Lestijokilaakson taidepäivät 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lestijokilaakson taidepäivät 2010"

Transkriptio

1 Lestijokilaakson taidepäivät 2010 KEVYT - PAINAVA Tervetuloa Mäkiraonmäelle

2 Lestijokilaakson taidepäivät KEVYT PAINAVA Mitkä ihmeen taidepäivät, ihmeteltiin reilu 20 vuotta sitten, kun Kannuksen raitilla kesäkuun alkupäivinä liikkui outoja kulkijoita jalkaisin ja pyörillä. Rajat ja rajattomuus oli ensimmäisten taidepäivien teema vuonna Silloin haluttiin kurssilaisista saada irti luovuutta äänen, liikkeen ja kuvanteon avulla. Venyttää rajoja rajattomuuteen asti. Nyt 22 vuotta myöhemmin teemana on KEVYT - PAINAVA. Yhdistyvätkö nämä vastakohdat taiteen avulla, häipyykö raja, tuleeko kevyestä painava ja painavasta kevyt? Löytyykö taiteellisen ilmaisun avulla hyvinvointi? Taiteen tuottaminen, katseleminen tai kuunteleminen saa meidät voimaan paremmin, kevyemmin. Ihan se on tieteellisestikin todistettu. Sulje silmäsi ja muistele jotain taideteosta tai tapahtumaa ja kuulostele itseäsi. Huomaatko, kuinka hymy karehtii huulillesi ja hyvänolon tunne hiipii sisällesi. Jokainenhan meistä osaa tehdä taidetta, mutta kaikki voivat oppia lisää ja paremmin, jotain uutta. Nyt on mahdollisuus kokea oppimisen ilo mukavassa yhteenkuuluvassa porukassa, joka kokoontuu kesäkuun alussa Mäkiraonmäelle Kannukseen. Tule Sinäkin sinne; toteutetaan yhdessä KEVYT - PAINA- VA teemaa Lestijokilaakson taidepäivillä taiteen ja hyvinvoinnin viikolla. Iloisiin tapaamisiin! Sirkka Laurila Taidepäivätoimikunnan jäsen Kannuksen kaupungin kulttuuritoimenohjaaja Otos luovan ilmaisun kurssilaisten työstä v Teema: Maan kirjoitus

3 Lestijokilaakson taidepäivien kurssitarjonta KUVATAIDEPAJA ti-la klo 9-16 lisätiedot ja mahdolliset muutokset Kuvataidepajassa voit maalata valintasi mukaan öljy-, akryyli-, guassi-, akvarelli- ja pastelliväreillä. Kokeilemme myös sekatekniikan ja apuaineiden yllätyksellisiä mahdollisuuksia. Voit saada ja antaa uutta näkökulmaa kuvalliseen ilmaisuun. Kurssipaikkana on Työväentalo Mäkiraonmäellä. Tiedustelut ja ilmoittautuminen; LTY Leila Keski-Korpi Tämän kurssin osallistuja voi halutessaan osallistua myös elävänmallin piirustuskurssille samaan hintaan. TAIDEGRAFIIKAN MAALAUKSELLISIA MENETELMIÄ ti-la klo 9-16 Opiskelemme monotypian eri tekotapoja, Chine collé-tekniikkaa, jossa vedoksen pohjalle lisätään kasviliimalla käsitelty paperi ja maalauksellista carborundum-metelmää, uusine sovelluksineen. Kurssi sopii ensimmäiseksi kosketukseksi grafiikan tekniikoihin sekä syventäväksi kurssiksi grafiikkaa pidempään tehneille. Se voi olla mielenkiintoinen oppimiskokemus myös maalareille. Kurssipaikkana on Topiantalo, Mäkiraonmäellä. Opettajana toimii TaM Hanna Holma, Helsingistä. Tiedustelut ja ilmoittautuminen; LTY ELÄVÄNMALLIN PIIRUSTUS/SAVIMUOVAILU ti-pe klo Kurssille voivat osallistua kaikki kuvan tekemisestä kiinnostuneet. Opiskelemme elävää mallia nopealla grogimenetelmällä tai hiukan pidempinä tutkielmina. Tekeminen voi painottua joko piirtämiseen tai muovailuun, osallistujien toiveet huomioiden. Myös muiden kurssien opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua isoon työpajaan Mäkiraonmäelle tiistai, keskiviikko, torstai ja perjantai iltapäivisin. Opettajana on kuvanveistäjä, TaM Kaija Kontulainen, Kälviältä. Tiedustelut ja ilmoittautuminen; LTY

4 NUORTEN TAIDEKURSSI ti-la klo 9-15 Nuorten kurssilla ensisijaista on mustemaalaus ja -piirtäminen. Se on hauska ja värikylläinen tapa tehdä taidetta. Sitä voi yhdistää helposti esim. sarjakuvapiirtämiseen, akvarelli- tai peitevärimaalaukseen. Työskentelemme värillisillä musteilla ja käytämme erilaisia välineitä, kuten irtoteriä, bambukyniä, siveltimiä, peitinlakkaa, hammasharjaa jne. Opimme miten erilaisilla valinnoilla voi monipuolistaa taiteellista ilmaisua, saada omaa sisäistä elämää näkyvään muotoon. Harjoittelemme viivankäyttötapoja ja kehitämme piirtämistä maalaukselliseen suuntaan. Opimme myös vuorovaikutustaitoja yhteistaideteoksen valmistamisen kautta. Haemme tulkinnallista ja eläytyvää otetta kuvan tekemiseen. Kurssi on suunnattu n v. nuorille. Opettaja on kuvittaja, kuvataiteilija AMK Eeva Oksa, Turusta. Tiedustelut ja ilmoittautuminen; Kannuksen kansalaisopisto LASTEN TAIDEKURSSI ti-la klo 9-15 Lasten kurssilla maalaamme ja piirrämme erilaisia materiaaleja kokeillen. Valmistamme kierrätysmateriaalista ja laitteistä uutta, joka lähtee elämään omaa seikkailuelämäänsä. Paneudumme leikin ja pelin kautta visuaalisen ympäristön hahmottamiseen ja rakentamiseen niin, että kaikki sen vaikutuspiiriin tulevat pääsevät seikkailuun mukaan. Kurssille ovat kaikki 7-12 v. lapset tervetulleita. Opettajana on Laura Oravainen, Kannuksesta. Tiedustelut ja ilmoittautuminen; Kannuksen kansalaisopisto LAUSUNNAN JA TULKINNAN RIKKAALLE TIELLE To-pe-la klo 9-16 Kurssin tavoitteena on avata mieltä ja kehoa rikkaamman esiintymistaidon saavuttamiseksi. Tuolle tielle johdattavat mm. erilaiset ilmaisutaidon harjoitukset, keskustelut ja analysointi. Kolmen kiehtovan päivän ajan oppimiseen tartutaan runojen ja proosatekstien avulla. Kurssipaikkana on perinteikäs Mäkiraonmäki ja opettajana on taiteilija Auli-Maritta Ruuskanen, Kokkolasta. Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Lestijokilaakson kirjoittajayhdistys/tarja Niku-Raitanen

5 Ilmoittautumislomake Lestijokilaakson taidepäivät Teema KEVYT - PAINAVA Kurssi Kurssimaksu ilman majoitusta Kuvataidepaja (42h) Aikuinen 170 Eläkeläinen 135 Opiskelija 85 Taidegrafiikka (42h) Aikuinen 170 Eläkeläinen 135 Opiskelija 85 Elävänmallin piirustus (16h) 75 Lausuntakurssi (24h) 97 Opiskelija 48 Digikuvaus ja kuvankäsittely (42h) Aikuinen 170 Iltakurssi 10 /ilta Eläkeläinen 135 Opiskelija 85 Nuorten taidekurssi 7-12v ikä: 100 (sis. materiaalit) Lasten taidekurssi 13-18v ikä: 100 (sis. materiaalit) Varaan majoituksen Ollikkalaan Ks. viimeinen aukeama Lestijokilaakson taideyhdistyksen jäsenalennus 10 Ilmoittautuminen mennessä. Nimi: Osoite: Sähköposti: Puhelin: Taita, niittaa ja postita!

6 Lestijokilaakson taidepäivät c/o Leila Keski-Korpi Himangantie KANNUS

7 Digitaalinen valokuvaus ja kuvankäsittely Digitaaliajan valokuvauskurssi sinulle, joka kaipaat tietoa digikameran mukanaan tuomista uusista mahdollisuuksista. Sinulle, joka haluat oppia valokuvausta digikameralla sekä kuvankäsittelyä tietokoneella. Tai ehkä haluat syventää taitojasi. Kurssilla kuvataan erilaisia tehtäviä. Katsellaan kuvia yhdessä ja keskustellaan, miten saisimme kaiken irti digiajan välineistä. Viikon aikana kuvataan digille ja voit myös tuoda omaa aiempaa kuvamateriaalia mukanasi työstettäväksi Työkaluna käytämme kuvankäsittelyohjelmaa. Käymme yhdessä läpi ohjelman perusteet sekä uppoudumme syvemmälle kuvanmuokkaukseen rajoja tuntematta. Tutustumme nykypäivän tekniikan monipuolisten mahdollisuuksien maailmaan, kuten monimutkaisiin kuvayhdistelyihin tai vanhojen kuvien paranteluun. Uutena ILTAKURSSI ALOITTELIJOILLE Ti-pe klo ,00 /ilta. Opettajana valokuvaaja/kuvankäsittelijä Jasse Hast Hyvinkäältä. Lisätietoja: Lestijokilaakson taidepäivät Retkipäivä Viime kesän taidepäivien yhteinen retkipäivä sai niin suurta kannatusta, että järjestämme tänä vuonna vastaavan yhteisen iltapäivän luonnon helmassa. Paikka, aika ja ohjelma ilmoitetaan taidepäiväviikon alussa.

8 Teema: KEVYT - PAINAVA Taiteen ja hyvinvoinnin viikko OHEISOHJELMIA ti klo Tutustuminen Heidi Hotakaisen näyttelyyn. öljyväri- ja akryylimaalauksia mukana myös Reijo Hotakaisen öljyvärimaalaus ja betoniveistoksia. Galleria Justus, Asematie 1, Kannus (virastotalon alakerta). ke klo Taidepäivien pihasoitto. Laulattaa Matti Korkiala (tangokuningas 1997) ja Toimi Pasanen, säestää Tapani Riippa. Sofian lava, Mäkiraonmäki, Kannus. pe klo Lähtölaskenta Kannusta laulaen festivaaliin Äänipäät konsertti. Liput 12/10. Ennakkoliput festivaalitoimistosta p Vapaa-aikakeskus, Liikuntatie 2, Kannus. klo Rock tapahtuma, mukana mm. WAY, Scarch, Twenty Bucks Monitoimitalo, Valtakatu 25, Kannus. la Nuorten poikkitaiteellinen tapahtuma klo Tanssikoulu Unelma, vetäjinä Riitta Kouk kari & Kari Uusiportimo. klo Siltatanssit (säävaraus). Siltakatu, Kannus. su klo Lastenteatteri Miina ja Manu Vapaa-aikakeskus, Liikuntatie 2, Kannus. Liput 5/7/15 (lapset/aik./perhe). Lisäksi Taidepäivien aikana järjestetään: Taiteen myyntimarkkinat Topiaan talolla, Mäkiraonmäellä Kannuksen Kamerakerhon näyttely Vapaa-aikakeskuksessa Lestijokilaakson taideyhdistyksen näyttely Vapaa-aikakeskuksessa Taidepäivien teemapäivä leikkikentillä Lisätietoja tapahtumista: Kannuksen kulttuuritoimisto/sirkka Laurila p , sirkka.laurila@kannus.fi Muutokset mahdollisia, lisäykset todennäköisiä.

9 Tiedustelut ja ilmoittautuminen Kuvataidepaja; Akvarelli, öljyvärimaalaus, elävänmallin piirustus, grafiikka: LTY / Leila Keski-Korpi, leila.keski-korpi(at)kpedu.fi Lausunta Lestijokilaakson kirjoittajayhdistys / Tarja Niku-Raitanen, , tarja.niku-raitanen(at)kannus.fi Digitaalinen valokuvaus ja kuvankäsittely Kannuksen Kamerakerho / Anja Jussila, anja.jussila(at)kotinet.com Lasten taidekurssi, nuorten taidekurssi Kannuksen Kansalaisopisto / Heli Mäkitalo, , , heli. makitalo(at)kannus.fi Yleiset asiat, oheisohjelmat Kannuksen kaupungin kulttuuritoimi / Sirkka Laurila , Postita ilmoittautumiskaavake tai sen kopio osoitteeseen: Lestijokilaakson taidepäivät c/o Leila Keski-Korpi Himangantie KANNUS Kurssille ilmoittautuminen käy näppärästi myös sähköpostilla tai soittamalla kurssin järjestäjälle. Sähköpostiin vastaamme kolmen päivän kuluessa. Jos et saa vahvistusta siinä ajassa, varmista ilmoittautumisesi soittamalla. Ilmoittaudu kurssille viimeistään ke 26.5 mennessä, näin varmistat kurssin toteutumisen. Yksittäinen kurssi toteutuu kun kymmenen ilmoittautumista tulee ko. päivään mennessä.

10 MAJOITTUMINEN OLLIKKALA, Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto Majoituspaikkoja 45. Rakennus on peruskorjattu 2003, jokaisessa huoneessa on WC, suihkut ovat käytettävissä ja alimmassa kerroksessa on sauna. Majoitus 20 euroa / vrk / henkilö sis. liinavaatteet. Mukana samassa huoneessa lapsi alle 12v 10 euroa / vrk. Ollikkalaan majoittuminen varataan kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä. HOTELLI RAVINTOLA JOKIHELMI Tiedustelut KITINKANNUS, hotellitason majoitusta Tiedustelut , ajanvaraus klo 8-16 ma-pe, Majoitus 40 euroa / vrk yhden hengen huoneessa. Majoitus 60 euroa / vrk kahden hengen huoneessa. Hinnat sisältävät aamupalan. Järjestäjät: Lestijokilaakson Taideyhdistys ry (LTY) Kannuksen Kamerakerho Lestijokilaakson kirjoittajayhdistys Kannuksen Kansalaisopisto OK:n ja KSL:n opintokeskukset Kannuksen kaupunki Kannen kuva: Sirkka-Liisa Ypyä, akvarelli Sisällön taitto: Hanna Kenakkala, Tili- ja Mainostoimisto Kapeke Ky Painos: 1500 kpl

11 Toiveille siivet ja elämälle juuret... Jokiranta- ja omakoti- TONTTEJA aivan palveluiden lähellä Kysy lisää: Matti Salmela puh Kannus kehittyvä kaupunki -projekti

12 Galleria Justus Asematie 1, Kannus Avoinna viraston aukioloaikana: ma-ke 9-16, to 9-17, pe 9-15, lisäksi su (juhlapyhinä suljettu) Vaihtuvien näyttelyiden tilassa kesäkuussa: Heidi Hotakainen öljyväri/akryyli maalauksia sekä Reijo Hotakaisen öljyvärimaalaus ja betoniveistoksia Tervetuloa! Vapaa pääsy! Taidepäivien yhteydessä näyttelyyn tutustutaan ti 8.6. klo Justus Sarisalon pysyväisnäyttely Mutkalammin kylän pienoismalli

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat

Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat Jäsentiedote 04.05.2012 Taidepäivät 4.-9.6.2012 JÄsenasiat www.lty-taide.fi Lestijokilaakson taidepäivät MA 4.6.- LA 9.6.2012 Teemana Yhteisestä kannusta Lestijokilaakson taidepäiviä on järjestetty tässä

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 5/2015

KAUPUNKITIEDOTE 5/2015 KAUPUNKITIEDOTE 5/2015 Heidy Rollandin 1.-30.6.2015 Tervetuloa avajaisiin ma 1.6.2015 klo 18:00 Mmmm, väkeviä teoksia, sanoo Chili-Kettu. Galleria Justus Asematie1, Kannus TAITEIDEN YÖ lauantaina 6.6.

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja ala Lapin yliopisto Taiteiden

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016

KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 KAUPUNKITIEDOTE 3/2016 AILI DAMMERT öljy- ja akryylimaalauksia Galleria Justuksessa 2. 29.4.2016 Lumikukka Energiat kohtaavat Tervetuloa avajaisiin pe 1.4. klo 14.00! Galleria Justus, Asematie 1, Kannus

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Edessä on sukupolviemme merkittävin juhlavuosi. Juhlavuoden pääteema on Yhdessä. Kaikissa Suomi 100 -juhlavuotta koskevissa kysymyksissä

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2015-2016 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 9/2018

KAUPUNKITIEDOTE 9/2018 KAUPUNKITIEDOTE 9/2018 ÄIJÄ-PÄIVÄT KANNUKSESSA 22.9. klo 10-14 Tarjolla monenlaista pärinää ja härpäkettä myös naiset ovat tervetulleita mukaan. Raonhaan teollisuusalueen yritykset omilla ohjelmillaan:

Lisätiedot

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800 Opintotyyppi Koulutusala Oppiaine Vastaava yliopisto HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa. aineopintoja Kuvataideala Kuvataide

Lisätiedot

TAIDEKURSSI PUNKAHARJULLA

TAIDEKURSSI PUNKAHARJULLA Ruokolahden taideyhdistyksen järjestämä TAIDEKURSSI 17. 23.5.2017 PUNKAHARJULLA Taidekurssi järjestetään juhlistamaan yhdistyksemme 35. toimintavuotta ja samalla tervehdimme 100-vuotiasta Suomea asettumalla

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA

TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA TALVEN RETRIITTI 2013 JOOGA & CHI KUNG LÄSNÄOLO, SYDÄN JA ELINVOIMA ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) PE-SU 13.12.-15.12.2013 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan Harjun koululla: MOTO KERHOT ( monitoimikerhot, sis. mm liikuntaa,

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op) ITÄ-HÄMEEN OPISTO Syksyllä 2018 Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op) Jyväskylän avoin yliopisto, kirjoittamisen perusopinnot

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä KILPAILUKUTSU Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut 8. 10.12.2017 Jyväskylässä JÄRJESTÄVÄ SEURA Swimming Jyväskylä ry PAIKKA Vesiliikuntakeskus Aalto Alvari, Pitkäkatu 2, 40700 Jyväskylä SÄÄNNÖT

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA TISSRUK NAKIIFARGEDIAT LAHDEN TAIDEGRAAFIKOIDEN PAJALLA 2019 EARTH WITHOUT ART IS JUST EH! GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA Lahden Taidegraafikot ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka yhtenä tehtävänä

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 24. 28.4.2017, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja -turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot

Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat

Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat KUVATAIDETTA Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat 1. KUVATAIDELUOKAT 7-9 LK. lyijykynä, tussi, muste ja hiilipiirustusta akvarelli, pastelli

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.

Lisätiedot

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE SOTTIISIMOVES 2014 ILMOITTAUTUMISOHJEET Tapahtumaan ilmoittaudutaan nettilinkin kautta. http://ilmoittautuminen.sottiisi.net/ilmoittaudu/index Olemme koonneet tähän ohjeistusta ilmoittautumiseen liittyen.

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO

KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO KESKISUOMEN MÄKIVIIKKO 23.-25.8 Saarijärvi-Jyväskylä-Jämsänkoski Perinteinen Keski-Suomen mäkiviikko polkaistaan jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen käyntiin, tällä kertaa kesäkiertueena. Mäkiviikko

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot: Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358

Lisätiedot

SYYSLOMAN VIIKKO-OHJELMA

SYYSLOMAN VIIKKO-OHJELMA SYYSLOMAN VIIKKO-OHJELMA 11. 20.10.2013 PERJANTAI 11.10.2013 klo 14:00 15:00 Tapaaminen Max Majavan kanssa Tahko Outdoors Centre Maskottimme Max Majava on tavattavissa Marinassa, Viitakuja 5. Maksuton.

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 2 tuntia/viikko 8.lk peruskurssi 3 ja 4 Valokuvaus ja pimiötekniikka: Opit valokuvaamaan

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus. Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat

Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus. Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat Kuvataide ja muotoilu piirustus ja maalaus Wellamo-opisto Runkosuunnitelmat Yhteiset käytänteet Yhteiset työtilat Työturvallisuus, laitteet Oppilaan omat tavoitteet, kurssin tavoitteet Työvälineet Materiaalihankinnat

Lisätiedot

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi Rakennusalan työsuojelun peruskurssi 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso 23. 24.10.2012 Siikaranta-opisto opitaan yhdessä Rakennusalan työsuojelun peruskurssi, Siikaranta-opisto 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10.

PERJANTAI 18.10. MAANANTAI 21.10. PERJANTAI 18.10. YÖKAHVILA, Aika: klo 18.00 23.30, 8lk 18v Paikka: Nuorisotalo Wanha Vesilaitos (Kauppakatu 1b) Hinta: Maksuton, 0-promillea Lisätietoja: nuoriso-ohjaaja Teemu Eskelinen p. 044-7100380

Lisätiedot

KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ!

KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ! ILOA VÄREISTÄ JA LUONNOSTA Päivämäärät 8.3.-7.6.2017 Kellonaika keskiviikkoisin klo 10.00-14.15 Piritan grafiikan luokka, Hämeentie 34 (Vanha valkoinen kaksikerroksinen kivitalo City-marketin vieressä).

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

KUVATAIDETTA. 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, 2009-10. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat

KUVATAIDETTA. 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, 2009-10. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat KUVATAIDETTA 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, 2009-10 Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat 1. KUVATAIDELUOKAT 7-9 LK. lyijykynä, tussi, muste ja hiilipiirustusta akvarelli, pastelli ja öljyvärimaalausta

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO

2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO 2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO Seasonal Yoga, Joogaopettaja koulutus Espoo 2014-2015 (Koulutus on pääasiassa englanninkielinen) Seasonal Yoga (SYTT) on kansainvälinen itsenäinen jooga koulu, joka

Lisätiedot

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016

Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 21.6.2016 Eurooppalainen dysleksiaviikko 3.10. - 9.10.2016 Teema: Oppimisen apuvälineet, lukijärjestöjen vertais- ja neuvontatoiminta VARASLÄHTÖ VIIKKOON Kouvola 30.9. Apuvälinepäivä kunnan työntekijöille

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille

Lisätiedot

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM

ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI. Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM ERITYISRYHMIEN VESILIIKUNNAN OHJAAJAKURSSI Äänekoski 10.-14.1.2011 Suomalainen Vesiliikuntainstituutti Oy WWW.VESILIIKUNTA.COM Sisältö ja tarkoitus 10.-14.1.2011 Toimintakyvyttömyyson vesiliukoista Suomessa

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto

Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta. SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto Tervetuloa Stadiin! Helsingin Autoteknillinen Yhdistys ry. 80 Vuotta SATL:n Kesäpäivät Helsingissä 8. 10.6.2012 Ohjeet, ohjelmat ja hinnasto SATL Kesäpäivät ja HATY 80 -vuotisjuhlan ohje Kesäpäivähinnoittelu

Lisätiedot

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen

TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA. 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen TIEDOTE PUOLANKAJÄRVEN KOULUN LUKUVUODEN 2016 2017 7. LUOKAN VALINNAISAINEISTA 6. luokkalaisille ja heidän huoltajilleen Hei kuudesluokkalainen! Siirtyminen peruskoulun yläluokille (7.-9.) merkitsee koulunkäynnissä

Lisätiedot

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä

Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä Parisalsan Tehoviikonloppu Jyväskylä 26.-28.1.2018 Opettajana: Maria Ylönen Kurssipaikka: Kuokkalan Graniitin tanssisali Perjantai: 18.00 21.00 Parisalsa alkeet Lauantai: 13.30 15.00 Parisalsa alkeisjatko

Lisätiedot

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 26.6.-29.6.2014 LAADUKKAASTA OHJELMASTA LÖYDÄT eli muutama hyvä syy

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

Keinupuistokeskuksen Syyskuu

Keinupuistokeskuksen Syyskuu Torstai 1.9. Koko päivän Keinupuistokeskuksen Syyskuu Tule tutustumaan Kanervan ryhmiin ja TOIVO -Mummusikaalin tekoon 10.15-11.00 Yhteislaulua, ravintolasalissa 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla Senioriliikunta Oulussa kesällä 2012 Ohjattuihin liikuntaryhmiin tulee ilmoittautua, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen sauvakävelyryhmiin ei tarvitse ilmoittautua.

Lisätiedot

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita Hinnasto 1.5.08 31.1.09 Imatra Kylpylä Spa ilon pisaroita 1 Huonehinnat Huonehinnat arkisin 1hh 2hh Studiohuone 92,00 124,00 Standardihuone 98,00 136,00 Promenadihuone 103,00 146,00 viikonloppuisin 1 hh

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

klo 12:00 14:00 Poniparkki Tahko Areena Talutusratsastusta pienille ja isoille, alkaen 5 / hlö.

klo 12:00 14:00 Poniparkki Tahko Areena Talutusratsastusta pienille ja isoille, alkaen 5 / hlö. MAANANTAI 2.3.2015 klo 10:00 11:40 Werneri hiihtokoulun starttipäivä Tahkonrinteiden hiihtokoulu Lasten hurjanhauska hiihtokoulu, opetusta ma-to, 100min päivässä. Hinta 140 /hlö/4 päivää. Muut aloitusajat:

Lisätiedot

KAUSI 2013 KURSSIKALENTERI

KAUSI 2013 KURSSIKALENTERI PÄIVITETTY 16.1.201 KAUSI 201 KURSSIKALENTERI Purjehduskoulu Kesäpurje KURSSIMME KAUDELLA 201 Auktorisoitua koulutusta vuodesta 1999 Auktorisoidut kouluttajat Katsastetut veneet Laajin kurssitarjonta Laadukas

Lisätiedot

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

KAUPUNKI- TIEDOTE 6-7/2016

KAUPUNKI- TIEDOTE 6-7/2016 KAUPUNKI- TIEDOTE 6-7/2016 KAUPUNGINVIRASTON PIDETÄÄN SULJETTUNA 4.-29.7.2016 Käytössä ovat seuraavat päivystysnumerot: Kaupungin kiinteistöjen vikailmoitukset voi tehdä kaupungin sähköisen vikailmoituslinkin

Lisätiedot

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 (Huom: Stand up -kurssi to su 8. 11.10 tai pe su 9. 11.10!) Järjestäjät: Kajaanin Kaupunginteatteri -alueteatteri,

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros

SU 13.12. Suurpujottelu klo 09.00 Joukkueenjohtajien kokous klo 09.30 Rataan tutustuminen klo 10.15 SP 1. kierros Kilpailukutsu PS ALPPI CUP 2015/2016 12.-13.12.2015 PYHÄ 30.-31.1.2016 SALLA LA 12.12. Alueleiri klo 11.00 leiriohjelma alkaa treeniklinikka (myös pujottelusukset mukaan) aikuisille radanmerkkauskoulutus

Lisätiedot

Opastukset KEVÄT 2016. helmet.fi

Opastukset KEVÄT 2016. helmet.fi Opastukset KEVÄT 2016 Helsingin kaupunginkirjasto tarjoaa eri toimipisteissä erilaisia opastuksia tietokoneen, internetin, palvelujen, ohjelmien ja laitteiden käytössä. Opastukset ovat maksuttomia. Tutustu

Lisätiedot