Hämeen työvoima- ja koulutustarvetutkimus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeen työvoima- ja koulutustarvetutkimus"

Transkriptio

1 Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskus 2005 Sanna Paakkunainen Hämeen työvoima- ja koulutustarvetutkimus TKTT 2005 Kuljetuksen toimiala

2

3 TIIVISTELMÄ: Hämeen työvoima- ja koulutustarvetutkimus 2005, KULJETUKSEN TOIMIALA (Hämeen seutukunnat) Mikä on työvoima- ja koulutustarvetutkimus TKTT? Yritykset tarvitsevat niin nyt kuin tulevinakin vuosina työvoimaa. Työmarkkinoilla olevan tarjonnan tulisi sekä määrällisesti että laadullisesti vastata yrityksissä syntyvien tai vapautuvien työpaikkojen kysyntään. Työvoimatoimistot pyrkivät ennakoimaan tulevia työvoimatarpeita, jotta kysyntä ja tarjonta kohtaisivat mahdollisimman hyvin. Työvoima- ja koulutustarvetutkimus (TKTT) on Hämeen TE-keskuksen toimialueella Kanta- ja Päijät- Hämeessä toteutettava vuosittainen yrityshaastattelu. Paikallisia yrityksiä haastatellaan työvoimatoimistojen virkailijoiden toimesta. Eri vuosina haastattelut suunnataan eri toimialoille: esimerkiksi vuonna 2004 kohteena olivat kaupan ala ja rakentaminen. Vuonna 2005 Hämeen työvoimatoimistot tekevät työvoima- ja koulutustarvehaastatteluja kuljetuksen ja hoivan toimialoilla. Yrityshaastatteluissa selvitetään mm. yritysten ennakoimaa määrällistä ja laadullista työvoiman tarvetta, koulutustarpeita, osaamistarpeiden muutoksia, rekrytointiongelmia ja suhdannenäkymiä. Tuloksena saadaan alueellista ja työvoimatoimistokohtaista toimialatietoa, joka pohjautuu yritysten omiin arvioihin nykytilasta ja tulevaisuudennäkymistä. Työvoimatoimistoja ja TE-keskusta TKTT palvelee paitsi koulutus- ja palvelutarjonnan niin myös laajemmin alueen strategisen kehittämisen suunnittelussa. Kerätyt tiedot ovat myös alueen muiden kehitys- ja koulutusorganisaatioiden hyödynnettävissä erityisesti työvoima- ja koulutustarpeiden ennakoinnissa. Hämeen TE-keskuksen toimialue koostuu viidestä seutukunnasta: Forssa, Heinola, Hämeenlinna, Lahti ja Riihimäki. Kuljetuksen toimialan työvoima- ja koulutustarvehaastattelut toteutettiin kaikissa seutukunnissa. Tämä raportti on yhteenveto Hämeen kuuden työvoimatoimiston tekemistä haastatteluista. TKTT -tulokset Haastattelut kohdistuivat 87 Hämeen seutukunnissa toimivaan kuljetuksen toimialan yritykseen. Otanta suoritettiin työvoimatoimistoissa. Haastattelut suoritettiin kahdessa osassa: Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistojen toimialueella loka-joulukuussa 2004 ja Forssan, Heinolan, Hämeenlinnan ja Janakkalan työvoimatoimistojen toimialueilla tammi-maaliskuussa Haastatelluista toimipaikoista 95 % toimi maaliikenteen ja putkijohtokuljetuksen toimialalla (TOL 60). Yritysten toiminta käsittää pääasiallisesti erilaista henkilöliikenteen linjaliikennettä ja tilausajoja sekä tavarankuljetusliikenteen erilaisia tavara-, rahti ja kappalekuljetuksia. Noin joka kolmas haastatelluista yrityksistä työllisti 5 9 henkilöä. 23 % työllisti 1 4 henkilöä ja noin joka viidennessä yrityksessä työskenteli henkilöä. Yli 100 henkilöä työllistäviä yrityksiä oli yhteensä kolme. Ikärakenteeltaan 37 % haastateltujen toimipaikkojen henkilöstöstä oli alle 40-vuotiaita. 50 vuotta täyttäneitä oli 35 %. Kysymykseen yrityksen henkilökunnan kokonaismäärästä vastasi 82 haastateltua yritystä. Kokonaishenkilöstömäärän arvioitiin kasvavan vuoden aikajanalla kaikkien työvoimatoimistojen toimialueilla Hämeenlinnaa lukuun ottamatta. Haastatteluhetkellä vastanneiden yritysten henkilöstömäärä oli noin henkilöä, kun sen arvioitiin vuoden kuluttua haastatteluhetkestä olevan noin 70 henkilöä enemmän. Arvioidut muutokset henkilöstön määrissä kohdistuvat 52 % haastatelluista toimipaikoista. Uusia työntekijöitä kuljetusalan yritykset arvioivat palkkaavansa vuoden aikana noin 143. Ammattinimiketasolla suurin osa suunnitteluista työvoiman lisäyksistä kohdistuu linja-autonkuljettajan ja ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan ammattinimikkeisiin. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettajia on tarkoitus palkata kaikkiin työvoimatoimistojen toimialueilla. 1

4 Palkattavalta lisähenkilöstöltä edellytettävä vähimmäiskoulutustaso on pääasiallisesti ammatillinen kurssi tai kurssit (47 % ilmoitetuista paikoista) tai ei ammatillista koulutusta (34 % ilmoitetuista paikoista). Koulutustasovaatimukset ovat melko vaatimattomat. Linja-autonkuljettajien kohdalla 95 % ilmoitetuista paikoista vähimmäiskoulutustasona on mainittu ammatillinen kurssi tai kurssit. Uusilta palkattavilta työntekijöiltä edellytetään soveltuvan koulutustaustan ja ajokorttiluokan lisäksi erityisesti ajo- ja työkokemusta, ammatin vaatimaa soveltuvaa teknistä osaamista sekä työntekijän henkilökohtaisten ominaisuuksien soveltuvuutta. Työvoiman tarpeen toimialalla ei arvioitu vähenevän seuraavan viiden vuoden aikana. Lähes 90 % vastanneista arvioi suorittavan tason työvoiman tarpeen pysyvän samana tai kasvavan. Johto- ja asiantuntijatehtävien osalta näin katsoi 86 %. Työvoiman tarpeen ennakoitiin kasvavan suorittavalla tasolla johto- ja asiantuntijatehtäviä enemmän. Haastattelujen yhteydessä ilmoitettiin 221 työntekijään kohdistuvasta koulutustarpeesta. Sisällöllisesti koulutustarpeissa nousee esiin uusien kuljettajien kouluttaminen (esim. linja-autonkuljettajat, ajoneuvoyhdistelmän kuljettajat ja kuorma-autonkuljettajat). Koulutustarpeita kohdistuu myös teknisen osaamisen kehittämiseen (esim. taloudellinen ajo ja autotekninen korjaustieto) sekä asiakaspalveluosaamisen parantamiseen. Ehdotuksissa alueen koulutusorganisaatioille toimialan koulutuksen kehittämiseksi korostetaan mm. koulutuksen työelämäläheisyyden huomioimista (millaiselle osaamiselle työelämässä on tarvetta) ja oppilaitosten ja yritysten yhteistyön edelleen kehittämistä tarkoituksenmukaisten koulutussisältöjen kehittämiseksi. Lisäksi työnantajat painottavat riittävistä koulutusmääristä huolehtimista, motivoitunutta opiskelija-ainesta ja asiakaspalveluosaamisen ja työn palveluluonteen korostamista. Toimialan ja työn sisältöjen muutosten arvioinneissa nousevat esiin mm. EU-tason säädösten vaikutukset työnkuviin (esim. säännökset piirtureista), palvelukokonaisuuksien korostuminen (työ ei ole ainoastaan ajamista) ja asiakaspalveluosaamisen ja työn palveluluonteen edelleen korostuminen. Haastattelujen yhteydessä mainittiin 113 avautuvasta työpaikasta, joiden täyttämisessä arvioitiin olevan vaikeuksia kuluvan vuoden aikana. Rekrytointiongelmia kohdistuu erityisesti ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan ja linja-autonkuljettajan tehtäviin. Rekrytointiongelmat aiheutuvat mm. työntekijän henkilökohtaisista ominaisuuksista (26 %), riittämättömästä ammatillisesta peruskoulutuksesta (23 %) ja riittämättömästä työkokemuksesta (22 %). Riittämätön työkokemus on mainittu ongelmana erityisesti ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan kohdalla. Linja-autonkuljettajien kohdalla rekrytointiongelmien syinä on esitetty riittämätön ammatillinen peruskoulutus ja työntekijän henkilökohtaiset ominaisuudet. Esiintyvien rekrytointiongelmien vuoksi muutamat haastatellut kuljetusalan yrittäjät ovat palkanneet myös muita kuin suomalaisia työntekijöitä. Työntekijöitä on palkattu mm. Virosta. 2

5 HÄMEEN TYÖVOIMA- JA KOULUTUSTARVETUTKIMUS 2005 KULJETUKSEN TOIMIALA SISÄLTÖ 1. JOHDANTO KULJETUKSEN TOIMIALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ HÄMEESSÄ 2000-LUVUN ALUSSA KULJETUKSEN TOIMIALA TKTT -HAASTATTELUJEN KOHTEENA HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA ARVIOITU KEHITYS HENKILÖSTÖN IKÄRAKENNE ARVIO TYÖVOIMAN KÄYTTÖASTEESTA SUHDANNETILANNE HAASTATTELUHETKELLÄ JA ARVIO TILANTEESTA VUODEN KULUTTUA ARVIO TOIMIALAN TYÖVOIMAN TARPEEN KEHITYKSESTÄ SEURAAVAN VIIDEN VUODEN AIKANA TYÖVOIMAN SUUNNITELLUT LISÄYKSET TULEVAN VUODEN AIKANA TYÖVOIMAN SUUNNITELLUT VÄHENNYKSET TULEVAN VUODEN AIKANA KOULUTUSTARPEET JA EHDOTUKSET ALAN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEKSI REKRYTOINTIONGELMAT TULEVAISUUDEN MUUTOKSET AMMATEISSA ALIHANKINTA-, VERKOTTUMIS- JA YRITYSIDEAT ULKOISTAMINEN LÄHITULEVAISUUDESSA VIENTI INVESTOINNIT JA TOIMINNAN KEHITTÄMINEN VUODEN SISÄLLÄ YRITYSTEN TILATARPEET NYT JA TULEVAISUUDESSA...37 LIITTEET..38 3

6 1. Johdanto Käsillä oleva raportti on yhteenveto Hämeen TE-keskuksen toimialueen kuuden työvoimatoimiston tekemistä kuljetuksen toimialan työvoima- ja koulutustarvehaastatteluista. Työnantajahaastatteluja tehtiin yhteensä 87 kappaletta. Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistot tekivät haastattelut loka-joulukuussa Forssan, Heinolan, Hämeenlinnan ja Janakkalan työvoimatoimistojen toimialueilla haastattelut suoritettiin tammi-maalikuussa Työvoima- ja koulutustarvetutkimuksen eli TKTT:n kehittäminen alkoi alun perin vuonna 1989 pohjoismaisena Työmarkkinoiden pullonkaulat -projektina. Tämän jälkeen mallia on kehitetty erityisesti Pohjanmaan TE-keskuksessa Vaasassa. Viime vuosien aikana TKTT on otettu käyttöön useimmissa TE-keskuksissa. Mallin kehittäminen entistä tarkoituksenmukaisempaan suuntaan jatkuu edelleen. Kuvio 1: Hämeen TE-keskuksen toimialue ja työvoimatoimistot Mikä on TKTT? Yritykset tarvitsevat niin nyt kuin tulevina vuosinakin työvoimaa. Työmarkkinoilla olevan tarjonnan tulisi sekä määrällisesti että laadullisesti vastata yrityksissä syntyvien tai vapautuvien työpaikkojen kysyntään. Tietämys työvoima- ja osaamistarpeista sekä niistä ongelmista, joita yritykset kohtaavat palkatessaan uutta työvoimaa, on alueellisten työmarkkinoiden toimivuuden kannalta tärkeää. Eikä riitä pelkästään se, että tunnemme tämän päivän tilanteen. On osattava ainakin suurin piirtein arvioida, mihin tilanne on kehittymässä muutaman vuoden kuluessa. Työvoimatoimistot pyrkivät ennakoimaan tulevia työvoimatarpeita, jotta kysyntä ja tarjonta kohtaisivat mahdollisimman hyvin. Työvoima- ja koulutustarvetutkimus (TKTT) on Hämeen TE-keskuksen toimialueella Kanta- Hämeessä ja Päijät-Hämeessä toteutettava yrityshaastattelu. Yrityksiä haastatellaan henkilökohtaisesti paikallisten työvoimatoimistojen virkailijoiden toimesta. Eri vuosina haastattelut toteutetaan eri toimialoilla. Esimerkiksi vuonna 2003 kohteena oli metalli- ja muoviala sekä vuonna 2004 kaupan alan ja rakentaminen. Tutkimuksessa selvitetään mm. yritysten ennakoimaa määrällistä ja laadullista työvoiman tarvetta, koulutustarpeita, osaamistarpeiden muutoksia, rekrytointiongelmia ja suhdannenäkymiä. 4

7 Miksi TKTT tehdään? Haastatteluilla kootaan tietoa alueen yritystoiminnan tämän hetkisistä sekä yritysten ennakoimista työvoima-, koulutus- ja osaamistarpeista. Työvoimatoimistoja ja TE-keskusta TKTT palvelee paitsi työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen ja muun palvelutarjonnan niin myös laajemmin alueen strategisen kehittämisen suunnittelussa. Kerätyt tiedot ovat myös alueen muiden kehittämis- ja koulutusorganisaatioiden hyödynnettävissä erityisesti työvoima- ja koulutustarpeiden ennakoinnissa. TKTT -haastatteluista saatava hyöty voidaan nähdä kahdella tasolla, työvoimatoimistokohtaisena ja TE-keskusaluetta koskevana. Haastattelut palvelevat paikallisten työvoimatoimistojen palvelutyötä jo sellaisenaan tarjoamalla tietoa yksittäisen yrityksen / työnantajan palvelutarpeesta. Lisäksi haastattelut tarjoavat mahdollisuuden tehdä työvoimatoimiston palveluja tutuksi yrityksille. TKTT -haastattelut ovat kuitenkin vain yksi osa työvoimatoimistojen työnantajayhteistyötä ja työvoimatoimistot tekevät vuosittain moninkertaisesti enemmän muita työnantajakäyntejä. TKTT -haastatteluiden erikoisuus on kuitenkin siinä, että haastattelut kohdistetaan ennalta sovitulle toimialalle, jolloin yhteenvetona saadaan tietystä toimialasta kertovaa alueellista tietoa. Yhteenvedossa haastattelujen tietoja ei käsitelläkään yritystasolla, vaan kysymys on alueellisen toimialatiedon kokoamisesta. Miten TKTT tehdään? Paikallisten työvoimatoimistojen virkailijat haastattelevat toimialueensa yrityksiä henkilökohtaisesti vakiomuotoisen kyselylomakkeen avulla. Tämän jälkeen tiedot syötetään intranet -järjestelmään. Tiedot tallentaa haastattelun tehnyt työvoimatoimiston virkailija. Aineistosta tehdään TE-keskuksessa käsillä oleva yhteenveto, jossa haastattelujen tuloksia käsitellään pääosin kokonaisuutena ja jossain määrin työvoimatoimistotasolla. Tämän jälkeen prosessia on mahdollista jatkaa ns. asiantuntijaraatityöskentelyllä. Asiantuntijaraadeissa tavoitteena on syventää yritysryhmän tai toimialan strategista tulevaisuusnäkemystä, kehittää työhallinnon palvelutarjontaa ja yritysten toimintaympäristöä. Luonnollisesti prosessista voi olla hyötyä myös yrityksen oman liiketoiminnan kehittämisessä. TKTT:n kehittäminen tulevaisuudessa Erilaisia tutkimuksia työvoimatarpeista sekä suhdanteiden kehittymisestä tehdään runsaasti eri tahoilla. Lähes poikkeuksetta kyselyt ovat kuitenkin valtakunnallisia, eivätkä tarjoa paikallista tietoa oman alueemme yritysten näkemyksistä. TKTT:n suurin arvo on siinä, että se välittää yritysten näkemykset julkiselle hallinnolle alueellisesti ja paikallisesti. Haastattelujen kautta työvoimatoimistot saavat tietoa siitä, millä toimialoilla työvoimaa tullaan tarvitsemaan ja missä suunnalla tarvetta ei taas ole. Oppilaitokset saavat tietoa siitä, millaista koulutusta nuorille ja aikuisille tulisi järjestää, että heille olisi muutaman vuoden kuluttua koulutuksen päätyttyä kysyntää yrityksissä. TKTT ja sen hyödyntäminen kaipaa edelleen jatkokehittämistä. Koko prosessiin on lisättävä kunnianhimoisempi suhtautuminen tiedon luotettavuuteen. On oltava perillä siitä, mitä TKTT kuvaa ja mitä se ei kuvaa ja miten työn tulokset ovat parhaiten hyödynnettävissä. Kuinka haastatteluihin osallistuneet yritykset asettuvat koko alueen yrityskentälle ja millaisia johtopäätöksiä aineistosta voidaan ylipäätään vetää. Vuonna 2005 Hämeen kuusi työvoimatoimistoa tekevät työvoima- ja koulutustarvehaastatteluja kahdelle toimialalle: kuljetuksen sekä sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen toimialoille. Haastattelujen keskittäminen lisää toimialakohtaisen tiedon hyödynnettävyyttä ja kerätyn tiedon luotettavuutta. 5

8 Tiedon kokoaminen on jatkuvaa tasapainoilua toisaalta yksityiskohtaisuuden, täsmällisyyden, pitkän aikavälin, näkemyksellisyyden ja luovuuden välillä. Vaarana on, että yritetään koota liikaa erilaista tietoa, joka on kovin yksityiskohtaista ja lyhyen aikavälin vuoksi kuvaa enemmänkin nykypäivää kuin tulevaisuutta. TKTT:n laadun ja tiedon oikeellisuuden turvaaminen on tärkeää. On parempi koota määrällisesti hieman vähemmän painavaa ja laadukasta tietoa kuin paljon toisarvoista ja epäluotettavaa tietoa. Vinkkejä raportin lukemiseen Käsissä olevassa yhteenvedossa haastattelujen tulokset on esitetty paikoittain työvoimatoimistokohtaisella tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että mukana ovat kunkin työvoimatoimiston toimialueella haastateltujen toimipaikkojen näkemykset. Työvoimatoimistokohtaiset tiedot tarkoittavat kuitenkin pääsääntöisesti samaa kuin seutukuntakohtainen tieto, sillä Hämeenlinnan ja Janakkalan työvoimatoimistoja lukuun ottamatta Hämeen työvoimatoimistojen toimialueet ovat samoja kuin seutukunnat. Forssan työvoimatoimiston toimialue = Forssan seutukunta Heinolan työvoimatoimiston toimialue = Heinolan seutukunta Hämeenlinnan ja Janakkalan työvoimatoimistojen toimialueet = Hämeenlinnan seutukunta Päijät-Hämeen työvoimatoimiston toimialue = Lahden seutukunta Riihimäen työvoimatoimiston toimialue = Riihimäen seutukunta Kuljetuksen toimialan työvoima- ja koulutustarvehaastattelut toteutettiin kaikkien Hämeen seutukuntien alueilla. 6

9 2. Kuljetuksen toimialan toimintaympäristö Hämeessä luvun alussa Hämeen työvoimatoimistojen toimialueilla tehdyistä kuljetuksen toimialan työvoima- ja koulutustarvehaastatteluista 95 % kohdistui maaliikenteen ja putkijohtokuljetuksen toimialalle (TOL 60). Seuraavassa tarkastellaan lyhyesti tämän toimialan toimipaikkojen, työllisten ja liikevaihdon kehitystä Hämeessä 2000-luvun alussa. Toimipaikat Maaliikenteen ja putkijohtokuljetuksen (TOL 60) toimialalla oli Hämeessä vuonna 2003 yhteensä toimipaikkaa. Toimipaikkojen lukumäärällä mitattuna Hämeen maakunnat ovat keskimääräisiä muihin maakuntiin verrattuna (Päijät-Häme 3,5 % ja Kanta-Häme 3,1 % koko maan toimipaikoista). Vuosina toimipaikkojen lukumäärässä on ollut pientä laskua niin Hämeen maakunnissa kuin koko maassakin. Taulukko 1: Maaliikenteen; putkijohtokuljetuksen toimialan (TOL 60) toimipaikat ja alueelliset osuudet maakunnittain Lähde: Toimiala Online / Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri, tieto haettu Maakunta % % % Uusimaa ,5 % ,7 % ,7 % Varsinais-Suomi ,9 % ,9 % ,9 % Pirkanmaa ,9 % ,0 % ,1 % Pohjois-Pohjanmaa ,7 % ,8 % ,8 % Satakunta ,3 % ,2 % ,3 % Keski-Suomi ,3 % ,3 % ,3 % Pohjois-Savo ,2 % ,2 % ,1 % Lappi ,0 % ,1 % ,0 % Etelä-Pohjanmaa 911 4,4 % 899 4,4 % 890 4,4 % Etelä-Savo 826 4,0 % 806 3,9 % 792 3,9 % Pohjanmaa 819 4,0 % 806 3,9 % 785 3,8 % Päijät-Häme 714 3,4 % 707 3,4 % 707 3,5 % Pohjois-Karjala 748 3,6 % 721 3,5 % 701 3,4 % Kymenlaakso 688 3,3 % 683 3,3 % 677 3,3 % Kanta-Häme 651 3,1 % 642 3,1 % 641 3,1 % Etelä-Karjala 561 2,7 % 553 2,7 % 544 2,7 % Itä-Uusimaa 485 2,3 % 492 2,4 % 480 2,3 % Kainuu 450 2,2 % 446 2,2 % 434 2,1 % Keski-Pohjanmaa 338 1,6 % 337 1,6 % 339 1,7 % Ahvenanmaa 123 0,6 % 125 0,6 % 123 0,6 % yhteensä ,0 % ,0 % ,0 % Lahden seutukunnassa toimipaikkojen lukumäärä on kaksinkertainen Hämeenlinnaan verrattuna. Hämeenlinnassa toimipaikkoja on Riihimäen, Forssan ja Heinolan seutukuntia enemmän. Vuoden 2000 alusta toimipaikkojen lukumäärä on ollut laskusuunnassa kaikissa Hämeen seutukunnissa. (kuvio 2.) 7

10 Kuvio 2. Maaliikenteen; putkijohtokuljetuksen (TOL 60) yksityisten toimipaikkojen lukumäärä Hämeen seutukunnissa Lähde: Toimiala Online / Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteri. Työllisyys Maaliikenteen ja putkijohtokuljetuksen toimialan (TOL 60) toimipaikat työllistivät Hämeessä vuonna 2003 runsaat henkilöä. Työllisten määrällä mitattuna Hämeen maakunnat ovat keskimääräisiä muihin maakuntiin verrattuna (Päijät-Häme noin 3,5 % koko maan toimialan työllisistä ja Kanta-Häme noin 3,2 %). Vuosina työllisten määrässä on Kanta-Hämeessä ja koko maassa keskimäärin tapahtunut pientä kasvua. Päijät-Hämeessä työllisten määrä oli vuotta 2001 pienempi. Taulukko 2: Maaliikenteen; putkijohtokuljetuksen (TOL 60) toimipaikkojen työlliset ja alueelliset osuudet maakunnittain Lähde: Toimiala Online / Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri, tieto haettu Maakunta % % % Uusimaa ,4 % ,7 % ,7 % Varsinais-Suomi ,5 % ,5 % ,5 % Pirkanmaa ,0 % ,1 % ,1 % Pohjois-Pohjanmaa ,3 % ,1 % ,0 % Satakunta ,3 % ,0 % ,2 % Pohjois-Savo ,7 % ,8 % ,8 % Kymenlaakso ,9 % ,8 % ,8 % Keski-Suomi ,2 % ,2 % ,4 % Lappi ,9 % ,0 % ,9 % Etelä-Pohjanmaa ,7 % ,7 % ,7 % Päijät-Häme ,7 % ,5 % ,5 % Etelä-Savo ,5 % ,4 % ,4 % Pohjanmaa ,3 % ,3 % ,3 % Etelä-Karjala ,1 % ,2 % ,2 % Kanta-Häme ,0 % ,1 % ,2 % Pohjois-Karjala ,1 % ,0 % ,0 % Kainuu ,7 % ,7 % ,7 % Itä-Uusimaa ,7 % ,7 % ,7 % Keski-Pohjanmaa ,6 % ,6 % ,5 % Ahvenanmaa 323 0,5 % 318 0,5 % 326 0,5 % yhteensä ,0 % ,0 % ,0 % 8

11 Seutukunnittain tarkasteltuna Lahden seudulla on työllisiä selvästi muita Hämeen seutuja enemmän. Riihimäen seudulla toimialan työllisten määrä on ollut kasvussa ja seutukunta oli vuonna 2003 lähes samaa kokoluokkaa Hämeenlinnan seutukunnan kanssa. (kuvio 3.) Kuvio 3. Maaliikenteen; putkijohtokuljetuksen (TOL60) toimialan yksityisten toimipaikkojen henkilöstön määrä Hämeen seutukunnissa Lähde: Toimiala Online / Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteri. Liikevaihto Hämäläisten maaliikenteen ja putkijohtokuljetuksen toimialan (TOL60) toimipaikkojen liikevaihto oli vuonna 2003 yhteensä noin euroa. Hämeen maakuntien liikevaihdon osuus koko maan liikevaihdosta on toimipaikkojen lukumäärää ja työllisiä pienempi. (Päijät-Häme 2,9 % ja Kanta-Häme 2,9 % koko maan yhteenlasketusta liikevaihdosta). Vuosina toimipaikkojen yhteenlaskettu liikevaihto on kasvanut Kanta-Hämeessä ja koko maassa keskimäärin. Päijät-Hämeessä liikevaihto jäi vuotta 2001 pienemmäksi. 9

12 Taulukko 3: Maaliikenteen; putkijohtokuljetuksen (TOL60) toimipaikkojen yhteenlaskettu liikevaihto (1000 ) ja alueelliset osuudet maakunnittain Lähde: Toimiala Online / Tilastokeskus, Yritys- ja toimipaikkarekisteri, tieto haettu Maakunta % % % Uusimaa ,5 % ,2 % ,8 % Pirkanmaa ,0 % ,7 % ,6 % Varsinais-Suomi ,6 % ,8 % ,9 % Pohjois-Pohjanmaa ,5 % ,1 % ,8 % Kymenlaakso ,2 % ,1 % ,1 % Satakunta ,6 % ,4 % ,5 % Pohjois-Savo ,2 % ,3 % ,4 % Keski-Suomi ,8 % ,8 % ,1 % Pohjanmaa ,9 % ,9 % ,9 % Etelä-Pohjanmaa ,6 % ,5 % ,6 % Lappi ,4 % ,5 % ,5 % Etelä-Karjala ,7 % ,9 % ,0 % Päijät-Häme ,2 % ,9 % ,9 % Kanta-Häme ,7 % ,7 % ,9 % Etelä-Savo ,4 % ,5 % ,5 % Pohjois-Karjala ,3 % ,3 % ,3 % Keski-Pohjanmaa ,8 % ,8 % ,8 % Itä-Uusimaa ,6 % ,6 % ,6 % Kainuu ,5 % ,5 % ,4 % Ahvenanmaa ,5 % ,5 % ,5 % yhteensä ,0 % ,0 % ,0 % Hämeessä toimipaikkojen ja toimialan työllisten tapaan liikevaihto on Lahdessa muita seutukuntia suurempi. Lahden seutukuntaa lukuun ottamatta toimipaikkojen yhteenlaskettu liikevaihto on kasvanut 2000-luvun alusta. (kuvio 4.) Maaliikenteen ja putkijohtokuljetuksen (TOL60) toimipaikkojen liikevaihto Hämeen seutukunnissa Hämeenlinna Riihimäki Forssa Lahti Heinola Kuvio 4. Maaliikenteen; putkijohtokuljetuksen (TOL 60) yksityisten toimipaikkojen yhteenlaskettu liikevaihto Hämeen seutukunnissa Lähde: Toimiala Online / Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteri. 10

13 Toimialan ikärakenne Seuraavassa kuviossa on esitetty toimialan työllisten ikäjakauma Hämeessä ja vertailumaakunnissa vuonna Päijät-Hämeessä työllisten ikärakenne on ikääntyneempi kuin Kanta-Hämeessä. Vuonna 2000 tämä näkyi erityisesti vuotiaiden ikäryhmässä. Mikäli työllisten ikärakenne ei ole viidessä vuodessa merkittävästi muuttunut, Päijät-Hämeen ikääntyneempi ikärakenne korostuu tällä hetkellä vuotiaiden ikäryhmässä. Kuvio 5: Maaliikenne ja putkijohtokuljetuksen toimialan (TOL 60) työllisten ikärakenne Hämeen maakunnissa ja vertailumaakunnissa vuonna Lähde: Toimiala Online / Tilastokeskuksen työvoimatilastot / ikärakennetilastot. 11

14 3. Kuljetuksen toimiala TKTT -haastattelujen kohteena Hämeen TE-keskuksen työvoimatoimistojen kuljetuksen toimialan työvoima- ja koulutustarvehaastattelut toteutettiin Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistojen toimialueilla loka-joulukuussa 2004 ja Forssan, Heinolan, Hämeenlinnan ja Janakkalan työvoimatoimistojen toimialueilla tammimaalikuussa Haastatteluja tehtiin yhteensä 87 kappaletta. Haastatelluista yrityksistä 95 % toimi maaliikenne; putkijohtokuljetuksen toimialalla (TOL 60). Kuljetuksen toimialan TKTT-haastattelut Hämeen TE-keskuksen toimialueella, loka-joulukuussa 2004 ja tammi-maaliskuussa 2005, lkm lkm TOL 64 Posti- ja teleliikenne TOL 63 Liikennettä palveleva toiminta ja matkatoimistot TOL 60 Maaliikenne; putkijohtokuljetus 0 Forssa Heinola Hämeenlinna Janakkala Päijät-Häme Riihimäki työvoimatoimisto Kuvio 6: Hämeen TE-keskuksen toimialueella haastateltujen kuljetuksen toimialan toimipaikkojen lukumäärät toimialoittain ja työvoimatoimistoittain. Taulukko 7: Hämeen TE-keskuksen toimialueella haastateltujen kuljetuksen toimialan toimipaikkojen lukumäärät kunnittain. työvoimatoimisto haastateltujen toimipaikkojen jakautuminen kunnittain, lkm yhteensä Forssa Forssa 8 8 Heinola Heinola 8, Sysmä 2 10 Hämeenlinna Hattula 2, Hauho 1, Hämeenlinna 11, Lammi 1 15 Janakkala Janakkala 5 5 Päijät-Häme Asikkala 1, Hollola 1, Lahti 18, Nastola 3, Orimattila 5 28 Riihimäki Hausjärvi 1, Loppi 5, Riihimäki yhteensä 87 12

15 Haastateltujen yritysten joukossa oli eniten 5 9 henkilöä työllistäviä yrityksiä (34 %). Näitä yrityksiä oli haastatteluaineistossa yhteensä 28 kappaletta. Haastatelluista yrityksistä 23 % työllisti 1 4 henkilöä ja 20 % työllisti henkilöä. Yli 100 henkilöä työllistäviä yrityksiä oli yhteensä kolme. Koko maan tasolla 89 % (vuosi 2003) maaliikenteen ja putkijohtokuljetuksen (TOL60) toimipaikoista työllisti 0 4 henkilöä 1. Hämeessä tehdyt haastattelut kohdistuivat siis keskimäärin suurempiin yrityksiin. 30 Haastateltujen kuljetuksen toimialalla toimivien yritysten koko henkilöstömäärän mukaan, lkm N= lkm > 250 toimipaikkojen lukumäärä henkilöstön suuruusluokissa Kuvio 7: Haastateltujen kuljetusyritysten koko henkilöstön suuruusluokissa Lisäksi on syytä korostaa kuljetuksen toimialan haastatteluaineiston seuraavia ominaispiirteitä: Noin 95 % haastatelluista kuljetuksen toimialan toimipaikoista toimi maaliikenteen; putkijohtokuljetuksen toimialalla (TOL60). Muista työvoimatoimistoalueista poiketen Hämeenlinnan työvoimatoimiston toimialueen haastatteluista kolme kohdistui liikennettä palvelevan toiminnan toimialalle (TOL63) ja yksi posti- ja teleliikenteen toimialalle (TOL64). Haastateltujen yritysten toiminta käsittää pääasiallisesti erilaista henkilöliikenteen linjaliikennettä ja tilausajoja sekä tavarankuljetusliikenteen erilaisia tavara-, rahti- ja kappalekuljetuksia. Haastattelujen ajoittuminen eri ajankohtiin hankaloittaa suhdannepäätelmien tekoa. 1 liite 1 13

16 4. Henkilöstön määrä ja arvioitu kehitys Hämeessä haastateltuja kuljetusyrityksiä pyydettiin arvioimaan henkilöstönsä määrän kehitystä haastatteluhetkestä puolen vuoden ja vuoden päähän. Haastatteluhetkellä toimipaikoissa työskenteli yhteensä henkilöä 2. Loka-joulukuussa 2004 Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistojen toimialueilla haastatellut yritykset ennakoivat henkilöstömäärissään tapahtuvan lisäystä. Kokonaisuutena tarkastellen henkilöstöä arvioitiin olevan puolen vuoden päästä haastatteluhetkestä 24 henkilöä ja vuoden päästä haastatteluhetkestä 50 henkilöä enemmän. (taulukko 5.) Taulukko 5: Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistojen toimialueilla loka-joulukuussa 2004 haastateltujen kuljetuksen toimipaikkojen arviot henkilöstönsä määrästä haastatteluhetkellä ja tästä puolen vuoden ja vuoden kuluttua. Henkilöstön määrä työvoimatoimisto Vastanneiden yritysten lukumäärä Haastatteluhetkellä (syksy 2004) Puolen vuoden kuluttua kevät 2005 Vuoden kuluttua (syksy 2005) Muutos syksystä 2004 Muutos % Päijät-Häme ,2 % Riihimäki ,5 % yhteensä ,5 % muutos syksystä ,5 % Myös tammi-maaliskuussa 2005 Forssan, Heinolan, Hämeenlinnan ja Janakkalan työvoimatoimistojen toimialueilla haastatellut yritykset arvioivat henkilöstömäärissään tapahtuvan lisäystä. Vuoden kuluttua haastatteluhetkestä työntekijöiden määrän arvioidaan olevan haastatteluhetkeä suurempi Hämeenlinnan työvoimatoimiston toimialuetta lukuun ottamatta. Kokonaisuutena tarkastellen henkilöstömäärän arvioidaan olevan vuoden päästä haastatteluhetkestä lisääntyneen noin 20 henkilöllä. (taulukko 6.) Taulukko 6: Forssan, Heinolan, Hämeenlinnan ja Janakkalan työvoimatoimistojen toimialueilla tammi-maaliskuussa 2005 haastateltujen kuljetuksen toimialan toimipaikkojen arviot henkilöstönsä määrästä haastatteluhetkellä ja tästä puolen vuoden ja vuoden kuluttua. Henkilöstön määrä työvoimatoimisto Vastanneiden yritysten lukumäärä Haastatteluhetkellä (kevät 2005) Puolen vuoden kuluttua syksy 2005 Vuoden kuluttua (kevät 2006) Muutos keväästä 2005 Muutos % Forssa ,5 % Hämeenlinna ,7 % Heinola ,3 % Janakkala ,5 % yhteensä ,2 % muutos keväästä ,2 % 2 Päijät-Hämeen työvoimatoimiston toimialueella yksi ja Riihimäen työvoimatoimiston toimialueella neljä yritystä ei ole vastannut kysymykseen, joten haastateltujen yritysten henkilöstön määrä on todellisuudessa esitettyä suurempi. 14

17 Toimipaikkatasolla tarkasteltuna arvioidut muutokset henkilöstön määrissä kohdistuvat 52 % haastatelluista toimipaikoista. Pääsääntöisesti muutoksissa on kyse henkilöstön määrän lisääntymisestä. Työvoimatoimistoalueittain osuuksissa on eroja. (taulukko 7.) Taulukko 7: Niiden Hämeessä haastateltujen kuljetusalan toimipaikkojen lukumäärä, jotka ovat arvioineet henkilöstönsä määrässä tapahtuvan muutoksia haastatteluhetken ja kuluvan vuoden aikana. toimipaikkojen lkm, jotka arvioineet henkilöstön määrässä tapahtuvan lisäystä vuoden aikajänteellä toimipaikkojen lkm, jotka arvioineet henkilöstön määrässä tapahtuvan vähentymistä vuoden aikajänteellä Vastanneita työvoimatoimisto toimipaikkoja yhteensä % yhteensä Forssa % Heinola % Hämeenlinna % Janakkala % Päijät-Häme % Riihimäki % yhteensä % 5. Henkilöstön ikärakenne Hämeessä haastatelluista kuljetusalan toimipaikkojen henkilöstöstä 37 % on alle 40-vuotiaita. 50 vuotta täyttäneitä on 35 %. Työvoimatoimistoalueittain ikärakenteessa korostuvat yrityskohtaiset erot. Alle 40-vuotiaita on vähiten Hämeenlinnan ja Riihimäen toimistojen alueilla haastatteluissa yrityksissä. 50 vuotta täyttäneiden osuudet ovat lähes samansuuruisia Janakkalan ja Riihimäen alueita lukuun ottamatta. Riihimäellä haastateltujen yritysten henkilöstö on muita ikääntyneempää, mutta on huomioitava, että alueella kysymykseen on vastannut ainoastaan neljä yritystä. Tämä voi vääristää kuvaa ikärakenteesta. 15

18 Hämeessä haastateltujen kuljetuksen toimialan toimipaikkojen henkilöstön ikäjakauma, % 100 % 90 % 22 % 21 % 18 % 7 % 15 % 18 % 10 % 18 % 80 % 70 % 15 % 14 % 14 % 20 % 18 % 39 % 17 % 60 % 50 % 21 % 30 % 38 % 24 % 28 % yli 55-vuotiaat 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % vastanneiden yritysten lkm henkilöstöä yht. 42 % 34 % 37 % 36 % 27 % 31 % 26 % 12 % 17 % 6 % 8 % 5 % 6 % 5 % 6 % Forssa Heinola Hämeenlinna Janakkala Päijät-Häme Riihimäki yhteensä N=8 N=10 N=15 N=5 N=27 N=4 N= toimiapaikkojen ikärakenne työvoimatoimistoalueittain vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat Kuvio 8: Hämeessä haastateltujen kuljetusalan toimipaikkojen henkilöstön ikärakenne työvoimatoimistoalueittain. 6. Arvio työvoiman käyttöasteesta Haastatellut toimipaikat arvioivat työvoimansa käyttöasteen sopivuutta haastatteluhetkellä 3 asteikolla kapasiteettia vapaana / työtilanne sopiva / töitä paljon (esim. ylitöitä). Kysymykseen vastasi 80 yritystä, joista 64 prosenttia arvioi työvoiman käyttöasteen olleen haastatteluhetkellä sopivan. Tilanteissa, joissa työvoiman käyttöaste ei ole ollut sopiva, on töitä ollut pääsääntöisesti paljon. Työvoimatoimistoalueittain ja yrityskohtaisesti näkemyksissä on hajontaa. Taulukko 8: Työvoiman käyttöasteen sopivaksi arvioineiden toimipaikkojen lukumäärä kuljetuksen toimialan haastatteluaineistossa. työvoiman käyttöaste, työtilanne sopiva työvoimatoimisto kysymykseen vastanneiden toimipaikkojen lukumäärä toimipaikat, jotka arvioineet työtilanteen sopivaksi, lkm % Forssa % Heinola % Hämeenlinna % Janakkala % Päijät-Häme % Riihimäki % yhteensä % 3 Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistojen alueella haastattelut tehtiin loka-joulukuussa 2004 ja muilla työvoimatoimistoalueilla tammi-maaliskuussa

19 Seuraavan kuvion yhteydessä on huomioitava, etteivät kuviossa esitetyt lukumäärät tarkoita toimipaikkojen lukumäärää. Vastaajat ovat arvioineet työvoimansa käyttöastetta eri henkilöstöryhmien osalta (=asiantuntijat, markkinointi/asiakaspalvelu, tuotanto, toimistohenkilöstö, varasto/kuljetus/liikenne, muut). Kuviossa 9 kuvataan eri osa-alueiden saamien mainintojen kokonaismäärää. Kuljetuksen toimialalla haastateltujen työvoiman käyttöasteen sopivuutta kuvaavien mainintojen lukumäärät työvoimatoimistoittain kapasiteettia vapaana työtilanne sopiva töitä paljon lkm Forssa Heinola Hämeenlinna Janakkala Päijät-Häme Riihimäki vastausten jakautuminen työvoimatoimistoalueittain Kuvio 9: Hämeessä haastateltujen kuljetusalan yritysten arviot työvoiman käyttöasteen sopivuudesta haastatteluhetkellä: työvoiman käyttöasteen sopivuutta kuvaavien mainintojen jakautuminen työvoimatoimistoalueittain (lkm). Seuraavassa taulukossa on esitetty työvoiman käyttöasteen sopivuutta kuvaavien mainintojen jakautuminen henkilöstö/tuotantoryhmittäin. Työtilanne on ollut sopivin toimistohenkilöstön ja markkinointi/asiakaspalvelun osalta. Työtä on puolestaan ollut paljon tuotannossa ja asiantuntijatehtävissä. Taulukko 9: Hämeessä haastateltujen kuljetusyritysten arviot työvoiman käyttöasteen sopivuudesta henkilöstö/tuotantoryhmittäin haastatteluhetkellä: mainintojen lukumäärät ja prosenttiosuudet. kapasiteettia vapaana työtilanne sopiva töitä paljon yhteensä lkm % lkm % lkm % lkm % asiantuntijat 0 0 % % % % markkinointi, asiakaspalvelu 0 0 % % 3 9 % % tuotanto 1 2 % % % % toimistohenkilöstö 1 2 % % 3 7 % % varasto, kuljetus, liikenne 3 5 % % % % muut 0 0 % % 1 6 % % maininnat yhteensä 5 2 % % % % 17

20 7. Suhdannetilanne haastatteluhetkellä ja arvio tilanteesta vuoden kuluttua Haastattelujen yhteydessä yrityksiä pyydettiin arvioimaan suhdannetilannetta haastatteluhetkellä ja suhdannenäkymiä vuoden kuluttua. Loka-joulukuussa 2004 haastatellut kuljetusalan yritykset Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistojen toimialueilla haastatelluista yrityksistä lähes ¾ koki haastatteluhetkellä nousun alkavan tai olevan menossa, nousukauden jatkuvan tai toiminnan olevan korkeasuhdanteessa. Joka viides vastaaja arvioi laskukauden alkua. Työvoimatoimistoalueittain näkemykset olivat samansuuntaisia 4. Vuoden kuluttua haastatteluhetkestä nousukauden jatkumista ja laskukauden jatkumista ennakoivien määrät kasvavat. (kuvio 10.) Haastateltujen kuljetuksen toimialalla toimivien yritysten näkemykset suhdannetilanteesta haastatteluhetkellä syksyllä 2004 ja vuoden kuluttua syksyllä 2005 (Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistojen alueet) N=41 suhdannetilanne nyt suhdannetilanne vuoden päästä vastanneiden yritysten lkm lamakausi nousu alkaa nousukausi nousukausi jatkuu korkeasuhdanne laskukausi alkaa laskukausi lasku jatkuu Kuvio 10: Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistojen toimialueella loka-joulukuussa 2004 haastateltujen kuljetusyritysten näkemykset suhdannetilanteesta haastatteluhetkellä ja tästä vuoden kuluttua. Tammi-maaliskuussa 2005 haastatellut kuljetusalan yritykset Myös Forssan, Heinolan, Hämeenlinnan ja Janakkalan työvoimatoimistojen toimialueilla haastatelluista yrityksistä lähes ¾ katsoi nousun olevan alkamassa tai menossa, nousukauden jatkuvan tai toimin- 4 Työvoimatoimistoaluekohtaiset vastaukset on esitetty liitteessä 2. 18

21 nan olevan korkeasuhdanteessa. Työvoimatoimistoalueittain näkemykset olivat samansuuntaisia 5. Luonnollisesti näkemyksissä nousevat esiin yrityskohtaiset vaihtelut. Vuoden aikajanalla eteenpäin lähes joka kolmas vastannut yritys arvioi nousukauden jatkuvan (kuvio 11). Haastateltujen kuljetuksen toimialalla toimivien yritysten näkemykset suhdannetilanteesta haastatteluhetkellä keväällä 2005 ja vuoden kuluttua keväällä 2006 (Forssan, Heinolan, Hämeenlinnan ja Janakkalan toimistojen alueet) N=38 suhdannetilanne nyt suhdannetilanne vuoden päästä 10 vastanneiden yritysten lkm lamakausi nousu alkaa nousukausi nousukausi jatkuu korkeasuhdanne laskukausi alkaa laskukausi lasku jatkuu Kuvio 11: Forssan, Heinolan, Hämeenlinnan ja Janakkalan työvoimatoimistojen toimialueilla tammi-maaliskuussa 2005 haastateltujen kuljetusalan yritysten näkemykset suhdannetilanteesta haastatteluhetkellä ja vuoden kuluttua. Seuraavissa haastatteluaineistopoiminnoissa 6 on nostettu esiin muutamia kuljetuksen toimialalle ominaisia suhdannetilanteeseen vaikuttavia näkökulmia: o ( ) Nykyinen EU:n säännöstö edellyttää kilpailutusta ja sen myötä on tullut vaikeuksia, koska kilpailuissa on joitakin ajoja hävitty. Tuottaa vaikeuksia järjestää tilalle tilausajoja riittävästi. Yritysten suhdannetilannetta ei pysty arvioimaan näiden kilpailutusten takia. ( ) o Kuljetuspalvelujen kilpailuttaminen tekee toiminnasta ja työntekijöiden työsuhteista ennakoimattomia ja tempoilevia. o ( ) Henkilöstö pyritään pitämään firman kirjoilla koko ajan. Kesällä on enemmän tilausajoja. Talvella taas linjaliikenne on suurempaa. o ( ) Ulkomaankuljetukset tuovat vakautta toimintaan, ei olla yksien markkinoiden armoilla ( ) harjoitetaan kaupan alan kuljetuksia. Kiireisimmät ajat alkavat pari kolme viikkoa ennen joulua ja kiirettä pitää juhannukseen saakka. ( ) 5 Työvoimatoimistoaluekohtaiset vastaukset on esitetty liitteessä 2. 6 Haastattelut on tallennettu TKTT intranet-järjestelmään. Tallennukset on tehnyt haastattelun suorittanut työvoimatoimiston virkailija. 19

22 o ( ) Kausivaihtelun takia kapasiteettia on talvikuukausina vapaana, mutta kesäaikana töitä on paljon. ( ) o EU:n uusien jäsenten mukana kilpailu on koventunut etenkin ulkomaankuljetuksissa; työvoimaja muut kustannukset ovat huomattavastikin pienempiä (etenkin palkkaus). Tekijä on palkkansa ansainnut, mutta pärjätäkseen kilpailussa kustannuksia pitäisi pystyä alentamaan. Kotimaassa alan kehitys menossa siihen, että suuremmat yksiköt kannattavampia ( ) 8. Arvio toimialan työvoiman tarpeen kehityksestä seuraavan viiden vuoden aikana Hämeessä haastatellut 7 kuljetusalan yritykset arvioivat toimialansa työvoiman tarpeen kehitystä seuraavan viiden vuoden kuluessa. Kehityssuuntaa arvioitiin sekä suorittavan tason että johto- ja asiantuntijatehtävissä työskentelevien osalta. Vastausten perusteella voidaan ennakoida, ettei työvoiman tarve toimialalla ole lähivuosina laskeva. Lähes 90 % vastaajista arvioi suorittavan tason työvoiman tarpeen pysyvän samana tai kasvavan. Johto- ja asiantuntijatehtävien osalta osuus oli 86 %. Työvoiman tarpeen ennakoitiin kasvavan erityisesti suorittavalla tasolla (53 %). Johto- ja asiantuntijatehtävien osalta lähes ¾ vastanneista arvioi työvoiman tarpeen pysyvän nykyisellä tasolla. Vastaajien arvio kuljetuksen toimialan työvoiman tarpeen kehityksestä seuraavan viiden vuoden aikana (%-osuudet), Hämeen TE-keskuksen toimialue 80 % 70 % 60 % 72 % suorittava taso N=61 johtajat ja asiantuntijat N=58 50 % 46 % 40 % 36 % 30 % 20 % 10 % 0 % 14 % 11 % 9 % 5 % 7 % 0 % 0 % vähenee reilusti vähenee jonkin verran pysyy samana kasvaa jonkin verran kasvaa reilusti arviot työvoiman tarpeen kehityksestä Kuvio 12: Hämeessä haastateltujen kuljetusalan yritysten arviot toimialan työvoiman tarpeen kehityksestä seuraavan viiden vuoden aikana, % 7 Janakkalan työvoimatoimiston toimialueella toteutetuissa haastatteluissa kysymykseen ei ole vastattu. 20

23 Työvoimatoimistoalueittain tarkasteltuna näkemyksissä ei ole eroja. Kaikilla alueilla suurin osa haastatelluista yrityksistä on arvioinut toimialan työvoiman tarpeen pysyvän samana tai olevan kasvava. Arviot työvoiman tarpeen vähenemisestä jäävät yksittäisemmiksi näkemyksiksi. 9. Työvoiman suunnitellut lisäykset tulevan vuoden aikana Hämeessä haastateltuja kuljetusyrityksiä pyydettiin arvioimaan, mihin ammatteihin ja millaisissa määrin olisi tarvetta palkata uutta henkilöstöä lähimmän vuoden aikana. Lisäksi selvitettiin, millaista vähimmäiskoulutustasoa auki oleviin tai tuleviin paikkoihin yritykset edellyttävät ja millaiset muut ominaisuudet korostuvat rekrytointien yhteydessä. Vastanneet toimipaikat ilmoittivat heti tai vuoden kuluttua palkattavan uuden työntekijän tarpeesta 9. Suurin osa (65 %) tarvittavasta lisätyövoimasta on tarkoitus palkata Päijät-Hämeen työvoimatoimiston alueella toimiviin yrityksiin, mutta lisätyövoiman tarvetta esiintyy myös muiden työvoimatoimistojen toimialueilla. Taulukko 10: Hämeessä haastateltujen kuljetusalan yritysten arviot lisätyövoiman palkkauksesta lähimmän vuoden aikana. Työntekijöiden lukumäärä työvoimatoimistoalueittain. Palkattavien henkilöiden lukumäärä työvoimatoimisto heti vuoden kuluttua yhteensä % Forssa % Heinola % Hämeenlinna % Janakkala % Päijät-Häme % Riihimäki % yhteensä % Ammattinimiketasolla 10 tarkasteltuna suurimmat lisähenkilöstön tarpeet ovat linja-autonkuljettajan (38 ilmoitettua paikkaa) ja ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan ammateissa (35 ilmoitettua paikkaa). Ajoneuvoyhdistelmän kuljettajia on tarkoitus palkata kaikkien työvoimatoimistojen toimialueilla. Monien ammattinimikkeiden kohdalla maininnat ovat yksittäisiä (taulukko 11). Työvoimatoimistoaluekohtaiset arviot työvoiman lisäyksistä on esitetty liitteessä kolme. 8 Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistojen alueella haastattelut tehtiin loka-joulukuussa 2004 ja muilla työvoimatoimistoalueilla tammi-maaliskuussa Vastauksia käsitellään tässä yhteydessä yhtenä kokonaisuutena. 9 Kysymyksen yhteydessä ei selvitetty, aiheutuuko uuden työntekijän palkkaus esim. nykyisin tehtävässä toimivan eläköitymisestä vai kokonaan uuden työntekijän palkkaamisen tarpeesta. 10 Työhallinnon käyttämä ammattiluokitus 21

24 Taulukko 11: Hämeessä haastateltujen kuljetusalan yritysten arviot lisätyövoiman palkkaamistarpeista lähimmän vuoden aikana. Ilmoitettujen paikkojen lukumäärä ammateittain. ammattikoodi ammattinimike heti palkattavissa vuoden kuluttua yhteensä linja-autonkuljettaja ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja muut alaryhmään kuuluvat varastotyöntekijä kuorma-auton kuljettaja lääkintävahtimestarisairaankulj kuljetuksen toimiala kuormauskoneenhoitaja pakettiauton kuljettaja muut alaryhmään kuuluvat jakeluauton kuljettaja korj.työntekijä / raskaan kal. Asen autonasentaja (huoltokorjaamo) hakkeenvalmistaja liikennepäällikkö raskaan autokaluston asentaja taksinkuljettaja toimistotyöntekijä kaivinkoneenkuljettaja 1 1 yhteensä Palkattavan lisähenkilöstön yleisimpinä vähimmäiskoulutustasoina on kuljetusalan haastatteluissa mainittu ammatillinen kurssi tai kurssit (47 %) sekä ei ammatillista koulutusta (34 %). Yhteenlaskettu osuus on 81 %. (kuvio 13.) Koulutustasovaatimukset ovat alhaiset. Linja-autonkuljettajien paikkojen osalta vähimmäiskoulutustasona on 95 prosenttisesti mainittu ammatillinen kurssi tai kurssit. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettajan paikkojen kohdalla 43 prosentissa ilmoitetuista paikoista vähimmäiskoulutustasona on mainittu ammatillinen kurssi tai kurssit ja 37 % kohdalla ei ammatillista koulutusta Haastateltujen yritysten näkemykset vähimmäiskoulutustasosta ammattinimiketasolla on esitetty liitteessä 4. 22

25 Odotukset kuljetuksen toimialan toimipaikkoihin palkattavan lisätyövoiman vähimmäiskoulutustasosta, %-osuudet 0 % 5 % ei ammatillista koulutusta 1 % N=48 13 % 34 % ammatillinen kurssi/kurssit N=67 ammattikoulututkinto N=19 ammattikorkeakoulututkinto N=2 yliopisto- tai korkeakoulututkinto N=0 muu N=7 47 % Kuvio 13: Hämeessä haastateltujen kuljetusalan yritysten näkemykset palkkaamansa lisätyövoiman vähimmäiskoulutustasovaatimuksesta. Uusilta palkattavilta työntekijöiltä edellytetään soveltuvan koulutustaustan ja ajokorttiluokan lisäksi erityisesti ajo- ja työkokemusta, ammatin vaatimaa soveltuvaa teknistä osaamista sekä työntekijän henkilökohtaisten ominaisuuksien soveltuvuutta (esim. joustavuus ja asiakaspalvelutaidot). Seuraavassa luettelossa on esitetty yksittäisten työnantajien näkemyksiä siitä, millaista lisäosaamista he soveltuvan koulutustaustan lisäksi palkkaamiltaan henkilöltä odottavat. Näkemykset on esitetty ammattinimikkeittäin, mutta ne voivat monissa tapauksissa edustaa kuljetusalaa yleisemminkin 12. linja-autonkuljettaja (54010) linja-autokortti linja-auton ajotaito linja-auton ajo-/käsittelytaito, asiakaspalvelu- ja ajotaito tekninen tietämys, elektronisten rahastuslaitteiden käyttötaito työkokemus, asiakaspalvelutaidot, ajotaito linja-autokortti, joustavuus, ajoneuvon tekninen hallinta, englannin kieli linja-auton ajaminen, asiakaspalvelu ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja (54110) muutaman vuoden työkokemus, motivoitunut, luotettava ja tarkka, asiakaspalvelukykyinen henkilö ADR-kortti, työturvallisuuskortti ja trukinajotaito ABCEDE-kortti, mahdollisesti myös ADR-lupa trukinajotaito sekä työkokemus raskaasta kuljetuskalustosta 12 Tässä yhteydessä on esitetty osa yritysten esiin nostamista näkemyksistä. Lisää näkemyksiä liitteessä 5. 23

26 yhdistelmäajoneuvonkuljettajan ajokortti rekkakortti, nosturinkäyttötaito rekkakortti EU.n vaatimat edellytykset, ADR ajotaito, asiakaspalvelu, rehellisyys ajokortti BCE, ADR-ajolupa voimassa, trukinajotaito ajotaito riittävän kokemuksen kautta saatu ammattiosaaminen VAK-lupa, ammattitaito, tulee toimeen ihmisten kanssa, rehellinen, raitis, kokemusta alalta asiakaspalvelu, lakien ja määräysten tunteminen, ajotaito asiakaspalvelu, ajotaito ja kaluston kunnosta huolehtiminen aikaisempaa kokomusta kuorma-autonkuljettaja (54120) E-kortti, joustavuus työaikojen suhteen kielitaito: ruotsi, englanti, asiakaspalvelu, ADR-kortti kuorma-autonkuljettajan kokemus joustavuus, kärsivällisyys, puunkuormaus kuljettajan tulisi pystyä tekemään pieniä huoltoja ja remontteja, asiakaspalvelutaidot ja asenne työhön korostuvat tulevaisuudessa ajokokemusta, kaupunkituntemusta, ADR-lupa 10. Työvoiman suunnitellut vähennykset tulevan vuoden aikana Haastatellut kuljetusalan yritykset ilmoittivat haastattelujen yhteydessä 23 työntekijän vähennyksestä 13. Vähennyksistä on ilmoitettu ainoastaan Hämeenlinnan ja Päijät-Hämeen työvoimatoimistojen toimialueella tehdyissä haastatteluissa. Taulukko 12: Hämeessä haastateltujen kuljetusalan yritysten arvioimat työntekijöiden vähentymiset tulevan vuoden aikana. työntekijöiden vähentyminen lukumääränä vuoden työvoimatoimisto heti kuluttua yhteensä % Forssa % Heinola % Hämeenlinna % Janakkala % Päijät-Häme % Riihimäki % yhteensä % Mainitut työntekijöiden vähentymiset aiheutuvat pääsääntöisesti eläkkeelle siirtymisistä (kuvio 14). 13 Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistojen alueella haastattelut tehtiin loka-joulukuussa 2004 ja muilla työvoimatoimistoalueilla tammi-maaliskuussa Vastauksia käsitellään tässä yhteydessä yhtenä kokonaisuutena. 24

27 Haastateltujen kuljetuksen toimialan toimipaikkojen ilmoittamat työntekijöiden vähentämisen syyt, % 22 % 9 % taloudelliset syyt N=5 työtehtävien muutos N=2 eläkkeelle siirtyvät N=16 69 % Kuvio 14: Hämeessä haastateltujen kuljetusyritysten ilmoittamat työntekijöiden vähentymisen syyt, % kaikista. 11. Koulutustarpeet ja ehdotukset alan koulutuksen kehittämiseksi Koulutukseen ja koulutustarpeisiin liittyviä näkökulmia käsiteltiin yrityshaastattelujen yhteydessä kahdesta eri näkökulmasta. Ehdotukset koulutushankkeiksi (toimipaikkojen henkilöstöön kohdistuvat koulutustoimenpiteet- ja tarpeet) Ehdotukset ja viestit alan koulutusorganisaatioille alan koulutuksen kehittämiseksi (tulevaisuuden osaaminen) Ehdotukset koulutushankkeiksi Nykyiseen tai tulevaan henkilöstöön kohdistuvien koulutushanke-ehdotusten kohdalla Hämeessä haastatellut kuljetusyritykset ilmoittivat 221 työntekijään kohdistuvasta koulutustarpeesta. Koulutustarpeista 47 % olisi ollut olemassa heti 14. Runsaan puolet (53 %) koulutustarpeista aktivoituisi noin vuoden kuluttua. 2/3 koulutustarpeista kohdistuu nykyiseen henkilöstöön. 14 Päijät-Hämeen ja Riihimäen työvoimatoimistojen alueella haastattelut tehtiin loka-joulukuussa 2004 ja muilla työvoimatoimistoalueilla tammi-maaliskuussa Vastauksia käsitellään tässä yhteydessä yhtenä kokonaisuutena. 25

28 Taulukko 13: Hämeessä haastateltujen kuljetusalan yritysten arvioimat työntekijöiden koulutustarpeet: koulutettavan henkilöstön lukumäärä ja koulutustarpeen ajankohta. koulutettavan henkilöstön määrä työvoimatoimisto heti vuoden kuluttua yhteensä Forssa Heinola Hämeenlinna Janakkala Päijät-Häme Riihimäki yhteensä Taulukko 14: Hämeessä haastateltujen kuljetusalan yritysten arvioimat työntekijöiden koulutustarpeet: koulutettavan henkilöstön lukumäärä ja koulutustarpeen kohde. koulutustarpeen kohde työvoimatoimisto nykyinen henkilöstö uusi henkilöstö yhteensä Forssa Heinola Hämeenlinna Janakkala Päijät-Häme Riihimäki yhteensä Sisällöllisesti työntekijöiden koulutustarpeissa nousee esiin mm. seuraavia asioita 15 : Uusien kuljettajien kouluttamisen tarpeet (linja-autonkuljettajat, ajoneuvoyhdistelmän kuljettajat, kuorma-autonkuljettajat) Kuljetusajan työtekijöiden teknisen osaamisen kehittäminen (esim. taloudellinen ajo, autotekninen korjaustieto, kuormien sidonta) asiakaspalveluosaaminen Ehdotukset alueen koulutusorganisaatioille alan koulutuksen kehittämiseksi (tulevaisuuden osaaminen) Ehdotukset kuljetuksen toimialan koulutuksen kehittämiseksi painottuvat mm. seuraaviin asioihin: työelämäläheisyyden huomioiminen (millaista osaamista työelämässä tarvitaan) oppilaitosten ja yritysten yhteistyön edelleen kehittäminen työelämäläheisyyden lisäämiseksi ja tarkoituksenmukaisten koulutussisältöjen kehittämiseksi työssä olevien koulutusten aikatauluihin liittyvät toiveet riittävistä koulutusmääristä huolehtiminen ja alan työvoiman saatavuuden turvaaminen 15 Tarkemmat haastatteluissa mainitut työvoimatoimistoaluekohtaiset koulutustarve-esitykset on esitetty liitteessä kuusi. Tässä yhteydessä on huomioitava, että mainitut koulutusesitykset ovat pääsääntöisesti melko yksittäisiä mainintoja. 26

Hämeen työvoima- ja koulutustarvetutkimus

Hämeen työvoima- ja koulutustarvetutkimus Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskus 2005 Sanna Paakkunainen Hämeen työvoima- ja koulutustarvetutkimus TKTT 2005 Hoivan toimiala 22.6.2005 TIIVISTELMÄ: Hämeen työvoima- ja koulutustarvetutkimus 2005, HOIVAN

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

Joni Vainikka. Hämeen

Joni Vainikka. Hämeen Hämeen TE-keskuksen julkaisuja 10 Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskuss 2007 Joni Vainikka Hämeen rakentamisen alan työvoima- ja koulutustarvetutkimus Hämeen TE-keskuksen julkaisuja 10 Joni Vainikka Hämeen

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET. Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi

ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET. Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi ALUEIDEN KOULUTUSTARPEET Luova tulevaisuus -ennakointiseminaari Turku 30. 31.8.2011 Matti Kimari Opetushallitus/Ennakointi ALUSTUKSEN SISÄLTÖ - Yleistä koulutustarpeiden ennakoinnista - Ennakointiyhteistyö

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille lokakuu 2009 10.12.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu syksyllä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto 15-vuotiaat vuosina 2008 ja 2020 2 410 1 898-21,3

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta

Lisätiedot

Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon. Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö

Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon. Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö Yleistä selvityksestä Tässä esityksessä kuvataan hankkeen

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee

Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee Työvoiman saatavuus, liikkuvuus ja tarjonnan kannustimet Pekka Sinko 20.2.2007 Faktat pöytään, Kitee Työvoimapula vai työpula? Lehtitietojen valossa työvoimapula on jo yritysten arkipäivää. Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Oulu 15.2.2007 A 1. - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Oulu 15.2.2007 A 1. - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan ASAKASKOHTANEN SUHDANNEPALVELU - Nopeita suhdannetietoja yritysten toimintaympäristön ja kilpailijoiden seurantaan Oulu 15.2.2007 (09) 1734 2709 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi 15.2.2007 A 1 Liikevaihdon

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014

Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely 2014 Perustiedot: Kyselyaika 5. 17.3.2014 Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville jäsenorganisaatioille (1 038). Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan?

Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan? Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan? Menesty-hankkeen Orientaatiopäivä Ke 29.8.2012 Kaukametsän auditorio, Kajaani Markku

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 14.3.2009 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne tammikuussa 2009 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011

Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Toimiala- ja tilastokatsaus toukokuu 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Nuorten miesten työttömyys vähenee Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2008

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2008 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 26.11.2008 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2008 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA

TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA TIETOJA ELINTARVIKEYRITYKSISTÄ SUOMESSA JA KOUVOLASSA Elintarvikeyrityksen toimialoittain 7/2014 Teurastus ja lihanjalostus Vihannesten sekä marjojen ja hedelmien jalostus Maidon jatkojalostus Ruoka-Kouvola

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten kehitysnäkymiä

Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten kehitysnäkymiä Seinäjoki Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten kehitysnäkymiä Sanna Hartman, Toimialapäällikkö sosiaali- ja terveyspalvelut, TEM TOL 2008 87 Sosiaalihuollon laitospalvelut 88 Sosiaalihuollon avopalvelut

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Pirkanmaan tilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden määrä oli lähes

Lisätiedot

Pankkibarometri III/2011 26.9.2011

Pankkibarometri III/2011 26.9.2011 Pankkibarometri III/2011 1 Pankkibarometri III/2011 Sisältö Sivu Yhteenveto 2 Kotitaloudet 3 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 7 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä

Lisätiedot

Tiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus.

Tiedoston välilehdet. sekä Mitenna-toimialaluokitus. Tiedoston välilehdet 1. Toimialan työlliset maakunnittain VOSE-hankkeessa määritellyllä vähittäiskaupan alalla (poikkeaa siis hieman Tilastokeskuksen pelkästä vähittäiskauppa-luokasta, koska sisältää ajoneuvojen

Lisätiedot

Millaista osaamista yritykset tarvitsevat lähivuosina? Kauppakamarin osaamisselvitys vuoteen 2016

Millaista osaamista yritykset tarvitsevat lähivuosina? Kauppakamarin osaamisselvitys vuoteen 2016 Millaista osaamista yritykset tarvitsevat lähivuosina? Kauppakamarin osaamisselvitys vuoteen 2016 Kyselyn toteutus Kohderyhmän muodostivat kauppakamareiden jäsenyritykset. Kyselyyn osallistui 17 kauppakamaria.

Lisätiedot

Tilastokatsaus 12:2010

Tilastokatsaus 12:2010 Tilastokatsaus 12:2010 15.11.2010 Tietopalvelu B15:2010 Pendelöinti Vantaalle ja Vantaalta vuosina 2001-2008 Vantaalaisten työssäkäyntikunta Vantaalaisista työskenteli vuonna 2008 kotikunnassaan 44,9 prosenttia.

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 Yritysyhteistyötutkimus 2014 Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät

Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät 12.3.2008 1 Esityksen logiikka Suomen Yrittäjien toiminnan tavoite: Paremmat

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet

Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Jyväskylän seudun elinkeinorakenteen muutos 2000 2014 ja kehitysmahdollisuudet Selvityksen tavoitteet ja toteutus Taustaa Keski- Suomen ja erityisesti Jyväskylän seudun elinkeinorakenne osoittautui laman

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Helsingissä 11.9.2012 Satu Elho Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Hämeen maakunta sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2016

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2016 Pirkanmaan kesätyöpaikat 2016 Pirkanmaan kesätyöpaikkakysely Kyselyaika: 5. 22.2.2016 Kysely lähetettiin yli 5 henkilöä työllistäville Tampereen kauppakamarin jäsenille Jakelu 1176 yritystä tai yhteisöä

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leena Jäntti 12.10.2011

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Leena Jäntti 12.10.2011 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Leena Jäntti 12.10.2011 Aluekatsaukset tilastokeskus.fi/aluekatsaus Kerran vuodessa ilmestyviä kokoomajulkaisuja Valmiit diagrammit ja teemakartat

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019 www.skal.fi SKAL SKAL ry:n vuoden 2019 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 535 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja.

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Esityksen sisältö Palvelujen kehityskuva Tarpeet kasvavat Mistä tekijät Toimialan

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri: taulukot 2015, joulukuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Suhdanteet t vaihtelevat t - Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa 23.11.2010 Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, II/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen ammattibarometri, II/2013 Työvoiman kysynnän ja tarjonnan ammatillinen kohdentuminen parantunut Hämeen työ- ja elinkeinotoimistossa on touko-kesäkuun

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Tulot ja kulutus 2015 Kuluttajabarometri: taulukot 2015, syyskuu Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Työttömiä pohjoiskarjalaisia 600 enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Hämeenlinna 12.05.2010 2010 Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Avoimet työpaikat lisääntyivät vuoden takaisesta Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Kyselytutkimuksen tausta Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille, joiden sähköpostiosoite

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2010

ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2010 ERIKOISKAUPAN SUHDANNEKYSELY 2/2010 Erikoiskaupan Liiton toteuttamassa Erikoiskaupan suhdannekyselyssä kartoitettiin erikoiskaupan yritysten näkemyksiä siitä, miten myynnin, henkilöstön, varastojen ja

Lisätiedot

Työelämäosaamisen edistäminen Tampere 26.9.2006. Baronetti-järjestelmä on työelämän osaamisen ennakointijärjestelmä

Työelämäosaamisen edistäminen Tampere 26.9.2006. Baronetti-järjestelmä on työelämän osaamisen ennakointijärjestelmä Baronetti-järjestelmä on työelämän osaamisen ennakointijärjestelmä Online-tietoa osaamisesta: ammateissa yrityksissä toimialoilla alueellisesti Mahdollisia käyttäjiä mm. ammatilliset oppilaitokset, alueelliset

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2009

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2009 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 16.11.2009 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2009 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

TOIMIALAKATSAUS 2010

TOIMIALAKATSAUS 2010 TOIMIALAKATSAUS 2010 Toimialakatsaus Tämä talouskatsaus tarkastelee tilannetta Pohjanmaan kauppakamarin alueella. Alue on sama kuin Pojanmaan TEkeskuksen alue ja käsittää Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki

TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ. Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki TILANNEKUVA ETELÄ-POHJANMAAN VÄESTÖNKEHITYKSESTÄ Valtiotieteen tohtori Timo Aro 4.4.2016 Seinäjoki Sisältö 1.Yleistä väestönkehityksestä ja muuttoliikkeestä 2010-luvun Suomessa 2.Tilannekuva Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto n maakunnan yrityskatsaus y 2013 Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto Yritystoimipaikat Maakuntien % osuudet koko maan yritystoimipaikoista vuonna 2013 Uusimaa 28,0 Varsinais Suomi 9,5

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä Teknologiayritykset työllistävät

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 3/2015 Julkaisuvapaa torstaina 23.4.2015 klo 9.00 Työttömien määrää alentunut maaliskuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan

Lisätiedot

Kuluttajabarometri: taulukot

Kuluttajabarometri: taulukot SVT Tulot ja kulutus 2013 Inkomst och konsumtion Income and Consumption Kuluttajabarometri: taulukot 2013, huhtikuu 40 Kuluttajien odotukset työttömyydestä ja työttömyysasteen vuosimuutos 2000-2013 Saldoluku

Lisätiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Herttuainen (09) 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Turku 13.05.2009 13.05.2009 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - 1 - Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - Yritysten määrä on kasvanut - Yritystoiminta maakunnittain - Pk-yritykset tärkeitä työllistäjiä - Tutkimus- ja kehityspanostukset sekä innovaatiot - Pk-sektorin rooli

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Rovaniemi 17.11.2010 Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä lyhyellä

Lisätiedot

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Lappeenranta 1.10.2008. - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot

ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU. Lappeenranta 1.10.2008. - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot ASIAKASKOHTAINEN SUHDANNEPALVELU - Nopeat alueelliset ja toimialoittaiset suhdannetiedot Tiina Karppanen (09) 1734 2656 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lappeenranta 1.10.2008 1.10.2008 A 1 Mihin suhdannetietoja

Lisätiedot

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Tilastoaineisto Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Elinkeinorakenne Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen Teollisuus on edelleen suurin

Lisätiedot

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2000-2010

Kuva: Työttömät (ml. lomautetut) työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2000-2010 Hämeen ELY-keskus tiedottaa MAALISKUUN TYÖLLISYYSKATSAUS Julkaistavissa 27.4.2010 klo 9.00 HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku 12.10.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Lastensuojelun palvelujen

Lisätiedot

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Pertti Rajala Maakuntajohtaja 17.9.2013 1. Tilaisuuden taustat Maakunnassamme tehdään sektoreittain paljon erinomaista työtä lasten ja nuorten hyväksi Uudenlaiset palvelumme

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

TEK Työttömyystutkimus 2013-2014

TEK Työttömyystutkimus 2013-2014 TEK Työttömyystutkimus 2013-2014 Perustuloksia Arttu Piri Mitä ja miksi? Tutkimuksen fokusalueita: - Työttämien tekkiläisten demografiset taustat - Irtisanomispaketit: - yleisyys ja sisältö - Oman työnhakuosaamisen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 55 600 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019

VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 VÄESTÖKATSAUS huhtikuu 2019 Ennakkoväkiluku 171 178 Muutos 4 kk -186 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Väestökatsauksen lukuohje Väestökatsauksessa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri Syksy 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö

Pk-yritysbarometri Syksy 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö Pk-yritysbarometri Syksy 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö 3.9.2012 1 Pk-yritysbarometrin ennustekyky, bkt Lähteet: Tilastokeskus ja Pk-yritysbarometri, syksy 2012 3.9.2012

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA ENNUSTE VUODELLE 2016

VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA ENNUSTE VUODELLE 2016 VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA ENNUSTE VUODELLE 2016 VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA ENNUSTE VUODELLE 2016 Yhteistyössä Varsinais-Suomen Yrittäjät ja Varsinais-Suomen Osuuspankit Toimitus Eurofacts Oy 1. JOHDANTO

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9. HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015 Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.2012 Missä ollaan? 65 vuotta täyttäneiden henkilöiden määrä ylitti

Lisätiedot

Toisen asteen koulutus

Toisen asteen koulutus Toisen asteen koulutus Kymenlaakson maakuntapäivä 13.5.2015 Johtaja, opetus ja kulttuuri Terhi Päivärinta Nykytila Hallituksen esitykset lukion ja ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja järjestämisluvista

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Keski-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Keski-Suomen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen 10.6.2011 barometri II/2011 Ulla Halonen barometri II/2011 Sisältö Sivu Yhteenveto 2 Kotitaloudet 3 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 7 Finanssialan Keskusliitto kysyy barometrin avulla pankinjohtajien käsitystä

Lisätiedot

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot