Kainuun Yrittäjät ry:n tiedotuslehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kainuun Yrittäjät ry:n tiedotuslehti 19.2.2015"

Transkriptio

1 Kainuun Yrittäjät ry:n tiedotuslehti Kainuun Yrittäjät ry:n tiedotuslehti tässä lehdessä Yrittäjäpäivät Vuokatissa... 3 Barometri... 6 Vaalit Yrittäjien tavoiteohjelma

2 2 Yrittäjät Kainuu Torstai KH FIN -yhtiöt Puh Kestävän tulevaisuuden tekijä TOIMINTAJÄRJESTELMÄ ISO 9001 ISO OHSAS Ympäristötekniikan DI, Kajaanin kaupunginvaltuutettu, partiolainen Tule mukaan kampanjaan: tai tue: siljakeranen.fi/lahjoita #silja2015 Ilmoituksen maksaja: Silja Keräsen tukiryhmä MARISANNA.FI Maksaja: Tahto Pohjoisesta ry Sertifikaatti Auditointi Koulutus www-pohjainen laatujärjestelmä ÄÄNESTÄ MARISANNA JARVA EDUSKUNTAAN VAIKUTTAMAAN POHJOISEN PIENYRITTÄJÄN PUOLESTA Työllistämistä helpotettava sivukuluja ja normeja karsien Alv maksuperusteiseksi ja rajat ylemmäksi Perusturva myös yrittäjille perheineen Sukupolvenvaihdoksia tuettava perintöverotusta muuttaen JUTELLAAN LISÄÄ! klo 18, Yrittäjän Iltakoulu, Kajaanin kaupunginteatteri Tulossa myös pienyrittäjän pajaillat Kajaanissa ja Suomussalmella. Seuraa ilmoittelua nettisivuillani Kauniita koteja Värisisustajat i Oy Värisilmä Kajaani Kauniita koteja 40 vuotta. Yrittäjä osta kainuulaisesta yrityksestä. Yrittäjäpalvelu TUOTTEET Maalit kotiin, metalli-, puu- ja betoniteollisuuteen Johtavan tapettitehtaan tapetit Johtavan laattatehtaan laatat Johtavan tehtaan parketit, laminaatit, vinyylilattiat kylpyhuonekalusteet ja hanat PALVELUT: Tunnetila sisustussuunnittelu Maalitohtori Uudet Lumo- ja Sävyjävärisävyt Antimikrobiset maalit Laattastudio Tapettistudio Värisisustajat Oy Kasarminkatu 12, Kajaani, puh Palvelemme ma-pe , la varisisustajat@kajaani.net Kajaanin Yrittäjien sääntömääräinen kevätkokous Perjantaina klo Ravintola Siriuksessa Kokouksessa käsitellään pykälän 10 sääntömääräiset asiat. Kokouksessa kahvitarjoilu. Kokouksen jälkeen perinteinen Pitkä Lounas. Lounaskeskustelua virittelevät Kajaanin Yrittäjien yhteistyökumppanit aiheesta Kajaanilaisen Yrittäjyyden menestystekijät. Lounaan hinta 36. Ilmoittautumiset kokoukseen ja/tai lounaalle sihteerille kajaani@pentik.com mennessä. Tervetuloa! Kajaanin Yrittäjät hallitus Kauppakatu 26 A, Kajaani puh faksi (08) Kainuun Yrittäjät ry Päätoimittaja Pekka Ojalehto pekka.ojalehto@yrittajat.fi Puh Kauppakatu 26 A, Kajaani Ilmoitusmyynti: Kainuun Sanomat Mediamyynti PL 150, Kajaani Puh Toimittaja: Pekka Moliis Taitto: Kainuun Sanomat Sirpa Tupiini Lehden painosmäärä: kpl Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy Onko yrityksellesi tulossa laite- tai kalustohankintoja? Osamaksu- tai leasingrahoitus Säästöpankki Optiasta. Virva Okkonen Rahoituspäällikkö Raili Heikkinen Rahoitusneuvoja Matti Mentilä Konttorinjohtaja Tervetuloa asiakkaaksemme! Palvelemme ma-to ja pe Lönnrotinkatu 14, Kajaani puh Puhelun hinta: lankapuh. 0, ,0691 /min, matkapuh. 0, ,1669 /min

3 YrittäjätKainuu Torstai Valtakunnalliset yrittäjäpäivät kotikulmillasi tule mukaan! Kainuu on tänä vuonna yrittäjäjärjestön vuoden päätapahtumapaikka: Valtakunnalliset yrittäjäpäivät järjestetään Vuokatissa Timo Leppänen puheenjohtaja Kainuun Yrittäjät Teksti: Eeva ketvel Kuva: Akifoto Aina lokakuussa järjestettävä yrittäjätapahtuma kerää vuosittain yhteen parisentuhatta yrittäjää kaikkialta Suomesta tapaamaan toisiaan, saamaan tietoa, tekemään päätöksiä ja juhlistamaan yrittäjyyttä. Kainuun Yrittäjien puheenjohtaja Timo Leppänen on käynyt Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä joka vuosi 1990-luvun alusta saakka. Se on yrittäjien suuri joukkotapaaminen. Pääsee näkemään vanhoja kollegoita ja saa uusia yrittäjätuttavia. Aina niistä jotain uutta ideaa tarttuu mukaan, yrittäjäpäiväkonkari kertoo. Hienointa on päästä vähän irtiarjesta ja huomata, ettei ole iloineen ja murheineen yksin. Kaksipäiväisen tapahtuman ohjelmassa on seminaareja, joista yrittäjä voi poimia itselleen hyödyllisimmät. Miksi ihmeessä sitä ei kouluttaisi itseään? Parasta on, kun yrittäjät itse kertovat yrittäjyydestä. Mielenkiinnolla odotan, mitä esimerkiksi Hjallis Harkimolla on sanottavaa, tilitoimistoyrittäjä sanoo. Edellisen kerran Valtakunnalliset yrittäjäpäivät järjestettiin Kainuussa vuonna Kainuulaiset eivät pääse näin lähelle Valtakunnallisille yrittäjäpäiville taas seuraavaan 20 vuoteen, eli tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi, Leppänen vinkkaa. Kuva: akifoto Timo Leppänen soittaa fanfaarin Vuokatin Yrittäjäpäivien merkiksi Tampereen Yrittäjäpäivien vahdinvaihdossa. Soita hyvän sään aikaan Miariikka Tervonen p ja vältyt myrskyiltä vuokrausasioissa Kansainvälinen Vuoden Avolava-auto ASIANAJOTOIMISTO JUHANI SEPPÄNEN Yksityishenkilöiden ja yritysten lakiasiat Julkinen kaupanvahvistaja, siviilivihkijä Suomen Asianajajaliiton kouluttama sovittelija Kainuun Yrittäjien ja Suomen Omakotiliiton neuvontalakimies Kauppakatu 10, Suomussalmi Puh. (08) , GSM , fax (08) asianajotoimisto@juhaniseppanen.fi, Palkittu Ford Ranger kesyttää haasteet. UUSI FORD RANGER Täydet 5 tähteä Euro NCAP -turvallisuustestissä. Uusi Ranger on kaikkien aikojen ensimmäinen avolava-auto, joka on saanut viiden tähden Euro NCAP -turvallisuusluokituksen. Rangerin kantavuus on yli kg, vetopaino kg ja kahluusyvyyskin jopa 800 mm. Ford Ranger kesyttää haasteet. Tervetuloa tutustumaan! ford.fi/hyotyajoneuvot Nyt 5 v / km takuulla.* Ford Hyötyajoneuvoihin Ford Credit -korkotarjous 1,5 %.** Ford Ranger -mallisto alkaen ,69 (autoveroton suositushinta arvioitu autovero CO2-päästöllä 206 g/km 5.043,69 + toimituskulut 600 ). Ford Ranger Super Cab ja Double Cab CO 2 -päästöt g/km ja EU-yhdistetty kulutus 7,8 10,2 l/100 km. Kuvan auto erikoisvarustein. *Takuutarjous koskee uusia Ranger-tilaussopimuksia ajalla **Rahoitustarjous koskee uusia tilaussopimuksia ajalla Ford Credit -esimerkkilaskelma / Ford Ranger Super Cab 2.2 TDCi 150 hv M6 4x4 XL. Auton hinta toimituskuluineen yhteensä ,69. Käsiraha 7.000, luoton perustamiskulu 188, rahoitetaan ,69. Laina-aika 49 kk, viimeinen suurempi erä 8.150,00, korko 1,5 %, käsittelymaksu 16 /kk, kk-erä 399,00, luottokustannus 1.578,31, luottohinta ,00, tod. vuosikorko 2,27 %. Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, VANTAA. SOKAJÄRVENTIE 2, KAJAANI MA-PE 8-17, LA Huollon ajanvaraus: ma-pe Kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh + 7 snt/min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh + 17 snt/min Automyynti: MA-PE 8-17, LA SEPPO KAUHANEN , HARRI SIRVIÖ , TOMI KOSTET , ASKO ROIVAINEN , ARI ROIVAINEN

4 4 Yrittäjät Kainuu Torstai Kala tuo leivän pöytään Timo Matero uskoo kainuulaisille kalan maistuvan myös tulevaisuudessa. Paikallisille tuotteille on kysyntää. Teksti ja kuva: pekka moliis Kainuun Kalatuote Oy:n omistajayrittäjä Timo Matero uskoo oman alueen puhtaiden vesien viljaan. Kainuun ja lähiseutujen kalat kelpaavat jalostettuna, niin herrojen, kuin narrien pöytään. Minä uskon kalaan. Ihmiset ovat aina kalaa syöneet ja tulevat sitä syömään. Kala on turvallinen ja terveellinen tuote. Kalan syönti lähtee kotoa. Kun sitä opitaan syömään lapsena, niin se maistuu vanhempanakin. Tuotteena se on hyvin konservatiivinen. Isoja maustekikkailuja ei pysty tekemään, sillä palautetta tulee välittömästi, Matero huomauttaa. Kahdeksan vuotta Suomussalmella toiminut Kainuun Kalatuote tarjoaa kalatuotteita joka lähtöön. Järvikalaa ja kirjolohta lähtee eri puolille maakuntaa savustettuna, kylmäsavuna, graavina, tuoreena tai erilaisten kukkojen höysteenä. Kalan alkuperällä on merkitystä. Järvikala me saadaan Suomussalmelta, kirjolohi kainuulaisilta kasvattajilta ja muikku tulee Kuusamosta, kun tällä hetkellä ei Kiannassa nuottaporukat vielä kalasta. Kaikki raaka-aineet tulevat mahdollisimman läheltä, painottaa Timo Matero. Vaikka laadun puolesta Kalatuotteen valikoima kelpaisi etelän herrojen herkuksi, niin yrityksen markkinat ovat lähes täysin Kainuussa. Jos haluttaisiin muualle laajeta, niin se vaatisi isoja investointeja markkinointiin ja kylmäketjuihin. Valtakunnallisten toimijoiden kanssa ei voi lähteä hinnalla kilpailemaan. Me olemme toimineet tässä kahdeksan vuotta ja toiminta on kasvanut mukavasti. Asiakaskunta on pysynyt aika lailla samana, mutta määrät ovat kasvaneet, Timo Matero toteaa. Aiemmin omalla toiminimellä markkinointihommia tehnyt Matero lähti mukaan kalabisnekseen kahdeksan vuotta sitten, kun paikkakunnalla aiemmin toiminut yritys lopetti toimintansa. Tässä oli sopiva sauma aloittaa yrittäjänä, kun oli valmiit tilat ja asiakkaat. Tuotteet olivat tuttuja aiemmista myyntihommista, Matero kertoo. Yhteistyöllä tuloksia Kainuun Kalatuotteen perustamisen aikoihin Timo Matero tuli mukaan Suomussalmen Yrittäjien toimintaan. Tämän vuoden alusta alkaen hän on toiminut Suomussalmen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja. Vaikka välimatkat ovat pitkät, niin porukka on aktiivista ja tulee hyvin kokouksiin ja erilaisiin tapahtumiin. Yrittäjissä työskentely antaa potkua jokapäiväiseen aherrukseen, Timo Matero vakuuttaa. Paikallinen yrittäjäjärjestö tekee tiivistä yhteistyötä kunnan kanssa. Elinkeinoasiamies Hannu Leinonen ja kunnanjohtaja Asta Tolonen saavat yhdistyksen puheenjohtajalta kehut yhteistyöstä. Teemme kunnan kanssa hyvää yhteistyötä. On erittäin tärkeää, että kunnasta löytyy yritysasioista vastaava henkilö. Se helpottaa asiointia, kun on selkeästi yksi ihminen, johon voi ottaa yhteyttä. Suomussalmi tekee kuntana aktiivista houkutustyötä etenkin paluumuuttajien suuntaan. Jos heitä saataisiin paikkakunnalle yrittäjäksi, niin samalla saataisiin uusia työpaikkoja ja väkiluku kasvuun, Matero pohtii. Tosin aina löytyy parantamisen varaa. Byrokratia vie aina oman aikansa. Varmasti on aina petrattavaa, ei mikään toiminta koskaan täydellistä ole. Tiedonkulkuun on kiinnitettävä huomioita. Välillä myös kuntasektorin päätöksentekoprosessi tuntuu hitaalta, kun jotain päätöstä joutuu odottelemaa, Timo Matero toteaa. Työntekijän palkkaamiseen tarvitaan joustoja Reijo Moilanen kehuu yhteistyön yrittäjäyhdistyksen ja Paltamon kunnan välillä sujuvan moitteetta. Teksti ja kuva: pekka moliis Paltamolainen yrittäjä Reijo Moilanen tietää, millaista jaakobinpainia yksinyrittäjä joutuu käymään, kun kiireisenä aikana tunnit kellosta loppuvat ja töitä puskee ovista ja ikkunoista. Apuvoimia tarvittaisiin, mutta tiukka suomalainen lainsäädäntö heittää kapuloita rattaisiin. Minulla on tässä kesätöissä käynyt porukkaa, sillä kesästä ei muuten selviä. Jos työntekijän palkkaaminen olisi helpompaa ja joustavampaa, niin ehdottomasti minäkin ottaisin tähän pidemmäksi aikaa työntekijän. Mutta tänä päivänä byrokratia on liian suurta ja lainsäädäntö niin tiukka, ettei uskalla riskiä työntekijän palkkaamisen suhteen ottaa. Siihen puoleen kaivataan kyllä lisää joustoja, Reijo Moilanen pohtii. Kesäaika on pienkoneiden huoltoa, myyntiä ja korjausta harjoittavan Motorecin vilkkainta sesonkia. Ruohonleikkurit, mönkijät, perämoottorit ja moottorisahat rikkoontuvat silloin, kun niitä käytetään. Ei tässä kesällä lomia pysty pitämään, kun töitä on enemmän kuin ehtii tekemään. Oman kunnan erikoisliikkeitä arvostetaan ja asiakkaita tulee myös kauempaa. Matkailulla ja etenkin kesämökkiläisillä on suuri merkitys Paltamon yrittäjille. Mökkiläisten vaikutus heijastuu joka puolella, Moilanen kertoo. Aktiivinen yhdistys Reijo Moilanen toimii tällä hetkellä Paltamon Yrittäjien puheenjohtajana. Meillä on jäseniä 65, joka on puolet paikkakunnan yritysten määrästä. Koko ajan pyrimme jäsenmäärää kasvattamaan ja tavoitteena on olla tulevaisuudessa Kainuun aktiivisin kunta yrittäjien jäsenyyksien suhteen. Yhdistys on aktiivinen ja yhteistyö hyvää eri suuntiin. Yhdessä toimimalla pienillä yrityksillä on aivan eri tavalla mahdollisuus vaikuttaa asioihin, Reijo Moilanen painottaa. Takavuosina Paltamon kunnan ja yrittäjien sukset olivat väliin hieman ristissä, mutta nyt töitä tehdään yhdessä hartiavoimin paikallisella tasolla oman kunnan parhaaksi. Takavuosina työvoimatalon alkuaikoina oli yhteistyössä sanomista, mutta jo talon loppuaikana kaikki sujui hyvin. Tänä päivänä Paltamon yrittäjät ja Paltamon kunta tekevät yhdessä yhteistyötä kunnan hyväksi, Reijo Moilanen vakuuttaa.

