LUKU 36 ELÄMÄNKANTAJAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LUKU 36 ELÄMÄNKANTAJAT"

Transkriptio

1 [sivu 396] LUKU 36 ELÄMÄNKANTAJAT ELÄMÄ ei ala itsestään. Elämä rakennetaan (paljastamattomien) Olemisen Arkkitehtien laatimien suunnitelmien mukaan, ja elämä ilmaantuu asutettaville planeetoille joko suoraan muualta tuotuna tai paikallisuniversumien Elämänkantajien toimenpiteiden tuloksena. Mainitut elämän tuojat kuuluvat Universumin Poikien moninaisen perheen kaikkein kiinnostavimpiin ja monitaitoisimpiin jäseniin. Heille uskotaan elollisuuden suunnittelu ja sen vieminen planeettasfääreille. Ja tämän elämän näihin uusiin maailmoihin juurrutettuaan he jäävät niihin pitkiksi ajoiksi vaalimaan sen kehitystä. 1. ELÄMÄNKANTAJAIN ALKUPERÄ JA OLEMUS Vaikka Elämänkantajat kuuluvat jumalallisten Poikien perheeseen, he ovat kuitenkin erikoinen ja erilainen Universumipoikien laji sikäli, että he ovat paikallisuniversumissa ainoa sellainen älyllistä elämää edustava ryhmä, jonka luomiseen superuniversumin valtiaat osallistuvat. Elämänkantajat ovat kolmen heitä edeltävän persoonallisuuden jälkeläisiä, nimittäin Luoja-Pojan, Universumin Äiti-Hengen ja asianomaisen superuniversumin kohtaloita johtavista kolmesta Päivien Muinaisista yhden, joka on nimitetty tähän tehtävään. Nämä Päivien Muinaiset, jotka vain voivat määrätä älyllisen olennon elämän

2 sammuttamisesta, osallistuvat Elämänkantajien luomiseen, ja näille uskotaan fyysisen elämän alkuunsaattaminen kehittyvissä maailmoissa. Nebadonin universumissa olemme merkinneet kirjoihin sadanmiljoonan Elämänkantajan luomisen. Tämä elämänkylväjäin tehokas joukko ei ole aidosti itsehallinnollinen ryhmä. Heitä ohjaa elämästä määräävä kolmikko, johon kuuluvat Gabriel, Isä-Melkisedek ja Nambia, joka on Nebadonin alkuperäinen ja esikois-elämänkantaja. Mutta alajakautumiensa hallinnon kaikissa osakysymyksissä he ovat itsehallinnollisia. Elämänkantajat jaotellaan kolmeen suurjakautumaan: Ensimmäiseen jakautumaan kuuluvat vanhemmat Elämänkantajat, toiseen kuuluvat avustajat ja kolmanteen varjelijat. Ensimmäinen jakautuma jakautuu edelleen kahteentoista erilaisten elämän ilmenemismuotojen asiantuntijoiden ryhmään. Näiden kolmen jakautuman eriyttämisen toteuttivat Melkisedekit, jotka näitä tarkoituksia varten järjestivät testejä Elämänkantajain päämajasfäärillä. Aina siitä lähtien Melkisedekit ovat olleet läheisessä yhteydessä Elämänkantajiin, ja Melkisedek on aina Elämänkantajien mukana näiden lähtiessä juurruttamaan elämää uudelle planeetalle. Kun evolutionaarinen planeetta lopulta asettuu valoon ja elämään, Elämänkantajat järjestetään niiksi korkeammiksi pohdintaelimiksi, joilla on neuvonnallista kapasiteettia ollakseen avuksi tuon maailman ja sen ylevöityneiden olentojen edelleen jatkuvassa hoivaamisessa ja kehittämisessä. Kehittyvän universumin myöhempinä ja vakiintuneina aikakausina näille Elämänkantajille uskotaan monia uusia tehtäviä. [sivu 397] 2. ELÄMÄNKANTAJIEN MAAILMAT Salvingtonin kehään kuuluva seitsemän primaarisen sfäärin neljäs ryhmä on Melkisedekien yleisvalvonnassa. Näille Elämänkantajien maailmoille on annettu seuraavat nimet:

3 1. Elämänkantajien päämaja. 2. Elämänsuunnittelun sfääri. 3. Elämänsäilyttämisen sfääri. 4. Elämän evoluution sfääri. 5. Mieleen liittyvän elämän sfääri. 6. Elollisissa olennoissa olevan mielen ja hengen sfääri. 7. Paljastamattoman elämän sfääri. Jokaista tällaista primaarisfääriä ympäröi kuusi satelliittia, joille Elämänkantajien kaikkien universumitoimintojen erikoisvaiheet keskittyvät. Maailma numero yksi, päämajasfääri kuusine lisäsatelliitteineen, on omistettu universumikohtaisen elämän tutkimukselle, elämän sen kaikissa tunnetuissa ilmenemisvaiheissa. Täällä sijaitsee elämänsuunnittelun korkeakoulu, jossa toimii Uversasta ja Havonasta, jopa Paratiisista tulleita opettajia ja neuvonantajia. Ja minulla on lupa paljastaa, että mielenauttajahenkien seitsemän keskusolinpaikkaa sijaitsevat tässä Elämänkantajien maailmassa. Kymmenluku -- kymmenjärjestelmä -- kuuluu myötäsyntyisesti fyysiseen muttei hengelliseen maailmankaikkeuteen. Elollisen olemassaolon piirille ovat ominaisia luvut kolme, seitsemän ja kaksitoista tai näiden peruslukujen kerrannaiset ja yhdistelmät. On olemassa kolme perus- ja olennaisesti erilaista elämän suunnitelmaa kolmen Paratiisin-Lähteen ja -Keskuksen kaavan mukaan, ja Nebadonin universumissa nämä kolme elämän perusmuotoa erotellaan kolmea eri tyyppiä oleville planeetoille. Alunperin oli olemassa kaksitoista erillistä ja jumalallista käsitystä siirrettävissä olevasta elämästä. Tämä luku kaksitoista jakautumineen ja kerrannaisineen näkyy kaikkien seitsemän superuniversumin kaikissa elämän peruskaavoissa. On olemassa myös elämänmuovannan seitsemän arkkitehtonista tyyppiä, itseään lisäävien elävän aineen muotoutumien seitsemän perusjärjestymää. Orvontonin elämänkaavat muotoutuvat kahdeksitoista perimänkantajaksi. Tahdollisten olentojen eri luokat muotoutuvat lukujen 12, 24, 48, 96, 192, 384 ja 768 mukaan. Urantialla ihmisen lisääntymiseen tarvittavissa

4 sukusoluissa on neljäkymmentäkahdeksan rakennekaavan säätöyksikköä -- lajipiirteiden määrittäjää. Toinen maailma on elämänmuovaamisen sfääri; täällä kehitellään kaikki uudet elämän organisointitavat. Vaikka alkuperäiset elämän hahmotelmat antaakin Luoja-Poika, näiden suunnitelmien varsinainen toteutus uskotaan Elämänkantajille ja heidän työtovereilleen. Kun yleiset elollisuutta koskevat suunnitelmat uutta maailmaa varten on laadittu, ne lähetetään päämajasfäärille, jossa vanhempien Elämänkantajien korkein neuvosto yhteistoiminnassa neuvoaantavien Melkisedekien ryhmän kanssa tarkastaa ne yksityiskohtaisesti. Mikäli suunnitelmat poikkeavat aiemmin hyväksytyistä kaavoista, ne on lähetettävä Luoja-Pojalle hyväksyttäviksi ja vahvistettaviksi. Melkisedekien päällikkö edustaa usein Luoja-Poikaa näissä keskusteluissa. Vaikka siis planeetoilla tavattava elollisuus onkin samanlaista joissakin suhteissa, se on jokaisessa evolutionaarisessa maailmassa myös monin tavoin erilaista. Elämä ei edes saman [sivu 398] maailmaperheen elollista olomuotoa edustavan yhdenmukaisen sarjan puitteissa ole kahdella planeetalla täsmälleen samanlaista. Elämällä on aina kullekin planeetalle ominainen tyyppinsä, sillä Elämänkantajat työskentelevät lakkaamatta parantaakseen huostaansa uskottuja elämän kaavoja. On olemassa yli miljoona peruskaavaa eli kosmista kemiallista kaavaa, jotka muodostavat elämän esiintymismuotojen kantamallit ja lukuisat toiminnalliset perusmuunnelmat. Elämänsuunnittelusfäärin satelliitti numero yksi on niiden universumifyysikkojen ja sähkökemistien maailma, jotka toimivat Elämänkantajien teknisinä avustajina työskenneltäessä niiden tarpeellisten energian yksikköjen hankkimiseksi, organisoimiseksi ja käsittelemiseksi, joita käytetään elämän siirtämisen välikappaleiden, niin kutsutun ituplasman, rakentamiseen. Planeettojen elämän suunnittelulaboratoriot sijaitsevat tämän maailman numero kahden toisella satelliitilla. Näissä laboratorioissa Elämänkantajat ja kaikki heidän työtoverinsa työskentelevät yhdessä Melkisedekien kanssa muuntaakseen

5 ja, mikäli mahdollista, parantaakseen elämää, joka on tarkoitus juurruttaa Nebadonin desimaaliplaneetoille. Urantialla nyt kehittyvä elämä suunniteltiin ja osin kehiteltiinkin juuri tässä maailmassa, sillä Urantia on desimaaliplaneetta eli maailma, jossa elämällä kokeillaan. Yhdessä maailmassa kymmenestä sallitaan suurempi vaihtelu elämän vakiomallien suhteen kuin muissa (ei-kokeellisissa) maailmoissa. Maailma numero kolme on omistettu elämän säilyttämiselle. Siellä Elämänkantajakunnan avustajat ja varjelijat tutkivat ja kehittävät erilaisia tapoja elämän suojelemiseksi ja säilyttämiseksi. Jokaisen uuden maailman elämää koskeva suunnitelma sisältää aina järjestelyn, jonka mukaan jo varhaisessa vaiheessa perustetaan elämänsäilyttämiskomissio. Siihen kuuluu elämän perusmallien taitavaan manipulointiin perehtyneitä varjelija-asiantuntijoita. Urantialla oli kaksikymmentäneljä tällaista komissioon kuuluvaa varjelijaa, kaksi varjelijaa elämän aineksen arkkitehtonisen organisaation kutakin perus- eli kantamallia kohden. Teidän planeettanne kaltaisilla planeetoilla elämän korkein muoto saadaan lisääntymään elämää kantavalla kahdenkymmenenneljän kaavayksikön kimpulla. (Ja koska älyllinen elämä kasvaa fyysisestä elämästä ja fyysisen elämän perustalta, siellä ilmaantuvat myös psyykkisen organisaation neljäkolmatta perusjärjestelmää.) Sfääri numero neljä ja sen apusatelliitit omistautuvat tutkimaan luodun olennon elämän kehitystä yleisesti ja minkä tahansa yksittäisen elollistason evoluutioon kuuluvia edeltäviä vaiheita erityisesti. Evolutionaarisen maailman alkuperäisen elämänplasman täytyy sisältää kaikkien tulevien kehityksellisten muunnelmien ja kaikkien myöhempien evolutionaaristen muutosten ja mukautumien koko potentiaali. Varautuminen tällaisiin elämän muodonmuutoksen kauas tulevaisuuteen kohdistuviin tähtäyksiin saattaa edellyttää monien näennäisesti hyödyttömien eläin- ja kasvimaailman muotojen ilmaantumista. Nämä planetaarisen evoluution sivutuotteet -- ennakolta tiedetyt tai ennalta arvaamattomat -- ilmaantuvat toiminnan näyttämölle vain sieltä taas kadotakseen, mutta koko tämän pitkän kehityskulun läpi juoksevat punaisena lankana planetaarisen elollissuunnitelman ja lajijärjestelmän alkuperäisten laatijoiden viisaat ja älykkäät kaavat. Biologisen evoluution monenlaiset sivutuotteet ovat kaikki välttämättömiä elämän korkeampien älyllisten muotojen lopulliselle ja täydelle toiminnalle siitä huolimatta, että aika ajoin saattaa vallita suuri ulkonainen epäharmonia korkeampien luotujen pitkässä ylöspäin suuntautuvassa

6 ponnistelussa näihin alempiin elollismuotoihin kohdistuvan herruuden saavuttamiseksi, joista monilla toisinaan on kovastikin taipumusta suuntautua kehittyvien tahdollisten luotujen rauhaa ja hyvinvointia vastaan. Maailma numero viisi on tekemisissä vain mieleen liittyvän elämän kanssa. Jokainen sen satelliiteista on pyhitetty tutkimukselle, jonka kohteena on luodun olennon elämään suhteutetun luodun olennon mielen jokin yksittäinen [sivu 399] osa-alue. Mieli sellaisena kuin ihminen sen käsittää on seitsemän mielenauttajahengen anti, jonka Ääretöntä Henkeä edustavat välikädet lisäävät mielen ei-opetettavissa olevien eli mekaanisten tasojen päälle. Elämän kaavat reagoivat eri tavoin näihin auttajiin ja kaikkialla ajallisuuden ja avaruuden universumeissa vaikuttaviin erilaisiin henkihoivaamisen muotoihin. Aineellisten luotujen kyky reagoida henkeen riippuu kokonaan heihin liittyvästä mielivarustuksesta, joka puolestaan on määrännyt näiden samojen kuolevaisten luotujen biologisen kehityksen suunnan. Maailma numero kuusi omistautuu mielen suhteuttamiseen hengen kanssa sellaisena kuin ne liittyvät eläviin hahmoihin ja organismeihin. Tämä maailma ja sen kuusi apusatelliittia kattavat luotujen koordinoimisen koulut, joissa sekä keskusuniversumista että superuniversumista tulevat opettajat toimivat yhdessä Nebadonin kouluttajien kanssa esittelemässä niitä korkeampia tasoja, joille luotu voi ajallisuudessa ja avaruudessa päästä. Elämänkantajien seitsemäs sfääri on omistettu evolutionaaristen luotujen elämän julkituomattomille osakysymyksille suhteessa kosmiseen filosofiaan Korkeimman Olennon laajenevasta todellistumisesta. 3. ELÄMÄN JUURRUTTAMINEN

7 Elämä ei ilmaannu universumeihin omaehtoisesti. Elämänkantajien on elottomilla planeetoilla pantava se alulle. He ovat elämän tuojia, kylväjiä ja varjelijoita siinä muodossa, jossa elämä avaruuden evolutionaarisissa maailmoissa ilmenee. Kaikki se elollisuus, joka kuuluu Urantialla tunnettuihin luokkiin ja muotoihin, ilmaantuu näiden Poikien mukana, joskaan kaikkia planetaarisen elämän muotoja ei esiinny Urantialla. Elämänkantajien ryhmä, jolle annetaan tehtäväksi elämän kotiuttaminen uuteen maailmaan, koostuu tavallisesti sadasta vanhemmasta Elämänkantajasta, sadasta avustajasta ja tuhannesta varjelijasta. Useinkin Elämänkantajat tuovat uuteen maailmaan varsinaista elämänplasmaa, mutta näin ei tapahdu aina. Toisinaan he järjestävät vasta kohdeplaneetalle saavuttuaan elämän rakennekaavat niiden kaavojen mukaisesti, jotka on aiemmin hyväksytty tätä uutta elämän juurrutusyritystä varten. Näin tapahtui muun muassa Urantian planetaarisen elämän alkuunpano. Kun fyysiset rakennekaavat on järjestetty hyväksyttyjen kaavioiden mukaan, silloin Elämänkantajat katalysoivat tuon elottoman aineen antamalla sille oman persoonallisuutensa kautta elämän henkikipinän, ja tuossa tuokiossa elottomista kaavoista tulee elävää ainetta. Elonkipinän -- tuon elämän mysteerin -- lahjoittaminen tapahtuu Elämänkantajien kautta, mutta ei heidän aikaansaannoksenaan. He toki valvovat tällaisia ilmiöitä, he muotoilevat itsensä elämänplasman, mutta Universumin Äiti-Henki toimittaa elävän plasman olennaisimman tekijän. Äärettömän Hengen Luovalta Tyttäreltä tulee se energiakipinä, joka panee elämän ruumiiseen ja enteilee mielen syntyä. Elämänkantajat eivät elämän lahjoittaessaan luovuta mitään omasta olemuksestaan, eivät edes niillä sfääreillä, joihin projisoidaan uudenmuotoista elämää. Tällöinkin he yksinkertaisesti vain toimivat elämänkipinän alkuunpanijoina ja välittäjinä. He käynnistävät tarvittavat aineen kiertokulut sen mukaisesti, mitä säädettyjen suunnitelmien ja kaavioiden sisältämät fyysisiä, kemiallisia ja sähköisiä olosuhteita koskevat tarkat ohjeet edellyttävät. Elämänkantajat ovat eläviä katalyyttisiä läsnäoloja, jotka panevat liikkeeseen, organisoivat ja elollistavat olemassaolon aineelliseen järjestelmään kuuluvat

8 muutoin elottomat elementit. [sivu 400] Planeettakohtaiseen ryhmään kuuluville Elämänkantajille annetaan tietty aikajakso, jonka kuluessa he juurruttavat elämän uuteen maailmaan. Tämä määräaika on kyseisen planeetan ajanlaskun mukaan osapuilleen puoli miljoonaa vuotta. Kun tämä aika on päättymässä, mistä ovat osoituksena tietyt planeetan elollisuuden evolutionaariset tulokset, Elämänkantajat lopettavat juurrutusponnistuksensa, eivätkä he enää sen jälkeen saa lisätä mitään uutta tai täydentävää tämän planeetan elämään. Elämän vakiinnuttamisen ja moraalisen statuksen omaavien ihmisolentojen ilmaantumisen välisinä aikakausina Elämänkantajilla on lupa puuttua ympäristöön, jossa elämä kehittyy, ja muutoinkin ohjailla biologista kehitystä suotuisaan suuntaan. Ja näin he pitkien ajanjaksojen kuluessa tekevätkin. Kunhan uudessa maailmassa toimivat Elämänkantajat ovat onnistuneet aikaansaamaan olennon, jolla on tahto, moraalinen päätöksentekokyky ja hengellinen valintakyky, silloin ja siinä paikassa päättyy heidän työnsä -- he ovat tehtävänsä tehneet; he eivät enää saa puuttua kehittyvään elämään. Tuosta hetkestä eteenpäin kaikkien elollisten kehityksen pitää kulkea sen luontaisesta olemuksesta ja synnynnäisistä taipumuksista koostuvan saaman mukaisesti, joka jo on sisällytetty ja kytketty planetaarisen elämän kaavoihin ja koodeihin. Elämänkantajilla ei ole lupaa tehdä tahtoon kohdistuvia kokeita eikä puuttua tahtoon; he eivät saa hallita moraalilla varustettuja luotuja eivätkä mielivaltaisesti vaikuttaa näihin. Planeettaprinssin saapumisen jälkeen he valmistautuvat poistumaan, vaikka kaksi vanhempaa Elämänkantajaa ja kaksitoista varjelijaa voikin väliaikaisen luopumislupauksen antamalla tarjoutua jäämään ennalta määräämättömäksi ajaksi kyseiselle planeetalle neuvonantajiksi asioissa, jotka koskevat elämänplasman edelleenkehittämistä ja säilyttämistä. Kaksi tällaista Poikaa kaksinetoista työtovereineen palvelee tällä hetkellä Urantialla.

9 4. MELKISEDEK-ELÄMÄNKANTAJAT Koko Nebadonin piirissä on jokaisessa asuttujen maailmojen paikallisjärjestelmässä yksi sfääri, jolla Melkisedekit ovat toimineet elämänkantajina. Nämä asuinsijat tunnetaan järjestelmän midsoniittisina maailmoina, ja kussakin tällaisessa maailmassa on aineellisessa suhteessa modifioitu Melkisedek-Poika pariutunut valikoidun Aineellisten Poikien luokkaan kuuluvan Tyttären kanssa. Tällaisten midsoniittisten maailmojen Äiti- Eevat lähetetään tämän hallintopiirin järjestelmäpäämajasta sitten, kun heidät on valittu tehtävään määrätyn Melkisedek-elämänkantajan toimesta niiden lukuisten tarjokkaiden joukosta, jotka vastaavat Järjestelmän Hallitsijan oman sfäärinsä Aineellisille Tyttärille osoittamaan kutsuun. Melkisedek-elämänkantajan ja Aineellisen Tyttären jälkeläiset tunnetaan midsoniitteina. Tällaisten verrattomien luotujen olentojen muodostaman rodun Melkisedek-isä poistuu sittemmin planeetalta, jolla hän on suorittanut ainutlaatuisen elämää koskevan toimintansa, ja samoin poistuu tämän universumiolentojen erikoisluokan Äiti-Eeva, sen jälkeen kun planetaaristen jälkeläisten seitsemäs sukupolvi ilmaantuu. Tällaisen maailman johto siirtyy silloin hänen vanhimmalle pojalleen. Midsoniittiset luodut elävät ja toimivat lisääntyvinä olentoina suurenmoisissa maailmoissaan siihen saakka, kunnes he ovat standardiajanlaskun mukaan tuhatvuotiaita. Sen jälkeen heidät siirretään serafikuljetuksella ylemmäksi. Midsoniitit eivät tämän jälkeen tuota jälkeläisiä, sillä dematerialisointimenetelmä, jonka he läpikäyvät serafikuljetukseen valmistautuessaan, riistää heiltä ainiaaksi lisääntymiskyvyn. Nykyisessä tilassaan näitä olentoja voidaan tuskin pitää sen enempää kuolevaisina kuin kuolemattominakaan, eikä heitä voida vastaansanomattomasti luokitella sen paremmin inhimilli- [sivu 401]

10 siksi kuin jumalallisiksikaan. Nämä luodut eivät ole Suuntaajan asuttamia, siksi he tuskin ovat kuolemattomia. Mutta eivät he näytä olevan kuolevaisiakaan; yksikään midsoniitti ei ole kokenut kuolemaa. Kaikki Nebadonissa aikojen kuluessa syntyneet midsoniitit ovat tänäkin päivänä elossa ja toimivat joko synnyinmaailmoissaan tai jollakin välisfäärillä tai sitten Salvingtonin midsoniittisfäärillä finaliittien maailmaryhmässä. Finaliittien Salvington-maailmat. Melkisedek-elämänkantajat samoin kuin heihin liittyvät Äiti-Eevat menevät järjestelmän midsoniittisfääreiltä Salvingtonin kehän finaliittien maailmoihin, joihin heidän jälkeläistensä on niin ikään määrä kerääntyä. Tässä yhteydessä olisi selitettävä, että Salvingtonin kehän seitsemän primaarisen maailman viides ryhmä käsittää finaliittien maailmat Nebadonissa. Melkisedekelämänkantajien ja Aineellisten Tyttärien lapset pitävät kotipaikkanaan finaliittien seitsemättä maailmaa, Salvingtonin midsoniittisfääriä. Finaliittien seitsemän primaarisen maailman satelliitit ovat niiden super- ja keskusuniversumin persoonallisuuksien kohtaamispaikka, jotka ovat suorittamassa toimeksiantoja Nebadonissa. Vaikka ylösnousemuskuolevaiset kulkevat esteittä Melkisedekien Yliopiston muodostavien kaikkien 490 maailman kaikissa kulttuurimaailmoissa ja koulutussfääreillä, siellä on kuitenkin tiettyjä erityiskouluja ja lukuisia rajoitusten alaisia vyöhykkeitä, joihin heidän ei ole lupa mennä. Sanottu koskee eritoten finaliittien hallinnassa olevia neljääkymmentäyhdeksää sfääriä. Midsoniittisten luotujen tarkoitusta ei nykyisellään tunneta, mutta näyttäisi siltä, että nämä persoonallisuudet kokoontuvat seitsemänteen finaliittimaailmaan valmistautumisena jotakin universumin kehityksen tulevaa mahdollisuutta varten. Midsoniittisia rotuja koskevat tiedustelumme ohjataan aina finaliittien vastattaviksi, ja aina finaliitit kieltäytyvät keskustelemasta suojattiensa kohtalosta. Siitä huolimatta, että olemme epätietoisia midsoniittien tulevaisuudesta, tiedämme kuitenkin Orvontonin jokaisen paikallisuniversumin pitävän huostassaan kasvavaa joukkoa tällaisia salaperäisiä olentoja. Melkisedekelämänkantajat uskovat, että Perimmäinen Jumala jonakin päivänä lahjoittaa heidän midsoniittisille lapsilleen absoniittisuuden transsendentaalisen ja ikuisen hengen.

11 5. SEITSEMÄN MIELENAUTTAJAHENKEÄ Juuri seitsemän mielenauttajahengen läsnäolo alkukantaisissa maailmoissa määrää orgaanisen kehityksen suunnan. Se selittää, miksi evoluutio on tavoitehakuista eikä sattumanvaraista. Nämä auttajat edustavat sitä Äärettömän Hengen mielenhoivaamistoimintaa, joka paikallisuniversumin Äiti-Hengen toimintojen kautta ulottuu älyllisen elämänmuodon alempiin luokkiin asti. Auttajat ovat Universumin Äiti-Hengen lapsia ja ovat hänen henkilökohtainen palveluksensa maailmojen aineellisille mielille. Missä tahansa ja milloin tahansa tällainen mieli on ilmenneenä, siellä ja silloin toimivat eri tavoin nämä mainitut henget. Seitsemää mielenauttajahenkeä kutsutaan nimillä, jotka vastaavat seuraavia määritteitä: intuitio, ymmärrys, rohkeus, tieto, neuvo, palvonta ja viisaus. Nämä mielihenget lähettävät vaikutustaan kaikkiin asuttuihin maailmoihin itse kullekin ominaisen pontimen muodossa ja niin, että itse kukin pyrkii löytämään ilmentymiselleen vastaanottovalmiutta täysin siitä riippumatta, missä määrin sen kumppanit mahdollisesti kohtaavat vastaanottavaisuutta ja toimintamahdollisuuksia. Auttajahenkien keskussijaintipaikat Elämänkantajien päämajamaailmassa osoittavat Elämänkantaja-valvojille auttajien mielentoiminnan laajuuden ja laadun [sivu 402] jokaisessa maailmassa ja jokaisessa sellaisessa elävässä organismissa, joka kuuluu älyllisyyden piiriin. Nämä elollismielen sijoituspaikat ovat elämän mielitoiminnan täydellisinä osoittimina viidelle ensimmäiselle auttajalle. Mutta kun kysymys on kuudennesta ja seitsemännestä auttajahengestä eli palvonnan ja viisauden hengestä, nämä keskussijaintipaikat rekisteröivät vain, minkälaatuista toiminta on. Palvonnanauttajan ja viisaudenauttajan määrällinen toiminta rekisteröityy Jumalallisen Hoivaajan Salvingtonissa olevassa välittömässä

12 läsnäolossa, sillä se on Universumin Äiti-Hengen henkilökohtainen kokemus. Seitsemän mielenauttajahenkeä seuraavat aina Elämänkantajia uudelle planeetalle, mutta niitä ei tulisi pitää entiteetteinä, sillä ne ovat enemmänkin virtapiirien kaltaisia. Seitsemän universumiauttajan henget eivät toimi persoonallisuuksina, jotka olisivat erillään Jumalallisen Hoivaajan universumiläsnäolosta. Ne ovat itse asiassa eräs Jumalallisen Hoivaajan tietoisuuden taso ja ne ovat aina alisteisia luovan äitinsä toiminnalle ja läsnäololle Meitä haittaa se, ettei ole sanoja, jotka asianmukaisesti määrittäisivät nämä seitsemän mielenauttajahenkeä. Ne ovat kokemuksellisen mielen alempien tasojen hoivaajia, ja ne ovat kuvattavissa seuraavasti -- siinä järjestyksessä, jossa ne kehityksen kuluessa saavutetaan: 1. Intuition henki -- nopea tajuaminen, alkukantaiset fyysiset ja myötäsyntyiset refleksinomaiset vaistot, kaikkien mieliluomusten suunta- ja muut itsesuojeluvalmiudet; se yksi ja ainoa auttaja, joka toimii varsin laajasti eläinkunnan alempien luokkien keskuudessa, ja ainoa, joka saa laaja-alaisen toiminnallisen yhteyden mekaanisen mielen ei-opetettavissa oleviin tasoihin. 2. Ymmärryksen henki -- yhteensovittamisen virike, spontaani ja näennäisesti automaattinen ideoiden yhdistely. Kysymys on kyvystä koordinoida hankittua tietoa; tässä ilmiössä ovat kysymyksessä nopea päättelykyky, nopea arviointikyky ja ripeä päätöksenteko. 3. Rohkeuden henki -- uskollisuuden ominaisuus -- luonteenlujuuden saavuttamisen perusta sekä moraalisen peräänantamattomuuden ja hengellisen rohkeuden älyllinen perusta persoonallisissa olennoissa. Kun siihen osuu tiedon valo ja kun sitä henkeyttää totuus, siitä tulee sen evolutionaarisen nousun kannustin, joka toteutuu älyperäisen ja tunnontarkan itsensäohjailun kanavain kautta. 4. Tiedon henki -- uskaliaan yrittämisen ja löytämisen tiedonhalu-äiti, tieteen henki; rohkeuden ja neuvon henkien opastaja ja uskollinen seuralainen; kannustin,

13 joka panee suuntaamaan rohkeuteen sisältyvät valmiudet hyödyllisille ja eteenpäin vieville kasvamisen teille. 5. Neuvon henki -- sosiaalisuuden virike, lajinsisäisen yhteistyön valmius; tahdollisten luotujen kyky päästä sopusointuun lajitoveriensa kanssa; alemmilla tasoilla olevien luotujen keskuudessa esiintyvän laumavaiston alkulähde. 6. Palvonnan henki -- uskonnollinen heräte, ensimmäinen erottava yllyke, joka jakaa mielelliset luodut kahteen kuolevaisolemassaolon perusluokkaan. Palvonnan henki erottaa yhteydessään olevan ikiajoiksi eläimen mielellä varustetuista sieluttomista luoduista. Palvonta on merkki siitä, että palvoja on ehdokkaana hengelliseen ylösnousemukseen. 7. Viisauden henki -- kaikkien moraalisten luotujen luontainen pyrkimys kohti järjestelmällistä ja eteenpäin suuntautuvaa evolutionaarista edistymistä. Tämä on auttajista korkein, kaikkien muiden työn henkikoordinoija ja [sivu 403] yhdistäjä. Tämä henki on mielellisten luotujen sellaisen synnynnäisen yllykkeen salaisuus, joka panee alulle ja joka ylläpitää olemassaolon nousevan asteikon muodostavan käytännöllisen ja tuloksia tuottavan ohjelman; se on elävien olentojen saama lahja, joka selittää heidän muutoin selittämättömän eloonjäämiskykynsä ja heidän kykynsä eloon jäädessään käyttää hyväkseen koko menneisyyden kokemustaan ja senhetkisten mahdollisuuksiensa koordinoimista kaiken sen omakseensaamiseksi, minkä kaikki muut kuusi mielenhoivaajaa voivat tämän organismin mielessä panna liikkeelle. Viisaus on älyllisen suorituskyvyn lakipiste. Viisaus on puhtaasti mielellisen ja moraalisen olemassaolon päämäärä. Mielenauttajahenget kasvavat kokemuksellisesti, mutta niistä ei milloinkaan tule persoonallisia. Ne kehittyvät toiminnan osalta, ja ensimmäisten viiden toiminta eläinten olentoluokissa on tiettyyn määrään asti välttämätöntä kaikkien seitsemän toiminnalle ihmisen älynä. Tämä yhteys eläimiin tekee auttajahenget käytännön

14 kannalta tehokkaammiksi ihmisen mielenä; siksi eläimet ovat tiettyyn määrään saakka korvaamattomia sekä ihmisen älylliselle että hänen fyysiselle kehitykselleen. Nämä paikallisuniversumin Äiti-Hengen mielenauttajat liittyvät älyllisen statuksen omaavaan luotujen olentojen elämänmuotoon paljolti niin kuin voimakeskukset ja fyysiset valvojat suhteutuvat universumin elottomiin voimiin. Ne suorittavat verratonta palvelua asuttujen maailmojen mielen virtapiireissä ja toimivat tehokkaassa yhteistyössä Fyysisten Päävalvojien kanssa, jotka palvelevat myös ei-opetettavissa olevan eli mekaanisen mielen tasojen, auttajia edeltävien mielentasojen, valvojina ja ohjaajina. Ennen kuin kyky oppia kokemuksesta ilmaantuu, elävä mieli on Fyysisten Päävalvojien palvelukenttä. Ennen kuin luodun mieleen muodostuu kyky jumalallisuuden tuntemiseen ja Jumaluuden palvomiseen, se on yksinomainen auttajahenkien toimipiiri. Luodun älyllisyyteen kuuluvan hengellisen reagointikyvyn ilmaantumisen myötä näistä luoduista mielistä tulee yhdessä hetkessä supermielellisiä, sillä ne kytketään siinä silmänräpäyksessä paikallisuniversumin Äiti-Hengen henkisykleihin. Mielenauttajahenget eivät mitenkään suoranaisesti liity Jumalallisen Hoivaajan henkilökohtaista läsnäoloa edustavan hengen, asuttujen maailmojen Pyhän Hengen, monimuotoiseen ja korkeasti hengelliseen toimintaan, vaan toimintansa puolesta ne edeltävät ja valmistavat tämän nimenomaisen hengen ilmaantumista evolutionaariseen ihmiseen. Auttajat antavat Universumin Äiti-Hengelle mahdollisuuden päästä monipuoliseen yhteyteen paikallisuniversumin aineellisten elollisluotujen kanssa ja näiden valvomiseen, mutta esipersoonallisuuden tasoilla toimiessaan ne eivät saa aikaan mitään seurausvaikutuksia Korkeimmassa Olennossa. Ei-hengellinen mieli on joko henkienergiaalinen ilmentymä tai fyysisenergiaalinen ilmiö. Ei edes ihmismielellä, persoonallisella mielellä, ole mitään eloonjäämisen ominaisuuksia muutoin kuin henkeen samastumisen kautta. Mieli on jumalallisuuden antama lahja, mutta se ei ole kuolematon toimiessaan ilman henkiymmärrystä ja palvontakyvyn ja eloonjäämisen kaipuun siitä puuttuessa.

15 6. ELÄVÄT VOIMAT Elämää on sekä mekanistista että vitalistista -- aineellista ja hengellistä. Urantian fyysikot ja kemistit tulevat pääsemään yhä pidemmälle kasvi- ja eläinkunnan protoplasmaismuotojen ymmärtämisessä, mutta koskaan he eivät pysty tuottamaan eläviä organismeja. Elämä on jotakin, joka eroaa kaikista energian ilmenemismuodoista; fyysisten luotujen aineellinen elämä ei sekään luonnostaan kätkeydy aineeseen. Aineellisilla olevaisilla voi olla itsenäinen olemassaolo, mutta elämä kumpuaa vain elämästä. Mieli on johdettavissa vain jo olemassa olevasta mielestä. Henki voi saada alkunsa [sivu 404] vain henkeä olevista esimuodoista. Luotu saattaa tuottaa elämän muotoja, mutta vain luojapersoonallisuus tai luova voima voi antaa aktivoivan elonkipinän. Elämänkantajat voivat organisoida elävien olentojen aineelliset hahmot ja fyysiset rakennekoodit, mutta Hengeltä tulee elämän alkukipinä, ja Henki antaa lahjana mielen. Jopa Elämänkantajien omissa Salvingtonin maailmoissaan organisoimat kokeelliset elämän elollismuodot ovat aina lisääntymiskyvyttömiä. Kun elämän kaavat ja mallit kootaan oikealla tavalla yhteen ja järjestetään asianmukaisesti, Elämänkantajan läsnäolo riittää elämän alullepanemiseen, mutta kaikki tällaiset elolliset organismit ovat vajavaisia kahden elintärkeän ominaisuuden suhteen, nimittäin mielellisyyden ja lisääntymiskyvyn osalta. Eläimen mieli ja ihmismieli ovat seitsemän mielenauttajahengen kautta toimivan Universumin Äiti-Hengen antamia lahjoja, kun taas luodun lisääntymiskyky on Universumin Hengen erityinen ja henkilökohtainen anti Elämänkantajien alkuun panemalle elämänplasman kantamuodolle. Kun Elämänkantajat ovat -- energiajärjestelmät organisoituaan -- laatineet elämän rakennekaavat, tarvitaan vielä yksi ilmiö: näille elottomille hahmoille on annettava "elämän henkäys". Jumalan Pojat voivat rakentaa elämän muodot,

16 mutta Jumalan Henki vasta antaa todella elämän kipinän. Ja kun tällä tavoin annettu elämä on käytetty loppuun, jäljelle jääneestä aineellisesta ruumiista tulee jälleen kuollutta ainetta. Lahjaksi saadun elämän ehtyessä ruumis palaa sen aineellisen universumin poveen, josta Elämänkantajat sen lainasivat palvelemaan tilapäisenä välikappaleena elämän lahjalle, jonka he välittivät tällaiseen energiaaineen näkyvään yhdistymään. Elämä, jonka Elämänkantajat antavat kasveille ja eläimille, ei kasvin tai eläimen kuoltua enää palaa Elämänkantajien luo. Tällaisesta elävästä kohteesta poistuvalla elämällä ei ole identiteettiä eikä persoonallisuutta, se ei yksilönä selviydy kuolemasta. Olemassaolonsa aikana ja aineellisessa ruumiissa ollessaan se on muuttunut, se on läpikäynyt energiaalisen kehityksen ja jää olemaan vain universumin kosmisten vahvuuksien osana. Se ei jää eloon yksilöllisenä elämänä. Kuolevaisten luotujen eloonjääminen perustuu kokonaan siihen, että kuolevaisessa mielessä kehittyy kuolematon sielu. Puhumme elämästä "energiana" ja "voimana", mutta todellisuudessa se ei ole kumpaakaan. Vahvuus-energia reagoi monin tavoin gravitaatioon, mutta elämä ei niin tee. Myöskään malli ei reagoi gravitaatioon, sillä se on sellaisten energioiden muodostelma, jotka jo ovat täyttäneet kaikki gravitaatioon reagoimisen velvollisuudet. Elämä sellaisenaan on jonkin mallin mukaan muodostellun tai muulla tavoin erillistetyn energiajärjestelmän -- aineellisen, mielellisen tai hengellisen -- elävöitymä. Elämän muodosteluun evolutionaarisilla planeetoilla liittyy joitakin seikkoja, jotka eivät ole meille kokonaan selviä. Käsitämme täysin Elämänkantajien sähkökemiallisten kaavojen fyysisen organisaation, mutta emme kaikilta osin ymmärrä elämän aktivointikipinän olemusta ja alkulähdettä. Tiedämme elämän virtaavan Isästä, Pojan kautta ja Hengen toimesta. On enemmän kuin mahdollista, että Valtiashenget ovat koko luomistuloksen ylle vuodatetun elämänvirran seitsenkertainen kanava. Mutta emme käsitä menetelmää, jolla valvova Valtiashenki osallistuu uudella planeetalla elämän lahjoittamisen alkutapahtumaan. Olemme vakuuttuneita myös Päivien Muinaisten osuudesta saatettaessa elämä uudessa maailmassa alkuun, mutta tämän osallisuuden luonteesta olemme täysin tietämättömiä. Tiedämme kyllä, että Universumin Äiti- Henki tosiasiallisesti elävöittää elottomat rakennepuitteet ja antaa tällaiselle

17 aktivoidulle plasmalle [sivu 405] kyvyt organismijälkeläisten tuottamiseen; panemme merkille, että nämä kolme ovat ne Seitsenkertaisen Jumalan tasot, joita joskus nimitetään ajallisuuden ja avaruuden Korkeimmiksi Luojiksi; mutta muutoin emme tiedä paljonkaan Urantian kuolevaisia enemmän -- tiedämme yksinkertaisesti vain, että käsite on Isän huomassa, sen julkitulo on Pojassa ja elämän toteutuminen Hengessä. [Laatinut Urantialle tarkkailijaksi asetettu Vorondadek-Poika, joka tässä ominaisuudessa toimi tätä työtä valvovan totuudenilmoittajakunnan Melkisedekpäällikön pyynnöstä.]

