Verkkoaivoriihen loppuraportin liite: Kaikki verkoaivoriihen aikana tuotetut uudet unelmat aakkosjärjestyksessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Verkkoaivoriihen loppuraportin liite: Kaikki verkoaivoriihen aikana tuotetut uudet unelmat aakkosjärjestyksessä"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Keskustakirjastohanke Verkkoaivoriihen loppuraportin liite: Kaikki verkoaivoriihen aikana tuotetut uudet unelmat aakkosjärjestyksessä Fountain Park 2012

2 Aalto-yliopiston rooli aamukahvibrunssit jonkun kirjailijan johdolla Aihepiirettäin, esim. naisia kiinostavat kirjat, miehille Aalto-yliopisto näkyy heikosti kaupungin keskustassa ja aaltolaiset voisivat monin tavoin hyötyä siitä, että heillä on "omaa tilaa" keskustassa - lisäksi keskustakirjasto saisi aaltolaista kirjastoa paremmin esille omaan toimintaansa. Yhteistyöhön kannattaisi panostaa molemmin puolin. Teemana esim. rakkauskirjat, kirjat, josta on tehty kotimaisia elokuvia, ulkomaisia elokuvia, saaristoa käsittelevät kirjat, kirjat luvulla, luvulla jne. Koko kirjasto voisi olla kirjakauppamaisesti järjestetty eri kokonaisuuksista muodostuva ihmisten olohuone. Naisten "maaima" koostuisi kaikesta naisia kiinostavasta aineistosta; eli sinne olisi koottu esim. käsityö- puutarhamuoti,kauneus ja terveys- kodinhoito-, lastenhoito- ja sisustusaineistoa. Aineisto olisi hyvin esillä omana kokonaisuutena, jossa olisi myös oleskelutila pöytineen ja nojatuoleineen lehtien ja kirjojen selaamista ja lukemista varten. Samanlaisia kokonaisuuksia voisi olla miehille ja lapsille ja nuorille. Kokonaisuuksien pitäsi olla hyvin ja selvästi merkitty visuaalisesti, jotta jokainen löytäisi itseänsä kiinostavan aineiston jo kaukaa ja helposti. Luonnolliseti pitäisi olla myös yleisempiä kaikia yhteisesti kiinostavia "sekamaailmoja" Musiikki kaikkine hinouksinen ihan omana kokonaisuutenaan äänitysstudioineen ym. jos vai mahdollista.työskentelyyn tarkoitetut tietokoneet mielellään erikseen. Sähköiseen lehtien ja kirjojen lukuun omat koneet. Palvelutiskien sijaan infopisteitä voisi olla useassa eri paikassa, eli siellä missä asiakkaatkin liikkuvat. Lainaus ja palautus toimisivat kaikki automaateilta. Tulevaisuuden kirjastossa maksutkin voitaisiin suorittaa itse kirjastossa olevien maksupäätteiden avulla aikaansa seuraava, ei huopatossutehdasmainen, virikkeitä ant Aina ei tarvitse olla avoinna, Aineiston pitää olla helposti löydettävissä. Paikka helposti Aitoja asiakaskontakteja mutta pitää olla palautusluukku, johon voi aukioloaikojen ulkopuolella palauttaa lainansa. saavutettavissa. Mieluiten edelleen lainaan kirjani lainatiskiltä, ihmiseltä, en koneelta 2 / 3

3 Aivan keskustassa. Asun Helsingin ulkopuolella, mutta minulla on usein luppoaikaa keskustassa junaa odotellessani. Haluaisin silloin mennä kirjastoon lukemaan ja istumaan. Nykyinen Pasilan kirjasto on aivan väärässä paikassa. Ajan hermoilla mukana kaikessa johon on kiva poiketa. Nykyaikainen, aikaansa seuraava ja ajan hermoilla kaikessa mukana. Avara ja tyylikäs sekä viihtyisä jonne on kiva tulla ja poiketa kahvilassa mutta myös kahviautomaatit kivoja jos ei ehdi kahvilaan. Mennä hiljentymään ja rentoutumaan vaikka hiljaiseen tilaan joka olisi mahdollista eli kaikkea kaikille. Musiikkia, hiljaisia huoneita, avaria tiloja välittämättä hälinästä. Lapsille leikkihuone ja babyhuoneita. Ajan hermoilla olevan Ajankohtaistila Ajatonta, rohkeaa arkkitehtuuria Ajatusten vaihtoa niin livenä, netissä kuin vaikka Aktiivinen monitilapaikka erilaisille toiminnoille Tila, jossa voi seurata ajankohtaisia aiheita muun muassa radiosta tai uutispätkiä internetistä, korvakuulokkeet korvilla. Ja joissa on aiheittain lehtiä sekä kirjoja, jotka käsittelevät uutisissa olevia asioita. Keskustan maamerkki, joka ei jää muistuttamaan vuosituhannen vaihteen lasilaatikkokaudesta. vihkosissa rohkaistaan Monipuolinen olohuone a la Amsterdamin kaupunginkirjasto. Paikka jossa voi työskennellä, tehdä ryhmätöitä, pitää työpajoja, kuunnella esityksiä (sisustus, ruoka ja juoma, liikunta ja urheile etc.etc). kaikille ikäryhmille ja intressiryhmille avointa tilaa. Ehdottomasti 1-2 hyvää bistrotyyppistä ravintolaa ja musiikkisali elävän musiikin esityksille ja tanssiesityksille. 3 / 3

4 aktiivinen, hiljainen rauhan ja tiedon tyyssija Aktiivisen ja osallistavan tämä rauhan tarjoava suoja yhdistettynä aktivoiviin tapahtumiin, kutenkin erotettuna niin että halutessaan voi vetäytyä rauhaisiin osiin. hiljisuus on tärkeä osa kirjastoa. Rauhoittavat pitkät näkymät zen-buddhamaisesti : suunnaten katseen kehystäen näkymän. Keskustakirjastossa olisi paljon sekä kirjaston että muiden tahojen järjestämiä tilaisuuksia, tapahtumia ja tempauksia. se antaisi esim. kansalaisjärjestöille mahdollisuuksia ja tiloja tuoda esiin ja toteuttaa omaa toimintaansa. Akustiikan huomioimista. Akvaario hiljaiset paikat ja hälisevät paikat sekä kulkureitit toisistaan erottava. Ääntä ja hälinää aiheuttavat alueet kunnolla erikseen itse kirjastosta ja lukutiloista. Iso akvaario on ihana, ja lapset muistavat sen ikuisesti. Rauhoittaa tunnelmaa. Arkkitehtoonisesti kaunis talo. Arkkitehtoonisesti kaunis talo. Arkkitehtoonisesti korketasoisen Arkkitehtuuriltaan konservatiivisen; uusiokäyttöinen paras Arkkitetuuriltaan ylvään... Käytetään inspiroivaa muotoilua, materiaalina puuta, kankaiden tai maalauksien yllätyksellisyyttä. Ei kaikuvia tiloja! Kaisa-kirjasto asettaa kovan haasteen keskustakirjastolle. Kirjasto on "arkinen pyhän paikka", jossa täytyy olla sekä ulkoista että sisäistä tyyliä. Mielestäni Musiikkitalon kaltaiseen epäonnistumiseen ei ole enää Töölönlahdella varaa, sillä pian maisemaa hallitsevat toimistotalot. Kirjastoajatukseen, lainastoon, kuten laitosta on joskus kutsuttu, sopisi oikein hyvin jonkun vanhan rakennuksen uusiokäyttö. Helsingin vanha postitalo on tiedossani olevista paras. Jollakin tavoin postin historia sopii kirjastoonkin. Jos uudisrakennukseen mennään, toivoisin arvokkaan aatteen tyyssijaksi konservatiivistä, suorakulmaista arkkitehtuuria. Esimerkiksi Kiasma-tyyppinen löräys olisi rienausta....mutta luokseen kutsuvan. as asf Asiallinen kirjasto, ei mitään prameilua. Asiantuntevan asfd Kalusteet voi hyvin olla käytettyjä, rahaa mieluummin työntekijöiden palkkoihin kuin viimesen päälle uusiin laitteisiin. Postitalo olisi rakennuksena hieno ja arvokas. Sellaisen, jossa työntekijät oikeasti pitäisivät työstään ja teitäisivät mitä kirjastossa on. Olen onneksi monta kertaa saanut kirjastosta hyvää palvelua ja vinkkejä miten toimia. Koskee musiikkia, kirjoja ja elokuvia. Arvostan myös sitä, että kirjastosta saa vinkin miten jokin aineiston saisi hankittua, jos sitä ei ole kirjastossa. 4 / 3

5 Asiantuntevan, ajantasalla myös tietokirjallisuudessa Askartelua Auki aamuvarhaisesta iltamyöhään, 7/7 Auki iltaisin ja viikonloppuisin Kausien aikaan lasten tai miksei aikuistenkin askartelua joilla kirjasto voitaisiin koristella, halloweenina kurpitsoja, jouluna joulukoristeita etc. Askartelukerho ehkäpä? Olen töissä kirjallisuuden opetusalalla, mahdollisimman laajat aukipoloajat palvelisivat kaltaisiani parhaiten Kirjasto olisi AINA auki ainakin 22 asti. auki iltaisin ja viikonloppuyisin. Sisältää myös kirjoja Auki koko ajan Auki olevan. Toivittavasti kaikki raha ei mene rakentamiseen vaan sitten kun kirjasto on valmis, niin kaupungilla olisi varaa pitää sitä auki myös iltaisin ja viikonloppuisin. Auki olevan. Siis aina avoinna Aukioloajat 7-24 Aukioloajat ihmisten elämänrytmin mukaan Keskustakirjasto voisi olla useamman työvuoron kirjasto, joka valvoo silloinkin kun muista kirjastoista on lähdetty kotiin ja ovet suljettu Suuressa osassa lähikirjastoja aukioloajat menevät täysin ristiin työssäkäyvien ja opiskelevien ihmisten elämän kanssa: me olemme töissä klo 9-16, ja kun vapaudumme töistä ja olisi aikaa käydä illalla hakemassa lukemista, kirjasto meneekiin kiinni oltuaan koko päivän auki. Samoin viikonloppuisin, kun olisi vapaa-aikaa lähteä vaikka kävelylle, kirjastot ovat taas suljettuna. Aukioloajat mahdollisimman pitkät ja henkilökuntaa tarpeeksi Aukioloajat nykyaikaisekseksi Aukioloajat vielä joustavimmiksi työssäkävijöitä ajatellen. Kirjastossa pitää olla ohjelmaa, vaikka monologiesityksiä tai runonlausuntaa, korkealuokkaista sellaista. Kirjailijavierailuja silloin tällöin. Näin löytyy uutta luettavaa ja kiinnostus kirjallisuuteen lisääntyy. Kirjastonhoitajaa pitää saada lainata vaikka tunniksi itselleen jotta voi joskus rauhassa puhua kirjoista jonkun asiantuntijan kanssa ja kiertää kirjastoa etsimässä uusia lempikirjoja. Eri käyttäjäryhmiä palvellaan mm. sillä, että kirjasto on mahdollisimman paljon auki. Käyttömaksulla kustannusten kattaminen. Täynnö tapahtumia vaikkapa vain kerran viikossa. Mutta myös rauhallisia soppeja. 5 / 3

6 Aulaisäntiä/-emäntiä toivottamaan tulijat tervetulleiksi. Aulaisäntiä/-emäntiä vastaanottamaan tulijoita. Avara, avoin, värikäs, monipuolinen Avara, monipuolinen Ei välttämättä tarvitse tehdä muuta kuin tervehtiä ja toivottaa tervetulleeksi. Oletan, että silloin ihminen saisi kokemuksen siitä, että hän on tervetullut ko. paikkaan. Maksuton helpposty lähestyvää paikka keskustassa. Kokoelmat selkeästi esille, tiloilla ja niiden käytöllä oltava yhteys. AVARAN Avaran Tilaa hengittää Avaran ja valoisan. Sellaisen, jossa kirjat löytää helposti. Avaran, ilmavan fyysisiltä ominaisuuksiltaan. Edellinen ilmaisee mielstäni sen tärkeimmän. Kirjaston tulisi olla paikka kaikille. Eri ikäryhmät otetaan huomioon. Varttuneemmille ikäryhmille henkilökohtaista palvelua. avaran, valoisan, hiljaisen Avaratila Avartavan ja tuoreen Avaruutta ja paljon luonnonvaloa. Kestäviä materiaaleja. Voi katsella ulos, silmä lepää. Semmoisen mistä löytyy jokaiselle jotakin: hannu salmasta miki liukkoseen djkamoista väinö linnan kautta melleriin, taidetta-- graffiteja, hyviä lehtiä, reilun kaupan kahvia, Koska kirjasto tulee kauniille ja ainakin vielä melko avaralle paikalle, olisi hienoa että sen sisätilakin voisi tarjota samaa henkeä. Luonnonvalo suurista ikkunoista ja korkeat tilat, jotta katseella on tilaa kohdistua kauemmaksi. Toivottavasti materiaaleihin ja rakentamiseen panostetaan kestävää kehitystä ajatellen, eikä valita halvinta tarjousta. Eli otetaan huomioon hinta/laatusuhde ja toivottavasti myös suomalaista rakennus- ja suunnittelutaitoa käytetään ensisijaisesti. Ja toivottavasti osataan kerrankin ajatella, että hienoa rakennusta tulee myös ylläpitää, kehittää ja pitää oikeasti siistinä. 6 / 3

7 Avoimen Avoimen ja valoisan kirjaston Avoimen kaupunktilan kirjoille, kulttuurille, työskentelylle OIkeasti kaikille avoimen kirjaston, jossa kaikki väestönryhmät huomioidaan, varsinkin ei "menevät-rahakkaat-city-ihmiset" vaan myös lapsiperheet, vanhukset, varsinkin maahanmuuttaja(tytöt) joilla ei ehkä ole luontevaa paikkaa kokoontua ja tavata muita. Luonteva vaihtoehto leikkipuistolle pikkulasten kanssa. Tärkeintä on myös mielestäni kirjaston perustoiminta: kirjojen lainaus, etsintä ja varaus. Tietopalvelut aineiston etsintään. Toivon että kirjastosta tulee ulkonäöltään selkeä: Infot, lainaus ja palautuspisteet henkilökuntineen! Selvästi merkittynä alueet jotka on varattu hiljaiseen toimintaan ja lukemiseen, selkeästi ne joissa voi jutella ja tavata muita. Toivoisin taloa, joka on ensisijaisesti kirjasto. Puheet saunasta, kulttuurikeskuksesta, elokuvateatterista yms. hämmentävät, keskustakirjastolla on oltava selkeä tehtävä ja se liittyy minusta juuri kirjastotoimintaan. Toivoisin, että siihen keskityttäisiin. Talolla on oltava matala kynnys (hyvät aukioloajat, kohtuuhintainen kahvila yms.) kaikenlaiselle yleisölle. Avoimen kaupunktilan kirjoille, lainaamiselle, kulttuurille, työskentelylle. Keskustakirjastossa tulisi olla tiloja kokoontua (mm järjestöt, kansalaistoiminta), työskennellä (freelancerit, opiskelijat), lukea ja olla (paikkoja myös vanhemmille vaunujen ja pienten lasten kanssa). Keskustakirjasto olisi viihtyisä ja persoonallinen paikka (sauna, lounaspaikka, kirjakahvila, viinibaari, hyviä nojatuoleja ja sohvia, vauvoille köllimispaikkoja). Keskustakirjastossa olisi tilaa myös kulttuuritoimijoille - ei vain kirjasto vaan kulttuuri ja tapaamiskeskus. Kirjasto on keskeistä avointa kaupunkitilaa kaupallistuvassa kaupungissa. On tärkeää että kirjastossa voi olla maksamatta ja osatamatta. Niin ikään laajat aukioloajat ovat tärkeät. Avoimen, rauhoittavan, värikkään, kuuntelevan Avoimet ovet ma-su Avoin atk-luokka Helppokäyttöistä tietotekniikkaa, paljon henkilökuntaa, joilla on aikaa auttaa. Rauhallisia ja kodikkaita lukupisteitä, erikseen koululaisten läksynurkkia. Paljon luonnonvaloa ja hengitettävää ilmaa! Olisi kiva, että voisi mennä ja tulla joka päivä. Kaikille avoin atk-luokka, jossa mahdollisuus siirtää esim. VHS-videot digitaalimuotoon tai skannata 7 / 3

8 Avoin DIY-henkinen yhteisöllisen tiedon ja taidon keskus Haluaisin nähdä keskustakirjaston, jossa yhdistyvät kirjasto muistiorganisaationa, hackerspace-tyylinen kriittisen ajattelun ja tekemisen henki sekä uuden interaktiivisen median mahdollisuudet. Digitaalisen median aiheuttama muutos näkyy jo voimakkaasti mutta se tulee muuttamaan seuraavan 30 vuoden aikana kaiken, aina ihmisten välisistä suhteista jopa valtion rooliin ihmisten elämässä. Näkisin että juuri kirjastolla on iso rooli olla majakkana ihmisille tämän muutoksen myllerryksen keskellä. Samalla kirjasto ottaisi uudestaan sitä roolia tiedon ja taidon kuratoijana, indeksoijana, jonka vuoksi se perustettiin kun ensimmäisen kerran tietoa alkoi tulla siinä määrin että sitä varten tarvittiin perustaa muistiorganisaatioita. Hackerspace/hacklab-tyylinen tee se itse ja ymmärrä lähestyminen yhdistettynä kirjaston resursseihin, tietoon ja taitoon sekä asemaan kansalaisten elämässä toisi syvempää ymmärrystä lapsille ja nuorille sekä vanhemmalle väestölle. Kirjastolla on mahdollisuus olla lisäksi tasa-arvoa tuova tekijä, jolloin uusimmat ja viisaat mahdollisuudet olisivat tarjolla tasaisesti ihmisille, riippumatta sosioekonomisesta asemasta tai muista taustavaikuttajista. Sitä kautta se mahdollistaisi lisäksi rikkaamman osallistumisen kun useampi ja erilaisempi näkemys tulisi nähtäville. Keskeisiä tulevaisuuden kohtia, joihin keskustakirjaston tulisi panostaa on digitaalinen pelaaminen kirjallisuutena, 3D-tulostamisen muutokset, interaktiivinen media laajasti (tilaloppuu avoin ja monipuolinen kansalaistila Avoin kaikille, mutta siisti ja turvallinen. Musiikkitalon tapaan. Monikieliset kokoelmat. kuitenkin kirja pääosassa. Ehkä kirjallisuuspiirejä, sanataidekerhoja, kirjaseikkailuja Avoin langaton verkko avoin tila, inspiroiva ympäristö Avoin, helposti lähestyttävä. avoinna 24 tuntia olisi, mallia uudesta Kaisa-kirjastosta, hienosti onnistunut arkkitehtoninen kokonaisuus & miellyttävä oleskeluympäristö Vertaus Paviljonkiin oli hyvä. Paikka jonne kuka tahansa voi tulla ilman sen suurempaa tarkoitusta. Saa tulla vaikka vaan lämmittelemään tai vessaan. Avoin, helposti lähestyttävä. Tila olisi hyvä olla niin avoin että järjestettäviä tapahtumia voi seurata kauempaakin, niin kuin Paviljongissa. Ja olisi kiva jos tilaisuudet näkyisi kadullekin. Eli iso tapahtuma-aula jossa lasiseinä kadulle ja puistoon, maisemaan. Kirjat ja lukusalit sitten syvemmällä, suojassa ja rauhassa. 8 / 3

9 nykyaikaa Avoinna aamusta iltamyöhään. Ilmaistapahtumia. Avoinna myös sunnuntaisin Avoinna öisin Avointa tietoa ja paljon erilaista kirjallisuutta Kirjasto saisi olla avoinna ainakin asti päivittäin ja jo aamuvarhaisesta. Sunnuntai on parhaimpia kirjastopäiviä, mutta usein vain jokin lehtisali auki! Joudun valvomaan paljon öisin, eikä Suomen pääkaupungissa voi mennä mihinkään viettämään rauhallista aikaa yöllä, paitsi huoltoasemalle. Häpeällistä! Voin tulla teille yötöihin! Mielestäni nykyinen järjestelmä on hyvä. Erittäin hyvä on se, että teoksia voi tilata eri kirjastoista eli tietokanta on yhteinen. Keskustaan ei usein nimittäin itse ehdi tulla. Lisäpalveluna voisi olla mahdollisuus kirjan tilaaminen jopa kotiin saakka. b bbbgf Bibliofiilille sopivan bilehuone Aarteita, vanhoja, unohtuneita, joista uneksii... Miksi hyllyssä on vain ne kaksi Westlaken dekkaria eikä rivikaupalla Stoutin Nero Wolfeja? bilehuene ja karaokehuone ja karkkilaakso ja nakkikaupnki ja linnanmäki. Bra belysning viktigt! Bra trafikförbindelser fråntill olika håll. digiajan kirjaston Digiajan mediateekki ja tietoyhteiskunnan kansalaiskeskus Digikirja on täällä. Ja käyttö lisääntyy.tähän satsataan. Haluan, että kirjasto säilyy rauhallisena ja hiljaisena tiedonhaun ja opiskelun paikkana. Kirjaston pitää olla kaupallisuudesta, hälinästä, tapahtumamaniasta vapaa vyöhyke. Kirjasto on aina ollut paikka, jossa voin rauhoittua ja tämän haluan säilyvän. MUTTA kirjasto voisi kokoelmissaan ottaa loikan kohti digiaikaa, irti fyysisistä lainattavista kappaleista kohti digikirjoja, joihin voisin kirjastokortilla saada lukuaikaa. Kirjasto voisi lainata myös lukulaitteita niille joilla ei ole varaa sellaisia hankkia. Toivon kirjallisuutta koskevan tiedon tavarataloa, jonka painopiste on kirjallisuutta koskevassa tiedonvälityksessä ja digitaalisessa aineistossa. Käytännön ajatuksia: pääsy yliopistokirjastoissa käytössä oleviin viite- ja kuvatietokantoihin ja digitaalisiin artikkelikokoelmiin; paljon kirjallisuuspiirejä, kirjailijaesittelyjä ja muita taidetilaisuuksia; tietoteknisiä palveluita (varattavat kokous-, ryhmätyö- ja videoneuvottelutilat); e-kirjojen ja digitaalisten äänikirjojen lainaus- ja latauspalvelu. 9 / 3

10 Digitaalinen musiikkikirjasto paikalla kuunneltavaksi Där skulle finnas många mindre soffgrupper. Edellisessä vastauksessa Laaja, harvinaisuuksiakin sisältävä musiikkikirjasto, josta voi kuunnella haluamaansa musiikkia paikan päällä vanhoissa mukavissa "pistä piuha pulpettiin" -musiinkinkuuntelupaikoissa. Kaffe,te,saft automater oli jo useampi kohta erillisenä ;) Innostuin liikaa kerralla. Edistää avioitumista. Helsinki sinkkujen kaupunki. Edullinen kahvio terasseineen. Kesällä olisi mukava jäädä lukemaan kirjaa kirjaston terassille teekupin tai virvoitusjuoman kera. edullinen lounaspaikka ja kahvila kirjaston yhteydessä Edullinen ravintola, kahvila, jossa kirjaston lehtiä. edustaa suomalaista suunnittelua ja osaamista Tilassa voi viipyä pidempään, kun välillä käy syömässä. Kahvilla piipahtaa jo lehtienkin vuoksi. kotimaista osaamista niin puitteissa kuin sisustuksessa. Toteutus on kestävä - ei tyhmiä kompromissejä, mutta ei myöskään liian huikentelevaa visiointia. Edustava, arkkitehtoonisesti upea rakennus, vau! Ehdi-sanan käyttö tässä yhteydessä kertoo ajastamme kaiken. Niin myös suunnittelun lähtökohdista, onnea matkaan. Ehdottoman rauhalliset lukupaikat. Ehdottomasti KAHVILA välittömästi kirjaston yhteyteen! Ei Lukeminen ja kahvi kuuluvat yhteen kuin silmä ja näkeminen. En halua keskustakirjastoa Ei Ei "kyttäystä" ovensuussa Sisäänkäynnin pitäisi olla kutsuva ja houkutteleva, sellainen että sinne on helppo mennä, ts ei mitään vahtimestarinkoppeja tai infopisteitä tai liian innokkaita virkailijoita ovensuuhun. Ei järjestyshäiriöitä Ei keskustakirjastoa, vaan paremmat lähiökirjastot Lähiöt, varsinkin sellaiset köyhempien ihmisten lähiöt, tarvitsevat illalla ja viikonloppuna auki olevat kirjastot. 10 / 3

11 ei kirjastomainen, ei ole turvaton, Ei kolossia á la Kiasma. Ei liian hieno, tavalliselle ihmiselle matala kynnys tulla Ei liian kliinistä, vaan mukava Ei mikään Kiasma ei ollenkaan Ei saunaa! ei teennäisiä tapahtumia ei mikään nurison tai laitapuolten oleskelupaikka Kirjat etusijalle, arkkitehtuuri palvelemaan käyttöä / käyttäjiä. Mieluummin mukava kuin huippudesign, lämmin kuin kylmä sisustusratkaisuiltaan, kodinomainen kuin virastomainen. Mukavat rennot ihmiset henkilökunnassa; uskaltaa kysyä ja heittää huulta Käytetty värejä ja pehmeitä materiaaleja Kirjasto on paikka josta voi lainata kirjoja ym. tallenteita. Se ei ole esimerkiksi "nuorten, lahjattomien taiteilijoiden" taidenäyttely. Taiteen näkemiselle on jo tarpeeksi paikkoja olemassa. Pailassa oleva kirjasto on riittävän lähellä keskustaa! Voi hyvänen aika sentään. Ei saunaa kirjastoon! Kaikki on nykyään täynnä tapahtumallisuutta - mielestäni on noloa jos esim kirjastovirkailijat jonakin tempauspäivänä joutuvat pukeutumaan "leikkisästi". Kirjailijatapaamiset, kuvittajatapaamiset kyllä ok. Kirjasto voisi pitäytyä ydintehtävässään - jakaa tietoa ja elämyksiä, taiteen kohtaamista. Antaa arkkithtuurillaan väljyyttä siihen että kirjasto muotoutuu sellaiseksi kuin millaisena ihmisesti alkavat sitä käyttää - ei etukäteen keksittyjä funktioita. Eikö Pasila ole keskustakirjasto? Eikös Pasilassa jo ole sellainen Ihan ehdottomasti hienoin kirjasto on Töölön kirjasto, sen tyylistä, työrauhasta ja kokoelmien monipuolisuudesta voisi ottaa mallia. Kirjastoissa on se tärkeä piirre, että niiden täytyy olla kaikkien ulottuvilla ja niin lähellä, että sinne pääsee suuremmitta vaivoitta. Tarvitaanko suurta keskus kirjastoa? Mitä keskuskirjasto tuo ihmisten saataville, jota ei löydy jo muista kirjastoista tai kulttuuritarjonnasta yleensä? Korkeintaan mahdollisuus erikoistua laajaan ja harvinaiseen kirjavalikoimaan, mitä muualta ei löydy, on ainoa syy perustaa suurkirjasto. Kaikki muu on sitä pientä kivaa, mitä kirjastossa voi aina kokeilla. Ekirjoja Suosituimpia kirjoja ei koskaan saa lainattua silloin kun haluaa. Ekirjojen lainausmahdollisuus poistaisi tämän, tämä voisi olla jopa pientä maksua vastaan. Ekirjojen tarjoajia ei kuitenkaan toistaiseksi ole suomeksi liikaa, ja heillä on suppea valikoima. E-kirjojen mukana tabletin/lukulaitteen lainaus/vuokraus 11 / 3

12 Elektroniset kirjat Elokuva-arkisto? Kirjaston netti-sivuilta voisi lainata elektronisesti kirjoja, esim. oppikirjoja, joille köyhillä opiskelijoilla on tarve ja joita ei usein ehdi lainaamaan kirjastosta. Voisiko kirjastosta saada lainaksi elokuvaklassikkoja verkon välityksellä (VoD)? Elokuvaillat Elokuvan kirja Elokuvia, videopelejä ja musiikkia Eläinnäyttely Elämässä kiinnni Kun jostakin kirjasta julkaistaan elokuva, niin esitelläänkin kirja, johon se pohjautuu Kirjoja tulee löytymään jokatapauksessa kirjastosta kuin kirjastosta. Muu media saisi olla hyvin esillä. Kaikki koirat marsut ja hamsterit Kirjastoon on helppo piipahtaa matkan varrella. Uutuushyllyt, lainaleffat ja pikakäynteihin tarkoitetut tietokoneet heti aulassa. Rauhallista lukutilaa ja kirjoittajille työpisteitä edempänä. Mukavia tuoleja siellä täällä, joilla voi hetken levähtää ja vaikka lukea/kuunnella musiikkia. Kiva ja kohtuuhintainen kahvila. Tavaralainat hauskoja ja hyödyllisiä: porakoneet, sukset, kroketti-pelit jne. Tietoa tapahtumista ja palveluista saatavilla, sekä erilaisia tapahtumia (elokuvat, luennot, työpajat, konsertit). Oikeastaan Vuosaaren kirjastossa on paljon sitä mitä toivoisin keskustakirjastoonkin (Maanantaileffat, uutuushyllyt ja todella mukava ja osaava henkilökunta). Ja tietenkin KIRJAT, se pääasia! Elävä, monipuolinen, rauhallinen, turvallinen ja kaikille Avara paikka jossa on paljon erillaista tarjontaa erillaisille ihmisille. Eri tiloja jossa voi olla hiljaa, opiskella ja lukea sekä paikka jossa kuunnella / katsella musaa / leffaa. Ei tarvitse pelätä agressiivisia / huonosti käyttäytyviä ihmisiä. Siisti monessa mielessä. Elävän Elävän ja aktiivisen Elävän paikan, jossa mahdollisuus valita erilaisia kohteita Elävän tapahtumatilan en halua ollenkaan En keksi mitään Uutta ja Rohkeaa.minusta nykyiset "peruspal- Kirjastossa tulisi olla erilaisia osia - kirjatapahtumia, mutta myös mahdollisuus rauhoittua kirjojen ääreen Jossa on laadukkaita tapahtumia joka lähtöön. tärkeintä että kirjasto on lähellä kotia jotta siellä ehtii piipahtamaan töiden jälkeen ja muulloinkin kotitöiden lomassa. keskustakirjastoon tuskin tulee lähdettyä helpo, ei ole työmatkan varrella. velut riittävät,ei kirjaston tarvitse mikään tavaratalo olla.tärkeää on hyvät valikoimat kirjallsuutta,musiikkia ja elokuvia.ja ennenkaikkea asiantunteva ja palvelualtis,ystävällinen henkilökunta. 12 / 3

13 En minkäänlaista, Nykyinen systeemi on hyvä ja toimiva. Keskustakirjasto on perlkkää verovarojen tuhlausta ja viraston johtajan pakkomielteinen muistomerkki itsestään En ole rapu, mutta eikös se sauna kuulu uimahalliin! En tarvitse keskustakirjastoa. ennen kaikkea riittävästi uusia ja vanhoja kirjoja Toivon, että keskustakirjastoon ei tuhlata kirjastojen määrärahoja enempää kuin on "pakko", vaan suunnataan rahat mieluummin muillekin kaupunginosakirjastoille. Kirjaston oikea paikka on kodin ja koulujen välittömässä läheisyydessä, ja sellaisen ovat toki keskustassa asuvatkin ansainneet, mutta ei kaikkia varoja yhteen paikkaan. Kaupunginosakirjastoille enemmän määrärahoja uusien kirjojen hankkimiseen ja olosuhteiden kohentamiseen. Oma lähikirjasto on kodin jatke, tuttu ja kotoisa. Sinne on lyhyt matka kävellä tai pyöräillä ja sinne osaa pienikin lapsi. Omassa lähikirjastossa voi vaivatta piipahtaa vaikka joka päivä kun se sijaitsee kodin muiden lähipalvelujen läheisyydessä. ympyrässä (edellisessä kysymysryhmässä) oli sittenkin kirjaston hyvin epäolennaisia ja jopa häiritseviä ja kirjastossa kävijän kannalta keskittymistä hajoittavia asioita. En pidä suurinta osaa ympyrän ideoista ollenkaan hyvinä kirjastoympäristössä paria poikkeusta lukuunottamatta vaan ympyrän edustamat trendit ovat mielestäni jopa vahingollisia kirjaston käytölle ja sen päätarkoitukselle. Kirjasto ei ole mikään puuhamaa jossa melutaan ja häiritään ja touhutaan. eos Epäkaupallinen paikka, jossa viettää aikaa epäkaupallinen tiedon, taiteen ja miellyttävän olemisen tila Suurin osa keskustasta on valjastettu kauppojen ja ravintoloiden käyttöön. Näissä tiloissa oleillakseen pitää aina ostaa jotain ja käyttää rahaa, keskustasta puuttuu tila jossa saisi vain olla ostamatta ja kuluttamatta mitään. Kirjastossa voisi olla tuoleja, viherkasveja, pöytätasoja joihin nojata etc. epäkaupallinen - ei ole pakko kuluttaa, tukee kestävää kehitystä ja on kestävällä arvopohjalla. tiedon tila - tiedon vapaa ja monipuolinen saatavuus, opastusta tarvittaessa tiedon lähteille ja tekniikan käyttöön taiteen tila - tilaa epäkaupallisemmalle toiminnalle, kuten elokuvafestivaaleille, nuorten taiteilijoiden näyttelyille, sekä hyvä kokoelma tukemaanmyös tätä toimintaa miellyttävä oleminen - monipuolisisa tiloja, joita voi käyttää eri tilanteissa. hiljaista, mutta myös keskustelun sallivaa tilaa, tapahtumille, musiikille ja muulle myös omat aikansa ja paikkansa. luonnonmateriaaleja, luonnonvaloa, miellyttäviä huonekaluja. 13 / 3

14 Eri alueet mielellään selvästi erossa toisistaan. eri ikäjaukaumat tasapuolisesti huomioitu Eri kokoisia kokous- ja ryhmätyötiloja Eri osastot eri tiloihin Eri virastojen osaamista voisi yhdistää On tärkeää, että kirjasto on kaikille kaupunkilaisille. Kuitenkin nuoriso pitää kovempaa ääntä esim. nettikoneiden ääressä kuin joku joka haluaa lukea rauhassa. Alueet voisi eristää toisistaan, että tietokirjoja tms. hakeva saisi rauhan ja nettikoneet ja musiikkiosasto olisi toisessa päässä kirjastoa. Eri ikäiset huomioitu huonekalut,tilat ja tekniikka(opastusta) Ilmaisille kokous- ja ryhmätyötiloille on iso tarve järjestökentällä. Samassa yhteydessä voisi olla kahvila, josta voisi hakea mukaan kupin hyvää kahvia tai teetä. Musiikinkuunteluhuone, pelihuone, käsityöhuone, huone erikseen tietokoneiden käyttöön, ehkä jopa "yksityishuoneita" esim. pieniä lasikoppeja, jossa saisi vaikka opiskella rauhassa. Matalankynnyksen palvelu kaupunkilaisiölle jossa voisi tavata terveydenhoitajan (mitata verenpaineen ja keskustella huolista, soiaalityoöntekijä sekä joku opiskelun ja työllisyydenhoidon tuntijoista neuvomaan ihmisiä palveluiden pariian. Voisi kuvitella, että jossain kirjaston siivessä olisi kaupunkilaisille "olotila" lehtineen ja kahviloineen sekä ehkäpä muutama yhteisöpedagogi toimintaa mahdollistamaan. Säästyisi asukkaiden aikaa ja kaupungin rahaa sekä yhteisöllisyys kasvaisi. Eri-ikäisille kohtaamispaikkoja Erikois valikoimien sijoituspaikka. Erikoisen ja näyttävän. Kummallisen ja yllättävän. Erilaiset tapahtumat. Erilaisia olotiloja. Keskuskirjasto olisi mielestäni laajempi paikka missä olisi monipuolisemmat valikoimat ja esim keskuslainaamo kaupunginosa kirjastoille. Tarjonta voisi olla monipuolisempaa ja muita alveluita voisi olla samassa paikassa. En kannata isoja yksiköitä Keskuskirjasto voisi erota muista kirjastoista PÄÄkirjastona, jonka sisustukselliset ja arkitehtooniset ratkaisut saisivat kaikki haukkomaan henkeään. Akvaario tai vesiaiheita ja viherseiniä pitää olla. Ulkotilan hyödyntäminen myös harkintaan. Voi yhdistää itselle tärkeitä asioita-lukuharrastus ja erilaiset tapahtumat. Eli fatboy, riippukeinu, viherhuone, mummola etc tiloja kaupungin hässäkän keskelle hengähdystä etsiville: aineistoa esillä, näyttelyjä, leffoja non-stop (esim klassikkoja etc). Mukaan tarttuu lainattavaa kun sitä esillä "oloissa-tiloissa". Erilaisia tilaisuuksia (musiikkia, tanssia...) Erilaisia tiloja ihmisten teemojen ympärillä esim. 14 / 3

15 kohtaamiselle Erilaisia tiloja monenlaisille ihmisille Erilaisia tunnelmia sisältävän Kirjastossa pitäisi olla perinteisiä hiljaisia tiloja, hiljaisen rupattelun tiloja, tiloja täynnä elämää ja ehkä vielä vähän enemmän vipinää sisältäviä tiloja. Kun kirjasto on kaikille ja kun siltä odotetaan paljon erilaisia asioita, tämän odotusten rikkauden tulisi näkyä myös kirjaston tilasuunnittelussa. Siellä saa olla kauniita "valmiita" tiloja, mutta talon pitäisi antaa elää myös käyttäjien ehdoilla ja tarjota myös tilana yllätyksiä, kuten kirjasto aineisto tarjoaa sisällöllisiä yllätyksiä. erilaisia, erityyppisiä tiloja, tuoleja, ei aivan hiljaista Erilaista kädenjälkeä Erillinen lasten kirjastotila Erityisesti kirjat ja musiikki kattavasti tarjolla keskustas Erityisesti nuorille mielekästä tekemistä Erotettuja huoneita esim. lastenosastot Erämajatyyli Kirjastossa olisi hyvä tuoda eteen, että meillä kaikilla on oma mieluisin tapamme ilmaista itseämme. Monilla se on teksti, mutta niille joilla lukeminen on hankalaa, olisi hyvä tuoda esiin, että samat viisaat asiat voi usein viestiä myös kuvin tai äänin. Erilainen tulkkauksen esiintuominen voisi rohkaista useampia kirjallisuusklassikoiden pariin. Lapsilla on oikeus myös saapua kirjastoon ja nauttia kirjaston tunnelmasta. Lasten kohdalla täysi hiljaisuus vain on melko mahdotonta. Tästä syystä onkin hyvä, että lasten kirjastoalue rakennettaisiin niin, että kuitenkin ympärillä on mahdollista myös nauttia kirjaston tunnelmasta ilman suurta hälyä. Toivon, että edelleen kirjasto säilyy ns.tietokeskuksena. Rauhaa, tietoja yms. tarjolla. Kirjastossa voisi myös olla pajoja, joissa teemoittain voisi oppia tekemistä esim. neulomista, webbisivujen rakentamista jne. ilmaiseksi Tehdä kirjaston palvelut tutuiksi erityisesti nuorille eli lisätä houkuttelevuutta erityisesti heihin kohdistetuilla erityisillä tempauksilla ja tapahtumilla. Lasten- ja nuorten osastot voisi olla jotenkin lievästi edes äänieristettyjä tai erillään, siten että heidän auheuttama meteli ei häiritsisi. Kirjaston tulisi olla sellainen, jossa olisi esim. keloista tms. hyllyt ja samaan tyyliin kuuluvat valaisimet, tuolit jne :) 15 / 3

Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin

Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen. Salla Palmi-Felin Iloa tuottava tila - Lahden pääkirjaston uudistaminen Salla Palmi-Felin 27.4.2017 Kirjastotalo rakennettu 1990: tila ei vastannut nykyisiä tarpeita mm. sähköjen suhteen. Lisäksi tavaraa ja kalusteita kertynyt

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila. Salla Erho

Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila. Salla Erho Rovaniemen kaupunginkirjaston nuortentila Salla Erho 9.5.2012 Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Kirjaston ulkoisen ilmeen määrittäjä: Alvar Aalto Aalto-sali, pääkirjaston keskus Pääkirjasto

Lisätiedot

Kysely. 1. Minkä kunnan kirjastossa asioit pääsääntöisesti? Valitse yksi vaihtoehto. 2. Sukupuoli. 3. Ikä

Kysely. 1. Minkä kunnan kirjastossa asioit pääsääntöisesti? Valitse yksi vaihtoehto. 2. Sukupuoli. 3. Ikä Kysely 1. Keuruu 0 Multia 0 Mänttä 0 Ruovesi 0 57 2. Sukupuoli (N=52) Nainen 41 Mies 11 3. Ikä Alle 18-vuotias 3 18-29-vuotias 3 30-39-vuotias 7 40-49-vuotias 5 50-65-vuotias 21 Yli 65-vuotias 18 4. Kuinka

Lisätiedot

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen

Lisätiedot

Taustatiedot - Kaikki -

Taustatiedot - Kaikki - Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet

Lisätiedot

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen

Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Carmen Brecheis Michelle Cheng Johanna Järvelä Anna Kantanen Onko Villa Breda koti vai laitos? Tietysti sen pitäisi olla koti! avulias persoonallinen lepoa-antava kutsuva interaktiivinen active aktiivinen?

Lisätiedot

Unelmien kirjasto -kysely 2019

Unelmien kirjasto -kysely 2019 Unelmien kirjasto -kysely 2019 Maaliskuussa 2019 Kokkolan kaupunginkirjasto kysyi asiakkaiden mielipiteitä siitä, miten kirjaston tiloja ja palveluja pitäisi kehittää. Kyselyyn vastasi 259 asiakasta. Kyselyyn

Lisätiedot

Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen. Katariina Ervasti ja Paula Puustinen

Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen. Katariina Ervasti ja Paula Puustinen Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen Katariina Ervasti ja Paula Puustinen Mikä ihmeen Hakunila? Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2 8.3.2013 Pari seikkaa Hakunilasta - Vantaa:

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

PALVELUMUOTOILUN METODIT. Mauri Härkönen Ville-Eemeli Junnila Miikka Laakso Mari Pohjanvesi

PALVELUMUOTOILUN METODIT. Mauri Härkönen Ville-Eemeli Junnila Miikka Laakso Mari Pohjanvesi PALVELUMUOTOILUN METODIT Mauri Härkönen Ville-Eemeli Junnila Miikka Laakso Mari Pohjanvesi KULTTUURILAUTAKUNTA KIRJASTON INTERNETSIVUT ASIAKAS ITSEPALVELULAINAUS KIRJASTON HENKILÖKUNTA PALAUTUSAUTOMAATTI

Lisätiedot

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle.

Kirjasto on. arjen luksusta. Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Kirjasto on arjen luksusta Monipuolisesta ja dynaamisesta kirjastosta voimme olla aidosti ylpeitä ja esimerkkinä muulle maailmalle. Arvostettu edelläkävijä Lisää hyvinvointia Kirjasto on niin tuttu osa

Lisätiedot

ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014

ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014 ASIAKASKYSELYN YHTEENVETO yhteenvedon tehnyt Emilia Helminen 12/2014 Asiakaskysely Säkylän kirjaston ja kulttuuripalvelujen asiakkaille toteutettiin marraskuussa 2014. Kyselyyn vastanneita oli yht. 49

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt Porin tiedekirjasto Teppo Hjelt kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Mikä Porin tiedekirjasto on? Googlaa Porin tiedekirjasto tai ota esite Mitä ovat Tutcat ja Volter? Tutcat sisältää TTY:n,TuKKK:n

Lisätiedot

Espoon kaupunginkirjasto Asukaskysely/Espoonlahti Syksy 2014

Espoon kaupunginkirjasto Asukaskysely/Espoonlahti Syksy 2014 Espoonlahden kirjastoverkko Asukaskyselyn yhteenveto Taustatiedot Millainen on sinun kirjastosi -asukaskysely lähettiin Espoonlahden kaikkiin talouksiin elokuussa 2014. Ne taloudet, joilla on mainostenjakokielto,

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Miten muutettiin kaikki?

Miten muutettiin kaikki? Miten muutettiin kaikki? Kirjastopalvelua tunteella ja tärkeydellä Rovaniemi 25.4.2017 Hilkka Heikkinen Kemin kaupungin kirjastotoimenjohtaja Taustaa Kirjasto valmistui 1990 Entisistä kirjastotiloista

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS Tulevaisuutta tehdään täällä Tervetuloa Harald Herlin - oppimiskeskukseen! Oppimiskeskus on osa Aalto-yliopistoa, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Opi

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kouvola Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kalvojen sisältö Kohdekaupungeille on paikallistilaisuuksien yhteydessä toimitettu analyysit Vastaajien taustatiedot Vetovoimaisuus osion viiden eri

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Opiskelijat Tökkikää päättäjiä, että saatte myös lauantaiaukiolot :). Vastaajat Vastaajia 32, joista naisia lähes 88 % ja miehiä yli 12

Lisätiedot

MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS

MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS MUISTIYSTÄVÄLLISEN YMPÄRISTÖN PIKAOPAS 1 2 3 Muistiystävällinen ympäristö Muistiystävällinen ympäristö on helposti tavoitettava sekä selkeä, ja se tukee kiireetöntä kohtaamista. Sellainen ympäristö sopii

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

Tammelan kirjasto. Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi

Tammelan kirjasto. Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi Tammelan kirjasto Kumppanuuspöytä kirjastopalveluiden kehittämiseksi Kumppanuuspöydän työskentely Sivistyslautakunta päätti 25.10.2017: kumppanuuspöytä perustetaan 31.1.2018 ideointia ja jäsenten valinta

Lisätiedot

Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen

Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen Kirjojen perehdytys Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen Elävä kirjasto on yhdenvertaisuus- ja monikulttuurisuustyön

Lisätiedot

4 tehtäväras+a 64 nuorta (13-14 v.) 2 alue8a: Jakomäki & E- Haaga 2 ympäristöä: kirjasto& luokkahuone

4 tehtäväras+a 64 nuorta (13-14 v.) 2 alue8a: Jakomäki & E- Haaga 2 ympäristöä: kirjasto& luokkahuone 4 tehtäväras+a 64 nuorta (13-14 v.) 2 alue8a: Jakomäki & E- Haaga 2 ympäristöä: kirjasto& luokkahuone METODIT PIKAKYSELY kvan%ta%ivisuus: tavat, trendit, intressit, arvostukset LEGOILLA SUUNNITTELU konkree1nen

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Mikkelin seutukirjasto

Mikkelin seutukirjasto Mikkelin seutukirjasto Tarinoita, tietoa, taitoja, tiloja Kevät 2018 15.3.2018 s. 1 Kirjastot Suomessa Kaikille avoimia: - Yleiset kirjastot (kaupunkien ja kuntien omia tai yhteisiä) - Tieteelliset kirjastot

Lisätiedot

Käpylän elävä keskipiste

Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskipiste Käpylän elävä keskus Amerin talona tunnettu Mäkelänkatu 91 uudistuu. Siitä tulee viihtyisä ja inhimillisen kokoinen kaupunginosan keskus. Kiinteistössä on tilaa erilaisille toimijoille:

Lisätiedot

HARRI SAHAVIRTA Helsingin kaupunginkirjasto

HARRI SAHAVIRTA Helsingin kaupunginkirjasto HARRI SAHAVIRTA Helsingin kaupunginkirjasto 23.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tutkimushanke 2016-2017 Helsingin kaupunginkirjasto hallinnoi, mukana myös Espoo, Inari, Tampere ja Vihti

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tampere

Tulevaisuuden Tampere Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset

Lisätiedot

Palokan koulukeskuskysely

Palokan koulukeskuskysely - Palokan koulukeskuskyselyssä kysyttiin kuntalaisten mielipiteitä siitä, millaiseksi koulukeskus voisi muodostua - Kysely toteutettiin hankkeen suunnittelussa mukana olevien osapuolten yhteistyönä - Käyttäjien

Lisätiedot

Metropolian uusi hybridi KAMPUS. Planning of an interactive and multisensory campus

Metropolian uusi hybridi KAMPUS. Planning of an interactive and multisensory campus Metropolian uusi hybridi KAMPUS Planning of an interactive and multisensory campus Työpajatyöskentelyn eteneminen ja ohjeistus klo: 10:15-10:30 Alustus: Virittäytyminen asiaan, kuva PP-show ja työpajan

Lisätiedot

HSPACE / Vuosaaren peruskoulu

HSPACE / Vuosaaren peruskoulu HSPACE / Vuosaaren peruskoulu Ryhmä 4 18.3.2011 Konsepti Monitoimitila ja käytävät, yhdistäminen Kirjaston nykyinen funktio - Äidinkielen opettajien hoidossa - Auki noin 15 min päivässä - Vanhoja kirjoja

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA Tapani Takalo Lapin korkeakoulukirjasto, yliopisto, taide 17.11.2011 1. Johdanto Lapin yliopiston taidekirjastossa on selvitetty taidekirjaston kokoelmiin

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Kirjasto-opas. suomeksi. Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin

Kirjasto-opas. suomeksi. Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin Kirjasto-opas suomeksi Tervetuloa Göteborgin kirjastoihin Kirjastoista lainaat ilmaiseksi kirjoja, elokuvia, musiikkia, aikakauslehtiä ja tv-pelejä. Järjestämme muun muassa kirjailijavierailuja, satutunteja,

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Yhdessä Yli-Iissä Yli-Iin yhteisen olohuoneen suunnittelua, kokopäivän tapahtuma kaikenikäisille

Yhdessä Yli-Iissä Yli-Iin yhteisen olohuoneen suunnittelua, kokopäivän tapahtuma kaikenikäisille Yhdessä Yli-Iissä Yli-Iin yhteisen olohuoneen suunnittelua, kokopäivän tapahtuma kaikenikäisille 18.9.2018 Yhteenveto keskustelutilaisuudesta (demokratiakahvila) ja Walk in -työpajasta Oulun kaupunginkirjaston

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! LAINAUS Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, nuotteja, äänitteitä, kielikursseja, DVDlevyjä, konsolipelejä ym. Aineiston laina-aika on 4 viikkoa.

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast RadioMedia selvitti syksyllä 2018 podcastien kuuntelua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon podcasteja kuunnellaan, ketkä

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! KUHMON KIRJASTON LAINA-AJAT JA MAKSUT LAINA-AJAT DVD:t, videot Konsolipelit Lehdet Kysytty uutuusaineisto Kirjat ja muu aineisto 4 viikkoa MAKSUT:

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

pysähdy - Lainaa yksi lisätunti päivääsi kampuskirjasto

pysähdy - Lainaa yksi lisätunti päivääsi kampuskirjasto pysähdy - Lainaa yksi lisätunti päivääsi kampuskirjasto Kartta ja KAAVIoKUVA 3. krs 2. krs 1. krs Kaaviokuva (ei mittakaavassa) Leikkaus A1 - A1 (ei mittakaavassa) Kirjaston tilat jakautuvat viiteen vyöhykkeeseen:

Lisätiedot

Lukijaprofiili Suomen Kuvalehti 2013

Lukijaprofiili Suomen Kuvalehti 2013 Lukijaprofiili Suomen Kuvalehti 2013 Suomen Kuvalehti Viikoittain ilmestyvä ajankohtaislehti: reportaaseja, haastatteluja ja uutisanalyyseja Lukijoita 303 000 Lukuminuutit 91 87 Lukukerrat 2,8 Mies 49

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS Visit Helsinki / Esko Jämsä ALVAR AALTO JA FINLANDIA-TALO KAKSI SUOMALAISEN DESIGNIN LEGENDAA Maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon (1898 1976) suunnittelema

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI Asukkailla on todellinen mahdollisuus valita itse asuinpaikkansa. Asumisyksikön pitää olla esteetön, ja asukkailla on oltava mahdollisuus liikkua paikasta toiseen

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

ONNELLINEN ARKI - KYSELY

ONNELLINEN ARKI - KYSELY ONNELLINEN ARKI - KYSELY Keravan kaupunki 2017 KAUPUNKISTRATEGIAN TAUSTAKYSELY Kysely oli auki 4.9.-14.9. välisen ajan. Kyselyyn vastasi yhteensä 583 vastaajaa. Vastaajista 68 % oli naisia ja 30 % miehiä.

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Kirjasto updated yhteiskehittäminen

Kirjasto updated yhteiskehittäminen Helsingin kaupunginkirjasto & Demos Helsinki Kirjasto updated yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria -hanke 1) PARANNUKSIA PALVELUKULTTUURIIN Nuorilla oli kirjastosta huonoja asiakaspalvelukokemuksia

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

(7) Kategoria: Koko päivän palvelut

(7) Kategoria: Koko päivän palvelut Keskustakirjaston asiakkailta saatujen unelmien jatkokehitys suunnittelun tueksi (7) Kategoria: Koko päivän palvelut Yleiskuvaus Tähän kategoriaan olemme koonneet kommentit, jotka koskevat keskustakirjaston

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Salon kaupunginkirjasto

Salon kaupunginkirjasto Salon kaupunginkirjasto Kirjasto palvelee Kirjastopalvelut ovat kasvaneet perinteistä lainaus- ja palautustoimintaa monipuolisemmiksi. Salon kaupunginkirjasto tarjoaa aineistoa tiedonnälkään ja viihtymiseen,

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

Kärkölän uimahallin asiakastyytyväisyyskysely

Kärkölän uimahallin asiakastyytyväisyyskysely KÄRKÖLÄ Kärkölän uimahallin asiakastyytyväisyyskysely 22.3.-30.4.2016 YHTEENVETO KÄRKÖLÄ KÄRKÖLÄ www.karkola.fi Kärkölän kunta Virkatie 1, 16600 Järvelä 044 770 2200 Perustiedot Kysely toteutettiin lomakekyselynä

Lisätiedot

LUKUVALMENTAJA MARIA KOTILA

LUKUVALMENTAJA MARIA KOTILA LUKUVALMENTAJA MARIA KOTILA 16.10.2015 PALVELUN MÄÄRITELMÄ LYHYESTI (Lukuvalmentajapalvelun konseptin mukaan) Lukuvalmentaja-palvelu on Helsingin kaupunginkirjaston henkilökohtainen, räätälöity opastuspalvelu,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Tekes TILA-seminaari 29.9.2009 Keskustakirjasto- Tietojen, taitojen ja tarinoiden kohtauspaikka

Tekes TILA-seminaari 29.9.2009 Keskustakirjasto- Tietojen, taitojen ja tarinoiden kohtauspaikka Tekes TILA-seminaari 29.9.2009 Keskustakirjasto- Tietojen, taitojen ja tarinoiden kohtauspaikka Selvitysmies, tuottaja Mikko Leisti, Pluto Finland Selvitystyö I Kirjasto on mahdollisuus Tarpeita ja unelmia

Lisätiedot

3 Tekstin rakenneosat retorisen rakenteen teorian mukaan. 3.1 Retorisen rakenteen teoria

3 Tekstin rakenneosat retorisen rakenteen teorian mukaan. 3.1 Retorisen rakenteen teoria 3 Tekstin rakenneosat retorisen rakenteen teorian mukaan 3.1 Retorisen rakenteen teoria organization Rhetorical Structure Theory: Toward a functional theory of text 3.1.1 Analyysiyksikkö Voi keksiä paljon

Lisätiedot