5 YrittäjätKainuu Torstai Mitä kentällä odotetaan ja miltä yrittäjäjärjestö nyt näyttää Suomen Yrittäjät teetti järjestötutkimuksen viime vuoden lokamarraskuussa. Tavoitteena oli saada tietoa siitä, millaisia tekijöitä halutaan mitattavan uutta strategiaa jalkautettaessa. Vastauksia saatiin runsaat 5200 ja Kainuustakin 81 eli riittävän edustava määrä johtopäätöksien tekemiseksi. Suomen Yrittäjät koetaan luotettavimmaksi tiedonsaantikanavaksi yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Myös muihin yrityksiin tukeudutaan mielellään. Järjestö on vastaajien mielestä asiantunteva, luotettava ja aktiivinen. Pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen toiminta saa parhaat arvosanat ja tuloksia pidetään kohtalaisina. Verkostojen hyöty koetaan tärkeäksi tekijäksi. Tärkeimmiksi jäsenyyden perustaksi nousevat selkeästi edunvalvonta ja neuvontapalvelut. Jäsenpalveluissa korostuvat Yrittäjäsanomien ja uutiskirjeen merkitys. Neuvontapalveluja käyttäneistä 70 % antavat arvosanan tyytyväinen tai hyvin tyytyväinen. Toiminnallisista tekijöistä arvostetaan palveluasennetta, asiantuntemusta ja sähköistä kanavaa. Tutkimuksen mukaan tiedottaminen ja näkyvyys ovat parantuneet. uusien yrittäjien rekrytointi niin yritysten kuin järjestönkin toimintaan. Yrittäjäyhdistysten toimintaan on saatava uutta yrittäjäpolvea ja uusia ajatuksia sen myötä. Haluaisin, että järjestö tulisi lähemmäs tavallista yrittäjää. Esim. lehdessä on monesti asiaa, mutta sisältö on niin puhtaasti neutraalia, että se jättää kylmäksi ainakin tämmöisen pienen yrittäjän. Olisi kiva, jos huomattaisiin yrittäjät yksilöinä, ja otettaisiin vastaan niinkuin perheeseen. Ymmärrän, jos suurin osa yrittäjistä haluaa täysin asiallista juttua ja pönötys -tapahtumia, mutta minä en koe kuuluvani niin hienoon porukkaan, kun olen tämmöinen tavallinen ja vaatimaton ja rösyinenkin yrittäjä. Vaatikaa enemmän paikallisesti julkisten palveluiden kilpailuttamista. Näkyvyyttä enemmän. Maksaja: Ari Korhosen tukiryhmä Aristelematta ARI KORHONEN Uutta energiaa EDUSKUNTAAN! Ari Korhonen 49 vuotta vaimo, 4 lasta, 3 lastenlasta asianajaja, varatuomari diplomi-insinööri emba yli 20 vuotta yrittäjänä RUK:n kurssin 182 priimus /res. kapteeni Vaaliteemat: pienyrittäjyys työelämä puurakentaminen uusiutuva energia arikorho.fi YRITYKSISSÄ ON EROJA. Samoin kansanedustajissa, jotka ajavat yritysten asioita eduskunnassa. Yrittäjän arjen tuntee vain toinen yrittäjä. Ilman tätä tietoa moni hyväkin aie saattaa kääntyä itse yrittäjyyttä vastaan. Nyt on aika jättää puheet vähemmälle ja tarttua yhdessä tekoihin, joilla turvaamme yrittäjien ja Suomen tulevaisuuden. EERON VAALITEESI N:O 1 SUOMALAINEN TYÖ TAVOITTEENA TYÖPAIKKAA VUOTEEN 2020 MENNESSÄ Yrittäjyyden vahvistaminen Työmarkkinoiden joustavuuden kehittäminen Pk-yritysten kasvun ja osaaminen turvaaminen Ilmoituksen maksaja: Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan puolesta ry Vastaajat tahtoisivat nähdä enemmän vaikuttamista yrittäjän sosiaaliturvaa ja verotusta koskien. Jäsenyyden hyödyt tulisi paremmin konkretisoida yrittäjän arjessa. Ammatillisen ja liiketaloudellisen hyödyn esiintuonti sekä rohkeuden ja läpinäkyvyyden lisäämistä toivotaan. Matalan kynnyksen asiointi, helppo saavutettavuus ja hyvät kokemukset palveluasenteesta lisäävät suosittelun määrää. Kainuun Yrittäjät sai tutkimuksessa suositteluindeksin 15, joka yltää valtakunnassa neljännelle sijalle kahdenkymmenen aluejärjestön joukossa. Indeksi kertoo siitä, kuinka moni on valmis todennäköisesti suosittelemaan jäsenyyttä yrittäjätuttavalleen. & Kauppakatu 29, Kajaani p Avoimen palautteen antia Kainuun Yrittäjille: Kainuulainen yrittäjyys on maakunnan voimavara ja sen eteen on tehtävä enemmän työtä paikallistasolla kuin tähän mennessä on tehty! Ongelma on eläköityvien yrittäjien yritysten jatkon mahdollistaminen/sukupolvenvaihdosten tukeminen ja Pekka Ojalehto toimitusjohtaja Kainuun Yrittäjät Avoinna ma pe klo 12 15, iltaisin tilauksesta ryhmille

6 6 Yrittäjät Kainuu Torstai Finnveralla entistä paremmat mahdollisuudet rahoittaa Yritysten mahdollisuudet saada rahoitusta Finnveralta paranivat merkittävästi vuoden 2015 alusta. Muutokset parantavat rahoituksen vaikuttavuutta ja yritysten kilpailukykyä. Finnvera voi lisätä riskinottoa erityisesti alkavien, kasvavien ja kansainvälistyvien yritysten rahoituksessa. Finnvera voi myöntää luottoja pienille ja keskisuurille yrityksille, joilla on kannattavaa liiketoimintaa, mutta joiden on vaikea saada koko rahoitusta pankeista.. Vuoden 2015 alusta Finnvera voi rahoittaa myös pk-yrityksiä suurempia yrityksiä. Taustalla on epäkohta siitä, että EU:n ns. pk-määritelman mukaisille yrityksille on Suomessa tarjolla useita julkisia rahoitusmuotoja, mutta pk-määritelman vähäisestikin ylittävien yritysten osalta tarjonta on ollut selvästi rajoitetumpaa. Esim. kasvuun tähtäävät yritykset saattavat nopeasti ylittää pk-määritelman 250 työntekijän rajan. Uuden kolmivuotisen mandaatin avulla Finnveralle avautuu mahdollisuus rahoittaa kansantalouden kannalta tärkeää yrityskenttää 300 milj. euron liikevaihtoon asti. Lisäksi alkaen on ollut voimassa vientitakuulain laajennus, joka koskee Suomessa toteutettavia investointeja. Finnvera voi rahoittaa itse investoijaa tai sen toimittajia silloin, kun investointi hyödyttää vientiä. Tähän tehtävälaajennukseen ei liity yrityskoon ylärajaa tai määräaikaa. Parannuksia kaikissa yritysten kokoluokissa Pienet yritykset voivat saada jatkossa suurempaa luottoa suoraan Finnveralta, koska pienrahoituksen määrä nousi eurosta euroon. Tällä on merkittävä vaikutus myös tuhansille nykyisille Finnveran asiakkaille. Pauli Piilma toimii Finnveran Pohjois-Suomen aluejohtajana. Suurempien yritysten osalta Finnvera jakaa lähtökohtaisesti rahoituksen riskit tasan pankkien kanssa, mutta vaikuttavissa hankkeissa ja erityisesti kaupan ja toimitusten rahoituksessa Finnvera voi olla mukana tavanomaista suuremmalla rahoitusosuudella. Finnveran on mahdollista myöntää rahoitusta aiempaa vähäisemmin vakuuksin. Jos yrityksen taloudellinen asema on riittävän vakaa, jopa kokonaan vakuudeton kasvun rahoitus on mahdollista. Investointihankkeissa Finnveran on myös mahdollista tarvittaessa myöntää rahoitusta pankkia pidemmällä maksuajalla. Uudistukset ja kasvaneet valtuudet ovat osa Finnveran panostusta yritysten alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen. AIHEUTTAAKO RAHAN PUUTE KASVU- KIPUJA? LUE LISÄÄ OSOITTEESTA FINNVERA.FI Osa uusista työkaluista on sellaisia, jotka Finnveralta ovat puuttuneet verrattuna muiden maiden vastaaviin organisaatioihin. Taloustilanteen vuoksi haluamme kannustaa kaiken kokoisia yrityksiä uusien investointien ja kasvun etsimiseen. Yksikään kannattava hanke ei saisi jäädä toteutumatta rahoituksen riittämättömyyden takia, Pohjois-Suomen aluejohtaja Pauli Piilma sanoo. Finnvera on tehnyt myönteisen päätöksen n. 80 prosenttiin rahoitushakemuksista vuonna Kainuun suhdanteissa vielä laskusuunta Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa. Barometri julkistetaan sekä valtakunnallisena että alueellisina raportteina. Suhdannenäkymät Suomen pk-yritysten suhdannenäkymät ovat heikentyneet verrattuna syksyyn Koko maan pk-yrityksistä 21 % arvioi suhdanteiden paranevan ja 28 % huononevan (saldo-luku -6 %). Edellisellä mittauskierroksella saldoluku oli 9 %. Myös Kainuun alueella suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on laskenut syksystä 2014 selvästi ja koko maata selvemmin (4 % => -13 %). Kainuun alueen suhdannenäkymät henkilökunnan määrän suhteen ovat heikommat kuin syksyllä % alueen pk-yritysten edustajista arvioi henkilökunnan määrän olevan vuoden kuluttua tämän hetkistä suurempi ja 23 % arvioi henkilökunnan määrän olevan pienempi. Saldoluvuksi muodostuu -9 %, joka on hieman heikompi kuin syksyllä Koko maassa näkymät ovat heikentyneet syksystä selvästi saldoluvun ollessa 0 %. Kasvuhakuisuus ja uusiutuminen Koko maan pk-yrityksissä on eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä sekä asemansa säilyttämään pyrkiviä pk-yrityksiä (35 %). Yritystoiminnan loppumista ennakoi 3 % pk-yrityksistä. Kainuun alueella suurin ryhmä muodostuu asemansa säilyttämään pyrkivistä pk-yrityksistä (37 %). Kasvua mahdollisuuksien mukaan hakevia pk-yrityksistä on vajaa kolmannes (30 %). Yritystoiminnan loppumista alueella ennakoi 6 % vastaajista. Investoinnit ja henkilöstön koulutus ovat koko maan ja Kainuun alueen pk-yrityksissä eniten käytettyjä uusiutumiseen liittyviä toimia. Työllistämisen esteet ja sopeuttaminen Työn sivukulut ja kysynnän riittämättömyys ovat koko maan ja Kainuun alueen pk-yritysten merkittävimmät työllistämisen esteet. Koko maan pk-yrityksistä kolmannes on ryhtynyt sopeuttamistoimenpiteisiin ja 13 % suunnittelee sopeuttamista nykyisen suhdannetilanteen vuoksi. Kainuun pk-yrityksistä hieman useampi (39 %) on jo sopeuttanut toimintaansa ja sopeuttamista suunnitteleviakin on alueella hieman koko maata enemmän. Työaikajärjestelyt, lomautukset ja liiketoiminnan karsiminen ovat koko maassa ja alueella yleisimmät toteutetut tai harkinnassa olevat sopeutustoimet. Lähde: Pk-yritysbarometri, kevät 2015 Kansainvälistyminen ja digitaalisuus liiketoiminnassa Joka viidennellä koko maan ja joka kymmenennellä Kainuun alueen pk-yrityksistä on vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla. Koko maan pk-yrityksissä suoraa vientiä on näistä kolmella neljästä. Pk-yritykset koko maassa ja myös Kainuun alueella hyödyntävät tai käyttävät digitaalisista työkaluista/palveluista eniten yrityksen omia kotisivuja ja sosiaalista mediaa. 3: Yleiset suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana, Saldoluku (%) /02 1/03 1/04 1/05 1/06 1/07 1/08 1/09 1/10 1/11 1/12 1/13 1/14 1/15 Pk-yritysbarometri, kevät 2015 alueraportti, Kainuu Kainuu Koko maa

7 YrittäjätKainuu Torstai Yrittäjä, vakuutusten keskittäminen Fenniaan kannattaa Yrittäjä, Nuku rauhassa. Kaisa Tukipalvelu huolehtii puolestasi. Matti on nuori yrittäjä, jonka yritys työllistää hänen itsensä lisäksi kaksi työntekijää. Yritys tuottaa tulosta Matin asettamien tavoitteiden mukaisesti, mutta nyt vakuutusasiat ovat alkaneet mietityttää Mattia. Entä jos jotain ikävää sattuu? Kuinka käy yrityksen ja perheen? Matti kääntyy kysymyksineen Fennian asiantuntijoiden puoleen, ja hyvä niin. Kun jutustelun lomassa käy ilmi, että Matti on Suomen Yrittäjien jäsen, hän saa kuulla Fennian tarjoamista kattavista jäseneduista. Niitä hyödyntämällä Matin on mahdollista säästää yrityksensä ja perheensä vakuutusmaksuissa merkittäviä summia. Jäsenedut uudistuivat Fennia pyrkii jatkuvasti kehittämään Suomen Yrittäjien jäsenille tarjoamiaan jäsenetuja niin, että ne palvelevat yrittäjien tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla. Jäsenedut laajenivatkin vuoden 2015 alussa entisestään, kertoo Fennian asiakaspäällikkö Mika Hyvönen. Täysin uusi etu Suomen Yrittäjien jäsenille on turva pysyvän työkyvyttömyyden varalta kymmenen prosenttia korkeammalla korvaussummalla (kuitenkin enintään /vakuutettu). Lisäksi Fennia tarjoaa kattavan valikoiman erilaisia vakuutusetuja, joista vakuutuksenottaja voi hyödyntää kaksi oman valintansa mukaan. Uusien etujen rinnalla vanhat edut säilyvät ennallaan: Yrittäjän Henkilöturvaan SY-jäsen saa siis jatkossakin ryhmätapaturmavakuutuksen veloituksetta ja yrityksen sairauskuluvakuutuksen päiväkorvausosan maksusta (omavastuu väh. 21 pv) 50 prosentin alennuksen, Hyvönen sanoo. Esimerkki-Matin yrityksen kaltaisille, 1-9 henkilöä työllistäville SY-jäsenyrityksille myös erikoishinnoiteltu Yritysturva-vakuutus on rahanarvoinen etu. Ratkaisu sisältää oikeusturvavakuutuksen, toiminnan vastuuvakuutuksen, tapaturmakeskeytysvakuutuksen, yrityskeskeytysvakuutuksen, riippuvuuskeskeytysvakuutuksen ja omaisuusvakuutukset lisäetuineen sovitun laajuisena, ja hintaero normaalin ja erikoishinnoitellun Yritysturva-ratkaisun välillä voi olla useita satoja euroja, listaa Hyvönen. Entäpä Matin perhe? Koskevatko Fennian jäsenedut myös kodin vakuutuksia? Kyllä koskevat. Matti voi liittää Fenniaturvaan kaikki kodin ja perheen vakuutukset lukuunottamatta ajoneuvojen vakuutuksia, Hyvönen vastaa. Yrittäjänä Matti saa heti suurimman Fenniabonuksen (joko 14 tai 24 prosenttia vakuutusten lukumäärän mukaan) ja useimmista kotiin liittyvistä vakuutuksista 20 prosentin alennuksen. Lisäksi Matti saa perheen autoille 70 prosentin lähtöbonuksen ja 40 prosentin alennuksen laajaan Fenniakaskoon ja Premiumkaskoon. Tervetuloa asioimaan kanssamme! Lisätietoa Fennian tarjoamista jäseneduista Suomen Yrittäjien jäsenille saat osoitteesta www. fennia.fi/suomenyrittajat. Myös asiantuntijamme palvelevat sinua mielellään ja kertovat voimaantulleista eduista. Tavoitat heidät joko numerosta tai konttorilta osoitteesta Väinämöisenkatu 12, Kajaani (mape ). Pohjolankatu 20, p yrityspalvelut@ kaisanet.fi Tervetuloa Ranchille! Ranch on rento ja viihtyisä ruokaravintola Kajaanin keskustassa. Monipuolisen á la carte-listan lisäksi tarjoilemme lounaan arkisin klo Buffet-lounas 10,10e Keittolounas 8,10e sisältää salaatti- ja leipäpöydän, keiton, pääruoan, pöydän, keiton, ruoka- sisältää salaatti- ja leipä- ruokajuomat sekä kahvin. juomat sekä kahvin. Lisäksi on tarjolla päivän pihvi pöytiin tarjoiltuna. Kysy ryhmille erikoishintaista buffet-lounasta! Kauppakatu Kajaani Puh. (08) fax (08) asiakaspalvelu@ranch.fi Maailma on mahdollisuuksia täynnä Viime vuosina on keskusteltu paljon lamasta ja laskusuhdanteista. On puhuttu finanssikriiseistä, talousahdingoista, Kreikan ongelmista ja nyt jo turvallisuuspoliittisista haasteista. Ollaan puhuttu myös omastakin ahdingosta koski se sitten meitä henkilöinä, organisaatioina tai talousalueena. Kaikesta tästä syntyvästä negatiivisuudesta huolimatta meidän on hyvä muistaa yksi elintärkeä asia - maailma on täynnä mahdollisuuksia, ainakin niitä näkeville. Onnenpotkujakin jaetaan yhä, mutta se harvoin tulee odottavalle vaan usein työtä tekevälle ja työtä vaatii myös mahdollisuuksien hyödyntäminen nykymaailman markkinoilla. On hyvä muistaa, että kaikista tulevaisuuttamme ravistavista ajatuksista, ideoista ja keksinnöistä 99% on vielä keksimättä. Tulevaisuuden eurot, dollarit ja hyvinvointi ovat siinä mielessä vielä täysin jakamatta enkä mistään ole lukenut tai kuullut, että meidät kainuulaiset olisi jätetty ulos tästä potista. Se miten osallistumme talkoisiin ja minkä osan kokonaispotista saamme itsellemme on kiinni meistä itsestämme. Kainuussa tapahtuu paljon hyvää. Esimerkiksi Internet, ICT ja digitalisoituminen avaavat meille aivan uusia mahdollisuuksia maailmanvalloitukselle ja peliteollisuus on jo poikinut Kainuuseenkin upeita yrityksiä. Hyvinvointialalle on syntynyt uusia toimialat rikkovia toimijoita, joista koko maailma voi olla hyvinkin tulevaisuudessa kiinnostuneita. Samalla moni perinteisempikin ala, kuten metsä- ja metalliteollisuus pitää sisällään positiivisia näkymiä. Äänekosken uusi sellutehdas saattaa edustaa eräänlaista onnenpotkua myös Kainuulle, kun puuvirrat hakevat uusia uomiaan Suomen sisällä, mutta myös puujalostaminen on hyvässä kehitysvauhdissa. Biotaloudesta odotetaan Kainuuseen suurta työllistäjää, koulutusviennin mahdollisuudet meille ovat paremmat kuin monille muille koko maailmassa ja ympäristöteknologian alueilla maailmanluokan kainuulaiset keksinnöt ottavat ensiaskeleitaan. Menestysnäkymät kaiken kaaoksen keskellä ovat siis Kainuussa hyvät. Lähtökohdat ovat itse asiassa ihan yhtä hyvät tai paremmat kuin muualla maailmassa. Me ihmiset ratkaisemme lopulta sen, miten mahdollisuutemme hyödynnämme. Yhteistä edellä mainituille tulevaisuudentekijöille on erittäin vahva tahtotila ja vaikuttamisen halu sekä vahva kokemus siitä, että meissä; perimässämme, ideoissamme sekä tuotteissamme ja palveluissamme on jotakin hyvin arvokasta ja markkinoille viemisen arvoista. Ja onneksi meillä on myös vahva 100- vuotias pankki tätä menestystä tukemassa. Yhdessä on mukava tehdä hyvää Kainuulle! Toni Kemppinen pankinjohtaja Kainuun Osuuspankki, Yrityspalvelut

8 8 Yrittäjät Kainuu Torstai Yrittäjiä ehdolla eduskuntaan Eduskuntavaalit sunnuntaina Ennakkoäänestys kotimaassa ja ulkomailla Eila Aavakare perussuomalaiset toimitusjohtaja Kajaani Marisanna Jarva keskusta toimitusjohtaja Paltamo -Runsaat metsävaramme Kainuussa antavat valtavasti mahdollisuuksia. Puun jatkojalostus antaa valtavasti mahdollisuuksia yrityksille. Näillä tuotteilla pitää saada vienti nousuun. Bioenergia korvaamaan fossiilisia polttoaineita. Metsähallituksen ulkoilualueet ja metsästysmaat luovat hyvän pohjan matkailualalle. Kainuu on luonnon aarreaitta, joka meidän on osattava matkailun markkinoinnissa hyödyntää. Yksityiset vanhuspalvelut tulevat olemaan tulevaisuuden tilaustyö, joka kannattaa myös hyvissä ajoin ennakoida ja luoda sille mahdollisuudet Silja Keränen vihreät diplomi-insinööri Kajaani -Suomeen saadaan lisää yrittäjyyttä, kun helpotetaan ihmisten liikkumista yrittäjyyden, työntekijyyden ja opiskelun välillä. Perustulokokeilun paikka siis, ja Kainuu siihen pilottimaakunnaksi. -Kainuussa taas pitäisi pyrkiä myymään tavaroita ja palveluita mahdollisimman paljon Kainuun ulkopuolelle. Ja yrittää ottaa kaikki hyöty irti Kainuun hyväksi. Esimerkiksi Kainuun uuteen sairaalaan pitäisi saada kainuulaisia tekijöitä mahdollisimman moneen vaiheeseen. Näin oppia, rahaa ja referenssejä jää maakuntaan seuraavia tarjouskilpailuita, vaikkapa Oulun sairaalahanketta, ajatellen. Myydään kainuulaista osaamista - muualta rahat pois Kainuuta hyödyttämään! -Tarvitsemme lisää yrittäjyyshenkeä. Sitä luovat yrittäjyyskasvatus, positiiviset esimerkit, yrittäjäyhteisöt ja yhdessä tekemisen tapa. Kainuun saavutettavuus on varmistettava julkinen ja lentoliikenne ylläpitäen sekä luomalla nopea ja kohtuuhintainen laajakaista. Teiden, ratojen ja muiden perusväylien kunnossapitoon on siirrettävä rahoitusta. -Verotuksessa on suosittava uusiutuvaa energiaa ja julkisissa rakennuksissa puun käyttöä. Biotalous ja niihin liittyvät palvelut, kannattava ruoantuotanto ja jalostus luovat tuhansia työpaikkoja Kainuuseen. Raaka-aineiden lähellä olevia yrityksiä on tuettava koulutuksella, investointiavustuksilla ja vahvemmalla yhteistyöllä. Potentiaalia tulee käyttää enemmän sote-alalla, liikunnassa, kulttuurissa ja matkailussa. -Tarvitsemme kansanvaltaisen aluehallinnon, jolla on toimivaltaa ja rahoitusta kehittää yrittävää maakuntaa. Byrokratiaa, valvontaa ja normeja on purettava. Kainuussa kokeiltavaksi sopivalla perustulolla helpotetaan työn vastaanottamista ja yrittäjänä aloittamista. Muitakin porkkanoita on otettava kokeiluun maakuntaan muuttaville yrittäjille. Sukupolvenvaihdoksia autetaan korvaamalla perintöverotus luovutusvoittoverolla. Eero Suutari kokoomus kansanedustaja Kajaani Pentti Kettunen perussuomalaiset kansanedustaja Kajaani -Tärkeintä on pitää huolta ja parantaa jatkuvasti yritysten toimintamahdollisuuksia Kainuussa. Yrittäjyyden kasvu syntyy siitä, että yrittäminen koetaan kannustavaksi ja paikkakunta vakuuttaa tulevaisuudellaan. Kuntien ja julkisten toimijoiden suhtautuminen yrittäjyyteen on ratkaisevaa. -Kainuuseen syntyy lisää yrittäjyyttä alueen vahvuuksien, luonnon ja luonnonvarojen pohjalta. Myös palveluyrittäjyyden kasvulle on paljon mahdollisuuksia. Kainuun luontoon, liikuntaan ja muuhun aktiviteettitoimintaan liittyvä matkailuyrittäjyyden kysyntä kasvaa ja kaipaa monipuolistumista. Yritysten, yliopistokeskuksen, ammattikorkeakoulun, Cemiksen ja Renforsin Rannan konesalien osaamisen pohjalta on meillä hyvät mahdollisuudet perustaa ja kasvattaa yrityksiä koneautomaatio-, tietoliikenne-, peliteollisuus-, 3d-simulaatio-, teollisen internetin sekä cleantech-toimialoilla. -Luonnonvarojen hyödyntämisen keskiössä on metsänhoito ja -korjuu, cleantech, biotalous ja uusiutuva sekä kotimainen energia. Niihin liittyvä yritystoiminta kasvaa edelleen. Kainuun yrityksiä palvelevan yritystoiminnan kasvu luon myös uutta yrittäjyyttä. Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyys kasvaa vielä pitkään. Ostosmatkailu, erikoiskauppa, liikenne, teollisuuden palvelu ja kaivostoiminta mahdollistavat myös tulevaisuudessa yrittäjyyden kasvun Kainuussa. - Yritysverotuksen korjaaminen siten, että myös henkilöyhtiöt (toiminimet, kommandiittiyhtiöt) saatetaan tasavertaiseen asemaan, mm. yhteisöverotuksen osalta, osakeyhtiöiden ja osuuskuntien kanssa. Aikoinaan voimassa ollut investointivarauslaki palautetaan takaisin voimaan. Arvonlisäveron kannosta alettaisiin maksaa yrityksille kohtuullista korvausta. Pienien palveluyritysten (esim. parturi - kampaajat) ALV alennetaan kymmeneen prosenttiin.

