JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO ry. Toimintakertomus vuodelta 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO ry. Toimintakertomus vuodelta 2011"

Transkriptio

1 JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO ry. Toimintakertomus vuodelta 2011

2 2 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Jyväskylän Pallokerhon 59. toimintavuosi. Toiminta on laajentunut edellisvuodesta. Piirinsarjoja ja liiton sarjoja pelaavien joukkueiden määrä kasvoi kolmella ollen 22. Valmentajia joukkueissa oli 38, kolme enemmän edellisvuoteen verrattuna. Lisenssipelaajien kokonaismäärä kaudella 2011 oli 671, mikä on 22 pelaajaa enemmän kuin edellisvuonna. Naisten edustusjoukkue sijoittui Naisten Ykkösessä kuudenneksi. B-tyttöjen 1- joukkue voitti pronssia B-tyttöjen SM-sarjassa. Kyseessä on kolmas junioreiden voittama jalkapallon SM-mitali seuran historiassa. Naisten 3 joukkue voitti alueellisen Kolmosen ja nousi Naisten Kakkoseen. B-tyttöjen 2-joukkue pelasi Ykköstä ja sijoittui omassa lohkossaan kuudenneksi. C-tyttöjen FUN joukkueen sijoitus FUN lopputurnauksessa oli 13. Maajoukkueleirityksessä oli mukana viisi pelaajaa, joista kaksi pääsi pelaamaan maaotteluita. Itä-Suomen aluejoukkueessa pelasi kaksi seuran pelaajaa aluejoukkueturnauksessa. Piirin taitokilpailutapahtumassa taitomerkin sai 26 tyttöä. Valtakunnallisessa tapahtumassa oli mukana neljä tyttöä. Uudet joukkueet perustettiin 02- ja 03 ikäluokkiin. Lisäksi FC Vaajakoskesta siirtyi joukkue 00- ja 02-ikäluokkiin. JyPK Jyväskylä lehti julkaistiin keväällä 31. kerran ja painosmäärä oli kpl. Lehden jakelu hoidettiin pääasiassa omien joukkueiden voimin. Jouluviikolla jaettiin jälleen Jyväskylän Työväenyhdistyksen toimeksiannosta yli 200 joulukukkaa Työväenyhdistyksen veteraaneille. Perinne on jatkunut seurallamme jo yli 20 vuotta ja jakeluun ovat osallistuneet hallituksen jäsenet sekä seura-aktiivit. HALLINTO Seuran toimisto on sijainnut vuodesta 1997 Jyväskylän Työväenyhdistyksen vuokratiloissa osoitteessa Kauppakatu 30 A 12. Seuran toimistolla työskenteli seurajohtaja Aki Järvinen ja nuorisopäällikkö Ari Laiho sekä maaliskuun loppuun asti työllistämistuella palkattu Helena Kujala ja huhtikuun alusta lähtien työllistämistuella vuodeksi palkattu toimistotyöntekijä Tommi Sarja. Hallitus kokoontui vuoden 2011 aikana 7 kertaa. Hallitukseen kuuluivat: Tapio Korhonen Puheenjohtaja 7/7 Ari Itkonen Varapuheenjohtaja 7/7 Kari Muhli Taloudenhoitaja 3/7 Satu Paassilta Jäsen 7/7 Tuomo Korhonen Jäsen 7/7 Juha Tamminen Jäsen 6/7 Nina Saleva Jäsen 3/7 Merja Vartio Jäsen 0/7 Aki Järvinen Sihteeri (Hallituksen ulkopuolinen)

3 3 SEURAN KOKOUKSET Vuosikokous Paikallaolijat Nina Saleva Ari Itkonen Juha Hjelt Juha Tamminen Tuomo Korhonen Raimo Valkonen Ossi Kolmonen Aki Järvinen Syyskokous Paikallaolijat Tapio Korhonen Ari Itkonen Juha Tamminen Tuomo Korhonen Liisa Nieminen Kari Muhli Juha Hjelt Oona Hannula Ossi Kolmonen Aki Järvinen TALOUS Seuran taloudellinen tilanne on vakaa eikä seuralla ole pitkäaikaisia velkoja rasitteenaan. Tulonlähteistä tärkeimpiä ovat seuran järjestämät turnaukset, toimintamaksut, yhteistyösopimukset, kortteliliiga, kaupungin avustukset ja erilaiset talkoot. Suurimmat kulut aiheutuvat turnausjärjestelyistä, palkoista, liikuntapaikkojen harjoitus- ja tilavuokrista sekä varustehankinnoista. LUOTTAMUSTEHTÄVÄT Tapio Korhonen SPL:n Keski-Suomen piirihallituksen jäsen Ari Itkonen SPL:n Keski-Suomen piirin erotuomarivaliokunnan jäsen SPL:n Keski-Suomen piirihallituksen varajäsen Juha Tamminen SPL:n Keski-Suomen Piirin kurinpitovaliokunnan jäsen Juha Hjelt Jyväskylän kaupunginvaltuuston varajäsen Jyväskylän Kaupunginhallituksen varajäsen Jyväskylän kaupungin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisolautakunnan jäsen Aki Järvinen SPL:n Keski-Suomen piirin kilpailuvaliokunnan jäsen Ari Laiho SPL:n Keski-Suomen piirin nuorisovaliokunnan jäsen

4 4 PALKITUT Suomen Palloliiton Keski-Suomen Piirin palkinnot Vuoden naispelaaja: Vuoden tyttöpelaaja (B): Miina-Maija Tapaninen Marika Ritvanen Miina-Maija Tapaninen Kauden päättäjäisissä palkitut Vuoden naispelaaja: Vuoden taistelija: Vuoden tyttöpelaaja: Vuoden esimerkillisin tyttöpelaaja: Vuoden taitopelaaja: Vuoden juniorivalmentaja: Miina- Maija Tapaninen Eveliina Wacklin Marika Ritvanen Santra Bernitz Tinca Wickström Vesa Stenroos Joukkueiden palkinnot 98 Tehopelaaja Taistelija Harjoittelija Kehittynein Fair Play- pelaaja 97 United Tehopelaaja Taistelija Harjoittelija Kehittynein Fair Play- pelaaja 97 Tehopelaaja Taistelija Harjoittelija Kehittynein Fair Play- pelaaja Heta Markkula Santra Bernitz Iina Markkanen Niini Aro Elina Seppälä Inari Heikkinen Elviira Vellonen Melina Putkonen Linnea Kuhmoinen Sara Huuska Anni Jalkanen Emmi Tyrväinen Lotta Parkkola Veera Vornanen Jaana Tiainen

5 5 96 Tehopelaaja Taistelija Harjoittelija Kehittynein Fair Play- pelaaja B3 Tehopelaaja Taistelija Harjoittelija Kehittynein Fair Play- pelaaja B2 Tehopelaaja Taistelija Harjoittelija Kehittynein Fair Play- pelaaja B1 Tehopelaaja Taistelija Harjoittelija Kehittynein Fair Play- pelaaja N2 Tehopelaaja Taistelija Harjoittelija Kehittynein Fair Play- pelaaja N3 Tehopelaaja Taistelija Harjoittelija Kehittynein Fair Play- pelaaja Naiset Edustus Tehopelaaja Harjoittelija Kehittynein Fair Play- pelaaja Senni Salminen Silva Heinonen Eevi Korhonen Milla Patrikainen Heidi Vessari Johanna Pellinen Noora Halttunen Julia Norola Anu Rossi Fatu Sisokko Karoliina Koitela Natalia Veid Elena Ahonen Janina Urpilainen Anni Liimatainen Pauliina Nuora Jenna-Mari Leikman Heidi Toukola Tiina Tiainen Jutta Koskinen Iina Tanaka Krista Virtanen Anna Saastamoinen Outi Nyyssönen Veera Pälvimäki Suvi Toivo Milla Hämäläinen Anne Eskelinen Kirsi Kukkamäki Annika Pynnönen Anni Mantsinen Pauliina Tähtinen Miina-Maija Tapaninen Tiina Jukarainen KOULUTUS Valmentajakoulutus B-taso B-tason valmentajakoulutus ja Jyväskylä 1. Kimmo Markkanen Valmentaja -98

6 6 C-taso C-tason valmentajakurssi Jyväskylä 1. Ali Kangas-Hynnilä Valmentaja -98 Maalivahti osana joukkuetta Jyväskylä 1. Kimmo Markkanen Valmentaja -98 D-taso D-taso pelikäsityksen opettaminen Jyväskylä 1. Antti Määttänen Valmentaja Jyväskylä 2. Juha Holmberg Valmentaja -00 Muu koulutus D-taso taidon opettaminen Jyväskylä 1. Antti Määttänen Valmentaja Timo Kauppinen Valmentaja -00Vk, -02Vk 3. Juha Holmberg Valmentaja Essi Lintunen Valmentaja Minna Lahelma Valmentaja -01 D-taso maalivahtiharjoittelun perusteet Jyväskylä 1. Antti Määttänen Valmentaja Jyväskylä 2. Juha Holmberg Valmentaja -00 Joukkueenjohtajakurssi Jyväskylä 1. Sanna Keinonen Jojo Minna Kalho Jojo -98/99 3. Liisa Nieminen Jojo Anne Koskinen Jojo B3 Huoltajakurssi Jyväskylä 1. Saija Wilgren Valmentaja -98/99 FC Barcelonan pelin filosofia seminaari Jyväskylä 1. Timo Korhonen Valmentaja Pasi Laaksonen Valmentaja Kimmo Markkanen Valmentaja Antti Määttänen Valmentaja Timo Kauppinen Valmentaja -00Vk, -02Vk 6. Risto Kontio Valmentaja -97 United 7. Jussi Peltonen Valmentaja Tuomas Pesonen Valmentaja -03 SLU Seuratuen ohjauspäivät 1. Tapio Korhonen 2. Ari Laiho Viestintä urheiluseurassa 1. Aki Järvinen 2. Ari Laiho Helsinki Jyväskylä

7 7 Kesli liikuntakerho-ohjaajakoulutus Koulujen iltapäiväkerho-ohjaajat (10 ohjaajaa) Jyväskylä Tuotteistaminen ja markkinointi urheiluseurassa Jyväskylä 1. Ari Laiho 2. Nina saleva TURNAUKSET Jyväskylä Cup Jyväskylän Nousun kanssa yhdessä järjestetty poikien Jyväskylä Cup pelattiin jo 27. kerran. Joukkueita oli mukana 120, yksi joukkue enemmän kuin edellisenä vuonna. Turnauksessa oli pelaajia noin 2200 ja talkootyöntekijöitä yli 200. Hippo-turnaus Tyttöjen Hippo-turnaus järjestettiin 18. kerran ja mukana oli 157 joukkuetta, 17 joukkuetta enemmän kuin edellisvuonna. Turnauksessa oli pelaajia noin 2800 ja talkootyöntekijöitä yli 300. Hippo-turnaus oli osallistujamäärältään Suomen toiseksi suurin vain tytöille suunnatuista turnauksista.

8 8 KORTTELILIIGA Kortteliliiga 2011 pelattiin Plussa-kortteliliiga nimisenä. Mukana oli 225 tyttöä ikäluokista Kesän aikana pelattiin Kortteliliigassa kuusi peli-iltaa ja harjoituksia pidettiin kerran viikossa. Joukkueita oli mukana yhteensä syntyneissä 5 joukkuetta, syntyneissä 5 joukkuetta ja 2004 ja myöhemmin syntyneissä 6 joukkuetta. Osallistujamäärässä oli hieman laskua edelliseen kauteen verrattuna. Ohjaajista n. 2/3 on seuran omia nuoria pelaajia ja n. 1/3 pelaajien vanhempia. Kaikki osallistujat saivat pallon, pelipaidan, huivin ja joukkuevalokuvan. Kauden päätöstilaisuus järjestettiin Hipposhallissa perhejumpan tahtiin ja jumpan jälkeen pelaajat palkittiin mitalilla ja Kortteliliigadiplomilla naisten ykkösen ottelun JyPK GBK puoliajalla. KILPAILUTOIMINTA Sarjat ja tulokset Vuonna 2011 lisenssipelaajia oli seurassamme 671 ja valmentajia 38. Lisenssipelaajien kehitys seurassamme: Vuosi Lisenssipelaajien määrä Vuonna 2011 kilpailullinen menestys oli erinomainen B-tyttöjen SM-sarjassa, jossa tuloksena oli pronssimitali. N3 nimellä pelannut naisten joukkue nousi kauden päätteeksi Naisten Kakkoseen. Piirin sarjoissa JyPK:n joukkueet voittivat 2 piirinmestaruutta. Joukkue Sarja Sijoitus Edustus Naisten Ykkönen 6. B1 B-tytöt SM-sarja 3. B2 B-tytöt Ykkönen 6. N3 Alueellinen Naisten Kolmonen 1. N2 Alueellinen Naisten Kolmonen B3 TB-18 piirinsarja TB-18 piirinsarja 97 TC-15 piirinsarja United TC-15 piirinsarja 98 TC-15 piirinsarja 99 TD-13 piirinsarja

9 9 Seuraavat joukkueet pelasivat piirin pienkenttäsarjoissa: JyPK Naiset harraste, JyPK BT harraste, JyPK NiPS, JyPK 98/99, JyPK 00, JyPK 00 vaajakoski, JyPK 01, JyPK 02, JyPK 02 Vaajakoski, JyPK 03 B-tyttöjen pronssimitalijuhlintaa Valtakunnallinen taitokilpailu, Kuopio Sijoitus TD13 Santra Bernitz 13. TD12 Sofia Tuhkanen 18. TE11 Tinca Wickström TE10 Alma Forsten SPL:n Keski-Suomen Piirin taitokilpailut 2011 Piirin taitokilpailuissa taitomerkin saaneet: F8 (03) Venla Pesonen 1. sija, hopeamerkki F9 (02) Viivi Kosonen 1. sija, kultamerkki Miida Liminka 4. sija, hopeamerkki Tiia Immonen 5. sija, pronssimerkki Ella Rahkonen 6. sija, pronssimerkki Riina Kauppinen pronssimerkki Elsa Näpänkangas pronssimerkki E10 (01) Alma Forsten 1. sija, hopeamerkki Heini Laaksonen 3. sija, pronssimerkki Senni Pihlman 3. sija, pronssimerkki E11 (00) Tinca Wickström 1. sija, hopeamerkki Nora Holmberg 2. sija, pronssimerkki D12 (99) Sofia Tuhkanen 1. sija, pronssimerkki Sanna Rein 2. sija, pronssimerkki Kiia Avikainen 3. sija, pronssimerkki D13 (98) Santra Bernitz 1. sija, kultamerkki Elina Seppälä 2. sija, hopeamerkki Sara Heikkilä 4. sija, hopeamerkki Heta Markkula 5. sija, pronssimerkki Iina Markkanen 6. sija, pronssimerkki Rebekka Tupamäki 7. sija, pronssimerkki Anni Korhonen 8. sija, pronssimerkki

10 10 C14 (97) Sara Torkkola 2. sija, hopeamerkki Veera Vornanen 3. sija, hopeamerkki Kati Rein 4. sija, hopeamerkki Lotta Parkkola 9. sija, pronssimerkki Jaana Tiainen 11. sija, pronssimerkki Maajoukkue- ja aluejoukkue edustukset Maajoukkueet Maajoukkueleirityksessä vuoden aikana olivat mukana Miina-Maija Tapaninen ja Eveliina Wacklin (TU18), Pauliina Nuora (TU17) sekä Pauliina Tähtinen ja Marika Ritvanen (TU16). Marika Ritvanen ja Miina Maija Tapaninen edustivat Suomea ikäluokkiensa maaotteluissa. Marika Ritvanen, Suomi-Hollanti Harju Aluejoukkueet Alueturnauksessa Eerikkilässä Idän joukkueessa mukana olivat Marika Ritvanen ja Pauliina Tähtinen. Linda Nikula valittiin joukkueeseen, mutta ei ollut mukana turnauksessa. JOUKKUEET Naiset Edustus Kaudella 2011 JyPK:n edustusjoukkueen tavoitteeksi oli asetettu nousu Naisten Ykkösestä Naisten Liigaan. Suomen Cupiin ei osallistuttu. JyPK aloitti kauden Naisten Ykkösen B-alkusarjassa. Kahdeksan ottelun voittoputken myötä alkusarjan lohkovoitto varmistui jo hyvissä ajoin ja syyskaudeksi edettiin Naisten Ykkösen ylempään loppusarjaan selkeänä lohkovoittajana. Ylemmässä loppusarjassa peli alkoi voitokkaan alun jälkeen kangerrella ja loppusijoitukseksi tuli lopulta kuudes, nousutavoite jäi haaveeksi. Naisten Liigaan nousi ONS. Päävalmentajana toimi Isaac Hamdi Maalivahtivalmentaja toimi Antti-Jussi Karnio Joukkueenjohtajana toimi Jukka Väliverronen Huoltajina toimivat Neshat Yousefshahi, Jukka Pursiainen ja Felix Zschauer Taustalla toimivat Ari Itkonen, Juha Tamminen, Raimo Valkonen ja Timo Nieminen

11 11 Edustusjoukkueen harjoituskausi alkoi marraskuussa 2010 ja tapahtumia oli useimpina viikkoina 4-5 kpl. Joulunpyhinä sekä maalis-huhtikuun ja kesäheinäkuun vaihteessa pidettiin taukoa harjoituksista. Lajiharjoituksia pidettiin talvikaudella Hippoksen jalkapallotilassa ja kesäkaudella Vehkalammella, Hippoksella ja muutamia kertoja Huhtasuolla. Harjoitusotteluita pelattiin 5 kpl ennen kauden alkua, lisäksi pelattiin muutamia epävirallisia harjoitusotteluita mm. JyPK:n naisten kakkosjoukkuetta ja JJK:n C-junioreita vastaan. JyPK:n edustusjoukkueessa pelasivat vuonna 2011: Pauliina Tähtinen, Iida Laiho, Annu Tamminen, Ringa Remes, Pirta Hiukka, Riikka Torpo, Tiina Jukarainen, (Sanna Pylkkänen), Janika Pursiainen, Maria Salonen, Anu Hoffren, Tytti Lintula, Anni Mantsinen, Salla Hirvonen, Noora Savolainen, Miina-Maija Tapaninen, Niina Jääskeläinen, Sanna Helle, Evelina Wacklin, Iita Pienimäki, Maiju Syrjälä, Marika Ritvanen, Heidi Toukola ja Anna Vanhala. Naisten Ykkösessä pelattiin yhteensä 19 ottelua (11 voittoa, 2 tasapeliä ja 6 tappiota). B-alkusarjassa pelattiin 12 ottelua (10 voittoa ja 2 tappiota). Ylemmässä loppusarjassa pelattiin 7 ottelua (1 voitto, 2 tasapeliä ja 4 tappiota). Suomen maajoukkuetapahtumissa esiintyivät Marika Ritvanen (TU16/TU17), Miina Tapaninen (TU18/TU19), Pauliina Tähtinen (TU16) ja Evelina Wacklin (TU19). Naiset 2 JyPK N2 -joukkueen toiminta-ajatuksena kaudella 2011 oli tarjota jalkapallotoimintaa pitkän pelitaustan omaaville pelaajille, jotka halusivat pelata rennommalla asenteella kuin edustusjoukkue, mutta kuitenkin tavoitteellisesti. Joukkueessa pelasi kaudella pelaajaa, ja joukkue osallistui alueelliseen naisten kolmoseen (Itä/Keski-Suomi) ja samalla tämän piiriyhteisön karsintoihin naisten kakkoseen. Joukkue osallistui myös Keski-Suomen futsal-sarjaan. Joukkueen valmentajana toimi Joni Rosenblad, kakkosvalmentajana ja maalivahtivalmentajana Kari Sario, joukkueenjohtajana Heidi Perälä ja rahastonhoitajana Hannah Knevel. Joukkue harjoitteli koko kauden ajan kolmesta neljään kertaa viikossa. Talvella harjoittelimme Graniitissa fysiikkaa ja futsalia, ja Killerillä jalkapalloa. Kesällä harjoittelimme lähinnä Vehkalammella. Talvella osallistuimme Keski-Suomen piirin futsal-sarjaan (naisten harrastesarja). Kesällä osallistuimme alueelliseen naisten kolmoseen (Itä/Keski-Suomi), mistä tuloksena oli toinen sija. Tavoitteena oli nousu naisten kakkoseen, mutta tavoite jäi tällä kertaa saavuttamatta. Lisäksi osallistuimme tammikuussa Kuopiossa Girl Power turnaukseen, missä sijoituimme kolmanneksi. Keräsimme joukkueen jäseniltä koko kauden aikana alle 100e rahaa, minkä lisäksi teimme talkoita mm. S-marketeille, Jyväskylän Energialle, Starkille, Jyskille, Kodin Ykköselle, Suomen Brodeeraukselle ja Viherlandialle. Lisäksi järjestimme

12 12 Kortteliliigan avausviikonlopun yhdessä naisten harrastejoukkueen kanssa, osallistuimme Hippo-turnauksen järjestelyihin ja teimme paljon talkoovuoroja Jyväskylä Cupissa sekä Jyväskylän Voimistelijoiden Voimistelupäivillä. Kauden aikana saimme talkoista noin 9000e, joten saimme rahoitettua harjoitusvuorojen ja pelimatkojen lisäksi myös varustehankintoja. Joukkueeseen tuli syksyllä pelikauden loputtua 2 uutta pelaajaa, ja 7 lopetti. Lokakuussa aloitti uutena päävalmentajana Kuopiosta Jyväskylään muuttanut Ollipekka Ojala, ja samalla Joni Rosenblad siirtyi kakkosvalmentajaksi ja Kari Sario lopetti N2-joukkueen valmentamisen. Vuodenvaihteessa yhdistimme JyPKin naisten 2- ja 3-joukkueet, ja samalla muodostettiin uusi valmennustiimi: Ollipekka Ojala, Harri Hämäläinen ja Joni Rosenblad. Pelaamme uudella joukkueella kaudella 2012 sekä naisten kakkosta että kolmosta. Aktiivisia pelaajia joukkueessa on tällä hetkellä 34. Naiset 3 Joukkue perustettiin kaudelle Mukana toiminnassa oli 18 pelaajaa. Yksi pelaaja loukkaantui alkukaudesta, joten loppukausi mentiin 17 pelaajalla. Peleissä kokoonpanoa kävi täydentämässä myös muutama naisten pelaaja. Valmentaja: Harri Hämäläinen Varavalmentaja: Tapio Korhonen Joukkueenjohtajat: Milla Hämäläinen ja Miina Pienimäki Rahastonhoitaja: Sanna Pitkänen Huoltaja: Marja Pokela Harjoittelua yritettiin aloittaa jo vuoden 2010 lopussa, mutta tyttöjä kävi niin vähän harjoituksissa, että kunnolla harjoittelu saatiin aluilleen vasta Tammikuun loppupuolella. Joukkue harjoitteli keskimäärin 3 kertaa viikossa ja kaikki harjoituksista oli pallotreenejä. Joukkue pelasi naisten alueellista kolmosta sekä kakkosen karsintasarjaa. Pelejä oli yhteensä 12, joista 6 vieraissa ja 6 kotona. Kahden viimeisen pelin voitot JS Herculesta vastaan sinetöivät joukkueen nousun naisten kakkoseen. Koko sarjakauden aikana joukkue keräsi tililleen 11 voittoa ja 1 häviön. Ennen sarjakautta pelattiin kaksi harjoitusottelua Talkoita tehtiin HIPPO-turnauksessa, JKL-cupissa, pöyry yhtiöiden jalkapalloturnauksessa sekä Erätukussa. Kuukausimaksut pienenivät kauden loppua kohden, koska ei ollut tarvetta enää pitää kuukausimaksua 50 euron suuruisena. Joukkueenjohtajat ja rahastonhoitaja saivat alennusta kuukausimaksuistaan, koska hoitivat joukkueen asioita. Tällä tavoin ei tarvinnut ottaa joukkueen ulkopuolisia toimijoita. Tilikausi +/- 0. B-tytöt 1 Joukkue aloitti toimintansa ja harjoittelun kesän 2011 B-tyttöjen SM-sarjaa varten marraskuussa Joukkueen pelaajamäärä vaihteli toimintakauden aikana 22 ja 25 pelaajan välillä.

13 13 Joukkuetta valmensivat toimintakauden aikana vastuuvalmentajana Vesa Stenroos apunaan Hanna-Mari Toivonen ja Pauli Hippeläinen. Joukkueen fysiikkavalmentajana toimi Juuso Konttinen. Joukkueenjohtajana toimi Kari Muhli ja tilinhoitajana Jaana Parkkonen. Joukkue harjoitteli tavoitehakuisesti ympäri vuoden. Tammikuussa joukkue järjesti kahdeksan joukkueen kutsuturnauksen Piispalassa. Huhtikuussa ennen sarjapelien alkua joukkue kävi 6 päivän harjoitusleirillä Bergamossa Italiassa. Harjoitusleirin aikana joukkue pelasi kolme ottelua italialaisia joukkueita vastaan, joista se voitti kaksi yhden ottelun päättyessä tasan. Joukkue pelasi kesällä 2011 B-tyttöjen SM-sarjassa, jonka kilpailumuoto oli muuttunut aiemmista vuosista B-tyttöjen SM-sarja pelattiin kahdessa kahdeksan joukkueen alkulohkossa, joiden jälkeen lohkojen sijoille 1-4 sijoittuneet joukkueet pelasivat pudotuspelit SM-mitaleista ja sijoille 5-8 sijoittuneet alaloppusarjat, joissa viimeisiksi jääneet putosivat 1-divisioonaan. Jyväskylän Pallokerho pelasi alkusarjan lohkossa B, jossa se sijoittui kolmanneksi. Pudotuspelien neljännesvälierissä JyPK sai vastaansa TPS:n Turusta, jonka se voitti sekä kotona että vieraissa. Välieräottelut JyPK pelasi Kuopion Pallokissoja vastaan. Kahden ottelun lopputulos ja loppuottelupaikka menivät Pallokissoille maalein 1-0. Yksiosaisessa pronssiottelussa JyPK voitti Vaasan IFK:n jatkoajan jälkeen 3-2 ja näin JyPK voitti pronssimitalit B-tyttöjen SM-sarjassa toisena vuonna peräkkäin. Joukkueen varat hankittiin pääosin perimällä pelaajilta toimintamaksuja. Osa toiminnasta rahoitettiin osallistumalla seuran ja joukkueen järjestämiin talkoisiin, esimerkiksi Jyväskylä Cupin ja Hippoturnauksen järjestelyihin. JyPK B1 aloitti keväällä kummijoukkueyhteistyön JyPK 00 Vaajakoski joukkueen kanssa, B1-joukkueen pelaajat osallistuivat kauden aikana mm. kummijoukkueen turnausjärjestelyihin sekä toimivat ajoittain apuvalmentajina kummijoukkueen harjoituksissa. JyPK B1 -joukkueen pelaajista Marika Ritvanen pelasi kauden aikana säännöllisesti Suomen U16-maajoukkueessa onnistuen myös maalinteossa. Joukkue aloitti suurelta osin uudistuneena valmistautumisen kauteen 2012 marraskuussa Merkittävä osa joukkueessa kaudella 2011 pelanneista tuli yli-ikäisiksi tai siirtyi naisten edustusjoukkueeseen. JyPK B1-joukkueen vastuuvalmentajana jatkaa Vesa Stenroos apunaan Hanna-Mari Toivonen ja Pauli Hippeläinen. B-tytöt 2 Vastuuvalmentaja : Esa Marttinen Joukkueenjohtaja: Niilo Räihä Huoltajat : Jyrki Urpilainen, Mika Koitela Rahastonhoitaja: Jarmo Ahonen Joukkue harjoitteli talviaikaan keskimäärin 3 kertaa viikossa joka sisälsi pallollista ja pallotonta harjoittelua. Kerran viikossa oli fysiikkaharjoittelua Kesällä joukkueen harjoittelu nostettiin 4 kertaan viikossa

14 14 Harjoituspaikkoina toimi Hipposhalli ala-/yläkerta, Killerin palloiluhalli, koulujen liikuntasalit sekä Graniitin salit /juoksusuora. Kesällä harjoittelupaikkoina toimivat Vehkalammen ja Palokan tekonurmet sekä Huhtasuon nurmialue. Joukkue pelasi B-tyttöjen Ykköstä. Sijoitus oli kuudes. Joukkue osallistui keväällä Lahdessa järjestettyyn turnaukseen. Pelaajilta kerättiin kk-maksu jonka lisäksi joukkueella oli joitakin sponsoreita jotka kustansivat mm pelaajien peliasut. Teimme talkoita sponsoreille mm. Kahvitarjoilua heidän tiloissa viikonloppuisin. B-tytöt 3 Joukkueessa aloitti 16 tyttöä Anu Rossi, Essi Penttinen, Heidi Laine, Jenna Koskinen, Johanna Pellinen, Julia Norola, Marika Peltola, Noora Halttunen, Pinja Paatelainen, Siiri Jussila Veera Saarela, Aino Mäkelä, Eve Heikkinen, Anni Liimatainen, Krista Valli ja Juuli Kopakkala Valmentaja alkukauden Miika Malinen, loppukauden Isac Hamidi Joukkueenjohtaja Anne Koskinen Rahastonhoitaja Jari Laine Huoltaja vanhempia vuorollaan Harjoituksia oli keskimäärin 2 viikossa Päivä piispalassa. Turnaus Oulussa helmikuun Futsal sarja 2011: 4. Piiri sarjassa: tytöt Jypk -96 joukkueen viimeinen vuosi 2011 on koostunut Junior-cupista, piirisarjan peleistä, Piispalan turnauksesta ja Hippoturnauksesta. Pelaajamme ovat olleet mukana myös piirijoukkueen mukana turnauksissa ja piirijoukkuecupissa ja osallistuneet F.U.N joukkueen tapahtumiin. Kauden huipennus oli opintomatka Italian Bergamoon tutustumaan italialaiseen jalkapalloiluun. Kausi alkoi 20 pelaajan voimin. Kauden aikana kaksi pelaajaa lopetti pelaamisen ja yksi pelaaja saatiin joukkueeseen kesken kauden. Kauden päätteeksi joukkueessa oli 19 pelaajaa. Vastuuvalmentaja Valmentaja Apuvalmentaja Timo Korhonen Tytti Lintula Pekka Lumela

15 15 Rahastonhoitaja Turnausvastaava Joukkueenjohtaja Mauri Patrikainen Meri Lumela Katri Minkkinen Harjoituksia oli pääsääntöisesti kolme kertaa viikossa n. 1,5 tuntia kerrallaan. Harjoitteluun sisältyi myös kehonhallintaa. Harjoituspelejä oli B2, -97 ja B3 joukkueita vastaan. Turnauksia oli kaksi. Itse järjestämämme turnaus Piispalassa tammikuussa ja Hippoturnaus syyskuussa. Keväällä osallistuimme Junior cupiin, jonka voitimme. Piirisarjan pelit tytöt pelasivat B-tytöissä. Tytöt pelasivat hienosti saavuttaen kolmannen sijan. Lisäksi osa tytöistä pelasi Keski-Suomen piirijoukkueessa, F.U.N joukkueessa ja olivat lainassa myös BSM- ja B2 tytöissä. Kuukausimaksua perittiin 50 / pelaaja ja turnaukset laskutettiin erikseen kustannusten mukaisesti turnauksiin osallistuneilta tytöiltä. Syyskuussa teimme tutustumismatkan Italiaan Bergamoon, jossa pelasimme kaksi ottelua paikallista naisjoukkuetta (Atalanta) vastaa. Lisäksi seurasimme kaksi Serie A:n peliä ja yhden serie B:n pelin. 97-tytöt 97-tytöt United Joukkue on perustettu tammikuussa 2008 JyPK Greenin nimellä, jolloin mukaan lähti 18 tyttöä. Loppuvuodesta 2010 seura päätti yhdistää joukkueita, jolloin 2 kpl -96 Albuksen pelaajia siirtyi väliaikaisesti 96/97 nimetyksi joukkueeseen. Uudistuneen joukkueen nimeksi valittiin vuodenvaihteessa 2011 JyPK 97 United, jolloin pelaajia joukkueessa oli 21. Joukkueen muutokset jatkuivat marraskuussa 2011, jolloin 97 ikäkausijoukkueet yhdistettiin. Joukkueenjohtajina toimivat Anja ja Mauno Rein sekä tilinhoitajana Sonja Vellonen. Kioskivastaavina toimivat Arja Järvinen yhdessä Marjo Kakkosen kanssa. Hippo-vastaavana toimi Kari Nissinen. Joukkueen huoltajia tai turnausvastaavaa ei ole erikseen nimetty. Joukkueen nettisivuja on hoitanut Anja Rein ja hän hoiti myös joukkueen varustehankinnat yhdessä Tiina Liimataisen kanssa. Koko 97 ikäluokan vastuuvalmentajana toimi Jarmo Roivainen ja Risto Kontio jatkoi 97 Unitedin valmentamista. Anni Nyyssönen toimi osan vuotta maalivahtivalmentajana koko JyPK -97 ikäluokalle. Joukkue on harjoitellut talvella 2-3 kertaa viikossa ja kesällä 4-5 kertaa viikossa. Harjoittelu on tapahtunut vaihtelevissa olosuhteissa, hiekka-, tekonurmi- ja nurmikentillä sekä talviaikaan paljon myös koulujen liikuntasaleissa.

16 16 Keväällä 2011 ryhdyttiin pelaamaan piirin kilpasarjaa kokoonpanolla 11v11. Talvella osallistuttiin Kuopiossa sisähalliturnaukseen (Girl Power), keväällä Vaasassa hiekkakenttäturnaukseen, kesäkuussa Puma Girl s Cupiin Iisalmessa ja syksyllä Saimaa-turnaukseen Lappeenrannassa. Lisäksi osallistuttiin Jyväskylässä järjestettävään Hippo-turnaukseen. Joukkueen toiminnan rahoitus tapahtui käytännössä kokonaan vanhempien varoilla, mutta pieniä lisätuloja saatiin erilaisista talkootapahtumista. Budjetti oli laadittu 20 pelaajan mukaan ja kuukausimaksu oli 30 /pelaaja/kk. Joukkueessa on ollut kaikki pelaa -periaate, yksilöiden teknisten taitojen parantaminen sekä joukkuepelaamisen kehittäminen. Kaikilla on ollut suunnilleen saman verran peliaikaa ja pelipaikkoja on tietoisesti vaihdeltu, jotta kaikki pelaajat pääsevät kokeilemaan eri rooleja pelikentällä. Turnaustapahtumista on haettu aina koko joukkueen voimalla oppia ja yhteisiä kokemuksia, koska ne ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä yhteishengen luomiselle. 98-tytöt Joukkueen pelaajamäärä vaihteli kaudella pelaajan välillä. Kauteen mahtui muutama lopetus ja mukaan saatiin muutama uusi pelaaja. Yleisilme ja motivaatiotaso pysyi koko kauden ajan korkealla ja kiitettävällä tasolla. Pelaajien yksilöllinen kehitys on ollut hyvää ja eteenpäin menevää. Loppukaudesta harmia aiheutti useammalla tytöllä voimakkaasta kasvusta johtuvat jalkavaivat ja osa joutui siirtymään kevennettyyn harjoitteluun. Valmentajina toimivat Kari Sario, Ali Kangas-Hynnilä ja Kimmo Markkanen. Joukkueenjohtajana Sari Kangas-Hynnilä ja rahastonhoitajana Anna-Maria Korhonen. Harjoitustavoite 3-4 tapahtumaa per viikko saavutettiin hyvin. joukkueen omia harjoituksia oli kaudella 145 kpl ja lisäksi osa tytöistä osallistui seuran lisäharjoitteluun sekä F.U.N- ja piirijoukkueharjoituksiin. Harjoituksiin osallistui keskimäärin 18 pelaajaa. Harjoitustaukoa pidettiin pari viikkoa kesä-heinäkuun vaihteessa ja neljä viikkoa joulukuussa. Osa joukkueesta osallistui F.U.N-ryhmän ja piirijoukkueen leirityksiin. Joukkue osallistui Keski-suomen piirin kahteen piirisarjaan. - C-15 Tytöt, 11v11, pelejä 12 kpl ja sijoitus 2. hopea. - D-12 Pojat, 7v7, paitsioalue, pelejä 22 kpl ja sijoitus 6. Kaudella osallistuttiin kuuteen turnaukseen. - TalviSemi 2011, Seinäjoki , sijoitus 1. kulta. - OGC 2011, Oulu , sarja tytöt-98, sijoitus 2. hopea. - Wasa Cup, Vaasa , sarja tytöt-98, sijoitus 1. kulta. - VIII Masto-Cup, Lahti , sarja tytöt-98, sijoitus 4.

17 17 - Hippoturnaus 2011, Jyväskylä , sarja tytöt -98, sijoitus 6. - SyysSiili, Siilinjärvi , sijoitus 1. kulta. tilanne pysyi hyvänä koko kauden ja kauden lopussa tilinpäätös näyttää plusmerkkistä tulosta noin Joukkueen talous on hyvin hallinnassa. 99-tytöt Pelaajia oli kauden alussa 25, mutta yksi pelaaja lopetti pelaamisen keväällä ja kaksi syksyllä. Syksyllä joukkueeseemme liittyi pelaaja Kokkolasta ja toinen PaRista. Kauden päätteeksi joukkueessa oli 24 pelaajaa. Valmentajina toimi alkukauden Niina Liimatainen, Essi Lintunen, Jussi Wickström sekä Jussi Peltonen. Niina siirtyi työn perässä Riihimäelle loppukesästä ja Jussi Peltonen siirtyi valmentamaan pienempiä syksyllä. Joukkueenjohtajana toimi Satu Paassilta. Anu Pekkanen jatkoi rahastonhoitajana. Joukkue harjoitteli keskimäärin 3-4 kertaa viikossa. Talviharjoittelu tapahtui pääasiallisesti Kuokkalan Graniitissa ja Hipposhallin alakerrassa sekä Killerillä painiharkat kerran viikossa tammi-helmikuun. Maaliskuusta aloiteltiin ulkoharjoittelut kaupungin hiekkakentillä. Toukokuusta alkaen harjoittelimme hiekkakenttien lisäksi Vehkalammen tekonurmella sekä Huhtasuon nurmella. Kauden aikana pelasimme harjoituspelejä JJK -00 poikia sekä JyPKn -00 tyttöjä vastaan, ja kävimme myös harkkapeleissä mm. Kuopiossa. Kävimme myös harjoitusleirillä Piispalassa helmikuussa. Taukoja jaksotettiin keväällä ja syksyllä koulujen lomien aikaan. Kesällä ja jouluna pidettiin taukoa pari viikkoa. Aloitimme yhteistyön loppuvuodesta Kampuksen Dynamon kanssa futsalharjoitusten merkeissä. Joukkueestamme osallistui muutama tyttö Piirin taitokilpailuihin hyvällä menestyksellä. Joukkue osallistui kevät- ja syyskierroksella Keski-Suomen piirin D13-tyttöjen ja E11-poikien kilpasarjoihin. Talvikaudella osallistuimme D-98 tyttöjen futsaliin. Kauden aikana osallistuimme Minisoccer turnaukseen Jyväskylässä. Osallistuimme turnauksiin mm. Oulussa (hopeaa), Iisalmessa, Tampereella (pronssia), Kuopiossa, Kokkolassa sekä omaan Hippo -turnaukseen Jyväskylässä. Järjestimme pienen harjoitusturnauksen äitienpäivän aikaan Killerillä. Kuukausimaksu pelaajilta oli 40,00. Sen lisäksi kartutimme joukkueen rahavaroja talkoilla. Niissä tyttöjen vanhemmat olivat erittäin aktiivisesti mukana. Siitä kiitokset heille! JyPK seuralehden jakamisessa, Kortteliliigan peli-illassa, sekä tietysti omassa Hippo-turnauksessa riitti talkoohommia kaikille halukkaille. Lisäksi pelaajat toimivat Edustusjoukkueen pelissä pallotyttöinä. Kioskitoiminnalla kartutettiin myös kassaa pitkin vuotta erilaisissa tapahtumissa. Pidimme muutaman vanhempainpalaverin, joissa kävimme yhdessä läpi vanhempien pelisäännöt, peleihin, turnauksiin ja talkoisiin osallistumiset ja maksut yms. Pelaajat ja valmentajat pitivät yhteisen pelisääntökeskustelun.

18 18 Aloitimme yhteistyön loppuvuodesta Kampuksen Dynamon kanssa futsalharjoitusten merkeissä. Kauden päättäjäisiä vietettiin Poliisien majalla. 00-tytöt Vuosi 2011 oli joukkueen toiminnan kannalta erityinen, koska tämän vuoden aikana joukkueen toimintaan saatiin aikaisempaa enemmän ammattimaisuutta lisäämällä harjoituksia ja pelejä. Joukkueenjohtajana aloitti Tuomo Korhonen, ja valmentajana jatkoi Juha Holmberg. Uutena apuvalmentajana aloitti Ari Rantala ja myös uutena taloudenhoitajana Hanna Luoma. Vanhemmista saatiin apua talkoissa ja peliiltojen tuomareina. Harjoituksesta vastasivat omalla panoksellaan, noin kerran viikossa JJK:n edustusjoukkueen pelaajat Juha Pasojan johdolla. Valmennuksesta ja sen suunnittelusta kantoi kuitenkin päävastuun Juha Holmberg. Joukkue piti keväällä yhden päivän mittaisen harjoitusleiriin Piispalassa. Joukkue pelasi kesän aikana kahdella joukkueella 00 tyttöjen 7v7 sarjaa, sekä yhdellä joukkueella 01 poikien 7v7 sarjaa. Sarjapeleissä ei tappioita kärsitty. Huhtikuussa osallistuttiin Mikkelissä OP turnaukseen, kesäkuussa Tuimus turnaukseen Jyskässä, heinäkuussa Kauhajoki Cupiin Kauhajoella (kahdella joukkueella sijat 1 ja 2), elokuussa Ilves turnaukseen Tampereella (yhdellä tasojoukkueella) ja syyskuussa Hippo turnaukseen. Lisäksi järjestimme marraskuussa oman turnauksen Piispalassa, joka keräsikin ison joukon todella kovia joukkueita ympäri Suomen. Joukkue keräsi kuukausirahaa 25 euroa kuukaudessa läpi vuoden. Rahatilanne oli hyvä kauden loppuun saakka. Taloutta hoidettiin myös talkoorahoituksella lähinnä seuran järjestämien turnausten (Hippo, JKL Cup) talkoissa kerätyillä varoilla, sekä Hippo turnausten arpajaisilla. Pieniä sponsoreita oli muutamia, lähinnä tyttöjen vanhempien suhteillaan hankkimia. Joukkueen toimintaa tullaan jatkossa terästämään vahventamalla valmennusta uudella henkilöllä, sekä uudella joukkueenjohtajalla. Tavoitteena on myös vuoden 2012 aikana perustaa taso- ja harraste joukkueet 2000 syntyneiden tyttöjen ikäluokkaan. 00-tytöt Vaajakoski Siirryttiin vuoden 2011 alusta JyPK:n osaksi. Joukkueessa pelasi yhteensä 18 tyttöä, joista muutama 01 ja 02-syntyneitä. Joukkueen vastuuvalmentajana toimi Timo Kauppinen. Toisena valmentajana toiminnassamme oli Timo Lintulahti ja apuvalmentajana mm

19 19 maalivahtivalmennuksesssa Pekka Räsänen. Pekka vastasi myös joukkueen nettisivuista. Kauden lopussa syksyllä saimme avuksi valmennukseen vielä Sanni Seppälän. Joukkueenjohtajana toimi Kirsi Hult ja tilinhoitajana Arto kupari. Varustevastaava oli Tuuli Räsänen Joukkueella oli yhteensä 165 harkka- tai ottelutapahtumaa. Kesällä harjoittelimme pääasiassa Jyskän tekonurmella ja Vaajalinnan hiekkakentällä. Talvikaudella harjoituksia oli Vaajakummun koulun salissa, Hippoksen alahallissa ja Killerillä. Keväällä pidimme yhden yhteisen leiripäivän Piispalassa JyPK:n toisen 00-joukkueen kanssa. Pelasimme kahdella joukkueella (Tiikerit ja Pantterit) E(00)-tyttöjen Keski- Suomen piirisarjaa ja olimme yhdellä joukkueella mukana 01-poikien piirisarjassa. Talvella pelasimme myös piirin E-tyttöjen futsal-sarjaa. Osallistuimme helmikuussa Lahdessa Doranova-turnaukseen, toukokuussa OPturnaukseen Mikkelissä ja Muurame Cupiin. Heinäkuun helteessä järjestimme jo toista kertaa oman Tuimus-turnauksen Jyskässä. Elokuussa oli vuorossa Masto Cup Lahdessa, josta tuliaisina hopea ja pronssi. Syyskuussa tietenkin seuran oma Hippo-turnaus, jossa sijoituimme kuudenneksi ja kymmenenneksi kahdenkymmenenkuuden joukkueen joukossa. Toimintamaksu tytöiltä oli 200 / vuosi. Lisää maksettavaa perheille tuli turnausreissuista ja varusteista. Saimme muutaman sponsorin joukkueelle ja hankimme rahaa mm. Hippo-turnauksen talkoilla. Myös oma Tuimus-turnaus ja Lounaispuiston vappujuhlan buffet tuotti joukkueelle rahaa. Pidimme kauden aikana muutaman vanhempien palaverin ja kesällä joukkueen uinti- ja makkaranpaistoillan. Joukkueen omissa päättäjäisissä pelasimme äidit vastaan tytöt pelin ja palkitsimme kaikki tytöt kunniakirjoin Hutungissa. 01-tytöt Joukkue Pelaajia oli kauden alussa 17, kesällä joukkueeseen liittyi mukaan yksi tyttö. Syksyllä pelaamisen lopetti yksi tyttö. Kauden päätteeksi joukkueessa oli 17 pelaajaa. Valmentajina jatkoivat Minna Lahelma ja Pasi Laaksonen. Apuvalmentajina toimivat Jyrki Sihvonen ja Tuomo Pulkkinen. Joukkueenjohtajana aloitti helmikuussa Sanna Keinonen. Heta Forstén jatkoi rahastonhoitajana ja Hippotalkoovastaavana. Toisena Hippovastaavana jatkoi Jussi Hukari, joka toimi myös joukkueemme varustevastaavana. Nettivastaavana toimi Sole Salmijärvi. Harjoittelu Joukkue harjoitteli 2-3 kertaa viikossa. Talviharjoittelu tapahtui pääasiallisesti Keltinmäen koululla, Kuokkalan Graniitissa ja kerran viikossa Killerillä. Toukokuusta alkaen harjoittelimme kaupungin hiekkakentillä ja Vehkalammen tekonurmella. Yhteisharjoituksia oli Säynätsalon tekonurmella JyPK joukkueiden kanssa. Kauden aikana pelasimme harjoituspelejä PU -62, JyPK -

20 20 01/02, JJK02 poikia ja PaRi 02 poikia vastaan. Lokakuun lopussa pidimme kaksi viikkoa taukoa. Joukkueestamme osallistui 5 pelaajaa Piirin taitokilpailuihin. Siellä yksi tytöistä suoritti kultaisen merkin -02 sarjassa, yksi tytöistä hopeisen ja yksi suoritti pronssimerkin. Sarjat ja turnaukset Joukkue osallistui kevät- ja syyskierroksella Keski-Suomen piirin 01 tyttöjen piirisarjaan ja -02 poikien piirisarjaan. Talvikaudella osallistuimme 01 tyttöjen futsaliin. Kauden aikana osallistuimme Puma Cupiin Iisalmessa, Muurame Cupiin, Messu Cupiin Kauhajoella ja Hippoturnaukseen Jyväskylässä. Muurame Cupissa joukkueellemme tuli lohkovoitto, toiseksi sijoituimme Messu Cupissa ja Petäjävedellä, Puma Cupissa olimme neljänsiä ja Hippoturnauksessa sijoituksemme oli 11. Varainhankinta ja talkoot Joukkueen toimintaa rahoitimme keräämällä toimintamaksua sitä mukaa kun tarvetta ilmeni. Kartutimme joukkueen tiliä myös pitämällä kioskia peli-illoissa. Talkootöitä teimme jakamalla seuran kevätlehteä ja Jyväskylän Hippoturnauksessa. Päättäjäiset Kauden päättäjäiset pidettiin Vehkalammella tytöt vastaan äidit pelin merkeissä, jonka jälkeen joukkueelle oli järjestetty ruoka ja sauna Cygnaeuslukion tiloissa. Päättäjäisissä valmentajat palkitsivat kaikki tytöt vuoden kehittyneimpinä pelaajina mitalein hienosti sujuneesta kaudesta. Valmentajat saivat tilaisuudessa myös muistolahjat. Seuran päättäjäiset pidettiin Aalto Salilla. Kaikki joukkueemme tytöt saivat siellä mitalit. Pidimme kaksi vanhempainpalaveria, keväällä ja syksyllä. Kevättalvella pidimme perheiden yhteisen lumiriehan Halssilan Hiihtomaassa. 02-tytöt Jyväskylän Pallokerhon vuonna 2002 syntyneiden ikäkausijoukkue perustettiin lokakuussa Vuosi 2011 oli siis joukkueen ensimmäinen toimintavuosi. Pelaajista 7 siirtyi 01/02 ikäkausijoukkueesta ja 8 pelaajaa tuli kauden alkuun mukaan pääosin JyPKin korttelijalkapallotoiminnan kautta. Kevään mittaan joukkue täydentyi vielä 7 pelaajalla, joten joukkueen kokonaisvahvuus oli 22 innokasta tyttöjalkapalloilijaa. Joukkueen vastuuvalmentajina toimivat Antti Määttänen ja Jenni Seppänen. Joukkueenjohtajana Antti Eskelinen ja rahastonhoitajana toimii Anja Hokkanen. Joukkueen varuste- ja nettisivuvastaavana sekä apuvalmentajana toimi Marko Liminka. Talvikaudella joukkue harjoitteli keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Toukokuun alusta pyrittiin tarjoamaan kolme jalkapallotapahtumaa viikossa. Kaiken kaikkiaan

JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO r.y. Toimintakertomus 1.1.-31.10.2012

JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO r.y. Toimintakertomus 1.1.-31.10.2012 JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO r.y. Toimintakertomus 1.1.-31.10.2012 2 YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Jyväskylän Pallokerhon 60. toimintavuosi ja samalla juhlavuosi, joka näkyi useissa seuran tapahtumissa. Pääjuhlaa vietettiin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO ry. Toimintakertomus vuodelta 2010

JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO ry. Toimintakertomus vuodelta 2010 JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO ry. Toimintakertomus vuodelta 2010 2 YLEISTÄ Vuosi 2010 oli Jyväskylän Pallokerhon 58. toimintavuosi. Toiminta on laajentunut edellisvuodesta. Piirinsarjoja ja liiton sarjoja pelaavien

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO ry. Toimintakertomus vuodelta 2009

JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO ry. Toimintakertomus vuodelta 2009 JYVÄSKYLÄN PALLOKERHO ry. Toimintakertomus vuodelta 2009 2 2009: Seuraan palkattiin päätoiminen nuorisopäällikkö YLEISTÄ Vuosi 2009 oli Jyväskylän Pallokerhon 57. toimintavuosi. Toiminta on laajentunut

Lisätiedot

Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus

Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus Tytöt C15 (-98) Pituuspotku Kuljetus-Keskitys Nimi Seura aika väh. Syöttö Pujottelu Pusku o/m v/m aika väh. aika merkki 1 Markkanen Iina JyPK 29,5-20 9,5 38,3 26,7-8 37 30-13,4 35,8-9 26,8 79,9 Hopea 2

Lisätiedot

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97)

Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97) Tytöt C15 (-97) Nimi Seura Kuljetus-Keskitys Pusku Syöttö Pujot- Kuljetus-Laukaus Pituuspotku Loppu- SPL aika väh. telu aika väh. o/m v/m aika MERKKI 1. Putkonen Melina JyPK 35,9-9 26,9-4 40,7 28,7 29,4-13

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

Futis Ässä Jyväskylän Pallokerhon tiedote Kevät 2015

Futis Ässä Jyväskylän Pallokerhon tiedote Kevät 2015 Jyväskylän Pallokerho 1952-2015 JyPKstä yritetään yhdessä muokata parempi yhteisö ja näkyvämpi osa Keski- Suomalaista jalkapallokulttuuria. Pelaajilla on hyvä olla joukkueissa sekä mahdollisuus keskittyä

Lisätiedot

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015 www.pallokissat.fi Mennyt kausi tiivistettynä 1. Kuluva kausi turnaukset: - junnupelemuut, talvi- ja kevätronaltiinat, 2xpiirisarja, tenavaliiga,

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuosi 2014 on seuran kahdestoista varsinainen toimintavuosi. Vuosille 2013 2015 tehtiin päätös palkata AC Kirkkonummi- ACK ry:lle oppisopimuksella kokopäiväisesti toimiva

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa Joukkueenjohtaja Vanhempien ehdottama ja seuran hyväksymä Järjestää kauden aikana vähintään kaksi vanhempainiltaa: 1. Kauden alussa laaditaan budjetti yhdessä rahastonhoitajan kanssa, hyväksytetään se

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

KOIVUKYLÄN PALLOSEURA ry 1(5) Teppo Pietarinen avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana.

KOIVUKYLÄN PALLOSEURA ry 1(5) Teppo Pietarinen avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana. KOIVUKYLÄN PALLOSEURA ry 1(5) KOIPS B-juniorit (POJAT) VANHEMPAINKOKOUS Aika: Ma 01.12.2014 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Koivukylän palvelukeskus Teppo Pietarinen Alex Marinkov Ilkka Kaakinen Markku Sieppala

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO LOKAKUU Vanhempainilta 1. Toimintasuunnitelma joukkueelle Budjetti Taitokisailmoittautumiset Hallitalkoot SYYSKUU Talviliigan maksujen eräpäivä Vuoden palkittavat Seuran taitokisat

Lisätiedot

joukkueenjohtajatapaaminen 1.12.2014

joukkueenjohtajatapaaminen 1.12.2014 joukkueenjohtajatapaaminen 1.12.2014 toimintakaudet Kausi 2015 1.11.2014-31.10.2015 Talvikausi 2015 1.11.2014-31.3.2014 Kesäkausi 2015 1.4.2015-31.10.2015 Seuran organisaatio Jaostoiminta lopetettiin hallituksen

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen kesäkauteen / Valmentajat Talvikausi 2013-2014/ Valmentajat Kesäkausi 2014 Toimihenkilöt talvikausi 2013-2014 / Merja Maksut 2013-2014 / Merja Muita Asioita

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen kesäkauteen / Valmentajat Maksut & Varainkeruu 2012 / Merja Maksut & Varainkeruu 2013 / Merja Tavoite, Haaste ja Harraste joukkueet / Anton Toimintamalli

Lisätiedot

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella.

Hyvinkää Ringettessä oli jäseniä 266, joista pelaajia 202. Seuramme oli Suomen suurin ringetteseura kuluneella kaudella. Hyvinkää Ringette ry Toimintakertomus kaudelta 2013-2014 1. SEURAN TARKOITUS Tarkoituksena on kehittää ja järjestää ringettetoimintaa tytöille Etelä-Suomen alueella sekä naisille valtakunnallisella tasolla.

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 P09 vanhempainilta Asialista Seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Toimihenkilöt Viestinnän käytännöt FC REIPAS Iloa, Innostumista,

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2016 31.12.2016 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

IF Sibbo-Vargarna r.f.

IF Sibbo-Vargarna r.f. IF Sibbo-Vargarna r.f. Valmennuksen tavoitteet eri ikäluokissa IKÄ TAVOITE SISÄLTÖ ± 7 4 v 4 5 v 5 PALLON HALLITSEMINEN: minä ja pallo pallokosketus pallon hallinta potkut PIENPELIT, TAITOPELIT: suunta

Lisätiedot

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013

Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 Itä-Suomen VUOSIKERTOMUS 2013 SISÄLLYSLUETTELO VUOSI 2013 PÄHKINÄNKUORESSA 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Seuratoiminta 3 2. 3 PAINOPISTEET AIKUISTEN LIIKUNNAN TOIMIALALLA 4 1. 4 2. Seuratoiminta

Lisätiedot

Nokian Urheilijat ry Ringettejaosto

Nokian Urheilijat ry Ringettejaosto Nokian Urheilijat ry Ringettejaosto Toimintasuunnitelma 2015 Ringettejaosto Jaosto Uusi ringettejaosto nimetään helmi-maaliskuussa jaostonvuosikokouksessa. Vanha jaosto jatkaa toimintaansa kauden loppuun.

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

Joukkueen Kausikalenteri Vuosikello. Juniori-SaPKo ry

Joukkueen Kausikalenteri Vuosikello. Juniori-SaPKo ry Joukkueen Kausikalenteri Vuosikello Juniori-SaPKo ry Erilaisia kalenterimalleja Kello (vuosi) Aikajana Kalenteripohja Taulukko Muistio Mitä tapahtuu ja milloin? Määräajat Kannattaa laatia/merkitä ennakkoon

Lisätiedot

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 POJAT. D12 pojat

Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 POJAT. D12 pojat Sarjajärjestelmät ja pelitavat 2013 - yhteinen tarkoittaa yhteissarjaa Uudenmaan piirin joukkueiden kanssa - piireittäin tarkoittaa että kummallakin piirillä omat sisäiset sarjansa POJAT KEVÄT KILPASARJAKARSINTA

Lisätiedot

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007

KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Kulunut toimintakausi oli Kaarinan Nappuloiden 39. Seuran jalkapallotoimintaan osallistui kuluneella kaudella lähes 450 poikaa ja tyttöä. Jäsenet ovat iältään 3 11 -vuotiaita. Kaarinan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

FC Reipas P08 vanhempainilta

FC Reipas P08 vanhempainilta FC Reipas P08 vanhempainilta Aiheet Joukkueen säännöt Toimintasuunnitelma Joukkueen varainkäyttöarvio ja varojen käytön pelisäännöt Toimintamaksut yms. Joukkueen varainhankinta Toimihenkilöiden valinta

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen talvikauteen / Valmentajat Kesäkausi 2013 / Valmentajat Toimihenkilöt kesäkausi 2013 / Merja Kesäkauden kotipeli kenttien teko / Merja Kesän jalkapallo

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.3.2015 11:04 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2014-2015 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

KONTU OPAS Ohjeita jalkapalloilua aloittavien perheille

KONTU OPAS Ohjeita jalkapalloilua aloittavien perheille KONTU OPAS Ohjeita jalkapalloilua aloittavien perheille FC Kontu - kaikille avoin FC Kontussa joukkuetoiminta alkaa 6-ikävuodesta niin tytöillä kuin pojillakin. Jalkapallon voi aloittaa myöhemminkin. Suositeltavaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016

TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016 Vuosikokouksessa 16.12.2015 1993-2015 2015 - SISÄLLYSLUETTELO 2 Organisaatiokaavio 2015-2016... 3 Painopistealueet 2015-2016... 3 Strategia 2015-2016 (pohjautuu

Lisätiedot

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto

Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Aika 1.8.2010 klo 19:00 Paikka Virin toimisto Paikalla Terho Happonen pj Eila Asikainen Virpi Kauhanen (poissa) Riitta Eskelinen Antero Asikainen Pia Salolahti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA)

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (NETTIVERSIO ILMAN TALOUSLUKUJA) Oulunsalo Pesäpallojaosto 14.11.2012 Sisältö YLEISTÄ...3 Jaosto... 4 Vastuuhenkilöt... 4 Jäsenistö... 4 TOIMINTA...5 Junioritoiminta... 5 Tuomaritoiminta...

Lisätiedot

PEPO Lappeenranta ry on kasvava jalkapalloseura

PEPO Lappeenranta ry on kasvava jalkapalloseura PEPO Lappeenranta ry on kasvava jalkapalloseura Seura kuuluu Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiriin ja oli vuonna 2013 lisenssipelaajamäärällä (440) piirin alueen eli Kymenlaakson, Länsi-, Etelä- ja

Lisätiedot

Tähtiainesta! Tähtiainesta! Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa

Tähtiainesta! Tähtiainesta! Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa Tähtiainesta! Wikipedia: Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa 1500 Jyväskylä (1500 Jyvaskyla) is a small Main belt asteroid. It was discovered by Y. Väisälä on October 16, 1938, and is named after

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.4.2015

Vanhempainilta 20.4.2015 Vanhempainilta 20.4.2015 Perustettu 2006 FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin nuoremmat ikäluokat isoja Yhteensä noin 500 pelaaja Visio 2017: Iloista

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

Jalkapallon Kaslink liiga

Jalkapallon Kaslink liiga 2015 Jalkapallon Kaslink liiga jukka.latva@saunalahti.fi Kouvolan jalkapallo 4.2.2015 Kortteliliigan (Kaslink liiga) ajatuksena on järjestää jalkapallon harrastusmahdollisuus lähikentille eri puolille

Lisätiedot

Teki maaleja niin tyttöjen kuin poikienkin peleissä. Rakenteli myös muille hyvin paikkoja.

Teki maaleja niin tyttöjen kuin poikienkin peleissä. Rakenteli myös muille hyvin paikkoja. JyPK 2015 palkitut Joukkueiden palkinnot: 02-tytöt Milka Määttänen, Silja Tarkka, Minna Tolkki, Sara Ahlfors, Nea Saarelainen Nea Saarelainen Teki maaleja niin tyttöjen kuin poikienkin peleissä. Rakenteli

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Tuusulan Palloseuran T08-09 vanhempainilta 1.10.2015

Tuusulan Palloseuran T08-09 vanhempainilta 1.10.2015 Tuusulan Palloseuran T08-09 vanhempainilta 1.10.2015 Tuusulan Palloseuran organisaatio Jäsenet Vuosikokoukset Luottamushenkilöt Johtokunta PJ + 6-8 jäsentä Toimisto Toiminnanjohtaja Hilu Pelander 1.11.15

Lisätiedot

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi 1(5) Kausi: Joukkue: 1. Joukkueen toimihenkilöt Joukkueenjohtaja: Varajoukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja: Valmentaja: Vastuuhuoltaja: Huoltaja: Rahastonhoitaja Suku- ja etunimi Valmentajakoulutus

Lisätiedot

Vantaan Jalkapalloseura

Vantaan Jalkapalloseura Vantaan Jalkapalloseura 2008-syntyneiden joukkueiden perustaminen Vantaan Jalkapalloseura ry - Vantaalainen Jalkapalloseura - N. 1500 lisenssipelaajaa - Suomen yksi suurimmista jalkapalloseuroista - Oma

Lisätiedot

Tänään agendalla. Valmennusasiaa Raha-asiaa Turnaustietoa Käytännön ohjeita ja muistutuksia

Tänään agendalla. Valmennusasiaa Raha-asiaa Turnaustietoa Käytännön ohjeita ja muistutuksia Tänään agendalla Valmennusasiaa Raha-asiaa Turnaustietoa Käytännön ohjeita ja muistutuksia Paikalla 9.1.2012 Ali Kangas-Hynnilä - Vastuuvalmentaja (Eeli) Heli Hänninen Joukkueenjohtaja (Riki) Kati Pesola

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

nro nimi lasten ikä lähtöpaikka

nro nimi lasten ikä lähtöpaikka 21.01.2010 klo 15.30 yhteyshenkilö Makkonen Yrjö puh.0400570255 BUSSI NRO1 nro nimi lasten ikä lähtöpaikka 49kpl LAPINLAHTI S-MARKET klo 8:50 bussivastaava 2 Kolehmainen Mika Peltosalmi 044-3020514 18

Lisätiedot

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ

JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ JOTAIN UUTTA, JOTAIN VANHAA JA JOTAIN PERINTEISTÄ Lentopalloa Torniossa, esiintyjinä aikuisjoukkueet, pääosissa junioripalloilijat, tuottajana Tornion Lentis-88, siinä on sitä perinteistä. 23. toimintakausi

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015 1.Valmentajat : Ari Isomäki isomaki.ari@gmail.com Tiistaisin ja joskus sunnuntaisin Magnus Sundman Magnus.Sundman@hotmail.fi(vastuuvalmentaja) Tiistai ja joskus sunnuntaisin(huhtikuuhun asti) Aki Räsänen

Lisätiedot

Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ. Pasi Valtonen

Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ. Pasi Valtonen Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ Pasi Valtonen Asialista Tulevat Toimenpiteet / Alustava Toimihenkilöt 2016, Alustava Talous Toimintasuunnitelma Turnausmatka ja oman järjestäminen 2016 Toimihenkilövalinnat

Lisätiedot

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 HYUNDAI TURNAUS 2014 1 HYUNDAI TURNAUS 2014 Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 2 HYUNDAI TURNAUS 2014 TURNAUSJÄRJESTÄJIEN TERVEISET Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtissa

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero

LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. OrPo - Somero LENTOPALLON SM-LIIGA NAISET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - -, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 13.3. klo 17:00, Orivesi 2. ottelu: 17.3. klo 18:30, 3. ottelu, tarvittaessa: 20.3. klo 17:00, Orivesi

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6.pidettävälle

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51.

MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 9:11.3 2 9:51.1 3 9:24.8 4 12:26.6 5 10:28.4 6 11:18.0 7 8:05.3 8 10:51. MINIMAAKUNTAVIESTI 18.3.2008 KERIMÄKI 1 1 MIKKELI I 1:38:17.7 1 Teemu Pöntinen 9:11.3 2 Rosa Liukkonen 9:51.1 3 Sami Roos 9:24.8 4 Sanni Marttinen 12:26.6 5 Arttu Harjuntausta 10:28.4 6 Saana Lahdelma

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 Unitedin (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen United -piirijoukkue kutsutaan

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU. koripallojaosto

KAUSIJULKAISU. koripallojaosto KAUSIJULKAISU koripallojaosto Yhteystiedot: http://kaaronroima.sporttisaitti.com 2 Valmentajalta KEHITYKSEN AIKAA Kaaron Roiman kausi 2006 2007 pyörii jo täyttä häkää. Seurallamme on juniorijoukkueet neljässä

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.

Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu. 1 Sarjatiedote 2012 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Toimintamalli syksystä 2012 eteenpäin / Merja Toimihenkilö valinnat talvikausi 2012-2013 / Merja Maksut & Varainkeruu 2013 / Merja Talvisarjat / Merja Muut asiat / Kaikki Tarvittavat

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013. Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU

Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013. Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) Naiset 50 m VU Seinäjoen Uimarit -58 päivitetty 27.5.2013 Naiset mukana 20 parasta uinti aikaa ajalta 27.05.2013-01.01.2003 Lajit Sija Aika Nimi SV Seura pvm Paikka Naiset 25 m VU ( uimakoulut ) 1 20,43 Johanna Tukeva

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v.

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v. Suomen Taekwondoliitto Liikesarjojen SM-liiga 6/6 osakilpailu, Turku 19.11.2011 SM-liigan, harrastajasarjojen ja ilvessarjojen tulokset Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) 1. Nea Säynäjoki Tampere Kumgang

Lisätiedot

Organisaatio 2014 16.1.2014 2. Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto.

Organisaatio 2014 16.1.2014 2. Toimisto Arkisto. Supporterit Nimityskomitea. GBK johtokunta. Edustusjalkapallo jaosto. PR-jaosto. 16.1.2014 1 Organisaatio 2014 GBK johtokunta Toimisto Arkisto Supporterit Nimityskomitea Edustusjalkapallo jaosto Juniorijaosto Talousjaosto Kokkola Cup jaosto PR-jaosto Miehet GBK I, II, Tigers, III,

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015 20142015 Futsalin Kymiliiga Kouvolan jalkapallo 2014-2015 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin. Pelin

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot