Ajankohtaista oikeuskäytäntöä korkeimmasta oikeudesta. Kuntamarkkinat Lakiklinikka Lakimies OTK, TkL Sampsa Matilainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista oikeuskäytäntöä korkeimmasta oikeudesta. Kuntamarkkinat Lakiklinikka Lakimies OTK, TkL Sampsa Matilainen"

Transkriptio

1 Ajankohtaista oikeuskäytäntöä korkeimmasta oikeudesta Kuntamarkkinat Lakiklinikka Lakimies OTK, TkL Sampsa Matilainen

2 KKO 2013:9 Vahingonkorvaus, ympäristövahinko, saamisen vanhentuminen Kantajat omistivat vuonna 1937 hankitun maaalueen, joka sijaitsi vuonna 1952 toimintansa aloittaneen lentoaseman lentomelualueella. Kantajat vaativat lentoaseman pitäjältä vahingonkorvausta lentomelun aiheuttamasta maa-alueen arvon alenemisesta. Maa-alue sijaitsi alueella, jolle oli vuonna 1992 hyväksytty yleiskaava, johon maa-alue oli merkitty retkeily- ja ulkoilualueeksi. Korkein oikeus katsoi, että viimeistään yleiskaavan hyväksymisen myötä oli tullut selväksi, ettei alueesta tulla muodostamaan asuntoaluetta. Maa-alueen arvon alentumiseen perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen vanhentuminen oli alkanut tuosta ajankohdasta. 2

3 KKO 2013:19 Tuomioistuimen toimivalta, tuomioistuin- vai hallintoriita-asia, julkisyhteisön ostopalvelusopimus Kaupunki ja yhtiö olivat solmineet ostopalvelusopimuksen tähystystutkimusten suorittamisesta kaupungin terveyskeskuksessa. Yhtiö vaati kaupunkia vastaan ajamassaan kanteessa, että kaupunki velvoitetaan suorittamaan yhtiölle vahingonkorvausta sopimuksen irtisanomisaikana aiheutuneesta tulojen menetyksestä. Sopimus ei sisältönsä perusteella liittynyt julkisen vallan käyttöön eikä sen kohteena ollut julkisen hallintotehtävän hoitaminen, vaan kysymyksessä oli palvelun hankinta, jonka kunta oli tehnyt osana sille kuuluvaa terveydenhuollon järjestämistä. Kysymyksessä ei siten ollut hallintosopimus. Sopimusta koskevan riidan käsittely kuului yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. 3

4 KKO 2012:72 Kiinteistönkauppa, laatuvirhe, kauppaehto, vastuunrajoitus Elinkeinonharjoittajien väliseen liikekiinteistöä koskevaan kauppakirjaan sisältyvän ehdon mukaan ostaja otti vastattavakseen kaikista mahdollisista rakennuksen korjaamisessa tai purkamisessa tarvittavista toimenpiteistä ja näistä aiheutuvista kustannuksista siitä huolimatta, oliko niitä huomioitu kustannusarviossa, ja olivatko ne olleet kaupantekohetkellä mahdollisesti piileviä tai oliko niillä terveydelle tai ympäristölle haitallisia vaikutuksia. Ostaja vaati hinnanalennusta ja vahingonkorvausta kaupanteon jälkeen todettujen laatuvirheiden perusteella. Kysymys vastuunrajoitusehdon sitovuudesta. 4

5 Kuntaliiton uutiskirjeet Koottua ajankohtaistietoa suoraan sähköpostiisi

6 Uutiskirje kuntien lakiasioista kiinnostuneille: Laki-info ja Juridikinfo Laki-info tarjoaa kunnallishallintoa koskevat uutiset vähintään kuudesti vuodessa. Maksuton uutiskirje välittää ajankohtaista tietoa kuntien hallinnon, päätöksenteon ja hallintomenettelyn sekä yhtiö-, sopimus- ja kiinteistöoikeuden lakiasioista. Laki-infoa toimittaa Kuntaliiton lakiyksikkö. Uutiskirjeellä on ruotsinkielinen vastineensa, Juridikinfo. Kuntaliitto julkaisee uutiskirjeitä eri toimialoilta ja keskeisistä hankkeista. Liiton uutiskirjeet on suunnattu kuntatyön ammattilaisille sekä kuntien luottamushenkilöille. Tilaa maksuton Laki- tai Juridikinfo sähköpostiisi

7 Uutiskirje julkisista hankinnoista kiinnostuneille: Hankintainfo Hankintainfo välittää tietoa hankintalaista, kilpailuttamisesta, hankintamalleista ja -ohjeista sekä julkisten hankintojen hyvistä käytännöistä. Julkisten hankintojen neuvontayksikön toimittama uutiskirje ilmestyy noin kahdeksan kertaa vuodessa. Hankintainfo on osin kaksikielinen sisältäen joitain ruotsinkielisiä uutisia. Kuntaliitto julkaisee uutiskirjeitä eri toimialoilta ja keskeisistä hankkeista. Tutustu mm. lakiyksikön Laki-infoon ja Juridikinfoon. Tilaa maksuton Hankintainfo sähköpostiisi

8 Kuntaliiton lakiyksikön palvelut Palvelemme kuntakonsernin työntekijöitä ja luottamushenkilöitä julkisoikeuden, yksityisoikeuden ja julkisten hankintojen lakiasioissa

9 Palvelusähköpostilla tavoitat meidät parhaiten, myös lomakaudella Lakiyksiköllä on kaksi palvelusähköpostiosoitetta. Palvelusähköpostiin tulleita kysymyksiä käydään aktiivisesti läpi. Niihin vastaavat kulloinkin paikalla olevat lakimiehemme.» Kun kysymyksesi koskee hallintoa ja päätöksentekoa, toivomme, että käytät palvelusähköpostia hallintolakimiehet(at)kuntaliitto.fi henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen sijaan.» Kun kysymyksesi koskee yksityisoikeutta, toivomme, että käytät palvelusähköpostia siviililakimiehet(at)kuntaliitto.fi henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen sijaan. Julkisten hankintojen neuvontayksiköllä on myös palvelusähköposti» Kun kysymyksesi koskee julkisia hankintoja, toivomme, että käytät palvelusähköpostia hankinnat(at)kuntaliitto.fi henkilökohtaisen sähköpostiosoitteen sijaan

10 Lakiyksikön julkaisuja Muutoksenhaku kunnan viranomaisen päätöksestä, Kuntaliiton laki- ja substanssiyksiköiden lakimiesten kirjoittama opas, toimittajana Riitta Myllymäki. Vuoden 2012 painoksessa lainsäädännön muutoksia ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuja seurattu loppuvuoteen Päivitetty muutoksenhakuopas saatavilla myös ruotsiksi: Sökande av ändring i kommunala myndigheters beslut, en praktisk handbok för kommunernas och samkommunernas personal och förtroendevalda, Red. Riitta Myllymäki Kunnan kiinteistönkauppa - Valmistelu ja sopimusmallit, Sampsa Matilaisen julkaisussa (2012) esitellään kiinteistön luovutuksiin liittyvää sääntelyä, EU:n valtiontukisääntelyä, kaupanvastuuta koskevien riskien hallintaa sekä kunnan viranomaisten harkintavallan rajoja. Lisäksi käydään läpi keskeistä oikeuskäytäntöä. Vuonna 2013 julkaisemme uusia oppaita. Seuraa tiedotusta uutiskirjeissämme. Tutustu lakiyksikön julkaisutarjontaan Kunnat.netin verkkokaupassa

Osakeyhtiön hallituksen jäsenten rooli ja vastuu

Osakeyhtiön hallituksen jäsenten rooli ja vastuu Osakeyhtiön hallituksen jäsenten rooli ja vastuu Lakiklinikka, 13.9.2012 Kuntamarkkinat Pasi Pönkä, lakimies Kunta Yhtiökokous Hallitus Toimitusomistajana johtaja OYL 1:7 OYL 5:2 (t) OYL 6:2 (t) OYL 6:17

Lisätiedot

Esteellisyys kaavoituksessa

Esteellisyys kaavoituksessa Esteellisyys kaavoituksessa Kuntamarkkinat 12.9.2012 Sampsa Matilainen Lakiklinikka 12.9.2012 Sampsa Matilainen lakimies OTK, TkL Esteellisyys tapauskohtaista harkintaa esteellisyyssäännöksillä pyritään

Lisätiedot

Hankintadirektiivien uudistus ja SGEI-sääntelyn uudistus

Hankintadirektiivien uudistus ja SGEI-sääntelyn uudistus Hankintadirektiivien uudistus ja SGEI-sääntelyn uudistus - Mitä kuuluu? Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012 Katariina Huikko lakimies Uudistuksen tausta Vihreä kirja EU:n julkisten hankintojen politiikan uudistamisesta,

Lisätiedot

Kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskevat poikkeukset (Kuntalaki 2 b )

Kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskevat poikkeukset (Kuntalaki 2 b ) Kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskevat poikkeukset (Kuntalaki 2 b ) Kunnan toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla ja kilpailuneutraliteetin valvonta -seminaari Helsinki 15.11.2013, Kuntatalo

Lisätiedot

Asiakirjojen julkisuus Kirkkonummi. Mervi Kuittinen lakimies Suomen Kuntaliitto

Asiakirjojen julkisuus Kirkkonummi. Mervi Kuittinen lakimies Suomen Kuntaliitto Asiakirjojen julkisuus Kirkkonummi Mervi Kuittinen lakimies Suomen Kuntaliitto Julkisuusperiaate» oikeusperiaate: hallinto on julkista» perustuslain 12 : viranomaisen asiakirjat ovat julkisia, jollei julkisuutta

Lisätiedot

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ HANKINNOISSA Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Lakimies Sirpa Palo Kuntamarkkinat 15.9.2009 Keskeisimmät esitetyt kysymykset hankintalain muutokseen (321/2010) Hankintaoikaisu

Lisätiedot

Hankintadirektiivit - ja käytäntö

Hankintadirektiivit - ja käytäntö Hankintadirektiivit - ja käytäntö Työ- ja elinkeinoministeriön ja Julkisten hankintojen neuvontayksikön järjestämä direktiiviuudistuksen info- ja kuulemistilaisuus hankintayksiköille ja yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

Kuntavaalit Kuntamarkkinat Lakiklinikka Riitta Myllymäki

Kuntavaalit Kuntamarkkinat Lakiklinikka Riitta Myllymäki Kuntavaalit 2017 Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Lakiklinikka 14.9.2016 Riitta Myllymäki Valtuutettujen lukumäärä Valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto (kuntalain 16 :n antaman harkintavallan rajoissa).

Lisätiedot

Uudistetut JIT ehdot. Kuntamarkkinat Lakiklinikka

Uudistetut JIT ehdot. Kuntamarkkinat Lakiklinikka Uudistetut JIT 2015 -ehdot Kuntamarkkinat Lakiklinikka 15.9.16 JIT 2015 -ehdot yleisesti Julkisen hallinnon IT-hankintojen yleiset sopimusehdot eli JIT 2015 ehdot tarkoitettu nimensä mukaisesti julkisen

Lisätiedot

EU:n tietosuoja-asetus - vaikutukset kuntiin. Lakiklinikka Kuntamarkkinat OTT, VT lakimies Ida Sulin

EU:n tietosuoja-asetus - vaikutukset kuntiin. Lakiklinikka Kuntamarkkinat OTT, VT lakimies Ida Sulin EU:n tietosuoja-asetus - vaikutukset kuntiin Lakiklinikka Kuntamarkkinat 14.9.2016 OTT, VT lakimies Sisältö Instrumentti, aikataulu ja kansallinen täytäntöönpano Keskeiset elementit paradigman muutos Miten

Lisätiedot

Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa

Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa Ajankohtaisia oikeustapauksia siviiliasioissa Kuntamarkkinat 1092015 lakimies, OTK, TkL Sampsa Matilainen KKO 2015:58 Kiinteistön kauppa Laatuvirhe Kaupan purkaminen Maakaari A oli vuonna 2011 tehdyllä

Lisätiedot

Ajankohtaisia oikeustapauksia. Kuntamarkkinat lakimies, OTK, TkL Sampsa Matilainen

Ajankohtaisia oikeustapauksia. Kuntamarkkinat lakimies, OTK, TkL Sampsa Matilainen Ajankohtaisia oikeustapauksia Kuntamarkkinat 15.9.2016 lakimies, OTK, TkL Sampsa Matilainen Sopimukset ketä kiinnostaa 2 KKO 2016:10 (sopimus - sopimuksen tulkinta - oikeustoimi - oikeustoimen tulkinta

Lisätiedot

Koulukuvausten järjestäminen

Koulukuvausten järjestäminen Koulukuvausten järjestäminen Näkökulmia ja suositus Kuntamarkkinat, Ajankohtaista julkisista hankinnoista 14.9.2011 Katariina Huikko Lakimies Toimintaympäristö. Toimintaympäristö Toimijoina: Koulu (viranhaltijat)

Lisätiedot

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa. Kuntamarkkinat, Lakiklinikka 10.9.2015 P-P Lebedeff johtava lakimies

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa. Kuntamarkkinat, Lakiklinikka 10.9.2015 P-P Lebedeff johtava lakimies EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa.. Kuntamarkkinat, Lakiklinikka 10.9.2015 P-P Lebedeff johtava lakimies Sisältö Yleistä valtiontukisääntelystä Kunnallisessa päätöksenteossa

Lisätiedot

Sopimusehdot hankintaprosessissa ja sopimuksen synty. Varatuomari Leena Hoppu-Mäenpää Kuntaliitto / lakiyksikkö

Sopimusehdot hankintaprosessissa ja sopimuksen synty. Varatuomari Leena Hoppu-Mäenpää Kuntaliitto / lakiyksikkö Sopimusehdot hankintaprosessissa ja sopimuksen synty Varatuomari Leena Hoppu-Mäenpää Kuntaliitto / lakiyksikkö Julkinen hankinta Hankinnan suunnittelu ja toteutus Kilpailutus valmistelu Sopimuskausi, esim.