9 YrittäjätKainuu Torstai Kevään eduskuntavaaleissa on ehdolla seitsemän yrittäjäjärjestön kainuulaista jäsentä. Kysyimme kaikilta ehdokkaana olevilta jäseniltämme, millä keinoin lisää yrittäjyyttä Kainuuseen? Ari Korhonen perussuomalaiset asianajaja Sotkamo Outi Penttinen kokoomus yrittäjä Sotkamo Pienyrittäjiltä työehtosopimusten yleissitovuus pois - joustavuutta työsuhteisiin. Työntekijän palkkaamisen sivukulujen alentaminen; Kainuusta kokeilualue pienyrittäjien työllistämisasiassa. Yrittäjän vuorotteluvapaa - tulontasausrahastointi, jossa pienyrittäjä voisi tallettaa osan tuloistaan esim. olemassa olevalle verotilille tulevaisuutta varten. Kausi- ja pätkäyrittäjyyden tukeminen normaalit työttömyysetuudet myös kausiyrittäjille ilman yrityksen alasajoa. Pienyrittäjän puolison ja lasten työttömyyspäivärahan rajoitusten poistaminen. Arvonlisäveron alarajan nosto vähintään euroon ilman taannehtivuutta. Henkilökuntaetujen mahdollistaminen myös pienyrittäjille jaksaminen. Konkurssilainsäädännön uudistus yrittäjien osalta ei saa olla rasite, jos konkurssissa ei ole tehty rikosta. -Yrittäjyyden ja työntekemisen tulee olla kannattavin ja kannustavin vaihtoehto joutenoloon verrattuna. Nostetaan arvonlisäveron liukuvaa alarajahuojennusta euroon. Byrokratiaa ja lupaviidakkoa tulee vähentää. - Yrittäjän sosiaaliturvaa tulee viedä lähelle palkansaajan sosiaaliturvaa. Paikallisina toimenpiteinä ehdotan peruskouluihin valinnaisena aineena yrittäjyys, jossa nuoret konkreettisesti perustavat yrityksen ja harjoittavat yritystoimintaa ohjauksen alla yhteistyössä koulun, yrittäjien ja yrittäjäjärjestön kanssa. Nuorten kohdalla voisi miettiä myös kummitoimintaa yrittäjien kanssa. Jokainen meistä yrittäjistä voi tehdä oman osuutensa nuorten kouluttamisessa kohti yrittäjyyttä tarjoamalla aktiivisemmin mm. harjoittelupaikkoja. Tyhjiin liiketiloihin voi perustaa monen yrittäjän yrittäjäkeskittymiä. Myös kunnan/kaupungin omistuksessa olevia tiloja voisi hyödyntää yrityskeskuksina. -Vesistöjen hyödyntäminen matkailussa on meillä vielä lapsen kengissä. Maatalouden puolella näen mahdollisuuksia erikoistumalla ja jalostamalla tuotteita pidemmälle. Kaivostoiminta luo mahdollisuuksia yritystoiminnalle. Meillä käy Kainuussa ja Vuokatissa paljon matkailijoita. Voimme markkinoida heille laadukkaampaa arkea, Kainuuseen muuttamisista, etätyöskentelyn mahdollisuutta. Tänä päivänä digitalisoituminen luo meille mahdollisuuksia tehdä työtä vaikka keskellä metsää. Meidän tulisi luoda tänne Kainuuseen yrittäjyyteen kannustava ilmapiiri, hyvät tukiverkot ja kehittää yhteistyötä yrittäjien kesken. Suomen Yrittäjät julkisti hallitusohjelmatavoitteensa: Kuva: Rami Salle Työn tekeminen ja tarjoaminen kannattavaksi Huhtikuun eduskuntavaalit ovat yrittäjille ratkaisevan tärkeät. Vaaleissa kansa ratkaisee, saammeko päättäjiksi ihmisiä, jotka turvaavat yritysten menestyksen ja sitä kautta kansalaisten työpaikat. Yrittäjäjärjestö vaikuttaa vaalikeskusteluun uudella #työn_tekijä tavoiteohjelmallaan. Tammikuussa julkistettuun #työn_tekijä tavoiteohjelmaan on kerätty ne asiat, jotka Suomen Yrittäjien mielestä pitäisi toteuttaa seuraavan hallituskauden aikana, jotta pienet ja keskisuuret yritykset voivat menestyä. Uusia työpaikkoja syntyy vain kannattaviin yrityksiin. Siksi pk-yritysten toimintamahdollisuuksia on tärkeä parantaa ja työllistämisen kynnystä madaltaa, jotta näitä yrityksiä kannustetaan kasvuun ja työllistämiseen, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus summaa tavoiteohjelman pääviestin. Viisi kärkitavoitetta Suomen Yrittäjillä on hallitusohjelmaan viisi selkeää kärkitavoitetta, joiden toteuttaminen auttaisi Suomen talouden nousuun. Työmarkkinat notkeammiksi Vaalien jälkeen koottavan hallituksen on otettava vastuu työelämän sääntöjen kehittämisestä ja työmarkkinajärjestelmän uudistamisesta. Järjestöjen on osallistuttava lainsäädännön valmisteluun, mutta valta ja vastuu päätöksistä on oltava demokraattisesti valituilla kansanedustajilla. Työehdoista pitää pystyä sopimaan työpaikoilla paljon laajemmin kuin nyt. Se auttaa luomaan uusia työpaikkoja ja välttämään lomautuksia ja irtisanomisia, Järventaus tiivistää yrittäjien kärkitavoitteen työmarkkina-asioissa. Verotus kannustavaksi Suomen kokonaisveroaste on maailman korkeimpia. Sitä pitäisi laskea kauttaaltaan. Järventauksen mukaan uusien työpaikkojen tekeminen vaatii lisäksi verotuksen kehittämistä tukemaan yritysten kasvua, työllistämistä ja investointeja. Yksinyrittäjänä pärjääminen on mahdollistettava Suomen suurin yrittäjäryhmä on yksinyrittäjät. Heitä on 65 prosenttia kaikista yrittäjistä. Yksinyrittäjä tekee työpaikan itselleen ja jos onnistuu erittäin hyvin, saattaa myöhemmin työllistää myös muita. Siksi yksinyrittäjien olosuhteet pitää ottaa paremmin huomioon päätöksenteossa. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus.

10 10 Yrittäjät Kainuu Torstai Ennen kuin menee pahasti poikki Sähköntoimitusvarmuus vaatii ennakoivaa työtä Johanna Sumala, Loiste Oy Kun kaikki pelaa ja valoa ja lämpöä tulee yhdellä napsautuksella; kodinkoneet, hifit ja wifit hyrräävät moitteettomasti, ei sähköä tule ajatelleeksi sen kummemmin. Sähkö on meille hajuton ja mauton itsestäänselvyys, jota on jokaisen saatavilla. Sen huomaa vasta, kun sitä ei tulekaan. Kainuun lumikuormat ja kuura ovat pitäneet Loiste Sähköverkon työntekijät ja urakoitsijat kiireisenä alkuvuonna, mutta isoilta häiriöiltä on vältytty hyvän valmiustason ansiosta. Olemme pysyneet vikasuman edellä, mutta hereillä on oltava. Kuuratilanteen vuoksi tarkistimme tammi-helmikuun vaihteessa verkkoalueen noin 7000 kilometrin mittaisesta keskijänniteilmajohtoverkosta yli 2200 kilometriä johtopituutta erityisesti Ylä-Kainuun alueella, kertoo verkostopäällikkö Jouni Huusko. Vikapaikkojen kartoittamiseen on käytetty apuna mm. helikopterilentoja, sillä kainuulainen vaaramaasto on haasteellinen jopa moottorikelkalla etenemiseen. Sähköverkkojen kopistelussa ja vikapaikkojen korjauksessa on ollut kymmeniä palveluntuottajien työryhmiä, joissa jokaisessa on urakoinut pitkälle toistakymmentä miestä. Talvista säätilannetta tarkkaillaan jatkuvasti ja ennakoiva työ säästää verkkoalueen asiakkaat pitkiltä häiriötilanteilta. Toimintavarmuuden parantaminen edellyttää investointeja sähköverkkoon ja ennakoivaan työhön patistaa myös sähkömarkkinalaki. Sen mukaan jakeluverkko on suunniteltava ja rakennettava siten, että myrskyn ja lumikuorman aiheuttama jakeluverkon vikaantuminen ja sähkönjakelun keskeytys saa kestää asemakaava-alueella enintään 6 tuntia ja muilla jakeluverkkoalueilla enintään 36 tuntia. Toimitusvarmuuden tavoitetasot on lain mukaan täytettävä viimeistään vuonna Huolellinen valmiustaso ja ennalta varautuminen on säästänyt kainuulaiset suuremmilta sähköverkon vioilta. Lumikuormia ja kuuraa on poistettu linjoilta urakalla alkuvuoden ajan. Kun tuote on sama, yrityksen palvelu punnitaan Sähkö on Suomessa edullista Johanna Sumala, Loiste Oy Sähkö on mielenkiintoinen kauppatavara, sillä tarjonta on sitä tuottavalla yrityksellä kutakuinkin samanlaista. Kainuulaiset yritysasiakkaat ovat tyytyväisiä paikallisen energiayhtiönsä palveluihin. Suositteluluku (NPS) on peräti 16 (Loisteen asiakastyytyväisyystutkimus 2014, B2B-asiakkaat). Yrittäjät asioivat mielellään webissä, mutta myös oman yhteyshenkilön kanssa käytävät neuvottelut sekä asiantuntija-apu energia-asioissa koetaan tärkeiksi. Myös energiayhtiön kotimaisuudella on valintatilanteessa painoarvoa. Loisteen asiakaspalvelussa ja yritysmyynnissä toimivat työntekijät ovat tärkein kontaktipinta asiakkaisiin. Puhelimeen on vastattava nopeasti, palvelun on oltava joustavaa ja asiakkaan yksilöllisen tilanteen huomioivaa. Loisteen asiakkailtaan tammikuussa tekemän palvelutilanteen palautekyselyn mukaan jopa 86 % on valmis suosittelemaan Loistetta tuttavilleen. Loiste tuo työtä Kainuuseen. Myös palveluntuotantoyhtiöiden henkilökunnalla on näkyvä rooli, sillä kentällä työskentelevät verkostoasentajat ja työmiehet saattavat olla ainoita, jotka kohtaavat asiakkaat henkilökohtaisesti. Oman henkilökunnan lisäksi työllistämme välillisesti mm. urakoitsijoita, asentajia sekä asiakaspalvelun ammattilaisia. Valtakunnallisesti tarkasteltuna energiayhtiöiden asiakkaat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä yhtiöidensä toimintaan ja palveluihin. Kokonaistyytyväisyydestä asiakkaat antavat arvosanan 3,64 asteikolla 1 5. Tulos on lähes sama kuin vuosi sitten (keskiarvo 3,67), mutta selvästi parempi kuin vuonna 2012 (3,49) (IRO Research Oy). Energiayhtiöiden asiakaspalveluhenkilöstön ammattitaito, ystävällisyys ja palveluhalu arvostetaan asiakkaiden keskuudessa erityisen korkealle, samoin kyky hoitaa sovitut asiat ajallaan. Loiste työllistää Kainuussa myös välillisesti mm. asiakaspalvelun ammattilaisia sekä urakoitsijoita. Huolimatta valtiolle menevien verojen osuuden noususta, Suomessa energian hinta on edelleen edullista verrattuna moneen muuhun Euroopan maahan. Johanna Sumala, Loiste Oy Loisteen energia-asiantuntijat seuraavat hintojen toteutunutta kehitystä ja ennusteita tarkasti ja tasaavat hintamuutoksia tekemällä hintasuojauksia eripituisiksi määräajoiksi etukäteen, jonka ansiosta asiakkaille voidaan tarjota hinnaltaan vakaita ja turvallisia sähkösopimuksia. Mikäli tulevaisuuden käyttöennusteet pystytään ennustamaan asiakkaalta, on ajankohta hinnan suojaamiselle otollinen kevään ja ensi kesän aikana. Mitoitamme asiakkaan tarpeet ja katsomme kuhunkin tilanteeseen parhaan ratkaisun. Nykyisellä hintatasolla päädytään yleensä määräaikaiseen sopimukseen. Myös uuden sopimuskauden suojaamiseen kannattaa ennakoida, eli suojata tulevaa aikaa, myyntipäällikkö Kauko Kemppainen sanoo. Alkuvuodesta sähkön hintatrendi on ollut edelleen alaspäin lämmityskaudesta ja lyhyistä pakkasjaksoista huolimatta. Selitys hinnan suunnalle löytyy viimeisen kuukauden aikana parantuneesta vesivoimatilanteesta ja polttoaineiden hintakehityksestä. Arvioitu vesiresurssitilanne muuttui tammikuun aikana alijäämästä ylijäämäiseksi. Hiilen ja päästöoikeuden hinnan muutokset ovat öljyyn nähden olleet pääsääntöisesti samansuuntaisia, mutta näissä muutosala alaspäin arvioidaan tällä hetkellä pieneksi, asiantuntija Jaakko Kontio Loisteelta kertoo. Kontion mukaan nykyisessä markkinahintatasossa on jonkinlaista liikkumavaraa molempiin suuntiin mutta lievä lisälasku on odotettavin suunta aivan lähiajalle. Arvioimme hinnanmuutoksen pidemmälle ajalle olevan suurempi ylös kuin alaspäin mikäli polttoaineissa tai sähkön kysynnässä tapahtuu elpymistä. Lisäksi, etenkin tulevien vuosien hintaan vaikuttava päästöoikeuden hinta voi sisältää jonkin verran hintariskiä ylöspäin, jos EU:ssa päätetään poliittisesti vaikuttaa päästöoikeuksien tarjontaan. Tästä syystä sähkön osto tällä hintatasolla on kannattavaa, Kontio tarkentaa.

11 YrittäjätKainuu Torstai Ceriffit auttavat laatuasioissa Vuoden 2013 syksyllä alkoi Ceriffien tarina laadunvartijoina. 3 työkaveria ajatteli laatuasioista jotakuinkin samalla tavalla. Pääjuttu oli se, että laatujärjestelmistä pitää olla yrityksille oikeasti hyötyä. Ja nämä hyödyt pitää olla euroilla mitattavissa. Tähän päälle ripaus yrittäjäuskoa, niin Ceriffi Oy saatiin käyntiin Kajaanin Teknologiapuistossa. Yksinkertaista. Me autamme. Laatuasiat ja standardit voivat olla joskus monimutkaisia ja byrokratialta haiskahtavia. Meidän tehtävämme on tehdä asioista yksinkertaisia ja helposti hallittavia. Autamme yrityksiä strategian kirkastamisessa, tavoitteiden asettamisessa, mittareiden määrittämisessä ja prosessien tehostamisessa. Tämä työ voi pitää sisällään standardien hallintaa, johdon sparrausta ja henkilöstön koulutuksia, kertoo Ceriffi Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kettunen. Mitä et voi mitata, sitä et voi johtaa Ceriffi Oy:n omia tuotteita ovat mobiilin mittaamisen sovellukset. Ceriffi CheckTM sovellus toimii Android puhelimissa ja -tableteissa. Yritykset voivat nopeasti mitata toimintojensa tehokkuutta. Työntekijät voivat suorittaa mittaamista vaivattomasti työn ohessa, toteaa ohjelmistoasiantuntija Samuli Muhonen. Teemme tästä kansainvälisesti myyvän ohjelmistotuotteen. Lataa sovellus Google Playstä ja kokeile ohjelmistoa. ELY-keskusten valittu konsultti Ceriffi Oy on valittu ELY:n konsulttirekisteriin toteuttamaan yritysten kehittämispalveluita koko Suomen alueella. Osa-alueet, joita voimme toteuttaa ovat: Analyysi, Kasvu ja Tuottavuus. ELYkeskuksen palvelut ovat edullinen keino yritykselle kartoittaa nykytila ja käynnistää yrityskohtainen kehittämisohjelma. Ota yhteyttä, kannustaa vastuukonsultti Martti Blomberg. Fakta Ceriffi Oy Liikkeenjohdon konsultointi, ISO 9001 laatujärjestelmät, ISO ympäristöjärjestelmät, CE-merkintä Asiakkaat koko Suomen alueella, toimipaikka Kajaanissa Liikevaihto n (tilikausi 2014) OppiTopista Oppisopimukseen? Nuorelle tulevaisuus työnantajalle mahdollisuus AKI KÄHKÖNEN, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ OppiToppi on Kainuun ammattiopiston toteuttama ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, jonka tavoitteena on luoda Oppisopimuskoulutuksen ennakkojakso Kainuun ammattiopiston ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavan VALMA -koulutuksen (entinen Ammattistartti ja Maahanmuuttajien valmistava koulutus) osaksi. Ennakkojaksolle osallistuvalle alle 25 -vuotiaalle nuorelle etsitään työkokeilupaikka yrityksestä ja yritykselle työkokeilu on maksuton. OppiTopin tavoitteena on parantaa Kainuun ammattiopiston toiminta-alueen nuorten integroitumista työelämään, lisätä oppisopimuskoulutukseen osallistuvien nuorten määrää sekä alentaa työnantajien ja nuorten kynnystä tehdä oppisopimus. työnantajalle ennakkojakso antaa mahdollisuuden a) rekrytoida uutta työvoimaa b) harkita nuoren työllistämistä oppisopimuksella c) edistää nuorisotakuun toteutumista Some -markkinointia ja uutta näkökulmaa yritystoimintaan Tänä syksynä kahden kuukauden pituiselle Oppisopimuskoulutuksen ennakkojaksolle osallistunut Juho Kari 18, on tyytyväinen. Hyvin sujunut ennakkojakso työpaikalla poiki oppisopimuspaikan yrityksessä. Tammikuussa alkanut työ Kajaanin Benettonilla oppisopimusopiskelijana on myös lähtenyt hyvin käyntiin ja elämä on muutenkin mallillaan. Aluksi datanomin opinnot kiinnostivat, mutta töitä siltä alalta on nykyään vaikea löytää. Liiketalouden aikuisopinnot olivat mielessä hyvänä vaihtoehtona, mutta luokkamuotoinen opiskelu ei kiinnostanut. Oppisopimusopiskelu tuntui parhaalta ratkaisulta, mutta työpaikka puuttui. Sain vinkin, että OppiToppi -hankkeen kautta pääsee töihin harjoittelemaan ja näyttämään taitonsa työnantajalle. Ehkä sitä kautta oppisopimuspaikkakin löytyisi. Jalka oven väliin taktiikka onnistui. Ennakkojaksolla tuli suoritettua lisäksi liiketalouden perustutkinnon suorituksia 7 opintoviikon edestä ja muuta osaamista, jota tulevissa opinnoissa ja parhaillaan töissä tarvitaan. Juhon viesti muille nuorille on, että mikäli koulun luokkaopiskelu ei kiinnosta, kannattaa harkita oppisopimuksella opiskelua. Se on vaihtelevaa, töitä saa tehdä, eivätkä ne lopu kesken. Oli helpompi ottaa Juho töihin, kun tiesi kokemuksesta, että homma toimii. Sain lisäksi yritykseen uuden työntekijän, joka osaa tietokonehommat ja some markkinoinnin taidot paremmin kuin minä. riitta uotinen saada omaan työhön uusia näkökulmia. Suosittelen nuoren ottamista ennakkojaksolle. Yrittäjälle on siinä matala kynnys ja riittävästi aikaa tutustua nuoreen kunnolla. Nuorille Riitta haluaa viestittää, että oppisopimuspaikan saaminen on paljon kiinni itse nuoresta. Nähkää vaivaa ja tulkaa paikalle. Puhelimitse ei toista ihmistä opi tuntemaan. Riitta Uotinen. Nuoren polku opiskelija saa ennakkojaksolla mahdollisuuden: a) suorittaa ammatillisen perustutkinnon osia b) harkita oppisopimuskoulutusta omana koulutusmuotona c) lisätä työelämän tuntemustaa Juhon työnantaja Riitta Uotinen on myös tyytyväinen. Ennakkojakso antoi mahdollisuuden nähdä millainen nuori on työntekijänä ennen sitovampaa oppisopimustyösuhdetta. Oli helpompi ottaa Juho töihin, kun tiesi kokemuksesta, että homma toimii. Sain lisäksi yritykseen uuden työntekijän joka osaa tietokonehommat ja some markkinoinnin taidot paremmin kuin minä. Yrittäjälläkin on mahdollisuus oppia nuorelta taitoja ja Lisää tietoa hankkeesta: projektipäällikkö, Aki Kähkönen, Kainuun ammattiopisto, p , aki.kahkonen@kao.fi tai

12 12 Yrittäjät Kainuu Torstai Kuhmon Yrittäjät 60 vuotta Aktiiviset ja aikaansa seuraavat kuhmolaiset kauppiaat, autoilijat ja yrittäjät kokoontuivat marraskuussa Heidän tavoitteenaan oli perustaa pitäjään yrittäjäyhdistys. Martti Huusko Tavoite toteutui ja Kuhmon Yksityisyrittäjät ry perustettiin vielä saman vuoden aikana. Kuhmon yhdistys oli ensimmäinen silloisen Yksityisyrittäjäin Liiton paikallisyhdistys Kainuussa. Tuolloin Kajaanissa toimi liiton aluejärjestö ja kajaanilaiset yrittäjät sen osana. Jo tuolloin 1955 yrittäjäyhdistyksen toiminnan tavoitteena oli valvoa ja edistää yrittäjien yhteisiä etuja parantaa yritteliäisyyden etuja ja asemaa. Yrittäjäyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli liikkeenhoitaja Esko Aaltio ja sihteeri-taloudenhoitaja kauppias Esa Heikkinen. Kuuden vuosikymmenen aikana puheenjohtajina on toiminut kaikkiaan 15 henkilöä. Nyt yhdistystä johtaa Jari Kanerva. Hän on hoitanut tehtävää vuodesta 2011 lähtien. Toiminnan tavoitteena on edelleen yrittäjämyönteisyyden edistäminen, verkostoituminen eri sidosryhmien kanssa, jäsenten yhteisten asioiden hoitaminen ja koulutuksen tarjoaminen, jäsenten henkisten ja fyysisten voimavarojen ylläpitäminen sekä yhteistyö kaupungin kanssa. Vuoden 2014 päättyessä Kuhmon Yrittäjäin jäsenmäärä oli vuotisjuhla Yhdistyksen 60-vuosijuhla on lauantaina 9. toukokuuta, jolloin kainuulaiset yrittäjät ovat Kuhmo-talossa koolla myös vuosikokouksessaan. Puheenjohtaja Jari Kanerva toivottaa kainuulaiset yrittäjät juhlimaan yhdessä maakunnan vanhimman yrittäjäyhdistyksen kanssa. Kuhmon Yrittäjien puheenjohtaja Jari Kanerva. Uusi, kalastava pilkkimallisto nyt kaupoissa, kysy kauppiaaltasi! Täyden palvelun painotalo. Lehdet, esitteet, kirjekuoret, käyntikortit, julisteet, käsiohjelmat, kirjat, lomakkeet, liput, painotyön suunnittelu Kainuunportti, KAJAANI puh. (08) MUKAVIN TAPA HUOLTAA AUTO? MYYNTIPALVELU J. LUKKARI Ky AUTON VUOSIHUOLTO alk sis. 39 kohdetta ja 4 litraa täyssynteettistä moottoriöljyä Katso lisätiedot MUISTA MYÖS MUUT AUTOHUOLTOPALVELUMME! Kajaani: Timperintie 22, p Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0828 e/puh. + 0,1704 e/min (alv. 23 %). Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0828 e/puh. + 0,0595 e/min (alv. 23 %). Member of Nokian Tyres

13 YrittäjätKainuu Torstai Esko Valtaoja puhujana LähiTapiolan yrittäjätilaisuudessa: Yrittämisen mahdollisuudet ovat parantuneet LähiTapiolan, Suomen Yrittäjien ja työeläkevakuutusyhtiö Elon yhteistyössä järjestämä Yrittäjän Iltakoulu -tilaisuus järjestetään torstaina klo Paikkana on Kajaanin kaupunginteatteri, päänäyttämö, Kauppakatu 14, Kajaani. Tilaisuuden pääpuhujana on professori Esko Valtaoja. Ylärivi vasemmalta Ismo Jauhiainen, Arto Okkonen, Juha Leinonen, Timo Matero, Reijo Moilanen ja Jari Kanerva, eturivissä vasemmalta Leena Penttinen, Timo Leppänen, Miariikka Tervonen ja Olli Pietilä. Puheenjohtajien neuvottelupäivät Suomen Yrittäjien paikallisyhdistysten ja aluejärjestöjen puheenjohtajien perinteiset neuvottelupäivät pidettiin perinteisesti helmikuun alussa. Mukana päivillä oli myös runsas joukko paikallisyhdistysten aktiiveja sekä kumppanien ja sidosryhmien edustajia. Kainuusta oli hyvä edustus eli yksitoista edustajaa. Kainuulaisten yksi teemoista oli markkinoida vuoden 2015 valtakunnallisia yrittäjäpäiviä, johon oli erikseen ohjelmassa varattu aikaa. Kainuulaiset kertoivat yrittäjiensä suulla, miksi kannattaa tulla Kainuuseen ja Vuokattiin. Tänä vuonna yrittäjäpäivät ovat kaksi viikkoa aiemmin kuin normaalisti, jotta vältettäisiin kiireisin syyslomien sesonki. Neuvottelupäivillä käsiteltiin järjestön strategiaa neljässä eri työryhmässä tavoitteena muuttaa strategia lihaksi eli linjata sitä, miten tehdyt linjaukset näkyvät kaikkien työssä. Teemoja olivat uusiutumiskyky, tuloksellinen vaikuttaja, ylivoimainen yrittäjän tuki, ainutlaatuinen yrittäjän verkosto ja parhaat yrittäjyyden olosuhteet Suomeen. Kajaanin Yrittäjien hallituksen jäsen, Imagon Oy:n Arto Okkonen osallistui ryhmän työskentelyyn, joka pohti sitä, kuinka tuloksia saavutetaan paikallisyhdistyksessä, aluejärjestössä ja toimialajärjestössä. Arto Okkonen kertoi Kajaanin Yrittäjien tavasta toimia ja pitää yhteyttä kaupungin päättäviin elimiin. Erityisesti hyvänä käytäntönä hänen mukaansa tuli kirjattua peruskoulun ja yrittäjien sopima kummiyrittäjyystoiminta, joka on lähtenyt hyvin liikkeelle. Yrittäjän Iltakoulun avaavat puheenvuoroillaan Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Pekka Ojalehto ja LähiTapiola Kainuu-Koillismaan liiketoimintajohtaja Markku Hyvärinen. Pääpuheenvuoron tilaisuudessa pitää avaruustähtitieteen professori, kirjailija Esko Valtaoja, joka on valittu myös vuoden puhujaksi viime vuonna. Valtaoja on arvostettu tieteentekijä, kiitetty tieteellisen tiedon popularisoija ja suomalaisten suosikkitutkija. Kun bruttokansantuotetta katsoo suuremmassa mittakaavassa, se on kasvanut voimakkaasti viimeisen sadan vuoden aikana. Nyt puhutaan paljon lamasta, mutta tämä on vain pieni notkahdus talouteen, kuten olivat myös ja 1990-luvun lamat. Laajemmassa mittakaavassa asiat ovat paljon paremmin kuin niiden koetaan olevan. Esimerkiksi yrittämisen mahdollisuudet eivät ole vähentyneet vaan päinvastoin. Esko Valtaojan luennon jälkeen keskustelu jatkuu iltakoululaisten ja tapahtuman järjestäjien kesken Jälki-istunnossa. Tilaisuus on hyvä mahdollisuus tavata paikallisia yrittäjiä, vaihtaa kokemuksia ja solmia uusia yhteistyösuhteita. Nyt Kajaanissa järjestettävä Yrittäjän Iltakoulu on osa laajempaa luentosarjaa. Yrittäjän Iltakouluja järjestetään helmi-maaliskuussa 19 paikkakunnalla ympäri Suomen. Kutsuttuina puhujina tilaisuuksissa vuorottelevat mm. Esko Valtaoja, sarjayrittäjä, yhteiskunnallisesti aktiivinen vaikuttaja Mika Mäkeläinen sekä yrittäjä, tietokirjailija, tv-kasvo Henkka Hyppönen. Yrittäjän Iltakoulu järjestetään nyt jo 17. kertaa ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä tärkeänä suomalaisten yrittäjien verkostoitumispaikkana, yksikönjohtaja Veikko Salonen LähiTapiolasta kertoo. Yrittäjän Iltakoulu on suunnattu yrittäjille ja alle 20 työntekijän yrittäjävetoisille yrityksille, Lähi- Tapiolan asiakkaille ja Suomen Yrittäjien jäsenille. Tapahtuma on osallistujille maksuton ja siihen voi ilmoittautua osoitteessa Lisätiedot Yrittäjän Iltakoulusta: TYÖTÄ TYÖN PUOLESTA Maksaja: Kainuun Kokoomus Eero Suutari Outi Penttinen Hannu Juntunen PIDENNETÄÄN KOEAIKAA, LAAJENNETAAN TYÖAIKA- PANKKEJA, LISÄTÄÄN YRITYSKOHTAISTA SOPIMISTA JA OTETAAN KÄYTTÖÖN KOULUTUS- SOPIMUS. MUUN MUASSA! Pienin näkyvä kuva-alue, jolloin ilmoituksen korkeus 127 mm

14 14 Yrittäjät Kainuu Torstai Kasvua Kainuuseen hanke käynnistynyt vuoden vaihteessa Kainuun Etu Oy:n toteuttaman Kasvua Kainuuseen hankekokonaisuuden tavoitteena on kannustaa ja edesauttaa kainuulaisia pk- ja mikroyrityksiä laajentamaan toimintaansa ja hakemaan kasvua Kainuussa, Suomessa ja kansainvälisillä markkinoilla. 3-vuotinen hankekokonaisuus koostuu sekä EAKR että ESR-rahoitteisista hankkeista, jotka suoraan tukevat toisiaan. Hankekokonaisuuden suunnittelussa ovat olleet tiiviisti mukana kaikki keskeiset kainuulaiset yritystoiminnan kehittämisessä ja tukemisessa mukana olevat tahot ja hanke pohjautuu olemassa oleviin yritystarpeisiin. Se on kainuulaisten toimijoiden yhteinen Paikallisyhdistykset palveluksessasi 2015 Hyrynsalmen Yrittäjät ry Kemppainen Esa p Kajaanin Yrittäjät ry Tervonen Heikkinen Miariikka p Kuhmon Yrittäjät ry Kanerva Jari p Paltamon Yrittäjät ry Moilanen Reijo p Puolangan Yrittäjät ry Seppänen Tuomo p Uusi Vivaro toimituskuluineen alkaen Ristijärven Yrittäjät ry Pietilä 30 Olli 901 p Yhdistetty kulutus alkaen Sotkamon Yrittäjät ry Leinonen CO 2 -päästöt Juha alkaen p juha.at.leinonen@sotkamo.net juha.leinonen@rautanet.fi Suomussalmen Yrittäjät ry Matero Timo p timo.matero@pp3.inet.fi voimainponnistus alueen yritysten auttamisessa kasvamaan ja kehittymään ja löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Hankekokonaisuudessa kytketään tiiviisti yhteen niin yrityk- Hankkeen kohderyhminä ovat kainuulaiset kasvua tavoittelevat ja kasvupotentiaalia omaavat yritykset sekä niiden johto ja henkilöstö, sekä sukupolven ja omistajuudenvaihdosvaiheessa olevat yritykset. Hankkeella pyritään saamaan ai- sen, yrittäjän kuin myös yrityksen henkilöstön kokonaisvaltainen Paikallisyhdistykset teistyötä ja tätä kautta löytämään kaan myös toimialat ylittävää yh- kehittäminen. Toiminnan keskeisinä osa-alueina ovat kasvuun palveluksessasi kansia. Yrityksille voidaan 2015 räätälöidä uusia liiketoimintamahdollisuuknustaminen, kansainvälistymisen yksilöllisiä kehittämisohjelmia, joiden tavoitteena on kasvun aikaan- edistäminen, omistajuudenvaihdosten edistäminen sekä Hyrynsalmen yritysten johdon ja henkilöstön kehittäsaaminen. Yrittäjät ry Kemppainen Esa p minen. Hankkeessa toteutetaan esa.kemppainen@hyrynsalmi.net Kasvua kainuuseen yrityksen tarpeista lähteviä täsmäkoulutuksia, joilla vaikutetaan Kajaanin Yrittäjät Mikäli ry olet kiinnostunut oman yritysten kasvuun, kansainvälistymiseen ja omistajanvaihdoksen kasvun edistämisestä, ota yh- yrityksesi kehittämisestä ja Tervonen Heikkinen Miariikka p edistämiseen. Johdon ja henkilöstön kehittämiseen liittyvät tiivisti samme: m.tervonen@kajaani.net m.heikkinen@kajaani.net teyttä ja lähde kasvuun kans- myös työelämän laadun ja Kuhmon yrityksen tuottavuuden kehittäminen. Yrittäjät kasvuakainuuseen ry Kanerva Jari p jari.kanerva@mehilainen.fi Paltamon Yrittäjät ry Moilanen Reijo p yrittajaposti@gmail.com Paikallisyhdistykset palveluksessasi ,9 l/100 km 155 g/km NYT UUSI PIDEMPI MALLI Tavaratilan pituus jopa mm Kuorman max. pituus jalkatilan läpilastausluukun ansiosta jopa mm AUTO KOEAJETTAVANA MEILLÄ PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Heinisuontie 10, Kajaani, PUH Palvelemme ark , la Puolangan Yrittäjät ry Seppänen Tuomo p tuomo.seppanen@puolanka-lehti.fi Ristijärven Yrittäjät ry Pietilä Olli p olli.pietila@ollivilla.fi Sotkamon Yrittäjät ry Leinonen Juha p juha.at.leinonen@sotkamo.net juha.leinonen@rautanet.fi Suomussalmen Yrittäjät ry Matero Timo p timo.matero@pp3.inet.fi UUSI VIVARO TOIMISTO JA TAVARA- AUTO ENTISTÄ TILAVAMPANA. Vivaro yhdistetty polttoaineen kulutus 5,9 6,2 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. Vivaro kokonaishinta alkaen ,30 (autoveroton hinta , arvioitu autovero CO 2 -päästöllä 160 g/km 3 141,30, toimituskulut 600 ). Kuvan auto erikoisvarustein. TAVARATILA - pituus 2,5 2,9 m - tilavuus 5,2 8,6 m 3 - kuorman max. pituus 3,75 4,15 m - kantavuus jopa kg - teho hv - vääntö Nm Uusi pitkä Vivaro tekee työskentelystä entistä tehokkampaa ja taloudellisempaa. Sen takaavat edistykselliset, luokkansa pieniruokaisimmat dieselmoottorit, ohjaamon toimistoistuin työtasoineen sekä tavaratilan joustava FlexCargo-järjestelmä, joka mahdollistaa jopa yli 4-metrisen kappaleen kuljettamisen. Jussi Räisänen Vilho Härkönen Juha Hoskonen Juha Kilpeläinen Markku Tikkanen p p p p p alkuiseen numeroon soittaminen maksaa: Lankapuhelimista 0,0828/puhelu +0,07/min., matkapuhelinliittymistä 0,0828/puhelu+0,17/min. Hankejohtaja Matti Luukkonen (vas.), palveluassistentti Katri Roininen, projektipäällikkö Ari Kainulainen sekä hankekoordinaattorit Pia Haapalainen ja Asko Suutari työskentelevät Kasvua Kainuuseen-hankkeessa koko maakunnan hyväksi. Kuvasta puuttuu hankekoordinaattori Heikki Rusanen. Ota yhteyttä Aluejärjestön toimisto Pekka Ojalehto toimitusjohtaja p , pekka.ojalehto@yrittajat.fi Paula Karjalainen toimistosihteeri p paula.karjalainen@yrittajat.fi puheenjohtajat Timo Leppänen puheenjohtaja p Miariikka Tervonen varapuheenjohtaja p Juha Leinonen varapuheenjohtaja p Nuorten yrittäjien yhteyshenkilö Kainuussa Atte Haataja p atte@ovksports.fi Maksutonta puhelinneuvontaa Yleiset juridiset kysymykset Asianajotoimisto Kejo Antti Oy Kejo p. (08) Ky p. 622 (08) Asianajotoimisto Mikael Knuuti Ky p. (08) Asianajotoimisto Heikki Meriläinen p. (08) Asianajotoimisto Juhani Seppänen p. (08) Asianajotoimisto Risto Ylisirniö p Lakiasiat Asianajotoimisto Kai Rissanen Kai Rissanen Ky p. 045 Ky p Paavo Enroth Oy p Teollisuusoikeudet, patentit, hyödyllisyysmallit, tutkimus- ja valvontapalvelut Kajaanin Patenttitoimisto c/o Insinööritsto Menetec Oy Mikko Heikkinen, p Yrittäjän apuna julkisten hankintojen teossa Hankinta-asiamies Kyösti Kauppinen p kainuu@hankinta-asiamies.fi hankintaasiamies@kao.fi Kainuun Yrittäjien jäsenille.

15 YrittäjätKainuu Torstai Tervetuloa uudet jäsenet Hyrynsalmi Rakennus ja Raudoituspalvelu Keränen Oy Winterhome Suomi Oy Kajaani Aateli-Remontit Oy Akosteel Ky Avoin yhtiö Eläinplaneetta Balance Kajaani Oy Ceriffi Oy FribaMika Heikki Säily Ky Heli Suutari Itä-Suomen Palvelualojen Koulutus Oy/Palko Kainu Keittiöt Ky Kajana Club Oy Konetyö J. Pyykkönen Koneurakointi Esko Kauppinen Koti- ja konetyöpalvelu Matero Koulutettu hieroja Matti Kärnä KP AUTOHUOLTO & FIKSAUS AVOIN YHTIÖ Laatikainen-Service Lounaskahvila Tiinuska LVI-Suunnittelutoimisto Kaiplan Oy LämpöPetteri Moto Team Tauriainen Oy Muuraustyö Toro Oy Oh-Kaluste Pähkinämaa Oy Rakennus-Paumer Oy Renforsin Ranta Rust0 Games Oy SLP Jakelu Oy Suomen Jahtiväline Oy Supercluster SV-SOUND Sähkö Aarno Tervonen Oy Sähköpalvelu T. Rautiainen T Raesalmi Oy Talomyynti Tarmokas TarKo Tieto-Oskari Oy Tilitoimisto Minna Karjalainen Oy Tiltu Spa K. Turunen Tmi Anna Niva Tmi Heidi Kuvaja Tmi Karri Kananen Tmi M Myrsky Tmi Tuure Moilanen Tominoh Oy Voicenger Oy Kuhmo Dahl Jouni Ensio Huotari Jani maatila Kauneushoitola Lumotar Konetyö Haverinen Kuhmon Lämpö Oy Lepin LVI Oy Mediakettu Jukka Kettunen Metsänhoitopalvelu Janne Mattila Myyntipalvelu Esa Haverinen Ykköspysäkki Oy Puolanka A. Kanniainen Fysioterapia Kaisu Isola Heikinvakka Ky Hepoköngäs T:mi Juhan safari- ja lomamatkat PP-hirsi & rakennus Puolangan Osteri Oy Raimo ja Riitta Holappa Sauli Markus Sakari Holappa T:mi Unelmien Taika Tmi Eero Rusanen/Taitolan Konehuolto Vaarojen Rakentajat Oy Sotkamo Asianajotoimisto Ari Korhonen Graafinen suunnittelu Arja Korhonen Heikkinen Janne Harri Antero Hoitopiste Pikku Peukalo JL Timber Oy Kainuun Pienkonehuolto Oy Koneyhtymä Rimpiläinen Avoin yhtiö Makea Cafe & Deli Oy Matti Nevanperä Metsätyö IS Oy NordicMarketing Finland Oy OrellGroup Oy Radio Kajaus Oy Ratatien Rengas Oy Sportele Oy VL-Design Vuokatin KH Rakennus Oy Vuokatin Vesiurheilukeskus Oy Suomussalmi Kainuun Sanomat markkinoinnin käyttöön u Jalkahoitola Satu Juhlapalvelu Kerma Kunnossapito ja Metallityö Mäkeläinen Ky Leijona Pirtti Oy/Domnan Pirtti Manydo Oy Pub Jalonuoma Sähkötyö Markku Manninen TB-Huoltamo Alpo Kemppainen Ky Traktorihuolto Tapani Juntunen Ky Ylä-Kainuun Puutuote Oy Ylä-Kainuun talotekniikka Nauhalogo oikea CMYK Nauhalogo vasen CMYK Tapahtumakalenteri Nauhalogo oikea leikk CMYK HELMIKUU Google AdWords Get Together Levi Nuorten yrittäjien kokoontuminen Levi KESÄKUU Nauhalogo vasen leik CMYK Tuloslaskelman ja taseen perusteet Yrittäjän Iltakoulu Kajaanin kaupunginteatteri, Kauppakatu 14, Kajaani Kajaanin Yrittäjät ry:n sääntömääräinen kevätkokous Ravintola Sirius, Kajaani Myy enemmän esitykselläsi MAALISKUU Perusta yritysblogi Ota yritysblogista tehot irti Hyrynsalmen Yrittäjät ry:n kevätkokous Ravintola Saaga, Ukkohalla Suomussalmen Yrittäjät ry:n kevätkokous Raatteen Portti, Suomussalmi Hakukoneoptimointi Ristijärven Yrittäjät ry:n kevätkokous Ristijärven Pirtti, Ristijärvi HUHTIKUU Hakukoneiden herraksi Kuhmon Yrittäjät ry:n kevätkokous Kaesan Kotileipomon kahvila, Kuhmo Sotkamon Yrittäjät ry:n kevätkokous Myynti Facebookissa Hyrynsalmen Yrittäjät ry:n Perhekeilaus / jäsenille maksuton Ukkohalla Katelaskennalla parempi tuloksentekokyky TOUKOKUU Kunnallisjohdon seminaari Kuopio Pk-yrityksen ja yrittäjän verosuunnittelu Maakunnallinen yrittäjäjuhla ja Kuhmon Yrittäjät ry:n 60-vuotisjuhla Kuhmo-talo, Kuhmo Kainuun Yrittäjät ry:n varsinainen kokous Kuhmo-talo, Kuhmo Löydä PowerPointin parhaat puolet Hyrynsalmen Yrittäjät ry:n Vaellusretki Vorlokkiin ELOKUU Yrittäjägolf Nauhalogo vasen RGB / WEB = 80 / Paltamon kenttä, Golfitie 9, Paltamo LOKAKUU Valtakunnalliset yrittäjäpäivät 2015 Nauhalogo oikea leikk Vuokatti RGB / WEB = 80 / Yrittäjä, kohtaa kollega. Tarjoamme yhteistyöhön ja yhdessäoloon valmiin verkoston. Jämäkkää asiaa ja veikeää vapaa-aikaa. Katso lisää: Pääyhteistyökumppanit Pääyhteistyökumppanit CMYK Nauhalogo oikea RGB / WEB = 80 / Nauhalogo vasen RGB / WEB = 80 / RGB / WEB = 80 / 127 / 99 Liity jäseneksi Saat maksutta käyttöösi yli sadan asiantuntijan neuvontaverkoston. Olet ajan tasalla yrittäjiä koskevista päätöksistä. Kouluttaudut jäsenhintaan pk-yrittäjille suunnatuissa koulutuksissa. Tapahtumissa tutustut muihin yrittäjiin. Suomen Yrittäjät valvoo pk-yrittäjien etua joka päivä ja palvelee jäsenyrityksiään. Yhteistyössä keskellä elämää PKY-laatu laatujärjestelmät Kainuun Yrittäjät Kainuun Yrittäjät Kauppakatu Kauppakatu 26 A A KAJAANI KAJAANI Kainuun Kainuun Yrittäjät Yrittäjät Kauppakatu puhelin kainuu@yrittajat.fi Kauppakatu 26 A A KAJAANI puhelin kainuu@yrittajat.fi KAJAANI puhelin puhelin kainuu@yrittajat.fi 7870 kainuu@yrittajat.fi

16 16 Yrittäjät Kainuu Torstai Yrityskummit uskovat juttelun voimaan Yrityskummit ovat toimineet Kainuussa kolme vuotta. Sinä aikana sparrauksen kohteena on ollut kaksikymmentäviisi yritystä. Joidenkin yrittäjien kanssa on pohdittu vain yhtä asiaa. Toisten kanssa yhteyttä on pidetty pitempään ja kehittelynäkökulmasta. Tuntuu, että toimintatavassa on ideaa, toteaa kummien aluevastaava Kari Sissala. kari sissala Yrityskummin tavoitteena on olla yrittäjille kumppani hänen polullaan aloittavasta yrityksestä menestyväksi toimijaksi. Paikkakunnilla, joissa kummitoimintaa on harjoitettu pidempään, onnistumisen tarinoita on paljon. Yhteisiä asioita ovat voineet olla vaikkapa tuotekehitys, markkinointi, organisoituminen, henkilöstön valinta tai rahoitus. Kummit ovat pääosin hyvän yrittäjäuran tehneitä entisiä yrittäjiä tai vielä aktiivisesti yritysmaalimassa toimivia. Porukassa on mukana myös entisiä ammattijohtajia. Ideana on siirtää jo kerran saatua kokemusta sitä haluaville. Yrityskummit eivät ole päällysmiehiä, vaan juttukavereita yrittäjille. Kaikki päätökset yrittäjä tekee aina itse entiseen tapaansa. Katera-Steelin entinen yrittäjä Markku Jauhiainen kertoo olleensa yrityskummina muutaman vuoden. Pohdin kehittelyasioita yhdessä yrittäjän kanssa ja yritän varoittaa karikoista. Jo kerran tehtyjä virheitä ei kannata tehdä uudestaan. Ajattelen aina yrittäjän etua ja joskus se voi olla sitäkin, että kehotan ajattelemaan vielä kertaalleen. Kun tulee asioita, joista en tiedä, ohjaan yrittäjää sopivien asiantuntijoiden puheille. Ebsolutin entinen yrittäjä Mauri Kemppainen muistelee saaneensa aikanaan kavereilta apua yrityksensä kehittämisessä. Neuvojen perusteella tuli lähdettyä uusille urille, joita en itse heti huomannut. Sain myös uskon vahvistusta. Korkeakouluissa ei voida opettaa yrittäjäpolkua, vaan se on jokaisen itse kuljettava. Kaisanetin kehitysjohtaja ja entinen yrittäjä Esko Suomalainen pitää kummitointansa lähtökohtana omaa kokemusta yrityksen perustamisesta, pyörittämisestä ja myynnistä. Yrittäjien sparraaminen antaa mielenkiintoista älyllistä haastetta ja siinä innostuneita, asiaansa uskovia ihmisiä. Yritysten kanssa puuhaaminen on myös osa omaakin tulevaisuutta. Kainuun säilyminen elinvoimaisena edellyttää aktiivista yritystoimintaa. Kainuussa toimii viisitoista yrityskummia. Työ on vapaaehtoistyötä Kummit vasemmalta Mauri Kemppainen, Markku Jauhiainen ja Esko Suomalainen. eikä siitä makseta tekijöilleen korvausta. Yrityskummit sitoutuvat asioiden salassapitoon pankkisalaisuuden tapaan. Yrittäjille palvelu on maksutonta. Korkeakouluissa ei voida opettaa yrittäjäpolkua, vaan se on jokaisen itse kuljettava. mauri kemppainen Puolangan Yrittäjät panostavat verkkonäkyvyyteen ja kouluyhteistyöhön johan heino Puolangan Yrittäjien hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin MP Karhu Oy:n tiloissa Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Seppänen sai vierelleen varapuheenjohtajaksi Riitta Heikkisen ja sihteeriksi Johan Heinon. Tämän vuoden toiminnan painopistealueiksi on valikoitunut kaikkien yrittäjäyhdistyksen jäsenten käyttöön tuleva Pororaja-verkkoportaali, jonka kehittelytyö on jo aloitettu ja tiivistyvä yhteistyö koulutoimen kanssa. Puheenjohtaja Tuomo Seppäsen mukaan erityisesti 9-luokkalaisille ja lukiolaisille tarjotaan yritystoiminnan esittelyä ja yritysvierailuja. Yhdistys tulee kannustamaan koululaisia yrittäjyyteen ja jakaa siihen liittyen tietoa ja materiaalia yritystoiminnasta. Yhdistys jakaa vuosittain stipendirahastostaan merkittävän summan koululaisten stipendeihin ja tämä toiminta jatkuu myös vuonna Pororaja-verkkoportaalista tehdään kaikille yhdistyksen jäsenyrityksille esittely- ja markkinapaikka omien tuotteiden ja palveluiden markkinointityökaluksi. Palvelu tulee toimimaan niin mobiililaitteissa kuin normaalisti perinteisillä tietokoneilla. Yrityksille tällainen yhteinen alusta tarjoaa edullisen ja nopeasti päivitettävän markkinointityökalun. Yhdistyksen perustoimintaa on edelleen kiinteä yhteistyö kunnan elinkeinotoimen kanssa ja yrittäjien edunvalvonta sekä aloitteiden tekeminen yrittämisen edistämiseksi Puolangalla. Kunnan ja yrittäjien yhteinen elinkeinotyöryhmä perustettiin viime vuoden lopussa ja se on kokoustanut kertaalleen viime marraskuussa luodakseen kuntaan uuden elinkeinosuunnitelman. Puolangan Yrittäjät toivovat nykyistä paljon parempia ja näkyvämpiä pysäyttäjäopasteita, jotta lomalaiset ja turistit löytäisivät tiensä kuntakeskuksen palveluiden pariin. Yrittäjät tarjoaisivat mielellään palveluitaan nykyistä enemmän, mutta se edellyttää asiakkaiden parempaa ohjaamista palveluiden äärelle. Vasemmalta Riitta Heikkinen, Elli Rusanen, Jaakko Paavola, Kyösti Karvonen, Heikki Kanniainen ja Johan Heino. Taustalla MP Karhun yrittäjä Jalo Karhu. Jaska ei kuulu hallitukseen, mutta oli kutsuttuna paikalla.

Alueraporttien yhteenveto 2/2006

Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan positiivisia

Lisätiedot

Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007

Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007 Alueraporttien yhteenveto Syksy 2007 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan

Lisätiedot

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 54 Jäsenyrityksiä 116 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 7 7 Palvelut 7 Muut 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti,

Lisätiedot

Työpaikat syntyvät pk-yrityksiin erikokoisissa yrityksissä vuosina Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia

Työpaikat syntyvät pk-yrityksiin erikokoisissa yrityksissä vuosina Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Työpaikat syntyvät pk-yrityksiin erikokoisissa yrityksissä vuosina 2001 2016 24 047 22 640 33 775 23 444 Nettolisäys: 77 090 15 399 Työpaikat syntyvät

Lisätiedot

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä

Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 59 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa 1.1.2016 alkaen

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa 1.1.2016 alkaen Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille Voimassa 1.1.2016 alkaen 2016 Fennialla on tyytyväisimmät yritysasiakkaat liity sinäkin joukkoon! Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 219 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 1 7 7 14 14 1 15 65 6 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 Rakentaminen (F) 13 13 Kauppa (G) 22 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 1 Muut 13 1 2 3 5 7 8 9 Helmikuu 27 KOKO MAA Pohjois-Pohjanmaa 29.11.217 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Korporaatioiden aika on ohi Suomessa on 90 000 työnantajayritystä: NORMAALISITOVA KENTTÄ Noin 20 000 yritystä Kuuluvat työnantajaliittoihin Voivat vaikuttaa

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 Rakentaminen (F) 13 13 Kauppa (G) 1 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 Muut 13 13 1 2 3 5 7 8 1 Helmikuu 27 KOKO MAA Lappi 2.11.217 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 8 13 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 Muut 5 13 2 3 5 8 9 Helmikuu 2 KOKO MAA Helsinki 29.11.21 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä

Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä Suomen uudistaminen ei onnistu ilman yrityksiä 1 Korporaatioiden aika on ohi Suomessa on 90 000 työnantajayritystä: NORMAALISITOVA KENTTÄ Noin 20 000 yritystä

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 12 Rakentaminen (F) 1 1 Kauppa (G) 22 2 Palvelut (H, I, K, O) 9 2 Muut 11 1 1 2 5 7 8 9 1 Helmikuu 27 KOKO MAA Kanta-Häme Kevät 27 29.11.217 1 2.

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät Pk-yritysbarometri, kevät 1 Alueraportti, Keski-Pohjanmaa Yrittäjät 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 11 Rakentaminen Kauppa 16 16 17 Palvelut 2 9 Muut 1 2 0 0 0 0 60 70 Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 62 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

22.1.2016. Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä 115 000

22.1.2016. Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt. Jäsenyrityksiä 115 000 Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 62 Jäsenyrityksiä 115 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2017

Pk-yritysbarometri, kevät 2017 Pk-yritysbarometri, kevät 217 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, kevät 217 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 1 7 9 17 15 15 16 57 61

Lisätiedot

Näin ryhdyt yrittäjäksi. Yrittäjien oma järjestö. Paikallisyhdistykset 397 Aluejärjestöt 20 Toimialajärjestöt 64. Jäsenyrityksiä

Näin ryhdyt yrittäjäksi. Yrittäjien oma järjestö. Paikallisyhdistykset 397 Aluejärjestöt 20 Toimialajärjestöt 64. Jäsenyrityksiä Näin ryhdyt yrittäjäksi Tarvitset hyvän idean. Perusta yritys. Toteuta innolla. Jatka intohimolla. Suomen Yrittäjät auttaa yrittäjyyden eri vaiheissa. Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset 397 Aluejärjestöt

Lisätiedot

Näin ryhdyt yrittäjäksi

Näin ryhdyt yrittäjäksi Näin ryhdyt yrittäjäksi Tarvitset hyvän idean. Perusta yritys. Toteuta innolla. Jatka intohimolla. Suomen Yrittäjät auttaa yrittäjyyden eri vaiheissa. Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset 397

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2017

Pk-yritysbarometri, kevät 2017 Pk-yritysbarometri, kevät 217 Alueraportti, Keski-Pohjanmaan 1 Pk-yritysbarometri, kevät 217 alueraportti, Keski-Pohjanmaan 13.2.217 2 13.2.217 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen

Lisätiedot

Alueraporttien yhteenveto 1/2006

Alueraporttien yhteenveto 1/2006 Alueraporttien yhteenveto 1/2006 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan positiivisia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry.

Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry. Toimintasuunnitelma 2019 Hämeen Yrittäjät ry. Hämeen Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vaikuttaa Verkostoi Vahvistaa 13.9.2018 Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Yhteinen matka Parannamme yrittäjien asemaa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Etelä-Savo Pk-yritysbarometri, kevät 5 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 6 6 7 Palvelut 5 59 Muut 0 0 0 50 60 70 Pk-yritysbarometri, kevät 5 alueraportti, : Henkilökunnan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2018

Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Pk-yritysbarometri, kevät 201 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, kevät 201 alueraportti, 15.2.201 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 1 16 15 14 15 60

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2018

Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, kevät 2018 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 1 7 17 15 15 15 5 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2018

Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 0 1 4 7 12 15 15 15 61 68 Uusimaa 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky

2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky Satakuntaliitto 19.07.2013 2013 Muuttuva Yrittäjyys- riittääkö kilpailukyky 2 5300 jäsenyrittäjää Työllistää 24 000 27 paikallisyhdistystä 300 luottamusyrittäjää 3 EDUNVALVONNAN PAINOPISTEET 1. Suomen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen Pk-yritysbarometri, syksy 2015 Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen 1 Liikevaihto nyt verrattuna edelliseen 12 kk takaiseen tilanteeseen, kaikki toimialat 60 50 40 30 20 10

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 13 16 KOKO MAA Kainuu Kauppa (G) 17 Palvelut (H, I, K, O) 56 58 Muut 1 3 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 % 4.2.211 1 Henkilökunnan määrä saldoluku

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 9 1 15 15 KOKO MAA Pohjois-Pohjanmaa Kauppa (G) 19 19 Palvelut (H, I, K, O) 45 44 Muut 1 13 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 11 Rakentaminen (F) 15 14 KOKO MAA Pohjois-Savo Kauppa (G) 19 Palvelut (H, I, K, O) 44 45 Muut 12 0 30 40 50 60 70 0 90 0 % 17..09 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Alueraporttien 1/2003 yhteenveto. Suomen Yrittäjät

Pk-yritysbarometri. Alueraporttien 1/2003 yhteenveto. Suomen Yrittäjät Pk-yritysbarometri Alueraporttien 1/2003 yhteenveto Suomen Yrittäjät Alueraporttien yhteenveto Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät oman yrityksen kannalta lähimmän vuoden aikana ovat koko maassa

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 16 Rakentaminen (F) 16 KOKO MAA Etelä-Pohjanmaa Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 44 6 Muut 1 3 4 6 7 8 9 % 4..11 1 Henkilökunnan määrä saldoluku (%).

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 Rakentaminen (F) 1 16 KOKO MAA Pohjois-Savo Kauppa (G) 19 Palvelut (H, I, K, O) 56 55 Muut 1 3 5 6 7 8 9 %..11 1 Henkilökunnan määrä saldoluku (%).

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 16 16 KOKO MAA Etelä-Karjala Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 56 55 Muut 1 1 1 2 4 5 6 8 9 1 % 4.2.211 1 Henkilökunnan määrä saldoluku

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 1 Rakentaminen (F) 11 13 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 42 42 Muut 13 17 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 % Lokakuu 26 Syksy 26 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 Rakentaminen (F) 16 17 KOKO MAA Etelä-Savo Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 4 6 Muut 1 1 2 4 6 7 8 9 % 4.2.211 1 Henkilökunnan määrä saldoluku

Lisätiedot

Edunvalvontaa ja palveluita

Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät edistää yrittäjyyttä. Tavoitteemme on parantaa yrittäjien asemaa ja yrittämisen olosuhteita. Yrittäjyyden vahvistaminen lisää kansalaisten

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 15 16 Kauppa (G) 19 18 KOKO MAA Keski-Suomi Palvelut (H, I, K, O) 45 44 Muut 2 3 4 5 6 7 8 9 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 12 Rakentaminen (F) Kauppa (G) 15 18 19 18 KOKO MAA Varsinais-Suomi Palvelut (H, I, K, O) 43 45 Muut 0 20 30 40 50 60 70 80 90 0 % 17.8.2009 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 Rakentaminen (F) 15 16 Kauppa (G) 19 17 KOKO MAA Lappi Palvelut (H, I, K, O) 45 5 Muut 8 2 3 4 5 6 7 8 9 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut YRITTÄJYYSPOLKU Lahden nuorisopalvelut Nuorten työllisyyspalvelut Matti Martikainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT Lahti Tuija Oikarinen Yrittäjyyden ja työn murros - Yrittäjyys mahdollisuutena

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 13 Rakentaminen (F) 15 KOKO MAA Pohjanmaa Kauppa (G) 19 22 Palvelut (H, I, K, O) 43 45 Muut 8 2 3 4 5 6 7 8 9 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 11 Rakentaminen (F) 16 KOKO MAA Varsinais-Suomi Kauppa (G) 17 Palvelut (H, I, K, O) 4 6 Muut 1 1 0 20 0 40 0 60 70 0 90 0 % 4.2.2011 1 Henkilökunnan

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 1 17 KOKO MAA Kymenlaakso Kauppa (G) 19 2 Palvelut (H, I, K, O) 44 4 Muut 2 3 4 6 7 8 9 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 8 9 Rakentaminen (F) 16 15 KOKO MAA Lappi Kauppa (G) 16 18 Palvelut (H, I, K, O) 56 59 Muut 1 4 5 6 8 9 % 4..11 1 Henkilökunnan määrä saldoluku (%).

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 -04-05 % % % % % % % % Lappi Teollisuus (D) - - - - 10 9 9 9 9 9 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 12 12 12 12 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA . YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 Rakentaminen (F) 4 6 KOKO MAA Uusimaa Kauppa (G) 8 8 Palvelut (H, I, K, O) 6 62 Muut 0 0 20 0 40 0 60 70 80 90 0 % 4.2.20 Henkilökunnan määrä saldoluku

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 11 Rakentaminen (F) 1 15 KOKO MAA Pirkanmaa Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 5 55 Muut 1 1 % 4..011 1 Henkilökunnan määrä saldoluku (%). HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (1-37) 12 Rakentaminen (4) 13 21 Kauppa (-2) 22 24 Palvelut (, 6-63, 7-74, 9-93) 37 42 Muut 6 13 2 3 4 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 1 Rakentaminen (F) 13 12 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 42 46 Muut 13 13 1 2 3 4 6 7 8 9 1 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 12 Rakentaminen (F) 13 14 Kauppa (G) 22 21 Palvelut (H, I, K, O) 4 42 Muut 13 13 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 7 13 15 KOKO MAA Pääkaupunkiseutu Kauppa (G) 19 19 Palvelut (H, I, K, O) 45 5 Muut 2 3 4 5 6 7 8 9 % 17.8.29 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 16 17 KOKO MAA Kaakkois-Suomi Kauppa (G) 19 Palvelut (H, I, K, O) 5 56 Muut 1 1 0 0 0 0 50 60 70 80 90 0 %..011 1 Henkilökunnan

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 7 Rakentaminen (F) 8 13 Kauppa (G) 22 21 Palvelut (H, I, K, O) 42 53 Muut 13 12 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Pk-yritysten työllisyysnäkymät ja maahanmuuttajien rekrytointi. Johanna Alatalo Neuvotteleva virkamies TEM/KOY

Pk-yritysten työllisyysnäkymät ja maahanmuuttajien rekrytointi. Johanna Alatalo Neuvotteleva virkamies TEM/KOY Pk-yritysten työllisyysnäkymät ja maahanmuuttajien rekrytointi Johanna Alatalo Neuvotteleva virkamies TEM/KOY Pk-yritysten suhdannenäkymät ovat kääntyneet myönteisempään suuntaan Suhdannenäkymät vuodentakaiseen

Lisätiedot

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Hyvät eväät ETEENPÄIN Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 13 Rakentaminen (F) 13 14 Kauppa (G) 22 23 Palvelut (H, I, K, O) 37 42 Muut 13 12 1 2 3 4 5 6 7 9 1 3.11.217 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

Maakunnallinen työllisyysfoorumi 13.12.2011 Pekka Ojalehto, Kainuun Yrittäjät 15.12.2011 1

Maakunnallinen työllisyysfoorumi 13.12.2011 Pekka Ojalehto, Kainuun Yrittäjät 15.12.2011 1 Maakunnallinen työllisyysfoorumi 13.12.2011 Pekka Ojalehto, Kainuun Yrittäjät 15.12.2011 1 Yrittäjyyden edunvalvoja Tehtävämme on parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja huolehtia yrittäjien puolesta

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 216 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 4 7 Rakentaminen Kauppa 13 1 1 16 Palvelut 61 68 Muut 1 2 3 4 6 7 8 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin 2 2:

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 13 16 KOKO MAA Kainuu Kauppa (G) 17 Palvelut (H, I, K, O) 56 58 Muut 1 3 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 % 2.3.21 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa

Pk-yritysbarometri, kevät Alueraportti, Pohjois-Pohjanmaa Pk-yritysbarometri, kevät 2 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 7 7 Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 2 4 7 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan vuoden aikana,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2014. Alueraportti, Kymenlaakso

Pk-yritysbarometri, kevät 2014. Alueraportti, Kymenlaakso Pk-yritysbarometri, kevät 214 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 8 Rakentaminen Kauppa 17 16 17 17 Palvelut 56 59 Muut 1 2 2 4 5 6 7 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA TYÖLLISTEN MÄÄRÄN MUUTOS* Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto

YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA TYÖLLISTEN MÄÄRÄN MUUTOS* Lähde: Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 -04 % % % % % % % % Satakunta Teollisuus (D) - - - - 14 14 14 14 14 Rakentaminen (F) - - - - 13 13 14 14 14 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 8 9 Rakentaminen (F) KOKO MAA Pohjois-Pohjanmaa Kauppa (G) 18 18 Palvelut (H, I, K, O) 56 57 Muut 1 0 0 30 40 50 60 70 80 90 0 %.3.0 1 . HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 1 Rakentaminen (F) 17 KOKO MAA Etelä-Savo Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 5 56 Muut 1 1 1 2 3 5 6 7 8 9 1 % 2.3.21 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pirkanmaa

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pirkanmaa Pk-yritysbarometri, syksy 214 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 Rakentaminen Kauppa 1 16 16 17 Palvelut 8 9 Muut 1 1 2 3 4 6 7 2 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Mihin tarvitaan omistajia?

Mihin tarvitaan omistajia? OHJELMA Mihin tarvitaan omistajia? Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelman julkistus Avaussanat Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän keskusliitto EK Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

POHJOIS-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Pohjanmaa Teollisuus (D) - - - - 11 11 10 10 Rakentaminen (F) - - - - 12 12 12 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

POHJOIS-KARJALA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Karjala Teollisuus (D) - - - - 12 12 12 12 Rakentaminen (F) - - - - 11 11 11 12 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

ETELÄ-POHJANMAA Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Etelä-Pohjanmaa Teollisuus (D) - - - - 18 17 17 17 Rakentaminen (F) - - - - 12 13 13 13 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi** YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA VUOSI -94-95 -96-97 -98-99 -00-01 -02-03 % % % % % % % % Pohjois-Savo Teollisuus (D) - - - - 11 11 11 11 Rakentaminen (F) - - - - 11 11 11 11 Tukku- ja vähittäiskauppa

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 1 Rakentaminen (F) Kauppa (G) 15 17 19 19 KOKO MAA Etelä-Karjala Palvelut (H, I, K, O) 45 44 Muut 1 1 1 2 3 4 5 6 7 9 1 % 27.2.29 1 1. YRITYSTEN OSUUDET

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA 34 21 7 25 16 13 Lokakuu 6 1 3 4 5 Saldoluku (paranee-huononee, %) Syksy 6 SUHDANNENÄKYMÄT OSATEKIJÖITTÄIN Henkilökunnan määrä 17 19 39 1 Lokakuu 6 1 3 4

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 11 Rakentaminen (F) 16 18 KOKO MAA Varsinais-Suomi Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 54 56 Muut 1 1 0 20 30 40 50 60 70 80 90 0 % 2.3.20 1 2.

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 Rakentaminen (F) 16 17 KOKO MAA Keski-Suomi Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 56 55 Muut 1 2 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2.3.2 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 8 9 Rakentaminen (F) 16 1 KOKO MAA Lappi Kauppa (G) 16 18 Palvelut (H, I, K, O) 6 9 Muut 1 0 0 30 40 0 60 70 80 90 0 %.3.0 1 . HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) % %12 %1 %1 %1 %1 Palvelut (H, I, K, O) %3 %3 Muut %1 %12 0 % % % % 0 % 50 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2.2.0 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA %19 %18 %43 %41

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA %19 %18 %43 %41 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) %1 %11 %1 %13 %19 %18 Palvelut (H, I, K, O) %3 %1 Muut %1 % % 1 % % % % 5 % % 7 % 8 % 9 % 1 % 28.2.8 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

%14 %15 %19 %17 %43 %41 %14 %16

%14 %15 %19 %17 %43 %41 %14 %16 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) %1 %11 %1 %1 %1 %1 Palvelut (H, I, K, O) % %1 Muut %1 %1 % 1 % % % % % % % 8 % % 1 % 28.2.8 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 1 Rakentaminen (F) 16 15 KOKO MAA Pohjanmaa Kauppa (G) 1 Palvelut (H, I, K, O) 51 56 Muut 1 0 0 30 40 50 60 70 80 90 0 %.3.0 1 . HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 16 17 KOKO MAA Kaakkois-Suomi Kauppa (G) 18 19 Palvelut (H, I, K, O) 54 56 Muut 1 1 0 10 20 0 40 50 60 70 80 90 100 % 2..2010 1

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti, Keski-Pohjanmaan.9. : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2019

Pk-yritysbarometri, kevät 2019 Pk-yritysbarometri, kevät 219 Seuturaportti, Pohjois-Karjala 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=6 1 Pohjois-Karjala, n=11 9 Joensuun seutu, n=1 16 Keski-Karjala, n=22 Pielisen

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 1 Rakentaminen (F) 16 16 KOKO MAA Keski-Pohjanmaa Kauppa (G) 18 Palvelut (H, I, K, O) 49 56 Muut 1 2 0 0 40 50 60 70 80 90 0 % 2.. 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 16 19 KOKO MAA Kanta-Häme Kauppa (G) 18 18 Palvelut (H, I, K, O) 53 56 Muut 1 1 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % 2.3.2010 1 2.

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 5 9 Rakentaminen (F) 14 16 KOKO MAA Uusimaa Kauppa (G) 18 18 Palvelut (H, I, K, O) 56 62 Muut 1 0 0 20 30 40 50 60 70 80 90 0 % 2.3.20 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 11 Rakentaminen (F) 16 KOKO MAA Pirkanmaa Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 56 55 Muut 1 1 0 0 30 40 50 60 70 80 90 0 %.3.0 1 . HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 12 Rakentaminen (F) 16 18 KOKO MAA Satakunta Kauppa (G) 18 19 Palvelut (H, I, K, O) 49 6 Muut 1 1 0 20 0 40 0 60 70 80 90 0 % 2..20 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 4 7 Uusimaa Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 17 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 1 1 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 17 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) KOKO MAA 15 Etelä-Pohjanmaa 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 3

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) KOKO MAA 15 Etelä-Pohjanmaa 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 3 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 Rakentaminen (F) KOKO MAA Etelä-Pohjanmaa Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) Muut 1 7 8 9 % 1.8.8 1 1 8 Henkilökunnan määrä saldoluku (%) 1 97 98 =

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) KOKO MAA 13 Pohjois-Karjala 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 4

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) KOKO MAA 13 Pohjois-Karjala 19 Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 4 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 11 Rakentaminen (F) KOKO MAA Pohjois-Karjala 19 Kauppa (G) 18 Palvelut (H, I, K, O) 1 Muut 1 5 8 9 %.8.8 1 5 1 5 8 5 Henkilökunnan määrä saldoluku (%)

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 15 KOKO MAA 19 Etelä-Savo Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O)

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 10 Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 15 KOKO MAA 19 Etelä-Savo Kauppa (G) Palvelut (H, I, K, O) 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 11 Rakentaminen (F) KOKO MAA 1 Etelä-Savo Kauppa (G) 17 3 Palvelut (H, I, K, O) 1 Muut 1 3 7 8 %.8.8 1 3 1 3 8 Henkilökunnan määrä saldoluku (%) 1 7

Lisätiedot