavista. Ritva Meyer on työskennellyt Nurmijärven terveyskeskuksessa yli kymmenen vuotta. Työ on ollut niin mieleistä, että hän on houkutellut Nurmijärven palvelukseen myös äitinsä Laila Keinäsen ja tyttärensä Amanda Melenderin. Täällä on enemmän asuntovelallisia kuin vaikka Vantaalla tai Helsingissä, hän arvioi. Talous- ja velkaneuvojan tehtävä vaatii toisaalta kykyä pystyä objektiivisesti ja rationaalisesti arvioimaan, miten vaikeasta tilanteesta selvitään sekä erilaisten vaihtoehtojen tuntemista. Mutta toisaalta myös empaattisuutta ja pelisilmää. Nämä ominaisuudet Keinänen arvioi tulevan kokemuksen myötä. Keinänen neuvoo rahavaikeuksissa olevien hakevan aikaisemmin apua. Usein ihmiset vaan sinnittelevät, kunnes tilanne pääsee tosi pahaksi. Hyvä työnantaja joustaa Pirteällä ikänaisella on mielipide myös siihen, miten työurien pidentäminen onnistuu. Hyvä työnantaja ottaa huo mioon työntekijän oman jaksamisen. Nurmijärven kunta on työnantajana hienosti kunnioittanut minun elämäntilannettani ja olen saanut tehdä osaaikaista työtä. Kokopäiväisenä en ehkä olisi enää jaksanutkaan, Keinänen pohtii. Työantajan joustavuutta kehuu myös tytär Ritva Meyer. Tosi hienosti pystyy esimerkiksi sopimaan työvuoroista, jos tarvetta tulee, hän kiittelee. Meyerkin tietää, että vanhustenhoidon laatua kyseenalaistetaan mediassa. Hänen mielestään Nurmijärvellä tilanne on kuitenkin hyvä. Kiirettä on, mutta se pystytään hoitamaan. Meillä käy seurakunnan vapaaehtoisia ulkoiluttamassa vanhuksia ja he ovat korvaamaton apu, Meyer kertoo. Kyky ihmisen kohtaamiseen Keinänen, Meyer ja tyttärentytär Amanda Melender eivät osaa sanoa, miksi juuri heidän perheensä on hakeutunut sosiaalija hoitoalalle. Melender hakeutui sairaanhoitajaksi, koska ala tuntui omalta ja siinä saa olla tekemisissä ihmisten kanssa. Kolmea naista yhdistääkin energisyys, liikunnallisuus ja sekä kyky osata kohdata toinen ihminen. Se taitaa kulkea suvussa. Teksti ja kuvat: Virpi Tynkkynen Ritva Meyer ja tyttärensä Amanda Melender viihtyvät sosiaali- ja hoitoalalla. 15

16 KUNTA TIEDOTTAA Kumppanuudella vahvistusta kuntalaisten ja järjestöjen osallisuuteen IKÄIHMISTEN LIIKUNTA Kunta mukana elokuun kylätapahtumissa osastolta ajankohtaistietoa Nurmijärvellä kehitetään sektorirajoja ylittävää kumppanuutta kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Hyviä käytäntöjä luodaan ja etsitään muun muassa Tukipolkujahankkeella, jota hallinnoi Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ja rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Kunnan alueella toimii runsaasti erilaisia ja eri sektoreiden järjestöjä, jotka monipuolisella toiminnallaan täydentävät julkisia palveluja ja joiden toiminta tarjoaa eri-ikäisille ihmisille osallistumisen kokemuksia, harrastusmahdollisuuksia, virkistystä, tukea ja edistää monella eri tavoin hyvinvointia. Eri sektoreilla on oma tehtävänsä, mutta yhtenä yhdistävänä tekijänä ja päämääränä kaikilla on hyvinvointi ja sen edistäminen. Yhdessä etsien voi parhaimmillaan erilaisista toimintakulttuureista löytää kohtia, joissa yhteistyön polut kohtaavat. Nämä kohdat ovat niitä arjen tähtihetkisiä, jotka voivat johtaa matkalle kohti aitoa kumppanuutta. Kunta edistämässä osallisuutta Nurmijärven kunnan strategiassa ja hyvinvointisuunnitelmassa mainitaan yhteistyö kolmannen sektorin kanssa. Tänä keväänä kunnan yhdeksi kärkitavoitteeksi on valittu asukkaiden ja yhdistysten osallisuuden edistäminen. Tähän tärkeään tavoitteeseen pyrkii osaltaan vastaamaan Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston hallinnoima ja Rahaautomaattiyhdistyksen rahoittama Tukipolkuja terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi -hanke vuosille Hankkeen koordinoimalla yhteiskehittämisellä pyritään luomaan hyviä käytäntöjä mm. Nurmijärven kunnan ja järjestöjen kumppanuuden edistämiseksi. Eri sektoreiden toimijoiden mukanaolo nurmijärveläisten hyvinvoinnin edistämisessä sekä kuntalaisten ja yhdistysten osallisuuden vahvistamisessa on tärkeää. Jokainen, pienempikin panos on merkityksellinen. Paras ja kaikkia hyödyttävä lopputulos yhteistyössä onkin, että jokainen tuo kumppanuuspöytään jotakin tullessaan ja vie vähintään saman verran mennessään. Hyvinvointitalkoot lokakuussa Seuraava askel kohti aitoa sektorirajoja ylittävää kumppanuutta on Tukipolkuja-hankkeen, Nurmijärven kunnan ja Humanistisen ammattikorkeakoulun yhteistyönä järjestämä Hyvinvointitalkoot yli sektorirajojen kumppanuusfoorumi lokakuussa. Tämän poikkihallinnollisen ja yli sektorirajoja ylittävän 16 foorumin tarkoituksena on edistää osaltaan Nurmijärven kuntastrategian ja hyvinvointisuunnitelman kuntalaisten, kolmannen sektorin ja kunnan yhteistyötä edistäviä tavoitteita sekä jo aiemmin hankkeen toimesta järjestetyistä järjestö- ja kuntatoimijoiden foorumeista nousseita tarpeita. Kohdataan kumppanuuden raitilla! Hyvinvointi ja sen edistäminen kuuluu sinulle, minulle ja meille kaikille. Lähdetään yhteiselle polulle, etsimään ja löytämään niitä paikkoja, joissa yhteistoiminnan liimapinnat kohtaavat. Ne kohdat voivat olla esimerkiksi hyvin arkisia tekemisen paikkoja, tiedottamisen voimistamista, toimintojen näkyvyyden edistämistä, avoimen vuoropuhelun lisäämistä ja paljon, paljon muuta. Kumppanuus ei kuitenkaan synny itsestään, vaan yhteisen tahtotilan ja asenne- arvokysymysten lisäksi tarvitaan kohtaamisia, tutustumista, riittävästi aikaa sekä rakenteita sen saavuttamiseksi. Projektityöntekijä Heidi Puumalainen, Tukipolkuja-hanke, Nurmijärvi, puh Tulevia järjestötapahtumia: Ke klo 18 Järjestötreffit To klo Hyvinvointitalkoot kumppanuusfoorumi yli sektorirajojen Su klo 13 Omaishoitoperheiden kahvikonsertti La klo 10 Nurmijärvi NYT -tapahtumassa mukana järjestöjä Mitä järjestöjä kunnassa? Kunnan kotisivuille on kerätty tietoa Nurmijärvellä toimivista järjestöistä. Ne löytyvät teemasivuilta Yhdistykset ja vapaaehtoistyö. Tiedot perustuvat yhdistysten toimittamaan tietoon. Mikäli ne ovat vanhentuneita tai haluat mukaan oman yhdistyksesi, ilmoita tiedot sähköpostilla osoitteeseen Nurmijärven kunta osallistuu elokuussa kaikissa päätaajamissa järjestettäviin markkinatapahtumiin. Elokuun toisena viikonloppuna Kirkonkylässä pidetyillä Elomarkkinoilla kunnan teltalla oli tarjolla tietoa mm. uudesta Krannilan asuinalueesta. Paikalla oli myös Keski-Uudenmaan yhdistysverkoston asiantuntija kertomassa järjestöyhteistyöhankkeesta. Markkinavierailla oli mahdollisuus osallistua kilpailuun, jossa arvuuteltiin Nurmijärveä halkovan Seitsemän veljeksen vaellusreitin pituutta. Arvonnassa palkintoina olleet liput Rajamäen uusittuun uimahalliin on postitettu voittajille. Kunnan osaston löytää lauantaina Klaukkalan Kyläpäiviltä kuplahallista sekä lauantaina Rajamäen kyläpäiviltä. Tervetuloa tutustumaan! Leader-hankkeiden haku käynnistynyt rahoitusmahdollisuuksia yhdistyksille ja pienyrityksille Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry:n uusien Leader-hankkeiden haku on käynnistynyt. Leader-rahoitusta voivat hakea sekä yleishyödylliset yhdistykset että yritykset. Yhdistykset voivat hakea rahoitusta mm. uuden toiminnan ja tapahtumien käynnistämiseen, kokoontumis- ja harrastustilojen kunnostamiseen jne. Hankkeesta riippuen tuki vaihtelee % välillä. Osa hankkeen toteuttajan omasta rahoitusosuudesta voi olla myös talkoota. Alle 50 henkilöä vuodessa työllistävät yritykset voivat hakea rahoitusta toimintaa laajentaviin investointeihin; kone- ja laitehankintoihin, toimitilojen kunnostamiseen jne. Tukea voi näihin saada 20 % investoinnin kustannuksista. Aloittavilla yrityksillä on mahdollisuus hakea perustamistukea yrityksen alkuvaiheen asiantuntijapalveluihin. Leader-rahoitusta voidaan myöntää koko Nurmijärven alueelle. Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry on Leader-ryhmä eli rekisteröity yhdistys, jossa paikalliset asukkaat ja paikallisten yritysten, yhdistysten sekä julkisen tahon edustajat päättävät alueen yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta Leader-rahoituksella. Jos sinulla on idea, ota yhteyttä EMOon: toiminnanjohtaja Esko Pietari, puh

17 KUNTA TIEDOTTAA Uusi sosiaalihuoltolaki tuli voimaan huhtikuussa uudistus madaltaa tuen hakemisen kynnystä Piirros Helmi Kohonen Uuden lain tavoitteena on vahvistaa sosiaalihuollon palveluiden saatavuutta ja siirtää painopiste korjaavista palveluista ennaltaehkäiseviin palveluihin. Tarkoituksena on myös lisätä asiakaslähtöisyyttä ja kokonaisvaltaisuutta sekä parantaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Käytännössä tarkoitus on, että asiakkaan avuntarve kuullaan ja osataan huomata riittävän ajoissa ja hänet ohjataan palvelutarpeen arvioon. Ajatuksena on, että palvelut kokoontuvat asiakkaan ympärille ja hänen tilannettaan tarkastellaan kokonaisuutena, eikä niin, että asiakas kulkee yksiköstä toiseen palveluiden perässä. Palvelutarpeen arvion aikana asiakkaan kokonaistilanne ja palvelun tarve selvitetään yhdessä asiakkaan, hänen läheistensä ja tarkoituksenmukaisen viranomaisverkoston kanssa. Asiakkaan kanssa tehdään tilanteesta kirjallinen yhteenveto ja tarvittaessa myös asiakassuunnitelma. Hänelle nimetään tarvittaessa myös omatyöntekijä, joka tukee asiakasta palveluverkostossa toimimisessa ja varmistaa asiakassuunnitelman toteutumisen. Yksi iso muutos on se, että osa lastensuojelun avohuollon palveluista on siirretty osaksi sosiaalihuollon yleispalveluja. Perheen ei tarvitse olla lastensuojelun asiakas saadakseen tukea ja apua arjen vaikeuksiinsa. Se tarkoittaa perheen auttamista arjessa ja sen mukanaan tuomissa haasteissa. Nurmijärvellä lapsiperheiden palveluja on kehitetty jo vuosia uuden lain hengen mukaisesti. Kotipalvelua ja perhetyötä on Nurmijärvellä saanut ilman lastensuojelun asiakkuutta jo ennenkin. Vanhemmat voivat ottaa suoraan yhteyttä Nurmijärven perhetyöhön tai kertomalla perheen avuntarpeesta neuvolan, päiväkodin tai koulun henkilökunnalle, kertoo perhe- ja sosiaalipalveluiden päällikkö Suvi Salin. Nurmijärvellä myös järjestetään monenlaista vertaisryhmätoimintaa vanhemmille, lapsille ja nuorille. Vertaisryhmät toteutetaan monialaisesti kunnan työntekijöiden voimin sekä mm. yhteistyössä Nurmijärven seurakunnan toimijoiden kanssa. Uusi laki kuitenkin velvoittaa selkeästi kunnat tarjoamaan näitä palveluja, joten lapset ja perheet olisivat jatkossa tasa-arvoisemmassa asemassa asuinkunnasta riippumatta. Ennaltaehkäisevä ja monialainen yhteistyö Yhteistyö tarkoittaa konkreettisesti sitä, että haetaan asiakkaalle aktiivisesti hänen tilanteeseensa sopivia palveluja ja autetaan hänet vaikka kädestä pitäen palvelujen piiriin. Sosiaalityön asiakkailla on usein terveydenhuoltoon liittyviä pulmia. Terveydenhuollon asiakkaat saattavat niin ikään tarvita ohjausta sosiaalihuollon palvelujen piiriin. Lakiuudistus velvoittaa eri sektorit hakemaan toisiltaan apua palvelujen kartoittamiseen ja niiden järjestämiseen. Yhteistyön tekemisen velvoite on viety myös terveydenhuollon lainsäädännön sisään. Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena on edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta turvata yhdenvertaisin perustein tarpeenmukaiset, riittävät ja laadukkaat sosiaalipalvelut sekä muut hyvinvointia edistävät toimenpiteet edistää asiakaskeskeisyyttä sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa parantaa yhteistyötä Esi- ja perusopetuksen uusi opetussuunnitelma käyttöön ensi vuoden elokuussa Uuden opetussuunnitelman tavoitteena on vastata haasteisiin joita nyky-yhteiskunta ja tulevaisuuden osaamistarpeet opetukselle asettavat. Se tarkastelee opetusta jatkumona, jossa oppilaalle rakennetaan yhtenäinen koulupolku esiopetuksesta perusopetuksen loppuun ja toiselle asteelle asti. Uusi opetussuunnitelma tähtää oppimistulosten parantamiseen ja se tuo uusia välineitä oppilaan hyvinvoinnin tukemiseen koulun arjessa. Uusi opetussuunnitelma huomioi uudet työskentelytavat sekä muutokset esiopetuksen ja koulujen oppimisympäristöissä. Opetussuunnitelma on kokonaisvaltainen suunnitelma ja ohje siitä, miten esi- ja perusopetus tulee järjestää. Opetussuunnitelma ohjaa opettajien työtä: opetuksen suunnittelua ja toteutusta. Se kertoo oppilaille ja heidän vanhemmilleen, minkälaisia asioita esiopetuksessa sekä perusopetuksen eri vuosiluokilla opitaan ja miten oppimista arvioidaan. Kuntalaiset mukana paikallisen suunnitelman työstämisessä Esi- ja perusopetuksen oppilaat, oppilaiden vanhemmat sekä opetusta antavien yksikköjen henkilökunta ovat olleet mukana rakentamassa Nurmijärven kunnan uuden opetussuunnitelman arvopohjaa kevään ja syksyn 2014 aikana. Oppilaiden, huoltajien ja yksikköjen henkilökunnan ops-työskentely jatkuu syksyllä 2015 mm. koulukohtaisissa vanhempainilloissa. Kuntalaisten lisäksi myös eri sidosryhmät, kuten Nurmijärven yrittäjät, seurakunta sekä kunnan eri toimialat osallistuvat paikallisen opetussuunnitelman valmisteluun. alkaen esiopetus sekä vuosiluokkien 1 6 opetus järjestetään uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Vuosiluokat 7 9 siirtyvät uuden opetussuunnitelman piiriin vaiheittain syksystä 2017 alkaen. Lisätietoa opetussuunnitelma (ops)-työstä Lisätietoa Nurmijärven ops-työstä löytyy kunnan kotisivuilta ops2016. Ops-prosessin etenemistä voi seurata mm. sivuilla julkaistavien blogi-kirjoitusten kautta. Prosessin etenemisestä tiedotetaan myös eri viestimissä sekä mm. koulujen Helmi-viestinnän kautta. Oppilaiden vanhemmille järjestettiin arvokeskustelutilaisuudet kaikissa kolmessa päätaajamassa. Esiopetus ja vuosiluokkien 1 6 opetus uuden suunnitelman mukaisesti syksystä 2016 Opetushallituksen julkaisemat valtakunnalliset perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet valmistuivat Nurmijärven kunnan paikallinen opetussuunnitelmatyö on parhaillaan käynnissä ja paikallinen opetussuunnitelma valmistuu keväällä Syksystä 2016 Valtakunnallisesta opetussuunnitelmatyön valmistelusta löytyy lisätietoa Opetushallituksen sivuilta Ops-työtä Nurmijärvellä koordinoivat opetustoimen koordinaattori Kristiina Pirnes ja erityisopetuksen asiantuntija Miira Arminen. 17