AJATUKSENSUUNTAAJIEN TEHTÄVÄ JA TOIMINTA

AJATUKSENSUUNTAAJIEN TEHTÄVÄ JA TOIMINTA [sivu 1185] LUKU 108 AJATUKSENSUUNTAAJIEN TEHTÄVÄ JA TOIMINTA AJATUKSENSUUNTAAJIEN tehtävänä ihmissukukuntien suhteen on edustaa Universaalista Isää, olla Universaalinen Isä ajallisuuden ja avaruuden kuolevaisille

Lisätiedot

PARATIISIN PYHÄT SFÄÄRIT

PARATIISIN PYHÄT SFÄÄRIT [sivu 143] LUKU 13 PARATIISIN PYHÄT SFÄÄRIT PARATIISIN Keskussaaren ja Havonan sisimmän planeettakehän välissä sijaitsee avaruudessa kolme pienempää erityissfäärien kehää. Sisimpään kehään kuuluvat Universaalisen

Lisätiedot

KAIKKIVALTIAS KORKEIN

KAIKKIVALTIAS KORKEIN [sivu 1268] LUKU 116 KAIKKIVALTIAS KORKEIN JOS ihminen tiedostaisi, että hänen Luojansa -- hänen välittömät valvojansa -- ollessaan jumalallisia ovat myös finiittisiä, ja että ajallisuuden ja avaruuden

Lisätiedot

ÄÄRETÖN HENKI LUKU 8. [sivu 90]

ÄÄRETÖN HENKI LUKU 8. [sivu 90] [sivu 90] LUKU 8 ÄÄRETÖN HENKI KAUKANA iäisyydessä, kun Universaalisen Isän "ensimmäinen" infiniittinen ja absoluuttinen ajatus löytää Iankaikkisessa Pojassa täydellisen ja tarkoitusta vastaavan sanan

Lisätiedot

SEITSEMÄN VALTIASHENKEÄ

SEITSEMÄN VALTIASHENKEÄ [sivu 184] LUKU 16 SEITSEMÄN VALTIASHENKEÄ PARATIISIN Seitsemän Valtiashenkeä ovat Äärettömän Hengen primaariset persoonallisuudet. Tässä itsensä jäljentämisen seitsenkertaisessa luomisteossa Ääretön Henki

Lisätiedot

PAIKALLISUNIVERSUMIN ÄITI-HENKI

PAIKALLISUNIVERSUMIN ÄITI-HENKI [sivu 374] LUKU 34 PAIKALLISUNIVERSUMIN ÄITI-HENKI SILLOIN kun Universaalinen Isä ja Iankaikkinen Poika personoivat Luoja-Pojan, Ääretön Henki yksilöllistää uuden ja ainutkertaisen oman minuutensa edustuman

Lisätiedot

JUMALAN PARATIISIN-POJAT

JUMALAN PARATIISIN-POJAT [sivu 223] LUKU 20 JUMALAN PARATIISIN-POJAT ORVONTONIN superuniversumissa toimivat Jumalan Pojat luokitellaan kolmeen pääryhmään: 1. Taivaasta Laskeutuvat Jumalan Pojat. 2. Taivaaseen Nousevat Jumalan

Lisätiedot

VALON JA ELÄMÄN SFÄÄRIT

VALON JA ELÄMÄN SFÄÄRIT [sivu 621] LUKU 55 VALON JA ELÄMÄN SFÄÄRIT VALON JA ELÄMÄN aikakausi on ajallis-avaruudellisen maailman viimeinen evoluutioon kuuluva kehitystaso. Tällainen asuttu maailma on tullut tähän vaiheeseen suoriutumalla

Lisätiedot

KESKUSUNIVERSUMI JA SUPERUNIVERSUMIT

KESKUSUNIVERSUMI JA SUPERUNIVERSUMIT I O S A KESKUSUNIVERSUMI JA SUPERUNIVERSUMIT Toimituksesta huolehti uversalainen superuniversumipersoonallisuuksien ryhmä, joka toimi Orvontonin Päivien Muinaisten antamin valtuuksin [sivu 21] I O S A

Lisätiedot

PAIKALLISJÄRJESTELMÄN HALLINTO

PAIKALLISJÄRJESTELMÄN HALLINTO [sivu 509] LUKU 45 PAIKALLISJÄRJESTELMÄN HALLINTO SATANIAN hallintokeskus koostuu luvultaan viidenkymmenenseitsemän arkkitehtonisen sfäärin sikermästä: Jerusemista itsestään ynnä seitsemästä suuremmasta

Lisätiedot

PAIKALLISJÄRJESTELMÄN PÄÄMAJA

PAIKALLISJÄRJESTELMÄN PÄÄMAJA [sivu 519] LUKU 46 PAIKALLISJÄRJESTELMÄN PÄÄMAJA JERUSEM, Satanian päämaja, on tavallinen paikallisjärjestelmän pääkaupunki, ja ellei Luciferin kapinasta ja Urantialla tapahtuneesta Mikaelin lahjoittautumisesta

Lisätiedot

SEITSEMÄN MANSIOMAAILMAA

SEITSEMÄN MANSIOMAAILMAA [sivu 530] LUKU 47 SEITSEMÄN MANSIOMAAILMAA LUOJA-POIKA puhui Urantialla ollessaan "monista asuinsijoista Isän universumissa". Kaikki Jerusemia ympäröivät viisikymmentäkuusi maailmaa on tietyssä mielessä

Lisätiedot

LUKU 117 KORKEIN JUMALA

LUKU 117 KORKEIN JUMALA [sivu 1278] LUKU 117 KORKEIN JUMALA SIINÄ määrin kuin me, mikä universumiasemapaikkamme lieneekin, noudatamme Jumalan tahtoa, samassa määrin tulee Korkeimman kaikkivaltiaasta potentiaalista askelen verran

Lisätiedot

JUMALAN SUHDE YKSILÖÖN

JUMALAN SUHDE YKSILÖÖN [sivu 62] LUKU 5 JUMALAN SUHDE YKSILÖÖN JOS ihmisen finiittinen mieli ei kykene käsittämään, kuinka sellainen suuri ja majesteettinen Jumala kuin Universaalinen Isä voi astua alas infiniittisessä täydellisyydessä

Lisätiedot

SUUNTAAJIEN SUHDE YKSITTÄISIIN KUOLEVAISIIN

SUUNTAAJIEN SUHDE YKSITTÄISIIN KUOLEVAISIIN [sivu 1203] LUKU 110 SUUNTAAJIEN SUHDE YKSITTÄISIIN KUOLEVAISIIN KUN epätäydellisille olennoille myönnetään vapaus, sen väistämättömänä seurauksena on murhenäytelmä, ja siksi näiden olentojen esi-isänä

Lisätiedot

PAIKALLISUNIVERSUMIN PERSOONALLISUUDET

PAIKALLISUNIVERSUMIN PERSOONALLISUUDET [sivu 406] LUKU 37 PAIKALLISUNIVERSUMIN PERSOONALLISUUDET ETUMMAISIN kaikista Nebadonin persoonallisuuksista on Luoja- ja Mestari- Poika Mikael, universumin isä ja hallitsija. Jumalallisuuden osalta hänen

Lisätiedot

UNIVERSUMIEN UNIVERSUMI

UNIVERSUMIEN UNIVERSUMI [sivu 128] LUKU 12 UNIVERSUMIEN UNIVERSUMI UNIVERSAALISEN Isän kaukaisuuksiin ulottuvan luomistuloksen valtavuus on niin suuri, ettei finiittinen mielikuvituskaan pysty sitä tavoittamaan. Kokonaisuniversumin

Lisätiedot

PARATIISIN LUOJA-POJAT

PARATIISIN LUOJA-POJAT [sivu 234] LUKU 21 PARATIISIN LUOJA-POJAT LUOJA-POJAT ovat ajallisuuden ja avaruuden paikallisuniversumien luojia ja valtiaita. Näiden universuminluojien ja -hallitsijoiden alkuperä on kaksinainen, sillä

Lisätiedot

JEESUKSEN ELÄMÄ JA OPETUKSET

JEESUKSEN ELÄMÄ JA OPETUKSET [sivu 1321] I V O S A JEESUKSEN ELÄMÄ JA OPETUKSET Seuraavien lukujen toimittamisesta huolehti kahdestatoista urantialaisesta keskiväliolennosta koostunut komissio, joka toimi totuuden julkituomista ohjanneen

Lisätiedot

LUKU 48 MORONTIAELÄMÄ

LUKU 48 MORONTIAELÄMÄ [sivu 541] LUKU 48 MORONTIAELÄMÄ JUMALAT eivät voi muuttaa -- tai ainakaan he eivät muuta -- karkeaa eläimellisyyttä olevaa luotua täydellistyneeksi hengeksi millään luomisvoimaista taikuutta osoittavalla

Lisätiedot

Sielun tie. Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen

Sielun tie. Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen Sielun tie Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen Gnostilaiset uskovat, että ihmisen sielu on osa jumalallista henkeä, joka ihmisen kuoltua palaa takaisin Jumalan yhteyteen Ihminen Ruumis Henki

Lisätiedot

LUKU 3 JUMALAN ATTRIBUUTIT

LUKU 3 JUMALAN ATTRIBUUTIT [sivu 44] LUKU 3 JUMALAN ATTRIBUUTIT JUMALA on kaikkialla läsnä oleva; Universaalinen Isä hallitsee ikuisuuden kehää. Mutta paikallisuniversumeissa hän hallitsee Paratiisin Luoja-Poikiensa henkilöissä,

Lisätiedot

KORKEIN JA PERIMMÄINEN -- AJALLISUUS JA AVARUUS

KORKEIN JA PERIMMÄINEN -- AJALLISUUS JA AVARUUS [sivu 1294] LUKU 118 KORKEIN JA PERIMMÄINEN -- AJALLISUUS JA AVARUUS JUMALUUDEN eri olemuksista on sanottavissa, että 1. Isä on itsestään olemassa oleva minuus. 2. Poika on rinnan olemassa oleva minuus.

