POIMINTOJA PORIN PYRINNÖN HIIHTOJAOSTON TOIMINNASTA. Johdanto:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POIMINTOJA PORIN PYRINNÖN HIIHTOJAOSTON TOIMINNASTA. Johdanto:"

Transkriptio

1 1 POIMINTOJA PORIN PYRINNÖN HIIHTOJAOSTON TOIMINNASTA Johdanto: Porin Pyrinnön täyttäessä sata vuotta, on hiihtojaosto saatavilla olevasta aineistosta pyrkinyt poimimaan parhaita paloja jaoston toiminnasta sekä niistä henkilöistä, jotka ovat vieneet eteenpäin toimintaamme vuosikymmenten ajan. Jaostoa koskeva historiikki julkaistiin Porin Pyrinnön koko seuraa kattavan 100 -vuotis historiikin yhteydessä, joten näitä poimintoja ei ole tarkoitettu jaoston varsinaiseksi historiikiksi. Tekstissä on varmaankin joitain puutteita, mutta uskomme siitä löytyvän myös hyviä ja nostalgisia tunteita herättäviä kohtia. Yleistä: Porin Pyrintö ry:n perustamisen jälkeen hiihto lajina otettiin seuran toimintaan Ensimmäiset jäsentenväliset hiihdot kuitenkin järjestettiin Kokemäenjoen jäällä jo 5. helmikuuta Osanottajia oli yhdeksän, ja kilpailun voitti Väinö Leikko. Ensimmäiset piirinmestaruushiihdot Pyrintö järjesti 1922 Porin metsässä. Lähtöpaikkana oli Tiilimäen urheilukenttä. Hiihtotoiminta seurassa oli alusta alkaen vilkasta Pyrinnön joukkue voitti lylynlykkijän lahjoittaman kiertosarven. Tammikuussa 1918 tavanomaisia hiihtokilpailuja ehdittiin pitää kolme kertaa, ennen 28. tammikuuta 1918 puhjennutta Kansalais-sotaa myös sotavuosina hiihtotoimintaa seurassa harrastettiin koko ajan. Rannikon vähälumisuus kuitenkin haittasi hiihtoa joten lajin harrastus ja osaksi kilpailutkin jouduttiin suorittamaan joen jäällä seuran toiminnan laajentuessa sen toiminta päätettiin jakaa eri jaostoihin, päätös ei kuitenkaan tuonut muutoksia aloitettuun jaosto-organisaatioon vaan vasta 1933 vuosikokouksen päättäessä uudistaa seuran hallintoa perustettiin virallisesti myös hiihtojaosto jonka kokoonkutsujaksi nimettiin Mikko Salmi. Perustamisesta alkaen hiihtojaoston toiminta ei ole ollut pelkästään kilpailujen järjestämistä ja hyvien kilpailijoiden tuottamista, vaan on monien hiihtoa eteenpäin vievien aloitteiden kautta näkynyt myös kaupungin, piirin ja valtakunnan tasolla. Tuhansittain kaupunkilaisia liikuttavan Porin metsän säilyminen merkittävimpänä urheilualueena on jaoston jäsenen Aarre Snellströmin ja puulaakiyhdistyksen aikaan saannoksia, sillä vuonna 1968 tehtiin vetoomus Kaupunginhallitukselle, kun alue oli vaarassa joutua valtateiden ja asutusalueen rakentamisen alle. Kiinteä ajanottorakennus maauimalan hiihtostadionilla, 2,5 km lisälenkki Isonmäen latuihin ja Ruosniemen hiihtomaan suunnittelu ovat esimerkkejä, joissa jaosto on ollut kiinteästi mukana. Vuosikymmenten ajan jaosto on kansanhiihdon, puulaakihiihdon sekä eri kuntoratojen hoidolla liikuttanut Porilaisia liikunnan harrastajia. Tästä yhtenä esimerkkinä Aarre Snellströmin vuosina hoitama Pormestarinluodon kuntoradan ja kirjauksien hoitaminen, jossa kirjattuja kävely- ja pyöräilysuorituksia ko. vuosien ajalta on kertynyt yhteensä kpl. Myös Puulaakihiihtojen järjestäminen on kuulunut Matti Tuhkasen ja viime vuosikymmenellä Ismo Aallon johdolla vuosikymmenet jaoston toimintaan luvun alussa mietittiin miten hiihto lajina saataisiin yleisöystävällisemmäksi. Jari Lepolan aloitteen pohjalta päätettiin järjestää ensimmäisenä maailmassa Formula-ajojen kaltaiset Formulahiihdot joita sittemmin on kopioitu nykyisten sprintti hiihtojen suuntaan Urheilun rakenneuudistuksen myötä hiihtojaosto oli Porin alueen TUL:n seuroista ensimmäisten joukossa jotka liittyivät Suomen Hiihtoliiton jäsenseuraksi, jäsenyys toikin seuraamme uusia hiihtäjiä, joidenkin seurojen vetäytyessä jäsenyydestä.

2 2 Edustukset: TUL:n Satakunnan piirin Hiihtoj. puh.joht. Juhani Pihlajikko Aulis Lehto ja jäsen 1979 alk. jäsenet Tuomo Raukola 1980 Matti Tuhkanen 1979 ja Ismo Aalto ja Tapani Pihlajikko Reijo Kivioja TUL:n Piirivalmentaja Aulis Lehto TUL:n Vastuuvalmentaja Aulis Lehto 1980 Seppo Suojanen 1980 TUL:n Koulutusvaliokunta Seppo Suojanen Aulis Lehto Tapani Pihlajikko SHL:n Liittovaltuuston edust. Aulis Lehto varaj SHL:n Liittokokous edust. Aulis Lehto SHL:n Satakunnan piirin hiihtoj. Aulis Lehto Satakunnan hiihto ry jäsen Aulis Lehto Ismo Aalto SHL:n Satakunnan piirin kilp. valiok puhj.aulis Lehto Jäsen Tapani Pihlajikko Ismo Aalto 1998 SHL:n Satakunnan piirin edust. Valtak. Hopeasompa toimik. Aulis Lehto 1978 Jaoston puheenjohtajat: Aarre Snellström Matti Lamminen Aarre Snellström Matti Tuhkanen Seppo Suojanen 1994 Tapani Pihlajikko

3 3 Seuran hiihtomestarit: 1990 Pasi Pajamäki 2003 Petri Rantamaa 1978 Jouko Vepsä 1991 Kimmo Kivioja 2004 Petri Rantamaa 1979 Eero Ylikoski 1992 Kimmo Kivioja 2005 Petri Rantamaa 1980 Timo Höckert 1993 Kimmo Kivioja 2006 Petri Rantamaa 1981 Ismo Aalto 1994 Jari Salsoila 2007 Petri Rantamaa 1982 Ismo Aalto 1995 Kimmo Kivioja 1983 Timo Höckert 1996 Kimmo Kivioja 1984 Pasi Välimaa 1997 Jari Lepola 1985 Pasi Välimaa 1998 Jari Salsoila 1986 Ismo Aalto 1999 Tapio Mannila 1987 Tapio Mannila 2000 Kimmo Kivioja 1988 Hannu Terho 2001 Jari Salsoila 1989 Kimmo Kivioja 2002 Tapio Mannila Jaoston jäsenille myönnetyt ansiomerkit: Kunniajäsenet: Aarre Snellström -82 Matti Tuhkanen -92 Aulis Lehto -02 Seppo Suojanen -02 Tapani Pihlajikko -02 Suomen valtakunnan Ritarikunnan mitali: Aulis Lehto -82 Suomen valkoinen ruusu: Aarre Snellström I luok. Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristi : Aulis Lehto -07 Suomen liikuntakulttuurin ansiomitali kultaristein: Juhani Pihlajikko - 87 Matti Tuhkanen -04 Aarre Snellström - 87 Tapani Pihlajikko -97 Aulis Lehto -97 Suomen Liikuntakulttuurin ansioristit ja mitalit: Aarre Snellström -69 Juhani Pihlajikko -82 Aulis Lehto -82 Matti Tuhkanen -82 Seppo Suojanen -92 Jari Lepola -97 Veikko Lammi -02 Ismo Aalto -07 Veli Salsoila -07 Suomen keskuskauppakamarin ansiomerkit: Aulis Lehto kult. 84, hop. 79, prons. 74 Suomen urheilun hopeinen ansiomitali: Aulis Lehto -82 Ismo Aalto Suomen hiihtoliiton kultainen ansiomitali no:

4 4 Suomen hiihtoliiton hopeinen ansiomerkki: Aulis Lehto -98 Suomen hiihtoliiton pronssinen ansiomerkki: Aarre Snellström Tul:n ansiomerkki: Aulis Lehto -03 TUL:n Satakunnan piirin kultainen ansiomerkki: Aulis Lehto -84 Juhani Pihlajikko -84 Aarre Snellström -88 Seppo Suojanen -82 TUL:n kultainen seuratyön ansiomerkki: Aarre Snellström -83 Kalevi Mäkipää -99 Seppo Suojanen -94 TUL:n Satakunnan piirin hopeinen ansiomerkki: Tapani Pihlajikko -01 Matti Tuhkanen -01 Veli Salsoila -01 TUK:n kultainen ansiomerkki: Aarre Snellström TUK:n hopeinen ansiomerkki: Aarre Snellström Suomen kuntourheiluliiton ansiomerkki: Matti Tuhkanen Seuran ansiomerkit: Matti Tuhkanen - Seppo Suojanen Ismo Aalto -97 Tapani Pihlajikko -97 Reijo Kivioja Jukka Vartia Timo Höckert Kalevi Mäkipää -02 Sanna Hakala -07 Laura Salmi -07 Veli Salsoila -07 Seuran urheiluansiomerkit: Jonna Höckert -02 Ari Heinola -92 Petri Rantamaa -02 Jari Lepola -92 Anne-Mari Mannila -02 Tapio Mannila -92 Jonna Höckert -02 Sirpa Tarkiainen -92 Laura Salmi -02 Markku Haapaniemi -92 Heidi Höckert -02 Kimmo Kivioja -92 Petri Rantamaa -02 Kalevi Mäkipää -92 Kenneth Ramstedt -02 Anne Varis -87 Kati Heinola -97 Kai Heinonen -07 Paula Ahonkivi -97 Mauri Lammi -97 Hannu Salminen -97 Jari Salsoila -97

5 5 Hiihtojaostot : Pj Aarre Snellström, siht. Taisto Haapanen, Kauko Kaipio, Martti Laamanen, Leo Laippala, Paavo Niinisalo ja Tuomo Nurmela Pj Aarre Snellström, siht. Taisto Haapanen, Kauko Kaipio, Martti Laamanen, Leo Laippala, Tuomo Nurmela ja Aarne Suikkanen Pj Aarre Snellström, siht. Taisto Haapanen, Kauko Kaipio, Martti Laamanen, Leo Laippala, Aatos Laine Ja Tuomo Nurmela Pj Aarre Snellström, Kauko Kaipio, K. Hupponen, Martti Laamanen, Aatos Laine, Tuomo Nurmela, Viljo Heinikangas, Tenho Luhtanen ja Lehtimäki Pj Aarre Snellström, siht. Taisto Haapanen, Kauko Kaipio, Viljo Heinikangas, Leo Laippala ja Reino Piilo Pj Aarre Snellström, siht. Taisto Haapanen, Kauko Kaipio, Leo Laippala, Reino Piilo ja Aarne Suikkanen Pj Aarre Snellström, siht. Taisto Haapanen, Kauko Kaipio, Viljo Heinikangas ja Reino Piilo Pj Aarre Snellström, siht. Taisto Haapanen, Kauko Kaipio, Viljo Heinikangas, Matti Lamminen, Reino Piilo, Aatos Laine ja Ahti Halme Pj Aarre Snellström, siht. Taisto Haapanen, Kauko Kaipio, Viljo Heinikangas, Matti Lamminen, Reino Piilo ja Aatos Laine Pj Matti Lamminen, siht. Aatos Laine, Aarre Snellström, Reino Piilo, Taisto Haapanen, Matti Tuhkanen, Viljo Heinikangas ja Kauko Kaipio Pj Matti Lamminen, siht. Aatos Laine, Aarre Snellström, Kauko Kaipio, Taisto Haapanen, Reino Piilo ja Matti Tuhkanen Pj Aarre Snellström, siht. Aatos Laine, raha. Matti Tuhkanen, Matti Lamminen, Reino Piilo, Taisto Haapanen, Pekka Taren ja Ahti Halme Pj Aarre Snellström, siht. Pekka Taren, raha. Matti Tuhkanen, Aatos Laine Reino Piilo ja Taisto Haapanen Pj Aarre Snellström, siht. Matti Tuhkanen, Aatos Laine, Reino Piilo Ja Eero Ylikoski Pj Aarre Snellström, siht. Matti Tuhkanen, Eero Ylikoski, Matti Lamminen, Aatos Laine ja Reino Piilo Pj Matti Tuhkanen, siht. Martti Rakkolainen, Seppo Suojanen, Aarre Snellström, Reino Piilo, Aatos Laine ja Matti Lamminen Pj Matti Tuhkanen, siht. Martti Rakkolainen, Seppo Suojanen, Aarre Snellström, Reino Piilo, Matti Lamminen ja Jorma Rautiainen Pj Matti Tuhkanen, siht. Martti Rakkolainen, Seppo Suojanen, Aarre Snellström, Eero Ylikoski, Aatos Laine ja Matti Lamminen.

6 Pj Matti Tuhkanen, siht. Eero Ylikoski, Rahas. Matti Tuhkanen. Jäsenet: Tuomo Raukola, Kauko Haara, Jouko Vepsä, Seppo Suojanen, Aarre Snellström, Matti Lamminen, Olavi Valle ja Aatos Laine 1979 Pj ja rahas. Matti Tuhkanen, siht. Raija Suojanen, Aarre Snellström, Tuomo Raukola, Kauko Haara, Martti Rakkolainen, Eero Ylikoski, Seppo Suojanen, Reino Piilo ja Matti Lamminen Pj Matti Tuhkanen, siht. Tarja Heino, rahas. Matti Tuhkanen. Jäsenet Ismo Aalto, Tauno Kujansivu, Reino Piilo, Tuomo Raukola, Seppo Suojanen, Aarre Snellström ja Eero Ylikoski 1981 Pj Seppo Suojanen, Rahas. Matti Tuhkanen. Jäsenet Aarre Snellström, Tuomo Heikkinen, Tuomo Raukola, Matti Malinen, Ismo Aalto, Reino Piilo, Tauno Kujansivu, Juhani Pihlajikko, ja Aulis Lehto Pj. Seppo Suojanen, siht. Mai-Anna Pajamäki, rahas. Matti Tuhkanen, Juhani Pihlajikko, Matti Malinen, Ismo Aalto, Tuomo Raukola, Tuomo Heikkinen, Aarre Snellström, Aulis Lehto, Kari Kivilähde, Timo Höckert, Olavi Valle ja Matti Pajamäki Pj. Seppo Suojanen, vara pj. Juhani Pihlajikko, rahast. Matti Tuhkanen, siht. Mai-Anna Pajamäki. Jäsenet Ismo Aalto, Timo Höckert, Aulis Lehto, Matti Pajamäki, Jorma Terho, Kari Kivilähde, Matti Malinen, Tuomo Heikkinen, Aarre Snellström, Reijo Kivioja ja Olavi Valle Pj. Seppo Suojanen, vara pj. Juhani Pihlajikko, siht. Mai-Anna Pajamäki, vara siht. Reijo Kivioja, rahast. Matti Tuhkanen. Jäsenet Aulis Lehto, Aarre Snellström, Matti Malinen, Matti Pajamäki, Jorma Terho, Tuomo Heikkinen, Ismo Aalto, Timo Höckert, Pasi Välimaa ja Jari Lepola Pj Seppo Suojanen, siht. Reijo Kivioja, rahas. Reijo Kivioja. Jäsenet: Ismo Aalto, Juhani Pihlajikko, Matti Malinen, Tapani Pihlajikko, Mai-Anna Pajamäki, Matti Tuhkanen, Aarre Snellström ja Pasi Välimaa Pj Seppo Suojanen, vara pj Juhani Pihlajikko, siht. Reijo Kivioja, jäsenet Ismo Aalto, Matti Malinen, Tapani Pihlajikko, Matti Tuhkanen, Aarre Snellström ja Pasi Välimaa Pj Seppo Suojanen, vara pj Tapani Pihlajikko, siht. ja rahas. Reijo Kivioja. Jäsenet: Matti Tuhkanen, Aarre Snellström, Ismo Aalto, Matti Malinen ja Jukka Vartia Pj Seppo Suojanen, vara pj. Tapani Pihlajikko, siht. ja rahas. Reijo Kivioja. Jäsenet: Ismo Aalto, Aarre Snellström, Matti Tuhkanen, Jukka Vartia ja Hannu Terho Pj. Seppo Suojanen, vara pj. Tapani Pihlajikko, siht. ja rahas. Reijo Kivioja. Jäsenet: Ismo Aalto, Petteri Kerminen, Jouko Aaltonen, Pekka Saarni, Aarre Snellström, Matti Tuhkanen ja Jukka Vartia Pj Seppo Suojanen, vara pj, Tapani Pihlajikko, siht. Pasi Hietanen, rahas. Reijo Kivioja. Jäsenet: Ismo Aalto, Petteri Kerminen, Jukka Vartia, Jouko Aaltonen, Matti Tuhkanen ja Aarre Snellström Pj Seppo Suojanen, vara pj Tapani Pihlajikko, siht. Pasi Hietanen, rahas. Reijo Kivioja. Jäsenet. Ismo Aalto, Janne Leinonen, Matti Tuhkanen, Jouko Aaltonen, Petteri Kerminen ja Aarre Snellström Pj Seppo Suojanen, vara pj Tapani Pihlajikko, siht. Pasi Hietanen, rahas Reijo Kivioja. Jäsenet: Jouko Aaltonen, Ismo Aalto, Matti Tuhkanen, Aarre Snellström ja Juha Nurminen.

7 7 Hiihtojaostot Puhj. Seppo Suojanen, varapj. Tapani Pihlajikko, siht. Pasi Hietanen tal.hoit. Reijo Kivioja. Jäsenet: Ismo Aalto, Jouko Aaltonen, Matti Tuhkanen, Jari Lepola ja Aarre Snellström 1994 Puhj. Tapani Pihlajikko, varapj. Seppo Suojanen, siht. Reijo Kivioja, tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Aarre Snellström, Matti Tuhkanen, Ismo Aalto, Jari Lepola, Jari Salsoila, Jouko Aaltonen ja Pasi Hietanen 1995 Puhj. Tapani Pihlajikko varapj. Seppo Suojanen siht. Reijo Kivioja tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Aulis Lehto, Veli Salsoila, Jari Lepola, Ismo Aalto, Timo Höckert, Matti Tuhkanen, Aarre Snellström, Veikko Lammi, Tarja Mannila ja Päivi Toukonen 1996 Puhj. Tapani Pihlajikko varapj. Ismo Aalto, siht. Reijo Kivioja, tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Veli Salsoila, Veikko Lammi, Tarja Mannila, Aarre Snellström, Kalevi Mäkipää, Matti Tuhkanen, Aulis Lehto, Timo Höckert ja Jari Lepola Puhj. Tapani Pihlajikko, varapj. Ismo Aalto, siht. Reijo Kivioja, tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Tarja Mannila, Veikko Lammi, Matti Tuhkanen, Veli Salsoila, Timo Höckert, Aulis Lehto ja Aarre Snellström 1998 Puhj. Tapani Pihlajikko, varapj. Ismo Aalto, siht. Reijo Kivioja, tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Tarja Mannila, Matti Tuhkanen, Veli Salsoila, Veikko Lammi, Aarre Snellström, Aulis Lehto ja Jari Lepola 1999 Puhj. Tapani Pihlajikko, varapj. Ismo Aalto, siht. Reijo Kivioja, tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Tarja Mannila, Aarre Snellström, Timo Höckert,Matti Tuhkanen, Veli Salsoila, Veikko Lammi, Jari Salsoila, Jari Lepola ja Aulis Lehto 2000 Puhj. Tapani Pihlajikko, varapj. Ismo Aalto, siht. Reijo Kivioja tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Aarre Snellström, Matti Tuhkanen, Veikko Lammi, Aulis Lehto, Veli Salsoila, Jari Salsoila ja Timo Höckert 2001 Puhj. Tapani Pihlajikko, varapj. Ismo Aalto, siht. Reijo Kivioja, tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Veli Salsoila, Jari Salsoila, Veikko Lammi, Kimmo Kivioja, Olavi Valle, Aarre Snellström, Aimo Myllylä, Matti Tuhkanen, Timo Höckert ja Niina Joost Puhj. Tapani Pihlajikko, varapj. Veli Salsoila, siht. Ismo Aalto, tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Timo Höckert, Reijo Kivioja, Veikko Lammi, Aulis Lehto, Jari Lepola, Aimo Myllylä, Jari Salsoila, Olavi Valle ja Matti Tuhkanen 2003 Puhj. Tapani Pihlajikko, varapj. Veli Salsoila, siht. Ismo Aalto, tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Aarre Snellström, Matti Tuhkanen, Aulis Lehto, Veikko Lammi, Jari Lepola, Timo Höckert ja Jari Salsoila 2004 Puhj. Tapani Pihlajikko, varapj. Veli Salsoila, siht. Ismo Aalto, tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Aarre Snellström, Matti Tuhkanen, Aulis Lehto, Veikko Lammi, Jari Lepola, Timo Höckert ja Jari Salsoila 2005 Puhj. Tapani Pihlajikko, varapj. Veli Salsoila, siht. Ismo Aalto, tal.hoit. Seppo Suojanen. jäsenet: Aarre Snellström, Matti Tuhkanen, Veikko Lammi, Aulis Lehto, Timo Höckert ja Jari Lepola 2006 Puhj. Tapani Pihlajikko varap.j. Veli Salsoila siht. Ismo Aalto tal.hoit. Seppo Suojanen

8 8 Jäsenet: Aarre Snellström, Veikko Lammi, Aulis Lehto, Timo Höckert, Jari Lepola ja Sanna Hakala 2007 Puhj. Tapani Pihlajikko, varap.j Veli Salsoila. siht. Ismo Aalto. Tal.hoit. Seppo Suojanen. Jäsenet: Veikko Lammi, Matti Tuhkanen, Ritva Rinta- Holkko, Matti Luhtala, Aulis Lehto, Aarre Snellström, Lea Rantamaa, Sanna Hakala ja Jari Lepola Puhj. Tapani Pihlajikko, Varap.j Ritva Rinta-Holkko, siht. Ismo Aalto, Tal.hoit. Seppo Suojanen, Jäsenet: Matti Luhtala Matti Tuhkanen, Aulis Lehto, Aarre Snellström, Jari Lepola, Jari Salsoila, Veli Salsoila, Lea Rantamaa. Talous: Hiihtojaoston toiminnan alkuvuosina omaa varainhankintaa ei paljoakaan ollut. Siirryttäessä luvulle Kirjurinluodon Tanssihallin ja Porin Jazzin aloittaessa toimintansa se rikastutti myös monen Porilaisen urheiluseuran talkootoimintaa. Pyrinnön hiihtojaoston varainhankintaa onkin vuosikymmenet kartutettu erilaisia järjestysmiestehtäviä hoitamalla, sekä yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 alkaen olevalla Pormestarinluodon kuntoradan hoidolla. Myös Kansanhiihtoportin mainosten hankinta, TUL:n kisa-arpojen myynti ja pahvinkeräys ovat olleet osana jaoston varainhankintaa Yyterin Juhannuksen järjestysmiestehtävistä jaosto solmi tilaisuuden järjestäjän kanssa suoraan sopimuksen. Tehtävä hoidettiinkin niin mallikkaasti, että sopimuksen mukainen tulo oli jaoston tilillä kolmen päivän kuluessa. Tuotto jaostolle oli erittäin hyvä. Myös Satakunnan Yleismessujen sisä- ja ulkoalueiden siivous on ollut monet kerrat yksinomaan jaoston tehtävänä, myös pääseuralta tuleva vuosittainen toiminnan mukainen toiminta-avustus on ollut osana kartuttamassa jaoston varoja. Sprintti- hiihdon idea Pyrinnön: 1990 alussa Pyrinnön hiihtojaostossa mietittiin hiihdon tulevaisuutta sekä miten hiihto lajina saataisiin yleisöystävällisemmäksi Jari Lepolan aloitteen pohjalta päätettiin anoa ensimmäisenä maailmassa olevia Formula-ajojen kaltaisia Kansallisia Formulahiihtoja, joissa ensin hiihdetään aikahiihdot, sitten varsinaiseen kilpailuun lähdetään lähtöruudusta kuten Formulakisoissa ja ensimmäisen maaliin hiihtäneen kunniaksi heilutetaan myös ruutulippua. Nämä kilpailut järjestettiin kahtena peräkkäisenä vuotena ja ensimmäisenä Suomessa. Nykyinen sprintti- hiihto onkin kehitetty tämän hiihdon pohjalta. Tapahtumat: Muistorikkaimpiin tapahtumiin voidaan lukea suuren yleisömäärän saavuttama Formulahiihtojen yhteydessä järjestetty 3 x 500m pätkäsuksiviesti, jossa kutsuttuina joukkueina hiihtivät Kaupunginvaltuuston, Porin Ässien, Narukerän ja Fudoshinin joukkueet. Hyvänä jalkapalloilijana tunnetun Piracaijan suksien ollessa useasti kohti taivasta, viestivoiton vei Narukerän joukkue. Hopeasomman aluemestaruuskilpailujen järjestäminen 1982 oli järjestely- sekä osanottajamäärältään toimintavuosiemme ajan suurin, sillä henkilökohtaisilla matkoilla oli 372 kilpailijaa, sekä viestijoukkueita yhteensä 69. Jaoston todellinen voimannäyte oli myös 1996 Yyterin juhannuksen järjestysmiestehtävien hoitaminen josta myös taloudellinen tulos oli kiitettävä. Porin metsän kehittäminen hiihtoalueena Toiminnan alkuajoista lähtien jaosto on ollut aktiivisesti mukana Porin metsän hiihto-olosuhteiden kehittämisessä. Latujen kunnossapito suoritettiin aina luvun lopulle saakka yksinomaan aktiivisesti hiihtoa harrastavien henkilöiden toimesta. Aluksi Aarre Snellström sai ajatuksen viedä ladun varteen lumilapion ja taulun jossa kehotettiin ennen hiihtoa tekemään latua. Kuitenkin vähälumiset talvet ja vilkas kansanhiihtotoiminta teki kunnossapidon aktiiviharrastajille liian raskaaksi tehtiin Kaupunginhallitukselle esitys, jossa vedottiin kaikkien hiihtoa harrastavien mahdollisuuteen luonnonlumella hiihtämiseen. Esitystä perusteltiin edellisen talven 8000 kirjatun kansanhiihtosuorituksen ja lähes kaikkien koulujen hiihtosuoritusten tapahtumiseen kunnostamillamme laduilla. Kaupungin osuudeksi esitettiin kahta miestyöpäivää viikossa.

9 Kaupunginhallitus myönsi kansanhiihtolatujen perusparannukseen 3000mk. Rahoituksella raivattiin ja kunnostettiin latupohjia sekä rakennettiin siltoja. Marraskuun alussa Kaupungin ja muiden urheiluseurojen kanssa saatiin myös pururata käyttöön. PoPy:n raivaama 5km latu onkin käytetyimpiä reittejä vielä tänä päivänä. Vuonna 1972 jaosto sai kaupungilta moottorikelkan käyttöönsä, jolla Matti Tuhkanen pientä korvausta vastaan hoiti ladut aina vuoteen 1975 saakka. Tämän jälkeen ladut onkin hoidettu kaupungin omana työnä. Huonojen lumitalvien jatkuessa päätettiin yhteistyössä muiden hiihtoa harrastavien seurojen kanssa lähestyä kaupunkia. Päätettiin perustaa toimikunta, jonka puheenjohtajaksi valittiin Aarre Snellström ja sihteeriksi Eino Miettinen toimikunta esitti liikuntatoimenjohtaja Matti Malinille, että jäähallista tuleva irtolumi ja jäämurska siirrettäisiin pakkasten tultua latupohjille ja PoPy:n 5km latu valaistaisiin sekä rakennettaisiin lasten pulkkamäki entiselle kaatopaikalle Vähämäkeen. Kaikki nämä esitykset ovat myös toteutuneet. Tekojääradan valmistumisen jälkeen myös sieltä tuleva irtolumi on hyödynnetty latupohjille. Kaupungin toimesta saatiin hiihtokautta pidennettyä myös hankitun lumitykin ansiosta. Isomäestä onkin vuosittain muodostunut alku- ja loppukauden Länsi-Suomen suosituin hiihtokeskus. Tielaitoksen aloittaessa valtatie kahden rakentamisen välillä Tiilimäki Vähärauma hiihtäjien keskuudessa syntyi idea liikamaitten ajattamisesta Porin metsän takamaastoon, näin saataisiin hyvät mäet laskettelua ja 5km latuun yhdistettyä 2,5 km lisälenkkiä varten. Näin syntyivät Mäkivaarat. Jaosto esitti, että maauimalan alueesta tehtäisiin Porin metsän kilpailukeskus jonne rakennettaisiin ajanottajille toimistotilat ja sijoitettaisiin nykyaikaiset ajanottolaitteet sekä kuuluttajille omat toimistotilat asiasta oli hiihtoa harrastavien seurojen ja liikuntaviraston kanssa yhteinen palaveri jossa asia sovittiin. Luistelutyylin yleistyessä tehtiin Kaupunginhallitukselle esitys Isonmäen latureittien leventämisestä, joka vaatisi myös puiden poistoa saatiin Puistotoimelta ja Liikuntavirastolta vastaus, että hiihtäjille vaaralliset puut voitaisiin poistaa, mutta kaikilta osin latupohjaa ei voitaisi leventää. Puiden poistosta onkin yhteistyössä muiden hiihtoa harrastavien seurojen kanssa lähestytty kaupunkia useampaan kertaan. Porin Lentokentän kiitoradan lähestymisalueen raivauksen yhteydessä joutomaista rakennettiin lapsille valaistu laskettelu- ja hiihtolenkki. Tässä kehitystyössä oli aktiivisesti mukana jaostomme jäsen Jari Lepola. Pormestarinluodon liikuntamahdollisuuksien kehittäminen Luotsinmäen kaatopaikan lopettaessa toimintansa Aarre Snellström esitti jaostolle ko. alueen liikuntaalueeksi kehittämistä jaosto tekikin asiasta päätöksen ja Kaupunginhallitukselle esityksen, että alue maisemoitaisiin ja rakennettaisiin lapsille laskettelumahdollisuudet sekä kunnostettaisiin hiihtoa varten latupohjat, jotka myös yhdistettäisiin joen penkereellä olevaan pururataan Kaupunginhallitus hyväksyi jaoston esityksen ja päätti, että hanke toteutetaan yhteistyössä Rakennus- ja Kiinteistölautakunnan kanssa. Myöhemmässä vaiheessa joen penkereellä oleva pururata/hiihtolatu myös valaistiin. Alue onkin ollut ahkerassa käytössä sillä vuosina kirjattuja kävely-, pyöräily- ja hiihtosuorituksia on kertynyt yhteensä kpl. Harjoitus ja valmennus Jaoston toiminnan alkuvuosina hiihtoon liittyviä harjoituksia suoritettiin ainoastaan talviaikana ja kesäaikana osallistuttiin muiden lajien harjoituksiin ja kilpailuihin luvun alkuaikoina hiihtäjät aloittivat lajin harjoittelun myös kesäaikana, jolloin jaosto hankki hiihtäjille kahdet rullasukset. Voimanhankintaa suoritettiin voimailutalolla ja Urheilutalon valmistuttua Urheilutalon ja Uimahallin kuntosaleilla. Myös sauvarinneharjoituksissa Yyterin dyyneillä käytiin ahkerasti. Syksyn harjoituksissa Kullaan- ja Hangas-suot tulivat tutuiksi, myös vaelluksilla käytiin maakunnan pohjoisosissa, jolloin monille hiihtäjille Jämi, Lauhavuori, Pomarkku ja Noormarkku tulivat tutuiksi. Nuorissa Pyrinnön

10 10 hiihtovoima, toteaa jaoston puheenjohtaja Matti Tuhkanen ilmestyvässä Uusi - Aika lehdessä, Ahlaisten Osalassa pidetyn hiihtoleirin yhteydessä. Ensiarvoisen tärkeitä hiihtäjillemme ovat vuosittain seuran järjestämät lumileirit Levillä, Ylläksellä ja Vuokatissa. Lajinomaista voimanhankintaa on suoritettu Porin voimailu- ja urheilutalolla. Hiihtäjiemme valmennuksesta ovat eri aikakausina vastanneet seuran omat koulutetut valmentajat luvulla nuorten valmennuksesta vastasivat Matti Tuhkanen, Raija ja Seppo Suojanen Suojanen kävi TUL:n valmentajakoulun sekä jatkoseminaarin, niin hän alkoi laatimaan valmennusohjelmia halukkaille urheilijoille. Merkittävän lisävoiman valmennus ja seuratoimintaan toivat 1980 seuraan tulleet Aulis Lehto ja Juhani Pihlajikko. Menestyksekkäimpiin suorituksiin nuorissa ovat yltäneet TUL:n piirin ja TUL:n nuorten vastuuvalmentajanakin toimineen Aulis Lehdon valmennuksessa ollut Pasi Välimaa ja Ismo Aallon ja Seppo Suojasen valmennuksessa ollut Juha Malinen, joka vuonna -84 valittiin myös TUL:n valtakunnalliseen valmennusryhmään. Valtakunnallisen tason on saavuttanut myös Ismo Aallon valmentama Liikuntatieteen Lehtori Jari Lepola Hopeasomman loppukilpailuissa (SM) T-13 sarjan viestijoukkue Sanna Hakala, Laura Eskola ja Jonna Höckert sijoittui kuudenneksi osanottajia sarjassa oli 52 joukkuetta. SM- hiihtoihin kiintiöiden myötä. TUL:n hiihtäjillä oli SM- kilpailuihin pääsemiseen sarjoittain määrätyt kiintiöt. Esim. vuoden 1984 SMkilpailuihin TUL:n hiihtäjien määrä oli 70 hiihtäjää. Kiintiöistä päätettiin vuosittain Suomen Hiihtoliiton kanssa. Tämä asettikin TUL:n hiihtäjät SHL:n hiihtäjiin nähden eriarvoiseen asemaan, sillä TUL:n hiihtäjät joutuivat valtakunnan tasolla kiertämään useita katsastushiihtoja, kun SHL:n hiihtäjien valinnat tapahtuivat ainoastaan oman piirin katsastushiihdoissa. Voidaankin todeta TUL:n Satakunnan piirin hiihtäjillä olleen SM- kilpailuihin pääsemisen huomattavasti raskaampaa kuin piirin SHL:n hiihtäjillä. TUL:n puolella oli jo pitkään haluttu päästä irti nykyisestä kiintiösysteemistä ja useasti esittäneetkin, että SM- kilpailuihin hiihtäjät valittaisiin piiritasolla SHL:n ja TUL:n yhteisten katsastushiihtojen perusteella. Näin saataisiin SM- kilpailuihin parhaat hiihtäjät. Kiintiöistä huolimatta myös useat Pyrinnön hiihtäjät ovat saavuttaneet SM- kisapaikan. Vuonna 1994 SHL:n jäsenyyteen liittymisen jälkeen TUL:n kiintiöt poistuivat ja valinnat suoritettiin yhteisten piirinmestaruuskilpailujen perusteella. SHL:n Satakunnan piiri olikin ensimmäinen piiri jossa yhteinen piirinmestaruusmitali myönnettiin. Toiminta / Menestymiset Vuosien saatossa sadat hiihtäjät ovat edustaneet Porin Pyrintöä. Useat heistä myös valtakunnan tasolla saakka. Nimet Kauko Kaipio, Erkki Rantala, Martti Laamanen, Matti Vesikari ja Aarre Snellström ovat löydettävissä 60 ja 70 lukujen ansioluetteloista luvulla Kansanhiihtojen järjestelyistä oli Pyrinnön nimi tullut tutuksi monille hiihtourheilun ystäville. Vuosi -68 olikin ennätyksellinen yli kirjatulla suorituksella. Vuosikymmen olikin Pyrinnölle menestyksellinen, TUL :n piirinmestaruuksia otettiin useita. Myös maakuntaviestissä menestyttiin useana vuonna. Menestystä seuralle toivat mm. Raija Suojanen, Pirkko Ålander, Matti Tuhkanen, Martti Rakkolainen, Aarre Snellström, Pauli Mustonen ja Olavi Valle. Tämä aika aina vuoteen 78 hiihdettiin TUK :n riveissä. Vuonna 1979 siirryttiin hiihtämään TUL:n riveissä. Tämä muutos otettiinkin myönteisesti vastaan, sillä toiminta alkoi vilkastua koko hiihtotoiminnan osalla. TUL:n piirinmestaruuskilpailut vuonna 1979 olikin Pyrinnön suurta juhlaa, sillä henkilökohtaisten matkojen kuudesta mahdollisesta mestaruudesta otettiin viisi sekä viestimestaruuksia neljä ja yksi hopea Piirin hiihtojaosto ja Ammatilliset paikallisjärjestöt solmi sopimuksen kiertopalkintojen lahjoittamisesta eri sarjoihin. Tämä vilkastutti entisestään koko TUL:n piirin hiihtotoimintaa siten, että koko TUL:n piirin hiihto eli voimakasta nousukautta. Lahjoituksen antaneet paikallisjärjestöt olivat:

11 11 Vammalan seudun APJ, Porin seudun APJ, Merikarvian APJ, Huittisten APJ, Kankaanpään APJ, Kokemäen APJ, Parkanon APJ, Euran APJ, Harjavallan APJ sekä Rauman APJ. Vuonna 1982 TUL:n päävalmentajat Mauri Repo ja Risto Hallamaa toivat piiriimme uutta valmennustietoutta. Näihin koulutuksiin seurastamme osallistuivat monet aikaisemmat sekä uudet valmentajamme. Valmentajina jo aikaisemmin toimineet Aulis Lehto ja Seppo Suojanen ottivat vastuun junioreiden valmennuksesta, Matti Malisen, Ismo Aallon ja Tapani Pihlajikon toimiessa hopeasompaikäisten ja lasten parissa. Hiihtäjien määrä seurassa kasvoi tuntuvasti, myös kaivattuja tyttöjä liittyi seuraamme useita. Kilpailumatkojen kuljetuksiin hankittiin jaostolle oma pikkubussi, jota myös muut jaostot hyödynsivät. Jaosto sai järjestettäväksi myös Hopeasomman Aluemestaruuskilpailut, jossa osanottajien määrä oli toimintavuosiemme ajan suurin. Henkilökohtaisilla matkoilla oli 372 kilpailijaa, sekä viestijoukkueita 69. Seuran hiihtojaoston toiminta tunnustettiin myös TUL:n Satakunnan piirissä kaikkien lajijaostojen osalta vilkkaimpiin kuuluviksi. TUL:n hiihtäjien menestyminen huomioitiin myös SVUL:n valtakunnan tasolla sillä TUL:n hiihtäjien kiintiö SM- kilpailuihin pääsemiseen alkoi nousta luvun alkuvuosina TUL:n piirin hiihtäjät kuuluivat niin henkilökohtaisilla kuin viestimatkoillakin maakunnan kärkeen. Pyrinnön nimi alkoi näkyä myös valtakunnallisissa tulosluetteloissa. Vaikka TUL:n hiihtäjillä oli määrätty kiintiö, monien kansallisten (katsastushiihtojen) jälkeen SM- kilpailuihin pääsemiseen, niin Pyrinnön hiihtäjien nimet Pasi Välimaa, Juha Malinen ja Jari Lepola löytyvät lopullisista tulosluetteloista. Pyrinnön hiihtäjien nimet ovat tulleet tutuksi myös maan rajojen ulkopuolella. Useat laturetket myös Ruotsissa hiihdetyt Wasa-hiihdot läpikäyneenä Aarre Snellström ja Matti Tuhkanen saivat vuonna 1973 ajatuksen lähteä hiihtämään myös Italian Marcialongaan kansainväliseen 70km pitkä marssi hiihtoon, jossa latu kulki jylhässä Dolomiittien vuoristossa. Kilpailussa menestys olikin hyvä sillä 6132 hiihtäjän joukosta Matti oli 312:ta ja Aarre 533:s. Vuonna 1989 Näkövammaisten EM- kilpailuissa Norjan Hurdalissa Matti Tuhkanen oli Olli Peltoniemen opashiihtäjänä. Yhteistyötä he tekivät yhteensä 20 vuoden ajan. Jari Lepola osallistui vuonna 1991 Japanin Sapporossa pidettäviin opiskelijoiden MM-kilpailuihin sijoittuen 30km matkalla 36.ksi ja Suomen viestijoukkueessa kuudenneksi. Vuonna 2004 Veli Salsoila osallistui Itävallan Tradheim trail cupin M-50 sarjassa 30km vapaan tyylin kilpailuun sijoittuen hopealle. Näkövammaisten maailmancupissa Saksan Isny Geryssä Veli oli Sisko Kiisken opashiihtäjä Siskon sijoittuessa pronssille. Kilpailumenestymiset: Maakuntaviestiin osallistuminen on kuulunut kilpailijoidemme tärkeimpiin kilpailuihin. Parhaimpiin saavutuksiin päästiin jolloin viesteihin osallistuttiin kahdella eri joukkueella. Menestyksellisin vuosi oli 2001 jolloin A- sarjassa sijoituttiin hopealle joukkueella Jari Salsoila, Jonna Höckert, Iiro Heino, Laura Salmi, Tapio Mannila ja Jari Lepola sekä B- sarjassa kahdeksanneksi joukkueella Veli Salsoila, Sanna Hakala, Petri Rantamaa, Anne-Mari Mannila, Kenneth Ramstedt ja Kalevi Mäkipää. Vuonna 1995 Pyrintö sai haltuunsa Piirin myöntämän Mikki- pokaalin, joka luovutettiin Hopeasompaluokitteluaan eniten parantaneelle seuralle. Satakunnan piirin Nuorisoviestissä menestyksekkäin vuosi oli 1996 jolloin 24 seuran joukosta sijoituttiin viidenneksi joukkueella Jonna Höckert, Seppo Kaunisto, Heidi Hämäläinen, Timo Kerminen, Laura Salmi ja Matias Gardin. Vuonna 2002 Hopeasompaikäisten SM- kilpailujen henkilökohtaisilla matkoilla 118 osanottajan joukosta Heidi Höckert menestyi V 3km matkalla N-13 sarjassa pronssille Hopeasomman SMviestissä N-13 3x3km joukkue Sanna Hakala, Laura Eskola ja Jonna Höckert sijoittui kuudenneksi. Parhaimpiin saavutuksiin yltänyt myös Aarre Snellström joka veteraanien MM- hiihdoissa vuonna 1996 sijoittui M-70 sarjassa V 15km matkalla pronssille ja V10km 7 s. sekä P 20km 9 s.. Vuonna 2000 veteraanien MM- hiihdoissa M-75 sarjassa hän sijoittui V 10km matkalla neljänneksi ja P 10km matkalla viidenneksi. Veteraanien SM- hiihdoista hänellä on usealta vuodelta mitalisijoituksia.

12 edellä mainittujen lisäksi myös useat eri hiihtäjämme ovat menestyneet piirin sekä kansallisen tason kilpailuissa. Näistä muutamia nimiä mainitaksemme Ari Heinola, Kati Heinola, Kimmo Kivioja, Sirpa Tarkiainen, Johanna Hämäläinen, Pekka ja Kalle Kaunisto, Kai Heinonen, Karoliina Heino, Petri Rantamaa, Hanna- Riikka Rantamaa ja Olli Aalto. Kilpailumenestyksiä: 1968 Matti Vesikari Yl 15km pm (TUK) 1972 Pekka Taren Yl 15km pm (TUK) 1975 Pirjo Alander 14v pm(tuk) 1977 Jouko Vepsä Yl 15km pm (TUK) Raija Suojanen N 5km pm (TUK) 1978 Olavi Valle 35v pm (TUK) Aarre Snellström 50v pm (TUK) 1979 Riitta Kujansivu 16v HS-SM 98 ja TUL-SM 27. Raija Kujansivu 14v HS_SM 18. TUL-SM 5. Pm 14v ja 18v (TUL). Jaana Kujansivu 12v pm (TUL). Ismo Aalto 18v TUL-SM 31, pm (TUL). Kimmo Aalto 14v TUL-SM 53. Pm (TUL). Timo Höckert 16v TUL-SM 63. Mika Suojanen 12v pm(tul) Nuorten maakuntaviesti toinen: Joukkueella Kari Kivilähde, Raija Kujansivu, Kimmo Aalto, Riitta Kujansivu ja Timo Höckert. Pm (TUL) viestimestarit Pojat 14v ja 12v Hannu Terho, Olli Leppäniemi ja Mika Suojanen. Tytöt 16v ja 12v Jaana Kujansivu 12v pm(tul) Maarit Raukola 14v TUL-SM 11. Pm(TUL) Raija Kujansivu 16v HS-SM 60, pm 18v (TUL) Riitta Kujansivu 18v SM 96 Timo Höckert 16v HS-SM 96, TUL-SM 12, pm (TUL) Ismo Aalto 20v pm(tul) Matti Tuhkanen 45v pm (TUL) 1981 Raija Kujansivu 18v pm (TUL) 16v pm (TUL) SM-TUL 9 Jaana Kujansivu 14v pm (TUL) SM-TUL 9 Maarit Raukola 14v SM-TUL 22 Timo Höckert 18v SM-(TUL) 6. Aulis Lehto 50v TUL-SM 5. Matti Tuhkanen 45v TUL-SM 14. Pm viestimestarit (TUL) Tytöt 14v Sanna Puheloinen, Maarit Raukola ja Jaana Kujansivu Timo Höckert 18v pm (TUL) TUL-SM 14. Maarit Raukola 16v pm (TUL) TUL-SM 40. Eija Kaukiainen 12v pm (TUL) Sanna Puheloinen 14v TUL-SM 60. Vesa Erkkilä 14v TUL-SM Aulis Lehto 50v TUL-SM 4. Matti Tuhkanen 45v TUL-SM 8, pm(tul) Timo Höckert 20v SM 76, 131 pm(tul)

13 13 Heli Erkkilä 20v pm(tul) Maarit Raukola 16v TUL-SM 42 Hannu Terho 16v TUL-SM 59 Juha Malinen 16v TUL-SM 32 Vesa Erkkilä 16v TUL-SM 84 Eija Kaukiainen 12v pm(tul) Mikko Terho 12v pm(tul) Jari Lepola 18v SM 97 TUL:n piirin viestimestarit Tytöt 12v Hanna Jokela, Minna Hakanen ja Eija Kaukiainen TUL-SM pojat 16v 18. Mikko Terho, Vesa Erkkilä ja Juha Malinen 1984 Pasi Välimaa 20v SM 89 pm (TUL) TUL-SM 14. Juha Malinen 16v HS-SM 15 pm(tul) TUL-SM 6, Maarit Raukola 18v pm(tul) Kimmo Kivioja 12v pm(tul) Hannu Terho 18v TUL-SM 24, Timo Haapanen TUL-SM 61, Mikko Terho 14v TUL-SM 59. TUL-SM 18v viesti 13. Hannu Terho, Timo Haapanen ja Juha Malinen 1985 Juha Malinen 17v SM 29, 18v 2 TUL-SM pm(tul) Pasi Välimaa 20v SM 49, SM 30km 29 TUL-SM 7,pm(TUL) Matti Tuhkanen 50v TUL-SM 3 pm(tul) Mikko Terho 14v TUL-SM 34 Kimmo Kivioja 14v TUL-SM 21, pm (TUL) Hannu Terho 18v TUL-SM 19 Timo Haapanen 18v TUL-SM 31 N 12 3x3km Sanna Hiltunen, Pia Leino, Sari Männikkö pmtul N 14 3x3km Sanna Hiltunen, Pia Pihlajikko, Sari Männikkö pmtul 1 M 16 3x5km Kimmo Kivioja, Mikko Terho, Janne Leinonen pm TUL 1 Pasi Pajamäki 16v TUL-SM HS-SM 16v Kimmo Kivioja 28, TUL-SM 13, pm(tul) Janne Leinonen 18v TUL-SM 18, Pasi Pajamäki 18v TUL-SM 23, pm(tul) Vesa-Pekka Lahti 18v TUL-SM 28 TUL-SM 18v viesti 7, Pasi Pajamäki, Vesa-Pekka Lahti ja Janne Leinonen. 16v pm(tul) viesti Kimmo Kivioja, Raine Ylikoski ja Antero Janhunen. Matti Tuhkanen 50v pm(tul) 1981 Kimmo Kivioja 16v TUL-SM 13. Pm(TUL) Janne Leinonen 18v TUL-SM 18 Matti Tuhkanen 50v pm(tul) Pasi Pajamäki 18v pm(tul) 1991 Jari Lepola Yl Opiskelijoiden MM Sapporo Viestissä 6 Suomen joukkueen ankkuri, 30km 36.

14 Mervi Saarni 14v HS-SM 22 Jari Lepola Yl SM 15km/v 53 pm 15km/p 1998 Heidi Höckert T-13 3km sij.3 Hopeasomman loppukilpailu 1998 Sanna Hakala, Laura Eskola ja Jonna Höckert Hopeasomman loppukilpailu (SM) T-13 sij.6 Merkittävimpien kilpailujen järjestelyistä vastaaminen Seuran 60v juhlahiihdot piirikunnalliset voittajat miehet Pentti Yliluoma ja naiset Toini Pöysti Seuran 70v juhlahiihdot Satakunnan hopeasomman aluekilpailu. Osanottajia 372 kilpailijaa ja 69 viesti joukkuetta 12v-16v tytöt ja pojat Seuran 75v juhlahiihdot osanottajia 149 kilpailijaa Näkövammaisten SM-hiihdot, jossa seuran nuoret toimivat opashiihtäjinä Seuran 80v juhlahiihdot Seuran 100v juhlahiihdot Vuoden 1984 TUL:n piirinmestaruus kilpailuissa 14:sta mestaruudesta mestaruuksia eniten kertyi Pyrinnölle sillä Pyrinnön nuoret menestyivät odotetusti. M-20 sarjassa 15km matkan voitti Pasi Välimaa Timo Höckertin ollessa hopealla, N-18 sarjan voittajana oli Maarit Raukola sekä M-18 sarjassa Hannu Terho pronssilla, M-16 sarjassa Juha Malinen otti mestaruuden sekä M-12 sarjassa voiton vei Kimmo Kivioja ja M-45 sarjassa Matti Tuhkanen oli hopealla. Lisäksi pistesijoituksia toivat Timo Haapanen, Onni Isokorpi, Tuomo Heikkinen, Aulis Leppäniemi, Pia Pihlajikko, Sanna Puheloinen, Mikko Terho ja Vesa Erkkilä. Mikkelin SM-hiihtoihin paikan saavuttivat Pasi Välimaa sekä varalle Maarit Raukola. Valtakunnallisessa hiihdon ranking- tilastossa Pasi noteerattiin ykkösluokkaan. Vuonna 85 Luistelutyyli teki tuloaan, mikä muutti hiihdon harjoittelua myös luistelutyylin harjoitteisiin. Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) kongressille oli tehty esitys, jonka mukaan lyhyillä matkoilla luisteltaisiin ja pidemmillä matkoilla se kiellettäisiin. Tähän ei kuitenkaan TUL:n puolellakaan uskottu vaan uskomus oli, että hiihto tulee jäämään sekatyyliksi. Kirpeässä pakkasessa hiihdetyt TUL:n Satakunnan piirinmestaruushiihdot olivat Pyrinnön juhlaa. Mestaruuden ottivat M-20 sarjassa Pasi Välimaa M-18 sarjassa Juha Malinen ja M-14 sarjassa Kimmo Kivioja, useita pistesijoituksia tuli myös nuorten ja varttuneempien sarjoissa. TUL:n piirin viestihiihdoissa Pyrinnön pojat olivat vauhdissa M-18 sarjassa joukkueella Hannu Terho, Timo Haapanen ja Juha Malinen, jotka ottivat mestaruuden 11minuutin aikaerolla. M-yl sarjassa joukkueella Jari Lepola, Tuomo Heikkinen, Ismo Aalto ja Pasi Välimaa sijoittuivat neljänneksi ja N-18 sarjassa joukkueella Sirpa Tarkiainen, Anne Varis ja Merja Astokari hopealle. Nuorten SM- hiihdoissa Juha Malinen oli M-17 sarjassa 29.s ja Pasi Välimaa M sarjassa 49.s TUL:n mestaruushiihdoissa Pellossa Matti Tuhkanen oli M-50 sarjassa pronssilla ja M-20 sarjassa Pasi Välimaa seitsemäs Aineisto puuttuu???

15 15 Vuonna 93 toimintasuunnitelmassa painopiste asetettiin nuorten hiihtotoiminnan kehittämiseen. Tämä alkoi tuottaa hedelmää koko vuosikymmenelle. Hiihtokoulun ja peruskoulujen kanssa tehdyllä yhteistyösopimuksella saatiin uusia nuoria kiinnostumaan hiihdosta. Entiset aktiivihiihtäjät Timo Höckert, Ismo Aalto, Tarja ja Tapio Mannila sekä Veli Salsoila tekivät tuloksellista valmennustyötä, joka alkoi näkyä ensinnä Satakunnan kansan Junnu-cupin, sekä myöhempinä vuosina piirikunnallisten, kansallisten ja Pm- hiihtojen tuloksissa. Jaosto teki päätöksen kansallisten Formulahiihtojen järjestämisestä , sekä samassa yhteydessä pidettävistä 3 x 500m pätkäsuksiviestihiihdosta, jonne kutsut lähetettiin Kaupunginvaltuuston, Porin Ässien, Narukerän ja Fudoshinin joukkueille. Tapahtumassa kaikki joukkueet olivat edustettuina. Molemmat hiihdot keräsivät sankan yleisöjoukon. Kauden kilpailujen järjestelyistä mittavimpana saimme järjestää Näkövammaisten SM kilpailut. Kilpailumenestyksistä mittavimpana oli M- YL Satakunnan piirinmestaruusviestivoitto joukkueella Ari Heinola, Kimmo Kivioja, Kalevi Mäkipää ja Jari Lepola. Huomionarvoinen oli myös Jari Lepolan pääseminen SM- kilpailuihin. Vuonna 94 Pistelaskennassa Pyrintö nousi Porin parhaaksi hiihtoseuraksi. Päätettiin Triathlonin mukaan ottamisesta jaoston toimintaan. Jaosto toimikin hiihdon alaisuudessa muutaman vuoden. Veli Salsoilan johdolla aloitettiin Porin metsässä suksen valinta- ja voiteluopastuksen antaminen kaikille kuntohiihtäjille. Valmennuksen tulokset alkoivat näkyä myös nuorten SM hiihdoissa, sillä Jari Salsoila saavutti perinteisellä 15km matkalla 10. sijan ja vapaalla 30 km matkalla 40. sijan. Maakuntaviestissä Porin Pyrintö oli ainoa TUL:n seura. Viestissä saavutettiin C-sarjassa 2 sija, joukkueella Ari Heinola, Anne-Mari Mannila, Janne Hane, Leena Nurmi, Mauri Lammi, Sirpa Tarkiainen, Jari Lepola ja Jari Salsoila. Satakunnasta SM- viesteihin pääsi kaksi joukkuetta Säkylän urheilijat ja Porin Pyrintö joukkueella Jari Salsoila, Ari Heinola, Jari Lepola ja Pentti Hietikko sijoittuen 43:ksi. Satakunnan piirinmestaruusviesteissä M YL tuli voitto joukkueella Ari Heinola, Kimmo Kivioja, Jari Lepola ja Jari Salsoila. M 35 voitto joukkueella Veli Salsoila, Pentti Hietikko ja Tapio Mannila. Veteraanien SM hiihdoissa M 70 20km vapaalla Aarre Snellström oli 3.s ja Veteraaniliiton SM hiihdoissa 5 km vapaalla 3.s. Nuorisotoimintaa ja hiihtokoulua menestyksellisesti vetivät Timo Höckert, Ismo Aalto sekä Tapio ja Tarja Mannila Vuonna 95 TUL:n Satakunnan piirin jaosto-organisaatio muuttui alkaen siirryttiin pois aluejaostoista ja aloitettiin jälleen vanha piirikohtainen lajijaostotoiminta. Samaan aikaan tapahtui koko maata kattava urheilun rakenneuudistus, jossa TUL:n seurojen oli kilpailuoikeudet säilyttääkseen liityttävä Suomen hiihtoliiton lajijaostoihin. Tässä Pyrintö olikin Satakunnan piirin TUL:n seuroista ensimmäisten joukossa. Vuosi oli toiminnallisesti vuosikymmenen työläin. Jaoston toimesta järjestettiin useita kilpailuja, joista mainittakoon koulujen Hopeasompahiihdot, Formulahiihdot, Eka:n nappulahiihdot ja hiihtotapahtuman järjestäminen Sata-Maidon henkilökunnalle. Kesport / Intersportin kanssa solmittiin yhteistyösopimus suksen valinta- ja voitelutilaisuuksien antamisesta. Lisäksi järjestettiin Kunto Karhu tapahtuma Vapaa aikaviraston ja Radio Porin kanssa. Myös yhä useammat hopeasompaikäiset kiersivät ympäri maakuntaa, joka työllisti useita huoltajia. Pyrintö saikin haltuunsa Piirin myöntämän Mikki- pokaalin, joka luovutettiin Hopeasompaluokitteluaan eniten parantaneelle seuralle.

16 16 Kilpailumenestykseltään vuosi oli Pyrinnölle antoisa. Maakuntaviestissä B- sarjassa tuli hopeaa ja nousu A- sarjaan joukkueella Kimmo Kivioja, Anne-Mari Mannila, Janne Hane, Riikka Ruohomaa, Mauri Lammi, Kati Heinola, Jari Lepola ja Jari Salsoila. Myös Nuorisoviestissä sijoitus oli 9.s ja noustiin A- sarjaan joukkueella Jonna Höckert, Seppo Kaunisto, Heidi Hämäläinen, Timo Kerminen, Laura Salmi ja Matias Gardin. Myös Pm- viesteissä tuli hyviä sijoituksia. M-YL 4x10km sijoituksena 2., joukkueella Jari Salsoila, Kimmo Kivioja, Tapio Mannila ja Jari Lepola. M- 35 3x 5km sijoitus 3. joukkueella Veli Salsoila, Ismo Alanko ja Pentti Forsten. N sijoitus 2., 3x 5km joukkueella Kati Heinola, Riikka Ruohomaa ja Sirpa Tarkiainen. T- 13 sijoitus 6., 3x3km joukkueella ?. Myös henkilökohtaisilla matkoilla menestyivät T-10 Jonna Höckert 5.s, N-20 Leena Nurmi 4s., N-17 Riikka Ruohomaa 7s., M-40 10km Pentti Hietikko 1., M-45 10km Veli Salsoila 3.s, M-60 10km Matti Tuhkanen 2., M-YL 30km Kimmo Kivioja 3s. Veteraanien SM-kilpailuissa 70v. sarjassa Aarre Snellström sijoittui P 10km 3:ksi ja V 20km 3:ksi. Hopeasompan alueviesteissä M-12 sijoitus oli 6.s, M-16 sijoitus oli 4.s, ja T-14 sijoitus 7.s. Junnu-cupin osakilpailuissa nimet Heidi Höckert, Emmi Ojala, Juha Helander, Jonna Höckert, Heidi Hämäläinen, Laura Salmi, Sanna Hakala ja Pekka Kaunisto tulivat tutuiksi. Vuonna 96 Vuosi alkoi Porilaiselle hiihtourheilulle jännittävissä merkeissä. Vapaa-aikatoimi oli valmistellut keinolumella hiihdetyistä laduista vuorokausikohtaista korvausta 5mk / henkilö. Lautakunnan kokouksessa pitkään kestäneen keskustelun jälkeen esitys kuitenkin hylättiin. Kaupungin tilapalveluyksikölle tehtiin tarjous Raatihuoneen kellon vetämisestä johon anottiin myös lääninverovirastolta ennakkopäätös. Tehtävä kuitenkin annettiin puolet kalliimmalla hinnalla (sisältäen huollon) Kellosepän hoidettavaksi. Tapani Pihlajikko neuvotteli Vapaa-aikaviraston kanssa koulusalien avauksesta ja sulkemisesta, joka johtikin sopimuksen tekoon. Tehtävää hoidettiin jaostoittain koko seuran toimesta. Talousmarkan vetäytyessä pahvinkeräystoiminnan sopimuksesta, päätettiin keräyskontti myydä Sulevi Saarenpäälle. Satakunnan hiihdon Piiriparlamentti järjestettiin jaoston toimesta Urheilutalolla Yhteistyösopimusta Kesport / Intersportin kanssa jatkettiin. Hopeasompan loppukilpailuissa Satakunnan piirin puolesta voiteluryhmässä toimi Veli Salsoila. Merita Pankin henkilökunnalle ja heidän lapsilleen järjestettiin hiihdon opetus- ja välinehuoltotilaisuuksia yhteensä 3 kertaa. Jaosto sai järjestettäväkseen Junnu-Cup, Eka-nappula, Pm- pikamatkat ja toiset Formula hiihdot. Lisäksi Vapaa-aikaviraston toivomuksesta järjestettiin Pelimies - kängille tapahtuma hiihdon merkeissä. Talouden hankintatalkoissa vuosi oli vuosikymmenen menestyksellisin. Jaoston toimesta järjestettiin Yyterin juhannuksen järjestysmiestehtävät, josta tuotto oli erittäin hyvä. Myös Satakunnan vihermessujen ulko- ja sisäalueiden siivous hoidettiin jaoston toimesta. Pistelaskennassa Pyrintö säilyi Porin parhaana hiihtoseurana. Myös hiihtokoulussa kävijöitä oli n.25 nuorta. Veteraanien MM- kilpailuissa Aarre Snellström sijoittui M-70 sarjassa 15km V. 3.ksi, 10km V. 7.ksi, 20km P. 9.ksi. SM- kilpailuissa Jari Salsoila oli 10km P. 106s. ja 15km takaa-ajo V. 99s. Hopeasompan loppukilpailuissa T- 14 viestit sijoitus 49s. joukkueella Heidi Hämäläinen, Laura Salmi ja Anne-Mari Mannila. Henkilökohtaisilla matkoilla M-14 Matias Gardin oli 69s. Piirin nuorisoviestissä 24 seuran joukosta sijoituttiin A-sarjassa viidenneksi. Junnu- Cupeista Jonna Höckert palkittiin T- 10v piirin parhaana hiihtäjänä. Pm- viesteissä M-YL sij.2, N- sij.1, N-14 sij.2 ja M-35 sij. 3. Henkilökohtaisissa sarjoissa P N-10 Jonna Höckert 2., N-18 Tanja Mäkinen 3., M-14 Matias Gardin 2., M-17 Janne Hane 2., M-YL Jari Salsoila 4., N- Tanja Mäkinen 3., M-YL Jari Salsoila 3., M-60 Matti Tuhkanen 2., M-60 Aarre Snellström 4. Jaostolle myönnetyt kolmannet Formulahiihdot jouduttiin kovan pakkasen takia peruuttamaan. Eri tason kilpailuja kuitenkin järjestettiin yhteensä kahdeksan kertaa.

17 17 Vuonna 97 Porin Pyrinnön täyttäessä 90 vuotta pääjuhlaa vietettiin Porin Lyseon juhlasalissa, jossa suoritettiin myös seuran uudistetun lipun naulaus. Siihen osallistuivat jaostosta etukäteen nimetyt henkilöt. Eka-nappulahiihtojen yhteydessä järjestettiin myös Pyrinnön piirikunnalliset juhlavuoden hiihdot. Piirin taholta hiihtoseuroilta tiedusteltiin Satakunnan maakuntaviestin hiihtämisestä kuntakohtaisena. Jaosto oli ajatukselle myötämielinen. Esitys sai piirin seuroissa kuitenkin niin suuren vastustuksen, että viesti on jatkossakin hiihdetty seurakohtaisena. Kalaholman koulun kanssa solmittiin yhteistyösopimus liikuntakerhon pitämisestä, joka suuntautui luistelu- ja perinteisen hiihdon opettamiseen. Kerhon vetäjänä toimi Tarja Mannila. Kerhoon osallistuneille ja heidän vanhemmilleen Veli Salsoila luennoi suksien valinnasta ja voitelusta. Porin metsässä Hiihtokoulua vetivät Timo Höckert ja Ismo Aalto. Seuran entinen aktiivihiihtäjä Pia Leino järjesti jaoston nuorille kesäleirin Lattomeren Toiveen majalla. Leirin suunnittelu ja vetäminen kuuluivat hänen opettajaksi valmistumisohjelmaan. Talouden kartuttamisessa oltiin innolla mukana koulusalien avauksissa, sekä Satakunnan Messujen siivouksessa. Maakuntaviestissä saavutettiin B- sarjan voitto joukkueella ? ja siirtyminen A- sarjaan, sekä Nuorisoviestissä A- sarjan viides sija joukkueella ? Pm- viesteissä tuli menestystä YL- sijoitus 4., M-35 sij.2., N-14 sij.3., M-10 sij.2. Pm perinteisen tyylin henkilökohtaisilla matkoilla N-11 Jonna Höckert 1., M-15 Matias Gardin 3., M-18 Janne Hane 3., M-50 Veli Salsoila 1., M-60 Juhani Pihlajikko 2., vapaalla M-18 Janne Hane 3., Hopeasompan aluekilpailuissa N-12 Sanna Hakala 3., N-14 Heidi Hämäläinen 5., M-15 Matias Gardin 5., N-12 Jonna Höckert 5. Hopeasompan alueviesteissä N-14 sijoitus 1., joukkueella Hämäläinen Heidi, Hämäläinen Johanna ja Sanna Hakala. Vuonna 98 TUL:n Satakunnan piirin taholta esitettiin hiihdon yhteistyösopimusta Eestin Kalevseuran kanssa. Jaosto ei kuitenkaan ollut esitykselle myötämielinen. Kauden toiminta keskittyi eri kilpailujen järjestelyihin sekä talouden hankinnassa koulusalien avauksiin ja yhteistyösopimuksen hoitamiseen Kesport / Intersportin kanssa. Kilpailumenestykseltään vuosi oli varsinkin Hopeasompaikäisten sarjoissa jaostolle menestyksellinen. Hopeasomman loppukilpailuissa T-13 3x3km matkalla viestijoukkue Sanna Hakala, Laura Eskola ja Jonna Höckert oli 6:lla sijalla, sarjassa hiihti 52 joukkuetta. Aluehopeasompa kilpailuissa samalla joukkueella tuli 2. sija. Henkilökohtaisilla matkoilla T-13 Sanna Hakala sij.2, ja Jonna Höckert sij.3., T-12 Laura Eskola sij.3., M-14 Kenneth Ramstedt sij.5., M-12 Juha Helander sij.8. Menestymiset huomioitiin myös Satakunnan Piiriparlamentissa palkitsemalla T-13 viestijoukkue sekä seuramme hyvin menestyneet Junnu-Cup ikäiset, Karoliina Heino, Jonna Höckert, Petri Rantamaa ja Juha Helander. Maakuntaviestissä A- sarjassa joukkueella ? sij. 5., Pm kilpailuista mitalisijoja tuli yhteensä seitsemän ?? Vuonna 99 Muiden Porilaisten hiihtoseurojen kanssa tehtiin Vapaa-aikavirastolle esitys Tekojääradan puhtaiden aurauslumien siirtämisestä Porin metsän latu-urille. Maauimalan maastossa järjestettiin koko seuran liikuntapäivä, joka hienon sään vallitessa sai aikaan runsaan osanoton. Yhteistyösopimusta Kesport Imtersportin kanssa jatkettiin. Sopimukseen lisättiin Intersportista hiihtovälineet ostaneille asiakkaille hiihdon opetus- ja voitelukurssikolme kertaa. Veli Salsoila toimi kouluttajana suksen valinta- ja voitelutilaisuuksissa Kankaanpäässä, Huittisissa ja Vammalassa. Pääseura oli myötämielinen antaessaan jälleen Satakunnan Messujen siivoustyöt hiihtojaoston tehtäväksi

18 18 Kilpailumenestykseltään vuosi oli edellisten vuosien luokkaa. Pyrintö säilyikin yhä porin parhaana hiihtoseurana. Satakunnan piirissä luokiteltiin yhteensä 38 hiihtoa harrastavaa seuraa, joista Pyrintö sijoittui seitsemänneksi. Maakuntaviestissä oltiin kahdella eri joukkueella. Ykkösjoukkue Kimmo Kivioja, Kenneth Ramstedt, Jonna Höckert, Seija Heino, Jari Salsoila ja Jari Lepola sijoittui A- sarjassa viidenneksi ja kakkosjoukkue Olavi Valle, Heidi Höckert, Juha Helander, Sanna Hakala, Ismo Alanko ja Veli Salsoila sijoittui C- sarjassa ? Viestivoittoon Hopeasompan aluekilpailuissa ylsivät T-14 ja M-12 joukkueet. TUL:n mestaruuskilpailuissa M-60 sarjassa Olavi Valle oli 4.s ja Matti Tuhkanen 5.s. Hopeasompan loppukilpailuissa Kuhmossa T-14 viestijoukkue Sanna Hakala, Heidi Höckert Ja Jonna Höckert sijoittui 25.ksi. Henkilökohtaisilla matkoilla T-13 Jonna Höckert oli 30. ja T-14 Sanna Hakala 65. sekä M-15 Kenneth Ramstedt 93. Myös Pm- ja Kansallisissa kilpailuissa tuli useita hyviä sijoituksia. Myös Junnu-Cuppeihin osallistuttiin runsain joukoin. Vuosi 2000 Toiminta edellisiin vuosiin verrattuna oli vähäisempää, kilpailuihin kuitenkin osallistuttiin edellisten vuosien tapaan menestyksellisesti. Kesport /Intersportin asiakkaille voitelutilaisuuksia järjestettiin useamman kerran, samoin Porin metsässä hiihdon opetusta. Vuosia jatkunut yhteistyösopimus Eka nuorisohiihtojen järjestämisestä hankaloitui Ekan päätösvallan siirtyessä Helsinkiin. Tehdyllä anomuksella kuitenkin saatiin kilpailut järjestettäväksi myös tälle kaudelle. Maakuntaviestiin osallistuttiin jälleen kahdella joukkueella. A- sarjassa joukkueella Kimmo Kivioja, Jonna Höckert, Kenneth Ramstedt, Jari Salsoila, Anne-Mari Mannila ja Jari Lepola sijoituttiin viidenneksi ja B- sarjassa joukkueella Veli Salsoila, Sanna Hakala, Iiro Heino, Tapio Mannila, Johanna Hämäläinen ja Kalevi Mäkipää sijoituttiin seitsemänneksi. Hopeasompan loppukilpailuissa T- 14 Jonna Höckert oli 18., osanottajia sarjassa 104. T-15 Sanna Hakala 80., osanottajia 116 ja M-16 Kenneth Ramstedt 81., osanottajia 109. Junnu-Cupin loppupisteissä voiton ottivat Karolina Heino ja Petri Rantamaa. Veteraanien MM- kilpailuissa Kiirunassa M-75 sarjassa Aarre Snellström sijoittui vapaalla neljänneksi ja perinteisellä viidenneksi. Myös useissa kansallisissa kilpailuissa tuli hyviä sijoituksia esim. Helenan hiihdoissa T-12 Heidi Höckert oli 2. ja T-14 Jonna Höckert 1., N- 40km Jonna Höckert oli 20.s. Tällä kaudella monet nuoret menestyivät piirin tasolla hyvin. Huomion arvoinen oli myös M-12 sarjan Petri Rantamaan nouseminen monissa kansallisissakin kilpailuissa aivan piirin kärkeen. Vuosi 2001 Vuosi alkoi historiallisissa merkeissä, sillä urheilun rakenneuudistuksen myötä kaikkien TUL:n seurojen oli liityttävä kilpailuoikeudet säilyttääkseen SHL:n jäsenseuraksi. Hiihtojaosto ottikin liittymiseen myönteisen kannan. Ismo Aallon toimesta avattiin jaostolle oma internetsivu jonka päivittäjäksi valittiin Timo Höckert. Talouden hankinnassa Satakunnan messujen siivous ja Jazzjärjestysmiestehtävät hoidettiin runsain joukoin. Myös Pormestarin kuntoratatoiminnalla kartutettiin jaoston kassaa. SHL:n Satakunnan piirin kultasompaleirin ohjasi Veli Salsoila. Järjestettävissä kilpailuissa suuren suosion saaneissa Junnu- Cup ja Eka:n nuorisohiihdoissa oli runsas osanotto. Järjestettäviin kilpailuihin kuului myös Puulaakijuoksut. Maakuntaviestiin osallistuttiin jälleen kahdella joukkueella. Ykkösjoukkue saavuttikin kaikkien aikojen parhaimman sijoituksen sijoittumalla A-sarjassa hopealle joukkueella Jari Salsoila, Jonna Höckert, Iiro Heino, Laura Salmi, Tapio Mannila ja Jari Lepola. B-sarjassa hiihtänyt kakkosjoukkue Veli Salsoila, Sanna Hakala, Petri Rantamaa, Anne-Mari Mannila, Kenneth Ramstedt ja Kalevi Mäkipää sijoittui kahdeksanneksi. Hopeasompan loppukilpailuissa T-16 joukkue Sanna Hakala, Heidi Höckert ja Jonna Höckert sijoittui 15.:sta. Pm- viesteissä sama joukkue hiihti mestaruuteen. Pm- henkilökohtaisilla

19 19 matkoilla N-16 Jonna Höckert 1., Sanna Hakala 2. ja M-60 Aimo Myllylä 2. Myös useissa kansallisissa kilpailuissa nimet Petri Rantamaa, Karolina ja Iiro Heino, Sanna Hakala sekä Heidi ja Jonna Höckert olivat useasti mitali- ja pistesijoilla. Junnu- Cupeissa käytiin myös runsain joukoin. Cupin loppupisteissä N-9 sarjan voitti maksimipistein Karoliina Heino. Vuosi 2002 Talouden kartuttamisessa vuosi oli heikohko, sillä liike-elämän taloudellisen tilanteen kiristyessä Eka/ Eurosportin sekä Kesport/Intersportin yhteistyösopimuksille ei saatu enää jatkoa. Ainoana tulolähteenä oli Jazz-järjestysmiestehtävät sekä Pormestarin kuntoratatoiminta. Uudeksi kilpailulajiksi Heidi Ja Jonna Höckert ottivat rullaluistelun, jossa menestyivätkin erinomaisesti molempien saavuttaessa Suomen mestaruuden. Jonna menestyi myös Tanskassa järjestetyssä Baltic- Champion PM- kilpailuissa N-16 sarjassa sijoittuen viidenneksi. Erinomaiseen saavutukseen ylsi Hopeasompan loppukilpailuissa Heidi Höckert sijoittuen N-13 sarjassa 118 osanottajan joukosta pronssille. Huomion arvoinen oli myös M-13 sarjassa Petri Rantamaan sijoitus 127 osanottajan joukosta 22.:ksi. Pm- viesteissä mestaruuteen ylsivät N- 18 joukkue Heidi Höckert, Sanna Hakala Ja Jonna Höckert. Pm- henkilökohtaisilla matkoilla N- 10 sarjassa Karolina Heino 1., N-16 Jonna Höckert 1., N-18 Sanna Hakala 2. M-35 Tapio Mannila 2., M-14 Petri Rantamaa 5., M-55 Aimo Myllylä 5. Maakuntaviestin A- sarjassa joukkueella Jari Salsoila, Heidi Höckert, Petri Rantamaa, Jonna Höckert, Kenneth Ramstedt, Laura Salmi ja Jari Lepola saavuttivat pronssia. Useissa kansallisissa ja piirikunnallisissa kilpailuissa Pyrinnön nuoret olivat mitali- ja pistesijoilla. Junnu- Cupin lopullisissa pisteissä N-10 sarjassa Karoliina Heino otti maksimipistein voiton. N- 6 sarjassa Hanna-Riikka Rantamaan sijoittuessa neljänneksi. Junnu- Cupin seurapisteissä 26:n seuran joukosta Pyrintö oli 16.:sta. Vuosi 2003 Toiminnassa oli havaittavissa pientä väsymisen merkkiä. Kuitenkin toiminta ja menestyminen laveallakin pohjalla oli menestyksellistä. Talouden hankinnassa saatiin jälleen Satakunnan Messujen siivoustyöt. Myös Jazz- järjestysmiestehtävät sekä Pormestarin kuntoratatoiminta hoidettiin totuttuun tyyliin kiitettävästi. Kilpailujen järjestelyissä päädyttiin ainoastaan Junnu- Cupin sekä omien kilpailujen pitämiseen. Kilpailuissa menestyminen myös tällä kaudella oli hyvä, sillä Hopeasompan loppukilpailuissa Heidi Höckert oli N-14 sarjassa 38., osanottajia sarjassa oli 109. Sekä Petri Rantamaa M-14 sarjassa 28.s, osanottajia sarjassa oli 121. Myös kansallisissa kilpailuissa hän saavutti useita mitalisijoituksia. Hopeasompan aluekilpailuissa N-14 Heidi Höckert oli 8. ja M-14 Petri Rantamaa 3. Pirkan hiihdon M- 50 vapaalla Veli Salsoila otti hopeaa sekä M-Yl Kai Heinonen 17. ja Jari Salsoila 25. Maakuntaviestin A- sarjassa sijoituttiin 8.ksi joukkueella Matti Leppäniemi, Iiris Lepola, Petri Rantamaa, Sanna Hakala, Riku Koivusalo, Laura Salmi ja Jari Salsoila. Pm- kilpailujen henkilökohtaisilla matkoilla M-14 Petri Rantamaa 3., N-14 Heidi Höckert 6. ja M-55 Veli Salsoila 1. Pm- sprintissä M-Yl Jari Lepola 2., Jari Salsoila 3., M-14 Petri Rantamaa 2., M-11 Benjamin Lepola 6., ja M-55 Veli Salsoila 1. Vuosi 2004 Hiihtokoulutoiminta alkoi uudelleen vilkastua Sanna Hakalan lupautuessa koulun vetäjäksi. Myös jaoston jäsenmäärä kasvoi usean nuoren ja harrastehiihtoa harrastavan liittyessä seuraan. Harmillista oli muutamien hopeasompaikäisenä vuosikaudet menestyneen kilpailijan vetäytyminen lajin parista.

20 20 Jaoston aloitteen pohjalta Porin metsän huoltotilan käyttöä suunniteltiin muiden seurojen kesken. Yhteyshenkilönä jaostosta toimi Veli Salsoila. Hiihtokoululaisille järjestettiin tutustumisretki Jämin hiihtoputkeen. Talouden hankinnassa keskityttiin ainoastaan Jazz- järjestysmiestehtäviin sekä Pormestarin kuntoratatoiminnasta saatuihin tuloihin. Järjestettävissä kilpailuissa merkittävimmäksi kirjautui valtakunnalliset TE- keskukselle järjestetyt SMkilpailut, joiden järjestämisestä saatiin myös kiitoskirje. Maakuntaviestiin menestyksellisten vuosien jälkeen ei saatu lainkaan joukkuetta. Hopeasompan loppukilpailujen sprintissä M-16 sarjan Petri Rantamaa sijoittui 47.:ksi ja M-15 sarjan 5km:llä 40.:ksi. Kansallisen tason kilpailuissa hän saavutti useita mitalisijoituksia. Pirkan hiihdon M-50 sarjassa Veli Salsoila oli hopealla. Veli osallistui myös Itävallassa Trandheim trail cupin M-55 sarjan 30km vapaantyylin kilpailuihin ollen 600 osanottajan joukosta hopealla. Näkövammaisten maailmancupissa Saksan Isny Geryssä Veli oli Suomea edustavan Sisko Kiisken opashiihtäjänä. Veteraaniliiton mestaruuskilpailuissa Aarre Snellström oli M- 80 sarjan 3km:llä 3., ja 6km:llä 4. Vuosi 2005 Jaoston toiminta oli edellisiin vuosiin nähden vilkkaampaa. Toiminta vilkastui uusien jäsenten ja hiihtokoulua vetäneitten Sanna Hakalan ja Ismo Aallon toimesta. Kilpailutoiminnassa jaoston hiihtäjät osallistuivat eri tason kilpailuihin ja saavuttivat eri tason menestystä. Koko seuran talviliikuntapäivä annettiin hiihtojaoston tehtäväksi, joka järjestettiinkin 5.3. Jämillä. Satakunnan hiihdon Junnu - leiriä oli Jämillä vetämässä Ismo Aalto, osanottajia leirillä oli 63. Talouden hankintaa kartutettiin jälleen Satakunnan yleismessujen siivoustöillä sekä Jazzjärjestysmiestehtävillä ja Pormestarinluodon kuntodadan hoidolla. Pormestarin kuntoratatoimintaa säännöllisesti vuodesta 1981 hoitanut Aarre Snellström luopui tehtävästä. Kirjattuja suorituksia hänen toimintakaudella kertyi kävelysuorituksina ja pyöräilysuorituksina yhteensä kpl. Tehtävää jatkamaan valittiin Seppo Suojanen. Kilpailujen järjestelyissä järjestettäväksi saatiin Satakunnan Kansan Junnu-Cup hiihdot. Hopeasompan loppukilpailuissa Petri Rantamaa oli M-16 sprintissä 23.. ja 8km 61. Pirkan hiihdon veteraanisarjassa Veli Salsoila oli 4. Moskovassa järjestetyissä veteraaniliiton MMkilpailuissa Aarre Snellström oli M-80 sarjassa 15km vapaalla 5. Paula Ahonkivi ja Hannu Salminen menestyivät Naganon Special Olympics kilpailuissa: Paula 1km perint.1. ja 3km perint. 3., Hannu 5km vapaalla 3., 10km 2. sekä Suomen viestijoukkueessa 4x1km matkalla 1. Osallistujia oli 80:stä eri maasta. Yyterin piikin puolimatkalla Veli Salsoila oli veteraanisarjassa 1. ja M-16 sarjassa Petri Rantamaa 3. Kansallisissa kilpailuissa Petri otti useita mitali- ja pistesijoja. Junnu-Cupeissa parhaiten menestyivät Olli Aalto ja Hanna-Riikka Rantamaa. Vuosi 2006 Yleistä: Toimintavuosi 2006 oli Pyrinnön hiihtojaoston 99.s toimintavuosi. Jaoston toimintavuosi noudatti aikaisempien vuosien toimintatapoja, jaoston järjestäessä eri tason kilpailuja sekä erilaisia varainhankinta talkoita. Toiminnan pääpaino oli edelleen nuorten toiminnassa unohtamatta veteraani- ja harrastehiihtäjien toimintaa. Nuorten ja aikuisten kasvava osuus jaoston toiminnassa jatkui entisestään. Kuitenkin myös seurasiirtojen vuoksi menetimme myös muutaman hopeasompaikäisen hiihtäjän sekä paikkakunnalta pois muuton vuoksi hiihtokoulun vetäjänä toimineen Sanna Hakalan. Koulun uusina vetäjinä aloittivat Lea Rantamaa ja Ritva Rinta- Holkko, Ismo Aallon toimiessa rehtorina. Jaoston toiminta oli vuoden aikana tuloksellista, kilpailijoiden osallistuessa eri tason kilpailuihin ja jäsenten osallistuessa aktiivisesti kilpailujen järjestelyihin sekä varainhankinta talkoihin.

Simon Kiri on vuonna 1926 perustettu simolainen urheiluseura.

Simon Kiri on vuonna 1926 perustettu simolainen urheiluseura. 1 Maastohiihtoa Simossa Simon Kiri on vuonna 1926 perustettu simolainen urheiluseura. Simon Kiri sai alkunsa, kun paikalliset suurtilalliset, uittotyönjohto ja sahojen omistajat yhteistuumin olivat aloitteellisia.

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY

KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013 Mannerheiminaukio 7 p. (06) 832 1300 www.kephi.com 67100 Kokkola f. (06) 830 2374 e-mail: toimisto@kepli.fi KESKI-POHJANMAAN HIIHTO RY:N

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014 2015

Toimintakertomus 2014 2015 1 (6) Toimintakertomus 2014 2015 Hämeenlinnan Hiihtoseura ry. 2 (6) 1. YLEISTÄ Kausi 2014-2015 oli alkutalven osalta haastava lumiolosuhteiden vuoksi. Moottoriradalle saatiin luonnonlumi ja tykkilumi vasta

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012

SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012 SATAKUNNAN HIIHTO RY:N PALKITTAVAT URHEILIJAT 2012 SATAKUNNAN PARAS HIIHTOURHEILIJA Ristomatti Hakola Kankaanpään Urheilijat Valmentaja: Antti Hagqvist Saavutukset kaudella 2011-2012: Valittiin Suomen

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi 25.02.2017 NUORET 19 (alle 19 v.) 1 7 Kinnunen Nico HeKa 398 2 2 Nevala Ville Valkeakosken Kalaveikot 1 366

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja

Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30. Kuivasjärven Auran maja Sivu 1/15 KOKOUSAIKA Maanantai 12.3.2012 klo 19:30 20:30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuivasjärven Auran maja Jouni Pääkkölä Jani Laine Oili Loukusa Petri Ollonen Kari Hourula pj. j. j. ja siht.

Lisätiedot

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit)

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Nimi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Aila Virkberg 15 17 9 41 Teija Virkberg 21 7 8 36 Petri Keskitalo 25 4 3 32 Arto Peltoniemi

Lisätiedot

Kauden kisauutisia

Kauden kisauutisia Kauden 2014-2015 kisauutisia Vankan hiihtäjiä palkittiin Vähälumisesta talvesta huolimatta Vankan hiihtoväelle kausi oli menestyksekäs. Vakka-Suomen alueella Vankka oli paras hiihtoseura, voittaen Vakkamalja-pisteissä

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU!

KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! 1 KERIMÄEN URHEILIJOIDEN HIIHTOKOULU! Hiihtokoulu alkaa Harjumajalla loppiaisen jälkeen ma 10.1.2011 klo 18.00. Kaikki uudet ja vanhat joukolla mukaan! Suunnitelmissa perustaa ainakin 3 ryhmää; alkeisryhmä

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Ounasvaaran Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura Kiertopalkinnot 2011 KIERTOPALKINNOT 2011 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Kauden kisauutisia

Kauden kisauutisia Kauden 2012-2013 kisauutisia Vankan hiihtäjät palkittiin 6.5. Kalanti-talolla Kuvassa sarjahiihdoissa menestyneet. Lisää palkittuja Kuvia-sivulla. Annemari SM-hiihdoissa Suksien testausta ennen 30 km:n

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja

Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja Kiertopalkinnot 2010 KIERTOPALKINNOT 2010 Urheilu-, metsästys- ja kalastustarvikkeiden lahjoittama UMK-malja Piiri Pisteet 2010 Pisteet 2009 Pisteet 2008 1. Pohjois-Pohjanmaa 52 40 14 2. Lahti 47 51 89

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2014 Helmikuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, 28100 Pori Puh. 02 632 5109 toimisto@porinpyrinto.fi www.porinpyrinto.

JÄSENTIEDOTE 1/2014 Helmikuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, 28100 Pori Puh. 02 632 5109 toimisto@porinpyrinto.fi www.porinpyrinto. JÄSENTIEDOTE 1/2014 Helmikuu Porin Pyrintö ry Valtakatu 10 D 4, 28100 Pori Puh. 02 632 5109 toimisto@porinpyrinto.fi www.porinpyrinto.fi Puheenjohtajan palsta Tervehdys! Ote veteraanien toimintakertomuksesta:

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut Haminassa Tervasaarella. Miehet alle 70 v.

EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut Haminassa Tervasaarella. Miehet alle 70 v. EKL:n Kymen Piirin onkimestaruuskilpailut 30.05.2018 Haminassa Tervasaarella Miehet alle 70 v. n:o Nimi 1 Weckström Kari Hamina 1274 2 Partanen Taisto Hamina 1078 3 Takanen Markku Hamina 1002 4 Heinonen

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA

KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA 3.3.2019 YLEISTÄ Ensimmäinen Saimaan maakuntaviesti ja harraste-haasteviesti hiihdetään sunnuntaina 3.3.2019

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry

Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Länsi-Suomen piirin piirikunnallinen 50 tikan kilpailu 17.01.2016 Raumalla, järj. Rauman Tikka ry Hyvityspisteet: MA 16 p, MC 16 p, NuB 46 p, NuA 36 p, NB 16 p. MM, MB, NA. Pisteitä lasketaan myös piirinmestaruuskilpailuista

Lisätiedot

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk.

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulokset Länsi-Suomen mestaruuskilpailu Kurikka La 22.7.2017 Metsästys trap Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulos 1 Rauma Sami Po M 23 21 44 2 Hietamäki Eero Sa M 23 20 43 3 Virtanen Mikko

Lisätiedot

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 1(20) TK1 Rantala 614-407-12-10 Rantala Kynsijärvi Jari Vesa Rainer Kynsijärvi Jaakko Matti Metsä MeL 21,6 4 86 86 TK2 Kunnari 614-407-12-17 Kunnari Kynsijärvi Ossi Henrik Metsä MeL 13,4 4 54 54 TK3 Keskitalo

Lisätiedot

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos Petri Mäki 19 203 202 233 156 212 171 1177 tulos + tas 222 221 252 175 231 190 1291 Helvi Mäkipää 11 141 176 213 191 191 183

Lisätiedot

Ajajiemme osallistuminen moniin kilpailuihin on myös osoituksena siitä, että toimintaa on muutenkin kuin vain paperilla.

Ajajiemme osallistuminen moniin kilpailuihin on myös osoituksena siitä, että toimintaa on muutenkin kuin vain paperilla. Säkylän Yritys ry Toimintakertomus 2005 Pyöräily Yleistä. Kausi 2005 oli seurallamme pyöräilyn osalta suhteellisen rauhallinen, järjestimme vain kahdet kilpailut kauden aikana. Järjestämämme kilpailut

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

Ounasvaaran Hiihtoseura

Ounasvaaran Hiihtoseura Kiertopalkinnot 2012 KIERTOPALKINNOT 2012 Pohjola-malja Pohjola-yhtiöiden lahjoittamasta Pohjola-maljasta kilpaillaan vuodesta 1997 alkaen toistaiseksi. Pohjola-maljan saa vuodeksi haltuunsa maastohiihdon

Lisätiedot

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki

Nuoret alle 12 1 Karvanen Eino Pansion Peto 534. Nuoret alle15 1 Hurttila Juho Pilkki L-S Vapaa-ajankalastajien PM-pilkki 2015 Säkylä / Kristalliranta 15.2.2015. Järjesti NSUK Henkilökohtaiset tulokset Naiset joukk saalis 1 Leino Leena Kankaanp KS 1814 2 Karvanen Maarit Pansion Peto 1772

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta.

1970-luku. Kansalliset Vihijärvellä. Heikki Sivill voitti pääsarjan. Äänekosken liikuntapuistosta valmistui mustavalkoinen opetuskartta. 1970-luku 1972 Sumiaisten Kunto järjesti Keski-Suomen viestin Syvälahden koululla. Radat suuntautuivat Vintilänvuoren suuntaan. Voittajaksi yöviestissä suunnisti Rajamäen Rykmentti joukkueella Matti Kovanen,

Lisätiedot

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA 1.9.2018 NUORET ALLE 12 V 1. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 710 2. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 335 NUORET ALLE 15 V. 1. OSKARI USMAS

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2015 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2015 2016 Hämeenlinnan Hiihtoseura ry. 1 (6) 1. YLEISTÄ Kausi 2015-2016 oli vähäluminen etenkin alkutalven osalta. Moottorirata saatiin tykkilumetuksen avulla hiihdettävään kuntoon tammikuun

Lisätiedot

Hirvikävelyn SM-kilpailut

Hirvikävelyn SM-kilpailut Hirvikävelyn SM-kilpailut Vesanto, 03.08.2018 Joukkuekilpailu - Kävely-joukkuekilpailu Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjois-Savo 11122 Pekkarinen Erkki 1138-568 (-7m/0m/-7m/+2m) 570

Lisätiedot

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset

MAB. MAB mest 2-mj. Lopputulokset TUL:n mestaruuskilpailut Kemissä 2007 Henkilökohtainen MAB Seura 1. Björkman Arto Kemi Into M 1332 2. Rantanen Jari Turku Tuwe A 1265 3. Impivaara Kari Turku Tuwe B 1259 4. Kauramaa Tommi Eurajoki EuKi

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille! Kouvolan VETREÄT VETERAANIT Hyvät veteraani siskot ja -veljet Meillä on nyt oma napakat-palsta, johon voitte kirjoittaa mieleen tulevia toiveita ja ehdotuksia toimintaamme. Kirjoitukset voi jättää Rauskille.

Lisätiedot

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 1 EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola, Kaarina

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Äetsä Kunnon Helaventti Äetsä 21.05.2009 Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Kilpasarjat FIC:n 2. osakilpailu Kilpasarja, miehet (14 kilpailijaa) 1. Suihkonen Jani HTL,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

Toimintasuunnitelma 1 (6) vuodelle Porin Pyrintö ry Luistelujaosto LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Toimintasuunnitelma 1 (6) LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Yleistä Hallinto Talous n päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu. Lapsille tarjoamme perheluistelua

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 13.6.2015 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 170 NUORET ALLE 15 V. 1. SIMO TORNACK KLAUKKALAN KALASTUSKERHO 750 NUORET ALLE 19 V.

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

Toimintakertomus 1 (10) v. 2012 Porin pyrintö ry

Toimintakertomus 1 (10) v. 2012 Porin pyrintö ry Toimintakertomus 1 (10) 1. Yleistä Luistelujaoston luistelijat ovat osallistuneet useisiin kilpailuihin ja leireihin kotimaassa ja ulkomailla. SM mitaleita on luisteltu mastereiden, aikuisten, junioreiden

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko

Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko 1/13 Suomen ampumaurheiluliiton SM kilpailut Liikkuvan maali 50 m ja 100 m Ikämiehet ja, - naiset Sipoossa 10.-12.8.2018 Tulokset Hirvi 40 kertalaukaus Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko 1 Jetsonen Markku KAMS

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura 78 0 13 13 7 11 10 15 16 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 65 15 15 15 0 20 3 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 62 9 9 20

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Pohjanmaa 164, 4) Veijo Pakkanen Kymenlaakso 154, 5) Ari Hämäläinen Kymenlaakso 152, 6) Jouko

Lisätiedot

Asemajuoksu Riihimäki

Asemajuoksu Riihimäki Pojat 11v Lähtö : klo 11:00 1 - Elias Hietanen - 5:00,3 2 2 Ville Mustonen - 5:25,2 Osanottajia sarjassa 2 Tytöt 11v Lähtö : klo 11:00 1 32 Emmi Hietanen 4:20,0 2 1 Nea Hyvärinen Riihimäen Kisko 4:53,9

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO Kymen piirin pilkkimestaruuskilpailut 24.3.2015 klo. 10-14 La hto paikka : Putka Kilpailualueena Haapavesi,Saimaa TULOKSET Naiset yli 80 vuotta 1. Asikainen

Lisätiedot

päivitetty klo 10

päivitetty klo 10 HYVINKÄÄN TIKAN KANSALLISET 25+125 TIKKAA 23.04.2016 25Tikkaa päivitetty 27.4.2016 klo 10 MM 1 Leskinen Veikko VaaTi 45 45 45 40 39 214 2 Järvinen Tarmo JST 41 44 40 38 44 207 3 Rantanen Asko MU 42 42

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset

Linkopallo 2018 Naiset Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 47,83 4.6.2018 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen Savon Saapas 45,90 12.6.2018 Ylämylly 3 Asta Kankaala LepU 43,76 10.6.2018 Juankoski 4 Piia Aaltokoski Lepu 42,41

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ Osanottajia 78 pelaajaa ja kilpailuluokkia 17. TULOKSET: Miesten joukkue 1. Tomi Penttilä/Tero Kallio, Metalli

Lisätiedot

AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli juhlavuosi seuralla. Auranmaan Painiseura täytti 20 vuotta. Juhlavuotta vietettiin samaan tahtiin kuin ennenkin eli

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot