Joukkuepikashakin 53. SM-turnaus
|
|
- Olavi Karvonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Joukkuepikashakin 53. SMturnaus VammSK 1
2 kiittää kaikkia tukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan, jotka tekivät SMpikashakkiturnauksen 2015 järjestämisen mahdolliseksi. 2
3 Tervetuloa Sastamalaan! Sastamala on vahva yrittäjyyskaupunki sekä monipuolinen kulttuuri ja urheilukaupunki. Hyvinvointimme perustuu suureen joukkoon kehittyviä yrityksiä, joiden osaaminen on huipputasoa. Yrityksissä työskentelee sitoutunut henkilökunta ja yrityksiä johdetaan ammattitaitoisesti. Sastamalan elinkeinorakenne on monipuolinen ja yrittäjyys näkyy kaupungissa vahvasti. Yrittäjälle Sastamala onkin luonteva paikka sijoittua yrittämään ja asumaan. Monipuoliset harrastusmahdollisuudet mielletään usein suurten kaupunkien vetovoimatekijäksi. Sastamalassa on häkellyttävän paljon erilaisia vaihtoehtoja vapaaajan viettoon niin kulttuuri, kädentaito kuin liikuntaharrastustenkin osalta. Ja tietenkin huikaisevan kaunis luonto, joka avautuu heti omalta kotiovelta. Sastamalassa on pitkät kirjalliset perinteet ja niiden kautta vireä nykyisyys, mikä on luonut tukevan pohjan mm. Sastamalan julistautumiselle Suomen kirjapääkaupungiksi. Vanhan kirjallisuuden päivät, lasten kirjatapahtuma Kirjaset, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi sekä kirjailija Mauri Kunnaksen piirrostarinoihin perustuva Herra Hakkaraisen talo kokoavat paikkakunnalle vuosittain tuhansia kirjanystäviä. Tänä vuonna juhlistamme monin tavoin myös Tyrväällä lapsuutensa viettäneen Akseli GallenKallelan 150vuotissyntymäpäivää. Haluan toivottaa kaikki pelaajat sekä tukijoukkonne tervetulleiksi Sastamalaan Vexveareenalle joukkuepikashakin SMkilpailuihin. Jarkko Malmberg kaupunginjohtaja 3
4 Kilpailun aikataulu Lauantai 1.8. klo 1012 Osanoton varmistus, kokoonpanojen ilmoittaminen, lisenssien tarkistus ja kellojen luovutus klo klo Avajaiset Alkukilpailut Ruoka ja kahvitauot: Ryhmä A B C D E F G Kahvi (20min) Ruoka (60 min) Kahvi (20 min) Sunnuntai 2.8. klo Loppukilpailut, joiden jälkeen palkintojenjako Ruoka ja kahvitauot: Ryhmä M I sij. II sij. III sij. IV sij. V sij. VI sij. Kahvi (20 min) Ruoka (60 min) Kahvi (20 min) Avoin henkilökohtainen Akseli GallenKallela Cup: la klo Ilmoittautuminen klo Kierrokset 12 Loput kierrokset lailtana joukkuekisan alkukilpailun jälkeen. Osanottomaksu: 1. kierrokselle 2 euroa, toiselle kierrokselle 5 euroa, kolmannelle kierrokselle 10 euroa. Lisätietoa sivulla 11. 4
5 Yleistietoa kilpailusta ja kilpailumääräykset Kilpailun järjestäjä: Vammalan Shakkikerho ry. Pelipaikka: VexveAreena, Sastamala Kilpailun johtaja: Pekka Kauko Kilpailutoimikunta: Pekka Kauko, Arto Satonen, Martti Mäensivu, Ismo Sylander Tuomarit: Markku Kosonen (päätuomari) ja Veikko Valo Joukkueiden sijoitus määräytyy seuraavin perustein: a) Kaikki ottelunsa voittanut joukkue voittaa ryhmänsä pelipisteistä riippumatta. b) Pelipisteet. c) Joukkuepisteet. d) Joukkuevoitot. e) Keskinäinen ottelu. f) Voitto korkeammalla pöydällä keskinäisessä ottelussa. g) Mestaruudesta uusinta, muutoin arpa. Henkilökohtaiset pöytäpalkinnot määräytyvät seuraavasti: a) Pelipisteet. b) Keskinäinen peli tai keskinäiset pelit. c) Pelaajan osuus joukkueen pisteistä. Ohjeita joukkueiden kapteeneille Joukkueiden kokoonpanot on ilmoitettava osanoton varmistuksen yhteydessä oikeassa pöytäjärjestyksessä. Ilmoittautumisen yhteydessä tarkistetaan lisenssien voimassaolo. Osanotto edellyttää puuttuvien lisenssimaksujen ja seuran mahdollisten rästimaksujen suorittamista. Kapteenien allekirjoittama pöytälappu on lopullinen tulos. Se ratkaisee, jos tulokset atkjärjestelmässä ja kapteenien tulosliuskoissa poikkeavat toisistaan. Pöytälapun vasemmanpuoleinen joukkue pelaa 1. pöydällä valkeilla. Kapteenin liuskasta selviää jokaisen kierroksen vastustaja sekä mahdollisen vapaakierroksen paikka. Kilpailun päätyttyä kapteeni merkitsee liuskaansa kaikki yhteispisteet ja luovuttaa siitä lukukelpoisen kappaleen ryhmän vetäjälle. Mikäli kapteeni havaitsee kilpailun aikana tai sen jälkeen virheitä tai epäselvyyksiä tulospalvelussa, hänen tulee ilmoittaa siitä välittömästi. Uusi kierros voi alkaa, kun toimitsija on kerännyt edellisen kierroksen pöytälaput pois ja antanut aloitusluvan. Ruoka ja kahvitauot pidetään tässä lehtisessä kerrotun aikataulun pituisina, ellei ryhmänvetäjä toisin ilmoita. Taukojen päättymisajat ovat nähtävillä kunkin ryhmän tulospalvelusta 5
6 Shakkikerhon vaiheita Vammalan Shakkikerhossa on jo ehditty tottua tasaiseen menestymiseen SMtasoa myöten kuluvan vuosikymmenen aikana. 2000luvun alussa kerhossa aloittaneista junioreista on jalostunut ajan mittaan omissa ikäluokissaan ja myöhemmin kansallisellakin tasolla loistavasti pärjänneitä pelaajia. Lisätessä tähän jo vanhasta vahvasta muodostunut runko sekä muutama ulkomaalaisvahvistus, on Vammalan Shakkikerho ollut ehdottomasti yksi menestyneimmistä kerhoista viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa. Alkusysäyksen viime vuosien tuloksille voidaan katsoa käynnistyneen keväästä 2008, jolloin Vammala onnistui tekemään paluun SMliigaan nousukarsintojen kautta. Joukkueesta löytyi heti seuraavalla kaudella tahtoa osoittaa ettei se ole mikään heittopussi suurimmista kaupungeista tulevien kerhojen joukossa. Debyyttikausi sujui yli odotusten joukkueen sijoittuessa sarjataulukon neljänneksi. Seuraavinakin kausina joukkue haastoi vahvasti kärkijoukkueita vaikkei ensimmäisen kauden saavutukseen rahkeet enää riittäneet. Vammalan taival korkeimmalla sarjatasolla jatkui aina kauteen , jolloin lopputuloksena oli niukka putoaminen huonommalla maalierolla. Vaikka SMliigassa mitalitili on jäänyt vielä avaamatta, on Vammala saavuttanut eniten joukkuemenestystä juuri lyhyemmillä ajoilla pelattaessa. Nopean shakin SMkisoista saldona on kultaa (2012) ja pronssia (2011) ja joukkuepikashakissa on saavutettu lyhyen ajan sisällä täydellinen värisuora. Kirkkaimmat mitalit kerho saavutti Oulun kisoissa 2014, hopeaa tuli Porista 2012 ja pronssia Ilmajoelta vuonna Vammalan kerhossa on jo pitkään tehty yhteistyötä latvialaisten maajoukkuepelaajien kanssa, joista muutama on nähty pelaavan Vammalan pikashakkijoukkueiden ykköspöydällä. Porin hopeajoukkueessa sen sijaan pelasi nykyisen maailmanmestarin Magnus Carlsenin avustaja ja Norjan kakkosmies Jon Ludvig Hammer. Edellä mainittujen mitalijoukkueiden kotimaisen rungon on pääosin muodostanut kolmikko Henri Pohjala, Jussi Kauko sekä Tero Lehtimäki. SMtason mitalisuorituksista on saatu vuosien varrella nauttia myös henkilökohtaisissa kisoissa. Vuoden 2009 avoimen SMkilpailun mitalikolmikkoon ylsi kerralla kaksi vammalalaista, Mikko Niemi hopealle ja Arto Satonen pronssille. Kerhon ykköspelaajaksi viime vuosina noussut Pohjala on sen sijaan niittänyt mainetta nopeassa shakissa ja pikashakissa. Vuodesta 2010 alkaen tilille on karttunut pikashakista kolme SMhopeaa ja yksi pronssi. Nopean shakin SMkultaa Pohjala onnistui voittamaan vuonna Kerhon pelaajat ovat olleet aktiivisia kävijöitä ulkomaan turnauksissa. Tietyt kilpailut ovat matkailuohjelmassa vuosittain. Tuttuja kisamaita ovat olleet muun muuassa Ruotsi, Viro, Latvia, Norja sekä Tshekki. Kerhon pelaajat kävivät porukalla seuraamassa viime 6
7 kesänä Norjan Tromssassa shakkiolympialaisia. Tero Lehtimäki pääsi edustamaan Suomea alle 20vuotiaiden MMkisoihin Argentiinaan vuonna Pohjala oli vastaavassa edustustehtävässä nuorten EMkisoissa Montenegrossa vuonna Vammalan Shakkikerho profiloituu monille lajin harrastajille myös suosittujen ja kovatasoisten turnausten organisoijana. Kerho on järjestänyt vuosittain nopean shakin ajoilla pelattavan Levorantaturnauksen, joka onkin kotimaisen turnauskalenterin yksi eniten pelaajia puoleensa vetävä kilpailu. Kesällä 2014 Ellivuoressa pelattiin kansainvälisestikin vertaansa vailla oleva kutsuturnaus kymmenen pelaajan kesken. Ellivuori International nimeä kantaneeseen turnaukseen oltiin saatu houkuteltua muun muuassa Suomen kaikkien aikojen menestynein shakinpelaaja Tomi Nybäck. Kansallisuuksista oli Suomen lisäksi edustettuna Venäjä, Latvia, Islanti sekä Tanska. Tässä porukassa kerhon oma kasvatti Pohjala onnistui saavuttamaan ensimmäisen kiinnityksensä kansainvälisen mestarin tittelin arvoon, ollen loppusijoituksissakin aina neljäs. Shakin Jukolaa eli joukkuepikashakin SMkisoja Vammala on ennen tämän vuoden kisoja ollut järjestämässä kolme kertaa, vuosina 1993, 2003 ja Kisojen organisointi on kovien ponnisteluiden takana kelle tahansa. Nelihenkisiä joukkueita voi parhaimmillaan saapua paikalle jopa 200, mikä siis tarkoittaa yli 800 shakinpelaajaa saman katon alla! Kisojen myöntäminen Vammalalle jälleen kerran on kuitenkin selkeä näyttö siitä, että kerhon järjestäjän koululla taitoihin on olemassa vahva luotto. PerPo Henri Pohjala Sorvankatu 5, Sastamala 7
8 8
9 Jaakko Mäntyniemi Suomen Shakkiliiton pj Morjens shakkiväki! Taas on tullut aika kokoontua isolla joukolla yhteisen harrastuksemme joillekin jopa intohimon pariin. Pitkään on blixtejä pelattu samalla formaatilla, mutta tällä kertaa onkin mukana merkittävä uudistus! Viime vuoden elokuussa miehet Venäjän Karjalasta kysyivät minulta Tarausturnauksen yhteydessä, miksi hieno Joukkuepikapeliturnauksemme on suljettu ulkomaisilta joukkueilta?! Eihän tuohon heti osannut sanoa yksiselitteistä vastausta, joten pyysin miettimisaikaa...jonkin aikaa tuumattuani ajattelin niin, miksi?! Päätin ehdottaa liiton hallitukselle päätöksen kilpailun avaamisesta myös ulkomaisille joukkueille tehtäväksi liiton korkeimmassa päättävässä elimessä, Kerhojen kokouksessa, olihan kyseessä kotimaisen kilpashakin tärkeän tapahtuman ensimmäinen merkittävä sääntömuutos pitkään aikaan. Täytyy myöntää, että hämmästykseni oli melkoinen, kun kukaan ei Kerhojen kokouksessa vastustanut asian kokeilemista jo tämän vuoden kisoissa! Kirjoitan tätä jo kylmän Juhannuksen aikoihin, joten en voi tietää, kuinka kutsuun on ulkomailla vastattu, mutta ennakkotiedossa on ainakin kahden Karjalan joukkueen ilmoittautuminen. Mielenkiintoista nähdä, mikä on lopullinen ulkomaisten joukkueiden määrä ja onko sen perusteella kokeilua syytä jatkaa. Jotta ehdot osallistua Mryhmän palkintojen tavoitteluun olisivat samaa tasoa kotimaisten kerhojen kanssa, niin korotettu osanottomaksuosuus vastaa suunnilleen suomalaisen kerhon liitolle maksettavaa vuosittaista minimijäsenmaksua. Maksun suuruutta on minulle hieman ihmetelty, tässä selitys. VammSK on toiminut Joukkuepikapelien järjestäjänä useita kertoja, joten uskon tämänvuotisten kisojenkin onnistuvan järjestelyjen osalta hyvin. Onnistuminen perustuu ennen kaikkea paljolti vapaaehtoisten monenlaiseen panokseen, itsekin pari kertaa kisajärjestelyihin osallistuneena tiedän, että heitä ei ole koskaan liikaa. Monenlaista askaretta löytyy usean sadan pelaajan kokoontumisen mahdollistamiseksi. Tässä on kuulopuheiden perusteella ollut monella isollakin kerholla korkea kynnys hakea järjestäjäksi tälle suomalaisen shakin vuosittaiselle suurimmalle tapahtumalle, joka itse asiassa hakee vertaistaan myös kansainvälisesti. Vaikka poikkeuksetta turnaus on oman kerhon toiminnan aktivoinnin lisäksi ollut yleensä mukavasti tuottoa tuova tapahtuma, niin rohkeus ei ole kisojen hakemiseen riittänyt. Viime vuosina on ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että hakijoita on ollut vain yksi. Suomen Shakkiliittoa on kritisoitu siitä, että osanottomaksuista 30% sujahtaa liiton kassaan. Käytännössä tämä on tarkoittanut muutaman tuhannen euron pottia, joka on myös budjetoitu vuosittain liiton tuottoihin. Ehkä tässä voisi olla liitossa itsetutkiskelun paikka eli pitäisikö muuttaa liiton vero suoraan pelaajamäärään sidotuksi laskentamaksun tapaan ja ehkä jopa pudottaa liiton tuottotavoitetta. Tällöin järjestämiskynnys madaltuu hieman ainakin taloudellisesti ja järjestäjät eivät joudu kierteeseen, joka pakottaa korottamaan osanottomaksua kisojen budjetin varmistamiseksi, kustannusten koko ajan noustessa. Lupaan, että asiaa ainakin pohditaan. Eipä sitten muuta kuin onnea ja taitoa peleihin ja nauttikaa hyvän kamppailuhengen mukaisesti shakista parin alkaneen loppukesän päivän aikana! 9
10 10
11 Akseli GallenKallela Cup Henkilökohtainen cupkilpailu pelataan VexveAreenalla. Kaksi ensimmäistä kierrosta ennen lauantain alkukilpailuja ja loput kierrokset alkukilpailujen jälkeen lauantaiiltana. Osanottomaksu on 1. kierrokselle 3 euroa 2. kierrokselle 5 euroa 3. kierrokselle 10 euroa Pelaaja, joka on hävinnyt 1. kierroksella ja kokonaan uudet pelaajat voivat ilmoittautua 2. kierrokselle. Uudet pelaajat voivat ilmoittautua 3. kierrokselle alkukilpailujen päätyttyä. Aikataulu: Lauantai ilmoittatuminen 1. kierrokselle (2 euroa) kierros Ilmoittautuminen 2. kierrokselle (5 euroa) kierros Loput kierrokset alkukilpailujen päätyttyä. Palkinnot: e e e Akseli GallenKallelan juhlavuosi 2015 Sastamalassa Kansallistaiteilija Akseli GallenKallela on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Jaatsin tilalla Tyrväällä (nykyisin Sastamala). Seutu teki nuoreen Axel Galléniin lähtemättömän vaikutuksen ja Tyrväällä vietetty aika on vaikuttanut merkittävällä tavalla hänen uransa vaiheisiin ja tuotantoon. Esimerkiksi yksi GallenKallelaan kuuluisimmista teoksista, Poika ja varis, on syntynyt hänen viettäessään viimeistä Tyrvään kesää. Vuonna 2015 Akseli GallenKallelan syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Sastamala järjestää merkkitapauksen kunniaksi juhlavuoden, joka kulkee nimellä Akseli GallenKallelan juhlavuosi 2015 Sastamalassa. Ritareita, kirahveja ja kotipihan elämää nuori taiteilija Akseli GallenKallela Ritareita, kirahveja, ja kotipihan elämää nuori taiteilija Akseli GallenKallela näyttelyssä tutustutaan Akseliin ennen kuin hänestä tuli kuuluisa taiteilija. Taiteilijan lapsuusajan piirrosoriginaaleja on esillä hänen lapsuudenkodissaan, Kulttuuritalo Jaatsilla. Näyttelyssä tapaat kouluikäisen taiteilijan, jonka piirustusten aiheet vaihtelivat kotipihan elämästä kaukomaiden intiaaneihin ja mielikuvituslinnojen haamuihin, sorsanmetsästyksestä leijonanmetsästykseen ja Gulliverin seikkaluihin. Näyttelystä löydät myös varhaisimmat piirrokset monista aiheista, jotka kiinnostivat GallenKallelaa läpi elämän. Pikkupoikana taiteilija luonnosteli ensimmäiset kuvansa esimerkiksi Kalevalasta ja maaseudun ihmisistä arkisissa töissään. 11
12 12 Suomen mestaruuskilpailu 1.8. Pelaajien nimet Joukkueemme pisteet RYHMÄ Ottelun pistetulos I II III IV Kierros Vastustajan seuran nimi PISTEET YHTEENSÄ Oman vastapelaajan nimi ja lk.
13 JOUKKUEPIKAPELI Pelaajien nimet Joukkueemme pisteet RYHMÄ Ottelun pistetulos I II III IV Kierros Vastustajan seuran nimi PISTEET YHTEENSÄ Oman vastapelaajan nimi ja lk. 13
14 Pikashakkisäännöt Hyväksytty kerhojen kokouksessa keväällä (Suomessa noudatetaan näitä sääntöjä kansallisissa kilpailuissa) 1. Peliä pelataan FIDEn shakkisääntöjen mukaisesti lukuunottamatta näissä säännöissä mainittuja poikkeuksia. 2. Kummankin pelaajan on tehtävä kaikki siirtonsa oman kellonsa mittaaman etukäteen määrätyn ajan (yleensä viisi minuuttia) kuluessa. Voidaan myös käyttää perusaikaa ja siirtokohtaista lisäaikaa (Fischeraika). 3. Kaikissa kelloissa on oltava merkkilaite, "lippu", joka ilmaisee käytettävän ajan tulleen loppuunkäytetyksi. 4. Tuomari voi ennen kilpailun alkua määrätä, mihin suuntaan kellotaulujen on näyttävä. Mustilla pelaava voi päättää millä puolella lautaa hän haluaa istua. 5. Pelaajan on painettava kelloa samalla kädellä, jolla hän tekee siirtonsa. 6. Pelaajien ei tarvitse pitää pöytäkirjaa. 7. Huomautuksia nappuloiden virheellisestä alkuasemasta, laudan asennosta tai kellojen asetuksista ei voida tehdä enää, kun kumpikin pelaaja on tehnyt vähintään kolme siirtoa. Kuitenkin, jos kuningas ja kuningatar olivat alkuasemassa vaihtaneet paikkaa, pelaaja voi linnoittua lyhyesti kuningatarsivustalle ja pitkästi kuningassivustalle. 8. Pelaajat eivät saa koskea kelloa muuten kuin kelloa painaakseen tai kellon saattamiseksi suoraan. Pelaajien on käsiteltävä kelloa asiallisesti. Pelaajalla on aina oikeus painaa kellon nuppia siirron tehtyään, pelaaja ei saa pitää kättään kellon nupilla eikä sen yläpuolella. 9. Jos pelaaja saattaa epäjärjestykseen yhden tai useamman nappulan, on hänen korjattava asema oikeaksi oman kellonsa käydessä. Jos on tarpeen, hänen vastapelaajansa voi käynnistää pelaajan kellon varmistaakseen, että pelaaja korjaa aseman omalla ajallaan. Tuomari voi antaa virheen tehneen pelaajan vastustajalle lisäaikaa. 10. Jos pelaaja koskee ensin yhtä nappulaa ja sitten siirtää toista, vastapelaaja voi käynnistää pelaajan kellon ja vaatia tätä siirtämään ensin koskettamaansa nappulaa. 11. Jos pelaaja siirtää sotilaan viimeiselle riville korottamatta, kummalla tahansa pelaajalla on oikeus pysäyttää kellot korotusnappulan saamiseksi. Jos pelaaja siirtää sotilaan viimeiselle riville, mutta jättää sotilaan korottamatta, kellon painamisen (vastustajan kellon käynnistämisen) jälkeen vastustaja voi vaatia virhesiirtoa. Mikäli vastapelaaja ei vaadi virhesiirtoa, sotilas jää takariville eikä sitä enää myöhemmin voi korottaa. 12. Pelaaja voi korjata laittoman siirron oikeaksi ennen kellonsa pysäyttämistä. a) Kummankaan pelaajan huomaamatonta laitonta siirtoa ei voi jälkeenpäin korjata eikä sen perusteella voida vaatia mitään. b) Laitonta siirtoa korvattaessa kosketussääntö on voimassa. c) Laiton siirto on lopullisesti suoritettu, kun pelaaja on pysäyttänyt kellonsa ja käynnistänyt vastapelaajan kellon. Tämän jälkeen vastapelaaja voi vaatia voittoa. 13. Pelin voittaa pelaaja, a) joka on tehnyt vastapelaajastaan matin, b) jonka vastustaja ilmoittaa antautuvansa, c) jonka vastapelaajan merkkilippu putoaa ensin edellyttäen että: 1) pelaaja osoittaa tämän ja pysäyttää oman kellonsa niin, että sen merkkilippu on vielä ylhäällä Vaikka digikelloista näkee, kumman aika on ensin loppunut, jos molemmilta aika on loppunut, peli on tasapeli. 14
15 2) pelaajalla on riittävä materiaali matin tekemiseksi. Riittävä materiaali tarkoittaa materiaalia, jolla pelaaja voi pakottaa matin yksinäisestä kuninkaasta. Jos pelaaja, jolla on vielä aikaa jäljellä, voi osoittaa välittömästi pakottavan mattiin johtavan siirtosarjan, hän voi vaatia voittoa, vaikka materiaali ei yleisesti riitäkään mattiin pakottamiseen. d) jonka vastustaja tekee laittoman siirron, mukaanlukien kuninkaan jättämisen tai altistamisen shakkiin, ja pysäyttää kellonsa. Pelaajan on vaadittava voittoa ennen oman siirtonsa loppuun suorittamista laudalla, kellon painaminen ei ole ratkaiseva, vaan siirron suoritus loppuun. Kuninkaan lyöminen on kielletty, shakin voimassaolo on vain osoitettava. Kuninkaan lyömisestä tuomitaan häviö. 14. Peli päättyy tasan a) shakkisääntöjen mukaisesti pattitilanteessa ja materiaalin supistuessa riittämättömäksi, b) pelaajien sopiessa siitä pelin kestäessä, c) jos pelaajan merkkilippu putoaa sen jälkeen kun hänen vastapelaajansa merkkilippu on jo pudonnut, eikä voittoa ole vaadittu. Vaikka digitaalisista kelloista näkee, kumman aika on ensin loppunut, peli on tasapeli, jos molemmilta on aika loppunut. d) jos pelaajan merkkilippu on pudonnut ja vastapelaajalla ei ole em. tavalla määriteltyä riittävää materiaalia matin tekemiseen, e) ikuisella shakilla, aseman toistumisen tai ns. "kuolleen aseman" perusteella. (kuolleen aseman määritelmä: teki kumpi tahansa minkä tahansa laillisen siirron, peli ei enää edisty). Vaatiakseen tasapeliä pelaajan on pysäytettävä kellonsa ja kutsuttava tuomari paikalle; jos vastapelaaja ei suostu tasapeliin, hänen on pelattava niin, että peli edistyy. Jos tuomari toteaa, ettei peli edisty, hän määrää pelin tasapeliksi. 15. Tapahtumajärjestys määrää tuomittaessa. Mikäli tapahtumajärjestystä ei voida selvittää, tapahtumajärjestykseksi katsotaan se, missä järjestyksessä tapahtumista on huomautettu. (poikkeus: laiton siirto ja ajanylitys, laiton siirto häviää) 16. Kiistatilanteessa kumpi tahansa pelaaja voi pysäyttää kellon tuomarin kutsumiseksi. 17. Pelaajaa voidaan rangaista sääntöjen rikkomisesta: a) ensimmäisellä kerralla pelaaja saa varoituksen, b) toisella kerralla samassa pelissä pelaaja tuomitaan hävinneeksi. c) Toistuvissa tapauksissa useissa peleissä, tuomari voi soveltaa muita rangaistuksia, mukaanlukien pelaajan sulkemisen kilpailusta. 18. Tuomari ei saa puuttua peliin millään tavalla, ellei jompikumpi pelaaja niin vaadi. Erikoisesti tuomarin on kiellettyä huomauttamasta merkkilipun putoamisesta tai laittomasta siirrosta. 19. Tuomari ei saa ottaa kelloa käteensä paitsi kiistatapauksissa tai kun pelaajat pyytävät häntä näin tekemään tai mikäli tuomari haluaa vaihtaa viallisen kellon. 20. Katsojat ja muiden pelien pelaajat eivät saa puuttua pelin tapahtumiin. Jos katsoja puuttuu pelin kulkuun, esimerkiksi huomauttamalla merkkilipun putoamisesta, tuomari voi määrätä pelin uusittavaksi. Hän voi myös poistaa häiriön aiheuttajan pelihuoneistosta. 21. Tuomarin päätökset ovat lopullisia eikä niistä voi valittaa. Tuomarin toiminnasta voidaan kuitenkin valittaa shakkituomaritoimikuntaan. Em. sääntöjen lisäksi noudatetaan erikseen Suomen Keskusshakkiliiton antamaa päätöstä: "Hyväksyttiin seuraavat kohdat lisättäväksi pikashakkisääntöihin: Kaikissa tasapelivaatimuksissa pitää olla vähintään viisi sekuntia aikaa jäljellä vaativalla osapuolella. Jos peli ei ole edistynyt tasapelivaatimuksen jälkeen, niin tuomari voi tuomita pelin tasapeliksi, vaikka aika olisi ylittynyt." 15
16 Joukkuepikashakin SM kilpailut N:o Vuosi Paikkakunta Joukkueita Mestari Hopea Pronssi Salo 25 SSK Gambiitti HSK KemTS TuTS ImSh Pori 40 SSK HSK Gambiitti SSK 2 HTS ImSh Jyväskylä 52 SSK HSK HSM HSK 2 SSK 2 LahSK Tampere 80 Gambiitti HSK SSK SSK 2 HSM HSK Turku 80 TuTS Gambiitti HSK TSY KalSK HSK Tampere 99 TSY HSK Gambiitti SSK TuTS SSK Vaasa 93 SSK HSK Gambiitti HSK 2 RiiSY Lapuan SS Joensuu 88 SSK HSK Gambiitti SSK 2 HSK 2 KalSK Lahti 112 SSK HTS Gambiitti Gambiitti 2 HSK HSK Valkeakoski 114 Gambiitti TSY SSK TuTS HSK LahSK Espoo 134 Gambiitti SSK KS58 TSY HSK LahTS Hanko 134 KS58 Gambiitti SSK HSK LahSK Gambiitti Espoo 156 SSK TSY Gambiitti KalSK TuTS KS Turku 141 TSY SSK Gambiitti KalSK HSK TuTS Hämeenlinna 143 Gambiitti TSY SSK KS58 HSK LahSK Kiljava 152 Gambiitti SSK TSY LahSK TuTS PSY Tampere 151 TSY TuTS SSK TaSY LahSK KalSK Kuopio 122 TSY SSK TuTS Gambiitti TaSY PSY Lahti 144 SKF TSY Gambiitti KS58 TuTS PSY Valkeakoski 147 SKF TSY LahSK PSY TuTS MatSK Pori 144 SKF MatSK PSY KS58 ESK KalSK Helsinki 157 SKF MatSK PSY TuTS SSK MatSK Helsinki 173 SKF TuTS MatSK PSY KSY KalSK Valkeakoski 157 MatSK PSY SKF TuTS KSY SSK Vantaa 171 MatSK PSY SKF TuTS KSY MatSK Pori 145 PSY MatSK SKF TuTS KalSK MatSK Vaasa 141 SKF MatSK TuTS HOSK Taraus KS Lappeenranta 148 SKF MatSK HSK TuTS HOSK KalSK Jyväskylä 175 SKF MatSK TSY Taraus EtVaS HSK Turku 174 SKF MatSK TuTS Caissa Taraus EtVaS Vammala 182 EtVaS SKF MatSK Taraus HSK KSY Helsinki 220 MatSK Taraus HSK EtVaS KSY SKF Joensuu 169 TuTS EtVaS MatSK SKF Taraus Caissa Espoo 221 Taraus EtVaS Caissa TuTS KSY Taraus Tampere 203 HSK Caissa Taraus TuTS EtVaS MatSK Imatra 181 TuTS Garde Garde 2 HSK MatSK Taraus Pori 198 TuTS Garde Taraus MatSK HSK Garde Helsinki 209 Garde 3 Garde 1 JoeSK TuTS MatSK Garde Kouvola 188 JyS Taraus HSK Garde JoeSK MatSK Kurikka 182 Velhot MatSK Garde JyS JoeSK Taraus Vammala 194 Velhot Garde JyS TuTS VammSK MatSK Espoo 211 Velhot TuTS Garde VammSK JoeSK MatSK Tampere 200 MatSK TaSY Garde TuTS VammSK Velhot Pori 182 Velhot TammerSh MatSK TuTS Garde VammSK Vammala 178 Velhot TammerSh TuTS MatSK Garde SalSK Raahe 128 TammerSh Velhot TuTS SalSK EtVaS Garde Lahti 185 TuTS Aatos TammerSh VammSK EtVaS MatSK Tampere 182 TuTS TammerSh EtVaS MatSK JyS VammSK Ilmajoki 155 TuTS TammerSh VammSK MatSK Aatos JyS Pori 167 TammerSh VammSK TuTS MatSK Aatos JoeSK Turku 173 MatSK TuTS TammerSh VammSK OSS Aatos Oulu 123 VammSK JyS Velhot TuTS MatSK TammerSh 16
17 Nämäkin kisat pelataan Tannin nappuloilla 17
18 À la cartelistalta löytyvät monipuoliset herkut niin isoon kuin pieneenkin nälkään. Lapsille oma ruokalista. Hyvän ruuan kanssa maistuvat raikastavat juomat. Aoikeudet. Kesäinen Keidas keskellä kaupunkia Laiturilavalla esiintyvät artistit ja yhtyeet paikkakunnalta ja lähiseudulta. Vierasvenelaituri, 10 venepaikkaa. Tilauksesta kokoukset, kutsut ja merkkipäivät. Tervetuloa! Olemme auki joka päivä alk. klo 10. suto auki vähintään klo 22 asti, pela auki vähintään klo 24 asti Rautavedenkatu, Sastamala, p , À la Carte ravintola Tervetuloa nauttimaan herkullisesta ruoasta ja sydämellisestä palvelusta! Ravintola auki: mape klo 22 asti ja la klo 23 asti Herkullinen buffetlounas Arkisin klo 11 14, 8,80. Syntymäpäivät, häät, pidot... Meillä myös tilauksesta juhlavat buffeet ja palvelut toiveidenne mukaan. Puistokatu 4, Sastamala 18
19 19
20 Vammaspaino 2015 kaikki mitä tarvitset asumiseen, yrittämiseen ja vapaaaikaan!
Joukkuepikashakin 57. SM-turnaus
Joukkuepikashakin 57. SMturnaus 3.4.8.2019 VammSK 1 kiittää kaikkia tukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan, jotka tekivät SMpikashakkiturnauksen 2019 järjestämisen mahdolliseksi. 2 Tervetuloa Sastamalaan,
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:24.8.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:3.1.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: 4.12.2018 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sininen : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: 18.2.2019 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sininen : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: Merkkien selitykset
Suomen kilpailukalenteri 2019 päivitys: 17.7.2019 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sininen : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo
Suomen kilpailukalenteri 2018 päivitys:23.1.2018 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sininen
SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5
SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,
Suomen kilpailukalenteri 2016
Suomen kilpailukalenteri 2016 Merkkien selitykset E = elo, S = selo N = nopea, P = pika R = rapid, B = blitz n = nopea, ei selo p = pika, ei pelo x = muu tapahtuma T = tehtäväshakkia 52 27.12.-05.01. Rilton
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011
Suomen Curlingliiton alaisten curlingin SMkilpailuiden säännöt kaudella 2010-2011 Näitä sääntöjä sovelletaan kaikissa Suomen Curlingliiton järjestämissä kilpailuissa, joilla on SM-status. Tällaisia kilpailuja
Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia
Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla
ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303
ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:
TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016
TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:24.02.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä
ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry/lentopallojaosto ISTUMALENTOPALLON SM-BEACH VOLLEYN KILPAILUSÄÄNNÖT 2012 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n lentopallojaosto järjestää
Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä
Alueellista tilastoa 2006 Vammala kärjessä Vuonna 2006 Suomen aktiivisimmat shakkialueet olivat Lounais-Pirkanmaan (VammSK) ja Tammisaaren seutukunnat (Åminnefors-Hanko-Karjaa-Tammisaari). Taulukossa on
SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS
SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata
Ellei kunkin kilpailun kohdalla erikseen mainita vertailuista, vertailut ovat seuraavat.
Ohessa on nykyiset SM-kilpailumääräykset lisättyinä kursicoiduin, lihavoiduin kommentein. Kommentteja on saatu eri lähteistä. Ne eivät ole vielä muutosehdotuksia SM-kilpailumääräyksiin, vaan tarkoitettu
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:08.05.2017 Merkkien selitykset Värikoodit kalenterissa : Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia Sinivihreä : SM-kilpailuja Keltainen : tärkeimmät kansainväliset
Tulostanut: Toivo Pudas 8. heinäkuuta 2006 20:10:55 Otsikko: Salon leiri kutsuu, koulushakki esillä Porissa Sivu 1 / 6
Tulostanut: Toivo Pudas 8. heinäkuuta 2006 20:10:55 Otsikko: Salon leiri kutsuu, koulushakki esillä Porissa Sivu 1 / 6 Lähettäjä: Aihe: 8. heinäkuuta 2006 20:05:00 Viesti toivo.pudas@sak.fi Salon leiri
XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI
XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo. Keltainen : tärkeimmät kansainväliset kisat
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:21.03.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä
Näitä boccian sääntöjä suositellaan noudatettavaksi kaikissa bocciakisoissa.
BOCCIAN SÄÄNNÖT Eläkeliiton liittohallitus on keväällä 2010 päättänyt, että Eläkeliiton bocciakisoissa noudatetaan Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry:n sääntöjä poislukien hyvityspisteet. Näistä
OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS
26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen
Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.
1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
Kilpailun erikoismääräykset kaudelle
Kilpailun erikoismääräykset kaudelle 2008 2009 1. Joukkueen kokoonpanot, luovutukset ym. Joukkueen vakiokokoonpanoon voidaan anoa muutoksia kilpailutoimikunnalta 30.11.2008 mennessä. Seurasiirron tai ulkomaisen
SHAKIN RITARIT (kisa I/III)
Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 SHAKIN RITARIT (kisa I/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 1963 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Valli Frans Velhot 2310 3 Tuominen Risto TuTS 2292 4 Salopää
Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.
TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään
KARTUN PALUU (kisa III/III)
Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 KARTUN PALUU (kisa III/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2334 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405
Hangon Bridgeviikko 2010
kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:30.05.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä
Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.
TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.
BLIXTILEHTINEN. Joukkuepikashakin SM-kilpailut Tampereella 31. 7. 1. 8. 2010
BLIXTILEHTINEN Joukkuepikashakin SM-kilpailut Tampereella 31. 7. 1. 8. 2010 1 2 Sisällysluettelo Pähkinöitä sivuilla 9, 13, 25 ja 28. Pikashakkisäännöt Hyväksytty kerhojen kokouksessa keväällä 2008 Säännöt,
Saapunut posti: Aika ilmoittautua koululaisten SM-kisaan Suhmurassa
Saapunut posti: Aika ilmoittautua koululaisten SM-kisaan Suhmurassa Nuorisoshakin sähköpostilistan ylläpito: Toivo Pudas mailto:toivo.pudas@fimug.fi 040-5707400 Vanhat viestit: http://www.shakki.net/nuoriso/forum/mail.htm
Englanninkielisessä tekstissä käytettyä maskuliinia merkitsevää "hän" sanaa käytetään yhtäläisesti tarkoittamaan naispuolista henkilöä.
FIDEn Shakkisäännöt Säännöt poikkeavat edellisestä virallisesta versiosta hyvin vähän. Suurin osa vuoden 2004 kongressissa tehdyistä muutoksista on englanninkielen hienosäätöjä. Nämä on enimmiltä osin
KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta
KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993
Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.
1(6) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.
Pelaajat siirtävät nappuloitaan vastakkaisiin suuntiin pelilaudalla. Peli alkaa näin. Tuplauskuutio asetetaan yhtä kauas kummastakin pelaajasta.
DVD Backgammon Pelin tavoite Pelin tavoitteena on siirtää kaikki omat pelinappulat omalle sisäkentälle ja sieltä pois laudalta. Se pelaaja, joka ensimmäisenä on poistanut kaikki pelinappulansa pelilaudalta,
Englanninkielisessä tekstissä käytettyä maskuliinia merkitsevää "hän" sanaa käytetään yhtäläisesti tarkoittamaan naispuolista henkilöä.
FIDEn Shakkisäännöt Säännöt poikkeavat edellisestä virallisesta versiosta hyvin vähän. Suuri osa vuoden 2008 kongressissa tehdyistä muutoksista on englanninkielen hienosäätöjä tai muita pieniä täsmennyksiä.
Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:
XXXII MESTO TURNAUS Tampereella 16. 17.4.2016 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla
Shakin SM-kilpailujen määräykset
TIEDOKSI KERHOJEN KOKOUKSELLE Suomen Shakkiliiton hallitus on hyväksynyt lihavoidut muutokset Shakin SM-kilpailumääräyksiin. Muutokset koskevat tytöille jaettavia SM-mitaleja. Kohdat ovat 2.3.4. ja 9.4.
Liigaan voi osallistua myös sekajoukkueella. Sekajoukkueita koskevat seuraavat rajoitukset:
SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2015 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla, kummallakin, kuitenkin
AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013
AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma
Suomen kilpailukalenteri 2016
Suomen kilpailukalenteri 2016 Merkkien selitykset E = elo, S = selo N = nopea, P = pika R = rapid, B = blitz n = nopea, ei selo p = pika, ei pelo x = muu tapahtuma T = tehtäväshakkia 52 27.12.-05.01. Rilton
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:17.08.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:01.09.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä
KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN
KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 20.-21.7.2013 Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993 21. MARJOLA TURNAUS 2013 Tervetuloa
TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT
1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä,
HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja
HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien
Shakin SM-kilpailujen määräykset Hyväksytty kerhojen kokouksissa syksyllä 2004, keväällä 2005, keväällä 2006 ja keväällä 2009.
Shakin SM-kilpailujen määräykset Hyväksytty kerhojen kokouksissa syksyllä 2004, keväällä 2005, keväällä 2006 ja keväällä 2009. 1. Yleistä Tämä säännöstö sisältää määräykset lähishakin Suomen mestaruuskilpailuille.
NELJÄ TORNIA (kisa II/III)
Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 NELJÄ TORNIA (kisa II/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 2321 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Karttunen Mika TammerSh 2478 3 Luukkonen Tommi JyS 2405
Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS
SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16
TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.
OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan
RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY
RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...
Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:
XXXV MESTO TURNAUS Tampereella 27. 28.4.2019 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys: Merkkien selitykset E = elo, S = selo
Suomen kilpailukalenteri 2017 päivitys:17.08.2017 Merkkien selitykset E = elo, S = selo Värikoodit kalenterissa : N = nopea, P = pika Vihreä : nuorten kilpailuja ja tapahtumia R = rapid, B = blitz Sinivihreä
D1-05 A&AA Kevätturnaus
D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen
XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010
XXVI MESTO TURNAUS Tampereella 24. 25.4.2010 Sarjat. Miehet (sarjataso 4-5) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso 4 harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla
Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:
XXXIII MESTO TURNAUS Tampereella 22. 23.4.2017 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti
Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016
Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa
Sarjakutsu Uppopallo
Sarjakutsu Uppopallo 2016-2017 Kuluvan vuoden ja kevään 2017 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita
Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:
XXX MESTO TURNAUS Tampereella 26. 27.4.2014 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla
Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:
XXXI MESTO TURNAUS Tampereella 18.-19.4.2015 Sarjat Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM, harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla
KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -
KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen
Heinäkuun alussa 2014 voimaan tuleviin sääntöihin on jälleen tullut joukko hienosäädöksi luokiteltavia muutoksia ja muutama täysin uusi sääntökohta.
FIDEn Shakkisäännöt Heinäkuun alussa 2014 voimaan tuleviin sääntöihin on jälleen tullut joukko hienosäädöksi luokiteltavia muutoksia ja muutama täysin uusi sääntökohta. Merkittävin lienee mahdollisuus
Marja-Vantaa -turnaus
Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!
Peliohje 20.4.2011 1(6)
1. Rakentaja Cup, reikäpeli 2 1.1. Yleistä reikäpelistä 2 1.2. Arvonta ja pelaajien sijoittaminen ottelukaavioon 2 1.3. Tasoitukset ja tiit 3 1.4. Pelikentät ja kustannukset 3 1.5. Tuomaritoiminta 4 1.6.
034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT
034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT 034.1 MÄÄRITELMÄ 034.2 MOOTTORIPYÖRÄT, KILPAILULUOKAT JA NUMEROKILVET 034.2.1 Moottoripyörät ja kilpailuluokat 034.3 AJAJAT 034.3.1 Ajajan ikä 034.3.2 Kilpailuun
JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote
JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi
Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.
LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT
LOUNAIS-LIIGAN SÄÄNNÖT JOHDANTO Lounaisliiga on joukkuekilpailusarja, jonka järjestämisoikeudet ovat Lounais-Suomen piirillä. Lounais-liigan säännöt ovat kolmiosaiset. Ne koostuvat Hallintosäännöstä, Kilpailusäännöistä
PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET
PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)
Hangon Bridgeviikko
Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin
XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015. jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla
XXIV. turnaus Ikaalisten kylpyldssd 17. - 18.1.2015 jarj. RAISU LUPOUS xy. Lentopalloseura Ikaalisten Smash ja Ikaalisten Kylpyla RAISU LUMOUS RY XXIV KYLPYLAVOLLEY 201 5 OHJELMA JA AIKATAULUT 16.1. PEKJANTAI
Saapunut posti: Tomista postimerkki, Antti ja Katarina Tanskaan, Jaakko Ruotsiin
Saapunut posti: Tomista postimerkki, Antti ja Katarina Tanskaan, Jaakko Ruotsiin Nuorisoshakin sähköpostilista ylläpito: Toivo Pudas, toivo.pudas@fimug.fi, 040-5707400 Vanhat viestit: http://www.shakki.net/nuoriso/forum/mail.htm
Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.
1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä
Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
Petankki kalenteri 2016
PETANKKIPOSTI 1/2016 18.3.2016 TUL Saimaan piiri ry Sisältö Kalenteri Ukonlinna- duppeli kutsu Simpele trippeli kutsu Simpele duppeli Piirisarjan säännöt Linkkejä https://www.youtube.com/watch?v=bgwmzmhxjqq&feature=youtu.be
Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:
XXXIV MESTO TURNAUS Tampereella 21. 22.4.2018 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla
Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012
Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.
ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013
18.12.2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton
Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/
Kuntokiekon lisäohjeet: Pelaajaluettelot Joukkueet toimittavat aluepäällikölle joukkueensa pelaajaluettelot ennen sarjan alkua. Yhteyshenkilö ilmoittaa pelaajamuutokset välittömästi aluepäällikölle. Vain
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012
SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 6 Kausi Eero Salkala
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua kilpailukutsussa mainitussa paikassa alkaen klo 10. Kilpailupaikat ovat: Luokat 1. 10.09.2016 Espoo
SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014
LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN
STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma
STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS 21.11.2015 Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla www.vierumaki.fi/ Otteluohjelma Alla mukaan ilmoittautuneet joukkueet: A1 Riikku Rakenteet Oy Alavus Riikku A2
MINI- JA MIDITENNISKIERTUE
MINI- JA MIDITENNISKIERTUE Minitennis Osallistumiskelpoisuus, luokkajako, ilmoittautuminen ja osanottajamäärän rajoittaminen Minitenniskilpailuun osallistuvan pelaajan ei tarvitse maksaa kilpailulisenssiä.
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi 2014-2015 Eero Salkala 30.11.2014
Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua Esport Centerissä klo 10-15: 13.09.2014, 04.10.2014, 29.11.2014, 31.01.2015, 14.03.2015 ja 25.04.2015.
1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.
3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7
PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5.
28.5.2009 1 (11) PowerCup 2009 matka Lisäinfoa löytyy PowerCupin sivustolta, http://lentopalloliitto-fi.directo.fi/powercup/. Turnauksen ohjelmaan saattaa vielä tulla muutoksia. Matkan johtajana toimii
Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.
TERVETULO! 33. -turnaus 4. - 16.4.2016 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 34 joukkuetta 6 eri sarjassa. KIINTIÖ 6 joukkuetta
Poikien Superpesis 2012: pelinjohtajien arviot. Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A
Poikien Superpesis : pelinjohtajien arviot Arvio oman lohkon neljästä puolivälieräjoukkueesta (ääntä) Lohko A. Koskenkorvan Urheilijat. Oulujoen Kiekko Vimpelin Veto. Vaasan Maila. Seinäjoen Maila-Jussit
KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika
Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa
Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!
Sarjatiedote 2012 Joukkueilla pitää olla yhtenäinen peliasu.
1 Sarjatiedote 2012 Pelimuotona on trippeli. Trippeli-joukkueessa voi vaihtaa yhden pelaajan kesken pelin. Trippelijoukkueessa saa käyttää koko sarjan aikana korkeintaan kuutta eri pelaajaa. Kaikki joukkueessa
Sarjakutsu Uppopallo
Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita
FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016
FUTSALKILPAILUJEN VAROITUKSET JA KENTÄLTÄPOISTOT 2015-2016 Näissä määräyksissä säädetään liiton otteluissa annetuista varoituksista ja kentältäpoistoista seuraavista pelikielloista. Pelikiellot ovat kilpailun
JSM-kilpailun erikoismääräykset, kausi
JSM-kilpailun erikoismääräykset, kausi 2019 2020 ESIPUHE Kilpailussa noudatetaan näiden erikoismääräyksien lisäksi pysyvien SM-kilpailumääräyksien luvun neljä määräyksiä sekä Suomen kilpailumääräyksiä.
SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017. HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen
SEURASIIRROT JA EDUSTUSOIKEUDET 2016-2017 HUOM!! Seurasiirtoja/seurasiirtopyyntöjä voi tehdä palvelusivuilla 2.5.2016 alkaen Mikä on edustusoikeus ja milloin tarvitsee tehdä seurasiirto? - Edustusoikeus