18 TYÖIKÄISTEN LIIKUNTA IKÄIHMISTEN LIIKUNTA Sujuuko kuperkeikka? Paino haltuun -valmennusryhmä Muistatko vielä kouluaikojen telinevoimistelutunnit, pukilta hyppelyt ja kiepit? Ehkäpä mieleesi tulee oitis ne kauhunhetket, kun opettaja pyysi tekemään takaperinkuperkeikan muiden tuijottaessa vierestä. Tai, vastaavasti olit onnesi kukkuloilla, kun kärrynpyörät sujuivat kuin vettä vaan! Olivatpa muistosi telinejumpasta mitä tahansa, nyt Sinulle tarjoutuu oiva mahdollisuus luoda uusia ja positiivisia kokemuksia tai verestää vanhoja taitojasi! Nurmijärven kunnan liikuntapalvelut aloittaa syksyllä aikuisille suunnatun telinejumppa-ryhmän, jossa harjoitellaan telinevoimistelun alkeita. Tunnit ovat toiminnallisia ja monipuolisesti vartalon hallintaa, voimaa, notkeutta ja ketteryyttä kehittävää hauskaa harjoittelua. Harjoitukset tapahtuvat oman taitotason mukaan eri telineillä, minkä lisäksi harjoitteluun kuuluu erillisiä voima- ja venyttelyharjoitteita. Ryhmiin osallistuminen ei vaadi voimistelutaustaa. Tule rohkeasti mukaan! Aikuisten telinejumpparyhmä kokoontuu tiistaisin 1.9. alkaen Kivenpuiston koululla (Aleksis Kiventie 18,Nurmijärvi) klo Ilmoittautuminen ryhmään 5.8.alkaen osoittteessa tai p Lisätietoja voit kysyä Petra Kelalta, p tai Pohditko elämäntapamuutoksen tekemistä, muttet ole saanut aikaiseksi aloittaa? Kenties olet jo kokeillut erilaisia keinoja laihduttaa, mutta paino vain kipuaa takaisin, tai pysyy paikoillaan? Liikuntapalvelut toteuttavat syksyllä 2015 valmennusryhmän, jonka tavoitteena on auttaa ylipainoisia (BMI > 35) henkilöitä turvalliseen ja terveelliseen painonhallintaan sekä ylläpitämään saavutettuja painonhallinnan tuloksia. Ryhmä on tarkoitettu omasta hyvinvoinnistaan ja liikunnan aloittamisesta kiinnostuneille. Liikuntaosiot ovat ns. matalan kynnyksen tunteja, jotka sovel- tuvat hyvin vasta-alkajille. Kurssilla käydään läpi myös ravintoon liittyviä asioita olennaisena osana painonpudotusta ja -hallintaa. Kurssille hakeudutaan täyttämällä lomake osoitteessa: liikunta. Paikkoja on rajoitetusti. Valittuihin otetaan yhteyttä viikolla 35. Ryhmä kokoontuu tiistaisin 1.9. alkaen klo Nurmijärven terveyskeskuksessa, fysioterapiaosastolla (Sairaalantie 2, F-ovi). Lisätietoja ryhmästä voit kysyä: tai puh Työikäisten liikuntakalenteri syyskausi , kevätkausi MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI LAUANTAI Voimaa vartaloon klo Klaukkala yläaste Allasjumppa* klo , klo Terveyskeskus kk Kuntonyrkkeily klo Kivenpuiston koulu Voimaa vartaloon klo Kivenpuiston koulu Niska-selkäjumppa klo Kivenpuiston koulu Kahvakuula klo Rajakaari sali Flow jooga klo Rajamäen koulu Sähly klo Rajakaari Voimaa vartaloon klo Rajakaari sali Kehonhuolto klo Rajakaari yläaula Voimaa vartaloon klo Nummenpään seuratalo Aikuisten telinejumppa* klo Kivenpuiston koulu Miesten klubi klo Kivenpuiston koulu Kuntosalistartti * klo Fit24 Klaukkala Step-jumppa klo Kunto center Voimaa vartaloon klo Mäntysalon koulu Kehonhuolto klo Mäntysalon koulu Zumba klo Rajakaari sali Sähly klo Harjulan koulu (vko 42 syysloma), (vko 8 talviloma, kiirastorstaina ei tunteja) * merkatuille tunneille ennakkoilmoittautuminen Niska-selkäjumppa klo Rajamäen koulu Kahvakuula klo Rajakaari sali Kuntonyrkkeily klo Mäntysalon koulu Kahvakuula klo Mäntysalon koulu Voimaa vartaloon klo Röykän koulu Kahvakuula klo Nukarin koulu Miesten kaukalopallo 40+ klo Klaukkalan jäähalli

19 Lasten ohjatut liikuntaryhmät LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA Syyskausi Kevätkausi Ilmoittautuminen on alkanut Lasten liikuntaryhmiin ilmoittautuminen kattaa automaattisesti koko toimintakauden eli syys- ja kevätkauden. Ryhmiin otetaan 17 lasta/ ryhmä ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lähetämme ryhmittäin kaikille paikan saaneille infokirjeen sähköpostitse noin viikkoa ennen ryhmän ensimmäistä kertaa. Lasten liikuntaryhmien kausimaksu on 60 /kausi. Liikuntasirkus (5 6 v.) Liikuntasirkustoiminnan tavoitteena on kehittää lapsen kehonhallintaa, motorisia perustaitoja sekä sosiaalisia taitoja liikuntatilanteissa. Näitä taitoja harjoitetaan hyödyntämällä omaa kehoa välineenä, temppu- ja tasapainoratoja, liikuntaleikkejä sekä erilaisia liikuntavälineitä. Sporttikerho (7 9 v.) Eri lajeihin tutustumista ja perusliikuntaa uusia taitoja opetellen. Telinejumppakerho (7 9 v. ja v.) Telinejumpassa harjoitellaan telinevoimistelun perustaitoja. Jumppa kehittää lapsen perusliikuntataitojen lisäksi tasapainoa, kehon hallintaa, voimaa ja liikkuvuutta. Liikuntamaa perheliikuntaa yhdessä Liikuntamaa on omatoiminen ja maksuton liikuntapaikka alle 12-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Liikuntamaa on lapsiperheille mahdollisuus liikkua ja kokeille erilaisia liikuntalajeja ja -välineitä yhdessä. Lapsi voi tulla Liikuntamaahan liikkumaan myös oman kumminsa tai vaikkapa isovanhempien kanssa. Mukana voi olla myös nuorempia sisaruksia vanhempiensa kanssa. Liikuntamaassa lapsilla on mahdollisuus liikkua, leikkiä ja temmeltää yhdessä oman aikuisen ja toisten lasten kanssa hyödyntäen erilaisia salissa olevia liikuntavälineitä. Liikuntamaahan on järjestetty valvonta, mutta lapsen tulee ehdottomasti olla oman aikuisen/vanhemman valvonnassa. Liikuntamaahan voi tulla suoraan ilman ennakkovarausta tai ilmoittautumista. Liikuntamaa järjestetään seuraavilla koululla: Mäntysalon koulu lauantaisin klo Länsikaaren koulu sunnuntaisin klo Kivenpuiston koulu sunnuntaisin klo Lisätietoja: tai puh Lasten ja nuorten ohjatut liikuntaryhmät Liikuntasirkus 5 6-vuotiaille Maanantai klo Rajamäen koulu Maanantai klo Rajamäen koulu Tiistai klo Kivenpuiston koulu Tiistai klo Kivenpuiston koulu Keskiviikko klo Isoniitun koulu Lauantai klo Mäntysalon koulu Tiistai klo Harjulan koulu (integroitu ryhmä erityislasten (5 7v.) kanssa, ilm. erityisliikunnan kautta ke klo alkaen) Sporttikerho 7 9-vuotiaille Maanantai klo Rajamäen koulu Keskiviikko klo Isoniitun koulu Telinejumppa 7 9 ja vuotiaille Tiistai klo Kivenpuiston koulu Tiistai klo Länsikaaren koulu Tiistai klo Länsikaaren koulu (10 12 v.) Keskiviikko klo Isoniitun koulu Lauantai klo Mäntysalon koulu Rajamäen uimahallissa viihtyy koko perhe Rajamäen Uimahallin allastilat saatiin käyttöön 8. kesäkuuta ja sen jälkeen on vilskettä riittänyt. Heinäkuussa kävijöitä oli hieman yli ja elokuusta eteenpäin tavoite on asiakaskäyntiä kuukaudessa, kertoo uimahallin toimitusjohtaja Juha Ahonen. Tavoitteen toteutumista ei varmasti heikennä se tosiasia, että Hyvinkään uimala sulkee ovensa syyskuussa peruskorjauksen vuoksi ja on kiinni aina huhtikuun 2016 loppuun. Jos ei kaikille kaikkea, niin kaikille jotain! Uusi uimahalli on tutustumisen arvoinen. Kuusi monipuolista allasvaihtoehtoa: kahdeksanratainen kunto- ja kilpauintiallas, lastenallas, hissillä varustettu monitoimiallas, lämmin- ja kylmävesialtaat sekä hyppyallas. Hyppytornissa on 5, 3 ja 1 metrin hyppytasanteet sekä yhden metrin ponnahduslauta. Viihtyisä kuntosali, kolme ryhmäliikuntatilaa, modernit puku- ja pesutilat höyrysaunoineen ja uudistunut kahvio takaavat hyvän olon. Vauvat ja naperot uimaan Vauva- ja perheuinti on hauska ja turvallinen koko perheen leikkihetki terapia-altaassa, jossa koulutetut ohjaajat ovat mukana. Vauvauinti aloitetaan 3 6 kk:n iässä, jolloin sukellusrefleksiä hyödyntäen saadaan lapsi oppimaan aktiivinen hengityksen pidättäminen veden alla (vauvan painon on oltava vähintään 5 kg). Myöhemmin lapsi sukeltaa tahdonalaisesti hengitystään pidättäen. Vauvauinnissa käyvät vauvat ovat iältään 3 kk 1,5 v. Ohjaus on perhekohtaista ja tapahtuu vauvan ehdoilla. Sisaruinnissa voivat vauvan ja vanhempien lisäksi käydä perheen alle kouluikäiset lapset. Ohjaus painottuu perheen pienimpään, mutta isolle sisarukselle annetaan uinnin oppimista tukevia ohjeita ja toiminta eriytetään kaikille sopivasti haasteelliseksi. Naperouinti on monipuolista toimintaa välineiden kera sekä yhdessä leikkien että yksilöohjauksena lapsikohtaisesti. Naperouinti on tarkoitettu 1 3 v. lapsille ja heidän vanhemmilleen. Vaippaikäisille lapsille suositellaan uintivaippaa. Uimahousut, joissa on sisällään muovivahvike housuosassa ja lahkeen suut ovat sopivan napakat, riittävät myös uima-asuksi vauvoilla. Aukioloajat ma, ti, ke, pe to la-su Rajamäen Uimahalli Kuntolanpolku 1, Rajamäki (09)

20 ERITYISLIIKUNTA IKÄIHMISTEN LIIKUNTA Syyskausi (viikolla 42 ei ole tunteja) Kevätkausi (viikolla 8 ei ole tunteja) Ilmoittautuminen *-merkittyihin ryhmiin alkoi keskiviikkona Ilmoittautuminen kattaa automaattisesti koko toimintakauden eli syys- ja kevätkauden. Saliliikunta Liikuntasirkus* Kerho on tarkoitettu n. 5 7-vuotiaille erityislapsille, joilla on pulmia motoriikassa, myös liikunta- ja kehitysvammaisille lapsille sekä 5 6-vuotiaille lapsille (integroitu ryhmä). Tiistai klo Harjulan koulu, Klaukkala Kausimaksu 30 / kausi Kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten liikuntakerho* Ryhmä on tarkoitettu kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille. Keskiviikko klo Kivenpuiston koulu, Nurmijärvi Kausimaksu 30 / kausi Kehitysvammaisten liikunta- ja peli-ilta Ryhmä on tarkoitettu kehitysvammaisille nuorille, yhteiskurssi Nurmijärven Opiston kanssa Kurssi nro , maksu: 25 / kausi, 38 / vuosi Ilmoittautuminen NO:n kautta Torstai klo Isoniitun koulu, Klaukkala Chiball* Chiball yhdistää ainutlaatuisella tavalla väri- ja aromaterapian sekä kuuden lajin ja menetelmien vaikutukset: taiji, chiball-tanssi, jooga, pilates, feldenkrais-menetelmä, syvärentoutus. Ryhmä sopii aikuisille, ryhmän koko max 10 henkilöä. Tiistai klo Terveyskeskus, Nurmijärvi Kausimaksu 30 / kausi Erityiskuntosali* Ryhmä on tarkoitettu erityisryhmäläisille ja ikäihmisille (60+). Tiistai klo Terveyskeskus, Fysioterapian LHT-sali, Nurmijärvi Kausimaksu 30 / kausi Tuolijumpat Helppoa ja kevyttä jumppaa istuen. Maanantai klo Nurmijärven seurakuntakeskus, Nurmijärvi Keskiviikko klo Klaukkalan kirkko, Klaukkala ei ennakkoilmoittautumista Vesiliikunta Erityislasten uinninopetus Uinninopetus on tarkoitettu erityislapsille, suositusikä 4-vuotiaasta ylöspäin. Uimarilla tulee olla avustaja, avustaja samalla maksulla. Ryhmän järjestää Rajamäen Uimahalli, Rajamäki, Erityislasten ja -nuorten uintikerho Uintikerho on tarkoitettu erityislapsille ja -nuorille, joilla on vähintään 25 m:n uimataito. Uimarilla tulee olla avustaja tarvittaessa, avustaja samalla maksulla. Ryhmän järjestää Rajamäen Uimahalli, Rajamäki, Allasjumppa kehitysvammaisille* Uimarilla tulee olla avustaja tarvittaessa, avustaja samalla maksulla. Sunnuntai klo Terveyskeskus, Nurmijärvi Kausimaksu 30 / kausi Kevennetyt allasjumpat* Kevennetyt allasjumpat on tarkoitettu veteraaneille, ikäihmisille, pitkäaikaissairaille, vammaisille ja liikkumisläheteasiakkaille. Tiistai klo Terveyskeskus, Nurmijärvi Keskiviikko klo Terveyskeskus, Nurmijärvi Torstai klo Kissankello, Klaukkala Kausimaksu 30 / kausi, rintamatunnuksen omaaville veteraaneille maksuton Allasjumpat* Allasjumpat on tarkoitettu ikäihmisille, pitkäaikaissairaille, vammaisille sekä liikuntaa aloitteleville aikuisille ja läheteasiakkaille. Keskiviikko klo Terveyskeskus, Nurmijärvi (BMI yli 35, MBO-oireyhtymä ja/ tai diabetes sekä liikkumisläheteasiakas) Keskiviikko klo Terveyskeskus, Nurmijärvi (BMI yli 35, MBO-oireyhtymä ja/tai diabetes sekä liikkumisläheteasiakas) Torstai klo Kissankello, Klaukkala Kausimaksu 30 /kausi Astmaatikkojen allasjumppa Torstai klo Kissankello, Klaukkala Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Nurmijärven Allergia- ja Astmayhdistys ( p ma ja ke klo Henki -allasjumppa* Ryhmä on tarkoitettu hengityselin-sairaille. Torstai klo Terveyskeskus, Nurmijärvi kausimaksu 30 / kausi Tule-ryhmän allasjumpat* at* Ryhmä on tarkoitettu tuki- ja liikunte-ikuntelinsairaille, mm. reumaatikoille. Torstai klo Terveyskeskus, Nurmijärvi Torstai klo Kissankello, Klaukkala Kausimaksu 30 / kausi Kurssimuotoiset ryhmät Vammaisratsastus syyskaudella * Ratsastus on tarkoitettu 4 9-vuotiaille erityislapsille. Kriteereinä ryhmään pääsyyn on liikuntavammaisuus (hahmotusvaikeutta, kömpelyyttä), ainoa mahdollinen harrastus, diplegia, CP-vamma yhdessä motorisen ongelman kanssa. Etusijalla lapset, joiden kuntoutusta ratsastus tukee ja joille lääkärit/terapeutit ovat suositelleet tätä ryhmää. Kolme ryhmää, ryhmän ratsastusaika 30 min. Ryhmään pääsystä ilmoitetaan kirjeitse. Lauantai klo , , Nurmijärven Ratsastuskoulu, Nurmijärvi Maksu 7 / kerta Soveltava luistelu kevätkaudella * Ryhmä on tarkoitettu 5 7-vuotiaille erityislapsille tukemaan motorista kehitystä. Ryhmään tulevan lapsen tulee pystyä seisomaan lattialla luistimilla. Perjantai klo Klaukkalan Jäähalli, Klaukkala Maksu 7 / kerta Soveltava jalkapallo Ryhmä on tarkoitettu 7 13-vuotiaille pelaajille. Ryhmän järjestää Nurmijärven Jalkapalloseura. Lisätietoja soveltavajalkapallo Kaikille avoimet ryhmät -> Lasten ja nuorten liikunta -> Lasten liikuntaryhmiin ilmoittautuminen Liikuntamaa Liikuntamaa on omatoiminen ja maksuton liikuntapaikka alle 12-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Liikuntamaahan on järjestetty valvonta, mutta lapsesn tulee ehdottomasti olla oman aikuisen/vanhemman valvonnassa. Liikuntamaahan voi tulla suoraan ilman ennakkovarausta tai ilmoittautumista. Liikuntasirkus 5 6-vuotiaille Liikuntasirkustoiminnan tavoittee na on kehittää lapsen kehonhallintaa, motorisia perustaitoja sekä sosiaalisia taitoja liikuntatilanteissa. Näitä taitoja harjoitetaan hyödyntämällä omaa kehoa välineenä, temppu- ja tasapainoratoja, liikuntaleikkejä sekä erilaisia liikuntavälineitä. Tämä ryhmä sopii myös erityis lapsille, jotka ovat vanhemman arvion mukaan omatoimisia eivätkä tarvitse avustajaa. Ilmoittautuminen liikuntasirkuksiin alkaa klo Lisätietoja erityisliikunnasta: sekä liikuntasuunnittelija Riitta Hämäläinen tai p (ti, ke ja to) 20

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti ajaisihan sillä myös Aleksis. 3.6.2013 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen...4 Lipputuotteet...5 Palveluliikennereitit 2... 6 3 Järvikierros...

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

Minne menetkin Pirkanmaalla

Minne menetkin Pirkanmaalla Minne menetkin Pirkanmaalla Läntinen seutulippualue Perusseutulipun kuntakohtaiset hinnat euroina 1.3.2013 Kankaanpää 70 Parkano 80 Kihniö 67 Jamijärvi 67 Ikaalinen 80 Sastamala 70 Hämeenkyrö 80 Virrat

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 28 Kokouksen avaaminen, esityslistan hyväksyminen, nimenhuuto 4. 29 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5

Otsikko Sivu. 28 Kokouksen avaaminen, esityslistan hyväksyminen, nimenhuuto 4. 29 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 UUDENMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 Uudenmaan kuntajohtajakokous AIKA 22.11.2012 klo 08:30-10:00 PAIKKA Finlandia-talo, Elissa-Sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaaminen, esityslistan hyväksyminen,

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

OU! Kirjaston yö taiteissa

OU! Kirjaston yö taiteissa OU! Kirjaston yö taiteissa Taiteiden yön toinen juhlajulkaisu 22.8.2013 1 Pääkirjoitus Taidetta ja remonttia K eskellä pääkirjaston remonttia vietettiin uuden Oulun kaupungin juhlavuoden taiteiden yötä.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Koko kaupungin henkilö V

Koko kaupungin henkilö V Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Miestenviikko 2. 8.11.2015

Miestenviikko 2. 8.11.2015 Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus

5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus TARJOUSPYYNNÖN LIITE 5 5. Lippu- ja maksujärjestelmän kuvaus 5.1. Liikenteenharjoittajan toteuttama lippu- ja maksujärjestelmä Lippu- ja maksujärjestelmän toteuttaa liikenteenharjoittaja tai tämän valtuuttama

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS

TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS TURVALLISESTI KAUPUNGILTA KOTIIN JOUKKOLIIKENTEEN TURVALLISUUS Näkökulmia joukkoliikennevälineiden turvallisuushaasteisiin ja matkustajien ja kuljettajien turvallisuuden parantamiseen Sami Aherva Helsingin

Lisätiedot

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Vuoden 2013 pääkampanjat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Kevätloma autoilusta 8.4. 12.5.2013 Kampanjakuvaus HSL kampanjoi autoilijakohderyhmälle printissä, verkossa ja radiossa teemalla Ota kevätloma

Lisätiedot

PAJATIEDOTE SYKSY 2010

PAJATIEDOTE SYKSY 2010 KOULU PAJATIEDOTE SYKSY 2010 Syksyn Taidekeskus Kasarmin putkiremontin takia on pajatiedotteessa aikataulullisia muutoksia. Tarkista ajankohdat yksittäisten pajojen kohdalta. Syksyn pajoissa liikutaan

Lisätiedot

Älä luule, ota selvää!

Älä luule, ota selvää! Älä luule, ota selvää! Tekijä Elämä ilman kulttuuria on tylsää 1 Yhdistä tekijä ja teos. laulaja kirjailija kuvittaja ohjaaja säveltäjä 2 Kirjoita omin sanoin kehykseen mikä teos on. 3 Täydennä ajatuskarttaan

Lisätiedot

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014!

Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Tervetuloa Häme-päivään 12.7.2014! Humppilan lasitehtaan piha muuttuu toiminnalliseksi kädentaitojen ja kulttuurin tyyssijaksi 12.7., joka on Humppilan Uniikkiviikon avajaispäivä ja samalla vuoden 2014

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO Kokoelmapolitiikka Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto 1.1.2013 Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA

Lisätiedot

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! lasten kuhmo 7 O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! kuhmo lasten 7 koe Kuhmon hilpeä heinäkuu Kuhmon HILPEÄ HEINÄKUU tarjoaa joka päivä iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta,

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.12. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Piiriniityn päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma PIIRINIITYN TOIMINTA-AJATUS Päiväkotitoimintamme Piiriniityssä on alkanut syksyllä 2014. Ikurin päiväkodin kanssa yhdistyimme vuonna 2013. Päiväkoti sijaitsee

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Kuvia vuosikymmenten takaa

Papuri.papunet.net. Kuvia vuosikymmenten takaa Papuri.papunet.net Julkisuuden henkilöitä Kuvia vuosikymmenten takaa Armi Kuusela (1934 ) Armi Kuusela valittiin vuonna 1952 maailman kauneimmaksi naiseksi. Silloin järjestettiin ensimmäisen kerran Miss

Lisätiedot

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Paikan henki Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Heli Rintahaka, Kulttuuriteemaryhmä / opetusministeriö Miten paikallisuus, paikan henki, koetaan? Paikka on

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

Muuton myötä uusille reiteille

Muuton myötä uusille reiteille Muuton myötä uusille reiteille Hei sinä, jonka kodin tai työpaikan osoite on vaihtumassa tai juuri muuttunut! Mitä, jos siirtyisit uusien reittien myötä joukkoliikenteen käyttäjäksi tai pyöräilijäksi osittain

Lisätiedot

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke Kuopio juhlii 2012 Ohjelma tunnista tuntiin Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin Ohjelma täydentyy, ja muutokset ovat mahdollisia. Ohjelma on maksutonta, jos ei muuten ilmoiteta. 31.08.12 Klo 9.00 Klo

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN Kuvataan lasten toimintaa Kamerat tutuiksi kaikille taideprojektissa Muissa päivän tilanteissa kuvattu connected day Annantalo-projektissa henkilökunta

Lisätiedot

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti? Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi

Lisätiedot

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää!

Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Timonen Linkola: Uusi musikaali Aleksis Kivestä täynnä tunnetta ja elämää! Sydämeni laulu Rakastettu kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi on aina kiehtova ja ajankohtainen. Hänen värikäs

Lisätiedot

Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6)

Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6) Forssan kaupunki / Wahren-Keskus Kulttuuripassi 3.-4.-luokkalaisille : lukujärjestys 1 (6) viikko 11 Kuvataidekoulu Luonnonhistoriallinen museo Luonnonhistoriallinen museo Luonnonhistoriallinen museo Klo:

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän

LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Viranomainen

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU

ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELUSUUNNITTELU Pirkanmaan osahankkeen Vammaisalan kehittämisfoorumi 19.11.2012 Tampere Miia Koski, Etevan Vammaispalveluhanke Etevan osahankkeen toimialue Asumispalvelut Työ- ja päivätoimintapalvelut

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO

PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO PIENEN KIRJASTON YHTEISTYÖVERKOSTO Hyvä kirjasto elävä alue Mikkeli 13.11.2012 13.11.2012 Kirjastotoimenjohtaja Eila Ainali 1 Kirja pienen kirjaston tarpeisiin - viime vuoden urakkana oli kirja 13.11.2012

Lisätiedot

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 1.6.2015 alkaen

Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut. Kivenkyyti. - ajaisihan sillä myös Aleksis. 1.6.2015 alkaen Nurmijärven palveluliikenteen aikataulut Kivenkyyti ajaisihan sillä myös Aleksis. 1.6.2015 alkaen Sisällysluettelo Matkan hinta ja maksaminen... 4 Lipputuotteet... 5 Palveluliikennereitit 2...6 3 Järvikierros...

Lisätiedot

Taustatiedot - Kaikki -

Taustatiedot - Kaikki - Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Merja Mäkisalo-Ropponen, TtT, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

Merja Mäkisalo-Ropponen, TtT, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen, TtT, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja D-vitamiinin tuotanto lisääntyy Aurinko tekee iholle hyvää (esim. psoriasis) Anti-inflammatorinen vaikutus Tehostaa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012

192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012 192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012 Pikkupalatsi Pikkupalatsilla järjestetään opastettuja ja etukäteen varattuja jouluisia tutustumiskäyntejä, su 25.11. Eliisa-teatteri esittää: Katupeilin takana

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT:

NÄYTÖSKALENTERI SAITURIN JOULU REGINA & LEIBLIED REGINA YHTEISILLAT: SYKSY 2015 NÄYTÖSKALENTERI YHTEISILLAT: REGINA & LEIBLIED MANILLA (Manifesti): PE 4.9. klo 19 ensi-ilta SU 6.9. klo 19 MA 7.9. klo 19 Liput 36 / 33 / 21 ROVANIEMI / WILJAMI: TO 5.11. klo 19 PE 6.11. klo

Lisätiedot

31.10. 8.11.2015. Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös. 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko

31.10. 8.11.2015. Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös. 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita 31.10. 8.11.2015 Syysskidi TUUSULASSA Mukana myös ISÄNPÄIVÄVIIKON- LOPUN OHJELMA 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko SYYSSKIDI TUUSULASSA 31.10. 8.11.2015

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana. Suvi Tuominen

Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana. Suvi Tuominen Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana Suvi Tuominen Mikä KAVI? Kansallinen audiovisuaalinen arkisto ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus yhdistyivät 1.1.2014 Lakisääteisiä tehtäviä mm. audiovisuaalisen

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Kansainvälinen kulttuuritapahtuma Case: Savonlinnan Oopperajuhlat Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 3.6.2011. Historiaa Ensimmäiset oopperajuhlat Olavinlinnassa pidettiin kesällä

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 2. luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

SIBELIUS KERAVALLA. Sibelius 150 vuotta juhlaviikko 20.-26.4.2015. Suuri Sibelius juhlakonsertti su 26.4.2015 klo 16

SIBELIUS KERAVALLA. Sibelius 150 vuotta juhlaviikko 20.-26.4.2015. Suuri Sibelius juhlakonsertti su 26.4.2015 klo 16 SIBELIUS KERAVALLA Sibelius 150 vuotta juhlaviikko 20.-26.4.2015 Suuri Sibelius juhlakonsertti su 26.4.2015 klo 16 Sibelius Keravalla -juhlaviikko 20.-26.4.2015 Hyvä keravalainen! Tervetuloa viettämään

Lisätiedot