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2014 2., uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Matti Kasso ISBN 978-952-14-2155-6 ISBN 978-952-14-2156-3 (sähkökirja) Taitto:

Lisätiedot

METSÄSTÄJÄTUTKINNON VASTAANOTTAJAN KOULUTUS. 19.8.2011 Suomen riistakeskus 1

METSÄSTÄJÄTUTKINNON VASTAANOTTAJAN KOULUTUS. 19.8.2011 Suomen riistakeskus 1 METSÄSTÄJÄTUTKINNON VASTAANOTTAJAN KOULUTUS 19.8.2011 Suomen riistakeskus 1 METSÄSTÄJÄTUTKINNON VASTAANOTTAJAN TOIMINNAN PERUSTEET Laki riistanhoito- ja pyyntilupamaksusta 1 ja 2 Riistahallintolaki 2,

Lisätiedot

Tilaajan yhteyshenkilö:

Tilaajan yhteyshenkilö: Sopimusmalli 1 SOPIMUS UIMAOPETUSPALVELUN TUOTTAMISESTA Sopimusosapuolet Yritys (jäljempänä palveluntuottaja) Osoite ja Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut (jäljempänä tilaaja) Jäljempänä termillä sopimusosapuoli

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso

KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN. Matti Kasso KIINTEISTÖN KAUPPA JA OMISTAMINEN Matti Kasso TALENTUM Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Matti Kasso Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1409-1 Kariston Kirjapaino Oy Hämeenlinna

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA KEMIN TEOLLISUUSKYLÄ OY. myyjänä KEMIN KAUPUNKI. ostajana. kaupan kohteena

KAUPPAKIRJA KEMIN TEOLLISUUSKYLÄ OY. myyjänä KEMIN KAUPUNKI. ostajana. kaupan kohteena KAUPPAKIRJA KEMIN TEOLLISUUSKYLÄ OY myyjänä ja KEMIN KAUPUNKI ostajana kaupan kohteena VERKKOKARINKATU 11 VUOKRAOIKEUDET JA NIILLÄ SIJAITSEVAT RAKENNUKSET 24.10.2017 1 OSAPUOLET Kemin Teollisuuskylä Oy

Lisätiedot

SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012

SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012 SOPIMUKSET KUNTALIITOKSISSA Lakiklinikka 13.9.2012 Leena Hoppu-Mäenpää Lakimies, varatuomari Kuntaliitto / Kuntamarkkinat Leena Hoppu-Mäenpää VT Tehty sopimus sitoo Pacta sunt servanda periaate» Sopimukset

Lisätiedot

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies, VT Jonna Törnroos Sähköiset viestintävälineet Jäsenvaltioiden on huolehdittava

Lisätiedot

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta 1 MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. Johdanto Kunta ja Maanomistajat sopivat asemakaavoitusta koskevasta kaavoitus- ja toteuttamiskustannusten jakamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukaisesti seuraavaa: 2.

Lisätiedot

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Juha Myllymäki Johtava lakimies Suomen Kuntaliitto Palvelujen järjestäminen JÄRJESTÄMISVASTUU KUNTA ISÄNTÄKUNTA (YHTEISTOIMINTA-ALUE) KUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ

SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ SOPIMUS KIINTEISTÖN LIITTÄMISESTÄ VESIHUOLTOLAITOKSEEN JA SEN KÄYTÖSTÄ Tekninen lautakunta hyväksynyt 12.3.2002 Voimaantulopäivä 15.3.2002 Sopimus kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitokseen ja sen

Lisätiedot

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset

Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama 4.11.2014 Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Hankintojen kilpailuttaminen ATERIA 14 Helsingin Wanha Satama Sali C: Sosiaalipuolen ammattilaiset Jonna Törnroos Lakimies, VT Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa

EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa EU:n valtiontukisäännösten huomioiminen kunnallisessa päätöksenteossa Erityisesti kuntalain kiinteistön luovutusta koskevassa sääntelyssä Kuopio 27.8.2015 Katariina Huikko lakimies Sisältö EU:n valtiontukisääntelyyn

Lisätiedot

LV-TYÖT JA TARVIKKEET

LV-TYÖT JA TARVIKKEET 29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA

Lisätiedot

SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ SOPIMUS TALOUS- JA VELKANEUVONTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Palveluntarjoaja: Tampereen kaupunki (jäljempänä: Tampere ja Palveluntarjoaja ) sekä Palvelunsaajat: Nokian ja Ylöjärven

Lisätiedot

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA

TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA Liite 5 Sopimusmalli (Kalusteet) TOIMITUSSOPIMUS KIVIKON PÄIVÄKODIN OPPIMISYMPÄRISTÖN KALUSTEISTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: Kemin kaupunki Osoite: Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:

Lisätiedot

Horisontissa uusi laki

Horisontissa uusi laki Horisontissa uusi laki Kuntamarkkinat 2016 Johtava lakimies Katariina Huikko Hallituksen esitys uudeksi hankintalaiksi (HE 108/2016 vp) Hankintasääntelyn taustalla EU:n hankintadirektiivit (klassinen,

Lisätiedot

JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p.

JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p. LIITE 2 SOPIMUS SOPIMUS HAMMASLÄÄKÄRITYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA VIIKONLOPPU- JA ARKIPYHÄILTOIHIN 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja )

Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja ) KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: 0162193-3 PL 11, 53101 Lappeenranta ( Ostaja ) ja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy, Y-tunnus: 2836239-6 PL11, 53101 Lappeenranta ( Myyjä ) Myyjä

Lisätiedot

PÄÄTÖS 15/10275. 65100 Vaasa 15.12.2015 L13/4814 XXXXX XXXXXX

PÄÄTÖS 15/10275. 65100 Vaasa 15.12.2015 L13/4814 XXXXX XXXXXX POHJANMAAN KÄRÄJÄOIKEUS 2. osasto Korsholmanpuistikko 43, PL 251 PÄÄTÖS 15/10275 65100 Vaasa 15.12.2015 L13/4814 Yhteinen käsittely: Dnro:t L13/4814 - L 13/4828 L 13/48/16 L 13/4817 L 13/4818 L 13/4819

Lisätiedot

Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia

Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia Kuntaliiton palveluasumisen opas Kuntatalo 5.11.2012 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Toimintaympäristöstä Hankinnan kohteen määrittely Palveluasumisen

Lisätiedot

Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin?

Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin? Hankintalaki uudistuu kestävät elintarvikehankinnat helpommin? Jonna Törnroos Lakimies, varatuomari Kemi Julkisten hankintojen neuvontayksikkö Työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen Kuntaliitto ry:n ylläpitämä

Lisätiedot

Hankintasopimuksen muuttaminen

Hankintasopimuksen muuttaminen Hankintasopimuksen muuttaminen Ajankohtaista julkisista hankinnoista Kuntamarkkinat Jonna Törnroos Lakimies Milloin kilpailutetun hankintasopimuksen ehtoja voidaan muuttaa? Sopimusoikeudellisen näkökulman

Lisätiedot

AIESOPIMUS LIITTYEN KAUPPAKESKUS LIPPULAIVAN JA SITÄ YMPÄRÖIVÄN ALUEEN KEHITTÄMISEEN OSAPUOLINA CITYCON FINLAND OY, KIINTEISTÖ OY LIPPULAIVA

AIESOPIMUS LIITTYEN KAUPPAKESKUS LIPPULAIVAN JA SITÄ YMPÄRÖIVÄN ALUEEN KEHITTÄMISEEN OSAPUOLINA CITYCON FINLAND OY, KIINTEISTÖ OY LIPPULAIVA LUONNOS 2111201 AIESOPIMUS LIITTYEN KAUPPAKESKUS LIPPULAIVAN JA SITÄ YMPÄRÖIVÄN ALUEEN KEHITTÄMISEEN OSAPUOLINA CITYCON FINLAND OY, KIINTEISTÖ OY LIPPULAIVA JA ESPOON KAUPUNKI (ITSENSÄ JA LÄNSIMETRO OY:N

Lisätiedot

Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu. Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto

Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu. Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Valviran asiantuntijan juridinen asema ja vastuu Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Biomedicum Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Valviran asiantuntijat (ValviraL 5 ; ValviraA 8 ) 1. Pysyvät asiantuntijat

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos

Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015. Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Hyvinvointipalveluiden hankintailta 5.3.2015 Hankinnoissa ajankohtaista Tampereen Logistiikka Liikelaitos Tampereen kaupungin hankintojen kilpailuttaminen Tampereen kaupungin eri yksiköiden hankintojen

Lisätiedot

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä

xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä 1 SOPIMUSLUONNOS, AULAPALVELUT 1.1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Ympäristökeskus PL 500, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Käyntiosoite: Viikinkaari 2 a, 00790 Helsinki Y-tunnus: 0201256-6

Lisätiedot

Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy

Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy Kestävät ja innovatiiviset hankinnat Hinku-foorumi Joensuu 6.4.16 Risto Larmio, Motiva Oy Esityksen sisältö Motivan kestävien julkisten hankintojen neuvontapalvelu Mitkä hankinnat kestäviksi ja miten;

Lisätiedot

TerveysInfo. Sosiaali ja terveysministeriö

TerveysInfo. Sosiaali ja terveysministeriö TerveysInfo 10 henkilökohtaista kysymystä alkoholinkäytöstä Vastaamalla tähän testiin, saat omaan käyttöösi tiedon, miten alkoholinkäyttösi sinuun vaikuttaa, ja miten suuria riskejä se tuottaa. 100 kpl/nippu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunginkanslia 14/2015 Oikeuspalvelut 27.02.2015 Kaupunginlakimies

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kaupunginkanslia 14/2015 Oikeuspalvelut 27.02.2015 Kaupunginlakimies Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 32 Oikeudenkäynti saatavan perintää koskevassa riita-asiassa HEL 2015-002292 T 03 01 01 PK 20141591 Tuomioistuin Kantaja Vastaaja päätti nostaa kanteen saatavan perintää

Lisätiedot

Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017

Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017 OKL/PS-piiri Sähkötarjoukset 2017 10.11.2016 1/3 Yhteenveto sähkösopimustarjouksista v. 2017 Omakotiliiton Pohjois-Savon Piiri pyysi jälleen jäsentarjoukset alueen keskeisiltä sähköyhtiöiltä ensi vuotta

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy

TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET. 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy TEKNISTEN PALVELUJEN KILPAILUTTAMISEN HAASTEET 17.02.2012 Markku Teppo Deveco Oy Kunnan teknisen toimen palvelut ovat tärkeitä asukkaille Kiristyneessä kuntataloudessa kunnilla on ollut vaikeuksia teknisen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun 1 b :n 4 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa

Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Hankintojen parhaat oikeustapaukset Markkinaoikeuden linjaukset kansallisissa hankinnoissa Lakimies Jonna Törnroos 1 Kansallisten hankintojen joustovara Kansallisten hankintojen menettelyjen joustavoittaminen

Lisätiedot

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa

Turre Legal neuvottelee Asiakkaan puolesta sovintosopimuksen oikeudenomistajien kanssa TOIMEKSIANTOSOPIMUS A. Toimeksisaaja Toimeksiannon toimeksisaaja on. Toimeksiannon vastuulakimies on Jussi Kari. Turre Legal voi käyttää myös muita lakimiehiä palvelun toteuttamiseen. B. Palvelut suorittaa

Lisätiedot

Yritystoiminnan sopimukset

Yritystoiminnan sopimukset Yritystoiminnan sopimukset Osakkeiden merkintäajankohdan jälkeen käyttämättömät optio oikeudet raukeavat automaattisesti. Christel Finne VASEK Startia info 27.1.2016 Fondia lyhyesti Lakipalveluyritys Liikejuridiikan

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen 1(5) MALLI KAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu Vantaan kaupungin kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen.x.2012 ja kaupunkisuunnittelulautakunnan..2013 lainvoimaiseen päätökseen [sekä asumisasioiden

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen

Liittymis- ja käyttösopimusehdot alkaen Liittymis- ja käyttösopimusehdot 1.2.2017 alkaen SUONENJOEN VESI OY Liittymis- ja käyttösopimus SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta.

Luonnos VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET. (1) Vuokranantaja. Lappeenrannan kaupunki ( ) PL 11, Lappeenranta. VUOKRASOPIMUS 1 OSAPUOLET (1) Vuokranantaja Lappeenrannan kaupunki (0162193-3) PL 11, 53101 Lappeenranta (2) Vuokralainen Lappeenrannan Yritystila Oy (0368899-8) Villimiehenkatu 1, 53100 Lappeenranta Vuokranantaja

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA [SANTASPORT PALVELUT] OY:N VÄLILLÄ [pp.kk.2014] Luottamuksellinen 2 1 TAUSTA... 3 2 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSHETKI... 3 3 APPORTTIOMAISUUS...

Lisätiedot

5. Palveluliiketoimi. Muutettava vakanssi. Muutoksen perustelu. Toimialan muutosehdotus

5. Palveluliiketoimi. Muutettava vakanssi. Muutoksen perustelu. Toimialan muutosehdotus Liite VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ]

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ] LUOVUTUSSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [] SOPIMUS [1] LUOVUTUSSOPIMUS 1 Siirron osapuolet 1.1 Luovuttaja Kouvolan kaupunki (y-tunnus xxxx) (jäljempänä Kouvola)

Lisätiedot

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola

MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola KH xx.xx.2014 Kvsto xx.xx.2014 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola OSTAJA Forsström Svante Peter Alexander perustettavien yhtiöiden lukuun Gamla Varvsvägen 55, 67300 Kokkola

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5

LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei

Lisätiedot

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TOIMIPAIKKOJEN KÄYTTÄMISESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSALAN OPISKELIJOIDEN KOULUTUKSEEN

SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON TOIMIPAIKKOJEN KÄYTTÄMISESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSALAN OPISKELIJOIDEN KOULUTUKSEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 SOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN N TOIMIPAIKKOJEN KÄYTTÄMISESTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSALAN OPISKELIJOIDEN KOULUTUKSEEN 1 SOPIJAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolia ovat Helsingin kaupungin sosiaali-

Lisätiedot

hallinto-oikeuden, erityisesti informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen ICT-hankintojen vastuut kunnissa

hallinto-oikeuden, erityisesti informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori Tomi Voutilainen ICT-hankintojen vastuut kunnissa hallinto-oikeuden, erityisesti informaatio- ja tietoteknologiaoikeuden professori ICT-hankintojen vastuut kunnissa HANKINNAN SUUNNITTELU: KUKA VASTAA? HANKINTAMENETTELY: KUKA VASTAA? HANKINTAPÄÄTÖS: KUKA

Lisätiedot

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta

Lisätiedot

[Kirjoita teksti] 2 08 Hankintakeskus Anskaffningscentralen

[Kirjoita teksti] 2 08 Hankintakeskus Anskaffningscentralen 2 08 Hankintakeskus Anskaffningscentralen Toiminta-ajatus Verksamhetsidé Hankintakeskuksen tehtävänä on johtosäännön mukaan huolehtia osaltaan kaupungin hankintapalveluista ja keskitetyistä tukipalveluista

Lisätiedot

Verkkokaupan arvonlisäverotus. Mika Jokinen Veroasiantuntija

Verkkokaupan arvonlisäverotus. Mika Jokinen Veroasiantuntija Verkkokaupan arvonlisäverotus Mika Jokinen Veroasiantuntija Verkkokauppa Kotimaankauppaa vai ulkomaankauppaa? Tavara vai palvelu? Asiakas verovelvollinen vai ei-verovelvollinen? 2 Ulkomaankaupan käsitteitä...

Lisätiedot

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus

Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Hankintalainsäädännön kokonaisuudistus Tilannekatsaus ja keskeiset muutokset KEHTO-foorumi 14.4.2016 Katariina Huikko Johtava lakimies Sisältö Hankintalain kokonaisuudistuksen valmistelutilanne ja aikataulu

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SANTASPORT FINLAND OY:N VÄLILLÄ [pp.kk.2014] Luottamuksellinen 2 1 TAUSTA... 3 2 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSHETKI... 3 3 APPORTTIOMAISUUS...

Lisätiedot

Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia

Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia Vesiyhdistyksen syysseminaari Helsinki 5.11.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinnan kokonaisuus Hulevesien hallinta

Lisätiedot

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi

Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi OSTOLIIKENTEEN TARJOUSPYYNTÖ KOULULAISKULJETUS Ostaja Kosken Tl kunta, Härkätie 5, 31500 Koski Tl Yhteyshenkilö: Sanna Salo, email: sanna.salo@koski.fi Sopimuskausi lukuvuosi 2015-2016 alkaen 21.9.2015

Lisätiedot

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT

TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1 NURMEKSEN KAUPUNKI TONTTIEN JA MUIDEN MAA-ALUEIDEN LUOVUTUKSISSA NOUDATETTAVAT MENETTELYTAVAT JA LUOVUTUSEHDOT 1. LUOVUTUKSEN KOHTEET JA LUOVUTUSTAVAT 2. LUOVUTUSMENETTELY 3. KOHTEIDEN HINNOITTELU JA

Lisätiedot

Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi

Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi Hankintapäätös ja hankintasopimuskausi Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies Mervi Kuittinen Ehdokkaille ja tarjoajille ilmoittaminen Päätöksistä on ilmoitettava ehdokkaille

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET

PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN HANKINTAOHJEET Kaupunginhallitus 16.6.2003 280 Paavo Leskinen Puheenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen Pöytäkirjanpitäjä Unto Matilainen Mauno Tuoriniemi 2 HANKINTAOHJEET

Lisätiedot

Hankinnat ja ympäristö

Hankinnat ja ympäristö Hankinnat ja ympäristö Markus Lukin Helsingin kaupungin ympäristökeskus 27.2.2008 27.2.2008 Markus Lukin 1 Miksi hankintojen ympäristöasiat tärkeitä? o Suorat ympäristövaikutukset vähenevät o Hankintojen

Lisätiedot

Rakennusvalvonta ja mökillä asuminen

Rakennusvalvonta ja mökillä asuminen Rakennusvalvonta ja mökillä asuminen Aleksi Heinilä 26.11.2013 1 KHO 24.9.2013 t. 3013 Ei julkaistu ratkaisu Ei muutettu hallintooikeuden ratkaisua tai sen perusteluita lautakunta oli velvoittanut sakon

Lisätiedot

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Liittymis- ja käyttösopimuksen. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Liittymis- ja käyttösopimuksen sopimusehdot Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.10.2018 alkaen 2 SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa

Lisätiedot

Tarjoajan soveltuvuus

Tarjoajan soveltuvuus Tarjoajan soveltuvuus Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Hankinta-asiantuntija Juha Kontkanen Tarjoajan soveltuvuus poissulkemisperusteet soveltuvuusvaatimukset selvitykset toimittajan

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET. Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy. Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun [].

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET. Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy. Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun []. KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy ja Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun [].2017 2(6) KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Ismo Syvähuoko

Lisätiedot

Oikeudellinen huolto = huoltomuoto vanhempien eron jälkeen

Oikeudellinen huolto = huoltomuoto vanhempien eron jälkeen YHTEISHUOLTO VAI YKSINHUOLTO? Huollon monet merkitykset - arkihuolto - oikeudellinen huolto - edunvalvonta Oikeudellinen huolto = huoltomuoto vanhempien eron jälkeen Huoltomuoto vanhempien asuessa erillään

Lisätiedot

Kirjan rakenne ja tavoitteet... 3

Kirjan rakenne ja tavoitteet... 3 Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xiii Aluksi 1 Kirjan rakenne ja tavoitteet.................................. 3 I Yhteisomistajan oikeusasema 7 1. Omistusoikeuden ja -osuuden määräytyminen...................

Lisätiedot

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET

NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy

Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Oulun kaupungin hankinnat Valtuustokoulutus 8.6.2017 Oulun kaupunki/konsernihallinto, kaupunkistrategia/anna-maria Levy Sisältö Oulun kaupungin ostot Mikä on julkinen hankinta? Hankintatoiminnan ohjaus

Lisätiedot

PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus

PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus 1 SUUN TERVEYDENHUOLLON ANESTESIAPALVELUN HANKINTA 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin terveyskeskus PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki ja xxxxxxx (jäljempänä

Lisätiedot

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015

Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Eväitä hyvän tarjouksen tekemiseen Iisalmi 4.6.2015 Minna Heikka Hankinta-asiamies p. 044 718 2921 minna.heikka@is-hankinta.fi Onnistuneen kaupankäynnin lähtökohtia: 2 Tunne tuotteesi Tunne kauppatapa

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4

Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4 1 TUOTANNOLLISEN TILAN VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja: Vuokralainen: Sopimuksen tarkoitus: Haapaveden kaupunki (jäljempänä kaupunki) PL 40/Tähtelänkuja 1, 866101 Haapavesi Y-tunnus 0184872-4 Siparila Oy (jäljempänä

Lisätiedot

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010 YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja

Lisätiedot

Avoin lähdekoodi ja hankinnat. JHS-SEMINAARI Avoimet teknologiat haaste ja mahdollisuus 14.5.2008

Avoin lähdekoodi ja hankinnat. JHS-SEMINAARI Avoimet teknologiat haaste ja mahdollisuus 14.5.2008 Avoin lähdekoodi ja hankinnat JHS-SEMINAARI Avoimet teknologiat haaste ja mahdollisuus 13.5.2008 Sisältö: Ohjelmistohankintojen haasteet Hankintalaki ja ohjelmistot Case: toimisto-ohjelmiston hankinta

Lisätiedot

Hevoskaupan juridiikka

Hevoskaupan juridiikka Hevoskaupan juridiikka Yleistä Hevonen on irtain esine Virhe hevosessa vaikeampi nähdä kuin tavanomaisessa tavarassa (esim. auto) Myyjän tiedonantovelvollisuus Ostajan tiedonottovelvollisuus 1 Sovellettava

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen

Hankintalain uudistaminen Hankintalain uudistaminen Oulu 2.2.2015 Juha Myllymäki johtava lakimies Hankintalain valmistelutilanne Uudet direktiivit hyväksytty 4/2014 Implementointiaika 2 vuotta uudet kansalliset lait 4/2016 Työryhmien

Lisätiedot

Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla

Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla Uuden hankintalain näkökulmia Fiksun julkisen rakentamisen road show Vantaa Johtava lakimies Katariina Huikko Hankintojen strateginen merkitys 2 2000 2001

Lisätiedot

Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille

Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille Tarjouspyyntö 1(7) Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille Tarjouspyyntö 2(7) TARJOUSPYYNTÖ Korttikoulutukset työnhakija-asiakkaille. 1. HANKINNAN TAUSTA JA TARKOITUS Oulun kaupungin Konsernipalveluiden

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ

Tarjouspyyntö 1.7.2015 RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ 1 Tarjouspyyntö 1.7.2015 Siivous-ruokapalveluyksikkö PL 33, 31761 Urjala RAAKOJEN, KUORITTUJEN PERUNATUOTTEIDEN TARJOUSPYYNTÖ Urjalan kunnan siivous-ruokapalveluyksikkö pyytää tarjoustanne liitteenä olevan

Lisätiedot

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUIDEN KILPAILUTUS MUISTILIITTO ry (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden

Lisätiedot

KIINTEISTÖTOIMITUSVIRHEET

KIINTEISTÖTOIMITUSVIRHEET KIINTEISTÖTOIMITUSVIRHEET TOIMITUSVIRHEIDEN OIKAISEMINEN Kiinteistörekisterinhoitajien koulutuspäivät Maaoikeusinsinööri Sakari Haulos 1 KIINTEISTÖTOIMITUSVIRHEET TOIMITUSVIRHEIDEN OIKAISEMINEN Kiinteistörekisterinhoitajien

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

319 11.12.2012 14 04.06.2013. 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon Karpalo

319 11.12.2012 14 04.06.2013. 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon Karpalo Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 319 11.12.2012 14 04.06.2013 14 Rakennusvelvoitteen lykkäys/asunto Oy Sipoon Karpalo / Uppskjutande av byggnadsförpliktelse/asunto Oy Sipoon

Lisätiedot

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ

TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ 2 (7) Sisällys 1 SOPIMUSOSAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 AVOIN SÄHKÖNTOIMITUS... 3

Lisätiedot

Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla

Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla Fiksua julkista rakentamista hankintalain avulla Uuden hankintalain näkökulmia Fiksun julkisen rakentamisen road show Tampere Johtava lakimies Katariina Huikko Hankintojen strateginen merkitys 2 1 Kuntien

Lisätiedot

Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.

Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta. SOPIMUSEHDOT Yleistä 1 Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jälj. laitos) sopijapuoli. Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa

Lisätiedot

SOPIMUS. Euran kunnan. Sirkka Surven

SOPIMUS. Euran kunnan. Sirkka Surven SOPIMUS Euran kunnan ja Sirkka Surven välillä koskien Euran keskustan osayleiskaavasta Turun hallinto-oikeuteen jätettyä valitusta 13.9.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTA... 3 2 VIRKISTYSALUEEKSI KAAVOITETUN

Lisätiedot