Osallistujatavoite: Osallistujien määrä: hiukan alle 300

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallistujatavoite: 300-400 Osallistujien määrä: hiukan alle 300"

Transkriptio

1 Jyväskylän yliopisto V I E S T I N T Ä T I L A I S U U D E N A R V I O I N T I Tapahtuma: Yliopiston vuosijuhla Järjestäjät: Yliopiston viestintäpalvelut Osallistujatavoite: Osallistujien määrä: hiukan alle 300 Toteutui hyvin, yleisömäärä sopiva ja monipuolinen ohjelma Vahtimestareiden toiminnassa puutteita: toinen lipputangon nuppi puuttui, auditorio 1. ovi ei toiminut. Erityisruokavalioita ei suostuttu laittamaan kuhunkin tarjoilupöytään ns kuutioiden päälle vaikka olin tilannut niin. Loput tuotteet kerättiin vain yhteen pöytään, eli toisen pään porukka luuli, että kaikki loppui. Yliopiston verkkosivut, Sähköjyvä, sähköinen kutsu Staff-listalle, kutsukirjeet ulkoisille kutsuttaville ja medialle. Tarjoilut olivat hyvän makuisia ja kustakin tarjottavasta tuotteesta oli kirjoitettu lappu mitä sisältää.. Vuosijuhlan palkintoprosessi saatiin hoidettua aikataulussa. Tyytyväisiä vaikka Agoran 1. kerroksen aula asettaa haasteita tarjoiluiden kannalta ja seurustelun kannalta. Juhlan juonto sai kiitosta, teki tilaisuudesta mukavan leppoisan, mutta samalla myös arvokkaan. Musiikkiesitys Agoran aulassa ei toiminut, liikaa kaikua ja hälyä. Ohjelma kokonaisuudessaan JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO: PL 35, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, FAX (014) : TIEDOTUS@JYU.FI

2 2 (8) sopivan mittainen. Esiintyjät kiittelivät pu kuhuoneiden käyttömahdollisuutta. Narikkapalvelu toimi hienosti. Lipputangon nuppi oltava jos lippuja käytetään, auditorio yhden oven kunto tarkistettava. Erityisruokavaliot on laitettava kuhunkin pöytään ns. kuutioiden päälle, jotta huomataan. Jos tarjoilua on kahdessa paikassa, niin kummassakin täytyy myös olla tuotteita loppuun saakka. Jos vuosijuhla on ensi vuonnakin Agoran aulassa, niin pelkkä tarjoilu sinne, ei kaipaa muuta ohjelmaa ja ihmiset saavat seurustella rauhassa.

3 3 (8) Tapahtuma: Kuorolaulun vuosikymmeniä -konsertti Seminaarinmäellä Ajankohta: Maanantai klo Vanha juhlasali S212, Seminarium-rakennus, Seminaarinmäen kampus Järjestäjät: Juhlavuoden työryhmä, yliopiston museo ja musiikin laitos Kuvaus: Seminariumin vanhassa juhlasalissa soi komeasti 25. marraskuuta, jolloin Mieskuoro Sirkat, Musica ja Vox Aurea esittävät P.J. Hannikaisen, Juha Holman, E.A. Hagforsin, Pekka Kostiaisen ja Sanna Salmisen kuorolaulutuotantoa. Kuoroesitysten lomassa on myös yhteislauluja Hagforsin ja Hannikaisen tuotannosta. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuuden juontavat Reijo Pajamo ja Erja Kosonen. Konsertti on Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuksen 150-vuotisjuhlavuod en ohjelm istoa. Sem inariumrakennuksen 1. kerroksessa sijaitsevan näyttelykeskus Soihdun näyttelyt ovat avoinna konsertti-iltana klo Näyttelyihin on vapaa pääsy. Osallistujatavoite: avoin Osallistujien määrä: noin 200 Toteutui hyvin, yleisöä oli sali täynnä, samoin vanhan juhlasalin parvi. Juhlavuoden kalenteri/ flyer, yliopiston verkkosivut, Sähköjyvä. Kulttuuritoimikunnan ja museon sähköpostilistat yms. Vanhassa juhlasalissa on hyvä akustiikka ja kuorolaulu sopii paikkaan hyvin. Yleisö lähti hienosti mukaan myös ohjelmassa olleisiin yhteislauluosuuksiin. Kaunista musiikkia ja asiantuntevat juonnot. Salissa tuli hieman kuuma kun väkeä oli niin paljon.

4 4 (8) Tapahtuma: Lukuvuoden avajaisviikon tapahtumat Ajankohta: Järjestäjät: Juhlavuoden työryhmä, viestintäpalvelut, opintopalvelut, yliopistoliikunta, Student Life, Ylioppilaskunta, kulttuuritoimikunta jne. Kuvaus: / akateemiset-tapahtumat/ avajaiset Osallistujatavoite: avoin Osallistujien määrä: noin 1500 Avajaisviikon tapahtumat onnistuivat kokonaisuudessaan hyvin. Juhlavuoden kalenteri/ flyer, yliopiston verkkosivut, Sähköjyvä, sähköinen kutsu Staff-listalle, kutsukirjeet ulkoisille kutsuttaville ja medialle. Avajaistilaisuuden kutsuvieraslistojen päivittäminen on työlästä. Samoin avajaiskulkueen järjestelyssä tarvitaan ennakkotietoa ihmisten toiveista kulkuejärjestyksessä. Avajaismessut ja Kampuspiknik onnistuivat hienosti ja sää suosi ulkoilmatilaisuutta. Avajaisjuhlassa esiintyjävaihdot vievät liikaa aikaa ja tuolien siirtelystä tulee meteliä, tarvitaan enemmän henkilökuntaa roudaukseen. Semmareiden konsertissa juhlasali oli jälleen aivan täynnä ja yleisöä istui portailla mikä on aina turvallisuusriski. Samoin ilma salissa alkoi käydä tunkkaiseksi vaikka ovet olivat auki. Kampuspiknikin kirkkovenesoutu on matkaltaan (5 km) liian pitkä, kestää liian kauan odotella, että soutajat tulevat maaliin. Avajaiskutsuja lähetetään paperisena mahdollisimman vähän ja jatkossa suositaan sähköisiä kutsuja ja kutsuvieraslistoja. Jatkossa koordinoidaan entistä tehokkaammin koko avajaisviikon tapahtumia yhdessä kaikkien järjestäjien kanssa. Näin varmistetaan hyvä tiedonkulku ja aikataulutus eri tapahtumien välillä.

5 5 (8) Tapahtuma: Jyväskylän yliopiston juhlavuoden päätapahtuma: 150 vuotta tulevaisuudessa Ajankohta: klo päärakennuksen juhlasali, Seminaarinmäki ja videoyhteys Martti Ahtisaari -sali, Agora Järjestäjät: Yliopiston juhlavuoden työryhmä, viestintäpalvelut ja kulttuuritoimikunta Kuvaus: Juhlavuoden pääjuhla torstaina klo päärakennuksen juhlasalissa (C1) Seminaarinmäellä. Pääjuhlaa oli mahdollista seurata myös videolähetyksenä Agoran Martti Ahtisaari-salissa. Tilaisuudessa puhuivat mm. hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen sekä kaupunginjohtaja Markku Andersson. Juhlassa jaettiin yliopiston mitaleja ansioituneille yliopistolaisille. Kulttuuriohjelmassa kuultiin Vox Aurea -kuoron sekä yliopiston sinfoniaorkesterin esityksiä. Opettajankoulutuslaitoksen lehtori Hannu Tauriaisen säveltäm ä teos Sävelhelm iä Suom esta sai ju hlassa kantaesityksensä. Osallistujatavoite: Osallistujien määrä: Agora noin 30 ja päärakennus 400 henkeä Toteutui hyvin Juhlavuoden kalenteri/ flyer, yliopiston verkkosivut, Sähköjyvä, sähköinen kutsu Staff-listalle, kutsukirjeet ulkoisille kutsuttaville ja medialle. Ehkä liian suuri esiintyjäjoukko, koskapa yksi esiintyjä tyttö pyörtyi. Muutenkin hiukan hankaluutta soitinten sijoittelun/ siirtelyn kannalta. Tästä aiheutui hiukan ylimääräistä kolinaa ja aikataulun venymistä. Näyttelijät erittäin hyviä ja pitivät tilaisuuden koossa Tarjoilu oli maittavaa, kauniisti katettu ja tarjottavaa oli riittävästi. Kaunis ilma houkutteli ihmisiä ruokailemaan myös ulkona. Erittäin laadukas juhla, mutta ohjelma salissa ehkä hiem an liian pitkä. Näyttelijöitä ja multimediaesitystä kehuttiin näyttäväksi.

6 6 (8) Videotervehdys Agorasta jäi vähän ihmeteltäväksi asiaksi. Juontajan olisi pitänyt avata tilaisuus päärakennuksessa ja sitten yhdistää Agoraan, vararehtori Rasku-Puttosen puheenvuoroa varten. Lisäksi selventäen miksi osa porukasta on siellä. Tilaisuushan oli siellä sellaisille henkilöille, jotka eivät huonon sisäilman takia voineet tulla päärakennukseen

7 7 (8) Tapahtuma: Kalevalaa uusin silmin tapahtuma Ajankohta: , klo Oppio (o-rakennus) 2. kerros, Salonki, huone O 204 Järjestäjät: Yliopiston juhlavuoden työryhmä Kuvaus: Kalevalaa uusin silmin tule jakamaan kokemuksia Kalevalasta iltapäivän kahvihetkeen Alkaessani lukea Kalevalan kolmatta runoa havaitsin, että se herättää runollisia mielikuvia. Tapahtumat sijoittuvat suurimman osan aikaa Suomen metsien tarjoamalle näyttämölle, joka on todellinen, mutta jolla henkilöhahmojen teot ovat samaan aikaan sekä banaaleja että epätodellisia. Runo avaa näkymän monimutkaiseen ja vaihtelevaan ikonografiaan, joka heilahtelee todellisuudesta mytologiaan ja surrealismiin, jonka kyllästämä koko teos on. Näin kuvaili kokemustaan espanjalainen kuvataiteilija, joka ensimmäistä kertaa sai Kalevalan runoja luettavakseen. Minkälaisia kuvia tästä ensi kohtaamisesta syntyi? Miten me puolestaan ymmärrämme näitä kuvia? Miten nämä kuvat heijastavat runojen maailmaa? Miten ne poikkeavat suomalaisten taiteilijoiden visuaalisista Kalevala-tulkinnoista? Näihin kysymyksiin perehdymme tarkastelemalla neljän espanjalaisen tekijän Kalevala-teoksia, kuuntelemalla otteita teoksiin liittyvistä runoista ja keskustelemalla erilaisista tulkinnoista ja käsityksistä siitä, miten Kalevala välittää kuvallisia ideoita. Tilaisuus on avoin kaikille, tervetuloa! Osallistujatavoite: avoin Osallistujien määrä: Toteutui hyvin. Juhlavuoden kalenteri/ flyer, yliopiston verkkosivut, Sähköjyvä, kulttuuritoimikunnan spostilista yms. Kutsu medialle. Ei ongelmia, mutta Oppion saliin olisi mahtunut ihmisiä enemmänkin, toisaalta ryhmä pysyi sopivana keskustelun kannalta. Tilaisuuden ohjelma jakaantui hyvin musiikin, runouden sekä kuvataiteiden välillä. Tilaisuuden kesto oli myös sopiva ja kakku herkullista. Kiinnostavaa keskustelua kuvataiteista asiantuntevalla opastuksella. Maittava tarjoilu. Tapahtuman ajankohta hieman haasteellinen, arkipäivä ja iltapäivä. Hyvä kokeilu, yliopiston henkilökunnan osaamista voitaisiin hyödyntää enemmänkin tällaisissa hyvin vapaamuotoisissa ja keskustelua herättävissä tilaisuuksissa. Näitä kannattaa tehdä jatkossa enemmän.

8 8 (8)

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 18.11.2015 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2. Lisäksi

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

2. Koulutuspäivät keskusvaalilautakunnille

2. Koulutuspäivät keskusvaalilautakunnille 26.11.2002 OM 15/51/2002 Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaa) EDUSKUNTAVAALIT 2003: Vaaliohjeet, koulutus ym. 1. Vaaliohjeet Oikeusministeriö kiinnittää keskusvaalilautakuntien huomiota seuraavaan:

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013

KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 KALEVAN POJAT JUKOLAN VIESTISSÄ VUODET 2008 2013 SISÄLTÖ Johdanto...3 Kilpailut...4 Juostut osuudet...5 2008 Tampere...6 2009 Mikkeli...7 2010 Hyvinkää...8 2011 Virolahti...9 2012 Vantaa... 10 2013 Jämsä...

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo

Lisätiedot

KUTSU. Asiakaspalvelu2014 -hankkeen aluekierros TERVETULOA!

KUTSU. Asiakaspalvelu2014 -hankkeen aluekierros TERVETULOA! KUTSU Asiakaspalvelu2014 -hankkeen aluekierros Olet tervetullut kuulemaan ja keskustelemaan yhteisen asiakaspalvelun järjestämisestä ja kertomaan, miten omalla alueellasi toivot järjestämisessä edettävän.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille. 24.8.2016 Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Mikkeli

Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille. 24.8.2016 Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Mikkeli Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille 24.8.2016 Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Mikkeli Tule ja ole osa kaukolämpöalan päätapahtumaa! Kaukolämpöpäivät on alan päätapahtuma, joka kokoaa laajasti

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Maanantai 3.7. Klo Paukepiiri, tule kokeilemaan erilaisia rytmisoittimia yhteisöllisessä piirissä, ohjaa Heta, juhlasali, tervetuloa mukaan!!

Maanantai 3.7. Klo Paukepiiri, tule kokeilemaan erilaisia rytmisoittimia yhteisöllisessä piirissä, ohjaa Heta, juhlasali, tervetuloa mukaan!! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.7.-31.8.2017 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9 ja 12 www.turku.fi/lehmusvalkama Lauantai 1.7. Maanantai 3.7. Klo 10.30

Lisätiedot

Juhlavuoden organisaatio

Juhlavuoden organisaatio Juhlavuoden organisaatio Valtuuskunta 70 jäsentä, pj. pääministeri Juha Sipilä Hallitus 12 jäsentä, pj. valtiosihteeri Paula Lehtomäki Sihteeristö valtioneuvoston kansliassa 7 henkilöä, pääsihteeri Pekka

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVITTÄMÄÄN TIETOSI KORKEAKOULUOPINNOISTA! HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN

TERVETULOA PÄIVITTÄMÄÄN TIETOSI KORKEAKOULUOPINNOISTA! HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN Helsingin yliopisto, Päärakennus, Fabianinkatu 33, Sali 5, 3. krs. AIKA ma 18.4.2011 klo 13 16 Anna Lyra-Katz, Yoyo -hanke, projektipäällikkö

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

JYYn tapahtumanjärjestäjäkoulutus 2016. Anna Silvola Priska Pennanen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

JYYn tapahtumanjärjestäjäkoulutus 2016. Anna Silvola Priska Pennanen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta JYYn tapahtumanjärjestäjäkoulutus 2016 Anna Silvola Priska Pennanen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö Tapahtuman suunnittelu ja valmistelu Vastuunjako Talousarvion laatiminen & avustukset Tiedottaminen

Lisätiedot

Vinkkejä, välineitä ja aikatauluja tutorointiin

Vinkkejä, välineitä ja aikatauluja tutorointiin Vinkkejä, välineitä ja aikatauluja tutorointiin Tutoreiden koulutuspäivä 1.9.2012 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta (JYY) Syksyn aikataulu 1/4 3.9. Nimenhuudot Humanistinen tiedekunta, klo 12.00, C

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 11.11.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Kokouksessa mm. vahvistetaan tulo ja menoarvio sekä päätetään liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudesta

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 19.10.2016 66 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2.