Lisätiedot

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa, V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin

Lisätiedot

SERAFIEN ARMEIJAKUNNAT

SERAFIEN ARMEIJAKUNNAT [sivu 426] LUKU 39 SERAFIEN ARMEIJAKUNNAT SIKÄLI kuin tiedämme, Äärettömän Hengen -- sellaisena kuin hän personoituu paikallisuniversumin päämajassa -- tarkoituksena on tuottaa yhdenmukaisen täydellisiä

Lisätiedot

LUKU 2 JUMALAN OLEMUS

LUKU 2 JUMALAN OLEMUS [sivu 33] LUKU 2 JUMALAN OLEMUS KOSKA ihmisen korkein mahdollinen käsitys Jumalasta sisältyy ihmisperäiseen ideaan ja ihanteeseen alkuperäisestä ja infiniittisestä persoonallisuudesta, on luvallista ja

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot

HEIJASTE 3/2014 1. 3/2014 4.9.2014 30. vuosikerta Irtonumero 4,00

HEIJASTE 3/2014 1. 3/2014 4.9.2014 30. vuosikerta Irtonumero 4,00 HEIJASTE 3/2014 1 3/2014 4.9.2014 30. vuosikerta Irtonumero 4,00 Raimo Ala-Hynnilä Puheenjohtajan kynästä... 3 Pertti Leinonen Urantia-kirjan kosmologiaa, osa 6 Keskusuniversumi... 5 Matti Tossavainen

Lisätiedot

Pääkirjoitus Suzanne Kelly, päätoimittaja. Ainutlaatuinen tilaisuus persoonallisuuden muodonmuutos. Viestimolekyylit Yolanda Silva Solano

Pääkirjoitus Suzanne Kelly, päätoimittaja. Ainutlaatuinen tilaisuus persoonallisuuden muodonmuutos. Viestimolekyylit Yolanda Silva Solano U R A N T I A A S S O C I A T I O N I N T E R N A T I O N A L JOURNAL Pääkirjoitus Suzanne Kelly, päätoimittaja Ainutlaatuinen tilaisuus persoonallisuuden muodonmuutos Nigel Nunn, Australia Viestimolekyylit

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.2 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

2/2010 5.5.2010 26. vuosikerta Irtonumero 4,00

2/2010 5.5.2010 26. vuosikerta Irtonumero 4,00 HEIJASTE 2/2010 1 2/2010 5.5.2010 26. vuosikerta Irtonumero 4,00 Raimo Ala-Hynnilä Puheenjohtajan kynästä... 4 Pertti Leinonen Päätoimittajalta... 6 Raimo Ala-Hynnilä Planeetta Urantian kehitys ja merkitys

Lisätiedot

KESKUSUNIVERSUMIN HOIVAAVAT HENGET

KESKUSUNIVERSUMIN HOIVAAVAT HENGET [sivu 285] LUKU 26 KESKUSUNIVERSUMIN HOIVAAVAT HENGET SUPERNAFIT ovat Paratiisin ja keskusuniversumin hoivaavia henkiä; he ovat Äärettömän Hengen lasten alimman ryhmän -- enkeliarmeijan -- ylin luokka.

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT 2011 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry (epävirallisesti lyhennettynä SVL), jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi,

Lisätiedot

7. Luento 9.3. Hyvä ja paha tunne

7. Luento 9.3. Hyvä ja paha tunne 7. Luento 9.3. Hyvä ja paha tunne Hyvä ja paha 19.1.-30.3.2011 Helsingin suomenkielinen työväenopisto FM Jussi Tuovinen Luentoaineisto: http://opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Hyvä ja paha tunne Pitäisikö

Lisätiedot

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista

Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Paperi-insinöörit ry:n uudet säännöt Sääntöjen alla on lista sääntöihin tehdyistä muutoksista Uudet säännöt hyväksytetään jäsenillä Vuosikokouksessa 15.4.2016 ja syyskokouksessa 2016 Uudet Säännöt 2016

Lisätiedot

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto

Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien

Lisätiedot

Urantia-kirjan lukijoiden uutislehti ja lukemisto

Urantia-kirjan lukijoiden uutislehti ja lukemisto Urantia-kirjan lukijoiden uutislehti ja lukemisto TÄSSÄ NUMEROSSA: Esitelmä Urantia-kirjan luvusta 114 Carlos Rubinsky, Argentiina Ihmiskunnan sisäinen maailma Nigel Nunn, Australia Kohtalonsuojelijaserafit

Lisätiedot

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken. Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa

Lisätiedot

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers

Lisätiedot

Jännite, virran voimakkuus ja teho

Jännite, virran voimakkuus ja teho Jukka Kinkamo, OH2JIN oh2jin@oh3ac.fi +358 44 965 2689 Jännite, virran voimakkuus ja teho Jännite eli potentiaaliero mitataan impedanssin yli esiintyvän jännitehäviön avulla. Koska käytännön radioamatöörin

Lisätiedot

Esoteerinen Astrologia 7

Esoteerinen Astrologia 7 Esoteerinen Astrologia 7 VAAKA 1 I choose the way that leads between the two great lines of force. Minä valitsen tien, joka johtaa kahden (lain) voimalinjan väliin. Säde: Kolmio: Väri: Risti: Elementti:

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä.

Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä. Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä. Veljeskunta lähettää keskuudestaan viisaan ihmisen, joka julistuksellaan

Lisätiedot

LUKU 6 IANKAIKKINEN POIKA

LUKU 6 IANKAIKKINEN POIKA [sivu 73] LUKU 6 IANKAIKKINEN POIKA IANKAIKKINEN Poika on Universaalisen Isän "ensimmäisen" persoonallisen ja absoluuttisen ajatuksen täydellinen ja lopullinen ilmentymä. Niinpä, milloin ja miten tahansa

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

KORKEIMPIEN HENKIEN SEITSEMÄN RYHMÄÄ

KORKEIMPIEN HENKIEN SEITSEMÄN RYHMÄÄ [sivu 197] LUKU 17 KORKEIMPIEN HENKIEN SEITSEMÄN RYHMÄÄ KORKEIMPIEN Henkien seitsemän ryhmää ovat suuruniversumin seitsenlohkoisen hallinnon universaalisia koordinoivia ohjaajia. Vaikka heidät kaikki lasketaankin

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Maailmankansalaisen etiikka

Maailmankansalaisen etiikka Maailmankansalaisen etiikka Olli Hakala Maailmankansalaisena Suomessa -hankkeen avausseminaari Opetushallituksessa 4.2.2011 Maailmankansalaisen etiikka Peruskysymykset: Mitä on maailmankansalaisuus? Mitä

Lisätiedot

LUOMINEN JA EVOLUUTIO

LUOMINEN JA EVOLUUTIO LUOMINEN JA EVOLUUTIO Maailman syntyminen on uskon asia Evoluutioteoria Luominen Teoria, ei totuus Lähtökohta: selittää miten elollinen maailma olisi voinut syntyä, jos mitään yliluonnollista ei ole Ei

Lisätiedot

Pääkirjoitus. Mielellisyys ja henkisyys. Kunnollinen johtajuus seminaari. Hyvyys ja Jumala Rick Warren, Yhdysvallat

Pääkirjoitus. Mielellisyys ja henkisyys. Kunnollinen johtajuus seminaari. Hyvyys ja Jumala Rick Warren, Yhdysvallat U R A N T I A A S S O C I A T I O N I N T E R N A T I O N A L JOURNAL Pääkirjoitus Suzanne Kelly, päätoimittaja Mielellisyys ja henkisyys Bill Sadler Jr., Yhdysvallat Kunnollinen johtajuus seminaari James

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010

EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA. VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 EDUCA 29.-30.1.2010 SIVISTYS SIIVITTÄÄ, KOULUTUS KANTAA KESKIMÄÄRÄINEN TYTTÖ JA POIKA VTT/Sosiologi Hanna Vilkka 30.1.2010 1) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SUKUPUOLISENA? 2) MIHIN LAPSELLA ON OIKEUS SEKSUAALISENA?

Lisätiedot

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS RILin hallituksen hyväksymä 13.3.2014 Sivu 1 (6) ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS I Yleisiä määräyksiä 1 Sen lisäksi mitä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n (jäljempänä Liitto) säännöissä hallituksen

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys.

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys. Päivä 67 3.8 Sininen Lunaarinen Käsi Mistä pitää kiinni kaksin käsin ja mistä irrottaa ote? Haasteen lunaarinen sointu tarjoilee valintoja ja vastakohtia. On aika valita niin että oma voima saa virrata

Lisätiedot

I I O S A PAIKALLISUNIVERSUMI. Laatinut Nebadonin paikallisuniversumin. persoonallisuuksista koostunut ryhmä, joka toimi Salvingtonin

I I O S A PAIKALLISUNIVERSUMI. Laatinut Nebadonin paikallisuniversumin. persoonallisuuksista koostunut ryhmä, joka toimi Salvingtonin I I O S A PAIKALLISUNIVERSUMI Laatinut Nebadonin paikallisuniversumin persoonallisuuksista koostunut ryhmä, joka toimi Salvingtonin Gabrielin valtuuttamana. [sivu 357] I I O S A Paikallisuniversumi LUKU

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

IANKAIKKISEN POJAN SUHDE MAAILMANKAIKKEUTEEN

IANKAIKKISEN POJAN SUHDE MAAILMANKAIKKEUTEEN [sivu 81] LUKU 7 IANKAIKKISEN POJAN SUHDE MAAILMANKAIKKEUTEEN ALKUPERÄINEN Poika huolehtii lakkaamatta siitä, että Isän ikuisen tarkoituksen hengelliset puolet toteutuvat sitä mukaa, kun tämä tarkoitus

Lisätiedot

Mikhail Bakunin. Jumala vai työ

Mikhail Bakunin. Jumala vai työ Mikhail Bakunin Jumala vai työ Te piikittelette meitä siitä, että emme usko Jumalaan. Me syytämme teitä häneen uskomisesta. Me emme tuomitse teitä tästä. Me emme edes syytä teitä. Me säälimme teitä. Sillä

Lisätiedot

Pekka Ervastin esitelmä 5.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot)

Pekka Ervastin esitelmä 5.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot) Mysteriot Pekka Ervastin esitelmä 5.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot) MYSTERIOT. I. Teosofisessa kirjallisuudessa puhutaan usein mysterioista ja mainitaan että niitä on sekä

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 6 Sivu 1 / 12 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY?

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS JOTAKIN, JONKA VOIMME SAAVUTTAA SAAMALLA ITSELLEMME SEN, MIKÄ TEKISI MEISTÄ ONNELLISIA? TUTKITTUANI ITSEÄNI JA ELÄMÄÄNI OLEN TULLUT TODISTANEEKSI ITSELLENI,

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 ProUnioni SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINNAN MUODOT

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen

Lisätiedot

HEIJASTE 2/2014 1. 2/2014 2.6.2014 30. vuosikerta Irtonumero 4,00

HEIJASTE 2/2014 1. 2/2014 2.6.2014 30. vuosikerta Irtonumero 4,00 HEIJASTE 2/2014 1 2/2014 2.6.2014 30. vuosikerta Irtonumero 4,00 Tapio Talvitie Puheenjohtajan kynästä... 3 Seppo Kanerva Käsite MINÄ OLEN... 6 Pertti Leinonen Urantia-kirjan kosmologiaa, osa 5 Superuniversumi..

Lisätiedot

HEIJASTE. 1/2007 14.3.2007 23. vuosikerta Irtonumero 4,00

HEIJASTE. 1/2007 14.3.2007 23. vuosikerta Irtonumero 4,00 HEIJASTE 1/2007 1 HEIJASTE 1/2007 14.3.2007 23. vuosikerta Irtonumero 4,00 Raimo Ala-Hynnilä Puheenjohtajan kynästä... 3 Matti Tossavainen Päätöksenteko ja sivilisaation edistyminen... 4 Tapio Pulli Usko,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009 Riittävän n hyvä isä? Esitelmä MLL:n isyyspäivill ivillä 6.3 2009 Milloin riittävyys on koetuksella? Epävarmuus riittävyydest vyydestä ennen kuin on edes saanut lapsen. Silloin kun lapsemme voi psyykkisesti

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN

ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN Tämä luku käsittelee perheensisäisiä ongelmia perheissä, joissa on ADHD-lapsi. Mukana on kappaleita, joissa käsitellään häiriön ymmärtämistä lapsen

Lisätiedot

Kainuun tulevaisuusfoorumi kommenttipuheenvuoro: koulutuksen tulevaisuus. Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT (7.5.15)

Kainuun tulevaisuusfoorumi kommenttipuheenvuoro: koulutuksen tulevaisuus. Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT (7.5.15) Kainuun tulevaisuusfoorumi kommenttipuheenvuoro: koulutuksen tulevaisuus Mikko Saari, sivistystoimialan johtaja, KT (7.5.15) Aluksi Ainoa tapa ennustaa tulevaisuutta, on keksiä se (Alan Kay) Tulevaisuus

Lisätiedot

JATKOKESKUSTELUT RODANIN KANSSA

JATKOKESKUSTELUT RODANIN KANSSA [sivu 1783] LUKU 161 JATKOKESKUSTELUT RODANIN KANSSA SUNNUNTAINA, syyskuun 25 päivänä vuonna 29 jkr, apostolit ja evankelistat kokoontuivat Magadaniin. Työtovereidensa kanssa tuona iltana käymänsä pitkän

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

Heikki Salomaa 10.12.2013. Minustako auttajaksi?

Heikki Salomaa 10.12.2013. Minustako auttajaksi? Heikki Salomaa 10.12.2013 Minustako auttajaksi? Älä pakene. Täältä ei voi paeta. Tämä on maailma. Me olemme maailmassa. Heaven, that s so simple! Merkitysten etsintä Tieteen filosofian peruskysymykset

Lisätiedot

USKONNOLLISEN KOKEMUKSEN TODELLISUUS

USKONNOLLISEN KOKEMUKSEN TODELLISUUS [sivu 1129] LUKU 103 USKONNOLLISEN KOKEMUKSEN TODELLISUUS KAIKKIA ihmisen aidosti uskonnollisia reaktioita tukee palvonnanauttajan jo varhaisessa vaiheessa ilmenevä huolenpito, ja niiden julkituloa valvoo

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014

Tule sellaisena kuin olet. 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Tule sellaisena kuin olet 1. Suvaitsevaisuus ja armo 7.9.2014 Suvaitsevaisuus ja armo Syyllisyyden taakat Miksi tein / en tehnyt, miksi sanoin, miksi en estänyt, miksi petin, miksi valehtelin, miksi en

Lisätiedot

Urantia-kirjan lukijoiden uutislehti ja lukemisto

Urantia-kirjan lukijoiden uutislehti ja lukemisto Urantia-kirjan lukijoiden uutislehti ja lukemisto TÄSSÄ NUMEROSSA IUA:n konferenssi 2006, Sydney Australia Kirje vierailulta valon ja elämän aikakauteen Kostas Diamantópulos, Kreikka Persoonallisuus, identiteetti,

Lisätiedot

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista. Päivän ohjelma. 7:30 Aamiainen 8:30 Hyvän aamun aloitus. Mieli ja keho auki. 8:40 Tervetuloa! 8:45 Johtoryhmätyöskentelyä. Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Pekka Ervastin esitelmä 28/2 1916

Pekka Ervastin esitelmä 28/2 1916 Antero Vipunen Pekka Ervastin esitelmä 28/2 1916 Mitä Kalevala on, sehän on meille suomalaisille, jokaiselle meistä, ylen tärkeä kysymys. Mehän olemme yleensä vakuuttuneita siitä, että Kalevala kuvastaa

Lisätiedot