Oma verkkokäyttäytyminen myös vaikuttaa olennaisesti tietoturvaan

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oma verkkokäyttäytyminen myös vaikuttaa olennaisesti tietoturvaan"

Transkriptio

1 TIETOTURVA Tietoturvalla (tai tietoturvallisuus) tarkoitetaan tietojen, palvelujen, järjestelmien ja tietoliikenteen suojaamista. Tietoturvallisuuden uhkina pidetään esimerkiksi erilaisia huijausyrityksiä, henkilökohtaisen yksityisyyden loukkauksia, roskapostia, teollisuusvakoilua, piratismia, tietokoneviruksia, verkkoterrorismia ja elektronista sodankäyntiä. Tietoturvauhkia ovat luvaton pääsy, tiedon luvaton käyttö, salaisen tiedon paljastuminen, tiedon sekaannus, tiedon muuntuminen, salaisen tiedon tutkituksi tuleminen, tiedon kopioituminen ja tiedon hävi(tt)äminen. (Wikipedia ) Tietoturva ja tietosuoja on erotettu toisistaan. Jälkimmäisen taustalla ovat kysymykset yksityisyydestä, henkilötietojen rekisteröinnistä, niiden käsittelystä jne. Kuitenkin verkkomaailmassa tietoturva ja tietosuoja nivoutuvat olennaisesti yhteen. Nykyinen sähköinen asiointi ja sosiaalinen media lisäävät suojautumistarvetta. Haittaohjelmat ja niiltä suojautuminen Haittaohjelmalla tarkoitetaan mm. viruksia, erilaisia "matoja" sekä vakoiluohjelmia. Näistä vakoiluohjelmat ovat viime vuosien suurin vitsaus. Osa haittaohjelmista on hyvinkin harmittomia aiheuttaen pientä kiusaa. Vakavammat taas saattavat kerätä tietoja käyttäjästä, kuten esimerkiksi salasanoja, tai voivat jopa tuhota käyttöjärjestelmän. Kaikkein vakavimmista haittaohjelmista saamme myös kuulla uutisista. Torjuntaan parhaat keinot ovat yksinkertaisia. Tietoturva pitäisi olla kunnossa päivitetyllä tietoturvaohjelmistolla, mutta myös käyttöjärjestelmän ja eri sovellusten pitäisi olla ajan tasalla. Pääosin nämä onnistuvat automaattisesti, mutta joskus käyttäjä joutuu hyväksymään päivityksen ja tekemään muutaman napautuksen hiirellä. Oma verkkokäyttäytyminen myös vaikuttaa olennaisesti tietoturvaan Haittaohjelmat leviävät mm. internetistä ladattavien tiedostojen välityksellä. Internetissä törmää usein mainokseen, jossa väitetään, ettei tietokoneesi tietoturva ole kunnossa. Tällaiset voivat olla huijauksia, jotka johtavat haittaohjelmien lataamiseen tietokoneelle, samoin mahdolliset arvonnoista ja suurista voittosummista kertovat onnittelumainokset. Internetissä voit suojata omaa yksityisyyttäsi miettien mihin kaikkialle annat omia tietojasi. Mieti mitä sanot Facebookissa ja vältä esimerkiksi sijainti- ja paikannustietojen jakamista sosiaalisessa mediassa matkoilla ollessasi. Roska- ja mainosposti Hyvin tyypillinen tietoturvauhka löytyy sähköpostista. Varsinkin roskaposti on jatkuvasti kasvava riesa, jonka lisäksi sitä kautta leviää erilaisia huijauksia ja myös haittaohjelmia. Tyypillinen huijaus on iloinen sähköposti, jossa kerrotaan, että sähköpostin saaja on voittanut jossain arvonnassa mukavan summan rahaa. Näiden rahojen siirtoon tietenkin tarvitaan apuasi, ja varsinkin luottokorttisi numeroa, kotiosoitetta jne.

2 Sivu 2/5 Ilkeimmät huijaukset ovat salasanojen urkintaa Uutisissa on useasti kerrottu huijauksista, joissa asiakkaan pankkitunnuksia on kyselty sähköpostin välityksellä. Huijaus tapahtuu siten, että sähköpostissa pyydetään klikkaamaan linkkiä, joka ohjaa pankin kirjautumissivulta näyttävälle sivulle. Sähköpostissa myös pyydetään kirjautumaan tältä sivulta verkkopankkiisi, mutta todellisuudessa annat tunnuksesi rikollisten käyttöön. Yritykset tai viranomaiset eivät koskaan kysy tunnuksia tai salasanoja asiakkailtaan. Sähköpostin myötä saatamme joutua vastaanottamaan myös roskapostia. Tältä pystytään suojautumaan mm. omalla verkkokäyttäytymisellä: Levitä sähköpostiosoitettasi harkiten, ja ole varovainen varsinkin tuntemattomien palvelujen kanssa. Voit myös ottaa toisen sähköpostiosoitteen, jota voit käyttää niillä sivuilla joiden kanssa olet epävarma. Älä lähetä ketjukirjeitä eteenpäin siten, että vastaanottajat näkevät keille kaikille sama sähköposti menee, ja tarvittaessa poista sähköpostista tiedot edellisestä lähettäjästä. Näin et levitä toisten osoitteita tuntemattomille, mutta ennen kaikkea ehkäiset sitä riskiä, jossa jonkun vastaanottajan tietokoneella oleva haittaohjelma lähettää itseään eteenpäin kaikkiin sähköpostissa oleviin sähköpostiosoitteisiin. Palomuuri Palomuuri (firewall) on ohjelma eli sovelluspalomuuri tai laite, joka on tietokoneen ja internetin välissä. Kotikoneissa tyypillisesti palomuuri sisältyy tietoturvaohjelmistoon. Palomuuri käytännössä ohjaa verkkoliikennettä, ja estää luvattoman liikenteen. Maksulliset ja maksuttomat tietoturvaohjelmat Maksullisen ohjelman saat joko suoraan internetpalveluntarjoajalta tai vaikkapa ostamalla kaupasta. Ilmaisen ohjelmiston saat lataamalla netistä. Tyypillisesti tietoturvaohjelmisto sisältää virustorjunnan, palomuurin, lapsilukon ja roskapostisuodatuksen. Huomioi, että ilmaiseen vaihtoehtoon ei välttämättä kuulu asiakastukea, ja myös suomenkieliset käännökset voivat olla puutteellisia. Osa ilmaisista ohjelmistoista edellyttää rekisteröintiä, ja ovat määräaikaisia. Monesti ilmaisohjelmat edellyttävät erillisen virustorjunnan ja palomuurin asentamista. Maksullisia vaihtoehtoja Windows-käyttöjärjestelmiin ovat esimerkiksi: F-Secure Internet Security Norman Security Suite Norton Internet Security

3 Sivu 3/5 Ilmaisia vaihtoehtoja Windows-käyttöjärjestelmiin ( ): Avast! Antivirus Comodo Internet Security Microsoft Security Essentials Myös muita maksullisia ja maksuttomia vaihtoehtoja on olemassa. Tarvittaessa on saatavilla myös omat virustorjuntaohjelmansa älypuhelimille ja tablet -tietokoneille. Muut tietoturvaohjelmat Tietoturvaa voi edistää myös muilla ohjelmilla. Syy on siinä, että mikään tietoturvaohjelmisto ei ole sataprosenttisen varma. Kuitenkaan varsinaisia tietoturvaohjelmistoja ei pidä olla tietokoneella kuin yksi, sillä useampi samanaikaisesti käytössä oleva ohjelma voi aiheuttaa keskinäisiä ristiriitoja, joka voi näkyvä vaikkapa koneen täydellisenä jumittumisena. Muita ohjelmia, joita voi käyttää tietoturvaohjelmiston kanssa, ovat mm. roskanpoistajat sekä mainos - ja vakoiluohjelmien poisto -ohjelmat. Jälkimmäisistä Windows Defender sisältyy Windows Vista ja 7 -käyttöjärjestelmiin automaattisesti. Roskanpoistajilla nimensä mukaisesti poistetaan koneelle tallentunutta roskaa. Tämä roska käytännössä syntyy vaikkapa kun poistetaan ohjelmia. Tietokoneessa on ns. rekisteri, johon yleensä jää poistetun ohjelman tiedot. Myös nettisivuja selatessa koneeseen jää talteen erilaisia väliaikaistiedostoja, jotka on hyvä poistaa aika ajoin. Kiintolevyn tyhjennykseen tehdyt ohjelmat ovat hyödyllisiä, sillä useasti perinteiseen tapaan koneelta poistetut tiedostot on suhteellisen helposti palautettavissa. Asennettujen ohjelmien päivitystarkistus onnistuu myös erillisellä ohjelmalla. Vaihtoehtoisia ohjelmia on listattuna laajemmin osoitteessa Ohjeita mobiilitietoturvan parantamiseen Nykyaikainen matkapuhelin on monipuolinen älylaite, johon voidaan ladata erilaisia sovelluksia: Palveluja, ohjelmia tai pelejä. Toistaiseksi matkapuhelimiin kohdistuvat uhat ovat pieniä verrattuna kiinteisiin verkkoihin ja tietokoneisiin. Muutama keskeinen asia kannattaa muistaa: Ota käyttöön PIN-kysely (muuta PIN -numerosarja vain sinun tuntemaksesi), älä paina matkapuhelimen Kyllä/Yes-näppäintä ellet tiedä seurauksista, tuhoa tuntemattomalta lähettäjältä tullut MMS -viesti avaamatta sitä tai jos sinulle tuntematon laite yrittää ottaa Bluetooth-yhteyttä, liiku muutama kymmenen metriä paikaltasi. Yhteys katkeaa automaattisesti.

4 Sivu 4/5 Tärkeää tietoturvatietoa, kun käytät julkisia päätteitä Vältä tallennuksia julkisille koneille. Jos joudut tallentamaan väliaikaisesti koneelle jotain, muista poistaa tallennukset koneelta lopettaessasi koneen käytön, älä anna ohjelmien tallentaa automaattisesti käyttäjätunnuksia ja salasanoja, tyhjennä käytön lopussa selaimen sivuhistoriatiedot ja välimuisti selaimen internetasetuksista, kirjaudu ulos kaikista palveluista ja ohjelmista, kun lopetat niiden käytön sammuta selain käytön jälkeen (jos mahdollista) Tietoturvan muistilista: Tässä muutama ohje, joita noudattamalla voit parantaa tietokoneesi ja tietojesi turvallisuutta. Ohjeet koskevat tietokoneita, joista on yhteys internetiin. Varmuuskopioi tietosi talteen säännöllisesti ennen kuin vahinko sattuu Suurin osa tietojen häviämisestä johtuu ihmisestä. Käyttäjä itse on suurin tietoturvariski. Hanki tietokoneeseen virustorjuntaohjelma ja palomuuri Virustorjuntaohjelma valvoo ja estää virusten toiminnan. Virustorjuntaohjelman tiedot pitää päivittää säännöllisesti. Virustorjuntaohjelman päivityksessä koneeseen siirretään tiedot uusista tietokoneviruksista, joiden toiminta koneessa täytyy estää. Tarkista että virustorjuntaohjelmassasi on automaattinen päivitys käytössä, jolloin ohjelma hoitaa itse päivityksen aina, kun internet-yhteys avataan. Palomuuriohjelma tai -laite suojaa tietokoneesi internetyhteyden kautta tulevilta hyökkäyksiltä. Palomuuri pitää tietosi piilossa luvattomilta katselijoilta. Tuhoa tuntemattomat vieraskieliset sähköpostiviestit heti Älä myöskään klikkaa näissä viesteissä olevia linkkejä tai avaa tuntemattomia tai vieraskielisiä sähköpostin liitetiedostoja. Ole tarkkana myös lähettäessäsi sähköpostia. Jos vastaanottajan sähköpostiosoite on kirjoitettu väärin, viesti ei mene perille.

5 Sivu 5/5 Päivitä tietokoneesi käyttöjärjestelmä säännöllisesti Varsinkin Windows-käyttöjärjestelmä on päivitettävä säännöllisesti, sillä useimmat tietokoneita saastuttavat virukset on tehty hyökkäämään Windows-koneisiin. Säädä tietoturva-asetukset kuntoon Ohjelmien tietoturvaominaisuudet ovat hyödyttömiä, mikäli ne eivät ole päällä tai säädetty oikein. Säädettäviä tietoturvaominaisuuksia löytyy käyttöjärjestelmästä, selaimesta, virustorjuntaohjelmasta, palomuurista ja sähköpostiohjelmasta. Tarkista, että tietoturvaohjelmisto päivittää virustietokannan Monet ohjelmat ilmoittavat tästä ongelmasta heti kun tietokone on käynnistynyt. Yleensä myös käyttöjärjestelmä ilmoittaa vanhentuneesta tietoturvasta. Tarkista, että käyttöjärjestelmän (esim. Windows 7) päivitykset ovat ajan tasalla Jos koneesi on pidemmän aikaa käyttämättä, päivitysten määrä saattaa olla todella suuri. Käyttöjärjestelmiin tulee useita eri päivityksiä ja kotikäyttäjän kannattaa automatisoida mahdollisimman paljon. Päivitä Flash ja Java Varsinkin Flash uudistuu hyvin usein. Flashia tarvitaan mm. liikkuvan kuvan toistamiseen. Java taas mahdollistaa erilaisten sovellusten pyörittämisen verkon kautta. Sampopankin verkkopankki edellyttää Javaa. Päivitä myös muita ohjelmia tarpeen mukaan Ohjelmat päivittyvät pääsääntöisesti siksi, että korjataan toiminnallisuuksia, mutta yhtä lailla myös tietoturvakysymykset synnyttävät päivitystarvetta. Esimerkiksi internet-selaimet kannattaa päivittää heti kun päivityksestä tulee ilmoitus. Näistä kaikista tulee muistutus näytölle (pl. jotkut itse asennetut ohjelmat) kun uusi versio on asennettavissa. Asennus etenee ohjatusti, mutta valitettavasti välillä kielenä on vain englanti. Älä hätäänny ongelmatilanteessa. Kysy tuttavilta tai liikkeestä, josta olet tietokoneesi ostanut. Kirjastosta voit kysyä apua, jos et tiedä kenen puoleen kääntyä. Linkkejä aiheesta: (Viestintävirastossa toimiva kansallinen tietoturvaviranomainen)

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva Tietokoneiden ja mobiililaitteiden tietoturva mikko.kaariainen@opisto.hel.fi 8.3.2016 Lataa luennon materiaali, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietokoneen suojaus Palomuuri

Lisätiedot

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus

Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus Tietokoneiden ja mobiililaitteiden suojaus mikko.kaariainen@opisto.hel.fi 4.10.2016 Lataa luennon materiaali, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Haittaohjelmat (malware) Virukset,

Lisätiedot

PÄIVITÄ TIETOKONEESI

PÄIVITÄ TIETOKONEESI PÄIVITÄ TIETOKONEESI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi PÄIVITÄ TIETOKONEESI 2(16) Sisällys 1. Mihin päivityksiä tarvitaan?... 3 1.1. Windowsin

Lisätiedot

TIETOTURVALLISUUDESTA

TIETOTURVALLISUUDESTA TIETOTURVALLISUUDESTA Tietoturvallisuus riippuu monista asioista. Tärkein niistä on käyttäjä itse! Käyttäjä voi toimia turvallisesti tai turvattomasti Tervettä harkintaa tarvitaan erityisesti Internetin

Lisätiedot

Arkipäivän tietoturvaa

Arkipäivän tietoturvaa Arkipäivän tietoturvaa www.selko-e.fi/tietoturva Mitä tietoturva on? Miten kerron tietoturvasta? Miten lähestyn tietokoneiden tietoturvaa? Tarkastelussa tietoturva ensisijaisesti tavallisen ihmisen eli

Lisätiedot

TIETOTURVAN ALKEET. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi

TIETOTURVAN ALKEET. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi 2 ILMAISOHJELMIA: www.ilmaisohjelmat.fi Paljon ilmaisohjelmia, jotka testattu toimiviksi. TIETOTURVASIVUSTOJA:

Lisätiedot

Kymenlaakson Kyläportaali

Kymenlaakson Kyläportaali Kymenlaakson Kyläportaali Klamilan vertaistukiopastus Tietoturva Tietoturvan neljä peruspilaria 1. Luottamuksellisuus 2. Eheys 3. Saatavuus 4. (Luotettavuus) Luottamuksellisuus Käsiteltävää tietoa ei paljasteta

Lisätiedot

Pika-asennusohje on takakannessa. Käyttöopas. Suojaamme useampia ihmisiä useammilta Internetin uhilta kuin kukaan muu maailmassa.

Pika-asennusohje on takakannessa. Käyttöopas. Suojaamme useampia ihmisiä useammilta Internetin uhilta kuin kukaan muu maailmassa. Käyttöopas Pika-asennusohje on takakannessa. Suojaamme useampia ihmisiä useammilta Internetin uhilta kuin kukaan muu maailmassa. Toimi oikein: välitä ympäristöstä. Symantec on poistanut tästä ohjekirjasta

Lisätiedot

Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki.

Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Suojaus Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta.

Lisätiedot

Maatilan tietoturva. Jorma Flinkman, Esedu Seinäjoki

Maatilan tietoturva. Jorma Flinkman, Esedu Seinäjoki Maatilan tietoturva Jorma Flinkman, Esedu 9.3.2017 Seinäjoki Tietoturva - Mistä on kyse? Tietoturva tarkoittaa tietojen, palvelujen, järjestelmien ja tietoliikenteen suojaamista. Tietoturvallisuuden uhkina

Lisätiedot

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi?

Internetin hyödyt ja vaarat. Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Internetin hyödyt ja vaarat Miten nettiä käytetään tehokkaasti hyväksi? Linkit Chrome https://www.google.com/intl/fi/chrome/browser/ Firefox http://www.mozilla.org/fi/ Opera http://www.opera.com/fi Vertailu

Lisätiedot

Tietotekniikkakeskuksen palvelut ja opiskelijan tietoturva

Tietotekniikkakeskuksen palvelut ja opiskelijan tietoturva Olavi Manninen, tietoturvapäällikkö, tietotekniikkakeskus 3.9.2013 Johdatus akateemisiin opintoihin Tietotekniikkakeskuksen palvelut ja opiskelijan tietoturva Tietotekniikkakeskuksen palvelut Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P.

Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Suojaus Käyttöopas Copyright 2008 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Microsoft ja Windows ovat Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimiä tavaramerkkejä. Tässä olevat tiedot voivat muuttua

Lisätiedot

Järjestelmän asetukset. Asetustiedostojen muokkaaminen. Pääkäyttäjä eli root. Järjestelmänhallinnan työkalut

Järjestelmän asetukset. Asetustiedostojen muokkaaminen. Pääkäyttäjä eli root. Järjestelmänhallinnan työkalut Järjestelmän asetukset Järjestelmänhallinnan työkalut Ubuntussa järjestelmän hallintaan ja asetusten muokkaamiseen tarkoitetut ohjelmat on koottu Järjestelmä-valikon alle Asetukset- ja Ylläpito -alavalikoista

Lisätiedot

Omahallinta.fi itsepalvelusivusto

Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Turvapaketti Asennusohje 04/2016 Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://oma.ipp.fi/ Palvelun käyttökielien valintapainikkeet (suomi/ruotsi) Käyttäjätunnus

Lisätiedot

F-Secure Mobile Security. Android

F-Secure Mobile Security. Android F-Secure Mobile Security Android F-Secure Mobile Security Sisällysluettelo 3 Sisällys Luku 1:Asennus...5 Asentaminen...6 Aktivointi...7 Luku 2:Luottamuksellisten tietojen suojaaminen...9 Anti-Theftin

Lisätiedot

Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P.

Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Suojaus Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Microsoft ja Windows ovat Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimiä tavaramerkkejä. Tässä olevat tiedot voivat muuttua

Lisätiedot

Tietoturva. Luento yhteistyössä Enter Ry:n kanssa. mikko.kaariainen@opisto.hel.fi 3.2.2015. Mitä tietoturva on?

Tietoturva. Luento yhteistyössä Enter Ry:n kanssa. mikko.kaariainen@opisto.hel.fi 3.2.2015. Mitä tietoturva on? Tietoturva Luento yhteistyössä Enter Ry:n kanssa mikko.kaariainen@opisto.hel.fi 3.2.2015 Mitä tietoturva on? Tietokoneen suojaus ja ylläpito Päivitykset Haittaohjelmilta suojautuminen etenkin Windowstietokoneissa

Lisätiedot

HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus)

HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus) HARJOITUS 3: Asennetaan Windows Vista koneeseen Windows 7 Professional upgrade ohjelmisto (Windows 7 käyttöjärjestelmän asennus) Microsoft Windows Vista Business Microsoft Winodows 7 Professional Upgrade

Lisätiedot

Tuotetta koskeva ilmoitus

Tuotetta koskeva ilmoitus Suojaus Käyttöopas Copyright 2009 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Tässä olevat tiedot voivat muuttua ilman ennakkoilmoitusta. Ainoat HP:n tuotteita ja palveluja koskevat takuut mainitaan erikseen

Lisätiedot

TIETOTURVA. Miten suojaudun haittaohjelmilta

TIETOTURVA. Miten suojaudun haittaohjelmilta TIETOTURVA Miten suojaudun haittaohjelmilta TIETOVERKON RAKENNE Koti Reititin tai modeemi Internet Palvelimet - Pankki - S-posti - Lehdet - Tv / elokuvat - Sosiaaliset mediat - Ym. Roisto PARI HYÖKKÄYKSTÄ

Lisätiedot

Microsoft Security Essentials (MSE) asennuspaketin lataaminen verkosta

Microsoft Security Essentials (MSE) asennuspaketin lataaminen verkosta Etusivu > Tietohallintokeskus > Ohjeet > Tutoriaalit > Virustorjunta (Microsoft Security Essentials) Virustorjunta (Microsoft Security Essentials) Ohjeet Microsoft Security Essentials -virustorjuntaohjelman

Lisätiedot

TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE

TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE TIETOTURVAOHJE ANDROID-LAITTEILLE 7.3.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Android-kerho 2 1. Mitä teet, jos laite katoaa tai varastetaan Turvatoimet etukäteen: Kirjoita yhteystietosi laitteen takakanteen:

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Suojaa koneesi vartissa

Suojaa koneesi vartissa helpompaa kuin uskoisi: Suojaa koneesi vartissa Tietoturvasta huolehtimiseen ei tarvitse käyttää päiväkausia aikaa. Kerromme nyt, kuinka oman koneen saa suojattua vain minuutissa. tietoja Pane tietokoneen

Lisätiedot

Turvallisempaa tietokoneen ja Internetin käyttöä

Turvallisempaa tietokoneen ja Internetin käyttöä Senioreille ja vähän nuoremmillekin Lisätietoja osoitteessa http://www.palvelen.fi/arkisto/ Mediataitoviikolla 6. helmikuuta 2013 1 Pohjustus 2 Java-ohjauspaneeli Adobe Reader ja Flash Player Internet-selaimista

Lisätiedot

TIETOTURVA. Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen

TIETOTURVA. Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen TIETOTURVA Eduberry tietotekniikka marjanviljelijän apuvälineenä Leena Koponen 24.1.2017 TIETOTURVA KÄSITTEENÄ = tietojen, tietojärjestelmien, palveluiden ja verkkoliikenteen suojaamista Tietoturvallisuuden

Lisätiedot

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje 05/2015 Vaihda tämän ohjeen mukaisesti VSP Nettiturva TURVAPAKETTI-palveluun 14.6.2015 mennessä, jotta tietoturvapalvelusi säilyy voimassa! Kirjautuminen Palveluun

Lisätiedot

Tablet-tietokoneen ja älypuhelimen peruskäyttö. 4.11.2014 Jorma Flinkman

Tablet-tietokoneen ja älypuhelimen peruskäyttö. 4.11.2014 Jorma Flinkman Tablet-tietokoneen ja älypuhelimen peruskäyttö 4.11.2014 Jorma Flinkman Wikipedia.fi 2 Mikä ihmeen tabletti? Taulutietokone (tai paneelitietokone tai tabletti engl. tablet personal computer eli tablet

Lisätiedot

Norton Internet Security

Norton Internet Security Norton Internet Security Norton Internet Security Tämä CD sisältää Norton Internet Security -ohjelmiston, joka on suunniteltu turvaamaan yksityisyyttäsi ja turvallisuuttasi online-tilassa. Se sisältää

Lisätiedot

LATAA JA ASENNA - ILMAISOHJELMIA INTERNETISTÄ

LATAA JA ASENNA - ILMAISOHJELMIA INTERNETISTÄ LATAA JA ASENNA - ILMAISOHJELMIA INTERNETISTÄ SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi LATAA JA ASENNA 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 Johdanto...

Lisätiedot

Virustorjuntaohjelman F-Secure 5.54 asennus kotikoneelle

Virustorjuntaohjelman F-Secure 5.54 asennus kotikoneelle Virustorjuntaohjelman F-Secure 5.54 asennus kotikoneelle ennen asennusta poista vanha virustorjunta koneeltasi (F-Secure tai jokin muu virustorjuntaohjelma) ja käynnistä kone uuelleen F-Securen tapauksessa

Lisätiedot

ULLA SANNIKKA. SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10

ULLA SANNIKKA. SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10 ULLA SANNIKKA SENIORIN TIETOKONEOPAS Windows 10 TALENTUM Helsinki 2015 11., uudistettu painos Talentum Media Oy ja Ulla Sannikka ISBN 978-952-14-2582-0 ISBN 978-952-14-2583-7 (sähkökirja) ISBN 978-952-14-2584-4

Lisätiedot

Turvallinen internetin käyttö. Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj

Turvallinen internetin käyttö. Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj Turvallinen internetin käyttö Kai Salminen Product Manager Consumer Business / Broadband Elisa Oyj Nuoret ja internet 57 % lapsista ja nuorista käyttää internetiä huoneessaan, 39 % kotona muualla kuin

Lisätiedot

Turvallinen netin käyttö

Turvallinen netin käyttö Turvallinen netin käyttö Käyttäjän tietoturva Esityksen tekijä: Tiitus Halonen / Tietokonehuolto CDT www.tietokonehuoltocdt.fi 040 574 6275 Aiheet Nettiselaimen turvallinen käyttö Sähköpostin turvallinen

Lisätiedot

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015 Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 Oppilaat saavat vuoden 2016 alusta käyttöönsä oppilaitoksen sähköpostin ja muita palveluita Microsoftin Office365:sta. Oppilaiden sähköposti on muotoa

Lisätiedot

Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa

Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa Ohjeita tietokoneverkon käyttöön Latokartano-säätiön ja Metsäylioppilaiden asuntosäätiön asuntoloissa 12.9.2011 Osa 1: Perustietoa verkosta Asuntoloiden sisäverkko on yhdistetty Internettiin NATtaavalla

Lisätiedot

Vaivattomasti parasta tietoturvaa

Vaivattomasti parasta tietoturvaa Vaivattomasti parasta tietoturvaa BUSINESS SUITE Tietoturvan valinta voi olla myös helppoa Yrityksen tietoturvan valinta voi olla vaikeaa loputtomien vaihtoehtojen suossa tarpomista. F-Secure Business

Lisätiedot

Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server.

Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server. PIKA-ALOITUSOPAS Fiscal INFO TV -ohjelmisto koostuu kolmesta yksittäisestä ohjelmasta, Fiscal Media Player, Fiscal Media Manager ja Fiscal Media Server. Fiscal Media Manager -ohjelmalla tehdään kalenteri,

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI TIETOTURVAOHJE

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI TIETOTURVAOHJE 1(6) KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI 15.3.2010 TIETOTURVAOHJE 1. KÄYTTÄJÄN VASTUU Tietoturva tarkoittaa sellaisia menettelytapoja, joilla estetään tietokoneella tai manuaalisesti käsiteltävien tietojen

Lisätiedot

PÄIVITÄ TIETOKONEESI

PÄIVITÄ TIETOKONEESI PÄIVITÄ TIETOKONEESI HERVANNAN TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33721 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi PÄIVITÄ TIETOKONEESI 2(17) Sisällys 1. Mihin päivityksiä tarvitaan?... 3 1.1. Windowsin

Lisätiedot

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti - Testaa

Lisätiedot

Tietoturva ja tietosuoja. Tietotekniikan perusteet Metropolia Ammattikorkeakoulu Vesa Ollikainen

Tietoturva ja tietosuoja. Tietotekniikan perusteet Metropolia Ammattikorkeakoulu Vesa Ollikainen Tietoturva ja tietosuoja Tavoite ja sisältö Tavoite Ymmärtää tietoturvan ja tietosuojan merkitys osana työtapaa. Sisältö Tietoturvan ja tietosuojan käsitteet Tietoturvaa edistävät toimenpiteet Virukset

Lisätiedot

Memeo Instant Backup Pikaopas. Vaihe 1: Luo oma, ilmainen Memeo-tili. Vaihe 2: Liitä tallennusväline tietokoneeseen

Memeo Instant Backup Pikaopas. Vaihe 1: Luo oma, ilmainen Memeo-tili. Vaihe 2: Liitä tallennusväline tietokoneeseen Johdanto Memeo Instant Backup on yksinkertainen varmuuskopiointiratkaisu monimutkaiseen digitaaliseen maailmaan. Memeo Instant Backup suojaa arvokkaat tietosi varmuuskopioimalla C-aseman tiedot automaattisesti

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

3. Laajakaistaliittymän asetukset / Windows XP

3. Laajakaistaliittymän asetukset / Windows XP 3. Laajakaistaliittymän asetukset / Windows XP 3.1 Laajakaistaliittymän asetusten tarkistus / Windows XP Seuraavien ohjeiden avulla tarkistat Windows XP -käyttöjärjestelmien asetukset ja luot Internet-yhteyden.

Lisätiedot

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla.

Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. Comet pysäköintimittarin asennus ja kytkeminen tietokoneeseesi (Windows XP) USB-kaapelilla. HUOM! TÄMÄ OHJE ON COMET LAITTEEN ENSIMMÄISTÄ ASENNUSKERTAA VARTEN. Ladataksesi rahaa Comet pysäköintimittariisi

Lisätiedot

DNA Prepaid WLAN Mokkula

DNA Prepaid WLAN Mokkula DNA Prepaid WLAN Mokkula Mokkula käyttää normaalikokoista / suurempaa SIM-korttia. Irrota SIM-kortti kokonaisena ja laita se Mokkulaan alla olevan kuvan mukaisesti. Jos irrotat vahingossa pienemmän SIM-kortin,

Lisätiedot

F-SECURE SAFE. Toukokuu 2017

F-SECURE SAFE. Toukokuu 2017 F-SECURE SAFE Toukokuu 2017 F-SECURE SAFE SUOJAA YHTEYTESI YKSI TURVA KAIKILLE LAITTEILLE Suojaa kaikki eri laitteesi - PC:t, Macit, puhelimet ja tabletit - yhdellä palvelulla. VIRUSTEN TORJUNTA Suojaa

Lisätiedot

Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen

Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen s. 1/5 Tiedostojen lataaminen netistä ja asentaminen Yleistä Internetissä on paljon hyödyllisiä ilmaisohjelmia, jotka voi ladata ja asentaa omalle koneelle. Osa ohjelmista löytyy suomenkielisiltä sivuilta,

Lisätiedot

Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä

Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä Tietoa ja ohjeita Hämäläisten ylioppilassäätiön asuntoloiden laajakaistaverkon käytöstä Release 1 versio 4 14.9.2006 Espoon Taloyhtiöverkot Oy, 2006 Sisällysluettelo Osa 1: Perustietoa verkosta...3 Osa

Lisätiedot

Suojaustoiminnot. Asiakirjan osanumero: 405531-351. Tammikuu 2006

Suojaustoiminnot. Asiakirjan osanumero: 405531-351. Tammikuu 2006 Suojaustoiminnot Asiakirjan osanumero: 405531-351 Tammikuu 2006 Sisällysluettelo 1 Turvaominaisuudet 2 Salasanat Tietokoneen asetukset -apuohjelman ja Windowsin salasanat........................... 2 1

Lisätiedot

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Tietoisku 5.4.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Lataa tietoiskun materiaali netistä, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietoverkot

Lisätiedot

F-Secure Mobile Security for S60

F-Secure Mobile Security for S60 F-Secure Mobile Security for S60 1. Asennus ja aktivointi Edellinen versio Asennus Edellistä F-Secure Mobile Anti-Virus -tuoteversiota ei tarvitse poistaa. Tarkista F-Secure Mobile Security -sovelluksen

Lisätiedot

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Tietoturva... 2. 1.1.1 Viruksen torjunta... 2. 1.1.2 Palomuuri... 2. 1.1.3 Roskapostin suodatus... 3. 1.1.4 Selainsuojaus...

1 YLEISKUVAUS... 2. 1.1 Tietoturva... 2. 1.1.1 Viruksen torjunta... 2. 1.1.2 Palomuuri... 2. 1.1.3 Roskapostin suodatus... 3. 1.1.4 Selainsuojaus... Palvelukuvaus 1 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 2 1.1 Tietoturva... 2 1.1.1 Viruksen torjunta... 2 1.1.2 Palomuuri... 2 1.1.3 Roskapostin suodatus... 3 1.1.4 Selainsuojaus... 3 1.1.5 Selauksen suojaus...

Lisätiedot

NÄIN OTAT F-SECURE SAFEN KÄYTTÖÖN

NÄIN OTAT F-SECURE SAFEN KÄYTTÖÖN NÄIN OTAT F-SECURE SAFEN KÄYTTÖÖN 2 REKISTERÖINTI Avaa saamasi SAFE -linkki tai mene ostamastasi tuotepakkauksesta löytyvään osoitteeseen. 2 Täytä lomake ja valitse vahva salasana. Klikkaa Luo käyttäjätili.

Lisätiedot

Maventa Connector Käyttöohje

Maventa Connector Käyttöohje Maventa Connector Käyttöohje 17.4.2015 Sisällys 1. Esittely... 2 1.1. Käytön edellytykset... 2 1.2. Tuetut aineistomuodot... 2 2. Asennustiedosto... 3 2.1. Sisäänkirjautuminen... 7 3. Asetuksien määrittäminen...

Lisätiedot

Joka kodin tietoturvaopas. www.tietoturvaopas.fi

Joka kodin tietoturvaopas. www.tietoturvaopas.fi Joka kodin tietoturvaopas www.tietoturvaopas.fi Joka kodin tietoturvaopas Suojaamaton tietokoneesi on internetissä turvassa noin minuutin. Sitten alkaa tapahtua. Internetin ja sähköpostin välityksellä

Lisätiedot

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI

SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI SÄHKÖPOSTIN PERUSKURSSI HERVANNAN KIRJASTO TIETOTORI Insinöörinkatu 38 33720 Tampere 040 800 7805 tietotori.hervanta@tampere.fi LIELAHDEN KIRJASTO TIETOTORI Teivaankatu 1, Lielahtikeskus 33400 Tampere

Lisätiedot

MOT-PALVELU OHJE MOT-SANAKIRJAN KÄYTTÖÖN

MOT-PALVELU OHJE MOT-SANAKIRJAN KÄYTTÖÖN MOT-PALVELU OHJE MOT-SANAKIRJAN KÄYTTÖÖN Seinäjoen koulutuskuntayhtymä tarjoaa opiskelijoilleen ja henkilökunnalleen MOT-sanakirjapalvelun. MOT-palvelu on suomalainen Kielikone Oy: n tuottama pilvipalvelu,

Lisätiedot

ESET SMART SECURITY 6

ESET SMART SECURITY 6 ESET SMART SECURITY 6 Microsoft Windows 8 / 7 / Vista / XP / Home Server Pikaopas Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä ESET Smart Security suojaa tietokonetta haitalliselta koodilta

Lisätiedot

Moodle opiskelijan opas. Verkko oppimisympäristön käyttö

Moodle opiskelijan opas. Verkko oppimisympäristön käyttö Moodle opiskelijan opas Verkko oppimisympäristön käyttö Marko Jarva 21.1.2009 Sisällysluettelo 1 Aloitusnäkymä... 3 1.1 Kirjautuminen... 3 2 Kurssin sivu... 4 2.1 Aiheet ja näkymä... 4 3 Omat tiedot...

Lisätiedot

Toimeentulotuen sähköinen asiointi. palvelun käyttöohje

Toimeentulotuen sähköinen asiointi. palvelun käyttöohje Toimeentulotuen sähköinen asiointi palvelun käyttöohje Palvelua voi käyttää selaimilla: Internet Explorer 9 tai uudempi Firefox 3.5 tai uudempi Opera 10.5 tai uudempi Chrome ja Safari uusimmat versiot

Lisätiedot

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön

Microsoft Outlook Web Access. Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön Microsoft Outlook Web Access Pikaohje sähköpostin peruskäyttöön 1 Käyttö työpaikalla (Hallinto-verkossa) Käynnistetään sähköposti Työpöydällä olevasta Faiposti-pikakuvakkeesta (hiirellä kaksoisklikkaamalla).

Lisätiedot

Turvapaketti Asennusohje

Turvapaketti Asennusohje Turvapaketti Asennusohje 09/2014 Omahallinta.fi itsepalvelusivusto Kirjautuminen Palveluun kirjaudutaan osoitteessa https://www.omahallinta.fi/ Palvelun käyttökielien valintapainikkeet (suomi/ruotsi) Käyttäjätunnus

Lisätiedot

Epooqin perusominaisuudet

Epooqin perusominaisuudet Epooqin perusominaisuudet Huom! Epooqia käytettäessä on suositeltavaa käyttää Firefox -selainta. Chrome toimii myös, mutta eräissä asioissa, kuten äänittämisessä, voi esiintyä ongelmia. Internet Exploreria

Lisätiedot

Office 2013 ohjelman asennus omalle työasemalle/laitteelle. 3.2.2015 Esa Väistö

Office 2013 ohjelman asennus omalle työasemalle/laitteelle. 3.2.2015 Esa Väistö Office 2013 ohjelman asennus omalle työasemalle/laitteelle 3.2.2015 Esa Väistö Sisällysluettelo 2 (8) Office2013 ProPlus asennus opiskelijoille ja opettajille... 3 Asennus Windows työasemaan... 3 Asennus

Lisätiedot

Arkipäivän tietoturvaa Selkeä tietoturvaopas

Arkipäivän tietoturvaa Selkeä tietoturvaopas Arkipäivän tietoturvaa Selkeä tietoturvaopas 1. Mitä tietoturva on? Mikä on arvokasta tietoa? 1.1. Missä on arvokasta tietoa? 2. Ennakolta ja etukäteen 3. Riskit 4. Ongelmat ja ohjelmat 4.1. Virustorjunta

Lisätiedot

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu Tampere

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu Tampere TIETOTURVA TUTUKSI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVAN TUTUKSI 2(12) Avast Antivirus - ilmainen virustorjuntaohjelma Lataaminen

Lisätiedot

Motorola Phone Tools. Pikaopas

Motorola Phone Tools. Pikaopas Motorola Phone Tools Pikaopas Sisältö Vähimmäisvaatimukset... 2 Ennen asennusta Motorola Phone Tools... 3 Asentaminen Motorola Phone Tools... 4 Matkapuhelimen asennus ja määritys... 5 Online-rekisteröinti...

Lisätiedot

Ilmoitus saapuneesta turvasähköpostiviestistä

Ilmoitus saapuneesta turvasähköpostiviestistä Tullin turvasähköposti Asiakkaan ohje www.tulli.fi versio 2.2 8.1.2015 Korvaa version 2.1 22.5.2014 Tullin turvasähköposti Tulli lähettää sinulle sähköpostiviestin salattuna silloin, kun viesti tai sen

Lisätiedot

1. Adobe Digital Editions ohjelman käyttöönotto

1. Adobe Digital Editions ohjelman käyttöönotto 1. Adobe Digital Editions ohjelman käyttöönotto Useimmat verkkokaupassa myytävät e-kirjat on suojattu Adobe DRM suojauksella. Näitä e-kirjoja voi lukea vain Adobe Digital Editions ohjelmalla, joka on asennettava

Lisätiedot

Webinaariin liittyminen Skype for

Webinaariin liittyminen Skype for Webinaariin liittyminen Skype for Business Web Appin kautta Ohjeet Sähköpostin Liity webinaariin tästä -linkki Kun klikkaat Osallistumisohjeet webinaariin -sähköpostiviestissä olevaa Liity webinaariin

Lisätiedot

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa

Luottamuksellinen sähköposti Trafissa OHJE 1 (8) Luottamuksellinen sähköposti Trafissa Trafi käyttää Deltagon Sec@GW -ohjelmistoa sähköpostin luottamuksellisuuden suojaamiseen. D-Envelope sovelluksen avulla viestien vastaanottaminen ei edellytä

Lisätiedot

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Laitteisto ja ohjelmat Sovelton Online-kurssit käyttävät alustanaan Adobe Connect -ympäristöä. Asiakasohjelmaksi riittää pelkkä www-selain

Lisätiedot

Onko tietokoneesi turvallinen?

Onko tietokoneesi turvallinen? Kotiope.com atk-apu kotonasi p. 045 349 05 99 Aarno Hyvönen 1/11 Onko tietokoneesi turvallinen? Jos haluat varmistaa tietokoneesi luotettavan toiminnan, huolehdi seuraavista asioita: 1. Ohjelmien päivitykset.

Lisätiedot

Sonera Desktop Security Asennusohje 2005

Sonera Desktop Security Asennusohje 2005 Sonera Desktop Security Asennusohje 2005 Sonera Desktop Security - Asennusohje 2 (10) Tervetuloa Sonera Desktop Security -palvelun käyttäjäksi! Tässä dokumentissa on yleisellä tasolla kuvattu Sonera Desktop

Lisätiedot

Avautuvasta ponnahdusvalikosta valitse kohta Always allow Pop-ups from This Site / Salli aina tämän sivun ponnahdusikkunat

Avautuvasta ponnahdusvalikosta valitse kohta Always allow Pop-ups from This Site / Salli aina tämän sivun ponnahdusikkunat 1. JOS SISÄÄNKIRJATUMINEN EI ONNISTU Verkkometsäsuunnitelman jokaisella käyttäjällä on henkilökohtainen tunnus. Jotta tunnus pystytään lukemaan täytyy selaimen sallia tiedon lähettäminen internetissä.

Lisätiedot

Ohjeita ja neuvoja. Suojaa tietokoneesi ja kannettavat laitteesi. Tietokone

Ohjeita ja neuvoja. Suojaa tietokoneesi ja kannettavat laitteesi. Tietokone Ohjeita ja neuvoja Näiden ohjeiden ja neuvojen avulla osaat toimia turvallisesti verkossa. Tämä osio on laadittu yhteistyössä Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimivan Get Safe Online -hankkeen ja Yhdysvaltojen

Lisätiedot

Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS

Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS Febdok 6.0 paikallisversion asennus OHJEISTUS Sisällys 1 YLEISTÄ 1 2 ASENNUKSEN VALMISTELUT 2 2.1 VARMUUSKOPIOT 2 2.2 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, WWW.FEBDOK.FI 2 2.3 ASENNUSTIEDOSTON LATAUS, FEBDOK:IN SISÄINEN

Lisätiedot

F-Secure Anti-Virus for Mac 2015

F-Secure Anti-Virus for Mac 2015 F-Secure Anti-Virus for Mac 2015 2 Sisällys F-Secure Anti-Virus for Mac 2015 Sisällys Luku 1: Aloittaminen...3 1.1 Tilauksen hallinta...4 1.2 Tietokoneen suojauksen varmistaminen...4 1.2.1 Suojaustilakuvakkeet...4

Lisätiedot

Kattava tietoturva kerralla

Kattava tietoturva kerralla Kattava tietoturva kerralla PROTECTION SERVICE FOR BUSINESS Tietoturvan on oltava kunnossa Haittaohjelmahyökkäyksen tai tietoturvan vaarantumisen seuraukset voivat olla vakavia ja aiheuttaa merkittäviä

Lisätiedot

F10-Lavalaput Versio 1.1. F10-Lavalaput ohjelmiston käyttöohjeet. 1 Yleistä. 2 Ohjelmiston pikaohje. 3 Ohjelmiston laajempi ohje

F10-Lavalaput Versio 1.1. F10-Lavalaput ohjelmiston käyttöohjeet. 1 Yleistä. 2 Ohjelmiston pikaohje. 3 Ohjelmiston laajempi ohje F10-Lavalaput ohjelmiston käyttöohjeet 1 Yleistä 2 Ohjelmiston pikaohje 3 Ohjelmiston laajempi ohje 3.1 Ohjelmiston käynnistäminen 3.2 Kirjautuminen palveluun 3.3 Tuotteen valinta ja muiden tietojen syöttö

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

ESET NOD32 ANTIVIRUS 6

ESET NOD32 ANTIVIRUS 6 ESET NOD32 ANTIVIRUS 6 Microsoft Windows 8 / 7 / Vista / XP / Home Server Pikaopas Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä ESET NOD32 Antivirus suojaa tietokonetta haitalliselta koodilta

Lisätiedot

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI 1 RAY MOBIILIASIAKASKORTTI Mobiiliasiakaskortti on matkapuhelimeen ladattava kortti, joka toimii perinteistä muovista asiakaskorttia vastaavana näyttökorttina. Siihen on personoitu asiakkaan nimi, asiakasnumero

Lisätiedot

ESET CYBER SECURITY Mac Pikaopas. Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä

ESET CYBER SECURITY Mac Pikaopas. Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä ESET CYBER SECURITY Mac Pikaopas Lataa tämän asiakirjan uusin versio napsauttamalla tätä ESET Cyber Security tarjoaa huippuluokan suojauksen tietokoneellesi haittaohjelmia vastaan. Alun perin palkitussa

Lisätiedot

Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto

Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto Mirva Jääskeläinen Espoon kaupungin työväenopisto Windows Phonet yleisesti Nokian Lumiat Vanhemmat WindowsPhone 7 Uudemmat WindowsPhone 8 Samsungin Windows Phone mallit HTC:n mallit www.windowsphone.com

Lisätiedot

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Loka-joulukuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa

Lisätiedot

Toimeentulotuen sähköinen asiointi - Käyttöohje 29.1.2016 1

Toimeentulotuen sähköinen asiointi - Käyttöohje 29.1.2016 1 Toimeentulotuen sähköinen asiointi - Käyttöohje 1 Tuetut selaimet Internet Explorer 11 tai uudempi. Microsoft on päättänyt Internet Explorerin (IE) versioiden 8, 9 ja 10 tuen. Mozilla Firefox 3.5. tai

Lisätiedot

Asetusten avulla voit säätää tietokoneen suojaustasoja. Suojaustila ilmoittaa tietokoneen senhetkisen tietoturvan ja suojauksen tason.

Asetusten avulla voit säätää tietokoneen suojaustasoja. Suojaustila ilmoittaa tietokoneen senhetkisen tietoturvan ja suojauksen tason. Pikaopas ESET Cybersecurity suojaa tietokonetta haitalliselta koodilta huippuluokan ominaisuuksilla. Palkitussa NOD32-virustentorjuntajärjestelmässä ensimmäisen kerran esiteltyyn ThreatSense -tarkistusohjelmaan

Lisätiedot

020 7766 085 Palvelemme arkisin klo. 08:00-17:00

020 7766 085 Palvelemme arkisin klo. 08:00-17:00 020 7766 085 Palvelemme arkisin klo. 08:00-17:00 Windows Phone 8 Nokia Lumia käyttöönotto Sisällysluettelo Uuden puhelimen perusasetukset... 2 ENSI KÄYNNISTYS... 2 MICROSOFT-TILIN LUOMINEN... 3 KIRJAUTUMINEN

Lisätiedot

10 parasta vinkkiä tietokoneongelmiin

10 parasta vinkkiä tietokoneongelmiin Sisällys 10 parasta vinkkiä tietokoneongelmiin 1 Aseta salasana 2 2 Poista tarpeettomat ohjelmat 3 3 Käytä Järjestelmän määritykset -työkalua 4 4 Paranna suorituskykyä ReadyBoostilla 5 5 Lisää ulkoinen

Lisätiedot

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI

RAY MOBIILIASIAKASKORTTI 1 RAY MOBIILIASIAKASKORTTI Mobiiliasiakaskortti on matkapuhelimeen ladattava kortti, joka toimii perinteistä muovista asiakaskorttia vastaavana näyttökorttina. Siihen on personoitu asiakkaan nimi, asiakasnumero

Lisätiedot

3 Käyttöjärjestelmän asennus ja ylläpito

3 Käyttöjärjestelmän asennus ja ylläpito 1 Palomuurit 1.1 Palomuurityypit 1.2 Mitä vastaan palomuuri suojaa 1.3 Mitä vastaan palomuuri ei suojaa 2 Virusturvasta huolehtiminen 2.1 Virus- ja haittaohjelmien leviämismekanismeja 2.2 Virusturvaohjelmiston

Lisätiedot

OPISKELIJAN PIKAOPAS

OPISKELIJAN PIKAOPAS SISÄLTÖ Työvälineet 3 Kirjautuminen ejollakseen 4 Salasana unohtui 5 Aloitusnäkymä 6 Toiminnot aloitusnäkymässä 7-8 Oma sähköpostiosoitteesi 9 Opiskelu 10 Omien suoritusten seuranta 11 Helppari auttaa

Lisätiedot

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVA TUTUKSI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVAN TUTUKSI 2(9) Avast Antivirus - ilmainen virustorjuntaohjelma Lataaminen Internet

Lisätiedot

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi

TIETOTURVA TUTUKSI. SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVA TUTUKSI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi TIETOTURVAN ALKEET 2(9) Avast Antivirus - ilmainen virustorjuntaohjelma Lataaminen Internet

Lisätiedot