MERIKARVIAN KUNTA. KOKOUSKUTSU/ -PÖYTÄKIRJA n:o 5

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MERIKARVIAN KUNTA. KOKOUSKUTSU/ -PÖYTÄKIRJA n:o 5"

Transkriptio

1 MERIKARVIAN KUNTA KOKOUSKUTSU/ PÖYTÄKIRJA n:o 5 Toimielin Kokousaika Kokouspaikka Pykälät Vapaaaikalautakunta Keskiviikko klo Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien vaali VAPAAAIKALAUTAKUNNAN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN LIIKUNNAN JA URHEILUN SEKÄ NUORISOTYÖN TOIMINTAAVUSTUSTEN JAKOPERUSTEIDEN ARVIOINTI MUUTTAMINEN TOIMINTAKAUDESTA LUKIEN VUODEN 2014 LAJIKOHTAISTEN URHEILIJOIDEN SEKÄ VUODEN URHEILIJAN NIMEÄMINEN (eijulkinen palkitsemistilaisuuteen saakka) VAPAAAIKALAUTAKUNNAN STIPENDIT KAUDELLA MENESTYNEILLE URHEILIJOILLE (eijulkinen saakka) KAUDEN LIIKUNNAN JA URHEILUN SEKÄ NUORISOTYÖN TOIMINTAAVUSTUKSET VUODEN 2014 SEURATYÖNTEKIJÄN VALITSEMINEN (Eijulkinen saakka) TIEDOTUSASIAT NETTI JA SOSIAALINEN MEDIA NUORISOTYÖSSÄ KEHITTÄMISHANKE LISÄLISTALLA KOKOUKSEEN UIMAHALLIN AUKIOLOAIKOJEN MUUTTAMINEN KALPAKAN ALUEEN HIIHTOLATUJEN KUNNOSSAPITOA KOSKEVA SOPIMUS KAUDELLA Pöytäkirjan nähtävänäpito Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoite, pidetään yleisesti nähtävänä Merikarvian kunnanvirastossa Puheenjohtaja Merikarvialla Annina Luotonen Ilmoitusmenettely Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Ilmoitustaulunhoitaja

2 MERIKARVIAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO SIVU 5/ TOIMIELIN Vapaaaikalautakunta KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto Luotonen Annina, pj Leppänen Kari Ahola Teppo Heinonen Päivi Kaipio Olli Koivutalo Tapani Lemmenranta Johanna, poissa Lemmenranta Raimo Mäkinen Päivi MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) ASIAT Tuuri Jari, sivistysjohtaja, esittelijä ja sihteeri AlaLuopa Pentti, kunnanjohtaja, poistui 32 :n käsittelyn jälkeen Kotiranta Juhani, kunnanhallituksen puheenjohtaja, poissa Salmi Veikko, kunnanhallituksen edustaja Aaltonen Eetu, liikuntasihteeri, asiantuntija Hirvikoski Tuija, nuorisoohjaaja, asiantuntija Ruotsala Aki, hallintopäällikkö, 34 :ssä esittelijä sivut LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin. ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä Annina Luotonen Jari Tuuri Merikarvialla / 2014 Tapani Koivutalo Olli Kaipio PÖYTÄKIRJA ON OLLUT YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Merikarvialla Todistaa _ Jari Tuuri

3 Vapaaaikalautakunta VAPAAAIKALAUTAKUNNAN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Vapaaaikaltk. 30 / Merikarvian kunnan vapaaaikalautakunta toteuttaa talousarviossaan ns. nettobudjetointia, mikä tarkoittaa sitä, että tehtäväalueiden toimintaa tarkastellaan yksittäisten tilikohtien ja määrärahojen sijaan koko tehtäväalueen tulojen ja menojen nettomääräisen suhteen perusteella. Toteutumavertailu on tehty ulkoisten tulojen ja menojen osalta, koska sisäinen laskutus tapahtuu niin suurella viiveellä, että viive vääristäisi toteuman seurantaa. Tasaisen kulutuksen mukaan arvioituna käyttöasteen tulisi olla tässä vaiheessa talousarviovuotta noin 83,3 %. Talousarvio ja toteutumaraportti ovat nähtävillä kokouksessa. Vapaaaikalautakunnan toteutumavertailu (ulkoiset tulot ja menot) KUSTANNUSPAIKKA TA2014 Toteutuma Käyttö % Liikunta nuorisotoimen hallinto ja ylläpito ,1 Uimahalli, liikunta ja kuntosali, kioski ,8 Ulkoliikuntapaikat ,0 Vapaaaikatoimen retket ,6 Nuorisotalo ,6 LIIKUNTA JA NUORISOPALVELUT YHT ,9 Vapaaaikalautakunnan vuoden 2014 talousarvio on toteutunut mennessä kokonaisuutena arvioituna hyvin. Uimahallin, liikunta ja kuntosalin sekä kioskin yhteisen kustannuspaikan talousarvio uhkaa kuitenkin edelleen ylittyä. Asiaa seurataan ja se huomioidaan loppuvuoden toimintoja ja hankintoja suunniteltaessa. Hallinnon talousarviossa on mukana toimintaavustukset ja stipendit, joihin on varattu yhteensä ja jotka jaetaan vasta pidettävässä kokouksessa. Osittain tästä syystä määrärahojen käyttöaste on alhainen. Ulkoisten ja sisäisten menojen osalta tilikauden alijäämä oli tilanteen mukaan ja budjetoidun alijäämän toteutumaprosentti oli 59,2. Esittelijä esittelee lisäksi kokouksessa vapaaaikalautakunnan talouden toteutumista ulkoisten ja sisäisten menojen ja tulojen osalta Toteutumavertailun perusteella talousarvio ei tule ylittymään. EHDOTUS: Vapaaaikalautakunta päättää merkitä liikunta ja nuorisopalvelujen talousarvion toteutumaraportin ja toteutumaennusteen tiedoksi sekä antaa sen edelleen tiedoksi kunnanhallitukselle.

4 Vapaaaikalautakunta LIIKUNNAN JA URHEILUN SEKÄ NUORISOTYÖN TOIMINTAAVUSTUSTEN JAKOPERUSTEIDEN ARVIOINTI MUUTTAMINEN TOIMINTAKAUDESTA LUKIEN Vapaaaikaltk. 27 / Merikarvian kunnan vapaaaikalautakunta jakaa tehtäväalueensa mukaisesti yhdistysavustuksia Merikarvialla liikunta ja nuorisotyötä tekeville yhdistyksille ja järjestöille. Avustuksen myöntämistä varten yhdistysten ja järjestöjen tulee toimittaa toimikausittain vapaaaikalautakunnalle osoitetut raportit toiminnastaan. Toimikausi alkaa aina lokakuun alusta ja päättyy syyskuun loppuun. Ohjattu toimintakerta hyväksytään avustuksen myöntämiseen vaikuttavaksi toimintakerraksi, mikäli siihen osallistuu ohjaajan lisäksi vähintään viisi ohjattavaa. Yksilölajeissa riittää, että ohjaajan lisäksi toimintakertaan osallistuu vähintään kolme ohjattavaa. Näin ollen esimerkiksi henkilökohtaisen valmentajan yhdelle tai kahdelle valmennettavalle pitämiä harjoituksia ei hyväksytä avustuksen myöntämiseen vaikuttavaksi toimintakerraksi. Sama koskee myös kaikkia virallisia kilpailu ja pelitapahtumia. Toimintakerran tulee kestää vähintään 45 minuuttia. Raportissa tulee olla eriteltynä alle 18vuotiaille suunnatut toimintakerrat ja tätä vanhemmille suunnatut toimintakerrat, koska pisteytyksessä alle 18vuotiaille suunnattuihin toimintakertoihin käytetään 1,5 kerrointa. Tällä tavoin tuen myöntämisessä painottuu lapsille ja nuorille suunnattu toiminta. Pisteytyksessä ei huomioida lainkaan kilpailutoimintaan osallistumista, mikä tuottaa yhdistyksille merkittäviä kustannuksia. Myöskään toiminnan laatua ei huomioida pisteytyksessä. Näin ollen esimerkiksi 45 minuutin harjoitus tai kokoontumiskerta ja koko päivän kestävä leiri tai muu vastaava tapahtuma tuottavat yhtä paljon avustuksen jakamisessa huomioitavia pisteitä. Sivistysjohtaja ja liikuntasihteeri ovat valmistelleet ehdotuksen, jonka pohjalta liikunnan, urheilun ja nuorisotyön avustusten jakoperusteiden uudistustyö voitaisiin käynnistää. Sivistysjohtaja esittelee edellä mainittua ehdotusta kokouksessa. EHDOTUS: Vapaaaikalautakunta keskustelee liikunnan, urheilun ja nuorisotyön avustusten jakoperusteista ja päättää niiden uudistamisen käynnistämisestä. Esittelijä esitteli seuraavalla sivulla olevan luonnoksen edellä mainittujen avustusten perusteena olevien toimintakertojen pisteyttämiseksi. Siinä on pyritty huomioimaan laajemmin liikunta ja nuorisotyötä tekevien seurojen, yhdistysten ja järjestöjen toiminta.

5 Vapaaaikalautakunta Toiminta Yksi muille kuin lapsille ja nuorille suunnattu vähintään 45 minuuttia mutta alle 3 tuntia kestävä toimintakerta (harjoitukset, ryhmien kokoontumiset tms.) Yksi lapsille ja nuorille suunnattu vähintään 45 minuuttia mutta alle 3 tuntia kestävä toimintakerta (harjoitukset, toimintaryhmien kokoontumiset tms.) Pisteet 1 1,5 Yksittäiset sarjapelit, kilpailut (vähintään 3 seuran edustajaa) 1,5 Koko päivän kestävät tapahtumat, kuten turnaukset, leirit tms. (kesto vähintään 5 tuntia, useampipäiväisistä tapahtumista jokainen päivä huomioidaan erikseen) 4 Kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen esittelijä esitti, että kokouksessa esitetyn mallin pohjalta pyydetään palautetta viime vuonna avustusta saaneilta urheiluseuroilta, yhdistyksiltä ja järjestöiltä ja että muilta osin asian käsittely siirretään seuraavaan kokoukseen. Vapaaaikaltk. 31 / Vapaaaikalautakunnan edellisen kokouksen esittelytekstissä todettiin virheellisesti, että lapsille ja nuorille suunnatun ohjatun toiminnan pisteytyksessä käytetään kerrointa 1,5. Vapaaaikalautakunnan päätöksen (vapaaaikaltk /7 ) mukaan oikea kerroin on kaksi. Liikunta, urheilu ja nuorisotoiminnan yhdistysavustuksen jakoperusteiden muuttamista koskeva lausuntopyyntö toimitettiin kyseistä avustusta kaudella saaneille yhdistyksille. Määräaikaan mennessä yhdistyksiltä ei saatu pyydettyä kirjallista palautetta. Täydennyksenä aikaisempaan luonnokseen sivistysjohtaja ja liikuntasihteeri esittävät, että toimintaan ja sen ohjaamiseen liittyvä koulutus tulisi huomioida erikseen pisteytyksessä. EHDOTUS: 1. Vapaaaikalautakunta päättää, että toimintakaudesta lukien liikunta, urheilu ja nuorisotoimintaan suunnattujen yhdistysavustusten jakamisessa käytetään seuraavia periaatteita: a. Avustusten jakaminen perustuu vapaaaikalautakunnan hyväksymiin pisteytysperiaatteisiin, jolla arvioidaan yhdistyksen toimintaa kuluneella toimintakaudella, joka alkaa edellisen vuoden lokakuun alusta ja päättyy jakovuoden syyskuun loppuun. b. Yhdistysten tulee anoa avustusta vapaamuotoisella anomuksella vapaaaikalautakunnalta.

6 Vapaaaikalautakunta c. Anomukseen tulee liittää kuluneen toimikauden toimintaraportti, jonka perusteella yhdistyksen toiminta voidaan pisteyttää edellä mainittujen pisteytyssääntöjen mukaisesti. 2. Vapaaaikalautakunta päättää, että liikunta, urheilu ja nuorisotoiminnan avustuksia jaettaessa yhdistysten toiminta pisteytetään seuraavasti: Toiminta Yksi muille kuin lapsille ja nuorille suunnattu vähintään 45 minuuttia mutta alle 3 tuntia kestävä toimintakerta, johon osallistuu ohjaajan lisäksi yksilölajeissa vähintään 3 osallistujaa ja muissa lajeissa tai muussa toiminnassa vähintään 5 osallistujaa (harjoitukset, ryhmien kokoontumiset tms.) Yksi lapsille ja nuorille suunnattu vähintään 45 minuuttia mutta alle 3 tuntia kestävä toimintakerta, johon osallistuu ohjaajan lisäksi yksilölajeissa vähintään 3 osallistujaa ja muissa lajeissa tai muussa toiminnassa vähintään 5 osallistujaa (harjoitukset, ryhmien kokoontumiset tms.) Pisteet 1 1,5 Joukkuelajien sarjapelit tai pelitapahtumat 1,5 Yksilölajien kilpailut (0,5 pistettä/seuran osallistuja, maksimipistemäärä 1,5 pistettä/kilpailu) Koko päivän kestävät tapahtumat, kuten turnaukset, leirit tms. (vähintään 3 seuran tai yhdistyksen edustajaa, kesto vähintään 5 tuntia, useampipäiväisistä tapahtumista jokainen päivä pisteytetään erikseen) Ohjaaja/valmentaja/toimijakoulutus (1 p/osallistuja/vähintään 4 tuntia kestävä koulutustapahtuma, maksimipistemäärä 5 pistettä/koulutustapahtuma) 0,5 1, Kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen esittelijä esitti päätösehdotustaan täydennettäväksi lisäkohdalla seuraavasti: 3. Vapaaaikalautakunta pidättää itselleen oikeuden päättää liikunta, urheilu ja nuorisotoiminnan avustusten jakamisesta edellä kuvastusta taulukosta poikkeavalla tavalla.

7 Vapaaaikalautakunta VUODEN 2014 LAJIKOHTAISTEN URHEILIJOIDEN SEKÄ VUODEN URHEILIJAN NIMEÄMINEN (EIJULKINEN SAAKKA) Vapaaaikaltk. 29 / Vapaaaikalautakunta nimeää joka vuosi vuoden urheilijan tai joukkueen kaikki urheilulajit huomioiden. Lisäksi vapaaaikalautakunta nimeää lajeittain kyseisen lajin vuoden urheilijan. Nimeämisessä on pyydetty ehdotuksia kuntalaisilta ja urheiluseuroilta. Myöntämisperusteissa huomioidaan periodi, joka alkaa edellisen vuoden lokakuun alusta ja päättyy myöntämisvuoden syyskuun loppuun. Vaatimuksia nimettävän urheilijan tai joukkueen kytköksistä Merikarviaan ja/tai merikarvialaiseen urheiluseuraan ei ole aikaisemmin määritelty. Vapaaaikalautakunnan stipendisäännössä edellä mainitut vaatimukset on määritelty seuraavasti: Urheilijan on edustettava Merikarvialaista urheiluseuraa. Urheilija voidaan lukea stipendiin oikeutetuksi edustaessaan ulkopuolista seuraa siinä tapauksessa että Merikarvialla ei ole mahdollista harrastaa kyseistä lajia. Tällöin urheilijan tulee kuitenkin olla kirjoilla Merikarvialla (verotuskunta Merikarvia). EHDOTUS: 1. Vapaaaikalautakunta päättää, että vuoden urheilijaksi tai joukkueeksi sekä vuoden lajikohtaiseksi urheilijaksi voi tulla nimetyksi merikarvialaista urheiluseuraa edustava urheilija tai joukkue; urheilija, jonka kotikunta on Merikarvia ja joka edustaa muuta kuin merikarvialaista urheiluseuraa lajissa, jonka harrastaminen ei ole hänelle mahdollista merikarvialaisessa urheiluseurassa. 2. Vapaaaikalautakunta päättää, että se voi lisäksi myöntää tapauskohtaisesti muita nuorisotoimintaan, liikuntaan ja urheiluun liittyviä huomionosoituksia. Vapaaaikaltk. 32 / Vapaaaikalautakunta on pyytänyt urheiluseuroilta ja kuntalaisilta ehdotuksia vuoden lajikohtaisten urheilijoiden sekä vuoden urheilijan nimeämistä koskevia ehdotuksia Merikarvialehdessä olleella ilmoituksella ja urheiluseuroille toimitetulla kirjeellä.

8 Vapaaaikalautakunta Määräaikaan mennessä vapaaaikalautakunnalle on toimitettu seuraavat vuoden lajikohtaisten urheilijoiden ja vuoden urheilijan nimeämistä koskevat ehdotukset: Merikarvian Ratsastajat ry Vuoden 2014 ratsastusurheilija: xxxxx Merikarvian Into ry Vuoden 2014 yleisurheilija: xxxxx Vuoden 2014 palloilija: xxxxx Merikarvian Voimailijat ry Vuoden urheilija: xxxx Vuoden voimailija: xxxxx Merikarvian jääurheilijat Vuoden jääurheilija: xxxxx Edellä mainitut ehdotukset ovat nähtävillä kokouksessa. EHDOTUS: Vapaaaikalautakunta päättää nimetä vuoden 2014 urheilijan ja lajikohtaiset urheilijat ja seuraavasti: Vuoden 2014 urheilija (kaikki lajit huomioiden): xxxxx Vuoden 2014 ratsastaja: xxxxx Vuoden 2014 yleisurheilija: xxxxx Vuoden 2014 palloilija: xxxxx Vuoden voimailija: xxxxx Vuoden jääurheilija: xxxxx Vuoden urheiluteko: xxxxx Kunnanjohtaja Pentti AlaLuopa poistui esteellisenä asian käsittelyn ajaksi kokouksesta.

9 Vapaaaikalautakunta VAPAAAIKALAUTAKUNNAN STIPENDIT KAUDELLA MENESTYNEILLE URHEILIJOILLE (eijulkinen ) Vapaaaikaltk. 33 / Merikarvian vapaaaikalautakunta voi myöntää vuosittain stipendejä menestyneille urheilijoille kunnanvaltuuston hyväksymän (valt. 87 / ) stipendisäännön mukaisesti, joka on esityslistan mukana oheismateriaalina (liite 1). Vuoden 2014 talousarviossa stipendejä varten on varattu euron määräraha. Esityksiä stipendin saajilta on pyydetty Merikarvialaisilta urheiluseuroilta sekä avoimesti Merikarvialehdessä olleella kuulutuksella päättyneeseen määräaikaan mennessä vapaaaikalautakunnalle tuli seuraavat stipendiehdotukset: Merikarvian Voimailijat ry Jaakko Lähteenmäki o Voimanoston alle 20vuotiaiden MMkisojen viides sija; o Painonnoston alle 20vuotiaiden SMhopea; o Painonnoston alle 23vuotiaiden SMpronssi; o Painonnoston yleisen sarjan piirimestaruus sarjassa 69 kg; o Painonnoston yleisen sarjan SMkilpailujen 9. sija sarjassa 69 kg; o Painonnostossa Puolassa pidettyjen kansainvälisten kutsukilpailujen 8.sija; o Yleisurheilun M19sajan SMviestien 4. sija. Tomi Kuusisto o Voimanoston Alle 17vuotiaiden SMkultaa sarjassa 66 kg; o Voimanoston alle 18vuotiaiden MMkisojen 4. sija sarjassa 66 kg. Valtteri Nurmi o Painonnoston yleisen sarjan piirinmestaruus sarjassa 77kg; o Voimanoston nuorten SMkilpailujen 4. sija sarjassa 83 kg. Ilkka AlaLuopa o Alle 23vuotiaiden voimanoston SMkilpailujen hopeaa sarjassa 66 kg; o Alle 23vuotiaiden painonnoston SMkilpailujen kultaa sarjassa 62 kg.

10 Vapaaaikalautakunta EHDOTUS: Vapaaaikalautakunta päättää myöntää seuraavat stipendit: xxxxx xxxxx xxxxx Kunnanjohtaja Pentti AlaLuopa poistui esteellisenä asian käsittelyn ajaksi kokouksesta.

11 Vapaaaikalautakunta KAUDEN LIIKUNNAN JA URHEILUN SEKÄ NUORISOTYÖN TOIMINTAAVUSTUKSET Vapaaaikaltk. 34 / Merikarvian kunnan vuoden 2014 talousarviossa on varattu euron määräraha merikarvialaisille liikuntaa ja urheilua järjestävien ja nuorisotyötä tekevien yhdistysten toiminnan tukemiseen. Edellä mainitut toimintaavustukset myönnetään anomuksesta, ja ne kattavat toimintakauden Toimintaavustusten haettavana olosta on tiedotettu Merikarvialehdessä, ja lisäksi siitä on toimitettu tiedote avustusta viime vuonna saaneille seuroille ja yhdistyksille. Anomukset pyydettiin toimittamaan mennessä vapaaaikalautakunnalle kunnanviraston osoitteeseen. Vapaaaikalautakunta on päättänyt toimintaavustusten myöntämisessä sovellettavat periaatteet (vapaaaikaltk /7 ). Niiden mukaan myöntämisperusteena käytetään toimintakertojen määrää toimintakaudella, joka ilmoitetaan anomuksen yhteydessä. Jakoperusteissa painotetaan lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa siten, että kaikki toimintakerrat pisteytetään ja että lasten ja nuorten toimintakerrasta saa 2 pistettä ja aikuisten toimintakerrasta 1 pisteen. Pisteytykseen mukaan laskettaville toimintakerroille on asetettu vähimmäisosallistujamäärä. Vapaaaikalautakunta päätti (vapaaaikaltk /17 ) poistaa erikseen jaetun hankintaavustuksen. Määräaikaan mennessä anomukset ja ilmoitukset toimikauden toimintakerroista toimittivat seuraavat yhdistykset ja urheiluseurat: Merikarvian Into Ry Ouran Partiolaiset ry Merikarvian jääurheilijat ry Merikarvian Lukko Ry Merikarvian Voimailijat ry 4Hyhdistys Merikarvian Ratsastajat ry Esityslistan liitteenä (liite 2) on anomusten ja niihin sisältyneiden toimintakertaraporttien mukainen pisteytystaulukko. Kauden yhdistysavustusten summat on merkitty hyväksyttyjen jakoperusteiden mukaisina. Vertailun vuosi taulukossa ovat mukana myös toimikausien ja toimintakerrat ja pisteet sekä myönnetyt avustukset. Vapaaaikalautakunta myönsi (vapaaaikaltk. 28 / ) Merikarvian Jääurheilijat ry:lle kauden toimintaavustusennakkoa euroa, mikä vähennetään heille pisteytyksen perusteella myönnettävästä avustuksen määrästä.

12 Vapaaaikalautakunta Vapaaaikalautakunta myönsi (vapaaaikaltk. 11 / ) Merikarvian Ratsastajat ry:lle toiminnan käynnistämisavustuksena kauden toimintaavustusennakkoa euroa, mikä vähennetään heille pisteytyksen perusteella myönnettävästä avustuksen määrästä. EHDOTUS: Vapaaaikalautakunta päättää, että toimintaavustusta jaetaan esityslistan liitteenä olevaan pisteytystaulukon mukaisesti seuraavasti: Merikarvian Into ry Ouran Partiolaiset ry Merikarvian jääurheilijat Ry Merikarvian Lukko Ry Merikarvian Voimailijat ry Merikarvian Ratsastajat ry 0 4Hyhdistys Sivistysjohtaja Jari Tuuri poistui esteellisenä asian käsittelyn ajaksi kokouksesta ja esittelijänä asiassa toimi hallintopäällikkö Aki Ruotsala. Vapaaaikalautakunnan jäsenet Päivi Mäkinen ja Päivi Heinonen poistuivat esteellisenä asian käsittelyn ajaksi kokouksesta. PÄÄTÖS: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti sillä tarkennuksella, että pisteytyksen perusteella myönnettävästä avustuksen määrästä voidaan vähentää avustusta myös tulevina vuosina aikaisemmin myönnettyjen ennakkojen verran.

13 Vapaaaikalautakunta VUODEN 2014 SEURATYÖNTEKIJÄN VALITSEMINEN (Eijulkinen saakka) Vapaaaikaltk. 35 / LiikU on palkinnut jo 18 vuoden ajan kuntakohtaisesti vuoden seuratyöntekijän. Kuntien liikuntatoimi tekee esityksen henkilöstä, joka on tehnyt tai tekee edelleen merkittävää liikunnan taustatyötä seurassa. Seuratyöntekijä voi olla seuran puheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja, nuorisovetäjä tai ohjaaja, talkooaktiivi, lipunmyyjä, järjestysmies, huoltaja jne. Aktiiviurheilijat, eli kilpa tai huippuurheilijat eivät tule kysymykseen. LiikU toivoo, että paikallisen seuratoiminnan tukemiseksi jokainen alueen kunta nimeäisi tänäkin vuonna paikkakunnaltaan vuoden seuratyöntekijän. Valintaehdotus tulee ilmoittaa viimeistään LiikU:lle. Merikarvian kunta sai asiaa tiedusteltaessa lisäaikaa päätöksen ilmoittamiselle marraskuun loppuun saakka. Palkinnot jaetaan LounaisSuomen Urheilugaaloissa ensi vuoden tammi/helmikuussa. Tällä kertaa Satakunnassa ja Varsinais Suomessa järjestetään kummassakin oma gaalansa. Valinta on julkinen Satakunnassa klo 21 jälkeen. Merikarvian kunta on nimennyt aikaisempina vuosina seuraavat henkilöt vuoden seuratyöntekijöiksi: Raija Kenttä, Raimo Lemmenranta, Kirsi Mattila, Raimo Syväluoma, Juho Mäkipuro, Kari Leppänen, Jari Tuuri (pesäpallo), Altti Mäntylä, Satu Rantaneva, AriPekka Mäenpää, Olli Kaipio Luoma Pekka Eija YlikruuviJärvinen Jari Tuuri (jalkapallo) Veikko Kallio Jussi YliYrjänäinen EHDOTUS: Vapaaaikalautakunta tekee päätöksen ehdotuksesta vuoden 2014 seuratyöntekijäksi. Kokouksessa käydyn keskustelun jälkeen esittelijä esitti, että Merikarvian kunnan vuoden seuratyöntekijäksi valitaan xxxxx.

14 Vapaaaikalautakunta TIEDOTUSASIAT Vapaaaikaltk. 36 / Liikuntasihteeri Eetu Aaltosen osittain salaiset viranhaltijapäätökset (71 73 ) Sivistysjohtaja Jari Tuurin vapaaaikalautakunnan tehtäväalueen osittain salaiset viranhaltijapäätökset (8 13 ) Edellä mainitut päätökset on koottu esityslistan liitteeseen (liite 3). EHDOTUS: Vapaaaikalautakunta päättää hyväksyä ja merkitä tiedoksi esityslistan liitteenä olevat liikuntasihteeri Eetu Aaltosen ja sivistysjohtaja Jari Tuurin viranhaltijapäätökset.

15 Vapaaaikalautakunta NETTI JA SOSIAALINEN MEDIA NUORISOTYÖSSÄ KEHITTÄMISHANKE Vapaaaikaltk. 37 / Porin seudun kunnat ovat hakeneet yhdessä valtionrahoitusta vuosina toteutettavalle Netti ja sosiaalinen media nuorisotyössä kehittämishankkeelle. Hanke toteutetaan, mikäli sitä varten saadaan edellä mainittu rahoitus. Hanketta hallinnoi Porin kaupunki. Hankesuunnitelma ja siihen liittyvä rahoitussuunnitelma ovat esityslistan liitteenä (liite 4). Merikarvian kunnan taloudellinen osuus muodostuu hanketta varten varattavasta työajasta, joka on 3 tuntia viikossa. EHDOTUS: Vapaaaikalautakunta merkitsee tiedoksi ja hyväksyy Merikarvian kunnan mukanaolon vuosina toteutettavaksi suunnitellussa Netti ja sosiaalinen media nuorisotyössä kehittämishankkeessa.

16 Vapaaaikalautakunta UIMAHALLIN AUKIOLOAIKOJEN MUUTTAMINEN Vapaaaikaltk. 38 / Merikarvian uimahalli oli kaudella avoinna arkisin maanantaista perjantaihin sekä viikonloppuisin sunnuntaina. Liikuntasihteeriltä on kyselty mahdollisuuksia pitää uimahallia avoinna lauantaisin. Keväällä 2014 tehtiin uimahallin käyttäjille kysely, jossa mm. tiedusteltiin viikonlopun päivistä mieluisampaa uintipäivää. Kyselyssä mieluisimmaksi uintipäiväksi lauantain ilmoitti 21 vastaajaa ja sunnuntain 20 vastaajaa. Toteutumavertailu osoitti, että uimahallin ylläpitokustannusten osalta vuoden 2014 talousarvio uhkasi ylittyä. Sunnuntai on henkilöstökustannuksiltaan lauantaita kalliimpi aukiolopäivä. Liikuntasihteeri päätti viranhaltijapäätöksellään (liik.siht. 64 / ), että uimahalli on kokeiluluonteisesti avoinna seuraavasti: maanantaisin klo tiistaisin klo keskiviikkoisin klo sekä torstaisin klo perjantaisin ja lauantaisin klo Lisäksi liikuntasihteeri päätti, että edellä mainituista aukioloajoista poikkeamisesta tiedotetaan erikseen. Vapaaaikalautakunnan tulee päättää uimahallin aukiolojaoista edellä mainitun väliaikaisen päätöksen jälkeen. EHDOTUS: 1. Vapaaaikalautakunta päättää, että Merikarvian uimahalli on avoinna lukien seuraavasti: maanantaisin klo tiistaisin klo keskiviikkoisin klo sekä torstaisin klo perjantaisin ja lauantaisin klo sunnuntaisin suljettu 2. Vapaaaikalautakunta päättää myöntää liikuntasihteerille oikeuden päättää uimahallin lyhyistä aukiolokatkoksista juhlapyhien aikana sekä kesäajan huoltokatkoksesta.

17 Vapaaaikalautakunta KALPAKAN ALUEEN HIIHTOLATUJEN KUNNOSSAPITOA KOSKEVA SOPIMUS KAUDELLA Vapaaaikaltk. 39 / Merikarvian kunnalla on ollut urakkasopimus hiihtolatujen kunnossapidosta Merikarvian Into Ry:n kassa. Sen mukaan Merikarvian Into Ry on vastannut siitä, että edellä mainitun alueen hiihtoladut ja luisteluhiihtorata ovat hyvässä ja hiihdettävässä kunnossa sopimuskauden ajan. Latujen hoidon taso on määritelty urakkasopimuksessa seuraavasti: Hiihtoladut ja luistelurata ajetaan tarkoitukseen varatuilla laitteilla tammihelmikuussa kaksi kertaa viikossa ja muuna aikana kerran viikossa, mikäli lunta on riittävästi. Koska käyttöaste on suurimmillaan viikonloppuisin, viikoittainen ajokerta tai toinen viikoittaisista ajokerroista tulee tapahtua joko torstaina tai perjantaina. Ajojen rytmityksessä tulee ottaa huomioon myös uuden lumen satamisen aiheuttamat ajotarpeet. Urakkasopimuksen mukaan Merikarvian kunta on vastannut tarkoitusta vastaan vuokrattavan traktorin vuokrauskustannuksista. Sopimuskausi on ollut määräaikainen, ja sopimus on päättynyt ilman irtisanomista. Edellinen sopimuskausi alkoi ja päättyi ja sitä koskenut urakkahinta oli Merikarvian Into Ry on asiaa tiedusteltaessa ilmoittanut olevansa valmis jatkamaan sopimusta kahdella vuodella entisin ehdoin. EHDOTUS: 1. Vapaaaikalautakunta päättää, että Kalpakan alueen hiihtolatujen ylläpidosta kaudella jatketaan sopimusta Merikarvian Into Ry:n kanssa siten, että sopimuskausi on ja että sopimushinta on per vuosi ja koko sopimuskaudelta. 2. Vapaaaikalautakunta päättää antaa sivistysjohtajalle oikeuden sopia tarkemmista edellä mainittua sopimusta koskevista sopimusehdoista ja allekirjoittaa sopimus. PÄÄTÖS: hyväksyttiin yksimielisesti.

MERIKARVIAN KUNTA. KOKOUSKUTSU/ -PÖYTÄKIRJA n:o 4

MERIKARVIAN KUNTA. KOKOUSKUTSU/ -PÖYTÄKIRJA n:o 4 MERIKARVIAN KUNTA KOKOUSKUTSU/ -PÖYTÄKIRJA n:o 4 Toimielin Kokousaika Kokouspaikka Pykälät Vapaa-aikalautakunta Torstai 12.11.2015 klo 18.00 - Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 4/2016

MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 4/2016 MERIKARVIAN KUNTA PÖYTÄKIRJA nro 4/2016 Toimielin Vapaa-aikalautakunta Kokousaika 23.11.2016 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Pykälät Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. KOKOUSKUTSU/ -PÖYTÄKIRJA n:o 1

MERIKARVIAN KUNTA. KOKOUSKUTSU/ -PÖYTÄKIRJA n:o 1 MERIKARVIAN KUNTA KOKOUSKUTSU/ PÖYTÄKIRJA n:o 1 Toimielin Kokousaika Kokouspaikka Pykälät Vapaaaikalautakunta Torstai 18.2.2016 klo 18.00 19.25 Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. KOKOUSKUTSU/ -ESITYSLISTA n:o 2

MERIKARVIAN KUNTA. KOKOUSKUTSU/ -ESITYSLISTA n:o 2 MERIKARVIAN KUNTA KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA n:o 2 Toimielin Kokousaika Kokouspaikka Pykälät Opistokulttuurilautakunta Torstai 7.4.2016 Merikarvian kunnanvirasto Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA. Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04. Vapaa-aikasihteeri/ Pöytäkirjanpitäjä

Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA. Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04. Vapaa-aikasihteeri/ Pöytäkirjanpitäjä 1 Vehmaan kunnan vapaa-aikalautakunta 01/2015 PÖYTÄKIRJA ASIALISTA Kokousaika: 19.3.2015 kello 17 18.04 Kokouspaikka: Liikuntahallin kokoustila 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 ntarkastajien

Lisätiedot

Tiistai klo

Tiistai klo MERIKARVIAN KUNTA KOKOUSKUTSU/PÖYTÄKIRJA n:o 6 Toimielin Kokousaika Kokouspaikka ykälät 83 Sivistyslautakunta Tiistai 29.9.2015 klo 18.00 Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus

Lisätiedot

27.4.2015 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa

27.4.2015 klo 9.00-15.00 kunnanvirastossa KOKOUSAIKA Maanantai 20.4.2015 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 100 101 102 103 104 105 106 107 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja

Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2010 Aika Torstai 14.10.2010 klo 17.00 18.15 Paikka Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Riina Tallberg varapuheenjohtaja Jari Kannisto

Lisätiedot

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2012 Aika Torstai 11.10.2012 klo 18.00 19.05 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Jari Kannisto Päivi Haapaniemi-Kokko Jaana Vähäsavo

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA KOKOUSKUTSU 7 / 2007 sivu Nuoriso- ja vapaa-aikalautakunta 7 / 2007 66. Koivu ja Tähti kulttuurikeskus, kotiseutuhuone

MUHOKSEN KUNTA KOKOUSKUTSU 7 / 2007 sivu Nuoriso- ja vapaa-aikalautakunta 7 / 2007 66. Koivu ja Tähti kulttuurikeskus, kotiseutuhuone MUHOKSEN KUNTA KOKOUSKUTSU 7 / 2007 sivu Nuoriso- ja vapaa-aikalautakunta 7 / 2007 66 KOKOUSAIKA maanantai 1.10.2007 klo 18.00 19.05 KOKOUSPAIKKA Koivu ja Tähti kulttuurikeskus, kotiseutuhuone KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT

SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT Sivu 1/6 Siviltk 10.2.2015, 12, Liite 1 SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT AVUSTUKSET JA PALKKIOT KÄYTTÖTARKOITUS HAKUAIKA VUOSITTAIN 1. TOIMINTA-AVUSTUS järjestöjen sääntömääräisen

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. KOKOUSKUTSU/ -PÖYTÄKIRJA n:o 1

MERIKARVIAN KUNTA. KOKOUSKUTSU/ -PÖYTÄKIRJA n:o 1 MERIKARVIAN KUNTA KOKOUSKUTSU/ PÖYTÄKIRJA n:o 1 Toimielin Kokousaika Kokouspaikka Pykälät Vapaaaikalautakunta Keskiviikko 15.2.2017 klo 18.00 Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 24/2015

MERIKARVIAN KUNTA. PÖYTÄKIRJA nro 24/2015 MERIKARVIAN KUNTA PÖYTÄKIRJA nro 24/2015 Toimielin Kunnanhallitus Kokousaika 14.12.2015 klo 17.00-17.30 Kokouspaikka Iso kokoushuone Pykälät Käsiteltävät asiat Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä

Asiat pykälät 36-46 sivut 41-51. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus. Matti Kulmanen. Tarja Jumppanen. Pöytäkirjanpitäjä KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2015 Kokousaika 23.9.2015 kello 18.00 19.40 Kokouspaikka Oripään koulun atk-luokka Läsnä Kulmanen Matti, pj Isotalo Päivi vpj Lehtonen Jukka vj Lindström Asko Leppämäki Mauri Mikkola

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 11. Maanantai kello Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 11. Maanantai kello Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2014 Sivu 11 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Maanantai 17.3.2014 kello 18.30 20.05 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Puheenjohtaja. varajäsen. Kraapo Juha esittelijä/sihteeri

Puheenjohtaja. varajäsen. Kraapo Juha esittelijä/sihteeri Viranomainen No 3/2015 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 32 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2015 17.30 18.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto,

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 9.10.2012 KELLO 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Nuorisotila

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet HEINOLAN KAUPUNKI LIIKUNTAPALVELUT Liikuntajärjestöjen avustusohjeet Heinolan liikunta- ja kulttuurilautakunta 12.2.2013 (4.11.2014 74 säännöt urheiluasioiden palkitsemisesta, 3.6.2015 33 3. Kohdeavustukset)

Lisätiedot

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,

Lisätiedot

KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07

KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Maaseutuelinkeinolautakunta 2/2007 8 KOKOUSAIKA 16.10.2007 kello 19.00-20.07 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ VA:6/010/2014 AVUSTUKSET YLEISTÄ Kulttuuritoiminnan, nuorisotoiminnan ja liikuntatoiminnan tukemiseksi

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 32. Tiistai kello Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 32. Tiistai kello Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 4/2014 Sivu 32 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Tiistai 20.5.2014 kello 18.30 19.10 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS SEO huoltoasema Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016

HUMPPILAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus 14.3.2016 KOKOUSAIKA Maanantai 14.3.2016 klo 18:00-19:25 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 62 63 64 65 Liite 12 66 67 68 69 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta Avustusten hakuaika päättyy 31.03.2015 klo 16.00. Posion kunta, hyvinvointilautakunta, Kirkkotie 1, 97900 POSIO. Myöhästyneitä hakemuksia

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Vapaa-aikalautakunta Aika 28.04.2015 klo 18:05-18:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 24-30 Otsikko Sivu 24 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2017. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2017. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2017 Sivistyslautakunta 29.11.2017 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Keskiviikko 29.11.2017 klo 17.30 Kunnanhallituksen kokoushuone Törmä Leila Jokioja

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 4.5.2015 klo 9.00-15.00 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Kokousaika 28.4.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 37 38 39 40 41 42 43 44 45 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu.

Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. -3, KV 30.5.2013 18:00 Ennen valtuuston kokousta klo 18.00 Niva-Kaijan koulun peruskorjauskohteeseen tutustuminen. Paikalla Alpo Hietala ja Toni Kainu. Huom!!!!! Kokouskin pidetään Niva-Kaijan koululla

Lisätiedot

Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja. Poissa Jaana Niemenmaa kunnanhallituksen jäsen. Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla 20.10.2014

Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja. Poissa Jaana Niemenmaa kunnanhallituksen jäsen. Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla 20.10.2014 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2014 Aika Keskiviikko 15.10.2014 klo 18.00 19.35 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Ilmo Törmä puheenjohtaja Esa Pukkila varapj. Rauni Virtanen Johanna Välimäki

Lisätiedot

Torstai 24.09.2015 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2

Torstai 24.09.2015 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Vapaa-aikalautakunta Torstai 24.09.2015 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Talousarvion

Lisätiedot

Terveyskeskuksen neuvotteluhuone

Terveyskeskuksen neuvotteluhuone MUHOKSEN KUNTA Sosiaali- ja terveyslautakunta KOKOUSKUTSU A KOKOUSAIKA Keskiviikko 14.9.2005 klo 18.15 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no 84 85 86 87 Terveyskeskuksen neuvotteluhuone Asia Sosiaali-

Lisätiedot

KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2 / 2015

KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2 / 2015 KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / 2015 VAPAA-AJANLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Tiistaina 9.6.2015 klo 18.30-20.23 Paikka: Kunnanvirasto Läsnä: läsnä poissa Puheenjohtaja: Timo Toivonen x Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone

Torstaina klo Kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 8/2011 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Torstaina 29.09.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. liite 1 4. liite 2-4 5. 6. 7. liite 6-8 Kokouksen

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 09/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 09/2014 KOKOUSAIKA 17.06.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 92 93 94 95 96 97 46 98 99

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SOSIAALILAUTAKUNTA 29.10.2013 50 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA KOKOUSAIKA 29.10.2013 kello 18.00-20.50 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 44 52 Kokouksen

Lisätiedot

Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2

Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 Vapaa-aikalautakunta Torstai 23.05.2013 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Talousarvion

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 7/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 59. Tiistai kello Isonkyrön kirjasto

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 7/2014 Vapaa-aikalautakunta Sivu 59. Tiistai kello Isonkyrön kirjasto ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 7/2014 Sivu 59 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Tiistai 25.11.2014 kello 18.30-20.05 Isonkyrön kirjasto Kallio

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

KURSSI- JA LEIRIAVUSTUKSET Vapaa-aikatoimisto Urheiluseuroille

KURSSI- JA LEIRIAVUSTUKSET Vapaa-aikatoimisto Urheiluseuroille Vapaa-aikatoimisto 8.11.2018 Urheiluseuroille VUODEN 2018 PARHAAT URHEILIJAT, STIPENDIESITYKSET, VETERAANIURHEILIJOIDEN SAAVUTUKSET, REILUN PELIN JOUKKUE JA KESKI- SUOMEN LIIKUNNAN VUODEN LIIKUNTATEKO

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 Tekninen lautakunta 19.1.2011 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 19.1.2011 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen

Lisätiedot

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 47

RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 47 KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 5.12.2012 KOKOUSAIKA Torstai 13.12.2012 klo 15.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 48 39 Raportti etsivästä nuorisotyöstä

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Torstai 04.10.2012 klo 18.00-19.50

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Torstai 04.10.2012 klo 18.00-19.50 1 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Torstai 04.10.2012 klo 18.00-19.50 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () ()

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () () KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19- Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä

Lisätiedot

klo kunnanvirastossa

klo kunnanvirastossa KOKOUSAIKA Maanantai 29.2.2016 klo 18:00 19:50 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 51 52 53 54 55 Liite 10 56 57 58 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastus Tiedoksi merkittävät

Lisätiedot

URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET 2014. 29.1.2014 Valmistelija: Vs. nuoriso- ja liikuntasihteeri Minni Kuisma 040 710 4681

URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET 2014. 29.1.2014 Valmistelija: Vs. nuoriso- ja liikuntasihteeri Minni Kuisma 040 710 4681 Sivistyslautakunta 6 29.01.2014 Sivistyslautakunta 27 23.04.2014 Sivistyslautakunta 73 04.12.2014 URHEILUSEUROJEN JA VAPAIDEN LIIKUNTARYHMIEN AVUSTUKSET 2014 85/02.05.01/2013 Sivltk 29.01.2014 6 29.1.2014

Lisätiedot

33 VARAEDUSTAJAN VALITSEMINEN LAKEUDEN ETAPPI OY: N YHTIÖKOKOUKSEEN 35 KIHNIÖN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNNÖN TARKISTAMINEN

33 VARAEDUSTAJAN VALITSEMINEN LAKEUDEN ETAPPI OY: N YHTIÖKOKOUKSEEN 35 KIHNIÖN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNNÖN TARKISTAMINEN ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 20.04.2015 klo 17.00 18.33 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Törmä Tapani Alkkiomäki Jari

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 23.8.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 16.8.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 21.8.2012 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 53 43 Notkotien

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KUNNANVALTUUSTO 3/2015. KOKOUSAIKA Torstai klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT KUNNANVALTUUSTO 3/2015 KOKOUSAIKA Torstai 27.8.2015 klo 18.30 KOKOUSKUTSU KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 19 20 21 22 23 24 Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUSKUTSU Tarkastuslautakunta 10.10.2013 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Torstai 10.10.2013 klo 13.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia

Lisätiedot

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10

Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2011 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 20.4.2011 klo 18.00 19.10 Matti Lohen koulu Emma Ilomäki Pertti

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto sivut 65-72 KOKOUSAIKA. 21.10.2014 klo 18.00 20.25

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto sivut 65-72 KOKOUSAIKA. 21.10.2014 klo 18.00 20.25 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2014 sivut 65-72 KOKOUSAIKA klo 18.00 20.25 KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) poissaolijat: MUUT LÄSNÄOLIJAT (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 27.10.2011, kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Ilkan koulu Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

Nivalan nuorisovaltuusto esittäytyy klo 18.00. Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 27.5.2015. Esityslista 4/2015

Nivalan nuorisovaltuusto esittäytyy klo 18.00. Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 27.5.2015. Esityslista 4/2015 -3, KV 27.5.2015 18:30 Nivalan nuorisovaltuusto esittäytyy klo 18.00 Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 27.5.2015 Esityslista 4/2015 Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Soilille p. 040-344 7205 tai

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x) KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19-20.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x

Lisätiedot

JULKIPANOTODISTUS Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle

JULKIPANOTODISTUS Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Vanhus- ja vammaisneuvosto Pöytäkirja Kokousaika Keskiviikko 7.9.2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kunnanviraston yläkerran kokoushuone Käsiteltävät asiat Sivu Liite 8 16 8/2016 Hyvinvointikertomus 9 17 Vanhustenviikko

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 31.3.2014 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 25 Kokousaika 25.3.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Päiväkoti Kuunari Käsiteltävät asiat 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17. Kunnanhallitus

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17. Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 17 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Keskiviikko 22.12.2010 kello 17.00 18:00 Kunnanvirasto Markkola Juha-Matti Keskinen Irja Aho Pirjo Hellgren Jussi

Lisätiedot

Torstaina 24.11.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone

Torstaina 24.11.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta 10/2011 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Torstaina 24.11.2011 klo 18.00 Kunnanhallituksen kokoushuone 1. 2. 3. 4. liite 1 6. liite 2 7. liite 3 8.. Kokouksen

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 14 Kunnanhallitus sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 14 Kunnanhallitus sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 14 Kunnanhallitus sivu 1 Kokousaika 8.8.2011, kello 17.00 17.45 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Haavisto Veli, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kärkölän kunta Pöytäkirja 3/2017 Vanhus- ja vammaisneuvosto

Kärkölän kunta Pöytäkirja 3/2017 Vanhus- ja vammaisneuvosto Kärkölän kunta Pöytäkirja 3/2017 Vanhus- ja vammaisneuvosto Kokousaika Keskiviikko 3.5.2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kunnanviraston valtuustosali Käsiteltävät asiat Sivu Liite 7 13 Esitys sivistystoimikunnalle

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstai 9.1.2014 klo 17.00 17.36 Isonkyrön

Lisätiedot

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 23.1.2018 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.3.2018 1 LIIKUNTATOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ Liikuntalain 2 :n mukaan

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 3/2019 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 17.4.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIK- KA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 11 12 13 14 15 4 5-7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011. Perusturvalautakunta. 29.11.2011 klo 17.30-19.20

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011. Perusturvalautakunta. 29.11.2011 klo 17.30-19.20 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 29.11.2011 klo 17.30-19.20 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo Heinilä

Lisätiedot

Kunnanvirasto, valtuustosali 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 6. MUUT MAHDOLLISET ASIAT

Kunnanvirasto, valtuustosali 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 6. MUUT MAHDOLLISET ASIAT KOKOUSKUTSU 10/2018 Valtuusto KOKOUSAIKA 27.12.2018 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Hannu Rantala Juhani Heikkilä Reetta Hulmi Jukka Männistö Teuvo Sulin Liisa Yski. Pirjo Kotiranta. Esittelijä-sihteeri Pertti Ollikka

Hannu Rantala Juhani Heikkilä Reetta Hulmi Jukka Männistö Teuvo Sulin Liisa Yski. Pirjo Kotiranta. Esittelijä-sihteeri Pertti Ollikka Viranomainen No 2//2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Tekninen lautakunta Sivu 16 KOKOUSAIKA 16.4.2014 klo 17.00-18.25 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanviraston

Lisätiedot

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE Jämijärven kunnan uusi kuntastrategia pohjautuun kuntalaisten hyvinvointiin ja liikunnan lisäämiseen. Tämä sama ohjenuora on myös pohjalla avustuksia jaettaessa. VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2012 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/2012 0. Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.5. klo 19-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä kuka toimi puheenjohtajana MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013.

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle 12.12.2013. KOKOUSKUTSU Elinkeinolautakunta 12.12.2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 18.12.2013 klo 10.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 54 34 Kuopion uusyrityskeskuksen

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1

KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014. Liikuntalautakunta 1 KOTKAN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Nro 3/2014 Liikuntalautakunta 1 KOKOUSAIKA Torstai 22.5.2014 klo 17.00, ryhmät klo 16.30 ryhmäkokousten tiloiksi on varattu kokoushuoneet 1 ja 5/5.krs sekä 4/6. krs KOKOUSPAIKKA

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta

KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS 23/2018 KOKOUSAI- KA Liite Maanantai 17.12.2018 klo 17.00 - KOKOUS- PAIKKA KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 266 267 268 269 Nro Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

7 13 Keskustelu Erkkilän ja Nerolan vierailusta ja mahdolliset esitykset vierailuihin liittyen

7 13 Keskustelu Erkkilän ja Nerolan vierailusta ja mahdolliset esitykset vierailuihin liittyen Vanhus- ja vammaisneuvosto Esityslista/pöytäkirja Kokousaika Perjantai 29.5.2015 klo 10.00 Kokouspaikka Kunnanviraston yläkerran kokoushuone Käsiteltävät asiat Sivu Liite 7 13 Keskustelu Erkkilän ja Nerolan

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Nuoriso- ja liikuntalautakunta sivu 1. Seppälän nuorisotalo, kokoustila

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Nuoriso- ja liikuntalautakunta sivu 1. Seppälän nuorisotalo, kokoustila ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Nuoriso- ja liikuntalautakunta sivu 1 Kokousaika 7.12.2011, kello 18.00 19.20 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seppälän nuorisotalo, kokoustila Ahokas Anni,

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. Sivistyslautakunta. Esityslista 11/2011

Nivalan kaupunki. Sivistyslautakunta. Esityslista 11/2011 -3, SIV 18.10.2011 17:00 Nivalan kaupunki Sivistyslautakunta 18.10.2011 Esityslista 11/2011 -2, SIV 18.10.2011 17:00 Kokousaika 18.10.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Kapungintalo, hallituksen kokoushuone VIRHE.

Lisätiedot

kunnanvirasto Jonna Haavisto Jarmo Mikkola KOKOUSKUTSU 2/2015 laatimispäivämäärä: keskiviikko klo 19.00

kunnanvirasto Jonna Haavisto Jarmo Mikkola KOKOUSKUTSU 2/2015 laatimispäivämäärä: keskiviikko klo 19.00 vapaa-aikalautakunta Kokoustiedot Aika: Paikka: KOKOUSKUTSU 2/ laatimispäivämäärä: 18.3. keskiviikko 25.3. klo 19.00 kunnanvirasto Käsiteltävät asiat: VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 9 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 18.05.2011 15. KOKOUSAIKA Keskiviikkona 18.05.2011 kello 16.00 16.

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu. Kokouspäivä SIVISTYSLAUTAKUNTA 18.05.2011 15. KOKOUSAIKA Keskiviikkona 18.05.2011 kello 16.00 16. SIVISTYSLAUTAKUNTA 18.05.2011 15 ASIALISTA KOKOUSAIKA Keskiviikkona 18.05.2011 kello 16.00 16.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, ruokasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 10 17 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Kinnunen Rauno Vasalampi Maija Kinnunen Raimo *) Linna Pirjo Rekonen Jarkko Ripatti Anneli Urpilainen Kari- Pekka

Henkilökohtaiset varajäsenet: Kinnunen Rauno Vasalampi Maija Kinnunen Raimo *) Linna Pirjo Rekonen Jarkko Ripatti Anneli Urpilainen Kari- Pekka KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 2 15.3.2017 15 Kokousaika 15.3.2017 klo 19.00-20.36 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00.

Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00. RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 5.12.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 11.12.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 108 75

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN KOKOUSKUTSU 6/2018 Valtuusto KOKOUSAIKA 24.7.2018 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 26.4.2011 KELLO 17.00-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Väliaikaiset nuorisotilat, Poikkitie, Tuusniemi Juha Pitkänen,

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2012 Tekninen lautakunta 14.11.2012. Kunnanhallituksen kokoushuone Virastotalo, Kolari

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2012 Tekninen lautakunta 14.11.2012. Kunnanhallituksen kokoushuone Virastotalo, Kolari KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2012 Tekninen lautakunta 14.11.2012 Aika Torstaina 22.11.2012 klo 15.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Virastotalo, Kolari Käsiteltävät asiat nro Liite nro 106 Kolarin

Lisätiedot

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 91 Kokousaika 16.9.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Pöytäkirjantarkastajien valinta 52 Esityslistan

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2016 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 18.5.2016

EURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA NRO 4/2016 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 18.5.2016 NRO 4/2016 Sivu 1 Kirkkoneuvosto 18.5.2016 KOKOUSTIEDOT AIKA 18.5.2016 Keskiviikko klo 18.00 18.55 PAIKKA Euran seurakuntakeskus, pieni sali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kemppainen Jukka, puheenjohtaja Koivunen

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 4.9.2014. Esityslista 6/2014

Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 4.9.2014. Esityslista 6/2014 -3, KV 4.9.2014 18:30 Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 4.9.2014 Esityslista 6/2014 Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Soilille p. 040-344 7205 tai Merjalle p. 040-344 7204 -2, KV 4.9.2014 18:30 Kokousaika

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2014 KOKOUSAIKA 23.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 154 155 156 157 158 159 160

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009 Sivistyslautakunta 24.03.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 24.03.2009 klo 18.00 18.50 Kunnanviraston kokoushuone Räsänen Jesse Jokioja

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24.3.2011 N:o 3/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32

LAUKAAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 24.3.2011 N:o 3/2011 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32 KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 29.3.2011 Sivu 32 Kokousaika Tiistai 29.3.2011 kello 16.30 18.29 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät/läsnä Henkilökohtaiset varajäsenet Hytönen Pauliina Kallio

Lisätiedot