Vainolaistarinoita. Venäläisiä kerrotaan haudatun myös Lusinsaareen.

Transkriptio

1 Vainolaistarinoita Muhoslaissyntyinen A. H. Snellman julkaisi yli sata vuotta sitten eli vuonna 1887 Oulun kihlakuntaa koskevia muinaistieteellisiä ja historiallisia lehtiä joissa hän tallensi tuleville sukupolville mm. Utajärveltä kokoamiaan vainolaistarinoita. Kun tätä Snellmanin kotiseutujulkaisua ei enää löydy monista kirjastoistakaan, on syytä kertoa muutamia aikanaan Utajärvellä muistiinpantuja tarinoita uudelleen tämän kirjan lukijoille. Jotkut tarinoista elävät edelleenkin pitäjäläisten keskuudessa. Lukijat voivat verrata miten nykyinen versio on muuttunut sadan vuoden aikana. Roinilan talon alapuolella on Oulujoessa Kalmosaari. Vihan aikana Roinilan isäntä pakeni saareen. Vainolaiset kuitenkin osasivat sinnekin, surmasivat isännän ja hautasivat hänet saareen. Monta vihollisjoukkoa oli isäntä ennen kuolematansa ehtinyt karkottaa pois talostansa. Turusenojan suuhun Niskanjoella on Isonvihan aikana haudattu tapettuja venäläisiä. Löydetyistä luista päätellen viholliset näyttävät olleen suurikokoisia. Ojassa on aarrekin kätkettynä, ja kerran on löydettykin kattilallinen täynnä hopeita. Löytäjä ei yksinään jaksanut nostaa raskasta kattilaa ja huusi toveriansa apuun. Kattila kuitenkin putosi ja painui takaisin maan sisään. Kattilan päällä oli joku vanhan ajan kannukin. Venäläisiä kerrotaan haudatun myös Lusinsaareen. Niskankylän Korholassa oli vihan aikana kolme veljestä: Rusi, Lassi ja Paavo. Lassin ottivat viholliset mukaansa, kuljettivat häntä alaspäin jokivartta ja pistelivät piikillänsä. Kun Lassi viimein tekeysi kuolleeksi, jättivät viholliset hänet rauhaan. Veljeksistä Rusi oli taitava noita. Kun hän pöläytti höyheniä ilmaan, muuttuivat ne miehiksi. Rusista ja hänen Kangas Korholan tulipalossa tuhoutuneesta noitalootastaan on jäljellä monta muutakin tarinaa. Rusin toimista ja taidoista löytyy arkistoista asiakirjatietoakin. Niskanjoen Raappana oli isonvihan aikaan erittäin varakas talo. Talossa asui silloin kaksi veljestä. Talon pakosauna oli Parttuanojan sydänmaalla. Sinne oli talonväki ja paljon tavaraakin kuljetettu venäläisten tullessa. Kun ryöstöretkellä olleita venäläisiä tuli taloon, oli kotona vain vanha muori ja

2 kotona käymässä ollut toinen isäntä joka ehti piiloutua. Ryöstäjät sitoivat muorin orteen, kantoivat olkia hänen alleen, sytyttivät ne palamaan pirtin seinistä veistämiensä lastujen avulla ja tiukkasivat häneltä missä talon isäntä on. Tuskissaan muori ilmoitti minne isäntä oli piiloutunut. Saatuaan isännän käsiinsä sitoivat venäläiset hänet hevosen selkään ja pakottivat opastamaan heidät pakosaunalle, jossa toinen isännistä oli talon muun väen kanssa. Pakosaunalla oleva isäntä oli kuitenkin aavistanut vihollisen tulon ja varustanut ison kiven ovensuuhun. Kun venäläinen avasi oven, heitti hän kiven vihollistaan kohti sellaisella voimalla, että tämä lensi oven kanssa saunan ulkopuolelle. Sitten hän sieppasi kangen ja ruhjoi sillä kolme muuta vastustajaansa toukosiin tomuihin. sidottamalla kummankin jalkaan saverikon ja valjastamalla kaksi hevosta toinen toispäin heitä saverikosta vetämään. Toisella kertaa veivät viholliset Raappanasta kätkyessä olleen pienen pojan omaan maahansa. Mieheksi vartuttuaan poika palasi kotiseudulleen ja sai kuulla olevansa rikkaan Raappanan poika. Kun hän tuli syntymäkotiinsa, oli hänen isänsä, silloinen Raappanan isäntä, saanut ongella paljon harreja. Poikakin pyysi isännältä kaloja syödäksensä. Isäntä ei kumminkaan sanonut antavansa mitään venäläisille, ne kun ovat vieneet hänen poikansa. Kun poika sitten ilmoitti, että hän juuri on tuo kätkyestä kadonnut lapsi, käski isä hänen ajaa partansa, ja sen jälkeen poika jäi asumaan entiseen kotitaloonsa. Tämä tarina on helppo kohdentaa Lauri Paavonpoika Raappanaan, joka määrättiin vuonna 1576 oppaaksi Vienan Karjalaa hävittämään lähteneelle tuhatpäiselle ruotsalaiselle sotajoukolle, mutta joka, ehkä vienalaisia kasvatusvanhempiaan tavattuaan, karkasi kotiin Niskankylään. Tuskinpa niskankyläläinen olisi muuten pystynyt oppaaksi Vienaan, ellei hän olisi tuntenut seutua entuudestaan orjuusvuosiltaan. Myöhemmin Lauri tuomittiin karkaamisesta Limingan käräjillä kuolemaan, mutta armahdettiin ja pääsi 40 markan sakolla. Vuonna 1612 Lauri mainitaan Limingan pitäjän Kurenpolvenkylän Raappanan isäntänä. Ahmaskylän Räisäsen kerrotaan olleen isonvihan aikana kova vastus vihollisille. Hänellä oli pakosauna Leppijoen varressa. Sinne saapuivat viholliset kerran ja kun näkivät Räisäsen yksinään sydänmaassa, ihastuivat kovin ja sanoivat: ahaa jopa nyt olet säkissä! Tuohon Räisänen vastasi: Ette ole vielä säkinsuuta kiinni panneet! Venäläiset alkoivat Räisästä kiirehtiä, sanoen a jouvu sie, pane kengät jalkaan, lähe tavaroita näyttämään!. Räisänen paneskeli kenkiä jalkaansa ja tuumasi: Oota miestä kenkineeksi, koska ootit kasvaneeksi! Saatuaan kengännauhat kiinni,

3 tuumasi: Nyt lähetään. Hänellä oli vieressä tuppivyö ja siinä kolmihuokoinen tuppi. Sen hän sieppasi toiseen käteensä ja puukon toiseen, alkoi niillä kahden puolen hosua, niin että miehet kaatuivat ympäriltänsä, ja juosta hutki pakoon. Kerran taas 12 miehinen venäläisjoukko asettui yöksi Torakankaalle. Maata pannessaan he panivat muassansa olleen joutsipyssyn yön ajaksi oksalle. Joutsi alkoi riskaa oksalla. Eräs venäläisistä tuumasi ääneen rissa sie mitä rissat, huomenna mie sulla Räisäsen ripsahutan. Räisänen sattui toverinsa kanssa olemaan lähettyvillä, kuuli vihollisensa tuuman ja tiesi olla varuillaan. Kun venäläiset nukkuivat, tuli hän toverinsa kanssa ja tappoi keihäällä kaikki 12 vihollisiaan. Torakankaan sanotaan saaneen nimensä toisesta isommasta tappeluksesta venäläisten ja suomalaisten välillä. Suomalaisia johti tässä kahakassa kuulu muhoslainen Musta Nykyri. Yhdeksän miehisen venäläisjoukon kerrotaan surmanneen Rokualta löytämästään pakosaunasta kaikki sinne paenneet niskankyläläiset. Ahmaksen Räisänen sattui tulemaan paikalle ja ajoi yksinään venäläiset pakoon. Pikkuvihan aikaan ja Tapani Löfvingin Kivekkäiden eli sissien huhtikuussa vuonna 1743 tekemään Utajärven venäläisvaruskunnan tuhoamiseen liittyy A. H. Snellmanin Vuotonkylältä saama ja 1887 julkaisema vainolaistarina. Useimmat muut Snellmanin julkaisemat vainolaistarinat on sijoitettu isonvihan aikaan vaikka niiden alkuna olleet tapahtumat ovat ilmeisesti sattuneet jo vanhanvihan aikana, 1580 luvulla. Kun venäläiset tulivat Vuoton Koistilaan, oli talossa paraikaa messu. Venäläiset vangitsivat Muhoksen papit, joita sattui olemaan kaksi, kantoivat suuren honkakasan talon kartanolle ja aikoivat polttaa onnettomat vankinsa. Silloin tuli sana: Kivekkäät tulevat Sangilta. Tämän kuultuaan venäläiset pötkivät pakoon ja papit jäivät polttamatta. Talossa on ollut vielä myöhempinä aikoina pöytä, jonka päällä venäläisten kerrotaan teurastaneen talon lehmän ja johon oli jäänyt koloja heidän iskuistaan. Myös Vuoton Holapan isännän kerrotaan liittyneen kivekkäiden joukkoon, vaikka nämä olivat huoltoonsa liittyvien toimenpiteiden takia silloin huonossa maineessa ja joita pidettiin usein yhtä kelvottomina kuin venäläisiä. Sangin Kärpän väki oli vihan aikana paossa Utosjokivarressa Vaaranpään pakosaunalla, mutta Kärpän riiheen oli kokoontunut muita kyläläisiä, kun venäläisjoukko yllätti heidät. Osa pelastui

4 kun kivekkäiden ammunnannapse alkoi kuulua järven päästä ja venäläiset lähtivät pakoon kesken surmatyönsä. Juorkunan Lipossa ovat vihovenäläiset kovin telmineet. Kun he tulivat taloon, sattui olemaan pyhäpäivä ja paljon kylän nuorisoa oli kokoontunut talon kentälle leskeä juoksemaan. Venäläiset katselivat nuorten iloa vähän aikaa joen takaa, kulkivat sitten talon ylipuolelle, josta kalapatoa myöten pääsivät joen yli, saapuivat taloon ja surmasivat koko nuorten joukon talon kentällä. Vielä nykyisten miesten lapsuusaikana on talon pelloista löydetty vaimonpuolten palmikoita ja korvarenkaita. Surmatut haudattiin talon läheiseen Tervosaareen. Tälle paikalle on nyt kasvanut isoja petäjiä, joidenka arvellaan saaneen alkunsa onnettomien luista. Lipossa on vieläkin eräs vanha aitta, johonka viholliset ovat väkisellä menneet sisälle. Ovessa on iso paikka, jonka kohdalta venäläisten sanotaan työntäneen kangen oven läpi ja sen avulla vääntäneen oven auki. Lipon väellä oli vihan aikana pakosauna Marttisen sydänmaalla Leväojalla. Sinne oli viety talon karjaa ja tavaroita. Pietosessa Hakosenjärven rannalla on ollut vihan aikana iso talo. Kun viholliset tulivat taloon, oli isäntä, tavattoman iso mies, makaamassa. Viholliset kärttivät ukkoa liikkeelle, näyttämään heille talon kassoja, vaan hän tuumasi, että ensin hänen pitää saada vaatteet yllensä, sillä Kengässä uro parempi, ruojuessa rohkeampi Kun ukko oli kenkinyt, sieppasi hän tuppivyönsä, jossa oli vanhankansan tavan mukaan iso kolmihuokoinen tuppi puukkoa, neulakotteroa, tuluksia ym. pieniä tarveskaluja varten. Tällä aseellaan ukko ajoi vastustajansa käpälämäkeen. Särkijärven Kinnulan, Jurvalan ja Keralan isännät tekivät isonvihan aikaan vihollisille kovaa vastarintaa. Kinnunen oli vahva mies, joka ruumiinsa voimilla ja tulisella luonteellaan teki viholliselle kaikenlaisia kepposia. Jurvasella oli hyvä hevonen, sen avulla hän vältti vihollisten vehkeet. Keränen taas oli hyvä juoksemaan. Näitä miehiä venäläiset pelkäsivät ja lausuivat heistä: Kinnunen kiivas tappelija, Keräsell on kiverät sääret, Suon selällä souteloo, Jurvasella hepo hyvä.

5 Kinnusella oli pakosauna Korpilahdessa Särkijärven rannalla. Sinne viholliset kerran pohjistuivat. He houkuttelivat isännän lähtemään kotiinsa ja siellä panemaan saunan lämmitä. Isäntä totteli kehotusta ja kun hän oli saunaa katsomassa, paiskasivat viholliset oven kiinni, surmatakseen lämmittäjän savun sekaan. Toiset rupesivat ovea painamaan, toiset lähtivät hakemaan pönkkäpuita. Kinnunen sivalsi suurimman kiven kiukaasta ja heitti sillä vihollistansa. Näistä muutama heitti henkensä ja toiset lähtivät pakoon. Toisen tarinan mukaan Kinnusella oli pakosaunassa lapsivuoteessa oleva vaimonsakin. Viholliset saapuivat saunalle ja alkoivat pakolaisia ahdistella. Silloin Kinnunen syyti ensin kaikki kiuaskivet ulos, nousi sitten katolle ja alkoi sieltä maloilla lyödä hujottaa vihollisia, niin että näiden täytyi lähteä pakoon. Kerran Kinnunen joutui aseettomana vihollisten käsiin ja häntä vaadittiin ilmoittamaan tavaraansa kätköpaikka. Kinnunen sanoi tavaroiden olevan tallin ylisellä ja sinne lähdettiin miehissä. Isäntä meni edellä, vaan päästyänsä perille, sieppasi vanhan pertuuskan, jolla surmasi koko joukon. Toisen kerran kun Kinnusta ahdisteltiin, ei hän saanut käteensä muuta asetta kuin tupakkikukkarolla varustetun tuppivyönsä. Sillä hän kapisteli vastustajansa pakoon. Pakoon päässeen toverit kyselivät mieheltä, miksei hän ottanut Kinnusta kiinni. A min hälle voit, kun tuppi säimii ja kukkaro läimii, vastasi mies. Kirjoittaja: Pekka Oilinki