PROJEKTIPÄIVIEN OHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PROJEKTIPÄIVIEN OHJELMA"

Transkriptio

1 PROJEKTIPÄIVIEN OHJELMA Keynotet, seminaarit ja puheenvuorot PLATINAKUMPPANIT

2 PROJEKTIPÄIVÄT 2014 ONNISTUMISEN EDELLYTYKSET KEYNOTE-PUHUJAT JUHLASALISSA Kaikki tapahtuman keynote-puhujat esiintyvät näyttelyalueella. Myös tapahtuman avaus tapahtuu tällä dynaamisella markkinapaikalla. Projektipäivät tarjoaa tänä vuonna kolme korkeatasoista keynote-puhujaa, joista kaksi puhujaa tulee ulkomailta. NÄYTTELY & NETWORKING -ALUE Näyttely & Networking -alue muodostaa tapahtuman ydinalueen. Alueella ovat tapahtuman yhteistyökumppaneiden näyttelyosastot, joissa kumppanit esittelevät omia ratkaisujaan tukemaan juuri Sinun yrityksesi projektitoimintaa. Alue on tarkoitettu verkostoitumiselle, ajatusten vaihdolle ja tällä alueella tarjotaan myös kaikki lounaat ja kahvit. Näyttely & Networking -alueella on myös Viiniä ja verkostoitumista -tilaisuus ensimmäisen päivän päätteeksi. VIINIÄ JA VERKOSTOITUMISTA klo Ensimmäisen päivän viimeisen keynote-puhujan jälkeen näyttelyalueella alkaa Viiniä ja verkostoitumista tilaisuus, joka on kaikille osallistujille avoin. Viiniä ja verkostoitumista kokoaa yhteen kaikki osallistujat, alustajat, puheenjohtajat sekä kumppanit yhteiseen rentoon tapaamiseen, jossa keskustellaan vapaasti päivän aiheista ja muista asioista. Lisäksi tilaisuudessa on luvassa pientä ohjelmaa. PROJEKTI-ILLALLINEN klo Projektipäivien ensimmäinen päivä huipentuu uudistettuun Projekti-illalliseen, jossa nautitaan hyvästä ruuasta, juomasta, seurasta ja ohjelmasta. SEMINAARIKOKONAISUUDET Projektipäivät sisältää 18 erillistä puolen päivän seminaaria, joissa jokaisessa on 3-4 puheenvuoroa. Seminaarit ovat tänä vuonna muutaman pääteman alla ja niiden lisäksi on paljon muita seminarikokonaisuuksia, joilla on vahva linkki projekteihin ja projektiliiketoiminnan osaamisen kehittämiseen. Julkishallinnon projektiosaamisen kehittämiseen on kaksi puolen päivän seminaaria. NORDNET Projektipäivien rinnalla järjestetään tänä vuonna pohjoismainen Nordnet-tapahtuma, joka tuo Projektipäiville myös enemmän kansainvälistä sisältöä ja näkökulmia. TUOTE- JA PALVELUESITTELYT (TIETOISKUPUHEENVUOROT) Projektipäivillä järjestetään ensimmäisenä ja toisena päivänä tietoiskupuheenvuoroja. Tietoiskut ovat kumppaneiden pitämiä puheenvuoroja, jotka voivat olla kaupallisia tai tuotelähtöisiä. WORKSHOPIT Projektipäivillä on yhteensä neljä interaktiivista ja dynaamista workshoppia. Näiden tarkoituksena on tarjota perinteisestä PowerPoint -maailmasta poikkeavaa tapaa vaihtaa kokemuksia ja oppia uutta. Workshopit pidetään englanniksi. SIG-SEMINAARIT Projektipäiviä edeltävänä päivänä sekä Projektipäivien toisen päivän jälkeen järjestetään yhteensä 7 SIG-seminaaria (Special Interest Group). Nämä ryhmät ovat tiettyyn erityisaiheeseen keskittyviä yhteistyöryhmiä, jotka kuuluvat Projektiyhdistyksen jäsentarjoomaan. Tänä vuonna tarjolla seuraavien ryhmien tapaamiset: MAANANTAI SIG-2: Projektiorientoituneen organisaation johtaminen SIG-4: Riskienhallinta SIG-14: Tuotekehitys SIG-16: Cleantech ja kestävä kehitys projekteissa SIG-17: Projektipäällikkyys ammattina KESKIVIIKKO SIG-13: Julkishallinnon projektitoiminta SIG-20: Luova projektinhallinta 2

3 RUNKO Nordnet Presentations Presentations In English MAANANTAI SIG-RYHMÄT KLO SIG-2: Projektiorientoituneen organisaation johtaminen SIG-4: Riskienhallinta SIG-14: Tuotekehitys SIG-16: Cleantech ja kestävä kehitys projekteissa SIG-17: Projektipäällikkyys ammattina TIISTAI Avaus ja keynote 1 - NÄYTTELYALUE SEMINAARI 1 SEMINAARI 5 SEMINAARI 9 SEMINAARI 13 SEMINAARI 15 NORDNET 1 TIETOISKUT aamupäivä SEMINAARI 2 SEMINAARI 6 SEMINAARI 10 SEMINAARI 14 SEMINAARI 16 NORDNET 2 TIETOISKUT iltapäivä Keynote 2 - NÄYTTELYALUE Viiniä ja ja verkostoitumista - NÄYTTELYALUE Projekti-illallinen KESKIVIIKKO Keynote 3 - NÄYTTELYALUE SEMINAARI 3 SEMINAARI 7 SEMINAARI 11 WORKSHOP 1 NORDNET 3 TIETOISKUT aamupäivä SEMINAARI 4 SEMINAARI 8 SEMINAARI 12 WORKSHOP 2 NORDNET 4 TIETOISKUT iltapäivä PÄÄTÖSKAHVIT - NÄYTTELYALUE SIG-RYHMÄT KLO SIG-13: Julkishallinnon projektitoiminta SIG-20: Luova projektinhallinta Onnistumisia Projektipäivillä! 3

4 PROJEKTIPÄIVÄT NÄYTTELYALUE OHJELMA JA KEYNOTE-PUHEENVUOROT KEYNOTE 1 Keynote-puhujat ovat näyttelyalueen juhlasalilavalla NÄYTTELY & NETWORKING-ALUE - 2. KRS Lounaat ja kahvit katetaan näyttelyalueen keskelle. KLO: TI Ludovic Hauduc Director of Engineering, Office Platform Microsoft Corporation Future of Business Productivity and Project Management Vision for business productivity & project management Global industry trends. How cloud, social and proliferation of devices have changed IPMA 12. PRY Platinakumppanit Kultakumppanit Hopeakumppanit the way we work, collaborate and manage our tasks and projects. Microsoft thinking future product investments need to take. Ludovic Hauduc, Director of Engineering, is responsible for product development and strategic direction of the Microsoft Project Business Unit and the Microsoft Office Developer Ecosystem. Ludovic started at Microsoft as an intern in 1993, and has been involved with the Microsoft Project team since Prior to his current role, he led the development team for Project Pro/Std, Project Server and Project Portfolio Server. Ludovic holds a BS in CS from ESIGELEC, an Electrical Engineering school based in France, and he currently lives in the Seattle area with his wife and teenage son and daughter. 4

5 KEYNOTE 2 KLO: TI KEYNOTE 3 KLO: KE Taneli Tikka Head of Industrial Internet Tieto Yrsa Sigurðardóttir Civil Engineer Verkís Why every leader needs to know about transformational leadership? Transformational leadership is by far: the best framework for change and maintaining change capability Why startups use transformational leadership Two destructive forces that undermine transformational leadership Four cornerstones of transformational leadership Taneli Tikka has had an intensive & varied entrepreneurial career since His work with growth entrepreneurship & social media startups earned him the honorary title of ICT Opinion Leader of More than a decade ago Taneli quit his seemingly safe engineering job at Nokia to found his first startup. His entrepreneurial journey has included couple of major failures and several very successful companies. Taneli has been in leadership positions in companies like: IRC-Galleria, Dopplr, Soprano Plc, Taika, Wunderkraut, RunToShop, and Magenta. As a board director or advisor he has worked with more than 30 companies, including: Stardoll, Applifier (Everyplay), Web of Trust, Umbra Software, BrandMNGR, Netcycler (Swap.com), Transfluent and PackageMedia. Taneli has studied in the Aalto University School of Economics, graduating 1st in academic standing from the Executive MBA class of Taneli has in-depth personal experience from venture capital and risk financing: having closed 14 venture rounds as an entrepreneur and having financed a couple of select companies himself as a business angel. He also has multiple exits from the startups over the years. Recently Taneli has been a part of bringing two new top level domains to the market in the Chinese language among the first in the world. The essential. 在 线 ( online ) and. 中 文 网 ( website ) domains went live in spring of 2014 and immediately set the world record of the most successful new gtld launch globally. the company behind these names; TLD Registry, Ltd owns worldwide exclusive rights to these two domains and Taneli is the firm s co-founder and Chairman. Project Management and Sex What if anything does sex have to do with project management? An introduction to both the global scenario as well as the present situation in Iceland. Yrsa Sigurðardóttir graduated as a civil engineer from the University of Iceland in 1989 and furthered her studies in Construction Management at the University of Concordia in Canada. Yrsa works for Verkís Consulting Engineers and has focused her career on matters related to Construction and Project Management, mainly in the power sector. At present she is the lead engineer in the field of Project management in the Verkís Power Division in addition to being a project manager for the Bjarnarflag and Theistareykir geothermal plants currently in the procurement phase. Amongst her previous engagements Yrsa has conducted due diligence work on geothermal projects for international financing agencies and held the position of technical manager for the Construction Supervision of the dams and tunnels for Kárahnjúkar HEP, Iceland s largest construction project to date and the largest in Europe while on-going. Yrsa was a member of the board of the Project Management Association of Iceland from 1998 to 2004 and a member of the board of the Icelandic Association of Consulting Engineers from In addition to her work as a civil engineer, Yrsa is also an international bestselling author of crime fiction.the world record of the most successful new gtld launch globally. the company behind these names; TLD Registry, Ltd owns worldwide exclusive rights to these two domains and Taneli is the firm s co-founder and Chairman. 5

6 JULKISTETUT SEMINAARIT: Seminaari 1: STRATEGIA TODEKSI - TILANNE HALTUUN Seminaari 2: MIHIN KEHITYSPROJEKTEIHIN ORGANISAATION KAISTA RIITTÄÄ? Seminaari 3: TULEVAISUUDEN PROJEKTITOIMISTO PMO 2.0 Seminaari 4: KETTERYYDEN HYÖDYT KÄYTTÖÖN Seminaari 5: MITEN KEHITTYÄ ARVOSTETUKSI PROJEKTIAMMATTILAISEKSI, HUIPPUPROJEKTIPÄÄLLIKÖKSI? ENTÄ, MITEN YMPÄRÖIVÄ ORGANISAATIO VOI TÄSSÄ AUTTAA? Seminaari 6: LEADERSHIP ASKELMERKIT TUHOON JA ONNISTUMISEEN Seminaari 7: ONKO PROJEKTINKATTEEN JA HYÖTYJEN LASKEMINEN PROJEKTIPÄÄLLIKÖN VAI TOIMITUSJOHTAJAN TEHTÄVÄ? Seminaari 8: PROJEKTITOIMINNALLA LISÄÄ TUOTTAVUUTTA Seminaari 9: ERILAISTEN MENETELMIEN LUOVA HYÖDYNTÄMINEN PROJEKTEISSA Seminaari 10: ONNISTUMINEN, TULOKSENTEKO JA PROJEKTIMALLIT Seminar 13: SKILLS OF TOMORROW IN PM FIELD Seminaari 15: UUDET TEKNOLOGIAT JA PROJEKTITYÖKALUT ONNISTU PROJEKTEISSA Seminaari 16: KATSE PROJEKTIN ALKUUN OTA ONNISTUMINEN HALTUUN Nordnet 1: VALUE PROVIDING PROJECT MANAGEMENT Nordnet 2: OPEN SPACE WITH PM PEOPLE Nordnet 3: DIGITALIZATION AND TRANSPARENCY IN NORDIC (AND BALTIC) BUILDING AND CONSTRUCTION SECTOR Nordnet 4: LEADERSHIP AND DIFFERENT CULTURES

7 Seminaari 1: Tiistai STRATEGIA TODEKSI - TILANNE HALTUUN Pasi Lehtiniemi, partneri, Sovelto Oyj Sovelto on työelämän suunnannäyttäjä. Haluamme osaltamme auttaa tällä vuosikymmenellä miljoonaa ihmistä kohdistamaan aikansa olennaiseen työtä järkeistämällä, työssä oppimalla ja teknologiaa hyödyntämällä. Päämäärämme on, että vuonna 2020 suomalaiset ovat maailman tuottavin ja rennoin kansa. Työelämää ravistavat massiiviset muutosvoimat. Digitalisoituminen uudistaa työt ja työpaikat. Ammatteja kuolee ja uusia syntyy. On tärkeää, että jokaisella suomalaisella on käsitys muutosvoimien vaikutuksista. Uusien teknologioiden ja työtapojen nopea omaksuminen mahdollistaa kipeästi kaivatun tuottavuuden kasvun. Osaamisen ennakointi on strategisen suunnittelun lähtökohta ja osaamisen johtaminen strategian jalkauttamisen tärkein elementti. Onnistuneissa toteutuksissa kaikki ovat avainhenkilöitä. Tulevaisuuden työelämässä jokaisen on oltava tilannejohtaja, kun valta ja vastuu siirtyvät yhä enemmän yksilöille PROJEKTITOIMINTA STRATEGIAN YTIMESSÄ Projektit asiakaslupauksen lunastajana Yhteisen toimintamallin merkitys strategisessa ohjauksessa Onnistumisen vastuu ja omistajuus Puhuja: Heikki Tiihonen, Vice President, Operations, CGI Suomi Oy LIIKETOIMINTASTRATEGIAN KETTERÄ TOTEUTTAMINEN Projektien rooli strategian toteuttajana Ketterästi kohti ennalta tuntematonta Ketterän toimintamallin vahvuudet ja heikkoudet Puhuja: Ahti Haukilehto, partneri, Sovelto Oyj ESIMIES ONNISTUU KUN ALAINEN ONNISTUU Voit johtaa vain itsensä johtajia! Miten tunnistat tilanteen ja sen vaatiman johtamistyylin? Kuinka saat ihmiset onnistumaan omassa työssään? Kuinka onnistut esimiehenä? Puhuja: Risto Ahonen, Consulting Associate, The Ken Blanchard Companies CASE KAJAANI DC, SOFTAPAJASTA GLOBAALIKSI IT-PALVELUTALOKSI Strateginen suunnanmuutos. Paikallisesta ohjelmistotalosta globaaliksi IT-palvelutaloksi Matka paperivarastosta ultramoderniksi konesaliksi Miten temppu tehdään? Kuinka liiketoiminta ja osaaminen muutetaan onnistuneesti Puhuja: Kimmo Rusanen, toimitusjohtaja, Ebsolut Oy 7

8 Seminaari 2: Tiistai MIHIN KEHITYSPROJEKTEIHIN ORGANISAATION KAISTA RIITTÄÄ? Minna Krogius, konsultti, Ccea Oy Tarve olemassa, budjetti saatavilla, omistaja sitoutunut, resurssit varmistettu, business case lupaa hyvää Kaikki perusteet polkaista kehitysprojekti käyntiin ovat olemassa vai ovatko? Muistiko kukaan katsoa, minkä verran suunniteltu projekti kuormittaa operatiivista organisaatiota kaikkien muiden käynnissä olevien kehitysprojektien lisäksi? Ja onko ymmärrys kehitysohjelmien keskinäisistä riippuvuuksista hajallaan tai sitä ei ole? Et ole ainoa Tule kuulemaan ja keskustelemaan siitä, miten organisaation kaistanleveyden arviointi voidaan viedä osaksi portfolion johtamista ja projektien asettamispäätöksiä, miten keskijohto saadaan kehitysprojektien parhaaksi voimavaraksi ja miten ottaa tilanne haltuun, kun moni iso kehitysohjelma kuormittaa samanaikaisesti liiketoimintaa? ORGANISAATION KAISTANLEVEYDEN ARVIOINTI OSAKSI PORTFOLION JOHTAMISTA Ymmärrä, millaisia ponnisteluja projektit edellyttävät operatiiviselta organisaatiolta Vie organisaation sietokyvyn arviointi osaksi projektien asettamispäätöksiä Vinkkejä ja työkaluja näin pääset liikkeelle Puhuja: Mira Dahlman, operatiivinen johtaja ja seniorikonsultti, Ccea Oy CASE-TUTKIMUS: MITEN ESIMIEHET SAADAAN VIEMÄÄN LÄPI MUUTOKSIA? Keskijohto muutosten pullonkaula vai paras voimavara? Miten esimiehiä voi käytännössä tukea muutosten johtamisessa? Esimiesviestintä muutosjohtamisen tukena Puhuja: Marko Nenonen, HRM Support Manager, Aditro KONECRANES-MALLI PROSESSIEN JA JÄRJESTELMIEN KÄYTTÖÖNOTTOON Tunnista, mitä vaikutuksia projekteilla on liiketoiminnan prosesseihin ja ihmisiin Arvioi ja suunnittele, paljonko ja millaista johtamispanosta, viestintää, aikaa ja vaivaa muutoksen läpivienti vaatii Ota kehitysohjelmien keskinäiset riippuvuudet hallintaan Puhuja: Samuli Pahkala, johtaja, Konecranes-konsernin liiketoimintaprosessien kehitys 8

9 Seminaari 3: Keskiviikko TULEVAISUUDEN PROJEKTITOIMISTO PMO 2.0 Matti Haukka, partneri, seniorikonsultti, Suomen Projekti-Instituutti Oy Monissa organisaatioissa projektitoimistot ovat jo usean vuoden ikäisiä ja kokeneet nousuja ja laskuja. Toiset ovat vasta perustamassa omaansa. Mitä tulevaisuuden PMOlta odotetaan ja mihin suuntaan ne ovat kehittymässä. Tässä seminaarissa esitellään Projektiyhdistyksen tekemän PMO-tutkimuksen johtopäätöksiä ja sen jälkeen kaksi erilaisen elinkaaren käynyttä projektitoimistoa nyt ja tulevaisuudessa sekä kuullaan lopuksi liiketoimintajohdon vaatimukset tulevaisuuden projektitoimistolle PMO 2014 TUTKIMUKSEN KESKEISET JOHTOPÄÄTÖKSET JA PROJEKTITOIMISTOLTA VAADITTAVAT KYVYKKYYDET Puhuja: Matti Haukka, partneri, seniorikonsultti, Suomen Projekti-Instituutti Oy PMOn ASEMA JA SIJAINTI ORGANISAATIOSSA Johtoryhmässä vai esikunnassa, keskittyneenä vai verkottuneena? Puhujat: Anne Isotalo, projektitoimiston johtaja, Fennia sekä Antti Kämi, Vice President, Project Management, Power Plants, Wärtsilä PMOn TEHTÄVÄT MITEN PMO PARHAITEN TUKEE LIIKETOIMINTAA JA STRATEGISTA KEHITTÄMISTÄ? Mihin tehtäviin tulevaisuuden PMO keskittyy ja mihin sitä tarvitaan? Puhujat: Anne Isotalo, projektitoimiston johtaja, Fennia sekä Antti Kämi, Vice President, Project Management, Power Plants, Wärtsilä MIHIN LIIKETOIMINTAJOHTO TARVITSEE PMOn PALVELUITA TULEVAISUUDESSA JOHDON NÄKÖKULMA Puhuja: Iikka Kuosa, johtaja, S-Pankki 9

10 Seminaari 4: Keskiviikko KETTERYYDEN HYÖDYT KÄYTTÖÖN Virpi Repo, Portfolio Manager, Tieturi Monet yritykset sanovat toimivansa ketterästi. Mutta mikä on oikeasti ketteryyttä? Miten ketteryyttä voi hyödyntää? Ketteryys vaatii muutoksia toimintaan sekä yrityksen johdolta, asiakkailta, työntekijöiltä kaikilta. Silloin sen avulla voidaan saavuttaa suuriakin hyötyjä, kuten aikaansaada laadukkaampi lopputulos nopeammin KUINKA OSTAA KETTERÄSTI? Ostamisen ja ostajan edellytykset Ketterä ostaminen Yhteistyömallit Puhuja: Kimmo Perttilä, asiakkuuspäällikkö, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tike DYNAAMINEN PROJEKTITOIMISTO Kaksi maailmaa kohtaavat Ketteryys ja projektitoimisto Miten kaksi maailmaa sovitetaan yhteen? Yksi maailma Visio 2015 millainen sen tulisi olla? Puhuja: Jonne Saarinen, kehityspäällikkö, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi KETTERÄN PROJEKTIN JA ORGANISAATION ROOLIT JA VASTUUT: CASE NAPA Ketterä julkaisutoiminta Ketterän organisaation roolit Vastuu laadusta ja loppu tuloksesta Puhuja: Toivo Vaje, Manager, Software Releases, NAPA Technology V-KÄYRÄ & APGAR-PISTEET - JA MUITA KETTERÄN KEHITYKSEN MITTAREITA Yli sadan työntekijän yritys ilman esimiehiä Asiakastyytyväisyyden jatkuva mittaaminen viikkotapaamisilla ja retrospektiiveillä Projektien riskien ja v-käyrän mittaus mahdollisimman yksinkertaisesti Puhuja: Pasi Kovanen, Passionate Leader, Vincit Oy 10

11 Seminaari 5: Tiistai MITEN KEHITTYÄ ARVOSTETUKSI PROJEKTIAMMATTILAISEKSI, HUIPPUPROJEKTIPÄÄLLIKÖKSI? ENTÄ, MITEN YMPÄRÖIVÄ ORGANISAATIO VOI TÄSSÄ AUTTAA? Markku Aarni, johtaja, Suomen Projekti-Instituutti Oy Projektipäällikön tai ohjelmajohtajan tehtävän tuloksellinen hoitaminen edellyttää määrätietoista asennetta, tietoa ja taitoa sekä näiden systemaattista kehittämistä pitkäjänteisesti. Organisaatio, joka luo kehittymisen puitteet, kehittyy vain, jos yksilöt kehittyvät. Miten projektipäällikkö saavuttaa johtamisvallan ja auktoriteetin? Ovatko sertifioinnit tarpeellisia? Miksi ja miten saada palautetta asiakkailta ja omistajalta? Kuinka montaa projektia voi kerrallaan johtaa? Seminaarissa saadaan kokemustietoa siitä, millaisin keinoin ammattimaisuutta voidaan ja pitää kehittää sekä, miten kaikki mukanaolijat siitä hyötyvät. Vaikka painopiste on projektipäällikön näkökulmassa, seminaari antaa arvokasta tietoa muissakin rooleissa toimiville ja kokonaisuuden kehittämiselle SEMINAARIN AVAUS JA JOHDANTO SISÄLTÖÖN Puheenjohtaja: Markku Aarni, johtaja, Suomen Projekti-Instituutti Oy CHANGING PERSPECTIVES IN PROJECT MANAGEMENT Liiketoiminnan vaatimuksia ja muutoksia Projektinhallinnan edellytyksiä Mitä seuraavaksi? Puhuja: Vesa Ilama, Head of Project Management Networks, Tieto MIKSI PROJEKTINJOHTAJANA TOIMIMINEN JA KEHITTYMINEN EDELLEEN MOTIVOI MINUA? Miten minusta tuli minä? Maailma muuttuu, pitääkö minunkin - miten SAFe muuttaa projektijohtamista? Mitä odotan työnantajalta - koulutusta, vaikutusmahdollisuuksia vai urakehitystä? Puhuja: Susa Lindström, Program Director, OP Pohjola Group VAISALAN PROJEKTIJOHTAMINEN MIKSI JA MITEN ONNISTUMME? PMO-pomo ja oikea projektipäällikkö kertovat omia kokemuksiaan elävästä elämästä: Miten projektityötä mahdollistetaan Vaisalassa? Mikä on onnistumista ja millä keinoin? Tulevaisuus ja kehittyminen Puhujat: Arto Kylmänen, Project Management Team Leader ja Pasi Iisakkala, Project Manager, Vaisala Oyj 11

12 Seminaari 6: Tiistai LEADERSHIP ASKELMERKIT TUHOON JA ONNISTUMISEEN. TULE MUKAAN, OSALLISTU JA VALITSE OMA POLKUSI. Mikko Babitzin, Senior Consultant, Tieto Mistä syntyvät onnistumiset? Mikä on oma onnistumisesi kaava? Miten sinä johdat joukkosi onnistumisiin? Mitkä ovat ensimmäiset merkit siitä, ettei kaikki ole sitä, miltä näyttää? Työssään projektipäällikkö johtaa moneen suuntaan toiminnan keskeltä asettumatta itse keskiöön. Projektipäällikkö toimii tavoitteen vartijana, jonka tärkein tehtävä on luoda onnistumisen edellytykset projektitiimille tehdä se työ, joka siltä odotetaan. Silloin huomio suuntautuu puitteiden luomiseen asiantuntijoiden työstä käsin. Tämä seminaari tutkii eri näkökulmista käsin johtajuutta projektiympäristössä. Seminaari haastaa tutkimaan omaa johtajuutta ja omaa onnistumisen kaavaa. Esimerkit kutsuvat pohtimaan, miten rakentaa entistäkin vahvempia onnistumisen ympäristöjä. Mistä on sinun onnistumisesi tehty? SOMEBODY ELSE HAS LEFT THE BUILDING The importance of holistic view and leadership in project management Owners role as active player in project success Main ingredients of disaster and how to avoid them based on real life example Puhuja: Vesa Rantala, Vice President, Tieto SOSIAALINEN MEDIA - PROJEKTIEN UUSI EKOSYSTEEMI Yhteisö - yhteishengen, yhdessä oppimisen, toisista välittämisen ja kokemusten jakamisen kanava Viestiväline - tiedottamisesta ja raportoinnista vuorovaikutteiseen, reaaliaikaiseen ja monimuotoiseen viestintään Brändin luoja - projektien merkitysten synnyttäminen tarinankerronnalla, faktoista legendaksi Kuudes aisti - projektin mikroilmaston vaihteluiden ja heikkojen signaalien ymmärtäminen, globaali läsnäolo Puhuja: Matti Vesala, Director, Adare Oy PALAUTE ON LAHJA Luottamus on yhteistyön perusta Ota puheeksi ja vaikuta voimakkaasti / Palautteen antamisella on aina tavoite Erilaisuus hyötykäyttöön / Mitä hyötyä on tunnistaa erilaisuuksia? Puhuja: Hannu Salonen, Manager of Project Management, Managed Services, Tieto ONNISTUMINEN - HARVOJEN HERKKUA VAI JOKAMIEHEN OIKEUS? Koetellut konstit onnistumiseen projektityössä: Nosta lentokorkeutta Yhteistyö ei tunne rajoja Hallitse, hillitse itsesi töräytä tarvittaessa Sanat luovat todellisuutta Puhujat: Virpi Pikkarainen, projektipäällikkö, Verohallinto ja Tiina Miettinen, projektipäällikkö, Tietokarhu 12

13 Seminaari 7: Keskiviikko ONKO PROJEKTINKATTEEN JA HYÖTYJEN LASKEMINEN PROJEKTIPÄÄLLIKÖN VAI TOIMITUSJOHTAJAN TEHTÄVÄ? Ville Vakkilainen, johtaja, Project Portfolio Management-ratkaisut, Innofactor Miten seurata yksittäisen projektin tai koko projektisalkun kustannuksia ja tuottoja? Kenen tehtävä on katteen laskeminen tai hyötyjen seuranta projektissa? Projektipäällikkö on projektin toimitusjohtaja kuinka hyvin tämä toteutuu erilaisissa organisaatioissa ja erityyppisissä projekteissa? Miten projekteissa käytettävät välineet voivat helpottaa projektipäällikön työtä kustannusten ennustamisessa ja seurannassa? Seminaarissa tarkastellaan asiakasorganisaatioiden näkökulmasta erilaisten projektien kustannusten ja tuottojen ennustamista, seurantaa sekä näihin liittyviä ICT-ratkaisuja RAKENNUSPROJEKTIEN ELINKAAREN HALLINTA JA KUSTANNUSTEN SEURAAMINEN Miten rakennusprojektin kustannukset budjetoidaan ja miten niitä seurataan mikä on ERP:in rooli projektipäällikölle? Miten miljoonaprojektien kustannusten seuranta ja raportointi saadaan jouhevaksi ja helppokäyttöiseksi? Miten rakennusprojektien kustannusten hallinta ja seuraaminen on vastuutettu? Puhuja: Timo Juolevi, rakennuttajapäällikkö, HKL- Infrapalvelut, Helsingin kaupungin liikennelaitos TUOTEKEHITYSPROJEKTIEN KUSTANNUSTEN SEURANTA MONITOIMITTAJAYMPÄRISTÖSSÄ Miten projektipäällikön rooli kustannusten seurannassa korostuu monitoimittajaympäristössä? Miten toimittajanhallinnan painottaminen muuttaa projektipäällikön tehtäväkenttää? Puhuja: Tatu Sipilä, PMO lead, Veikkaus R&D PROJEKTISALKUN TUOTTO-ODOTUSTEN JA KUSTANNUSTEN ENNUSTAMINEN JA SEURANTA Miten globaalissa ympäristössä tuotekehitysprojektien tuottojen ja kustannusten ennustaminen ja seuranta on hoidettu? Nettonykyarvon merkitys yksittäisen projektin ja toisaalta salkun osalta Globaalin ympäristön tuomat lisähaasteet Puhuja: Mari Ruskola, Specialist, R&D Project coordination, Kemira Vahvistetaan myöhemmin. 13

14 Seminaari 8: Keskiviikko PROJEKTITOIMINNALLA LISÄÄ TUOTTAVUUTTA Keijo Ekola, toimitusjohtaja, Pasaati Käytännön oppeja ja kokemuksia, kuinka projektien tuottavuutta kehitetään ja miten siinä onnistutaan? CASE AGCO POWER: PROJEKTIKULTTUURIN KASVATTAMISEN HYÖDYT Agco Powerin projektitoiminnan haasteet Kuinka haasteita taklattiin? Projektikulttuurin kasvattamisen hyödyt Puhuja: Kari Mettälä, Sales and Marketing Director, AGCO Power CASE COMATEC: PROJEKTITYÖKALUILLA TUOTTAVUUTTA TOIMINTAAN Comatecin projektitoiminnan haasteet Kuinka sopivat työkalut valitaan? Hyödyt projektitoimintaa hyvin tukevasta työkalusta Puhuja: Kari Kärkkäinen, Vice President, Material Handling Systems, Comatec Group CASE TDC: PROJEKTILIIKETOIMINNAN TUOTTEISTAMISEN HYÖDYT Mistä tietää, että tuotteistaminen on syytä aloittaa? Kuinka tuotteistaminen kannattaa toteuttaa? Tuotteistamisen hyödyt TDC:n projektiliiketoiminnalle Puhuja: Tuija Vilpunaho, Manager of Project Management, TDC Finland Oy 14

15 Seminaari 9: Tiistai ERILAISTEN MENETELMIEN LUOVA HYÖDYNTÄMINEN PROJEKTEISSA Karel Åkerlund, toimitusjohtaja, Plus Akatemia Oy Projektien onnistumista ja hyvän lopputuloksen saavuttamista auttaa oikean menetelmän käyttö juuri siihen tarkoitukseen, jota ollaan toteuttamassa. Yrityksen käytössä oleva menetelmä saattaa auttaa yleisesti, mutta ei sovellu kaikkeen. Ajankohtainen kysymys on, mitä muita mahdollisuuksia on käytettävissä, mitä ne ovat ja milloin ne soveltuvat käytettäviksi? Tässä seminaarissa tarkastellaan kenttää ja avataan muutamia mahdollisuuksia. Asiaa käsitellään laajemmin uudessa PRY:n SIG 20 ryhmässä MENETELMÄOSAAMINEN PROJEKTIPÄÄLLIKÖIDEN HAASTEENA Millaisia tarpeita ja haasteita on projekteissa? Miten eri menetelmät auttavat projektien onnistumisessa? Kokemukset erilaisista projekteista Puhuja: Pasi Malmi, HTT, Quintiq Oy KANBAN MENETELMÄN HYÖDYNTÄMINEN IT PROJEKTEISSA Miksi Kanban on hyvä menetelmä myös IT-projekteissa? Soveltava Kanban-menetelmän hyödyntäminen Kokemukset menetelmän käytöstä Puhuja: Jarkko Kailanto, valmentaja, Reaktor Oy ERI MENETELMÄT JA NIIDEN HYÖDYNTÄMINEN ISOSSA KUVASSA Millaisia tarpeita ja haasteita on kehittämisessä? SAFe-menetelmä ja sen rakenteet Kokemukset menetelmien yhdistämisestä Puhuja: Mika Heikkinen, Vice President, OP-Palvelut Oy/OP-Services 15

16 Seminaari 10: Tiistai ONNISTUMINEN, TULOKSENTEKO JA PROJEKTIMALLIT Petri Karlsson, Head of Consulting, Dovre Group Projektien johtamiseen on lukuisia erilaisia yleisiä malleja ja standardeja. Toimintamallit ovat välttämättömiä, mutta ne on usein toteutettu niin raskaasti, ettei organisaatio kykene niitä noudattamaan eikä kehittämään. Syynä tähän on monimutkaisuus ja etääntyminen arjen todellisuudesta. Projektien menestymisen kannalta on oleellista projektimallin rooli käytännön elämässä ja se, miten se tukee liiketoiminnan onnistumista. Juuri tätä kysymystä pohditaan tässä seminaarissa käytännön esimerkkien avulla TOIMINTAMALLIN JALKAUTTAMINEN LIIKETOIMINNAN EHDOILLA KESKITY OLEELLISEEN Tuloksenteko toimintamallin driverina Johdon ja organisaation sitouttaminen Kansainvälisen toiminnan haasteet Puhuja: Juha Luusua, toimitusjohtaja, Eltel Networks Oy ONNISTUMINEN UUSILLA MARKKINOILLA Muutos kotipesästä kansainväliseksi toimijaksi Realismi uusissa kulttuureissa Puhuja: Kaj Rautomaa, Head of Projects, NesteJacobs Oy APOTTI - MATKA KOHTI YHTENÄISTÄ SAIRAANHOIDON JÄRJESTELMÄÄ? Julkishallinnon jättihankkeen haasteet Siiloista yhteiseen kokonaisuuteen Hanketoimisto onnistumisen keskiössä Puhuja: Hannu Välimäki, hankejohtaja, Apotti-hanke ASIAKASLÄHTÖINEN PMO MITEN SE RAKENNETAAN? Asiakkaan odotukset rakentamisen lähtökohtana Joustavan mallin onnistumisen edellytykset Selkeyttä ohjaukseen Puhuja: Mika Vinter, Business Unit Manager, Tietokarhu Oy 16

17 Seminaari 13: Tiistai SKILLS OF TOMORROW IN PM FIELD CHAIRMAN Mary Mckinlay, Vice President, IPMA, Managing Director Mary McKinlay Projects Ltd Project Management has moved a very long way in the past few years. The publication of ICB3 drew attention to the fact that behavioral competences are an important element of the successful Project Manager. We have also realised that organisation is critical to success and we now hear much more about the topic of governance. This session will address both areas NETWORK SOCIETIES IN PROJECT MANAGEMENT How and why hierarchy evolved, and how that affected corporations and projects Concept of network societies and implications for business Leadership in networked projects: a new Project Manager? Speaker: Dr. Daniel Collado-Ruiz, Chairman, IPMA Young Crew Management Board, International Project Management Association A SHIFT IN THE POPULATION FROM THE OLDER ACCIDENTAL PROJECT MANAGER TO THE YOUNGER ASPIRATIONAL PROJECT MANAGER. WHAT DOES THIS MEAN? Changing Demographics of Project Management What each expects of the profession and what the two types of project manager need in terms of career structures and professional development New mentoring and guiding role for the older accidental project managers Speaker: David Hudson, Vice President, IPMA ExBo, International Project Management Association PROJECT MANAGER S WAY FORWARD TOWARDS WORLD CLASS To be world class become strong in HARD SKILLS Planning value and WBS method To be world class every day develop your SOFT SKILLS Leadership is key Proposed steps for PM to become World Class Speaker: Arturas Bucinskas, PMP, IPMA-C, PMO manager at Omnitel, Lecturer at REMC, Board member at IPMA Lithuania association BLOODHOUND SSC, A PROJECT WITH PROBLEMATIC GOVERNANCE BUT NONETHELESS BOUND FOR SUCCESS The National Audit Office in the UK has defined some conditions for starting successful projects well The growth of a project to become a programme (or is it?) Managing a project with technical, financial and organisational issues Speaker: Mary Mckinlay, Vice president, IPMA ExBo, International Project Management Association 17

18 Seminaari 15: Tiistai UUDET TEKNOLOGIAT JA PROJEKTITYÖKALUT ONNISTU PROJEKTEISSA Jukka Veräväinen, liiketoimintajohtaja, tuottavuusratkaisut, Microsoft Työnteon maailma on muuttunut ja muuttuu edelleen ja tämä vaikuttaa myös projektiyöhön ja liiketoimintaan. Miten varmistaa projektien onnistuminen ja kilpailukyky? Uudet teknologiat ja projektityökalut tarjoavat erinomaisia eväitä ja vaihtoehtoja menestyksekkääseen projektityöhön niin pienille kuin suurillekin organisaatioille. Miten onnistua muutoksessa ja minkälaisia etuja teknologioilla saavutetaan? UUDET TEKNOLOGIAT JA RATKAISUT PROJEKTITYÖN TUKENA Puhuja: Jukka Veräväinen, liiketoimintajohtaja, tuottavuusratkaisut, Microsoft IT-PROJEKTINHALLINTA UUDELLE TASOLLE UUSILLA TYÖKALUILLA CASE PÖYRY IT Projektimallista portfolion hallinnan kautta projektinhallintaan Projektiprosessin ketterä siirto pilvipalvelupohjaiseen projektienhallintaan Parhaat käytännöt kaikille projektitiimeille Puhuja: Mari Barck, Director, Application and Project Management, Pöyry Global IT TOWARDS ENTERPRISE PROJECT PORTFOLIO MANAGEMENT (EPM) UPM WAY From project outcome driven to value driven decision making How to formulate project portfolios and governance across large enterprise? How to ensure end-to-end transparency - From prospects to live service Speaker: Timo Kaulio, Manager, Project Portfolio Management, UPM-Kymmene UUDET TEKNOLOGIAT AUTTAVAT MENESTYMÄÄN PROJEKTEISSA CASE KYMPPI GROUP OY Projektien hallinta globaalissa toimintaympäristössä - keskeiset menestystekijät Miten pilvipalvelut ja uusi yhteinen toimintajärjestelmä tukevat projektien hallintaa ja päivittäistä projektityötä? Uudet työkalut ja toimintatavat miten muutos jalkautetaan? Puhuja: Satu Heikkilä, talousjohtaja, Kymppi Group Oy INVESTOINTI- JA KUNNOSSAPITOSEISOKIN PROJEKTIN HALLITA CASE STORA ENSO Onnistuneiden projektien takuu = kunnossa olevat prosessit ja työkalut Ulkoiset resurssit voimavaraksi - teknologiat tukena Kuinka onnistua muutoksessa: työkalut - ihmiset Puhuja: Arto Tilli, työmaapäällikkö, Stora Enso Ingerois Oy 18

19 Seminaari 16: Tiistai KATSE PROJEKTIN ALKUUN OTA ONNISTUMINEN HALTUUN Mauri Kaski, Business Manager, CGI Projektin onnistumiselle luodaan perusta ennen projektin alkua. Johdatamme kuulijat projektin onnistumisen maailmaan käsitteiden kautta kohti käytännön toimintamalleja. Saat tietoa projektin onnistumiskriteereistä, joiden avulla voit arvioida, miten projektille oikein kävikään. Projektin käynnistymistä tarkastelemme toimittajan näkökulmasta: mitkä ovatkaan ongelmat, erot ja haasteet. toimintamalleihin onnistumisen, omistajuuden ja visioinnin näkökulmista ONNISTUNUT PROJEKTI? KÄSITTEET HALTUUN Aikataulu + kustannukset vs. projektin lopputulos Onnistumistekijät ja -kriteerit Asiakkaan ja toimittajan eri projektit Puhuja: Paula Savolainen, projektipäällikkö, Itä-Suomen yliopisto PROJEKTIN KÄYNNISTYS ON TÄRKEÄÄ MIKSI? Toimittajan näkökulma Projektin käynnistyksen perusongelmat Projektin toimintaedellytysten luonti Puhuja: Jarmo Ahonen, professori, Itä-Suomen yliopisto PROJEKTI KOMPASTELEMATTA KÄYNTIIN Systemaattisuus kunniaan Yleinen kuvaus toimivista käytänteistä Projektin käynnistyksen erot eri tilanteissa Puhuja: Jarmo Ahonen, professori, Itä-Suomen yliopisto 19

20 NORDNET PROGRAM Seminar 1: Tuesday VALUE PROVIDING PROJECT MANAGEMENT CHAIRMAN Morten Fangel, Director IPMA Denmark / Danish Project Management Association A project should provide value to its customers and other parties. That is the purpose of a project. The role of the project management processes is to provide managerial value that facilitates that the project work processes live up to the expectations. Values such as overview, shared understanding, drive for success. The seminar is about how to adjust, scale and focus on performing the project management effort so it provides the managerial values needed to succeed with the project business PLANNING NEEDED ALSO OF THE PROJECT MANAGEMENT PROCESSES Overview of managerial values to be considered in your project Model and method for analysing the situation, clarifying challenges and selecting management activities, role division and instruments. How to avoid that daily challenges prevent you from being reflective. Speaker: Morten Fangel, Chief Consultant, Fangel Consulting As, Denmark COMBINING COMPANY GUIDELINES WITH SITUATIONAL PROJECT LEADERSHIP Change in guidelines from detailed instructions to frame of opportunities Examples of handling challenging situations in a complex project Experiences from practising conscious planning of the management effort Speaker: Marianne Dall, Senior Project Manager, Danske Bank, Denmark LEAN PLANNING IN THE DESIGN PHASE OF BERGEN ACADEMY OF ART AND DESIGN The need for improved design processes The development. Or: How to handle an elephant» Current status of the effects and reflections of the processes. Speaker: Hans Thomas Holm, Project Manager, Statsbygg, Norway AGILE PROJECT MANAGEMENT MORE THAN JUST SCRUM! Agile Development and Agile Project Management two sides of the same coin but they are not identical! Agile Project Management a value driven approach Strengths and Weaknesses of Agile Project Management Speaker: Jesper Schreiner, Senior Consultant, Danish Project Management Association 20

PROJEKTIPÄIVIEN OHJELMA

PROJEKTIPÄIVIEN OHJELMA PROJEKTIPÄIVIEN OHJELMA Keynotet, seminaarit ja puheenvuorot PLATINAKUMPPANIT PROJEKTIPÄIVÄT 2014 ONNISTUMISEN EDELLYTYKSET KEYNOTE-PUHUJAT JUHLASALISSA Kaikki tapahtuman keynote-puhujat esiintyvät näyttelyalueella.

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

PROJEKTIPÄIVIEN OHJELMA

PROJEKTIPÄIVIEN OHJELMA PROJEKTIPÄIVIEN OHJELMA Keynotet, seminaarit ja puheenvuorot PLATINAKUMPPANIT PROJEKTIPÄIVÄT 2014 ONNISTUMISEN EDELLYTYKSET KEYNOTE-PUHUJAT JUHLASALISSA Kaikki tapahtuman keynote-puhujat esiintyvät näyttelyalueella.

Lisätiedot

JULKISTETUT SEMINAARIT:

JULKISTETUT SEMINAARIT: JULKISTETUT SEMINAARIT: Seminaari 1: STRATEGIA TODEKSI - TILANNE HALTUUN Seminaari 2: MIHIN KEHITYSPROJEKTEIHIN ORGANISAATION KAISTA RIITTÄÄ? Seminaari 3: TULEVAISUUDEN PROJEKTITOIMISTO PMO 2.0 Seminaari

Lisätiedot

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences

Lisätiedot

ProAgria. Opportunities For Success

ProAgria. Opportunities For Success ProAgria Opportunities For Success Association of ProAgria Centres and ProAgria Centres 11 regional Finnish ProAgria Centres offer their members Leadership-, planning-, monitoring-, development- and consulting

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014

Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Ostamisen muutos muutti myynnin Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Taking Sales to a Higher Level Mercuri International on maailman suurin myynnin konsultointiyritys. Autamme asiakkaitamme parantamaan

Lisätiedot

Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar

Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar Smart specialisation for regions and international collaboration Smart Pilots Seminar 23.5.2017 Krista Taipale Head of Internaltional Affairs Helsinki-Uusimaa Regional Council Internationalisation

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE November 7, 2014 Paula Kilpinen 1 7.11.2014 Aalto University

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE

Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE Keskeisiä näkökulmia RCE-verkoston rakentamisessa Central viewpoints to consider when constructing RCE Koordinaattorin valinta ja rooli Selection and role of the coordinator Painopiste: tiede hallinto

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

7. Product-line architectures

7. Product-line architectures 7. Product-line architectures 7.1 Introduction 7.2 Product-line basics 7.3 Layered style for product-lines 7.4 Variability management 7.5 Benefits and problems with product-lines 1 Short history of software

Lisätiedot

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland

Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research

Lisätiedot

Projektinhallintapäivä 22.8.2007, Tampere Poimintoja koulutusnäkökulmasta

Projektinhallintapäivä 22.8.2007, Tampere Poimintoja koulutusnäkökulmasta Liiketoiminta kehittyy kehity sinäkin. Projektinhallintapäivä 22.8.2007, Tampere Poimintoja koulutusnäkökulmasta Päivi Hietanen, johtaja paivi.hietanen@tieturi.fi HTC Santa Maria, Tammasaarenkatu 5, 00180

Lisätiedot

Digitalisaation ja IT:n johtamisen vaatimat kyvykkyydet ja osaamisen kehittäminen

Digitalisaation ja IT:n johtamisen vaatimat kyvykkyydet ja osaamisen kehittäminen ISM-opiskelijat: Digitalisaation ja IT:n johtamisen vaatimat kyvykkyydet ja osaamisen kehittäminen Emma Falck, Joona Åström, Teemu Laiho & Roni Luoma ILF - IAC Iltapuhde 11.9.2018 ISM - Information and

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

Efficiency change over time

Efficiency change over time Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel

Lisätiedot

Miehittämätön meriliikenne

Miehittämätön meriliikenne Rolls-Royce & Unmanned Shipping Ecosystem Miehittämätön meriliikenne Digimurros 2020+ 17.11. 2016 September 2016 2016 Rolls-Royce plc The 2016 information Rolls-Royce in this plc document is the property

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo

TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,

Lisätiedot

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS 2015 Palkitsetteko kustannustehokkaasti, johdonmukaisesti ja kannustavasti? Ota selvää Hay Groupin palkkatutkimuksen avulla! Varmista palkitsemisenne kustannustehokkuus, sisäinen

Lisätiedot

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks

A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks Salla Sipari, PhD, Principal Lecturer Helena Launiainen, M.Ed, Manager Helsinki Metropolia

Lisätiedot

CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen

CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen CIO muutosjohtajana yli organisaatiorajojen 03.06.2009 Antti Koskelin CIO Konecranes Group 2009 Konecranes Plc. All rights Konecranes overview Business Agenda CIO Agenda Mindset for modern CIO Konecranes

Lisätiedot

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena

Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Suomalainen koulutusosaaminen vientituotteena Case Saudi Arabia EduCluster Finland Ltd. Anna Korpi, Manager, Client Relations AIPA-päivät Kouvolassa 11.6.2013 11.6.2013 EduCluster Finland Ltd Contents

Lisätiedot

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015

Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 Jukka Kääriäinen 18.11.2015 VTT, Kaitoväylä 1, Oulu Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 - seminaari Teollinen

Lisätiedot

Venäjä-yhteistyö Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa

Venäjä-yhteistyö Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa Venäjä-yhteistyö Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa 11.11.2010 Valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusalan kehittämispäivät Learning and Competence Creating Ecosystem LCCE Tutkimuspäällikkö

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi. Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support

Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi. Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support Aalto-yliopiston laatujärjestelmä ja auditointi Aalto-yliopisto Inkeri Ruuska, Head of Planning & Management Support 16.11.2016 The quality policy principles governing the activities of Aalto University

Lisätiedot

Automaatiojärjestelmän hankinnassa huomioitavat tietoturva-asiat

Automaatiojärjestelmän hankinnassa huomioitavat tietoturva-asiat Automaatiojärjestelmän hankinnassa huomioitavat tietoturva-asiat Teollisuusautomaation tietoturvaseminaari Purchasing Manager, Hydro Lead Buyer, Industrial Control Systems 1 Agenda / esityksen tavoite

Lisätiedot

Millaisia mahdollisuuksia kyberturva tarjoaa ja kenelle? Ja mitä on saatu aikaan?

Millaisia mahdollisuuksia kyberturva tarjoaa ja kenelle? Ja mitä on saatu aikaan? Millaisia mahdollisuuksia kyberturva tarjoaa ja kenelle? Ja mitä on saatu aikaan? 1 Suomen tietoturvayhtiöillä on merkityksellisiä kasvutavoitteita 2 Kyberturva on vakaasti kasvava osa perinteistä ICT:tä

Lisätiedot

7.4 Variability management

7.4 Variability management 7.4 Variability management time... space software product-line should support variability in space (different products) support variability in time (maintenance, evolution) 1 Product variation Product

Lisätiedot

Tietohallinnon liiketoimintalähtöinen toiminnanohjaus IT-ERP

Tietohallinnon liiketoimintalähtöinen toiminnanohjaus IT-ERP Tietohallinnon liiketoimintalähtöinen toiminnanohjaus IT-ERP 27.9.2007 Juha Berghäll Efecte Oy juha.berghall@efecte.fi / +358 40 589 5121 Kuka puhuu? z Juha Berghäll z Country Manager Finland z Laaja kokemus

Lisätiedot

Windows Phone. Module Descriptions. Opiframe Oy puh. +358 44 7220800 eero.huusko@opiframe.com. 02600 Espoo

Windows Phone. Module Descriptions. Opiframe Oy puh. +358 44 7220800 eero.huusko@opiframe.com. 02600 Espoo Windows Phone Module Descriptions Mikä on RekryKoulutus? Harvassa ovat ne työnantajat, jotka löytävät juuri heidän alansa hallitsevat ammatti-ihmiset valmiina. Fiksuinta on tunnustaa tosiasiat ja hankkia

Lisätiedot

PricewaterhouseCoopers alan johtavia asiantuntijoita

PricewaterhouseCoopers alan johtavia asiantuntijoita alan johtavia asiantuntijoita Kolme klusteria läntinen, keskinen, itäinen Keskinen klusteri: 3 550 partneria 77 000 henkilöä 13,6 mrd. dollarin liikevaihto 97 maata Slide 2 PwC globaalisti PwC:n liikevaihdon

Lisätiedot

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy

Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka. Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy Kilpailukyky, johtaminen ja uusi tietotekniikka Mika Okkola, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy k Agenda Kansallinen kilpailukyky: Tietoalojen kasvu ja kilpailukyky Liiketoiminnan odotukset tietohallinnolle:

Lisätiedot

API:Hack Tournee 2014

API:Hack Tournee 2014 apisuomi API:Hack Tournee 2014 #apihackfinland Twitter: @ApiSuomi API:Suomi - Suomen metarajapinta apisuomi Apisuomi kerää vertailutietoa ja arvosteluja rajapinnoista madaltaen avoimen datan uudelleenkäytön

Lisätiedot

TU-C2030 Operations Management Project. Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä

TU-C2030 Operations Management Project. Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä TU-C2030 Operations Management Project Introduction lecture November 2nd, 2016 Lotta Lundell, Rinna Toikka, Timo Seppälä Welcome to the course! Today s agenda Introduction to cases and schedule/ Timo Seppälä

Lisätiedot

TietoEnator Pilot. Ari Hirvonen. TietoEnator Oyj. Senior Consultant, Ph. D. (Economics) presentation TietoEnator 2003 Page 1

TietoEnator Pilot. Ari Hirvonen. TietoEnator Oyj. Senior Consultant, Ph. D. (Economics) presentation TietoEnator 2003 Page 1 TietoEnator Pilot Ari Hirvonen Senior Consultant, Ph. D. (Economics) TietoEnator Oyj presentation TietoEnator 2003 Page 1 Sallikaa minun kysyä, mitä tietä minun tulee kulkea? kysyi Liisa. Se riippuu suureksi

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Verkostojen tunnetuksi tekeminen ja hyödyntäminen

Verkostojen tunnetuksi tekeminen ja hyödyntäminen Verkostojen tunnetuksi tekeminen ja hyödyntäminen Kimmo Parhiala Suunnittelija, THL 24.2.2015 1 24.2.2015 Verkostojen tunnetuksi tekeminen ja hyödyntäminen 2 Miksi verkostot ovat tärkeitä sosiaalija terveydenhuollon

Lisätiedot

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4) Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:

Lisätiedot

Other approaches to restrict multipliers

Other approaches to restrict multipliers Other approaches to restrict multipliers Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 10.10.2007 Contents Short revision (6.2) Another Assurance Region Model (6.3) Cone-Ratio Method (6.4) An Application of

Lisätiedot

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto If you are searched for a book by Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice over LTE (VoLTE) in pdf form, then you have come

Lisätiedot

Data Quality Master Data Management

Data Quality Master Data Management Data Quality Master Data Management TDWI Finland, 28.1.2011 Johdanto: Petri Hakanen Agenda 08.30-09.00 Coffee 09.00-09.30 Welcome by IBM! Introduction by TDWI 09.30-10.30 Dario Bezzina: The Data Quality

Lisätiedot

AFCEA 3.11.2009 PVTO2010 Taistelija / S4

AFCEA 3.11.2009 PVTO2010 Taistelija / S4 AFCEA 3.11.2009 PVTO2010 Taistelija / S4 -Jukka Lotvonen -Vice President, Government Solutions -NetHawk Oyj NetHawk Government Solutions PRIVILEGED Your Wireless Forces NetHawk in Brief - Complete solutions

Lisätiedot

VUOSI 2015 / YEAR 2015

VUOSI 2015 / YEAR 2015 VUOSI 2015 / YEAR 2015 Kansainvälisen opetuksen ja tutkimustoiminnan kehittäminen Developing international teaching and research activities Rehtorin strateginen rahoitus vuosille 2014-2016 / Strategic

Lisätiedot

Space for work, meetings and events. Expert Services for knowledge intensive and growth oriented SME s

Space for work, meetings and events. Expert Services for knowledge intensive and growth oriented SME s Success from innovations Terttu Kinnunen OSKE Energy Technology Cluster Joensuu Science Park Ltd. Länsikatu 15 80110 Joensuu terttu.kinnunen@carelian.fi 1 Space for work, meetings and events Expert Services

Lisätiedot

Opiskelusta taidot työelämään Tiedon merkitys työelämässä. Kimmo Vänni TAMK 05.02.2008

Opiskelusta taidot työelämään Tiedon merkitys työelämässä. Kimmo Vänni TAMK 05.02.2008 Opiskelusta taidot työelämään Tiedon merkitys työelämässä Kimmo Vänni TAMK 05.02.2008 Mistä kaikesta tässä tulisi tietää? Keskeiset työtehtävät Toimit teknisenä kouluttajana sekä asiantuntijana. Keskityt

Lisätiedot

Industry known for competence & ability to solve complex engineering challenges

Industry known for competence & ability to solve complex engineering challenges Finnish Marine Industry Industry known for competence & ability to solve complex engineering challenges Principal markets: Cruise ships, Ferries, Arctic & Offshore vessels, Specialized vessels Advanced

Lisätiedot

Esitykset jaetaan tilaisuuden jälkeen, saat linkin sähköpostiisi. Toivottavasti vastaat myös muutamaan kysymykseen tapahtumasta Have a lot of fun!

Esitykset jaetaan tilaisuuden jälkeen, saat linkin sähköpostiisi. Toivottavasti vastaat myös muutamaan kysymykseen tapahtumasta Have a lot of fun! SUSEtoberfest 2017 #SUSEtoberfest @SUSESuomi Wifi saatavilla SSID:Korjaamonavoin salasana: korjaamo Finceptum koulutuksen ständi Lasse Paavola SUSE ja Micro Focus Secure -tiimi Esitykset jaetaan tilaisuuden

Lisätiedot

Visualisoinnin aamu 16.4 Tiedon visualisointi. Ari Suominen Tuote- ja ratkaisupäällikkö Microsoft

Visualisoinnin aamu 16.4 Tiedon visualisointi. Ari Suominen Tuote- ja ratkaisupäällikkö Microsoft Visualisoinnin aamu 16.4 Tiedon visualisointi Ari Suominen Tuote- ja ratkaisupäällikkö Microsoft 1 Visualisoinnin aamu 8:00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 8:45 Tiedon visualisointi Ari Suominen, Tuote-

Lisätiedot

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen opiskelijat käyvät sekä markkinoinnin että kansainvälisen liiketoiminnan

Lisätiedot

Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences

Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences EUROPEAN REGIONAL DEVELOPMENT FUND INTERREG IVC 2007-2013 interregional cooperation across Europe Tuloksia ja kokemuksia / results and experiences Interreg IVC/ Interreg Europe 26 May 2015, Helsinki INTERREG

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella

Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella Paula Kilpinen, Toimitusjohtaja, HRM Partners, Tutkijatohtori, Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu, Johtamisen laitos CEOs top concerns Improving organizational

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä. public-procurement

Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä.   public-procurement Innovative and responsible public procurement Urban Agenda kumppanuusryhmä https://ec.europa.eu/futurium/en/ public-procurement Julkiset hankinnat liittyvät moneen Konsortio Lähtökohdat ja tavoitteet Every

Lisätiedot

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION Lapsen nimi / Name of the child Lapsen ikä / Age of the child yrs months HYVINKÄÄN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut Lapsen päivähoito daycare center / esiopetusyksikkö

Lisätiedot

Technische Daten Technical data Tekniset tiedot Hawker perfect plus

Technische Daten Technical data Tekniset tiedot Hawker perfect plus Technische Daten Technical data Tekniset tiedot Hawker perfect plus PzS-Zellen Hawker perfect plus, mit Schraubverbindern, Abmessungen gemäß DIN/EN 60254-2 und IEC 254-2 Serie L PzS-cells Hawker perfect

Lisätiedot

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä

Arkkitehtuuritietoisku. eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Arkkitehtuuritietoisku eli mitä aina olet halunnut tietää arkkitehtuureista, muttet ole uskaltanut kysyä Esikysymys Kuinka moni aikoo suunnitella projektityönsä arkkitehtuurin? Onko tämä arkkitehtuuria?

Lisätiedot

Improving advisory services through technology. Challenges for agricultural advisory after 2020 Jussi Juhola Warsaw,

Improving advisory services through technology. Challenges for agricultural advisory after 2020 Jussi Juhola Warsaw, Improving advisory services through technology Challenges for agricultural advisory after 2020 Jussi Juhola Warsaw, 22.2.2018 ProAgria in a nutshell Provides farm-and-agriculture entrepreneurs with services

Lisätiedot

Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1.

Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1. Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1.2017 Life Science Technologies Where Life Sciences meet with Technology

Lisätiedot

KOMPETENSSIT. Koulutus Opiskelija Tuuttori. Business Information Technologies. NQF, Taso 6 - edellyttävä osaaminen

KOMPETENSSIT. Koulutus Opiskelija Tuuttori. Business Information Technologies. NQF, Taso 6 - edellyttävä osaaminen Koulutus Opiskelija Tuuttori Business Information Technologies NQF, Taso 6 - edellyttävä osaaminen Ammattikorkeakoulututkinto ja alempi korkeakoulututkinto Hallitsee laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa

Lisätiedot

Tiimityöskentely. Marko Leppänen

Tiimityöskentely. Marko Leppänen 1 Tiimityöskentely Marko Leppänen * Entrepreneurship - In your dreams? 20.3.2013 - Yrittäjyystapahtuma Tampereen korkeakoulujen opiskelijoille ja henkilöstölle Aika: 20.3.2013 klo 12-17 Paikka: Tullikamarin

Lisätiedot

BLOCKCHAINS AND ODR: SMART CONTRACTS AS AN ALTERNATIVE TO ENFORCEMENT

BLOCKCHAINS AND ODR: SMART CONTRACTS AS AN ALTERNATIVE TO ENFORCEMENT UNCITRAL EMERGENCE CONFERENCE 13.12.2016 Session I: Emerging Legal Issues in the Commercial Exploitation of Deep Seabed, Space and AI BLOCKCHAINS AND ODR: SMART CONTRACTS AS AN ALTERNATIVE TO ENFORCEMENT

Lisätiedot

PROJEKTI- PÄÄLLIKÖSTÄ PRODUCT OWNERIKSI MEERI CEDERSTRÖM

PROJEKTI- PÄÄLLIKÖSTÄ PRODUCT OWNERIKSI MEERI CEDERSTRÖM PROJEKTI- PÄÄLLIKÖSTÄ PRODUCT OWNERIKSI MEERI CEDERSTRÖM TAUSTA Otaniemi UX (User Experience) Teknologiaa kaikille Silta tekniikan ja bisneksen välillä Testaaja (Tanska) Scrum Käyttöliittymäsuunnittelija

Lisätiedot

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Osa II: Projekti- ja tiimityö Sisältö Projektityö Mitä on projektityö? Projektityön tekeminen: ositus, aikatauluhallinta, päätöksenteon

Lisätiedot

Innovation Platform Thinking Jukka P. Saarinen Mika M. Raunio Nadja Nordling Taina Ketola Anniina Heinikangas Petri Räsänen

Innovation Platform Thinking Jukka P. Saarinen Mika M. Raunio Nadja Nordling Taina Ketola Anniina Heinikangas Petri Räsänen Innovation Platform Thinking 17.6.2015 Jukka P. Saarinen Mika M. Raunio Nadja Nordling Taina Ketola Anniina Heinikangas Petri Räsänen Motivation for platform thinking... Normal project with different phases:

Lisätiedot

Erasmus Charter for Higher Education Hakukierros kevät 2013 Anne Siltala, CIMO

Erasmus Charter for Higher Education Hakukierros kevät 2013 Anne Siltala, CIMO Erasmus Charter for Higher Education 2014-2020 Hakukierros kevät 2013 Anne Siltala, CIMO 2/2009 Mikä on Erasmus-peruskirja? Erasmus-peruskirja (Erasmus Charter for Higher Education, ECHE) säilyy korkeakoulun

Lisätiedot

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto

ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto ATLAS-kartan esittely - Peli palveluiden yhteiskehittämisen menetelmistä Päivi Pöyry-Lassila, Aalto-yliopisto Serve Research Brunch 24.10.2013 Esityksen sisältö ATLAS-hanke lyhyesti ATLAS-kartan kehittäminen:

Lisätiedot

Norpe Winning Culture

Norpe Winning Culture Norpe Winning Culture TEKES Ideat vaihtoon 2.4.2014 Mona Hokkanen Smarter retailing Elämykselliset ostokokemukset Yksilölliset myymäläkonseptit Alhaisimmat kokonaiselinkaarikustannukset Seite 2 Miksi?

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä

VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä VALTAKUNNALLINEN YLIOPISTOKESKUSSEMINAARI Tulevaisuuden innovaatioiden, oppimisen ja osaamisen ekosysteemejä 13. 14.11.2017 KAJAANISSA Päivi Tikkakoski, tuotekehitysjohtaja, Analysaattorit ja mittaukset

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

Hoitotyön johtajuuden ulottuvuudet eri tasoilla. Paula Asikainen Hallintoylihoitaja, dosentti, emba

Hoitotyön johtajuuden ulottuvuudet eri tasoilla. Paula Asikainen Hallintoylihoitaja, dosentti, emba Hoitotyön johtajuuden ulottuvuudet eri tasoilla Hallintoylihoitaja, dosentti, emba Hoitotyön ydintehtävä Hoitotyön ydintehtävä on potilaan hoitaminen; hoidon tarpeen määrittäminen, hoitotyön suunnittelu,

Lisätiedot

BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET.

BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET. BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET. Pekka Ollikainen Open Source Microsoft CodePlex bio Verkkosivustovastaava Suomen Sarjakuvaseura

Lisätiedot

Olet vastuussa osaamisestasi

Olet vastuussa osaamisestasi Olet vastuussa osaamisestasi Ohjelmistoammattilaisuuden uudet haasteet Timo Vehmaro 02-12-2015 1 Nokia 2015 Mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan? Vahva perusosaaminen on kaiken perusta Implementaatio

Lisätiedot

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu The future is already here - it is just unevenly distributed.

Lisätiedot

Guidebook for Multicultural TUT Users

Guidebook for Multicultural TUT Users 1 Guidebook for Multicultural TUT Users WORKPLACE PIRKANMAA-hankkeen KESKUSTELUTILAISUUS 16.12.2010 Hyvää käytäntöä kehittämässä - vuorovaikutusopas kansainvälisille opiskelijoille TTY Teknis-taloudellinen

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Projektisalkun kehittäminen - kilpailuetua toimituksiin projektisalkulla. Projektisalkku ohjausvälineenä. Projektisalkun kehittäminen

Projektisalkun kehittäminen - kilpailuetua toimituksiin projektisalkulla. Projektisalkku ohjausvälineenä. Projektisalkun kehittäminen Projektisalkun kehittäminen - kilpailuetua toimituksiin projektisalkulla Projektisalkku ohjausvälineenä Projektisalkun kehittäminen Kilpailukyvyn parantaminen PLUS Akatemia Projektitoiminnan ja -johtamisen

Lisätiedot

Kokonaisarkkitehtuurin omaksuminen: Mahdollisia ongelmakohtia ja tapoja päästä niiden yli

Kokonaisarkkitehtuurin omaksuminen: Mahdollisia ongelmakohtia ja tapoja päästä niiden yli Kokonaisarkkitehtuurin omaksuminen: Mahdollisia ongelmakohtia ja tapoja päästä niiden yli Samuli Pekkola professori Tuotantotalouden ja tietojohtamisen laboratorio Tampereen (teknillinen) yliopisto Sisältö

Lisätiedot

Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland

Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland Teacher's Professional Role in the Finnish Education System Katriina Maaranen Ph.D. Faculty of Educational Sciences University of Helsinki, Finland www.helsinki.fi/yliopisto This presentation - Background

Lisätiedot

Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija

Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija Infrastruktuurin asemoituminen kansalliseen ja kansainväliseen kenttään Outi Ala-Honkola Tiedeasiantuntija 1 Asemoitumisen kuvaus Hakemukset parantuneet viime vuodesta, mutta paneeli toivoi edelleen asemoitumisen

Lisätiedot

Tokmanni Group Oyj / Tokmanni Group Corporation

Tokmanni Group Oyj / Tokmanni Group Corporation Tietoa Tokmannin osakkeenomistajien nimitysvaliokunnan ehdottamista uusista hallituksen jäsenistä Information on the new members proposed by the Tokmanni s shareholders Nomination Board Juha Blomster syntynyt

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat

Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Tarua vai totta: sähkön vähittäismarkkina ei toimi? 11.2.2015 Satu Viljainen Professori, sähkömarkkinat Esityksen sisältö: 1. EU:n energiapolitiikka on se, joka ei toimi 2. Mihin perustuu väite, etteivät

Lisätiedot

Yritysten innovaatiotoiminnan uudet haasteet

Yritysten innovaatiotoiminnan uudet haasteet Yritysten innovaatiotoiminnan uudet haasteet Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimus rahoittajina: TEKES, EK ja Teknologiateollisuus Erkki Ormala, Sampo Tukiainen ja Jukka Mattila http://urn.fi/urn:isbn:978-952-60-5881-8

Lisätiedot

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla

RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla TURUN YLIOPISTO Hoitotieteen laitos RANTALA SARI: Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden tunnettavuus ja niiden käyttö hoitotyön tukena sisätautien vuodeosastolla Pro gradu -tutkielma, 34 sivua, 10 liitesivua

Lisätiedot

Enterprise Architecture TJTSE Yrityksen kokonaisarkkitehtuuri

Enterprise Architecture TJTSE Yrityksen kokonaisarkkitehtuuri Enterprise Architecture TJTSE25 2009 Yrityksen kokonaisarkkitehtuuri Jukka (Jups) Heikkilä Professor, IS (ebusiness) Faculty of Information Technology University of Jyväskylä e-mail: jups@cc.jyu.fi tel:

Lisätiedot