RADIOAMATÖÖRIKSI. eväät tenttiin. OH6FME 26. kesäkuuta Antti OH6FME kesäkuuta / 97

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RADIOAMATÖÖRIKSI. eväät tenttiin. OH6FME oh6fme@sral.fi. 26. kesäkuuta 2011. Antti OH6FME 2011 26. kesäkuuta 2011 1 / 97"

Transkriptio

1 RADIOAMATÖÖRIKSI eväät tenttiin OH6FME 26. kesäkuuta 2011 Antti OH6FME kesäkuuta / 97

2 Alkuperäinen versio tästä tekstistä on kirjoitettu vuosina Kirjoitettu ja ladottu uudestaan kesällä 2011 käyttäen LATEXia ja Beamer-dokumenttiluokkaa. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

3 Saate Kiitokset Kuinka? Moduulit Luokat Luvat ja tutkinnot Pätevyystodistus ja radioamatöörilupa Maksut SAATE Tähän esitykseen on yritetty koota mahdollisimman kattavasti ja loogisesti Suomalaisen radioamatööritutkinnon K-moduulin läpäisemiseksi vaadittavat tiedot. Ensimmäinen versio tästä kalvosarjasta oli tarkoitettu vain itselleni, kun kokosin tärkeitä asioita, joita tarvitsisi tentissä tietää. Sittemmin kalvoja on parannettu, ja päätin julkaista ne yleiseen käyttöön, opetusmateriaaliksi ja itseopiskelun tueksi. Kuitenkin ei tämä eikä mikään muukaan materiaali tai kurssi korvaa käytännön tuomaa kokemusta, jota tuntuu uusilla radioamatööreillä olevan nykyisin vähänlaisesti. Siksi tämä esitys yrittää myös tuoda esille joitakin käytännön asioita workkimisesta, vaikka asiaa ei suoranaisesti tentissä kysyttäisikään. Jos käyt paikallisen radioamatöörikerhon järjestämällä kurssilla, pyydä, että pitäisitte muutaman yhteyden jokaisella oppitunnilla. Jos paikkakunnallasi ei ole kerhoa, paikallisia amatöörejä melko varmasti kuitenkin löytyy, jotka kauniisti kysymällä voisivat esitellä asemaansa. Palautetta tästä materiaalista otetaan mielellään vastaan osoitteessa Antti OH6FME Antti OH6FME kesäkuuta / 97

4 Saate Kiitokset Kuinka? Moduulit Luokat Luvat ja tutkinnot Pätevyystodistus ja radioamatöörilupa Maksut KIITOKSET (lähteet) Vellu OH7JEV Pasi OH6FPQ Jussi, Samu, Tuure, Jyri ja muut betatestaajat Jukka OH2BR Opiskelun opas Tapio OH2KKU nettitentti Hannu OH3NOB OH3ABN:n websivusto Heikki OH2LH Radioamatööriperuskurssi-kalvot SRAL websivusto #ham.fi / wiki.ham.fi teollisuuspenseät sedät Wikipedia Antti OH6FME kesäkuuta / 97

5 Saate Kiitokset Kuinka? Moduulit Luokat Luvat ja tutkinnot Pätevyystodistus ja radioamatöörilupa Maksut KUINKA? Sinusta tulee radioamatööri, kun suoritat pätevyystutkinnon. Tutkinto koostuu moduuleista (osakokeista) ja suorittamasi moduulit ratkaisevat, mihin luokkaan kuulut. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

6 Saate Kiitokset Kuinka? Moduulit Luokat Luvat ja tutkinnot Pätevyystodistus ja radioamatöörilupa Maksut MODUULIT RA-tutkinto koostuu kolmesta moduulista: K-moduuli, joka käsittelee liikennöintiä T1-moduuli, joka käsittelee radio- ja sähkötekniikan perusteita T2-moduuli, joka käsittelee elektroniikan ja radiotekniikan soveltamista K-moduuli on pakollinen kaikille, T1 ja T2 ovat sen sijaan vaihtoehtoisia. Moduuleita ei ole pakko suorittaa samalla kertaa. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

7 Saate Kiitokset Kuinka? Moduulit Luokat Luvat ja tutkinnot Pätevyystodistus ja radioamatöörilupa Maksut LUOKAT Suomessa on kaksi pätevyysluokkaa radioamatööreille: 1. Perusluokka (P) 2. Yleisluokka (Y) Nykyisin luokat erottaa toisistaan ainoastaan suurin sallittu lähetysteho. Perusluokkaan pääsee suorittamalla moduulit K ja T1, yleisluokkaan taas K ja T2. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

8 Saate Kiitokset Kuinka? Moduulit Luokat Luvat ja tutkinnot Pätevyystodistus ja radioamatöörilupa Maksut LUVAT JA TUTKINNOT Viranomaismääräyksistä vastaa FICORA eli Viestintävirasto. Yleisesti toimintaa muuten koordinoi SRAL eli Suomen Radioamatööriliitto. Tutkinnot järjestää SRAL:n valtuuttama pätevyystutkija, pätevyystodistuksen sekä radioamatööriluvan myöntää FICORA. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

9 Saate Kiitokset Kuinka? Moduulit Luokat Luvat ja tutkinnot Pätevyystodistus ja radioamatöörilupa Maksut PÄTEVYYSTODISTUS JA RADIOAMATÖÖRILUPA Pätevyystodistus oikeuttaa sinut käyttämään itsenäisesti mitä tahansa radioamatööriasemaa, jos sillä on voimassa radioamatöörilupa. Oma radioamatöörilupa (asemalupa) oikeuttaa sinut pitämään omaa ra-asemaa ja määrää sinulle henkilökohtaisen kutsun. Pätevyystodistus on kuin ajokortti ja asemalupa kuin rekisteriote. ajokortti/pätevyystodistus Tarvitset sen kuljettaaksesi autoa/liikennöidäksesi radiolla et välttämättä omallasi. rekisteriote/asemalupa Jokaisen auton täytyy olla rekisteröity, samoin jokaisella radiolla täytyy olla asemalupa. Jos operoit kaverisi radiota, on sinun käytettävä hänen tunnustaan. Ethän lainatessasi kaverisi autoakaan saa vaihtaa siihen omia kilpiäsi käytön ajaksi. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

10 Saate Kiitokset Kuinka? Moduulit Luokat Luvat ja tutkinnot Pätevyystodistus ja radioamatöörilupa Maksut MAKSUT SRAL perii maksun tutkintojen järjestämisestä ja Viestintävirasto erilaisia viranomaismaksuja: Tutkintomoduulin hinta á 13 EUR Pätevyystodistus 43,75 EUR (myönnetään toistaiseksi) Radioamatöörilupa 18,14 EUR/vuosi (myönnetään määräajaksi) Yhteensä siis kaksi moduulia + pätevyystodistus + ra-lupa 2 13 EUR + 43,75 EUR + 18,14 EUR = 87,89 EUR Ainoa uusiutuva maksu on siis radioamatööriluvan uusiminen vuosittain. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

11 Yleistä hätäliikenteestä Hätäkutsu Hätäliikenteen käytännöt Pikaliikenne HÄTÄLIIKENNE Seuraava osa käsittelee hätäliikennettä. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

12 Yleistä hätäliikenteestä Hätäkutsu Hätäliikenteen käytännöt Pikaliikenne HÄTÄLIIKENNE K-moduulin tentti alkaa aina seitsemällä hätäliikennettä koskevalla kysymyksellä. Hätäliikenteeseen on kiinnitetty paljon huomiota, sillä yksi ra-toiminnan tarkoituksista on välittää sanomia hätätilanteissa (esim. yleisten televerkkojen lamaantuessa) radioamatööri voi työskennellessään periaatteessa koska tahansa joutua mukaan hätäliikenteeseen. Tentissä olevassa hätäliikenneosiossa sallitaan korkeintaan neljä väärää vastausta. Hätäliikennettä saa harjoitella vain luokkahuoneessa ilman radiolaitteita! Antti OH6FME kesäkuuta / 97

13 Yleistä hätäliikenteestä Hätäkutsu Hätäliikenteen käytännöt Pikaliikenne Radioamatöörit noudattavat omia hätäliikenneohjeitaan. Kansainvälinen pikatiedotusohjesääntö koskee vain ammattimaista radioliikennettä. Hätäliikenne on aina vapaaehtoista, ts. sitä ei ole pakko aloittaa, jos on parempia tapoja saada apua. Hätäsanoman välittämisestä koituvista välittömistä kuluista on mahdollista saada korvaus. Aluksissa hätäliikenteen aloittamisesta päättää aina päällikkö. MAYDAY MAYDAY MAYDAY THIS IS OSKARI OSKARI OSKARI MAYDAY THIS IS OSKARI MY POSITION 59 DEGREES 24 MINUTES NORTH 23 DEGREES 14 MINUTES EAST FIRE IN THE ENGINE ROOM 142 PERSONS ON BOARD NEED IMMEDIATE ASSISTANCE OVER Antti OH6FME kesäkuuta / 97

14 Yleistä hätäliikenteestä Hätäkutsu Hätäliikenteen käytännöt Pikaliikenne Hätäliikennettä saa harjoittaa kuka tahansa, koska se ei ole radioamatööriliikennettä. Hätäliikenne asetetaan aina kaikessa radioliikenteessä etusijalle. Hätäliikenne on oikeutettua, jos kulkuneuvoa tai siinä olevia henkilöitä uhkaa vakava ja välitön vaara tai jos onnettomuuden seurauksena paikalla on vakavasti loukkaantuneita henkilöitä. Kaikki keinot huomion herättämiseksi ovat sallittuja, vaikka ra tai muita määräyksiä jouduttaisiin rikkomaan. Avainsanoja hätäliikenne, hätäkutsu, hätäsanoma, pikaliikenne. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

15 Yleistä hätäliikenteestä Hätäkutsu Hätäliikenteen käytännöt Pikaliikenne Hätäliikenne aloitetaan hätäkutsulla: puheella MAYDAY MAYDAY MAYDAY tässä [TUNNUS] sähkötyksellä SOS SOS SOS DE 1 [TUNNUS] Jotta muut voisivat luotettavasti tunnistaa hätäkutsun, on se annettava rauhallisesti. MAYDAY lausutaan medee 2, SOS annetaan aina yhteen ilman kirjainvälejä. Hätäliikennettä johtaa aina hädässä oleva asema, jollei se ole antanut tehtävää toiselle asemalle. 1 DE on sähkötyslyhenne ja tarkoittaa tässä 2 m aider (ransk.) auta minua Antti OH6FME kesäkuuta / 97

16 Yleistä hätäliikenteestä Hätäkutsu Hätäliikenteen käytännöt Pikaliikenne Yleensä hätäkutsuun vastaa voimakkain asema. Jos mikään asema ei vastaa, sinä olet velvollinen vastaamaan. Jonkun vastatessa hätäkutsuun hädässä oleva asema antaa hätäsanoman eli kertoo hädän laadun. Kuultaessa hätäkutsu on kaikki ylimääräinen liikenne radiotaajuudella lopetettava ja jäätävä kuuntelemaan seuraavaa hätäsanomaa Kuuntelua on jatkettava kunnes avunsaanti on varmistunut Antti OH6FME kesäkuuta / 97

17 Yleistä hätäliikenteestä Hätäkutsu Hätäliikenteen käytännöt Pikaliikenne Jos joku häiritsee radiohiljaisuutta hätäliikenteen aikana, niin hätäliikennettä johtava asema (ainoastaan!) voi vaatia radiohiljaisuutta sanoilla SEELONCE MAYDAY ( silaans medee ) muut hätäliikenteessä mukana olevat asemat käyttävät SEELONCE DISTRESS ( silaans distress ) Ainoastaan hätäliikennettä johtava asema voi päättää hätäliikenteen ja radiohiljaisuuden: SEELONCE FEENEE ( silaans finii ) Hätäliikenteessä rauhallinen harkinta on kaiken A ja O! Hätäliikenteen tarpeellisuus Hätäliikenteen tarpeellisuutta arvioitaessa on uhkaavan tilanteen oltava selvästi tapahtumassa. Jos arviointi vaatii jossittelua, hätäliikenne ei ole oikeutettua. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

18 Yleistä hätäliikenteestä Hätäkutsu Hätäliikenteen käytännöt Pikaliikenne PIKALIIKENNE Pikaliikenteestä ei tule kysymyksiä tenttiin Hätäliikennettä lievempi Aloittamiseen riittää epäilys kulkuneuvoa ja siinä olevia ihmisiä uhkaavasta vaarasta Pikamerkki puheella PAN-PAN ja sähkötyksellä XXX Antti OH6FME kesäkuuta / 97

19 Yleistä turvallisuudesta Sähkön käyttö Antennit Muistutus TURVALLISUUS Radioamatööriaseman turvallisuutta koskeva osio. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

20 Yleistä turvallisuudesta Sähkön käyttö Antennit Muistutus RADIOAMATÖÖRIASEMAN TURVALLISUUS Radioamatöörit saavat rakentaa ja käyttää laitteitaan ilman tarkastusta vastuu aseman turvallisuudesta on yksinomaan sen käyttäjällä. Sähköturvallisuusmääräyksiä on tarkastusvelvollisuudesta vapauttamisesta huolimatta noudatettava. Asemaa ei saa sijoittaa kosteisiin tai räjähdysvaarallisiin tiloihin. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

21 Yleistä turvallisuudesta Sähkön käyttö Antennit Muistutus Asemalla ei saa olla (suur)jännitteisiä osia siten, että niihin voi tietämättä tai vahingossa koskettaa. Sähköturvallisuusmääräysten mukainen vaarallisen jännitteen raja on 42 volttia tasa- ja 30 volttia vaihtojännitteellä. Pistorasiasta tuleva 230 voltin verkkojännite on hengenvaarallinen. Suurtaajuinen teho voi aiheuttaa sähköverkossa pahoja häiriöitä, ja sen pääsy sähköverkkoon on estettävä! Antti OH6FME kesäkuuta / 97

22 Yleistä turvallisuudesta Sähkön käyttö Antennit Muistutus Antennina saa käyttää melkein mitä tahansa: piikkilanka-aitaa, sänkyä, lämpöpatteria yms., mutta antenni on sijoitettava niin, että se ei edes pudotessaan voi aiheuttaa vaaraa kenellekään antennia siis ei saa vetää teiden tai sähkölinjojen yli, antennin on kestettävä vetoa ja se on nostettava tarpeeksi korkealle Antenniin ei saa johtaa pientaajuista vaihtojännitettä eikä minkäänlaisia vaarallisia jännitteitä Antenniin saa, ja täytyy johtaa suurtaajuusjännitettä, 3 jos on tarkoituksena hyötyä antennista jotenkin... :) Antennin syöttöjohtoa voidaan käyttää vaarattoman tasajännitteen 4 siirtämiseen. 3 Muista: suurtaajuussähköllä synnytetään radioaaltoja. Pidä mielessä ero suurjännitteen ja suurtaajuusjännitteen välillä, ne tuntuvat menevän helposti sekaisin. 4 Esimerkiksi mastoreleen tai kääntöroottorin ohjaamista varten Antti OH6FME kesäkuuta / 97

23 Yleistä turvallisuudesta Sähkön käyttö Antennit Muistutus MUISTA Radioamatööriasema on rakennettava niin, ettei sen käytöstä aiheudu minkäänlaista vaaraa kenellekään, ihmisille tai eläimille Antti OH6FME kesäkuuta / 97

24 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta RA-MÄÄRÄYKSET JA -SUOSITUKSET Osaksi radioamatööritoiminnan luonnetta kuuluu vahvasti kokeellisuus, minkä vuoksi radioamatöörien tekniset määräykset eivät juuri ole pikkutarkkoja ja antavat harrastajille melkoisen 5 vapaat kädet rakennella ja kokeilla erilaisia asioita. Määräykset eivät ota tärkeimpien reunaehtojen lisäksi (mm. teho, taajuusvakavuus- ja puhtaus, turvallisuus) mitenkään kantaa käytettävien lähettimien tyyppeihin, lähetelajeihin, antenneihin tai muihin laitteisiin ja teknisiin yksityiskohtiin. Tämän vuoksi kaikkia sallittuja ja kiellettyjä asioita ei yksiselitteisesti haluta ja voida eritellä, vaan radioamatööreiltä odotetaan harkintaa ja terveen järjen käyttöä. 5 Toisin on ammattimaisessa radioliikenteessä sekä myös lupavapailla LA- ja PMR-alueilla, joissa käytettäviä laitteita koskevat melko tarkat tekniset määräykset. Lisäksi laitteiden on oltava tyyppihyväksyttyjä eikä niitä saa modifioida. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

25 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta RADIOAMATÖÖRIASEMA Radioamatööriasema määritellään siten, että siellä on aina yksi tai useampia lähettimiä. Saman RA-aseman kaikki laitteet sijaitsevat samassa paikassa. Radioamatöörilähetintä saa hallussapitää vain voimassaolevan asemaluvan omaava henkilö. Radiolaki 6 ei rajoita yhden radioamatöörin asemien lukumäärää. 6 Radiolakia ei enää nykyisellään ole olemassa, mutta käytännössä siitä puhuttaessa viitataan nykyiseen radioamatöörejä koskevaan lainsäädäntöön, lakiin radiotaajuuksista ja telelaitteista Antti OH6FME kesäkuuta / 97

26 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta RA-TOISTINASEMA On myöskin radioamatööriasema, mutta tarvitsee erikoisluvan. Toimii automaattisesti ja välittää informaatiota puheella, datasiirtona tai muilla tavoilla. Ei ole luvanhaltijan välittömässä valvonnassa. Jokaisella toistimella on nimetty valvoja. Pääasiallisena tarkoituksena laajentaa ajoneuvo- ja käsilähettimien kantamaa. Signaali tulee sisään ja ulos tietyillä (eri) taajuuksilla. Käynnistyy vain erityisestä signaalista. Erityinen signaali on useimmiten 1750 hertsin taajuinen noin puolen sekunnin mittainen avauspiippa, jonka kuullessaan toistin kytkeytyy päälle. Toinen yleisesti käytössä oleva tapa avata toistin on aliääni, joka on yleisimmin noin hertsin taajuinen matala ääni. Toisin kuin avauspiippa, joka lähetetään vain aluksi kun halutaan toistin auki, aliääni sekoitetaan lähetteeseen ja näin aliääntä käyttävä toistin on auki aina kun käyttäjä lähettää. Avausääni engl. tone burst; aliääni engl. [CTCSS] subtone. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

27 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta RA-ASEMAN TEHO Tarkoitetaan lähettimen radiotaajuista tehoa Mitataan aina suoraan pääteasteelta (päätevahvistimelta), ei syöttöjohdon päästä tai lueta esim. lähettimen tyyppikilvestä. Jos suurin sallittu teho on mahdollista ylittää, on asema varustettava lähtevän tehon mittarilla. Määräykset eivät ota millään tavalla kantaa käytettyjen antennien vahvistuksiin. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

28 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta On olemassa kahdentyyppisia rajoja teholle: kantoaaltoteho ja modulaatiohuipputeho. Eri lajit on määritelty siksi, että kantoaallollisilla lähetelajeilla lähtevä teho on koko ajan vakio, kun taas modulaatiohuipputeho vaihtelee syötetyn signaalin mukaan. Mikäli lähetteen kantoaaltoa ei ole vaimennettu ollenkaan tai vaimennus on alle 6 db, määritellään kantoaaltoteho kantoaallollisia lähetelajeja ovat mm. CW, FM, AM ja PM. Jos kantoaaltoa on vaimennettu yli 6 db tai kantoaaltoa ei ole, määritellään modulaatiohuipputeho tyypillisin lähetelaji SSB 7. 7 Suomeksi: puheella (SSB:llä) on määritelty modulaatiohuipputeho, CW:llä, AM:llä ja FM:llä kantoaaltoteho. Lähetelajit käydään läpi T1-moduulissa. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

29 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta HARHALÄHETTEET Harhalähetteet ovat lähetteitä, joiden taajuus on lähetystaajuuden ulkopuolella ja joita voidaan vaimentaa vaikuttamatta informaation siirtoon. Lajeja: parasiittilähetteet 8 (loislähetteet) harmoniset lähetteet (kerrannaistaajuudet) keskinäismodulaatio eli sekoitustulokset avainklikki 8 Tentissä ei kannata sekoittaa parasiittilähetteitä ja paranormaaleita lähetteitä! Antti OH6FME kesäkuuta / 97

30 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta Ilmastohäiriöt ja ulkomaisten radioasemien signaalit Aurora-keleillä eivät ole harhalähetteitä. Harhalähetteet pidettävä aina mahdollisimman pieninä. Häiriötilanteessa radioamatööri voidaan velvoittaa vaimentamaan harhalähetteitä minimivaatimuksia enemmän. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

31 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta RA-LIIKENNE Aina radioliikennettä Ainoastaan radioamatöörit keskenään Minkäänlaisen rahallisen hyödyn tavoittelu on kiellettyä Liikenteen koodaaminen salaustarkoituksessa on kielletty. Yleisesti tunnettuja lyhenteitä ja koodeja saa käyttää. Liikennettä ei (toistaiseksi) saa harjoittaa sellaisiin maihin, joissa radioamatööritoiminta on kiellettyä. Huomio 27 MHz LA-liikenne tai mikään muukaan RA-taajuuksien ulkopuolella tapahtuva liikenne ei ole RA-liikennettä, vaikka siinä käytettäisiinkin RA-laitteita (mikä muuten on määräysten vastaista!). Antti OH6FME kesäkuuta / 97

32 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta PÄTEVYYSTODISTUS Radioamatööri on henkilö, 9 jolla on Viestintäviraston 10 myöntämä pätevyystodistus. Oikeuttaa käyttämään luvanvaraisia radioamatööreille varattuja taajuuksia sekä rakentamaan itse RA-laitteita. Itse rakennettua laitetta eivät koske CE-merkintä- tai vaatimustenmukaisuusvakuutusvelvollisuus. Ei oikeuta käyttämään sellaista asemaa, jolla ei ole asemalupaa. Ts. pätevyystodistuksen(kin) haltijan on aina operoitava asemalla, jolla on asemalupa. 9 Ainoa tuntomerkki radioamatöörille on pätevyystodistus! Second operator -työskentely ei vielä tee kenestäkään radioamatööriä (lisää myöhemmin). 10 Muista tentissä: todistuksen myöntää vain Viestintävirasto; ei Posti-Tele tai SRAL. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

33 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta Ei välttämättä tarvita, mikäli henkilö työskentelee pätevyystodistuksen haltijan välittömässä valvonnassa (ns. second operator -työskentely). Ainoastaan Viestintävirasto voi peruuttaa pätevyystodistuksen näin esimerkiksi tapauksissa, joissa luvanhaltija aiheuttaa toistuvasti haittaa radioliikenteelle. Peruutetut todistukset on aina palautettava Viestintävirastolle (ei edelleenkään Posti-Telelle, SRALille, poliisille tai roskiin). Myönnetään toistaiseksi. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

34 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta RADIOAMATÖÖRILUPA Yleisesti asemalupa Myöntämisen edellytyksenä luonnollisella henkilöllä: 11 pätevyystodistus oikeushenkilöllä: 12 yhtiöjärjestyksessä tai säännöissä tulee olla maininta, jonka mukaan yhteisön tarkoituksena on harjoittaa/edistää/tukea radioamatööritoimintaa. Asemalle on nimettävä valvoja, jolla on oltava pätevyystodistus. 11 ihminen 12 yhteisö, yritys, yhdistys tms. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

35 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta Määräysten mukaan lupa on saatava haltuun ennen lähettimen rakentamista tai ostoa. Lupa tai sen virallinen jäljennös on pidettävä RA-aseman käyttöpaikalla. RA-lupa ei ota kantaa aseman tyyppiin tai laatuun. Jos luvanhaltijan nimi tai osoite muuttuu, siitä on ilmoitettava Viestintävirastolle kirjallisesti. Sijoituspaikan muutosta tai avioliiton solmimisen takia tapahtuvaa nimenmuutosta ei tarvitse ilmoittaa. Tavalliset luvat myönnetään viiden vuoden määräajaksi, jonka jälkeen Viestintävirasto uusii ne. Ostetut luvat (erikoiskutsut) on uusittava itse. Luvasta peritään vuotuinen lupamaksu ( taajuusmaksu ). Antti OH6FME kesäkuuta / 97

36 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta Viestintävirasto määrää tunnuksen, joka on muotoa <prefiksi><piirinumero><suffiksi>, esim. OH6FME: prefiksi kertoo, minkä maan tunnuksesta on kyse (OH, Suomi), yleensä kaksi kirjainta 13 piirinumero viittaa Suomessa vanhaan läänijakoon (6, Vaasan ja Keski-Suomen läänit), aina yksi numero suffiksi on sarja numeroita tai kirjaimia, pituus normaalisti 1-4 merkkiä (FME). Viimeinen merkki on aina kirjain. Tunnukset ovat samanmuotoisia kaikkialla maailmassa, joten kaikista kohtaamistasi tunnuksista (erikoisimpia erikoiskutsuja 14 lukuunottamatta) tulee löytyä prefiksi, numero ja suffiksi. 13 Voi olla myös yksi kirjain, tai nykyisellään jopa kolme. 14 Esimerkiksi erikoinen kutsu JY1; Jordanian kuningas Hussein, jonka kutsusta voi tulkita puuttuvan suffiksin kokonaan. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

37 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta TUNNUKSET JA PIIRIT Yksi ja kaksikirjaimisia suffikseja jaetaan eri piireissä päällekkäin, ts. samat suffiksit ovat jaossa eri piireissä. Näin ollen OH6ÄÄ ja OH7ÄÄ voisivat olla eri henkilö. Kolmikirjaimiset suffiksit pyritään pitämään uniikkeina, toisin sanoen samaa kolmikirjaimista suffiksia ei anneta kuin suffiksin alkuperäiselle haltijalle. Normaalisti siis OH6ÄÄÄ ja OH7ÄÄÄ eivät voisi olla eri henkilö. Tunnuksen numeron saa hakija valita tunnusta haettaessa ilman lisämaksua. Paitsi 0, sillä kaikkien OH0-asemien on sijaittava Ahvenanmaalla. Sääntöjä on teramiljoona, niihin voi halutessaan tutustua Viestintäviraston sivulla Piirijako Radioamatööripiirit noudattelevat vuoteen 1997 voimassaolleita läänejä. OH0 OH1 OH2 OH3 OH4 OH5 OH6 OH7 OH8 OH9 Ahvenanmaa Turun ja porin lääni Uuden maan lääni Hämeen lääni Mikkelin lääni Kymen lääni Vaasan ja Keski-Suomen läänit Kuopion ja Pohjois-Karjalan läänit Oulun lääni Lapin lääni Antti OH6FME kesäkuuta / 97

38 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta TUNNUKSEN LISÄMERKIT Nykyiset määräykset eivät enää erittele lisämääreitä eivätkä pakota liittämään niitä kutsuun. Niin kuitenkin voidaan ja tietyissä tapauksissa on suotavaakin tehdä. /M (mobile) jos asema on liikkuvassa kulkuneuvossa tai liikuteltavissa operoinnin aikana. Tähän lasketaan autot, veneet ja laivat Suomen aluevesillä, hevonen. /P (portable) jos asema on liikuteltava, mutta ei kulkuneuvossa, esim. jalankulkija ja pyöräilijä ovat /P. /MM (maritime mobile) jos asema on aluksessa kansainvälisillä vesillä. /AM (aeronautical mobile) jos asema on ilma-aluksessa (Suomen ilmatilassa kelpaa myös pelkkä /M). Antti OH6FME kesäkuuta / 97

39 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta /P suositellaan käytettäväksi myös, jos asemaa ei ole liitetty yleiseen sähköverkkoon. Radiomajakat saattavat käyttää /B (beacon). Koska ei ole kiellettyä käyttää myös muuta (mielivaltaista) lisämäärettä, välillä kuulee esimerkiksi hyvin pienitehoisten asemien /QRP-lisämerkkiä. Kannattaa kuitenkin yleensä pitäytyä tässä esitetyissä yleisen konvention merkeissä, jotta ei turhaan aiheuta vasta-asemille hämmennystä. Esimerkiksi polkupyöräilevä OH6FME olisi OH6FME/P ja autoileva OH6FME/M. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

40 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta SUOMALAISET ALUKSET Suomalaisissa aluksissa aseman käyttö sallittu ainoastaan aluksen päällikön luvalla Laitteiden hallussapitoon ei tarvita lupaa Viestintävirasto, aluksen varustamo tai satamakapteeni voi kieltää aseman käytön Aseman käyttö toisen maan aluevesillä on kiellettyä ilman ko. maan telehallinnon lupaa (esim. CEPT). Antti OH6FME kesäkuuta / 97

41 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta SUOMALAISET ILMA-ALUKSET Käyttöön oltava ilmailulaitoksen hyväksyntä sekä ilma-aluksen päällikön suostumus. Ilmailuhallitus, lennonjohto tai aluksen omistaja tai päällikkö voi kieltää käytön. Em. lupa koskee vain Suomen ilmatilaa. Aseman käyttö ei saa aiheuttaa häiriöitä aluksen omalle radioasemalle. Aluksen laitteiden ottaminen RA-käyttöön on kiellettyä, vaikka siihen mahdollisesti olisikin saatu lupa aluksen päälliköltä. Virransyöttö saa tapahtua aluksen virransyöttöjärjestelmästä. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

42 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta ASEMAN OMINAISUUDET Alle 30 MHz:n taajuisten harhalähetteiden pitää olla vaimennettu vähintään 40 db verrattuna lähettimen ulostulotehoon. Harhalähetteiden huipputeho ei saa olla yli 10 mw. Yli 30 MHz:n taajuisten harhalähetteiden on oltava vaimennettu vähintään 60 db verrattuna lähettimen ulostulotehoon. RA-taajuusalueiden ulkopuolelle osuvien harhalähetteiden maksimiteho ei saa olla korkeampi kuin 25 µw. Jos harhalähetteet vielä aiheuttavat häiriöitä, on vaimennusta lisättävä 20 db. Radioamatöörin on pidettävä lähettimensä taajuus tarpeeksi vakaana kaikissa olosuhteissa. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

43 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta HÄIRIÖT Lähtökohtaisesti RA-asema ei saa aiheuttaa häiriöitä. Sallittua 15 se kuitenkin on esimerkiksi silloin, kun häiriytyneellä vastaanottimella yritetään vastaanottaa lähetystä sen normaalin vastaanottoalueen ulkopuolelta 16 tai häiriytyvän vastaanottimen häiriösuojaus on puutteellinen. Harhalähetteille on määritelty tietyt enimmäisarvot, joita voidaan vielä tiukentaa. Radioamatööri on vahvoilla, jos hän voi tarvittaessa osoittaa, että hänen asemansa on teknisesti niin hyvin rakennettu, että siitä ei löydy huomauttamista (esim. määräyksissä mainitut harhalähetteiden vaimennusarvot on saavutettu). 15 Sallittu tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että häiriöt eivät johda viranomaisen toimenpiteisiin, ts. häiriytyvän vastaanottimen haltijalla ei ole mahdollisuutta valittaa häiriöstä. 16 Tarkoittaa esim. tilannetta, jossa häiriytyvää laitetta yritetään käyttää muuhun tarkoitukseen kuin se on suunniteltu tai hyväksytty, esim. Ruotsin tai Viron TV-kanavien katselu. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

44 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta RA-ASEMAN TARKASTUS Tarkastuksen suorittaa Viestintäviraston valtuuttama tarkastaja. Tarkastaja päättää ajan ja sen on sovittava sinulle. Tarkastuksessa on esitettävä pätevyystodistus sekä asemalupa, ei muuta. Tarkastaja voi antaa huomautuksia (ei sakkoja!). Huomautukset velvoittavat korjaamaan havaitut puutteet. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

45 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta RA-ASEMAN ERIKOISLUPA Tarvitaan vain sellaiselle asemalle, joka ei ole luvanhaltijan välittömässä valvonnassa, esimerkiksi toistinasema, radioteitse kauko-ohjattu asema tai radiomajakka. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

46 Asemat Määritelmiä Asiakirjat Tunnukset ja piirit Alukset Aseman ominaisuudet Tarkastus Muuta TOISEN RA-ASEMAN KÄYTTÖ Toisten asemia käytettäessä on huomioitava luvanhaltijan sekä käyttäjän pätevyysluokat. Rajan asettaa aina alempi luokka, paitsi työskenneltäessä second operatorina yleisluokan asemalla. Second operator (second op., secop) on henkilö, joka käyttää RA-asemaa luvanhaltijan välittömässä valvonnassa tämän oikeuksilla. Aina käytettävä aseman omaa kutsua. second operator -työskentely Laki radiotaajuuksista ja telelaitteista 15 1 ja 2 mom: Radiolähetintä meriradio- tai radioamatööriviestintään käyttävällä on oltava Viestintäviraston myöntämä pätevyystodistus tai Viestintäviraston Suomessa voimassa olevaksi hyväksymä muun maan toimivaltaisen viranomaisen myöntämä pätevyystodistus. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, radiolähetintä saa pätevyystodistuksen haltijan välittömässä valvonnassa käyttää muukin henkilö. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

47 LIIKENNE Seuraava osio käsittelee liikennettä. Suurin osa asioista on vain puhtaasti päntättävä, kuten maatunnukset, Q-lyhenteet yms. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

48 MAATUNNUKSET Yleisesti myös prefiksit. Suurinta osaa maatunnuksista ei voi johtaa esimerkiksi maan nimestä, joten useimmin käytetyt (ja etenkin kokeessa kysytyt) prefiksit on syytä opetella ulkoa. Vaikka maatunnukset yleensä alkavat kirjaimella, ne voivat alkaa myös numerolla! Suomen maatunnukset ovat OF, OG, OH, OI ja OJ. Useasti mailla on useampia maatunnuksia kuten Suomella, mutta vain yksi tai muutama laajassa käytössä. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

49 MAAN NIMEN PERUSTEELLA MUISTETTAVAT PREFIKSIT EI Eire, Irlanti ES Estonia, Viro F France, Ranska G Great Britain, Iso-Britannia I Italia JA Japani DL Deutschland, Saksa OE Oesterreich, Itävalta Antti OH6FME kesäkuuta / 97

50 LÄHEISTEN MAIDEN PREFIKSEJÄ Radioamatööreille esim. Ahvenanmaa (OH0) ja Märket (OJ0) ovat erillisiä maita (entities). Monesti puhutaan DXCC-maista. OH0 Ahvenanmaa SM Ruotsi LA Norja OZ Tanska TF Islanti UA Venäjä Antti OH6FME kesäkuuta / 97

51 MUITA EUROOPAN MAIDEN PREFIKSEJÄ Muistisääntöjä: Latvian pääkaupunki Riika on YL (young lady) LYettua PAyes Bas: Matalat Maat Lisäksi kokeessa voidaan kysyä seuraavia harvinaisempia prefiksejä HG: Unkari EC: Espanja YL Latvia LY Liettua SP Puola OK Tsekki HB Sveitsi PA Hollanti ON Belgia EA Espanja CT1 Portugali OM Slovakia SV Kreikka OX Grönlanti Antti OH6FME kesäkuuta / 97

52 MAANOSATUNNUKSET Eu Eurooppa NA Pohjois-Amerikka SA Etelä-Amerikka Af Afrikka As Aasia O Oseania Käytetään esim. suunnatussa yleiskutsussa CQ O CQ O CQ O DE OH6AD (seek you Oseania) Maanosatunnus DX (esim. CQ DX) tarkoittaa yleensä oman maanosan ulkopuolella olevia tai muuten harvinaisia maita. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

53 TAAJUUSALUEET Radioamatöörit(kään) eivät saa käyttää kaikkia taajuuksia, mihin periaatteessa kykenevät lähettämään. Radiospektri jaetaan eri osiin, tässä yleisimmin käytetyt: HF (3 30 MHz, m) VHF ( MHz, 10 1 m) UHF ( MHz, 1 0,1 m) HF-taajuudet ilmoitetaan yleensä kilohertseinä (khz), VHF- ja UHF-taajuudet megahertseinä (MHz). Taajuusalueisiin voidaan viitata (ja yleensä niin tehdäänkin) myös aallonpituuden mukaan, 17 jolloin puhutaan bandeista m, 17 m, 70 cm jne m bandi Antti OH6FME kesäkuuta / 97

54 Viestintävirasto osoittaa käytettävät taajuusalueet, joilla radioamatöörit saavat liikennöidä. Niillä on Suomessa seuraavia statuksia: pex Ensisijaiset oikeudet. Tällä taajuusalueella vain radioamatööriviestintää. pri Yhtäläiset ensisijaiset oikeudet. Tällä taajuusalueella myös muuta radioliikennettä. sec Toissijaiset oikeudet. RA-liikenne ei saa häiritä muuta liikennettä eikä voi vaatia suojausta häiriöiltä. Nykyisin eri luokilla on käytössä samat taajuusalueet, ero on vain sallituissa lähetystehoissa. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

55 80 metriä 3.5 MHz 80 metrin radioamatöörialue Suomessa: Taajuusväli Status Suurin sallittu kaistanleveys Tehoraja kantoaalto Tehoraja modulaatiohuipputeho Muuta khz pri 8 khz 1500 W (Y) 120 W (P) 1500 W (Y) 120 W (P) kiinteä ja siirtyvä (muu kuin RA-) liikenne myös ensisijaisia Antti OH6FME kesäkuuta / 97

56 40 metriä 7 MHz 40 metrin radioamatöörialue Suomessa kattaa taajuusalueen khz. Alueen alemmalla puolikkaalla satelliittiliikenne sallittu: Taajuusväli khz Status pex Suurin sallittu kaistanleveys 8 khz Tehoraja 1500 W (Y) kantoaalto 120 W (P) Tehoraja 1500 W (Y) modulaatiohuipputeho 120 W (P) Muuta satelliittiliikenne sallittu Antti OH6FME kesäkuuta / 97

57 30 metriä 10 MHz 30 metrin radioamatöörialue Suomessa kattaa taajuusalueen khz. Kaikki alle 1 khz leveät lähetteet sallittuja (esim. CW ja kapeat digimodet). Fone kielletty! Taajuusväli Status Suurin sallittu kaistanleveys Tehoraja kantoaalto Tehoraja modulaatiohuipputeho Muuta khz sec 1 khz 1500 W (Y) 120 W (P) (1500 W (Y) 120 W (P)) satelliittiliikenne ja fone kielletty! Antti OH6FME kesäkuuta / 97

58 20 metriä 14 MHz 20 metrin radioamatöörialue Suomessa: Taajuusväli Status Suurin sallittu kaistanleveys Tehoraja kantoaalto Tehoraja modulaatiohuipputeho Muuta khz pex 8 khz 1500 W (Y) 120 W (P) 1500 W (Y) 120 W (P) kiinteä ja siirtyvä (muu kuin RA-) liikenne myös ensisijaisia Antti OH6FME kesäkuuta / 97

59 17 metriä 18 MHz 17 metrin radioamatöörialue Suomessa: Taajuusväli Status Suurin sallittu kaistanleveys Tehoraja kantoaalto Tehoraja modulaatiohuipputeho Muuta khz pex 8 khz 1500 W (Y) 120 W (P) 1500 W (Y) 120 W (P) satelliittiliikenne sallittu Antti OH6FME kesäkuuta / 97

60 15 metriä 21 MHz 15 metrin radioamatöörialue Suomessa: Taajuusväli Status Suurin sallittu kaistanleveys Tehoraja kantoaalto Tehoraja modulaatiohuipputeho Muuta khz pex 8 khz 1500 W (Y) 120 W (P) 1500 W (Y) 120 W (P) satelliittiliikenne sallittu Antti OH6FME kesäkuuta / 97

61 12 metriä 24 MHz 12 metrin radioamatöörialue Suomessa: Taajuusväli Status Suurin sallittu kaistanleveys Tehoraja kantoaalto Tehoraja modulaatiohuipputeho Muuta khz pex 8 khz 1500 W (Y) 120 W (P) 1500 W (Y) 120 W (P) satelliittiliikenne sallittu Antti OH6FME kesäkuuta / 97

62 10 metriä 28 MHz 10 metrin radioamatöörialue Suomessa: Taajuusväli Status Suurin sallittu kaistanleveys Tehoraja kantoaalto Tehoraja modulaatiohuipputeho Muuta khz pex 8 khz 1500 W (Y) 120 W (P) 1500 W (Y) 120 W (P) satelliittiliikenne sallittu Antti OH6FME kesäkuuta / 97

63 6 metriä 50 MHz 6 metrin radioamatöörialue Suomessa: Taajuusväli Status Suurin sallittu kaistanleveys Tehoraja kantoaalto Tehoraja modulaatiohuipputeho Muuta MHz sec 18 khz 150 W (Y) 30 W (P) 200 W (Y) 120 W (P) taajuusalueen muuta liikennettä häiritsemättä Radioamatöörilähettimiä ei saa käyttää Tohmajärven kunnan siinä osassa, joka rajoittuu alueen Niirala, Suoniemi, Pykälävaara, Tervavaara, Lusikkavaara ja Ahvenvaara sekä Suomen valtakunnanraja sisäpuolelle. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

64 4 metriä 70 MHz 4 metrin radioamatöörialue Suomessa: Taajuusväli MHz Status sec Suurin sallittu kaistanleveys 1 khz 18 khz Tehoraja 25 W (Y) 100 W (Y) 100 W (Y) 25 W (Y) kantoaalto 25 W (P) 30 W (P) 30 W (P) 25 W (P) Tehoraja 25 W (Y) 100 W (Y) 100 W (Y) 25 W (Y) modulaatiohuipputeho 25 W (P) 30 W (P) 30 W (P) 25 W (P) Muuta rankat alueelliset käyttörajoitukset, ei satelliittiliikennettä a) Radioamatöörilähettimiä ei saa käyttää seuraavien kuntien alueella: Lieksa, Ilomantsi, Joensuu, Kontiolahti, Polvijärvi, Juuka, Nurmes, Valtimo, Kuhmo, Hyrynsalmi, Suomussalmi, Ristijärvi ja Sotkamo. b) Lähempänä kuin 50 km:n etäisyydellä Venäjän Federaation ja Suomen välisestä valtakunnanrajasta lähetysantennin pääsäteilykeila ei saa osoittaa suuntaan ja suurin sallittu lähetysteho on 25 W. c) Lähempänä kuin 50 km:n etäisyydellä Norjan ja Suomen välisestä valtakunnanrajasta suurin sallittu lähetysteho on 25 W. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

65 2 metriä 144 MHz 2 metrin radioamatöörialue Suomessa: Taajuusväli Status Suurin sallittu kaistanleveys Tehoraja kantoaalto Tehoraja modulaatiohuipputeho Muuta MHz pex 18 khz 150 W* (Y) 30 W (P) 600 W (Y) 120 W (P) satelliittiliikenne sallittu * Taajuusalueella 144, ,150 MHz saa läheteluokalla A1A sekä digitaalisilla lähetelajeilla, joiden kaistanleveys on enintään 3 khz, käyttää 600 W kantoaaltotehoa. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

66 70 cm 432 MHz 70 senttimetrin radioamatöörialue Suomessa: Taajuusväli MHz Status pri Suurin sallittu kaistanleveys ei rajoitettu Tehoraja 150 W* (Y) kantoaalto 30 W (P) Tehoraja 600 W (Y) modulaatiohuipputeho 120 W (P) Muuta sat.liikenne sallittu muuta liikennettä häiritsemättä * Taajuusalueella 432, ,150 MHz saa läheteluokalla A1A sekä digitaalisilla lähetelajeilla, joiden kaistanleveys on enintään 3 khz, käyttää 600 W kantoaaltotehoa. Alueella yhtäläisin ensisijaisin oikeuksin myös muuta radioliikennettä kuten autojen avaimia, nosturiohjaimia yms. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

67 160 metriä 1.8 MHz 160 metrin radioamatöörialue Suomessa kattaa osittain taajuusalueen khz: Taajuusväli khz Status sec Suurin sallittu kaistanl. 8 khz Tehoraja 1500 W (Y) 15 W (Y) kantoaalto 120 W (P) 15 W (P) Tehoraja 1500 W (Y) 60 W (Y) modulaatiohuipputeho 120 W (P) 60 W (P) Muuta taajuusalueen muuta liikennettä häiritsemättä Antti OH6FME kesäkuuta / 97

68 2.2 kilometriä 135 khz 2.2 kilometrin radioamatöörialue Suomessa: Taajuusväli Status Suurin sallittu kaistanleveys Tehoraja kantoaalto Tehoraja modulaatiohuipputeho khz sec ei määr. 1 W EIRP 1 W EIRP EIRP-teho tarkoittaa anennista ulos säteilevää tehoa. Taajuusalueelle on erittäin vaikea tehdä antenneja - dipoli on 1.1 kilometriä pitkä ja lähellä maanpintaa sijaitessaan sen impedanssi on melko korkea. Useimmat antennit tehdäänkin ns. huippukapasitanssiantenneina, jotka ovat toki pienempiä kuin täysimittainen dipoli tai GP-antenni, mutta sellaisten säteilyhyötysuhde on oleellisesti heikompi. Antenneihin liittyvän ongelman takia määräyksissä on nähty hyväksi rajoittaa EIRP-tehoa, eikä lähettimen pääteasteen tehoa. Näin myös joku joka tekee täysipitkän dipolin jonnekin maaseudulle joutuu pitämään lähetintehonsa kyllin pienenä, ettei EIRP-raja ylity. -HamWiki Antti OH6FME kesäkuuta / 97

69 MUUT TAAJUUSALUEET Radioamatööreille on annettu käyttöön myös paljon muita taajuuksia ( GHz) mikroaaltoalueelta. Tarkempi taajuusaluejako, lähetystehojen rajat ja muut säädökset löytyvät radioamatöörimääräyksen sivuilta 13 ja 14. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

70 UTC-AIKA Sama kaikkialla maapallolla. 19 Ero Suomen aikaan talvella +02:00, kesäaikana +03:00. Radioamatööritoiminnassa käytetyt ajat merkitään aina UTC-aikana. 20 Yleensä UTC-aika kirjoitetaan yhteen ilman välimerkkejä: kello 12:30 UTC on Yhdysvaltain armeijassa käytetään kirjainta z UTC-ajan perässä (zulu time), esim. 1230z. Tätäkin tapaa näkee joskus. 19 Päivämäärä voi muuttua muunnettaessa UTC-aikaa paikalliseksi ajaksi ja toisin päin. 20 Huom. Kotimaan sisällä toisinaan on oikeutettua käyttää joissakin yhteyksissä paikallista aikaa. Tällöinkin on paikallisen ajan käyttöä ehdottomasti korostettava ( Perinneradiotapahtuma alkaa SA ) ja kaikki silti merkittävä ylös UTC-aikana esim. lokiin ja QSL-kortteihin. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

71 RST-JÄRJESTELMÄ Radioamatöörien käyttämä järjestelmä, jolla annetaan vasta-asemalle raportti koskien yhteyden laatua. Annetaan jokaisen suoran 21 yhteyden alussa. R Readability, luettavuus asteikolla 1 5 S Signal strength, signaalin voimakkuus asteikolla 1 9 T Tone, äänenlaatu, asteikolla 1 9. Vain CW-yhteyksissä. lokiin. 21 Toistimien kautta pidetyistä yhteyksistä ei anneta raporttia, eikä niitä merkitä Antti OH6FME kesäkuuta / 97

72 Äänenlaatu raportoidaan vain sähkötysyhteyksissä, jolloin raporttia voidaan täydentää äänenlaatua kuvaavilla kirjaimilla: C uikuttava (chirpy) K avainiskuja (key clicks) X puhdas kideääni (XTAL) RST-esimerkkejä 59 kuulut erittäin hyvin 57 kuulut hyvin, hieman suhinaa 45 kuuluu huonosti 34 kuulen sanan sieltä, toisen täältä Revontulien aikaan puhe muuttuu suhinaksi, jolloin raportin perään voi lisätä A (aurora). Antti OH6FME kesäkuuta / 97

73 RSQ-JÄRJESTELMÄ Digimodeilla työskentelyperiaate eroaa paljolti perinteisistä radioamatöörien käyttämistä lähetelajeista. Digimodeilla signaalia ei kuunnella korvalla eikä esimerkiksi ole mielekästä raportoida äänenlaatua. Tämän takia digimodeilla on alettu käyttää RST:n sijasta RSQ-järjestelmää, joka täyttää työskentelyn vaatimukset paremmin. Luettavuus (readability R): kertoo karkeasti, kuinka luettavaa lähete on, ts. paljonko lähettäjän kirjaimista saapuu perille. Voimakkuus (strength S): Useimmissa HF-alueen digimodetyöskentelyyn tarkoitetuissa ohjelmissa on laajakaistaiselta alueelta signaalit näyttävä spektrinäyttö, vesiputous. Sitä käyttäen on parempi kertoa silmämääräisesti lähetteen jäljen voimakkuus, kuin antaa radion S-mittarin näyttämä keskiarvo kaikista signaaleista, jotka menevät radion päästökaistan läpi. Laatu (quality Q): Signaalin laadun arvioinnissa käytetään vesiputouksessa tai spektrissä näkyvän jäljen puhtautta. Ei-toivotut sivukaistat tai harhalähetteet heikentävät signaalin laatua. R5 R4 R3 R2 R1 95%+ täydellisesti luettavissa 80%, käytännössä ei vaikeuksia, joitakin hävinneitä kirjaimia 40%, huomattavia vaikeuksia, useita hävinneitä kirjaimia 20%, joitakin sanoja luettavissa 0%, täysin lukukelvotonta S9 S7 S5 S3 S1 Hyvin voimakas jälki Voimakas jälki Keskivahva jälki Heikko jälki Juuri ja juuri huomattava jälki Q9 Q7 Q5 Q3 Q1 Puhdas signaali; ei epätoivottuja sivukaistapareja Yksi juuri ja juuri näkyvä pari Yksi helposti näkyvä pari Useita näkyviä pareja Lähete roiskuu pitkin kaistaa (splatter) Antti OH6FME kesäkuuta / 97

74 SINPO-JÄRJESTELMÄ DX-kuuntelijoiden käyttämä raportointijärjestelmä. Tarvitsee tietää vain, että SINPO ei ole sama kuin RST (!) Raportoitavat asiat ovat: strength / interference / noise / propagation / overall Antti OH6FME kesäkuuta / 97

75 Q-LYHENTEET Käytetään pääasiassa lyhentämään ilmauksia (ammatti-)sähkötysliikenteessä, jotkut lyhenteet ovat kuitenkin vakiintuneet myös puheyhteyksiin. Joillakin Q-lyhenteillä on radioamatöörikäytössä erityinen merkitys. Myöskään Q-lyhenteistä ei voi suoraan päätellä mitä ne tarkoittavat, joten ne on opeteltava ulkoa. Kaikkia Q-lyhenteitä ei tarvitse osata tentissä, radioamatöörit eivät edes käytä kaikkia Q-lyhenteitä. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

76 Q-lyhenteet ovat aina kolmikirjaimisia. Q-lyhenteitä voi, ja usein on tarpeellistakin täydentää lisämäärein (esim. YES tai NO tai numeroin) Kysymysmerkki 22 lyhenteen lopussa muuttaa lyhenteen kysymysmuotoon. 22 Muista! Jos tentissä Q-lyhenne on kysymys, on myös väittämässä oltava kysymysmuoto ja päin vastoin! Antti OH6FME kesäkuuta / 97

77 QTH Asemani sijainti on... Mikä on asemanne sijainti? Antti OH6FME kesäkuuta / 97

78 QRG Tarkka taajuutenne on... khz/mhz Mikä on tarkka taajuuteni? *TAAJUUS Antti OH6FME kesäkuuta / 97

79 QRL Työskentelen (... n kanssa), älkää häiritkö Työskentelettekö? *TAAJUUS VARATTU/ONKO TAAJUUS VAPAA? Antti OH6FME kesäkuuta / 97

80 QRM Lähetystäni häiritään [1-5] 23 Häiritäänkö lähetystänne? ei lainkaan; 2. jonkin verran; 3. kohtalaisesti; 4. paljon; 5. erittäin paljon Antti OH6FME kesäkuuta / 97

81 QRO Lisätkää lähetystehoa Lisäänkö lähetystehoa? *SUURITEHOINEN ASEMA Antti OH6FME kesäkuuta / 97

82 QRP Vähentäkää lähetystehoa Vähennänkö lähetystehoa? *PIENITEHOINEN ASEMA Antti OH6FME kesäkuuta / 97

83 QRQ 24 Lähettäkää nopeammin (... sanaa/merkkiä minuutissa) Lähetänkö nopeammin? *NOPEA CW 24 Q = quick Antti OH6FME kesäkuuta / 97

84 QRS 25 Lähettäkää hitaammin (... sanaa/merkkiä minuutissa) Lähetänkö hitaammin? *HIDAS CW 25 S = slow Antti OH6FME kesäkuuta / 97

85 QRT Lopettakaa lähetys Lopetanko lähettämisen? *ASEMA JOTA EI ENÄÄ OPEROIDA Asematunnuksen yhteydessä merkintä QRT tarkoittaa, että asemaa ei enää operoida. Kuolleiden amatöörien tapauksessa käytetään lyhennettä SK (silent key). Antti OH6FME kesäkuuta / 97

86 QRZ... kutsuu teitä (taajuudella... ) Kuka kutsuu minua? Antti OH6FME kesäkuuta / 97

87 QRX Kutsun teitä uudelleen kello... (taajuudella... ) Milloin kutsutte minua uudelleen? *ODOTA Antti OH6FME kesäkuuta / 97

88 QSL Kuittaan lähetyksenne Kuittaatteko lähetykseni? *QSL-KORTTI, yhteyden kirjallinen kuittaus Antti OH6FME kesäkuuta / 97

89 QSO 27 Minulla on suora yhteys... n kanssa Onko teillä yhteys... n kanssa? *YHTEYS 27 Käytetään arkipäiväisesti yleensä esim. kuso kulkee tai pidinpä kuson harvinaisen aseman kanssa. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

90 MUITA Q-LYHENTEITÄ QRB Asemiemme välinen etäisyys on... / paljonko on asemiemme välinen etäisyys? QRU Minulla ei ole mitään teille / onko teillä mitään minulle? QRV Olen valmis vastaanottoon / oletteko valmis vastaanottoon? *VALMIS QSB Lähetyksenne voimakkuus vaihtelee / vaihteleeko lähetykseni voimakkuus? QSY Siirtykää lähettämään toiselle taajuudelle (tai taajuudelle... ) / siirrynkö lähettämään toiselle taajuudelle? QTC Minulla on... sanomaa teille (tai... ) / montako sanomaa teillä on lähetettävänä? *SANOMA (lähinnä pelastuspalvelu- ja muussa turvallisuusviestinnässä) Näitä voidaan kysyä tentissä: QRL (taajuus varattu) QRM (häirintä) QRS (hitaammin) QRT (lopeta) QRX (odota) QRZ (kuka kutsuu?) QSL (roger, kuittaan) QSO (yhteys) QSY (siirry) QTH (asemapaikka) Antti OH6FME kesäkuuta / 97

91 YLEISET LYHENTEET Näitä lyhenteitä voidaan kysyä tentissä. Myös muut on silti syytä opetella: SRAL:n lyhennesivu. ABT suunnilleen (about) AGN uudelleen (again) ANT antenni (antenna) C kyllä (si) CQ yleiskutsu (seek you) CUL nähdään myöhemmin (see you later) CW sähkötys (continuous wave) DE täällä DN alas (down) DX kaukoyhteys (distant X) ES ja HI naurua ( hai ) NW nyt (now) OM vanha veikko (old man) PSE ole hyvä (please) PWR teho (power) R kaikki selvää, vastaanotettu (received) RX vastaanotin (receiver) SRI anteeksi (sorry) TNX kiitos (thanks) TX lähetin (transmitter) 73 parhaat terveiset Antti OH6FME kesäkuuta / 97

92 KOTIMAAN PUHEYHTEYS Esimerkki lyhyestä puheyhteydestä. Kutsumerkit tulee tavata tavausaakkosin, esim. otto heikki nolla kuu risto tyyne. Esikuvana HamWiki. Yleiskutsu yleiskutsu tässä OH0S OH0S kuuntelen OH0S tässä OH9Q OH9Q tässä OH0S. Kiitos kutsusta, tulet tänne 58, viisi-kahdeksan. Nimi täällä on Matti ja QTH Muurame, kuntanumero 657. Kuinkas sinne kuuluu? OH9Q tässä OH0S OH0S tässä OH9Q. Kiitos raportista Matti. Saat raportiksi 59, viisi-yhdeksän. Sinulla on todella voimakas signaali. Nimi on Teppo ja asemapaikka Ilomantsi. Riginä minulla on Kenwoodin TS-480SAT ja antennina G5RV. Tehoa lähtee noin sata wattia. OH0S tässä OH9Q Tässä OH0S. Selvä juttu Teppo ja kiitos hyvästä raportista. Workit sattumoisin samalla rigillä, paitsi antennina on täällä tavallinen dipoli. Jos QSL-kortteja keräät niin lähetän kyllä omani bureaun kautta. Kiitos yhteydestä, oli mukava kuulla. Seiskakolme ja kuullaan toistekin. Otapa vielä kerran sinne. Over. Täällä OH9Q. Okei Matti, kyllä minäkin kortin lähetän. Kiitokset mukavasta yhteydestä ja hyvää jatkoa. 73 ja heihei. OH0S täällä OH9Q, joka kiittää ja lopettaa. Heipähei. Joo kiitos Teppo ja heihei. Oliko muita asemia? Täällä OH0S, kuuntelen. Antti OH6FME kesäkuuta / 97

93 ULKOMAAN PUHEYHTEYS CQ CQ 20 meters. This is 7O5SU calling CQ and standing by. (pileup) la..8ma...lo1..iz... LO1 station again please LO1MAO LO1MAO you are 59 fifty-nine here in Sana a. Operator is Hassan, hotel alpha sierra sierra alpha november QSL? Yritin tässä antaa esimerkin puheyhteydestä, jollaisia kuulee workittavan ulkomaalaisten kanssa. esimerkki on lyhyt vain esimerkin vuoksi, pitkiä kusoja voi pitää aivan yhtä hyvin kuin lyhyitäkin. Kannattaa kuitenkin kuunnella, millaisia yhteyksiä vasta-asema haluaa pitää jos se antaa raportin ja toivottaa 73, ei ole ehkä oikea aika jäädä jaarittelemaan. Pileup tarkoittaa tilannetta, jossa monta asemaa yrittää saada yhtä aikaa yhteyden johonkin (yleensä harvinaiseen) asemaan. Käytännössä tuloksena on bandilla hirveä mölinä, josta on kenenkään vaikea saada selvää. Pileupia pitävä asema yleensä haluaa workkia asemat nopealla tahdilla, joten monesti tällaisessa yhteydessä vaihdetaan vain raportti. Roger roger Hassan. 7O5SU you are also 59 five-nine. This is a club station in Buenos Aires. Operator is Martin mike alpha romeo tango india november. 73 and goodbye. 73. This is 7O5SU QRZ? QRZ? ei ole varsinaisesti oikea tapa kutsua muita, mutta tässä tapauksessa, kun pileupiin jäi asemia, DX (siis 7O-asema) kertoo jatkavansa niiden workkimista. QSL? tarkoittaa tässä tapauksessa ymmärsitkö?, eikä se liity mitenkään QSLkortteihin! Vastata voi esim. roger tai QSL. Kortit vaihdetaan erikseen sanomalla esim. my qsl card sure via byro Antti OH6FME kesäkuuta / 97

94 SÄHKÖTYSYHTEYS CQ CQ CQ DE SM1LE SM1LE SM1LE CQ CQ CQ DE SM1LE SM1LE SM1LE K SM1LE DE 7A7TI 7A7TI AR 7A7TI DE SM1LE = GE OM ES TNX FER CALL = UR RST HR IN UPPSALA UPPSALA = MY NAME IS JOERGEN JOERGEN HW? 7A7TI DE SM1LE KN SM1LE DE 7A7TI R R TNX FER RPRT OM JOERGEN = UR RST IS = MY NAME IS RAJA RAJA ES QTH MEDAN MEDAN = PSE QSL VIA BURO MY QSL SURE = NW TNX FOR QSO = GN ES 73 OM JOERGEN = SM1LE DE 7A7TI KN DE SM1LE R R VFB OM RAJA = TNX FER NICE QSO = MY QSL SURE VIA BURO = 73 ES GN SK 7A7TI DE SM1LE TU E E 7A7TI this is SM1LE. Good evening old man and thanks for call. Your RST 599 here in Uppsala. My name is Jörgen, how do you copy me? 7A7TI this is SM1LE, over. SM1LE this is 7A7TI. Everything clear, thanks for report old man Jörgen. your RST is 579. My name is Raja and QTH Medan. Please [send] QSL [card] via bureau, my QSL [card] is sure. Now thanks for QSO. Good night and 73 old man Jörgen. SM1LE this is 7A7TI, over. this is SM1LE, all clear. Very?ne business old man Raja. Thanks for nice QSO. My QSL sure via bureau. 73 and good night. 7A7TI this is SM1LE, thank you. lopun E E :n antamiseen ei HamWikissä annettu muuta selitystä kuin se, että se kuulostaa kivalta. K = kuuntelen KN = kuuntelen tiettyä asemaa TU E E AR = vuoron lopetus, kun yhteyttä ei vielä ole saatu SK = yhteyden lopetus, annetaan ennen vasta-aseman ja omaa kutsua (CL annetaan jälkeen) Antti OH6FME kesäkuuta / 97

Radioamatöörikurssi, syksy 2014 Yleistä + K-moduuli

Radioamatöörikurssi, syksy 2014 Yleistä + K-moduuli Radioamatöörikurssi, syksy 2014 Yleistä + K-moduuli Antti Nilakari, OH3HMU 28.10.2014 1 / 32 Radioamatöörikurssi, syksy 2014 Opetuskerrat tiistaisin ja torstaisin klo 18 28.10, 30.10, 4.11, 6.11, 11.11,

Lisätiedot

Radioamatööriviestinnän taajuusalueet ja suurimmat sallitut lähetystehot

Radioamatööriviestinnän taajuusalueet ja suurimmat sallitut lähetystehot 26.3.2013 1 (8) Radioamatööriviestinnän taajuusalueet ja suurimmat sallitut lähetystehot Taulukko on kooste Viestintäviraston radiotaajuusmääräyksen taajuusjakotaulukosta. https://www.viestintavirasto.fi/ohjausjavalvonta/lainsaadanto/maaraykset/radiotaajuusmaarays4.html

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2013

Radioamatöörikurssi 2013 Radioamatöörikurssi 2013 Polyteknikkojen Radiokerho Yleistä radioamatööritoiminnasta, Määräyksiä, tutkinnon rakenne 12.11.2013 Juha, OH2EAN 1 / 38 Kurssin sisältö Mistä radioamatööritoiminnassa on kyse,

Lisätiedot

RADIOAMATÖÖRIMÄÄRÄYKSET

RADIOAMATÖÖRIMÄÄRÄYKSET 1 RADIOAMATÖÖRIMÄÄRÄYKSET MÄÄRITELMIÄ Radioviestintä Radioviestinnällä tarkoitetaan tiedon siirtoa, lähettämistä tai vastaanottoa siten, että käytetään hyväksi radiotaajuuksia. Radioamatööriviestintä Radioamatööriviestintä

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi. K-moduuli: radioamatöörin pätevyyden perusasiat. Antti Louko <oh6va@sral.fi> 28. maaliskuuta 2016 PUPU / OH6AD

Radioamatöörikurssi. K-moduuli: radioamatöörin pätevyyden perusasiat. Antti Louko <oh6va@sral.fi> 28. maaliskuuta 2016 PUPU / OH6AD Radioamatöörikurssi K-moduuli: radioamatöörin pätevyyden perusasiat Antti Louko 28. maaliskuuta 2016 PUPU / OH6AD Yleistä Yleistä Kokonaisuuden aiheet: määräykset ja suositukset liikenne

Lisätiedot

Radioamatöörimääräys

Radioamatöörimääräys 1 (14) Radioamatöörimääräys Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2009 Viestintävirasto on määrännyt 16. marraskuuta 2001 radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain (1015/2001) 26 :n 1 momentin

Lisätiedot

Radioamatööriviestinnän taajuusalueet ja suurimmat sallitut lähetystehot

Radioamatööriviestinnän taajuusalueet ja suurimmat sallitut lähetystehot 15.1.2015 1 (9) Radioamatööriviestinnän taajuusalueet ja suurimmat sallitut lähetystehot Taulukko on kooste Viestintäviraston radiotaajuusmääräyksen taajuusjakotaulukosta. https://www.viestintavirasto.fi/ohjausjavalvonta/lainsaadanto/maaraykset/radiotaajuusmaarays4.html

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2011

Radioamatöörikurssi 2011 Radioamatöörikurssi 2011 Mitä on radioamatööritoiminta Tutkinnon rakenne K-moduuli Ma 31.10.2011 Teemu, OH2FXN 31.10.2011 1 / 33 Polyteknikkojen Radiokerho Perustettu 1945 Asema OH2TI Mastojen kunnostus

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2018

Radioamatöörikurssi 2018 Radioamatöörikurssi 2018 Polyteknikkojen Radiokerho Luennot 1 ja 2: K-moduuli 6.-8.11.2018 Otto, OH2EMQ, oh2emq@sral.fi Juha, OH2EAN, oh2ean@sral.fi Antti, OH3ERI, oh3eri@sral.fi 1 / 29 K-moduuli = määräykset

Lisätiedot

Liite 1: Lähettimen piirikaavio

Liite 1: Lähettimen piirikaavio Liite 1: Lähettimen piirikaavio Liite 2: Oskillaattorivahvistimen piirikaavio Liite 3: Pääteasteen piirikaavio Liite 4: VCO:n sivunauhakohina Liite 5: videosignaalin 1 juova Liite 6: Hybridiquadin mitoitus

Lisätiedot

Radioamatöörimääräys

Radioamatöörimääräys 1 (14) Radioamatöörimääräys Annettu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 Viestintävirasto on määrännyt 16 marraskuuta 2001 radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain (1015/2001) 26 :n 1 momentin

Lisätiedot

Radioamatöörimääräykset

Radioamatöörimääräykset Radioamatöörimääräykset Hacklabin radioamatöörikurssi 2016 Marjo Yli-Paavola, OH3HOC Radioamatöörimääräykset Tietoyhteiskuntakaari Radioamatöörimääräykset 6 J/2014 M (pdf) Määräyksen 6J/2014 M perustelut

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi, syksy 2016 K-moduuli

Radioamatöörikurssi, syksy 2016 K-moduuli Radioamatöörikurssi, syksy 2016 K-moduuli Antti Nilakari OH3HMU @ 433,550 MHz antti.nilakari@iki.fi 16.11.2016 1 / 38 Radioamatööritutkinto Tähän saakka kurssilla on opeteltu radiotekniikkaa......johon

Lisätiedot

K-moduulin kysymyksiä ja vastauksia

K-moduulin kysymyksiä ja vastauksia 1/(5) K-moduulin kysymyksiä ja vastauksia K2002 Aihealue: Eri maiden maatunnukset eli prefiksit Oikeita väittämiä: + Oikein (20001) DL on radioamatööriliikenteessä käytettävä Saksan maatunnus. + Oikein

Lisätiedot

Radioamatöörimääräys

Radioamatöörimääräys 1 (6) Radioamatöörimääräys Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto on määrännyt 7 päivänä marraskuuta 2014 annetun tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) 97 :n 3 momentin ja 304 :n 1

Lisätiedot

Radioamatöörimääräys

Radioamatöörimääräys Viestintävirasto 6 I/2013 M Radioamatöörimääräys Annettu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2013 Viestintävirasto on määrännyt 16. marraskuuta 2001 radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain (1015/2001)

Lisätiedot

Radioamatööritoimintaa ja radioyhteyksien pitoa partiolaisille. Janne Strang OH6LSL

Radioamatööritoimintaa ja radioyhteyksien pitoa partiolaisille. Janne Strang OH6LSL Radioamatööritoimintaa ja radioyhteyksien pitoa partiolaisille Janne Strang OH6LSL 18.9.2017 Radioamatöörit mitä ne ovat? Radioamatööri on henkilö joka on suorittanut radioamatöörin pätevyystutkinnon.

Lisätiedot

Liikennevihko Suomen Radioamatööriliitto ry:n julkaisu

Liikennevihko Suomen Radioamatööriliitto ry:n julkaisu Liikennevihko Suomen Radioamatööriliitto ry:n julkaisu SISÄLLYSLUETTELO Liikennevihko radioamatööritutkinnon K-moduulin opiskeluun Esipuhe 4 Opiskelun apuneuvot 4 Pätevyystutkinnot 5 AR-X 6 Kutsumerkki

Lisätiedot

Radioamatöörimääräys

Radioamatöörimääräys Radioamatöörimääräys Annettu Helsingissä x päivänä -kuuta xxxx Viestintävirasto on määrännyt 16. marraskuuta 2001 radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain (1015/2001) 26 :n 1 momentin 4 ja 5 kohtien

Lisätiedot

MAATUNNUKSET ELI PREFIKSIT

MAATUNNUKSET ELI PREFIKSIT MAATUNNUKSET ELI PREFIKSIT Maatunnus eli prefiksi on aina kutsumerkin alkuosa. Joidenkin maiden maatunnukset alkavat numerolla. Maatunnusta tarvitaan, jotta tiedetään mistä maasta tietty lähetys on tapahtunut.

Lisätiedot

Liikennevihko. Suomen Radioamatööriliitto ry:n julkaisu

Liikennevihko. Suomen Radioamatööriliitto ry:n julkaisu Jos vastaanottaa kortin asemalta, jonka kanssa ei ole pitänyt yhteyttä, ja haluaa palauttaa sen, korttiin on kirjoitettava sana RETURN ja ympyröitävä se sekä vedettävä sanasta nuoli lähettäjän kutsuun.

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2017

Radioamatöörikurssi 2017 Radioamatöörikurssi 2017 Polyteknikkojen Radiokerho Luento 1: Radioamatööritoiminnan esittely Radioamatöörimääräysten perusteet 31.10.2017 Tatu, OH2EAT, oh2eat@sral.fi Juha, OH2EAN, oh2ean@sral.fi Vilho,

Lisätiedot

Radioamatöörimääräys

Radioamatöörimääräys Liikenne- ja viestintävirasto 6K/2019M 1 (6) Radioamatöörimääräys Annettu Helsingissä 9 päivänä huhtikuuta 2019 Liikenne- ja viestintävirasto on määrännyt 7 päivänä marraskuuta 2014 annetun sähköisen viestinnän

Lisätiedot

Radioamatöörimääräys

Radioamatöörimääräys 1 (6) Radioamatöörimääräys Annettu Helsingissä xx päivänä joulukuuta 2018 on määrännyt 7 päivänä marraskuuta 2014 annetun tietoyhteiskuntakaaren sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014)

Lisätiedot

Taajuusjakotaulukko (liite määräykseen M4S) 06.02.2015

Taajuusjakotaulukko (liite määräykseen M4S) 06.02.2015 1 (202) väli ja parikaista 8.3-9 khz ILMATIETEEN RADIOLIIKENNE 9-11.3 khz ILMATIETEEN RADIOLIIKENNE RADIONAVIGOINTI 11.3-14 khz RADIONAVIGOINTI 14.000-19.950 khz SIIRTYVÄ MERIRADIOLIIKENNE 19.950-20.050

Lisätiedot

1 Rauno Vauramo OH6AYW

1 Rauno Vauramo OH6AYW 1 Rauno Vauramo OH6AYW Kurssit (K - liikenne ja määräykset ja T1 - radio- sekä sähkötekniikan perusteita) sijaitsevat Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijaportaalissa (Moodle-oppimisympäristö). K-modulin

Lisätiedot

ECC:n päätös ECC/DEC/(06)04. Standardi EN 302 065 sekä EN 302 500.

ECC:n päätös ECC/DEC/(06)04. Standardi EN 302 065 sekä EN 302 500. 1 (4) TAAJUUSJAKOTAULUKKO 1. Induktiiviset laitteet Induktiivisten laitteiden toiminta ei perustu vapaasti eteneviin radioaaltoihin, vaan tiedonsiirtoon reaktiivisen magneettikentän tai sähkökentän välityksellä.

Lisätiedot

RADIOAMATÖÖRITUTKINNON K-MODUULIN LUENTOKALVOT Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; kurseille

RADIOAMATÖÖRITUTKINNON K-MODUULIN LUENTOKALVOT Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; kurseille 10.10.2013 RADIOAMATÖÖRITUTKINNON K-MODUULIN LUENTOKALVOT Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC; kurseille Alkuperäismateriaali ja copyright Hannu Kärkkäinen, OH3NOB http://www.oh3abn.net/ Hätäliikenne

Lisätiedot

Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset

Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset Kotimaisten kilpailuiden työskentely ja kehittäminen - tulokset Vastauksia yhteensä 230 kpl Oletko: 194 86 % perusluokassa 32 42 % yleisluokassa Esiteltiin leiriyleisölle Räyskälässä 17.7.2010 Mitä seuraavista

Lisätiedot

MeriVHF. 2004 Veikko Mäkinen mail@veikkomakinen.com. MeriVHF. Kanavajako. Liikennöinti. Hätäliikenne. Hätäkutsu ja -sanoma.

MeriVHF. 2004 Veikko Mäkinen mail@veikkomakinen.com. MeriVHF. Kanavajako. Liikennöinti. Hätäliikenne. Hätäkutsu ja -sanoma. VHF-taajuusalueella (155-165 MHz) toimiva radiopuhelin. Kanavat (taajuudet) numeroitu ja kanavien käyttötarkoitukset on kansainvälisillä, kansallisilla ja alueellisilla sopimuksilla ennalta määrätty. Normaalia

Lisätiedot

Keskustelun aiheet. 4m bandi meillä ja muualla Laitteet ja antennit Modet ja etenemismuodot Ohjelmia Linkkejä Kilpailuja OH3DP:n kokemuksia 2012

Keskustelun aiheet. 4m bandi meillä ja muualla Laitteet ja antennit Modet ja etenemismuodot Ohjelmia Linkkejä Kilpailuja OH3DP:n kokemuksia 2012 Johdanto Kerron 4m bandista yleisesti, meillä ja muualla Lopuksi omia kokemuksia kaudelta 2012 OH3DP v. 1976 -, QRT 1986-2006 QRV 4m:llä 18.4.2012 alkaen 102 #, 24 DXCC, 188 init, 29 OH 2 Keskustelun aiheet

Lisätiedot

Sovittiin, että kun SRAL saa kysymyspankin uusittua, se hyväksytetään muodollisesti kokonaispakettina Viestintävirastossa ennen käyttöönottoa.

Sovittiin, että kun SRAL saa kysymyspankin uusittua, se hyväksytetään muodollisesti kokonaispakettina Viestintävirastossa ennen käyttöönottoa. 1 (5) 20.6.2012 Aika Paikka Läsnä Raimo Lehto SRAL ry Jukka Heikinheimo SRAL ry Paul-Henrik Lindroos SRAL ry Marko Wirtanen SRAL ry Petri Lehikoinen, pj Riitta Kelzenberg Pekka Länsman 1. SRAL:n asialista

Lisätiedot

7.10.2015 RADIOAMATÖÖRITUTKINNON K-MODUULIN LUENTOKALVOT

7.10.2015 RADIOAMATÖÖRITUTKINNON K-MODUULIN LUENTOKALVOT 7.10.2015 RADIOAMATÖÖRITUTKINNON K-MODUULIN LUENTOKALVOT Radioamatööriliikenne ja määräykset Lahden Radioamatöörikerho ry:n, OH3AC;, muiden kerhojen kursseille ja itseopiskelijoille. Alkuperäismateriaali

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2016

Radioamatöörikurssi 2016 Radioamatöörikurssi 2016 Modulaatiot Radioiden toiminta 8.11.2016 Tatu Peltola, OH2EAT 1 / 18 Modulaatiot Erilaisia tapoja lähettää tietoa radioaalloilla Esim. puhetta ei yleensä laiteta antenniin sellaisenaan

Lisätiedot

Lähettimet ja vastaanottimet

Lähettimet ja vastaanottimet Aiheitamme tänään Lähettimet ja vastaanottimet OH3TR:n radioamatöörikurssi Kaiken perusta: värähtelijä eli oskillaattori Vastaanottimet: värähtelijän avulla alas radiotaajuudelta eri lähetelajeille sama

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Taajuusjakotaulukko (liite määräykseen M4R) 30.12.2014

Taajuusjakotaulukko (liite määräykseen M4R) 30.12.2014 1 (202) väli ja parikaista 8.3-9 khz ILMATIETEEN RADIOLIIKENNE 9-11.3 khz ILMATIETEEN RADIOLIIKENNE RADIONAVIGOINTI 11.3-14 khz RADIONAVIGOINTI 14.000-19.950 khz SIIRTYVÄ MERIRADIOLIIKENNE 19.950-20.050

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2016

Radioamatöörikurssi 2016 Radioamatöörikurssi 2016 Polyteknikkojen Radiokerho Luento 1: Johdanto 2.11.2016 Otto, OH2EMQ, oh2emq@sral.fi Juha, OH2EAN, oh2ean@sral.fi 1 / 25 Illan aiheet Harrastuksen, kerhon ja liiton esittely Kurssin

Lisätiedot

Radiokurssi. Modulaatiot, arkkitehtuurit, modulaattorit, ilmaisimet ja muut

Radiokurssi. Modulaatiot, arkkitehtuurit, modulaattorit, ilmaisimet ja muut Radiokurssi Modulaatiot, arkkitehtuurit, modulaattorit, ilmaisimet ja muut Modulaatiot CW/OOK Continous Wave AM Amplitude Modulation FM Frequency Modulation SSB Single Side Band PM Phase Modulation ASK

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2015 alkaen Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää toimintaohjeita

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Viestintäviraston radiohallinnollisista suoritteista perittävistä maksuista

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Viestintäviraston radiohallinnollisista suoritteista perittävistä maksuista Luonnos 25.5.2005 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Viestintäviraston radiohallinnollisista suoritteista perittävistä maksuista Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21

Lisätiedot

SDR-Ohjelmistoradio. Esitelmä ohjelmistoradiosta (SDR-Tikku) Esitetty 3.5.2015 OH7AA kerhoillassa Tehnyt OH7NW

SDR-Ohjelmistoradio. Esitelmä ohjelmistoradiosta (SDR-Tikku) Esitetty 3.5.2015 OH7AA kerhoillassa Tehnyt OH7NW SDR-Ohjelmistoradio Esitelmä ohjelmistoradiosta (SDR-Tikku) Esitetty 3.5.2015 OH7AA kerhoillassa Tehnyt OH7NW SDR-vastaanotin Ohjelmistoradiolla tarkoitetaan yleensä ohjelmistolla määritettyä radiota,

Lisätiedot

Taajuusjakotaulukko (liite määräykseen M4T) 15.12.2015

Taajuusjakotaulukko (liite määräykseen M4T) 15.12.2015 1 (199) väli ja parikaista 8.3-9 khz ILMATIETEEN RADIOLIIKENNE 9-11.3 khz ILMATIETEEN RADIOLIIKENNE RADIONAVIGOINTI 11.3-14 khz RADIONAVIGOINTI 14.000-19.950 khz SIIRTYVÄ MERIRADIOLIIKENNE 19.950-20.050

Lisätiedot

Määräys luvasta vapaiden radiolähettimien yhteistaajuuksista ja käytöstä

Määräys luvasta vapaiden radiolähettimien yhteistaajuuksista ja käytöstä 1 (13) 14.1.2015 Määräyksen 15 AG/2014 M perustelut ja soveltaminen Määräys luvasta vapaiden radiolähettimien yhteistaajuuksista ja käytöstä MPS 15 AG/2014 M MPS 15 AG/2014 M 2 (13) Sisällys A OSA Pykäläkohtaiset

Lisätiedot

2. Erittäin laajakaistaiset laitteet (UWB) ja laajakaistaiset datasiirtolaitteet (WAS/RLAN) 57 66 GHz:llä

2. Erittäin laajakaistaiset laitteet (UWB) ja laajakaistaiset datasiirtolaitteet (WAS/RLAN) 57 66 GHz:llä 1 (4) TAAJUUSJAKOTAULUKKO 1. Induktiiviset laitteet Induktiivisten laitteiden toiminta ei perustu vapaasti eteneviin radioaaltoihin, vaan tiedonsiirtoon reaktiivisen magneettikentän tai sähkökentän välityksellä.

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Fields marked with are mandatory. Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. 1 Vastaajan profiili Vastaan: Yksityishenkilönä

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Määräys SUUREN HÄIRIÖRISKIN AIHEUTTAVIEN RADIOLÄHETTIMIEN TARKASTUSMENETTELYSTÄ. Annettu Helsingissä 26. päivänä maaliskuuta 2013

Määräys SUUREN HÄIRIÖRISKIN AIHEUTTAVIEN RADIOLÄHETTIMIEN TARKASTUSMENETTELYSTÄ. Annettu Helsingissä 26. päivänä maaliskuuta 2013 1 (6) Viestintävirasto 2 A/2013 M Määräys SUUREN HÄIRIÖRISKIN AIHEUTTAVIEN RADIOLÄHETTIMIEN TARKASTUSMENETTELYSTÄ Annettu Helsingissä 26. päivänä maaliskuuta 2013 Viestintävirasto on määrännyt 16 päivänä

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Sivu. Osa 1: K-moduli Hätäliikenne ja radioamatööriaseman turvallisuus 2 Radioamatöörimääräykset ja suositukset 5 Radioamatööriliikenne 9

Sivu. Osa 1: K-moduli Hätäliikenne ja radioamatööriaseman turvallisuus 2 Radioamatöörimääräykset ja suositukset 5 Radioamatööriliikenne 9 Jukka Heikinheimo, OH2BR Opiskelun opas Sivu Osa 1: K-moduli Hätäliikenne ja radioamatööriaseman turvallisuus 2 Radioamatöörimääräykset ja suositukset 5 Radioamatööriliikenne 9 Osa 2: T1-moduli 13 Osa

Lisätiedot

Kaikki muut lailliset ITU:n määritelmän mukaiset pohjoismaiset prefiksit hyväksytään kilpailuun ja kertoimia varten.

Kaikki muut lailliset ITU:n määritelmän mukaiset pohjoismaiset prefiksit hyväksytään kilpailuun ja kertoimia varten. Scandinavian Activity Contest Säännöt 1. Kilpailun tarkoitus Kilpailun tarkoitus on edistää radioamatööritoimintaa Pohjoismaissa ja kannustaa pohjoismaisten ja Pohjoismaiden ulkopuolisten asemien välisten

Lisätiedot

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 31.1.2000 Yleistä 1 Koulun alue on kortteli 57-YO. Koulun piha-alue on koulukiinteistön, Rantatien sekä koulun kentän erottama alue. 2 Kouluajaksi katsotaan

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

HS-8100 BLUETOOTH CAR KIT Tuotetiedot

HS-8100 BLUETOOTH CAR KIT Tuotetiedot Tuotetiedot Hands free -laite Mikrofoni Lyhyt mikrofoni 1 12 V -liitin 2 Mikrofoniliitäntä 3 Linkkipainike 4 Toiminnon merkkivalo (sininen/punainen) 5 Soittopainike 6 Äänenvoimakkuuden lisääminen (+) Käyttö

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

Määräys LUVASTA VAPAIDEN RADIOLÄHETTIMIEN YHTEISTAAJUUKSISTA JA KÄYTÖSTÄ. Annettu Helsingissä 26. päivänä maaliskuuta 2013

Määräys LUVASTA VAPAIDEN RADIOLÄHETTIMIEN YHTEISTAAJUUKSISTA JA KÄYTÖSTÄ. Annettu Helsingissä 26. päivänä maaliskuuta 2013 1(5) Määräys LUVASTA VAPAIDEN RADIOLÄHETTIMIEN YHTEISTAAJUUKSISTA JA KÄYTÖSTÄ Annettu Helsingissä 26. päivänä maaliskuuta 2013 Viestintävirasto on määrännyt 16. päivänä marraskuuta 2001 radiotaajuuksista

Lisätiedot

BT220 HEADSET. Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen)

BT220 HEADSET. Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen) Tuotetiedot 1 Varausliitäntä 2 + -painike 3 - -painike 4 Toiminnonosoitin (sininen) 5 Akunosoitin (punainen) 6 Korvanappi 7 Mikrofoni 8 Pidike 9 Varauksen osoitin (punainen) 10 Virtavalo (vihreä) Asennus

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö

Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö Tilastonäkymä: Yksityinen eurooppayhtiö 09/10/2007-19/11/2007 Kriteereitä vastaavia vastauksia: 517/517 OSALLISTUMINEN Maa DE - Saksa 80 (15.5%) PL - Puola 51 (9.9%) DA - Tanska 48 (9.3%) NL - Alankomaat

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2012

Radioamatöörikurssi 2012 Radioamatöörikurssi 2012 Sähkömagneettinen säteily, Aallot, spektri ja modulaatiot Ti 6.11.2012 Johannes, OH7EAL 6.11.2012 1 / 19 Sähkömagneettinen säteily Radioaallot ovat sähkömagneettista säteilyä.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Regulation GOVERNING AMATEUR RADIO STATIONS AND THEIR USE

Regulation GOVERNING AMATEUR RADIO STATIONS AND THEIR USE FICORA 6 I/2013 M Regulation GOVERNING AMATEUR RADIO STATIONS AND THEIR USE Issued in Helsinki on 26 March 2013 The Finnish Communications Regulatory Authority (FICORA) has, under section 26(1)(4-5) of

Lisätiedot

Kanava ylös / valikko ylös Kanava alas / valikko alas Laske äänenvoimakkuutta. Nosta äänenvoimakkuutta / valikon vahvistus

Kanava ylös / valikko ylös Kanava alas / valikko alas Laske äänenvoimakkuutta. Nosta äänenvoimakkuutta / valikon vahvistus Tuotetiedot Kytkennät Kytkentä VGA-TULO PC-ÄÄNITULO VGA-LÄHTÖ STEREO- LÄHTÖ TV-LÄHTÖ ANTENNI DC-TULO AUDIO-L-TULO AUDIO-R-TULO VIDEO-TULO Ohjauspaneeli S-VIDEO-TULO CH+/YLÖS CH-/ALAS VOL- VOL+/ENTER MENU/ESC

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

Käyttöopas. Sangean PR-D4

Käyttöopas. Sangean PR-D4 Käyttöopas Sangean PR-D4 TURVAOHJEET Lue tuotteen ohjeet tuotteen turvallisen käytön takaamiseksi ja säilytä nämä ohjeet tulevaisuuden varalle. 1. Älä käytä tuotetta veden lähellä. 2. Puhdista laite kuivalla

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Sangean PR-D4 Käyttöohjeet

Sangean PR-D4 Käyttöohjeet Sangean PR-D4 Käyttöohjeet Kytkimet 1. Taajuuden valintanäppäimet 2. Radioasemien selailun ja kellonajan asetus 3. Muistipaikan valintanäppäimet 4. Äänenvoimakkuuden säätö 5. LCD-näyttö 6. Herätyksen asetus

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.

Lisätiedot

TAAJUUSMAKSULASKENNAN ESIMERKIT

TAAJUUSMAKSULASKENNAN ESIMERKIT Viestintävirasto LIITE () TAAJUUSMAKSULASKENNAN ESIMERKIT Tässä liitteessä esitetään yksityiskohtaisesti taajuusmaksun laskenta ja verrataan sitä nykyiseen lupa- tai taajuusmaksuun. Matkaviestinverkkojen

Lisätiedot

IARU Reg. 1 V/U/SHF-taajuusjakosuositus

IARU Reg. 1 V/U/SHF-taajuusjakosuositus IARU Reg. 1 V/U/SHF-taajuusjakosuositus Päivitetty IARU Region 1 -konferenssissa Varnassa 2014. 50 MHz 50.000 50.100 500 Hz Vain CW (paitsi majakat) 50.000 50.010 Region-1 * 50.010 50.020 Region-2 * 50.020

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa

Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa Nuorten valmius laittomaan yhteiskunnalliseen toimintaan kasvamassa 1 Laittoman toiminnan suosio kasvussa (IEA/CIVED 1999 ja IEA/ICCS 2009; Nuorisotutkimus 1/2012) 2 sosiaalisten opintojen autiomaa Syrjäyttävä

Lisätiedot

Tv-jakeluverkot mitä säädellään ja miksi

Tv-jakeluverkot mitä säädellään ja miksi Tv-jakeluverkot mitä säädellään ja miksi Antennialan tekniikkapäivä 18.11.2010 Kari Kangas, radioverkkojen erityisasiantuntija Viestintävirasto Sisältöä Eri viranomaisten roolit valtioneuvosto liikenne-

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Määräyksen 6J/2014 M perustelut ja soveltaminen

Määräyksen 6J/2014 M perustelut ja soveltaminen 1 (9) 31.12.2014 Määräyksen 6J/2014 M perustelut ja soveltaminen Radioamatöörimääräys MPS 6J/2014 M MPS 6J/2014 M 2 (9) SISÄLLYS A-OSA KESKEISET MUUTOKSET... 3 1 Muutokset... 3 1.1 Radioamatöörimääräys...

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2015

Markkinaraportti / elokuu 2015 Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025 TraiNet-kyselyyn vastanneet. Työskentelen, toimin yrittäjänä tai opiskelen: 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 120 130 opetus- ja kulttuuriministeriössä

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Markkinaraportti / heinäkuu 2010 Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

VIESTINTÄVIHKO. Esipuhe

VIESTINTÄVIHKO. Esipuhe 1 VIESTINTÄVIHKO Esipuhe Radioamatööritutkinnon suorittaminen antaa laajat oikeudet radioviestinnän harjoittamiseen. Nämä oikeudet saadakseen tutkittavan on osoitettava, että hallitsee viestinnässä tarvittavat

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2017

Radioamatöörikurssi 2017 Radioamatöörikurssi 2017 Polyteknikkojen Radiokerho Luento 4: Modulaatiot 9.11.2017 Otto Mangs, OH2EMQ, oh2emq@sral.fi 1 / 29 Illan aiheet 1.Signaaleista yleisesti 2.Analogiset modulaatiot 3.Digitaalinen

Lisätiedot