Lisätiedot

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Sivistysvaliokunta hyväksynyt 25.10.2017 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2. Lisäksi tiloissa voidaan

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke Kuopio juhlii 2012 Ohjelma tunnista tuntiin Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin Ohjelma täydentyy, ja muutokset ovat mahdollisia. Ohjelma on maksutonta, jos ei muuten ilmoiteta. 31.08.12 Klo 9.00 Klo

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa.

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa. PJ:n palsta Tervehdys UA:n väki. Tämäkin taantuma vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Autourheilurintamallakin on pidellyt kohtuullisen rauhallista, mutta tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat kuitenkin saavat

Lisätiedot

Musiikkitalo Selkokielinen esite

Musiikkitalo Selkokielinen esite Musiikkitalo Selkokielinen esite Tervetuloa Musiikkitaloon! Helsingin Musiikkitaloon ovat tervetulleita kaikki. Musiikkitalossa voi käydä kuuntelemassa konsertteja. Musiikkitalossa on kuusi salia konsertteja

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

Kirkkopuiston seurakuntakoti

Kirkkopuiston seurakuntakoti Kirkkopuiston seurakuntakoti 10.6.2015 Kirkkopuiston seurakuntakoti sijaitsee Keskuskirkon läheisyydessä kaupungin keskustassa, katuosoite: Hämeenkatu 5, postiosoite: Kirkkopolku 2 a. Rakennus valmistui

Lisätiedot

tavoittaa puhelinnumerosta 09-310 47744.

tavoittaa puhelinnumerosta 09-310 47744. Taide-Laakson näyttelytila Lääkärinkatu 8, P-porras (rakennus 4), ovella lukee isolla teksti INFO, jalankulkijoille käynti myös Urheilukatu 52:a vastapäätä Laakson sairaala vietti 75-vuotisjuhlaansa 10.6.2004.

Lisätiedot

HINNASTOT. Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet. Hyväksytty kirkkoneuvostossa

HINNASTOT. Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet. Hyväksytty kirkkoneuvostossa HINNASTOT 2019 Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet Hyväksytty kirkkoneuvostossa 4.12.2018 Nurmijärven seurakunnan jäseneksi kastettavan kastetilaisuuteen tarjotaan ilman vuokraa seuraavat tilat: Nurmijärvi:

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT

POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT POSELLIN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -MAKSUT Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksynyt 15.10.2014 Voimaantulopäivä KÄYTTÖSÄÄNNÖT: 1. Tiloja käytetään ensisijaisesti kulttuuritilaisuuksien järjestämiseen 2. Lisäksi

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

KOKOUKSET JA TAPAHTUMAT TAPAAMISIIN BULEVARDILLA

KOKOUKSET JA TAPAHTUMAT TAPAAMISIIN BULEVARDILLA KOKOUKSET JA TAPAHTUMAT TAPAAMISIIN BULEVARDILLA Tervetuloa Klaus K -hotelliin. Tee hyvä päätös, tule Bulevardille Merkittävällä kadulla on aina maamerkki, talo jonka kaikki tietävät. Bulevardilla Klaus

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

K A N S A L L I S M U S E O N

K A N S A L L I S M U S E O N M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

Kalevala-projekti 2012-2013

Kalevala-projekti 2012-2013 Kalevala-projekti 2012-2013 Turun Normaalikoulu 4B Jarno Nieminen, Henna Laaksonen, Riikka Haavisto, Jutta Digert Kalevala-projekti toteutettiin syksyn 2012 aikana, osana Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen

Lisätiedot

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku

Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Sivu 1/5 Pöytäkirja 7/2016 Aika: 18. helmikuuta 2016 klo 10.15 Paikka: Läsnä jäsenet: Läsnä muut: Turku-sali, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 Turku Riina Lumme, puheenjohtaja Miika Tiainen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

tuhansia tilaisuuksia

tuhansia tilaisuuksia tuhansia tilaisuuksia TESC Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (TESC)...2 Hallit... 4 Uusi E-halli... 6 Kokous- ja seminaaritilat... 8 Sijainti kartalla... 9 Fouga / Tuisku

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Huittisten musiikkiopisto Tapahtumakalenteri elokuu 2014 - joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy Elokuu su 31.8. klo 14 Kesäistä klassista jousilla,uusi Lahti Kamariorkesteri,

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! lasten kuhmo 7 O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! kuhmo lasten 7 koe Kuhmon hilpeä heinäkuu Kuhmon HILPEÄ HEINÄKUU tarjoaa joka päivä iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta,

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN!

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN! LÄMPIMÄSTI TERVETULOA VUOKATTI DANCE FESTIVALIIN! Mukavaa, että osallistut tähän aikuisten 25+ tanssifestivaaliin Vuokatissa. Tämän tietopaketin avulla löydät oikeat workshopit, kilpailut ja tapahtumapaikat.

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

KERAVA-SALI Keuda-talossa

KERAVA-SALI Keuda-talossa KERAVA-SALI Keuda-talossa konsertille, seminaarille, teatteriesitykselle tai operetille? Kerava-sali sopii kaikkiin edellä mainittuihin tarkoituksiin erinomaisesti. Lisäksi sali on mainio paikka järjestää

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA KESÄKUU 1.-30.6.2016

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA KESÄKUU 1.-30.6.2016 TAATALAN PALVELUKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA KESÄKUU 1.-30.6.2016 Kuvataideryhmän savikukkia Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Kulttuuritoimisto VUOSIKERTOMUS vuodelta 2016 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI VUOSIKERTOMUS 2/7 I TILAISUUDET 3 A. Kulttuuritoimiston järjestämät tilaisuudet 3 B. Viralliset juhlat 4 C. Yhteistyössä

Lisätiedot

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. TILAVUOKRAHINNASTO Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Murula on tunnelmallinen ja toimiva tila, joka muuntuu moneksi. Arkisin tilan täyttävät kokoukset

Lisätiedot

Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki.

Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30. Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki. 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 7/2012 Aika: maanantai 1.10.2012 klo 18, kahvitarjoilu alkaa klo 17.30 Paikka: Bulevardin seurakuntasali, Bulevardi 16 B 2. krs, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus

Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus Tampereen Työväen Teatteri Vesta Linnea ja aavelapsen arvoitus Tietoa ja kuvia teatterissa toimimisesta Esitys alkaa klo 18.30 Ensimmäinen puoliaika kestää 1 tunnin Väliaika kestää 20 min. Toinen puoliaika

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta NÄIN OSALLISTUT! Sidosryhmäaamiainen 7.11.2017 Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori Twitter: @HirvonenSini & @HeritageDaysFI Euroopan neuvosto

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016 Vapaaehtoiskeskus Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016 Onko sinulla hetki aikaa? Fagerstassa asuu paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka ilahtuisivat, jos sinulla olisi hetki aikaa heille. Vapaaehtoiskeskuksessa

Lisätiedot

Salasana: BarIhku10

Salasana: BarIhku10 Päivitetty 17.9.2019 OHJEET ESIINTYJILLE OSOITE Bar Ihku Levi Keskuskuja 3A 99130 Sirkka MARKKINOINTI Toivomme markkinointia varten sopivan esittelytekstin (enemmän kuin yksi lause ja kohdennettu yleisölle,

Lisätiedot

Miestenviikko 2. 8.11.2015

Miestenviikko 2. 8.11.2015 Miestenviikko 2. 8.11.2015 iestenviikon Miehet kuulolla Oulun kaupunginkirjaston ala-aulassa koko miesten viikon ajan klo 12 17 Mahdollisuus keskustella mukana olevien työntekijöiden kanssa miehen elämään

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Talotekniikan laatu onko kaikki kunnossa?

Talotekniikan laatu onko kaikki kunnossa? Rakennusfoorumi Talotekniikan laatu Onko kaikki kunnossa? Käyttäjän puheenvuoro Olli Niemi, dosentti, tutkimus, kehitys Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 1 Perustettiin 2009 Yliopistolakiuudistuksen yhteydessä

Lisätiedot

Tampereen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden käyttötutkimus 2011

Tampereen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden käyttötutkimus 2011 Tampereen kaupunki Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden käyttötutkimus 2011 Tutkimusraportti 23.11.2011 KAISA MÄKI-KIHNIÄ Tutkimuskonsultti JUUSO HEINISUO Tutkimuspäällikkö, raportointi T U T K I M U K

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista

Lisätiedot

Luokkakisat

Luokkakisat Palkinnot Palkinnot Kuuluttajat, Kuuluttajat, Musiikki Musiikki Luokkakisat 8.-9.4.2017 Kahvituspiste talkooväelle Tuomaripalaverit keittiö Roll-up Roll-up portiksi portiksi Takakatsomot Esitysalue uusin

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

OPISKELIJAPOLUN TOIMINTAMALLI

OPISKELIJAPOLUN TOIMINTAMALLI YHDESSÄ OPPIEN JA ASUEN OPISKELIJAPOLUN TOIMINTAMALLI OPISKELU SOVELTUVUUSKOKEET SOVELTUVUUSKOE KUTSU RYHMÄ JA HENKILÖKOHTAISET HAASTATTELUT PSYKOLOGISET SOVELTUVUUSTESTIT KIRJALLINEN JA KÄYTÄNNÖLLINEN

Lisätiedot

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS TILAISUUDEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kauppaporvarin kulttuuri- ja kongressitilat Raahesalin lipunmyynti Kirkkokatu 28, 92100 Raahe Kirkkokatu 28, 92100 Raahe tilavaraukset puh. 044 439 3232 puh. 044 439 3237 tekniikanhoitaja puh. 044 439

Lisätiedot

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Rayong Marriott Resort Rayongin alue tuli vähän yllättäen osaksi tämän kertaista Thaimaan matkaamme. Olemme niin intohimoisia hiekkarantakävelijöitä eli varpaistelijoita,

Lisätiedot

Palveluasumisen teemapäivä, ryhmien tuotokset

Palveluasumisen teemapäivä, ryhmien tuotokset Palveluasumisen teemapäivä, ryhmien tuotokset Iisalmi Jussi Peltonen 20.11.2014 Kysymykset ryhmittäin: 1. Erityisryhmien ja palveluasumisen tarpeiden ja näkökulmien huomiointi maankäytön, kaavoituksen

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN TAMMIKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Yleisten kirjastojen neuvosto Inkeri Näätsaari 8.10.2012 Palaute, asiakaskyselyt, käyttäjätutkimukset Asiakaspalveluhenkilökunnan kokemukset

Lisätiedot

Elinvoimaa täydennysrakentamisella. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014

Elinvoimaa täydennysrakentamisella. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014 Elinvoimaa täydennysrakentamisella Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014 Lähtökohtia Täydennysrakentaminen on tärkeää ja tästä ollaan samaa mieltä Kasvukeskukset

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017

Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille, syksy 2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta Kasvatustieteiden laitos / Erityispedagogiikka Orientaatio-ohjelma erityispedagogiikan (EP) ja varhaiserityispedagogiikan (VEP) opiskelijoille,

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot